lauantai 21. syyskuuta 2013

NÄRKÄSTYNYT KANSANEDUSTAJA KOMMENTOI

Tapahtuma-aika: nykypäivä.

Tapahtumapaikka: Eduskunta, keskustelu pakolaiskiintiön lisäämisestä.



Eduskunnan puhemies: Kiitokset perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aholle puheenvuorosta. Seuraava puheenvuoro on Yhdistyneen Nännistis-Lellistisen Hallituspuoluekoalition kansanedustajalla Leevi Piimäläisellä.

- Arvoisa puhemies! Äsken kuultu edustaja Halla-ahon puhe on äärimmäinen ja pelottava esimerkki äärikansallismielisestä oikeistopopulismista ja suoranaisesta ihmisvihasta. Se kuvaa erinomaisesti Halla-ahon inhimillisen suhteellisuudentajun puutetta ja halua sulkea silmät maailman ongelmilta. Kysymys siitä, onko Suomella varaa ja velvollisuutta on, ja sen täytyy olla toisarvoinen silloin, kun käsitellään inhimillistä hätää. Kysymys ei ole siitä, onko meillä varaa. Kysymys ei ole edes kysymyksestä. Meillä täytyy olla varaa. Riittää, kun sanomme mitä. Kysymys miten on toisarvoinen.

- Muistuttaisin, että me työskentelemme eduskunnassa. Täällä ei tarvita pelkästään inhimillistä suhteellisuudentajua, vaan myös poliittista tilannetajua. Meidät on valittu tänne siksi, että me omaamme sitä. Niin Halla-aholta kuin häntä tukevilta tahoilta tämä taju puuttuu. Sitä kuvaa hyvin se kiero kansallismielisiltä tahoilta esitetty väite, että eikö olisi viisaampaa tukea suurta ihmisjoukkoa lähellä katastrofialuetta sen sijaan, että toisi tänne Suomeen muutaman etuoikeutetun. Tämä osoittaa poliittisen tilannetajun puutetta, ja nimenomaan poliittista tilannetajua tarvitaan, että voitaisiin taata niin nykyisten Suomen kansalaisten, kuin ennen kaikkea niitten Suomen kansalaisten, jotka eivät vielä edes tiedä jonain päivänä olevansa Suomen kansalaisia, turvallisuus ja hyvinvointi.

- Yksi räikeimmistä tämänkaltaisista poliittisen vääristelyn muodoista on jo useamman vuoden internetissä ollut ”Mitä saa 57.000:lla eurolla?”-kampanja, josta niin Halla-aho kuin muutkaan perussuomalaiset eivät ole missään vaiheessa eivätkä millään tavoin sanoutuneet irti. Se 57.000:han on yhden pakolaislapsen vuotuinen laitoshoitokustannus. Oikeusviranomaisten tulisi puuttua tähän kampanjaan ankaralla kädellä. Kerron muutaman räikeän ja vastenmielisen esimerkin tästä poliittisesta vääristelystä:

- ”57.000:lla eurolla saa malariasuojan 7.125:lle lapselle Ruandassa”. Niin varmaan saa, en minä sitä kiellä. Mutta kuinka se näkyy täällä? Pääseekö maakuntalehti tekemään kaksitoistaosaisen artikkelisarjan tänne saapuneen viehättävän seitsenhenkisen ruandalaisperheen kotiutumisesta ja siitä, kuinka he tuovat väriä paikalliseen tylsään ja mynnähtäneeseen ilmapiiriin? Pääseekö lehden päätoimittaja kirjoittamaan närkästyneen pääkirjoituksen siitä, että kaikki kaupunkilaiset eivät olekaan yhtyneet lehden ihastelevaan linjaan? Ei pääse. Sillä ne ruandalaiset ovat Ruandassa. Terveempinä ehkä, mutta kansalaiskasvatuksellinen vaikutus täällä Suomessa on nolla.

- ”57.000:lla eurolla saa kouluvuoden 4.750:lle lapselle Nepalissa”. Hyvinkin mahdollista. Mutta mitä minä, kansanedustaja Leevi Piimäläinen, ja poliittinen ryhmittymäni siitä hyödymme? Sillähän saadaan aikaan vain joukko lukutaitoisia nepalilaisia. Mutta pääsenkö minä hymyilemään leveästi samaan valokuvaan viehättävien pakolaislasten kanssa Helsinki-Vantaan lentokentällä? En pääse. Muuttuuko Suomen kulttuurinen kirjo jollain tavalla? Ei muutu. Voinko minä ottaa asiasta poliittiset irtopisteet itselleni? En.

- ”57.000:lla eurolla saa koulutarvikkeet, rokotukset kuutta tappavaa tautia vastaan ja AIDS-lääkityksen vuodeksi kahdeksallesadalle lapselle”. Saa varmaan niin. Mutta saako näistä lapsista lehtikuvia itähelsinkiläisessä koulussa? Artikkelisarjassa, joka kertoo siitä, kuinka toisista kulttuureista tulleet lapset avartavat suomalaislasten maailmankuvaa? Voidaanko koulun rehtoria haastatella siitä, kuinka hän on ylpeä haasteellisesta tehtävästään? Ei saa eikä voi. Sillä ne kahdeksansataa lasta jäivät kotimaahansa. Nämä kuvat jäävät ottamatta. Nämä artikkelit jäävät kirjoittamatta. Nämä haastattelut jäävät tekemättä. Hukkaan heitettyä rahaa.

- ”57.000:lla eurolla saa saa 380.000 ateriaa katastrofialueitten lapsille”. Voihan todellakin olla niin, että tuolla rahalla huomattavasti harvempi nälkäinen suu ilman velliä jää. Mutta saammeko sillä rahalla lehtijutun Abdullahista, joka ihmettelee häneen kohdistunutta suomalaista rasismia, vaikka hän työskentelee tuottavassa työssä oman kielensä tulkkina Helsingin kaupungilla? Emme saa.

- Tosiasiassa noilla jokaisella 57.000:lla eurolla saamme vain valtion rahoilla kustannettua perussuomalaista vaalipropagandaa. Ja vielä onnistunutta sellaista, sillä ihmiset saattavat huomata, että rahalla autettiin suurta joukkoa hädänalaisia ihmisiä siellä, missä hätä oli suurin, eikä käytetyllä rahalla saatu aikaan yhtään etnisiä jännitteitä Suomessa. Tälläkin hetkellä monet inhimillisyydestään luopuneet kansallismieliset ihmiset taatusti laskeskelevat, mitä saataisiin aikaan syyrialaisten pakolaisleireissä edes puolella siitä rahasta, jota tullaan varaamaan suunniteltuihin nostettuihin pakolaiskiintiöihin, jotka meidän suomalaisessa, hyväksi havaitussa ja kyseenalaistamattomassa tavassa tietysti tarkoittavat pysyvää ja ikuista asumisoikeutta.

- Arvoisa puhemies! Tällaiseen epäinhimilliseen kehitykseen meillä ei ole varaa. Me tarvitsemme maahamme uusia ulkomaalaisia. Tulivat ne minkä nimikkeen alla hyvänsä. Ennen kaikkea minä tarvitsen niitä. Mikäli minä en voi päivästä toiseen päivitellä suomalaisten rasistisia ja epäinhimillisiä asenteita ja harrastaa muutakin mukavaa globaalia puunhalaamista minä joutuisin miettimään Suomesta kadonneita teollisia työpaikkoja, leikkauksia kuntien suorittavalla tasolla ja lastensuojelun lomautuksia.

- Ja enhän minä niistä mitään ymmärrä. Eivät ne minua edes kiinnosta. Eivätkä äänestäjäni ole minua niiten takia tänne äänestäneet. Ääneni tulevat kymmenen kilometrin harppiympyrän sisältä, jonka keskipisteessä on yliopisto. Minut valittiin tehtävääni siksi, että meillä jatkossakin voisi olla tiedostavan hyvä paha mieli. Minä pyrin edistämään niitä asioita, jotka ovat äänestäjilleni tärkeitä ja näin kannan poliittisen vastuuni. Halla-aho taas luistaa poliittisesta vastuustaan, koska  pyrkii edistämään niitä asioita, jotka ovat hänen äänestäjilleen tärkeitä. Oikeasti tärkeät ja hyväksyttävät asiat määrittelen niin minä kuin poliittiset yhteistyökumppanini, sillä me olemme niinqu oikeassa.

- Poliittinen ideologiani ei pohjaudu johonkin sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan vouhkaamiseen. Se pohjautuu luotettavaan ja humaaniin painettuun sanaan. Jo pienenä poikana luin ruotsalaisen lastenkirjailijan Max Lundgrenin kirjan Musta Kaveri. Siinä ruotsalaisen pikkukaupungin lapset halusivat auttaa kehitysmaita hankkimalla sieltä yhden lapsen asumaan omaan kaupunkiinsa. Ja niin vain se Afrikasta tullut lapsi auttoi paikallista juniorijalkapalloseuraa voittamaan vierailevan suomalaisjoukkueen tekemällä kaksi maalia. Jussi Halla-ahonkin pitäisi lukea tuo kirja, niin ehkä hän oppisi ajattelemaan asioista toisin. 

- Arvoisa puhemies! Arvoisat poliittiset yhteistyökumppanini! Arvoisat kansalaiset! Ja kansalaisilla tarkoitan mediaa. Meidän on voimakkaasti vastattava Halla-ahon ja hänen liittolaistensa epäinhimillisiin näkemyksiin, jotka voidaan kaikin perustein tulkita vihapuheiksi. Nämä ajatukset on tuomittava mahdollisimman laajasti, jyrkästi ja ennen kaikkea inhimillisiin tunteisiin vedoten. Mikäli ryhdymme varsinaisesti perustelemaan mielipiteitämme, me jo sillä tunnustamme tälle roskasakille, että asiasta olisi jotain keskusteltavaa.

- Suurin vastuu tässä asiassa on medialla. Ja erinomaisia avauksia on jo tullutkin. Esimerkkinä mainitsen Kouvolan Sanomien artikkelipäätoimittajan Markku Espon, joka pääkirjoituksessaan tyrmäsi Halla-ahon totaalisesti. Erityisesti on mainittava Espon mahtava poliittinen tilannetaju, joka tiivistyy lauseessa:

 ”Etelä- ja Kaakkois-Eurooppaa huuhtelevan pakolaisvyöryn etenemisestä on saatu varoittavia merkkejä jo Suomen itärajan takaa. Hätä on siis myös lähellä. Tässäkin taloustilanteessa Suomella on varaa 3-5 miljoonan euron arvoiseen, vähäiseen, osallistumiseen sen lievittämiseen.”

- Espohan mainitsee vain arvioidun vuosikustannuksen. Mutta onhan selvää, että mikäli me saamme tänne uusia ystäviä, niin emmehän me heitä toki pois aja. Viisaana miehenä Espo ei tietenkään laskenut koko elätetyn elinkaaren kokonaiskustannuksia. Se olisi vain kiihottanut ääriaineksia lisää. Tämä on juuri sitä poliittista tilannetajua, mitä minä ajan takaa. Tämä on oikeaa vastuun kantamista.

- Erityisen voimakas poliittinen painostus on kohdistettava myös perussuomalaisiin puolueena ja erityisesti Timo Soiniin. Tämä siksi, että Halla-ahon eurovaaliehdokkuus peruttaisiin. On nimittäin olemassa ihan oikea pelko, että siitä perkeleestä tulee niitten vaalien ääniharava. Ja sitä niin minä kuin äänestäjänikään emme kestä. Me toki tykkäämme siitä, että meillä on tiedostavan hyvä paha mieli. Mutta ei meille saa aiheuttaa oikeaa pahaa mieltä. Sillä meidän hyvästä mielestämmehän tässä koko keskustelussa on ollut kyse. Koko ajan. Kyse on henkisistä arvoista. Eikä niille voi laskea hintaa.

28 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset vanhalle kaverilleni Herra X:lle linkkivinkistä ja idean pohjasta. Pidetään kiinni marraskuusta. Pannaan sauna lämpiämään. Tiedä vaikka otettais vähän mukista.

Kari kirjoitti...

Piimäläinen olisi voinut valittaa myös sitä, ettei se 57.000 euroa Nepalin lasten kouluihin täytä hänen kaveriensa taskuja. Moni vuokraisäntä tienaa tällä hyvin, sossu maksaa vuokran varmasti.
Eikä ne malarialääkkeet tuo tiliä kotouttamisasiantuntijoille ja muille. Mamuteollisuus alkaa olla ainoita kasvualoja tässä maassa. Elämme valitettavan mielenkiintoisia aikoja. Kun rahat loppuu, kivaa ei ole kellään.

Kumitonttu kirjoitti...

Ihmeellinen tuo Espon kommentti. Kouvola on kuitenkin paljon "perussuomalaisempi" kuin pääkaunkiseutu, jossa median edustajat hakevat hyväksyntää poliittiselta eliitilta tuon kaltaisella kritiikittömällä kirjoittelulla. Mutta Kouvolassa porukkaa on metsäteollisuuden irtisnomisissa joutunut kohtaamaan oikeaa työvoimapulaa, eikä siellä median kannata valtakunnan poliitikkojen puheita kiitellä vaan kommentoida paikallisten arkielämää. Vaikuttaa siltä, että toimittajat kirjoittelevat pikemminkin toisilleen kuin lukijoilleen.

Sinänsä tietenkin se kaikkein oleellisin kysymys kuuluu, että mitä ihmettä se meille edes kuuluu, jos muslimit keskenään tappavat toisiaan, kun eivät he korvaansa lotkauttaisi, jos me täällä teurastaisimme toisiamme. Paitsi 40-luvun suuressa isänmaallisessa sodassa, jossa SS-joukot saivat apua odottamattomalta suunnalta muslimivapaaehtoisten perustamista joukko-osastoista. Ajatusleikkinä olisi ihan hauska, että mitä jos Aatu olisi jostain syystä voittanutkin - olisivat muslimit nyt vihollisiamme vai liittolaisiamme?

Heikki Välimäki kirjoitti...

Aivan loistava, nauratti ja kauhistutti yhtä aikaa. Toivottavasti ei ole pian mika ilman (tarkoituksella pienellä) haukkumassa porstuassa ;)

Närpes varg (heh,heh) kirjoitti...

Tämä jylhä puheenvuoro alkaa jo lähennellä korkeakirjallisuutta. Siinä olisi Väinö Linnakin vihreä kateudesta. Tietääkö kukaan konstia, jolla Ykän kirjoituksen saisi kaikkien kansanedustajien sähköposteihin? Jos se avaisi edes yhden edustajat silmät, olisi menty paljon eteenpäin Pimeän Voiman viitoittamalla tiellä, sillä tiellä, jota kansakuntamme nyt kärsimättömästi odottaa ja toivoo tulevaksi. Aamulla lehdestä luin, että 60 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että maahanmuuttoa voisi ihan hiukkasen hillitä. Lällävesi rules!

koljkimm kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Lukijat pääsevät kurkistamaan suvaitsevaisen ajatusmaailman sisään.

Castor kirjoitti...

Terveisiä lomilta, olin omassa rauhassani yli 2 kuukautta. Työn touhua nyt, Hong Kong ja Houston, Texas päällimmäisinä ensi kuussa.

Olen lueskellut joitain Ykän uusista jutuista, kiitos niistä! Tämä viimeisin laittoi minut etsimään presidentti Putinin lausunnon, jota en ole kääntänyt, mutta uskon että suurin osa lukijakunnasta ymmärtää sen ilman käännöstäkin. Heidi Hautalahan on Putinin verivihollinen, ja se jotenkin miellyttää minua, vaikken mitenkään muuten Putinin takana seiso, mutta tämä seuraava kannanotto häneltä ei millään tavoin ole ristiriidassa omien mielipiteitteni kanssa:

On August 4, 2013, Vladimir Putin, the Russian president, addressed the Duma, (Russian Parliament), and gave a speech about the tensions with minorities in Russia:

"In Russia, live like Russians. Any minority, from anywhere, if it wants to live in Russia, to work and eat in Russia, should speak Russian, and
should respect the Russian laws. If they prefer Sharia Law, and live the life of Muslims then we advise them to go to those places where that's the state law.

Russia does not need Muslim minorities. Minorities need Russia, and we will not grant them special privileges, or try to change our laws to fit their desires, no matter how loud they yell 'discrimination'.

We will not tolerate disrespect of our Russian culture. We better learn from the suicides of America, England, Holland and France, if we are to
survive as a nation.

The Muslims are taking over those countries and they will not take over Russia.

The Russian customs and traditions are not compatible with the lack of culture or the primitive ways of Sharia Law and Muslims.

When this honorable legislative body thinks of creating new laws, it should have in mind the Russian national interest first, observing that the Muslim Minorities Are Not Russians."

Duuman jäsenet osoittivat seisaaltaan taputtaen kunniaa Putinille viitisen minuuttia. Meillä näin ei voisikaan tapahtua.

Anonyymi kirjoitti...

Timo Vihavainen kirjoitti Putinin tuoreesta puheesta.

Välähti mieleeni että Putilla on kuulema sukujuuria tverinkarjalaisten keskuudessa joten Turjalainen murjaisi ja kutsui häntä Puttosen Valtoksi.

Medvedevin suku on kuulemma Salmen kuntaan kuuluneesta Mantsinsaaresta ja tarkemmin Peltoisen kylästä.

Tsuhnien pitäisi periä Vanjalta rojalteja kun se käyttää noiden kahden palveluksia....

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Karille, Kumitontulle, Heikki Välimäelle, Närpes Vargille, Kimmo Koljoselle, Castorille ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Kari: Toi pitää muuten paikkansa. Yksi mahdottoman hyvä bisnes on turvapaikanhakijoille hankitut valmiiksi kalustetut vuokra-asunnot, joilla esmes Forenom Oy tienaa hyvät tuohet. Kaavahan on se, että turvapaikanhakijat ovat sijoitettu Suomessa esim. Hornanperseen kuntaan jossa heille on osoitettu asunto. Tyypit eivät halua olla siellä, muuttavat Helsinkiin sukulaisten nurkkiin ja ilmoittautuvat asunnottomaksi. Sopivia asuntoja ei kaupungilla ole tarjolla eikä tsuhnalla ole pokkaa sanoa, että mikäli ei kertaalleen osoitettu asunto kelpaa niin suksikaa helvettiin, ja sitten vuokrataan Forenomilta tiloja, jotka on normaalisti tarkoitettu firmojen käyttöön ja laskutus on sitten sitä luokkaa. Ja arvatkaapa kuka maksoi?

Kumis: Toimittajat kirjoittavat todellakin toisilleen eikä lukijoilleen, ja tekstit ovat miltei sinikopioita toisistaan. Espon tekstiä voisi verrata vaikkapa Kainuun Sanomien tuoreeseen vuodatukseen:

http://www.kainuunsanomat.fi/Paakirjoitukset/1194840369434/artikkeli/suomen+pitaa+auttaa.html

Kymenlaaksossa Jytky oli tosiaan melkoinen, ja kun siellä paperiteollisuus on ottanut pahasti osumaa, ei ihmisten mielessä varmaankaan ole ihan ensimmäisenä globaali puunhalaaminen. Mutta niinhän nämä maakuntien valtalehdet yleensäkin kilpailevat keskenään, että kuka mokuttaa eniten. Olisko ne jonkunlaista divaritasoa, jossa pitää antaa näyttöjä, että pääsee liigaan eli Helsingin Sanomiin tai Yleen?

Tuo ajatusleikkisi on muuten aika pelottava, kun sitä rupeaa oikein tuumimaan.

Heikki V. & Kimmo K.: Kiitokset molemmille.Tilannehan on ajautunut tiedostavalla taholla siihen, että mikäli Jussi Halla-aho tai vaikkapa Olli Immonen kertoisivat eduskunnassa loistavan idean, jolla Suomen Pankki pystyisi haalimaan holveihinsa kultaa kympillä kilo, niin sitäkin ideaa vastustettaisiin, koska sen esittäjänä olisi Jussi Halla-aho tai Olli Immonen.

Närpes Varg: Joo, huomasin gallupin ja eikös siitä tehty huolestuneita johtopäätöksiä, kun suomalaiset ajattelevat väärin. Plus sitten kaivettiin esiin se ikiaikainen, että huono taloustilanne aiheuttaa nuivaa ajattelua ja kerta kaikkiaan kielletään, että perseelleen hoidettu maahanmuuttopolitiikka itsessään saattaisi aiheuttaa sen. Niin Huitsinnevadan, Lälläveden kuin Vökellysveden kunnat toivottavat helsinkiläisen ja turkulaisen white flightin tervetulleeksi.

Castor: Minä jo ehdin ihmetellä, että missä heppu luuraa. Jaa että lomaa kaksi kuukautta ja risat. Tunnustan kateellisuuteni. Olis munkin pitänyt aikanaan lukea lakia eikä lakilukea. Putinin kannanoton ymmärtää, kun katsoo maan eteläistä rajaa ja tietysti sitä, mitä läntisessä Euroopassa tapahtuu. Tietysti tuo lausunto vähän hirvittää siinä mielessä, että onhan Venäjällä myös suomalais-ugrilaista vähemmistöä. Olis vaan hienoa, jos nykyinen presidenttimme Sauli Niinistö pitäisi eduskunnassa samanlaisen puheen. Vaihtaisi vain sanan Russia tilalle sanan Finland. No joo, ja sitten heräsin ja laskin kissan ulos…

Vieras: Jaa, tiedä tuosta. Medvedev on vissiin suomeksi suurin piirtein että Karhunen. Luin tossa joku aika sitten venäjällä tehdystä laajasta geenitutkimuksesta, jonka mukaan venäläiset eivät oikeastaan olekaan venäläisiä, vaan kieltään vaihtaneita tsuhnia. Liekö totta, en tiedä, kun tuo geenitutkimus ei ole minun vahvimpia osaamisalueita.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Markku Espo:n kirjoitus on täysin Sanoma-konsernin lehtien linjan mukainen.

Ehkä Markku on pyrkimässä ylöspäin konsernin hierarkiassa ja takaisin kohti suvaitsevaista pääkaupunkiseutua?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle Veronmaksajalle. On meidän kommentit lähteneet melkein samaan aikaan, ja samanlaisia olivat sisällöltäänkin. Eli toimittajan urakehitystä divarista liigaan.

Niin muuten, kun nämä toimittaja kirjoittavat toisilleen ja kopioivat toistensa juttuja, niin tuore Karjalainen panee eikun vaan vaihdetta isommalle ja haluaa ruotsalaista mallia:

” Suomi astuu oikeaan suuntaan

Suomi on päättänyt ottaa vastaan ensi vuonna 500 syyrialaispakolaista, joista 300 tulee erityiskiintiöllä. Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) puhui aiemmin 500 syyrialaisen erityiskiintiöstä, joka olisi ollut paikallaan.
Syyrialaisia on tullut Suomeen spontaaneina turvapaikanhakijoina hyvin vähän, vain muutamia kymmeniä tänä vuonna. Suomi on paitsi kaukana myös tuntematon maa, sillä täällä asuu ennestään vain vähän syyrialaistaustaisia ihmisiä.
Muutaman sadan pakolaisen vastaanottaminen ei ole ainakaan liian iso vastuu Suomen kannettavaksi syyrialaisia kohdanneesta valtavasta katastrofista. Kuusi miljoonaa syyrialaispakolaista tarvitsee apua Syyrian sisällä, lähialueiden leireillä ja myös kaukana kotimaastaan.
Toivottavasti mikään taho ei ala soittaa vanhaa levyä ”ensin on pidettävä huolta omista kansalaisista”. Suomen velvollisuus on ilman muuta kantaa myös kansainvälistä vastuuta, edes pienesti.
Ruotsiin on jo tullut tuhansia syyrialaispakolaisia, ja heidän määränsä kasvaa koko ajan. Ruotsin hallitus on päättänyt, että kaikille annetaan turvapaikka ja myös heidän ydinperheensä pääsee Ruotsiin.
Suomen perheenyhdistämissäännöt ovat osoittautuneet kohtuuttomiksi.”

Tuossa sama linkkinä:

http://www.karjalainen.fi/mielipiteet/mielipiteet/paakirjoitus/item/36039-suomi-astuu-oikeaan-suuntaan

Becker kirjoitti...

No näinhän se menee, jetsulleen. Perseaukinen Suomi ottaa lisää ulkomaanvelkaa, jotta saataisiin elätettyä lisää Syyrialaisia, ja Somaliaan lähetettävä raha-apu kaksinkertaistetaan. Ja usko pois että siihen taatusti tulevaan Kuukkelisböögel-taidemuseoon löytyy kummasti muutama miljoona valtion rahaa. Ja se muuten tulee. Poliittinen eliitti haluaisi niin mielellään skoolata kuohuvalla ns. taiteen keskellä ja päästä lehtien kulttuurisivuille. Lastensairaalasta viis, kyllä kansalaiset sen kuitenkin lahjoituksilla maksaa, ja sitäpaitsi siellä ei saa nauttia alkoholia eikä polttaa sikareita.

Ruotsi tosin jälleen vetää pohjat, sillä siellä on jokaiselle Syyrialaiselle luvattu elinikäinen asumis ja toimeentulotuki valtion puolesta. Edellytyksenä tosin toistaiseksi, että turvapaikkaa pitää hakea Ruotsin rajalla. Maahantulleita pakolaisia onkin jo näkynyt maassa Samsonite matkalaukkujen kera. Hyvinvoivilta ovat näyttäneet. Olisi muuten kiva nähdä, miten Sverige sijoittaa ja kustantaa kaksi miljoonaa Syyrialaista "pakolaista." Ja sitten kun pakolaiset ovat kuivanneet krokotiilinkyyneleensä päästessään maahanmuuttoviranomaisten näkymättömiin, niin alkaakin sitten keskinäinenn välien selvittely uudessa kotomaassa ja paikkojen tuhoaminen.
Nytkin tänä viikonloppuna on taas kymmeniä ihmisiä menettänyt henkensä Islaminuskoisten toimesta, mutta media aina keksii mitä lystikkäimpiä syitä tai nimityksiä näille lahtaajille.

Libanonin kohtalon pitäisi jo varoittaa näitä "rauhanuskonnon" hyysääjiä, mutta eiväthän ne mistään mitään tiedä tai ymmärrä.

Närpes varg (grrr....) kirjoitti...

Pieni Suomi se jskaaa yllättää. Rahan lisäksi lähetämme Somaliaan myös miehiä taistelemaan oikean uskon puolesta. Tosin he eivät taistele Somaliassa vaan Keniassa, mutta sama se. Pääasia, että ruumiita tulee ja vääräuskoiset äidit itkee. Vihreiden päämajassa on kuulemma juotu kuoharia aamukuudesta, kun Hesari kertoi, että Nairobin tavaratalossa lahtaa lapsia myös yksi uskoon tullut suomalainen. Nyt vaan äkkiä rauhanturvaajia paikalle, ettei "helsinkiläismiehelle" tehdä mitään pahaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille ja Närpes Vargille & kiitos kommenteistanne.

Becker: Joo, luulen minäkin, että sitä Kugelschreiberia yritetään vieläkin ajaa kuin käärmettä pyssyyn. Ei ne sitä unohtaneet ole. Ruotsi on jo ihan oma lukunsa. Se on hyä esimerkki maasta, jossa todetaan että ”mitä”, ja kielletään kysymästä että ”miten”. Sana ”miksi” on siellä ollut jo iät ajat tabu.

Becker & Närpes Varg: Vielähän ei ole satavarmaa, että onko se tyyppi suomalainen (tai siis ”suomalainen”, ei sen sukunimi varmaankaan ole Hakkarainen tai Pietiläinen), mutta kyllähän tuoreimpien uutisten mukaan Supokin on todennut, että näin saattaa olla. Pisti vaan silmään uutisoinnissa, että Supo käytti näistä tyypeistä nimitystä ”taistelija”. Mitä ihmeen ”taistelijoita” aseettomien naisten ja lasten murhaajat ovat?

Joka tapauksessa mikäli uutinen vahvistetaan, on median toimesta odotettavissa huomattava määrä niin Halla-ahon kuin persujen yleensäkin demonisoimista ja ankaraa rasisminvastaista joukkorääkymistä. Pitäähän medialla nyt prioriteetit sentään olla. Ettei nyt takerruta lillukanvarsiin, vaan ongelmista suurimpaan eli suomalaiseen rakenteelliseen rasismiin, jota ei tosin oikein missään näy, mutta sehän vain todistaa, kuinka suuri ongelma se on.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Supo lienee suomentanut sanan combatant, jota käytetään yleensä rauhanuskoisista terroristeista silloin kun ei haluta/uskalleta sanoa rumaa sanaa niin kuin se on.

Combatant taas taitaa juontaa juurensa "Suureen Terrorismin Vastaiseen Sotaan(tm)":

Kun vastapuoli ei ole sotilas(=soldier (a)) tai terroristi(=rikollinen (b)) niin heitä eivät koske Geneven sopimus(a) eikä Yhdysvaltain rikoslaki(b), joissa molemmissa lienee rajoituksia sille miten yksilöä saa kohdella.

Anonyymi kirjoitti...

http://yle.fi/uutiset/halla-aho_suomalaislasten_etu_on_ettei_syyrialaislapsia_vastaanoteta/6843833

Hienosti YLE julkaissut raivokkaan mielipidekirjoituksen uutisten seassa.

Kyllä on taas hyvä mieli pakkorahoittaa tuota propagandatuuttia. Voi vittujen kevät.

Anonyymi kirjoitti...

Hehheh.

Jaa, se on hotellin tirehtööri näköjään kuunnellut kun maakuntamatkalla joku minnarosa sirnö. Avautuu tyttöystävälleen tyttöpoika tynkkyselle.

Mutta oikeassahan taidat olla.

KKi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuntuneelle Nettoveronmaksajalle, Anolle ja KKi:lle & kiitos kommenteistanne.

V.N.V: Toivotaan ensinnäkin, että Kenian jätkät hoitavat homman himaan ja sen jälkeen kohtelevat kiinnijääneitä terroristeja ns. kenialaiseen malliin, joka lienee vähän luovempi kuin tämä suomalainen malli.

Ano: Joo, luin tuon jutun. Jumala siunakkoon Yleisradiota, että se voisi jatkossakin antaa hallintoalamaisille oikeaoppista alaleuan väpätystä.

KKi: Minna Sirnöstähän me noin kansanedustajamielessä ollaan jo onneksi päästy jo eroon, mutta Paavo Arhinmäkihän ei toveria hylkää, vaan nimitti hänet Taiteen edistämiskeskuksen johtajaksi. Pitäähän ihmiselle sentään suojatyöpaikka keksiä. Varsinkin, jos se ei työssään varsinaisesti tee mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Jos tässä Kristillisen puolueen näkemys auta lähimmäistäsi,
mutta onko sittenkään mietitty loppuun, vaikka sitä työllistyvätköhän.

Loppusumma ei taida olla 2,7 miljoonaa euroa, vuosille 2015 -2017.


Samaa on täälläkin. Jos mietitään jotain ajankulua niin mikähän muu kuin työ. Vapaaehtoistyö..

http://www.kainuunsanomat.fi/Kolumnit/1194840997499/artikkeli/kosmeettista+politiikkaa.html


Eräs ikuisuusprojekti on valmis, jokin aiempi kirjoitus kukaan ei enää katso ylen kanavia.
Olisi ihan hyvä.

Vaikka yleä katsonkin, ylen älytön mamutus. Tälläisiä kun on uutisissa niin onko mitenkään tärkeätä. Nämä kummatkin jutut ovat olleet iltauutisissa.

http://yle.fi/uutiset/eri_kulttuurit_sulautuvat_somalihaissa/6794225

http://yle.fi/uutiset/musta_barbaari_provosoi_neekeri-sanaa_viljelevilla_sanoituksillaan/6814872


Ja vielä se sarja, Suomi on ruotsalainen.

Ei se nyt ole Ruotsiinkin on muista maista kulkeutunut ajatuksia.

Suomen Kuvalehdestä numero 38 Sixten Korkman, Suomi ei ole ruotsalainen.

Anonyymi kirjoitti...

Stubb: Saksa on ainoa ja viimeinen maa, jossa ei ole "perussuomalaisia". Saksan täytynee olla hevoshampaisen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerimme kaunis utopia...

Anonyymi kirjoitti...

Lakkauttais ne sen Yle ja jättäis jäljelle vain viranomaistiedotteet eikä yhtikäs mitään muuta. Ja noi viranomaistiedotteet voidaan julkaista maakuntaradioiden kautta.

Ykän pitäs taas hälyttää Antero Lärvänen ja äänimiehet kun ei muuten saa paikkansa pitäviä tietoja.

Tuolta kahjolta akalta voisi kysyä että käy Virossa, Latviassa ja Liettuassa ja kysy siellä että meinaatteko ottaa noita syyrialaisia? Egyptin kristityillä on viime aikoinan ollut hankalaa joten voisi toi ämmä käydä sielläkin.

Jussi olisi tietysti voinut vastata rutiiniargumenttina sen että lähtökohta on että hädänalaisia on parasta auttaa heidän omissa maissaan ja jos ei se onnistu niin mahdollisimman lähellä heidän omia maita. Tässä tapauksessa kyseeseen tulisivat Syyria itse sekä naapurimaat Libanon, Jordania ja Turkki. Jopa Israel on tarjonnut apua joillekin siviileille mutta muut ovat suhtautuneet siihen kauhistellen että ne pahat jutkut tekevät hirvittävyyksiä.

Tuolla rahalla mitä käytetään tänne roudattavista koituviin kuluihin, sillä saisi järjestettyä noihin maihin hätäapua, kuten puolijoukkuetelttoja majoitusta varten sekä ruokaa, lääkkeitä ja vaatteita ja pesutarvikkeita.

Toivottavasti Rähmis kertoo joskus tuoreita tietoja miten Norjan hallitusneuvotteluissa käy. Ehkä Norjaan saadaan perusnuiva porvarihallitus jos oikein hyvin käy. Meinaan kun Norja ei ole EU:ssa eikä eurossa niin sen ei tarvi noista tukipaketeista tms. välittää. Ehkä vaalivoittaja Høyre suostuu helpommin edistyspuolueen ehtoihin kuin jos täällä yrittäisi taivutella sekoomusta suostumaan persujen ehtoihin. Jos neuvotteluissa annetaan edistyspuolueelle ainakin sisäministerin ja oikeusministerin salkut niin se on jo hyvä alku. Porvariblokissa on Høyre 48, edistyspuolue 29, kristilliset 10 ja liberaalit 9 mikä tekee 96. Tällöin matemaattisesti puolet salkuista menisivät Høyrelle ja toisen puoliskon jakavat edistyspuolue, kristilliset ja liberaalit.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Kiitos linkeistä. Hyviä esimerkkejä suvaitsevaisuushysteriasta. Kainuun Sanomien vuodatus ei ole ainoa laatujaan, eli Ruotsin tasolle pitäisi päästä. Seurauksista välittämättä. Sillä tänne tullut pakolainen ei tule kylään, vaan jää tänne pysyvästi.

Ano2: Stubb on varsin hyvä esimerkki kokoomuksesta. Kantaa mielellään vastuuta toisten hartioilla ja istuu nuotioon toisten perseillä.

Vieras: Niin minulla kuin muillakaan ei varmaan ole mitään sitä vastaan että autetaan hädänalaisia. Tällä pakolaisten vastaanotolla taas ei tehdä muuta kuin ostetaan tiedostavaa hyvää mieltä. Kun seuraa reaktioita Halla-ahon kyselyyn, voi tehdä sen johtopäätöksen, että jos pitää Suomen ja suomalaisten etua prioriteettinä, on jonkun sortin rikollinen. Norjan tilannetta kannattaa seurata, sillä sielläkin alkaa olla aika kiire kääntää kelkan suuntaa.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Sanovat 11 jääneen kiinni: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201309240194303_ul.shtml

Se pienenpieni rassisti minussa miltei toivoo yhden heistä olevan sen "suomalaisuuden rikastajan" jotta päästäisiin näkemään & kuulemaan kuinka kotimainen suvaitsevaisto parkuu/anelee: Jotta elekää ny sitä kuolemaan tuomitko, se on vaan väärinymmärretty nuori jota pottunokat on vuosia syrjineet ja sen takia se tolleen riehu. ;)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, V.N.V. Oli siellä sitten ”uussuomalaisia” tai ei, niin toivotaan että oikeutta käydään kenialaisten viranomaisten toimesta. Ne kun todennäköisesti unohtavat nuo ns. lieventävät asianhaarat, jotka esim. täällä Suomessa olisivat kovasti tärkeitä. Huvittavaa sinänsä se, että niistä jäi yksitoista vangeiksi. Eikös niitten pitänyt olla Allahin uskonsotureita, jotka ovat valmiita kuolemaan?

korpisoturi kirjoitti...

Suvaitsevaisto alkaa todennäköisesti määkimään, että se rikastaja pitää tuoda Suomeen tuomittavaksi. Jos ilmenee "suomalaiseksi", eikä vielä menny sinne Allahin puutarhaan.

Sen ruandalaisen oikeusfarssi on maksanu vissiin 5 miljoona. Joten nythän vois panna paremmaksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Korpisoturi. Tommosia vaatimuksia saattaa hyvin tullakin, mutta uskon kenialaisten toteavan niihin, että siinähän mutisette.

Anonyymi kirjoitti...

Takkiraudassakin oli juttu tästä Kenian ostarin tapahtumasta. Lekamies julkaisi äsken omansa.

Israel on tarjonnut asiantuntija-apua kenialaisille. Kaipa nuo keksivät tilanteeseen sopivia ratkaisuja.

Tiedostaville piireille pitäisi kuittailla että mitä te urputatte kenialaisille. Heillä on suojaväri. Jotkut kenialaiset heimot ovat iholtaan mustempia kuin monet neekeritkään. Niin no...vaikka olisi musta kuin bitumi, mutta jos ei ole rauhanuskonnon tunnustaja niin se sitten deletoi kaiken tiedostavien asteikossa.

Keniassa on eri heimoja joiden suhteet toisiinsa vaihtelee. Mutta varmaankin ne heimot joiden pääuskonto on kristinusko tai pakanauskonnot, eivät tykkää rauhanuskontolaisista.

Onko Ykä ollut työn puolesta tekemisissä kristittyjen tai pakanauskontoja tunnustavien kenialaisten kanssa? Kysyitkö heiltä minkälainen käsitys kenialaisilla on somaleista tai muista rauhanuskontoa tunnustavista?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras. Minulla on niin vähän kontakteja kenialaisiin, että en pysty vastaamaan kysymykseesi. Mitä tulee itse tapahtumiin, veikaan, että suomalainen media haluaa vaieta siitä hyvin nopeasti.