keskiviikko 5. joulukuuta 2012

TARINA, KUUDES JOULUKUUTA

Ruotsin ulkoministeriö

Joulukuun kuudes, 1991



Ruotsin ulkoministeriön kansliapäällikkö Göran Ekman oli huolissaan. Hän oli myös varsin väsynyt. Liian vähälle jäänyt nukkuminen sai silmät kirvelemään ja takaraivo ilmoitteli, että päänsärky tulee pian käymään kylässä eikä älyä ihan hetikohta poistua. Kahvista, sämpylöistä ja tupakasta liian pitkään koostunut ruokavalio sai aikaan ilkeästi polttelevaa närästystä.

Valvomiseen ja epäsäännölliseen ruokailuun oli kuitenkin perustellut syynsä, eikä Ruotsin ulkoministeriössä tällä hetkellä ylityötunneista nipotettu. Oli jälleen kerran Suuren Murroksen aika, ja jälleen kerran joku, mitä kuviteltiin ikuiseksi oli murtumassa. Pohjanlahden toisella puolella suomalaiset juhlivat itsenäisyyspäiväänsä, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1944. Suomalaiset, samoin kuin Baltian maat olivat irrottautuneet Sosialististen neuvostotasavaltojen liitosta aikaisemmin syksyllä, ja näytti siltä, että ruotsalaiset koulukarttakirjat tuli pian painaa uusiksi. Jo tutuksi tulleitten suurten suomalaiskaupunkien nimet Kuusinen, Luottamus ja Rauhankaupunki korvattaisiin jo historian hämärään jääneillä nimillä Helsinki, Turku ja Tampere.

Pitkin syksyä Ruotsin ulkoministeriössä pelättiin, että niin Suomessa kuin Baltian maissa itsenäisyyshaaveet päättyisivät verilöylyyn. Suomalaisten, virolaisten, latvialaisten ja liettualaisten kohtalo ei sinänsä suurta mielenkiintoa herättänyt, mutta Ruotsissa luonnollisesti pelättiin lähialueilla tapahtuvien levottomuuksien vaikutusta Ruotsiin itseensä ja ennen kaikkea sen vahvasti itävetoiseen talouteen. Suomessakin oli suuri määrä neuvostosotilaita ja tietyissä spontaaneissa kahakoissa oli tullut muutamia kymmeniä kuolleita, mukana myös neuvostosotilaita, sillä suomalaiset olivat ampuneet takaisin.

Lokakuun aikana tilanne oli kuitenkin rauhoittunut ja neuvostosotilaat olivat pysyneet visusti kasarmeissaan, siitäkin huolimatta, että kansallisuudeltaan suomalaiset joukko-osastot olivat ilmoittaneet olevansa vain Suomen hallituksen komennossa. Neuvostoliiton passiivisuus asiassa oli ihmetyttänyt Ekmaniakin, mutta hänen tuttu hemryssa Anatoli Lopahin, virallisesti kulttuuriattasea Neuvostoliiton Tukholman suurlähetystössä, tosiasiassa KGB:n eversti, oli valaissut Ekmanille tilannetta.

Lopahin kertoi, että ympäri Neuvostoliittoa oltiin päädytty johtopäätökseen, että oli touhun idea minkälainen hyvänsä, niin toteutus oli joka tapauksessa hutoi, joten Suuri Ja Mahtava tulee lakkauttamaan itsensä tarpeettomana vuoden loppuun mennessä. Suomi ja Baltian maat tulevat pysymään itsenäisinä, ja Neuvostoliiton seuraajavaltion aseman ottava Venäjä tulee ajan myötä vetämään kaikki joukkonsa sieltä pois.

Ekman tunsi jossain rutinoituneen ja itsensä kovettaneen virkamiehen sielun perimmäisissä nurkissa vielä majailevan omantunnon pistoksen, sillä hän tajusi olevansa meneillä olevasta kehityksestä hyvin, hyvin pahoillaan. Ymmärsihän hän tietenkin, että kansojen vapaus oli iloinen asia, mutta tämä kehitys saattoi poikia Ruotsissa melkoista likapyykkiä lähivuosikymmenten historiasta. Historiasta, joka oli hyvin ankarasti viranomaisvalvottua, olosuhteitten pakosta ja ns. yleisistä syistä.

Ruotsissahan Suomi oli käytännössä vuodesta 1944 vuoteen 1991 ollut Pohjanlahden takana sijaitseva musta aukko, jota ei oikeastaan ollut olemassakaan. Tai olihan siellä tietysti Suomen Sosialistinen Neuvostotasavalta ja Ruotsin suhteet Neuvostoliittoon olivat syvät, laajat, leveät ja luottamuksen täyttämät. Mutta suurin osa ystävyysvierailuista Ruotsin ja Neuvostoliiton välillä suuntautui Leningradiin ja Moskovaan, eikä suomalaisia oltu juuri tavattu. Ruotsalaisten koulujen historianopetuksessakin tapaus Suomi käsiteltiin muutamalla rivillä:

”Suomen tasavalta oli lyhytaikainen valtio, joka itsenäistyi poikkeuksellisissa oloissa vuonna 1917. Maassa käydyn lyhyen, mutta verisen sisällissodan jälkeen maa alkoi pikkuhiljaa lähentyä Hitlerin Saksaa, jonka liittolaisena se hyökkäsi Neuvostoliittoon vuonna 1941. Vuonna 1944 puna-armeija mursi suomalaisten vastarinnan ja miehitti maan. Maata johtaneet fasistiset ainekset vangittiin ja Suomi liittyi vapaaehtoisesti yhdeksi Neuvostoliiton tasavalloista.”

Ekman tunsi kyllä itse historian tarkemmin. Talvisodasta ei Ruotsissa virallisesti puhuttu ollenkaan. Jatkosodankaan loppu ei mennyt aivan niin yksinkertaisesti, eikä pelkillä vangitsemisilla selvitty. Kun puna-armeija oli murtanut suomalaisten puolustuksen Tali-Ihantalassa ja edennyt sen jälkeen nopeasti Salpalinjalle, oli Suomen kanssa kahden vaiheilla ollut Stalin päättänyt noukkia marjan maasta ja määrännyt lisää divisioonia pehmittämään Salpalinjaa sekä ennen kaikkea kymmenen uutta divisioonaa hyökkäämään kohti Lieksaa ja sieltä eteenpäin Pielisen kiertäen kohti Salpalinjan selustaa.

Syyskuussa 1944 tämän onnistuneen kiertoliikkeen tehnyt puna-armeija oli edennyt Kouvolaan ja murtanut siellä olleitten nääntyneitten suomalaisten puolustuksen. Läpimurron jälkeen puna-armeija oli muutamaa päivää myöhemmin Kotkassa, jolloin Salpalinjan eteläisin ja Suomen kannalta oleellisin osa oli jäänyt mottiin. Suomen hallitus näki sodan jatkamisen toivottomana ja päätti antautua ehdoitta. Antautuminen astui voimaan 17.9. 1944. Sen jälkeen Suomi miehitettiin kokonaan ja sotatoimet jatkuivat enää Lapissa, jossa puna-armeija ajoi takaa saksalaisia.

Kun Suomi oli miehitetty, alkoi teurastus. Siitä, mitä Helsingiksi silloin sanottua kaupunkia miehittävä puna-armeija siviiliväestölle teki, ei Ruotsissa koskaan saanut puhua eikä varsinkaan kirjoittaa. Suomen poliittinen ja sotilaallinen johto kuljetettiin välittömästi Moskovaan, jossa heidät teloitettiin hirttämällä. Lotinapellon lähellä sijaitsevassa Zaostrovjessa ammuttiin noin 70.000 suomalaista, pääosin upseereita ja suojeluskuntalaisia. Noin puoli miljoonaa suomalaista siirrettiin toisaalle Neuvostoliittoon, pääosin Siperiaan. Kaikesta huolimatta, vaikka maa oli virallisesti antautunut, käytiin Suomessa ankaraa sissisotaa, joka hiipui lopullisesti vasta 1950-luvun lopulla. Ruotsissa opetettiin vain se, että Neuvostoliittoon liittyneen Suomen talous sovjetisoitiin vastaamaan neuvostomallia.

Syy Suomen täydelliseen unohtamiseen johtui syksystä 1944, jolloin ruotsalaiset saivat opin poliittisesta realismista ja ymmärsivät, että joskus täytyy huorata selviytyäkseen. Vaikka Suomi olikin nyt, vuonna 1991, jälleen itsenäistynyt, ei se sattuneesta syystä silti ollut Ruotsin rajanaapuri.

Kun vuonna 1944 puna-armeija lähestyi Torniota sekä Oulun että Rovaniemen suunnista, pyysi Neuvostoliiton Ruotsin suurlähettiläs audienssia hallitukselta. Hänen viestinsä tuli suoraan Stalinilta ja se oli sisällöltään tyly:

- ”Toveri Stalinin valtuuttamana ilmoitan teille seuravaa: Kun joukkomme saavuttavat Tornion, ne eivät pysäytä etenemistään vaan jatkavat Ruotsin alueelle. Joukkomme tulevat miehittämään pohjoisimman Ruotsin Kalix-jokea myöten ja siis myös valtaamaan Kiirunan. Teillä ruotsalaisilla on nyt valittavananne kaksi vaihtoehtoa.”

- ”Ensimmäinen vaihtoehto on seuraava: Ruotsalaiset joukot eivät tee vastarintaa eteneviä neuvostojoukkoja kohtaan, vaan vetäytyvät sovinnolla Kalix-joen länsipuolelle, mihin omat joukkomme pysäyttävät etenemisensä. On sinänsä suotavaa, että pidätte kuitenkin Kiirunassa voimakkaita joukkoja siihen saakka, kunnes neuvostojoukot ehtivät ottaa sen haltuunsa. Tämä siksi, että joukkojenne tulee estää saksalaisia valtaamasta Kiirunaa tai yrittää tuhota sen laitteistoa. Kun joukkomme ovat ottaneet Kiirunan hallintaansa, takaamme niin ruotsalaisille sotilaille kuin siviileillekin turvallisen pääsyn Kalix-joen länsipuolelle.”

- ”Toinen vaihtoehto on se, että ryhdytte taistelemaan neuvostojoukkoja vastaan. Tällöin teistä tulee automaattisesti kuolinkorisevan Natsi-Saksan liittolainen, ja sitoudutte taisteluun, jonka voitte vain hävitä ja joka tietää kansallenne mittaamattomia kärsimyksiä.”

- ”Sen tietenkin ymmärrätte, että vallattua aluetta Pohjois-Ruotsista ette tule koskaan saamaan takaisin, mutta sitä voimme pitää sovittuna sotakorvauksena siitä, että olette auttaneet voimakkaasti Saksan aseteollisuutta, ruotsalaisia on taistellut vapaaehtoisina suomalaisten puolella vuodattaen neuvostoliittolaista verta ja lehdistössänne on julistettu hieman liian usein, että Finlands sak är vår. Nyt teidän täytyy ymmärtää, että jatkossa Stalins sak är vår eller Sveriges sak är svår.”

- ”Mutta mikäli valitsette ensimmäisen vaihtoehdon, te hyödytte siitä suunnattomasti. Me emme aio viedä teiltä itsenäisyyttä emmekä vaadi teitä muuttumaan sosialistiseksi järjestelmäksi. Toveri Stalin miettii jo sodanjälkeistä tulevaisuutta, ja hän on päättänyt Ruotsin ja Neuvostoliiton ystävyyden olevan eräänlainen näyteikkuna kahden erilaisen yhteiskuntajärjestelmän rauhanomaisesta rinnakkaiselosta. Pelkkää hyvää hyvyyttämmehän me emme tätä tee, meillä on toki muitakin syitä tähän, mutta se tuskin teitä häiritsee, sillä tätä kautta teillä on mahdollisuus luoda kanssamme kukoistavat kauppasuhteet. Neuvostoliiton tarpeet ovat valtavat, ja me voimme jatkossa ostaa periaatteessa vaikka sata prosenttia siitä, mitä te tuotatte. Tämä luo teille mahdollisuuden suureen vaurauteen.”

- ”Ja tätä kautta Ruotsista, joka käytännössä on ollut Saksan taloudellinen liittolainen ja sitä kautta akselivaltojen ulkojäsen, voi tulla yksi sodan voittajavaltioista. Vaikka teidän ei asian eteen loppujen lopuksi tarvitse tehdä juuri mitään. Asiaa auttaa vielä tietysti se, jos jossain vaiheessa julistatte sodan Saksalle. Sillähän ei sinänsä ole kiirettä. Vaikka siinä vaiheessa, kun puna-armeija on jo lähestymässä Berliiniä.”

- ”Niin, yksi pieni seikka vielä. Teillä on pakolaisena noin kolmesataa tuhatta suomalaista. Olettehan ystävälliset ja luovutatte heidät meille. Kas kun he ovat nykyisin neuvostokansalaisia ja poistuneet kotimaastaan ilman lupaa. Ja luonnollisesti tästä pienehköstä väestönsiirto-operaatiosta teidän ei tule julkisuudessa kailottaa ja yleensäkin on terveellisempää, että ette jatkossa pahemmin kiinnitä mielenkiintoanne siihen, mitä Pohjanlahden itäpuolella tapahtuu. Hyvät herrat, Toveri Stalin odottaa vastaustanne viimeistään huomenna kello kaksitoista Ruotsin aikaa.”

Göran Ekman tiesi, että ruotsalaiset ovat käytännöllistä kansaa. Niin oli myös Ruotsin hallitus kyseisenä syyskuun iltana. Puolen tunnin neuvottelun jälkeen hallitus kutsui puolustusvoimien komentajan luokseen ja tuntia myöhemmin käskyt lähtivät liikkeelle. Kun seuraavana iltapäivänä neuvostojoukot ylittivät Tornionjoen ja saapuivat Haaparantaan, alettiin Ruotsin Suomen vastaista puolustuslinjaa tyhjentää, joukkoja vetää Kalix-joen taakse ja samalla Kiirunassa sijaitsevat joukot porautuivat tiiviisti Saksan miehittämän Norjan rajalle. Saksalaiset olivat kyllä saaneet vihiä siitä, mitä tapahtuu, mutta muutamat improvisoidut tunnusteluhyökkäykset ruotsalaiset joukot onnistuivat torjumaan. Myös muutamia ilmataisteluja käytiin Kiirunan yläpuolella, kun kaivosten lopullisen menettämisen tajunneet saksalaiset yrittivät pommittaa kaivoksia. Kun neuvostoilmavoimat ottivat alueella ilmaherruuden, taistelut laimenivat.

Seuraavan vuoden puolella, tarkalleen 18. huhtikuuta 1945 totesi Ruotsin eduskunta maan olevan sotatilassa Saksan kanssa. Saksalaiset eivät vaivautuneet ampumaan laukaustakaan Skånen rannikolle sijoitettuja ruotsalaisjoukkoja vastaan.

Kaiken kaikkiaan toisen maailmansodan varsinaiset taistelut kestivät Ruotsin alueella kahdeksan vuorokautta. Taisteluissa kaatui 79 ruotsalaista. Heidät oli haudattu Tukholman keskustassa sijaitsevaan mausoleumiin. Heidän muistoaan vaalittiin jatkuvasti toistuvin virallisin menoin, sillä he olivat muistutus siitä, että Ruotsi oli yksi länsiliittoutuneista, vaikka ehkä vähän jälkijunassa olikin. Virallinen selitys pohjoisen sotatoimille oli se, että saksalaiset olivat yrittäneet vallata Kiirunan, ja Neuvostoliitto auttoi Ruotsia puolustautumaan. Ohkanenhan se selitys oli, eikä selittänyt sitä, miksi avunantaja jäi alueelle pysyvästi, mutta saipahan paremman puutteessa kelvata.

Suomalaiset pakolaiset palautettiin vähin äänin, nopeasti ja yhtäaikaisesti tehdyllä operaatiolla. Heidän kohtalonsa perään ei kyselty, eikä asiasta julkisesti puhuttu. Ennen kuin ehkä nyt, vuonna 1991.

Myös Göran Ekman kävi niin nuorena poikana koululuokkansa kanssa kuin myös vanhempana virkamiehenä virkansa puolesta laskemassa kukkansa toisessa maailmansodassa kaatuneitten ruotsalaisten muistomerkeille. Vanhempi virkamies Ekman ajatteli usein, että kovin vähällä Ruotsi meni ja voitti sodan. Hän tiesi, että sodan hävinneen Suomen tappiot kuolleina sotatoimissa ja sen jälkeisissä terroriteoissa olivat noin neljännesmiljoona ihmistä, eikä Siperiaan siirettyjen suomalaisten kuolleisuudesta ollut mitään tietoa. Ei kai meitä turhaan hannuhanhiksi kutsuta, ajatteli Ekman. Itsekseen. Ei koskaan ääneen.

Neuvostoliiton miehittämää pohjoisinta Ruotsia ei koskaan liitetty osaksi Suomen sosialistista neuvostotasavaltaa, vaan se kuului Venäjän sosialistiseen federatiiviseen neuvostotasavaltaan ja oli jo pitkään tunnettu nimellä Govorovgrad. Samoin Ahvenanmaa liitettiin osaksi VSFNT:tä ja se tunnettiin nimellä Zdanovgrad. Kaikki ahvenanmaalaiset siirrettiin pois kotiseuduiltaan, pääosin Lounais-Suomen ja ruotsinkielisen Pohjanmaan alueelle, ja Zdanovgradista oli tullut itämeren suurin laivastotukikohta. Ruotsalaiset ymmärsivät, että kysymys demilitarisoidusta Ahvenanmaasta oli saanut varsin militarisoidun vastauksen ja siitä oli turha soittaa suutaan, sillä ei leuto tuuli suurta kiveä minnekään heiluta.

Vuoden 1944 syksystä alkoikin sitten Ruotsissa olla poliittisena oppina se, jota myöhemmin opittiin kutsumaan nimellä Erlanderin – Palmen linja. Vuonna 1949 Ruotsi solmi neuvostoliiton kanssa niin kutsutun Ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksen (Vänskaps-, samarbets- och biståndsavtalet).

Sopimus oli Ruotsille hyvin edullinen, sillä se takasi laajan kaupankäynnin ja kulttuurivaihdon Neuvostoliiton kanssa. Ehkä tärkeimpänä sopimuksessa olivat sen sotilaalliset artiklat, joitten merkitys Ruotsille oli suuri, ja se aikaansai maassa tietynlaista helpotuksen tunnetta. Oltiinhan Ruotsissa tietenkin pelätty sitä, että maa joutuisi supervallaksi nousseen Neuvostoliiton blokkiin, mutta sopimuksella taattiin Ruotsin puolueettomuus ja turvallisuus ilman varsinaista sotilasliittoa.

Sopimuksessa Neuvostoliitto sitoutui siihen, että mikä tahansa sotilaallinen hyökkäys Ruotsia kohtaan oli automaattisesti myös hyökkäys Neuvostoliittoa vastaan ja se loi Neuvostoliitolle puolustusvelvollisuuden. Huomattavaa sopimuksessa oli se, että Ruotsille tätä automaattista puolustusvelvollisuutta ei tullut, vaan Ruotsi saattoi auttaa Neuvostoliittoa niin halutessaan, puhtaasti vapaaehtoisuuteen perustuen. Myöskään Ruotsin alueelle ei perustettu sopimuksen mukaan Neuvostoliiton sotilastukikohtia, vaan ainoa konkreettinen yhteistyön muoto oli esikuntien välillä tehdyt karttaharjoitukset.

Ruotsalaiset alkoivat standardisoida armeijaansa itämateriaaliin, sillä Neuvostoliitto möi sitä Ruotsille halvemmalla, kuin mihin oma aseteollisuus olisi pystynyt. Myös Boforsin asetehdas lopetti toimintansa, mutta sen korkealaatuisen tuotannon lisenssi luovutettiin neuvostoliittolaisille, jotka jatkoivat Boforsin toimintaa huomattavasti kustannustehokkaammin. 1960-luvulla Ruotsin ilmatilaa turvasivat nykyaikaiset MiG-21 hävittäjät, joita Ruotsilla oli runsaasti, peräti 74 kappaletta. Ruotsin rannikkoja vartioi kahdeksan Osa-luokan ohjusvenettä, joista kuusi Ruotsin Pohjanmeren puoleisella rannikolla. Itämerihän oli käytännössä Neuvostoliiton sisäjärvi, joten siellä pärjäsi vähemmällä.

Kulutustavaroista oli Neuvostoliitossa huutava pula, joten Ruotsin teollisuus satsasi siihen ja läksi 1950-luvulta alkaen huikeaan kasvuun. Noin 60% Ruotsin viennistä suuntautui Neuvostoliittoon, joka taas toimitti Ruotsille asevelihintaista öljyä. Tämä sai aikaan Ruotsissa korkean elintason, ja ennenäkemättömän vaurauden. Ruotsi säilyi kuitenkin yhteiskuntajärjestelmältään hyvin länsimaisena ja oli omalla tavallaan nuorisokulttuurin pioneereja Euroopassa. Ruotsalainen pop-yhtye ABBA nousi 1970-luvulla yhdeksi maailman suosituimmista yhtyeistä.

Samaan aikaan Pohjanlahden toisella puolella Suomen neuvostotasavalta erikoistui, tai tarkemmin sanottuna pakotettiin erikoistumaan pelkästään puu- ja paperiteollisuuteen. Kun Suomi oli ideologisesti saatu puhdistettua, Neuvostoliitolla oli käyttöä suomalaiselle paperiteollisuuden osaamiselle. Suomen neuvostotasavallan puolella oli erityisesti voimakas sahateollisuus ja jonkun verran paperitehtaitakin, mutta erityisen suurta paperiteollisuus oli VSFNT:aan liitetyssä Kaakkois-Suomessa, jossa Novyi Zaitsevin (ent. Imatra), Pokryshkinin (ent. Lappeenranta) ja Kollontaigradin (ent. Kouvola) mahtavat paperiteollisuuskompleksit tuottivat valtavan määrän korkealaatuista paperia, jota taas lastattiin laivoihin Krupskajan (ent. Kotka) massiivisessa vientisatamassa.

Noin muuten Suomesta ei Ruotsissa uutisoitu yhtään mitään. Kun sieltä ei ollut koskaan mitään uutisoitavaa. No, joskus Tukholmassa kävivät esiintymässä tarkasti valvotuttuina Kaustisen Purppuripelimannitoverit ja 1980-luvun alussa Tukholman ja Kuusisen välillä alkoi liikennöidä kerran viikossa varsin pienikokoinen matkustaja-alus Kristiina Halkola, jossa viina virtasi, ja krapulastaan parhaiten selviytyneet matkustajat saattoivat tehdä linja-autolla lyhyen tutustumiskierroksen Kuusiseen. 1970-luvulla vuosi länteen myös tieto, että Suomessa lyhytaikaista nuorisohysteriaa aikaansaaneen rock-yhtye Hurriganesin jäsenet oli tuomittu pitkiin vankeusrangaistuksiin länsimielisyyden levittämisestä.

Ehkä eniten suomalaisia tunnettiin Neuvostoliiton urhelijoina. Neuvostoliittolaisen tieteellisen valmennuksen pariin päässeet suomalaiset urheilijat dominoivat talviurheilussa hiihtoa ja mäkihyppyä. Kesäurheilussa suomalaiset neuvostourheilijat dominoivat kestävyysjuoksua ja keihäänheittoa. Myös Göran Ekmanin suosikkilajissa jääkiekossa esiintyi Neuvostoliiton maajoukkuessa suomenkielisiä nimiä. Erityisesti Ekman muisteli 1970-luvulla legendaarisen Harlamov – Petrov – Mihailov-hyökkäysketjun takana varmistanutta kovaotteista pakkiparia Seppo Lindström – Timo Nummelin. Vuonna 1979 nousi kansainväliseksikin uutiseksi Neuvostoliiton nuorten maajoukkueen nuoren superlahjakkuuden Jari Kurrin loikkaus länteen.

Niin kuin aikaisemmin todettiin, ruotsalaiset ovat järkevää ja käytännöllistä väkeä ja sen lisäksi he ovat hyviä hallintoalamaisia. Näin ollen Ruotsissa heti YYA-sopimuksen myötä alettiin omaksua poliittisen välttämättömyyden viisaudet, jotka kiteytyivät lauseisiin ”tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku” ja ”maantieteelle emme voi mitään”. Luonnollisesti Ruotsissa ymmärrettiin, että tämä poliittisen realismin oppi tulee siirtää automaationa myös tuleville sukupolville, joten ruotsalaisiin kouluihin perustettiin uusina oppiaineina YYA-oppi ja kansainvälisyyskasvatus. Lisäksi historia oppiaineena uudistettiin ajan vaatimuksia vastaavaksi. Tästä oppikylvystä sai nauttia myös nuori Göran Ekman.

Neuvostovastaisuus ei Ruotsissa ollut kriminalisoitu. Oltiinhan kuitenkin yhteiskunnaltaan länsimaisessa maassa, jossa sananvapaus oli koskematon. Jokainen sai yksityisesti puhua Neuvostoliitosta mielensä mukaan. Vastuullinen suurmedia ei tietenkään julkaissut tällaisia mielipiteitä suuressa mittakaavassa, mutta pienkustantamoille ei asetettu rajoituksia. Laki ennakkosensuurista takasi sen, että mikäli kirjan painosmäärä jää alle kahdensadan, sitä ei tarvitse etukäteen tarkastaa.

Hyvin suunniteltu ja toteutettu valistustyö upposi hedelmälliseen maahan ja sai aikaan suuren radikaalivasemmistolaisen nuorisoliikkeen, joka organisoi vasemmistolaisen liikkeen kokonaan uudelleen nimikkeen ”Vasemmistopuolue Kommunistit” alle. Vanhakantaiset vakaumukselliset kommunistit hävisivät käydyn valtataistelun uudelle polvelle, joka omalaatuisella tavalla yhdisti sosialismin, Moskovasidonnaisuuden, rock´n´rollin ja jatkuvat juhlat. Uusi puolue nousi voimakkaaksi poliittiseksi tekijäksi saaden eduskuntavaaleissa parhaimmillaan 18% äänistä. Valtionhoitajapuolue sosialidemokraatit säilyivät kuitenkin aina ylivoimaisena ykkösenä. Vaalikamppailuahan käytiin lähinnä sisäpoliittisista asioista, sillä ulkopolitiikassa ei ollut riitelyn aihetta. Kaikki puolueet olivat sitoutuneet Erlanderin – Palmen linjaan, ja Ruotsin vaalilaissa oli pykälä, että puoluetta ei saa rekisteröidä, ellei se ohjelmanjulistuksessaan tähän linjaan sitoudu.

Vuonna 1972 tuli Ruotsin ja Neuvostoliiton välille lyhyehkö ulkopoliittinen kriisi. Neuvostoliiton suurlähettiläs Vladimir Stepanov ilmoitti Ruotsin poliittiselle voimaryhmälle Neuvostoliiton olevan hyvin huolissaan siitä, ettei Ruotsin puolustuskyky vastaa sen naapurina olevan NATOn esittämään haasteeseen. Ruotsin on vahvistettava sekä ilma- että meripuolustustaan huomattavasti, muuten Neuvostoliiton on ehkä harkittava YYA-sopimuksen sotilaallisiin artikloihin pohjautuvia neuvotteluja.

Ruotsi oli nostanut elintasonsa yhdeksi maailman vauraimmista ja ajatus voimakkaaseen – ja erittäin kalliiseen – sotilaalliseen satsaamiseen tuntui vaikealta. Kulutusjuhlia ei haluttu katkaista. Käydyissä neuvotteluissa toi Vasemmistopuolue Kommunistien edustaja esille ehdotuksen, joka pienen harkinnan jälkeen alkoi tuntua aina järkeenkäyvemmältä. Kesäkuun kuudestoista päivä vuonna 1972 Ruotsin valtiollisen televisioyhtiön uutisissa annettiin seuraava tiedote:

- Vastauksena sotilasblokkien väliseen kiristyvään tilanteeseen, on Ruotsi katsonut pakotetuksi vahvistamaan puolustustaan turvatakseen puolueettomuutensa ja asemansa kansainvälisen yhteisön itsenäisenä, vastuullisena ja arvostettuna toimijana. Puolustusta vahvistetaan seuraavilla keinoilla:

- Ruotsi vuokraa Neuvostoliitolle Göteborgin pohjoispuolella sijaitsevat Orustin ja Tjörnin saaret sotilastukikohdiksi. Näihin tukikohtiin perustettavilla meri-, ilma- ja ohjuspuolustusjärjestelmillä Neuvostoarmeija takaa Ruotsin turvallisuuden. Neuvostoliitto on vakuuttanut perustavansa tukikohdat yksinomaan Ruotsin puolustamiseksi ja se sitoutuu siihen, ettei käytä tukikohtaa milloinkaan hyökkäyksellisissä tarkoituksissa.

- Neuvostoliitto lahjoittaa Ruotsille kolme laivuetta uusia Mig-23 hävittäjiä, uudenaikaisen ilmatorjuntaohjusjärjestelmän sekä neljä Osa-luokan ohjusvenettä lisää.

- Ruotsin ja Neuvostoliiton sotavoimat alkavat säännölliset yhteiset sotaharjoitukset siten, että ruotsalaiset rannikkojoukot harjoittelevat yhdessä neuvostojoukkojen kanssa tukikohdaksi vuokratuilla Orustin ja Tjörnin saarilla ja Norrlandsbrigad harjoittelee neuvostojoukkojen kanssa Govorovgradin alueella. Lisäksi suoritetaan ilmavoimien yhteisharjoituksia Govorovgradissa sekä merivoimien harjoituksia kansainvälisillä merialueilla. Harjoituksia ei suoriteta Ruotsin valtion maaperällä, eikä Neuvostoliitto ole pyytänyt Ruotsia liittymään Varsovan Liiton jäseneksi. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Leonid Breznev on päinvastoin ilmoittanut Neuvostoliiton ja Ruotsin sydämellisten ja luottamuksellisten suhteitten olevan todiste siitä, että kaksi erilaista yhteiskuntajärjestelmää voi saavuttaa aidon ystävyyden ja luottamuksen ja tämän olevan esimerkki myös maailmalle yleensä.

Neuvostoarmeija asettautui uuteen tukikohtaansa vuoden 1973 aikana. Tapaus kiristi huomattavasti blokkien välejä ja jatkossa länsieurooppalaisissa poliittisissa kartoissa Ruotsi merkattiin vain hieman vaaleammalla punalla kuin Varsovan liitto. ”Ruotsittumisesta” tuli vakiintunut termi poliittiseen kielenkäyttöön. Yhtä kaikki, ruotsalaiset ovat järkevää ja käytännöllistä kansaa. Ratkaisu oli halpa, se kiistatta nosti Ruotsin puolustuskykyä ja loppujen lopuksi Ruotsin turvallisuuden suurin tae oli hyvä ja luottamuksellinen suhde Neuvostoliittoon.

Kriisin aikana Göran Ekman aloitti uransa Ruotsin ulkoministeriössä. Häntä pidettiin nousevana tähtenä, ja jopa mahdollisena pääministeriaineksena. Kieltämättä Ekmania miellytti ajatus termistä ”Erlanderin – Palmen – Ekmanin linja”, mutta päätti kuitenkin keskittyä uran rakentamiseen virkamieskoneistossa. Järkevät ja käytännölliset ruotsalaiset olivat aikaa sitten ymmärtäneet, että todellinen valta tuli säilyttää vakaalla ja vastuullisella virkamieskoneistolla. Demokratia oli hieman liian epävakaa ja ennustamaton, jopa vaalilaeilla ja listavaaleilla valvottu ruotsalainen demokratia. Poliitikkojen tehtävänä oli toimia keulakuvina, visionääreinä ja suunnannäyttäjinä. Virkakoneisto teki raskaan työn, ja piti huolen siitä, että visioita ei toteuteta ilman sen suostumusta.

Ruotsalais – Neuvostoliittolainen rauhanomainen rinnakkaiselo sekä syvä, laaja ja leveä ystävyys kesti muuttumatta aina 1980-luvun puoleenväliin. Ruotsalaiset oppivat ajattelemaan että ikuinen on ikuista ja ikuisena ikuisesti pysyy.

Sitten tuli vuosi 1985. Ja se heppu, jolla oli maksaläiskä päälaella. Ja sitten asiat alkoivat etenemään järkyttävällä nopeudella. Jopa niin suurella, että se järkytti ruotsalaisen virkamiehen järkkymätöntä mielenrauhaa.

Ja nyt oltiin vuodessa 1991. Ruotsin ulkoministeriössä. Jossa kansliapäälliköksi ylennyt Göran Ekman katsoi televisiosta, kuinka Kuusisen… eikun fan hänen on pakko oppia se uusi nimi… siis Helsingin kaduilla ihmiset juhlivat Suomen toista itsenäisyyttä. Siellä Senaatintoriksi uudelleen ristityllä Solidaarisuudentorilla soitti vankeudesta jollain ihmeen kaupalla selvinnyt Hurriganes-yhtye kappaletta Get On. Kymmenet tuhannet ihmiset nauttivat rytmistä ja hurrasivat. Ekman ajatteli, että kova draivi jätkillä kieltämättä on, mutta millähän ihmeen kielellä ne laulavat. Ekman ei miettinyt kielikysymystä sen enempää, vaan palautui takaisin synkkiin ajatuksiinsa. Asiat olivat menossa päin persettä.

Ekman oli ollut kaksi päivää sitten kokouksessa, jossa kokoontui Ruotsin poliittisen elämän ja virkamieskoneiston johtohahmoja. Ryhmää kutsuttiin Megawattiryhmäksi. Kaikki olivat huolissaan siitä, mihin asiat tulisivat etenemään. Huolen tiivisti sanoiksi sisäministeriön kansliapäällikkö Hans Nyman:

- ”Ystäväni ja kollegani. Me olemme Ruotsin polibyroo, vaikka meistä ei sitä nimitystä käytetäkään. Me tiedämme sen, että meillä on ollut Ruotsissa vuosikymmeniä absoluuttinen valta, ja me itse olemme saaneet päättää, kenelle me tämän vallan aikanaan perintönä annamme. Vaalit ovat olleet vain aika ajoin tapahtuva vallan vahvistusrituaali. Valtamme on pohjautunut yksinomaan siihen, että me olemme pystyneet kontrolloimaan kansaa itään kohdistuvalla pelolla. Ruotsalaiset ovat hyviä hallintoalamaisia, ja he ovat hyväksyneet, että se joukko, joka hoitaa idänsuhteet, hoitaa myös maan asiat. He ymmärtävät, että se on ollut eräänlaista välttämättömyyden taidetta.”

- ”Mutta nyt asiat ovat muuttumassa. Neuvostoliiton pelko ja jatkuvasti toistettava YYA-liturgia oli se ideologinen liima, joka piti ehdottoman valtamme perusteet koossa. Mutta nyt se liima ei enää pidä. Ja kaikki saattaa muuttua. Ystäväni ja kollegani! Meidän on keksittävä uusi liima. Ja se on tehtävä nopeasti. Neuvostoliitosta ei enää ratkaisua löydy. Se kuolee muutamassa viikossa ja jäljelle jää Venäjä, jonka suuntaa emme millään pysty ennustamaan. Tämä ideologinen liima, joka varmistaa valtamme jatkossakin, on löydettävä nyt täältä Ruotsista. Minä olen itse neuvoton. En pysty keksimään ratkaisua. Pyydän teitä, rukoilen teitä, yrittäkää parhaanne.”

Göran Ekman nojasi mukavaan työtuoliinsa ja yritti löytää ratkaisua. Kuningas? Ei, jävlar sentään, silloinhan sille jäärälle täytyisi antaa myös valtaa. Fasismi? No, käyttökelpoinen vaihtoehto, ellei se yksi viiksivallu olisi mennyt sössimään sitä. Sotilasvalta? Ääh, ei meistä siihen ole. Täytyy vähän selvittää ajatuksia…

Ekman otti päivän Aftonbladetin ja rupesi selailemaan sitä. Lehti oli tietysti täynnä tapahtumia Itä-Euroopasta. No, turha niitä oli plärätä, eihän ongelman ratkaisua ongelmasta löydä. Ekman siirtyi selailemaan lehden human interest-osastoa. Siellä löytyi juttu Volvon tehtailta. Otsikkona oli ”Volvon muttereita kiristellään monilla kielillä”. Kuvassa näkyi olevan niin ruotsalaisia, turkkilaisia, jugoslavialaisia kuin tunisialaisia vaihetyöntekijöitä. Niin, tuumi Ekman, niitä mulliturpiahan piti tänne aikanaan haalia, kun ei riittänyt väkeä liukuhihnalle. Ekman laski lehden pöydälle ja lausui muutamia ruotsalaisia perinteisen lieviä kirosanoja manatakseen turhautuneisuuttaan.

Yhtä-äkkiä Ekmanin päässä naksahti. Hän nosti lehden uudestaan käsiinsä ja katsoi uudestaan äsken lukemaansa juttua. Mitä siinä sanottiinkaan? ”Volvon muttereita kiristellään monilla kielillä.” Men helvete! Kaikki oli välittömästi selvää. Fy fan, täähän on nerokasta, miks tätä en aikaisemmin keksinyt…

Ekman meni kaapille, otti sieltä pullon hyvää konjakkia ja kuubalaisen sikarin. Hän istui toimistotuolilleen, kaatoi tukevan hömpsyn, siemaisi, ja ähkäisi nautinnollisesti. Sitten hän sytytti sikarin. Sytytin napsahti kuivasti. Se napsahdus oli lähtölaukaus kehitykselle, joka tulisi muuttamaan Ruotsin valtiosta, joka tunnustaa tosiasiat valtioksi, joka gillar olika…


*
*
*
*
*

Lukijalle: Idea tähän suht pitkään tarinaan tuli niistä pulinoista, joita kävin ”Aarnon mekin ansaitsemme” kirjoituksen kommenttiosiossa kommentoijien kanssa. Kiitokset idean pohjustamisesta Närpes Vargille, Kumitontulle, Beckerille, Achtungille, Vieraalle, Sandscorpionille ja eräälle Anolle.

Vaihtoehtohistorialla ja seuraavan viikon lottorivillä on se yhteinen piirre, että molempia voi sottailla vaikka kuinka paljon, mutta varmaksi ei tiedä kumminkaan.

Mutta sen tietää varmaksi, että huomenna, kuudes joulukuuta Suomi viettää itsenäisyyspäiväänsä. Hotelli Yrjöperskeleen respan henkilökunta toivottaa tämän blogin lukijoille hyvää, rauhallista ja häpeämättömän kansallismielistä itsenäisyyspäivää.


30 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä pakina, ja hyvää vaihtelua näille sinänsä hyvää tarkoittaville mutta jo sanamuotoa myöten ennalta arvattaville liturgioille. Joten pitemmittä puheitta hyvää joulukuun 6:tta myös Hotelli Yrjöperskeleen respaan!

http://www.youtube.com/watch?v=vP0EUN6VYDk

Pyrrhos kirjoitti...

Mainio kirjoitus. Ja ihan realistinen skenaario, jos silloin 1944(tai miksei jo 1939) olisi käynyt huonommin. Onneksi sen polven tsuhnat osasi tapella. Sille porukalle kohotan huomenna maljan. Suomalaisuuden epädramaturgeille taas jää maljat nostamatta. Hyvää impivaaraista itsenäisyyspäivää Hotellin respaan.

Närpes varg kirjoitti...

Olipa lysti historiakertaus! Erikoisesti nauratti tämä pienehkä matkustajalaiva "Kristiina Halkola", joka seilasi yli meren. Tosin liikenteen aloitti vuonna 1969 "Stockholm"-niminen, vielä Kristiinaakin pienempi purkki. Kyllä muuten hulmusi poikain tukka Kuusisen yössä kun kymmenellä kruunulla sai peukalonhangallisen paikallista valuuttaa ja tytöt tunkivat jonossa peiton alle. "Niin monta, niin monta, on tielle uupunut",laulettiin aamulla Kuusisen suurimmassa hotellissa, jonka muuten ruotsalaiset rakensivat. Ja hyvin rakensivatkin! Jos ei kraanasta tullut kuumaa vettä, riitti kun karjaisi kattolamppuun niin heti alkoi virrata.
Me ruotsalaiset olemme todella pragmaattista porukkaa. Sanomme rakkaaksi ystäväksi vaikka itseään pirua, jos siitä on meille hyötyä.

vieras kirjoitti...

Miksi Ruotsi ei laittanut suomalaispakolaisia laivalla tai koneella USA:an tai Kanadaan tms Tai edes Norjan tai Tanskan puolelle ja sieltä kauemmas? Periaatteessa tuon olisi voinut tehdä mikäli ennakoisi tilanteen ajoissa.

Tage Erlander taitaisi olla Ruotsin oma Urho Kekkonen. Kaksi vuotta lisää niin vallassakin ehtis olla yhtä kauan kuin UKK. 1973 oli vaalit joten ehkä hän jättää nuo ellei sitten vielä kokeilisi...Erlander taisi elää lopun iän ilman muistivaikeuksia.

Parempi olisi nimittää tuota Ruotsin ulkopolitiikan perustaa Hanssonin-Erlanderin linjaksi. Olof Palme saisi turhaa kunniaa jos hänen nimi olisi tuon linjan nimessä. Kun tiedetään minkälainen Palme oli todellisessa historiassa, niin luulen että hän olisi ollut aika kehno jos Ruotsi olisi ollut kuin Suomi. Ei Palmesta olisi ollut YYA-Ruotsin pääministeriksi kun hän oli oikeasti semmoinen rääväsuu ja besservisser.

Franz Josef Strauss keksii pilkkanimen tai realistisen kuvauksen kuvaamaan Ruotsin ulkopolitiikkaa. Oisko se saksaksi Schwedenisierung, englanniksi swedenization ja ruotsiksi sverigeisering?

Ehkä Neuvosto-Suomen ja Venäjän SNT:n välinen raja menisi Tarton rauhan rajojen mukaan. Sillä ei olisi käytännön merkitystä koska Suomi olisi vaan pelkkä yksi neuvostotasavalta muiden joukossa.

Periaatteessa Stalin voisi lahjoittaa Pohjois-Ruotsin Suomen SNT:lle propagandasyistä. Jos hyvässä lykyssä Otto-Wille Kuusinen olisi maininnut siitä ja sanonut että kaivostyömiesten suosio olisi hyvä saada. Sillä ehdolla että tuotanto pitäisi myydä tai antaa Venäjän SNT:lle.

Ruotsi varmaan harjoittaa samanlaista ulkomaalaispolitiikkaa mitä Suomi harjoitti 1945-1990. Joku Eila Kännöä vastaava henkilö toimii sisäministeriössä. Olisi saanut oikeassakin historiassa olla.

Neuvosto-Suomi varmaan harjoittaa samanlaista ulkomaalaispolitiikka kuin Neuvosto-Viro joten eipä sinne taida tulla sosiaalimamuja sitäkään vähää mitä YYA-Ruotsiin. Eikä hanki niitä senkään jälkeen kun uudelleenitsenäistyminen tapahtuu 1991.

vieras kirjoitti...

Puolueettomuuden osoituksena Ruotsi hoitaa idänsuhteita ja länsisuhteita täällä ja täällä.

reino kirjoitti...

Kristiina Halkola ... kiäh kiäh...

ja Hurriganes huudettu!

Aivan loistava.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle ja kiitos kommentistasi.

Kirjoitushan oli täysin stetsonista, tosin luulen, että vastaavassa tilanteessa Ruotsi olisi toiminut pitkälti noin. Jos tilanne olisi ollut tuollainen, eivät ruotsalaiset yksityishenkilöt olisi oikein voineet kuskata suomalaisia rajan taakse Norjaan, koska se olisi silloin ollut Saksan miehittämä maa, ja suomalaisten kohtalo olisi sielläkin ollut vahvasti ottiatuota. Ja laivoillla eli lentokoneilla suomalaisten kuskaaminen Amerikkoihin olis käynyt lompakkoihin liian kipeästi.

Ruotsin ulkopolitiikan virallisesta nimestä olet varmaankin oikeassa. Palme oli niitä hahmoja, jotka saivat ansiota ilman varsinaista substanssia. Ja kun hänet murhattiin, niin hänestä tuli pyhimys.

Veikkaan, että, Neuvosto-Suomen ja VSFNT:n rajat eivät olisi menneet Tarton rauhan mukaan. Perusteena pidän rajamuutoksia Viron miehityksen jälkeen.

Tämän kuvitellun Neuvosto-Suomen ei varmaankaan olisi edes tarvinnut harjoittaa minkäänlaista ulkomaalaispolitiikkaa, kahdesta syystä:

1. Kuka sinne olisi alunperin halunnut tullakaan.

2. Moskovahan oli se, joka päätti, mitä reuna-alueilla tehdään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle ja Reinolle & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Kiitos linkeistä.

Reino:

a) Tottahan Kristiinalle pitää yksi kippo nimetä.

b) Mikä voisi olla parempi tapa juhlistaa Suomen uutta itsenäisyyttä kuin Remun rock-esperanto jota ei ymmärrä madagaskarilainenkaan?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Niin joo, lukijalle. Tuo jutun lopussa oleva öriöriöriperkunas-hahmohan on mainiosta nettisarjakuvasta, joka käy Suomen historian läpi melko velmulla tavalla. Löytyy noista linkeistä:

http://naurunappula.com/978207/suomen-historia-osa-14.jpg

http://naurunappula.com/978209/suomen-historia-osa-24.jpg

http://naurunappula.com/978211/suomen-historia-osa-34.jpg

http://naurunappula.com/978213/suomen-historia-osa-44.png

Yrjöperskeles kirjoitti...

Höh. Minä olevinaan vastasin Anolle, Pyrrhokselle ja Närpes Vargille, mutta vastaus on jäänyt seikkailemaan virtuaalivavaruuteen. Yritetäänpä uudelleen:

Ano: Jos meinasit näillä ennalta-arvattavilla liturgioilla näitä aikaisempia kirjoituksiani, niin myönnän, että syyllistyn toistoon. Mutta kun ottaa huomioon, mistä asioista kirjoitan, niin sanoisin, ettei sille kyllä mitään mahdakaan. Hyvää joulukuun kuudetta sinullekin.

Pyrrhos: Sen polven tsuhnille nostan maljan minäkin. Ilman heitä olisi suomalaisuus epädramatisoitu jo vuosikymmeniä sitten.

Närpes Varg: Heppu on tainnut olla aikanaan samalla paatilla kuin minäkin...

Becker kirjoitti...

Aika mielenkiintoinen "What If" - tarina. Ja se kyllä herätti funtsimaan asioita toiselta kantilta.
Mutta jotenkin tolleen se olisi saattanut käydä.
Palmehan nyt oli täys katastrofi, joka keräsi suosiota massoilta helppoheikkimäisellä poliitikalla.
Oli muuten sellainen häntäveikko, että Berlusconikin on hepposta poikaa Olofin rinnalla.

Kävin minäkin aikoinaan tuolla naapurissa "Halkolalla" ja naputtelimme kengällä hotellihuoneen seiniä hokien "testing, testing".
Mutta naiset olivat hyvännäköisiä, ja ovat sitä edelleenkin.
Pitääpä kertoa ihan tositarina siitä vierailusta. Siinä hortoilessamme kaupungin keskutassa, osuimme torin laidalla olevaan liikehuoneistoon, jossa sijaitsi pienehkö ilma-ase ampumarata. Kun sai täräytettyä Bull`s Ey:n, niin kaiuttimesta rupesi kuulumaan rahisevalla äänellä Tompan Delilah. Samassa lukaalissa seisoi myös muutama valloittaja maan matruusi. Heidän poistuttuaan, kuin taiottuna ilmestyi kassörin tiskin alta prikka, jossa oli pieniä herkullisia lohileipiä. Prikan viereen ilmestyi vodkapullo asiaankuuluvine laseineen. Putkan pitäjä tarjoille meille turisteille leipiä ja paukkuja ja selitti syyksi sen että olimme viime sodassa tuhonneet niin monta vihollista.
Yritimme selvittää ettei meidän sukupolvella juuri ollut vaikutusta asiaan, vaan ne olivat meidän isämme jotka siellä pistivät vainolaista kampoihin. Se oli kuulemma sama asia, ja niinpä vietimme ikimuistettavan hetken paikallisen porukan kanssa skoolaillen ja tarinoiden.

Linna juhlatkin joutuu naisväen seurassa katselemaan, vaikka joskus tuntuu siltä, että mitä isompi rosmo, sen enempi romua rinnassa. Mutta ehkäpä siellä näkyy nyt tänä vuonna enemmän veteraaneja kuin näitä seksuaalisten vähemmistön edustajia.
Mekin laitetaan täällä kynttilät huomenna palamaan ja toivotellaan sinne respaankin hyvää itsepäisyyspäivää.

vieras kirjoitti...

Miks ne pöljät ei älynny omaksua kristinuskoa itse ettei kenenkään tarvis sitä tuoda ja sillä verukkeella vallata maata? Ruotsin heimot kääntyivät omin päin eikä joutunu toisten alaisuuteen. Joku muinaissuomalainen heimopäällikkö käänytisi kristityksi ja samalla muu heimo ja sitten hänet huudettaisiin kuninkaaksi jolloin muut heimot kans kääntyvät.

Keskiäkäinen mies kirjoitti...

Ihan mainiota spekulatiivista historiaa. Kyllähän kylmän sodan aika olisi ollut Ruotsille kokonaan toisenlainen, jos vaikkapa Tali-Ihantala olisi fataalisti pettänyt.

Anonyymille ennalta arvattavuuksineen muistuttaisin että Ykä yleensä kommentoi ajankohtaisia avautumisia. Toistoa tapahtuu siis alunperin jo siellä suvaitsevaiston piirissä.

Ja toisaalta, muistetaan se arvio että täydellinen suoritus vaatii harjoitukseksi noin neljätuhatta toistoa...

Närpes varg kirjoitti...

Heh, heh. Kyllä minä taisin tosiaan nähdä Yrjönkin siinä autuaiden joukossa, joka meni marchin in till gamla stan. Aika monesti tuli käväistyä Kristiinan kyydissä veden takana. Minulla oli siellä vakituinen, sekin Kristina. Kova kone hän oli, mutta ei ihme, tyttö oli GPU:n (tai mikä firma nyt silloin olikaan) luutnantti ja kyseli joskus outoja. Ja minä poika kerroin. Paljastin hänelle, että Hesassa on niin kova puute ruuasta, että ravintoloiden ovien edessä on iltaisin pitkät jonot ja nakkikioskeilla suorastaan tapellaan hot-dogeista. Taistoissa haavoittuneita sitten hoidetaan Punaisessa Ristissä ja kaatuneet viedään mustissa vaunuissa Malmille. Tyttö kuunteli silmät pyöreinä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Vieraalle, Keskiäkäiselle ja Närpes Vargille & kiitos kommenteistanne.

Becker & Närpes Varg: Kovempia jätkiä te kyllä olette olleet kuin minä. Minä kävin Georg Otsilla Neuvosto-Tallinnassa vain kerran, ja ajattelin visusti pysyä paatissa. Becker: Näitä ”what if”-tarinoita on Suomen neuvostomiehityksen osalta jo kirjoiteltu aika paljon. Ajattelin piruuttani heittää muutaman piirun länteenpäin.

Vieras: Nyt puhutaan ajasta tuhat vuotta taaksepäin, joten hankalahan häntä on sanoa. Ja voihan se olla, että sen aikaiset suomalaiset olivat Ukko Ylijumalan ja Tapion ja muitten sen semmoisten kanssa ihan tosissaan. Ja mikseivät olisi olleet.

Keskiäksy: Kiitos. Ja voihan olla että Ano kommentoi noita virallisia itsenäisyyspäiväliturgioita. Mene ja tiedä.

vieras kirjoitti...

Nyt voi katsoa linnan juhlia pitkästä aikaa melko rauhallisella mielellä. Kun kerta Punamuumi ei le pääosassa. Punamuumi on nyt pelkkä vieras, niinkuin oli 1979-1999 juhlat. Ero on siinä että nyt se on samassa ex-pressaryhmässä kuin Manu ja Mara.

Tapion kissoja ei ole varmaan kutsuttu. Ne kuitenkin ansaitsisivat kutsun ja kunniamerkit. Linnan tarjoilusalin nurkkaan voisi laittaa ruokakupit ja juomakupit kisseille.

Kumitonttu kirjoitti...

Ihan saaddansin hyvä kirjoitus. Pari kertaa nousi niskavillat pystyyn, eli kaappasit lukijan keskittymisen taitavasti haltuusi. Pikantti yksityiskohta on tietysti se, että Venäjälle olisi jäänyt Kiiruna samalla tavalla kuin Kaliningrad.

Hauska ajatusleikki on sekin, että Ruotsi ei olisi poistanut sosiaalidemokraattien ikiomaa rodunjalostuksellista ohjelmaansa vuonna 1974, kuten se todellisessa ja toteutuneessa tapahtumainkulussa teki. Tarkoitan siis tietenkin tätä vuonna 1935 säädettyä lakia pakkosterilisaatiosta, jota tuonne ETYK-sopimuksen allekirjoitukseen asti Ruotsissa noudatettiin.

Liekö moisella rodunjalostuksellisella toimella ollut vaikutuksensa siihen, että Ruotsi antautui mulliturville.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle ja Kumitontulle & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Luulen, että Punamuumia kyrpi se, että Linnan juhlissa hän joutui aloittamaan kättelyt Marskin ritareista. Ei sillä sentään ollut pokkaa lopettaa sitä perinnettä. Tapion kissojen puuttuminen juhlista on kyllä selvä reklamaation paikka.

Kumis: Tuosta Kiirunastahan tää koko pähkäily alkoi, ja Kaliningradin eksklaavi kävi mielessä juttua väsätessä.

vieras kirjoitti...

Spede showssa oli pätkä linnan juhlista: kutsua odottamssa, jonossa ja tarjoiluja nauttimassa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle ja kiitos linkeistä. Minusta Spede oli parhaimmillaan niissä 1960-luvun mustavalkoisissa leffoissaan. Hotelli Yrjöperskeleen ruokailu itsenäisyyspäivänä muuten on hirvipaisti, sen kanssa haudutetut puikulaperunat sekä paistinliemestä, Koskenlaskija-juustosta ja kermasta väsätty kastike.

vieras kirjoitti...

Entäs juomat ja jälkiruuat? Mahtuuko kutsuvieraat hotellin ravintolaan ja baariin? Mikä on pukuetiketti? Entäs onko sinne kutsuttu jokin orkesteri esiintymään? Menettekö jatkoille Huitsinnevadan kirkonkylälle vai naapurikaupunkiin?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras. Ruokajuomana toimi Espiritu De Argentina-viini. Minä tykkään näistä latinopunkuista. Tai ainakin uskon tykkääväni, koska Ylva sanoi, että me tykätään niistä. Miksen siis tykkäisi. Emännän pukuetikettihän on tietenkin aina salaisuus, mutta isännän pukuetikettinä oli pitkät kalsarit, Ylvan neulomat villasukat ja peltipaita. Kutsuvieraita ei ollut, tilaisuus oli suljettu, koska meillä tuo sosiaalisuustarve tulee täytettyä jo noissa töissä yli äyräitten. Jatkot vietetään ihan kohta kuorsaten.

Anonyymi kirjoitti...

Briljantti tarina.Todellakin. Kiitoksia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano, kiitos kannustuksesta ja voimia eloon.

Anonyymi kirjoitti...

http://fi.wikisource.org/wiki/Sosialististen_Neuvostotasavaltojen_Liiton_hallituksen_s%C3%A4hke_Kansainliiton_p%C3%A4%C3%A4sihteerille_5.12.1939

Jaska Brown kirjoitti...

Varsin uskottavaa vaihtoehtohistoriaa. Näin siinä aika tarkalleen olisi luultavasti käynyt. Ykälle on selvästi tuttu kirja tuo Matka Neuvosto-Suomessa, jossa miehitys tapahtui 80-luvun puolivälissä. Siinä Tampere oli Lenininkoski ja Helsinki oli saanut säilyttää nimensä, kun siitä ei voinut tehdä Leninkiä.

Itse olen - karjalaisena - pähkäillyt sitä miten olisi käynyt rajoille jos Suomesta olisi tullut neuvostotasavalta tai edes oma itsenäinen sosialistinen valtionsa. Olisiko rajat vedetty siihen missä ne nyt ovat, siihen mihin Tarton rauha ne asetti vai jopa siihen missä Itä-Karjalan rajat ovat? Oma epäsivistynyt arvaus: jos Suomi olisi ollut "itsenäinen" kommunistinen valtio, niin raja olisi kulkenut suunnilleen VKT-linjaa pitkin Kannaksella ja korvaukseksi olisi saatu Repola ja Porajärvi. Jos taas Suomesta olisi tullut neuvostotasavalta, Kannaksella raja olisi ollut ehkä VT-linjan paikkeilla ja Itä-Karjala olisi liitetty Suomeen venäläistämistä edistävänä toimenpiteenä. Molemmissa tapauksissa rajojen suhteen olisi nyt onnellisempi tilanne, mutta ei niin hyvä että se olisi korvannut melkein 50 vuotta kommunismia.

Mutta tarinan oleellinen pointti oli siinä lopussa - kuinka virkaeliitti löysi uuden palvonnan kohteen ja säilytti asemansa. Jotain tutun oloista...

vieras kirjoitti...

Iranin lähetiläälle pitäisi toimittaa moitekirje kun ei suostunut kättelemään Jenniä.

http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2012/12/iranin-suurahettilas.html

Muuten olisin valmis tuomaan lisää impivaaralaisuutta virallisiin tilaisuuksiin. Kunnon patamustaa taantumuksellisuutta kehiin vaan. Määräisin vanhan pukuetiketin takaisin eli frakki tietyille miespuolisille osallistujille, ei pelkästään presidentille joka aloittaa, lopettaa tai jatkaa tai presidentin puolisolle mikäli kyseessä on naispresidentti. Frakkimääräys myöskin puhemiehelle, ministereille, varapuhemiehille, eduskunnan pääsihteerille, oikeuskanslerille, virkamiesaitiossa oleville virkamiehille, yleisölehterillä oleville ex-presidenteille, korkeille virkamiehille sekä ulkovaltojen edustajille tms.

Hallituksen nimitystilaisuudessa presidentille ja miespuolisille ministereille määräys pukeutua shakettiin. Myös eroavan hallituksen miespuoliset ministerit shakettiin.

Sitten on valtuuskirjeen jättöseremonia jossa ulkovallan edustaja jättää presidentille oman valtionsa valtionpäämiehen allekirjoittaman valtuuskirjeen. Tähänkin tilaisuuteen määrättäköön pukukoodiksi saketti miespuolisille henkilöille. Tilaisuuden päätteksi on sitten ruokailu- tai ainakin kahvitilaisuus.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Jaska Brownille ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Kiitos linkistä. Stalinin mielenkiintohan Kuusisen hallitukseen väheni, kun tsuhna panikin hanttiin ja lopahti sitten kokonaan.

Jaska: Joo, kirja löytyy hyllystä. Siinähän Helsingin nimi oli K´hel´sinki. Tulee venäläisestä kirjoitusasusta.

Karjalaiset taustat ovat mullakin, mutta olen huomattavasti pessimistisempi tässä asiassa. Viro antautui taistelutta ja siitä siirrettiin silti osia Leningradin piiriin. Suomalaiset tappoivat venäläisiä sen verran ahkerasti, ja kun kosto aina elää, niin luulen, että Suomen kohdalla ”Suomen Demokraattista Tasavaltaa” ei olisi koskaan perustettu. Suomen sosialistisesta neuvostotasavallastakin oltaisiin lohkaistu Kaakkois-Suomi ja Petsamo. Voi olla myös mahdollista, että koko Suomi olisi yksinkertaisesti liitetty osaksi Leningradin piiriä ja samalla Karjalan Tasavaltakin tarpeettomana lakkautettu. Onneksi nämä ovat vain spekulaatiota, ja Tali-Ihantala, Vuosalmi, Nietjärvi ja Ilomantsi pitivät.

Kirjoituksen lopusta juu, ehkä otin hieman vaikutteita Ruotsin itäpuolella sijaitsevasta maasta ja käytin amatöörin tekotaiteellista vapautta...

Vieras: Iranin suurlähettiläästä totean, että maassa maan tavalla ja juhlissa juhlien tavalla ja suomalaistenkin pitäis ymmärtää tämä, ja jättää heppu jatkossa kutsumatta. Noin muuten mulle nuo Linnan juhlat ovat ihan yks monta, ei ne minua jaksa erityisemmin kiinnostaa. Meillä ei juhlistettu itsenäisyyspäivää Linnan juhlia katsomalla, vaan hirvipaistia syömällä.

Jaska Brown kirjoitti...

Itse olisin kyllä sillä kantilla että suurlähettiläällä oli täysi oikeus kieltäytyä kättelystä. Jonkin asian tekemisen vaatiminen on eri asia kuin tekemättä jättäminen. Jos vaikka jossain maassa tervehdyssääntöihin kuuluisi laskea housunsa ja tarttua vastapuolen sukuelimiin, luulenpa että aika moni länsimainen suurlähettiläs jättäisi tekemättä. Kokonaan toinen juttu olisi ollut, jos suurlähettiläs olisi alkanut motkottaa Haukiolle siitä että tämä on säädyttömästi pukeutunut kun päällä ei ole mustaa jätesäkkiä. Eli isäntämaan tapoja vastaan ei saa aktiivisella toiminnalla rikkoa, mutta saa passiivisesti jättää asioita tekemättä.

Mitä Suomen rajaan tulee, niin Matka Neuvosto-Suomessa antoi Lapin ja Ahvenanmaan Venäjälle. On mahdotonta tosiaan tietää kuinka olisi käynyt, itse mietin lähinnä näitä Neuvostoliiton ASNT-alueita joiden rajat piirrettiin tarkoituksella siten, että esim. Mordvan kohdalla mordvalaisenemmistöisiä alueita jäi ulkopuolelle ja venäläisenemmistöisiä sisäpuolelle.

Mutta tuo Kiiruna oli ovela veto. Näin olisi mahdollisesti käynyt, muistammehan hyvin millaiset mutkat Suomen nykyraja tekee Enson ja Värtsilän kohdilla...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Jaska. Niin, eikös tuota Enson mutkaa nimitetä sattuneesta syystä Stalinin Sormeksi?

Rauhanvaltio todellakin harrasti ns. luovaa rajojen pirtämistä niin sisä- kuin ulkopuolellaan. Siirrettiinhän sitä Puolaakin varsin reippaasti länteenpäin. Stalin piti omalta osaltaan kiinni Hitlerin kanssa sovitusta Puolan jaosta.