tiistai 5. marraskuuta 2013

LYHYT HAJATELMA

Tuli viime viikolla julkaistua kirjoitus, joka käsitteli Helsingin Sanomien artikkelia siitä, että tietyt suomalaiset lähiöt alkavat tyhjentyä kantasuomalaisista, eli toisin sanoen white flight on totta täälläkin. Toimittaja Annamari Sipilän sinänsä varsin neutraali kirjoitus on saanut aikaan syvää tiedostavaa närkästymistä mediakentällä ja todettu on, ettei kyse ole kuin suomalaisten huonosta asenteesta.

Närkästymisen mukaan Helsingin Sanomat onkin nyt yllättäen muuttunut suurin piirtein Suomen Sisun alaosastoksi. Ei siinä sinänsä mitään, kun tiedostavat tahot kiskovat toisiaan tukasta, niin hotellin respassa avataan olutpullo ja sipsipussi ja todetaan että tapelkaa, tytöt, saatte tupakkaa.

Mutta tuo poskensoitto sai allekirjoittaneen hieman ajattelemaan aiheesta elämä ja unelmat.

Tavallinen tiedostava henkilö, vaikkapa toimittaja, elää suht keskiluokkaista pikkuporvarillista elämää suht mukavassa kodissaan ja häntä suht mukavasti miellyttävässä naapurustossa.

Eikä siinä minun mielestäni mitään pahaa olekaan. Onhan enempi kiva, että ihmisellä on mukavaa.

Tavallinen suomalainen työntekijä haluaa hänkin elää suht keskiluokkaista pikkuporvarillista elämää suht mukavassa kodissaan ja häntä suht mukavasti miellyttävässä naapurustossa.

Tässä mielessä tiedostava henkilö ja tavallinen työntekijä eivät juurikaan eroa toisistaan. Henkilökohtaiset haaveet eivät loppujen lopuksi ole suuria. Ero tulee sen jälkeen kun ne on saavutettu. Kun tavallinen ihminen toteuttaa pienet unelmansa, hän käy uuninpankolle lepäilemään ja toteaa, että kannatti raataa. Ja keskittyy huolehtimaan omista asioistaan.

Tiedostavalle henkilölle tämä ei riitä. Hänellä on muitakin unelmia. Unelmia, jotka eivät liity häneen itseensä, vaan tavalliseen henkilöön. Tiedostava henkilö kehittää unelmia, ja vaatii tavallisen henkilön elämään niitten mukaan. Tällöin tavallisen henkilön majanmuutto vaikkapa Itä-Helsingistä Tuusulaan ei olekaan enää tavallisen elämän sallittu unelma suht miellyttävästä naapurustosta, vaan se on rikos tiedostavan henkilön unelmia vastaan ja sitä kautta osoitus maatamme ja kansaa jäytävästä sairaudesta. Sairaudesta, jonka diagnoosin kehitti tiedostava henkilö.

Lisää väkisin elettäviä unelmia meille on tuomassa Punainen Risti, joka haluaa ns. humanitaarisen viisumin käyttöönottoa, ja sitä kautta ”laajemmin määritellyn” perheenyhdistymisen helpottamista. Asiasta kommentoi Punaisen Ristin perheenyhdistämistyön suunnittelija Ann-Charlotte Sirén-Borrego (nimi on muuten oikea eikä minun keksimäni, vaikka olenkin melko hyvä noita tekaistuja nimiä keksimään):

Suomessa perhekäsitys on suppeampi kuin esimerkiksi Syyriassa, sillä perheeksi lasketaan vain sisarukset, aviopuolisot ja alaikäiset lapset. Tiukkojen rajoitusten takia monet maksavat ihmissalakuljettajille, sillä virallista tietä pääsy Suomeen on hyvin vaikeaa ja useimmiten mahdotonta.

Jälleen yksi tavalliselle ihmiselle maksettavaksi lykätty unelma. Ja niin kuin asiaan kuuluu, se, millä unelma maksetaan ja mikä on piikin raja ei mainita. Koska rajaahan ei ole. Ei tiedostaviin unelmiin kuulu rajat. Ei rahassa, ei ihmismäärässä eikä valtioitten välillä.

Asiasta tiedotti meille luonnollisesti demareitten pää-äänenkannattaja. Demarit ovat jo aikaa olleet samanlaisessa unelmatilassa. Demaripuolue osaltaan toteutti tavallisen henkilön pienet unelmat. Sen jälkeen se ei puolueena älynnyt jäädä uuninpankolle ja todennut että kannatti raataa. Sille unelmat olivat tärkeämpiä, joten se muokkasi itsensä akateemiseksi naispuolueeksi, kehitti uudet unelmat ja alkoi vaatia tavallisen henkilön elämään hänelle muualta määrättyjä unelmia.

Ja nyt se ihmettelee, miksi ne unelmat eivät kiinnosta. Ja se ihmettelee myös, miksi pyyteetöntä, rajatonta ja mitään kyseenalaistamatonta lähimmäisenrakkautta ei saatukaan aikaan viranomaispäätöksellä. Vaan ihmiset ottavat ja häipyvät.

20 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Hyvä oivallus tuo, että raatamisen jälkeinen lepotauko ei käy suvakeille, vaan orjien lepotauko on suoranaista silmille hyppimistä. Siinä ei ole mitään uutta että vihreä ideologia on hyvin konservatiivinen kaivaten aikaa, jolloin proffa oli proffa ja lukeminen toi automaattisesti oikeuden loisia virkamiehenä. Nyt kun putkimies tienaa avoimilla markkinoilla enemmän vaikkei ole kouluja käynyt, niin systeemiä täytyy säätää niin, ettei putkari pääse nauttimaan markkina-arvostaan, vaan hänen täytyy joko maksaa itsensä kipeiksi veroista tai tehdä pirun pitkää päivää. Mieluummin molempia.

Lukenut virkaeliitti voi viettää 7,5 tunnin työpäivän, 18,1 päivän saikut vuodessa ja 38 päivää lomia. Päälle tykyt ja muut koulutusmatkat. Tutkinto tuo muutaman huntin lisää liksaa verrattuna rasvakouriin, joten mikäs on ihmetellessä, kuka sitä lepoa pankin päällä kaipaa...

Kulttuurihistorioitsija, sotahistorioitsija, yhteiskuntakriitikko ja Ajan Suunta päätoimittaja Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas 2023 Tampereella kirjoitti...

Tähän yhteyteen sopinee blogipäivitykseni:

Opastan julkisesti erilaisia tahoja ottamaan rennosti ja nauramaan



http://nettiaktivisti.blogspot.fi/2013/11/palautteeni-rennomman-asenneilmaston.html

Kohteena A2 islam illassa esiintynyt ilmeisesti somali

Seppo Lehto

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Mediaseurannan tutkaan oli osunut svenska.yle:n juttu pöksyttömistä Syyrialais-hemmoista jotka saapuvat suomeen vain T-paita päällään. ;)

http://svenska.yle.fi/artikel/2013/11/04/ingen-ska-mota-vinterkylan-i-t-skjorta

Sijoittajana sanoisin, notta siinei ole assetit ainakaan hallintarekisterin kätköissä. :)

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Tämä nyt on "ehkä vähän" off-topic, mutta tämä uutinen: http://www.suomenmaa.fi/etusivu/husu_hussein_olisin_toivonut_lapion_6628010.html

Sai minut muistelemaan tätä keskustelua: http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=146985&start=45&tstart=375

Ja johti kuukkeloimalla tänne: http://blogit.yle.fi/puoliseitseman/talouspaperirullateline-on-oiva-anustappi

Vaan onhan tuo 2:nen varmaankin turvallisempi valinta kuin se (mahdollinen) urbaanitarina siitä kynttilämuotoisesta hehkulampusta jossa ei ollut tuota "stopparia".

Tosin saattaapi tuo olla ihan tositarinakin:
http://emedicine.medscape.com/article/776795-workup#showall

http://www.womansavers.com/forum-for-women/general/1/9732.html

Närpes varg kirjoitti...

Meidän demarimme ja vihreämme jatkavat siitä, mihin homma bolshevikeilta jäi. Heillähän oli unelma paremmasta maailmasta, missä kaikki pantiin tasan. "Jokainen kykyjensä mukan ja jokaiselle tarpeidensa mukaan", tai jotain sinnepäin. Niinpä ensi töiksi putsattiin rikkaat varallisuudesta ja tapettiin heidät.
Kun taas tuli nälkä ja vilu (kukaan ei viitsinyt kylvää eikä hakata polttopuita) keksittiin maailmanvallankumous. Vot! Mennään ja putsataan koko maailman rikkaat, tapetaan ne ja kohta on kaikilla oma soma koti ja tallissa länsiauto.
Maailmanvallankumouskin meni vituralleen, kun muut mailman kansat eivät suostuneet antamaan oikeauskoisille omaisuuttaan.
Aluksi bolshevikit mököttivät. Sitten joku keksi, että ulkomaat ovatkin uhreja, joita meidän pitää auttaa ja rahoittaa. Siinä touhussa jää mukavasti tuohta oikeauskoisenkin taskuun, joten eikun lisää kierroksia. Kaikki paha maailmassa on suomalaisen heteromiehen syytä, saatana! Maksa, maksa paskiainen tai me sanotaan sua natsiksi! Ja mehän maksamme.
Telkusta tulee kohta dokkari vihreiden organisoimasta globaalista päästökaupasta. Kannattaa katsoa. Maailmanlopulla pelottelemalla saatiin tyhmät maksamaan hyviksille ei-mistään. "Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla". Se pitäisi kaikkien jo vähitellen uskoa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kumitontulle, Seppo Lehdolle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle ja Närpes Vargille & kiitos kommenteistanne.

Kumis: Tuohon pitää lisätä se, että lukenut virkaeliitti kehittää jatkuvasti ”palvelun- ja organisaationkehittämisprojekteja”, jotka tarkoittavat suorittavalle taholle koulutus- ja kehittämispäiviä, jolloin suorittava taho on pakollisissa paskanpuhetilaisuuksissa, vaikka niitten pitäisi olla töissä.

Nämä tilaisuudet voisivat alkaa Talvisota-leffaa hieman muunnellen:

”En minä sitä sano, etteikö tämä paha paikka olisi. Mutta työtä tämä ei vielä ole. Tämä on ylimääräänen paskanpuhumisharjootus. Ja me ollahan niin paljon paskaa puhuttu, notta me tieretähän, mitä paskan puhumisella tarkootetahan”.

Noin henkilökohtaisesti muuten tuo maahanmuuttoon liittyvien unelmien pakkosyöttäminen ihmisille, jotka eivät olleet siitä innostuneita olivat syy siihen, miksi aikanaan aloin tätä blogia pitää. Luulen, että Eurooppapolitiikkakaan ei siihen olisi riittänyt. Olisin vaan mutissut partaani.

Seppo: Mitä tuon tytön blogia linkistäsi katsoin, niin lähinnä se vaikutti nuorelta tytöltä, joka avautui niin kuin nuoret tytöt yleensäkin. Suomalaisilta on tullut asian tiimoilta huomattavasti rääkyvämpiä avauksia. Tuosta musiikkilinkistäsi luulin, että se oli Hullujussin Bingo Bango Bongo, mutta sehän olikin joku italiaanoversio. Kyllä Hullujussin versio oli parempi:

http://www.youtube.com/watch?v=2dcYrG6CRi4

Siinähän ei muuten varsinaisesti kuittailtu kongolaisille (tuo tyttö oli muuten hyvin kaukana kongolaisesta eli somali) vaan silloisen Musa-lehden toimittajille. Lehdestähän tuli myöhemmin nykyisinkin vaikuttava Soundi.

V.N.V:

Viesti 1:

Jotenkin vaan luulen, että tuosta seuraa jonkunlainen yleishumanistinen vihervasemmistolainen ”neulo villasukkia eteläisille veljillemme”-liike.

Viesti 2:

Linkki 1: Helppohan se on jätkän sanoa vuosia täällä asuttuaan ja varsinkin tässä maassa, jossa leka- ja lapiohommat loppuivat joskus 30 vuotta sitten. Tulee mieleen tuosta se eräs ylen haastatteluohjelma, jossa eräs somali pokkana selitti (ja toimittajat hartaasti nyökyttelivät) että Suomen tulee nyt auttaa vuorostaan, kun Somaliasta tuli aikanaan apua Suomelle talvisodassa.

Linkki 2: Joo, tuostahan tehtiin sankaritarina, ja minä lisäsin sankarimyyttiä omalta osaltani:

http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2010/02/se-oli-temppu.html

Seuraavat linkit olivatkin jo melko off-topicia, jotka saivat aikaan kylmiä väreitä, sillä minullakin on ohjenuorana exit only.

Närpes Varg: Kiteytit tuon varsin hyvin. Lisätään tuohon vielä henkilökohtainen oikeaoppinen hyvä mieli ihmisellä, joka saa varman elantonsa verorahoitteisessa puolestaloukkaantumisorganisaatiossa. Ja jonka ei koskaan tartte miettiä, että meneekö firma nurin. Kerran se muuten menee, ja sitten onkin tolla porukalla sormi suussa. Pitäis tehdä jotain. Mutta kun ei osaa.

Ekku kirjoitti...

Aina välillä töissä ollessa huvittaa näiden "suvaitsevien" närkästys, kun ne huomaa, että naapurin "rööri-roopella" onkin isompi omakotitalo kuin heillä ja pihassa se coupe-Mersu Ooppelin sijaan...

Siinä sitten alkaa se keskustelu siitä, mikä "on tarpeellista".

Putkimiesten unelmissa on vaan se hyvä puoli, että ne eivät vaadi, että kaikilla muillakin on samat unelmat ja ne eivät ennenkaikkea maksata niiden unelmien totetuttamista veronmaksajien rahoilla.

Olen muuten huomannut, että Radio Suomen kanavilla on lähes joka päivä tarjolla hyvä kattaus suvaitsevaista propagandaa. Siis sellaista niin ideologisesti yksisilmäistä ohjelmaa ja sitä syötetään jatkuvasti.

Koitetaanko tässä hyödyntää sitä vanhaa konstia, että kun jotain asiaa hoetaan tarpeeksi, niin tyhmemmät sen uskovat todeksi?

Castor kirjoitti...

OK, siis virallista tietä Suomeen pääsy on vaikeaa “suvulle”. Pitää ryhtyä rikolliseen toimintaan, jotta pääsisi Suomeen. Jotta tällaista rikollisuutta ei esiintyisi, rajojen tulee olla auki ihan kaikille kumminkaimoille, ja Suomen pitää olla tulijoille sosiaalitoimisto. Näinkö ihan oikeasti halutaan? “Perheenyhdistämistyön suunnittelija”, herranen aika, voisi sanoa “Siunattua hulluutta” mukaellen, että on siinä naisella ammatti!

Miksi Suomessa on näitä “suunnittelijoita” ja “koordinaattoreita” ja “kotouttajia” ja muita ihmeammatteja, joita ilman tultiin toimeen sellainen 80 vuotta itsenäisyyden ajalla (“kotouttaja” on sana jota en pysty sanomaan ääneen, kirjoittaminenkin on yhtä tuskaa, varmaan siitä syystä, että minulla ei ollut saatana omaa kotouttajaa edes Ruotsissa, Sveitsistä, Vietnamista, Hongkongista tai Kiinasta nyt puhumattakaan!)?

Vastaushan toki tiedetään: Suomi oli sen ensimmäiset vuosikymmenet Impivaara, josta rajan yli mentiin ja tultiin vain pyssysille, mutta nyt kun ollaan sentään jollain lailla sivistytty ja kansainvälistytty, vaikka siinäkin suhteessa ollaan tietenkin vielä kehitysmaa, niin tottajumalauta näitä ammatteja tarvitaan! Helvettiin putkimiehet, sähkömiehet ja kirvesmiehet, paskat käden taidoista, tervetuloa kotouttamissuunnittelukoordinaattorit! Ja lisää ulkomaalaisia “tutkijoita” ja “oppineita” kertomaan suomalaisille miten Suomessa tulee elää!

Näille oppineille tutkijoille pyyntö: osoittakaa minulle yksi (1) muslimivaltio, jossa te voisitte esittää sen kantaväestöön kohdistuvaa saman tyyppistä kritiikkiä kuin te kohdistatte suomalaisiin, ja samanlaisia vaatimuksia, neuvoja ja elämäntapaohjeita kuin te esitätte suomalaisille, niin mina maksan teille ensimmäisen luokan lentolipun (yhteen suuntaan) tuohon maahan, ja lisäksi nykyisen yhden vuoden palkkanne, nettona. Tuo palkka maksetaan sitten kuukausittain jälkikäteen, ymmärrättehän?

Tiedoksi Adolf Butlerille et al., että kaksi suomalaista oli Sorbonnen yliopiston rehtorina jo keskiajalla (1400-luvulla): Jacobus Petri Röd ja Olaus Magni (Olavi Maununpoika), molemmat Piikkiössä, Varsinais-Suomessa syntyneitä. Nykyistä oppinutta eliittiä EI otettaisi sinne edes terottamaan kyniä.

Kulttuurihistorioitsija, sotahistorioitsija, yhteiskuntakriitikko ja Ajan Suunta päätoimittaja Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas 2023 Tampereella kirjoitti...

Jep tuo "kotimaani ompi Kongko" ja Hullu Jussi sekä varhaisempi italiaanoversio liittyi somalitytön n-kirjaimen päivittelyyn

Ko. musiikkikappaleet laitoin lohdutukseksi, että ei se n-kirjain niin vakava juttu ole.

Pahoitteluni, mikäli sanomani oli siltä osin epäselvä.

Seppo Lehto

Ensio kirjoitti...

Tervehdys!

Tuo lähimmäisenrakkautta viranomaispäätöksellä on asia jota itse useasti korostan kun tulee puhe maailmanparantamisesta. Eihän mikään määrä polittisia päätöksiä luo yhteisöllisyyttä ja välittämistä jos niitä ei luonnostaan ole.

Itse näkisin esim. Yhdysvaltain tuloerojen kasvun ennen kaikkea moraalisena eikä talouspoliittisena ongelmana. Yhdysvallat on mennyt jo pitkään alamäkeä huolimatta mittavista sosiaalisista uudistuksista. Tokihan ahneita ja häikäilemättömiä riittää, mutta se ei varmasti selitä koko asiaa.

Ainakin yhtenä syynä vuoden 2008 romahdukseen oli valtion takaamien asuntolainojen poksahtaminen. Hommaa oli pyöritetty jo 1960-luvulta asti.

Ötöpesän jengi kirjoitti...

Tiesikös YP, että tällainenkin keskushermostokaasupäästö olisi?

http://www.fifi.voima.fi/blogikirjoitus/2013/marraskuu/terveisia-suomen-vaarallisimmasta-lahiosta

Kyseessähän ei ole mikään rikollisuus, vaan ihq antirasistis-luokkatietoinen säätökääntöpöhinä!

Kauan eläköön antirasistinen luokkatietoisuussäätökääntöpöhinä!

P.s. Mitenhän sen pöhinän paikalliset vanhemmat tahi köyhemmät uhrit ajattelisivat tuosta solidaarisesta antirasistis-luokkatietoisesta säätökääntöpöhinästä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ekulle, Castorille, Lehdon Sepolle, Ensiolle ja Ötöpesän jengille & kiitos kommenteistanne.

Ekku: Jep, ja luonnollisesti rööri-roopen tulisi muuttaa omakotitalostaan radanvarren termospulloihin, että maailma pelastuisi, tai ainakin tulisi kaupunkivihreä hyvä mieli. Sitä vanhaa on hoettu jo niin monta vuotta että sille alkaa kasvaa parta. Täytyy tehdä jonkunlainen kooste, kun kerkiää. Minä muuten autolla ajaessa kuuntelen Radio Suomipoppia. Närästää vähemmän.

Castor: Näin varmasti halutaan, ainakin osa haluaa, ja nimenomaan se osa, jolla on vaikutusvaltaa. Kai näissä tarpeettomissa uusammateissa noudatetaan sitä Ritva Viljasen linjaa, että ”kotoutuminen” on onnistunut sitä paremmin, mitä enemmän siihen on rahaa syydetty. Yleensäkin sana ”kotoutua” on väkisin väännetty sanahirviö. Pystyykö sitä kääntämään muille kielille?

Nähtävästi ajatellaan niin, että ”kotouttamissuunnittelukoordinaattorit” ovat merkki siitä, että yhteiskunta on siirtynyt kehityksessään uudelle, paremmalle tasolle. Ainakin se on siirtynyt unelmatasolle. Joskus ennen mietittiin, että mihin meillä on varaa, ja kuinka käytetyt varat edistävät nimenomaan suomalaisten hyvinvointia. Nyt meillä on rajaton piikki ja maasta ei saa enää käännyttää, jos käännytettävä ei niin halua.

Taisi muuten käydä niin, että ei tule kukaan lunastamaan tuota lentolippua.

Seppo: Ei mitään hämminkiä. Pisti vaan muistelemaan Hullujussia. Se oli ihan hauska pumppu aikanaan. Siitäkin alkaa olla neljäkymmentä vuotta. Hitto vie, kuinka tuo aika kuluu.

Ensio: Totta tuo. Poliitisella päätöksellä ei muuteta ihmisten asenteita. Yhdysvaltain talouskriisistä en osaa sanoa, kun en ole alan asiantuntija. Mutta sen voi todeta, että tuloerotonta valtiota ei varmaankaan saada aikaiseksi milloinkaan. Enkä ole varma, miksi pitäisikään.

Ö.J: Kiitos linkistä. Tuossa oli kieltämättä kerrankin jotain uutta. Heppu oli ylpeä, kun tuli ”luokkatietoisesti ryöstetyksi”. Mitä tulee taas turpiin saamiseen maaseudulla, niin enhän minä ole ollut kärpäsenä katossa kattelemassa kyseistä heppua, mutta kokemuksen pohjalta voin todeta, että kuppilassa turpaan saamiseen vaikuttaa varsin olennaisesti se, mitenkä itse poskeaan soittelee. Niin maalla kuin kaupungissa.

Castor kirjoitti...

Ei varmasti ole lipun lunastajaa, vaikka laittaisi lehteen ison ilmoituksen! Tai niin, eihän sellaista ilmoitusta edes julkaistaisi.

Kyllä vaan, ennen tosiaan mietittiin aika tarkkaankin, mihin on varaa. Mutta kun kansanedustaja sanoo jossain television aamulähetyksessä, että joku sahan omistava kansanedustaja olisi saanut valtionapuja tai jotain muuta rahaa saman verran kuin mitä nämä Suomen antamat EU:n tukipaketit ovat, niin eikö olisi aika jo huolestua melko lailla?

Olen jaksanut jonkin verran seurata kotimaan asioita, mutta jotenkin on mitta tullut täyteen. Lehtiä ei mitenkään viitsisi lukea, kun sieltä hyökkää silmille koko ajan jotain tiedostavaa. Joskus oli Erkki Toivanen ja Olli Kivinen, näitten nykyisten "toimittajien" nimiä en edes tiedä, kun kaikki on tasapaksua paskaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Castor. Erkki Toivanenhan ehti ennen kuolemaansa varoitella tulevasta kehityksestä. Hyvä toimittaja ja järkiheppu. Vaan kuka hemmetin kansanedustaja noin sanoi? Muistatko? Tyyppi ei taida tuntea desimaalipilkkua.

Anonyymi kirjoitti...

http://mediaseuranta.blogspot.com/2013/11/yle-castells-suomen-epasolidaarisuus.html


Tähän voisi vielä lisätä Manual Castelsin puheita, ja Pekka Himaselta. On niin älytöntä..

Solidaarisuus, olisko pitänyt ostaa suomalaisten niitä asuntokuplan tuotoksia?

Puhutaan maahanmuutosta, lisää työntekijöitä..
Ei ole yhtään sen enempää työpaikkoja maahanmuuttajillekaan.
Tähän käy myös Kaljupäisiä uutishavaintoja.

Tuossa samassa oli tuo yle kommentti, vaikka ei tuo taida yle pitää tästä minun toiminnasta. En minä siitä välitä, jo vuosien ajan minulla on ollut tapana ottaa talteen areenasta ohjelmia. Tähän on ohjelma yle-dl.

Ylen toiminta on vaan mennyt huonompaan suuntaan, yhtään ei ole parantunut vaikka saivat automaattisen rahoituksen.


Voiko vielä enempää olla viettänyt omassa tutkijan huoneessaan aikaa eristäytyen todellisuudesta?

Olisivatko voineet ottaa selville työttömyys lukuja?

Olisko tuota nyt sittenkään tarvittu koko tutkimus, kun yritys
lopettaa ja laittaa työntekijät pihalle niin siinähän ongelma.

Nopeasti katsoin Kestävän kasvun mallia, saa nauraa. sivu 103

Kolmas empiirinen havainto on, että myös avoimempi maahanmuuttopolitiikka voisi auttaa suuresti pitämään yllä hyvinvoinnin kestävyyttä. Todellisuudessa, päinvastoin kuin ajatuksessa »maahanmuuttajat tulevat ja vievät meidän hyvinvointimme, maahanmuuttajat ovat tärkeitä hyvinvoinnin luomisessa meille itsellemme, mikä muuttaa edelleen
ajattelua eri vaikuttavien tekijöiden välisestä suhteesta. Maahanmuuton
hyödyt eivät rajoitu vain siihen, että työntekijöiden lukumäärä lisääntyy ja huoltosuhteesta tulee siksi kestävämpi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Tulikin sitten kommentoitua suoraan tuossa seuraavassa kirjoituksessani.

Castor kirjoitti...

Tätä on meidän kultturimme, kaunista ja ihailtavaa:

http://www.youtube.com/watch?v=F5zg_af9b8c

Emme tarvitse castellseja tai muita kertomaan mitä se on!

Castor kirjoitti...

Tätä on meidän kulttuuriamme, kaunista ja ihailtavaa, parasta suomalaisille:

http://www.youtube.com/watch?v=F5zg_af9b8c

http://www.youtube.com/watch?v=O29Mw1oGNDs

http://www.youtube.com/watch?v=D7b8E2lgLY4

Emme tarvitse castellseja tai muita kertomaan mitä se on!

Castor kirjoitti...

Mielenkiintoinen, tuo viimeinen kommentti myös!

http://www.youtube.com/watch?v=p72C-vDgAJo

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Castor ja kiitos linkeistä. Erityisesti tuosta ruotsalaisia vapaaehtoisia käsittelevästä. En ole tuota ennen nähnyt. Lätsää päästä niille miehille. Ja kyllä, se viimeinen kommentti oli hyvin mielenkiintoinen. Ehkä sitä Ruotsissa fiksut ajattelevat vieläkin. Varsinkin nyt, kun ne ovat muuttaneet armeijansa siksi, mitä se nykyisin on.