keskiviikko 12. syyskuuta 2007

MALTILLINEN ENEMMISTÖ?

Joka kerta kun muslimiterroristit räjäyttävät jossain pommin tai väkijoukko jossain arabimaassa tuikkaa suurlähetystön tuleen, tulee käkikellon lailla julkisuuteen ns. asiantuntijoita (länsimaisia siis) jotka hokevat kukkuuna että ”suurin osa muslimeista on maltillisia”.

Tuota hokemaa olen silloin tällöin pysähtynyt miettimään. Onko näin? Tietysti voi todeta, että länsimainen ja esim saudi-arabialainen käsitys maltillisuudesta voi olla perin erilainen. Vaan eipäs nyt siihen pysähdytä. Ajatellaanpa, että väittämä on totta. Suurin osa muslimeista on maltillisia.
Onko sillä asialla mitään merkitystä?

No ei. Koska tämä maltillinen enemmistö ei estä ääriainesten toimintaa. Unohdetaan hetkeksi se, että nämä ääriainekset ovat muslimeja ja mietitään ääriainesten menestystä yleensäkin, noin historian valossa. Ääriaineksilla kun on itseasiassa taipumus menestyä.

Uskoisin, että vuosisadan alkupuolella suurin osa venäläisiä ja saksalaisia olivat ihan järkeviä ja asiallisia ihmisiä. Bolsevikit olivat vähemmistön vähemmistön vähemmistö ja Natsi-Saksa vain ajatus erään itävaltalaisen korpraalin pääkopassa. Sekä natsit että bolsevikit olivat ääriaineksia.

Näillä ääriaineksilla oli paljon yhteistä. Molemmilla oli selkeä visio siitä, kuinka otetaan absoluuttinen valta. Molemmat olivat agressiivisia, eikä kummallekaan tuottanut vaikeuksia nirhata niin omia kuin vieraita. Molemmat olivat erinomaisia propagandan käyttäjiä. Molemmat olivat tunnettuja siitä, että heidän totuutensa oli ainoa totuus. Vastaanväittäjä päätyi helposti montun syrjälle.

Ja molemmat voittivat ja pääsivät valtaan. Valtaan päästyään he jatkoivat hyväksi havaituilla linjoilla, ja perustivat terrorikoneiston, joka hiljensi opposition kertakaikkisesti. Molemmilla oli yhteistä myös se, että he kunnioittivat vain voimaa. Neuvotteluilla ja sopimuksilla ei ollut heille kuin lyhytaikainen taktinen merkitys.

Molemmat osasivat myös käyttää hyväksi länsimaitten heikkoutta ja hyväuskoisuutta. Erityisesti tämä korostui Natsi-Saksan kohdalla, johon läntinen Eurooppa yritti vaikuttaa hyssyttelyllä ja myöntyväisyyspolitikalla. No annetaan sille ne sudeettialueet, niin se antaa sitten meidän olla rauhassa. Jaa no vieköön vielä tuon Memelin. Jaa koko Tsekkoslovakiakin meni, no, jospa se nyt rauhoittuis.

Ei rauhoittunut. Valtaan päässyt ääriaineisto ottaa ilmaiseksi sen, mitä saa, ja kun ilmaiseksi ei enää saada, niin sitten lyödäänkin jo murkulaa putkeen. Lopputuloksena olikin sitten kymmeniä miljoonia ruumiita. Vaikka valtaosa saksalaisista ja venäläisistä olikin ihan varmasti järkeviä ja asiallisia ihmisiä.

Tuntuuko kuviossa jotain tuttua? Löytyykö yhtymäkohtia nykypäivään?

Joku viisas sanoi aikanaan, että uusia Hitlereitä ei voi enää tulla. Siitä pitää huolen toimiva läntinen tiedonvälitys. Lauseen kertoja oli pitkälti oikeassa. Hän ei vain pystynyt kuvittelemaan, että läntinen tiedonvälitys estää nykyisin ääriainesten arvostelemisen. Vaikka 1930-luvullakin osattiin olla sinisilmäisiä, niin tämmöisiä otsikoita ei sentään löytynyt:

*

OSLON TYÖVÄEN SANOMAT

Fil.tri Ingeborg Hummböbel kommentoi ruskeapaitojen hakkaamia norjalaisia: ”Elämme moniarvoisessa yhteiskunnassa ja siihen tulee sopeutua. Tulee välttää toisten kansanryhmien turhaa ärsyttämistä. Hakaristinauha kädessä kulkemisen ei luulisi olevan liian vaikeaa”.

BRYSSELIN YHTEISTYÖ

Koska ensimmäisessä maailmansodassa kuolleitten belgialaisten siviilien muisteleminen ärsyttää saksalaisia, on pormestari kieltänyt julkiset muistotilaisuudet. Kuolleita saksalaisia siviilejä saa edelleen muistella ja se on suotavaa.

GÖTEBORGIN VIHREÄ LANKA

Kouluhallituksen päätöksellä saa luokkakuvassa pitää yllä Ruotsin lipulla koristettua paitaa ainoastaan Saksasta ja Itävallasta kotoisin olevat oppilaat.

*

Länsimainen media tekee ääriainesten työn uskomattoman helpoksi. Voi olla että Marseillen Lokomolla hitsaajan hommia tekevä perheenisä Mahmoud on ihan fiksu mies. Todennäköisesti hänen mielestään pommien räjäyttely ja maailmanlaajuisen kalifaatin puuhaaminen on ihan pellen hommaa. Hän fiksuna miehenä tietää myös, että osa hänen kansastaan on niin fanaattista, että heille kurkun leikkaaminen ei ole moraalinen vaan tekninen ongelma.

Siispä Mahmoud pitää turpansa kiinni. Hän ei tee ääriaineksia vastaan mitään. Hän kuuluu maltilliseen enemmistöön.

Väinö Linnan tuotannosta löytyy usein hyviä kohtauksia, jotka sopivat yleispätevästi nykyaikaankin. Linna kirjoittaa kirjassaan Täällä Pohjantähden Alla siitä, kun Lapuan liikkeen miehet alkavat lähteä Mäntsälään kapinoimaan.

” Kaupalle oli kerääntynyt siviiliväkeäkin, ja sen joukossa näkyi salamielisen mulkoilevia hymyjä ja ilmeitä, kun Rautajärvi komensi kovin pieneksi kutistuneen joukkonsa liikkeelle. Monen naama kävi kuitenkin vakavaksi, kun Kivivuoren Otto sanoi: Älkää te naurako. Ei siittä kysymys ole, kuinka monta kapinoittijaa löytyy. Mutta kattotaan, kuinka monta semmosta miestä on, jokka tosissansa on valmiita sen kukistamiseen…ja ne taitaa jäädä vähiin”.

32 kommenttia:

weekendsoldier kirjoitti...

"Joku viisas sanoi aikanaan, että uusia Hitlereitä ei voi enää tulla. Siitä pitää huolen toimiva läntinen tiedonvälitys."

Vaan kun imaami Hitlereitä tuntuu sikiävän lähi-idässä ihan perkeleesti.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu. Kivoja muuten nuo lehtijuttu-muunnokset eri kontekstiin... saisikohan tuollaisia julkaistua vaikkapa pakinana jossakin :)

Anonyymi kirjoitti...

Mitä mieltä olet nationalismiterrorista? Vaikka ETA:n viimeaikaisista toimista. Tai Venäjän, jossa rajäyttivät siviilejäkuljettavan junan?

Anonyymi kirjoitti...

Erinomaisen oivaltava kirjoitus, islam voidaan mielestäni todellakin rinnastaa fanaattisimpien natsien houreisiin. Ero natsien epätieteelliseen rotuhöpinään 'arjalaisista' ja islamin 'antirasismiin' on näennäinen, riittää kun korvaa sanan 'arjalainen' sanalla 'oikeauskoinen' tms. Ryhdikkäät poliitikkomme toimivat kuviossa tämän ajan 'Chamberlaineina', ehkä joissakin tapauksissa maksettuina pettureinakin, mene ja tiedä.

Ei siis olekaan ihme että monet natsiporukat ovat innoissaan islamista ja toisaalta Hitlerin Mein Kampf kuluu monenkin rauhanuskoisen kädessä. Natsismin voitto Saksassa perustui rahaeliitin ja ns. proletariaatin näennäiseen liittoon mutta Saksassa oli sentään jonkinlaisena jarruna suuri ja maltillinen keskiluokka.

Islamilaisissa maissahan näin ei ole vaan tuon tyyppinen sivistyneempi keskiluokka on hyvin pieni. Eipä siis ole ihme että sekopäämullahien juttu Suurista Saatanoista ym. uppoaa kansaan kuin häkä ja kuolemaa huutavat kansanjoukot täyttävät kadut tihenevään tahtiin. Niin täällä kuin sielläkin.

Ehkä sentään löytyy jotain eroakin. Hitlerin porukka laittoi talouden kuntoon ja rakensi teitä yms. Musut tekevät samaa mutta niinkuin toisinpäin.. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Vetää mielen alakuloiseksi, kun ajattelee, että koska ihminen ei muutu, niin historia vääjäämättä näyttää toistavan itseään.
Aina on ollut niitä, jotka yrittävät sormella näyttäen osoittaa, että metsään mennään. Eikä kuitenkaan sanoma tahdo mennä perille.
Vaikka ihmiset yksilöinä ovat fiksuja toimien omalta kannaltaan - ainakin lyhyellä tähtäimellä - järkevästi, niin suurten massojen käyttäytyminen tuntuu olevan täysin irrationaalista - "anna meille Barabbas".

Anonyymi kirjoitti...

On tärkeää muistaa, että maltilliset ja reformistimuslimit ovat myös vaarallisia.

Maltilliset muslimit kieltävät islamin ikävien puolten olemassaolon. Näin ollen maltilliset muslimit johdattavat länsimaalaisia harhaan antamalla virheellisen kuvan islamista.

Reformistimuslimit myöntävät islamin ikävät puolet, mutta pyrkivät muuttamaan ne. Islamin muuttaminen ei kuitenkaan ole näillä näkymin mahdollista. Reformistimuslimit siis johdattavat länsimaalaisia harhaan antamalla liian optimistisen kuvan islamin muutosmahdollisuuksista. Entä jos islamin saavuttaessa enemmistöaseman Euroopassa muutosta ei ole tapahtunut tai se on tapahtunut fundamentalistisempaan suuntaan? Mitä sitten tehdään?

Anonyymi kirjoitti...

Jokainen Euroopan maa on muuttumassa natsi-Saksaksi, ja me olemme juutalaisia. Toisen maailmansodan aikaiset natsit olivat helppo nakki.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset kommentoijille yleensäkin ja sitten erikseen vastaus tälle kaverille, joka harrastaa näitä arabialaisia kirjaimia:

En hyväksy siviilien räjäyttämistä minkään kirjainyhdistelmän nimissä. ETAlla on kylläkin pari selkeää eroa noihin kirjoituksessa mainitsemiini tahoihin. ETA ei ole perustamassa Kominternia, ei kilju lebensraumia muista maista eikä myöskään haaveile maailmanlaajuisesta kalifaatista. ETAn tavoitteena on itsenäinen baskivaltio.

Tosin ETA on hyvä esimerkki juuri kirjoitukseeni nähden. Kun Madridissa räjähti, julisti media, että asialla ovat baskit. Kun sitten kävikin ilmi, että terroristit tulivat ihan muualta, alkoi kukkuu-huuto "suurin osa muslimeja on maltillisia, ei yksittäisen ryhmän perusteella voi tuomita kokonaisia kansoja".

Baskeilta ei kyllä vaivautunut kukaan pyytämään anteeksi aiheetonta epäilystä (tai epäilyksen totuutena julistamista). Sanotaanko, että kyseessä oli tapaus Kajaani suuremmassa mittakaavassa.

Mitä taas tulee Venäjään, niin koko asia on kovasti venäläinen juttu. Kuka siellä niitä pommeja räjäyttelee? Miksi? Millä motivaatiolla? Mihin pyrkien? Venäjä on aina ollut omaan napaansa tuijottava ja muita alistava rosvokansa.

Joka tapauksessa viattomien siviilien lahtaamista on vaikea hyväksyä, millään perusteella. Ehkä sait vastauksen. En tiedä, oliko kysymyksellä tarkoitus puolustella muslimiterroristeja. "Raiskaahan ne suomalaisetkin". Hjuu.

Saako noista arabiankirjaimista muuten koviakin kicksejä?

Fariseus kirjoitti...

Herra jonka nimi tarkoittaa kamelinraiskaajaa arabiaksi toi itse esiin sen asian jonka olisin halunnut näin historian harrastajana nostaa pöydälle.

Sekä natsit että bolshevikit nousivat valtaan vähemmistönä. Valtaannousuun tarvittiin, paitsi hajanainen ja eripurainen poliittinen kenttä ja muutenkin sopivat olosuhteet, myös sopiva vihollinen.

Bolshevikit saivat legitimiteetin aseelliselle toiminnalleen kukistamalla Kornilovin kapinan valkoisen hallituksen apuna. Natsit käyttivät Reichstagin paloa ja kommunistien toimintaa perusteluna opposition hiljentämiselle.

Monikulttuurisuus tarvitsee väkivaltaisia nahkapäitä. Niitä on nykymuodin vallitessa liian vähän. Niinpä niitä keksitään lisää. ja katso, monikultturistin mielikuvituksessa skinheadien ruskeat rivistöt marssivat murskaamaan demokratian. Paitsi jos vääränlainen poliittinen aktivismi murskataan ja julistetaan laittomaksi. Bryssel, 11.9.2007, esimerkiksi.

Herra hässäkkä ehti tuoda asian esiin ensin, mikä on mielestäni sangen osuvaa. Ne nationalistit, ne nationalistit.

Sinä päivänä kun jossain päin Suomea palaa moskeija, alan epäillä monikulttuurista maskirovkaa ja provokaatiota. Seuraavana päivänä islamin arvosteleminen julistetaan laittomaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Madridin pommin aikoihin Espanja oli mukana sodassa. Ja sodassa on tapana tehdä vakivaltaisia tekoja.

No mutta jokatapauksessa oli aate mikä tahansa, liian pitkälle vietynä se johtaa yleensä sen väkivaltaiseen puolustamiseen. Varsinkin siinä vaiheessa kun se todetaan laittomaksi. Näin myös nationalismin osalta.
Meinasitko, että Espanjan hallituksen pitäisi pyytää baskiterroristeilta anteeksi..? Vale hongo!

Minulla ei ole mitään tekemistä muslimiterroristien tai yleensäkään islamin kanssa, jos niin epäilet.

Minulle on jäänyt sellainen kuva, että Venäjällä itse asiassa toteutetaan sellaista nationalismia mitä te haluasitte Suomeenkin. Sen tunnustaminen ei vaan teitä onnistu, koska teille Venäjä/ Neuvostoliitto on natsiraamatun mukaan edelleen vihollinen.

Mala pata...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset arabiankieliselle nimimerkille kirjoituksesta. Tulihan se natsikorttikin sieltä pöytään heitettyä.

No, kommentoidaan hiukan. Ensinnäkin, jos allekirjoittanut kirjoittaa että media, niin silloin allekirjoittanut ei ole kirjoittanut että Espanjan hallitus. Tämä lienee selvää.

Venäläistyyppisestä nationalismista voi allekirjoittanutta tietenkin syyttää. Ainakin sinä vaiheessa, jos kirjoituksissani vaaditaan venäläistyyppisiä tekoja, jotka tässä tapauksessa olisivat vaatimuksia suomenruotsalaisten, saamelaisten, juutalaisten ja tataarien kyykyttämisestä. Niitä kun ei vaan teksteissäni vaadita, niin turhapa niistä on sitten syytelläkään.

Olisi muuten kiva tietää, mitä tarkoitat tällä taholla te? Minä kirjoitan omiin nimiini, ei minulla ole takanani mitään Yrjöperskeles-säätiötä. Eikös tätä yleistämistä pidetä aika pahana?

Toi natsiraamattujuttu on ihan oikeesti huvittava. Tyyppi, joka kirjoittaa jutussaan natsismia vastaan, saa syytteet natsismista. Voit toki kirjoitella mielipiteitäsi tänne, Suomihan on vapaa maa, mutta keksi jotain muuta tuon Nasse-setäjutun tilalle.

Anonyymi kirjoitti...

No sellaistahan se.
Minä kirjoitan asioista ihan yleisellä tasolla kuten sinäkin. Silloin on normaalia yleistää, jos tarkoitetaan ryhmää tai ryhmiä.
Mutta sinun argumentointisi tukahtuu natsikortteihin sun muihin kliseisiin, jotka on keksitty sitä varten, että ollaan kehässä nurkassa, ja pitää heittää pyyke kehään... Mutta kun sitäkään ei voi ( uskalla) sanoa niin kuin se on.
Suomessa muuten sattuu olemaan muitakin kansallisuuksia kuin nuo luettelemasi.
Ja toisaalta koska sinäkin kirjoitat asioista yleismaailmallisesti, niin miksi nationalisteista ei saisi? Ei Suomessa islamistitkaan ole tietääkseni pommeja räjäytelleet.

weekendsoldier kirjoitti...

Jätetään nyt ne natsijutut jo sikseen. Oikeat natsit eli National Sosialistische Arbeiter Partein jäsenet taitavat olla Suomessa aika vähissä. Saksassa ja Argentiinassa, jonne pakenivat sodan jälkeen, voi vielä olla muutama vanha pieru jäljellä ja hekin kaikki saksalaisia.

Ja mitä tulee oikeaan natsismiin, niin esimerkiksi Palestiinan muslimit pyrkivät sodan aikana liitton Kolmannen valtakunnan kanssa. Heillä kun oli noita aatteellisia yhteneväisyyksiä. Kummatkin halusivat tappaa kaikki juutalaiset.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tälle arabinimimerkille:

Weekendsoldier kyllä muistutti jo asiasta aika hyvin, vaan ihmettelen itse, että mihin tällä kirjoittamisella pyrit? Itsehän kaivelit ensiksi esiin tämän natsiraamatun (mikä kirja se muuten on, Mein Kampfiako tarkoitat?). Turha sitten on omalla tuomaripäätökselläsi höpistä nurkkaan joutumisesta.

Mitä siis haluat? Täytyiskös meikäläisen tässä tunnustaa, että kun tarpeeksi raaputetaan, niin löytyyhän se nasse-setä sieltä?

Vai pitäiskös minun jotenkin hyväksyä muslimien terrori-iskut? Kun en hyväksy muutenkaan siviilien tappamista. Tekeekö se muslimin pommi jotenkin vähemmän kipeää kuin nationalistin?

Kansallismielinen kenttä on muuten varsin laaja, ja omaa monenlaisia poliittisia mielipiteitä. Yhteinen piirre on lähinnä se, että ei hyväksytä ammatti- ja taparikollisten tuontia ja pitämistä Suomessa. Hauku siis minua, älä koko porukkaa.

Ja niin muuten, nämä Madridin pommittajat olivat kyllä muualtakin kuin Irakista. Al-Qaidalla on jäseniä Saudi-Arabiasta, Marokosta, Egyptistä jne. Yhdessäkään näissä maissa ei ollut espanjalaisia sotilaita. Sotatilanteeseen voi vedota, mikäli pommittajana olisi ollut vain irakilaisia. Millä perusteella hyväksyt näitten muitten osallistumisen siviilien räjäyttämiseen?

Vielä täsmennyspyyntö: tämän natsikortin lisäksi mitä ne olivat ne sun muut kliseet?

Anonyymi kirjoitti...

Mitäs minä tässä olen ollut hyväksymässä.

Eikö itse tuossa jutussasi natseista kirjoittanut? Verrannut niitä joihinkin muihin ihmisiin.

Jos kommentteja haluaa, niin niitä voi saada, myös oman mielen vastaisia. Ja aina ei voi olla yhtä mieltä kaikkien kanssa.

Islaminuskoistenkin poliittinen kenttä ja ajatusmaailma on myös laaja. Sikälikin heissä on samaa kuin nationalistien, että heidän on vaikea tulla toimeen edes keskenään.

Minä en pyri mihinkään kommenteillani. Tai ehkä ymmärtämään täysin eri ajatusmaailman omaavien ihmisten ajatusmaailmaa. Se jos jokin on kehittävää.

Miten muuten minusta tuntuu, että USA on sodassa vaikkapa Afganistanissa. Tosin aika monessa muussakin maassa.

Jos kirjoituksiini haluat tutustua, niin tervetuloa tutustumaan blogiini!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Ymmärsin, että viimeisin viesti tuli tältä arabiankieliseltä nimimerkiltä.

"Mitäs minä tässä olen ollut hyväksymässä."

Vertailit Madridin pommi-iskuja sotatoimeen. Esim Marokko, Egypti, Saudi-Arabia jne ei ole Espanjan kanssa sotatilassa. Samoin ei Englanti ole sotatilassa Somalian kansa, mutta somalit olivat osana tekemässä Lontoon pommi-iskuja.

"Jos kommentteja haluaa, niin niitä voi saada, myös oman mielen vastaisia. Ja aina ei voi olla yhtä mieltä kaikkien kanssa."

Pitää paikkansa. Tätä kutsutaan keskusteluksi. Älä siis myöskään vaadi minua tukemaan mielipiteitäsi.

"Islaminuskoistenkin poliittinen kenttä ja ajatusmaailma on myös laaja. Sikälikin heissä on samaa kuin nationalistien, että heidän on vaikea tulla toimeen edes keskenään."

No jaa, en tiedä mitä nationalistipiirejä tarkoitat, kun en ole minkään järjestön jäsen (ammattiliittoa ja metsästysseuraa lukuun ottamatta). Ihmiset joita tunnen, omaavat pitkälle samantyyppisiä mielipiteitä kuin itselläni, ja me tullaan hyvin toimeen keskenämme. Sen kummempia nationalistipiirejä en tunne, joten en oikein pysty tuohon kommentoimaan mitään.

"Minä en pyri mihinkään kommenteillani. Tai ehkä ymmärtämään täysin eri ajatusmaailman omaavien ihmisten ajatusmaailmaa. Se jos jokin on kehittävää."

No jaa, ei tuossa ymmärryksen halua ole havaittavissa. Enempi koetat osoittaa kirjoittajaa ääliöksi. Vaan siihenhän sulla on tietysti oikeus. Ei minusta tarvitse tykätä.

"Miten muuten minusta tuntuu, että USA on sodassa vaikkapa Afganistanissa. Tosin aika monessa muussakin maassa."

Pitää paikkansa. Missä vaiheessa väitin muuta? Espanjasta tässä on puhuttu.

"Jos kirjoituksiini haluat tutustua, niin tervetuloa tutustumaan blogiini!"

Ainahan sitä uutta passaa lukea. Vaan nyt on semmonen tekninen ongelma, että tuosta nimimerkkisi linkistä ei löydä blogisi osoitetta. Kun en ole mikään tietokonenero, niin tyrkkäätkö sen linkin tähän?

Anonyymi kirjoitti...

"Pitää paikkansa. Missä vaiheessa väitin muuta? Espanjasta tässä on puhuttu."

Noonh mitä yhteistä oli USA:lla, UK:lla ja vaikkapa Espanjalla?

Ja mikä mahtaa olla Irakin sodan motiivi? Vapauttaa Irakin kansako?

Noita kun pohtii, niin saattaapi pommi iskulle löytyä motiivi. Ei pommeja kannata ihan huvikseen paukutella, ainakaan minkään organisoidun järjestön. Jokin motiivi sille pitää olla.
Mitä Espanja teki pommin jälkeen?

Tosin kuten varmaan huomaat, olen hyvä ystävä Espanjan kanssa, jo sukunikin puolesta. Joten minä en puolustele kenenkään väkivaltatekoja tekoja. Ainakaan Espanjassa. Cebolla!

Ya po?

Fariseus kirjoitti...

Herra chupame-la-pollalla on paha hinku näyttää että ollaan kiälimiähiä. Miksiköhän, kun asiaa ei tunnu olevan millään kielellä. Mutta vete a la mierda, maricon, kuten Cordoban kalifaatissa oli tapana leikkisästi sanoa.

Fariseus kirjoitti...

Niin, tuon oli siis tarkoitus olla hjuumoria, mutta tarkemmin katsottuna se ei tuosta välity. Joten ;)

Yrjöperskeles kirjoitti...

"Noonh mitä yhteistä oli USA:lla, UK:lla ja vaikkapa Espanjalla?"

Kaikki kolme maata ovat / ovat olleet miehittämässä Irakia. Yhteistä on myös se, että niitten arabimaitten, joita ne eivät ole miehittäneet, kansalaiset ovat räjäytelleet pommeja näissä maissa. Plus lentäneet lentokoneita pilvenpiirtäjiin ennenkuin Irakin miehityksestä oli hajuakaan.

"Ja mikä mahtaa olla Irakin sodan motiivi? Vapauttaa Irakin kansako?"

Jaa-a. Kerropa se varmuudella. Raha, öljy, kosto, vittuuntuminen Saddamiin noin yleensä, voimannäyttö. Ehkäpä myös lapsellinen halu vapauttaa Irakin kansa Saddamista. Amerikkalaiset uskovat sokeasti länsimaiseen demokratiaan, jotkut muut kansat taas eivät ja jenkkien on vaikeaa käsittää sitä. On jokseenkin mahdoton yhtälö tulla maahan yhtäaikaa miehittäjänä ja kaverina.

"Mitä Espanja teki pommin jälkeen?"

Vetäytyi Irakista. Englantia pommitettiin myös, ja se ei vetäytynyt. Homma voi toimia tai olla toimimatta. Ainoa asia mitä noilla pommeilla varmuudella saadaan aikaiseksi, on iso liuta kuolleita siviilejä. Joka taas ei ole hyväksyttävää, siitä lienemme samaa mieltä.

En tunne pahemmin espanjalaisia, mutta toivotan niin espanjalaisille kuin baskeillekin onnea ja menestystä.

Niin, tuo Fariseushan asiasta kirjoittikin, mutta noista espanjankielisistä jutuista menee ainakin kohdallani kärki pois, koska minä en osaa espanjaa.

Se linkki jäi vielä puuttumaan.

weekendsoldier kirjoitti...

Kamalaa!!! Kirjoitin NSDAP:n nimen väärin. Pyydänkin nyt heti julkisesti anteeksi kaikilta natseilta, joita عرقي, عنصري:n mukaan täällä on pilvin pimein, sitä että olen loukannut heidän usk... ei kun poliittista vakaumustaan.

Kyseessähn siis EI ole National Sosialistische Arbeiter Partei, vaan Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei.

Anonyymi kirjoitti...

Espanjan sosialistipuolue ilmoitti jo ennen Madridin pommi-iskuja, että sen voittaessa vaalit Espanja vetää joukot Irakista.
Kuten jo ennakkoon tiedettiin odottaa(gallupit), se voitti vaalit ja veti joukot pois Irakista.
Joten "hässäkän" kannattaa pitää pili housuissa riemuitessaan ystäviensä "voitosta".

Anonyymi kirjoitti...

Joo rautalankaa kyllä riittää... Sitä näissä blogeissa tarvitaan. Natsit kun ovat luonnostaan yksinkertaisia!

Anonyymi kirjoitti...

Mitä mieltä olet tästä:

http://www.uskonnonvapaus.fi/lait/syyte-2007-08-20.html

Yrjöperskeles kirjoitti...

Näyttää haastehakemukselta, jossa osa kohdista on lukijalta peitetty. Mitä minun pitäisi tästä ajatella?

weekendsoldier kirjoitti...

Taitaa tuo عرقي, عنصري niitä laitella kaikkien blogeihin. Kuvittelee ehkä että saa säikyteltyä meidät hiljaisiksi kun noin niinkun kautta rantain vihjaa viharikos- ja jumalanpilkka syytteillä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

No joo. Toi nimimerkki عرقي, عنصري heittäytyi anonymous-henkilöksi. Mainosteli kylläkin blogisivuaan ja minä pyytelin linkkiä. Vaan eihän tuota ole tullut. No, välikö hällä, minulla on vielä lomaa ja lähden muutamaksi päiväksi valtion maille metsästämään.

Paavo Saariranta kirjoitti...

Sinäpä sen sanoit, islamin ja natsismin samankaltaisuus on hämmästyttävää! Oikeastaan voi sanoa, että rauhanomainen muslimi on sellainen muslimi, joka ei ole missään tekemisissä islamin kanssa. Meillä on vastaava ilmiö, nimikristillisyys. Teheranin porukka on alkanut korjata tilannetta lähettämällä Euroopan moskeijoihin opettajiaan, jotka aika pidäkkeettömästi saarnaavat segregaatiota ja jihadia jokaisen muslimin velvollisuutena, kunnes koko kansakunta on alistettu islamilaiseen järjestykseen...

weekendsoldier kirjoitti...

Piti ottaa omassa blogissa kommenttien valvonta käyttöön, kun tuo عرقي, عنصري , eli hässäkkä, joka nykyään on anonyyminä, ei lopettanut sitä jatkuvaa jankutustaan. Kumma kun pitää kommentoida, mut sit ei ole kuitenkaan mitään oikeaa asiaa. Vittuilee vaan.

Anonyymi kirjoitti...

Raiskausilmoitus osoittautui perättömäksi
1.10.2007 11:20
Turkulaisen naisen tekemä raiskausilmoitus on osoittautunut perättömäksi. Nainen ilmoitti syyskuun 9. päivänä, että joukko ulkomaalaisen näköisiä miehiä oli raiskannut hänet Raisiossa aamuyöllä.

Naisen tunnistuksen perusteella poliisi pidätti teosta epäiltynä yhden miehen. Mies vapautettiin, koska hän pystyi todistamaan, ettei ollut väitettynä aikana Raisiossa.

Naista epäillään väärästä ilmiannosta ja perättömästä lausumasta esitutkinnassa. Juttu menee syyteharkintaan.

Tapahtumien kulku selvisi väitetyn raiskauspaikan lähellä sijaitsevan yrityksen valvontakameranauhojen avulla. Nauhoilta näkyi, että miesystävänsä kanssa ravintolasta palaamassa ollut nainen oli vahvan humalan takia kaatuillut ja saanut naarmuja muun muassa polviinsa.

Valvontanauhoista näkyy myös, kun nainen soittaa kännykällä jonnekin erottuaan miesystävästään. Puhelinjäljityksessä selvisi, että hän teki ilmoituksen raiskauksesta. Aluksi nainen ei muistanut kompurointiaan, mutta valvontanauhat nähtyään hän itsekin vakuuttui siitä, ettei raiskausta tapahtunut.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1441271

kojootti kirjoitti...

Hässäkkä lienee muiden nimimerkkejä lainaillut häröpallo Ciclista, jonka blogia olisi mielenkiintoista lukea pitkästä aikaa noin sosiologis-psykologisessa mielessä.

Terkkuja vaan vanha kaveri, pistä linkki kehiin!

Anonyymi kirjoitti...

Ja perustele nyt tämä toteamuksesi:

"He tekevät työtä, elättävät itsensä, maksavat veronsa ja elävät ihmisiksi. He ovat saaneet ansaitun arvostuksen. Nykyisille maahanmuuttajille ei sitä mahdollisuutta tunneta annettavan. Esteenä vaan ei ole Matti Meikäläinen, jota ymmärryskoneistomme syyttää, vaan ymmärryskoneisto itse."

Kuka siis vaikeuttaa työllistymistä jne. Olisiko kysymys ennakkoluuloisesta asenteesta? Oletko tuntenut edes ketään ulkomaalaista ( pakolaista), joka etsii työtä? Ja seurannut minkälaisia asenteellisia vaikeuksia siihen liittyy.
Luuletko, että nuo asenteet auttavat sopeutumaan ja kunnioittamaan valtaväestöä. Äläkä vaan vastaa, että valtaväestöllä on siihen moraalinen oikeus...