EU JA FLIPPERIVELHO

EU:n perustaminen itsessään oli tämän sukupolven huonoin uutinen, varsinkin kun se otti ohjenuorakseen keskitetyn politbyroovallan lisäksi utopistisen väestömuutoskokeilun eli rajattoman ja itseisarvoksi nostetun kehitysmaalaisten maahanmuuton. Jos ryhdyn miettimään, niin enpä taida muistaa EU:n tiimoilta ensimmäistäkään hyvää uutista. Ennen Brexitiä. Siksi nostan kovasti hattua englantilaisille. Vielähän ei tietenkään ole selvää, onnistuuko Iso-Britannian ero, sillä Kivivuoren Ottoa mukaillen voi todeta että EU-eliitillä on kyllä yhdeksänkymmentäyhdeksän keinoa ja vielä vippakonsti.

Oma tiedostava mediammehan on pitänyt ennen Brexitiä yllä hirvittävää antibrexit-myllytystä. Ehkä mediassamme on kuviteltu, että Brittein saarilla sekä ymmärretään suomen kieltä että seurataan aktiivisesti suomalaista mediaa. Siksipä se Brexit-päätöksen jälkeen luonnollisesti lupaa briteille tulvia, heinäsirkkoja ja esikoisten kuolemaa. Totta kai se tekee niin, sillä se pelkää Brexit-tyyppisen väärinajattelun leviämistä ja sitä myötä sillä on pelkona myös se, että suomalaisten ”journalistien” tulisi muuttua valmiiksi pureskeltua poliittista totuutta toistavista papukaijoista oikeiksi journalisteiksi. Mikä on tietenkin pelottava uhkakuva, sillä nykyinen journalistisukupolvemme sopisi kyvyiltään lähinnä Seiska-lehteen uutisoimaan joistain sadomasokistisista nenänkaivamisen SM-kisoista.

Tässä propagandamyllytyksessä ei ole mitään uutta ja jos mietitään sanotaammeko kymmentä viimeistä vuotta, niin mehän olemme kaikki eläneet tietynlaisessa rock-oopperassa. The Who-yhtye teki vuonna 1969 teema-albumin Tommy, josta tehtiin sitten musikaali ja lopulta elokuva, jonka juoni oli juuri tällainen. Oli autistinen jätkä nimeltä Tommy, joka sitten havahtui maailmaan ja josta tuli maailman paras flipperinpelaaja. Hänestä tuli suoranainen uskonnollinen johtaja, jonka opetuslapset pantiin pelaamaan flipperiä silmät sidottuina, korvat tukittuina ja suukapula suussa. Vain näin he saavuttaisivat valaistumisen korkeimman tason ja ymmärtäsivät sisimmässään sen viisauden, minkä Tommy oli jo löytänyt. 

Tätä sokkoflipperiähän me tällä hetkellä pelaamme niin läntisessä, pohjoisessa kuin eteläisessä Euroopassa. Peli ei tosin ole ilmainen, vaan jokaisesta kuulasta tulee maksaa ankarimman jälkeen. Termit ”extra ball” ja ”replay” eivät kuulu tähän peliin, mutta termi ”tilt” sitäkin useammin. Ja epäilijöille sanotaan niin kuin elokuvassakin, että ”you have to play more pinball”. Vain siten voitte saavuttaa valaistumisen. Ohjaavana Tommyna pelaamaan pakotetuille ihmisille toimii valtamedia, joka antaa heille turvalliset silmälaput, korvatulpat ja suukapulan sekä kuljettaa valtamediaan uskovaa ihmistä kädestä pitäen kohti flipperiä, ottaa hänen taskustaan kolikon, lyö uuden pallon sisään ja antaa kansalaisen odottaa valaistumistaan. Ja sitä odotellessa lyö flipperiin taas uuden kolikon.

We sure play the mean pinball.

But British people don´t. Anymore.

Britit saivat varmaankin tarpeekseen sokkoflipperistä. Suomalainen niin poliittinen- ja virkamieseliitti samoin kuin media pysyy liittovaltiolaivassa viimeiseen saakka. Tavallisen kansalaisen vaikutusmahdollisuudet ovat vähäiset. Yksi tapa on tietysti erota Erkosta. Toinen tapa on osallistua adressiin, joka vaatii Kansanäänestyksen järjestämistä Suomen EU-jäsenyydestä. First Brexit. Then Fixit. Ja lopuksi koko hirviölle Fuckit.

Postauksen lopuksi hotellin respasta onnitellaan nuoria suomalaisia kiekkolahjakkuuksia Patrik Lainetta (2. varaus, Winnipeg Jets), Jesse Puljujärveä (4. varaus, Edmonton Oilers), Olli Juolevia (5. varaus, Vancouver Canucks) sekä Henrik Borgströmiä (23. varaus, Florida Panthers) ja toivotetaan heille menestyksekästä kiekkouraa.