maanantai 26. kesäkuuta 2017

KOHTAAMINEN KESÄILTANA

Niin kuin tiedetään, eivät vuodet ole veljeksiä. Kesät puolestaan ovat harvemmin edes serkuksia. Tämä tiedettiin myös Huitsinnevadan Örnätjärvellä, jossa niin kulunut kevät kuin alkanut kesä olivat olleet kylmiä ja koleita. Kaikki oli ainakin kaksi viikkoa myöhässä. Muutama vuosi aikaisemmin oli toukokuussakin ollut jo hellepäiviä. Örnätjärveläiset ihmiset ovat tietysti samanlaisia kuin muutkin suomalaiset eli jos on pienikin mahdollisuus nauttia kesästä niin silloin siitä nautitaan urakalla ja otetaan kiinni se mistä ollaan jääty jälkeen. Niinpä, kun kyseessä oli lopultakin lämmin kesäpäivän ilta niin erään talon pihalla istuskeli eräs keski-ikäinen pariskunta saunatauolla nauttien leppeästä kesäilmasta.

Hehän olivat Perskeleen Ykä ja Ylva. Pariskunta sinänsä piti kaikista vuodenajoista. Niissä oli kaikissa omat hyvät puolensa, tosin ehkä marraskuisista pimeistä räntäkeleistä ei osannut sanoa muuta positiivista että ne harvemmin sentään kestivät kokonaista talvea.

Koska talo oli varsin syrjässä, sen etupihalla saattoi nauttia rauhassa kauniista kelistä ja mukavasta maaseudun tapahtumattomuudesta joka sinänsä oli täynnä pihalla näkyviä pieniä tapahtumia. Olivat ne sitten lintujen lentoa tai ohi lentävä kimalainen joita Perskeleet kutsuivat väinöiksi sillä pätkää päivää se sliippareittenkin Väinö painoi. Väinöillä oli pesä autotallin kulman kivijalan raossa mutta eiväthän nuo sympaattiset pörriäiset ketään häirinneet. Samoin kuin ei häirinnyt se öttiäinen joka toimitteli pihalaatoilla omia - kieltämättä tähdellisiä ja hyvin perusteltuja - öttiäisen bisneksiään. Ampiaiset, ne perhanan pimpparit olivat sitten oma lukunsa mutta niitä ei pahemmin ollut näkynyt. Se pihalle tehty valepesä taisi ihan oikeasti toimia.

Autojen ääniäkään ei juuri kuullut, vaikka Örnätjärventie oli parinsadan metrin päässä. Mitä nyt joku yksittäinen tukkirekka ajoi ohi vieden kuitupuuta sellutehtaan loppumattomaan nälkään. Varsinaiset äänet koostuivat erilaisista lintujen vitskutuksista joita tähän aikaan vuodesta vielä riitti, tosin se oli jo hieman vaientunut parin viikon takaisesta jolloin höyhenpukuinen lempi leiskui kiihkeimmillään eivätkä pesimiset olleet vielä kunnolla alkaneet. Näillä tauoilla varsin yleinen näky oli se, kun räkättirastaat pistivät porukalla ahneita harakoita kuokkaan kunnolla ja ajoivat ne pois pesiltään. Melkoisia ilmataistelustrategeja nuo räksät. Rastaitten Illu Juutilaisia, ettei sanoisi.

Oman äänensä antoi tietysti lähistöllä olevat pari koiraa, jotka toimittivat koirien kuonobookiin illan sähkeuutisia. Nuorempi suomenpystykorva oli varsinainen uutistenlukija ja vanhempi harmaa pystykorva toimi arvovaltaisena kommentaattorina. Niitä poikia kannatti aina kuunnella. Ne  puhuivat aina pelkkää asiaa. Sähkeuutisten päälle tuli vielä aikamerkki jonka antoi mukavaa kurnuttavaa ääntään pitävä lehtokurppa joka lensi talon yli tullen luoteesta ja lentäen kaakkoon niin kuin muinakin iltoina. Sen aikataulun mukaan saattoi tarkistaa kellonsa.

Ykä ja Ylva istuivat tauollaan ja heidän viereensä pyörähti punarintapariskunta. Paljon lähemmäksi kuin yleensä pikkulinnut tulivat, vaikka olivathan ne oppineet että ei noista kahdesta ihmisestä mitään vaaraa ole. Silti ne pitivät normaalisti ainakin kolmen metrin välimatkan Perskeleihin. Nämä punarinnat puolestaan ankkuroituivat metrin päähän ja katselivat Perskeleitä pää kallellaan, hieman vitskutellen. Ylva totesi:

- Ei kai toi uros vaan voisi olla se sama, joka me pelastettiin sieltä kasvihuoneen ikkunoitten välistä pari vuotta sitten?

- Jaa-a… eihän näistä ikinä tiedä. Mutta onhan se kiva ajatus kumminkin… mites hei, punarintaherra… ollaanks me aikaisemmin tavattu hengenpelastuksen merkeissä?

Nyt punarintauros kohosi siivilleen, esitti taitolentoa pysyen Perskeleitten edessä paikallaan kuin helikopteri, heittipä välillä parit immelmannit ja silmukat ja mitä näitä taitolentoliikkeitä onkaan. Se näytti olevan varsin innostunut. Sitten se laskeutui takaisin naaraan viereen. Edelleen Perskeleitä katsellen.

- Ei hitto… tiedä vaikka tää olis se sama? Jos se tuli näyttämään meille että hyvin menee ja se on saanut hankittua itselleen rouvankin.

- Hitto kun ei ole kameraa… eikä tästä uskalla oikein nousta sitä hakemaankaan… säikähtävät vielä.

Näytelmää kesti muutaman minuutin. Rouva punarinta katseli pää kallellaan, nappaili välillä muutaman siemenen ja herra punarinta pisti vielä pari taitolentoesitystä. Sitten ne pyrähtivät yhdessä viereiseen koivuun ja vitskuttelivat siellä keskenään.

- Näinköhän herra punarinta siinä kertoo rouvalleen, että nuo kaksi kummallisen näköistä siivetöntä örkkiä pelastivat sen pälkähästä pari vuotta sitten?

- Niin kuin tuli todettua, niin onhan se kaunis ajatus ainakin.

Ykä siirtyi kohteliaana tupakoijana talon nurkalle, sytytti Voimasavuke Bostonin ja totesi:

- Minä sanoin sen silloin kun se lintu pelastettiin ja sanon nytkin, että minä sitä kun olen tämmönen vihakirjoittaja niin sehän on selvää, että minä päädyn joka tapauksessa helvettiin. Mutta kun helvetin päivystävä demoni siinä kyselee minulta ilmoittautumis- ja paperientarkistusvaiheessa että onkos sulla jätkän räkä mitään puolustettavaa surkean elämäsi vielä surkeammasta tarinasta niin voin minä sentään sanoa, että pelastin minä kumminkin kerran yhden punarinnan nälkäkuolemalta.

- Niin. Jotain positivista kumminkin. Tiedä hänessä vaikka saisit sen myötä siellä helvetissä ylimääräisen päivittäisen vesiannoksen.

- Niin, tai vaikka palkankorotuksen. Tosin helvetin dollarin kurssi on kuulemma kovasti huono. Vaan mennäänkö saunaan?

- Mennään vaan.

Pariskunta meni saunaan ja tuumaili että pirustako sen tietää vaikka kyseinen punarinta tulisi myöhemmin kesällä esittelemään jälkikasvuaan. Sitähän oltaisiin jo silloin vähän niin kuin kummeja. Perskeleet jatkoivat saunomistaan. Saunan jälkeen sytytettäisiin vielä grillimajaan tulet ja paistettaisiin niillä paikallisen lihayrittäjän hevosenlihamakkaraa. Pihalla linnut vitskuttelivat. Oli siellä varmaan se punarintapariskuntakin. Ehkä vielä tavattaisiin. Eihän sitä koskaan tiennyt.

Ilta eteni hissukseen. Talon keittiön seinällä kello raksutti mennyttä aikaa. Mikäs sitä oli elellessä. Yhdessä. Meillä menee hitaasti. Mutta aina varman päälle.


36 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Kaunis pikku tarina.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Yksi Turkkulaanen. Kiitokset. Välillä näitä tämmöisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana tämä Ykän pehmeä puoli; sellainen on muuten kaikissa hyvissä suomalaisissa miehissä.

Rouva ano

Veijo Hoikka kirjoitti...

Tunnelma upea, kyllä maalla on mukavaa.

Tsadissa on urbaanimpi meininki:

http://mvlehti.net/2017/06/25/video-torkeat-matunuoret-kiusaavat-vanhempaa-suomalaisnaista-bussissa-tyoton-huora-saatana/

http://mvlehti.net/2017/06/25/video-torkeat-matut-kiusaavat-suomalaisnaista-jarkyttavaa-vanhemman-naisen-huorittelua/

Kyllä pitäisin Y-P:n impivaaralaisen nationalistisen vaihtoehdon suomalaisille parempana, ampiaisineenkin.

RI kirjoitti...

Mis värvi on armastus, kes seda teab ?

Oinomaos kirjoitti...

Muistan hyvin Ykän kirjoituksen siitä pahassa ahdingossa olleesta punarintareppanasta, jonka Ykä ja Ylva sankarillisesti pelastivat varmalta kuolemalta. Se oli hieno teko, enkä yhtään ihmettelisi, vaikka juuri tuo sama yksilö olisi tullut omalla tavallaan kiittämään.

Linnut ovat yllättävän älykkäitä, siis muutkin kuin perinteiset korpit ja varikset ja mitä niitä onkaan.

Esimerkiksi käpytikka kykenee ratkaisemaan ongelmia, mutta luulen, että Ykän tämänkertaisen kirjoituksen pointti oli jotain ihan muuta. Arvelen, että se pääosin liittyy tähän.

"Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa."

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, Veijo Hoikalle, RI:lle ja Oinomaokselle & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Eihän minussa mitään muuta olekaan kuin pehmeä puoli. Vain hyvin kova ihminen voi olla piittaamaton lähimmäistensä ja kansakuntansa tulevaisuudesta. Kaikkein kovimmat tekevät kansakunnan halveksimisesta itseisarvon, josta he saavat elantonsa. Sen halveksimansa kansakunnan ihmisten kustantamana.

Veijo: Ehkä niitten ampiaistenkin kanssa pärjää. Paremmin.

RI: Aitäh.

Oinomaos: Hellin sitä ajatusta, että kyseessä oli sama punarinta. Eihän sitä koskaan tiedä. Mutta ymmärsit kyllä kirjoituksen ytimen ns. kybällä.

LW kirjoitti...

On se tällainen luontorakkaus onnettoman vanhanaikaista, kun jaaritellaan ummet ja lammet jostain punarastaista, mutta sanaakaan ei riittänyt sille, miten 2000-luvun Suomessa rikotaan globaaleja ihmisoikeuksia vaatimalla transihmisiltä sterilisaatiota ja toteuttamalla pakkokäännytyksiä. Jostain hyönteisistä vielä horisee, siis niinqu yäk, nehän pitää kauheeta ääntä ja voi vielä pistääkin! Kyllä eläimen pitää vähintään saimaannorppa olla, se on tosi lutuinen kun tapittaa nappisilmillään. Melkein kuin irakilainen. Onneksi me Vihreissä tiedämme paremmin ja osaamme asettaa prioriteetit kohdalleen.

...sori, vaihtoehtotodellisuudesta tuli hieman vuotoa näppäimistölle. Ilmeisesti joku versioni pääsi yli vastenmielisyydestään ylettömän sentimentaalisia cityvegaaneja kohtaan, joilla ei aina ollut edes satunnaisia Korkeasaaren keikkoja ihmeempää kontaktia luontoon (joo, yleistän, mutta oli noita silti enemmän kuin vähän). Olisi kyllä huvittaa seurata, miten tuskaiseksi meno yltyisi jo siitä, että muutama tuollainen tapaus vietäisiin ihan tavalliselle mökille kahdeksi viikoksi, ilman mukana tuotuja orgaanisia tofunakkeja, nyhtökauraa ja iPhoneja.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Melkein asiaan liittyen. Olen lukenut vuosia Iltalehden blogeista Kalle Iso-Koon ja P Vahteran blogit (jsks usein myös Juha Vuorisen nyk. herrasmiestxt, viimeisin kissimirrijuttu olis ehkä mahtunu Juoppohullun Päiväkirjaankiin). Nyt ensi kerran avasin Perttu Hillmanin blogit, vedin heti puolen tusinaa juttua hymyhuulin. Hauskaa etnistä suomenkieltä, sarkasmivaroituksia ei tarvita, niitä riittää, siis niitä sarkoja.
Toi punarintarastasjuttu taitaa olla sisäänpäinkääntynyttä huumoria (kuten Sauli I:llä sisäänpäin kääntynyt isänmaallisuus).

Anonyymi kirjoitti...

"Pehmeä"-sanaa käytin järkevän, mielipiteitään hyvin perustelevan (ja välillä niin kutkuttavan hauskan miehen) vastakohtana, kun ehkä sana "herkkä" olisi sopinut paremmin. Kyseiset ominaisuudethan eivät sulje pois toisiaan, mutta valitettavan usein niin vain on. Myönnän auliisti, että logiikkani joskus ontuu, mutta siitä saan kai yksin syyttää sukupuoltani. Toivottavasti en loukannut.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Ykä.
Jotenkin pieni kateuden kyy liukertelee näitä lukiessa, toisaalta taas on autuas olo, että joku vielä joskus kokee tuollaista elämän seesteisyyttä, edes hetken.
Joskus entisessä elämässä olin aamulla pitkien vapaiden alkaessa lähdössä meidän hirvestysalueelle. Nuoremman tyttären äitikin siinä heräili, katseli varustautumistani ja totesi, että et kai aio metsälle lähteä. Mitäpä siihen muuta kuin että en aio, lähden.
Räntää tuli suunnilleen vaakasuorassa, lämpötila siinä nollan vaiheilla, mutta se ei haitannut, kun olin pitkästä aikaa päässyt lasitalon pravdan kotimaisemista pohjoiseen Karjalaan.
Tulet tietämäni tervaskannon kylkeen, pakki tulille kahvin öyheet pakkiin, kun vesi sopivasti poreili, muutama kipuna siitä tulilta kahvin joukkoon mausteeksi.
Räntä muuttui lumeksi, mukava katsoa lumihiutaleiden kieppumistaja kuunnella tuulen tohinaa ikihonkien oksistoissa. Ja ajatella, että toivottavasti ei tule yhtään tyhmää hirveä irvistelemään siihen tulille, pysyisivät siellä ulohtalla, muuten joutuisin tekemään nin raaan ja brutaalin teon, että naama läjään hirveltä. Onneksi sain istua koko pitkän päivän ilman "petoja" tulilla. Seurailla kuukkelin touhuja ja yhden närhenkin.
Kyllä se vaan tämä Suomen luonto tarjoaa sielunlääkettä, kun sen vain oikein oivaltaa.
t. Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Perjantaina 2.6. n. klo 12.30 menin talon terassin nurkalle ja katselin vilkasta lintua omenapuussa. Tämä kirjosiepponaaras lennähti sieltä sitten minua kohti ja räpytteli hetken pääni päällä räystään alla ja sitten laskeutui päälaelleni. Tunsin kynnet hiusten läpi. Siinä se hetken seisoskeli ja kun tunsi moikanneensa niin lähti lentelemään naapuriin päin.

Mietin juttua pitkään.

Sitten muistui mieleen tapahtuma kahden vuoden takaa. Kirjosieppopariskunta oli keväällä rakentamassa pesää pihapönttöön ja siinä harrastelivat touhujaan kunnes kollinrutjake yllätti naaraan ja kantoi sen suussaan avoinna olleesta ikkunasta sisään ja asetti saaliin eteeni lattialle. Katsoin, että lintu räpyttelee silmiään ja on kunnossa, mutta ehkä hieman shokissa. Otin linnun heti hellästi mukaan ja vein ulos peräkärryn pressun päälle ja juoksin sisään tarkkailemaan tilannetta. Minuutin verran se siinä huohotti ja sitten uros tuli räpyttelemään yläpuolelle ja sai naaraan nousemaan jaloilleen ja ilmaan. Pariskunta lensi helpottuneena pois.
Oliko tuo naaras se sama pelastamani lintu, joka istui päälaelleni ja tuli näin tilaisuuden tullen jälkeenpäin tervehtimään minua?

Niin, ei olisi tullut mieleenkään hätistellä ystävälliseti moikkaamaan tulevaa pikkulintua pääni päältä.

Siis katselessani ylöspäin lintu lenteli pääni yläpuolella ja kun käänsin pääni alas se laskeutui pääni päälle. Tarkoittaa, että se ei pitänyt minua patsaana tai hyvänä laskeutumispaikkana vaan teko oli tarkoituksellinen.

Vanhin Suomessa rengastettu kirjosieppo on ollut 10 vuotta 10 kuukautta ja 13 päivää vanha. Euroopan vanhin rengastettu kirjosieppo!

Johan

QroquiusKad kirjoitti...

Itsellenikin jäi aiempi punarintatarina varsin hyvin mieleen sen kaikinpuolisen sympaattisuuden johdosta. Mutta taas kerran piti yllättyä siitä, miten aika on alkanut kadota jonnekin. Piti oikein tarkistaa, oliko se kirjoitus todellakin jo kahden vuoden takainen, se kun tuntui niin edellisvuotiselta.

Sinänsä tässä ei ole niinkään uutta, onhan tätä ikääntymisen myötä kiihtyvää ajankulkua käsitelty täällä aiemminkin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys LW:lle, Veijo Hoikalle, Rouva Anolle, Huru-ukolle, Johanille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

LW: Kuvailit kyllä varsin osuvasti eräänlaista cityvihreän arkkityyppiä…

Veijo: Voisi tietysti ajatella, että jutussa sivuttiin kaikenlaisia nykypäivän punapäänarskuja mutta kyllä tää juttu oli vaan ihan pienistä elämän sattumuksista. Veikkaan muuten, että Iltalehti jossain vaiheessa banaanoi Pauli Vahteran blogin. Häiskä kirjoittaa nimittäin sen verran asiallista asiaa.

Rouva Ano: Enhän toki loukkaantunut. Tuli vaan jotenkin kiertotien kautta mieleen se, että vastapuolemme niin mielellään tekee meidän puolesta (eli siis täysin tavallisista ihmisistä) jonkunlaisen demonisoidun mörkökuvan. Ei logiikassasi ole mitään vikaa ja viestit ovat kovasti ymmärrettäviä ja muutenkin mukavia.

Huru-ukko: Samanlaisia tuntemuksia pitkin elämääni. Tosin on pakko tunnustaa, että nykyisin jos räntää tulee vaakasuoraan päin näköä niin kovin helposti sitä kömpii takaisin vällyjen alle. Vanhemmittaan tulee laiskemmaksi ja mukavuudenhaluisemmaksi. Nuorempanahan sitä lähti vaikka olis satanut niitä ”ämmi pariree peräs”.

Johan: Niin kuin Oinomaos tuossa ylempänä totesi, niin linnuillakin on älyä. Tuota omaa episodiasi olis ollut mukava seurata vierestä. Enkä yhtään epäile, etteikö olis ollut sama yksilö. Koirat muistaa. Kissat muistaa. Miksei linnutkin?

Qroquius Kad: Jep. Vastahan me elettiin 1970-luvun alkua ja oltiin pellavapäisiä nöösipoikia. Nyt eletään vuotta 2017 ja me aletaan olla kelan ja kuopan puolivälissä olevia äijänkörmyjä. Ja vain pieni hetki, niin me ollaan historiaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ei kuulu tämän blogin aiheeseen, mutta olen aika järkyttynyt poliisien toiminnasta Suomi ensin -mielenosoituksessa eilen; partioita oli paikalla kuin niitä kuuluisia Vilkkilän kissoja. Nyt ollaan kai jonkinlaisessa käännekohdassa, kun poliisi kääntyy omia kansalaisia ja heidän kansalaisoikeuksiaan vastaan. Poliisihan tekee työtään, johon heidät korkeanmalta taholta määrätään ja tässä tapauksessa on varmasti odotettu vesi kielellä syytä, jolla leiri voitaisiin häätää. Kuten joku kirjoitti toisaalla, Helsingissä tapahtuu varmaan melkein joka viikonloppu kolme pahoinpitelyä ravintoloiden edustalla, mutta ei näitä ravintoloita suljeta.

Mikä mahtaa olla ylipäänsä objektiivinen uutisointi aiheesta, kun tämänpäiväiseen Iltasanomien jutun videoon ei oltu saatu edes ääntä ja asian kommentointi ei ollut mahdollista? Kohta kun sekä toimittajat että poliisit juoksevat näitä maahantunkeutujia karkuun, on asia saatu oikealle mallilleen! Sitä odotellessa ja tämän hulluuden pitkittyessä ja lisääntyessä ei voi muuta kuin purkaa huoliaan siellä, missä asia ymmärretään, esim. tässä blogissa.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano. Kyllä näin voi sanoa. Ja koska se laittomien leiri sai puolestaan jäädä paikoilleen, niin touhua voi pitää koko poliisiorganisaation ojentamana keskisormena joka on ennen ojentamistaan työnnetty hanuriin. Sen, mitä valtamedian uutisoinnista ymmärsin, niin siellähän oli Maidan-leirin häätämisessä ollut hurraamassa puoli Helsinkiä. Valtamedia tekee, mitä parhaiten osaa.

Unknown kirjoitti...

Mukavalta illanvietolta kuulostaa. Nykynuorisollehan (alle 40 v) tällainen ei kelpaa. Täytyy olla onnellinen ja onnellisuus mitataan sellaisilla mittareilla jotka tuollaisesta illanistumisesta antavat tasan nolla pistettä. Vaikuttaa pariskunnalta, joka on onnistunut pelaamaan samassa joukkueessa läpi vuosikymmenien. Kiitos en-tiedä-minkä oman ikäluokan naisille tällainen leppoisa elämä ei tunnu enää kelpaavan. Loppujen lopuksi ihmetellään minkä takia puoliso asettaa maiharin valmiusasentoon ja antaa potkun perseelle vuosikymmenien temppuilun ja pallon omaan maaliin potkimisen jälkeen.

Ykän kyvystä empatiaan: Äitikarhu on empaattinen otus. Empatia ilmenee kykynä toimia hyvinkin päättäväisesti, jos pennut on uhattuna. Ihminen on siitä jännä eläin, kun molemmat vanhemmat pyörivät kuvioissa. Tällöin empatiaan kykenevä isäkin voi olla jännittävää seuraa, jos kokee jälkikasvun tulevaisuuden tai hyvinvoinnin olevan uhattuna.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Unknown. Vähän samantyyppisiä havaintoja on minullakin nuoremmasta polvesta. Tietysti oma näkövinkkelini on ehkä ammatin kautta vähän vääristynyt. Mutta sellainen mielikuva on, että hyvin moni ihminen ei nykyään kestä arkea ja tapahtumattomuutta. Mutta jos elämä on pelkkää juhlaa, niin eikö juhla ole jo silloin itsessään arkea? Ja jonkun ne juhlat täytyy aina kumminkin kustantaa.

Anonyymi kirjoitti...

Aiheesta vielä lyhyesti: Uudesta Suomesta löytyi video, jossa kourallinen ihmisiä taputti poliiseille (joita jossakin muualla herjaavat natsien kätyreiksi ja sioiksi) ja joku räkänokka, jonka äänenmurros oli juuri alkanut, huusi:"Hakatkaa se!" tarkoittaen de Vitiä, jota vietiin maijaan kuin vaarallista sarjamurhaajaa. Että se siitä, mutta varmaan arvasitkin; media ei yllätä, vaan jatkaa valitsemallaan linjalla kuin pupujussit päät puskassa ja käpälät korvilla.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano. Eipä yllätä niin. Johan noista aineksista saadaan jo kasaan melkein uusi ”meillä on unelma”-konsertti.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Tuo huuto "kytät, siat, natsien kätyrit" on kopio erään somalinaisen performanssista Itäkeskuksen suomi-ensin mielenilmauksessa. Hän saapui pikkulapsena pakolaiseksi Suomeen vakavasti sydänvikaisena. Suomalaiset lääkärit leikkasivat pumpun kuntoon. Tästä kiitoksena tämä somalinainen huusi megafonilla vasten poliisien kasvoja e.m. fraasia useamman kerran. Kaikki tämä on videotallenteina.
Olen muuten sitä mieltä että poliisi ei ole ammatti vaan diagnoosi (sarkasmivaroitus).

Anonyymi kirjoitti...

Rouva Ano ja Ykä,

tuon de Witin pidättämisen myötä meikäläiseltä häipyi kaikenlainen kunnioitus esivaltaa kohtaan. Ennen tätä arvostin Suomen poliiseja, en enää. Tämä oli rimanalitus. Pitääkö tässä oikeasti liittyä johonkin paramilitaari-ryhmittymään, siis oikeasti aktivistiksi? Emme ole vielä nähneet ns. pohjakosketusta, ketuttaa kun jengi on näin suotanan tyhmää & aivopestyjä.

Näyte Chilen armeijan marssista, kuten eräs Tube-kommentoija hyvin totesikin, Chile on "natsimpi" ja preussilaisempi kuin Saksa itse. Rautahatut & uniformut ovat kuin 30-luvun natsi-Saksasta, iiiiik ja kauhistus...


- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Veijo Hoikalle ja Soomepoisille Eestist. Ehkä emme syytä rivipoliiseja vaan heidän toimistopöydän takana majailevia esimiehiään. Politrukki ei tee itse, vaan pistää toiset tekemään puolestaan.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Soomepois. Tuohon suuntaan se on menossa suvakkilandioissa. Visegrad-maissa, Itävallassa ja Eestissä ei tarvinne marssitamineita pukea.
YrjöP, olen osittain eri mieltä rivipoliiseista. Suomi-Maidanin videoklipeillä tuli hyvin esiin monta ...... asennevammaista,...
paskajalkaa. Sorry, jos ystävä-kaveripiiriisi kuuluu kyseisen diagnoosin omaavia. Minun ei. Muistuttavat muuten kovasti Soomepoisin paraatimarssijoita.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Vielä lisäys äskeiseen kommenttiin pollareista.
Kysyin ystävältäni palomieheltä, mitä hän tekisi näkiessään palavan talon tietäen siellä olevan ihmisiä sisällä. Hän sanoi menevänsä pelastamaan sisälläolijat. Sanoin, että jos ylipäälliikköpalomestarilta olisikin tullut käsky mennä ei-palavan vastapäisen talon savuttomaan sukellukseen. Hän vastasi, että menisi palavaan taloon pelastamaan sisällä olevat.
Ei tarvinne jatkaa analogiaa poliisien vastuisiin ja velvoitteisiin.

Olen ollut Afganistanissa töissä, tunnen olosuhteet. Kaikki rintamapakolaisten jutut kuolemanpelosta ovat täyttä puppua. Afgaani ei pelkää mitään. Ei ainakaan kuolemaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Veijo. Kyllä minä tunnen myös ihan hyviä rivipoliiseja.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Toisiksedellisessä kommentissa sanoinkin: olen osittain eri mieltä...
Mutta, voin todeta, että minä en tunne rivillisiä enkä pyramidin nirkossa tasapainoilevia poliiseja. Ei ole tarvetta, en ole rikollinen.

Kevennys (taitaa ontua). Olet juoksuasiantuntija. Onko brittien poliisikoulussa eteen- ja taaksepäin-juoksukurssit. Ainakin Londonin kaduilla karkuun pääsevät rauhanuskojia näiden yrittäessä jakaa vastuuta ja taakkaa kaffareille.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Veijo. Kevennys ontuu. En ole juoksuasiantuntija millään muotoa.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Sorry!!!
Liian paljon blogeja liian vähän aikaa...
Se olikin Jaska Brown (yhtäläinen verbaliikka), joka juoksuttaa.

No, voitko kommentoida Lontoon poliisien juoksua edes tyylipisteillä?

Lemminkäinen kirjoitti...

Asia on hyvin yksinkertainen. Poliisi tottelee vain käskyjä. Jos poliisi olisi ohjelmoitu hävittämään maassa laittomasti olevien leiri, niin poliisi olisi hävittänyt leirin. Nyt poliisin ohjelmassa oli käsky hävittää SE-leiri ja poliisi toimi ohjelman mukaan. Olen kirjoittanut muistaakseni aikaisemmin että itse diktaattori ei ole ongelma, vaan diktaattorin ohjelman mukaan toimivat hyödylliset idiootit.

korpisoturi kirjoitti...

Olen seuraillut videostriimeiltä Helsingin poliisin touhuja suomalaisia vastaan. Ovat puolensa valinnet. Vielä koittaa hetki, kun itse joutuvat ensimmäisinä terroristien maalitauluksi. Niinhän se menee jo muuallakin maailmassa. Eipä sympatiaa heru näille paskalakeille. Helsinki on se paikka jossa isketään. Punavihreys sekä mutiaisten nuoleskelu ei pelasta.

Ehkä järkeviä poliiseja löytyynee vielä maaseudulta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Veijo Hoikalle, Lemminkäiselle ja Korpisoturille & kiitos kommenteistanne.

Veijo: Emmää tiedä niistä tyylipisteistä. Käviskös säälipisteet? Ja juu, Jaska Brownin blogi on yksi suosikkejani. Järkevä ja asiallinen heppu kaikin puolin. Ynnä mainio kirjoittaja.

Lemminkäinen & Korpisoturi: En lähde ennustamaan tulevaa. Se on joka tapauksessa selvää, että poliisin arvostus organisaationa menee alaspäin kuin lehmän häntä. Ei ole pitkäkään aika kun poliisi oli vielä yksi Suomen arvostetuimmista ja luotetuimmista instituutioista. Nyt tilanne on toinen eikä se todellakaan johdu siitä, että kansalaisista olisi tullut enemmän roistoja.

Anonyymi kirjoitti...

Hieman off-topicia; Nyt on aika tehdä myös kaloista, yhtä arvokkaita kuin ihmisistä, voisi kai tuohon juttuun M.A.Numminen riimitellä:

https://yle.fi/uutiset/3-9691787

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Vähän samoilla perusteillahan muuten vihreät torppasivat puoluekokouksessaan sen kovasti tapetilla olevan hyönteistensyöntiohjelman. Nyt ei puutu kuin enää se, että joku toteaa, että kasveillakin on tunteet ja tarttee siirtyä pelkkään vedenjuomiseen. Niin kyseinen filosofi kuin vihreätkään eivät edelleenkään puutu maailman suurimpaan ongelmaan eli väestönkasvuun.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä & Veijo,

olin toki erittäin sarkastinen kun tuon viestin kirjoitin, ja taidan olla edelleenkin. Kas tässä poliisi-setien ohjevideo, enpäs tiedä pitäisikö tässä itkeä tai nauraa?! Astuu samaan kategoriaan sen Ylen raiskauksenestovideon kanssa. Mutta hei hula-hula-hula tanssiohjelmaa pukkaa Yleltä pihalle. Tanssitaan raunioilla! Merkel keisari Nerona, joka kuulemma soitti viulua kun Rooma paloi. Kenestä Galicula? En ole niin dekadentti/pervo että se onnistuisi meikäläiseltä.

Tässä eräs sotilasjohtaja ketä arvostan yli kaiken, Erwin Rommel, George S. Pattonin, Julius Caesarin & Aleksanteri Suuren ohella ainoita sotilasjohtajia jota arvostan. Pattonin puheet olivat ainakin legendaarisia, hänhän oli USA vs. Meksiko sodan veteraaneja ratsuväessä (1916).

Venezuelassa muuten kiehuu....


- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Soomepois.

Tämä amerikkalainen sheriffi antoi huomattavasti paremmat vinkit kuin Suomen poliisi. Eli ”ampukaa takaisin”.

http://beta.oikeamedia.com/o1-24566

Venezuela muuten oli suht hyvinvoiva maa. Kunnes siellä päätettiin kokeilla sosialismia…