torstai 6. syyskuuta 2018

TOIMITTAJAN ANERAHAT


Ja takaraivossa piilevä kysymys

Palataan vielä Chemnitziin ja ennen kaikkea siihen liittyvään suomalaisen valtamedian uutisointiin. Lyhyenä kertauksena todettakoon että kaksi elintasosiirtolaista siis murhasi puoliksi kuubalaistaustaisen miehen. Kyseinen tapahtuma oli valtamedialle sinänsä ihan yksmonta eli monikultturistisen utopian aiheuttamaa valitettavaa mutta väistämätöntä collateral damagea josta ei olisi ollut mitään tarvetta uutisoida millään tavalla. Varsinainen uutinen sitten oli se, että tuhannet tavalliset saksalaiset marssivat heihin kohdistuvaa tuontiväkivaltaa vastaan.

Näinhän asiasta ei valtamediassa tietenkään uutisoitu vaan kyseessä olikin sen mukaan uusnatsimellakka jossa väkivaltaiset joukkiot lynkkasivat ulkomaalaisen näköisiä ihmisiä. Helsingin Sanomat veti uutisoinnissaan pohjat ja etsi jostain kivenkolosta häiskän nimeltä  Christian Stöcker joka neuvoi lukijaa siinä kuinka tunnistaa natsi ts. kuinka tulkita tavallinen ihminen natsiksi. Kirjoitus päättyy lausumaan ”Joka marssii natsien kanssa, on joko natsi tai natsien hyödyllinen idiootti. Muita kategorioita ei ole.” Saman logiikan mukaan tietysti 1970-luvun vappumarsseissa marssi vain ja ainoastaan ääristalinisteja.

Täällä voiman pimeällä puolella oltiin hyvin nopeasti selvillä että suomalainen valtamedia vetää case Chemnitzissä ideologisen valehtelun tähän astiset pohjat. Suomen Uutisia siteeraten:

Saksin osavaltion pääministeri Michael Kretschmer (CDU) antoi keskiviikkona Saksin maapäiville virallisen lausunnon Chemnitzin tapahtumista. Asiasta kertoo Bild-lehti.

– Chemnitzissä ei ollut ihmisiä hakkaavia ryhmiä eikä ajojahtia, sanoi Saksin pääministeri Kretschmer puheessaan.

Sekä samassa lehdessä Pertti Rönkkö:

– Kun lukee monien suomalaislehtien uutisointia ja vertaa sitä vaikkapa chemnitziläisen vasemmistoliberaalin paikallislehden Freie Pressen paikan päältä tehtyyn uutisointiin, niin eroa on kuin yöllä ja päivällä. Äärioikeisto ei ottanut oikeutta käsiinsä, eikä pahoinpidellyt kiinni saamiaan ulkomaalaisen näköisiä ihmisiä.

Tuoreeltaan Iltalehden toimittaja Katriina Mäkelä julkaisi kirjoituksen joka kertoo hyvin siitä tasapainoilutilasta jossa valtamedian toimittaja joutuu elämään. Hän kertoo Saksan sisäministerin Horst Seehoferin asiaa koskevasta lausunnosta ja uutisesta voi todeta tietynlaisen tunnustuksen että valtamedia on ollut väärässä. Tämän voi todeta nimenomaan siksi, että kyseinen uutinen on yleensä julkaistu. Tiettyjä otteita Seehoferin lausunnosta:

- Seehofer puolustelee Chemnitzin marsseja: Olisin osallistunut itsekin, jos en olisi sisäministeri.

- Ihmiset ovat raivoissaan tuollaisista veriteoista, ja ymmärrän sen.

- Ymmärrän sen, kun ihmiset osoittavat mieltään, mutta se ei tee heistä natseja.

Luonnollisesti Mäkelä joutuu maksamaan suvaitsevais-tiedostavat anerahat eli lausumaan Pahaa Silmää karkoittavia sanoja joista tässä puolestaan kooste:

- äärioikeiston

- äärioikeistolaiset

- äärioikeistolaisen

- kiellettyjä natsitervehdyksiä

- äärioikeistolaiseen ulkomaalaisvihaan

- eikö Natsi-Saksan historiasta ole opittu mitään

Näillä sanoilla Mäkelä karkoittaa Pahan Silmän mutta antaa lukijalle tiedon – tai edes tiedon aavistuksen siitä – että valtamedia on valehdellut. Kirjoituksessahan sanotaan Saksan sisäministerin suulla selkeästi että mielenosoitukset eivät ole joku joka vain tuli. Ne tulivat syystä. Luonnollisesti Mäkelän ei kannata kirjoittaa suoraan sitä asiaa että kyllästyneitten saksalaisten mielenosoitukset todellakin olivat kyllästyneitten saksalaisten mielenosoituksia eikä mitään ruskeapaitojen väkivaltaorgioita. Turvallisempaa on antaa faktoja pieninä palasina ja toisen, mielellään ulkomaalaisen suulla.

Henkilökohtaisesti uskon että valtamediassamme on myös täysin järkeviä ja asiallisia toimittajia jotka eivät ole utopiauskovaisia. Mutta heidänkin pääelinkeinonsa on syöminen. Kyseisen – täysin lapasesta lähteneen – Chemnitz-uutisoinnin myötä ainakin osalle heistä saattaa tulla mieleen oivallus:

Me olemme tekemässä täysin tavallisista ihmisistä hirviöitä pelkästään pönkittääksemme omaa asemaamme

Ehkä kaikkein fiksuimpien mieleen nousee oivalluksen tiimoilta kysymys:

Mitä me silloin itse olemme?



49 kommenttia:

Hemuli kirjoitti...

Erityisesti hesarin jutut karkasi täysin käsistä, jopa vertaillessa yleen tai aamulehteen.

Täytyy myöntää, etten olisi uskonut juuri saksalaisten räjähtävän ensimmäisenä, siksi syvään natsi leima ja sen pelko on männä vuosina saksalaisiin iskostettu.

Toisaalta mikä muukaan kansakunta? Ruotsalaiset on jo menetetty, itäblokissa politikot ovat hoitaneet homman kotiin, britit hoiti homman äänestämällä brexitin. Ehkä ranskalaiset? Toisaalta äänestivät Makronin valtaan.

Itä-saksalaiset ovat historiassa oppineet ettei huonot politikot ilman meteliä vaihdu. Lännessä uskotaan demokratian voimaan hyvässä ja pahassa.

Luen aika paljon juttuja eri medioissa ja kutina munissa kertoo, jotta ihan kuin juttuihin olisi viime aikoina tullut enemmän sivulauseita, joista olisi aikaisemmin kuohittu. Onko meillä vielä toivoa?

Anonyymi kirjoitti...

Mikäs se sekametelisoppa sitte oli ku kymmenet tuhannet oli tullu rainbowflägin kaa heiluu?
Meni hiukka oli sen performanssin tarkotus.

Imulippo kirjoitti...

Tuosta kysymyksestä "Mitä me silloin itse olemme?" tulee mieleen Blackstonen kaava: Päästätkö mielummin kymmenen syyllistä vapaaksi vai heitätkö häkkiin yhden syyttömän?

Anonyymi kirjoitti...

Tätähän tämä on;
- kun Itä- Helsingissä 50 mamua lyö toisiaan kuka milläkin astalolla, se on välikohtaus,
- kun Jyväskylässä pari taparikollista tappelee PVL:n mielenosoituksen jälkeen paikallisessa tavaratalossa, se on rasistinen mellakka,
- kun Hampurissa viime vuonna sadat vasemmistolaiset särkivät sivullisten omaisuutta ja sytyttelivät tulipaloja G20-kokouksen aikaan, syytettiin poliiseja väkivallasta,
- kun Ruotsissa palaa autoja lähes joka yö, vasta yli sadan auton polttaminen samana yönä ylittää uutiskynnyksen
- ja kun nyt Chemnitzissä tuli paikallisten asukkaiden mitta täyteen maahanmuuttajien väkivallasta ja he järjestivät mielenosoituksen, media kohkaa äärioikeistolaisten jahtaavan värillisiä ihmisiä pitkin katuja jne. jne...

Huoh, alkaa todella kyllästyttää!

Rouva Ano

joppos 123 kirjoitti...

Imulipolle.
Itse olen oppinut ja opettanut, että mieulummin 12:ta tuomittavana kuin 6:n kannettavana.
Näillä pärjää aika pitkälle, ainakin noiden karvakäsien kanssa.

joppos 123 kirjoitti...

Kun kuka tahansa saa puukosta tai tulee räjäytetyksi allahu aghbarin nimeen niin aina löytyy piriäitä jotka lankkaavat marssibuutsinsa rasisminvastaiseen mellakkaan. On se vaan jännä juttu kun se vihankohde aina unohtuu. Joku on aikuisten oikeasti päässyt hengestään niin siihen vastataan jollain ihme rasisminvastaisella marssilla.
Eiköhän lähtökohtaisesti pitäisi poistaa joko jalan tai penaalissa noi rasistisia tekoja tekevät mulkerot?
Suvaitsevaiston mielestä lienee jokainen murha ja raiskaus on rakkausteko.

Imulippo kirjoitti...

joppos 123, päteekö karvakäsiin samaa moraali kuin "muihin" ihmisiin? Tyylikäs kysymyksen väistö sinulta kuitenkin.

Ykä, ymmärrän, että et halua ihmisten riitaantuvan blogissasi, mutta pyydän sinua harkitsemaan sitä juurisyytä miksi eri mieltä olevat ihmiset kuitenkin aina "riitaantuvat". Eikö se ole vain hyvä asia, että tässä blogissa jauhetaan merkityksellisistä asioista?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Hemulille, Anolle, Imulipolle, Rouva Anolle ja joppos 123:lle & kiitos kommenteistanne.

Hemuli: Kun ottaa huomioon sen, kuinka paljon nykysaksalaisia jatkuvasti syyllistetään siitä mitä he eivät ole tehneet ja samalla syyllistämisellä vaaditaan heitä omaksumaan teuraslampaan osa (niin kuin se eräs toinen kansanryhmä silloin aikanaan) niin ei se loppujen lopuksi ihme ole että saksalaisen pinna alkaa palaa. Britit ovat muuten vielä yhtä lailla kusessa (tai ovat jo) Brexitistä huolimatta. Sielläkin on ylitetty jo kriittinen demografinen kynnys. Niitä kuohimattomia sivulauseita on näkynyt mutta oletettavaa on että imperiumin vastaiskua ei olla vielä nähtykään.

Ano: Jäi vähän epäselväksi. Meinasitko niitä antifan tyyppejä? Eihän niitä niin paljon ollut. Vai meinasitko jotain muuta?

Imulippo: Media näyttää vaan vääntäneen tuon muotoon että tuomitaan 99 syytöntä jos saadaan yksi (mahdollisesti) syyllinen tuomittua.

Rouva Ano: Tuo oli hyvin tiivistetty.

joppos 123: Ja jos ylitetään se kynnys että virkakoneisto ei enää pysty (tai edes halua) suojella ihmisiä, niin onko muuta vaihtoehtoa edes jäljellä?

joppos 123 & imulippo: Ensinnäkin on niin että me länsimaiset ihmiset emme elä sellaisessa kunnia- ja kasvojensäilyttämiskulttuurissa kuin esmes arabit. Meillä riittää yleensä puhe, joillekin taas vain voima eli mielestäni joppos 123 on oikeassa. Imulipolle totean että totta kai ihmiset riitaantuvat. En vain oikein hahmottanut, että teillä olisi riitaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ylös nostettu käsi nyrkissä ei ole natsien tunnus vaan joidenkin muiden, esimerkiksi vasemmistolaisten ja ay-aktiivien mielenosoituskoreografiaa. Kuvassa Chemnitzissä oli vain nyrkki pystyssä olevia miehiä. En osaa sortteerata heitä.

Jaska J. kirjoitti...

Demarissa ! Oli laajahko teksti Ronkolta, selosti Merkelinkin sekoilun Antifanttien levittamaan valeuutiseen. Etta piti tamakin nahda.

Anonyymi kirjoitti...

Niin aina. Äärimmäisen sivistyneet ja syvästi historiaan perehtyneet toimittajamme ovat huomanneet, että saksalainenhan nyt ei vaan kävele, saksalainen marssii. Ja kuka muu marssisi kuin natsi? Logiikka on kiistämätön ja tässähän ei ole mistään rasismista kyse koska saksalaisuus on kansallisuus eikä rotu. Albanialaisuus on rotu, irakilaisuus on rotu, ja somalisuus se vasta rotu onkin. Paitsi etteihän mitään rotuja ole olemassakaan paitsi jos me nyt vaan satutaan olemaan sitä mieltä. Esim. tänään. Huomenna taas päivä uus ja uudet rodut ja roduttomat.

Saas nähdä miten kauan tuo kirjeenvaihtaja tuolla Berliinissä saa touhuta omiaan, kertomassa hesarin agendanvastaista faktaa. Ja edelleenkin huvittaa tuo nimiputsaus. Pietarin entistä nimeä Leningrad on erittäin soveliasta muistella (mielellään kontekstissa ällöttävät suomalaismiehet kännissä ostamassa sukkahousuilla huoria, uhreja olivat, sukkahousuilla isättömiä lapsiaan ruokkivat), mutta Chemnitz on Chemnitz eikä ikinä ollutkaan Karl-Marx-Stadt koska joku pöljäpää toimittaja voisi kuvitella että kommaritko ne siellä nyt riehuivatkin?

Sitä mietin, että mitä tapahtuisi jos Suomessa sattuisi samaa, pari etnistä tappaisi jonkun puolietnisen. Ei kai mitään. Pari parhainpäin selittelyä hesarissa ja ylellä ja se siinä. Vähän syytöksiä kantaväestöä kohtaan syrjäyttämisestä, muutama vuosi linnaa a 230/pvä ja sitten palautus jota ei voida panna täytäntöön kun murha ja kidutus kotimaassa odottavat, kertoo tekijä väpäjävällä äänellä, uskottavasti.

Koko tämä case on ollut tympeä kuin mikä. Mutta ylityksen nähnemme 9.9. kun Ruotsin vaalitulosta perataan.
tira+

Qroquius Kad kirjoitti...

Meillähän on nähty mm. tapaus, jossa pari etnistä tappoi kantasuomalaisen isoisän, ja tämä sitä seurasi:
https://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kainuu/kajaanin-otanmaen-liki-11-vuoden-tuomio-taposta-pysyi-hovioikeudessa/

Ruotsin vaaleista on pyritty pitämään aika pienehköä ääntä, mutta Iltatyttö Karva-Kreetan aviisin pääkirjoituksen sävy oli mielenkiintoinen:
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/201809052201182311_pk.shtml

Oliko tuossa havaittavissa jo tiettyä huolestuneisuuden virettä?

Veijo Hoikka kirjoitti...

Kommarit ja muut kulttuurimarkiisit kiristelevät hampaitaan ja kommenttejaan, kun totuudet alkavat vähitellen pursuta läpi valtaverkoston puolustuksen. Tai kääntävän nuttua, kuten poliitikot. Sipiläkin joutui jo vaalien lähestyessä toteamaan, että hyvinvoinnin perässähän ne kulttuuririkastajat Suomeenkin tulevat. Oli muuten nopea oivallus diplomi-insinööriltä. Pitäisköhän tilata häneltä lujuuslaskelmat tuleviin rakennusprojekteihin.

Yrjö tuossa ylempänä totesi: "...me länsimaiset ihmiset emme elä sellaisessa kunnia- ja kasvojensäilyttämiskulttuurissa kuin esmes arabit." Paljon näkee kunnian ja kasvojen menetyksen liittyvän joidenkin kulttuurien edustajien tekemien rikosten motivaatioina. Selailin guukkelin kautta erilaisia artikkeleita mm. hakusanaan itsetunto liittyen. En ole psykologi, mutta psyykkisesti häiriintyneistä tiedän kohtuullisen hyvin. Kyse ei ole kunniasta, vaan erittäin heikosta itsetunnosta, joka ei kestä pienintäkään vastoinkäymistä omaa itseä kohtaan. Heikon itsetunnon syyt taas ovat moninaiset. Olisi mukava saada linkki täyspäisen (ei Rorschachin mustetahroista tai Tarokorteista diagnooseja tekevän) psykologin ja psykiatrin analyysi aiheesta.
Heikon itsetunnon vuoksi kunnian säilyttäminen raskaitakin rikoksia tekemällä ei liene ominaisuus, jonka voi katsoa kuuluvan mihinkään kulttuuriin, jonka voisi hyväksyä ainakaan länsimaista sivistystä ja kulttuuria rikastuttavana.

Mito Islam kirjoitti...

Ossithan siellä natsisteeraa, lännessä vastaavat puukkohippaset eivät aiheuta reaktiota. Olisiko sodanjälkeisellä historialla osuutta asiaan? Toiset saivat leipää ja sirkushuveja, toiset keppiä ja pork.. lisää keppiä.

Anonyymi kirjoitti...

Kuva arvoitus ,miksiköhän maastokulkuvälineessä on edessä kaksiveto ja takana vain yksi veto järjesrelmä?
Ja lisä kysmys mitenkähän ko konstruktio vaikuttaa kokonaiskuljetuskapasiteettiin?
https://www.verkkouutiset.fi/jussi-niinisto-lmlle-suomi-ruotsia-halukkaampi-puolustusliittoon/

Voi Aikoja Voi Tapoja

Mito Islam kirjoitti...

http://funtsittavaa.blogspot.com/?m=1

Aikasen messevä blogi löytyi bittiavaruudesta, pohdintaa propagandasta ja maailman menosta, kannattaa tutustua. Pieni varoituksen sananen, herkimmille saattaa foliopipo ruveta kiristämään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Jaska J:lle, tira+:lle, Qroquius Kadille, Veijo Hoikalle, Mito Islamille ja Voi Ajoille Voi Tavoille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Samanlainen käsitys minullakin on tuosta tunnuksesta. Ja jos kädessä on vielä musta hanska niin sehän on se Black Power-tunnus:

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/3/3e/John_Carlos%2C_Tommie_Smith%2C_Peter_Norman_1968cr.jpg/220px-John_Carlos%2C_Tommie_Smith%2C_Peter_Norman_1968cr.jpg

Jaska J: No kas. Olisko linkkiä?

tira+: Sinänsä off-topicia mutta se hanhenmarssihan eli ja kukoisti nimenomaan Harppi-Saksassa. Mutta joo, tällainen mielikuviin perustuva logiikka on valtamediassa yleinen. Saksmanni oli kerran natsi joten se on aina natsi. Yleistäminenhän on kiellettyä ellei sitä tehdä sopivassa poliittisessa viitekehyksessä. Pertti Rönkkö on huippujätkä mutta minä en oikein tiedä että onko hän enää missään kytköksissä valtamediaan. Nimistä voi tuumia että mullakin Kekkosen lapsena se Pietari vielä hyvin usein lipsahtaa Leningradiksi. Oliskos Chemnitzin kohdalla valtamedialla hieman kohtalonuskoa sillä niin kuin itsekin totesit, niin se oli ennen Karl-Marx-Stad ja sieltähän yhteiskuntakokeilun nimeltä DDR romahdus alkoi. Suomessahan näitä tapauksia on sattunut ja seuraukset ovat juurikin ei mitään. Saksassa niitä on vaan tapahtunut vielä paljon enemmän joten on selvää että päre alkaa palaa. Ruotsin vaaleja ja sitä seuraavaa selitteläätiötä odotellessa.

Qroquius Kad: Joo, muistan toki tapauksen. Siitähän ei meteliä noussut mutta sen yhden narkkarin kuolemasta sitten sitäkin suurempi. Se kun sattui niin sopivaan saumaan. Tuossa toisessa jutussa voi havaita tiettyä huolestuneisuutta. Tyyliin että piru vie, se saattaa sittenkin tapahtua eikä suomalaiselta valtamedialta kysytty edes lupaa.

Veijo: Pakko sanoa, että vaihtoehtomedia alkaa saamaan erävoittoja. Ehkä pieniä mutta jokaisella on merkitys. Sipilän avautuminen valitettavasti saa tietyt hallintolampaat uskomaan että joo, nythän se kepu järkiintyy. Odotellaas aikaa vaalien jälkeen. Aiheesta heikko itsetunto & väkivalta on minulla sattuneesta syystä aika paljon kokemusta ja olen kanssasi pitkälle samaa mieltä.

Mito Islam: Varmasti entisessä Itä-Saksassa on kyllästytty pakkosyöttämiseen huomattavasti länttä enemmän. Kiitos linkistä.

Voi Aikoja Voi Tapoja: Vaan jospa toi taempi kaveri oli voimamies Urjalasta ja totesi ettei tartte auttaa. Mitä tulee puolustusliittoon Ruotsin kanssa niin ensimmäisenä tulee mieleen että mitä sieltä Ruotsista sitten tiukan paikan tullen saisi? Ruotsin PV:n alennustila on tiedossa.

Strix Senex kirjoitti...

Noista Hesarin mellakoitsijoista kirjoittelijat ovat niitä tämän päivän Sven Tuuvia.

Tulipa uutisjuttuja nyt Tuuvan kirjoittaa,
se omituist' ol' laatuaan ja nähdä hupaisaa;
lukija huusi nauraen ja nauroi huutaen,
Sven toimessa ja leikissä ol' yhtä totinen.

Niin uupumaton oli hän kuin tuskin yksikään,
hän näppäimiä paukutti ja huhki hikipäin;
mut mellakoitsijoita kun ol' tarve tunnistaa, lukija pettyi ainiaan,
ol' "oikeaa" vai "vasempaa", päin mäntyyn aina vaan.

joppos 123 kirjoitti...

Jep, ei mulla ole mitään tarvetta kenenkään kanssa riitautua. Asioista saa ja pitääkin vääntää. Nyt täytyy vetää flipparit jalkaan ja lähteä pällistelemään Splitin vanhaa kaupunkia, ei,ole liian kuumakaan niin kuin eilen. Voi olla, että muutaman ohrapirtelön tuo ympäriinsä lampsinen jossain vaiheessa vaatii.

Anonyymi kirjoitti...

Oli kyllä kaikkien aikojen pohjat: tarinat kertoivat tuhansien verenhimoisten natsien laumoista - ja sitten samojen tarinoitten kuvituksessa seisoskelee pulleita perus-Fritzejä. Yhdessä Hesarin artikkelissa oli sana 'äärioikeisto' eri sijamuodoissaan 35 kertaa! Kirjeenvaihtaja Kauhanen teki todella rumaa jälkeä: turvallisuudestaan huolissaan olevien kansalaisten leimaaminen äärioikeistoksi/kansallissosialisteiksi on törkeää, jos kyseessä ei kirjaimellisesti ole äärioikeisto/kansallissosialistit.

Ehkä parasta mitä voisi tehdä, olisi kääntää Hesarin (ja muun median) juttuja saksaksi ja lähettää mahdollisimman laajasti chemnitziläisillä (vaikka johonkin paikallismediaan tai FB-ryhmään). Olisi jotenkin poikkeuksellisen upeaa, jos 74-vuotias Ulrike tivaisi Hesarilta, miksi häntä kutsutaan natsiksi, kun hän vastustaa väkivallantekoja.

-Valtsu-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Strix Senexille, joppos 123:lle ja Valtsulle & kiitos kommenteistanne.

Strix Senex: Toi oli kyllä mainio. Ja erittäin osuva sillä valtamediammehan on ollut jo pitkään pääosiltaan ”puolueeton”. Eli ei oikeaan, ei vasempaan, päin mäntyä aina vaan.

joppos 123: Jep, samaa mieltä. Toivotan oikein antoisaa lomailua.

Valtsu: Joo, mutta veikkaan että valitettavasti vain tämän astiset pohjat. Tuonkin alle mennään vielä. Mutta toi saksaksi kääntämisen haaste on kyllä mainio. Jos jollain on kanavia ja tarvittava kielitaito niin Frankit, antakaa palaa. Veikkaisin että Pertti Rönkkö tahollaan tekeekin tuota.

Anonyymi kirjoitti...

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201809072201185909_u0.shtml Unisex pukuhuoneita uimahalliin, jppii!

Becker kirjoitti...

Mitäkö Ruotsista sitten tiukan paikan tullen saisi? No saisihan sieltä kaikenlaista. Esimerkiksi Afganistanissa palvelleet svenssonit ovat olleet kovatasoisia jätkiä.
Tosin heitä nyt ei ole niin kovin paljon. Tämän on kertonut siellä pari kertaa ollut suomalainen. Ruotsilla on maavoimilla aivan kelpoista kalustoa, Leopardeja, tykkejä yms. Nyt he ovat hankkimassa Stingereitä, jota hankintaa on arvosteltu, koska aseita pidetään jo vanhentuneina. Viisaammat kommentoikoot. Ilmavoimilla JAS:seja, jos ei nyt juuri käytössä niin hirveesti, niin tilanteen tullen huomattava ilma-ase. Sitten laivasto josta on erityisesti mainittava sulellusveneet. Tehokkaita ja uudenaikaisia, jopa niin tehokkaita että amerikkalaiset ovat käyttäneet heitä harjoituksissaan vastustajina. Jopa niin hyvinä että jenkit ovat välillä kokeneet pienoisia yllätyksiä, joita eivät olleet laskeneet kokevansa. Eräässä sukellusvenessä on jopa naiskapteeni.
Eli kyllä Ruotsisita kalustollisesti kaikenlaista kivaa löytyy, jos sitten tämä HBQTITYY kansa ei muuten ole innostunut maataan puolustamaan.
Mä kyl haluaisin nähdä, jotta jos pakollinen armeijan käynti saadaan aikaiseksi, niin miten se hantteeraa tämän kymmeniä eri sukupuolia käsittävän kansan majoittumisen, ruokailun ja pukeutumisen.

Lemminkäinen kirjoitti...

Kunniakulttuurissa on mielenkiintoista se seikka että esimerkiksi pohjoismaisissa kulttuureissa sitä ei ilmene juuri ollenkaan, eikä yleensäkään missään missä asuu vain "valkoisia". Kiinassa, Japanissa, Afrikassa, Lähi-Idässä ja USA:n pigmenttirikkaamman populaation keskuudessa kunnia vaikuttaa olevan leipääkin tärkeämpi asia ja nykyään myös pohjoismaiset köyhät kulttuurit rikastuvat enemmän ja enemmän kunniakäsitteillä. Ihan selvästi tutkimisen arvoinen asia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Beckerille ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.

Ano: No, olivat sentään erilliset tilat. Ei tullut pelkkää unisexiä.

Becker: Mitä tulee ruotsalaisiin sotilaisiin niin taatusti sieltä löytyy laadukasta väkeä, en epäile yhtään. Kaluston kirjavahvuus on suhteellisen hyvä (pois lukien tykistö joka on lähes nollatilassa) mutta olis kiva tietää kuinka suuri osa on oikeasti rivivahvuudessa. Esmes Saksalla kirjavahvuus / rivivahvuustilanne on tällä hetkellä surkea. Niitä Stingereitähän hankkivat hiljattain suomalaisetkin korvaamaan Igloja. Silloin kylmän sodan aikana Ruotsin PV olisi täydessä liikekannallepanovahvuudessaan ollut kova pähkinä purtavaksi ihan kenelle tahansa.

Mitä tulee taas puolustustahtoon niin se pistää mietityttämään. Jo tahto puolustaa Ruotsia itseään ja pidemmälle vietynä kuinka halukas Ruotsi/ruotsalaiset on ryhtymään sotaan Venäjää vastaan Suomen puolesta.

Lemminkäinen: Totta joo. Vaan liekö kyseinen tutkimus yliopistomaailmassa kiellettyjen aiheitten listalla?

Anonyymi kirjoitti...

Edellä puheena olleesta Blackstonen kaavasta sananen. Se koskee rikostuomioiden jakamisen juristerista periaatetta. Siis varovaisuutta langettavissa tuomioissa, varsinkin jos rangaistus on peruuttamaton, kuten kuolemanrangaistus. Tässä asiassa ei kuitenkaan ole kysymys tuomiovallan periaatteista..tai ehkä toisinpäin, epäsuorasti. Ihmiset Chiemnitzissä ja muualla ent. DDR:n alueella osoittavat mieltä politiikkaa vastaan. Politiikkaan, joka kaiken tilastollisenkin analyysin, nykyään jopa pelkällä otsaluulla katsomisen, perusteella on omiaan luomaan tuollakin syntynyttä turvattomuutta, rikollisuutta ja epäjärjestystä. Kyseessä on siis politiikan, ei tuomiovallan regimenttiin kuuluva asia.

Blackstonen kaavalla on myös rajoituksensa. Se soveltuu vain vakaisiin yhteiskuntiin, joiden väestöstä ylivoimainen enemmistö jakaa samat arvot ja kunnioittaa lakia ja tuomiovaltaa. Jos yhteiskunta on esim. sotatilassa, tai muuten sekasorrossa, siinä on vähemmistöjä, jotka eivät näitä periaatteita kunnioita, on periaatteelta pohja poissa. Niinpä noissa tilanteissa, olettaisin, lordi Blackstonekin 1700-luvullaan hyväksyi summittaisemmankin sotilas-, poliisi- ja oikeusvallan käytön esim. etnisin tai uskonnollisin perustein.

Läntiset yhteiskuntamme alkavat olla ajetut tälle rajalle.

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Achtung ja kiitos erittäin hyvästä lisäyksestä. Läntiset yhteiskuntamme ovat pian sillä rajalla. Mutta mitenkä lie, jos yhteiskunnat eivät pysty ylittämään sitä rajaa pakon edessä? Tekevätkö sen sitten yksilöt?

Becker kirjoitti...

Ruotsissa kuulee usein sanonnan "Om ryssen kommer". No ryssähän ei nyt ainakaan tällä havaa ole tulossa minnekkään, mikä nyt Ruotsissa viehättäisi paitsi pohjois-Ruotsin malmikaivokset. Suomen puolesta Ruotsi ei pysty mihinkään nykyisellä palkka-armeijallaan. Maassa kuvitellaan että liittymällä NATO:n se korvaisi heikon puolustuksen. Asia nyt on vain niin että NATO ei ilman muuta tule peesaamaan puolustuksensa heitteille jättänyttä maata. Suomessa ollaan fiksuja ja on rakennettu Euroopan parhaisiin lukeutuva ellei suorastaan paras armeija. Ruotsin apuun ei perusteta mitään, jos jotain apuja tulee, niin hyvä on. Itse en usko minkäänlaiseen uhkaan Venäjän suunnalta tällä havaa.

On vaan hyvä että Ruotsissa peloitellaan Venäjän uhkalla, se antaa myös pontta ampumaharrastuksen hyväksynnälle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Olen samaa mieltä. Suomi taas olisi tällä hetkellä Natolle – erityisesti sen pohjoiselle siivelle – selvä vahvistus. Ja sen ampumaharrastuksen mahdollistaminen antaa mahdollisuuden edes jotenkin varautua sitä Ruotsia tällä hetkellä paljon suuremmin uhkaavaa vaaraa vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Terve, Ykä. Minun piti kommentissani jatkaa juuri tästä, mutta viisaasti(?) vaikenin, koskapa sinä sen sanoit. Tarkalleen ottaen rajaa eivät ylitä yksilöt, vaan näiden enempi tai vähempi spontaanisti muodostamat yhteisöt.

Ainakin antiikista asti kansojen hallitsijat vaihtoivat alaisuuteensa tulleiden tai joutuneiden kansojen kanssa uskollisuudenlupauksia. Hallitsijan puolelta lupaus tarkoitti laillisuuden ja järjestyksen ylläpitämistä, vaihtelevin määritelmin toki. Jos lupauksen antaneen kansan otsassa alkoi kyrpä kasvaa yli soveliaan mitan, ts. katsottiin hallitsijan pettäneen lupauksensa tai olevan kyvytön sitä pitämään, nousi kansan keskuudesta vastarinta - joka päättyi kapinaliikkeiden kannalta vaihtelevalla menestyksellä. Oletan, että tällaisiin tapahtumiin on aina kuulunut pitempi tai lyhyempi anarkian ja väkivallan aika, jolloin aseelliset miehet ovat tehneet mitä tahtovat, käskijöistään välittämättä. Jälki on aina ollut rumaa.

Ei meillä ole perustetta olettaa, etteikö sama voisi tapahtua (post)moderneissa yhteiskunnissamme. Mieliimme toki on istutettu ensinnä ajatus kristillisestä laupeudesta, jonka piiriä on valistusfilosofeista alkaen laajennettu ties mihin. Mutta nämä ajatukset ovat vain ajatuksia, toimintaa hidastavaa kuorta, jonka ihminen voi ravistaa kuin järvestä nouseva koira liian painavan veden turkistaan. Ne eivät ole länsimaisenkaan ihmisen ituradassa. Genetiikkamme on käytännössä sama kuin antiikin ja keskiajan ihmisillä. Jos yhteiskunnan väkivaltamonopoli murtuu, ei väkivaltakoneen sniper-strategia ole enää voimassa. Silloin vaihdetaan väljemmän tähtäyksen haulipyssyyn, eikä kellään ole varaa pohtia tässä tilanteessa syyttömästi kärsivien asemaa.

Jos nykyinen valtio haluaa pitää oikeus- ja väkivaltamonopolinsa, sen olisi syytä osoittaa, että esivalta ei miekkaansa turhaan kanna, noin niinku Paavalia lainatakseni. Muuten ei hyvät heilu.

Terv. Achtung

joppos 123 kirjoitti...

Toi mitä Becker kijoitti pitää kyllä kutinsa. Ruotsi päätti jopa lopettaa upseerikoulutuksen kun mitään sotaa ei koskaan tule. Sitten tuli tapaus Krimi ja sveduille kuset housuun. Suomella lienee länsieuroopan iskukykyisin ja suurin poppoo jos tarve vaatii ja siinä piilee se Enhroth vainaan viisaus. Suomi on hyvä maa ja sen paras puolustaja on suomalainen itse.
Venäjä on aina uhka, jos ei olisi niin meikän hommat voisi lopettaa ja lähettää fyrkat vaikka afrikkaan.
Ei ole epäilystäkään siitä, ettei meille kävisi kuten Krimille tai Osseatille jos pikkasenkin annettaisiin löysää.
Venäjä ei ole kaveri.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä lisää Chemnitzin eli ex-Karl-Marx-Stadtin tapauksesta, linkkaus menee valitettavasti "Pravdan" sivulle, mutta ehkä joskus sokea kananenkin löytää sen jyväsen? Jopas nyt jotakin, onko heidän aika tunnustaa tietyt tosiasiat rajoittamattoman maahanmuuton "ihanuudesta"? Meille muille pimeähkön puolen kulkijoille tämä(kään) keissi plus valeuutisointi ei tainnut tulla yllätyksenä.

Josta aasinsiltana lievä OT erääseen neukkuanekdoottiin, siteeraan kirjailija Artem Troitskia ja hänen kirjaansa Venäjän viimeinen diversantti, kappale Väliaisan diktatuuri (sivut 88-89):

"On 1930-luku, yksi Stalinin monista puolueen sisäisistä puhdistuksista on käynnissä ja 4 kommunistia saa kutsun saapua piirikomitean sihteerin puheille. Ensimmäinen hoippuu täysin lyötynä sihteerin huoneesta: erottivat puolueesta!

Muut kauhistuvat ja kyselevät mitä oli tapahtunut. No, sihteeri kysyi minulta, että kun sinä Pahomutsh nukut vaimosi vieressä, nukutko hänen oikealla vai vasemmalla puolella? Pinnistin muistiani ja sanoin, että nukun vasemmalla puolen. Silloin sihteeri alkoi huutaa, että arvasikin minun olevan tyypillinen vasemmistopoikkeaman edustaja. Ja repi jäsenkirjani.

Toinen mies kutsuttiin sisään. Kummalla puolen nukut? Tämä vastaa varmasti: Oikealla tietysti Toveri sihteeri. Jaaha, oikeistopoikkeaman edustaja! Ignat, paikkasi ei ole puolueessa!

Kolmas mies, joka on ottanut kahden ensimmäisen katkerasta kokemuksesta opikseen, vastaa vakiokysymykseen punastellen: Toveri sihteeri, minä en nuku kummallakaan puolella, minä, tuota nukun vaimoni päällä. Tuo on suoranaista työväen alistamista! Ivan, sinä et ansaitse olla kommunisti!

Neljännelle miehelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ilmoittaa: Toveri sihteeri, en nuku lainkaan vaimoni kanssa. Hänetkin erotettiin puolueesta, ja syy oli muotoiltu näin: "oman käden oikeuden käyttö ja siemenvarojen tahallinen tuhlaus."

Niinpä, teitpä niin taikka näin niin se oli aina väärinpäin, siis ainakin NL:n kommunistisen puolueen mukaan! Mites sitten olisi käynyt jos vaimo olisikin nukkunut miehensä päällä => olet häpäissyt puolueesi koska olet joutunut naisen tossun (ja miksei myöskin tussun) alle?!


- Soomepois Eestist -

P.S. Touko-poukon & A. Pennasen ansiosta ne mätäkuun jutut menivät sitten ihan uusiin ulottuvuuksiin. Muilla kommentoijilla oli niin hyvää settiä, ettei ollut enää mitään lisättävää. Myös se tussuteatteri herätti sellaista vaivaantunutta päänpudistusta. Tähän ollaan siis tultu, ja näyttää siltä etteivät järkipuheet enää auta tämän sekasotkun selvittämisessä, vaan sitten onkin toisenlaisten toimenpiteiden vuoro. Jätän itsekunkin arvioitavaksi mitkä ne lienevät...

joppos 123 kirjoitti...

Sanon nyt mahdollisimman diplomaattisesti. Maailmasta ei löydy väriä tai rotua joka ei niiaa rynkynkuulan edessä. Koskee meitä ja ihan kaikkia muitakin. Been there, than that.

Anonyymi kirjoitti...

Jos ja kun Suomi olisi liittynyt Natoon, sillä olisi ollut aukoton linja Mustaltamereltä Jäämerelle saakka. Nyt Natolla taitaa olla suuremmat ongelmat siellä linjan eteläpäässä Turkissa. Tiedä vaikka on Natolle jo mennyttä kalua.

Suomen liittymistä perustellaan vain ja ainoastaan Venäjän uhkalla, mutta uskon kuten Beckerkin, että sellaista uhkaa ei ole. En ole ainakaan huomannut Venäjän suunnalta uhkailua, päinvastoin. Uhka on siis enemmän kuin kotikutoista. Suomessakin lienee vain kourallinen sotaintoilijoita jotka tuota uhkaa tarvitsevat. Kovin haluaisivat taas juosta päänsä Karjalan mäntyyn. Tai paremminkin juoksuttaisivat muita. Eihän ne intoilijat yleensä minnekään juokse. Bunkkeriin menevät kun saavat rähinän aikaiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Suomella, tai paremminkin Suomen johtajilla, on voimakas taipumus liittyä aina "arvoyhteisöön" josta tulee eniten rupia perseeseen.

Anonyymi kirjoitti...

Ongelma tai siunaus on ettei mitään "rajaa" ylitetä niin pitkään kun aamulla on puuroa lautasella ja hanasta tulee vettä. Achtungin kertoma ilmiö tulee vastaan vasta kun kuolemakin (kapinassa) on parempi vaihtoehto kuin nykytila. Ennen modernia aikaa sorto tarkoitti nälkää, jolloin oli sama kuoliko nälästä vai kapinassa. Nyky yhteiskunta on poistanut nälän eikä kapinaa synny.

Mellakka, kuten Saksassa, on eri asia, koska perusolettamuksen mukaan mellakassa ei kuole ja pääsääntöisesti ei joudu edes pidätetyksi tai saa mitään sanktioita. Mellakat tosin voivat muuttua kapinaksi jos väkivaltakoneisto ylittää rajan ja alkaa tappamaan ihmisiä. Tällöin palataan alkuperäiseen eli jos mellakoitsijat toteavat, että kuollaan kumminkin niin aletaan ampumaan takaisin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille, joppos 123:lle, Soomepoisille Eestist, Ano1:lle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Achtung: Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Olen kirjoittanut useita tulevaisuusfiktioita jotka pyörivät enempivähempi kyseisen asian ympärillä. Eli: Ihminen, yksilö on sitoutunut olemaan osa itseään suurempaa eli yhteiskuntaa ja sen myötä hän on voinut luottaa siihen että yhteiskunta suojelee häntä. Mutta jos yhteiskunta yksipuolisesti irtautuu tästä sopimuksesta niin eikö yksilöllä ole silloin oikeus puolustaa itseään?

joppos 123:

Viesti1: Tuo ruotsalaisen upseerikoulutuksen lopettaminen oli mulle ihan uutta ja se kuulostaa aika hurjalta. Venäjä on aina potentiaalinen uhka, joskin uskon että tällä hetkellä se ei ole akuutti. Sota on aina ryöstöretki ja venäläinen osaa kyllä laskea. Ei ole mitään syytä tällä hetkellä. Mutta: se mikä on tärkeintä on tietenkin sotilaallinen kyky ja se Venäjällä edelleenkin on. Natosta ja vaikkasunmistä voidaan spekuloida loputtomiin mutta ainoa mikä on varmaa ovat omat, toimivat puolustusvoimat.

Viesti2: Ja sama toimii muillakin kaliibereilla. Onhan niin että valtaa pitää loppulaskussa se, jolla on sen takeena siihen tarvittava voima.

Soomepois: Jäämme odottamaan HS:n ilmoitusta että menipä totaalisen vituralleen. Tosin sitä odotellessa saattaa kasvaa parta pienokaisellekin. Toi off-topic oli kieltämättä aika paha mutta myös varsin kuvaava. Olihan neuvostovallan alkuvaiheissa se nyrkkisääntö että kansanvihollisia on tietty prosenttimäärä ja nehän sitten löydetään ja tuomitaan.

Ano1: Toki Venäjä on potentiaalinen uhka ja sillä on tarvittava sotilaallinen suorituskyky. Tällä hetkellä se vaan ei ole akuutti ja kyseistä uhkaa käytetään törkeästi sisäpoliittisiin tarkoituksiin. Olettaisin että minutkin haittamaahanmuuton vastustajana luetaan Moskovan trolliksi.

Ano2: Totta joo, tosin tällä kertaa siihen on liitytty typeryyttään ja ilman syytä. Kakkosrähinässä oltiin saman peiton alla Saksan kanssa koska oli pakko tapella pirua vastaan belsebubin avulla. YYA-ajan toiminnan taas määritteli Neuvostoliiton 190 moottoroitua divisioonaa. Nyt ei ole mitään muuta syytä kuin typeryys ja tiettyjen ihmisten ahneus sekä opportunismi.

Ano3: Sehän on se sanonta että anarkia on yhdeksän syömättömän aterian päässä. Itse veikkaan että kapinaa todennäköisempi vaihtoehto on puolustautuminen pakon edessä jos islamilainen vähemmistö kasvaa tarpeeksi suureksi ja valtiovalta kieltäytyy näkemästä ongelmaa. Vrt. Libanon-ilmiö.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Ootteko muuten koskaan nähny kun ne vaihtaa studion sisustuksen, studion katsojat kesken vaaliväittelyn?

Entäs kun puolueiden puheenjohtajat vaihtavat vaatteita kesken vaaliväittelyn?

En minäkään. Mutta näin voisi päätellä tapahtuneen?

Ruotsin television viimeinen vaaliväittely

Tai sitten:

Ruotsin television viimeinen vaaliväittely

joppos 123 kirjoitti...

Siinä vaiheessa kun Ruotsissa luupattiin kristallipalloon ja todettiin, että ei pohjolaan mitään sotaa koskaan voi tulla niin ne todellakin potkivat kaikki silloin koulussa olleet kadetit huitsinnevadaan. Saivat toki jäädä jos halusivat mutta töitä ei tarjottu. Samallahan ajettiin alas asevelvollisuus, kuulemma jos tarve vaatii niin äkkiäkös se voidaan palauttaa. Unohtivat vain sekoillessaan, että kerran lakkautettu reserviläisarmeija kestää sen 10 vuotta ennenkuin on taas toimintakykyinen. Samaahan Vihreät ja Vasemmistoliitto on yrittänyt härmässäkin.
Silloinen Ruotsin Hemvärnetin pomo ( myöhemmin Pääesikunnan päällikkö) oli härmässä viereilulla ja tilitti meikällekkin, että älkää nyt jumalauta menkö samoja mokia tekemään.
Kai ne nyt ovat joutuneet aloittamaan kadettikurssit uudestaan, jossain vaiheessa tilanne oli se, että komppapäälliköt olivat 60 v joulupukkeja. Meillä se on nuoren kapteenin pesti.
On siellä toki ihan hyviäkin jannuja,ainakin mitä ne tuonne maailmalle laittaa. Aika yllättävästi aika suurella osalla niistä on Suomalainen sukunimi ja osa jopa puhuu Suomea.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, joppos 123. Tämä on taas kertaalleen hyvä esimerkki siitä että hajoittaminen on helppoa ja nopeaa mutta rakentaminen hidasta. Tähän liittyy se, mitä aika ajoin tuolta tiedostavalta puolelta kuuluu eli on aivan turha ostaa kalliita asejärjestelmiä syvän rauhan aikana. Ostaa heitä sitten jos tilanne kiristyy. Onnettomat eivät tajua että tilanteen kiristyessä ei järjestelmiä ole ehkä kaupan ja sanotaanko jonkun pst-ohjusjärjestelmän käyttöönotto ostopäätöksestä operatiiviseen käyttövalmiuteen kestää useita vuosia. Minkä sinä sotilaana tietty tiedätkin mutta heille ei vaan juolahda mieleen.

joppos 123 kirjoitti...

Noissa järjestelmissä, olkoon sitten pst tai it on nykyään elinkaaret ja valmistajalta ostetaan samalla koko elinkaaren päivitykset.
Se mikä näistä päivityksistä tekee mielenkiintoisia on se, että mahtaako softaan olla piilotettuna "tappokytkin"? Meillä tutkimuslaitoksen "bitinmurskaajat"hakevat näitä jatkuvasti. Yleensä politiikot ja myös soltut valmistautuvat edelliseen tappeluun nyt ollaan taas ihan uuden edessä kun alkaa noi dronit olemaan älykkäitä. Parveilu on päivän kova sana ja ei noi hirveästi edes maksa. Siinä on Leopard 2A6 ihmeissään kun kymmenkunta etukäteen ohjelmoitua härpäkkää käy kimppuun. Ja ne perkeleet eivät osaa edes pelätä.

joppos 123 kirjoitti...

Sen verran vielä noista "autonomisista järjestelmistä", että en oikein alan miehenä tiedä kannattaako koneelle antaa valtaa elämästä ja kuolemasta. Meillä ihmisilläkin on välillä vaikeata näitä ratkaista. Pahimmassa tapauksessa joku nörtti vetää pitsaa ja kokista naamariin tuhansien kilometrien päässä ja antaa koneiden tehdä hommat. Tosin näin ne jenkkien lennokitkin operoi parhaillaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, joppos 123. Eikös sitä Suomen uutta taistelutaktiikkaa nimitetä just parveiluksi vai olenko ymmärtänyt väärin? Siitä ”tappokytkimestähän” oli kovasti puhuttu kun Suomi luopui vielä käyttökelpoisista BUK M1-ohjuksista mutta oliko se totta vai satua & suhinaa en osaa sanoa. Asiasta kone vs. elämä ja kuolema tulee mieleen tilanne jossa miehittämättömässä lentokoneessa on muutama tonni pommeja, ohjelmistossa onkin bugi ja se pudottaa kuormansa pelkkien siviilien päälle.

Qroquius Kad kirjoitti...

Kone vs. elämä & kuolema -asetelmasta tuli mieleen vähän off-topicina uusien henkilöautojen turvallisuusteknologia, joka tunnistaa eteen säntäävän jalankulkijan/kevyen kaksipyöräisen.
Automatiikka ylikävelee kuskin, lyö jarrut tiskiin ja - simsalabim! - avaa ovien lukituksen!
Kas, onhan kyseessä varmaankin onnettomuustilanne, jossa auttajien on päästävä nopeasti autosta ulos tai sen sisään auttamaan autoilijaa.

Kerrotaanpa Suuressa Maailmassa tätä turvallisuusautomatiikkaa jo käytetyn autoryöstöissä:
jengi näkee audibemarin lähestyvän; ehkä kuskikin huomaa saman ja läväyttää ovet lukkoon ellei ole ymmärtänyt niin tehdä jo lähtiessään.
Yksi jengiläisistä säntää auton eteen, tai varmemmaksi vakuudeksi kaataa siihen moponsa. Automatiikka pelastaa ihmishengen pysäyttämällä auton ja avaa ovet ihmishengen pelastamisen jatkotoimenpiteille!
Ellei kuski ole todella nopeana lukitsemaan ovia uudelleen hän saa kohta katsella asfaltilla kolhittuna istuen audibemarinsa loittonevia takavaloja. Vielä vähemmän naurattaa, jos pelkääjän paikalla istui vaimo ja takapenkillä 5-vuotias tytär, joita jengi ei poistanut autosta...

Eikä näitä turvattomuutta aiheuttavia turvallisuussysteemejä pystyttäisi edes ohjelmoimaan uudelleen, ksoka tehdasasetuksia ei voi muuttaa; onhan ne siellä tehty niin viimeisen päälle turvallisiksi.
Tätä taustaa vasten ei tunnu oikein mukavalta ajatella sotarobottia, joka on ohjelmoitu myös niin viimeisen päälle hyvin autonomiseen ihmisten tappamiseen.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Missä mun kommemnttini on?
Terhomatti

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Meni vika paikkaan, sori !
TH

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Terho Hämeenkorvelle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Tuo autohomma oli mulle ihan uutta. Meillä kun on melko vanhat autot. Pelottavia tulevaisuudenkuvia joka tapauksessa.

Terho: Okke.

Qroquius Kad kirjoitti...

Tuo uusien autojen turvallisuustekniikan täydellisyyden tuottama puutteellisuus oli itse asiassa pahempi kuin muistinkaan:
https://www.is.fi/autot/art-2000005790657.html

Se ei siis haittaa ja jopa vaaranna vain normiautoilijoita, vaan tekee sitä todistettavasti jo nyt lainvalvonnallekin.

Jotenkin voisin olettaa, ettei tuossa uutimessa kuvattuihin tilanteisiin joutunut poliisi todellakaan halua lähoitulevaisuudessa virka-apuvahvistuksekseen minkäänlaisia ihmisen ohjauksesta riippumatta toimivia robottteja. Vaikka tuskin heiltä kysytään mitään.

Tai voidaan kysyä, mutta jos ja kun vastaukset ovat vääränlaisia, ne ylikävellään.
Kuin suojatieautomatiikka sen arvokkaan auton kuljettajan.
Ja sen auton ryöstäjäjengi hänen autoon jääneet...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Hjuu, näköjään tulee vain lisää ongelmia. Tuli vaan tuosta mieleen että voisikos oikein kehittyneen älyauton ohjelmoida tekemään murhan? Henkilön tunnistus > ovet lukkoon ilman aukaisumahdollisuutta > kone käyntiin > lämä tiskiin > turvavyö jumiin > airbag pois päältä > törmäys siltapalkkiin nopeudella 220 km/h.

Meidän huushollissa pitäydytään vanhoissa Rutinoffeissamme.