perjantai 23. elokuuta 2013

ANTERO LÄRVÄNEN JA TUTKITTU ISLAM

- Hyvää päivää hyvät kuuntelijat! Täällä Antero Lärvänen tällä kertaa täältä Huitsinnevadan lähetysstudiosta. Aloitamme tänään ohjelmasarjan ”Epätietoinen Pinnanmaalta”, jossa kuuntelijat voivat lähettää meille mieltään askarruttavia kysymyksiä joihin hankimme vastaamaan parhaat mahdolliset asiantuntijat. Ohjelmasarjan aluksi meille lähettää kysymyksen kuuntelijamme Urmas Blärbänen Äkkölämäkölästä ja hänen kysymyksensä kuuluu näin:

”Kun seuraa uutisia, huomaa jatkuvasti, että islamilaisten kansojen perustila näyttää olevan jatkuva rähinä, mellakka ja älämölö. Luoteja lentää kuin pyssyn suusta, pommit paukkuu, kauloja katkeaa kuin vehnää Vehmaalla ja aivan käsittämättömistä syistä pistetään pystyyn jatkuvia mellakoita. Tämä on levinnyt tänne pohjoiseenkin, jossa nimenomaan islamilaistaustaiset väkijoukot saavat aikaan räyhäämistä, tulipaloja ja yleensäkin suuren määrän rumia sanoja.

Samaan aikaan kuitenkin nimenomaan länsimaiset teoreetikot väittävät, että islam on rauhan uskonto. Eikö todellisuuden ja teorian välillä ole hieman ristiriitaa?”

- Kas siinäpä kipakka kysymys heti alkuun ja siihen olemmekin hankkineet vastaamaan parhaan mahdollisen asiantuntijan. Vieraanamme on teologisen käsitevatkaamisen ylilörröw sekä yleisselitteläätiösertifikoitu sosiospedesteettinen lapaseenläiskijä tohtori Sukka-Pekka Savon-Penttilä. Tohtori Savon-Penttilä, tervetuloa tänne Pinnanmaalle ja Allahupa vuan hyvinniin.

- Vuan Allahupa hyvinniin, akpaar akpaar. On aivan liian pitkä aika siitä, kun olen viimeksi käynyt täällä Pinnanmaalla. Näitä kuuluisia mäkisiä tasankomaita ei suotta kehuta kauniiksi.

- Mutta tohtori Savon-Penttilä, kuinka vastaisitte kuuntelijamme Urmas Blärpäsen kysymykseen?

- Kyllä ristiriita on olemassa, mutta se on tässä tapauksessa kysymyksessä itsessään. Länsimainen teologinen käsitevatkaaminen tutkii islamia puhtaasti teoreettisena opinkappaleena. Se ei suinkaan tutki ihmisiä, jotka räyhäävät tietyn opinkappaleen nimeen. Tulee muistaa, että nykyinen kehittynyt spedesteettinen yhteiskuntatiede toimii puhtaasti hypoteesiajattelun pohjalta. On olemassa hypoteesi, ja tutkimusmateriaali valitaan sen mukaan, että hypoteesi todistetaan oikeaksi. Ja nykyisin tämä on välttämätöntä, sillä tällä tavoin estetään tieteellinen anarkia, jossa tutkimustuloksia voitaisiin käyttää poliittisesti arveluttavilla tavoilla.

- Onko teologisen käsitevatkaamisen hypoteesi siis se, että islam on teoriassa rauhan uskonto, joka ei millään muotoa kiihota väkivaltaan, ja teorian mukaan tulee elää?

- Kyllä näin on. Ja kun hypoteesia todistetaan oikeaksi, silloin me tavallaan pilkomme islamia palasiksi ja löydämme rauhanpalikat. Esimerkkinä voidaan pitää jihadia. Jihad on islamin mukaan täysin todistetusti henkistä kamppailua, jossa kamppaillaan ihmisen omaa pahuutta vastaan. Toisenlaisiakin määritelmiä jihadista on, ihan islamin mukaan, mutta ne eivät tue hypoteesia, jolloin ne eivät myöskään ole tieteellisesti merkityksellisiä. Tulee muistaa, että kyseessä on länsimainen islamintutkimus, jonka tulokset ovat tähdätty länsimaisille ihmisille. Islamilaisissa maissa on tietysti oma islamintutkimuksensa, mutta hehän tutkivat sitä ihan niin kuin lystäävät.

- Tietysti hypoteesin voi osoittaa todeksi myös pelkästään sillä, että sitä väitän totuudeksi esimerkiksi minä. Minä kun olen sertifikoitu totuudenmäärittelijä tässä asiassa. Jos joku ihminen ei ymmärrä tai hyväksy näkemystäni, voin todeta hänen olevan yksikertaisesti vaan liian tyhmä. Tämä myös on osa kehittynyttä yhteiskuntatieteen tutkimusta, sillä se vähentää muutenkin aivan liian ylimainostettua perustelemisen tarvetta. Tarvittava peruste löytyy tittelistä ja oppiarvosta. Mitä tulee mellakoihin, niin ne eivät ole teologisen käsitevatkaamisen tutkimuksen kohde, vaan niissä selitteläätiövastuu kuuluu toisille spedestetiikan oppialueille.

- Kun nyt yritän hahmottaa tätä logiikkaa, niin mitenkä minulle tulee mieleen vertaus siitä, että meillä on käsissämme ämpärillinen paskaa. Sitten sitä paskaa ruvetaan analysoimaan halutulla tavalla aina atomitasolle saakka, ja huomaamme sen koostuvan useista eri aineista, joista yksinään ei yksikään aine varsinaisesti haise paskalle, joten tämä ämpärillinen paskaa ei haisekaan paskalle.

- Nimenomaan! Toimittaja hahmottaa asian erinomaisesti. Tietysti tässä ämpäritapauksessa paskan hajuttomaksi analysoiminen on vasta niin sanottua raakatutkimusta. Kun asiaa lähdetään tutkimaan tarkemmin ja sopivasti määritetyillä tarkoitusperillä, huomataan, että meillä onkin käsissämme ämpärillinen marmelaatia.

- Mutta miksi hypoteesiksi tuli se, että islam on rauhan uskonto? Kun tuo – myös hyvin ylimainostettu – reaalimaailma saattaa näyttää kuitenkin hieman toiselta.

- Hypoteesi on asetettu tällaiseksi sen vuoksi, että halutaan suojella eurooppalaista tiedostavaa ja edistyksellistä väestönosaa häpeältä ja röhönaurulta. Siihen ryhmään kuulumme me tutkijat, poliitikot, toimittajat ja korkeat virkamiehet. Me kun olemme muodostaneet käsityksemme islamista sen käsityksen mukaan, minkä päänupeissamme aikanaan keksimme ja itsellemme todeksi vakuutimme ja siinä vaiheessa unohdimme katsoa ikkunasta ulos. Oli kysymys sitten uskonnosta tai jostain muusta, niin tajuammehan mekin nykyisin ihan hyvin itsekin sen, että tuon porukan tänne asiakseen hilaaminen oli ihan yhtä viisasta kuin olisi vienyt norsun posliinikauppaan.

- En minä pysty sanomaan sitä, kuka meistä ensimmäisenä astui paljaalla jalalla lehmänläjään, mutta sen jälkeen me mentiin jonossa tekemään samoin ja tuumittiin, että ai kun tirsuaa mukavasti varpaitten välistä. Ja sitten me vaadittiin kaikkia muitakin tekemään niin ja kaiken lisäksi vaadittiin ihmisiä ajattelemaan ja ääneen lausumaan, että tää on hienoa ja tässä on järkeä. Ymmärrät kai Antero, että eihän näin suurta naurettavuutta pysty ääneen tunnustamaan. Sitä häpeää ei vaan kertakaikkiaan kestä. Näin ollen hypoteesina on ja tulee jatkossakin olemaan, että islam on rauhan uskonto. Ja se jumalauta kanssa on niin, sillä se on tutkittu sellaiseksi. Ja jos joku väittää toisin, niin pannaan Illman asialle.

- Tohtori Savon-Penttilä. Noilla esittämillänne perusteilla voi kyllä hyvin todeta, että olosuhteet huomioon ottaen islam on rauhan uskonto. Eihän teillä ole muuta mahdollisuutta sanoa asian tiimoilta. Mutta jos mennään hetkeksi tuon teologisen käsitevatkaamisen ulkopuolelle, niin ongelmana on edelleenkin se räyhääminen ja väkivalta. Se ei puhumalla muuksi muutu. Mitä ajattelette tästä?

- Niin, tutkimusalani ulkopuolelta… olen minä sitä kuulkaa miettinyt… se on vähän niin kuin muna ja kana… kun on ne tietyt kansakunnat… että räyhääkö ne luonnostaan… vai saako joku opinkappale ne räyhäämään… vai keksivätkö ne sen opinkappaleen siksi, että se jotenkin luvallistaa räyhäämisen… ja että onko se räyhääminen ihan oikeasti se elämän pääsisältö… onko olemassa luontojaan vittumaisia kansakuntia… miksi ihmeessä ne eivät voi elää sen islamin mukaisesti, minkä me olemme kehittäneet… kun se tuntui teoriassa toimivan niin hyvin… ja minäkin olin niitä tänne hilaamassa… ja omalta osaltani sain aikaan sen tilanteen, että ne ääriuhriutettiin ja nostettiin jalustalle… ja tilanne on nykyisin se, että jos niistä joku heittää kiven ikkunan läpi, niin emmehän me mieti sitä, mitä siellä ikkunan takana tapahtui, ja kuinka siellä ihmisille kävi… vaan sitä, että kuinka me voimme selittää tuonkin rikkoutuneen ikkunan meidän han-suomalaisten omaksi syyksi… ei jumaliuta… alkaa hävettää… tiedätkö Antero, tää teologinen käsitevatkaaminen on alkanut kyrpiä minua viime aikoina ihan oikeesti… vaikka siitä ihan hyvän leivän saakin… mieshän se oon minäkin… tekis mieli heivata menemään koko paska ja mennä oikeisiin töihin… mitenkähän sitä sais sen kynnyksen ylitettyä…

Hösse: No veikkonen, muuta tänne Pinnanmaalle! Täällä on mukavia ihmisiä, asuminen on halpaa ja kyllä halukkaalle töitä löytyy. Siis muutakin työtä kuin sovellettua spedestetiikkaa.

- Oletko tosissasi? Oliskos se mahdollista?

Pertta: Jo vain. Heti ensimmäisenä tulee mieleen, että Hotelli Yrjöperskeleessä olis pikkolon paikka vapaana. Työsuhdeasuntokin järjestyy.

- Jaa, se on vaan sen Yrjön kanssa… sillä on paha maine…

- Paha maine on panettelua. Lepposa mies kuin lehmän muna. Mutta hei! Huitsinnevadan sumuntiivistämö vie putkiusvaa ympäri maailmaa sillä tahdilla, että pulju on siirtynyt hiljattain kolmeen vuoroon. Siellä olis myös varastomiehen paikkoja auki. Kyllä sinä ne hommat oppisit.

- No jumalauta! Pystyisitkös suosittelemaan minua?

- Se on kuule yhdellä puhelulla selvä. Vaan ethän sinä hommia ihan heti aloita. Onhan sulla yliopistolta varmaankin pitämättömiä lomia. Mitäs jos lähtisit meidän kanssa Lällävedelle saunomaan? Pidetään sulle samalla vähän briiffausta paikalliseen elämään ja tapoihin. Otetaan sillai varovaisemmin, kun sinä olet muualta tullut, ihan tommonen kolmen – neljän päivän ränni vaan. Ja kutsutaan Ykä mukaan.

- Teidän sauna on kyllä kuuluisa, ja mielessä kävi muutenkin, että mitenkähän sitä uskaltais pyytää. Eli totta kai mä lähden.

- Hyvät kuulijat, lopetamme tämänkertaisen jaksomme ohjelmasarjasta ”Epätietoinen Pinnanmaalla”. Täällä Antero Lärvänen, Huit… jaa, hetkinen, meille on vielä tulossa puhelu. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradiosta. Kukas siellä?

- No täällä on Blärbäsen Urmas täältä Äkkölämäkölästä. Minä haluaisin kiittää tohtori Sukka-Pekka Savon-Penttilää kattavasta vastauksesta.Ymmärrän asian nyt paremmin. Eli eikös asia ole niin, että todellisuus on yleensä ihan just sitä miltä se näyttääkin olevan, mutta poliittisten trendien mukaan se pitää valehdella toisenlaiseksi. Olenko ymmärtänyt asian oikein?

- Mitenkä on, Sukka-Pekka?

- Morjens, Urmas. Täytyy sanoa, että olet ymmärtänyt asian aivan oikein ja olen iloinen siitä, että sain vastattua kysymykseesi. Täällä Pinnanmaalla tuntuu yleensäkin olevan hoksakykyisiä ihmisiä. Hyvää alkavaa syksyä sinulle, Urmas.

- Ja sitä samaa sinulle täältä Äkkölämäkölästä. Ja tervetuloa asumaan tänne Pinnanmaalle.

- Hyvät kuulijat, täällä Antero Lärvänen. Siirrymme ohjelmassa eteenpäin.

*

Myöhemmin Lällävedellä:

Sukka-Pekka: Heitäs Hösse lisää tsössiä!

Kiuas: tsöss!

Oluttölkki x 5: Knirsk.

Ykä: Vaan millekäs se tulevalle huitsinnevadalaiselle maistuu tämä Lälläveden löyly?

Sukka-Pekka: No ei vois olla parempaa. Etkä sinäkään semmonen hirviö ollut kuin mitä minä kuvittelin. Ajatelkaa jätkät. Kaksi viikkoa, ja tohtori Savon-Penttilä muuttuu varastomies Savon-Penttiläksi. Kiitos Antero avustasi. Tuntuu siltä, että umpimädästä kotilosta kuoriutuu ihan terve perhonen. Kiitos, Antero, että soitit sinne Huitsinnevadan Sumuntiivistämöön.

Antero: Meillä täälläpäin kun on tapana avittaa kaveria.

Ykä: Vaan mitäs tuumitte semmosesta ideasta, että Antero tekis Sukka-Pekasta jutun Huitsinnevadan Paikallisdemokraattiin? Meinaan, kyllä lehden nettisivuja luetaan muuallakin kuin Pinnanmaalla. Se vois antaa toivoa muillekin suvaitsevaisuusaddiktoituneille. Että siitä saattaa päästä irtikin.

Antero: Mitäs tuumit, Sukka-Pekka?

Sukka-Pekka: No hemmetti, tehdään vaan!

Kiuas: tsöss!



10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kovin oli positiivinen näkemys hämeenanttiloiden mahdollisuuksista.

Eipä taitaisi todellisuudessa tiedostavasta akakoomikosta olla varastomiehen vaativiin tehtäviin.

KKi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, KKi. Juu, myöntää täytyy että vähän scifin puolellehan tää humpsahti. Minä olen joskus aikaa sitten ollut itsekin varastomies. Siinä mielessä mukavaa hommaa, että siinä piti tehdä. Ei riittänyt, että puhuu tekemisestä.

Ensio kirjoitti...

Aikanaan suoritin avoimessa yliopistossa valtio-opin appron ja täytyy sanoa, että maailmankylä ajattelu aina ajoittain tenttikirjallisuudesta paistoi läpi. Onhan siellä tosin vielä ne ajattomat kovat klassikot.

Olet ehkä muuten laittanut jo merkille, että jälleen eräs bloggaaja on joutunut leivättömän pöydän ääreen. Tuo Markus Jansson nimittäin. Asian luin Takkiraudan blogista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ensio. Joo pistin merkille, että Janssonille on luvassa leivätöntä pöytää.Tuomiohan on etukäteen päätetty. Heitetään porukalla hepulle parikymppiä, niin on helpompi selvitä sakoista.

korpisoturi kirjoitti...

Välillä ihmetyttää, välillä vituttaa ja välillä ei haluais ajatella asiaa ollenkaan. Tätä rättipäämaahanmuuton järjettömyyttä.
Tänne haalitaan sakkia joka ei tuota muuta kuin kustannuksia ja ongelmia. Maa velkaantuu, työttömyys kasvaa, nuoret syrjääntyy, resurssit ei riitä, täytyy leikata, vaan maahanmuutto kannattaa ja on rikkautta.

Perkele, että tämä propakanda etoo.
Vaan minkäs teet... täytyy vaan lueskella dekkareita ja välillä otta vähän viinaa. Vatsahapot ei kestä television katseluakaan.

Kuulakasta syksyä!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Korpisoturi. Näinhän tää menee, ja koska koko touhu on haaveisiin perustuvaa unelmaa, sitä ei saa arvostella ja se jatkuu ja jatkuu. Oletuksella että jos se vaikka joskus rupeiskin toimimaan. Vaan kuulakasta syksyä sinullekin.

Vasarahammer kirjoitti...

Savon-Penttilän reaalimaailman esikuva oli tänään radiossa puhumassa huumeista uusimman kirjansa tiimoilta.

Siinä Savon-Penttilä oli tutkinut huumeiden käyttökulttuuria lännessä 1960-lukua edeltävältä ajalta, jolloin huumeiden käyttö oli enimmäkseen sallittua.

Huumeet tulivat länteen arabi-islamilaisen kulttuurin kautta. Siellä huumeisiin on suhtauduttu sallivammin, kun taas alkoholi on ollut ehdoton no-no.

Lälläveden saunasta ja tulevasta työpaikasta varastomiehenä en kuullut puhuttavan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vasara, ja hyvää alkavaa syksyä. Ihan jo työni puolesta suhtaudun huumeisiin kielteisesti. Tunnen nykyisen huumetilanteen varsin hyvin, mutta se, kuinka huumeet (poislukien alkoholi ja sienet) tulivat meille vuosisatojen saatossa (nyt ei puhuta sodan ajan heroinisteista ja pervitin-riippuvaisista) on minulle vieraampaa. Viimeisinä vuosikymmeninä tavara tuli tietysti Hollanti – Tanska-akselin kautta, ja sittenhän tulivat venäläiset. Tietysti ennen venäläisiäkin tänne roudasivat halvempaa heroiinia länsiafrikkalaiset, erityisesti gambialaiset, jotka käyttivät kuriireina typeriä suomalaisia naisiaan.

Becker kirjoitti...

Muslimeilta tuntuu löytyvän jatkuvasti hyviä syitä toistensa teilaamiseen.
Afganistan,Iran,Irak,Egypti,Syyria,Pakistan,"Arabikevät" jne.jne. Viime vuosien aikana kymmeniätuhansia kuolleita ja yhteistä kaikille on se että ovat Islamin uskon kannattajia.

Sitten tämä professori Savon- Penttilä on kuin seipään niellyt eikä pysty tunnustamaan selvää asiaa, että erään uskonnon kannattajilla viiraa päästä ja pahasti. Televisiossa esiintyi jokin aika sitten jossain ajankohtaisohjelmassa jokin naispuolinen "Islamin tutkija", joka piti suorastaan rasistisen loukkaavana kun joku erehtyi arvostelemaan muslimeja.

Muslimit ovat sen verran fiksuja, että niinkauan kuin ollaan pieni vähemmistö, niin sitä ollaan niin nöyrää poikaa, mutta annas olla kun porukan määrä kasvaa, niin vaatimukset ja erityisoikeuksien tinkaaminen saa vauhtia. Näin on käynyt joka maassa, mihin heitä on laskettu, ja niin tulee käymään myös Suomessa.
Mutta kun meillä on näitä "asiantuntijoita", joita sitten haastatellaan kaikenkarvaisisssa "asiaohjelmissa", joihin on raahattu joku huonon supliikin omaava muuttoliikettä kritisoiva ressukka sylkykupiksi.

No, hyvä että meitä on sentään muutama fiksu, jotka eivät mene halpaan. Islaminuskoisten muuttoliikkeen vaikutuksista on tietoa satojen vuosien ajalta, mutta kukapa niitä nyt muistelisi, jollei edes "proffakaan."

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Minä olen miettinyt tuota niitten keskinäistä riekkumista ja tuuminut, että saako se islam tietyt kansat riekkumaan, vai ovatko tietyt kansat luontaisesti riekkuvia ja islam noin niin kun sopii niitten pirtaan. Lopputulemaahan tämä ei muuta, ja tämän porukkaan Eurooppaan raijaamisesta koituvaa hyötyä kun ylöskirjaa, niin siinä ei isoa paperia tarvita.

Yleensäkin näyttää siltä, että joillekin kansoille olis vaan viisaampaa olla tiukan diktaattorin hallittavana, sillä termi ”vapaus” näyttää niille olevan synonyymi termille ”paikat paskaksi ja palamaan”. Ja meillä taas asiantuntijat selittää asian tiimoilta ympyrää neliöksi.