PIENI UUDENVUODEN HETKI

Elettiinpä ennenkin vaikk´ ojan takaa oltiin ja juuri tällä hetkellä elettiin jostain Helsingistä katsottuna monen, monen ojan takana sijaitsevan Huitsinnevadan Örnätjärvellä nykypäivän uudenvuoden aattopäivää. Erään omakotitalon ulko-ovi aukesi ja pihalle astui isokokoinen ja silmiinpistävän ruma mies jolla oli kädessään voimasavuke Boston jonka hän siinä ulko-oven edessä sytytti suojaten kämmenkupissaan liekkiä pakkastuulelta. Eihän sitä sisällä sentään kessuja käprytelty. Ihmistavat piti kumminkin olla. Mies oli muuan vihakirjoittaja jonka jotkut voiman pimeälle puolelle ajautuneet ihmiset saattoivat tuntea eräänä Perskeleen Ykänä.

Ykä oli tehnyt klassisen virheen ja seurannut internetistä – ja vieläpä valtamedian puolelta –  vallitsevaa todellisuutta joten hän kärsi suomalaisen miehen yleisimmästä mielenterveydellisestä syndroomasta eli akuutin ja kroonisen perusvitutuksen yhdistelmästä. Sinänsä kyseinen vitutus oli miesväestössä sen verran yleistä ettei kyseessä ollut oikeastaan vika vaan ominaisuus. Jos miestä ei milloinkaan vituta, niin se ei voi olla ihan terve.

Kierona ja neuvokkaana vihakirjoittajana Ykä tiesi kuinka vitutus saataisiin ainakin tilapäisesti asettumaan joten hän puhalteli pihalla Bostonin savuja jotka olivat käyneet keuhkoissa kirvelemässä niin kuin Marilyniä himoavalla Juice-vainaalla aikanaan ja katseli kavereitaan. Kavereilla hän tarkoitti pihapihlajassa roikkuvaa lintulautaa ja siinä pyörivää tyytyväisten siivekkäitten torikokousta. Niitä oli nytkin paikalla varmaan kolmekymmentä ja mikseivät ne olisi olleet tyytyväisiä kun tarjolla oli sekä kauroja, kuorittuja auringonkukan siemeniä ja maapähkinöitä sekä sen lisäksi toisella oksalla roikkui aina pari rasvasiemenpalloa eli meisenknödeliä. Juuttaat söivät kuin hevoset vaan syöminenhän oli tietysti tirppiäisenkin pääelinkeino ja tehokas toiminta-aika näinä pimeinä vuodenaikoina oli niillä varsin lyhyt. Se täytyi käyttää tehokkaasti niin että syödyn sapuskan varmistama lämpöenergia riittäisi seuraavaankin aamuun. Mielellään niille ne muutamat roposet upotti minkä tirppiäisten eväs kustansi.

Laudalla pyöri tietysti aina eniten talitiaisia joita Perskeleillä kutsuttiin tillintallintiaisiksi. Olihan mukana aina myös muutama hömötiainen ja aika ajoin punatulkkujakin. Sitten oli paljon varpusia ja kirveleviä henkosia vetelevä vihakirjoittaja tuumi että taitaa noilla tirppiäisilläkin olla jonkunlainen nokkimisjärjestys. Varpuset eivät meinaan tulleet koskaan yksin vaan parinkymmenen kaverin porukalla eivätkä ne koskaan tulleet laudalle vaan söivät siitä laudan alta sitä mitä maahan oli tippunut. Sitten ne taas katosivat kaikki yhtä aikaa.

hurhh….

Sinne ne hävisivät pihlajan yläoksille. Sitten ne taas tulivat kaikki kerralla paikalle.

hurhh…

Se pyrähdys kuulosti aina niin mukavalta.

Niin tillintallintiaiset kuin hömötiaiset eivät olleet moksiskaan kun vihakirjoittaja tuli tuomaan niille uutta evästä. Ne olivat jo tottuneet, tiesivät että tuo häiskä oli täysin vaaraton ja itse asiassa tuon niille tarjotun runsaudensarven lähde. Tillintallit sentään nousivat pihlajan yläoksille odottelemaan mutta muutenkin pelottomat hömötiaiset saattoivat katsella aivan vierestä kun vihakirjoittaja laittoi niille aimo annoksen uutta muonaa ja totesi sitten:

- Olkka hyvä!

Eipä vihakirjoittaja ehtinyt montakaan askelta sen jälkeen ottaa kun lintulaudalla kävi kuhina ja siritys:

- Hei jätkät! Uutta evästä!

Isommat linnut olivat varauksellisempia. Laudalla kävi aika ajoin – joskin harvoin –  harakoita ja sitten enemmän närhiä joita saattoi katsella ikkunasta mutta heti kun ulko-ovi aukesi ne ottivat siivekkäitten ritolat, lensivät parinkymmenen metrin päässä oleviin mäntyihin ja rääkyivät että menitkin perkeleen häiskä pilaamaan hyvän ruokailusession. Poikkeuksena oli aika ajoin pihlajassa käyvä käpytikka joka asioi laudalla voimasavuke Bostonia kiskovasta vihakirjoittaja Ykästä välittämättä.

Jaa, kas… siinähän on laudan alla hiiri. Se käy härkkimässä sitä mitä laudalta on pudonnut. Antaapa hänen härkkiä kun ei käy liian röyhkeäksi niin kuin edellisenä talvena jolloin vihakirjoittaja oli katsellut lintulautaa – jonka runko oli läpinäkyvää muovia – ja ihmetellyt että mikäs ihmeen jötikkä tuolla sisällä on. Tarkemmin katsottuna siellä oli hiiri joka oli kulkenut laudalle oksia pitkin ja nakotti jyväsäiliön sisällä ilmeellä joka kertoi että se oli päässyt hiirien taivaaseen. Vihakirjoittaja tuumi että hiirenpaska ei kuulu lintulaudan muonatarjontaan joten hän nosti kannen pois ja totesi hämmästyneelle sekä pahasti yllättyneelle hiirelle että suksi helvettiin.

Hämmästyttävää kuinka pitkälle hiiri pystyi loikkaamaan. Jos vertasi kokoa ihmiseen niin se loikka oli ehkä 20 metriä ja siinä olis ollut maailmanennätysmiehellä Mike Powellillakin ihmettelemistä.

Tämä toistui vielä kertaalleen joten ei muuta kuin oksasakset naksumaan ja kulkutiet poikki. Operaation jälkeen ei lentämistä lukuunottamatta päässyt laudalle enää kuin ehkä hiirien MacGyver mutta senkin oli toiselta vihakirjoittajalta Jaska Brownilta vuokrattu hit-cat Vösse palkkamurhannut jo aiemmin syksyllä. Kohtuullista korvausta vastaan tietenkin.

Näitten tirppiäiskavereitten touhuja katsellessa viha viileni ja sappi sammui. Vihakirjoittaja Ykä sneppasi voimasavuke Bostonistaan tulipään, laittoi stumpin tuhkakuppiin, kaivoi takkinsa taskusta hansikkaat ja käveli liiterille. Sieltä alkoi kuulua kirveen pauke jota säestivät perinteiset suomalaiset lapsilta kielletyt mutta heidänkin jo kovin varhain oppimat kannustussanat. Eihän se halko muuten kunnolla halkea jos ei vähän noidu. Ensimmäinen satsi meni saunaan. Mies palasi liiteriin ja uuden ähellyksen jälkeen toinen satsi laitettiin talon seinän viereen. Siitä satsista vihakirjoittaja kaivoi pieniä klapuja jotka hän asetti kahteen pihalla odottavaan jätkänkynttilän runkoon ja peitti ne sitten muovipusseilla iltaa varten jos odotellessa lumisade sattuisi yllättämään.

Jätkänkynttilät sytytettäisiin illalla. Mitään uudenvuoden paukkuja eikä raketteja ei oltu näillä manttaaleilla ammuttu vuosiin. Aikansa kutakin. Tosin ajat muuttuvat joskus toisinkin päin. Times they are changing. Saattoihan olla, että valvonta-, huolehtimis- ja tissin suuhuntyöntämisvaltio kieltäisi pian ilotulitteetkin muilta kuin koulutetuilta ammattilaisilta. Eihän tähtisadetikkuakaan saanut myydä enää kuin 18-vuotta täyttäneille. Mikähän kumma siinä on että kaikki säännökset määritellään aina juuri sen typerimmän yksilön mukaisesti? Sen joka teloo itsensä joka tapauksessa vaikka asuisi pumpulitalossa.

Tirppiäisiä katseleva Ykä harmitteli itsekseen sitä että nuoret kollit eivät päässeet enää vapaaehtoisena 17-vuotiaina suorittamaan varusmiespalvelusta. Olishan siinä meinaten ainekset mainiolle paradoksille. Tuo 17-vuotias jantteri saisi intissä palveluksessa räjäyttää vaikkapa telamiinan ja sen alla 20-kiloisen hävityspanoksen. Mutta lomilla käydessään hän ei saisi ostaa tähtisadetikkuja.

Muuan vihakirjoittaja muisteli niitä paukkuja mitä hän oli räjäytellyt nyrkillätapettavana säilyttäen silti kaikki silmänsä ja sormensa. Ne tykärit olivat sentään kunnon jytkyjä. Hän tuumaili vielä että jos siihen pisteeseen mennään että raketitkin kielletään niin tarttee varmaan soitella yhdelle tutulle kapiaiselle että saiskos hänen kauttaan uudeksi vuodeksi tulenkuvauspanoksia. Jos ei muuten niin valvontavaltiota vastustaakseen.

Ja pentuaikojen ruudinsavun täyttämiä uusia vuosia muistellakseen. Oli ne kumminkin aikoja, oli ne…

Sekä tillintallintiainen että hotellin respan henkilökunta toivottavat lukijoille onnen ja menestyksen täyttämää uutta vuotta.

Ja vielä niitä vanhoja kunnon tykäreitä.