DISTONAALIS-FAZERIITTINEN OIREYHTYMÄ

Eilen tuli ihmisten ilmoille uutinen, jonka ainakin allekirjoittanut näkee ihan, jos ei nyt aivan toivoa herättävänä, mutta ainakin positiivisena yllätyksenä. Tulihan se julki jopa valtamedian kautta. Uutinenhan menee näin:

"Lähimenneisyyden johtavat tutkijat haluavat, että suomettumisen aika

tutkitaan perusteellisesti. Alma Median Helsingin toimituksen

haastattelemista yhdestätoista tutkijasta ja professorista kymmenen on

sitä mieltä, että Neuvostoliitolle alistuminen painaa edelleen

suomalaista yhteiskuntaa.

Suurin syy on tutkijoiden mukaan se, että 1970-luvulla Neuvostoliittoa

ihailleet radikaalit ovat nyt keskeisessä asemassa politiikassa,

tieteessä ja tiedotusvälineissä.

Valtio-opin emeritusprofessori Tuomo Martikainen sanoo, että vanhat

aktivistit ovat tulppa keskustelulle, koska he välttelevät suomettumisen

aikaa puheissaan ja hyväksyvät vähättelevät selittelyt.

Martikaisen mielestä 70-luvun "poliittista alennustilaa" ei ole vielä

analysoitu tieteellisesti. Hän ehdottaa esimerkiksi sen tutkimista, miten

vasemmistoradikalismi saavutti hetkeksi ylivallan tiedonvälityksen,

opiskelijoiden ja kulttuurin verkostoissa.

Suomettumisella tarkoitetaan 70-luvun poliittista kulttuuria, jossa Suomi

luopui osasta sananvapauttaan ja itsemääräämisoikeuttaan Neuvostoliittoa

miellyttääkseen."

Hyvä juttu sinänsä. Olen tietysti asian suhteen vähän pessimistinen, koska nämä 1970-luvun radikaalithan ovat tällä hetkellä vallassa eivätkä ehkä halua kuulla diagnoosia, jonka mukaan potilas sairastui jalkasieneen vuonna 1971 ja kieltäytyy edellenkin ottamasta lääkettä. Eli todennäköisesti reaktio on se, että antaapa emeritusten horista ukkokodissa joutavia. ”Kymmenen tutkijaa sanoo, että tutkitaan!” ”Nii-in. Vaan entäs kun tulee se yhdestoista…”

Ikävää tietysti, että tarvittiin se kymmenen akateemista tutkijaa, ennen kuin juttu tuli edes lehtiin. Esmes tätä blogirintamaa seuratessa on käynyt selväksi, että eipä tuo uutinen kirjoittajille ja lukijoille varsinainen shokeeraava yllätys ollut.

Vaan kumminkin. Toivossa on hyvä elää. Tommoinen lähimenneisyystutkimus on tietenkin pirun työlästä ja kestää vuosia. Ajattelinkin auttaa asiassa. Jos tutkimus jonkun totuuskomission nimissä tehdään, niin annan tutkijoille rungon valmiiksi. Luulisin että se loppulaskussa kelpaa tutkittavillekin. Julkaiskaa tämä, ja pistäkää tutkimusapulaiset etsimään tarpeellinen määrä liitteitä, joita kukaan ei kumminkaan lue. Saatte pitää kunnian ja jos sillä irtoaa tohtorinpaperit, niin olkaa hyvä vaan. Ei maksa mitään. Tarjotkaa vaikka tuoppi joskus.

Kas tässä:

***

Tutkimus aiheesta kuinka homma lähti lapasesta eli pieni taktinen virhe eli piru piilee pikkuasioissa

Suomen ja Neuvostoliiton välinen jatkosota päättyi syyskuussa 1944. Sodan lopputulosta voidaan pitää selkeänä torjuntavoittona, sillä Suomen armeija pysäytti vihollisen etenemisen Tali-Ihantalan, Tienhaaran, Vuosalmen, Nietjärven ja Ilomantsin suurtaisteluissa. Lisäksi rintamalinjat kaikkinensa olivat pysähtyneet vuoden 1940 rajojen itäpuolelle.

Silloiset vastuulliset ja huolta koko kansakunnan tulevaisuudesta kantavat valtiomiehet ymmärsivät kuitenkin, että Neuvostoliitto tulee aikanaan voittamaan suursodan. Nopeasti selvisi myös, että Neuvostoliitto siirsi valtansa alle useita kansakuntia, kymmeniä miljoonia ihmisiä, joita se hallinnoi ns. luu kurkkuun-metodilla.

Vastuulliset valtiomiehet tajusivat, että heillä on naapurinaan entistäkin voimakkaampi, supervallan aseman saavuttanut aggressiivinen ja hyvin lyhytpinnainen naapuri. Tässä tilanteessa he näkivät, että viisainta on heretä kerralla kaveriksi tämän naapurin kanssa, tai ainakin näytellä sitä. Koska naapuri oli sotilaittemme ponnisteluista johtuen saanut myös pleksiinsä koko lailla, sillä ei ollut välitöntä halua miehittää Suomea. Edellytykset eloonjäämiselle ja itsenäisyyden säilyttämiselle olivat olemassa. Näin ollen rustattiin kasaan Pariisin rauha, luovuttiin suuresta määrästä suomalaisten maata, suostuttiin tolkuttomiin sotakorvauksiin ja kirjoitettiin nimi YYA-paperiin. Tämä kaikki oli eloonjäämisen kannalta viisasta, vaikka kyllähän asia valtiomiehiä vitutti niin, että veri kiersi väärinpäin. Siitä vaan piti pitää mölyt mahassa, ja niinhän he pitivätkin. Tervejärkisiä miehiä kun olivat.

Tiedettiin, että itänaapurissa tykättiin kuvainpalvonnasta ja siellä oltiin herkkänahkaisia. Niinpä luotiin poliittinen liturgia, jossa hymistiin ystävyyttä, rauhaa, levennystä, laajennusta, solidaarisuutta, antifasistisuutta ja muita pitkiä sanoja. Kun gruusialainen maantierosvo Stalin kuoli, nykäistiin meilläkin rätit puolitankoon. Kutsuttiinpa tänne tanssiryhmiäkin koko maan kattavalle kiertueelle jostain hemmetin kuusen Slobohorotonovskista ja pantiin kansakoululaisia ahkerasti taputtavaksi yleisöksi, niin että tanssijoitten mukana tulleet puoluevirkailijat saivat semmosen harhakuvan, että yleisöä ihan oikeasti kiinnostaa joku kasakan jalkojensätkiminen. Siihen aikaan koululaiset olivat vielä ihan kilttejä ja tekivät, mitä opettaja käski. Ja menihän se matikantuntikin siinä mukavasti istuskellessa juhlasalin kovalla penkillä. Ei ne ollu siihen aikaan niin herkkäpersuuksia kuin nykyisin.

Muistettiinpas aina välillä pyydellä anteeksi menneitä ja kehua sitä miten meillä on nyt niin tolkuttoman hyvä näitten uusien parhaitten kavereitten kanssa. Eli koko touhuhan oli ihan silkkaa teatteria. Vaan sehän toimi. Ai että veli venäläinen tykkäsi, kun tsuhna sitä kehua retosti. Ja sehän antoikin sitten meidän tehdä loppujen lopuksi mitä meitä huvitti. Talousjärjestelmää ei pakotettu sosialistiseksi, rakennettiin Suomesta hyvinvoiva valtio ja EFTAankin mentiin jäseneksi että paukahti.

Asioita ei kuitenkaan tule pitää itsestään selvyytenä. Tässä vaiheessa tapahtui taktinen virhe, jonka seuraukset vaikuttavat Suomessa vieläkin. Uuden sukupolven poliitikot alkoivat pikkuhiljaa tulla remmiin vanhemman väen ohella. Ja tässä suurin laiminlyönti tapahtui. Uudelle poliittiselle sukupolvelle ei kukaan vanhemmasta väestä hoksannut sanoa, että tää homma on pelkkää showta. Todennäköisesti vanhemmat valtiomiehet ajattelivat, että kai ne nyt hoksaa sen ominkin neuvoin.

Vaan toisin oli käynyt. Miksi juuri uudelta poliitikkosukupolvelta jäi tajuamatta, että kuu ei ole juustoa vaikka niin väitetäänkin. Eihän niin monta ihmistä voi olla niin tyhmiä yhtä aikaa. Syyt ovat ravintotieteellis-kulttuurillisia. Sattui nimittäin kaksi asiaa yhtä aikaa:

1. Kohonneen elintason myötä uusi poliittinen sukupolvi oli syönyt liikaa sokeripitoisia eväitä ja oli jatkuvasti tietyntasoisessa sokerihumalassa.

2. Uusi poliittinen sukupolvi edusti sattumalta koko Suomen kirjoitetun historian huonointa musiikkimakua. He uskoivat ihan oikeasti, että Kristiina Halkolan ja Aulikki Oksasen hoilaamat Kaj Chydeniuksen kehittämät akustiset ympäristörikokset ovat musiikkia.

Jatkuvan sokerihumalan ja melusaasteen yhdistelmä aiheutti tiettyjen aivoalueitten taantumisen, niin että kyseiseen tilaan joutuneet henkilöt eivät osanneet enää puhua kuin pelkkiä ulkoa opeteltuja iskulauseita (tätä kutsutaan myös nimellä distonaalis-fazeriittinen syndrooma). Tätä taas ei valitettavasti kukaan pitänyt omituisena niinkään myöhään kuin 1960-luvun lopulla, koska iskulauseitahan hoilattiin silloin jatkuvasti niistä syistä, mitkä aikaisemmin tässä tutkimuksessa kerrottiin. Asiantila ei vaan kertakaikkiaan hoksattu. Vanhempi poliitikkosukupolvi vain ajatteli, että näähän ottaa homman kunnolla ja tosissaan. Tilanne alkoi kaikessa kauheudessaan paljastua vasta 1970-luvun alussa ns. Kekkosen nuorisokerhossa, jossa Urkki totesi saunomaan tulleille nuorille lupaaville poliitikoille, että älkää ny pojat täällä saunassa enää työstä puhuko, otetaanhan kaljaa ja sai vastaukseksi joukon hyvin hämmästyneitä katseita.

Lopullisesti tilanne selvisi vuonna 1976, kun kävi ilmi, että uusi nouseva poliittinen eliittimme piti suomalais-neuvostoliittolaista näytelmäelokuvaa ”Luottamus” dokumenttina. Tässä vaiheessa peli oli jo menetetty. Vanhempi poliittinen sukupolvi oli jo eläköitymässä eikä voimat enää riittäneet tilanteen korjaamiseen. Kekkonenkin asiasta järkyttyneenä alkoi pikkuhiljaa paeta tapahtunutta dementoitumisen turvalliseen syliin.

Tähän oltiin tultu. 1980-luvun alkuun mennessä Suomea johti kuvainpalvonnasta tykkäävä ja herkkänahkainen poliittinen eliitti, joka koostui ihmisistä, joitten mielestä ympyrä on neliö. Eli oltiin tilanteessa, jonka estämiseksi koko hulabaloo oltiin joskus 1940-luvun lopulla keksitty. Verbaalinen kommunikaatio tapahtui edelleenkin pelkkinä iskulauseina, mutta siihen ei kansakaan kiinnittänyt huomiota, koska sitä ei enää pätkääkään kiinnostanut.

Miksi kansaa ei kiinnostanut? Syynä on perinteinen suomalainen usko siihen, että yhteiskunta ja sen johtajat pyrkivät toimimaan aina koko kansan parhaaksi. Kansa ei vaan tiennyt sitä seikkaa, että eliitin sairastama distonaalis-fazeriittinen syndrooma vaikuttaa myös sisäkorvaan ja sitä kautta tasapainoaistiin saaden potilaan luulemaan että ihmiselle luontainen asento on olla ns. rähmällään. Koska iskulausekielen mukaan ei myöskään ole yksilöä, vaan ainoastaan puolue ja kansa, tuli koko kansan olla rähmällään yhtenä yksilönä. Niinpä sitten oltiin rähmällään koko porukka ja uskottiin, että kaipa tämänkin asian meitä viisaammat ovat valmiiksi miettineet.

1980-luvun loppupuolella tuli Neuvostoliitossa valtaan Mihail Gorbatshov. Gorbatshov ilmoitti julki sen tosiasian, minkä tavallinen Aleksadr Kaverinov oli jo iät ja ajat tiennyt, elikkä sen, että tää homma tarttee vähän säätämistä. Sittenhän säädettiin ja lopputuloksena oli Neuvostoliiton hajoaminen omaan mahdottomuuteensa vuonna 1991 (täytyy muuten huomauttaa, että NKP:n pamput maan synnystä alkaen eivät sairastaneet mitään hilloakustista sairautta, vaan ne olivat tehneet koko homman silkkaa ilkeyttään).

Tämä oli lähellä aiheuttaa hermostopoliittisen oikosulun koko eliitissämme. Kun iskulauseita ei enää kuulunutkaan idän suunnalta alkoi eliittimme kyky suulliseen viestintään vakavasti näivettyä. Tästä syystä mm. jäi meille tarjottu Karjala ottamatta vuonna 1991. Kun Jeltsin tarjosi koko roskaa meille, olivat asiasta neuvottelevat poliittiset virkamiehet sattumoisin ns. nonsloganiittisessa hermostoshokissa joka esti puhumisen ja sai ihmisen pakkoliikkeenä heiluttamaan päätään horisontaalisessa suunnassa. Tästä Jeltsin päätteli, että ei se Karjala niille taida kelvata ja antoi asian olla.

Ihmisaivot ovat kuitenkin siitä hieno kapistus, että ne pystyvät tiettyyn rajaan asti korjaamaan itseään siirtämällä tuhoutuneen aivolohkon tehtäviä pikkuhiljaa toisille aivolohkoille. Tämä pelasti poliittisen eliittimme täydeltä halvaantumiselta. Verbaalinen kommunikointi onnistui nyt Euroopan Unionia koskevilla iskulauseilla.

Distonaalis-fazeriittinen syndrooma on kuitenkin, sanoisinko hyvin konservatiivinen tauti. Se haluaa säilyttää status quon. Se ei salli tilan kohentumista. EU:n iskulauseet eivät riittäneet tähän status quoon. Ne olivat kyllä tarpeeksi hölmöjä, mutta Neuvostoliitolta peräisin oleva väkivallan uhka puuttui. Näinollen poliittisen eliittimme aivojen puhekeskus on omaksunut monikulttuurisuuden ja eritoten länsimaihin vihamielisesti suhtautuvan islamilaisuuden iskulauseet. Ne sopivat taudinkuvaan mainiosti. Todennäköisesti potilaat eivät itse ole missään vaiheessa huomanneet iskulausekielensä muuttuneen. Taudilla kun on paha tapa viedä osan ihmisen muistista pois. Valitettavasti tauti on parantumaton.

Mitä tästä opimme? Kuinka voimme välttää tämän jatkossa? On tietysti tärkeää, että ihminen vahtii, mitä suuhunsa pistää ja korvillaan kuuntelee. Sokeri ei enää ole ongelma, koska Suomessa on sitä ollut jo vuosikymmeniä, ja elimistömme on tottunut siihen. Terveellinen kotiruoka eli paljon ruisleipää, perunaa, olutta ja mahdollisimman rasvaisia lihatuotteita estää totaalisesti tähän tautiin sairastumisen.

Valitettavasti kansamme terveys on edelleenkin uhattuna. On todettu uusi distonaalis-veganiittinen syndrooma, joka muistuttaa distonaalis-fazeriittista syndroomaa. Todennäköisesti tämä johtuu vegaaniruuan ja suomi-rapin yhtäaikaisesta yliannostuksesta. Tauti tuhoaa hermostojärjestelmiä aiheuttaen samanlaisen iskulausehokeman . Lisäksi siinä on oireena pakkoliikkeitä, esim pakottava tarve juosta tyhjään taloon ja jäädä siihen jököttämään sekä tarve heitellä kiviä ja keppejä jos näkyviin sattuu ihmisiä joilla on päällään siniset haalarit ja kypärä.

***

Kun asiaa ajattelee, niin tämä selitysvaihtoehto käy parhaiten jopa tutkittaville itselleen. Se päästää tutkittavan mukavasti vastuusta. Lisäksi "me emme tienneet"-tyyppisiä selityksiä ei kukaan niele, "me todella uskoimme"-tyyppisillä selityksillä saa lähinnä hölmön maineen ja "me olimme oikeassa silloin ja olemme oikeassa nyt"-tyyppiset selityksetkään ei oikein toimi, kun toi Neuvostoliitto kehno meni ja lakkautti itsensä.

Syytetään vaan siis porukalla sokeria ja 60-luvun akustista hirmuaktia. Siinä on sekin etu, että sokerista tulee mieleen Coca-Cola, Coca-Colasta taas Amerikka ja siitähän eteenpäin ei tarvita kummoistakaan punaviherlogiikkaa, kun voidaan sanoa, että syyllinen olikin loppulaskussa George W. Bush.