perjantai 1. helmikuuta 2019

JOTAIN IHAN MUUTA LX

Eli there´s no snagari like kekkoslovakian snagari


Aloitetaanpa tämä helmikuu epäpoliittisella ja kevyellä – joskin ehkä ravinnollisesti raskaalla – kirjoituksella. Snagarithan ovat meikäläisen yksi suosikkiaiheista johon palailen aika ajoin joten palataan nytkin. Johan tuossa aikaisemmin muuan Perskeles ja Lötjönen seikkailivat eri aikakausien snagareilla Kalevi Keihäsen Aikamatkojen suosiollisella avustuksella. Mutta perinteiset snagarit – joita onneksi vieläkin on olemassa kaikenmaailman hampurilais- ja pizzapaikkojen vyörytyksessä – ansaitsevat myös katsauksen niitten tarjoamasta erittäin maukkaasta ateriatarjonnasta. Ja luonnollisesti kirjoituksessa keskitytään Kekkoslovakian aikaan. Valitettavasti kaikki kuvamateriaali ei ole autenttista, sillä siihen aikaan ihmisillä ei ollut snagarilla kameroita mukana ja sapuskakin tilattiin syötäväksi eikä Blunstagramiin ja Swöttsappiin kuvattavaksi.

En tiedä, missä vaiheessa snagareita on tullut Suomeen mutta ainakin vuonna 1938 niitä oli jo olemassa sillä joskus Kekkoslovakian aikaan pikku-Ykä kuuli Yleisradion nauhoitetun lähetyksen jossa toimittaja kulki kyseisenä vuonna myöhäillalla Helsingissä joka oli toimittajan ylpeän kertoman mukaan jo kolmensadan tuhannen ihmisen suurkaupunki. Kierroksella toimittaja kävi myös nakkiputkassa jossa tilasi nakkeja, joka lienee snagareitten (no hei, mistä se nimi mahtaa tullakaan) ensimmäinen varsinainen tuote:



Kyseisessä lähetyksessä nakkiputkan myyjä – miespuolinen – vielä laulaa luikautti jonkun laulun jonka sisältöä en tarkemmin muista. Nakkien lisäksi snagareilla on tietysti tarjottu ihan sieltä toiminnan alkuajoista saakka höyrymakkaroita:



Höyrymakkarat ovat olleet aina yksi allekirjoittaneen suuria suosikkeja. Vielä 1990-luvulla kun tuli lähdettyä Helsingistä lomille kotiseudulle Nyhtänköljään tuli Helsingin rautatieasemalla pisteltyä ennen junan lähtöä perinteinen annos eli kaksi höyrymakkaraa sinapilla ja ketsupilla sekä pieni maito. Nykyisin steissillä tuskin enää sitä snagaria onkaan. Höyrymakkarakin on tainnut vaihtua grillimakkaraan jota sitäkin tietysti mielellään poskeensa pistelee vaikka itse tykkäänkin höyrymakkarasta enemmän.



Snagaritarjonnassa yksi jo tarjonnasta poistunut menneitten aikojen suosikki oli ryynäri.



Vaikka ryynärit ovat kadonneet snagareilta niin ovathan ne vieläkin erinomaista kotievästä jota esmes takkatulilla lämmitettynä pistelee ääntä kohti oikein mielellään. Myöskin jo historian puolelle siirtynyt vanha kunnon snagariannos oli nakit ja muusi:



Kyseisestä annoksestahan lauloi aikanaan Hullujussi-yhtye erittäin runollisesti kappaleessa ”Tyttö lilla nakkikioskilla”:



On jo kolmas muusi sökö
koska hän on mulle söpö
Angelina

Angelina,
pikku lilla nakkikioskilla

Ostin vielä parit nakit
mut sit housuun tuli kakit
Angelina

Angelina,
pikku lilla nakkikioskilla



Mutta sittenhän se Viljo tuli, vei Angelinan mennessään ja Bulvanian hyvän tahdon suurlähettiläs Viktor Kalborrek jäi suremaan ikäväänsä. Nakkien ja muusin tilallehan tuli jo 1970-luvulla nykyinenkin kestosuosikki makkaraperunat:



Makkaraperunoita sai tietysti myös ilman makkaraa pelkkinä ranskalaisina ja luonnollisesti ranskalaiset tehtiin rasvakeittimessä:



Nykyisin sana lihapiirakka tuo mieleen läjän munkkitaikinaa johon täytyy – ainakin normikaupoista ostettuina – lyödä jotakin väliin täytteeksi että sitä voi kutsua ruuaksi. Aivan samoin kuin lompsa on lompsa vasta sitten kun siinä on fyrkkaa välissä. Mutta Kekkoslovakian aikaan lihis oli yksi snagarieväitten kurkoja. Täynnä hyvää täytettä ja vei taatusti nälän sellaisenaankin:



Tietysti lihiksenkin kanssa saattoi hifistellä. Olen aikanaan todennut, että ruokakulttuuri niin Suomessa kuin muuallakin on edennyt neljässä vaiheessa:

1. Nälkä on aina vieraanamme.

2. Nälkä on joskus vieraanamme.

3. Nälkä ei ole enää vieraanamme.

4. Hifistely.

Kekkoslovakiassa oltiin jo ehditty hifistelyvaiheeseen tosin ei ehkä siinä mittakaavassa kuin nykyisin. Ja jos lihiksen kanssa hifistelystä on puhe, niin allekirjoittaneen suosikki on lihis kolmella nakilla:



Jos hifistelystä puhutaan niin siihenhän kuuluvat myös mausteet jotka Kekkoslovakiassa olivat sinappi, ketsuppi, kurkkusalaatti ja sipuli. Annos huuhdeltiin alas pienellä maidolla tai Trip-mehulla. Lihiksen väliin tietysti saattoi nakkien sijasta laittaa esmes jauhelihapihvin ja paistetun kananmunan ja toki sekin annos vie kielen mennessään. Niin kuin myös yksi suosikeistani eli lenkkisämpylä:



Ja luonnollisesti kekkoslovakialaiset olivat ehtineet tottua myös hodariin:



Hyvin suosittu snagarieväs oli myös Porissa kehitetty, no, porilainen:



Kyseisessä annoksessahan on siis paahtoleipien välissä paksu siivu gotleria tai jossain päin Suomea olen törmännyt myös sipuliteemakkaraan. Poristahan puhutaan että se on yksi Suomen vittumaisimpia kaupunkeja mutta toisaalta jos kaupunki pystyy lisäämään jotain suomalaiseen snagarikulttuuriin niin ei se läpeensä paha voi olla.

Yksi snagareitten kurkoannoksia on tietysti grillilautanen joka tunnetaan myös nimellä sitä sun tätä:



Annokseenhan kuuluu yleensä ranskalaiset, makkaraa, jauhelihapihvit tai lihapullat sekä paistettua kananmunaa. Kun tämän annoksen on äyskäröinyt ääntä kohti ymmärtää hyvin miksi biodynaamista parsaa ja tofunakkeja jälttäävät vegaanit ovat yleensä niin huumorintajutonta sakkia.

Tässä rasvaa tirisevässä kirjoituksessa on esitelty yleisimpiä snagarieväitä joita on myyty Suomen kaikissa snagareissa. Sitten on tietysti paikalliset erikoisuudet joista ehkä kuuluisimmat ovat Lappeenrannan vety ja atomi. Vetyhän on lihapiirakka jossa on kananmunaa tai kinkkua ja atomissa puolestaan on sekä kananmunaa ja kinkkua. Kuvassa atomi:



Tampereen oma erikoisuutensa on tiätysti nääs mustamakkara:



Myös Pinnanmaan maakunnassa on oma paikallinen erikoisuutensa jota myydään kaikissa maakunnan snagareissa sekä tietysti myös Hotelli Yrjöperskeleen ravintolassa. Kyseessä on perkeleen kovien miesten ruoka tai lyhyemmin perkkelsson. Kyseinen ruoka koostuu lohkoperunoista sekä jostain hyvästä säilykelihasta. Ei missään nimessä suurten kauppaketjujen bulkkisäilykkeestä sillä sen kanssa tusaamisessa lopputulos on perunarasvavelli. Hotelli Yrjöperskeleen chef Pauno Blääd suosittelee perkkelssonia lohkoperunoilla ja hirvisäilykkeellä merisuolalla ja lipstikalla maustettuna:



Tässä välissä tullaan tietysti siihen vaiheeseen että snagareilla saa herkkään turpaansa. Itse uskon että kysessä on hieman liioittelua sillä olen itsekin monesti valomerkin jälkeen käynyt snagarilla ja nähnyt yhden (1) tappelun joka sekin loppui oikeastaan ennen kuin alkoikaan. Ehkä valomerkin jälkeinen taksijono on se helpompi paikka löytää ikävä kaveri itselleen.

Nykyisinhän snagarit ovat pieni vähemmistö kaikenlaisten hampurilais-, pizza- ja kebabpaikkojen seassa. Kekkoslovakian aikaan näitä ei vielä paljon ollut. Joku pizzeria saattoi olla Helsingissä ja samoin Helsingissä avattiin hampurilaispaikka Carrols muistaakseni vuonna 1977. Noista paikoista voi kirjoittaa jutun joku muu.

Tässä jäi vielä esittelemättä se kaikkien aikojen snagariruoka jota ei olla koskaan varsinaisesti tehty eikä syöty eli lihis kahdella joulukinkulla. Aikanaan Suosikki-lehdessä Nyrok City-sarjakuvassahan muuan Oiva Öriläinen pisteli sen poskeensa tuhannen asteen pakkasessa. Jos joku lukijoista tekee/syö kyseisen annoksen niin ottakaa ehdottomasti yhteyttä tähän blogiin ja teille annetaan Hotelli Yrjöperskeleen kunniamaininta. Kyseinen annos saattaisi näyttää vaikka tältä:


Toivottavasti snagarit elävät ja voivat hyvin tulevaisuudessakin. Hyvää alkanutta snagarihelmikuuta lukijoille. Suosikaa suomalaisia snagareita. Ja suomalaista muutenkin.


50 kommenttia:

nakajima kirjoitti...

Jotkut harhaiset kutsuvat snagareita snägäreiksi, mikä nyt vain on tyhmåä. Jauhot suuhun saa näille harhaisille sanomalla että näkkikioski vai? Sitten on aina olemassa muutamia ns. mindre lottade, jotka eivät asiaa tajua vaikka luonnonsuolesta vääntäisi.

Heh. Joskus assalla möttöstä mussuttaessa, joku spurgu tuli siihen norkoilemaan ja pummaan lippurahaa Järvenpäähän. Sanoin tyypillisen töykeästi: painu helvettiin siitä ja sitten alkoikin aivan kauhea messuaminen kuinka elämän valttikortit jne. Niinkin nuoreksi veli spurgu kyllä todisti väkevästi. Haittaa noista oli, mutta yleensä ei vaaraa ja silloihan pojat vielä kiertelivät parittain assalla ja siellä oli oikein omat putkat. Ei ole tullut keskustassa käytyä viimeisen 15 vuoden aikana kuin pari kertaa ja asemalla yleensä. Kovin on erilaista nykyisin.

Makkaratuotteita tulee käytettyä vähänlaisesti nykyisin, kun laatu on jotenkin huonontunut. Esim HK:n sinisestä jää semmoinen kumma rasvainen maku suuhun.

Snowcamo kirjoitti...

Atomista ja Vedystä täytyy muistaa mainita vielä kaksi oleellista seikkaa:

1) Tarinan mukaan ovat sikäläisten teekkarien keksintö. Hyvä teekkarit!
2) Annokseen kuuluu terveysvaikutteinen kastike: voisula. Sanoinkuvaamattoman hyvää!

Nauris kirjoitti...

Jepulis, itsekin käyn nykyään kebu- ja pizzamestoja useammin ihan kunnon grillillä! Maiskis! :9

Imulippo kirjoitti...

Mutta kuuluuko ananas hampurilaiseen? :)

Anonyymi kirjoitti...

Olipa kattava leikkaus Kekkoslovakian "pika"ruokakulttuurista.

Pieni virhekin sisältyi. Vetyyn kuuluu kinkku ja kananmuna, Atomiin vain toinen. Yleensä voi valita myös joko savu- tai keittokinkun.

Tosiaan, 70-luvulla kun lähdettiin ulos syömään mentiin nakkikioskille.

Pitänee lähteä konehallin katolta lumia pudottelemaan...

-.- thinker Dill

Anonyymi kirjoitti...

Kerroshampurilainen ja lihis ketsupilla ja sipulilla oli oma ravintolapaluuvakioannokseni hamassa nuoruudessani - sai siinä jaolle haluavia dinosauruksia väistellä!

-Valtsu-

Yrjöperskeles kirjoitti...


Tervehdys nakajimalle, Snowcamolle, Naurikselle, Imulipolle, thinker Dillille ja Valtsulle & kiitos kommenteistanne. Nykymeiningistähän jää niin paskan maku suuhun että ajattelin huuhdella sen pois kunnon snagarieväällä.

nakajima: Joo kyllä se minunkin suussani snagariksi taipuu ilman ääkkösiä. Voi muuten olla että olet kohdannut niitä lajinsa viimeisiä sillä nykyisin varsinaiset spurgut ovat kuolleet eikä jäljellä ole kuin sekakäyttäjiä jotka tuppaavat olemaan vaarallisia. Makkaroista kaipailen vielä joku vuosi sitten myynnissä ollutta Atrian Vanhan Ajan Lenkkiä. Siihen en ole nykyisin enää törmännyt. Alkuun se hävisi etelämpää ja pohjoisessa sitä vielä löysi. Nykyisin ei enää sielläkään.

Snowcamo: Hatunnosto teekkareille ja voisula on ehta lisä. Yleensäkin kaikki hyvät reseptit alkavat lauseella ”otetaan nyrkillinen voita”.

Nauris: En enää muista kuinka kauan aikaa sitten olen viimeksi ollut jossain pizzeriassa mutta kauan siitä on. Snagarillakin tulee käytyä valitettavan harvoin kun asuu niin syrjässä.

Imulippo: Kun en noita hampurilaisia harrasta. Makuasia se kai on. En minä sitä kyllä pizzaankaan pistäisi. Jotenkin tommonen hedelmä ja lihan maku eivät minun makuuni komppaa keskenään. Jossain päin maailmaa ne ovat kai kehittäneet asiasta vähän riidankin. No, kaikesta voi riidellä.

thinker Dill: Kun en ole Lappeen poikii niin en lähde väittämään. Mulla on muuten viikonloppuna lumenpudotushommat itselläkin edessä.

Valtsu: Sinappi ja ketsuppi ovat ne minunkin snagarimausteeni. Muuta ei tartte.

Krypta kirjoitti...

Nakkikioskin kummallisuuksista tulee mieleeni lisäksi nokialainen, jossa on munkin välissä höyrymakkara sekä pitsapiirakka, joka oli karjalanpiirakan muotoinen, mutta jauhelihapitsan täytteillä. Näitä tuli tehtyä, sillä tein itsekin duunia kioskilla.

Anonyymi kirjoitti...

Joskus entisessä elämässä tytär poikkesi kylään ja toi näytille vävykokelaan. Asuin silloin Savolaisten piäkaapunnissa eli Kuopiossa. Tulivat päivää etuajassa, mitä oli sovittu, eli eihän mulla ruokaa kotona ollut eikä silloin kaupat olleet auki niin kuin minä iltaisin. Ei muuta kun torille, grillille, siihen kauppahallin kupeeseen. Ihan hyvät eväät sieltä sai, vaan oli siellä torilla viikonloppuisin oikea snagarikin, sellainen kioskivaunu, torin toisessa kulmassa, lähellä taksitolppaa/asemaa. Siinä myytiin hiton hyviä palviryynäreitä. Oli helppo poiketa seiskasta lähtiessä.
Ja saipa joskus taksikyydinkin "jumalan maksun" päähän.
t. Huru-ukko

Hokki kirjoitti...

1970-luvulla käytiin skideinä Huopalahdentiellä Helsingissä snagarissa jos vaan saatiin rahaa vanhemmilta.

Harvemmin tuli käytyä, mutta oli kyllä juhlallista kun sai tilata porilaisen. En tiedä minkä takia se porilainen oli aina se valittu tuote. Kai siellä jotain muutakin oli?

Yksi Suomi-musiikin ehdottomista suosikeistani on "Mate in Vinland (tai miten se nyt kirjoitetaan)". Katsoin videon muutama vuosi sitten ja tuli "ahaa-elämys".
Videossa näkyy ajassa 1.31 juuri tämä Huopalahdentien snagari!

https://www.youtube.com/watch?v=cYyjDaTzTiI

Höyrynakit olivat Helsingin Jäähallissa Nordenskiöldinkadulla aikoinaan ihan ehdotonta huippua.
Söin siellä varmaan satoja nakkeja todella maukkaan sinapin kera.

Kotona nakit keitettiin ja sinappi oli nyt mitä oli...

Aikoinaan kyllä tuli kinattua snagarijonossa, mutta Yrjön tapaan en muista niitä urbaanilegendanmukaisia kuuluisia huikeita snagaritappeluita.

Kyse oli lähinnä jostain idiootista joka yritti kiilata ja kun koko jonon kaikki 10-20 miestä rupesivat huutamaan tälle idiootille niin dorka tajusi sentään olevansa sen verran alakynnessä että tappeleminen ei oikein ollut fiksu vaihtoehto.

Mahtava aihe. Oli todella kiinnostava juttu ja kuten aina hyvin kirjoitettu.
Näitä on kiva lukea.







Veijo Hoikka kirjoitti...

Ei ole Yrjö tainnu Kuopiossa olla vapaalla. Snagarilta kun tilaa pikkukukon niin lisukkeeksi riittää yksi tai kaksi voinappia. Vähän riskimmät savolaiset ottaa saman tien kaksi kukkoa voideltuna. Näin oli ainakin 70-luvulla.

Mustaan makkaraan myös mielellään reilusti voita puolukkahillon lisäksi, ei meinaan maistu niin kuivalta.

Joskus noin 100 v sitten kaveri oli jossain keskisessä Euroopassa jääkiekon MM-kisoissa. Siihen esihistorialliseen aikaan mainokset otteluissa olivat kiellettyjä. Kaverini ryhmä oli varustautunut lakanalla, johon oli paksusti kirjoitettu "Teutorin nakit" (muistaakseni niin se meni). Kyseinen snagari oli Nokialla (?), mainoskaustin seurauksena ilmeni palveluongelmia, koska asiakkaita ilmaantui kuin Rapeja Pohjolaan. Jotain selvittelyä tuosta kielletystä mainostamisestakin seurasi, ei kuitenkaan raastupaan asti.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kryptalle, Huru-ukolle, Hokille ja Veijo Hoikalle & kiitos kommenteistanne.

Krypta: Munkin välissä? Siis ihan sokeroidun munkin? Sinänsä jos kaikki paikalliset snagarierikoisuudet kokoaisi niin niistähän saisi aikaiseksi mainion kirjan. Ostaisin heti. Pizzapiirakasta tulee mieleen kuvitteellinen sellainen eli cucuzza josta lauloi jutussakin mainittu Hullujussi-orkesteri:

https://www.youtube.com/watch?v=jo3baOtgGM0

Huru-ukko: Muistelenpa että olen siinä pääkaapuntissa Kuopion torin vieressä syönyt yli kolmekymmentä vuotta sitten ihan pirun hyviä grillilautasia. Ei ollut kioskivaunu vaan ihan sisägrilli.

Hokki: Jokaisella on se oma must-tuote. Mulla se oli sillon Kekkosen aikaan pelkkä lihis mutta niin kuin on tullut todettua niin sehän oli täysi ateria se. Tuo ”Tankeros Love” oli yksi mahtavimpia biisejä niistä ajoista kun elämä oli yksinkertaisempaa ja ennen kaikkea varmempaa. Kiitokset kannustuksesta ja saattaa olla että raapustelen jossain vaiheessa myös jutun Kekkoslovakian pikkupoikien namimelleistä. Ihan vaan siksi että vanhoja aikoja on mukavaa muistella.

Veijo: Olenpa itse asiassa oikeitten ihmisten kaapuntissa ollut joskus minäkin niin kuin tuossa ylempänä totesin. Onhan siitä tosin jo hyvin kauan aikaa. Ja niin kala- kuin lihakukko ovat minullekin hyvin tuttuja. Jos noista mainoksista ja lätkästä muuten off-topicina puhuu niin NHL-joukkueitten pelipaidat ovat hemmetin paljon tyylikkäämpiä kuin SM-liigan sillä NHL:n paidoissa ei ole mainoksia ja liigapaidat ovat mainoksiensa kanssa kuin kissan oksennusta.

Anonyymi kirjoitti...

Laitilassa aikoinaan vaikutti meidän nuorison apatia-grilliksi nimeämä grillikioski.
Nimi tuli siitä, että melko apaattisessa vaiheessa/tilassa sinne hakeuduttiin ja monasti rahatkin olivat jo lähes finito. Mutta! Sielläpä onnistui tinkaaminen sekä sääli sillä 50-penniselläkin sai yhden nakin syödäkseen. Temppu joka ei takuuvarmasti onnistu näissä franchise-ketjujen ruokaloissa.


-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

No juu, se oli just se mihin mä nuoret vein syömään. Se vaunu oli siellä toisella kulmalla, taksin ja kaupungintalon puoleisessä päädyssä ja paikalla vain viikonloppuisin. Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Kultaisella kasarilla oli Helsingin linja-autoaseman Tavastia-klubin puoleisessa mäessä snagari josta sai köyhiksen: sämpylä mausteilla. Kun oli rahat juotu rockin soidessa, sekin lämmitti viimeistä bussia odottaessa. Hintaa ei ollut juuri mitään. Ja sitähän söivät myös ne noin neljä Tavastialla käynyttä kasvissyöjää.

Hemuli kirjoitti...

Mustamakkara ei oikeastaan ole "snägäri" ruokaa vaikka myydäänkin kioskista torilla. Musta on (tai ainakin minulle on aina ollut) lounasruoka. Tämä jo siitäkin syystä, että musta syödään tuoreena eikä siten enää illalle ole oikein kuosissa.

Kun asuin kotona niin lempiannos oli automiehen (myöhemmin autoilijan) annos eli viritettyt makkaraperunat. Nokian vieressä kun nykyisin asuu niin toki kuumakoira (sokerimunkki lenkkimakkaralla ja sörsseleillä) järkyttää takuuvarmasti muualta tulleita.

Kaikki tamperelaiset vissiin tuntee Ullan grillin makkaraperunat. Jos on jumalaton nälkä niin pienet makkaraperunat jaksaa juuri syödä, isot makkaraperunat on itsensä kiduttamista.

Mutta aikansa kutakin... vanhenmiten karvakäsikebabit on ajanut grillien ohi.

Becker kirjoitti...

Hesan asemalla oli se legendaarinen "Steissin Lihis", jossa oli miehen kokoinen lihapiirakka, siis LIHApiirakka. Sinne kun lyötiin halkaistu lenkinpätkä sisään ja kyytipojaksi pikkutetra maitoa niin sillä pärjäsi ja pitkään.
Palvelun monipuolisuudesta kertoo sekin että sieltä sai mukaansa ostaa jobbarilta myös pullon Kossua tai Pöytistä jos janotti. Asemalla ei varmaan nykyjään huvita notkua, sillä sen ovat omineet kaikenlaiset karvaperseet jotka vievät myös ruokahalun muunmuassa.

Piru että tuli nälkä kuvia katsellessa. No, meillä on kinkku jo uunissa ja myöhemmin sauna plus kalja joten viikonloppu alkaa mukavasti.

Tita kirjoitti...

Pohjanmaalla snagari on kotoisasti Rilli. G-kirjain ei oikein väänny äänteeksi asti, joten se vain tiputetaan pois. No rillillä saa tuhtia evästä, jossa on kaikki sopivat kolesterolit ja karsinogeenit maukkaasti tarjolla.

Meidän pikkukaupungissa on vielä yksi oikea vanhanajan rilli, jonne alkuviikon lounassalaatteihin kyllästyneenä kipaisen hakemaan äijäruokaa. Mikä tahansa käristettyä pekonia sisältävä on taivaallista!

Anonyymi kirjoitti...

Snagari tai snägäri, suurin osa suomalaisista kuitenkin tuolloin puhui nakkikiskasta. Sitten tosin meni myötähäpeän puolelle jos joku erehtyi sanomaan "mennäänkö nakkiKIPSAlle". Teini-ikäiselle hirveä sosiaalinen moka joka seurasi kymmeniä vuosia eteenpäin.

Makkara on täysin aliarvostettu elintarvike jonka maineen ovat pilanneet ahneet atriat ja hookoot. Kamaraemulsio + jauho ei ole makkara. Koska itsesuojeluvaistoinen nainen ei stadissa enää liiku silloin kun snagarit aukeavat, en tiedä myydäänkö niissä nykyään ihan kunnolla lihaakin sisältäviä. Toivottavasti. Sen tiedän, että nykyisillä lihiksillä ei ole mitään tekemistä lihan kanssa. Täyte näkyy olevan kaksi jyvää jauhelihaa ja teelusikallinen riisiä, siksipä sinne väliin täytyy tunkea kaikkea mahdollista. Odottakaas vaan, kohta löydätte sieltä salaatinlehden, seuraavaksi tomaattia ja sitten - vain taivas on rajana.

Missä muuten viipyvät soijanakkosnagarit, tai halal-snagarit? Huomattava aukko kotouttamisessa. Koska kaikki suomalaiset miehet tappelevat snagareilla niin sekaan vaan, tekemään sitä mitä nämä sianlihanvastustajat parhaiten osaavat.

Ranskalaiset ovat loukkaus perunaa kohtaan. Eihän niille ole edes lempinimiä.

Saksa on makkaraihmisen taivas. Jo 80-luvulla Berliinin suurimman tavaratalon ruokaosastolla oli yli 800 eri makkaraa. Berliinin kansallisruoka on currywurst, jolle avattiin muutama vuosi sitten oma museokin. Surukseni kuulin, että toiminta on juuri lopetettu. Ehkäpä oli rasistinen turkkilaisia kohtaan ja nyt sitten eikun kebap-museota pystyttämään!
tira+

Bwana kirjoitti...

Vanajan rannoille matkaillessanne suosittelen Hotsia. Kahdella.
Kyseessä ei ole hot dog vaan keitinpiirakka (ei siis lihis), jonka sisään topataan sitten kaksi Suomimakkaraa. Sipulilla, sinappi-kurkulla, kepsuntilla ja sinapilla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Huru-ukolle, Ano:lle, Hemulille, Beckerille, Titalle, tira+:lle ja Bwanalle & kiitos kommenteistanne.

Tvälups ja Ano: Tuli noista halpisannoksista mieleen elävästi tuo pätkä missä Uuno Turhapuro kävi snagarilla ostamassa nakkien keitinvettä hintaan markka per litra:

https://www.youtube.com/watch?v=VMkTV1pWfcY

Huru-ukko: Joo, tuttu paikka. En minä siellä vakituisesti ole asunut mutta nuorna miehenä työkeikoilla.

Hemuli: Joo, onhan se musta makkara sinänsä ihan kotiruokaa. Niin kuin muuten lihiksen kotiversio eli peltilihapiirakka mitä meillä aika ajoin tehdään.

Becker: Yleensäkin muistelen että niillä annoksilla ei nälkä lähtenyt mutta siirtyi kyllä huomattavan pitkälle. Jobbarista tuli mieleen että silloinhan ei kirkasta viinaa ollut vissiin kuin kossu (sanottiin muuten silloin koskikseksi), dry vodka, pöytiäinen ja vaakuna. Nythän niitä löytyy Alkosta hyllymetreittäin vaikka minkälaisia.

Tita: Rillinähän ne menee monessa paikassa. Itselläni sanat ”lounas” ja ”salaatti” eivät vaan kerta kaikkiaan mahdu samaan pakettiin.

tira+: Kyllähän se nakkikioskina meni ja nakkiputkana myös. Se, mitä tuumit niin makkaroista kuin lihiksistä – ja lisätään tähän pääosa lihasäilykkeistä – pitää täysin paikkansa eikä ole vain muistojen kultareunaa. Kyllä laatu on suurten ruokaketjujen myötä heikentynyt. Mitä tulee saksalaistyyppiseen makkaraan niin sitähän löytää tuolta Tallinnan puolesta. Siellä ei (en tosin ole aikoihin käynyt) ole sitä suomalaistyyppistä slördeä ensinkään vaan juuri saksalaistyyppistä.

Bwana: Täytyy ihan erikseen mainostaa tuota keitinpiirakkaa. On ihan helvatun hyvää. En vaan ole aikoihin päässyt maistamaan.

Anonyymi kirjoitti...

Voihan nenä - tämä on kyllä paras asiablogi. ei mokutusta, konmaritusta, hummusta, tofua eikä triggeröitymistä. Vain asiaa.

Mustaa makkaraa on maailman sivu ollu muuallakin kuin tampereella, se on hämäläinen perinneruoka. Varhaisimmat muistot aiheesta mulla lie jotain 3 vuotiaasta, kesällä käveltiin torille, ostettiin mustaa makkaraa ja syötiin samantien se puistossa. naurulokkeja ihmetellen. Hyvää oli ja on edelleenkin.

Pikkukaupungissa kun asuin, joka paikkaan pääsi kävellen. Kaupungin toiselle laidalle serkkuja tapaamaan. Kotimatkalla pysähdyttiin nakkikioskille, hedelmäpiirakka oli herkkua. Siis lihapiirakka, jossapas ei ollutkaan lihaa vaan jotain sekahedelmiä täytteenä. Iso, kuuma ja mainion makuinen. Jaksoi sillä natiainen kotiin lampsia kepeesti. Kuulemma omenalörtsy on hieman samanlainen mutta ei hadelmäpiirakka ollut mikään littana lurpake vaan pullea piirakka.

Saman kioskin höyrymakkara tuli tutuksi jalkapallo-otteluista palatessa, sinappi oli makeaa ja tulista, semmoista en ole koommin tavannut. Hellepäivän viilenevä ilta, herkullinen makkara ja korkealla kirskuvat tervapääskyt - hieno lapsuuden muisto.

Näköjään iäksi kadonneita herkkuja on monia, ei nykyään saa mistään kunnon ranskanleipää, setsuuria eikä ruisleipää. Pari paikallista leipomoa kun lopetti, niin hävisivät kunnon leivät. Lenkki on ihme lutraketta. pehmeää rasva/vesi/tiesmitä tursoketta. Itikan maksamakkarakin on hävinnyt. Se oli tanakkaa evästä, 10 sentin pätkä siivuiksi ja ääntä kohti - taas alakoululainen jaksoi touhuta iltapäivän.

Salaattia on kyllä ihan turha vähätellä ateriana, puoli setsuuria - semmoista kunnollista - sentiin siivuiksi, voita viipaleen päälle ja kunnollista - jo kadonnutta - lenkkiä halkaistuna päälle, sinappia tarpeeksi. Ja salaatin lehtiä sentin kerros. Toinen viipale päälle ja ei kun alas. Toistetaan. Kun leivän puolikas, puoli metriä salaattipenkkiä ja lenkki on hävinnyt on nälkä siirtynyt kauas. Kyllä vegaaniruoallakin pärjää.

Kun "tuppukylän Työväenampujien" nuorisojaosto reissasi kisoissa tuli höyrymakkara tutuksi, jos hultoaseman pihassa on rekkoja, höyrymakkara on laadukasta ja halpaa evästä. Sämpylöistä ei tuu ku vihaseks. Grilleiltä opittiin tilaamaan rekkamiehen annos. Riitti 2 - 4 koltiaisen ateriaksi. Myöhemmin ao. seuran pistoleerojen reissuissa huomattiin saarioisen roiskeläpän parilla höyrymakkaralla, sinapilla, ketsupilla ja kurkkusalaatilla olevan ihan pätö eväs - vaan silloin jo oltiinkin 80-luvulla.

Muistelee pyssymies. Ja poistuu metukkaleipää värkkäämään.

Vaan tiijäkkös mimmonen o leijonien helevetti?
No, ihan kuin normaali savanni, paljon antilooppeja. Mutta tofua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, pyssymies ja kiitos mukavista ruoka- ja muista muistoista. Ja tosi on, että kunnon ruisleipää saa etsimällä etsiä. Ja minä olen itse kaipaillut tiettyä pentuvuosien maksamakkaraa mutta olen unohtanut – kehno – sen nimenkin. Olisko se voinut olla sitä Itikkaa? Siinä oli semmonen kelta-valko-punainen päällyskuori. Rahtareitten määrä & bensiksen sapuskan laatu korreloi keskenään vielä nykyisinkin.

Leijonien helvetti voi olla tommonen mutta leijonathan pääsevät taivaaseen kun eivät tietoisesti ole pahoja. Minä sen sijaan vihakirjoittajana päädyn ilman muuta tsuhnan helvettiin.

Krypta kirjoitti...

Kyllä ja alun perin siinä oli omenahillo sisällä. Myöhemmin oli enää pelkkä munkki, joka höyrytettiin.

Anonyymi kirjoitti...

Perskeleen Ykä... sekä kommentoijat. Tuli nälkä.

Pikkupoikana minäkin pääsin ulos syömään. Siis isän kanssa Neljän Aan grillille syömään ranskalaiset. Autossahan ne tosin syötiin eikä ulkona. Samalla reisulln ihailin kotikuntani suuren maailman meininkiä, Yhdyspankin valomainosta. Se vilkkui. Muut kylän vähistä valomainokssta eivät.

Liekö dementiaa, kultaako aika muistot vai kirjoitetaanko historiaa uudelleen? Yritin nimittäin löytää sellaista Yhdyspankin logoa Internetin ihmeellisestä maailmasta. Löytyi vain vihreitä, ei sellaisia kaksivärisiä, joissa avain ja maapallo olisivat erivärisiä, vihreitä ja keltaisia. Kumpi oli kumpi, en muista. Jossain järjestyksessä ne keltainen ja vihreä siinä Yhdyspankin päätyseinässä kuitenkin vilkkuivat.

Nälän tuossa kesken kirjoittamisen siirsin tuonnemmaksi "ruisleivällä", maksamakkaralla (vai olisiko maksakamara parempi termi) juustolla ja paprikalla. Samalla mietin, että milloin on viimeksi tullut oikealla grillillä käytyä? En muistanut, vuosia siitä on. Nykyisessä kotikylässäni on vielä sellainen perinteinen grilli olemassa. Lisäsin juuri helmikuun tuduu-listaan yhden aterioinnin xD

Hokki kirjoitti...

Kiitos palautteesta, Yrjö.

Kirjoitit: "Tuo ”Tankeros Love” oli yksi mahtavimpia biisejä niistä ajoista kun elämä oli yksinkertaisempaa ja ennen kaikkea varmempaa."

Tajusin heti kirjoitukseni jälkeen että "Tankeros Love" tietysti on biisin virallinen nimi.
Olihan se nimi siinä videossakin mutta tuli kai vanhat hyvät ajat mieleen ja päässä soi kirjoittaessa "mate in vinland..."

Unohdin kommentoida tuota Carrolsia.
Meillä oli aikoinaan Olympiastadionin eräässä tilassa harkat joka viikko 1-2 kertaa. Treenit veti entinen olympiapainija Sumo Karlsson. Ihan järkyttävän kovat treenit.

Isäni sai näinä aikoina duunista nk "lounasseteleitä". Eli kuponki joka kävi lähes jokaisessa rafflassa ja josta hän itse maksoi noin vain puolet. Toisin sanoen suurin piirtein niin että maksoi firmalle kympin ja sai käteen setelin, jolla pystyi aterioimaan 20 markan edestä.

Faija antoi minulle aikoinaan näitä ja Carrolsilla sai burgerin, ranskalaiset ja maidon yhdellä 20 mk lounassetelillä.
Limun hinta oli sen verran iso, että ei mahtunut lounassetelin alle.

Tämä Carrols oli siis Kisahallin vieressä/Olympiastadionin kupeessa joten sinne mentiin treenien jälkeen.

En tiedä oliko ensimmäinen Carrols Suomessa, mutta uskon että oli? Keskuskadulle tuli myöhemmin toinen Carrols ja kyllähän noita aikoinaan oli ties missä.

Hampurilaisraffla nimeltään Clock ilmestyi Esplanadille myöhemmin. Kävin kerran,inhosin ja samaa mieltä olivat muutkin koska ovet laitettiin aika nopeasti kiinni.

Carrols kuitenkin sinnitteli aika kauan kuvioissa ja myöhemmin syntyi vissiin joku Snacky-Carrols-fuusio?

Snacky oli hieman isompi versio snagarista/nakikiskasta. Nyt oltiin jo pienessä asuntovaunussa, suorastaan.
Väittäisin että Snacky virallisesti kyllä oli snagari.

No, tarkoitus ei ole kirjoittaa historiikkiä Suomen snagarikulttuurista, mutta kun nämä asiat kuitenkin tulivat mieleen niin ajattelin mainita omat ajatukseni.









Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kryptalle, Anolle ja Hokille & kiitos kommenteistanne.

Krypta: No kas. Nää paikalliset viritelmät ovat aika mielenkiintoisia. Yhtenä voi (ei liity snagareihin) mainita mainion Porstuan Pekan kertoman seinäjokelaisen ruuan eli pinaattiletut ja jauhelihakastike. Suosittua siellä mutta ei tunneta missään muualla. Ja rouvani pistelee piparkakkuja ja aurajuustoa ja on kertonut että tapa on yleinen. En minä tuosta tiennytkään ennen kuin mentiin kimppaan.

Ano: Olen muuten näitä Kekkoslovakiajuttuja tehdessäni törmännyt ilmiöön ”kuvaa ei löydy” hyvinkin monta kertaa. Siihen aikaan kun oli vaan tavalliset kamerat niin kaikkea ei kuvattu eikä niitä sen ajan juttuja meinaa interwebin ihmeellisestä maailmasta löytää millään. Ja kannattaa tukea kaikkea paikallista. Niin snagareita kuin muitakin.

Hokki: Kyllähän se mate in vinlantina minunkin mielessäni pyörii. Koko tankeroksen idea - lieneekö urbaanilegenda - oli siis siinä että Ahti Karjalainen oli nähnyt kyltin ”these animals are dangerous” ja suomentanut sen että ”nämä eläimet ovat tankeroita”. Niitä tankerovitsejä oli Suomi täynnä joskus 1974 tai jotain sinnepäin. Ja kiitos burgerimuistoista. Mulle ne paikat ovat jääneet vähille. Eihän siellä Helsingissä tullut 1970-luvulla paljoa hypättyäkään. Kolme kertaa, noin tarkalleen.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä nimiin tulee, isäni käyttää hupaisaa nimitystä nakkiputka. Itse luultavasti eniten puhun snägäristä tai rillistä. Hitsi kun synnyin liian myöhään; en ehtinyt kokea noiden paksujen entisajan lihapiirakoiden täyttävyyttä. Tämä on muuten ensi kerta kun näen niistä kuvan. Kuola valuu suupielistä... Jos joku tietää mistä noita vielä saisi, paljastakaa heti!

Melkein tekisi mieli avata suomalaistyylinen nakkiputka Japaniin. Vähän teriyaki-kastiketta makkaraperunoihin niin taatusti uppoaisi. Lihiksen väliin voisi lyödä merilevää ja raakaa kalaa soijakastikkeella. Vielä joku alkuaineen nimi eväälle niin vot. :D

-Tuumailija

Anonyymi kirjoitti...

Itselläni snagarimuistot liittyvät etupäässä Hakaniemen ympäristön kioskeihin, joista eritoten Ympyrätalon "Drive in" tuli silloin 80-luvulla hyvinkin tutuksi.

Annoksina Porilainen kaikilla ja hieman vetiset ranskalaiset joiden päälle läträttiin ties mitä ketsuppeja ja majoneeseja. Ja (muistaakseni) markan irtonakit. Ja hyvää oli! Niissä pienissä muovisissa maitopurkeissa ja pahvisissa puolen litran maitojen juomisissa oli aina oma erityinen fiiliksensä kun sai tasapainoitella niitä käsipyyhkeiden ja itse annoksen kanssa... Varsinkin talvisin kun ei ollut kuivia istuimia eikä tietenkään mitään tuoleja missään.

Hieman asian sivusta ja toisaalta asiaan liittyen haluan muistuttaa tämän kansainvälisen rauhanjärjestön nyt jo valitettavasti hieman hiipuneesta toiminnasta jota toivon elävöitettävän:

http://laskisoosijarjesto.blogspot.com/

Toivottavasti Maailman Läskisoosipäivää vietetään arvonsa mukaisesti myös tänä vuonna.


t: Viistoontunut Stadilaine'

KKi kirjoitti...

Tuolla baanoilla on aapeeseitten lisäksi vielä joitakin ihan yksityisen pitämiä kuppiloita.

Oma suosikkini on peltipaari Nurmijärvellä. Eli Stop-Cafe. Eväissä on vielä semmonnen kotikutoinen fiilis, samoin kuin palvelussa. Suosittelen pistäytymään.

Itse ostan sieltä usein sämpylöitä evääksi, termospullon täyteen kahvia ja pari litraa kevytkermaa.

Kampela annos heillä on hyvä.

Anonyymi kirjoitti...

Lisäisin tähän vielä kun puhuttiin nakkikioskien nimityksistä erään tarinan ystäväni vanhalta työtoverilta:

Hänet oli tarinan mukaan värvätty Kielitoimistoon maallikkojäseneksi ja sai kuulema tarpeekseen hommasta kun pöydälle hänen eteensä lyötiin ehdotus nakkikioskien viralliseksi suomen kieliseksi nimeksi: "pienoislihalieriömyymiö". Siinäpä purtavaa itse kullekin!

En ota mitään vastuuta tämän tarinan todenperäisyydestä


t: Vitjaantunu Stadilaine'

Qroquius Kad kirjoitti...

Piti aivan alkaa miettiä, milloin viimeksi on tullut käytyä snagarilla? Joskus viime vuosituhanella se oli, eikä kokonaiskertojakaan ole tullut kovin paljon:

siihen aikaan kun vielä rahojani ravintoloitsijoille kannoin, oli tapanani mennä valomerkin jälkeen suorinta tietä asunnolleni, jossa sain syödä omaan rauhalliseen tahtiin lämpimässä istuen mitä jää- ja muista kaapeista sain rakenneltua.
Ja nauttia oheen olutta tai väkeviä juomia, mikäli mielin.

Tajusin samalla vasta nyt, etten ole koskaan syönyt hotsia, vaikka olen vaikuttanut täällä radanvarren hotsikaupungissa yhtäjaksoisesti vuodesta 1994. Pitäisi varmaan ottaa asiaksi paikata tämä kulttuurinen puute.

Kulttuurihan on siis ihmisyhteisön tapa tehdä asiat. Sen eräs alalaji on ruokakulttuuri. Ei se minusta sinällään tarkoita hifistelyä, vaan ihmisyhteisölle ominaista tapaa tyydyttää nälkä ja saada polttoainetta koneeseen.
Meidän ruokakulttuurissamme on syöty naurista ja sittemin perunaa sekä metsästettyjä nisäkkäitä. Japanilaisessa ruokakulttuurissa on syöty riisiä ja mereneläviä, mutta nisäkkäitä on vältelty.

Hifistelyksi homma menee mielestäni vasta siinä vaiheessa, kun omaan ruokakulttuuriin aletaan itsetarkoituksellisesti ympätä vieraan ruokakulttuurin ominaispiirteitä ja korostaa niiden paremmuutta omaan nähden.

Mitä tulee bloggauksen lopun haasteeseen, on syytä ottaa yhteyttä tähän kaveriin:

https://www.youtube.com/user/Mywor54

Tyyppi on tehnyt vusoien mittaan lukuisia yli- ja epäinhimillisen oloisia syöntisuorituksia saamatta kovin paljon muuta palkkiota kuin mainetta ja jonkin verran kansainvälistä tunnettavuutta.
Ehkei hänkään tuossa onnistuisi, mutta saattaisi kiinnostua?

Anonyymi kirjoitti...

Snägärit taitaa olla katoavaa kansanperinnettä... Mutta vaalitaan niin kauan kuin heitä on. Mitenkään mihinkään liittymättä, niin on se komia katsella, ja perkelettä olla maalialueella:

https://m.youtube.com/watch?v=r0LTsB_gU3g

Möö

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tuumailijalle, Viistoontuneelle Stadilaiselle, KKi:lle, Qroquius Kadille ja Möölle & kiitos kommenteistanne.

Tuumailija: Mullehan nakkiputka on tuttu termi jo vuosikymmenten takaa. Vaan mitenkäs on, onko siellä Japanissa jotain vastaavaa systeemiä? Kai siellä on, mutta omilla resepteillään.

Viistoontunut Stadilaine´: Tuo seisaallaan syöminenhän oli taito joka snagareilla kyllä kehittyi. Tuo läskisoosijärjestöhän vaikuttaa todellakin olevan rauhan asialla. Kannatan heidän toimintaansa ehdottomasti. Ja tuo pienoislihalieriömyymiö on kyllä sanahirviönä aika ässä. Vähän samanlainen tarina jota en pysty vahvistamaan: Aikanaan on kuulemma Suomessa pidetty kilpailu jossa on mietitty moottoripolkupyörän eli mopedin kansanomaista nimeä. Ylivoimainen voittaja oli tietysti ”mopo” mutta hyväksi kakkoseksi oli tullut ”kirpo” joka tulee sanoista KIRota ja POlkea.

KKi: Sama systeemi mullakin. Reissuilla suositaan itsenäisiä pieniä bensiksiä. Siitä tuli mieleeni että muutama vuosi sitten hoksasin että kauan kateissa ollut Gulf-ketju on aloittanut toimintansa Suomessa uudelleen. Olet varmaan itsekin törmännyt niihin.

Qroquius Kad: Tuo, mitä sanoit hifistelyksi on kyllä Suomessa ikävästi lisääntynyt ja siitä on tehty itsetarkoitus. Päällimmäisenä tulee mieleen tämä viime ajat esillä ollut hyönteissyöntihypetys. Suomalaisten pitäis porukalla alkaa syömään hyönteisiä niin maailma pelastuu. Syökää keskenänne, sanon minä. Ja aika armoton mättömies oli tuo linkittämäsi kaveri. En kuitenkaan ota yhteyttä. Lihis kahdella joulukinkulla-challenge taitaa olla jo hengenvaarallinen. Sitten jos sen suorittaisi vaikka ryhmän verran miehiä niin ehkä silloin uskaltaisi.

Möö: Komeeta oli joo, noita 122:sia raketinheittimiähän oli jo silloin kun minäkin olin intissä. Tosin ne oli silloin niitä venäläisiä BM-21:siä. Nuohan olivat niitä uudempia tsekkiläisiä.

Apoliteia kirjoitti...

Ah, grilliruoka (meillä Tampereelta vähän Ruotsiin päin se on juurikin 'rilli') on kyllä jotain kovin omanlaistansa. Mitä suurimassa määrin kulttuuria, sillä on oikein oma lokeronsakin: kun oikein tekee mieli (usein alkoholin nauttimisen seurauksena) jotain rasvaista, suolaista ja täyttävää, mutta kello näyttää paljoa (kaupat kiinni) eikä joko jaksa tehdä kotona tai ole aineita kotona.

Kommenttiosiossa mukavasti paisuneeseen listaan lisäisin vielä tamperelaisen erikoisuuden, joka juontaa paikkakunnan tataaritulokkaiden ruokakulttuurista, nimittäin pärämätsit (virallisemmin peremeç). Linkosuon leipomolla oli joskus töissä tataari, joka ehdotti isännälle että kokeillaanko yhtä isoäidin reseptiä. Pärämätsistä tuli suosikki ja aikanaan sitä myytiin kaikilla Tampesterin grilleillä - ja lähiseudullakin.

Kyseessä on siis päältä avoin, karjalanpiirakan tapaan rypytetty (mutta pyöreä) ja hieman tulisesti maustettu lihapiirakka. Tein niitä itsekin tässä hiljattain jonkun nettireseptin mukaan ja vanhukset sanoivat ihan oikean makuiseksi - itse olen liika nuori että näitä olisin ikinä rillillä saanut.

Notta on se muhamattilainen vaikutus tavallaan ulottunut meikäläiseen grilliruokaan jo kauan ennen kepappiloita.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Apoliteia. Sanoisin että kyllä, snagareissa on jotain hyvin suomalaista. Onhan niitä varmasti muuallakin mutta nämä ovat meidän snagarit, meidän asenteemme niihin ja meidän muistomme niistä. Mutta tuo pärämäts oli mulle ihan uusi tuttavuus. Taisi mennä kokeiltavaksi. Kattelin hieman nettiä ja ohjeet löytyy. Kiitos vinkistä.

Anonyymi kirjoitti...

Muisti palaa pätkittäin.

Nakkikioskin myyntihenkilö oli taannoin tampereella nakkifakiiri. Markus Kajo kirjoitti joskus aiheesta "Nakkifakiirin kosto" lyhyen novellin.

Pärämäts oli Linkosuon kahvilassa Siilinkari ihan vakiotarjontaa 80-luvulla. Työpäivä alkoi ja loppui silloin kahvilla Siilinkarilla. Aamupalaveri oli fiksumpi pitää kahvilassa ja bussia odottelin mieluusti pysäkin sijasta sivistyneesti kahvin ja sämpylän/pullan kanssa. Olin muuten ekana aamuna uudessa työpaikassa hieman hämmästynt kun poma kertoi, että mennään siilinkarille kahville. Minä siihen, että keskelle näsijärveä, millä vehkeellä...

Muutoin ansiokkaasta blogista oli juomat jääneet mopen osalle. Itse kun lopetin 10-vuotiaana maidon juonnin, niin en grilliruoankaan kanssa sitä litkinyt. Cokis, Pepsi ja Sprite oli tietysti ihan vakiovalikoimaa. Erikoisempaa oli Swcheppes - vai kuinka se nyt tavattiin - ja Jive, Pyynikin Helmi ja itäsuomen erikoisuus Olvin omenalimonadi. Varsinainen tajunnanräjäytyskesä oli kun keväällä jätin kansakoulun, kesällä ihmettelin kuukävelyä leirintäalueen töllöstä omenalimua naukkaillen ja syksyllä menin yhteiskouluun. Sillon oli maantiellä vapaa nopeus ja suomen kiertoon oli varattu kuukausi. Bensa taisi olle oikein 70 penniä litra. Oi niitä aikoja. Soputelttaa tosin ei oo ikävä.

Nakkikioskeilla ei ollut kolmen tolpan kaljaa, keppanaa, keimoa, keijoa, gepardia, ööliä - huoltoasemilla oli. Jotenkin se ei vaan kuulunut kumminkaan pikaevääseen. kusetti ja väsytti liikaa, kai. Kalja ja höyrymakkara - ei. Kahvi ja höyrymakkara - joo.

Hourimoi Pyssymies.

Anonyymi kirjoitti...

Terveisiäpä tässä Yrjölle, ja kiitoksia tästä mainiosta blokista.
Vanhalla seiskavintoosalla tätä kirjoittelen. Toivottavasti saa selvää...

Melkoisesti oli lunta konehallin katolla, pahimmillaan yli 55 cm. Vanhojen konehallien omistajia, joita tämän blokin lukijoissa lienee melkoisesti, kehoitankin kattotarkistukselle, ainakin, jos asuvat jossain Salpalinjan huonommalla puolella, niinkuin thinkkeri.

Näitäpä mietti: -.- thiker Dill

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle ja thinker Dillille & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Toi nakkifakiiri on kyllä aika osuva. Omilla seuduillani myyjälle ei ollut mitään erityistä lempinimeä. Noista juomista voin todeta että saatan kirjoittaa tämän kaltaisen jutun – on jo mielessä – näistä Kekkoslovakian nuoren pojan namimelleistä ja limpparithan kuuluvat siihen olennaiselta osaltaan. Katsotaan, jos saa aikaiseksi. Ja miksei saisi, sillä vanhoja on mukava muistella vaikka saisi tikulla silmään.

thinker Dill: Kiitokset sinullekin ja hyvin saa viestistä selvän. Sitä lumenperskuletta meilläkin riittää.

Kumitonttu kirjoitti...

Oho, koko kirjoitus meni multa ohi. Vasta hokasin. Mainio paluu ihmiskunnan juurille, aikaan jolloin japanilaiset autot aloittivat Suomen valloituksen.

En ole käynyt kaikkia Suomen snagareita koluamassa, mutta huomattavan paljon omaan aiheesta kokemusta. Kaikkien näiden vuosien jälkeen Lappeenrannan satamassa vety tai atomi omenalimpparilla aamukrapulaan on kuin ajokoiran laskisi metsään. Vieteillä menisi pimeän tuloon asti.

Mutta hiukan yllättäen, sillekin on voittajansa. Hajurako on marginaalinen, mutta Suomen parhaan, aidon lihapiirakan kolmella nakilla saa Haminan bussiaseman vierestä. Palvelu on kymiläisen kylmäkiskoista, jopa ryssäläistä, mutta jestas niitä piirakoita.

Muita grillikioskiannoksia kuten makkaraperunoita tai burgereita pitää arvostella eri asteikolla. Niistä nostan mitalisijoille Seinäjoen Samburgerin ja Järvenpään Liisan grillin. Lisäksi kannattaa mainita Sohvaperunoista tuttu Ranuan grilli sekä Varkaudessa toimiva KGB-grilli.

Moni hyvä grilli jää nyt mainitsematta ja kehumatta, mutta kiitän kaikkia grilli pitäjiä Suomessa. Teette arvokasta työtä ja olette meille korvaamattomia lähimmäisiä.

Qroquius Kad kirjoitti...

Snagari, tai ainakin sen periaate on itse asiassa olennainen osa eurooppalaisen ruokakulttuurimme historiaa antiikin ajoista lähtien:

https://en.wikipedia.org/wiki/Street_food

Tuossa ylempänä kun ohimennen mainittiin burgerien historiikkia, en sellaisesta itsekään oikein niin jaksa kiinnostua. Mainitaan nyt kuitenkin asiaan liittyvä tapaus, jossa yhdistyvät sekä amerikkalainen burger-kulttuuri että suomalainen selviytymisasenne ehkä parhaalla mahdollisella tavalla:

McDonald'sin saapuessa Suomen Turkuun siellä vaikutti jo vahvasti Heikki Salmelan perustama Hesburger. Niinpä Mäkkäri otti häneen kohtapuoleen yhteyttä ostaakseen hänen putiikkinsa pois kilpailemasta.
Salmela vastasi, ettei myy.
McDonald's uhkasi, että siinä tapauksesa me syömme teidät pois alalta!
Salmela vastasi, että yrittäkää!

Ja sitähän Mäkkäri yritti. He perustivat ravintoloitaan Turkuun ja sen ympäristöön myyden alihintaan rankkaa persnettoa kärsien. Mutta turkulaiset kävivät vaan edelleen syömässä hampurilaisensa Hesburgerissa.

McDonald'sin oli annettava periksi. Olisiko ensimmäinen ja ainoa kerta, kun Suuri ja Mahtava Mäkkäri on joutunut perääntymään pienen mutta sitäkin pippurisemman paikallisyrittäjän edessä?

Mitä omakohtaisesti voin sanoa, vaikuttaessani 1990-luvun alussa Turussa lyhyen aikaa (jona aikana luin tämän tarinan joko Turun Sanomista tai jostain paikallislehdestä) kävin testaamassa Hesburgerin, McDonald'sin ja kolmantena tuolloin vaikuttaneen Carrol'sin.
Hesen tarjonta oli huokeinta ja mielestäni parhaan makuista.
Mäkkärin tarjonta puolestaan oli kalleinta ja huonointa. Silti siellä asioidessani sekä joka kerta keskustan Mäkkärin ohi kävellessäni se näytti olevan täynnä, lähinnä teinityttösiä. Liekö kyseessä ollut nuorille neitosille ominainen parveilukäyttäytyminen, tai sitten neitokaiset olivat aina vain valloittaneet ikkunapaikat?

Niinpä siis:
snagarin suoranainen esikuva taitaa löytyä USAn hot dog -kojuista ja -kärryistä, mutta kuten linkattu, katuruoalla on antiikkiin asti yltävät perinteet.

Ei siis ole pienintäkään syytä kokea minkäänlaista rahvaanomaisuuden tunnetta snagarin jonoon asettuessaan, vaan tiedostaa ylpeänä pitävänsä yllä erästä eurooppalaisen sivistyksen vanhinta nykypäivään asti elänyttä kerrostumaa korkealla kaiken maailman sääskensyöjähippien yläpuolella!

Becker kirjoitti...

Sibylla on ruotsalainen vanha snägäri ja pikaruokaketju, joka on nakkisämpylöineen kuin itse syvintä ja pyhintä ruotsalaisuutta. Kun suomalainen Atria meni ja osti sen niin svennujen tuska oli käsinkosketeltavaa. Se oli pahempaa kuin kruununjalokivien ryöstö. Nyt ovat laineeet tasoittuneet kun huomattiin että se Sibylla on edelleen se sama Sibylla nakkisämpylöineen på svenska.

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

isäpappani peijaisten jälkeen tohdin taas osallistua keskusteluun..

Salmelan firmahan tietääkseni on tienannut..höm..musulmaanimaailmassakin sillä, että se ei antautunut Suuren Saatanan symbolin McDonalds'n edessä. Sehän sai kaiketi jossain Iranissakin toimiluvan, joka McD:lta evättiin. Melkoinen yrittäjäsaavutus: Salmela kun ihan itse perusti Naantalin torinlaitaan 60-luvulla kuuluisan snagarinsa, jossa käytiin yöpalalla Turusta asti. Siitä tämä franchising-ketju sai alkunsa.

Tiedän kyllä, että blogi-isäntä on isänmaallinen mies, eikä häntä ulkomaanpellein metkut tällä grillikulinarismin alallakaan kauheasti hetkauta. Itse olen utelias eksoottisillekin mauille. Toki etnopaikoissa voi, paikan isännän henkilöstä riippuen, samalla nimikkeellä saada yhtä hyvin taivaallisen hyvän annoksen kuin täyttä paskaakin. Tällaisia kokemuksia ainakin kebab- ja kinkkipaikoista. Odotan vesi kielellä sitä hetkeä, kun joku Lapin tai Koillismaan yrittäjä tekisi aidon Pohjanmiehen kebabin: pitaleivän sijaan samaan muotoon leivottu ohrarieska; täytteeksi poronkäristystä. Joukkoon lujasti voita, ja puolukkahilloa tai mieluiten -survosta (ilman sokeria). Vaihtoehdoksi hillaa tai tyrniä. Mausteyrteiksi sopisivat, jos halutaan, lipstikka, rakuuna, tilli, tai luonnonvaraisena kerätty ja kuivattu suopursunlehti. Jos annos halutaan lautasella, tykö sopii myös jokunen lohko paahdettua Puikula-perunaa. Idea vapaasti käytettävissä, oi te Pohjan naiset ja miehet!

Mitä sitten tulee nykyisten grilliannosten huomattavaan lisukkeeseen ranskiksiin, niin maailman parhaat löytyvät Belgiasta, ruokalajin kotimaasta. Näiden pottujen nimihän on Valloniassa ja Ranskassa Pommes Frites, siis friteeratut perunat. Harhaanjohtava nimi on peräisin tietysti joiltain Eurooppaan sijoitetuilta jenkkijoukoilta, jotka ryhtyivät kutsumaan näitä perunoita "ranskankielisiksi" friteeratuiksi potuiksi, siis "French fries". Mutta Belgiassa, myös Flanderissa, tätä lajia löytyy todella taitavasti friteerattuna: piitkää, rapeaa, silti mehevää. Monenlaisella herkullisella soosilla. Sopivat hyvin Belgiaan tehdyn olutpyhiinvaelluksen humalanpalvelushetkien kyytipojiksi. Samaisessa kuningaskunnassa on näet niin rikas olutkulttuuri, että sieltä löytyisi tämän "maan viinin" variaatioita esim. kolmen kuukauden matkan joka päivälle eri. Merkkejä tietysti moninkertaisesti. No, tämä Belgian ylistykseni oli tarkoitettu lähinnä positiiviseksi esimerkiksi suomalaisille grilliyrittäjille: millainen friteeraustulos olisi se..smack!

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kumitontulle, Qroquius Kadille, Beckerille ja Achtungille & kiitos kommenteistanne.

Kumis: Tuo termi ”aika, jolloin japanilaiset autot aloittivat Suomen valloituksen” on muuten osuva. Tietä raivasivat Isuzu ja Datsun luupää ja sitten pöydän putsasivat pommi-Corolla ja Datsun amppeeri. Suomessa on paljon hyviä grillejä ja jokainen noista mainitsemistasi saakoon ansaitsemansa kunnioituksen.

Qroquius Kad: Minä en itse ole tuosta hampurilaispuolesta kovin innostunut mutta kieltämättä Hesburger ansaitsee lätsän noston. Noita pieniä vedettäviä hodarikärryjähän on Ameriikoissa ollut iät ajat ja suomalainen snagari on varmaan osa sitä jatkumoa. Mukavilla suomalaisilla perinteillä maustettuna. Tuosta aiheesta teinitytöt vs. mäkkäri tulee mieleen se, että jotkut sellaiset koettavat ainakin mieltää olevansa jotain muita kuin pottunokkia. Ja siitä tuli mieleen tämä kuuluisa Sanna joka muutti nimensä muotoon Sannah ja esittää olevansa kanadalainen:

https://www.feissarimokat.com/2018/02/cannaco-se-siella-huutelee/

https://www.feissarimokat.com/2014/04/sekalaisia-osa-188/

Becker: Tuosta tulee mieleen puolestaan se suomalaisten tuska kun ruotsalaiset ostivat Turun Sinapin. Näköjään tuota Sibylla-ketjua on täällä Suomenkin puolella mutta jostain syystä en muista koskaan törmänneeni sellaiseen. Eikä sen kotisivuilta oikein saa selvää että missä päin niitä toimipisteitä on.

Achtung: Suosittelisin lämpimästi tuollaista suunnittelemaasi Pohjanmiehen kebabia. Minähän en tosiaan ole sinänsä kovin innostunut hyvin eksoottisista ruuista mutta ei se mikään varsinainen periaate ole ja jos sapuska on hyvää, niin sehän riittää. Tuo puikula-peruna on muuten perunoista ihan ykköstä. Se ei tartte mitään kastikettakaan. Ei muuta kuin heittää vähän suolaa ja voita. Eikös muuten joskus New Yorkin pilvenpiirtäjäiskun jälkeen jenkeissä myyty ainakin jonkin aikaa french fries nimellä freedom fries?

Anonyymi kirjoitti...

Pohjanmiehen kebabiin sopisi lisätä myös sipulia. Aitoon poronkäristykseenhän ei lisätä muuta kuin voita ja suolaa, sekä syödessä sitä puolukkaa. Olen silti kokeillut myös epäortodoksisesti sipulia joukkoon. Toimii. Hakkelusta käristyslihojen sekaan, ja muutama raaka rinkula lisukkeiksi.

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Achtung. Tässä olemme eri mieltä. Minä en siitä sipulista niin välitä. Syön sitä kyllä mutta minun mielestäni sitä tungetaan Suomessa ihan liikaa kaikkiin ruokiin. Lopputulos on että kaikki maistuu sipulilta.

Anonyymi kirjoitti...

Heh, Ykä. Alamme päästä asiaan. Kuten olen jonkun itseäni viisaamman antanut minulle kertoa, että makuasioistahan vasta voi ja sopii kunnolla kiistellä, sillä lopullisia totuuksia on yhtä monta kuin kiistelijöitä.. Tässäkin kuten muissakin maustetyyppisissä aineksissa gastronomian taide on siinä, että ei mitään maustetta määränsä yli. Mausteiden tarkoitus on korostaa pääainesten makuja, ei peittää niitä. Mutta ehkäpä tässä annoksessa sipulikin voisi olla ns. optionaalinen lisä?

Muistan baijerilaisesta renkijaksostani yhden hienon sikäläisen välipalan, maalais-Bierstuberl'ssa eli oluttuvassa tarjoillun. Bressack, Sauerkohl, und Zwiebelringen. Mit Essig und Öl. Suomeksi: Lihahyytelöä eli sylttyä, hapankaalia ja raakoja sipulirenkaita. Kastikkeena viinietikka+oliiviöljy-emulsio. Oli kyllä ruumista ja sielua virkistävä kylmä välipala. Teen semmoisen silloin tällöin itselleni yhä täällä kotomaassakin. Jos mukaan haluaa jotakin lämmintä, sopii esim. höyrytetty bratwurst joukkoon. Tietysti voimakasrakenteisesti kauniin baijerittaren ystävällinen tarjoilu toi alkuperäiseen annokseen oman säväyksensä.

Vinksahtanein gastronomisin terveisin Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Achtung. Minä puolestani en lähde kiistelemään makuasioista. Niissä asioissa jokainen on tahollaan oikeassa.

kertsu59 kirjoitti...

Minun kurkoannokseni on höyryssä lämmitetty iso Wanhanajan lihapiirakka siihen väliin höyrylenkinpätka Mausteena sinappi ja sipuli sekä valkosipuli. Jualavita että ossaa oolla hyvää!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, kertsu59. Armotonta mättöä. Pisteet 10/10.