lauantai 25. kesäkuuta 2016

EU JA FLIPPERIVELHO

EU:n perustaminen itsessään oli tämän sukupolven huonoin uutinen, varsinkin kun se otti ohjenuorakseen keskitetyn politbyroovallan lisäksi utopistisen väestömuutoskokeilun eli rajattoman ja itseisarvoksi nostetun kehitysmaalaisten maahanmuuton. Jos ryhdyn miettimään, niin enpä taida muistaa EU:n tiimoilta ensimmäistäkään hyvää uutista. Ennen Brexitiä. Siksi nostan kovasti hattua englantilaisille. Vielähän ei tietenkään ole selvää, onnistuuko Iso-Britannian ero, sillä Kivivuoren Ottoa mukaillen voi todeta että EU-eliitillä on kyllä yhdeksänkymmentäyhdeksän keinoa ja vielä vippakonsti.

Oma tiedostava mediammehan on pitänyt ennen Brexitiä yllä hirvittävää antibrexit-myllytystä. Ehkä mediassamme on kuviteltu, että Brittein saarilla sekä ymmärretään suomen kieltä että seurataan aktiivisesti suomalaista mediaa. Siksipä se Brexit-päätöksen jälkeen luonnollisesti lupaa briteille tulvia, heinäsirkkoja ja esikoisten kuolemaa. Totta kai se tekee niin, sillä se pelkää Brexit-tyyppisen väärinajattelun leviämistä ja sitä myötä sillä on pelkona myös se, että suomalaisten ”journalistien” tulisi muuttua valmiiksi pureskeltua poliittista totuutta toistavista papukaijoista oikeiksi journalisteiksi. Mikä on tietenkin pelottava uhkakuva, sillä nykyinen journalistisukupolvemme sopisi kyvyiltään lähinnä Seiska-lehteen uutisoimaan joistain sadomasokistisista nenänkaivamisen SM-kisoista.

Tässä propagandamyllytyksessä ei ole mitään uutta ja jos mietitään sanotaammeko kymmentä viimeistä vuotta, niin mehän olemme kaikki eläneet tietynlaisessa rock-oopperassa. The Who-yhtye teki vuonna 1969 teema-albumin Tommy, josta tehtiin sitten musikaali ja lopulta elokuva, jonka juoni oli juuri tällainen. Oli autistinen jätkä nimeltä Tommy, joka sitten havahtui maailmaan ja josta tuli maailman paras flipperinpelaaja. Hänestä tuli suoranainen uskonnollinen johtaja, jonka opetuslapset pantiin pelaamaan flipperiä silmät sidottuina, korvat tukittuina ja suukapula suussa. Vain näin he saavuttaisivat valaistumisen korkeimman tason ja ymmärtäsivät sisimmässään sen viisauden, minkä Tommy oli jo löytänyt. 

Tätä sokkoflipperiähän me tällä hetkellä pelaamme niin läntisessä, pohjoisessa kuin eteläisessä Euroopassa. Peli ei tosin ole ilmainen, vaan jokaisesta kuulasta tulee maksaa ankarimman jälkeen. Termit ”extra ball” ja ”replay” eivät kuulu tähän peliin, mutta termi ”tilt” sitäkin useammin. Ja epäilijöille sanotaan niin kuin elokuvassakin, että ”you have to play more pinball”. Vain siten voitte saavuttaa valaistumisen. Ohjaavana Tommyna pelaamaan pakotetuille ihmisille toimii valtamedia, joka antaa heille turvalliset silmälaput, korvatulpat ja suukapulan sekä kuljettaa valtamediaan uskovaa ihmistä kädestä pitäen kohti flipperiä, ottaa hänen taskustaan kolikon, lyö uuden pallon sisään ja antaa kansalaisen odottaa valaistumistaan. Ja sitä odotellessa lyö flipperiin taas uuden kolikon.


We sure play the mean pinball.


But British people don´t. Anymore.

Britit saivat varmaankin tarpeekseen sokkoflipperistä. Suomalainen niin poliittinen- ja virkamieseliitti samoin kuin media pysyy liittovaltiolaivassa viimeiseen saakka. Tavallisen kansalaisen vaikutusmahdollisuudet ovat vähäiset. Yksi tapa on tietysti erota Erkosta. Toinen tapa on osallistua adressiin, joka vaatii Kansanäänestyksen järjestämistä Suomen EU-jäsenyydestä. First Brexit. Then Fixit. Ja lopuksi koko hirviölle Fuckit.

Postauksen lopuksi hotellin respasta onnitellaan nuoria suomalaisia kiekkolahjakkuuksia Patrik Lainetta (2. varaus, Winnipeg Jets), Jesse Puljujärveä (4. varaus, Edmonton Oilers), Olli Juolevia (5. varaus, Vancouver Canucks) sekä Henrik Borgströmiä (23. varaus, Florida Panthers) ja toivotetaan heille menestyksekästä kiekkouraa.

21 kommenttia:

Juha kirjoitti...

Äänestyshän ei käsittääkseni ollut sitova, mutta silti nyt meille kerrotaan Brittien hallituksen aikovan noudattaa kansan tahtoa? Olen perin juurin hämmentynyt tästä poliittisesta kulttuurista ja ehkä tämä on sellainen ajatusmalli, jota vallassaolijat eivät toivo pohjolaan omaksuttavan. Iltalehdessähän oli otsikoissa suomalaisen poliitikon kommentti tuloksesta:"Kansa äänesti väärin".

Ukkeli kirjoitti...

Paljon onnea vaan Isolle-Britannialle, jonka viisas kuningatar lehtijutun mukaan oli kysynyt päivällisvierailtaan, mitä hyvää koko EU:ssa on. Suomen pitäisi lähteä samalla ovenavauksella. Olisipa meilläkin Nigel Farage.

EU:lla on vaikea neuvotteluasema. Ei se oikein voi kohdella Iso-Britanniaa huonommin kuin Turkkia. Vai voiko? Toisaalta Iso-Britannia ei saisi myöskään menestyä EU:n ulkopuolella, muuten siitä tulisi vaarallinen esimerkki muille. Ehkäpä dominot kaatuilevat nopeammin kuin kukaan uskookaan ja koko EU on historiaa parissa vuodessa.

Hyvää juhannusta!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Juhalle ja Ukkelille & kiitos kommenteistanne.

Juha: Ei ollut sitova joo, vaan neuvoa-antava. Käsittääkseni Cameron lupasi EU-äänestyksen aikaisemmin saadakseen vaalivoiton, varmaankin ajatellen, että eihän tässä niin käy kuin kävi. Ehkä hänellä on sen verran selkärankaa, että pitää sitten lupauksestaan kiinni. Mitä ei tapahtuisi Suomessa, tosin Suomeen tuskin tuota äänestystä koskaan tuleekaan. Ja juu, mediamme uutisointi asian tiimoilta ei ole ollut mitään uutisointia vaan pelkkää lapsellista kiukun kihinää.

Ukkeli: Onnea juu, vaikka emmehän vielä tiedä, mitä jatkossa tapahtuu. Olisi muuten mielenkiintoista tietää (saako sitä mistään tiedoksi) että kuinka moni ”remain”-ääni oli tullut etnisesti ei-englantilaiselta? Niille kun kumminkin on niitä kansalaisuuksia jaettu jo koko lailla. En tiedä, kuinka jatkossa käy, mutta toivon, että olet oikeassa dominoennustuksessasi. Ja mukavaa juhannuksen jatkoa sinullekin.

Anonyymi kirjoitti...

Äänestystuloksen vähättely on ainakin jo aloitettu. http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001207634.html
Saas nähdä, vielä löytyy varmaan monta "joonaskastreinia" Akselin (Farage) reen alle ennenkuin britit on irti Eu:sta. T. Ymmi

Vasarahammer kirjoitti...

Ykän Tommy-vertaus on erittäin sopiva. Sattumoisin kävin itse katsomassa Tommy-elokuvan Lontoon Leicester Squarella sijaitsevassa elokuvateatterissa. Olin sen verran pieni, että elokuva pelotti enkä ymmärtänyt sen sanomaa.

Tässä ikään kuin malliksi, miten propagandistinen uutislähetys tehdään. Video on eilisestä Ylen puoli yhdeksän uutislähetyksestä:

http://areena.yle.fi/1-3067671

Castor kirjoitti...

Joskus on mukava olla oikeassa: tuli kivasti rahaa kun olin vaihtanut kaikki ylimääräiset eurot US dollareiksi arvellessani lopputuloksen olevan Brexit.

Tässä on sitten siitä juonittelusta: Saksan talousministeri oli jo etukäteen tehnyt suunnitelmia Brexitin varalle, ja niiden mukaan Saksa on valmis neuvottelemaan assosiaatiosopimuksen Britannian kanssa, mutta ei halua antaa liikaa periksi, ettei uusi sopimus hukuttele muitakin maita eroamaan! Eli ei Brexitistä Brittien taloudelle mitään vahingollista seuraa, se on liian suuri ja merkittävä kauppakumppani. Mersut, Folkkarit ja Audit käyvät kaupaksi Englannissa, eivätkä valmistajat halua kaupan pysähtyvän tulleihin. Valuutat ja pörssit keinahtelevat, mutta niinhän ne tekevät muutenkin.

Mutta, mutta: ettei vaan nyt sitten kuitenkin houkuteltaisi tällaisilla Schäublen tempuilla muitakin eroamaan, kun siitä ei todellisuudessa ole mitään haittaa, ainoastaan hyötyä. Voi pyhä sylvi noitten kaksinaamaisuutta! Kyllähän tämä olisi pitänyt arvata: ei briteille uskalleta panna vastaan, saadaan prejudikaatti, ja muutkin järkevät lähtevät. Suomi tietysti viimeisenä vielä miettii "etuja ja haittoja" ja "tasapainottelee ilmeisen yhtenäisyydestä saatavan hyödyn vuoksi"...Fuckit, loistava keksintö!

Castor kirjoitti...

Niin se Handelsblattin uutinen asiasta: https://global.handelsblatt.com/edition/457/ressort/politics/article/schaubles-secret-brexit-plan

Sori, rajoitettu lukuoikeus!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin kävi tässä äänestyksessä. Innosti laittamaan kannatuksen tuohon kansalaisaloitteeseen, vaikka tuskin se paljoa vaikuttaa. Toivo elää. Tietääkseni nykyään ei-kovin-brittiläisestä Lontoosta saatiin enemmän "remain"-ääniä, ja se voi antaa vähän osviittaa tuohon etnisten ryhmien äänestämiseen.

Siitäkin huolimatta, että antini tähän kommettiosastoon on pelkkiä videolinkkejä ja videoiden kommentteja, pakko laittaa linkki itsekin brittiläisen ja lähdön kannalla olleen Sargonin jaaritteluun aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=5vpo9qzsfL4

Mielenkiintoinen perustelu sille, miksi vanhemmat ihmiset äänestivät lähtemisen puolesta tuossa kymmenen ja puolen minuutin kohdalla. He ovat nähneet Iso-Britannian koko jäsenyyden EUssa ja mihin suuntaan se on edennyt vuosien mittaan.

- Kissamies

Anonyymi kirjoitti...

Käykäähän lukemassa Kemppisen blogia. Harvoin näkee vanhan elitistin kiroavan kansan tyhmyyttä tuolla tavoin kun menivät hänen mielestään äänestämään väärin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ymmille, Vasarahammerille, Castorille, Kissamiehelle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Ymmi: Joo, tuo Brexit-krapula näyttää olevan enempi noilla mediamme edustajilla.

Vasara: Minä näin tuon pätkän joskus 1980-luvulla. Ei siitä paljon mieleen jäänyt, mutta tuon sokkoflipperin muistan hyvin. Yle toimii hyväksi havaitsemallaan tavalla. Uutiskanava olisi uutisoinut: ”Britannia eroaa EU:sta koska…” ja Yle puolestaan ”Britannia äänesti väärin ja siitä seuraa…”.

Castor: Minä muuten veikkasin, että propagandakoneisto voittaa ja Brexit epäonnistuu. Olin mielelläni tällä kertaa väärässä. Ja mitä taloudesta puhut, pitää varmaan paikkansa. Muistetaan vielä, että eivät EU:hun koskaan kuulumattomat Norja ja Sveitsikään ole mihinkään romahtaneet.

Kissamies: Aivan samoin kuin muuten vuonna 1991 olivat vanhemmat ihmiset nähneet erään toisen ylikansallisen pakkovallan ajan ja kaatoivat sen.

Ano: Joo, Kemppisen kirjoitukset asiasta olivat mielestäni sekä sekavia että elitistisiä. Ainoa, mikä oli selvää oli se, että miestä vitutti.

Becker kirjoitti...

Mielenkiinnolla ollaan seurattu miten Brexit-krapulaa potee kummankin maan media sekä poliitikot että ns. talousnerot. Kyllähän nämä asenteet oli jo tiedossa, mutta on aika yllättävää että kukaan ei ole uskaltanut olla ääneen toista mieltä, paitsi tietysti me aina väärässä olevat äärioikeistolaiset rasistit.
Kyllä rakkaus on kova tuota Junckeria ja hänen komissaarirovojaan kohtaan.
Jahka saadaan vielä lisää EU:sta irtautumisia ja Trump USA:n pressaksi, niin alkaa pikkuhiljaa näkyä valoa putken päässä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Ja minä veikkaan, että tää on vielä pientä. Mehän eletään vuoden hiljaisinta viikonloppua. Maltahan kun juhannus on lusittu ja tulee masentava maanantai. Siinä vaiheessa ne itkupotkuraivarit vasta alkavat.

Kumitonttu kirjoitti...

"enpä taida muistaa EU:n tiimoilta ensimmäistäkään hyvää uutista"

Alkuun pidin tuota liioitteluna, mutta kun yritin todistaa näkemykseni, jouduin pyyhkimään jokaisen aloituksen ja koittamaan uutta. Eipä onnistunut. Lähimmäs pääsin tällä ajattelutavalla: Vapaan liikkuvuuden takia nyynuoriso on päässyt elämään ja asumaan toiseen EU-maahan vaivatta tai ainakin vaivalla, joka on oman ja edeltävän ikäluokan kannalta vaivaton.

Vastakysymys kuuluu "millä hinnalla?" ja siihen vastaaminen palauttaa alkuperäisen väitteesi voimaan. Jokaista integraation hyvää puolta vastaan nousee niin raskaita kääntöpuolia, ettei hyvät puolet ole samalla asteikollakaan. Esimerkiksi - mitä hyödyttää suomalaisnuoren muuttaa Portugaliin, jossa nuorisotyöttömyys on 50%. Tai mitä hyödyttää se, että kaikista maista halutaan tehdä identtisiä, jolloin ainoa muuttamisen motiivi liittyy joko säähän tai haluun paeta virkavaltaan.

Gorbatsovin aikana ja erityisesti 90-luvulla kuuli sanottavan, että "ideana on sosialismi on hyvä, mutta se ei toimi käytännössä". Vastustin jyrkästi tuota näkemystä, koska olin hiukan perehtynyt sosialismin teoriaan, eikä siinä minusta ollut mitään hyvää teljetä toisinajattelijoita gulageille ja sobiboreille. Kun EU selvästi muistuttaa Neuvostoliittoa, on ihan perusteltua kiistää se lähtökohta, että "ideana EU on hyvä mutta se ei toimi käytännössä".

Jos jokin ei toimi käytännössä, toimimattomuuden taustalla on syitä, jotka eivät ole "ideana hyviä". Jos kouluissa on vakavia ongelmia niin homeisen ilmanlaadun kuin maahanmuuttajien tuoman opiskeluvastaisen ilmapiirinkin myötä, niin on vain järkevää pohtia, minkälaiset tekijät ovat ongelmien taustalla. Molemmissa on - eikä edes yllättävästi - liberaali fascismi eli pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta.

Sen mukaan on valtion tehtävä kasvattaa kaikki lapset kaikissa kouluissa tukemaan hyvinvointivaltion ideologiaa. Hyvinvointivaltion keskeinen idea on yllättävän marxilainen (maailma ilman rajoja), joten luonnollisesti kouluissa opetetaan, että Abdin ja Fatiman vanhemmat ovat tervetulleita tänne ja varmistamaan, että häiriköitä ei koululuokista puutu.

Taisin vähän innostua liikaa, mutta alkuperäinen väitteesi siitä, että EU ei ole tuonut mukanaan mitään hyvää, pitää todella hyvin kutinsa, vaikka se kuulostaakin ensialkuun vahvasti liioitellulta.

Ja onnea täältäkin nuorille lätkäjätkille. Tässäkään asiassa laatu ei onneksi korvaa määrää, joten tänä vuonna maahan saapuvista 10.000 sandaalin läpsyttelijästä varmasti nousee korvaavia sankareita urheiluareenillemme.

Anonyymi kirjoitti...

RoK:n saitilta kans hieman asiaa Brexit'istä, tuolta kannattaa erityisesti lukea kommenttiosiota ja bongailla hyviä meemejä.

Mielestäni paras oli tämä Ben Carrisonin poliittinen pilakuva Abandon ship - Jättäkää laiva, siinä se on pähkinänkuoressa. Tuosta kannattaa erityisesti huomioida A. Merkel mastossa huutamassa "Mehr Immigranten!", ja Ruotsia ollaan taluttamassa lankulta mereen, kunnon merirosvotyyliin (kannattaa katsoa kuka on taluttamassa).

FB:ssä mun ulkomaalaiset kaverit ovat myös osanneet vetää johtopäätöksiä, ja ovat huomanneet entisen Neuvostoliiton ja EU:n samankaltaisuuksia, jopa meikäläistä huomattavasti nuoremmat kuten 2-kymppiset. Kaikkia ei voi kusettaa samanaikaisesti, ei edes muuan A. Stubb tai Jean-Claude Juncker. Mutta sitten taasen löytyy myös tällaisia tapauksia, joten pikkuilkeästi sanottuna en yhtään ihmettele miksi esim. Vihreät tai Vasemmistoliitto saa ääniä.

Ja miten niin UK lähti menemään Euroopasta? Tuossahan ne saaret ovat olleet jo monta vuosisataa ellei jopa tuhatta ja tulevat olemaan. Ei kait se yht'äkkiä ala seilaamaan keskelle Atlanttia? Se on voi voi kun kansa äänesti jälleen "väärin"!

- Soomepois Eestist -

LW kirjoitti...

Saapa nähdä, tuleeko tästä hyvä vai huono juttu. Brittien talous ottaa lyhyellä tähtäimellä takkiinsa jo pelkän epävarmuuden vuoksi, mutta kuinka hankalia seuraavista vuosista tulee, ja onnistuuko maa neuvottelemaan jonkun järkevän diilin EU:n kanssa vapaakauppa-alueen jäsenyydestä? EU-maiden taloudellisen hyödyn kannalta kompromissi olisi ideaali, koska Iso-Britannia (Skotlannilla tai ilman) on iso markkina-alue. Toisaalta houkutus heittäytyä hankalaksi ja tehdä briteistä varoittava esimerkki voi olla kova. Meinaan jos ne saavat mukavan diilin, kuka kokeilee siipiään seuraavaksi?

En usko, että EU yrittää edes puoliväkisin roikkua kiinni maassa. Paikalliset eurofiilit ehkä kokeilevat jotain, jos saavat sopivan kuningasidean (katkeruus on ollut aika eeppistä). Ulkopuoliselta se olisi tuon kansanäänestyksen jälkeen melkoisen hankalaa, ja toisekseen, Iso-Britannia on ollut jäsenenä se pahin federalistien muroihin kusija ja erivapauksien tinkaaja. Varmaan vapauttava tunne monille, että pääsevät siitä. Ei unelmahötön kritisointi tietenkään tähän loppu, mutta salonkikelpoisten euroskeptikoiden siipi ottaa kyllä takkiinsa, ja niitä natsejahan ei tunnetusti tarvitse kuunnella. Polarisaatio kasvaa, eikä välttämättä ihan vähän. Asiaa eivät varsinaisesti auta Mutti Merkelin mamut ja Etelä-Euroopan talousmurheet, joiden jäljiltä painetta on kattilassa jo melkoisesti.

Persuille ei taida jäädä EU-tasolla juuri muita merkittäviä kavereita kuin Kansallisen Rintaman tai PVV:n kaltaiset tapaukset. Ehkä linjoihin tulee sen seurauksina vähän lisää särmää, mutta seuraako siitä sitten ruotsalainen käsittely systeemiltä?

Unknown kirjoitti...

Eikös unionin pitäisi ottaa tämä tervetulleena rakentavana kritiikkinä? Luultavasti ei, vaan lääkkeeksi tarjotaan lisää samaa. Itsekritiikki ja oman julkisuuskuvan rehellinen tarkastelu ei liene nykyisten narsistien ja psykopaattien vahvuuksiin kuulu. Älkää ristiinaulitko jos muistan väärin, mutta olikohan Kärnän näkemys että tästä voisi jotain oppia. Miten ajattelijoiden euroopasta on tullut aivokääpiöiden eurooppa, ei kai täällä nyt länsirooman romahtamisesta lähtien ole serkuksien kanssa kuksittu?

Anonyymi kirjoitti...

LW...

Punta devalvoituu jonkin verran. Se tuottaa Britannialle aivan tolkuttoman ison edun vientiin. Britannia on yhä EU-maa, joten on hyvin todennäköistä, että vuoden lopun lähestyessä ja ylittyessä aletaan huomaamaan, että Brexit onkin potkaissut brittitalouteen vauhtia.

Muuta...

Britannia on EU:lle hyvin tärkeä vientimarkkina. Shellin ölkkä. Mersut, Audit, paperi, kala (joka oli aiemmin Brittien vientituote), tekstiiliteollisuus, auton osat... (Britannia on maailman suurimpia autonvalmistajia. Siellä tehdään paljon japanilaisia, eurooppalaisia jne. autoja.) Ei iso bisnes anna poliitikkojen ja virkamiesten mokata tätä asiaa, vaan kaupankäynnin sujuva jatkuminen varmistetaan tykkäsi Eu-rälssi siitä tai ei.

Skotlannista saadaan varmaan lähivuosina uusi Pohjoismaa.

Eu-kriittiset ryhmittyvät saavat tästä aika kovan buustauksen. Buustausta tehostaa se, että EU-ero on tästä lähtien ihan todellinen ja realistinen mahdollisuus eikä mikään utopia. Äänestäjät äänestävät herkemmin sellaista mikä voi konkretisoitua.

EU aikonee vastata Brexitiin lisäintegraatiolla. Käytännössä EU aikoo siis ajaa lisää maita ulos ja varmistaa epäyhtenäisen ja riitaisen politiikan.

Anonyymi kirjoitti...

Brexit on niin paha takaisku globalisteille,Obamalle suorastaan järkyttävä arvovaltatappio-musta Jeesushan henkilökohtaisesti kävi neuvomassa brittejä,joten vastaisku tulee.Voi Soinin sanoma kostoaikeiden jättämisestä kehtoonsa kaikua kuuroille korville,sillä raivoissaan olijat eivät välttämättä ajattele muuta kuin kostoa nöyryyttäjilleen,seurauksia pidemmällä aikavälillä ei mietitä.On jo ilmeistä,että isolla osalla federalisteja ja globalisteja tilanne on ylipääsemätön-väärinajattelijoita ja väärin äänestäneitä ei voi kuunnella.Ainakin on jäljellejääneessä EUssa odotettavissa federaatiokehityksen kiihtyminen ennennäkemättömiin mittoihin,samoin tilkittäneen mahdollisuuksia unionista lähtöön.Toivottavasti mahdollisimman monessa maassa syntyy unionista lähtöhankkeita,ja mahdollisimman nopeasti.Suomihan ei lähde,ellei koko EU hajoa,siitä meidän liikuttavan yksimielisesti NWOta ja globalismia kannattava poliittinen kenttä pitää huolen.Suomessa vingutaan,ettei näin pieni kansa pärjää EUn ulkopuolella.Siihen vikinään on sama vastaus,kuin ikuisuusitkuun jalkapallon arvokisoihin pääsystsä-Islanti!Heikko on meikäpoliitikoilla itsetunto,jos eivät usko mahdollisuuksiin selvitä samasta,mistä 18 kertaa pienempikin maa selviää!Vai oisko ne sittenkin ne EUn lihapadat,jotka houkuttaa:ylisuuri ylipalkattu virkamiesarmeija lakeijoineen tarjoaa mukavan rahastusviran ennen ylisuurta eläkettä.Ja onhan se eduskunnassakin kiva torkkupeiton alla iltalehteä selata,jos ois päässyt itsekin esittelemään hyvän ihmisen sädekehäänsä samaan kuvaan vuohipaimenen,tulevan maan pelastajan,kanssa,kun isot asiat päätetään valmiiksi Brysselissä!
T:Vesku

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kumitontulle, Soomepoisille Eestist, LW:lle, Unknownille, Anolle ja Veskulle & kiitos kommenteistanne.

Kumis: Pitkälle näin. Yleensäkin se paketti, jota aikanaan EU-kansanäänestyksessä myytiin ja se paketti mikä on pikkuhiljaa hivuttamalla saatu aikaiseksi ovat kaksi aivan eri asiaa. Ja veikkaan, että sen nykyisen paketin sisältö tiedettiin tietyillä tahoilla jo silloin oikein hyvin, mutta eihän sitä voinut ihmisille päin naamaa rehellisesti sanoa. Sandaalinläpsyttelijöistä voi todeta, että tiedostavien yksilöitten yksi märkä uni on varmaan se, että Suomen jalkapallomaajoukkue näyttäisi nykyiseltä Ranskan joukkueelta.

Soomepois: Tuo Carrisonin pilakuva on hyvin kuvaava. Tuo Radio Aallon haastattelu taas sai kertaalleen miettimään, että piruako minäkään tässä viitsin yrittää. Tyhjän saa pyytämättäkin.

LW & Ano: En ole kansainvälisen talouden asiantuntija, mutta lienee niin, että brittien talous on itsessään niin voimakas tekijä, että ei sitä pystytä kyykkäämään eikä siihen pahemmin liene halujakaan. Jos EU-politbyroo sellaista suunnittelisi, niin yksittäiset valtiot kuitenkin haistaisivat namupalan ja alkaisivat neuvotella brittien kanssa erillisiä kauppasopimuksia. Persujen kohdalla voin todeta, että palaan kysymykseen siinä vaiheessa, kun puolue on päässyt Soinista eroon. Sen jälkeen voidaan katsoa, mitä persut ovat.

Unknown: Olet erinomaisen oikeassa. Mutta EU on niitä järjestelmiä, jotka ovat ”täydellisiä” joten peiliin katsomisen tarvetta ei ole. Eikös niitä sellaisia ollut viime vuosisadan puolella muitakin…

Vesku: Minä näen tässä kostoreaktion lisänä hyvin voimakkaasti myös pelon. Pelon siitä, että seuraa ketjureaktio, joka tietäisi mitä varmimmin asemien ja arvovallan menetystä niille ihmisille, jotka ovat sitoutuneet niin liittovaltiokehitykseen kuin sen kanssa käsi kädessä kulkevaan monikultturismiin.

LW kirjoitti...

Ei brittejä kauppasaartoon tai mihinkään sitä etäisesti muistuttavaankaan pistetä, mutta neuvotteluissa vapaakauppa-alueelle pääsyn ehdoista voi alkaa hankalaksi. Artikla 50:n käyttöönotosta on kaksi vuotta, ja jos keskustelut vaikka vain venyvät (minkä aikaansaaminen ei tunnetusti ole kovin haastavaa), siitä tulee taas taloutta vahingoittavaa epävarmuutta, jne. "Varoittava esimerkki" ei siis tarkoita mitään ydintalvea vastaavaa katastrofia, mitä joissain Remain-puolen jutuissa täristen pelätään, mutta taantumaa ja sitten heikompaa talouskasvua. Brittien romauttamista ei toivo kukaan jonka mielipiteellä on oikeasti painoarvoa, ja siitä tosiaan iso bisnes vetäisi herneen nenäänsä pahemman kerran, mutta se kelpaisi, ettei Brexit enää näyttäisi niin houkuttelevalta esimerkiltä.

Mutta mielenkiintoista nähdä, mitä käy. Asiassa on monta muuttujaa. Toivottavasti eivät mokaa tätä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, LW. Olet varmaan oikeassa. Ja niitä muuttujia on paljon. Kaikkia emme edes tiedä. Sillä nythän on kyseessä ennakkotapaus.