lauantai 18. kesäkuuta 2016

HYVÄN IHMISEN PROTOTYYPPI

Kirjoitin aikaisemmassa ymmärrysharjoituksessani niistä ideologisista montuista jotka aikanaan kaivoin ja joista sitten hoksasin nousta pois. Kulkueesta jonka mukana marssin mutta ymmärsin sitten lopulta mihin se kulkue vie. Kaltaisiani ihmisiä, jotka ovat aikanaan flirttailleet ääriajattelun kanssa ja ymmärtäneet sen todella olevan ääriajattelua löytyy varmasti, mutta veikkaanpa että olemme vähemmistö. Yksi ääriajattelun vaarallisimpia muotojahan on äärisuvaitsevaisuus ja sen jonkunlaisena prototyypin edustajana voi esitellä jälleen kerran Eva Biaudetin, joka saa jatkuvasti mukavasti palstatilaa ja jonka uraa on pönkitetty mm. vähemmistövaltuutetun viralla jonka hän sai ilman pätevyyttä maassa jossa virallinen pätevyys on jo dogmi sinänsä.

Biaudet tietää, että ellei oman ideologian pakkosyöttämisessä sinänsä käyttökelpoiset keinot eli vihainen rääkyminen ja natsifantasiointi  auta, niin silloin kannattaa ottaa avuksi kyyneleet joita hän käytti tuoreeltaan eduskunnassa, valittaessaan suomalaisen yhteiskunnan ihmisyyden kadonneen koska ulkomaalaisten perheittenyhdistämistä aiotaan tiukentaa. Biaudet ei varmaankaan oikeasti ymmärrä, että maahanmuutto Suomeen on joillekin aivan oikea elinkeino, vieläpä varma sellainen ja että kusettajia löytyy muualtakin kuin meistä hirveistä suomalaista, joten hän vetisteli eduskunnassa näin:

Mitä sanon lapsille? Mitä mä kerron pääministeri Sipilästä, joka on luvannut, että hän rakentaa suomalaista yhteiskuntaa parempaan? Mitä mä kerron ulkoministeri Soinista, joka ulkomailla kertoo puolustavansa tyttöjen ja naisten oikeuksia? Mitä mä kerron sisäministeri Orposta, joka juuri on saanut vastuullisen tehtävän johtaa suurta puoluetta ja pyrkii luomaan uskoa tulevaisuuteen? Miten minä voin antaa uskoa lapsilleni Suomessa heidän tulevaisuuteen?

Kun Biaudet sanoo, että ”mitä sanon lapsille”, niin ensiksi joutuu tietysti miettimään, että ketä hän näillä lapsilla tarkoittaa? Tarkoittaako hän tavallisia suomalaisia lapsia ja heidän tulevaisuuttaan? Tuskinpa, sillä hän on jo aikaisemmin osoittanut, että ei suomalaisen rahvaan kakarat häntä kiinnosta. Ehkä hän tarkoittaa kaikkia maailman lapsia, sillä hänen äärisuvaitsevan ajattelunsa mukaisesti tavallisilla suomalaisilla on jostain korkealta – ehkäpä esim. Eva Biaudetin taholta – langetettu yleismaailmallinen huoltovelvollisuus, piikki jolla ei ole rajaa, eikä edes piikin rajasta puhuminen ole suotavaa.

Voi tosin olla, että Eva ei ehdi puhua maailman kaikkien lasten kanssa, joten oletan hänen tarkoittaneen omia adoptiolapsiaan, mikä saa minussa aikaan hieman hämmennystä. Käsittääkseni eduskunta ei käsittele tällä hetkellä, eikä varmasti tulevaisuudessakaan suomalaisten ulkomailta adoptoimien lasten adoption purkamista ja lasten palauttamista takaisin. Ei Eva Biaudetin lasten tulevaisuus ole millään lailla uhattuna. Mikäli hänen ääriajattelunsa toteutuisi täysin, niin uhattuna olisi kyllä sekä Suomen taloudellinen kantokyky että suomalaisen yhteiskunnan turvallisuustilanne.

Mutta nehän eivät Evaa haittaa, sillä ne ovat konkreettisia asioita jotka vaikuttavat vain tavalliseen suomalaiseen ihmiseen. Ei Evaan itseensä. Jos hän putoaa eduskunnasta, niin aina löytyy uusi Ritva Viljanen, joka järjestää hänelle uuden suojatyöpaikan. Konkreettisten ja suomalaisille tapahtuvien asioiden sijasta Evalle onkin tärkeintä idea ja sen loukkaamattomuus, ja nythän sitä on loukattu. Niin kuin hän itse toteaa eduskunnassa:

Mitä teille on tapahtunut, että tällainen kylmyys on sattunut? Jotain täytyy tapahtua ihmisessä, jos hän menettää kykynsä olla myötätuntoinen muita ihmisiä kohtaan. Ei voi olla kysymys vain ihonväristä.

Eli suomennettuna: Mikäli ihminen ei tarjoa rajatonta piikkiä elintasopakolaisille, hän on menettänyt kokonaan myötätuntonsa muita ihmisiä kohtaan. Tästä myötätunnon yleismäärittelystä voisi olla hieman toistakin mieltä, mutta Eva ei sitä ymmärrä, sillä hänhän on itse määritellyt myötätunnon syvimmän olemuksen niillä valtuuksilla, jotka hän on itse itselleen antanut. Eikä hän hyväksy poikkeavia ääniä:

Mitä olette tehneet minun maalleni? Enemmistön ääni ei aina ole oikeassa. Enemmistö ei aina välttämättä tee oikeita päätöksiä, Biaudet sanoi ääni väristen.

Meillä ei ole mitään tarvetta, ei mitään hätää rajoittaa perheiden yhdistämistä edelleen.

Niin. ”Minun maalleni”. Se on Eva Biaudetin maa. Se ei ole niitten ihmisten maa, jotka tätä suomalaista yhteiskuntaa pitävät pystyssä ja jotka myös Evan itsensä elättävät. He eivät ole tiedostavan uusrälssin jäseniä, joten heillä ei ole Evalle merkitystä. Niin kuin ei ole demokratiallakaan, ellei se palvele Evan omaa utopistista ideologiaa.

Eva on fanaattinen ihminen, joka on pysynyt tiiviisti niissä ideologisissa montuissa jotka hän on aikanaan kaivanut. Palataan ajassa kuusi vuotta taaksepäin, kun hänet oli valittu ohituskaistalta vähemmistövaltuutetuksi ja hän tuuletteli tuntojaan Anna-lehdessä:

Raivo yllätti Eva Biaudet'n.

Se tuli niin ennalta-arvaamatta, kesken kaiken, tavallisena arkipäivänä.

Hän istui autossaan, ensimmäisenä jonossa, odottamassa valon vaihtumista vihreäksi, kun joukko skinejä astui edessä kulkevalle suojatielle. Ryhmä ei tehnyt mitään erityistä, vain maleksi ja piti kovaa melua, mutta silti heistä - ajelluista päistä, raskaista maihinnousukengistä ja hihamerkkien koristamista pilottitakeista - uhkui vihaa.

Evan mielessä vilahtivat hänen adoptiopoikansa Davidin kasvot. Pojan, jolle hän oli joutunut opettamaan, että skinejä nähdessä kannattaa siirtyä toiselle puolelle katua. Pojan, joka Evan yllätykseksi joutui kuuntelemaan kaduilla peräänsä huudeltuja haukkumasanoja ihonvärinsä vuoksi.

Tunnekuohu sai yleensä rauhallisen naisen toimimaan. Eva siirsi kätensä töötille ja painoi. Pitkään. Uudelleen ja uudelleen, hämmästelevistä katseista piittaamatta.

Tavalliselle ihmiselle ventovieraisiin kohdistettu mölinä mielletään yleensä huonona käytöksenä, mutta tiedostavaan uusrälssiin kuuluvalla Evalla on omat erityisoikeutensa. Totesin silloin ja totean nyt, että Evalla on kaikki ne ominaisuudet, mitä nykyisin mielletään kuuluvan hyville ihmisille. Eli pelkän ulkonäön perusteella herätettyä ennakkoluuloa ja vihan lietsomista. Ripaus fanaattisuutta ja käytöksen moukkamaisuutta. Toisin ajattelevien ihmisten mielipiteitten demonisoimista ja pyrkimys näitten mielipiteitten hiljentämiseen. Sekä luonnollisesti tarve siirtää oma käytös seuraavillekin sukupolville.

Eva Biaudet on virallisesti hyvä ihminen. Minun kaltaiseni ihmiset – joitten mielipiteellä ei tietenkään ole merkitystä – ajattelevat kyllä että hän on puhdasverinen fanaatikko, jonka ideologia pohjautuu siihen, että Suomeen on saatava jatkuvasti lisää kehitysmaalaisia, hinnalla millä hyvänsä, määrää mitenkään rajoittamatta ja tänne tultuaan heidät on nostettava jalustalle, jossa heitä ei koske samat säännöt kuin suomalaisia.

Mutta virallisesti tuo fanaatikko on se malli, jonka mukaan meidänkin tulisi elää ja ajatella. Ja se pistää miettimään että kuinka tässä taas kertaalleen näin kävi? Eikös niitä oppitunteja fanaatikkojen vallasta ja sen seuraamuksista ole ollut jo tarpeeksi?

Lisäys seuraavana aamuna: Vittuuntunut NettoVeronmaksaja jo ehti huomauttaakin, että Biaudet aloittaa puheensa ”mitä mä vastaan mun lapsille”. Aloitus on sen verran itsekäs ja härski, että media häveliäästi jätti tuon yhden melko olennaisen sanan toistamatta.

37 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eli Eeva Piukalle se,ettei maailman kaikkia lapsia,paitsi tietty kantasuomalaisen skitfolkin kakaroita,raahata Suomeen eläteiksi,on rasismia,siihen ei tarvitse ihonväristä johtuvaa sortoa.Ja varmuuden vuoksi lapsen määritelmänä tietysti:"näyttää alle 50-vuotiaalta".
Ja jos Eeva Piukka tulee eteen suojatiellä jutellen tuttujensa kanssa,niin,koska hän uhkuu tekopyhän moraalisäteilyn löyhkää,muistakaamme painaa auton torvea niin pitkään,että ihmiset tuijottavat ihmeissään-rahvaan ihmetyksen ei saa antaa häiritä.
T:Vesku

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vesku. Tulee vaan muistaa, että jos Eva tööttää torvea randomille kaljupäälle, niin se on oikeutettu loukkaantuneen ihmisen mielenilmaisu. Sen sijaan jos me töötätään torvea Evalle, niin se on poliittista akustista väkivaltaa. Onhan meinaan niin, että Evan henkinen pipi on huomattavasti suurempi tragedia kuin tavalliseen suomalaiseen kohdistunut fyysinen pipi.

Strix Senex kirjoitti...

"Yksi ääriajattelun vaarallisimpia muotojahan on äärisuvaitsevaisuus ja sen jonkunlaisena prototyypin edustajana voi esitellä jälleen kerran Eva Biaudetin."
Mainio kirjoitus. Jos nyt kuitenkin vähän saivartelen tuosta äärisuvaitsevaisuudesta, jossa ei ole suvaitsevaisuutta sen enempää kuin kansandemokratioissa oli demokratiaa. Tässä tapauksessa kyse näyttäisi olevan jokseenkin pohjattomasta itsekeskeisyydestä, joka tekee mahdottomaksi itsensä tarkastelun objektiivisen ulkopuolisen silmin. Ja se tekee mahdottomaksi niin itsekritiikin kuin omien motiivien tarkastelun kuin omien tahtoilemisten käytännön vaikutusten arvioinnin puhumattakaan niistä käytännön vaikutuksista piittaamisesta. Niinpä tällainen henkilö luo omassa mielessään uhkakuvia, pitää niitä totena ja toimii niiden mukaisesti. Tuo Annassa kerrottu raivokohtaus, joka syntyi täysin provosoimatta, kertoo selvästi miten tuollaisen henkilön ajatusmaailma toimii. Tuollainen henkilö ei ota vastaan mitään informaatiota, joka saattaisi kyseenalaistaa hänen omat tuntemuksensa ja mielipiteensä. Huolestuttavaa on, että tuollaisia on julkisissa viroissa julkisia varoja käyttämässä ja vaikuttamassa muiden ihmisten elämään.

Snowcamo kirjoitti...

Tieliikennelaki 34§: "Milloin vaaran välttämiseksi on tarpeen, kuljettajan on annettava ääni- tai valomerkki taikka jarruvaloa käyttämällä tai muulla tavalla kiinnitettävä muiden tienkäyttäjien huomiota."

Tarinahan ei kerro, miten tai josko vaara vältettiin, mutta selvästi vaarassa oli paitsi Evan ottopoika, myös hyvinvointiyhteiskunta ja koko planeetta, miksei universumikin. Evan universumi.

Nimim. Hullun ämmän tauti

P.S. Insinöörinä minua loukkaa Evan nimittäminen prototyypiksi, joista pidän ja joita työkseni rakentelen. Ja eihän Eva todellakaan enää mikään prototyyppi ole, vaan arkkityyppi.

Professori kirjoitti...

Minä jäin miettimään, että voiko Eva ihan oikeasti ajatella kuten kuvasit. Vai olisiko kyseessä sittenkin tietoinen oman toimeentulon turvaaminen. Eli sen maahanmuuttobisneksen ylläpitäminen, jonka osana hän on saavuttanut sekä virkamies- että poliittista menestystä.

Reijo Koiras kirjoitti...

Luin itsekin tuon jutun mediaseurannasta ja hiljaiseksihan se taas veti, siitäkin huolimatta että tuo on täysin linjassa sen kuvan kanssa mikä minulla kyseisestä tädistä on ollut. Onhan tällaisia tyyppejä kai aina ollut, mutta se mikä tässä ajassa aina jaksaa hämmästyttää on että näitä jatkuvasti nostetaan toinen toistaan korkeampiin virkoihin. Nyt kun miettii niin vähemmistövaltuutetun viralla on aika huono track record täysipäisten viranhaltijoiden suhteen. Minun on vaikea sanoa kumpi on tärähtäneempi; Biaudet vai hänen surullisenkuuluisa edeltäjänsä Mikko Puumalainen.

Imulippo kirjoitti...

Eva Biaudeella (vai Biaudetilla?) on sama kaksinaismoraalinen näkökanta kuin Black Lives Matters -protestoijilla, jotka eivät ole protestoimassa mustien ihmisten väkivaltaan kuolleiden mustien puolesta, vaan ainoastaan silloin, kun valkoinen on tappanut mustan.

Castor kirjoitti...

Eva, jossa on germaaniverta (saksalais-sveitsiläinen suku) kärsii germaanisesta krapulasta, kun on lapsena kuullut isoisänsä ja isosetänsä sankaritöistä vuonna 1918. Lääkäri kieltäytyi hoitamasta punaisia, jne. Krapulahan noilla kaikilla täytyy olla, ajatuksenjuoksu on samaa luokkaa kun meikäläisellä kolmen päivän putken jälkeen. Mäntsälän kapinakin on tuossa suvussa takana. Ja rahaa, ettei paskalle taivu.

"Vuoden 1921 suojeluskuntaselkkauksen aikana Loviisan suojeluskunnan johtoon kuulunut Biaudet piti Loviisan suojeluskuntatalolla puheen, jossa hän kysyi:

»Kutka lähtevät seuraamaan kenraali Mannerheimia ja ajamaan pois vallasta presidentin, joka istuu virassaan leipänsä vuoksi, sekä myöskin hallituksen, jonka muodostavat onnenonkijat?»

.Biaudet'n edustamat suojeluskunta-aktivistit olivat raivoissaan siitä että presidentti K. J. Ståhlberg oli nimittänyt suojeluskuntien ylipäälliköksi kenraali Gustaf Mannerheimin sijasta jääkärieverstiluutnantti Lauri Malmbergin.

Biaudet sai professorin arvonimen 1950."

Siinä sitä oli ns. rajaton lääkäri, ja tätä krapulaansa Eva yrittää nyt parantaa olemalla hyvä ihminen kaikille muille, paitsi meille koirankuonalaissuomalaisille, joita Eva tarvitsee ainoastaan maksamaan itselleen palkkaa ja äänestämään häntä eduskuntaan, jos sattuisi ettei muualta suojatyötä irtoa. Kun on rälssiin syntynyt, niin ei siitä kukaan pois putoa, vaikka avut olisivat sitä luokkaa, ettei perse kestä edes niin helppoa koulua kuin oikeustieteellinen. Tämä valopää ei nimittäin koskaan saanut papereita edes siitä paikasta ulos, ja se vaatii jo jonkinlaista yrittämistä. Harva sinne pääsee jäämään valmistumatta, kaikki kunnia Evalle!

Tämä kätilö edustaa sitä kaikkea, jota minä pidän näissä itseäni huomattavasti paremmissa ihmisissä vastenmielisenä. Jos Suomeen valittaisiin Miss Suomen sijasta Miss Turhatuhero, niin Halosen ensimmäiseksi perintöprinsessaksi äänestäisin Evaa, toiseksi Anne Kumpulaa ja kolmanneksi sitä Suurpäätä, vai mikä sen yhden tasatasan nimi on. Sinnetännemäki voisi olla lehdistön ihannetyttö, ja kuvauksellisin saattaisi olla vaikkapa Nasima Razmyar.

Anonyymi kirjoitti...

Pidän Biaudet'a lähinnä naiivina nipottajana kuten muitakin vain yhteen aatteeseen höyrähtäneitä. En myöskään voi kovin korkealle noteerata henkilöä, joka keskeyttää oikeustieteelliseen päästyään (ja opiskelupaikan joltain motivoidummalta vietyään) opinnot siirtyäkseen politiikkaan. Evastahan olisi voinut tulla loistava turvapaikkajuristi a 250 tunti, nyt joutuu tyytymään kk-palkkaan. Ideologia on siis mennyt ahneuden edelle. Ehkäpä julkisuus korvaa potentiaaliset ansionmenetykset.

Tutustuin aikoinaan isäänsä Bobiin joka teki kauppaa DDRssä. Hilpeä kansainvälinen tyyppi, joten vaikea kuvitella mistä tyttärensä on saanut tuon nyyhkijämummon asenteen. Bobin asenne kun oli se, että kauppa se on joka kannattaa.

En tiedä luetko usarin blogeja, mutta siellä hilluu toinen samanlainen, senora Ana Maria Gutierrez-Sorainen. Kymmeniä vuosia sitten Suomeen tullut - muistaakseni nicaragualainen - joka esittelyssä kertoo olevansa vaikka mitä puolueetonta mutta ah kun se mi corazon nyt vaan tuntuu sykkivän "omalle maalle" (joka siis ei ole Suomi kun täällä on suomalaisia), luonnollisestikin Kuuban lisäksi. Viimeisin itkupotku tuli siitä, että turvapaikanhakijat eivät enää tulkin lisäksi saisi puhutteluun oik.avustajaa. Hän siis on ilmeisesti sitä mieltä, että jokainen puhuteltava on potentiaalinen rikollinen, muutenhan oikeusavustajan vaatimista ei voi perustella. Itse olisin enemmänkin huolestunut tulkkien jääviydestä. Olen antanut kertoa itselleni, että esim. Somaliassa olisi pientä skismaa klaanien välillä. Siinäpä sitten klaanin x herra y tulkkaa vihollisklaanin c herra beetä, vastaavasti irakilainen sunni shiiaa jne. En ole huomannut, että tästä ihmisoikeusloukkauksesta kukaan olisi ollut julkisuudessa huolissaan. Ehkäpä se johtuu siitä, että kun valtamedia on itse niin puolueeton, se ei voi kuvitella mitään filunkia maailmassa tapahtuvankaan.

Oletan Evan tarkoittaneen kysymyksellä omia lapsiaan.Jos hänen nyt välttämättä täytyy nousta itkua tihrustaen podiumille vaatimaan parlametaarikoilta apua siihen, miten kertoa realiteeteista lapsilleen, niin mites olis VMP? Meitä taviksia opettaa Siperia, Evaa Alexander.

Ai niin Ykä, tulisitko suojatiellä mieluummin Evan vai skinien yliajamaksi? Sanamukaisesti viimeinen tilaisuus kannanottoon.
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Castor, kieltäydyn ehdottomasti kannattelemasta hennoilla harteillani yksinomaan tätä naistaakkaa. Entäpä Ozan Yanar, Husu Abdirahim Hussein, Martti Ahtisaari, Jani Toivola ja muut median hehkuttamat ns. vaikuttajat? Jälki mielipiteenmuokkaukseen on ihan yhtä pahaa. Naislistalle ykköseksi pistäisin kylläkin Johanna Suurpään, hän oli lievästi sanoen harhainen seistessaan Georg Otsin kannella vaatimassa somaleiden maahanpäästämistä ja kuvitellessaan ilmeisesti etunimensä velvoittamana olevansa Orleansin neitsyt. Kalliiksi kävi nuo houreet. Nasima on varmaankin kuvauksellinen ja tanssitaitoinen, ja jos äänestäjät haluavat parlamentista tehdä sambakoulun niin mikäpä minä siitä valittamaan.
tira+

Castor kirjoitti...

Tira+: Ahtisaari on Obaman kanssa listalla "Nobel-palkinnot ilman ansioita" ja "Nobel-palkinto Euroopan jakamisesta" (Ahtisaari siinäkin palkintosijoilla). Jani Toivola, en edes tiedä kuka on kyseinen henkilö...Husu on joku somali, jolla on suojatyöpaikkoja vähän joka puolella? Eikös tämä kansikuvapoika sanonut jotain paskan syömisestä ja kuolemisesta, ja että Suomi on maailman islamilaisin maa? Ozan Yanar, yhtä tuntematon kuin tuo Toivola...ai saatana, molemmat ovat kansanedustajia? Suurpään muistan sentään, ja hänethän mainitsinkin. Onhan siellä näitä suuria ajattelijoita ja saavutusten saavuttajia. Eivät nuo Suomesta lopu. Suomessa on muuten yllättävän paljon miesneitejä, olen aina ihmetellyt, miksi ruotsalaisista on saatu tehtyä homoja, kun Suomessa näkee miesneitejä enemmän kuin Ruotsissa koskaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Strix Senexille, Snowcamolle, Professorille, Reijo Koiraalle, Imulipolle, Castorille ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne ja hyvistä havainnoistanne. Karmeintahan tässä on se, että vaikka tiedostavakin toimittaja hoksaisi niin Eva Biaudetin kuin evabiaudetien höpöttävän sujuvaa horinmummoa, niin he eivät voi kirjoittaa huomiotaan mediassa, sillä ovathan kyseessä kuitenkin Hyvät Ihmiset ™.

Strix Senexin määritelmä äärisuvaitsevaisuudesta oli erittäin kuvaava. Snowcamolle, niin kuin insinööreille yleensäkin esitän anteeksipyyntöni ja totean että arkkityyppi olisi ollut parempi termi. Professorille voi todeta, niin kuin moni muukin kommentoija on tehnyt, että kyllä Evan tunteen palo on aitoa. Johan siihen viittaavat hänen henkilökohtaiset ratkaisunsakin. Tuohon tira+:n kysymykseen on helppo vastata, eli en halua joutua kummankaan yliajamaksi mutta olisin mieluummin suojatiellä skinin auton edessä sillä kun olen kaljupää itsekin, niin tuskin aiheuttaisin skinissä sen kummempaa primitiivireaktiota.

Ja – korjatkaa jos olen väärässä – eikös se Barack Obama saanut sen nobelinsa yksinomaan lärvinsä värin vuoksi?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Ja laitetaanpa Hommaforumilta bongaamani youtube-pätkä Eva Biaudet Showsta. Niin kuin Hommallakin huomattiin, kannattaa katsoa tuota Evan takana olevaa virkamiestä joka on Eva-shown aikana kuin ruumiillistunut ”kiinnostaa ihan vitusti”. Pointsit virkamiehelle tällä kertaa.

https://www.youtube.com/watch?v=hbiu9bKe5mg

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Evahan aloittaa: "Mitä mä vastaan MUN lapsille..."

Yllättäen yksikään löytämäni media ei siteerannut oikein Bidettiä. :(

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, VNV. Ja helevata, niinpä aloittaa. Minun lapset ja muitten kakarat. Päivitin asian tuohon kirjoituksen loppuun. Kiitos huomiosta. Meni väsyneenä itseltä ohi.

Anonyymi kirjoitti...

Eva voisi sanoa lapselleen että hallitus poikkeuksellisesti on tehnyt edes jotakin sen suuntaista mikä pitää Suomen vähän pidempään siedettävänä paikkana ihmisille asua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Jep. Tosin liian vähän ja liian myöhään. Ehkä Eva on Tiina Rosenbergin linjoilla ja tuumii, että Suomesta pitää saada mielenkiintoisempi maa. Kieltämättä siitä tällä menolla sellainen tuleekin, mutta mielenkiintoisuus ja miellyttävyys ovat kaksi varsin eri asiaa. Joka tapauksessa on selvää, että kyseiselle Evallemme on tärkeintä hänen utopiansa, ja jos muu kansa ei alistu sen mukaiseksi, niin vika on ilman muuta kansassa, ei hänessä eikä hänen utopiassaan. Käy vaan mielessä, että ovatko hänen henkilökohtaiset ratkaisunsakin utopian mukaisia. No, hän ainoastaan tietää.

Anonyymi kirjoitti...

Tämähän ei ole suomalaisten maa, vaan Bidéén ja hänen kanssarälssinsä läänitys. Siksi Bidéé kysyy eduskunnalta että mitä hän vastaa lapselleen. (Suurin osa suomalaista osaa muuten hoitaa lastenkasvatuksen linjanvedot ilman kahdensadan kansanedustajan käyttämistä henkilökohtaisena konsulttitoimistona.)

Becker kirjoitti...

Mä en tota puhepätkää voinut katsoa paria minuuttia pidempään. Ei kestänyt närvit.
Kuten tunnettua, niin mulla ei ole kovin kaksista käsitystä poliitikoista, jotka meidän elämäämme pilaavat. Ja jostain syystä tuo RKP:n porukka on täysin sekopäistä, suvakkeja ja suomalaisen elämäntavan tuhoajia.
Tuosta Bideestä mä olen aina ollut sitä mieltä että ämmä on täys sekopää, aivan kaheli.
Ja se senkun istuu asioista päättämässä. Eikös se toinen neropatti, punamuumi, istuttanut sen jollekkin vakanssille ohittaen kaikki pätevämmät, siis kaikki muut hakijat.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä ja napakka analyysi Yrjöltä (jälleen)!

@Castor, et ole menettänyt yhtikäs mitään vaikka et J. Toivolasta tietäisi tuon taivaallista. Mies pääsi poliittiseen peliin mukaan BB-ohjelman (todella surkeaa tosi-TV saastaa) kautta ja kuulumalla samanaikaisesti pariinkin vähemmistöön (tummahipiäinen ja gay), siinä lupaava värisuora näin pokeritermejä käyttääkseni. Arvaatko ikinä minkä puolueen listoilta kaveri valittiin eduskuntaan? Kertonee jotain äänestäjien "tasosta".

Kait jopa Kiinassakin on noita turhia julkkiksia, ettei tämä vain ole meidän länkkäreiden yksinoikeus? USA:sta ei tarvinne mainita kuin Kardashianin perhe, Miley Cyrus tahi Justin Bieber, tosiasiallisesti viimeksimainuttu on syntyjään Kanadasta, mutta kuitenin. Onneksi en ole tukenut e.m. henkilöiden urakehitystä millään tavalla. Valitettavasti Ozzykin sortui tähän nykyajan vitsaukseen, ja menetti useammankin pointsin meikäläisen silmissä, muutama minuutti ohjelmaa katsellessa riitti vaihtamaan kanavan.

Nyt tuo Jo Cox nimisen poliitikon murha Englannissa laittoi ehkä hieman kapuloita rattaisiin tuota Brexitiä ajatellen. Sääli sinänsä, ilman foliopipaa ajatellen kylläpäs sattuikin sopivaan aikaan. Naisesta taitaa tulla jonkunmoinen EU:n kannattajien marttyyri siellä Britanniassa. Tähän väliin olisi mielenkiintoista kuulla Erkki Toivasen kommentteja, mutta valitettavasti mies menehtyi liian aikaisin, häneltä voisi tulla hyvää analyysiä asian tiimoilta.

Jos teille ei ole ennestään tuttu Pat Condell, niin tässä yksi hyvä pätkä hänen puheistansa Feminist Whores for Islam. Olemme vissiin kyllästymiseen asti keskustelleet aiheen tiimoilta Yrjön blogissa? Tuossa se on tavallaan pähkinänkuoressa, mutta Ykä on käyttänyt hieman siloitellumpia sanamuotoja kuin hän. Minä en enää käytä, ja kun laitoin tuon FB-päivitykseeni kaikkien nähtäväksi, niin saas nähdä moniko poistaa meikäläisen kaverilistaltansa? No, aivan sama, "väärinajattelijan" elämä ei ole helppoa. Ja jotain tarttis aivan oikeasti tehrä....

Ei tässä auta muuta kuin seurata Islannin taivalta EM-potkupalloilussa ja toivoa heille menestystä, on se Eidur Gudjohnsen vaan äijä. Ihme että Ranska karkoitti niinkin lyhyellä varoajalla venäläisiä jalkapallohuligaaneja (mitenkään heitä puolustamatta), mutta "eräiden muiden tahojen" karkoitus takkuaa hieman enemmän? Venäläisethän eivät tehneet oikein mitään muuta kuin löivät englantilaisia pataan, he eivät hyväksikäyttäneet Ranskan valtion avustuksia. Ilmeisesti, suojaväri oli väärä?

Ja nyt viimeisimmän tiedon mukaan Venäjän yleisurheijat on bannattu Rion olympialaisista. Sääli, olisin niin mielelläni katsellut TV:stä Jelena Isinbajevaa, vaikka en muuten tuosta seiväshypystä perusta :-).....

- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Beckerille ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

Ano: Rälssiläänityspä hyvinkin ja kun se ei täysin alistu Evan utopian kokeilukentäksi niin pistäähän se alaleuan väpättämään. Toivotan muuten kaikkea onnea ja menestystä Evan lapsille. Eiväthän he ole millään tavoin vastuussa Evan höperehtimisestä.

Becker: RKP on kyllä puolueena menettänyt otteensa todellisuuteen aivan totaalisesti. Punamuumi tuki Biaudetin valintaa ja toinen punapää eli Ritva Viljanen sen sitten varmisti. Ja Ritva Viljasen aikanaan asetti pallilleen kukas muu kuin punamuumi. Sittemminhän Viljaselle piti etsiä kovapalkkainen suojatyö Helsingin kaupungilta.

Soomepois: Kiitokset. Kyseinen J. Toivola on muuten käsittääkseni ainoa häiskä jolle Suomen presidentti on nostanut molemmat yläpeukut linnan juhlien kättelyjonossa. Kyseinen presidentti ei ollut Niinistö. Meidän poliittinen elämä on tosiaan mennyt tosi tv:n suuntaan ja se alkoi minusta 1990-luvulla Hyvät Herrat-ohjelmasta johon silloiset poliitikot suorastaan jonottivat.

Marttyyri siitä Coxista tulee ja nyt oikeaoppiset ihmiset ratsastavat hänen ruumiillaan minkä ennättävät. Tuo Condell on minullekin tuttu, järkevä ja asiallinen mies joka sanoi tuossa pätkässä asiat juuri niin kuin ne ovat. EM-kisoissa Islanti on myös minun suosikkini, samoin kuin Unkari. Tuo venäläisten bannaaminen lyö ikävän varjon noitten olympiakisojen päälle. Muistan boikottikisat Moskova 1980 sekä Los Angeles 1984 ja osittaiset sellaisethan olivat myös Montreal 1976. Niissä tuppasi tunnelma lässähtämään jo ennen kisoja. En kiistä venäläisten dopingin käyttöä, mutta uskon että käytetään sitä muuallakin. Toi doping vs. anti-dopinghomma on vähän niin kuin panssarivaunun ja panssarintorjunta-aseistuksen loputon kamppailu jossa kehitetään aina vaan uuden sukupolven aseita ja niille vasta-aseita.

Anonyymi kirjoitti...

Brexit the movie

https://www.youtube.com/watch?v=eYqzcqDtL3k

Ukkeli kirjoitti...

Tässä näkee jälleen, miten julkisuus toimii. Jos Hakkarainen uskoutuisi, miten melkein ajoi jonkun päälle, koska oli väärät vaatteet, niin olisipa taas lööppejä.

Poliitikot ovat opportunisteja. Jos unelmahötöllä saa ääniä, sitten puhutaan unelmia. Kun parikymmentä vuotta kalastetaan samoilla apajilla, overtonin ikkuna siirtyy unelmien suuntaan ja kaikki ovat jonkun lajin unelmaporukkaa.

Jos olet seurannut Yhdysvaltain presidentinvaaleja, niin Trump on pärjännyt, kun on astunut uusille teille. Eihän noin voi sanoa, kauhistellaan. Kun tarpeeksi moni sanoo, overtonin ikkuna siirtyy ja aiemmin mahdoton muuttuu aivan tavalliseksi.

Juuri näin tässä maahanmuutosta on käynyt. Kuka poliitikko olisi 1970-luvulla uskaltanut esittää tuhansien somalien asuttamista veronmaksajan piikkiin. Kun ongelmia väistämättä tulee, niin hän syyttäisi suomalaisia kaikesta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Ukkelille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Kiitos linkistä.

Ukkeli: Ja tilannehan on siitä hirveä, että se ikkuna on siirtynyt siihen pisteeseen, että kyseisen unelmahötön arvostelu on automaattisesti vihapuhetta eikä sitä uskalleta poliittisessa koneistossa enää arvostella vaikka tiedetäänkin sen olevan vaarallista ja vahingollista. 1970-luvulla ei esittämääsi kysymystä oltaisi edes ymmärretty. Sitä oltaisiin pidetty jonkunlaisena epäonnistuneena vitsinä. Niin kommareissa, kepulaisissa kuin kokoomuslaisissakin.

Unknown kirjoitti...

Taalla ukrainassa tehtiin naislentajasta joka oil pair vuotta venajalla vankina suoraan senaattori, Ilman aanestysta. Eipa kyseinen nainen itkeskellyt. .... Tobin ei tanne Somalit tulekaan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Unknown. Tiesin, että nainen oli Venäjällä vangittuna, mutta en tiedä tarinaa pidemmälle. Olisko sulla tarkempaa linkkiä antaa?

Anonyymi kirjoitti...

Eva Biaudet kuuluu samaan sarjaan kuin mm. Tiina Rosenberg, Michelle Obama ja jopa herrat Obama, Löven ja Rinne; ovat kaikki vakaumuksellisia feministejä. Minusta on suorastaan noloa, että mies ilmoittautuu julkisesti tällaiseen porukkaan. Eva Biaudetin ulostuloissa ei ihmetytä enää mikään ja tämä nainen on sentään kerran ollut presidenttiehdokkaana. Se kertoo kaiken paitsi ehdokkaasta, myös puolueesta, joka hänet ehdokkaakseen valitsi...

Ile Jokinen radio Helmessä hetki sitten kertoi, kuinka rouva Obama oli jossakin feministien tilaisuudessa sanonut, että miehillä on parannettavaa ihan kaikissa asioissa. Kuinka maan rakoon täytyy miesparat lyödä, ennenkuin feministeille riittää? Ja kuinka itseriittoisia ja täydellisiä nämä em. naiset ovatkaan! Koska miehen ja naisen tasavertaisuuteen uskovana en mitenkään pysty pääsemään heidän ylivertaiselle tasolleen, painan pääni häpeästä kuten kaikki feministien haukkumat tavalliset miehet vikoineen ja puutteineen!

No, sarkasmi sikseen. Ykälle ja vaimolleen, kuten kaikille kommentoijille, hyvää juhannusta! Loppuun vielä juhannustaika:

Kerreepä seihtemä er heinee tyyny alle ja jos oamulla o nivustaipeis ihottummoo tai piä kipinänä, niin allerkine oot.

Rouva Ano

Rouva ano


Rouva Ano

Becker kirjoitti...

Piipahdin tänään eräillä asioilla vanhan herraskartanon alueella, joka nykyjään kuuluu Ruotsin kirkolle. Alueella on muutamia rakennuksia joista eräät asuinkäytössä. Eräässä vaiheessa kirkko oli asuinnoissaan piilotellut joitain muslimiperheitä joita uhkasi mahdollinen asyylin evääminen. Siis toimivat lainvastaisesti.
Tokaisin paikkoja esiteelle tuttavalleni että on se vaan pirun kummallista, että Ruotsissa kristityt tarjoavat turvapaikkoja muslimeille, mutta muualla kristityt hakevat turvapaikkoja muslimeilta.
On tää kyllä niin saatanan järjetöntä touhua ettei sitä tajua.Kristityt paapovat omia tulevia inkvisiittoreitaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tere Ykä!

Joo tuosta dopingista tuli mieleen, jotta suht'koht moni maa on siihen syyllistynyt, ei pelkästään Suomi Lahden hiihtokisoissa. Kun katsellaan 1970- ja 1980-luvun itäblokkia, niin siellä se vasta kukoistikin! Eikös se ollut eräs N-liiton naisten kuulantyöntäjien valmentajan tokaisemana "ei me tänne laulamaan tultu, vaan työntämään kuulaa" kun naisten äänenpaino oli hieman liian "miehisissä" oktaaveissa, ja parta kasvoi suupielistä?

Yhtenä pahimpana esimerkkinä tuosta systemaattisesta doupin käytöstä oli Itä-Saksan naiskuulantyöntäjä Ilona Slupianek, muistan katselleeni nuorena kloppina daamin urheilusuorituksia, ja huhhuh kuinka sitä habaa löytyi. Harva mies olisi voittanut hänet kädenväännössä, ja juu mitään ei olla otettu.

Pyöräilystä tuli mieleeni Lance Armstrong, hän päihitti syövän ja voitti silti Ranskan ympäriajon, tosin pienellä kemiallisella avustuksella. Eli mielestäni urheiluun pitäisi perustaa pari liigaa, toiseen jossa saa käyttää ihan mitä vaan (omalla riskillä tietenkin) ja sitten puhtaat urheilijat. No joo ja Italian Marco Pantani douppasi itsensä toiseen ulottuvuuteen kokaiinilla. Raskaat ovat laulujen lunnaat!

Eikä Venäjää saa yksin syyllistää douppauksesta, muutkin tekevät sitä ja osa ei jää koskaan kiinni. USA:lla vissiin viiimeisin keissi yleisurheilun puolella oli Marion Jones? P.S. Beckerin kommentti osuu niin naulan kantaan.

- Soomepois Eestist -

P.S. 2 isoisä sitä joskus manasi jotta miksei Juha Mieto alkanut keihäänheittäjäksi? Olisi ainakin löytynyt raamia millä heittää, hiihtämisessä mies antoi taatusti tasoitusta muille ilmanvastuksen vuoksi....

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, Beckerille ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Olet niin oikeassa. Feminismi nykymuodossaan on syöpä, joka haluaa sodan sukupuolten välille ja sen seurauksena miessukupuolen täydellisen alistumisen. Samalla se koko ajan symppaa islamia. Kuinka hulluksi ihminen voi oikein mennä. Mutta oikein hyvää ja rauhallista juhannusta sinullekin.

Becker: Totesit ”kristityt paapovat omia tulevia inkvisiittoreitaan” ja kiteytit nykytilanteen täydellisesti.

Soomepois: Minä veikkaan, että doping tulee jossain vaiheessa sallituksi. Kun sitä käytetään kuitenkin. Olihan ammattilaisurheilukin vielä 1970-luvulla kiellettyä. Esmes Montrealin kisojen 110 metrin aitojen voittaja Guy Drut aiheutti skandaalin ja sai kilpailukiellon kun tunnusti olevansa ammattilainen. Itäblokin urheilijathan olivat silloin ”upseereja” eli virallisesti täysin amatöörejä. Mietaasta olis muuten voinut tulla melkoinen keihäsmies.

Anonyymi kirjoitti...

En ole juhannuksen viettoa aloittanut, vaikka kolmesta allekirjoituksesta niin voisi päätelläkin. Fundeerasin siinä vaan, että otanko juhannustaikajutun pois, huvittaako se edes ketään, enkä tullut sitten enää loppua katsoneeksi. Anteeksi hölmöyteni. Ei tarvitse kuitata, vaikka tässä Ykän blogissa onkin niin poikkeuksellisen hienoa se, että kaikki kommentit noteerataan.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano. Toki tämäkin noteerataan. Laitan tuoretta juhannusperinnettä minäkin, eli ”jos lähdet juhannusaattona veneilemään kolmen promillen kännissä ilman pelastusliivejä, niin saatat nähdä rannalla tulevan leskesi”.

Sledge Hammer kirjoitti...

Ei voi olla kysymys vain ihonväristä.

Tämä pisti silmään, kyseessähän on merkittävä oivallus vain 5 vuotta jytkystä ja noin kymmenen vuoden kuluttua siitä kun keskustelua on yritetty aloittaa. Vuoropuheluhan etenee jo! Kauankohan menee siihen, että EB havaitsee, ettei ihonväristä ole ollut kysymys missään vaiheessa, vaan taloudellisesta huoltosuhteesta? Riittäisikö yksi vuosiviikko (7 vuotta) vai tarvitaanko kaksi tai enemmän?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Sledge Hammer. Hyvä huomio, EB:n kohdalla terminä vaan ei liene vuosiviikko vaan ikuisuus.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvähän tuo rouva Anon juhannustaika on. Samoin Ykän taika/sanonta on hauska. Lisään tähän omani, tosin internetsistä varastetun:

Jos juhannuksena on tuoretta hevosenpaskaa järven jäällä, niin tulee kylmä kesä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Tuo oli kieltämättä aika hyvä.

Unknown kirjoitti...

Moi yrjo,

Loytyy vaikka Wikipediasta nadiya savschenko... Mutta onhan Ukraina aika jukujukumaa. .. Mikaan ei toimi Mutta kaikki jarjestyy..... Ja jost haluat ihmetella Lisaa niin googlaa ukrainan rikkaimmat. ... voit yllattya