maanantai 15. tammikuuta 2018

KÄPYKAARTILAISET

Naakkamo, Radanvarsikaupunki, tuonnempana, toukokuussa.


Eräässä naakkamolaisessa rivitalokaksiossa, osoitteessa Vähävenäläistenkatu 16 A 2 istui keittiössä kaksi vakavailmeistä 23-vuotiasta miestä, nimiltään Väne ja Veke. Miehet istuivat keittiössä koska Väne oli hiljattain tyhjentänyt kaksiostaan kaikki tärkeimmät tavarat vanhempiensa omakotitalon ulkorakennukseen varastoon. Samoin oli tehnyt Veke omassa kerrostalokaksiossaan. Se oli varotoimenpide jotain sellaista varten jonka miehet olivat jo hyvän aikaa arvanneet tulevan ja nyt se oli edessä.

Väne ja Veke olivat olleet parhaita kavereita jo ensimmäiseltä luokalta alkaen. He olivat olleet samalla luokalla myös läpi yläasteen ja sen jälkeen molemmat olivat menneet ammattikouluun maanrakennuspuolelle. Kummallakaan ei ollut intoa lähteä lukemaan kymmentä seuraavaa vuotta lukioon ja sitten yliopistoon oppiakseen ymmärtämään jotain ihmisen henkisestä sisäisestä simpukasta. Heitä kiinnosti enemmän tehdä oikeita töitä. Ammattikoulun jälkeen he olivat menneet armeijaan Radanvarren Prikaatiin ja palvelleet siellä sotilaspoliiseina kotiutuen korpraaleina.

Sen jälkeen suunta oli ollut selvä, eli niin Vänen kuin Veken perhetuttavan Kauko Kuokkasen maansiirtoyritys. Kuokkanen tunnettiin reiluna miehenä ja Väne ja Veke taas nuoresta iästään huolimatta taitavina työntekijöinä. Kysyntä vastasi tarjontaa ja kaikki olivat tuumineet että jos homma toimii, älä räplää. Niinpä noiden nuorten miesten elämä oli edennyt varsin tasaisesti vaikka he toki huomasivat että Suomi heidän ympärillään muuttui aina vain pahempaan suuntaan. Jopa Naakkamoon oli tullut etnolähiö joka ei ollut enää kunnolla virkavallan käsissä. Tietysti saattoi sanoa, että varsinaista Suomea ei ollut enää olemassakaan, sillä Väne ja Veke kuuluivat toiseksi viimeiseen saapumiserään jolla oli ollut lakissa vanha sinivalkokokardi. Sitä seuraavilla ikäluokilla kokardi muuttui.


Myös se tuttu, vanhan kaavan sotilasvala jonka toveruksetkin olivat ehtineet vannoa päivitettiin liittovaltiokuosiin. Uudesta valasta tosin luovuttiin pian vähin äänin, sillä valatilaisuudet muuttuivat enemmän kuin hiukan noloiksi koska varusmiehet mumisivat valansa niin, ettei siitä saanut selvää ja sehän sai aikaan vaikutelman ettei liittovaltion armeijaan oikein uskottu eikä pidetty omana. Vala korvattiin sillä, että kotiutuvan varusmiehen sotilaspassiin laitettiin merkintä ”jääkäri se ja se on Euroopan Liittovaltion sotilasvalan alainen”.

Väne ja Veke oltiin kertaalleen kutsuttu kertausharjoituksiin mutta Kuokkasen avustuksella he saivat ne sluipattua. Töissä oli Kuokkasen ilmoituksen mukaan niin kertakaikkinen kiire, ettei kertausharjoituksiin ollut nyt aikaa. Tosiasiassa firmalla oli menossa kahden suuren urakan välinen huoltovaihe mutta toverukset olivat todenneet että vala oltiin vannottu suomalaisten puolustamiseen eikä millekään liittovaltiokansalaisten kyttäysarmeijalle. Kiinnostus miljoona.

Mutta tiedossa oli että liittovaltioarmeija saattoi myös määrätä reserviläisen palvelukseen hänen mielipidettään kyselemättä. Ja sitä toverukset olivat viimeisen puolen vuoden ajan uumoilleet tehden asiaan nähden tarpeellisia valmisteluja. Liittovaltion myötä etnisten vähemmistöjen määrä ja ennen kaikkea keskittyminen oli tullut niin suureksi että Suomi oli seurannut Ruotsin tietä. Maassa oli noin seitsemänkymmentä etnistä enklaavia joissa Suomen valtiolla ei ollut muuta osuutta kuin elättäjän osuus. Enklaaveista myös tehtiin väkivaltaisia hyökkäyksiä etnisesti suomalaisten alueille, ennen kaikkea enklaavien väliin jääneille suomalaisten alueille. Esimerkiksi Helsingissä Mellunmäen ja Kontulan väliin jääneestä Vesalan alueesta olivat suomalaiset paenneet tyystin. Niin valtakoneisto kuin media vähättelivät tilannetta ja puhuivat aina vain sosioekonomisesti haastavista alueista ja kantasuomalaisten kotoutumisvastuusta. Nykyisin ei puhuttu enää etnojen kotouttamisesta niin kuin joskus aikaisemmin vaan nimenomaan siitä, että kantasuomalaisten tuli kotoutua vallitsevaan tilanteeseen ja pitää sitä hyvänä ja ainoana oikeana.

Kukaan ei osannut hahmottaa, missä vaiheessa tietty raja ylitettiin. Ehkä vain oltiin tapettu yksi suomalainen liikaa? Ehkä väärä suomalainen? Väärän suomalaisen tuntema suomalainen? Tai ehkä se lähti väärän suomalaisen raiskaamisesta? Vai kertoiko valtamedia yhden paksun valheen liikaa? Ehkä suomalaisten oloja kurjistettiin poliittisella päätöksellä pinnan verran liikaa samalla kun etnojen elatusautomaatti oli kiveen hakattua inhimillistä totuutta jota ei saanut arvostella?

Joka tapauksessa hyvin nopealla aikataululla useita kymmeniä suomalaisia alueita ilmoitti muodostaneensa etnisesti suomalaisen vapaavyöhykkeen vaikka sitä joku vuosi aikaisemmin pidettiin jo ajatuksena mahdottomana. Mutta se vain tapahtui. Ilman mitään laajaa taustaorganisaatiota. Asiat vain etenivät tiettyyn pisteeseen. Osa vapaavyöhykkeistä oli kyliä, osa kaupunginosia, osa niinkin pieniä kuin kortteleita. Vapaavyöhykkeet ilmoittivat, että sieltä käydään töissä, maksetaan veroja eikä häiritä virkakoneiston toimintaa millään muotoa toisin kuin etnisissä enklaaveissa tapahtui. Mutta samalla ilmoitettiin, että yhdelläkään etnolla ei ollut enää vapaavyöhykkeille asiaa. He saattoivat toki tulla alueelle. Mutta pois he eivät enää pääsisi. Muuta kuin jalat edellä.

Hallinto huomasi kauhukseen että nuo vapaavyöhykkeet olivat myös aseistettuja ja niillä oli todellakin kyky vartioida alueitaan. Se, että etniset enklaavit olivat yhtä lailla hampaisiin asti aseistettuja ei häirinnyt hallintoa, mutta aseistetut suomalaiset saivat aikaan poliittisen ylipainetilan. Hallitus totesi hyvin nopeasti että vapaavyöhykkeiden olemassaolo on valtiopetos ja sen vuoksi vyöhykkeitten tulee antautua, luovuttaa viranomaisille kaikki aseensa sekä toiminnanjohtajansa jotta heidät voidaan tuomita oikeudessa ja alistaa alueet jälleen täydelliseen Euroopan Liittovaltion komentoon.

Mitään ei tietenkään tapahtunut. Yksikään alue ei antautunut mutta ei myöskään tehnyt minkäänlaista hyökkäystä valtakoneistoa vastaan. Ne vain ilmoittivat olevansa etnovapaita alueita. Naakkamoa lähin vapaavyöhyke oli sen itäpuolella sijaitsevassa Reunansyrjässä. Tuossa hiljaisessa, aikanaan itsenäisessä kunnassa ei päällisin puolin näkynyt muuta merkkiä muutoksesta kuin Jätkimänjoen sillalla oleva puomi sekä kyltti, jossa monella kielellä kerrottiin Vapaavyöhykkeestä. Mutta huhu osasi kertoa enemmän. Kylään oli tunkeutunut kaksi pakettiautollista aseistettuja etnoja tarkoituksenaan lähteä hieman ns. näyttämään lippua. Nähtävästi vapaavyöhykkeellä oli ollut jonkunlaista tiedustelutoimintaa Naakkamossa sillä kertoman mukaan autot olivat ajaneet väijytykseen ja yksinkertaisesti kadonneet maan päältä. Naakkamon etnovyöhykkeelle oli yllättäen alkanut kelvata suomalainen viranomaistoiminta ja siellä vaadittiin että asia oli selvitettävä ja syylliset oli saatava tuomiolle. Esitettiinpä sitäkin, että mahdolliset syylliset luovutettaisiin etnoenklaavin shariatuomioistuimen eteen. Kyseinen vaatimus sai jopa jonkunlaista vastakaikua vihreissä ja vasemmistoliitossa.

Menihän poliisi sitten Reunansyrjään tutkimaan mahdollista väkivaltarikosta. Rikosta oli tosin vaikeaa näyttää toteen, sillä ruumiita ja autonromuja ei löytynyt mistään. Paikalla oli kaikki Naakkamon poliisit ja useita partioita Radanvarsikaupungistakin. Reunansyrjän oma poliisi oli jo aikaa sitten lakkautettu. Mutta poliisit tiesivät kylään mennessään, että heillä ei ollut oikein selkeää kohdetta. Jätkimänjoen sillalla oli kyllä kyltti ja puomi, joka oltiin nostettu poliiseille ylös. Epäilemättä kyläläiset olivat tietoisia poliisin operaatiosta ja he katselivat saapuvia partioautoja ovistaan ja ikkunoistaan. Poliisi ei vain tiennyt, ketä etsiä. Huhu kertoi, että täällä oltiin tapettu etnoja. Mitä todennäköisemmin se oli totta. Mutta kun poliisit puhuttivat satunnaisesti ihmisiä ei kukaan tiennyt mistään mitään. Kuinka tutkia rikosta jonka kohdetta ei löytynyt?

Aseitakin poliisin piti etsiä. Niitä tiedettiin alueella olevan. Reunansyrjän alue oli kooltaan 432 neliökilometriä ja siellä asui noin 3.900 ihmistä joista varsinaisessa keskustassa vain vajaa puolet. Mistä etsiä? Partiot tekivät hajanaisia kotitarkastuksia eivätkä tietenkään löytäneet mitään. Luonnollisesti aseet oli piilotettu jo aikaa sitten. Aserekisterin mukaan kylässä oli ollut ennen asekieltoa 522 laillista tuliasetta joista vain 44 oltiin asekiellon jälkeen luovutettu viranomaisille. Ei tällaista kylää ratsattaisi näin vähällä porukalla. Mutta jotain tulosta oli tultava. Ylempi poliisijohto ja kaksi mukana ollutta Liittovaltiopoliisin valvojaa vaativat sitä.

Niinpä poliisit päättivät pidättää paikallisen puuhamiehen ja tunnetun vihakirjoittajan Esko Kytömäen. Tuon 59-vuotiaan entisen ja vihakirjoittamisensa vuoksi työstään erotetun ammattikoulunopettajan epäiltiin olevan paikallisen niin sanotun suojelukaartin johtaja. Vaikka suojelukaartin olemassaolosta ei ollut pitävää todistetta. Kun poliisit ajoivat Kytömäkien omakotitalolle, heidän perässään seurasi kymmeniä autoja. Eivät paikalliset sinänsä vastustaneet Kytömäen pidätystä millään tavalla. He vain tulivat ulos autoistaan, seisoivat ja katsoivat poliiseja ilmeellä joka sai aikaiseksi kylmät väreet. Sillä poliisi tajusi, että heitä katsottiin kuin vierasta miehittäjää.

Kytömäki oli pidätettynä kolme vuorokautta. Hän oli ilmoittanut kuulustelijalle henkilötietonsa ja sen jälkeen pitänyt suunsa kiinni puhumatta mitään. Poliisi tajusi, että tyyppi pysyy puhumattomana vaikka maailman tappiin eikä niin Kytömäkeä kuin reunansyrjäläisiäkään vastaan ollut muuta näyttöä kuin vahva epäily joka sekin pohjautui etnoenklaavista saatuihin tietoihin. Siihen poliisi ei puuttunut että Reunansyrjään lähteneet etnot olivat itsekin olleet tietojen mukaan aseistettuja. Aseistautunut etno ei ollut ongelma. Aseistautunut suomalainen oli.

Sen paremmin ei poliisi onnistunut muillakaan vapaavyöhykkeillä vaikka – lähinnä poliittisen verenhimon tyydyttämiseksi – yksittäispidätyksiä tehtiinkin. Poliisi teki julkisesti täysin selväksi että sen voimavarat eivät riitä operaatioihin joissa pitäisi tutkia tuhansia ihmisiä per alue ja käydä läpi aseita etsien satoja neliökilometrejä muutaman kymmenen miehen voimin. Olipa poliisin suorittavalta taholta tullut sellaisiakin ääniä että minkä vuoksi me noita vapaavyöhykkeitä oikeastaan ratsaamme? Nehän maksimissaan puolustavat itseään ja pysyvät alueillaan millään tavoin häiritsemättä viranomaistoimintaa. Etniset enklaavit sen sijaan ovat käytännössä jatkuvassa julistamattomassa sotatilassa sitä hallintoa vastaan joka elättää ne. Tällaiset soraäänet vaiennettiin nopeasti irtisanomisen ja rangaistuksen uhalla ja hallitus ilmoitti että uussuomalaisten vapaa ja turvallinen liikkumisoikeus kaikkialla Suomen maakuntavaltion alueella on kyseenalaistamaton ihmisarvo ja se tullaan turvaamaan kaikin mahdollisin keinoin.

Tuosta hallituksen lausunnosta oli kulunut viikko, ja niin Väne kuin Vekakin olivat arvanneet mitä se toisi tullessaan. Siksi he olivat kiihdyttäneet valmistelujaan ja olleet tiiviissä yhteydessä työnantajaansa Kuokkaseen. Tulevan varalta. Ja nyt he istuivat Vänen kaksion keittiössä pöydän ääressä. Paljon muita kalusteita lattialla olevaa patjaa lukuunottamatta ei asunnossa enää ollut. Heidän edessään pöydällä oli kaksi lappua joissa oli sama sisältö:


Muutama päivä aikaisemmin hallitus oli ilmoittanut että se piti vapaavyöhykkeiden olemassaoloa niin Suomen maakuntavaltiota kuin koko liittovaltiota vastaan kohdistuvana aseellisena kapinana. Niinpä se ilmoitti reserviläisjoukkojen osittaisesta liikekannallepanosta. Tiettyjen joukko-osastojen tuli muodostaa erillisiä pataljoonia ja komppanioita joita käytettäisiin vapaavyöhykkeitten miehittämiseen, täydelliseen tarkastamiseen ja aseistariisumiseen. Vapaavyöhykkeille itselleen oli ilmoitettu että niillä on viikko aikaa luovuttaa kaikki aseensa, alistua hallituksen määräysvaltaan ja luovuttaa toimintansa johtajat pidätettäväksi ja tuomittavaksi. Mikäli vapaavyöhykkeet eivät toimi näin vapaaehtoisesti, miehittäväisivät liittopuolustusvoimat alueet ja jonkun asteinen vankeusrangaistus koskisi silloin kaikkia alueilla olevaa aikuisväestöä.

Sitä hallitus ei ilmoituksessaan määritellyt, minne ne kaikki vangittavat ihmiset sijoitettaisiin. Sen sijaan se ilmoitti listan joukko-osastoista ja niistä joukoista, jotka niitten tulisi perustaa:

Kaartin jääkärirykmentti:

- 1. Erillinen pataljoona
- 2. Erillinen pataljoona

Uudenmaan prikaati:

- 1. Erillinen komppania
- 2. Erillinen komppania

Rannikkoprikaati:

- 3. Erillinen komppania
- 4. Erillinen komppania

Porin Prikaati:

- 3. Erillinen pataljoona
- 4. Erillinen pataljoona

Radanvarren prikaati:

- 5. Erillinen pataljoona
- 6. Erillinen pataljoona

Karjalan prikaati:

- 7. Erillinen pataljoona
- 8. Erillinen pataljoona

Utin Jääkärirykmentti:

- 5. Erillinen komppania
- 6. Erillinen komppania

Kainuun prikaati:

-9. Erillinen pataljoona

Jääkäriprikaati:

- 10. Erillinen pataljoona

Väne ja Veke olivat katsoneet ensimmäistä suomalaista sodanjälkeistä mobilisointilistaa. Veke oli tuuminut karvaalla äänellä:

- Kato perkele noita pataljoonien kokoonpanoja. Siellä on saatana kranaatinheitinkomppania joka pataljoonassa. Siviileitä vastaan. Meinaavat sitten panna luun kurkkuun niin kerta kaikkiaan.

Väne sytytti sätkän ja vastasi:

- Vaan kuinka moni kavereista panee sen kranaatin putkeen? Omaa kansaa vastaan? Ase kourassa heiluvien kaffereitten puolesta? Tai eihän hallitus niitä kaffereita edes suojele. Ei se niistä tosiasiassa välitä. Se suojelee itseään, koska se pelkää. Mutta me ollaan ainakin päätöksemme tehty.

- Niin ollaan.

Ja nyt he olivat – pari päivää myöhemmin – Vänen keittiössä ja katsoivat palvelukseenastumismääräyksiä jotka poliisi oli heille aikaisemmin päivällä tuonut. Aikaa ilmoittautumiseen oli puoleen yöhön. Määräys ei ollut heille yllätys niin heidän ikänsä kuin sotilaspoliisin koulutuksensa vuoksi. Väne ruttasi määräyksensä palloksi ja donkkasi sen nurkassa olevaan roskakoriin. Veke teki samoin ja kaivoi vanhan kännykän jossa oli prepaid-liittymä. Hän soitti Kuokkaselle. Kuokkanen tunsi numeron, tiesi ettei kyseisestä kännykästä soitella turhaan ja vastasi:

- Morjens. Onko nyt sen aika?

Veke vastasi:

- On. Meille molemmille.

- Tiedätte mihin ajaa. Minä odotan siellä.

Väne aukaisi vielä läppärinsä, maksoi kaksionsa irtisanomisajan vuokran ja lähetti isännöitsijätoimistolle viestin, että asunto jäljellä olevine kalusteineen on vapaa vuokrattavaksi muille. Veke oli tehnyt tämän saman jo kotonaan. Sitten Väne jätti asunnon avaimet keittiön pöydälle ja toverukset siirtyivät autoihinsa jotka oltiin jo edellisinä päivinä lastattu täyteen. Molemmat olivat metsämiehiä joten Vänellä oli nelivetoinen paku ja Vekellä yhtälailla nelivetoinen pick-up. Taakseen katsomatta molemmat käynnistivät autonsa ja suuntasivat kohti Naakkamon aivan pohjoisinta osaa, Kirsketjärveä jonka pohjoisin osa kuului jo Tyrellin naapurikuntaan. Noin kolmenkymmenen kilometrin ajomatkan päässä, Kirsketjärven rannalla odotti hirsinen kesämökki jonka pihalla oli Kuokkasen maastoauto. Toverukset kättelivät Kuokkasta joka totesi vakavana:

- Minä sitä poijjaat olen isänmaallinen mies. Ja tiedän teidänkin olevan sellaisia. Näin ollen voin sanoa, että en olisi koskaan uskonut avustavani käpykaartilaisia. Mutta nyt näen, että sen isänmaallisempaa tekoa ei voi tehdäkään. Olen tavallaan onnellinen siitä, että minulle ei tullut kuin tyttäriä. Ne eivät koskaan joudu tekemään sitä ratkaisua, jonka te joudutte tekemään.

- Joo… jos joku muualta höökisi… tai edes käskettäisiin ajamaan nuo riehuvat tunkeutujat huuthelvettiin… ei sitä tartteis kahta kertaa miettiä… mutta omia tonttejaan puolustavia kanssasuomalaisia vastaan me ei asetta nosteta.

Kuokkanen nyökkäsi, viittasi pihalla olevaan peräkärrylliseen mönkijään ja totesi:

- Lyödään toi eka lava täyteen ja lähdetään katsomaan tulevaa kotianne. Tiedättehän te sen tosin jo ennestäänkin ja olette siellä käyneet ja minun kanssani sitä remontoineet. Mutta nythän tää on sitten täyttä totta. Voi olla, että te joudutte olemaan siellä pitkään.

Kuokkanen hyppäsi mönkijän puikkoihin ja Väne sekä Veke kävelivät perässä. Matka kesti noin kolmesataa metriä polkua johon mönkijä juuri ja juuri mahtui ongelmitta. Matkan päässä oli vaja. Tai ainakin se näytti vain vajalta mutta tarkemmin katsottuna siinä oli kaksi savupiippua ja katolla oli aurinkokenno. Yksi ikkunakin siinä vajassa oli. Kuokkanen oli rakennellut vajaa ilman mitään rakennuslupia harrastuksenaan jo pidemmän aikaa, eristänyt sen sisältä lämpimäksi ja muokannut sen asuinpaikaksi. Väne ja Veke olivat avustaneet häntä. 

Vaja oli kolmeosainen. Suurimmassa osassa olivat asuintilat, eli kaksi päällekkäistä laveria johon mahtuisi kaikkiaan kahdeksan miestä, pieni pöytä ja pari tuolia, tiiliskivillä vuorattu kamiina, kaksipisteinen kaasuliesi ja pieni tiskiallas. Lisäksi asuintiloissa oli pieni aurinkokennon sähköllä toimiva jääkaappi, tosin tuoretavaraa käpykaartilaiset eivät kovin paljoa käyttäisi. Alemman laverin alla oleva tila oli ahdettu jo valmiiksi täyteen kaikenlaista hyvin säilyvää kuivamuonaa, lähinnä säilykkeitä, näkkileipää ja pikamakaronia. Hieman vajan takana oli myös pieni maakellari jonne oltiin tuotu perunaa.

Vajan toisessa osassa oli pieni, ns. kahden ja puolen perseen sauna jossa oli myös käsipumppu jolla sai pumpattua vettä järvestä. Toverukset saattoivat käydä juomavettä Kuokkasen mökiltä mutta heillä oli myös useampi vedensuodatin. Toisessa päässä vajaa oli sitten liiteri ja varasto. Liiteri oli täynnä halkoja ja varastossa oli myös aggregaatti, jos sähköä sattui tarvitsemaan enemmän. Vajan lähistöllä oli myös useampia Kuokkasen kaatamia puita joista Väne ja Veke saattoivat tehdä lisää polttopuuta. Eihän ollut tietoa kuinka kauan he joutuisivat piileskelemään. Nythän kesä oli vasta alkamassa mutta talvella jokainen klapi oli tarpeen.

Itse paikka oli varsin hyvä piileskelyä varten. Kirsketjärvi ei ollut mikään kovin hyvä mökkijärvi sillä puolet sen rantaviivasta oli suota ja puolet taas varsin korkeaa kalliota jonka rannalle ei oikein pystynyt rakentamaan muuta kuin kyseisen vajan tyyppisiä pieniä asumuksia. Ainoa järven rannalla oleva hyvä mökkipaikka oli juuri se, mihin Kuokkanen oli oman mökkinsä rakentanut. Lisäksi asumukseksi muutettu maja sijaitsi kapean Halosenlahden rannalla jonne ei muulta järveltä edes kunnolla nähnyt.

Väne ja Veke olivat nostaneet pikkuhiljaa tilinsä tyhjäksi seteleinä ja antaneet ne Kuokkasen hallintaan. Hän kävisi ostamassa tarpeellisia tarvikkeita. Säilykkeitä, kuivamuonaa, valopetroolia, kaasupulloja, paristoja, sätkätupakkaa ja sen sellaista naapurikunnan Tyrellin puolelta huomiota herättämättä. Kuokkanen oli kyllä sanonut myös että hän voi avustaa toveruksia rahallisesti mutta he olivat todenneet että Kuokkanen oli tehnyt nyt jo enemmän kuin yhdeltä mieheltä voisi pyytää. Katsotaan sitten, jos piileskely venyy ja varat loppuvat. Myös toverusten vanhemmat olivat hyväksyneet poikiensa ratkaisun ja olisivat olleet valmiit avustamaan, mutta Väne ja Veka totesivat heille saman ja lisäsivät että jokainen sukupolvi juokoon omiaan. Oltiin sovittu, että yhteyttä vanhempiin pidettäisiin vain sähköpostitse. Tilannetta helpotti se, ettei kummallakaan toveruksella ollut sillä hetkellä vakituista tyttöystävää.

Kuokkanen oli tuonut vajalle myös pari 24-päckiä kaljaa ja pari pulloa Koskenkorvaa. Tuumasi vielä poislähtiessään että vähän niin kuin tupaantuliaisiksi. Toverukset lämmittivät asetuttuaan saunan ja nykäisivät sitten kohtuullisen hutikan. Kerrankos sitä käpykaartilaiseksi rupeaa. Kyllä sitä jo vähän kannattaa juhlia. Vaikka sitten kosteasti.

Käpykaartilaisen elämä asettui nopeasti omiin rauhallisiin uomiinsa. Aamiaiseksi keitettiin kahvia jonka lisäksi syötiin kaurapuuroa ja näkkileipää sekä jääkaapissa säilyvää Kuokkasen tuomaa metvurstia. Tiskivesi lämpeni kaminan päällä. Sitten oli luvassa puunhakkuuta ja kalastusta. Vajaksi naamioidun mökin varastotiloissa oli muutama verkko ja katiska ja rannassa oli soutuvene. Verkot ja katiskat käytiin kokemassa päivittäin ja kala muuttui nopeasti tärkeäksi ravinnonlähteeksi toveruksille. Kun säilykkeet säilyivät ja kala puolestaan ei, niin oli viisainta laittaa porisemaan kalaperunasoppa. Maakellarissa se sitten puolestaan säilyi seuraavaan päivään ja sopparuokahan vain paranee vanhetessaan.



Aamuvarhain miehet myös kyttäilivät jäniksiä, joita kuljeskeli alueella runsaasti. Vaimentimella varustetun pienoiskiväärin kuiva napsahdus kertoi, että huono-onninen jussi päätyi Vänen ja Veken soppakattilaan perunoitten sekaan. Välillä syötiin tietysti makaroonista ja säilykelihasta tehtyä muonaa. Toverusten ruokamaku oli varsin yksinkertainen ja sehän sopi käpykaartilaisen elämään vallan hyvin. Sattuneesta syystä pizzaa ei oikein voinut tilata.

Periaatteessa tontilla männynoksalla miehiä katsellut orava olisi voinut tuumia, että tuossa oli vain kaksi nuorta urospuolista ihmisyksilöä jotka viettivät vaatimatonta mökkielämää. Mahtoivatko olla kesälomilla? Niillä ihmisillä kun oli sellaisiakin, toisin kuin oravalla. Periaatteessa asia olikin niin, tosin toverukset tiesivät, että jos tontille tulisi poliisi, niin se tietäisi vankeustuomiota kummallekin. Ainoa asia joka erotti heidät normaalista mökkiläisistä oli se, että illalla vajan ikkuna peitettiin pimennysverholla.

Yhteyden ulkomaailmaan tarjosi vajassa sekä pöydällä oleva matkaradio ja läppäri, jonka kautta seurattiin erityisesti vastarintanetti-sivustoa, jossa oli tarjolla sekä propagandavapaata uutisointia että niin käpykaartilaisten kuin väkisin mobilisoitujen reserviläisten tilannepäivityksiä. Kaikki nimimerkeillä tietenkin sillä liittovaltiopoliisin tiedettiin seuraavan kyseistä sivustoa kuin piru raamattua. Sivustolta kävi ilmi, että varsin moni pakkomobilisoitu oli saanut lääkäriltä todistuksen keskivaikeasta masennuksesta ja sen myötä vapautuksen. Tämä yllättävä masennuksen lisääntyminen sai Vänen ja Veken tuumimaan että taitaa tuossa lääkäriporukassa olla kuitenkin varsin kansallismielistä väkeä ja oliskohan kannattanut itsekin lähteä hakemaan nupistaan vapautusta ennen kuin läksi käpykaartiin.

Mutta sivustolta he huomasivat, että käpykaartilaisia oli paljon. Mobilisoitavaksi oltiin suunniteltu noin 20.000 miestä ja heistä yli kolmasosa jätti saapumatta palvelukseen. Osa oli hankkinut vapautuksen ja osa oli piilossa kuka missäkin. Muutama käpykaartilainen lähetti terveisiä Norjasta. Joku oli töissä öljynporauslautalla ja joku kalatehtaassa. Toverukset miettivät itsekin, että jos tilanne Suomessa ei parane, niin ehkä kannattaisi suunnata Norjaan. Olisi siellä töitä ammattimiehelle kumminkin ja ehkä sen kielenkin oppisi jos pakko olisi. Ja Kuokkanen tunsi rekkamiehiä joitten avulla nykyisin melko tarkkaan valvotun rajan ylittäminen voisi onnistua. Vaikka oltiin siirrytty jo toukokuusta heinäkuuhun, niin mikään uutislähde ei kertonut siitä, että puolustusvoimat olisi alkanut varsinaisesti toimia vapaavyöhykkeitä vastaan vaikka uho hallituksen puolelta oli varsin kova. Valtamedia oli asiasta varsin hiljaa kertoen vain sitä, että PV suunnittelee toimia jotka voidaan tehdä mahdollisimman kivuttomasti, olihan sentään kysymys Suomen kansalaisista, vaikkakin harhautuneista sellaisista.

Vastarintanetissa taas osattiin kertoa, että ennen mobilisoimistaan hyvinkin terveet ja hyväkuntoiset reserviläiset jonottivat porukalla otille. Kuka selkä- ja kuka jalkakivun vuoksi ja luonnollisesti kaikenlaisesta ahdistuksesta haettiin apua varuskunnan lääkäriltä joka totesi että ennen vanhaan oltaisiin annettu tuomio ”kelpaa palvelukseen” ja annettu lääkkeeksi Pectoralis-yskäntabletteja mutta nykyisin jokainen ahdistuksesta valittava piti toimittaa asiaan erikoistuneen lääkärin tutkittavaksi. Kaiken kaikkiaan Väne ja Veke saivat sen kuvan, etteivät he olleet yksin ja hallituksen suurella metelillä mainostama järjestyksenpalautusoperaatio yski pahasti jo alkumetreillään. Mielessä vaan kävi, että kun Suomenkin puolustusvoimat olivat sen yhteisen kahdentoista tähden kokardin alla, niin voisiko hallitus olla niin hullu että se hakisi apua itselleen muualta liittovaltion alueelta. Toistaiseksi näin ei ollut käynyt.

Kuokkanen piti jatkuvasti yhteyttä toveruksiin tuoden elintarvike- ja muutakin täydennystä ja miehet saattoivat käydä pesemässä pyykkiään Kuokkasen mökillä silloin kun siellä ei muita ollut. Elokuun alussa Väne ja Veka äyskäröivät eräänä aamuna naamariinsa puuroa ja jäystivät metvurstilla terästettyä näkkileipää. Silloin prepaid-kännykkä soi. Väne katsoi kännyä, totesi että Kuokkanen soittaa ja laittoi puhelimen kaiuttimelle.

- Morjens.

- Mitäs jätkät?

- Ei tässä sen kummempaa. Tylsäksihän tää käy, mutta eipähän tarvihe vieraan komennon kurkkusalaateissa olla.

- Mulla olis vähän lääkettä tylsyyteen. Kiinnostaiskos urakka?

- Kerro lisää.

- Teillähän on siellä kartta. Kaivatko esiin?

- Ootas… joo, tässä on.

- Siellä teistä länteenpäin näkyy se Tuomiopäivänsuo. Mulla olis sille, ja sen länsipuolella olevalle metsäalueelle ojitusurakka. Sain sen hiljattain. Mulla on heput kiinni kuka mihnäkin ja siinä olis teille kyllä homma. Saisitte siitä tietysti rahaakin. Ja aika hyvinkin. Urakka on iso.

- No jumalauta. Olisko sulla mahdollisuutta toimittaa sinne kaksi kaivuria? Meinaan kun sattuneesta syystä tässä molemmat joutomiehiä ollaan eikä muutenkaan vallitsevasta tilanteesta johtuen olla kovinkaan paljon työaikalainsäädännön alaisia.

- Ootas… joo, itse asiassa minä saisin sinne kaksi. Pääsette molemmat tekemään yhtä aikaa.

- No se on sitten sovittu.

Toverukset miettivät asiaa hetken aikaa ja totesivat että normaalia työaikasäädöksiä ei tässä tapauksessa tarvinnut todellakaan noudattaa joten he läksivät työmaalle Kuokkasen toimittamalla Fiat Puntolla, veivät mukanaan teltan, kenttäpatjat ja makuupussit ja tekivät neljäntoista tunnin työpäiviä. Työpäivän jälkeen he tekivät trangialla makaroonista ja säilykelihasta sekä näkkileivästä sapuskan, nukkuivat ja aloittivat ennen kukonlaulua uuden työpäivän. Näin he tekivät aina neljä vuorokautta putkeen kunnes ajoivat takaisin piilopaikkaansa jossa saunoivat, peseytyivät ja lepäsivät yhden vuorokauden varran. Sen jälkeen he aloittivat taas uuden neljän vuorokauden putken. Eihän heillä sen tähdellisempääkään tekemistäkään olisi. Ja saisihan siitä rahaa ja sille oli aina käyttöä. Ihmisen pääelinkeino on syöminen ja miehet halusivat rahansa työtä tekemällä eikä pelkillä armonpaloilla.


Kahdessa viikossa urakka oli suoritettu ja Kuokkanen totesi että näillä – hänen hallussaan olevilla – rahoilla toverukset pärjäisivät pitkälle talveen. Lisäksi Kuokkanen ilmoitti kuulleensa paikallisilta metsämiehiltä että Kirsketjärven lähettyvillä liikkui metsäkauriita. Niinpä toverukset läksivät laittomalle metsälle (laillistahan ei Suomessa enää ollutkaan) ja sen lopputuloksena oli kaksi kaadettua urosta. He soittivat asiasta Kuokkaselle joka vei pääosan lihoista Tyrellin puolelle eräälle yrittäjälle joka purkitti lihaa. Sovittiin, että puolet säilykkeistä jäisi Kuokkaselle.

Toisesta kauriista toverukset ottivat kuitenkin talteen paistin josta he väsäsivät rosvonpaistin ja sen myötä tarjolla oli iloinen illanvietto saunomisineen, syömisineen ja juomisineen. Kuokkanen oltiin kutsuttu mukaan. Ilta meni iloisissa merkeissä mutta kaiken taustalla oli se ikävä ajatus johon saunoessa ja törpötellessä aika ajoin palattiin:

- Mitä tälle maalle tapahtuu? Onko tätä maata pian olemassakaan muissa kuin muistoissa? Ja missä vaiheessa muistotkin kielletään?

Kukaan ei osannut vastata kysymykseen. Mutta lokakuun alussa siihen tuli pientä osviittaa. Kuokkanen soitti piilovajalle:

- Mulla olis sinne kaksi muuta heppua tarjolla. Yhdeksäntoistavuotiaita. Toinen on minun serkunpoika ja toinen hänen kaverinsa. Molemmat ottivat hatkat armeijasta toissapäivänä ja tulivat minun tyköni. Ihan tolkun poikia ne molemmat ovat ja etteköhän te ihan hyvin tule keskenänne toimeen.

- Jaa… mikäs siinä, kyllähän tänne mahtuu. Tuo tänne vaan.

Kuokkanen toi pojat seuraavana päivänä. Alikersantti Matti Mutanen ja jääkäri Eero Sohlman. Kouraa lyötiin kouraan ja Väne kysyi:

- Ette rynkkyjä sentään tuoneet tullessanne?

- Ei tuotu niin. Jätettiin sinne. Se on meinaan tällä hetkellä sillä tavalla että jo siitä että me otettiin hatkat on tiedossa kahden vuoden ehdoton vankeusrangaistus. Mutta jos me oltais viety rynkyt mukanamme niin se hyppäis samantien viiteen vuoteen. Pari vuotta nyt istuu, mutta viisi vuotta on sentään vähän liikaa. Meinaan, niitä tuomioita ei kuulemma puoliteta vaikka kuinka olis ensikertalainen.

- Mikä sai teidät lähtemään?

- Me oltiin mukana Reunansyrjässä. Viidennessä erillisessä pataljoonassa. Me mentiin sinne kuorma-autoilla mutta mukana oli – helvetti soikoon – rynnäkkövaunujakin. Niitä BMP-kakkosia. Tosin huomattiin, että niitten tykin piippu osoitti koko ajan tietä pitkin eikä vahingossakaan taloihin. Tankkimiehilläkin oli joku järki sentään mukana. Kylä näytti tyhjältä, mutta sitten me tultiin sellaiselle parin mäen välissä olevalle aukiolle jossa oli porukkaa. Paljon. Varmaan puolet kylän väestä. Ettei enemmän.  Niillä oli koottu trukkilavalle aseita. Vanhoja haulikkoja ja pienoiskivääreitä. Ne totesivat että tuossa ne aseet on. Viekää pois kun kerran niitten perässä olette. Pataljoonaa johtava majuri totesi että kerätään aseet pois ja lähdetään. Tehtävä suoritettu ilman minkäänlaisia tappioita. Vaikka kyllähän kaikki tiesivät että valtaosa aseista oli vieläkin piilossa.

- Siinä oli mukana sitten joku liittovaltiopoliisin nainen joka nähtävästi oli käskyvallassa ylempänä kuin se majuri ja se rääkyi että kaikki talot on tarkastettava. No, mehän sitten tarkastettiin kun kerran käskettiin. Semmonen näennäistarkastushan se kyllä oli. Ei nyt ihmisten koteihin viitti lähteä riehumaan.  Otettiin vielä saappaat jaloista pois kun mentiin sisälle, ettei sotkettaisi paikkoja. Ja pyydettiin vielä anteeksi häiriötä poistuessamme. Eikä tietenkään löydetty mitään. Mutta vitutti se ihmisten koteihin tunkeutua. Se, mitä se liittovaltiopoliisin nainen ei hoksannut oli se seikka ettei meillä yhdelläkään ollut edes aseet ladattuina. Lippaat oli kyllä kiinni, mutta ne oli tyhjiä. Ei kai me saatana soikoon ruvettaisi tavallisia suomalaisia ampumaan.

- Jälkeenpäin kuultiin erään upseerin toimesta että niillä läheisillä mäillä oli ollut kyttäämässä parikymmentä kiikarikiväärimiestä. Vanhoja ukkoja. Kuusi – seitsemänkymppisiä. Olivat ajatelleet, että vanhat äijät joutavat etulinjaan ja kuolemaan jos sikseen tulee. Tarkkoja ampujia. Kokeneita metsämiehiä. Ne olivat päättäneet, että jos me sotilaat ammumme ensimmäisenkään laukauksen siviilejä kohti niin ne tappavat niin monta jätkää kun vaan ehtivät. Ja olisivathan ne ehtineet. Mutta eihän me edes osoitettu pyssynpiippua siviileitä kohtaan. Rynkyt olivat selässä koko ajan. Lataamattomina. Ja upseeritkin olivat sanoneet niin, että pidetään ladatut lippaat mukana repussa mutta kylään mennään lataamattomien kanssa.

- Mutta kun me oltiin lähdössä sieltä kylästä niin se liittovaltiopoliisi rääkyi sille majurille että kaikki ihmiset on pidätettävä. Majuri kysyi että millä perusteella ja minne ne sitten viedään. Se liittovaltiopoliisi rääkyi että tarvittavat perusteet kyllä löydetään ja samoin tarvittavat internointipaikat. Mutta sillä kertaa se majuri vielä voitti. Me lähdettiin pois. Tuumittiin sitten keskenämme että seuraavaa kertaa – sitä kertaa kun tehdään sen liittovaltiopoliisin tahdon mukaan – me ei haluta enää nähdä. Soitettiin prepaidilla ensiksi Kuokkaselle ja sitten yhdelle kaverille joka kävi hakemassa meidät autolla sotkun pihalta. Tässä me nyt ollaan.

Veke totesi tämän kuultuaan:

- Se, mitä me ollaan vastarintanetistä kuultu kertoo siitä, että hallituksen operaatio on menossa muutenkin reisille. Suomalaiset eivät suostu ampumaan suomalaisia. Mutta pari lähiötä ne on saaneet tyhjennettyä isommissa kaupungeissa kun ovat katkaisseet sähköt ja veden. Ihmiset sieltä on viety häthätää kyhätyille internointileireille. Siellä on tuhansia ihmisiä piikkilangan takana. Meininki on saatana kuin Tammisaaressa kapinan jälkeen. Mutta sen laajemmin se ei ole onnistunut. Vaan on sitä jo siinäkin ihan tarpeeksi. Ne on ihan tavallisia ja tolkullisia suomalaisia. Piikkilangan takana. Ei semmoista voi sietää.

Sohlman vastasi tähän:

- Me kuultiin tämä kanssa. Ja juteltiin yhden spollin kanssa jonka joku kaveri on vartioimassa sellaista leiriä. Nähtiin valokuviakin. Totta se on, vaikka hallitus sen kieltää. Siellä vartijat yrittävät, että ihmisten olot ei tulisi liian huonoiksi mutta siellä ollaan telttamajoituksessa ja talvi on tulossa. Ei oo perkele vastaanottokeskusten tasoa ne paikat, saatana, sanon mä vaan. Tuo oli yksi niistä syistä miksi me otettiin ritolat. Toinen oli se Reunansyrjän mahdollisesti tuleva uusi keikka. Siihen me ei enää osallistuta. Mennään vaikka montun syrjälle sitten, jos se siitä kiinni on.

Tähän totesi Väne:

- Vastarintanetin mukaan kaikki mobilisoidut joukot ovat tällä hetkellä kasarmeissaan. Ja se ei minun mielestä tiedä hyvää.

- Miksi?

- Koska hallinto ei taatusti ole luopunut vapaavyöhykkeiden jyräämisestä.

- Taidan ymmärtää. Eli ne, jotka vyöhykkeet jyräävät tarvitsevatkin tulkkeja.

- Taidat ymmärtää oikein.

Miehet taisivat ymmärtää oikein. Hallitus ei kertonut julkisesti suunnitelmistaan mitään ja tilanne vapaavyöhykkeitten kanssa pysyi pattitilanteena kuukauden. Mutta marraskuun alussa uutisissa ilmoitettiin tylysti, että niin Helsingin, Turun ja Vaasan satamiin oli saapunut useita suuria joukkojenkuljetusaluksia ja lentokentille laskeutui kuljetuskoneita samalla asialla. Väne katseli vastarintanettiä ja vihelsi:

- Zwiddu joo… kattokaas:

Portugalilaiset joukot:

- 10. jalkaväkirykmentti
- 14. jalkaväkirykmentti

Espanjalaiset joukot:

- 10. prikaati "Guzmán el Bueno"
- 11. prikaati "Extremadura"

Italialaiset joukot:

- 8. moottoroitu prikaati ”Garibaldi”

Veke puolestaan laskeskeli hieman ja totesi sitten:

- Jos noilla jätkillä noi joukko-osastot on vähänkään samanvahvuisia kuin Suomella niin tossa on yli kaksikymmentätuhatta miestä. Ja ilmavoimiakin ne on lähettäneet. Meinaako ne jumalauta pommittaa suomalaisia siviilejä?

Mutanen tuumi puolestaan:

- Minä luulen, että ne pyrkii lähinnä pelottelemaan vapaavyöhykkeitä. Niin kuin tuolla vastarintanetissä jo lukee, niin niitten hävittäjät ovat lentäneet matalalentoa niitten yläpuolella. Koettavat saada sillä porukalta paskat housuun. Mutta se kynnys painaa liipaisinta on kumminkin korkea.

Tähän totesi Sohlman:

- Korkea on. Mutta tuskin niin korkea kuin olisi suomalaisilla joukoilla. Ja se, minkä kuvan minä sain vapaavyöhykkeitten ihmisistä oli se, että ne ei anna periksi. Varsinkin kun nekin tietävät internointileireistä. Tässä tulee jätkät vielä kahina. Ihan oikea sellainen. Ja meidän kurkkusalaatin perkeleet makaavat kasarmissaan sormi perseessä. Ne jotka eivät ole lähteneet käpykaartiin.

Väne tuumasi puolestaan tähän:

- Ehkä on hyvä, että ne makailevat siellä… meinaan, en tiedä mihin tää päätyy mutta saattoi olla hallinnolta virhe, ettei se  hajoittanut noita mobilisoituja pataljoonia. Kerrankos sitä sodassa vaihdetaan puolta. Ja niillähän on aseet tallella. Ei niitä ole minnekään viety…

Liittovaltioarmeijan asettautuminen Suomeen kesti oman aikansa ja sen jälkeen alkoi tapahtua. Ideana näytti olevan, että vapaavyöhykkeitä vallataan yksi kerrallaan  ja samalla pelotellaan muita, että ne antautuisivat ilman taistelua. Ensimmäinen valloitettu vapaavyöhyke oli Vähäkyrössä. Yle uutisoi asiasta niin, että alueelle tulleet espanjalaiset joukot olivat joutuneet vastaamaan kapinallisten aloittamaan tulitukseen ja sen seurauksena oli tullut joitain kuolonuhreja molemmin puolin, mutta nyt Vähäkyrön kapinallisalue on palautettu liittovaltion hallinnon yhteyteen. Vastarintanetti kertoi asian toisin ja mukana oli videokuvaa joka oltiin saatu alueelta karkuun päässeitten toimesta:

- Espanjalaiset tulivat panssariautoilla kylään ja ampuivat koko ajan. Vastasimme tuleen. Olimme saaneet joitain sinkoja ja meillä oli tiellä miinoitteita joilla pystyimme viivyttämään etenevää vihollista mutta jäimme alakynteen nopeasti. Varmaankin Vähäkyrö oltiin valittu kohteeksi juuri sen vuoksi, että meillä ei ollut kovin paljon aseistettuja joukkoja. Lapua, Nurmo ja Alajärvi olisivat olleet paljon kovempi pala ja meidät valittiin pelotteeksi.

- Ylen väite muutamasta kuolleesta on paskapuhetta. Espanjalaiset tappoivat toistasataa ihmistä. Suurin osa antautuneita. Me saimme hengiltä ainakin kaksikymmentä. Mutta meillä ei ollut kuin pääosin pulttilukkoisia metsästyskivääreitä ja haulikoita ja improvisoituja räjähteitä. Kaikki vähäkyröläiset, naisia ja lapsia myöten on kuljetettu internointileiriin Hailuotoon.


Seuraava kohde olikin Reunansyrjä. Vastuussa oli tällä kertaa portugalilaiset joukot jotka uskoivat suomalaisten säikähtäneen Vähäkyrön tapahtumista ja sen vuoksi menivät miehittämään kylää vain komppanian voimin. Kylän edustalla olevan Jätkimänjoen sillalla oli samanlainen kyltti kuin oli ollut Vähäkyrössäkin:

FREE ZONE OF REUNANSYRJÄ

DO NOT TRESPASS

IF YOU TRESPASS, WE WILL OPEN FIRE

Joukot eivät uskoneet ja kun kaksi ensimmäistä panssariajoneuvoa oli ylittämässä Jätkimänjokea, silta räjähti. Molemmat ajoneuvot miehistöineen tuhoutuivat ja Reunansyrjästä alkoi silmitön tulitus. Kävi ilmi, että tällä kertaa vapaavyöhykeläiset olivat onnistuneet hankkimaan sekä konetuliaseita että sinkoja. Portugalilaiset kärsivät raskaita tappioita ja joutuivat vetäytymään. Mutta seuraavana päivänä he tulivat takaisin. Kahden pataljoonan voimin. Ensiksi Reunansyrjän yli lensi kolme hävittäjälaivuetta. Kaksi ensimmäistä ampui raketteja. Kolmas pudotti napalmpommeja. Sen jälkeen ampuivat kranaatinheittimet.

Reunansyrjäläisillä ei ollut enää mitään mahdollisuutta ja he alkoivat vetäytyä keskustasta pohjoiseen, Tyrellin suuntaan menevää tietä. Saaden päällensä jälleen yhden laivueen joka tylysti pommitti siviiliajoneuvoja. Vastarintanetin mukaan reunansyrjäläisiä oli kuollut yli neljäsataa ja loput oltiin viety internointileirille. Alueelle ei laskettu mitään median edustajaa mutta vastarintanetin videossa näkyi kuinka hävittäjät pudottivat pommeja siviilien päälle. Yleisradio totesi vain että liittovaltion joukot olivat ottaneet haltuunsa kapinallisen kylän äärimmäisin vähin tappioin.

Niin Väne, Veke, Mutanen ja Sohlman katsoivat vastarintanetin uutislähetystä ja tuumivat, että voiko avuttomuuden tunteeseen ja sen aikaansaamaan vitutukseen kuolla. Ylen uutislähetys kertoi vielä, että Suomen liittovaltioalueella esiintynyt tilapäinen häiriötila ollaan saamassa poistettua ja eurooppalaiset arvot ollaan palauttamassa koko maakuntaan. Rasismille ja nationalisimille ei humanistisessa Euroopan Liittovaltiossa olisi tilaa. Väne tuumasi Ylen uutislähetyksen loputtua:

- Se niiltä kyllä jäi sanomatta, että vaikka muutama vapaavyöhyke on tyhjennetty ja kaksi kerrassaan teurastettu niin onhan niitä vielä useita kymmeniä jäljellä. Ja ei kai se sotavaltiokaan voi loputtomiin katsoa kun suomalaisia teurastetaan, että karvaranteet saavat riehua niitten teurastettavien suomalaisten elättämänä.

Väne oli oikeassa, vaikkei sitä silloin illalla vielä tiennyt. Seuraavana aamuna Veken prepaid-puhelin soi.

- Kuokkanen soittaa.

Veke vastasi:

- Terve, poijaat. Minä olisin tulossa käymään siellä. Ja mulla olisi yksi heppu mukanani.

- No ei kun tervetuloa vaan.

Kuokkanen saapui vajalle vieraansa kanssa ja pihalla olevat miehet hätkähtivät. Sillä Kuokkasen mukana oli puolustusvoimien ylikersantti. Kuokkanen näki miesten hätkähtämisen ja rauhoitteli heitä:

- Ette tarvitse asetta. Katsokaapas miestä tarkemmin.

Miehet katsoivat. Ja huomasivat, että se vihattu kahdentoista tähden sinikeltainen kokardi oli revitty miehen lakista pois ja tilalla oli tuttu sinivalkoinen. Ja miehen kädessä oli sininen nauha. Ylikersantti alkoi puhua:

- Niin… minähän olen Vänen ja Veken joskus työhommissa tavannutkin. Metsäteknikkona. Mutta tällä hetkellä minä olen ylikersantti Jouko Mäkinen ja tulin kysymään, että mahtaisiko poikia kiinnostaa lopettaa käpykaartilaisuus ja liittyä Suomen puolustusvoimiin? Siis Suomen, ei liittovaltio-Suomen.

- Mitä tarkoitat?

- No sitä, että lukuunottamatta pääesikuntaa ovat kaikki puolustusvoimien joukko-osastot ryhtyneet kapinaan hallintoa vastaan. Vähäkyrön ja Reunansyrjän tapahtumat polttivat päreen lopullisesti. Nyt ollaan mobilisoimassa reserviläisiä että saadaan ensiksi ajettua nuo liittovaltiojoukot täältä helvettiin.

- Mitäs hallitus sanoo?

- Ihan yksi lysti mitä se sanoo. Ei siltä enää kysytä. Sillä meillä kapinallisilla on hallussamme asevarikot. Mikä tietää taas sitä, että meillä on raskasta aseistusta huomattavasti enemmän kuin tuolla tuontiporukalla. Ja mikä on tärkeintä, niin sekä ilma- että merivoimat ovat kapinallisten puolella. Mikä taas tietää sitä, että niin portugalilaisten, espanjalaisten ja italialaisten huolto ei pelaa. Niiltä loppuu pian ruuti.

- Eli tuleeko tästä sota?

- Sehän on alkanut jo. Se, kuinka se päättyy jää nähtäväksi. Mutta jos mitään ei yritä, niin ei mitään saakaan. Jos me hävitään niin multaa suuhun. Mutta ei tätä enää voi katsella mitään tekemättä.

- No ei helvetissä voi. Mutta entä jos me voitetaan?

- Mites ne amerikkalaiset sanovat? Payback time? Mulla olis tuossa putkikassissa maastopuvut joka jätkälle ja tuolla Kuokkasen mökillä autossa olis harppisaksalaiset rynkyt tarjolla.

- No jumalauta.

Miehet laittoivat maastopuvut päällensä ja pistivät lisäksi sinisen nauhan käsivarteensa. Sitten he kulkivat Kuokkasen ja ylikersantti Mäkisen mukana Kuokkasen mökille ja nousivat pihalla odottavaan maastoautoon. Auto katosi kaukaisuuteen. Siinä oli kyydissä vanha isänmaallinen yrittäjä, eräs ylikersantti ja neljä käpykaartilaisesta kapinalliseksi muuttunutta nuorta miestä.


28 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tere Yrjö.
Olipa taas settiä, vaan tuollainen skenaario ilmassa roikkuu. Ja todennäköinen ratkaisukin on tuo, eli nyt ei enää veli veljeä vastaan nosta asettaan sanokoon isot heraata mitä. Ja se on myös tämän kansan ainoa toivo.
Huru-ukko

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

No, jumalauta ! Tähän vielä mennään / joudutaan, tosin ei kai minun elinaikanani, mutta varmasti. Olen ollut hissukseen muutaman viikon viheliäisen prostatavaivan vuoksi, mutta seurannut kyllä kiinteästi ns. ajan rientoa ja Ykän blogeja. Joten kartalla ollaan...

Jos / kun tää vaiva helpottaa, niin tehdään vielä vaikka Trumpin kunniaksi matka USA:han! Vaimonkin otan mukaan, että sekin ehkä "kääntyisi".
Oman maan muuttuminen eu:n persereiäksi kyllä veetuttaa. Eikä täällä ole trumppia näkyvissä eikä kuuluvissa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle ja Terho Hämeenkorvelle & kiitos kommenteistanne. Kyseessähän oli tietysti vain tarina ja tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa. Joka tapauksessa on selvää, että valtiovaltamme priorisoi haittamaahanmuuttajien edun tavallisten kansalaisten yläpuolelle ja on tehnyt selväksi että linja ei tule muuttumaan. En tiedä, mitä se saa pitkässä juoksussa aikaiseksi mutta ei ainakaan mitään hyvää. Haittamaahanmuuttajien terrori on alkanut jo aikaa sitten, mutta valtiovalta ei suostu tunnustamaan sitä terroriksi. Toivottelen Terholle paranemisia ja mukavaa matkaa Yhdysvaltoihin jossain vaiheessa.

Euvostotaivas kirjoitti...

Hurjalta vaikuttaa, mutta surullisinta ettei tällainen enää vaikuta juuri muulta kuin ajan kysymykseltä. Brysselin politbyroota nuoleskelevat politrukimme ovat suistamassa valtiovallan arvovallan olemattomiin suomalaisten silmissä korottaessaan tuntemattomat muukalaiset kyselemättä elätettävien asemaan, samalla kun heikoimpien omien kansalaisten tulevaisuus sysätään turvattomaksi. Toinen toistaan kaistapäisemmin juntattua lainsäädäntöä vaaditaan pokkuroimaan.

Täytyy muistaa, että vajaan kahden viikon kuluttua tulee kuluneeksi sata vuotta aseiden laukeamisesta suomalaisten välillä. Nykyhallintomme on täyttä päätä ajamassa alas yhtenäisyyttä maassamme elävien väestöryhmien välillä. Tuon yhteisen maan ja kansan kokemuksen tulisi estää murhenäytelmien toistuminen, mutta Brysselin lakeijoille se ei kelpaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tarinasi kävi ihan tunteisiin.

Toisaalta sitä hämmästelee, kuinka tähän nykyiseen tilanteeseen on päädyttykään. Viekkaudella, vääryydellä ja isolla rahalla. Asia on siunattu hyödyllisin idiootein ja hyväuskoisten äänestäjien tuella.

Jos ensi keskiviikosta alkaen koitettaisiin tehdä yhden äänen verran muutosta jokainen.

Ykälle varjelusta ja kaikkea hyvää. Kiitän teksteistäsi, vaikka hyvin harvoin kommentoinkin. Mutta aina olen lukemassa.

Pohjanmaa kiittää ja kuittaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Euvostotaivaalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Euvostotaivas: Tulevaisuutta on tietysti vaikeaa ennustaa, mutta tosihan on, että valtiovaltamme on osoittanut nakkaavansa paskat siitä mitä tavallisille suomalaisille tapahtuu. Ja pääsyynä on juuri tuo federalismi. Liittovaltioon mennään, vaikka sitä ei kannateta. Valtiovalta tietysti voi tuudittautua siihen uskoon – missä se ei kovin väärässä olekaan – että suomalaiset äänestävät kaikesta purnauksestaan huolimatta kiltin itäsaksalaisesti samoja puolueita kuin aina ennenkin. Sisällissota käytiin sata vuotta sitten. Toisin kuin hallinto kuvittelee, historia ei ole päättynyt.

Ano: Laskisin, että typeryys ja sen muuttuminen muodiksi on yksi suurimpia syitä. Yhden äänen verran minäkin yritän vaikuttaa, vaikka onhan nää pressanvaalit jo etukäteen käyty. Kiitos valtamedian. Pinnanmaa kuittaa ja kiittää Pohjanmaata.

Qroquius Kad kirjoitti...

Tarina oli taas kerran mainio, ja kuvattu tapahtumienkulku sinänsä varsin mahdollinen tulevaisuudenskenaario. Kovastihan sitä toivoisi, ettei suomalaisten tarvitsisi alkaa ampua EU-liittovaltiojoukkoja eikä ainakaan toisiaan.

Meiltä kysytään jo ensi vuoden keväällä, millaista politiikkaa haluamme seuraavat neljä vuotta. En ole sinänsä toiveikas, että täällä tehtäisiin itävaltalaisjytkyjä, saati unkarilaisia. Mutta esimerkkiä meille on silti näytetty:
voimme tehdä kuten mainituissa kahdessa maassa - tai voimme tehdä kuten Ruotsi ja Saksa, eli olla tekemättä mitään ja tuhoutua hiljalleen.

Mutta kukaan ei silti voi enää väittää, ettei äänestämällä voisi vaikuttaa. Kyllä voi, kuten Visegrád-maat ja Itävalta ovat todistaneet.

MikkoK kirjoitti...

EU:lla on voitelurahaa tiskillä ja varsinkin tiskin alla niin paljon, että kansalliset päättäjät voidaan ostaa. Myös turhia hillotolppavirkoja on tarjolla tarpeen mukaan, jotta narsistipoliitikot käyvät pyydyksiin. Kotimainen klassinen esimerkki voitelusta on se, että vaalien alla pakkoruotsi tuomitaan yli 50 prosenttisesti, mutta eduskunnassa ääni vaikenee, kun raha puhuu. Lahjomattomista päättäjistä on huutava pula.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja MikkoK:lle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: En odota vielä edes itävaltalaisjytkyjä minäkään. Valtamedia pitää siitä huolen. Siksi sitä pitää vastustaa ja nakertaa sen nurkkia pala kerrallaan kaikin mahdollisin keinoin. Muutos on sinänsä mahdollinen, niin kuin sanoit niin Visegrád-maat ovat sen osoittaneet. Meidän systeemi on sinänsä sen verran järjetön ja federalismia kumartava että jos samanlainen kehitys näyttää olevan edes mahdollinen, niin veikkaan että valtapuolueet pyrkivät kieltämään vastavoimat. Tietysti perussuomalaiset etunenässä.

MikkoK: Jep. Valtiomiehet on aikaa sitten tapettu ja tilalle on tullut ammattipoliitikko jolle oma ura on huomattavasti merkittävämpi kuin ne ihmiset joitten asiaa hän mukamas edustaa.

vieras kirjoitti...

Italiassa on maaliskuussa parlamenttivaalit. Meinaako Antero ja äänimiehet mennä sinne seuraamaan tunnelmia? Jos nuivat puolueet saavat vaalivoiton, niin pitää toivoa etteivät ne lähetä siirtolaispummeja toisiin maihin vaan palauttavat ne lähtömaihin vaikka voimakeinoin.

Jonkun Homman jäsenen mukaan Ranska ei ole nytkään ottanut turvapaikkahakemuksia Italiasta tulevilta siipeiliöjiltä vaan on muiluttanut ne takaisin Italian puolelle.

Itävallan uutta hallitusta vastaan oli näköjään mielenosoitus. Toivottavasti hallitus pitää puoluensa. Kävikö Antero ja äänimiehet jossain vaiheessa Itävallassa?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras. Antero ja äänimiehet näillä näkymin pysyttelevät Suomessa. Se, mitä Italiasta tiedän on se että siellä ei taikaseinä toimi ja haitamaahanmuuttajat myyvät elääkseen kaikenlaista krääsää ja pyrkivät sitten pääsemään pohjoisemmaksi lihapatojen ääreen.

Becker kirjoitti...

Jälleen kerran oikein mukavaa lukemista iltapuhteeksi. Pitänee tutkiskella jotain vähemmän pulssia nostattavaa ennen maata menoa.

Noita hillotolppia vaan tuntuu löytyvän kaikenmaailman Quislingeille. Reinfeldt kävi käskynjaossa Bilderberg-kokouksessa, avasi rajat kymmenilletuhansille parasiiteille, sai mukavan pestin amerikkalaisesta pankista ja tienasi viime vuonna 22 miljoonaa kruunua.

Jäin vahingossa notkumaan uutisten ajaksi töllön ääreen, ja eikös Salella ollut taas jälleen tarjolla jokin letkautus persujen suhteesta haittamamuihin ja tämän tietysti YLE muisti esiintuoda. "Kaikkien maahanmuuttajien presidentti."

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker ja kiitokset. Voidaan todeta, että ”Finland is for Sale”. Monessakin mielessä.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Finland fore Sale! Sale 100%! Nyt kaikki 100 % prosentin alennuksella! Tämä tilaisuus ei toistu!

Anonyymi kirjoitti...

Jäin miettimään, että millainen sen käpykaartilaisten asuinkolon olisi oltava... ja pitäisiköhän sellaista tai sellaisia alkaa rakentamaan?

Sijainti korvessa vai keskellä kaupunkia?

Itse maalaispoikana viihtyisin paremmin korvessa, mutta ei sielläkään ole helppoa piilotella. Asumisen ja olemisen jäljet alkavat nopeasti näkymään. Aina joku näkee ja sitten puhuu. Ladut paljastavat talvella, koira haistaa kesällä ja lämpökamera löytää pimeällä.

Vanha kartoissa ja ilmakuvissa näkyvä lato sopivalla sijainnilla. Sen sisään asuntovaunu...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Veijo Hoikalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Veijo: Melkoinen osa infrastammehan on jo myytykin.

Ano: Ihan vetokelpoinen idea. Sinänsä suuressa kaupungissa pystyy piileskelemään yllättävän pitkään jos ei pahemmin perseile.

LW kirjoitti...

Olen juuri lukemassa Figesin People's Tragedyä Venäjän vallankumouksesta (hyvä opus muuten). Helmikuun 1917 vallankumouksessa oli jotain kovin samaa kuin tässä kertomuksessa. Tilanne Venäjällä oli toki epävakaa ja pahenemaan päin, mutta se mitä tuolloin tapahtui, tuli bolshevikeillekin täysin puun takaa. Mielenosoitukset Petrogradissa olivat varmaan isoimmat ja poliittisimmat koko sodan aikana, mutta pääasia oli edelleen leipä. Sitä olisi saatu jossain vaiheessa paikalle lisää, ja vähän höyryjä päästäneet työläiset olisivat rauhoittuneet taas vähäksi aikaa. Vaan sitten tsaari Nikolai II määräsi, että mokoma roskasakki on pantava kuriin vaikka väkivalloin. No, ensimmäisenä päivänä jotkut sotilaat ampuivatkin väkijoukkoihin, mutta nämäkin tulivat illalla siihen tulokseen, että tällainen roska saa riittää, ja kohta ammuttiin lähinnä upseereja ja poliiseja. Sitten oltiinkin menty sen kynnyksen yli, jolta ei ole paluuta.

Viimeinen tsaari oli muuten melko tutun oloinen hahmo. Hänessä yhdistyi epätoivoinen takertuminen rajoittamattomaan autokratiaan Jumalan armosta, minkä aika oli jo mennyt Venäjälläkin, täydelliseen kyvyttömyyteen täyttää noin isot saappaat. Hän olisi ollut ihan hyvä postimestari tai joku muu vastaava pikkubyrokraatti, mutta mihinkään asemaan, missä piti ohjailla isoja linjoja ja käyttää oikeasti valtaa, hänestä ei vain ollut. Jollain tasolla hän taisi tajuta sen itsekin, mutta se vain sai hänet takertumaan kahta sinnikkäämmin siihen, mihin hän uskoi pystyvänsä - välittämään isältään perimänsä rajattoman vallan pojalleen. Se, mitä hän taas ei tainnut koskaan tajuta oli, että kansa ei enää pitänyt häntä rakastettuna isähahmona, eikä loppua kohden edes legitiiminä hallitsijana.

Ihan tuolla tasolla ei vielä olla, mutta kun Euroopan suurin valtiomies on Angela Merkel, niin väkisinkin tulee siihen tulokseen, että ikävän lähelle ollaan tultu. Näen aivan samaa kädettömyyttä, halvaantuneisuutta asioiden suhteen, joille voisi tehdä jotain, takertumista aivan vääriin juttuihin, ja järkähtämätöntä uskoa siihen, että eliitin turvattu asema on jonkinlainen luonnonlaki. Silkalla inertialla tietysti tsaarien Venäjäkin pysyi pitkään kasassa, vaikka olikin pystyyn lahonnut, mutta isoa kriisiä se ei enää kestänyt. Samoin lienee rakenteilla olevan liittovaltion laita.

Yhden "uusfasistisen vallankaappauksen" uhriksi joutuneen provinssin voi tietysti aina laittaa kauppasaartoon ja tehdä "terrorisminvastaisia täsmäoperaatioita" alkutalvesta vaikka sähkönjakeluun. Traagista, jos julkisuuteen tulee vähän vääränlaista kuvamateriaalia Suomesta, mutta 1) natsien fake news ja 2) vähemmistöjen kansanmurhan estäminen ei ole aina kliinisen siistiä puuhaa. Tuossa tilanteessa Vänen ja Veken pitäisi kai toivoa, että Suomi on se kipinä EF:n ruutitynnyrissä, tai ettei Venäjä-kortin pelaaminen johda vain Brysselin vaihtumiseen Moskovaksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, LW. Nyt kun mietin tuota kommenttiasi niin kieltämättä kyseisessä keisarissa ja Saksan keisarinna Merkelissä on samoja piirteitä, varsinkin siinä uskossa että luotu järjestelmä on pyhä, se ei voi olla väärässä ja ennen kaikkea sen tulee jatkua ajasta iäisyyteen. Mieleen tulee väkisin että tuossa ajattelussa Merkelillä on Itä-Saksasta opittu ajatusmaailma. Saksan tilannehan on siihen silloisen Venäjän tilanteen suhteen vielä paljon parempi eli talous toimii ja leivästä ei ole vielä pula. Mitä tulee Väneen ja Vekeen sekä mahdollisiin vapaavyöhykkeisiin niin olen ennenkin todennut että jonkun yksittäisen alueen ja ryhmän voi toki hiljentää helposti. Mutta entäs jos ne ylittävät kriittisen rajan? Mihin vangita sanotaanko 40.000 ihmistä?

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kirjoitus jälleen kerran, toivotaan että dystopiaa eikä tulevaa todellisuutta. Vaikka futurismin ja realismin rajat alkavat olla näinä päivinä aika häilyviä.

Nyt kun taas ajankohtaisesti presidentin vaalitellaan ja teemoissakin on pinnalla jälleen kerran Suomen globaalin vaikutusvallan edistämistä, feminististä xyz-politiikkaa, universaalia – ja Suomen olosuhteet sivuuttavaa – ympäristövaikuttamista ja totta kai EU / NATO puolustuslinkityksiä...

Mutkan kautta ja käänteisesti tulee mieleen motoristien prosenttiklubit, jotka haluavat olla yhteiskunnan ulkopuolella. Eli käänteisesti: aina kun joku keksii uuden sukupuolen tai jonkun muun sosiaalisen oikeuden soturin neo-agendan, tulee mieleen ehdotuksen kattavuus. Onko tuolla idealla edes prosentin kannatusta – mikä tarkoittaa Suomessa alaspäin pyöristän 50.000 henkilön mielipidettä. Tarvitseeko yhteiskunnan edes huomioida moista, jos tuo prosenttiraja ei ylity – jos tarkkoja ollaan kansalaisaloitekin on hieman alle proesntin.

Laajemmin ajatellen, presidentin (ja vähän muissakin) vaaleissa poppis teemoilla tunnutaan varsin usein miettivän Suomen asemaa (5,5 miljoona vs. 7,6 biljoonaa = 0,7 promillea) ja pääsyä vaikutusmahdollisuuksien keskiöön. Sanoisin että noilla promilleilla ei kannata hirveästi miettiä hiilijalanjälkiä, kansainvälistä painoarvoa tai oikeastaan globaalia yhtään mitään muutakaan vaikuttamista. Tai mitä ne muut oikein on viime kädessä mieltä siitä että mitä me keskenään päätämme.

Pienenä mainoskatkona ja sivukommenttina poliittisessa luokassa mitä-ne muut-miettivät-Suomesta, tässä vaiheessa Ranska – maa joka suoritti Atolleilla 30 vuoden ajan ydinkokeita perusteluna ”baise toi aussi”. Ja näinä päivinä maa on ilman mitään turhaa negatiivista painolastia mielipiteestä riippuen Unionin kakkospiiska ellei jopa ykköspiiska.

Joten oleellista olisi varmaan miettiä miten ihmeessä pystytään kikkailemaan kaikesta suhteellisesta pienuudesta huolimatta kansakuntana tulevaisuudessa eteenpäin? Siinä varmaan auttaisi kovasti katsoa asioita ”kansallisesti ensin ja globaalisesti seuraavasti” –perseptiivistä. Veikkaan että tuo ei ihan hirveästi kiihdyttäisi Suomen ollessa kyseessä muuta globaalia ilmasto-talous-turvallisuus-mitälie apokalypsia tai heikentäisi oleellisesti poliittista painoarvoa.

Medialla ja julkisuuden henkilöillähän ei tietenkään ole tapana myöntää olevansa väärässä. Mielipide vaan muuttuu asteittain toiseen suuntaan pienin askelin ja perusteet ovat luokkaa ”muuttuneet olosuhteet antoivat aihetta tarkistaa näkemyksiä” tjsp. Ruotsidemokraatit ovat varmaan näinä päivinä – ilman krediittejä tietysti – monenkin naapurin näkemyksen alkuperäinen lähde.

Toivotaan että Suomessakin vene alkaa kääntymään ajoissa, mielestäni kuitenkin pieniä merkkejä alkaa olla jo ilmassa. Myöskin itä-Euroopassa ja Itävalta-Sveitsi suunnalla tuntuisi tuuli puhaltavan uudesta suunnasta. Tiedä häntä, ehkäpä tässä vielä kerkeää heräämään uusi ajattelutapa, jossa mietitään että mikä on hyväksi korttelille voisi olla hyväksi kaupungille, ja maalle, ja maanosalle, ja planeetalle. Viime kädessähän ihan sama kuka siitä saa sulan hattuun, kunhan lopputulos on vaan oikea.

Summa summarum, huikeaa tarinaa kaiken kaikkiaan. Toivotaan vaan että ei ole historiaa ennen aikojaan…

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano ja kiitokset. Totesit, että ”kansallisesti ensin ja globaalisesti seuraavaksi” ja olet siinä täysin oikeassa. Lisäisin siihen vielä lauseen ”globaalisesti, jos muutkin toimivat niin” ja niin kuin itsekin tiedät niin näin eivät tällä hetkellä toimi kuin Suomen kaltaiset maat jotka heikentävät toiminnallaan omaa pärjäämistään ja tulevaisuutensa perustaa. Itä-Eurooppa oli 50 vuotta utopistisen vallan alaisena ja sen vuoksi siellä osataan ajatella nenää ja utopiaa pidemmälle.

Anonyymi kirjoitti...

No eiköhä se kolmasmaailmansota joskus tule, niin tarvi enään tälläsiä murehtia ..

-jpt-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, -jpt-. Toivotaan, ettei kumminkaan. Siinä lääke on jo tautia pahempi.

Anonyymi kirjoitti...

OT:nä kahden meksikolaisdaamin kohtalo jääkiekkoilun saralla Suomessa. Olisiko heidän pitänyt kadottaa passinsa Atlanttiin tai Rio Grandeen, sen jälkeen turvasana "asylum" Helsinki-Vantaan lentokentällä, sitten ehkä olisi herunut työ/turvapaikka Suomesta?

Ai niin olinpas minä hupsu, eihän noilla kriteereillä pääse millään ilveellä Suomeen turvapaikanhakijaksi tai töihin EU:n ulkopuolelta. Ei taida oikein riittää ne eksoottisuuspisteet ja holhouksentarve;

- he eivät tarvinneet tulkkauspalveluja
- heillä oli majoitus tiedossa yksityisellä puolella
- työpaikkakin oli selvillä
- väärä etnisyys
- väärä ihonväri
- väärä kieli
- väärä uskonto
- ja sokerina pohjalla väärä sukupuoli

*sarkasmi alkaa* Nuorista daameista ei ole muuta kuin haittaa/ongelmia uudelle kotimaallensa. Hehän voivat herra paratkoon viekoitella suomalaisia nuoria miehiä "syntisille teille" ja siinä samalla neiti voipi tulla vaikkapa raskaaksi! Lumeavioliitoista nyt puhumattakaan. *sarkasmi loppuu*

Näin vakavammin puhuen, toi kaksikko olisi kuin suoraan meikäläisen ihannenainenkirjasta, reippaita urheilullisia pitkähiuksisia naisia. Sen verran toki pitää olla (inho)realisti, että taidan olla liian vanhaa vuosikertaa heille.

Ehkä heille olisi ollut tarjolla espanjankielen opettajan pesti kansanopistosta, kurssilaiset olisivat tosin "joutuneet" samalla opettelemaan myös englantia. Ei kait tuosta voisi enää kielikylpy parantua? Olinpas hajamielinen, heillä ei tainnut olla jotain filosofian/kasvatustieteiden maisterin papereita suomalaisesta yliopistosta, sehän vain ja ainoastaan takaa opetuksen laadun ja henkilön soveltuvuuden opetusalalle.

Mutta, johan oli seikkailu Meksikon señoritoille suomalaisen pyhän byrokratiuksen koukeroista. Katso ja kummastu, tuota artikkelia pystyi myös kommentoimaan ja tätä kirjoitettaessa ne ovat (vielä) näkyvissä...


- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Soomepois. No joo, eipä noista tytöistä suurta harmia olis ollut. Oli vaan kyllä melkoinen yllätys se, että Meksikossa pelataan jääkiekkoa.

Anonyymi kirjoitti...

Kylmänväreet nousi kun luki tämän fiktiivisen mutta tulevaisuudessa mahdollisen tarinan.
Sinulla on Ykä sana hallussa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano ja lämmin kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan mahtava tarina. Kiitokset siitä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano ja lämmin kiitos sinullekin.