TEKIJÄT JA TELEPAATIT

Hotellin respassa on pantu merkille, että kun tutkijat ja muut osallistujat eivät enää jaksa jauhaa Mannerheimin oletetusta homoudesta, niin ainakin yksi tutkija saa päähänsä keksiä sensaation, että Mannerheim olikin ihminen, joka pelkäsi, ryyppäsi ja oli aika ajoin epävarma. Tavalliselle ihmiselle tämä lienee ollut selvä jo ennenkin, mutta kun tutkija vahvistaa näin olleen, niin asia muuttuu vasta virallisesti todeksi.

Asia ei sinänsä aiheuta respan henkilökunnassa suuriakaan tunnekuohuja eikä muitakaan toimenpiteitä.  Ehkä on hyvä, että tutkijat jaksavat edelleenkin ruotia Mannerheimia. Mies kun ei itse enää moisesta välitä ja siinä vaiheessa kun Mannerheim on tutkittu munasilleen asti aina jalkarättejä myöten, eikä mitään enää löydy, keksitä eikä aihe muutenkaan enää oikein huvita, aletaan tietysti purkaa jotain muuta myyttiä ja silloin tutkijat tulevat siihen johtopäätökseen, että vuonna 1944 niin Tali-Ihantala, Vuosalmi, Nietjärvi ja Ilomantsi romahtivat, mutta Stalin pysäytti hyökkäyksen sekä hyvätahtoisuudestaan ja varmistaakseen Kekkosen valinnan presidentiksi vuonna 1956 tavoitteena tietysti ennennäkemättömän hyvät ja esimerkilliset suhteet kahden erilaisen talousjärjestelmän valinneen valtion välillä.

Tällöin tietysti tutkitaan rajat uusiksi, ja todetaan että niitten tulisi olla Kymijoella ja kyllähän Pohjois-Karjalassakin Suomi-neidon kulmikas lantio pistää ikävästi itään päin. Rajan muoto voidaan tutkia revanssihenkisyydeksi tai sitten silkaksi vittuiluksi.

Vaan ei siitä sinänsä muuta. Se, mikä respassa herättää huomiota on eräs toinen, Ylen julkaisema uutinen, jossa kolme tutkijaa analysoi vääriä suomalaisuuden tunnuksia ja vääriä isänmaallisuuden muotoja. Mukana on tietysti Vesa Puuronen, joka seikka antaa asialle luonnollisesti äärimmäisen tieteellisen painoarvon. Kyseessä on siis kolmen hepun mielipide, joka tuttuun tyyliin julkaistaan uutisena.

Merkille pantavaa on se, kuinka tutkijat pystyvät likimain telepaattisiin suorituksiin arvioidessaan sellaisten ihmisten tuntemuksia, joitten kanssa he eivät ole tekemisissä. Joten heti alkuun räväytetään kunnolla hyväksi todettuun malliin:

Puiston penkillä istuva alkoholisti saattaa kertoa olevansa hyvin isänmaallinen ihminen. Hän on sonnustautunut leijonariipukseen ja ihoa koristaa Suomi-tatuointi.

Leijonariipus ja alkoholisoitunut suomalaismies on osattu kyllä yhdistää ennenkin. Yhdistäminen on mitä varmimmin tapahtunut ns. stetson-osastolla, sillä mikäli joku tutkijoista olisi alkanut tehdä laajempaa haastattelututkimusta puiston penkeillä istuvilta miehiltä aiheesta leijonariipuksesi, alkoholismisi ja niitten keskinäinen suhde, olisivat lööpit huomattavan pian kirkuneet sitä, kuinka yhteiskuntatutkija sai puistossa turpaansa ja pahoinpitelyn tekijäksi epäillään mahdollisesti leijonariipuksella varustettua mahdollisesti alkoholisoitunutta mutta ihan varmasti suomalaista miestä.

Leijonariipusta kantava alkoholisti on tietysti aloitukseksi varsin hyvä, mutta ei enää kovinkaan omaperäinen. Jotain muuta on keksittävä, ja siinähän tarvitaan rautaista ammattilaista ts. asialle laitetaan Vesa Puuronen:

Tavallaan Suomen lippu syntyi muukalaisvastaisena, kun siniristilippu vahvistettiin Suomen lipuksi sisällissodan jälkeen 1918. Se oli nimittäin aluksi selvästi voittajien lippu, porvarillinen luokkalippu, joka ei yhdistänyt ihmisiä.

Sen ymmärtää tyhmempikin, että sisällissodan jälkeen oli ristiriitoja, varmaan lippuakin myöten, mutta on varsin hankalaa kuvitella, että kyseinen lippu valittiin siksi, että sillä herätettäisiin roturistiriitoja Afrikkaa ja Lähi-itää kohtaan lähes sata vuotta myöhemmin. Meinaten, tästä suomalaisen sosiaaliturvan rahoittamasta muuttoliikkeestä ei silloin vielä tiedetty mitään ja jos silloisille niin punaisille kuin valkoisille oltaisiin aiheesta kerrottu, olisi vastauksena ollut että mitteekö höpäjät.

Tyhmempi väestönosa, johon tietysti itsekin ylpeänä kuulun, saattaisi tuumailla, että ehkäpä tämä ristilippu valittiin siksi, että Suomessa haluttiin korottaa pohjoismaalaisuutta. Onhan muillakin pohjoismailla ristiliput.

Vaan koska tyhmempi väestönosa ei omaa yliopistollista oppiarvoa oikeasta tiedekunnasta se lienee väärässä ja sehän pistää uusiksi koko Pohjoismaitten historian, jota aina tästä eteenpäin varjostaa tieto vuosisatoja kestäneestä salaliitosta, jonka tarkoituksena on ristisymboleilla valmistella tietä alati kasvavalle rasismille ja vääränlaiselle isänmaallisuudelle 2000-luvulla. Salaliiton aloittivat tanskalaiset (ne kierot paskiaiset) jo 1200-luvulla Dannebrogillaan, ruotsalaiset tulivat mukaan 1500-luvulla, norjalaiset ja islantilaiset vähän ennen suomalaisia, ja onpa tähän salaliittoon sotkettu myös pienet ja viattomat Ahvenanmaa ja Färsaaret.

Hyi meitä pohjoismaalaisia. Tai sitten tutkijan väite on hieman tarkoitushakuinen, mutta eihän yhteiskuntatutkija semmoiseen syyllisty. Kysykää vaikka toisilta yhteiskuntatutkijoilta.

Yhtä kaikki, historiamme aikana löytyy porukka, joitten mielestä siniristilippu oli oiva valinta ja sehän on tietysti niin aikanaan kansakoulun kuin nyttemmin peruskoulun alaluokkalaiset, joitten yleissivistykseen kuuluu Suomen lipun piirtäminen. Vaikka punainen leijonalippu olisi ollutkin kieltämättä komea, niin sen piirtäminen noin käsivaralta vaikkapa vesiväreillä on kovasti työläs tehtävä jossa lopputulema muistuttaa hyvin helposti lentävää keuhkotautia sairastavan kissan oksennusta, vaikka into ja yritys olisikin ollut kova. Ja huono lopputulema tietysti laskee arvosanoja ja sekös nuoren oppilaan mieltä masentaa.

Tietysti onhan tuossa Ylen jutussa myös lause, josta voi olla pitkälti samaa mieltä:

Isänmaallisuutta ei voi ilmentää pelkästään ulkoisia symboleita käyttämällä, vaan yrittämällä voimiensa mukaan olla mukana yhteiskunnan rakennustyössä.

Ja näinhän tämä on. Asia vaan jotenkin kääntyy päälaelleen niin yliopistossa kuin Ylessäkin, sillä ne yhteiskuntaa rakentavat suorittavan tason voimat tuppaavat olemaan juuri niitä, joilla on niitä leijonariipuksia ja jotka muutenkin arvostavat isänmaallisia symboleita sillai väärällä ja ei-tiedostavalla tavalla. Nämä henkilöt myös elättävät niin yhteiskuntatutkijat kuin toimittajatkin, jotka taas ovat ottaneet tehtäväkseen osoittaa niin kertakaikkiaan, että Suomi on kuviteltu käsite, ja silloin kun se ei sitä ole, niin Suomi ja suomalaiset ovat onnetonta porukkaa, josta ei löydy kuin aihetta tiedostavaan mutinaan. Siis se onneton porukka, joka elättää nämä mutisijat.

Vaan pian jutussa siirrytään hyväksi havaittuun nykylinjaan:

Lisäksi isänmaallisuuteen kuuluu se, että kunnioitetaan kaikkien ihmisten, jopa poliitikkojen ja sosiaaliviranomaisten sekä maahanmuuttajien ihmisarvoa.

Ja kun ottaa huomioon nykyisen systeemin, jossa juuri mainittujen tahojen ja niihin liittyvään politiikkaan kohdistuva arvostelu on jo itsessään ihmisarvon riistämistä, niin voidaan todeta että pitäkää turvenuijat turpanne kiinni ja jättäkää mielipiteet niille, joilla on niihin lupa.

Vaikka se Puurosen Vesaa tietysti jurppiikin, on isänmaallisuus siitä mainio asia, että sen saa jokainen määritellä kukin omalla tavallaan. Suomessa ei ole lakia isänmaallisuudesta. Eikä leijonakoruja ole kielletty. Minullakin on sellainen. Ja sen pitämiseen liittyy ajatus, että vaikka suomalaiset ovatkin varsin köyhistä oloista peräisin oleva hornanperseessä asuva kansa, niin se on maailman mittakaavalla pärjännyt loppujen lopuksi ihan kohtuullisesti. Miksei siitä voisi olla ylpeä? Ja liittyy siihen tietysti myös tietyllä lailla kansainvälisiä ajatuksia. Meinaan, jos rotujen ja kansallisuuksien sekoittaminen on itseisarvo, niin miksi ihmeessä se koskee vain meitä valkonaamojen kansakuntia?

Ja sitten ylläoleva kirjoitus tiivistettynä selkokielellä:

JOTKUT HEPUT JA SITTEN JOTAIN

Kolme yliopistoheppua totesi että ”uskoo”, ”saattaa kertoa” ja ”tavallaan” ja teki sit johtopäätöksiä ja sit Yle teki siitä jutun jossa se totesi että mikäs on mällätessä kun on pakkorahoitus kunnossa eikä tartte kysellä tyhmempien mielipidettä. Koko näytelmä  näytelty ennenkin ja näytellään uudestaan.