maanantai 20. toukokuuta 2013

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XXXVIII

1. Demarikiukkuamisesta

Hotellin respassa on pantu merkille että politiikan hurmeisilla kentillä ollaan taas kovasti tukkanuottasilla, tällä kertaa aiheesta demareitten ministerikierrätys ja siitä irronneet persukommentit. Entisenä demarina SDP:n edesottamukset kiinnostavat meikäläistä vieläkin, jos nyt ei muuten niin kuriositeettina ainakin. Ehkä tausta-ajatuksena että kannattaa muistuttaa aika ajoin itseään, ettei laita kämmentä hellanlevylle kahta kertaa.

Demarithan vetivät pellollisen herneitä nenään Timo Soinin loihelausumasta, jonka mukaan demareita eivät miespuoliset duunarit enää erityisemmin kiinnosta. Demarithan ärähtivät ja närkästymisen pääkapellimestariksi löytyi puolueen varapuheenjohtaja Eero Vainio, joka ei sinänsä kyllä kommentoinut Soinin sanomaa väitettä vaan totesi että Soini on sovinisti joka puhuu naisista toisen luokan kansalaisina ja että perussuomalaiset hamuavat Suomen suurimman sovinistiliikkeen titteliä.

Jopa tyhmempään väestöosaan kuuluvat ihmiset, joihin itse ainakin kuulun, hoksaavat, että mikäli väitteeseen ”meikäläisen mielestä asia on niin” vastataan että väitteen esittäjä on jonkun sortin ”isti”, voidaan päätellä, että väite saattoi osua kipeän lähelle ja totuushan tekee eniten kipeetä. Tällöin kannattaa etsiä, löytyykö asian tiimoilta lisää sitä ad hominemia ja löytyihän sitä, kun kansanedustaja Jukka Kärnä luonnehti Soinia samppanjasosialistiksi joka ei työn tekemisestä ymmärrä mitään.

En minäkään ole ihan varma siitä, että onko maisterisjätkä Soini se paras mies tulkitsemaan duunarin edesottamuksia, mutta kun ottaa huomioon, että demarit ovat itse nykyisin puolue, jossa on maistereita viljalti, mutta jätkät pahasti hakusessa, niin tietysti Kärnä olisi voinut, entisenä duunarina itsekin, miettiä onko Soini ehkä oikeassa vaiko ei ja onkohan puolue ehkä unohtanut rautakourat. Vaan jottei asia jäisi epäselväksi niin laitetaanpa tuossa linkissä vielä sama asia paperityöläistaustan omaavan persukansanedustajan Jarppa Lindströmin rautalangasta vääntämänä.

Yhtä kaikki, demareitten närkästymiseen liittyvässä uutisoinnissa pistää silmään eräs seikka. Demarit toteavat kyllä Soinin olevan kerrassaan paska jätkä, mutta eivät he edes väitä Soinin olevan väärässä. Tässä tapauksessa asiaan kuuluisi tietysti puolueen suunnalta todeta mahdollisimman julkisesti ja kovaäänisesti esim: ”Demarit eivät, saatana soikoon, ole unohtaneet suomalaisia duunarimiehiä. Me, jumangega sentään, tulemme toimimaan parhaamme mukaan, että suomalaisia teollisuustyöpaikkoja ei enää menetettäisi ensinkään. Sillä kyllähän me, piru vie, tiedämme, ketkä puolueemme ovat aikanaan tähän asemaan nostaneet ja kenen tekemillä verorahoilla tämä maa yleensäkin pyörii. Joku häpy se on meilläkin, perskutarallaa, vaikka poliitikkoja olemmekin”. Vaan tätä ei kuulunut, kunhan totesivat, että SDP:ssä poliittinen kannanmuodostus tapahtuu yhdessä.

Yhdessä puoluekoneistossa varmaankin, mutta tuskinpa rautakouraäänestäjiltä mitään kysytään. Heille varataan oikeus ja velvollisuus äänestää niin kuin ennenkin. Eli käteen jää vain demarinaaraspoliitikkojen puolesta närkästyneitä demariurospoliitikkoja, jotka tuumivat, että Soini on mullqvist ja persut sovinisteja joille ei tartte selitellä mitään joten esitetty kysymyskin on epäoleellinen.

Se, että demarit eivät nakkaa paskaakaan miespuolisista duunareista ei ole mikään uutinen. Eiväthän ne sitä enää edes teeskentele. Varmaankin demarit aikovat turvata äänipohjansa jatkossa julkishallinnosta, johon ne soveltavat ns. jatkuvan kasvun ja tukevan turvotuksen periaatetta. Sen kysymyksen tietysti voi esittää, että minkähän porukan verorahoilla tätä julkishallintoa mahdettiinkaan pyörittää. Demarit sitä tuskin älyävät esittää.

Demareille tiedoksi: julkishallinnossakin muuten työskentelee miehiä. Erityisesti oman sosiaalipiiperrysalani ja myös opetusalan miehet varmaankin kiinnittivät huomionsa demareitten varapuheenjohtajan Eero Vainion lauseeseen, jonka mukaan perussuomalaisia ei ole sukupuolten välinen tasa-arvo työelämässä juuri kiinnostanut.

Tähän sukupuolten väliseen tasa-arvoon työpaikalla voisikin puuttua, mutta ihan eri vinkkelistä mitä Vainio ehkä ajattelee. Meinaten, niin sosiaalipiiperrys- kuin opetusalalla on miehillä ja naisilla ihan yhtäläinen tehtäväkohtainen palkka. Yksi euro on yksi euro. Ja kun näillä aloilla puhutaan yleisleveää virallista epistolaa, ovat kaikki samalla viivalla, ja miehet ja naiset ovat ilman muuta yhtä kykeneviä kaikkiin alan tehtäviin.

Kunnes käy niin kuten aloillamme usein käy, eli alkaa rähinä. Ja silloin tasa-arvoiset ja yhtäkykenevät naiset häipyvät takavasemmalle ja miehille jää likainen työ. Jossa on viimeiset ajat ollut ekstralisänä mahdollisuus menettää työpaikka ja saada syyte.

Kun rähinä on sitten saatu hoidettua, ilmestyvät naiset takavasemmalta taas samalle viivalle, jonka jälkeen puhutaan taas yleisleveää virallista epistolaa, jonka mukaan miehet ja naiset ovat ilman muuta yhtä kykeneviä kaikkiin alan tehtäviin. Siihen asti, kunnes alkaa se uusi rähinä. Mikäli miestyöntekijä tuo tämän tasa-arvoon liittyvän epäkohdan julkisesti esille, hän syyllistyy naisten ja heidän työkykynsä halventamiseen ja jollain ihmeellisellä tavalla itse vaarantaa työpaikan tasa-arvoisuuden.

Julkishallinto on demareitten luomus, mutta en ole koskaan nähnyt, että demarit olisivat puuttuneet tähän epäkohtaan. Ehkäpä demarit haluavat laajentaa repertuaariaan, eli sen lisäksi, että he tykkäävät kusta teollisuudessa työskentelevien ja sieltä irtisanottavien miesten kengille, he tykkäävät säästää muutaman lorotuksen myös julkishallinnossa työskentelevien miesten tennareille. Tietenkin naisellisesti kyykkypissien.

Yhtä kaikki, oma mielikuvani demareista on, että se oli aikanaan puolue, joka ajoi äänestäjiensä asiaa, ja ansaitsi saamansa äänet. Nyt sitä voi verrata erääseen euroviisuedustajaan ja sitä komppaavaan lehdistöön, joka on murrillaan siitä, että pistepotti jäi laihaksi, vaikka esitys sisälsi ihqun tiedostavia elementtejä.

2. Täysin stetsonista vedetty sotilaallinen analyysi

Hotellin respassahan on aika ajoin ihmetelty näitä Lähi-idän sotia. Lähinnä siis siksi, että miten ihmeessä ne iipot pystyivät antamaan selkään kerta toisensa jälkeen itseään huomattavasti isompia arabiarmeijoita. Helppo selitys olisi tietysti sanoa, että jenkit antoivat iipoille rautaa, eksä tajuu, nännännää. Johon voi vastata, että Rauhanvaltio antoi arabeille vielä enemmän rautaa, nännännää.

Viime aikoina hotellin respassa on katsottu parisenkymmentä niin Libyassa kuin Syyriassa kuvattua taisteluvideota. Jossa siis rähisevät arabit. Voi olla, että lukijakin on niihin törmännyt. Ja niitä katsellessa katsellessa on mieleen juolahtanut mahdollinen selitys. Selitys on täysin stetsonpohjainen, maanpuolustuskorkeakoulu ei ole sitä vahvistanut, ja se saattaa mennä pieleenkin, joten siinä tapauksessa tympääntynyt ja eri mieltä oleva lukija saa tähän blogiin sijoittamansa rahansa takaisin.

Voisiko syy israelilaisten menestykseen olla näinkin yksinkertainen?

1. Iippojen tykkiryhmä taistelun aikana:

- Tasain ennallaan! Sivu oikealle kolme!
- Tasain ennallaan! Sivu oikealle kolme!
- Koro lisää neljä!
- Koro lisään neljä!
- Huomio!
- Huomio!
- TULTA!

(Jumalatonta räimettä. Iippojen patteristo ampuu täyspeitteen.)

2. Arabipuolen tykkiryhmä samassa taistelussa vastapuolella:

- Allahu Akbar!
- Allahu Akbar!
- Allahu Akbar!
- Allahu Akbar!
- Allahu Akbar!
- Allahu Akbar!
- Allahu Akbar!
- Allahu Akbar!
- Allahu Ak…

(Jumalatonta räimettä. Iippojen patteriston ampuma täyspeite tuli perille ja arabitykärit läksivät henkilökohtaisesti ottamaan selvää, kuinka Akbar Allahu oikein onkaan.)

20 kommenttia:

Anonyymi ja sen synonyymi kirjoitti...

Demareiden ansioksi voidaan myös laskea nykyine työharjoittelujärjestelmä jonka avulla saadaan kaunisteltua työttömyystilastoja ja pidettyä satojatuhansia suomalaisia nuoria poissa palkkatyön kurimuksesta.

Koska työntekijän palkkaaminen on nykyään niin kallista ja huonosta työntekijästä on vaikea päästä eroon, on ymmärrettävää että yritykset käyttävät ilmaisia työharjoittelijoita. Mutta onneksi demarit ovat löytäneet uuden kannattajaryhmän julkisen sektorin työntekijöistä.

Itsekin tutustuin viime viikonloppuna tarkemmin Syyrian sisällissotaan. Verkosta löytää aika hyytävää videomateriaalia siitä miten FSA:n miehet kohtelevat sotavankeja ja haavoittuneita. Tosin uutisten mukaan Assadin joukot eivät ole sen puhtoisempia, mutta maallinen diktatuuri on teokratiaa parempi vaihtoehto.

Anonyymi kirjoitti...

Terve Ykä.

On tuossa lähimännävuotena joutunut, valitettavasti, asioimaan tuon julkishallinnon kanssa, lähinnä työkkäri-kela-fatta-akselilla. Empiirisen kokemuksen mukaan yksikään virasto/laitos ei ole tietoisia toistensa päätöksistä ja yksittäisten virkailijoiden/viranhaltioiden päätökset saattavat/ovat täysin irrationaalisia, vaikka henkilöt toimivat toimessa jossa edellytetään edes alempaa korkea-asteen tutkintoa. Välillä tuntuu että luku-ja kirjoitustaito on hakusessa, matematiikasta puhumattakaan. Näillä perusteilla ei ole ihme josjakun demariäänestäjät siirtyvät joukolla Perussuomalaisiin, Timo kun vielä toistaiseksi puhuu siten että rasvanahkainenkin duunari sitä jotenkuten ymmärtää. En välttämättä väitä että Soini olisi paras mahdollinen duunarin tulkki mutta vetoan edellä lausumaani. Mitä tulee blogisi II-osioon, pitemmittä kommentoimatta "kyllä se näin on", korota sata, ryöppy.

T: ANo

Kumitonttu kirjoitti...

Allahu akhbar itelles myös. Niin ne Katalainen ja Urpolainen vaan killittää valtakunnan joulukuusen ylimmällä oksalla eikä tipu vaikka me kuinka alapuolelta karjutaan allahu akhbaria, pkle.

Mitä se siilinjärveläinen rasvaotsa taas meni vi77u vinkumaan, että hän "ei oikein tykkää kun joka asiasta haastetaan riitaa". Ai perkele, ku se tulis tuohon närreen kohalle, niin siun miul ois hyvä kohta haastaa riitaa...

Vaitiolija kirjoitti...

Tuohon i-slam-mallisten soturien sotataitoon ollaan aiemminkin tuttavapiirissä kiinnitetty huomiota. Näitä videoitahan löytyy hurumykke interwepsistä jos vaan viitsii hakea. Näytöstyyliin tapetaan ittensä saamatta joko ei mitään tai hyvin vähän potentiaaliin nähden aikaiseksi.

Tärkeintä länsimaisella, koulutetulla sotilaalla on käyttää sotilaallista voimaa siten, että haluttu tavoite saavutetaan. Sitä vastoin tärkeintä tuntuu noissa kiihkoamispiireissä olla mahdollisimman äänekäs ja poistua sen jälkeen saamaan kehuja, joko paratiisiin tai takaisin leiriin. Se allahu akbarin huuteleminen on semmoinen vertaishyväksynnän merkki, kaikki ollaan samaa mieltä ja varsinkin muistetaan näyttää se kaikille. Allah varmaan kuulisi vähemmälläkin.

Iipot sitävastoin ovat harvinaisen päättäväistä sakkia, jotka näyttävät halutessaan YK:lle, kuten ihan kelle tahansa muullekin, hanuria mikäli intressit eivät kohtaa. Ymmärtäähän tuon kun uudenmaan kokoinen läntti on alla ja jokainen valtio ympärillä on vannonut tappavansa kaikki siltä läntiltä- kehnolla menestyksellä mutta kuitenkin.

Tästä sitten johtuu, että iipot huolehtivat ensisijaisesti omistaan- muista sitten jos sattuu sopimaan päivän ohjelmaan. Ja ovat valmiita käyttämään hyvinkin härskiä kikkakolmosta itsensä puolustamiseksi.

Kulttuurieroja. Mä jaottelen ihmiset pääsääntöisesti niihin jotka tahtoo "olla" (eli näytellä ja paistatella) ja niihin jotka tahtoo saada asiat hoidetuksi, että voi jatkaa muuta toimintaa. Näyttäisi pätevän tähänkin keikkaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja sen Synolle, ANolle, Kumitontulle ja Vaitiolijalle & kiitos kommenteistanne.

Ano & sen Syno: Tottahan tuo. Ja mitä mulla on käsitys, niin se mielletään suoranaisena vittuiluna, kun sinänsä ihan ammattitaitoinen ihminen pakotetaan jollekin näkinkengän kiillotuskurssille jne. Arabimaista: kai se on niin, että joittenkin porukoitten on parempi elää rautasaappaan alla. Kun vaihtoehtoina on maaallisen diktatuurin lisäksi vain teokratia tai anarkia.

ANo: Virkakoneiston edustajana itsekin voin todeta, että et puhu satua & suhinaa vaan ihan asiaa. Vaan oliskos ongelmana itse asiassa juuri se vaadittu korkeakoulututkinto? Kun varsinkin humanistiselta puolelta se ei itse asiassa valmista mihinkään ammattiin. Julkishallinnossa tietysti ajatellaan, että kun annetaan virka, niin järki ja osaaminen tulee annetun viran myötä, mutta eihän se elävässä elämässä ihan niin mene.

Kumis: Ählämpä vuan hyvinniin, sähläm. Siilinjärveläisen rasvaotsan on periaatteessa varsin helppoa laukoa mitäänsanomattomuuksiaan, sillä hän tietää, ettei persujen ja sdp:n keskinäinen tappelu vähennä kokoomuksen äänimäärää juurikaan. Duunarit eivät ole kokoomusta äänestäneet ennenkään joten yks lysti ja julkishallinnossa on melkoinen määrä ihmisiä, lähinnä niitä työpöytien takana työskenteleviä, jotka (täysin palkan määrästä riippumatta) äänestävät kokoomusta kuvitellen näin olevansa osa jotain kokoomuslaista viitekehystä. Kokoomus kuittaa ilman mitään vastikkeita saamansa äänet, kiittää ja toteaa että merkitään tiedoksi, ei aiheuta toimenpiteitä.

Vaitiolija: Kallistun kannallesi. On yhteiskuntia, jotka osaavat sotia organisoidusti. Sitten on yhteiskuntia, jotka ovat hyviä aikaansaamaan mellakoita.

Becker kirjoitti...

Ykä, tuo sun edellinen blogis tuosta
talon iltahämärästä oli pirun hyvä.
Itsekkin edellisessä kaupunkiasunnossa kahdeksan vuotta viihtyneenä ennen avainten luovutusta
kävelin yksin hivenen haikeana tyhjässä ja siivotussa kämpässä ja kiittelin ääneen menneistä vuosista ja tovottelin hyviä jatkoja. En tiedä kuulivatko ja ymmärsivätkö seinät, mutta eihän sitä koskaan tiedä. On kuitenkin korrektia kiittää.
Niinikään nuo vanhat tien ja radan pohjat pistävät usein fundeeramaan, että minkähänlaisia tarinoita nekin voisivat kertoa.
Ja sitten päivän aiheeseen. Kun näemme kuvia ja filkkoja toisiaan ampuvista rättipäistä, joissa naiset ja lapset juoksevat kauhuissaan, niin eihän siitä voi muuta todeta kuin että se on sitä normaalia muslimielämää, ei sen kummempaa. Rauhan ja rakkauden uskonto, eikö vain.
Kun tämän poliittisuskonnollisen liikkeen perustaja Mohammed (vai mikä se oli) heitti femmat nurkkaan n. 1400 vuotta sitten, niin hän ei jättänyt minkäänlaista
hengellistä testamenttia siitä, jotta kuka jatkaisi hänen työtään.
Niinpä Mohammedin poika, jonka hän oli saanut lapsivaimonsa kanssa, totesi, että hän verenperintönä ilman muuta jatkaa isänsä työtä. Tämä taasen ei sopinut lapsivaimon isälle, joka piti itseään vanhempana auktoriteettina jatkaa perinteitä, joten hän surmasi (surmautti) tyttärensä pojan, jotta legitiimi islamin levittäminen säilyisi hänellä. No näin se nyt suurin piirtein meni. Toiset olivat sunneja ja toiset shioja, tosin en nyt muista kummat olivat mitäkin, eikä sillä ole nyt peenkään väliä. Ovat siis silponeet toisiaan asian johdosta jo puolitoista tuhatta vuotta eikä loppua ole näkyvissä.
Samaan aikaan ovat levittäytymässä Eurooppaan jossa asuu jo erään tiedon mukaan 50 miljoonaa muslimia, joista 80% elää sosiaaliavustuksella, eli muiden rahoilla. Allahu akbar!!

Sandscorpion kirjoitti...

Ymmärtäähän tuon muslimien taistelutyylin, kun ajattelee lopputuloksen vaihtoehtoja. Jos voittaa, joutuu jatkamaan elämää köyhässä ja epävakaassa perslävessä. Jos häviää, pääsee paratiisiin 70 neitsyen hellittäväksi. Varmaan suuri osa niistä salaa toivoo, että tulisi jo se nappi otsaan, niin pääsisi tästäkin paskasta.

Silloin 1400 vuotta sitten, kun sotiminen oli sitä, että isolla porukalla rynnättiin toisten kimppuun sapelit tanassa, tuollainen taivaallisella seksillä motivointi varmasti riitti halutun lopputuloksen saavuttamiseksi. Kuitenkin jos Muhammed olisi ajatellut asioita yhtään pidemmällä tähtäimellä, hän olisi sanonut, että paratiisiin ei ole uskonsoturilla asiaa, ellei vie vähintään yhtä vääräuskoista mukanaan. Tai että neitsyitä saa saman verran, montako vääräuskoista on eläissään nitistänyt. Voisi olla, että silloin ne keskittyisivät treenaamiseen ja tulosten saavuttamiseen aivan toisella innolla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Beckerille ja Sandscorpionille & kiitos kommenteistanne.

Becker:

Ensimmäisestä asiasta: Vanhat ja hylätyt asiat ovat aina kiinnostaneet minua. Oli se sitten hylätty talo, valokuva jossain rantaan ajautuneesta laivanrähjästä, autiokaupunki Amerikoissa, käytöstä poistettu silta tai jostain purkamani talon välirakenteista löytämäni 1950-luvun sanomalehdet. Niillä on kaikilla oma tarinansa.

Toisesta asiasta:

Se, että islamilaiset (siis tässä tapauksessa arabit) haluavat ampua, polttaa, räjäyttää tai muuten teloa toisensa, ei minua häiritse. Se kun tuntuu olevan heillä verissä, enkä minä asialle mahda sitä enkä tätä.

Minä en näe sitä porukkaa myöskään varsinaisena sotilaallisena uhkana, sillä itsensä pikkuhiljaa sotilaalliseksi paperitiikeriksi muuttava Eurooppa pystyisi vieläkin pistämään sitä porukkaa kuokkaan sata-nolla.

En edes pelkää sitä, että se porukka haluaa tulla tänne. Pelkään sitä, että eurooppalainen humanistinen (ja valitettavasti valtaa pitävä) eliitti pitää heidän tuloaan itseisarvona. Ja se porukka suhtautuu heihin ihan itse keksityn, eurooppalaisen mielikuvan mukaan.

Itse olen työssäni kohdannut näitä kulttuureja varmaankin huomattavasti enemmän ja ainakin realistisemmalla tasolla kuin nämä eliittihumanistit. Näitten kulttuurien ihmisethän haluavat Eurooppaan, ja myös Suomeen muutamista syistä:

1. He haluavat eurooppalaisen hengen turvan. Mikä on sinänsä täysin ymmärrettävää, sillä heidän lähtömaissaan se ei ole ollenkaan itsestäänselvyys.

2. He haluavat eurooppalaiset ihmisoikeudet. En minä tätäkään ihmettele.

3. He haluavat eurooppalaisen elintason. Ja tässä kohtaa yhtälö alkaa tökkiä. Koska sanoi humanistinen eliitti mitä hyvänsä, he ovat täällä aivan turhia. Heille ei ole mitään käyttöä. Jolloin asia on hoidettava sosiaaliturvalla.

Ja sitten tullaan siihen pahimpaan kohtaan, jossa yhtälö menee lopullisesti perseelleen:

4. Vaikka he ovat esmes Suomessa asuessaan saavuttaneet kohdat 1 – 3, he haluavat silti pitää kiinni niistä tavoista ja siitä kulttuurista, joka on heille takaraivoon upotettu lähtömaassaan. Ja heidän on hyvin vaikeaa tajuta, että juuri ne tavat ja kulttuuri olivat syitä, miksi he häipyivät sieltä alun perinkin. Ja heidän on myös hyvin vaikeaa ymmärtää, että saavuttaaksesi jotain jossain vieraassa maassa sinun on ehkä luovuttava jostain. Ymmärrän toki heidän halunsa, mutta he haluavat rusinat pullasta ja sitä tässä maailmassa harvoin saa.

Saattaa olla, että hakkaan blogiini tästä aiheesta vähän useammankin rivin kun kerkeän. Kiitos inspiraatiosta etukäteen.

Sandscorpion:

Voi helvattu. Nyt täytyy sanoa, että mikäli luen jostain tiedejulkaisusta, että aikakone ollaan keksimässä, niin poistan kommenttisi välittömästi. Meinaan, jos joku imaami sattuu lukemaan sen ja saamaan ahaa-elämyksen ja vielä pääsee aikakoneeseen käsiksi, niin sehän menee ajassa taaksepäin ja supisee erään paimentolaishöyrypään korviin levottomia, ja siitähän ei hyvä heilu.

Toisaalta, kommentistasi voi koiranleukana tuumia, että niinpä vain yksi ihan tavallinen suomalainen nuiva keksi sen, mitä ei megauskonnon profeetalle juolahtanut mieleen…

Närpes varg (heh,heh) kirjoitti...

Asiasta toiseen.
Oikein näin sieluni silmillä, kuinka Hesarin tytöt ja pojat kiittivät polvillansa Allahia, kun tuli se Ameriikan tornado. Nyt ei tarvitse kertoa Tukholman mellakoista mitään. Tukholma on turhan lähellä ja jollekin lukijalle saattaa tulla mieleen, että entäpä jos meilläkin....
Mutta tornadosta kelpaa kertoa. Se ei ole ainakaan punavihervasemmistofemakoiden syy.
Ykän kuvaama taistelutyyli pätee näköjään naapurissakin. Ensin huudellan Allahakbaria, pannaan muutama kymmenen autoa tuleen, rikotaan ikkunoita ja bussipysäkkejä ja kun poliisi tulee, nakellaan heitä kivillä. Mutta kun poliisi ottaa kiinni olkapäästä ja alkaa kuljettaa virka-autoon, alkaa hirveä uikutus rasismista ja väkivallasta. Tukholmassa on kuulemma kuultu poliisin sanoneen joitakin autonpolttajia huligaaneiksi. Hyi! Vuosi linnaa ilman kirjeenvaihto-oikeutta tuollaiselle poliisille. Eihän oikeus - jumalauta ja fy fan - ole vielä päättänyt, että polttopullo kädessä pidätetty rikastuttaja olisi huligaani. Kenties hän vei vain pulloa lasinkeräykseen?

Närpes varg kirjoitti...

Viuhapuheeni hesarin pojista ja tytöistä on näköjään paremmin ja perustellummin esitetty täällä: http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/140738-median-kymmenen-kuolemansyntia

Kannattaa lukea.

korpisoturi kirjoitti...

Taasen Yrjön kirjoitus puhuu kuin kenttätykistö Kannaksella.

Syy miksi iipot on rökittäny ählämit joka kerran jälkeen on varmaan se erilainen "tulenjohto", minkä kuvailit.

Itse palvelin nuorena rauhanturvaajana Siinailla. Elikkä sai katella läheltä. Sillon nillä arabeilla oli vähemmän sitä "allahu akbarkuaan" ja jopa vähän järkeäkin mukana.

Ja toinen syy on varmasti, että iipot tietää, että "näistä montuista" ei ole varaa läheteä minnekkään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Närpes Vargille, Korpisoturille ja henkilölle, joka ei halunnut kommenttiaan julkaistavan.

Närpes Varg:

Viesti 1: Nythän siinä kävi niin, että Ameriikan tornadon tuhot eivät olleetkaan vissiin tarpeeksi suuret, joten apuun piti hankkia sankari Ricky, joka pani rasistille jauhot suuhun. Lue, ja tee johtopäätöksesi:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288567242733.html

Viesti 2: Toi heppu kirjoittaa säännöllisesti ihan järkevää juttua.

Korpisoturi: Joo, silloin kun suomalaiset olivat Siinailla, olivat arabimaat niitä arabisosialistisia maita ja tiukassa komennossa. Allahu Akbar oli vähäisempää ja ainakin Jom Kippur-sodan alussa toiminta hyvinkin organisoitua ja iipot hetken ajan varsin tiukilla. Ja niin kuin totesit, israelilaista voi sanoa, että pakko on pirun hyvä kannustin.

Henkilölle, joka ei halunnut kommenttiaan julkaistavan (ja jota en siis julkaise): Tuolla sivun oikeassa yläkulmassa profiilin takaa löytyy sähköpostiosoite. Minä en vaan hirvittävän paljon käytä sähköpostia. Päädyin siihen blogin alkuvaiheessa, jolloin mulla oli yksi vastausrintama tässä blogissa itsessään ja toinen sitten sähköpostissa ja siihen ei aika kerta kaikkiaan riitä.

Sinänsä tämän blogin kautta kommentoija voi saada (ainakin jossain määrin) julkisuutta näkemilleen epäkohdille. Se, että tieto tulee vain minulle, ei sinänsä auta mitään, sillä minähän olen virka-asemaltani vain pienen tapin perseeseen veistetty vielä pienempi tappi, jonka vaikutusmahdollisuudet ovat nollan ja olemattoman välillä. Mutta yhtä kaikki, sähköpostia voi halutessaan lähettää.

Castor kirjoitti...

Terveisiä Hongkongista!

Ensimmäistä (?) kertaa rohkenen olla Ykän kanssa eri mieltä tuosta kakkososasta, en täysin, mutta osittain. Viittaan Rudyard Kiplingin runoon The Young British Soldier, viimeisen värssyn alku:

"When you're wounded and left on Afghanistan's plains,
And the women come out to cut up what remains,
Jest roll to your rifle and blow out your brains
An' go to your Gawd like a soldier."

Jo 1800-luvulla, brittivallan zeniitin aikoihin, Afganistan oli liian kova pala, ja on ollut muillekin. Esimerkiksi mujahideenit pilkkoivat venäläiset yksiköt pieniin, yksittäisiin ryhmiin, jotka sitten tapettiin pois. Amerikkalaiset ovat tätä opiskelleet mutta ei tunnu oikein vastalääkkeitä löytyvän.

Jo tuolloin, siis 1800-luvulla, brittikomentajat suoraan käskivät säästää viimeisen patin itseä varten.

Täältä entisestä Imperiumin helmestä käsin tällaisia, Kowloon Bay tuossa öisessä valaistuksessa hotellin ikkunasta välkkyy kun tupakoin. Kyllä täällä asuisi...

Vaitiolija kirjoitti...

Castor: Afganistan on ollut turhan kova käntty jo ennen i-slamin rantautumista seudulle, eli en niele sitä ainoana perusteena. Pitäisin todennäköisempänä maaston ongelmia ja paikallisten valmiiksi vittumaista elämää joka kovettaa paimenen ikäväksi vastustajaksi, mutta josta ei se paimen kuitenkaan tahdo luopua. Uskonto siinä yhtälössä jää kakkoseksi, kun se kykyä tapella ei anna vaikka halua voikin antaa.

Tuosta rasistin nolaustapauksesta tulikin jo raapusteltua oma kanta: http://nyteijummarra.blogspot.fi/2013/05/noyryydesta.html

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Castorille ja Vaitiolijalle & kiitos kommenteistanne.

Hjuu, niin kuin sanoin, niin tuota stetsontutkimusta ei ole vahvistettu maanpuolustuskorkeakoulussa. Tulipahan vaan mieleen noita arabialueitten tuoreita videoita kattellessa. Siellä kun jätkät huutaa allahuakbaaria niin etteivät välillä hengittää kerkeä.

Vaan Afganistanin kansathan eivät ole arabeja ensinkään, vaan pataaneja, tadzhikkeja ja hassaroita ja oli siellä nyt jotain muutakin porukkaa vaan enhän minä niitä tähän hätään muista. Afganistan on kyllä ollut miehittäjille aina syömätön leipä ja niinhän se tulee olemaan tälläkin kertaa. Sääli vaan porukkaa siellä. Luulen meinaan, että kun jenkit sieltä häipyvät, niin taleban ottaa vallan taas.

Castor: On tullut joskus mietittyä, että mitenkähän hurjat ne Hongkongin asuntojen keskimääräiset neliöhinnat ovat. Osaatko valaista?

Vaitiolija: Kyllähän tuo rasistin nolausjuttu vaikuttaa vähän keksityltä urbaanilegendalta. Hyvin se ainakin kuvaa mediaamme. Yhden jätkän facebook-väittämä onkin yhtä-äkkiä breaking news ilman mitään taustojen tarkastamista. Vaan ehkä se johtuu siitä, että on niin köyhät uutispäivät. Esmes Ruotsissa ei tapahdu mitään. Ei niin kerrassaan mitään.

Becker kirjoitti...

Ykää kiinostavat hylätyt tavarat ja asiat. Olin aikoinaan hanslankkarina tekemässä täysremppaa erääseen Hesan keskustan vanhaan asuintaloon.Nuohosin vinttikomerot, ja niista löytyikin varsinaisia aarteita. Pari uudenveroista puista Cokislaatikkoa, hyvässä kunnossa olevia lasten autokirjoja, sellaisia joita minullakin nuoruudessani oli.
Ja muuta ihmisten jälkeensä jättämää mielenkiintoista. Nykyjään olen seurannut suurella kinnostuksella Detroitin tyhjiä tehtaita ja julkisia rakennuksia. Niistä on ollut aika paljon kuvallisia artikkeleita lehdissä.

On muuten pakko mainita pieni anekdootti uppoavasta Ruotsista.
Ei se riitä että autosi poltetaan huligaanien toimesta, nyt sitten ilmestyvät yksityisten parkkifirmojen sakottajat pistämään sakkolappuja palaneisiin autoihin, koska niissä ei ole parkkiiekkoja, tai näkyvillä pysäköintiin oikeuttavaa litteraa.
Mä luultavasti jo löisin......

Castor kirjoitti...

En mielestäni ottanut kantaa islamiin sinänsä, ja toisaalta mitäs muita nuo mujahideenit uskonnoltaan ovat kuin muslimeja?

Talvisota jäisi muuten sotimatta tällä nykyisellä porukalla, vaikka vastassa olisivat aivan samat ja samoin varustautuneet joukot kuin silloin ja meikäläisillä olisi täsmälleen nykyinen varustus. Miehistä (ja naisista) se oli kiinni, samoin afgaanien kohdalla.

Israel on siinä mielessä mielenkiintoinen valtio, että huolimatta sen suhteista Yhdysvaltoihin, se tekee amerikkalaisten tietämättä ja tuntematta aivan omia sopimuksiaan ympärysvaltojen kanssa. Tyyli on "jos ette tee sitä, me emme tee tätä", eikä näistä sopimuksista oikein kukaan ulkopuolinen tiedä mitään. Taistelukyky on ollut toistaiseksi hyvä, tahto alkaa hiipua, kun ollaan pyssysillä koko ajan. Siitä ovat todisteena ikävät raportit sotilaitten mielenterveysongelmista, ihan israelilaisten itse tekeminä tutkimuksina.

Neliöhintoja en ole laskenut, täällä kun ne ilmoitetaan vielä jaloissa, eli neliömetri kaiketi noin 11 kertaa neliöjalka, vai miten se laskettiin...Joka tapauksessa, säällisen kämpän saa siinä 3 tuhannella eurolla kuukaudessa. Ja ne ovat pieniä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille ja Castorille & kiitos kommenteistanne.

Becker: Jos Detroitin tyhjät tehtaat kiinnostavat sinua, niin nuo vanhat amerikkalaiset aavekaupungit saattaisivat kiinnostaa myös:

http://www.ghosttowngallery.com/

Niissä on jotain maagista. Tuo parkkisakkojuttu nosti määritelmän ”ruotsalaista vittuilua” jo ihan uudelle tasolle.

Castor: Voi olla totta tuo talvisotahomma, mutta onhan se toisaalta aines onneksi heikentynyt siellä itänaapurissakin. Afganistanin kansat vissiin vaan ovat hyviä siinä sotatouhussa. Ainakin sissisellaisessa. Tuo Israelin hommahan on tietysti taiteilua muutenkin, kun maalla on ympärillään pelkkiä vihollisia.

Lieköhän nuo Hongkongin asuntohinnat maailman korkeimpia? Vai meneeköhän joku Tokio ehkä ohi?

Castor kirjoitti...

Ykä, Tokio ja Osaka painavat kuulemma ohi että hurahtaa!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Castor. Vissin jos Tokion ja Osakan hepuille kerrottais, mitä asuminen Huitsinnevadassa maksaa, niin kyllä ne ihmettelis.