Edellisessä postauksessa todettiin, että Suomessa linjana on ”älä puhu totta, puhu kivapuhetta”. Ja sitä linjaa noudattaa myös Suomen Akatemia. Kyseinen akateeminen suojatyöpaikkahan on myöntänyt satoja tuhansia mm. feminismin ja rodullistamisen manikyyritutkimukseen sekä ulosteen politiikan tutkimukseen.
Vaan entäs kun kriminologian professori Antti Latvala haki tutkimusapurahaa hankkeelle jossa olisi käytännön tasolla tutkittu maahanmuuttajanuorten epäsosiaalisen käytöksen ilmenemismuotoja ja mahdollisia syitä?
No, sehän ei Suomen Akatemialle käynyt. Mutta perusteet eivät olleet varsinaisesti tieteelliset. Otetaan Suomen Uutisista:
Hakemuksen rahoituksen hylkäämisen syy ei ollut tieteellinen vaan pikemminkin ideologinen: tutkimuksen pelättiin leimaavan maahanmuuttajataustaisia nuoria.
Suomen Akatemian tilanne on näin ollen pikemminkin surullinen, sillä tieteellinen tutkimus sensuroidaan tai hylätään, kun aihe on poliittisesti arka. Eli vaikkapa maahanmuutto ja rikollisuus tai maahanmuuttajien epäsosiaalinen käyttäytyminen.
SA on keskeinen verorahoitusperusteinen tutkimusrahoituksen myöntäjä Suomessa opetus- ja kulttuuriministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön ohella.
Akatemian selityksiä ei ole saatavilla, mutta tämäkin tapaus vahvistaa käsitystä siitä, että tietyt maahanmuuttoon liittyvät tutkimusaiheet ovat Suomessa tabu korkeimmalla tieteellisellä tasolla.
*
– Tutkimus oli akatemian mielestä liian syyllistävä ja osoitteleva. Tieteen tehtävä ei siis tämän esimerkin mukaan ole selvittää totuutta, vaan mukailla wokeen uponneen tiedeyhteisön ajatusmaailmaa, kommentoi professori emeritus Matti Virén viestipalvelu X:ssä.
Taas kerran tuli vahvistettua se ikävä tosiasia että Suomi elää virallisessa valheessa. Ja valheessa eläjille totuus sattuu kaikkein eniten. Siksi totuudenpuhujat halutaan vaientaa.


14 kommenttia:
Googlasin huvikseni vanhaa suomalaista sananlaskua, totuuden puhuja ei saa yösijaa, ja google antoi pari jaetta Raamatun Galatalaiskirjeestä.
4:16 Onko minusta siis tullut teidän vihamiehenne sentähden, että minä puhun teille totuuden?
4:17 Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä.
Niinettä on tätä ollut ennenkin ja pitääkö tässä ruveta uskovaiseksi kun Raamattukin sanoo asiat niin kuin ne ovat.
Maaahanmuuttoteolliseen kompleksiin käytetään miljardeja euroja vuodessa. Myös monella poliitikolla on lusikkansa siinä kattilassa, joten tutkimukset "jatkuvat."
Surullista. Juuri tämän kaltaista tutkimusta tarvittaisiin, jotta pystyttäisiin keskustelemaan maahanmuutosta ja kansainvaelluksista kunnolla. Nyt kaikki maahanmuuttajat ovat ns. samassa korissa ja sitten ihmetellään, kun näkemykset törmäävät. On maahanmuuttajissa hyvääkin porukkaa ja paljon. Samoin sitä heikompilaatuista aineista.
Moi Ykä. Hylkypäätös ei tosiaan yllätä. Kuitenkin perusteiden kirjaaminen rehellisesti yllättää. Olisihan päätöksen voinut perustella tasa-arvolla, rasismilla, arvojen vastaisuudella, vastuullisuudella, monikulttuurisuudella, hiilineutraalisuudella, työvoimapulalla tms. yleiskäsitteellä, joita sopivasti yhdistelemällä nykyään voidaan perustella ihan mitä tahansa.
Vuosien 2009-2010 sikainfluenssa lokasi Suomen Akatemian maineen ainakin minun silmissäni. Pandemrix-rokotteeseenhan suhtauduttiin kriittisesti, sen turvallisuutta epäiltiin. Esimerkiksi Puolassa rokotteen käyttö kiellettiin, koska sen turvallisuudesta ei ollut varmuutta.
Netin kautta seurasin silloin jotain intialaista uutiskanavaa, missä uutisoitiin (muistaakseni) WHO:n ja jonkun lääkefirman liian läheisestä suhteesta. Joku suomalainenkin tässä yhteydessä mainittiin eikä missään mairittelevassa sävyssä.
Kritiikki Suomessakin jatkui vain ja niin Suomen Akatemia päätyi sitten julkaisemaan julkilausuman, missä tyrmättiin kritiikki liioiteluna tai jopa aiheettomana.
Noh, narkolepsiatapauksia kertyi aina vaan lisää ja niinhän siinä lopulta kävi, että Pandemrix-rokotteen käyttö Suomessa kiellettiin.
Suomen akatemialaisetkin syövät elääkseen leipää ja jos poliittinen paine on riittävän voimakas, tiede saa väistyä julkilausuman tieltä tai blogin kuvaamassa tapauksessa ihmisoikeuksien tieltä.
Selitteläätiö: Olen tietoinen siitä, että kaikilla rokotteilla voi olla haitallisia sivuvaikutuksia. Rokotteen käytössä on kyse haittojen ja etujen puntaroinnista koko populaatiota ajatellen.
maallikko
Kuuntelin Victor Davis Hansonin podkastin eurooppalaisten pelkuruudesta ottaa kantaa Yhdysvaltain puolesta Iranin sodassa syystä että Euroopan johtajat pelkäävät muslimien kostoiskuja ja haluavat myös hyötyä maahanmuuttajien äänistä vaaleissa. Akateemikoilla näköjään vielä halveksutumpia tekoja, torjuvat todellisuutta käsittelevät tutkimukset, jotta voisimme jatkaa todellisuuspakoa hamaan islamisaation täyttymykseen saakka sitten mullahit, sheikit ja imaamit ottavat huolehtiakseen että ideologia maahanmuuton autuudesta säilyy rikkumattomana ja islamin pimeys väärennetään pyhyydeksi.
Nyt verovaroilla kustannettava tutkimus toimii kansalaisia vastaan, tutkimusta on alettu tehdä feministisestä, kriittisen rotuteorian, intersektionaalisuuden, uusliberaalisuuden näkökulmasta jolloin tulokset saadaan ideologian mukaisiksi ja totuus voidaan peittää. Länsimaiden yliopistojen luotettavuus tutkimuksen tekijöinä on vajonnut huolestuttavalle tasolle, ovat alkaneet kulkea woken ja islamin talutusnuorassa.
En ole tutkija mutta olen entisessä elämmässä ohjannut heitä siihen suuntaan mitä tutkimuksen tilaaja haluaa. On vastenmielistä kun tutkimuskenttä politisoituu. Eihän niillä " tutkimuksilla" ole loppupelissä mitään arvoa. Nyt vaikuttaa siltä, että esmes Suomen Akatemia tekee vain ja ainoastaan paskatutkimuksia ja rahoittavat veronmaksajien rahoilla täyttä sontaa. Ei tutkimus voi perustua kysymykseen " miltä musta tuntuu".
Novelleja sun muuta voi kirjoittaa ihan mistä vaan.
Millähän esmes Suomen Akatemia hoitaa loppuraporttien vertaisarvionnin?
Jokainen loppuraportti pitäisi akateemisessa maailmassa olla veratsiarvioitu ja tulokset uusittavissa. Muutoin se "tiede" on sontaa.
Tervehdys kaikille kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. Tämähän ei ole Suomessa ollut pitkään aikaan mikään poikkeus, vaan sääntö. Ja minun mielestäni se sääntö on rikollinen.
Tyhjyyttä kumisee tuonkin laitoksen toiminta. Yläkoululaisetkin saisivat järkevämpiä tutkimuksia aikaiseksi. Voisi lakkauttaa saman tien, niin kukaan ei huomaisi mitään ja rahaa säästyisi rutkasti.
Tapsa vaan
Tervehdys, Tapsa vaan. Kannatetaan.
Antti Latvalalla olisi nyt mahtava sauma lyödä Suomen Akkatemiaa vastapalloon tekemällä uusiksi Sokalin kepponen
https://en.wikipedia.org/wiki/Sokal_affair
eli suoltaa täysin älytöntä sanasolinaa joka muistuttaa sosiologiaa, filosofiaa, psykologiaa ja muita julistavia yhteiskuntataiteita näennäisesti Freud, Marx, Engels & Jungin mukaisessa sallitussa hengessä.
Millaisen reaktion mahtaisi saada paljastetuna?
Luultavasti senkin jälkeen monet ylistäisivät näin loisteliaasti tehtyä julistavan yhteiskuntataiteen tutkimusta.
Valetta, valetta on kaikki ja vielä muutama muu asia sen päälle.
Tänäänkin levitetään valeuutista, että Chuck Norris olisi muka kuollut.
Eihän Chuck voi kuolla.
Vaikka väitetäänhän sitä, että Chuck kuoli jo 20-vuotiaana.
Kuolema ei vain uskalla kertoa sitä hänelle.
Tuon Suomen Akatemian vastaus on selkosuomelle käännettynä: Me kannatamme suomalaistyttöjen raiskaamista ja suomalaispoikien raakaa pahoinpitelemistä ja ryöstämistä ja laajaa huumausainekauppaa maamme nuorten parissa, emmekä missään tapauksessa suostu rahoittamaan tutkimusta, jossa noihin asioihin saataisiin selvyyttä ja muutoksia parempaan.
Viesti on selvä, etten sanoisi harvinaisen selvä.
Akateemista roskaväkeä pahimmasta päästä.
Tervehdys Qroquius Kadille ja alianor d’aquitanelle & kiitos kommenteistanne.
Qroquius Kad:
Viesti1: Se Sokalin kepponenkin kyllä (tarkoituksella) unohdettiin hyvin nopeasti.
Viesti2: Kai se on niin että kuolema kohtaa kovimmankin.
Alianor d’aquitane: Ei muuhun johtopäätökseen pysty päätymään.
Lähetä kommentti