HYVIEN IHMISTEN PIMEÄT MAAT

1. Salametsästäjät

Jossain päin Hämettä, tuonnempana…

Näitä porukoita oli paljon. Ympäri Suomea. Yhteinen piirre niille oli se, että joskus aikanaan pakollisena pidettyä oranssia vaatetusta ei ollut kenelläkään vaan kaikki olivat maastoasuisia. Niin kuin tämäkin viiden miehen porukka joka suolisti suurikokoista hirvisonnia joka oltiin hetkeä aikaisemmin ammuttu karjalan karhukoiran haukusta suon reunalta. Toisin kuin joskus aikanaan ei tämä porukka myöskään istunut kaadon jälkeen nuotiotulilla vaan hirvi lyötiin paikalle tulleen mönkijän perään ja miehet poistuivat paikalta. Tämä metsästys kun ei ollut harrastusta vaan ansiotyötä ja välttämätöntä leivänjatketta.

Sen lisäksi että se oli välttämätöntä, se oli myös laitonta. Intersektionaalisen feministinen hallitus oli kieltänyt sekä metsästyksen että aseitten hallussapidon siviileiltä Lex Tuomiojalla, sillä perusteella että sivistyneessä maassa aseita oli vain viranomaisilla. Sinänsä kyseinen laki oli jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi sillä lain voimaantultua poliisille tehtiin ilmoitus noin miljoonasta kadonneesta aseesta. Toisin kuin hallituksessa oli poliisissa vielä jonkin verran laskutaitoisia sekä reaalimaailmassa eläviä ihmisiä ja he saivat väännettyä hallitukselle rautalangasta että jos poliisi alkaa etsimään näitä aseita niin siinä menee vuosien työ ja pelkkään turhaan meneekin sillä totta kai kyseiset aseet oli piilotettu. Ei Suomen poliisi ollut vahvuudeltaan mikään KGB.

Yhtä lailla kuolleeksi kirjaimeksi jäi metsästyksen kieltäminen sillä poliisi – jatkuvasti vähenevien voimavarojensa kanssa – ei kerta kaikkiaan pystynyt eikä edes välittänyt kiertää taajamien ulkopuolella muussa kuin äärimmäisessä hätätilassa. Eikä joku hirven salakaato tai pihalta ammuttu rusakko ollut sellainen. Lisäksi voimavaroja vei etnisten enklaavien vartiointi sekä nomenklaturan asuma-alueiden turvallisuustyö jonka myötä aina vain useampi poliisi oli pakkosiirretty Helsinkiin, Turkuun tai Tampereelle. Tuontikultamunat täytyi pitää jotenkin aisoissa ja omat kultamunat turvassa ja hyvällä elintasolla.

Poliisissa ymmärrettiin myös hyvin että vaikka Suomessa – joka joskus oli mainostanut itseään hyvinvointivaltiona – elettiin nyt enemmän tai vähemmän puutteessa niin maassa ja muurahaiskansalaisillakin oli viestintävälineistö tekniikan kehittymisen myötä halpaa ja tehokasta. Salametsästäjäporukat tiesivät suurinpiirtein reaaliajassa missä poliisi liikkui. Ja poliisit ymmärsivät että nuo porukat ruokkivat perheitään. Ja siinä sivussa läheisten taajamienkin perheitä.

Intersektionaalisessa Suomessa liha oli muuttunut arvotavaraksi. Varsinainen lihantuotanto oli lähes lopetettu ilmastosyistä ja jokainen kansalainen joutui käyttämään digitaalista ostokorttia joka laski ostoksen hiilijalanjäljen ja erityisesti liha oli rajoitettua. Yleisessä tiedossa – joskin valtamedian pimittämänä – oli se tosiasia että kansalaista kohden liha-annos oli pienempi kuin aikanaan käydyn jatkosodan aikana.

Tämän tiesi myös hirveä suojaan raahaava viiden miehen porukka joista kaikki asuivat haja-asutusalueella ja olivat jääneet työttömiksi metsätalouden loputtua lähes kokonaan ja maitten muututtua hiili- ja luontoreservaatiksi. Kyseinen ammuttu hirvi ei ollut enää harrastusta. Se oli elantoa. Lihaa, jota käytettiin itsekin ja ennen kaikkea sen sai myytyä.

Kun valtaosa Suomesta oli Brysselin päätöksellä muutettu luontoreservaatiksi niin se tiesi myös riistakannan kasvamista. Ja sen haja-asutusalueiden miehet tiesivät. Hirvikanta lisääntyi ja erityisesti kauriskanta. Niitä metsästettiin. Metsästysseurat oli lakkautettu hallinnollisella päätöksellä mutta eihän se niiden toimintaa estänyt. Nyt ne vain muuttuivat organisaatioiksi, jossa jaettiin elämisen kannalta tärkeitä reviirejä. Yhtä reviiriä hallinnoi tämä viiden miehen porukka joka kuskasi hirveä piilotetulle lahtimajalle nyljettäväksi. Se menisi kokonaisuudessaan myyntiin.

Myös pienriistan määrä oli lisääntynyt mutta niitä miehet ampuivat vain perheittensä omaan käyttöön. Tosin jos joku mustan pörssin asiakas teki tilauksen vaikka metsosta niin se hoidettiin. Kaikki maksut hoidettiin paperidollareina josta oli tullut maan kakkosvalutta puhtaasti sähköisen euron lisäksi. Lisäksi kaikilla miehillä oli kotonaan helppohoitoista karjaa eli kanoja ja lampaita. Niitäkään ei periaatteessa ilmastosyistä olisi saanut olla mutta ei poliisilla ollut aikaa eikä kiinnostusta vahtia tätä pienimuotoista karjataloutta.

Miehet veivät hirven lahtimajalle, nylkivät sen ja jättivät riippumaan. Huomenna se pilkottaisiin ja vietäisiin käsiteltäväksi. Elettiin maassa, jossa sähkönsaanti oli varmaa vain nomenklaturan aidatuilla alueilla ja etnisissä enklaaveissa. Muualla sähköä tuli silloin kuin tuli ja pimeillä mailla sitä ei tullut ollenkaan. Niinpä lihan säilöminen oli tuottanut ongelmia mutta metsästysporukat ja heidän vaimonsa olivat nopeasti opetelleet lihan kuivaamisen. Lähes kaikki pimeillä markkinoilla myytävä liha oli kuivattua.

Lihaa menisi muuallekin kuin omaan käyttöön ja myyntiin. Kylällä asui paljon ihmisiä joilla ei ollut muuta tuloa kuin laiha peruspäiväraha. Olivathan he toki laittaneet tonttinsa viljelyyn, pääosin perunalle jolla varsinainen nälänhätä estettäisiin ja kaupasta sai jonkin verran sallittuja hiilineutraaleja elintarvikkeita. Salametsästäjäporukat toivat heille säännöllisesti lihaa josta saisi tarpeellista särvintä. Ei ihmisiä hyljätä saisi, ei näillä selkosilla.

Kun hirvi oli nyljetty, laittoi porukka lahtimajan vieressä olevaan kotaan tulet pystyyn ja keitteli teetä, joka oli nykyisin kahvin kanssa ylellisyystarviketta. Mutta kyllä onnistuneen jahdin jälkeen ansaittiin kupilliset saikkaa. Siinä samalla syötiin eväsleipää jossa oli päällä mitäs muuta kuin kuivattua lihaa. Kun huomenna liha käsiteltäisiin, niin sitten miehet olivat sallineet itselleen pari vapaapäivää. Silloin saunottaisiin ja tehtäisiin mukeja joissa oli teen seassa kotipolttoista. Olihan hankittu muutama kallis saunaolutkin. Toipumisen jälkeen lähdettäisiin välttämättömiin puuvarkaisiin. Yhteiskunta ei näitä reservaattimaita valvonut joten miehet kaataisivat puita ja erään miehen traktorilla niitä vietäisiin kotiin. Polttopuuta tarvittaisiin. Kun muutaman puun kaataisi sieltä täältä niin sitä ei edes huomannut.

Eiköhän tässä pärjättäisi… kumminkin… jotenkin… päivä kerrallaan…

2. Kaupunkimaalaiset ja rahanvaihtaja

Riihimäki, samoja aikoja…

Rakennusmies Esko Rääte saapui junalla Riihimäelle. Mukana oli viisi muuta samaan rakennusporukkaan kuuluvaa Riihimäellä asuvaa miestä. Miehet olivat olleet pitkässä ja hyvin palkatussa urakassa tekemässä aitausta Kumpulan eliittialueen ympärille Helsingissä. Urakka oli jatkunut ja miehet olivat tehneet toisen samanlaisen Turkuun. Miehiä oli vastassa Eskon vaimo Annikki noin 40 vuotta vanhalla Toyotan Hi-Ace-pakettiautolla johon porukka ahtautui. Kalliit bensiinit maksettaisiin porukalla mutta ennen kuin Annikki ajaisi porukan koteihinsa, oli käytävä ensin tietyssä paikassa.

Se paikka oli Riihimäen keskustan reunamilla oleva antikvariaatti Painos, jota piti yli seitsenkymppinen Viljelmi Koneno. Rakennusporukka ei suinkaan tullut ostamaan kirjoja vaan vaihtamaan rahaa. Euro oli ollut jo pidemmän aikaa ollut pelkästään sähköinen valuutta ja maan kakkosvaluutaksi oli tullut paperidollari. Niiden käyttö ei ollut varsinaisesti kielletty mutta pankeista niitä ei saanut vaihdettua ilman hallinnon erityislupaa jota tavallinen muurahaiskansalainen ei millään tekosyyllä saanut.

Tästä antikvariaatista niitä sai. Kukaan miehistä ei kysynyt, että kuinka Viljelmi sai siirrettyä sähköisen rahan omalle tililleen niin että hän saattoi antaa tilalle välttämättömiä paperidollareita ja kuinka hän ne dollarit yleensä sai. Jotenkin se häneltä onnistui ja pääasia oli että homma toimi. Se toki tiedettiin että tuo vanha ja harmaantunut mies oli jäsenenä Veljmiehet-organisaatiossa. Eräänlaisessa suomalaisessa mafiassa joka piti yllä valuutanvaihtoa ja avitti laitonta lihanmyyntiä sekä patruunoiden myyntiä. Veljmiehet eivät toimineet varsinaisesti väkivaltaisesti, tosin järjestön tiedettiin aika ajoin ampuneen joitain etnisesti edistyksellisiä huumekauppiaita jotka olivat tulleet liian röyhkeiksi ja menneet alueille joihin heidän ei olisi kuulunut mennä.

Veljmiehet eivät koskaan edes varoittaneet näitä tyyppejä ja niiden eliminointi oli paras varoitus muille. Itse asiassa poliisi ei juurikaan puuttunut Veljmiesten toimintaan sillä sekin ymmärsi että järjestö oli eräänlainen lain ulkopuolella toimiva sosiaalihuolto sekä suojeluskunta jota ilman ihmiset eivät tulisi toimeen. Sisäministeriöstä lähetettiin tietysti aika ajoin verikoirayksiköitä mutta yllättäen järjestön toiminta lakkasi siksi aikaa. Kenttäpoliisit vain levittelivät käsiään ja hymyilivät itsekseen.

Kun rahat oli vaihdettu niin kuskinpukille noussut Esko ajoi rakennusporukan koteihinsa. Kukaan heistä ei asunut Riihimäen keskustassa vaan sen reuna-alueilla vanhoissa omakotitaloissa tai rivitaloissa. Vanhassa omakotitalossa asui Eskokin perheensä johon kuului Annikki ja kaksi alaikäistä lasta. Vaihdetut dollarit olivat välttämättömiä sillä valtion ostokortin liha-, maito- ja muna-annos oli niin onnettoman pieni että kasvavat lapset tarvitsivat sen kaiken. Yleensäkin Fed-Marketissa välttämätön ostoskortti alkoi huutaa kassalla hälyääntä mikäli sen kertaiset ostokset ylittivät sallitun hiilijalanjäljen määrän ja ne ylittyivät kovin helposti. Ylimääräistä lihaa sai vain mustasta pörssistä johon Eskolla oli onneksi hyvät yhteydet.

Pieni rintamamiestalo oli sähköverkon piirissä mutta sähkön saanti oli enemmän kuin epävarmaa. Siksi kätevänä miehenä Esko oli kunnostanut vanhan aggregaatin jonka teho ei sinänsä riittänyt koko taloon mutta sillä sai jääkaapin ja pienen pakastimen pyörimään katkojenkin aikana. Oman apunsa toi maakellari ja yleensäkin Räätteitten lähes koko tontti oli kuokittu perunamaaksi jossa oli seassa hieman porkkanaa. Lisäksi Esko oli rakentanut jätelasista kasvihuoneen jossa kasvatettiin tomaatteja ja kessua. Varsinainen tupakka oli kallista. Pihalla oli myös useita viinimarjapensaita. Naapurilla taas oli omenapuita ja syksyisin sato jaettiin puoliksi perheitten kesken.

Piha oli Eskolle niin kuin naapureillekin myös metsästysmaastoa. Esko oli hankkinut pimeästi äänenvaimentimella varustetun Baikal Margo-pienoispistoolin ja siihen subsonic-patruunoita. Pistooli oli Eskolla aina mukana kun hän kävi ulkona tupakoimassa tai puuhaamassa jotain muuta. Hyvänä ampujana hän oli ampunut useita pihalla pyöriviä rusakoita. Niistä saisi kelpo evään aikaiseksi. Naapurilla ei ollut asetta mutta hän oli viritellyt pauloja tontilleen ja aina aika ajoin tärppäsi. Kaikki kotiopäin, sano.

Esko piti itsellään pitkän työurakan jälkeen yhden lepopäivän mutta sen jälkeen oli aika lähteä Hi-acen kanssa pimeille ostoksille. Mukaan tulisi usea mies hänen tutusta työporukastaan. Ostospaikka olisi Hietoisissa, Mommilanjärven rannalla eräällä parkkipaikalla. Siellä dollarit vaihtuisivat salametsästäjien kanssa kuivattuun lihaan joka oli elämälle välttämätöntä. Järjestely oli toiminut pitkän aikaa hyvin ja olihan porukka nähnyt samalla parkkipaikalla erään tutun riihimäkeläisen konstaapelin siviilivaatteissaan yhtä lailla ostamassa kuivattua lihaa. Syöminen oli poliisinkin perheen pääelinkeino ja rivipoliisikin oli sidottu kiinni valtion ostokorttiin.

Lihan ostamista seuraavana päivänä työporukan miehet lähtisivät kalaan samalle Mommilanjärvelle. Sitä ei onneksi oltu vielä kielletty. Reissu kestäisi muutaman päivän. Veteen lyötäisiin verkot ja miehet yöpyisivät teltoissa makuupusseissa. Yleensä saaliiksi tuli varsin mukavasti ahventa ja miesten perheissä syötäisiin kalasoppaa sekä lihamyllyssä jauhettuja kalapullia.

Kalareissun jälkeen Eskolla oli tiettyjä hommia tehtävänä. Hän kun oli taitava timpuri ja sen lisäksi hallitsi moottorit. Jos Suomessa dollari oli kakkosvaluutta niin kolmosvaluutta oli plaati. Sana oli väännös venäjänkielen sanasta blat ja se tarkoitti palvelusta palveluksesta, tavaraa palveluksesta, palvelusta tavarasta ja tavaraa tavarasta. Usein palvelu jäi tasolle ”jään sinulle palveluksen velkaa” mutta niitä kannatti tehdä. Ihmiset olivat oppineet auttamaan toisiaan maassa, joka ei auttanut kuin nomenklaturaa ja etnisesti edistyksellisiä. Nomenklatura ajoi sähköautoilla mutta muurahaiskansalaiset kymmeniä vuosia vanhoilla bensaromuilla. Sen myötä nyrkkipajataito oli kehittynyt Suomessa huippuunsa. Ja Esko oli niiden taitojen haltija. Jos hänelle tuotiin ns. epätoivoromu niin hän vaan totesi että, no, katotaas ny kumminkin… sanoihan se vanha Väinö Linnan kirja että ihmisellä oli yhdeksänkymmentäyhdeksän keinoa ja vielä vippakonsti.

Pari päivää kului ja Esko kavereineen oli Mommilanjärvellä kalassa. Verkot oli viritetty, teltat pystytetty ja nuotio paloi antaen lämpöään. Miehet keittelivät pakeissaan laihaa lihaperunasoppaa. Eskolla oli työkeikaltaan ollut tuliaisena myös amerikkalaista Corned Beef-säilykettä mutta sen hän oli jättänyt kotiinsa. Saivat muksut kunnon evästä että kasvaisivat. Miehet väänsivät kessusätkiä, panivat palamaan ja tuumivat että eiköhän tässä pärjättäisi… kumminkin… jotenkin… päivä kerrallaan…

3. Mummokommuuni

Jossain päin Hämettä, edelleenkin tuonnempana…

Siinä rintamamiestalossa joka sijaitsi varsin lähellä kyläkeskustaa asusteli kolme yli seitsenkymppistä naista. Naiset olivat kaikki leskiä ja tuumineet että oli ehkä viisaampaa lyödä hynttyyt yhteen kun tämän maailman tälle mallille laittoivat. Kahden naisen talot jäivät kylmilleen ja rapistumaan mutta eihän sille mitään mahtanut ja eihän niitä kukaan enää muutenkaan olisi ostanut. Eipä niitä perikunnatkaan kaipaisi. Mutta yhdessä kolme hieman heiveröistä naista saivat välttämättömät asiat hieman paremmin hoidettua ja olihan heistä seuraa toisilleen. Oltiin kuitenkin samaa ikäpolvea. Ja muistettiin toisenlaisetkin ajat.

Taloa oli hieman muuteltu totutusta. Olohuone oli muutettu makuuhuoneeksi jossa kolme mummoa nukkui sermien takana omassa rauhassaan. Makuuhuoneesta oli puolestaan tehty olohuone. Yläkerta oli tyhjänä mutta se lämpisi jonkin verran suuresta varaavasta takasta joka oli olohuone-makuuhuoneessa. Oli talossa myös muutamia sähköpattereita. Talo kun oli sen verran lähellä kyläkeskustaa että siihen tuli sähköt mutta sähkönsaanti oli ns. saanta saaliissa ja pattereiden käyttöä säännösteltiin muutenkin ankarasti. Mutta olihan talossa keittiössä vielä liesi, ja siinä mummot valmistivat ateriansa. Heitä käytettiin paikallisten miesten toimesta kerran viikossa kaupalla joka kylässä vielä oli ja laihalla eläkkeellään he saivat tarvittavan. Vanhat naiset eivät syöneet paljoa.

Nyt heillä oli vieraita. Tuttuja vieraita, jotka tulivat aika ajoin. Kaksi varsin nuorta miestä kylältä jotka yöpyivät kylmillään olevassa yläkerrassa. Miehet sanoivat että sen kummempaa lämmitystä he eivät tarvinneet sillä heillä oli hyvät makuupusssit. Miehet olivat tehneet mummoille kaksi päivää halkosavottaa eli sahanneet ja pilkkoneet kylän miesten traktorilla tuomaa puutavaraa. Siinä olisi mummoille halkoa pitkäksi aikaa. Nuoret miehet tekivät neljätoistatuntista päivää ja pitivät tauon vain silloin kun mummot huusivat:

- Tulkaas pojat syömään!

Olivathan kylän miehet tuoneet mummoille noin kymmenen kiloa kuivattua hirven ja kauriinlihaa. Mummot saattoivat elää monta päivää pelkällä kaurapuurolla ja leivällä mutta noille nuorille miehille piti ilman muuta tarjota lihaperunasoppaa. Josta oli nykyisin tullut gourmeen huippua. Kun miehet tulivat syömään tuli paikalle myös mummojen kissa Kölli joka hieroi poskeaan miesten jalkoja vasten tervehtien vieraita. Intersektionaalinen hallinto oli kyllä päättänyt että lemmikkieläimet pitäisi hävittää ilmastosyistä mutta mummot olivat todenneet että Köllistä pidettäisiin huoli edelleenkin.

Vaikka sitten väkisin. Olihan mummoilla eräässä laatikossa yhdeksänmillinen revolveri joka oli jäänyt eräältä heidän leskimieheltään. Se oli ollut heille varsin vieras mutta kylän miehet olivat opettaneet heidät käyttämään sitä. Etnorikollisia ei ollut näillä mailla paljon näkynyt. Ne pysyivät kaupungeissa. Mutta heidän raakuutensa tiedettiin joten vara ei venettä kaada. Edesmenneitten miestensä muut aseet patruunoineen mummot olivat luovuttaneet kylän miehille. Niitä tarvittiin metsästykseen. Ja ehkä kylän puolustamiseenkin.

Nuoret miehet olivat saaneet urakkansa suoritettua ja hyvästelivät mummot jotka totesivat että olishan teitä vieraana pidempäänkin pidetty. Antoivat he miehille sentään kiitokseksi isot pussit lipsitikkaa. Se kun kasvoi heidän pihalla eikä tarvinnut mitään hoitoa. Ja oli aivan mainio mauste soppa- ja riistaruokiin. Illalla he keittivät keskenään kahvit johon jotenkuten oli varaa, ainakin silloin tällöin ja söivät sen kanssa sokerikorppuja. Luksusta. Siinä iltasellaan he totesivat että eiköhän tässä pärjättäisi… kumminkin… jotenkin… päivä kerrallaan…

Olohuoneeksi muutetun makuuhuoneen ikkunalla oli pieni Suomen lippu jonka Federaatio oli kieltänyt separatistisena. Protestihan se oli se pienikin protesti… tulkoot sitten… jos haluavat vanhat mummot lippunsa takia ampua… mokomat paskat…