sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

TYÖPAIKAN KYINEN PELTO

Lukija ei varmaankaan ole voinut välttyä uutiselta, että AKT:ssä kuohuu, ja nyt selvitellään sitä, onko kiusattu ja ketä ja kuinka paljon. Asiaan itseensä en pysty kommentoimaan mitään, kun en ole ollut kärpäsenä katossa katselemassa. Toivon lähinnä sitä, että asiassa löytyy oikeutta sille, jolle se kuuluu.

Noin henkilökohtaisesti minua jurppii, että työpaikkakiusaaminen ei ole uutinen, ennen kuin se kohdistuu johonkin nimekkääseen henkilöön. Tavallisia rivikansalaisia sen sijaan saa rääkätä kaikessa rauhassa, eikä koira perään hauku. Oma alani, eli sosiaaliala kunnostautuu näissä rääkkäystalkoissa vallan verrattomasti, ymmärtääkseni ainoana edellä ovat seurakunnat.

Olen jo varsin pitkän urani aikana törmännyt melko törkeisiin tapauksiin, ja kokemani pohjalta voin todeta (ainakin sosiaalialaa koskien), että kiusattu häviää aina. Niin ei pitäisi olla, mutta niin valitettavasti on.

Alanihan on naisvaltainen, ja kiusaamistapauksissa on yleensä asetelma nainen naista vastaan ja naisethan osaavat olla toisilleen äärimmäisen julmia. Kiusaaminenhan tapahtuu työryhmissä, joissa on max 10 työntekijää. Yleensä primus motorina on 2 – 3 naista, yleensä osaston vastaava plus yksi tai kaksi uskollista apuria. Näillä ihmisillä on samanlainen tutka kuin koulukiusaajillakin eli kyykyttämisen kohteeksi otetaan ihminen, joka ei tarpeeksi räväkästi pysty puolustamaan itseään, ja tätä ihmistä aletaan savustaa osastolta pois kaikin mahdollisin keinoin. Muu työryhmä alkaa pikkuhiljaa tukea kiusaajia, ei ilkeyttään, vaan siitä pelosta, ettei joudu itse kiusattavaksi.

Työni on ihmissuhdetyötä, ja tämän alan työntekijälle kehittyy väkisinkin asiaan liittyvää pelisilmää. Sitä voidaan käyttää hyvään, mutta yhtä lailla myös pahaan, ja asia realisoituu silloin, mikäli kiusattu perääkin oikeuksiensa perään. Silloinhan asiasta tietysti pidetään palavereita, ja koska alallamme osataan selittää ihmisten väliset asiat ympyrästä neliöiksi, niin siinä tilanteessa kiusatulle ilmoitetaan monin mahdollisin sanankääntein se, että kiusattu puhuu läpiä päähänsä ja on kuvitellut koko asian, ja mikäli osastolla jotakin ongelmaa on, se on kiusattu itse, eikä kukaan muu.

Ja valitettavasti asiaa puntaroiva laitoksen johto menee helposti kiusaajien taakse, vaikka faktat olisivat kiusatun puolella. Syy on inhimillinen, joskaan ei hyväksyttävä. Johdolle on helpompaa heittää yksi ihminen susille, kuin ryhtyä vääntämään kättä kokonaisen työryhmän kanssa. Lastensuojelulaitoksen johtajilta vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto. Heiltä ei vaadita kurssia aiheesta ”kuinka pannaan jämäkästi ruotuun toisiaan kohtaan perseilevät työntekijät”.

Yhtä kaikki, lopputulos on se, että kiusattu häviää, ja häipyy takavasemmalle johonkin muuhun työpaikkaan (mikäli sellaisen löytää), mikä olisi tietysti ollut viisaampaa jo alunperinkin. Ja pian huomataan, että kyseisellä osastolla onkin kiusaajien hampaissa jo joku uusi ihminen, jota aletaan savustaa ulos. Sairas työyhteisö tarvitsee syntipukin.

Miksi sitten yleensä kiusataan?

Kai syynä on se, että jotkut ihmiset yksinkertaisesti ovat sadisteja. He nauttivat siitä, että saavat toisille aikaan mielipahaa. Lisäksi kiusaajissa on paljon esimiehiä, ja kaipa heillä on kyseessä jonkunlainen huumaava vallantunne, kun he voivat kyykyttää toisia. Mikä ainakin omalla alallani on sinänsä säälittävää, sillä jonkun lastensuojelulaitoksen osaston vastaavan valtaa voi ihan rauhassa verrata minkä tahansa nakkiputkan vuorovastaavan valtaan, eikä siitä vielä kenellekään pitäisi nesteen kihahtaa nuppiin, mutta mikäs minä olen ihmismielen saloja selvittämään.

On hyvä muistuttaa, että alallani on paljon ihmisiä, jotka hankkivat sisältöä elämäänsä ja ruokaa egolleen rääkkäämällä kollegoitaan, ja näitten samojen ihmisten vastuulle laitetaan huostaanotettujen lasten ja nuorten kasvu ja kehitys. Ei varsinaisen hyvää mainosta sosiaalialalle. Meillehän sijoitetaan täysin arpapelillä lapsia ja nuoria, ja silloin on tietenkin selvää, että keskinäiset kemiat eivät välttämättä kohtaa. Niin meillä kuin muuallakin silloin tietysti opetetaan, että tykätä ei tarvitse, mutta toimeen pitää tulla ja ihmisiksi pitää olla. Mihin joku ulkopuolinen voi todeta, että ettepä taida elää niin kuin opetatte.

Sinänsä on totta, että kaikki asiat, mitkä mielletään kiusaamiseksi, eivät välttämättä ole kiusaamista. Asian tiimoilta pitää ottaa esille eräs työntekijätyyppi, johon uskon monen lukijankin törmänneen. Kyseessä ei ole kiusattu eikä kiusaaja, vaan jotain siltä väliltä. Työntekijätyypistä voisi käyttää nimitystä säätäjä – loukkaantuja. Kun säätäjä – loukkaantuja aloittaa uudessa työpaikassa, hän ensitöikseen tekee selväksi uusille kollegoilleen, kuinka järkyttävän tyhmiä ihmisiä hänen edellisessä työpaikassaan oli.

Säätäjä – loukkaantuja on yleensä ihan rivityöntekijä, mutta hän jostain syystä kuvittelee omaavansa esimiehen valtuudet ja alkaa muokata työpaikan käytäntöjä juuri sellaiseksi kuin hän itse haluaa ja olettaa, että ihmiset ilman muuta suostuvat tähän.

Kun hän sitten kohtaakin vastarintaa uudistuspyrkimyksilleen, hän vetää pellollisen herneitä nenäänsä ja alkaa esittää kirjallisia ja suullisia valituksia puoleen ja toiseen sitä kautta tietysti työllistää osaston säännöllisin väliajoin tyhjän paskan hiertämiseen, kun osastolla olisi varsinaisia töitäkin tehtävänä. Säätäjä – loukkaantuja viihtyy työpaikassaan noin kaksi vuotta, jossa ajassa hän on saanut työpaikan erinomaiseen kaaokseen. Sen jälkeen hän vaihtaa työpaikkaa, ja aloittaa uuden työnsä valistamalla kuinka järkyttävän tyhmiä ihmisiä hänen edellisessä työpaikassaan oli.

Olen miettinyt itsekseni sitä, mikä tekee ihmisestä säätäjä – loukkaantujan. Ehkä joillakin ihmisillä on vaan niin suuri ego, että he kuvittelevat, ettei mikään asia suju ilman heidän kättensä kosketusta. Tai ehkä he sitten vaan elävät konfliktista, ja jos sitä ei muuten löydy, he kehittävät sen itse.

Säätäjä – loukkaantujat ovat asia erikseen, ja heitä varmasti löytää alalta kuin alalta. Mutta mitä tulee itse asiaan, niin sekä termi työpaikkakiusaaminen että koulukiusaaminen ovat minusta turhan mietoja. Siitä saa käsityksen, että tässä tehdään ihmisille pikkuista jäynää, vaikka kyseessä on toiseen ihmiseen kohdistuva terrori, joka ajaa ihmisen sairaslomille, mielenterveyden ongelmiin, enkä epäile etteikö asian tiimoilta olisi itsemurhiakin tehty.

Mikä sitten neuvoksi? Piru vie, en minä tiedä. Jos ihmisellä on ego suht kunnossa ja hän on ns. hankkinut elämän työpaikan ulkopuoleltakin, ei hänellä varmaankaan ole kiinnostusta rääkätä kollegoitaan egoaan ruokkiakseen. Mutta eihän tämmöistä asiantilaa voi viranomaispäätöksellä saattaa voimaan. Koulukiusaamista voi yrittää vähentää lisätyllä välituntivalvonnalla ja yleensäkin opettajan auktoriteetin palauttamisella (nykytilanteen huomioon ottaen pitkä ja kivinen tie), mutta entä työpaikoilla. Ei sinne kai voi valvojiakaan palkata, kyttäämään, että rääkkäävätkö työntekijät toisiaan?

Kirjoituksessani olen kertonut alallani naisten toisiinsa kohtaan harjoittamasta työpaikkaterrorista. Tätä ei pidä ajatella naisvihamielisyytenä. Varmasti miehet pystyvät ihan samaan. Mutta kokemukseni tulevat naisvaltaiselta alalta. Lisäksi alani on sellainen, että meillä ei ole mitään eksaktia tapaa määritellä, kuinka työ tehdään oikein. Asian kuin asian voi selittää ihan miten huvittaa, niin plussaksi kuin miinukseksikin, ja sehän on työpaikkapsykopaatille herkullinen tilanne.

Miesvaltaisilla aloilla asia on taas yleensä toisin. Jos vaikkapa hitsari hitsaa hyvää saumaa, niin se hitsaa hyvää saumaa. Jos se hitsaa paskaa saumaa, se hitsaa paskaa saumaa. Piste. Asia on helposti todennettavissa, eikä se miksikään muutu, vaikka asiasta pidettäisiin kymmenen tunnin turpakäräjät. Oma alani taas valitettavasti muistuttaa tv-sarjastereotypiaa amerikkalaisesta oikeussalista, jossa juttua ei voita se, joka on oikeassa, vaan se, joka asiansa tuo esille näppärimmin ja röyhkeimmin.

Olen blogissani kirjoittanut mm. maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista ja julkishallinnon joutokäynnistä. Nämä ovat asioita, joihin voidaan vaikuttaa lainsäädännöllä. Niin työpaikka- kuin koulukiusaamisessa taas on kyse puhtaasta ihmisen vittumaisuudesta ja satuttamisen halusta. Ja vaikka asiasta tehtäisiin kymmenenkin lakia, ei asiantila mihinkään muutu. Ja se on aika lohduton ajatus. Lohduton ajatus on myös se, että mikäli julkisuuden henkilö joutuu työssään rääkätyksi, kyseessä on lööppiuutinen ja murhenäytelmä, mutta mikäli tavallinen rivikansalainen joutuu työssään rääkätyksi, kyseessä ei ole edes tilastoluku.

21 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Kaikenmaailman itsepuolustuskursseja järjestetään, mutta juuri kukaan ei saa opetusta, kuinka kiusaajan kanssa tulisi toimia. Kaikkein ikävimpiä kiusaamisia ovat ne, joissa opettaja käyttää valta-asemaansa vuosien ajan väärin jotain yksittäistä oppilasta kohtaan. Muistan lukeneeni Opettaja-lehdestä pari vuotta sitten, että 1/3 opettajista itse kokee olevansa huono opettaja. Mutta kun jostain on se tili revittävä, moni on liian laiska kouluttautuakseen uudelleen.

Närpes varg (grrrr...) kirjoitti...

Ykä puhuu asiaa kuten aina. Taisimme jutella täällä aiemin koulukiusaamisesta ja esitin silloin, että väkivalta on ainoa joka auttaa. Vasta kun kiusaaja keräilee omia hampaitaan pihalta hän alkaa ajatella.
Sama pätee työpaikoilla. Itse sain kimppuuni toimitusnjohtajan, joka tosin saierastutti koko työyhteisön niin pahoin, että johtokunta palkkasi psykologin selvittämään "työilmapiirissä yhtiössämme esiintyviä ongelmia." Kohta huomattiin, että jos joku "luottamuksellisissa" haastatteluissa sanallakaan arvosteli päällikköä hän sai kyllä kärsiä siitä.
Tuli sitten minunkin vuoroni. Tuijotin sairaalloisesti haastattelijaa silmiin ja ilmoitin, että jos pomo kerrankin vielä käy kimppuuni lyön näyttöpäätteen (ne olivat silloin vielä raskaita ja isoja) hänen päähänsä ja kierittelen sitä niin kauan, että lasiruudun sirpaleet ovat katkaisseet viimeisenkin kaulavaltimon. Sanoin istuvani mielelläni neljä vuotta taposta linnasta siitä hyvästä, että saan katsella pomon kuolevan.
Nainen meni aivan valkoiseksi, keskeyttin haastattelun ja juoksi siitä paikasta pomon konttoriin.
Ja arvaapa mitä! Siitä lähtien ei pomo kertaakaan enää astunut varpailleni, ei vittuillut eikä puukottanut selkään. Hän vain hymyili jotenkin pelokkaasti ja häipyi mahdollisimman nopeasti näköpiiristäni.
Minusta paras keino konfliktien ratkaisuun löytyy vanhan kansan viisaudesta "tapelkaa pojat, saatte tupakkaa." On aivan turha näpöttää jostain psykologiasta ristiriitatilanteissa. Turpiin vain niin kauan, että jommalta kummalta pukarilta lähtee tukka päästä. "Parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä" sanoo vanha kanssa myös, eikä se yleensä puhu turhia.

Närpes varg (grrrr...) kirjoitti...

gherajo a

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Kumitonttu och Närpes Varg & kiitos kommenteistanne.

Kumis: Joo, toimiihan se kiusaaminen noinkin päin, tosin luulen, että opettajat ovat nykyisin enempi saamapuolella. Minkälaista on opettajien keskinäinen työpaikkakiusaaminen, en osaa sanoa. Mainiota Jälki-istuntoblogia pitänyt Nikopol varmaan osaisi, mutta hänhän on ollut ikävä kyllä tauolla jo pitkään.

Närpes Varg: Kaltaisiasi ihmisiä työpaikkaterroristit kavahtavat ja etsivät kohteekseen niitä, jotka eivät osaa puolustaa itseään. Itsekin saan olla töissäni perin rauhassa, kun habitus viittaa pikemminkin liivijengeihin eikä sosiaalipiipertämiseen. Vaan eihän se ole oikein. Kyllä kaikkien pitäis saada tehdä töitään rauhassa. Mitä kerroit psykologeista, olen ihan samaa mieltä. Ne eivät saa muuta aikaiseksi kuin asiat vielä enemmän sekaisin. Mitä toi ”gherajo a” muuten meinaa? Multa loppu yleissivistys ton kohdalla.

Anonyymi kirjoitti...

Kiinnitin huomoita siihen että edelliseen viestiin ei ole kommentoitu. Pähkäilin että onko Ykällä ollut jokin lomajakso tässä välissä.

Ovatko työpaikkakiusaajat sellaisia, jotka olivat jo kouluaikanaan koulukiusaajia? Entäs mitä noi säätäjä–loukkaantujat olivat kouluaikoinaan?

Ne jotka työpaikalla pysyvät passiivisina tai menevät kiusaajan puolelle jotteivät itse joutuisi kiusatuksi, tekivätkö ne kouluaikoinaan samoin?

Tuohon AKT:n hommaan minulla ei ole mielipidettä kun en tiedä siitä mitään. En tiedä mitä Timo Räty on tehnyt, ja mitä ei. Hilkka Ahteesta en myöskään osaa sanoa mitään. Ahteen muija on joskus esiintynyt julkisuudessa milloin minkäkin asian takia. Koko perhe on aika outo. Matti Ahde törttöili mm. Veikkauksessa ja poika Jussi veteli huumeita jne.

AKT kuulemma rellestänyt jäsentensä maksamilla jäsenmaksurahoilla, kännäilyä, käynti Pori Jazzissa jossa paloi rahaa tms. Mikä on Timo Rädyn rooli tuossa? Siitä oli puhetta A-studion Talkissa. Ohjelma on nähtäväissä täällä:
http://areena.yle.fi/video/1331238812135

Ammattiliiton päätehtävä on valvoa jäsentensä etuja. Ammattiliitto itsessään on työpaikka tietyille henkilöille. Tästä syystä ammattiliitoilla on erityinen vastuu toimia esimerkillisesti sen puolesta että itse kohtelee työntekijöitään kunnolla. Jäsenmaksuja on käytettävä jäsenten hyväksi eikä johdon biletykseen.

Tämä karkaa hieman jutun aiheesta. Nyt on ikään kuin olisi päivämäärä 11.3.2000. Ikään kuin Punamuumin asemasta olisi aikonaan tullut valituksi joku muu, vaikka se Esko Aho. Se vaan että 11.3.2000 ei ollut asiat ihan niin sekaisin kuin 11.3.2012. Tässä pitäisi ottaa takaisin ne hyvät asiat mitä oli 1.3.2000-1.3.2012 välisenä aikana menetetty. Ja pitäisi poistaa ne huonot asiat mitä tuona aikana ehti kertyä. Nuo pitäisi tehdä vähintään määrällisesti mutta mieluiten inflaation takia indeksikorotuksella. Määrällisesti plus inlfaatiokorotus, niin silloin saadaan se tilanne mikä olisi just nyt, mikäli koko Punamuumin aikaa ei olisi ollutkaan eikä nytkään olisi vastaavaa menossa.

Inlflaatiotarkitus on verrattavissa rahaan. Ehkä tajuat jos esitän rahavertailuna. Jos oli 1.3.2000 lähtösumma 100 markkaa niin ilman inflaatiotarkistusta se olisi nyt vain sen eurokäännöksen verran eli 16,82 euroa. Tämän hetken 16,82 euroa oli vuonna 86,08 mk. Mutta Punamuumnin aikana tuo 100 mk pysyi vain 100 mk tai 16,82 erkkinä, tai oikeastaan laski tuosta alemmas. Rahanarvon laskurin mukaan 100 mk vuodelta 2000 pitäisi olla nyt 19,53 egee. Joten olisi kirittävää että saataisin indeksikorotuksilla tuo 19,53 tälle hetkelle. Ja vaikka yli koska 19,53 egellä saa nyt vähemmän hankittua, kuin mitä sai 100 markalla vuonna 2000.

Ai niin, huomasitko sähköpostit?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle & kiitos kommentistasi.

Edelliseen viestiin ei tullut kommentteja, ja se johtunee varmaankin vain siitä, että ketään ei kiinnostanut kommentoida. Syy on kirjoittajan, eli minun, ei lukijan. Antero Lärvänen on manio formaatti käsitellä tiettyjä asioita, mutta toiston puolellehan se helposti menee.

Työpaikkakiusaajista ja säätäjä – loukkaantujista esitit varsin hankalia kysymyksiä. Näkisin, että työpaikkakiusaaja on ihan hyvin voinut itse olla koulukiusattu, nyt hänellä on vaan asema takanaan. Voin olla väärässäkin, ja eihän tämmösestä asiasta voi mitään yleispätevää totuutta esittää. Säätäjä – loukkaantuja on minulle totaalinen mysteeri.

AKT-tilanteesta en minäkään osaa sanoa sen enempää, kun en tiedä. Viimeisten uutisten mukaan on siellä niin, että kuormasta on syöty ja sehän loppulaskussa aiheuttaa aina hankaluuksia.

Ammattiliitoista: oman alani ammattiliitot ovat niin hampaattomia, että suorastaan hävettää. Ja ns. joukkovoimaa tietysti heikentää se, että tään alan ihmiset ovat hajallaan hyvin monessa liitossa.

Kiitos sähköpostista ja pahoittelen, etten muistanut kiittää aikaisemmin. Se Italiajuttu oli varsinkin hyvin mielenkiintoinen.

Närpiön susi kirjoitti...

Arvoisa Ykä, Sir!
Systeemi pyysi minua toistamaan niitä helskutin robotinvastustamis-töherryksiä, kun olin jättämässä kommenttia. Toistin, mutta sitten vempele tilttasi ja lähetti sinulle tuon oudon viestin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Ok, Varg. Tämä selvä. Noi bloggerin sanavahvistukset ovat välillä melkoista serbosanskriittia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Vieras, nyt tulikin kiitettyä noista vanhemmista sähköposteista. Hoksasin tuoreemmat vasta nyt, kiitos niistä.

Viesti 1: Ensinnäkin onnittelut. Itse asiasta: fysiikan ja kemian asiantuntija en ole, mutta itse asiasta olen samaa mieltä. Jotkut tietysti kuvittelevat, että maa elää puhetyöllä ja toisten paitojen pesemisellä mutta eihän se niin mene. Kaivostoimintaa tulisi tukea varsinkin tässä tilanteessa kun paperiteollisuutemme on pikkuhiljaa näivettymässä.

Viesti 2: Itse asia on niin laaja, etttä vaikea sanoa, mutta viestin viimeisen kappaleeen skenaariosi oli herkullinen ja kannatan sitä lämpimästi.

Anonyymi kirjoitti...

Terve!

Tässä muuten pistin taas pari viestiä. Jos jossain välissä kerkeet katsoa niin hyvä.

Jussi kirjoitti...

Omat ja vaimoni kokemukset ovat aikalailla linjassa tämän kanssa mitä kirjoitit.

Itse työskentelen miesvaltaisella alalla. Työkokemusta löytyy useammastakin yrityksestä - isoista ja pienistä - ja nyt on tullut pari vuotta työskenneltyä täällä Sveitsissä.

Työilmapiiri on ollut kaikkialla erittäin hyvä. Asiat on käsitelty aina asioina. Joidenkin kanssa tulee paremmin juttuun ja tulee pidettyä yhteyttä sitten siviilissäkin. Joidenkin kanssa ei kemiat ole aina kohdannut, mutta työt on silti hoidettu. Koskaan en ole nähnyt ketään kiusattavan.

Vaimoni sen sijaan työskentelee sairaanhoitajana eli naisvaltaisella alalla. Hänellä on kokemusta niin yksityiseltä kuin julkiseltakin puolelta. Lisäksi nyt on vielä kokemusta täältä Sveitsistäkin parista paikasta.

Hänen kokemuksensa ovat täysin päinvastaisia. Jokainen hänen työpaikoistaan on ollut kuin mikäkin käärmeenpesä. Ihmiset voivat pahoin, jotain aina kiusataan ja moni itkee töissä. Se on kuulemma kuin jonkinlaista sairasta peliä.

Kyllä se siis vaan kovasti vaikuttaa että kulttuurista riippumatta joku se vaan tekee tuosta naisten keskinäisestä yhteiselosta vaikeata.

Mitä kiusaamiseen yleensä tulee niin ei se ongelma tosiaan ole lainsäädönnössä. Pikemminkin tämä on sellainen asia jossa pitää katsoa jokaisen peiliin ja ottaa vastuuta. Ei se toimi että katsotaan sivusta ja harmitellaan kun valtio ei saa mitään tehtyä asialle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle ja Jussille & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Ne ykkösviestin raamatunlauseet sisältävät ihan nykypäivänäkin käyttökelpoista viisautta. Niitä videoita en pysty tällä hetkellä katsomaan, koska olen tilapäisesti hyvin hitaan mokkulayhteyden varassa. Tilanne korjaantuu loppuviikosta.

Jussi: Niin kuin sanoit, ”kulttuurista riippumatta joku se vaan tekee tuosta naisten keskinäisestä yhteiselosta vaikeata”. Tuossa olisi jollekin tutkijalle töitä, mutta asiaa ei vissiinkään haluta tutkia. Tulokset olis turhan ikäviä. Voimia eloon sulle ja puolisollesi sinne Sveitsiin.

Anonyymi kirjoitti...

Sulle on varmaan tässä vähän ajan sisällä kertynyt viestejä multa ja toisilta. Niissä on varmaan kahlaamista.

Äsken lähetin sulle Saksan-matkan lähtötiedotteen. Siltä varalta jos en muutoin ehtinyt sitä laittaa näytille. Jos on vinkkejä kohteiden ym. suhteen niin otetaan vastaan.

Viestin perään lähetin vielä läpällä ehdotuksen mitä tekisin perille saavuttuani. Mitä arvelet siitä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras. Ei niitä viestejä ruuhkaksi asti ole. Tämä kun on kumminkin melko pieni blogi. Minä en ole oikein Saksan matkailun asiantuntija, mutta ihan vetokelpoiseltahan tuo vaikuttaa. Koska Saksassa ollaan valitettavasti vielä rikastetumpia kuin meillä, voi olla että viranomaiset kääntäisivät läpän toisinpäin ja pyyntäisivät turvapaikkaa meiltä.

Anonyymi kirjoitti...

Minä keksin: myönnettään aitosaksalaisille turvapaikkoja, mutta sitä ennen heiltä on perittävä yksikkökohtainen korvaus Lapin sodasta ja heidän pitää tehdä "takuuvuokran" tyylinen talletus takeeksi kyvystä vastata omasta toimeentulostaan.

Niin no, vois ne sakut varmaan ryhtyä sisäisiksi pakolaisiksi ja hakea turvapaikkaa entisen DDR:n alueelta tai siitä idempää pakkoluovutetuilta alueilta. DDR-aika oli tympeetä sille alueelle jossa DDR sijaitsi. DDR-ajan harvoja hyviä puolia oli se että sinne ei tullut eikä sinne väkisn haettu ulkkareita. Näin jälkeepäin voi todeta että yhdistetyssä Saksassa tuo alhainen rikastumisaste olisi hyvä markkoinointivaltti.

Anonyymi kirjoitti...

Tuontirikastusta ei tarvita koska valtakulttuurissa on aina sisäinen monikulttuurisuus, on turkulaiset ja on viipurilaiset jne. On pohjalaista pelimannimusiikkia ja on Esa Pakarisen huumorimusiikkia. Eikös tuo ole monikulttuurisuutta että kulttuurissa on vaihtelevia piirteitä eri alueilla?

Lisäksi maan alueella voi olla ns. historiallisia vähemmistöjä, kuten suomenruotsalaiset ja saamelaiset Suomessa, sekä juutalaiset. Jotkin historialliset vähemmistöt ovat sellaista kansallisuutta, joka muodostaa naapurimaan pääväestön: suomenruotsalaiset ovat ruotsalaisvähemmistö, ja naapurissa on Ruotsi jonka pääkansa on ruotsalaiset.

Löysin kohdan Muttersprache der Einwohner des Deutschen Reichs (12. Januar 1900), jossa näkyy mitä kansoja Saksassa vuoden 1900 alkaessa. Eikö tämänkin perusteella Saksassa ollut sisäistä monikulttuurisuutta vuonna 1900? Noilla kansoilla oltaisiin pärjätty tähänkin asti, mikäli valtionrajat olisivat yhä nytkin samat kuin keisarikunnalla eikä olisi tapahtunut kahta kamalaa rähinää tässä välissä. Ei mitään tuontirikastusta tarvi kun olisi ollut omiakin. Ei silloin harrastetu mokutusta eikä noita muita ryhmiä pokkuroitu, mutta ei niitä myöskään uunitettu eikä kaasutettu. Sossun tukia ei maksettu toiseuden takia eikä harrastettu positiivsta syrjintää. Juutalaiset taas ovat aina kyenneet etenemään vaikka heitä oltaisiin kuinka syrjitty ja kuritettu. Lojaliteetti piti osoittaa keisarille, mutta se nyt oli peruskauraa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras. Minäkin myöntäisin ihan mielelläni niksmanneille turvapaikkoja, tosin jättäisin tuon Lapinlisän perimättä. Koska ilman saksalaista apua olis Suomi kyllä jäänyt pelastamatta vuonna 1944. Lisäksi eihän Lapissa pyssysille halunneet niin suomalaiset kuin saksalaisetkaan. Touhu alkoi Rauhanvaltion painostuksesta. Ja muistanenko oikein, eikös silloin 1944 kuitattu Suomen huomattava valtionvelka Saksalle yhdellä kynänpyöräytyksellä. Käsitykseni mukaan Suomi olisi muutoin joutunut maksamaan senkin velan Rauhanvaltiolle. Toi juttu Saksan vähemmistökansallisuuksista oli mielenkiintoinen. Olisko vaan niin, että toi oli sellaista tylsää eurooppalaista monikulttuurisuutta eikä sitä niin ihqua oikeaa toiseutta?

hannes kirjoitti...

Vieras ihmetteli miksi edelliseen postaukseen ei kukaan kommentoinut. Mielestäni syy ei ole kirjoittajan, eikä toistossa. Esim. omalta kohdaltani syy on siinä, että noin hienoihin kirjoituksiin on vaikea kommentoida muuta kuin "hienoa, jatka samaa rataa", "taitavaa sanasäilää jne".

Johan siinä raavalla miehelle tulee tunne, että ollaan lipomisreissulla ja, että tokihan tuo tietää itsekin osaavansa kirjoittaa hienosti.

Tämä kiusaus, mitä se todella ei ole, on juuri terroria. Olet varmaan itsekin huomannut, että kun mies menee ryhmään missä tämä kanaileva terrorilauma hatjoittaa nokkimistoimiaan, niin nehän ovat vallan mielinkielin ja koittavat tehdä kaikkensa, että saisivat huomion.

Tuo yksi hyvä merkki mistä huomaa nämä naisvaltaistenalojen pääkalkkunat.

Tähän loppuun, kiitos Sinulle kaikista hienoista kirjoituksita joita me, heikommin aatospajojen tuotoksia kirjailemaan kykenemättömät olemme saanneet lukea.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Hannekselle ja kiitos kommentistasi & kannustuksesta. Minähän en tosiaan pidä tätä blogia ollakseni The Ykä, vaan herättääkseni hyvin pieneltä osaltani ihmisissä ajattelua, suuttumusta ja suoranaista kapinamieltä. Blogin kommenttiosio on sinänsä mainio, koska siinä pulina rönsyilee mukavasti sinne tänne. Täällä on hyviä kommentoijia. Kiitos heille.

Huomioni itse asiasta ovat samat kuin sinulla. Kun itsellä habitus on luokkaa liivijengiläinen/portsari, ei työpaikkakiusaamista tarvitse pelätä. Ja se on helvetin epäreilua, sillä töissähän me kaikki ollaan, ei rääkättävinä tai etsimässä rääkättäviä että oma ego saisi hieman ruokaa. Työpaikkaterroristi vaan on hyvä etsimään puolustuskyvyttömän, ja itse järjestelmämme ei mahda tälle asialle yhtään mitään. Niin kuin ei koulukiusaamisellekaan.

hannes kirjoitti...

Sille ei tosiaan voida mitään - ikävä kyllä. Tässä kun on itse liki puolivuosisataa tätä palloa tallannut ja katsellut elämää sen eri kulmilta, niin yksi huomio on tarttunut.

Tiedä sitten onko se syy noihin kiusaamisiin, mutta v ielä tänä päivänäkin kotona, kun on se normi kaksi lasta. Tyttö ja poika. Tyttö kiusaa poikaa minkä kerkiää eikä siihen puututa mitenkänn, pojalle vaan sanotaan, että tytöt nyt vaan on semmosia, älä välitä.

Poika kun taas kiusaa tyttöä, niin kielto ja perustelu on luokkaa tyttöjä ei saa kiusata.

Eikö tässä kumpikin kasva ihan vinksallee? Tyttö oppii, että hänen on sallitua kiusata, koska se nyt vaan on niin. Poika oppii, että tyttöjä ei saa kiusata - ahaa, sehä tarkoittaa, että poikia saa.

Noilla huomioilla, kun sitten kasvetaan ja mennään aikuisuuteen, niin mihin ne sieltä hävivät? Korostuvat vain.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Hannes. Noinhan tuo pääpiirteissään menee. Onneksi tietysti suurin osa ihmisistä vanhetessaan hoksaa, että voihan sitä elää ihmisiksikin.