Sunday, December 16, 2012

YHDET JÄÄHYVÄISET ASEILLE

Eli pienoisnäytelmä virkavastuusta eli oman virallisen ahterin turvaamisen aiheuttamasta varsin ennakoitavasta ylireagoimisesta

Tapahtuma-aika: vuosi 2016, pari vuotta aselain tarkistamisen jälkeen

Tapahtumapaikka: Eräs keskisuuri suomalainen kaupunki

Tapahtumaan osallistujat:

Irma Kiiskinen, 38, ohjaaja erään keskisuuren suomalaisen kaupungin lastensuojelulaitoksessa
Keijo Kiiskinen, 42, Irman aviomies, ravintolakokki
Anna Pöytyä, 47, Irman työpaikkalääkäri
Anssi Nordberg, 54, nimismies
Pentti Salisma, 41, vanhempi konstaapeli
Arto Paananen, 37, vanhempi konstaapeli
Kerttu Ketomäki-Ekman, 52, erään keskisuuren suomalaisen kaupungin lastensuojelulaitoksen johtaja

Ensimmäinen näytös

Anna Pöytyä: Niin, kun nyt olemme tässä keskustelleet, niin selväähän on, että kokemuksiasi voi kuvailla työpaikkakiusaamiseksi. Esille tuomiesi seikkojen perusteella sinua kohtaan on esitetty toistuvaa syrjimistä, vähättelyä, työtaitosi kyseenalaistamista ja nuo työvuorolistat sorsivat sinua selvästi. Mutta tämä on ikävä kyllä siinä mielessä klassinen tilanne, että kyseessä on loppujen lopuksi yhden ihmisen sana useamman ihmisen sanaa vastaan, ja niin kuin sanoitkin, laitoksen johto ei ole tullut avuksi, niin kuin valitettavan usein käy. Eli varsinaiseen tilanteeseesi en valitettavasti pysty puuttumaan, mutta teen parhaani auttaakseni sinua potilaana.

Irma Kiiskinen: No sehän tässä pistääkin niin saatanan vihaksi, että minähän olen vain yksi ihminen siinä ketjussa, jotka ovat siltä osastolta painostettu pois. Ja jos minä lähden niin seuraava etsitään alta aikayksikön. Osasto itsessään on sairas, eivät ne ihmiset, jotka sieltä painostetaan ulos. Eikä liitoltakaan ole tullut minkäänlaista apua. Vaikuttaa siltä, että siellä lähinnä suututaan siitä, että niitä vaaditaan tekemään niitä hommia, joitten takia minäkin niitä liiton maksuja maksan. Tyhjähousut paskat. Ja epävarmuutta ja huolta tietysti lisää se, että minä olen töissäni koko ajan sijaisen vakanssilla, ja työsuhde uusitaan aina vain puoleksi vuodeksi kerrallaan. Vaikka minä olen virallisesti pätevä. Eihän mulla tuota työpaikkaa sinänsä ikävä tulisi ensinkään, mutta ei näitäkään työpaikkoja ihan joka oksalla kasva, ja pitää ihmisen elääkin. Mulla alkaa olla voimat kyllä jo tosi vähissä ja tää tuntuu niin toivottomalta. Tuntuu,etten jaksa siellä millään enää.

Anna Pöytyä: Voin lääkärinäsi todeta, että sinä kärsit pääosin ulkosyntyisistä syistä johtuvasta keskivaikeasta masennuksesta. Tilanne työpaikallasi ei tällä hetkellä auta siinä yhtään, joten aion kirjoittaa sinulle aluksi kahden kuukauden sairasloman. Katsotaan sitten sen aikana, löytyisikö sinulle muita tukimuotoja. Tämä on minustakin kyllä vaikeaa, sillä mielestäni sinä olet avoin ja miellyttävä ihminen. Onko sinulla yksityiselämässäsi jotain erityistä, josta voisi olla sinulle apua?

Irma Kiiskinen: Mieheni Keijo on kyllä ollut ymmärtäväinen ja ihanasti tukena, vaikka minulla on välillä ollut hyvin vaikeita hetkiä. Meillähän on yhteinen harrastuskin, Keijo narutti minut muutama vuosi sitten mukaansa metsälle, ja siitä minäkin innostuin ja suoritin metsästäjäntutkinnon ja hankin rinnakkaisluvat Keijon aseisiin. Me ollaan käyty metsällä jo muutamana vuonna. Viime syksyllä minä olin ensimmäistä kertaa hirviporukassakin, ja siellä minua on kohdeltu kyllä tosi reilusti. Kun työpaikallakin olisi enemmän sellaista porukkaa.

Anna Pöytyä: Se on kuitenkin hienoa, että kotoa saa tukea. Seuraava tapaamisaikahan me on jo sovittu, nähdään sitten taas. Voimia eloon.

Irma poistuu toimistosta, Anna Pöytyä kaivaa esiin puhelimen ja näppäilee esivalinnasta tietyn numeron.

- Nimismies Nordberg? Työpaikkalääkäri Anna Pöytyä täällä. Minä en millään haluaisi tehdä tätä, mutta minun on toimittava virkavastuuni velvoittamana. Minulla on potilaana eräs Irma Kiiskinen...

Toinen näytös

Anssi Nordberg: No niin, Salisma ja Paananen. Minulla olis teille yks hoidettava tehtävä. Minä en haluaisi millään määrätä tätä tehtäväksi, varsinkin kun kyseessä on tuttu mies, mutta käteni ovat virkavastuun sitomat. Elikkä kyseessä on ravintolakokki Keijo Kiiskinen, jolta nyt pitäisi...

Kolmas näytös

Ovikello: dingdong

Keijo Kiiskinen: Jaa, Salisma ja Paananen. Mitäs häiskät? Ja virka-asussa vielä? Onks tää joku poliisin joulukeräys?

Vanh.konst. Salisma: Kuule Keijo, tää on nyt hirveen ikävää, mutta meillä on nimismiehen määräys, että meidän tulee hakea sun pyssyt pois.

Keijo Kiiskinen: Hä? Mitä helevettiä? Minkä ihmeen takia? Enhän minä oo niitten kanssa mitään törppöilly eikä mulla ole edes ylinopeussakkoja.

Vanh.konst. Paananen: Niin ei tää johdu sinusta, vaan Irmasta. Kun se lääkäri totesi, että Irman masentuneisuuteen liittyy myös selviä vihan tunteita, niin nimismiehen piti toimia virkavastuun mukaan. Me ollaan kyllä hirveän pahoillamme tästä.

Keijo Kiiskinen: Irma? No totta kai sitä se työtilanne kyrpii ja se on alamaissa, mutta oletteko koskaan nähneet sen riehuvan tai edes olevan ihmisille epäkohtelias? Kyllähän te sen tunnette. Saman seuran miehiä ollaan ja oottehan te käyny täällä kylässä. Ja jos tää kerran näin vainoharhaiseksi menee, niin eikä se riitä, että Irmalta perutaan väliaikaisesti rinnakkaisluvat ja katotaan asia uudestaan vähän tuonnempana? Miksi hitossa ne minultakin pitää viedä? Olenko minä joku lukiolainen kouluampuja, hä?

Vanh.konst. Salisma: No kun Irma asustaa saman katon alla. Tää käytäntö on nykyisin tämmönen. Ei tää meistä lähtöisin ole, tiedäthän sinä sen, mutta kun meidän on pakko toimia määräysten mukaan.

Keijo Kiiskinen: No olisitte helvetti soikoon edes etukäteen varoittaneet. Olisin jemmannut pyssyt huuthelvettiin.

Vanh.konst. Paananen: Katos kun touhu on nykyisin semmonen, että jos aseita ei löydy, niin tulkinta on automaattisesti että vastuussa olevat poliisit ovat varoittaneet etukäteen ja se tietää kirjallista varoitusta ja kahdesta sellaisesta tuleekin sitten kenkää.

Keijo Kiiskinen: No on tää yhtä perkelettä! Viekää sitten. Ja samahan mun on sitten erota seurastakin. Kivilläkö minä niitä teeriä heittelen?

Neljäs näytös

Irma Kiiskinen: Niin, soittelit käymään. Tässä on muuten tää sairaslomatodistus.

Kerttu Ketomäki-Ekman: Niin... tuota noin... siitä minä sinut itse asiassa tänne kysyinkin. Kun, tuota noin, olen saanut tietooni, että sinulta ja mieheltäsi vietiin aseluvat ja aseet.

Irma Kiiskinen: Ja jatkon mä taidan arvatakin...

Kerttu Ketomäki-Ekman: Sinähän ymmärrät Irma, että me työskentelemme täällä ihmisten kanssa, ja se vaatii työntekijältä paljon, ja me emme voi oikein epävakaista henkilöä pitää täällä työssä. Näin ollen minä olen joutunut... tuota... uudelleenarvioimaan asemaasi täällä, ja olen joutunut päättämään, että määräaikaista työsopimustasi ei enää uusita. Oikeastaan voit jättää työavaimesi nyt tänne ja henkilökohtaiset tavarasi postitetaan sinulle. Kun tämän hetkinen työsopimuksesi kuitenkin loppuu jo sairaslomasi aikana. Sinun täytyy ymmärtää, että tässä ei tietenkään ole mitään henkilökohtaista, vaan minun käteni ovat virkavastuun sitomat.

Irma Kiiskinen: No sitomatpa hyvinkin. Sullehan tää tietysti sattui ihan onnenpotkuna. Ton kiusaamishommankin kanssa pääset mukavasti kuin koira veräjästä ja voit jatkaa sen tekemistä mikä sun erikoisosaamista on, eli et tee mitään. Ja annas kun mä arvaan, virkavastuuta noudattaen sinä olet tietysti soittanut kaikkiin lähiseudun laitoksiin ja kertonut antavasi kenkää hullulle naiselle, jolta poliisi vei aseluvat. Etteivät vaan vahingossakaan palkkaa.

Kerttu Ketomäki-Ekman: Niin... minä... tuota...

Irma Kiiskinen: Eiköhän tää ollu tässä. Avaimet on tossa ja osoitteen tiedät mihin työtodistuksen lähettää. Ja ei tartte jatkossa pahemmin häiritä. Mulla on kiireitä. Pitää alkaa opetella oleen pitkäaikaistyöttömänä. Ilman virkavastuuta.

5 comments:

Närpes varg said...

Hyytävä kertomus, vaikka ei edes ketään tapettu. Vaikkaan, että filmin kakkososassa "Irman kosto" hän varastaa tuttavansa asekaapista Coltin, käy metsässä hiukan harjoittelemassa ja sitten ottaa ja menee ja lahtaa entisen pomonsa plus sillä hetkellä konttorilla olevat ihmiset.
Ja taas tiukennetaan aselakia.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Närpes Varg, ja kiitos kommentistasi. Tietysti jos ihan perisuomalaisella sabluunalla mennään niin kai jälkinäytös olisi Helvetissä, jossa Epäreiluuden Piru kertoisi tilanneraporttia Pääperkeleelle. Pääperkele toteaisi, että mainiota työtä ja nyt juttu siirretäänkin sitten Viinapirulle...

Kumitonttu said...

Juupajuu... Masennusdiagnoosi on kieltämättä aika pirullinen. Neuvostoliitossa mielenvikaisuudeksi riitti se, ettei uskonut järjestelmään ja sen edustajien vilpittömyyteen. Onhan se kieltämättä vaarallista, että ihminen masentuu kun ymmärtää, että lapset ovat lentäneet pesästään, omakin terveys alkaa heiketä ja ei ole saavuttanut sitä kaikkea, mistä haaveili nuorena.

Olin itse kerran sellaisessa konsernissa hommissa, missä yhden yksikön johtaja (toimitusjohtajan tittelillä) oli itse kiusaaja ja kaiken lisäksi aktiivisesti salli alaistensa kiusaamisen. Kuulin tapahtumasta vasta siinä vaiheessa, kun kiusattu työkaverini paloi loppuun ja sai potkut. Sitä ihmettelen, että asia pysyi piilossa niin pitkään. Sen jälkeen oli tietysti myöhäistä auttaa henkilöä siinä ongelmassa, mutta olin olkapäänä monena iltana puhelimitse.

Vähän fudujen jälkeen lähti puolisokin ja henkilö meni aivan polvilleen lyöden kaikki asiansa laimin - laskut ja lainat meni ulosottoon. Ihan klassinen kauhutarina "hyvinvointiyhteiskunnan" kuvitteellisista suojaverkoista. Ei niitä ole. Koko systeemi on suurta illuusiota.

Itse sinnittelin vielä sen kesän yli kovassa vitutuksessa ja syksyllä sain uuden työpaikan. Kerran näin lentokentällä sen toimarin ja otin aiheen puheeksi. Heppu paljastui ihan patologiseksi valehtelijaksi. Olin itsekin nuori ja kokematon, mutta enää en painaisi asiaa villaisella. Silloin oma ura ja raha-asiat pakottivat tiettyyn nöyryyteen, jos haaveili alalla pysymisestä.

Anonymous said...

Karmaisevan todellisen tuntuinen tarina ja näinhän se valitettavasti Suomessa menee: virkavastuun taakse piiloudutaan mutta mitään vastuuta ei kanneta silloin kun olisi syytä.

-Tvälups-

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Kumitontulle ja Tvälläriupseerille & kiitos kommenteistanne.

Kumis: Minähän pyrin työssäni toimimaan aina sekä työpaikka- että koulukiusaamista vastaan, koska ne ällöttävät minua. Olen itse ollut aikanaan koulukiusattu. Työpaikkakiusattu en ole koskaan ollut, koska habitus meikäläisellä on nykyisin lähinnä moottoripyöräjengiläinen. Vaan sekin on väärin, sillä ihmisten pitäis saada olla rauhassa, oli habitus ihan mikä hyvänsä. Ja varsinkin sosiaalipuoli on psykopaattien ja työpaikkaterroristien unelmamaa.

Taisteluvälineupseeri: Näinhän se tulee menemään. Oma virallinen persaus pelastetaan ihan kaiken varalta. Vaikka sitten tulis ylireagoituakin. Ja tietysti on paljon ihmisiä, joissa on tätä ns. kerrostalokyttääjää.