KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XXVII

1. Kakola vai Cambridge?

Aina mainion Roopen mediaseurannan kautta hotellin respassa törmättiin uutiseen, jonka mukaan Suomessa on taas kerran, piru vie, löytynyt rasismia. Rasimin sankarilöytäjänä on sosiologi Leena Huhta, joka on tutkimuksessaan hoksannut, että suomalaisissa vankiloissa niin vartijat kuin varsinkin vangit suhtautuvat tiettyihin maahanmuuttajavankeihin rasistisesti ja maahanmuuttajavankien erityistarpeitakaan ei oteta tarpeeksi hyvin huomioon. Tutkimuksen tulos oli varmaankin yllätys niin tutkijalle kuin hänen kavereilleenkin. Meille raappahousutyypeille ei sinänsä ole yllätys, että vangit eivät välttämättä ole suvaitsevuuden parhaita mannekiineja, mutta eihän meiltä taaskaan mitään kysytty.

Tutkimuksen lähtöasetelmana on ollut se, että Huhta on tutkimuksissaan pyrkinyt löytämään rasistisia toimintatapoja ja tilanteita, joissa etninen yhdenvertaisuus ei täyty, ja toteaapa hän vielä, että rasismin määritelmä ei ole niin yksinkertainen. Koska meille hyville hallintoalamaisille on opetettu jo entuudestaan, että rasismin toteennäyttämiseen riittää tuntemus siitä, että rasismia on saatettu ehkä jopa jollain tavoin kokea, tulee herkästi mieleen tästäkin tuotteesta nykyinen yhteiskunnallisen tutkimuksen linja, että johtopäätökset määritellään ensin, ja sen jälkeen etsitään tai keksitään tarvittavat faktat.

Huhta tietysti pelaa varman päälle, sillä kohderyhmähän on tähän tarkoitukseen varsin sopiva. Meinaten, jos lähdet kysymään vankilaan, että onkohan täällä sun mielestäsi joku asia perseellään, niin epäilemättä epäkohtia löytyy. Missäänhän ei ole niin viattomia ja sorrettuja heppuja kuin vankilassa. Siitä emme ole kyllä varmoja, että onko tutkijamme hieman auttanut vankeja löytämään epäkohtia, sillä hänhän on närkästynyt nimenomaan tuomiotaan lusivien arabien ja afrikkalaisten puolesta, ja niin arabimaissa kuin afrikassakin vankilat epäilemättä toimivat kovasti humaaneilla perusteilla.

Periaatteessa kyse lienee siitä, että ihmiset hahmottavat asioita eri tavoilla. Minä tämmöisenä ylikouluttamattomana turvenuijana hahmotan vankilan niin, että siellä lusitaan tuomiota tehdyistä rikoksista, ja samalla vankila suojaa tavallisia kansalaisia vaarallisilta rikollisilta. Näin ollen asiaan kuuluu, että elämä vankilassa ei ole ihan yhtä helppoa kuin siviilissä. Erityisesti tämän tulisi koskea ulkomaalaisia rikollisia, koska vankilan tulisi antaa viesti ulospäin, että ei tänne parane tulla törppöilemään.

Sosiologi Huhta hahmottaa taas asian niin, että vankiloita voi verrata kalliiseen yksityiseen yliopistoon, johon pyrkimällä pyritään ja opiskelijat valitaan tiukkojen pääsykokeitten perusteella, ja he maksavat sitten suuret lukukausimaksut, jolloin tietysti ovat myös oikeutettuja siihen, että heidän erityistarpeensa otetaan huomioon.

Nykyisessä Suomessa, ainakin virallisesti, on tilanne se, että meistä kahdesta se hahmotushäiriöinen olen minä. Ainakin Ylen mielestä, sillä kyseessähän oli kumminkin vaan gradu, enkä ole varma, uutisoidaanko kaikista Suomessa tehdyistä gradutöistä.

Vaan onhan Huhdalla ratkaisuehdotus löytämäänsä ongelmaan ja hyvä niin. Hän toteaa, että tärkeämpää olisi tunnistaa rasistisia toimintatapoja ja ajattelutapoja, ja pyrkiä etsimään niihin positiivisempia toimintamalleja ja odotettavissa onkin nyt tunkua vankilan terapiatiloihin, kun mm. tästä ajatuksesta innostuneet moottoripyöräilyä, painonnostoa ja luovaa liiketoimintaa harrastavat herrasmiehet hakeutuvat porukalla antirasistiseen ryhmäterapiaan.

Oli kuinka oli, vankiloihin liittyviä tutkimuksia kannattaa jatkaa edelleenkin, sillä sitä kautta löytyy aina muikeita skandaaleja. Niin kuin esmes viime kesänä, jolloin suomalaisten sielua riipaisi järkyttävä paljastus, eli tieto siitä että vankiloissa syötetään myös ulkomaalaisille vangeille paljon perunaa.

2. Porvari kyykkyyn

Pahkasian Jurpon kohtaaman viisauden mukaan todetaan että joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään ja jota tikulla silmään sitä sonnalla suuhun. Suusontapesun uhallakin potkinpa minäkin hetken ajan jo poisolevaa pollea.

Aloitetaan hyvinvointivaltiosta. Hyvinvointivaltiohan tarvitsee elääkseen huomattavan määrän verorahoja, ja jopa minä äeentinen sosialisti ja muutonkin tyhmä tyyppi hahmotan, että verovaroja kertyy sillä, että maahan perustetaan yrityksiä, jotka palkkaavat työntekijöitä ja tekevät voittoa. Erityisesti vientiteollisuuden yritykset tahkoavat rahaa, jolla ylläpidetään yleistä hyvinvointia. Verovaroja ja sitä kautta ylläpidettävää hyvinvointia ei kerry esim. tutkimuksista, jonka mukaan ulkomaalaista vankia ottaa kupoliin.

Eli vasemmistolainenkin tajuaa ihan hyvin, että jos kapitalistin kyykyttää niin syvälle suohon, että se ei siitä enää nouse, niin äkkiä se loppuu tuo turha syöminen myös duunarin perheessä. Eli meidän kaikkien etu on, että maassa on toimivia yrityksiä, ja yrittämiselle luodaan hyvät edellytykset.

Tämän ymmärtää melko vähällä hahmottamisella. Koska Suomi on ainakin teoriassa vapaa maa, joten voihan tietysti joku tyyppi todeta asiasta ettei usko yrittäjyyden ja Suomen yleisen kehityksen soveltuvan yhteen. Vaan varmaankin on niin, että viisaat kansalaiset eivät semmosta tyyppiä kuitenkaan äänestä kovin johtaviin asemiin.

Ainakin toivemaailmassa. Tässä maailmassa näin totesi kuudenteentoista sukupolveen kunnioitettu entinen presidenttimme Tarja Halonen. Tästä voisi päätellä, että Halosen mielestä pitäisi kaikki tuotantovälineet kansallistaa. Esim. itänaapurissamme sitä kokeiltiin ja lopputuloksessa oli kumminkin vähän laittamista.

Vaan mielipiteethän ovat kuin persereikiä. Jokaisella on omansa. Oma mielipiteeni alkaa olla se, että kun 1990-luvulla alettiin karsia presidentinvaltaa, se ei välttämättä ollut kovinkaan huono idea.

3. Kumous Kepussa. Taiko ehkä ei? Tai jotakin?

Respassa törmättiin myös uutiseen, jonka mukaan Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi totesi, että mä en viitti enää. Jos lukija ajattelee, että nyt seuraa valikoituja kuittailuja Kiviniemeä kohtaan, hän on väärässä. Kun ottaa huomioon Kiviniemen kautta edeltäneen Vanhasen kauden, jolloin kepu hioi linjansa EU-kiimaan ja totesi että asioihin vaikuttaminen vaikkapa äänestämällä on ylimainostettua, moraalitonta, ettei suorastaan rikollista ja yritti myydä linjansa isännille ja emännille, niin voidaan todeta, että ei se välttämättä Kiviniemen vika ole, ettei hän jaksa nostaa penkistä kolmensadan kilon poliittisia puntteja.

Se, mikä meikäläistä kiinnostaa, on se, mitä jatkossa seuraa. Kepulaiset kieltämättä pistävät aivoriiheä pystyyn parhaitten aivojensa voimin. Joko nyt lopultakin kävisi niin, että kaikkein terävin kepuaivo saa älykkyyskohtauksen ja hoksaa, että puolueen äänestäjät eivät olekaan helsinkiläisiä vihreän piipertäjiä, vaan jotakin ihan muuta. Ja tulisiko vielä jatkoälykkyyskohtaus, jossa hoksataan, että pitäisikö tämän näkyä jotenkin puolueen linjassa.

Meikäläisen näkökulmasta tässä on win-win tilanne. Joko kepulaiset muuttavat linjansa suomalaisten asiaa ajavaksi, ja sehän on hyvä se, koska minusta on ihan sama, kuka tai ketkä Homman hoitavat, kunhan se hoituu. Tai sitten puolue jatkaa citykepulaista linjaa ja näivettyy merkityksettömäksi. Käyhän se mulle tietysti sekin.

Joka tapauksessa asioitten kehittymistä on mukavaa seurata, sillä siihen ei liity henkilökohtaisia tunnekuohuja. Vähän niin kuin kattelis Tshekin ja Slovakian välistä jääkiekko-ottelua. Ei ole varsinaisesti kummankaan puolella tai kumpaakaan vastaan, joten voi keskittyä seuraamaan hyvää peliä. Täytyy varata kaljaa ja sipsejä. Hockey Night In Huitsinnevada.

4. Irtisanoutuisko väkivallasta?

Minä en noita viihdeohjelmia juuri seuraa, mutta Ilta-Ryönän nettisivuilta huomasin, että on olemassa tosi tv-ohjelma n:o 16.384, jossa suomalaisia bimboja viedään jonnekin hornan tuuttiin bimboilemaan. Ja sitten yksi bimboista oli päästänyt sammakon suustaan, ja sen seurauksena saanut mustalaisilta tappouhkauksia.

Sehän nyt on selvää, että asiasta ei ainakaan tiedostavien puolueitten taholta suurempaa meteliä nouse, mutta odotan mielenkiinnolla irtisanoutuuko Suomen Romanifoorumi näistä tappouhkauksista ja toteaa, että perinteisesti väkivalta ei ole ollut tapamme selvittää asioita.

5. Terveisiä Kiinasta

Aikaisemman kirjoitukseni Nimellä ja nimimerkillä kommenttiosiossa sain taas terveisiä Kiinasta kommentoineelta Castorilta, joka vielä tuli ulos nuivasta kaapista. Kannattaa lukea, jos ette ole lukeneet. Castorin kommenteista ja tuumailuista yleensä voisin tehdä johtopäätöksen, että suomalaisten ja kiinalaisten välinen ero on nykyisin pääosin se, että kiinalaiset ovat kansa, joka vetää härskisti kotiinpäin ja on siitä ylpeä. Suomalaiset ovat kansa, joka kusee härskisti omaan kaivoonsa, ja on siitä ylpeä.

Suomalainen tapa tietysti soveltuu hyvin globaaliin maailmanvaltioon, jossa on hävitetty niin rajat, rodut kuin ahneuskin ja jossa hyväuskoisuus ja lämpimät ajatukset ovat palavaa polttoainetta. Mutta jotenkin vaan tuntuu, että kiinalaiset taitavat olla fiksumpia.