Tuesday, September 13, 2016

KANSALAISTEN KYLÄKAUPPA

Elettiin joskus 2020-luvun loppupuolta Reunansyrjässä, jo nimensäkin mukaan varsin syrjäisessä paikassa joka kuitenkin oli ollut aikanaan itsenäinen maalaiskunta. Reunansyrjänhän oli sitten nielaissut suurkuntakiimaa elävässä eurostosuomessa sijaitseva Radanvarsikaupunki joka oli heti sen nielaisemisen jälkeen paikan totaalisesti unohtanut. Lähinnä se oli vienyt sieltä kaikki mahdolliset palvelut ja pakottanut reunansyrjäläiset ajamaan kymmeniä kilometrejä niitten perään. Niitten, joilla auto oli.

Maantietä pitkin ajoi eräs punainen Nissanin pick-up. Jos lukija olisi katsonut tuota kyseistä autoa lintuvinkkelistä hieman tarkemmin, niin hän olisi huomannut että siinähän on kaksi varsin tuttua miestä. Rattia sompasi Perskeleen Ykä ja kartturina toimi Lötjösen Eelis. Sinänsä kartturin homma oli yhdentekevää sillä reitti oli entuudestaan tuttu mutta molemmat miehet tykkäsivät vertailla vaihtuvaa maastoa käsissään olevaan maantiekarttaan.

Ykä ja Lötjönen eivät varsinaisesti kuulu tähän tarinaan. He vaan sattuivat olemaan sattumalta paikalla kun kertoja aloitti työnsä. He olivat ajamassa muutamaksi päiväksi metsälle valtion maille, tarkemmin sanottuna Taempi Housuunlöröttämänkangas – Vittumaisenoja-alueelle, pinta-alaltaan noin 9000 hehtaaria ja tie sinne sattui menemään tämän kyseisen Reunansyrjän alueen läpi naapurimaakunnan puolelle missä alue sijaitsi. Miehet olivat käyneet alueella ennenkin, joten he olivat pikkuhiljaa oppineet, missä matkan varrella kannatti pysähtyä. Niinpä punainen Nissan pysähtyi Reunansyrjän Kyläkaupan pihalle ja miehet astelivat sisään kaupan tiloihin.

He tiesivät ennestään, että kaupassa oli pieni, mutta oikein mukava kahvio ja paikallisia yrittäjiä tukeakseen he ostivat samalla viimeisiä ruokatarpeita mukaan mökille joka toimi heidän metsästysreissunsa tukikohtana. Kauppias Tommi Tömpsteinen tunsi miehet jo ennestään ja morjesti heitä. Ykä ja Lötjönen pistelivät ensiksi tuulensuojaan kahvit ja munkit. Sen jälkeen he kävivät läpi pienen puodin valikoimat ja keräsivät tarvittavat tavarat kärryyn. Valikoimahan kaupassa ei ollut suuren suuri ja ulkopuolisen silmissä kyläkauppa vaikutti lähinnä R-kioskin ja K-Pikkolon kutistetulta versiolta. Siltä sen piti näyttääkin. Tehtyään ostokset Ykä ja Lötjönen puristivat kyläkauppias Tömpsteisen kättä ja toivottivat voimia eloon ja mahdollisimman suurta onnea ja menestystä. Tokihan he tiesivät että kyseinen kauppa toimi samalla periaatteella kuin heidän oma kyläkauppansa Huitsinnevadan Örnätjärvellä.

Ykä ja Lötjönen siirtyivät ostostensa kanssa pihalle, laittoivat ne pick-upin pressun alle, vetivät vielä Voimasavuke Bostonit ja siirtyivät kohti uusia kuusikymppisten miesten seikkailuja. Niitä sellaisia, jotka vaikuttivat ehkä varsin tylsiltä sille nuorisolle joka kuvitteli elävänsä jossain rap-videossa, mutta jotka näille vanhoille leppoisille viha-ajattelijoille riittivät oikein hyvin. Nämä kaksi miestä poistuivat tarinastamme niin että perävalot vaan näkyi ja pakokaasu leijaili paikalla hetkisen.

Kyläkauppias Tommi Tömpsteinen puolestaan jäi kaupalleen niin kuin kuuluikin. Pitäähän kaupassa sentään olla kauppias. Niin kuin kaksi äsken paikalla ollutta vierasta tiesivät, ei kauppa ollut  varsinaisesti pelkkä kauppa, vaan se oli paikallinen veronkierto- ja elintarvikekeskus, jota Tommi oli vaimonsa Tiinan ja tyttärensä Kertun kanssa pitänyt yllä jo muutaman vuoden. Sitä ennen he olivat asuneet Vantaalla. Tommi oli ollut Keskolla varastopäällikkönä, Tiina puolestaan yläasteen opettaja paikallisella yläasteella ja Kerttu peruskoululainen siinä samassa koulussa. Ja he kaikki olivat lievää hyvin runsaasti enemmän vittuuntuneet rikastettuun elämäänsä Vantaalla. Kerttu oli kysynyt isältään eikä millään muotoa leikillään, että voisiko iskä hankkia hänelle jostain kaasuaseen. Tai mieluummin ihan oikean mutkan. Kun nuo tuontitavarakikkolot pyrkivät liian usein ja liian aktiivisesti iholle ja eivät hyväksyneet, että vastaus oli ei.

Yksi puhelu oli muuttanut kaiken. Tommin vanha kaveri Aatami Ruusenkreeni oli muuttanut vaimonsa kanssa aikaisemmin Reunansyrjään kiertokoulun opettajapariskunnaksi. Hän soitti Tommille. Ilmoittaen tarpeesta ja tarjouksesta. Tommin kaltaiselle miehelle olisi käyttöä. Tommi oli ajanut perheensä kanssa Reunansyrjälle ja tavannut sekä Aatamin, hänen vaimonsa Eevan sekä paikallisen puuhamiehen Hannes Hölehmäisen. Hannes alkoi puheensa:

- Niin kuin tiedät, niin jo toista kautta vallassaan oleva punavihreä hallitus aikoo vakaasti ajaa syrjäseudun totaaliseen pankrottiin, muuttaa täällä asumisen mahdottomaksi ja siirtää väestön asumaan kanahäkkeihin radanvarteen. Kiinteistövero haja-asutusalueilla kymmenkertaistettiin viime vuonna ihan sen vuoksi että täällä ihmiset asuvat hallituksen mielestä väkilukuun nähden aivan liian suurissa asunnoissa ja polttoaineveroahan on nostettu jatkuvasti nimenomaan haja-asutusalueitten bensa-asemilla. Luonnollisesti halkojen poltosta joutuu maksamaan erillisen pienhiukkasveron.

- Samalla kun meitä kyykytetään veroilla lähimmät palvelutkin ovat meistä noin viidenkymmenen kilometrin päässä. Täällä on helvetti soikoon vanhoja ihmisiä, joille olisi tarjolla pelkkä vanhainkasarmimajoitus Radanvarsikaupungin keskustassa. Majoitus jota ei enää edes mainosteta vanhain ”kodiksi” ja siihen me emme halua suostua. Samaan aikaan Radanvarsikaupunki tuhlaa jatkuvasti rahojaan sinne haalittuun ja ahkerasti lisääntyvään lähi-itäläisten ja afrikkalaisten muodostamaan epärunsaudensarveen ja pitää tätä väkivaltaista ja kiittämätöntä kankkulan kaivoa itseisarvona.

- Me haluamme panna hanttiin. Ainakin jollain tavalla. Ampumaan kun ei vielä viitsisi ruveta. Me haluamme kiertää joka saatanan veron ja maksun jonka vaan ikinä voimme. Sitä on tehty jo useissa kylissä ympäri Suomea. Mutta me tarvitsemme siihen jonkun tyypin joka osaa organisoida toiminnan. Me emme siihen itse pysty, sillä taito ei riitä eikä sellaista pysty tekemään harrastuksena vaan täysipäiväisenä työnä. Meillä on tarjolla tilat kyläkaupalle, joka toimisi siinä kulissina. Se on entinen suojeluskuntatalo joka on sodan jälkeen kiertänyt monella omistajalla mutta se on edelleenkin ihan hyväkuntoinen. Toimintaa ajatellen plussana siinä on koko talon kokoinen kellarikerros, lisäksi siinä on pienet asuintilat ja sen lisäksi voimme tarjota sinun perheellesi ekstrana asumiskäyttöön muutaman kilometrin päässä Huitamanjärvellä sijaitsevan seitsemänkymmenen neliön talviasuttavan kesämökin rantasaunalla. Sen testamenttasi meidän kylätoimikunnallemme eräs vanha heppu sillä idealla, että käyttäkää se mahdollisimman suurella tavalla paikallisten ihmisten tukemiseen. Enkä minä kyllä parempaa tapaa keksisi. Tietysti jos haluatte niin rivarikolmioitakin on tarjolla.

Tommi kysyi tähän väliin:

- Onko tälle idealle todellakin koko alueen väestön tuki?

Tähän vastasi Aatami:

- On. Asiasta on pidetty kyläkokous jo aikaisemmin. Toin nimesi esiin vasta sen jälkeen.

Hölehmäinen jatkoi:

- Jos olet halukas kyläkauppiaaksi, niin mitä tukea tarvitsisit eniten?

Tommi mietti hetken ja sanoi sitten.

- No tietysti ensimmäisenä sen, että turvat pysyvät kiinni. Tämähän on kumminkin laitonta toimintaa. Ja sen jälkeen tarvitsen pakastimia. Paljon pakastimia. Auttakaa niitten hankkimisessa. Sen pohjalta mitä suunnittelette, niin varsinaista tuoretavaraa on turha panna myyntiin. Hävikki on turhan suuri. Ja jos ajatellaan toimintaa pidemmälle, niin muutamia maahan kaivettuja täysmittaisia kontteja säilytystilaksi tarvittaisiin. Minä olen halukas. Mutta perheeni ratkaisee. Mitenkä on, Tiina? Voi olla, että tienestimme kyllä pienenevät?

- Niin pienenevät menotkin. Ja neekeri-indeksi pienenee nollaan. Niin että totta munassa tänne tullaan.

-Kerttu?

- Pardon my french, mutta vittuakos me tässä kuhnitaan? Jos se minusta olis kiinni niin olisin häipynyt sieltä helvetin Vantaalta jo kakskymmentä vuotta ennen syntymääni.

Asia oli sillä selvä. Ja nyt Tömpsteinen pyöritti kauppaa, jossa verottaja ei kuitannut osuuttaan kuin siinä toiminnassa mikä tapahtui pienessä julkisessa myymälässä ja kahviossa. Se tehtiin kaiken protokollan mukaan. Kaikki muu tapahtui eräänlaisena välittäjätoimintana. Tilallinen X toi kyläkaupan pakastimiin lihaa. Ostaja Y osti lihan ja kauppias Tömpsteinen piti huolen että valuutta siirtyi tavaran toimittajalle ottaen kaupasta oman provisio-osuuden. Toiminnan kannalta kätevintä oli jauhaa liha suoraan jauhelihaksi, sillä yksinkertaisuus oli tässä tärkeintä. Kokolihaa oli tarjolla siten, että kun tilallinen oli lahtaamassa karjaansa (täällähän se tehtiin nykyään omin päin, ilman väliporrasta ja valtionvalvontaa eikä kukaan ollut vielä kuollut myytyihin tuotteisiin) hän ilmoitti siitä Tommille, joka puolestaan laittoi siitä joukkotekstiviestin kaikille kyläläisille:

”Karjataloustanssit viljelijä Mauno Ryttämön tiluksilla tiistaina klo 16 – 20”.

Silloin ihmiset tiesivät, että Ryttämöltä saattoi käydä hakemassa sisäfilettä tai muuta haluamaansa. Muu jauhettiin jauhelihaksi ja pakattiin puolen kilon pusseihin pakastettavaksi ja sitä eteenpäin myytäväksi.

Tommi siirtyi kaupan puolelta pihalle ja pisti palamaan verovapaan ja siis täysin laittoman punaisen Marlboron. Hänen taskussaan kännykkä soi. Hän katsoi kuka soitti. Jaahah, Möttämön Mikkohan se siellä. Tätä puhelua hän oli odottanutkin.

- Terve… joo, olen… ihan milloin tahansa… puoli tuntia, okke… nähdään, morjens.

Paikalliset metsämiehet olivat tuomassa syksyn ensimmäistä hirvenlihasatsia. Tietysti niin metsästys kuin aseitten hallussapito oli punavihreän hallituksen aikana kielletty jo neljä vuotta sitten, mutta se sai aikaan lähinnä sen että niihin entisiin metsästysaikoihin ja –kiintiöihin alettiin suhtautua ns.  metsästystaiteellisella vapaudella. Sinänsä metsästys tapahtui kumminkin pääosin syksyllä sillä metsämiehet ymmärsivät, että kyllä riistaeläimet täytyy osasta vuotta jättää rauhaan.

Metsästäjät saapuivat kaupan pihalle kuorma-autolla jonka kyljessä luki Kuljetusliike Möttämö. Mikko Möttämö hyppäsi kuskinpukilta ja kätteli Tommia.

- Terve. Montako ruhoa?

- Kahdeksan. Muutama tietysti pantiin palasiksi omille perheille. Mutta nää on kaikki myyntiin ja suurin osa on jauhettu jauhelihaksi. On siellä sitten aika paljon ihan niitä paistilihojakin. Sitten meillä on kuusi ruhoa kuskattu purkitettavaksi. Ne tulee joskus ensi viikolla.

- No eihän siinä muuta kuin aletaan kuskaamaan pakkaseen vaan. Ei tartte paikallisten lähtee hakemaan maksimarketista verollista lihaa ja tukemaan yhteiskunnallista kollektiivista järjenmenettämis- ja järjenmenettämisestä ylpeilevää koneistoa.

- Älä muuta virka, voi herran perkele, en paremmin sano. Silloin aikanaan kun metsästin, tähtäsin hirveä ja ammuin niin se tuntui vaan harrastukselta, lihan hankkimiselta kotiin ja hyvältä suoritukselta. Nyt kun minä ammun niin se tuntuu saatana sissi-iskulta hallintoa vastaan. Jääpähän siitäkin paristasadasta kilosta lihaa verot kuittaamatta ja veroton eväs menee sinne minne se kuuluukin.

Kun hirvenlihat oli siirretty pakkaseen ja kirjattu ylös meni Tommi tietokoneelleen ja kirjautui työvaihto.net-sivustolle jonka yksi ylläpitäjistä hän oli. Työvaihtonetti oli toiminnaltaan varsin yksinkertainen. Sinne ilmoittautuivat ihmiset joilla oli jonkun alan osaamista ja jotka saattoivat tarvita jonkun toisen alan osaamista ilman verottajan väliintuloa. Nytkin haku tuotti tulosta. Eräs sähköasentaja tarvitsi kylpyhuoneeseensa laatoitusremonttia. Ja eräs laatoittaja puolestaan tarvitsi sähköasentajan palveluksia. Tyypeillä ei ollut ajomatkaa toistensa koteihin kuin kolmekymmentä kilometriä. Tommi laittoi miehille toistensa yhteystiedot ja samalla omat tietonsa. Jos pimeät molemminpuoliset remontit onnistuivat, sopivat keskinäisen työn vaihtajat keskenään summasta jonka he laittoivat käteisenä kirjekuoressa Tommille hänen omaan postiosoitteeseensa. Mitään ei ollut pakko maksaa. Työvaihtonetti ei vaatinut sitä. Mutta likimain jokainen maksoi. Keskinäisenä tehty pimeä työ kuitenkin säästi heiltä sen verran paljon, että he halusivat kiittää ihmisiä jotka järjestivät heille tämän mahdollisuuden.

Tommin tytär Kerttu tuli työhuoneen ovelle ja sanoi:

- Moi iskä! Minä lähden kuskaamaan postiin satsin älyllistä styroksia!

Kerttu. Tuo ihana 19-vuotias duracell-pupu. Hän oli aivan ominpäin keksinyt Intelligentix Oy:n joka teki ihan mukavaa tulosta. Yrityksen idea oli myydä ns. suvaitsevais-tiedostaville ihmisille niitä kirjoja, jotka olivat kaikkein eniten pop. Tai oikeastaan kirjan kansia. Ne oli printattu Kertun hankkimalla hyvälaatuisella printterillä ja kansien sisällä oli vain kirjan kokoinen pala styroksia. Se näytti hyvältä tiedostajan kirjahyllyssä ja sehän riittikin eikä joku toinen tiedostaja oikein uskaltanut kysyä että ettei sulla vaan ole styroksiversio tuosta Jari Tervon Kootuista Filosofisista Lausunnoista koska hänellä itselläänkin oli samanlainen ja samasta firmasta ostettu.

Luonnollisesti Intelligentix Oy kunnioitti asiakastaan ja tilattu lähetys lähetettiin ilman muuta eri lähettäjänimellä joten vastaanottaja sai sekä lähetyksen että laskun Oy Askartelutarvike Christina Tömmermann Ab:lta. Tommin kyläkauppahan toimi myös asiamiespostina mutta kun varsinainen postinjakelu tapahtui nykyisin vain kerran viikossa keskiviikkoisin niin Kertun kannatti viedä postitettava lasti suoraan Radanvarsikaupunkiin. Nopea postitus takaa tyytyväisen asiakkaan. Varsinkin kun postitettava tuote on kymmenen kertaa halvempi kuin varsinainen kirja. Ruokittua tiedostavaa egoa kymmenesosahinnalla. Niin firma mainosti ja täkyyn tartuttiin.

Kerttu oli muutenkin oikea touhutornado. Tämän firmansa lisäksi hän auttoi jatkuvasti kyläkaupassa ja sen lisäksi opiskeli verkko-opiskeluna kauppatieteitä. Ei hän oikeastaan ollut kiinnostunut mistään tittelistä vaan halusi laajentaa osaamistaan. Sen lisäksi hän oli paikallisen suojelukaartin lotta-aktiivi ja erikoistunut erityisesti muonituspuolelle. Varsinainen koulu hänellä oli loppunut peruskouluun ja kun Tommi oli kysynyt, että pitäisikö hänen lähteä opiskelemaan johonkin varsinaiseen oppilaitokseen josta saisi varsinaisen paperin oli Kerttu vastannut:

- Miksi? Että olisi siitä hyötyä, niin minun pitäisi lähteä täältä pois. Radanvarsikaupunkiin. Tai Vantaalle. Tai Helsinkiin. Minä ammun mieluummin itseäni pistoolilla kämmenestä läpi kuin lähden takaisin siihen rikastushelvettiin josta me onneksi päästiin pois. Minä perin aikanani tämän kaupan teiltä, koukkaan itselleni jonkun mukavan paikallisen hepun miehekseni ja kauppa jatkaa toimintaa toisessa polvessa. Miksei vaikka kolmannessa. Ja täähän on vasta alussa. Täytyy kehittää yhteistyötä ja verkostoitua muitten samanlaisten kauppojen kanssa. Järjestelmän munillepotkiminen on vasta alkanut mutta me opitaan joka päivä lisää. Jokainen uusi potku tekee aina enemmän kipeetä. Ja usko huviksesi, isä kulta, minä potkin niin mielelläni.

Eipä siihen ollut vastaan sanomista. Kerttu oli hyvä tyttö. Hän halasi isäänsä ja läksi kyläkaupan autolla viemään Radanvarsikaupungin pääpostiin annoksen styroksiin upotettua tiedostavan egon ruokaa. Tommin kännykkä piippasi. Viesti oli lyhyt:

OK. ETA 01.00.

Viestin oli lähettänyt kuorma-autoilija Jarkko Mörvönen Lieksasta, tarkemmin sanottuna Inarin raja-asemalta. Hän oli osa Venäjän puolelta tulevaa rekkakaravaania joka toi verovapaata materiaalia samankaltaisiin kyläkauppoihin ympäri Suomea. Paikalliset rajavartijat katsoivat toimintaa läpi sormien sillä punavihreä hallitus oli tylysti heikentänyt heidän niin palkkaansa kuin työaikojaan ja heille karavaanin puolesta maksettu erittäin kohtuullinen korvaus kuittasi asian. Jos valtiokoneisto ei enää toimi eikä välitä työntekijöistään, niin korruptio muuttuu lähinnä toisen luokan filosofiseksi kysymykseksi.

Mörvösen rekka oli täynnä Baltika-olutta sekä venäläistä votkaa, jotka kyläkaupassa kuskattaisiin maahan kaivettuun konttiin paikallisten ostettavaksi. Radanvarsikaupungin alkossa ei Reunansyrjän asukkaita oltu aikoihin nähty niitä poikkeuksia lukuunottamatta jolloin asiakas halusi tehdä erikoistilauksen. Nämäkin olivat vähentyneet sillä näihin karavaaneihin saattoi tehdä ennakkotilauksia. 16-vuotista viskiä sai myös Venäjältä. Luonnollisesti rekassa oli myös paaleittain savukkeita. Jos Radanvarsikaupungissa ja varsinkin sen reuna-alueilla joku kaivoi tupakkiaskin taskustaan, niin yleensä siinä oli harakanvarpaita. Kaiken kaikkiaan veronkiertoa ei enää pidetty minkäänlaisena rikoksena vaikka hallinto oli suhtautunut siihen aina vain ankarammin. Tavallinen ihminen ajatteli että kun verorahoja käytetään utopian eikä hänen itsensä vuoksi niin piruako niitä maksamaankaan. Kannattaa panna ennemminkin omaan sukanvarteen, auttaa toisia ja luottaa heidän apuunsa sillä joskus tulevaisuudessa häämöttävä eläke ei kattaisi kuin asumisen parhaimmillaan kunnallisissa kuutioasunnoissa ja huonoimmillaan vanhainkasarmilla jossa tarjolla oli vain sänky ja pieni kaappi kahdenkymmenen hengen tuvissa. Joka tapauksessa näihin asuntomuotoihin siirtyessä kunta takavarikoisi vanhuksen aikaisemman omistusasunnon itselleen kustannusten peittämiseksi.

Lisäksi Mörvösen autossa oli kätkettynä kahdeksan Kalashnikov-rynnäkkökivääriä, kymmenen Grach-pistoolia sekä huomattava määrä patruunoita. Paikallisessa suojelukaartissa oltiin sitä mieltä, että Radanvarsikaupunkiinkin levinneet haittamaahanmuuttajien aiheuttamat mellakat eivät todellakaan leviä Reunansyrjään. Ne estettäisiin. Ja keinot siihen oli kyllä olemassa.

Tässä vaiheessa tarinaa kertojamme ottaa puheenvuoron ja esittää sen kysymyksen jonka lukija saattaisi ehkä esittää. Eli eikö virkavalta puutu asiaan? Tässähän on kyseessä erittäin laajamittainen veronkierto, johon osallistuu kokonainen lakkautettu kunta. Maassa vallassa oleva hallitushan on suhtautunut veronkiertoon erittäin ankarasti ja yli viidentuhannen euron veronkierto tietää ehdotonta vankeutta. Hallitus kun tarvitsee joka ainoan pennin unelman ja utopian ylläpitämiseen.

No, tokihan virkavaltakin oli asiasta tietoinen ja myös paikalla käynyt. Otetaanpa esille eräs keskustelu, joka oltiin käyty kyläkaupalla vuotta aikaisemmin. Keskusteluun olivat osallistuneet Tommi ja Tiina Tömpsteinen, paikallinen puuhamies Hannes Hölehmäinen sekä vanhemmat konstaapelit Kelpo Wankman sekä Teppo Lörröw Radanvarsikaupungin poliisista. Poliisit olivat avanneet keskustelun:

- Niin… saamiemme tietojen mukaan täällä kyllä harrastetaan tämän kyläkaupan kautta erittäin laajaa veronkiertoa. Meidän pitäisi ratsata paikat ja ryhtyä toimenpiteisiin.

- Tuskinpa tarvitsee. Ettekä te niihin ryhdy.

- Ja miksiköhän ei?

- Radanvarsikaupungilla ei ole siihen varaa.

- Mitä tarkoitat?

Tommi Tömpsteinen löi poliisien eteen pöytään kansion ja sanoi:

- Tätä kauppaa käyttää vajaa kaksituhatta ihmistä. Tuossa kansiossa jokainen heistä on allekirjoittanut tunnustuksen, henkilötunnuksella lisättynä että he ovat käyttäneet tätä kauppaa ja sen palveluja jo useita vuosia. Mikä taas tahtoo sanoa, että jokainen heistä on syyllistynyt sen asteiseen veronkiertoon joka tietää automaattisesti ehdotonta vankeutta koko kylän aikuisväestölle. Mietipäs sitä oikeusprosessia. Ensinnäkin mitä se maksaa ja mitä maksaa kokonaisen kylän aikuisväestön vankeustuomio? Ja minkälainen juttu se olisi julkisuudessa?

Hannes Hölehmäinen jatkoi:

- Ja tulee muistaa myös se, että siinä vaiheessa kun täältä kuskataan aikuisväestö tiilenpäitä lukemaan, niin täällä on kuitenkin myös noin kahdeksansataa lasta. Kaupunki joutuu ottamaan heistä joka ainoan huostaan ja sijoittamaan laitokseen, sillä ei sellaiselle määrälle mitään sijaisperheitä löydy. Yhden lapsen vuosikustannus laitoksessa alkaa tässä vuosikymmenen loppuvaiheessa lähennellä kahtasataatuhatta euroa. Mistäs te se rahan revitte? Lisätään tähän vielä ne vanhukset joista me pidämme huolta ja jotka joutuvat kaupungin elätettäviksi. Vanhainkasarmiin ehkä mutta kumminkin. Kerropas nimismiehelle tämä kysymys. Tietysti voitte todeta, että ei täällä mitään ongelmaa ole ja otatte samalla mukaanne hyvän satsin lihaa, viinaa ja tupakkaa. Saatte niitä mukaan joka kerta täällä käydessänne kun ette käy liian usein. Suojelurahoiksihan niitä on ennen kutsuttu ja miksei kutsuttaisi nytkin sillä valtio itsessään alkaa muistuttaa mafiaa.

Konstaapelit Wankman ja Lörröw katsoivat hetken toisiaan ja nyökkäsivät. Sitten Lörröw sanoi:

- Oliskos Camelia? Ja hirvenliha maistuisi myös.

Tämän jälkeen ei viranomaisongelmaa enää ollut. Varsinkin kun poliisit tiesivät, että kyseinen Reunansyrjän kylä ei ollut ainoa samanlainen. Suomalainen virkamieskoneisto perustui siihen, että ihmiset noudattivat sen määräyksiä. Jos yksi, tai kymmenen ei sitä tehnyt, saattoi virkakoneisto jyrätä heidät. Jos kyse oli tuhansista ja kymmenistä tuhansista, niin virkakoneiston keinot loppuivat. Silloin virkakoneisto ei pitänyt kansalaisia panttivankeina vaan kansalaiset puolestaan virkakoneistoa. Ja virkakoneisto tiesi sen.

Tommi Tömpsteinen kävi hirvimiesten poistuttua läpi hieman inventaariota. Lihaa oli ihan mukavasti. Perunalaarit olivat täynnä. Makaroonia ja riisiähän täällä ei pahemmin myyty, sillä sitä ei saanut kuin verollisena. Paikallisen leipomon leipää oli kyllä hyvin tarjolla. Leipomolla oli myös oma mylly. Laiton yrittäjätoiminta poiki lisää laitonta yrittäjätoimintaa ja sehän oli kaikkien eduksi. Nyky-Suomessa.

Muutamaa päivää myöhemmin kyläkaupan pihaan ajoi punainen Nissanin pick-up. Tommi oli juuri silloin tupakilla pihalla. Kas, siinähän oli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis.

- No morjesta. Metsältä tulossa?

- Sieltähän me.

- Tulikos saalista?

- Vähän heikko lintuvuosi on ollut mutta pari kaakanaa saatiin sentään ammuttua. Ei pääse rouvat ihan kokonaan kotona vittuileen suurille valkoisille metsästäjille. Ja me kyllä ostettais sulta sitä melkein laillista hirven purkkilihaa. Sulla vissiin on sitä jo?

- Joo, itse asiassa satsi tuli purkittamosta eilen. Kai te sumpit ja munkit sentään otatte?

- No totta munassa. 

Tässä kyläkaupassa ymmärrettiin, että tyytyväinen asiakas on kaiken a ja o.


Kirjoituksessa mainitusta kiertokoulusta kirjoitin jutussa Kiertokoulu.

 Samanlaista ja kovasti kannattamaani kansalaisaktivismia jota toivon joskus tapahtuvan käsittelin kirjoituksessa Hömpstadin Kassa.

16 comments:

Anonymous said...

Pakko tunnustaa, että veronkierto tuntuu ihan hirveän väärältä asialta, eikä siihen haluaisi lähteä jos on yhtään mitään muita vaihtoehtoja. En itsekään ymmärrä mistä tämä tunne niin vahvana tulee, mutta tulee kuitenkin.

Mutta sitten tohon puolluontaistalouteen...

Viljalle saa ihan kohtuullisella hinnalla pienmyllyjä. Niden avulla jyvät muuttuvat jauhoiksi. Ymmärtääkseni on olemassa aika tolkullisia tapoja myös puurohiutaleiden tekemiseen.

Omenoille sun muille mehunlähteille löytää aika tehokkaita sähkökäyttöisiä mehumyllyjä. Parin kilowatin kone pyörittää raastinta ja linkoa samalla akselilla ja mehussa on paljon hedelmälihaa. Omput tosin vaahtoavat melkoisesti eikä sille vaahdolle oikein keksi järkevää käyttöä.

Lihahan kannattaa myydä tuoreena ja vasta teurastettuna jos mahdollista. Pakastettu liha... Jotenkin ei nappaa. Jos lihaa palvaa, savustaa, tekee valmiiksi uuni/nyhtöpaistiksi, kuivaa, valmistaa lihapulliksi... asiakkaille valmiiksi, niin sekin voi toimia kivasti.

Marjoja, raparpereja, hedelmähilloja sun muita voi toki pakastaa ja myydä sellaisina.

Perunoita ja juureksia maaseudulla on aina osattu säilyttää.

Jotenkin tuollaiseen veronkiertokylätoimintaan sopisi hyvin perinneruokaharrastuneisuus. Osa sadosta voisi muuttua näppärästi tuotteiksi ja niillä tuotteilla saattaisi hyvinkin olla pienet vakiomarkkinansa vähän kauempanakin.

Ylimääräinen osa omena- sun muusta hedelmä + ehkä joiltain osin juuressadostakin kuluu tuossa kylässä varmaan riistaruokintaan.

Verojen ihan laillisessa ja moraalisesti kestävä välttäminen on muuten joskus todella helppoa. Vastikkeellinen työ on veronalaista, vastikkeeton työ verotonta. Eli jos sovitaan, että "jos sä teet sitä, niin saat tätä" niin kyse on veronalaisesta työstä. Jos taas sanotaan että "Muulla ois joutavana sitä-ja-tätä, tarttisitko? Saisit ilmaiseksi! Ja mitäs luulet, oisko sulla joskus aikaa tulla katsomaan sitä meidän xxxxxx kun osaat sellaisia asioita?" niin kyse on verottomasta toiminnasta. Asiasta voi olla yhteinen kulttuurillinen ymmärrys ja normaalia vastavuoroisuutta, kunhan ei ole vastikkeellisuutta. Ja talkoo ruuat, juomat, kyydit sun muut saa toki tarjota, myös talkoolaisen läheisille.



Anonymous said...

Aselakien tiukennukset ovat tiputtaneet käytettyjen aseiden hintatason alan liikkeissä niin alas että vähävaraisten perikuntien ja luvanmenetysuhan alla olevien kannattaa ihan tosissaa harkita aseiden ja ammusten myymistä jonkinlaisen suorakauppatoiminnan puitteissa.

Makaronihan on muuten lähinnä kuivattua tuorepastaa. Ja tuorepastaa syrjäseudulla kyllä opitaan valmistamaan hujauksessa jos siihen on tarve.

Isommasta kaupungista käsin tuollainen maatilamyyntiin rinnastuva paikallis-, pien-, luomu-, perinne- jne. tuotannon asiakkuus on helppo, hyvä ja luonteva juttu. Ja sillä kaupunkilaisellahan ei voi olla mitään aavistusta siitä, miten myyvä taho hoitaa kirjanpitonsa.

Aika usein on muuten käynyt mielessä että joko Ely-keskukset ovat keskittyneet työllisyyden tappamiseen tai ne soveltavat pientuotantoon suurtuotannon kriteereitä. Kyse voi olla jopa käännösvirheestä. Ehkä teollisen mittakaavan elintarviketuotantoon viittaavat termit on suomennettu väärin tarkoittamaan pienen mittakaavan ruuan valmistamista. Muuten on aika vaikea selittää sitä, että ruuan valmistamiseen sovelletaan ruokatuotannon kriteereitä Suomessa mutta ei missään muualla koko Euroopan alueella.

Ja ihan lailliselta pohjalta... Herukkapensas maksaa saman kuin kilo herukoita kaupassa. Pensas tuottanee sen 30 - 100 kiloa elinaikanaan ja siitä saa tehtyä taivukkaita ja pistokkaita lähes rajatta. Omenapuu maksaa saman kuin 15-20 kiloa omenoita ja tuottaa vuodessa enemmän kuin tuon määrän - jopa sadan vuoden ajan. Luumut, kirsikat, kriikunat, raparperit, kurpitsat... Maaseudulla, haja-asutusalueilla ja isommilla omakotitonteilla on kyllä tilaa hyötypuutarhoille.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne ja vinkeistä. Tulevaisuuden ennustaminen on tietysti vaikeaa, mutta tämän kaltaista tulevaisuutta pidän ihan mahdollisena. Tietyt taajamat monikultturistuvat ja muuttuvat ghetoiksi mutta pysyvät silti jotain kumman syystä punavihreinä. Haja-asutusalueet puolestaan pyrkivät irtautumaan tuosta kehityksestä mahdollisimman paljon. Jopa niin paljon, että maassa tosiasiassa vallitsee kaksi erillistä yhteiskuntajärjestelmää.

Anonymous said...

Säästövinkki:
Kaupassa käydessä voi lukea iltapäivälehtiä ilmaiseksi. Ennen muiden ostosten tekemistä katsotaan mielenkiintoisimmat otsikot lehtien kannesta, luetaan ne muutamat kiinnostavat jutut ja lopuksi pistetään lehti paikalleen ja aloitetaan varsinaisten ostosten tekeminen. Näin iltaroskasta saa hintansa arvoisen. Kauppa ei suorasti menetä senttiäkään, enkä pidä asiaa varkautena. Menetelmä toimii pääkaupunkiseudun suurissa kauppaketjuissa ja luultavasti muuallakin missä kauppoja on paljon.

Jos myyjä huomauttaa asiasta, voidaan todeta vaikkapa: "tämä on niin ikävää kuin haluat sen olevan" tai "ajattelin ostaakin, mutta ei sitten" tai ei sanota mitään, viedään lehti paikalleen ja poistutaan asioimaan toiseen kauppaan.

Myyjällä on neljä vaihtoehtoa:
1) Huomauttaa asiasta
2) Antaa porttikielto
3) Soittaa poliisit
4) Antaa asian olla

Teon oletettavat seuraukset:
1) Lukija lähtee kaupasta ostamatta mitään. Kauppa ei saa rahaa. Myyjä joutuu näkemään vaivaa. Myyjä turhautuu eikä jaksa huomauttaa asiasta muutamaa (<5) kertaa enempää.
2) Myyjien työtaakka lisääntyy merkittävästi. Kaupan myynti laskee. Porttikiellon saaneen asiakkaan muistaminen on työlästä ja turhaa: oletetaan että asiakkaalla on porttikielto, ja että hän saapuu kassalle ostosten kanssa. Jos asiakkaan rahat eivät kelpaa, hän voi käytännössä jättää ostoksensa hihnalle tai kärryyn, jolloin myyjä joutuu kantamaan ostokset takaisin, mikä on työlästä. Jos lähistöllä on monia muita vastaavia kauppoja, yhden kaupan porttikiellolla ei ole käytännön merkitystä. Myyjien vaihtuvuus on suuri.
3) Jos poliiseja ei ole liikkeessä tai todella lähellä, niin Poliisi nauraa. Työaikaa tuhlaantuu. Poliisi joutuu priorisoimaan oikeitakin rikoksia, eivätkä sen resurssit riitä tällaisen roskan huomioimiseen.
4) Asiakas lukee muutaman jutun lehdestä, pistää sen paikoilleen ja tekee ostoksensa. Myyjän työtaakka ei lisäänny. Kauppa saa rahaa.


Käsitykseni mukaan muutama myyjä huomauttaa asiasta muutaman kerran ja sitten antaa asian olla kuten muutkin myyjät. Vaihtoehtoja 3 ja 4 en ole havainnut. Minulla ei ole mitään myyjiä vastaan. En vain usko yksittäisten myyjien jaksavan nähdä paljon vaivaa K- tai S-kartellin voittojen tähden.

Jos iltapaskan toimittaja tekee mitä huvittaa, niin teen sitten minäkin.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Ano ja kiitos säästövinkeistä. Sinänsä viisainta on olla lukematta iltapäivälehtiä niin rahalla kuin ilmaiseksi. Ei niistä saa enää kuin mahahaavan alun. Se, mitä totesit iltapaskan toimittajasta tarkoittaa varmaan tätä:

http://mvlehti.net/2016/09/13/iltalehden-toimittaja-mari-pudakselta-epaammatillinen-pohjanoteeraus/

Palaan blogissani tuohon, samoin kuin Kajaanin tapauksiin ja ennen kaikkea ns. yksittäistapauksiin.

Anonymous said...

Aivan turha on itänaapurista viinaa tuoda, aika nopeasti valmistuvat panimot ja tislaamot kun tarve on suuri. 8)

Tupakan kanssa se ongelma taitaa olla, ei taida kotitarve kessu enää kelvata...

Ari

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Ari. Vaan minkälainen olisi se tiputetun tavaran laatu? No joo, olen minäkin kyllä saanut käsiini pontikkaa joka ei ole ollut mitään korpirojua vaan ihan puhdasta spriitä. Kessun viljely lienee sinänsä kyllä aika työlästä.

Anonymous said...

Jos aiot Ykä palata blogissa yksittäistapauksiin, niin teepäs tämmöinen testi:

Googleen ssna yksittäistapaus ja kuvahaku päälle. Sitten vain katsotaan että mitä Göögeli näyttää. Siinä niitä sitten tulee, yksittäisiä yksittäistapauksia joilla ei ole mitään tekemistä toistensa eikä etenkään islamin kanssa.

Sen jälkeen sama normaalihakuna.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Ano. Tuli testattua. Mielenkiintoiset tulokset,

Becker said...

Poliittinen aatelisto kusettaa hallintoalamaisia sen kuin kerkee. Veroja revitään jo kertaalleen tai useampaankin kertaan maksetusta omaisuudesta, perinnöstä, lapasten kutomisesta, pullojen keräämisestä ja ties mistä. Ahne hallinto nyppii viimeisetkin perskarvat kansalaisten hanurista.
Verojen kierto on niitä suurimpia mielihyvää aiheuttavia tekoja mitä suomalaiselle on suotu. Minun yöuneni ei häiriinny ns.pimeän rahan käytöstä tai verojen kierrosta, päin vastoin. Enkä juuri tunne ketään muutakaan jota se moraali vaivaisi.
Tässä kirjoituksessa oltiin oikein hengessä mukana.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Becker ja a-men. Ei lisättävää.

Anonymous said...

Kiinteistövero on kyllä suoranaista -tuilua haja-asutusalueen asukkaille.
Kasvukeskukset pitävät talvisin katuja lämmitettyinä, tarjotaan ilmaista wlania ja joukkoliikenne saa alennuksia kaupunkialueella noin muutamana esimerkkinä.
Mitäs korven asukki saa vastineena? Ei katuvaloja tai edes teiden kunnossapitoa!

Vuokrakerrostaloissa se haalitaan asukkailta eli asumistukina vuokranantajien saaviin.

Lopunperin et omista täällä uhtään mitään sillä kun joudut pakkotoimien uhalla maksamaan omistuksistasi niin et sinä niitä silloin oikeasti omista.

Kiinteistöveron osalta on pää nyt avattu ja sitä veroa tullaan kiristämään maailman tappiin.

-Tvälups-

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. Tuo on niin totta. Ei meillekään julkista infraa tule mutta panttivankimaksu on piru vie vaan maksettava.

Anonymous said...

Piiloverotus Suomessa osataan: vesi- ja jätevesimaksut, jätehuoltomaksut, kiinteistöverot, rakennusten energiatodistukset, kaupungeissa tonttivuokrat, ym erilaiset lupa ja tarkastusmaksut. Kiinteistöveroa korottaa vielä se, että verohallinto on nostanut kiinteistöjen verotusarvoja rivakkaan tahtiin.

Erilaiset verolaskelmat muuten pitää tarkastaa huolella. Muutama vuosi sitten törmäsin tapaukseen, että kiinteistöverolippu tuli tyhjälle tontille. Se ei ollut kovin suuri määrä, meni maksuun, mutta sitten tuli vielä aluejätemaksu, silloin soitin kuntaan ja kysyin että pitääkö pelkästä tontista maksaa? Oli tullut sekaannus, tontilla oli jossain vaiheessa ollut rakennuslupa, joka oli jo rauennut.

Verosuunnittelu on laillista ja erittäin kannatettavaa. Muistakaa mm, että omassa käytössä ollu koti irtaimiston myyntivoitot ovat verovapaita 5000 euroon saakka. Aika harva siihen edes pääsee kun ostohinnat ovat korkeemmat.

Maaseudulla/haja-asutusalueella asuvat ovat muutenkin yliverotettuja. Poliisi tulee, jos tulee tunnin tai kahden kuluttua. Passin hakemiseen pitää varata koko päivä, mikään muukaan palvelu ei ole samalla tasolla kuin kaupungissa.

t Kitupiikki

Anonymous said...

Taisteluvälineupseerille:

Jos miettii sitä, että mitkä verot ovat haja-asutusalueiden kannalta kaikkein tuhoisimpia, niin kyllä varainsiirtovero menee ykköseksi.

Taajamassa on helppo pistää rahat kiinni asunto-osakkeeseen. Myydessä saa vastaavan kohteen hinnan verran takaisin. Vaan haja-asutusalueilla, missä asuminen on omakotitalopohjaista, meneekin hinnasta valtava osa varainsiirtoverona hukkaan, joten asuinpaikkaa vaihtava ottaa aina rutosti takkiinsa.

Kun varainsiirtoveron kansantaloudelliset haitat ovat paljon suuremmat kuin siitä tuleva verokertymä, niin ihmettelen, ettei tämä puoliporvarihallitus ole vielä poistanut sitä.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Kitupiikille ja Anolle & kiitos kommenteistanne. Olette molemmat oikeassa. Ja se varainsiirtovero on silkkaa ryöstöä.