keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

KYMMENEN VUODEN KIITOKSET

Tänään tämä Yrjöperskeles-blog täyttää kymmenen vuotta. Tuo ajan kuluminen on jotain käsittämätöntä. Tuntuu siltä, kuin olisin pistänyt blogin pystyyn aivan hetki sitten. Miksi tein näin, silloin aikanaan? No, näin että maamme on menossa vaaralliseen suuntaan ja halusin omalta osaltani varoittaa siitä. Yhtenä pienenä äänenä väkijoukossa. Jos katsotaan vuotta 2017 niin voi todeta, että varoitukset pitivät paikkansa.

Innoittajina blogin aloittamiseen toimivat silloin Jussi Halla-ahon blogi, Reinoblog, silloin vielä toiminnassa ollut Suomen Sisun keskustelupalsta sekä muutama muu taho. Ajattelin alkaa kirjoittaa blogiani lähinnä omaan työni liittyvistä asioista. Ajattelin myös, että kirjoitan muutaman jutun, huomaan, ettei tää ketään kiinnosta, lopetan ja totean että tulipahan edes yritettyä. Kiinnostusta blogiin olikin sitten yllättävän paljon, joten jatkoin ja jatkan vieläkin vaikka vuonna 2011 laitoin jo kertaalleen blogin telakalle. Juttuja on kasassa tämä mukaan luettuna kaikkiaan 860 kappaletta, tekstiä kertynyt useamman tuhatta sivua ja kommenttejakin on läjässä kaikkiaan 21.525.

Mitä tällä blogilla ja näillä samankaltaisilla blogeilla, keskustelufoorumeilla ja ns. vaihtoehtomedialla on sitten saatu aikaiseksi? Jos miettii yksittäistä Yrjöperskeles-blogia niin tuskin mitään. Mutta suuri virta koostuu pienistä puroista ja tämä on yksi niistä puroista. Ihmisten käsitys asioista ja valtamedian propagandasta on nykyisin aivan toinen kuin vuonna 2007. Tietty kupla on puhkaistu eikä sitä saa enää puhallettua ehjäksi. Kupla kun perustuu tyhjälle ja se pysyy kasassa vain lisääntyvällä pakkovallalla. Mitä jatkossa tapahtuu, jää tietysti nähtäväksi. Suomen Poliisi on ainakin ottanut itselleen uusohranalaisen linjan ja mieltää monikultturistisen onnelan kyseenalaistajat rikollisiksi vihakirjoittajiksi jotka täytyy hiljentää. He tietysti toimivat juuri niin kuin poliittinen- ja virkamieseliitti sekä valhemediaksi muuttunut valtamedia vaatii.

Noin henkilökohtaisesti tästä blogista on tullut minulle ajan myötä myös harrastus. Osa blogin sisällöstä on puhdasta agitproppia mitä se on ollut alusta saakka. Osa on taas ihan puhdasta kirjoitusharrastusta. En ollut harrastanut sitä koskaan aikaisemmin, enkä edes tiennyt omaavani kiinnostusta sellaiseen.

Kiitän lukijoita. Kiitän kommentoijia. Miellän heidät ystävikseni, joita en ole koskaan tavannut. Ja lähetän myös lämpimät terveiseni tietyille erinomaisille blogeille, jotka ovat lopettaneet toimintansa ajan myötä. Reinoblog, Octavius, Poropoliisi, Keskiolutkommandot, VonPee, Hampaan Kolosta ja Nikopol. Voimia eloon teille ja kiitos siitä kaikesta minkä aikanaan teitte. Ehkä palaatte vielä.

Myöhemmin lisään vielä (en tähän mennessä ehtinyt) blogiini pari tagia lisää eli Radanvarsikaupungin ja sitten kohdan ”Pitkät tarinat”. Olen saanut sähköpostiini palautetta, että nuo novellityyppiset jutut voisi laittaa myös oman tagin alle. Tapahtuu jossain vaiheessa kevättä.

Tässä samallahan loppui myös gallup-kyselyni lukijoitten sukupuolesta. Osallistujia oli 447, heistä miehiä 389 eli 87,02 % ja naisia 58 eli 12,98 %. Naislukijoita oli itse asiassa hieman enemmän kuin kuvittelin. Kiitokset molempia sukupuolia (tässä blogissa ei vielä tunnusteta sukumonioita) edustaville osallistujille.


 Ja laitetaanpa sitten taas hieman lukijoitten heittoja kommenttiosiosta:


-KKi-

Tulipa mieleen, että on ajat muuttuneet.

Ennenwanhaan rantojen miehet rötösteli jotakin, jotta pääsivät talveksi linnaan lihomaan.

Nykyään ei mukavan oloiset pääse hekään linnaan lihomaan vaan lihovat fattan kämpissä ja ahdistuvat apeista verhoista.

Rantojen miehetkään eivät enää pääse linnaan lihomaan vaan eivätpä kyllä fattan kämppiinkään.

FEBRUARY 12, 2015 AT 3:01 AM

(lyhyt tuomiohuomio)


Kumitonttu (Paavo Arhinmäestä):

Rasismi kuuluu ihmisluonteeseen, koska "omia" halutaan suosia ja "vieraita" varoa. Kuluttaja luottaa tuttujen vinkkeihin ostopäätöstä tehdessään. Nepotismi on arkipäivää julkishallinnossa.

Ja mitä vaatii Paavo? Ihmisluonnon erottamista todellisuudesta - uutta Homo Sovieticusta. Toinen vaihtoehto toteuttaa syrjimätön maailma on määrätä niin kovat rangaistukset, että ihmiset tottelevat. Kumpi tahansa, Neuvostoliitto on Paavon tähtäimessä.

FEBRUARY 23, 2015 AT 10:45 AM

(toinen muistutus nukkuville)


Strix Senex:

Järki ja tunne tavataan usein asettaa toistensa vastakohdiksi, mutta eihän se niin ole. Ei järjen vastakohta ole tunne, vaan järjettömyys. Ja järjettömyyden syynä on usein tunneperäinen piittaamattomuus tosiasioista.

FEBRUARY 25, 2015 AT 12:39 PM

(hyvän ihmisen todellisuus)


keski-ikäinen pikkupoika:

Suomessa miehet kuolee keskimäärin 77.5 vuotiaina ja naiset kuusi vuotta vanhempina. Kun eläkkeelle jäädään noin 61.5 vuotiaana niin mies ehtii nauttia eläkettä 16 vuotta ja nainen 22. Siis miehen eläkevuosi on vain 0.7 vuotta.

Koska miehiä on vaikea saada elämään pidempään niin pitääkö nyt tasa-arvon nimissä alkaa talviliukkailla kamppaamaan mummoja nurin?

MARCH 1, 2015 AT 3:45 PM

(lyhyesti laittomuudesta)


Anonymous:

Eräs mielenkiintoinen näkökulma:

Marxilaisista lähtökohdista ponnistavat ideologiat hyväksyvät, jopa ihannoivat voiman ja väkivallan käyttämistä "sosiaalisen ja sortavan painostuksen murtamiseksi".

Syystä tai toisesta ne eivät kuitenkaan hyväksy, saati ihaile sitä, että kukaan puolustautuisi rikollisuudelta voimaa käyttäen.

Rikollisuudelta puolustautuminen omin voimin olisi keskusjohtoisen yhteiskunnan idean vastainen asia. Niinpä marxilaisuudesta katsoen se pitää kitkeä keinolla millä hyvänsä pois.

MARCH 11, 2015 AT 9:34 AM

(kaksi tarinaa kiusaamisesta)


Ano:

Kun arvolipilaarit ja/tai äärivassarit täydellisessä moraalittomuudessaan, epärehellisyydessään ja pahantahtoisuudessaan ensin luovat ongelman, niin seuraavaksi he tietenkin syyllistävät itse aiheuttamastaan ongelmasta niitä, jotka ovat koko ajan vastustaneet kyseisen ongelman luomista.

MARCH 12, 2015 AT 4:03 PM

(seitsemän veljestä ja väärä uhri)


Rouva Ano:

Laitanpa lusikan soppaan minäkin. Tämän päivän lehdestä saimme lukea jutun rakkaasta naapurimaastamme Ruotsista, että siellä oli 27-vuotias mies jätetty tuomitsematta raiskauksesta, koska 13-vuotias uhri oli niin hyvin kehittynyt! Minun ymmärtääkseni tässä annettiin lupa raiskaukseen, kunhan uhri täyttää naisen mitat. Olenko nyt ymmärtänyt oikein, vai miten tämä juttu ei nyt oikein meinaa aueta? Jutussa ei kerrottu tekoon syyllistyneen miehen taustasta mitään, mutta väkisinkin tulee mieleen jotakin... Sanonko mitä? No, en sano.

MARCH 13, 2015 AT 6:59 PM

(poliittisen broilerin tunnustus)


Vasarahammer:

Heimokulttuurissa kasvaneille empatia ei ulotu toisheimoisiin puhumattakaan vääräuskoisista.

MARCH 14, 2015 AT 6:48 PM

(lyhyesti kuvista ja mielikuvista)


Becker:

Eikö hitaasti ymmärtävä tsuhna tajua sitä, että toi somaliämmän keskisormen osoitus oli mielenilmaisu joka kohdistui koko Suomen alkuperäisväestöön.

Siihen väestöön, joka heidät on elättänyt ja elättää. Siihen väestöön joita he häiriköivät, ryöstelevät sekä raiskaavat ja naureskelevat perään.

Olettaisin että vielä se hymy hyytyy.

MARCH 15, 2015 AT 6:28 PM

(lyhesti kuvista ja mielikuvista)


Juho:

Mitä enemmän asiaan X liittyviä ikäviä faktoja esitetään sitä epätoivoisemmin asiaan uskovat siihen takertuvat.

Pitää paikkansa niin maahanmuuton, ydinvoimavastaisuuden kuin monen muunkin asian kohdalla.

MARCH 18, 2015 AT 2:33 PM

(seitsemäs ymmärrysharjoitus)


Ibn Matti:

TV:ssä (taisi olla YLEn kanavalla) haastateltiin pari päivää sitten jotain asiantuntijaa Tunisian terrori-iskuista. Hän esitti pari syytä, miksi Tunisia on selvinnyt tähän asti paremmin arabikeväästä kuin muut Lähi-idän maat:
- se on etnisesti yhtenäinen
- se on kansallismielinen

Eli jos haluaa pitää yhteiskunnan vakaana, etninen ja kansallinen yhtenäisyys ovat tavoiteltavia asioita.

MARCH 25, 2015 AT 5:34 AM

(hyvin lyhyesti vaalikeskustelusta)


Vittuuntunut NettoVeronmaksaja:

"Somalitytön tönäisy”™ täyttää toukokuun lopulla 6 vuotta. ;)

MARCH 25, 2015 AT 11:35 PM

(hyvin lyhyesti vaalikeskustelusta)


Kumitonttu:

”Me tarvitaan tähän maahan maahanmuuttajia, jotta erilaiset kulttuurit ja temperamentit kohtaavat.” (Jani Toivolan lausumaa).

Eikös tämä nyt toteudu Syyriassa ja Irakissa?

MARCH 25, 2015 AT 12:47 AM

(hyvin lyhyesti vaalikeskustelusta)


Euvostotaivas:

Yli 50-vuotiaan sielua riepoo rajusti kaikki "kyllähän töitä on" -puheet. Muutaman työvalmennusjakson jälkeen alkaa mieli olla tyhjiin kaivettu. Ehdittyään oppia juuri toimintakenttänsä sen verran hyvin, että voisi alkaa itse suunnitella jonkinlaista kehitystyötä joutuukin sitten taas ulkopuolelle. Kun työ lopulta tulee hakuun, ohitse ravaa joku nuorempi uraohjus, jonka paikalla viipymistä voi vain arvailla.

Suomessa tutkintousko on aivan järkyttävää. Sen tiimoilta toki moni on sitten kehittänytkin oman leipäpuunsa vahtiessaan kokelaita. Tämä byrokratia on aivan verrattavissa siihen joukkoon, jonka bisnestä maahanmuuttajat ovat. Kuvioita ei voida järkiperäistää, koska se romuttaisi liian monia hyväpalkkaisia virkoja.

50-60 -vuotias pätkätyöläinen/työtön on yhtään kaunistelematta juurikin ihmiskuonaa. Hänen alapuolellaan onkin enää vain rutiköyhä vanhus, joka unohdetaan johonkin asuntoloukkuun kunhan ensin on muistettu tarkistaa, ettei hänelle jää yhtään ylimääräistä roposta. Heistä puunhalaajat tai eläinaktivistit eivät tahdo mitään tietääkään, siltä tuntuu.

MARCH 29, 2015 AT 9:10 AM

(ihmiskuonaa)


Hep0nen:

Jos mittaillaan asioiden painoarvoa kansan mielessä sen perusteella miten nopeasti kannatuksia kertyy, on tällä hetkellä kansalaisten suurimpana huolenaiheena homojen pariutumisen helpottaminen. Tällaisille pikkuasioille, kuten laki ja järjestys, on vaikeampaa löytää kannatusta.

APRIL 2, 2015 AT 9:51 AM

(tärkeä muistutus tältäkin nurkalta)


Becker:

Ruotsissa Drömmen (Unelma) rakensi lähiön nimeltään Rosengård (Ruusutarha) Malmöön. Sinne muutti sitten mamut Realisten (Realisti), joka tuhosi Unelman ja tuloksena on nyt Verkligheten (Todellisuus), jossa kukaan ei halua asua.

APRIL 4, 2015 AT 10:39 PM

(kahdeksas ymmärrysharjoitus)


Becker:

Poikkeustila Tukholmassa?? Vanhuksia ryöstetään ja pahoinpidellään, naisia raiskataan ja pahoinpidellään, rikollisjengit ampuvat toisiaan ja muutama kymmenen autoa poltetaan. Business as usual.

APRIL 5, 2015 AT 9:34 PM

(kahdeksas ymmärrysharjoitus)


Vasarahammer:

"Sipilä on huvittava hahmo. Kepun galluppilukemat ovat tapissa johtuen yhdestä miehestä tai lähinnä mielikuvista, mitä miehestä on pelastajana luotu. Pikagallup pystyyn: aikaa kymmenen sekuntia. Kuinka moni muistaa yhtään lausetta, mitä mies on sanonut?"

Pakko myöntää, että en ainuttakaan ilman Googlen apua.

Sipilä luottaa Mauno Koivisto -ilmiöön. Kun ei sano mitään, ei voi mokata.

APRIL 13, 2015 AT 10:54 PM

(leivänmuruja vaaliviikolle)


Sandscorpion (kun kansalaisaloite ulkomaalaisrikollisten karkottamiesta sai tarvittavat 50.000 allekirjoitusta):

Vaikka nyt toivotaankin, että tämän myötä asiasta olisi pakko edes keskustella eduskunnassa, itse uskon, että edessä on melko lyhyt ja tylsä keskustelu. Jos aloite oltaisiin saatu käsittelyyn ennen vaaleja, valtapuolueet olisivat oikeasti joutuneet taipumaan neliulotteisiin solmuihin selittäessään, miksi on erittäin tärkeää, ettei ihmisiä turhan päiten karkoitella.

Nyt asia tulee käsittelyyn aikana, jolloin seuraaviin vaaleihin on maksimaalisen pitkä aika, ja koska poliitikot tietävät äänestäjän muistin olevan lyhyt, he voivat ampua aloitteen alas hyvinkin selkeillä ja ytimekkäillä perusteluilla ilman pelkoa asian kostautumisesta seuraavissa vaaleissa. Itse veikkaan jotain seuraavista vaihtoehdoista:

a) "Tämä ei kuulu hallitusohjelmaan."
b) "Tässä taloustilanteessa ei ole resursseja karkotusten toimeenpanolle."
c) "Haistakaa juntit paska."

APRIL 14, 2015 AT 5:06 PM

(luku täynnä)


Ano:

Jos tekee mieli pahoinpidellä joku vihamies, kannattaa hakea seuraksi pari somalia, niin välttyy tuomiolta.

APRIL 22, 2015 AT 10:34 PM

(toinen tuomiohuomio)


Kumitonttu:

Aina se vaan uudestaan ja uudestaan jaksaa ihmetyttää, että millä nämä ns. suvaitsevaiset löytävät oikeutuksen sille, että voivat rajoittaa muiden elämää, holhota, valvoa ja rangaista. Mistä tuo ylimielisyys ja besserewisserismi kumpuaa...

APRIL 27, 2015 AT 7:42 AM

(oikeaoppista aseasiantuntemusta)


Oinomaos:

Virkamieskoneisto hyödyntää monessa toiminnassaan uusimpia MTA/MTI -trendejä ja oppeja.

MTA = Maailman Tärkein Asia
MTI = Maailman Tärkein Ihminen

Ajatellaanpa vaikka Tullin käsityksiä alkoholin maahantuonnista tai autojen verotuksesta, herra Tulliherra todellakin osoittaa olevansa MTI.

Sama pätee Valviraan, perinteisten kesäjuhlien pilaaminen oli näille MTA ja tästä päättäneet pääsivät näin soveltamaan MTI-oppeja.

Esimerkkejä on paljon muitakin, pilkkanimi Sääntö-Suomi on harvinaisen osuva. Tai siis, väärin puhua pilkkanimestä, puhdasoppiseen MTA/MTI-ajatteluun kun sisältyy jopa piereskelyn tarkat säännöt.

MAY 2, 2015 AT 5:32 PM

(yhdeksäs ymmärrysharjoitus)


Jaska Brown (joka kommentoi koottuja suvaitsevaisia aivopieruja):

Suurimmasta osasta noita lausumia voi todeta, että niitä vastaan on vaikea sanoa yhtään mitään. Ei sen takia, että ne olisivat oikein. Vaan siksi, että niihin ei saa minkäänlaista otetta, koska ne eivät ole edes väärin. Tämä sanonta on lähtöisin fysiikan nobelisti Wolfgang Paulilta, jolle joku hörhö esitteli teoriaansa. Pauli totesi: "Tämä ei ole oikein. Tämä ei ole edes väärin!"

MAY 10, 2015 AT 8:13 AM

(kolmas epistola)


acc:

"Pitäisikö kehittää uusi aikatermi eli ”vittuuntuma”, eli se aika, joka alkaa julkaisun lukemisesta siihen impulsiiviseen vitutusreaktioon."

Aikatermi on jo keksitty taannoisessa Itä-Saksassa. Se oli radion sulkemiseen kuluva sekunnin murto-osa. Yksikön nimi oli Ulb. Sen alkuperä on radiokuulutuksesta "Hier spricht Ulbricht”.

MAY 16, 2015 AT 7:29 PM

(kaljupäisiä uutishavaintoja osa lx)


työmies:

Oletkos sä äijänkäppyrä ikinä tehny päivääkään oikeita töitä? Siis tarkotan oikeita töitä, mitä ei ole se että sä olet kulli pystyssä hakannut köyhien kakaroita jossakin kasvatuslaitoksessa.

JUNE 12, 2015 AT 2:20 PM

(suvaitsevan fiilistelijän rakkaus vihaan)


Ja tuohon viimeiseen kannustavaan tervehdykseen onkin hyvä lopettaa tällä kertaa ja aloittaa uusi vuosikymmen. Mitä se tuo tullessaan, jää nähtäväksi. Täällä Pinnanmaallahan ei tunnetusti hipit hillu eikä anarkistit askartele. Eletään toivossa että vuonna 2027 ne ovat siirtyneet muuallakin Suomessa museorekisteriin.



48 kommenttia:

Jaska Brown kirjoitti...

Paljon onnea vaan kymmenvuotiaalle!
Toteamus, että pienistä puroista ne isot virrat kasvavat on tässä asiassa taivahan tosi. Ilmapiiri on muuttunut valtavasti kymmenessä vuodessa. Valitettavasti ei vielä riittävän nopeasti, mutta siitä huolimatta en halua edes kuvitella mikä olisi matutilanne jos harhaluulot olisivat edelleen yhtä suuret kuin kymmenen vuotta sitten.

Imulippo kirjoitti...

Samalla tavalla kuin olen nuoruudessani kasvanut sisään Deep Purplen, Jethro Tullin, King Crimpsonin ja kumppaneiden musikkiin olen myös kasvanut sisään Ykän blogiin, vuodesta 2007 tai 2008 lähtien olen tätä lukenut joten kiitos näistä vuosista ja mielenkiintoisista lukuhetkistä.

Saanen samalla lausua kiitoksen sanan kaikille tämän alan blogisteille: te nuivat blogistit käännätte ihmisten päitä hitaasti mutta varmasti totuuden ja järjen voimalla. Se, että tällaisesta työstä ei saa verovähennyksiä, jo todistaa työn todellisen arvon koska valtiohan palkitsee ainoastaan itseään kehuvan toiminnan.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Yrjö.
Näitä odottaa aina mielenkiinnolla, että mitä uutta tällä kertaa, ja jos ei ole uutta niin luetaan satunnaisesti poimittuja arkistojen aarteita.
Nämä sinun juttusi ovat kuin Ryppy ja Reikä, niitäkin aina odottaa innolla.
t. Huru-ukko
PS. Reijon kanssa alustavasti viritelty Tsuhnan Koston hankintaa, minä olen alustavasti pitänyt yhteyttä erääseen alan aloittelevaan toimijaan. Joten ehkäpä jo syksyksi saataisiin aikaiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea. Aika tosiaan kiitää. Tuntuu että pitäisi sanoa jotakin juhlavaa, mut ei osaa. Jatka vaan noiden pisaroiden suoltamista.
Virtuaali tsuhnan kostot sille täältä jostain ruudun takaa.'nirsk 'hörps 'ähh

Erkki

Oinomaos kirjoitti...

Onnittelut veli Ykälle kymmenvuotisjuhlan johdosta. Hatunnosto ja iso kiitos monista hyvistä, ajattelemisen aihetta antaneista kirjoituksistasi.

"Keep up the great work!"

MarkoP. kirjoitti...

Lyhyesti virsi kaunis, kiitos menneistä - ja tulevista teksteistä.

IDA kirjoitti...

Onnnittelut!

Niin se aika rientää. Huomasin itse saavani joulukuussa jo väkeviä valtion alkoholiliikkeestä. En kuitenkaan osta.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon kymmenvuotiaalle!
Käsittämätöntä, kuinka hurjaa vauhtia tuo aika oikein kuluu!

Suuret kiitokset mahtavista tarinoista, ajakohtaisista ja päivänpolttavista teksteistä & pohdinnoista - sekä tsemppiä & asennetta seuraavaa kymmenvuotiskautta varten!!!

T. Riku Raunioilla

Unknown kirjoitti...

Kiitoksia Yrjö.

IDA kirjoitti...

Enpäs saakaan, tohkeissani lisäsin ikääni 10 vuotta. 10 tässä vasta ollaan.

YYZ kirjoitti...

Onnittelut täältäkin kymmenvuotiaalle ja lukijan puolesta myös kiitokset näistä vuosista!

Ekku kirjoitti...

Kiitokset vaan ensimmäisestä 10-vuotiskaudesta. Toivottavasti jatkoa seuraa, vaikka todellisuudessa paras tilanne olisi, että blogi tekisi itsensä tarpeettomaksi, kuten Kansan huolto aikoinaan.
Epäilen vaan, että Ykällä kyllä riittää tarvetta kantaaottaville kirjoitukselle jatkossakin. Aika moni kun edelleenkin näkee maailman sellaisena, kun haluaisi sen olevan eikä sellaisena kuin se on.

Epäilyksen Pirulla on kysyntää jatkossakin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Jaska Brownille, Imulipolle, Huru-ukolle, Erkille, Oinomaokselle, Marko Paanaselle, IDA:lle, Rikulle Raunioilla, Pörri Oravalle, YYZ:lle ja Ekulle & lämmin kiitos teille kaikille. Nämä tämän tyyppiset blogit ovat eräänlaisia virtuaalisia Veijo Essoja, joissa tavalliset ihmiset voivat kohdata toisensa ja olen ylpeä, että voin olla yhden sellaisen ylläpitäjä.

Sattui mukavasti vapaitakin tähän merkkipäivään, niin että laittelen piakkoin saunan lämpiämään, otan tukevan moukun whiskyä ja alan viettää rauhallisia ja pienimuotoisia juhlia. Sitä kylmää Tsuhnan Kostoa olisin kyllä nauttinut oikein mielelläni, mutta ehkä syssymmällä. Jos Huru-ukko ja Reijo saisivat sen yrittäjän kautta aikaiseksi jonkunlaista nettimyyntiä, niin tilaisin ilman muuta ja tuskin olisin ainoa.

Anonyymi kirjoitti...

Jaa..mitäpä tässä persaukinen mihinkään mitään kommentoimaan.., mutta että hatunnosto menneille ja tuleville vuosille. Keep up the good work!
t. Arskaparska

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut ja kiitokset hyvän blogin pitämisestä. On jotenkin lohdullista että maassa on vielä miehiä jotka edustavat järjellisiä näkökantoja. Kun ei niitä oikein äänestämälläkään saa kapuloihin, tämä n.k. voiman pimeältä puolelta viestintä ainakin näyttää sen, että kaikkea ei ole menetetty. Toivottavasti jaksat vielä kirjoitella. -Pekka S.

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut 10-vuotiaalle! Blogihan on vasta pikkupoika, juuret ovat kuitenkin juurrutettu, juu nou... Ihan mahtavaa, kun tämän löysin suuren mutavyöryn aikaan 2015 ja sivulinkit mm. Ryppy&Reikä, Proffan ajatuksia, Vasara ja monet muut. Joka päivä luen mitä uutta kelläkin on sivuilla. Oli myös ihana huomata, etten olekaan yksin ajatuksineni, että hallitus tekee rumia temppuja ja että on väärin kaikkia kohtaan laskea maahan ihan kenet vaan. ;) Kiitos ja jatka samaan malliin, kirjoittaa osaat ja tunnelmoida. Terv. Yksi pieni rasistiakka Iines Ps. Olisipa se jännää, jos joku päivä tapaisi nimettömät blogaajat!

KKi kirjoitti...

Mitä ...tua. Vastahan sinä aloitit. Mihin helevettiin ne vuodet nykyään katoaa.

Onnee ny kuitenkin ja jatka samaan tyyliin. Taidat olla tyylilajisi viimeinen mohikaani.

Jani Alander kirjoitti...

Onhan tämä ollut aina mainiota luettavaa, ja moni kiintoisa hahmo olisi ilman tätä blogia jäänyt syntymättä. Suurkiitokset herra Perskeleelle tästä blogista, ja toivottavasti jatkuu vielä ainakin seuraavatkin kymmenenen vuotta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Arskaparskalle, Pekka S:lle, Iinekselle, KKi:lle ja Jani Alanderille & kiitokset.

Arskaparska: Hatunnostoa sinnekin päin. Ja juu… mitä tässä itteään merkillisempää esittämään…

Pekka S: Kiitokset. Ainakin maahanmuuttopolitiikkaan nähden niitä järjellisiä kantoja esittää enemmistö väestöstä. Tässä on vaan se pieni ongelma, että niitä järjettömiä kantoja taas edustaa niin poliittinen- kuin virkamieseliitti sekä valtamedia. Mutta niin kuin tuli todettua, niin pienistä puroista tulee suuri virta. Suuren Vuoksenkin uoma muuttui aikanaan pienten ihmisten kaivamasta pienestä laskuojasta.

Iines: Se näitten blogien yksi pohjimmaisista ideoista (samoin kuin Hommaforumin jne.) on se, että ihmiset todellakin ovat voineet huomata, etteivät ole ajatuksineen yksin. Erityisesti sillä oli merkitystä silloin kymmenen vuotta sitten, jolloin vastapuoli väitti pokkana että monikultturismia kannattaa koko kansa muutamaa nettihullua lukuunottamatta. Tämän blogin kohdalla asiaa ovat auttaneet mainiot kommentoijat. Ja eihän sitä tiedä, vaikka joskus tavattaisiin. Asiat pitää vaan saada järjelliselle tolalle sitä ennen.

KKi: Älä muuta virka… se on tuo aika niin hupaa tavaraa. Mutta en minä viimeinen mohikaani ole. Niitä löytyy tuolta linkkilistasta.

Jani: Kiitokset. Touhu jatkuu kyllä, mutta eletään siinä toivossa, että blogin perustarkoitus on vuonna 2027 muuttunut vanhentuneeksi.

Lauri Stark kirjoitti...

Juhlapäivä Huitsinnevadalla!

Kylläpä aika tosiaan kuluu. Noin viisi vuotta sitten aloin tätä blogia seuraamaan, eli puolet matkasta ollaan ollut messissä. Tämä oli Jaskan blogin ohella ensimmäisiä kansallismielisiä sivustoja, joihin tutustuin ja oli osaltaan avaamassa silmiäni. Kiitokset Yrjölle.

On kuitenkin sanottava, että suosikkitekstejäni eivät suinkaan ole poliittiset kannanottosi, vaan tarinasi. Faktuaalisestihan ei kannanotoissa ole mitään vikaa, mutta politiikka kun on ikävää ja lohdutonta. Niin sanotussa uutistarjonnassa ei ole hurraamista, eikä sen seuraaminen saatikka analysointi lystikästä puuhaa ole. Paljon ennemmin luen fiktiota.

Lemminkäinen kirjoitti...

Onnittelut Ykä. Luulisin että en ole kovin väärässä, jos veikkaan, että seuraavat 10 vuotta eivät vähennä Pimeän Voiman kiinnostusta yhteiskunnan kehitykseen. Epäilyksen Pirulla on vielä pirusti töitä jäljellä.

Keskiäkäinen mies kirjoitti...

Onnittelut Ykälle täyden kympin johdostaja ja lämpimät kiitokset lukuisista oivaltavista postauksista. Tiedän kokemuksesta että kyllä tälläinen säännöllinen blogaaminen työstä käy.

Professori kirjoitti...

Onnittelut menneestä ja hyvää jatkoa tulevalle vuosikymmenelle. Blogisi on ollut tärkeä osa sitä purojen ketjua, joka näyttäisi lopulta pelastavan suomalaisen kulttuurin.

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut ja kiitokset.

On ihan selvää, että nuiva nettiskene ja netsikommentoijat ja ennenkaikkea tiedonvälitys on muuttanut ihmisten asenteita vuosien varrella. Paljon on vielä työtä tehtävänä, että hiljainen enemmistö rohkeaa viimein puhua esim. maahanmuuton haitoista avoimesti, niin pahasti kulttuurimarksilainen SJW-kulttuuri on länsimaissa normalisoitunut.

Olen itsekin vuosien varrella meinannut aloittaa bloggaamisen aiheesta mutta tähän asti Ykän kaltaiset, avointa kommentointimahdollisuutta tarjoavat yleisönpalvelijat ovat täyttäneet varaventtiilin roolinsa kiitettävästi.

Eiköhän uusia sensuuriyrityksiä vielä nähdä. Viimeisin suuri ponnistus oli vastuun siirtäminen blogien pitäjille mutta ähäkutti! Eipäs toiminutkaan!


t: Vittuuntunu Stadilainen

P.S. Siitä huolimatta, että moni, esim. Octaviuksen ja Takkiraudan kaltainen bloggaaja on vuosien saatossa hiljentynyt tai kokonaan lopettanut toivon, että kyseiset henkilöt silti jatkavat osallistumista keskusteluun ja uusien puheenaiheiden avaamista, jota he ovat äärettömän ansiokkaasti aikanaan tehneet!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Korppi on oikeudelle, Lemminkäiselle, Keskiäkäiselle miehelle, Professorille ja Vittuuntuneelle Stadilaiselle & kiitos kommenteistanne.

Korppi on oikeus: Huitsinnevada kiittää. Mitä tulee noihin teksteihin, niin nämä fiktiiviset tekstit eli siis niitten kirjoittaminen on itsellekin se blogini miellyttävin anti. Mutta tämä agitprop on myös välttämätöntä.

Lemminkäinen: Tattista. Luulisin, että tämän kaltaisten blogien ja keskusteluryhmien kautta on Epäilyksen Piru saanut monia voittoja. Olihan muuten Jussi Halla-ahokin aikanaan jonkun sortin mokuttaja, mutta huomasi, että Suomen Sisun keskustelupalstalla puhuttiin järkeä. Viisaan miehen merkki on oppia virheistään. Omasta viisaudestani en niin tiedä, mutta olen minäkin ollut aikanaan kommunisti ja parantunut siitä sairaudesta. Jopa ihan itse funtsimalla ja ilman ulkopuolista apua.

Keskiäksy: Erityisen lämmin kiitos sinulle. Olisin kovasti mielissäni, jos aktivoisit oman blogisi. Olet meinaan ollut sitä kuuluisaa parasta a-ryhmää.

Professori: Kiitokset ja lyckaa omalle blogillesi. Sillähän on myös huomattavan paljon lukijoita. Niistä pienistä puroista…

Vittuuntunut Stadilainen: Kiitos sinullekin. Siellä Stadin kulmilla olen aikanaan muuten dallaillut minäkin, varsin pitkään. Nyt jo pitkän aikaa täällä Huitsinnevadassa. Hiljainen enemmistö puhuu kyllä rohkeasti niissä muutaman ihmisen keskinäisissä porukoissa mutta tietty varovaisuus on sitten olemassa kun mennään julkisuuteen. Ja sen ymmärtää. Elämme tietynlaisessa pakkovallassa. Hirmuvallaksi se ei ole vielä muuttunut, mutta halu olisi. Varsinkin Octaviusta minä kaipaan edelleenkin kovasti. Mutta hän pisti sitten pillit pussiin kerralla.

Anonyymi kirjoitti...

Täältä lahden eteläpuolelta myös onnittelut 10-vuotiaalle! En nyt muista koska tarkalleen 1. kerran "törmäsin" tähän blogiin, mutta jonkun blogilistalla oli linkkiä tänne ja mielenkiinnosta aloin seuraamaan. Hauskaahan näiden juttujen ja muiden kommentoijien mielipiteiden seuraaminen on, negatiivisena puolena sitten se todellisuus josta mm. meikäläisenkin mielipiteet tulevat.

Paavo Tajukankaan sivustolta sain vihjettä tällaisesta oppaasta maahanmuuttajille, mitenkäs on mikä kuva on oma suosikkisi? Mun ehdoton suosikki on toi sivun 9 "juna" jossa on kolme ihmistä "silleen", myös sivun 7 hahmot ovat suosikkeja päheimmästä pornokuvasta. Tosin, tuosta pitkähiuksisesta henkilöstä ei ota selvää, jotta onko hän mies vai nainen? Eläköön Ruotsi!

Tässä parit videonpätkät eräästä naispapista, tulipahan ladattua noi Tubesta omalle tietokoneelle muistojen joukkoon jos noi vaikka poistetaan netistä. Jos joku vielä on ev.lut. kirkon jäsen, niin nyt alkaa olemaan korkea aika harkita siitä eroamista. Omalla kohdallani tein jo johtopäätökseni ja erosin tuosta järjestöstä.

Tähän maahanmuutto- ja pakolaishömpötykseen alkaa jo turtumaan. Paavon sivuilta huomasin myös tuon T-paidan "Minä tankkasin koneen, Helsinki-Kabul 03.04.2017". Siitähän nousi Suomen mediassa pienehkö hulabaloo kun joku kehtasi myydä kerosiinit lentokoneeseen! Mitäs sitten tehdään jos se kerosiini on jalostettu irakilaisesta raakaöljystä?


- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys täältä tropiikista ja eri suhmurointimaista Aasiasta ja Afrikasta noin kolmenkymmenen vuoden touhuilun jälkeen.

Muistelisin että melkein alusta saakka olen blogiasi seurannut. Parhaat onnittelut.

Ylioppilas Larvanto

Lemminkäinen kirjoitti...

Niin Ykä, meitä on sitten kaksi joilla kommunismin suhteen ei ole ollut kaikki kanit hatussa. Meikää alkoi kyrsimään, että miksi kaikilla pitää olla samanlaiset takit ja vielä samaa kokoa. Analysoin tilannetta lisää ja tulin siihen tulokseen että koska porvarit vievät mielellään voin ja makkaran leivän päältä ja kommari tulee ja varastaa leivän, niin kommarit voivat pitää tunkkinsa ja työntää sen vaikka virkattuun.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Soomepoisille Eestist, Ylioppilas Larvannolle ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.

Soomepois: Kiitokset sinne lahden eteläpuolelle. Tuo Ruotsista lähettämäsi linkki herätti lähinnä inhoa ja veikkaanpa muuten että se herättää sitä myös siinä kohderyhmässä mille se on tarkoitettu. Kyseisestä punapapista julkaisen postauksen huomenna.

Ylioppilas Larvanto: Kiitokset ja terveiset sinne tropiikkiin. Minä itse tykkään näistä kylmemmistä ilmanaloista. Pakkasen kanssa pärjää kun lyö klapui pessä ja pistää lämmintä päälle mutta kuuman kanssa ei pärjää oikein mitenkään.

Lemminkäinen: Minulla tuon sosialismin taudista parantumista auttoi työ julkishallinnossa. Hoksasin ensiksi, että eihän täällä toimi oikein mikään ja sitten hoksasin, että hei, tämähän se nimenomaan on sitä sosialismia.

jokuvain kirjoitti...

Isot kiitokset sinne Hotellin Respaan Yrjölle tästä blogista!

Jos ihan rehellisiä ollaan, näin 25kesäisenä en olisi ihan heti uskonut jääväni koukkuun vanhemman herrasmiehen omaan blogiin, mutta näin nyt kävi. Alkujaan rakastuin kirjottamiisi tarinoihin, kun työnantaja on PV niin "Rauhanturvaajat" kirjoituksesi iski ja lujaa! Kolleega esitteli kyseisen tarinan ja siitä lähtien joka ainut kirjoituksesi ollut ehdottoman pakko lukea!

Ei muuta kuin kunniaa teidän suuntaan ja jatkakaa hyvää työtä! Vaietut kylät oli aivan uskomaton kirjoitusten sarja ja innoissani odotan lisää vastaavaa tarinointia! Aivan uskomattoman kaunista tarinankerrontaa, niin eläväistä ja kuvailevaa kerrontaa, että en osaa kuin kiittää!

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

Itärintamalla otamme lakin päästä ja tsuhautamme yhden auki kymmenvuotiaan kunniaksi. Kiitos!

QroquiusKad kirjoitti...

Omasta puolestani, ja arvaisinkohan sanoa että varmaan muutaman toisenkin lukijan puolesta voisin kiittää tätä blogia sen terapeuttisesta vaikutuksesta.

Tuon tuostakin kaiken mielettömyyden edessä tuntuu, että maailmasta sammuu valo, mistään ei voi enää koskaan tulla mitään, kirveen voi heittää kaivoon ellei se kenties olekin siellä jo jonkun muun heittämänä, työ kaikki on niin toivotonta, kuollaan pois, jo Herra meidät hylkäs.

Tämä blogi tuo sitä valoa takaisin muistuttamalla, ettei tässä kuitenkaan olla yksin. Sen myötä se kirveskin löytyy edelleen terävänä ja käyttökelpoisena ja sen käyttäminen tuntuu taas mielekkäältä. It's not over until it's over, kuten sanonta kuuluu canadalaisissa jääkiekkopiireissä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Jollekinvain, Keski-ikäiselle-pikkupojalle ja Qroquius Kadille & kiitokset.

Jokuvain: Vanhempi herrasmies kiittää ja kumartaa sekä lähettää sinulle ja muillekin PV:n työntekijöille lämpimät terveiset. Teitä tarvitaan. Kunniaa teidänkin suuntaan. Kerro terveiset myös sille kollegallesi, joka Rauhanturvaajat esitteli.

Keski-ikäinen pikkupoika: Täällä on tsuhautettu jo useampi tässä saunomisen lomassa. Erään sortin juhlapäivähän tämä.

Qroquius Kad: Olen otettu. Pidetään kirves terävänä.

Anonyymi kirjoitti...

Perseaukisten kommontoinneilla nyt niin väliä ole, mutta suurella mielenkiinnolla tätä blogipläjäystä aina odotan. Kissa kiitoksella elää, mutta siitäkin huolimatta onnittelut kympistä ja voimia eloon seuraavalle vuosikymmenelle.

Sepi

Anonyymi kirjoitti...

Aika on nopeutunut, ei se sen kummempaa ole.
1980-luvulla viettäisimme vasta kolmivuotis-juhlia...

Onnea onnea onnea vaan! Punainen nenä ja perunamaa!

-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Sepille ja Taisteluvälineupseerille & kiitokset.

DuPont kirjoitti...

Minultakin onnittelut 10-vuotissynttäreistä ja kiitokset osuvista kirjoituksista. Ykän blogi on jo useamman vuoden kuulunut siihen blogistanin huippuihin, joita tulee aina parin päivän välein vilkaistua. Asiaa löytyy kirjoittajalta ja paljon myös ilahduttavan suurelta määrältä kommentoijia.

Ymmärrän täysin miksi valtamedia halveksuu ja vihaa tällaisia blogeja, kun heidät itse usein yllätetään housut kintuissa "ruiskiessa asiamediaansa". Siksi tarvetta Yrjöperskeleelle ja kumppaneille on. Jonkunhan täytyy valtamediaa- ja politiikkaa tarkastella toiseltakin kantilta. Facebookissa se ehkä ei pian ole mahdollista, Saksastahan tuli aika huolestuttavia uutisia, kuten esim. Pertti Rönkön FB-sivulta voi jokainen lukea.

Tämä blogi on oikeaa mediaa, tai lähinnä oikeaa mediakritiikkiä. Virtuaalinen skoolaus Ykälle.

DuPont

Anonyymi kirjoitti...

Kiitän puolestani Ykää kommentoijien kiittämisestä + bloggaamisesta.

Kohta tulee vuosi siitä kun muutimme koko perhe monikulttuurisemmasta ja ruuhkaisemmasta Näässitystä monokulttuurisempaan ja ilmavampaan Lempstaadiin. (Heh, hen, kukaan ei osaa arvata mihin paikkakuntiin nuo salanimitykset viittaavat.) Viihtyvyys ja hyvinvointi paranivat.

Huomaanpa Ykän ottaneen lainauksiin mukaan sellaisiakin tekstejä, jotka uskoisin joskus kauan sitten rustanneeni kommenttikenttään. Vaikea muistaa enää tarkasti, mutta ovat niin omaa tyyliäni että...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys DuPontille ja Anolle & kiitokset.

DuPont: Sinänsä minä olen saanut olla valtamedian puolelta melko rauhassa. Johtunee siitä, että siellä tuumitaan että lukijamäärä ei ole saavuttanut vielä sitä kriittistä pistettä että kannattaisi hyökätä ja ottaa riski lukijamäärän moninkertaistumisesta. Poikkeus oli se Ylen Eero Mäntymaa joka sijoitti minut ”MV-universumiin”, mutta se teki sen piruuttaan kun en suostunut puhelinhaastatteluun.

Ano: Kommentoijat ansaitsevat kiitoksen. Heidän ansiostaan kirjoitus jatkuu, vaikka minä olen lopettanut oman osuuteni. Lämpimät terveiset sinne monokulttuurisempaan ja ilmavampaan Lempstaadiin. On sinänsä vaikeaa aina sanoa, että mikä Anon kommentti on kenenkin Anon kommentti sillä Anoja kommentoi tänne paljon.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli jäänyt minulta huomaamatta jostakin syystä. Toivottavastai saamme nauttia vielä pitkään blogistasi! Eipä siis nyt muuta kuin kiitos ja lykkyä pyttyyn! Vanha työkaverini tapasi sanoa, että rinta rottingille ja kohti uusia pettymyksiä. Eletään nyt kuitenkin toivossa, että tuuli kääntyy...

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano, ja kiitokset. Enköhän minä vielä jatka.

Olaf Stephanos kirjoitti...

Tässä lisää oppimateriaalia ymmärrysharjoituksiin. Nythän on niin, että vihapuhe ei ole vihaista puhetta: http://etiikka.fi/vihapuhe-ei-ole-vihaista-puhetta/

Parempi siis olla analysoimatta esimerkiksi Tukholman iskua ilman asianmukaista toimittajakoulutusta, sillä siinä voi helposti päätyä viileille ja rauhallisille vesille.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Olaf. Juu, tuttua settiä. Sanottu sana on pahempi asia kuin tehty teko. Tukholmassa ei sanottu vaan tehtiin.

Anonyymi kirjoitti...

Jokuvain kirjoitti "kun työnantaja on PV niin "Rauhanturvaajat" kirjoituksesi iski ja lujaa! "


"Rauhanturvaajat" alkaa tuntua realistiselta ja jopa parhaalta mahdolliselta skenaariosta Ruotsille.
http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2015/11/rauhanturvaajat.html

Sopuratkaisua ei ole.

Kiitokset hyvästä blogista.

Kummastelija kirjoitti...

Tajukankaan blogista tänne pari vuotta sitte eksyin. Kerrasta oli menoa ja reilu vuosi meni kaikkien kirjoitusten kahlaamiseen.. Mutta pidähän Ykä lippu korkealla, kova tarve tälle blogille on varmaan vielä seuraavat 10 vuotta riippumatta hallituspohjasta..

Kummastelija

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Kummastelijalle & kiitokset.

vieras kirjoitti...

Onnea Yrjöperskeles-blogille kymmenen vuoden saavuttamisesta! Korkataan Tsuhnan Kostot sille!

Elokuussa tulee seitsemän vuotta siitä kun kommentoin ekan kerran Ykän blogiin. Päädyin Ykän blogiin muistaakseni Pikkupojan blogin kautta, kun huomasin sen blogilistalla. Harmi kun Pikkupoika ei enää pyöritä blogia mutta joskus taitaa kommentoida blogeissa. Pikkupojan päänäyttämö on nykyisin Twitterissä.

Minua on aina kiinnostanut tietää mistä tuo blogin nimessä oleva "blog" on tullut? Miksi se ei ole "blogi"? En ole kysynyt tätä aiemmin mutta nyt kysyn.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras ja lämmin kiitos. Jaa miksikö ”blog”, eikä ”blogi”? Jaa… enpä ole tullut ajatelleeksi. Voi johtua siitä, että silloin aloittaessani Reinoblog oli nuivan skenen ykkösiä. Olisko tuo tullut siitä?