Helsinki,
tammikuussa joskus tästä eteenpäin
Entinen
Keskusrikospoliisin rikostutkija Heikki Juustila käveli aluesisäministeriön
Vantaan turvallisuuskeskuksen käytävää suunnistaen kohti neuvottelutiloja. Hän
oli lakannut olemasta rikostutkija puoli vuotta aikaisemmin kun Euroopan
Liittovaltiossa oltiin tehty suuri turvallisuuspoliittinen uudistus ja
Suomenkin keskusrikospoliisi muutettiin osaksi Brysselistä johdettua Fedepolia.
Samalla sen toimenkuva oli muuttunut ja nykyisin se keskittyi perinteisen
rikostutkinnan sijasta sisäiseen turvallisuuteen, lähinnä nationalismin
muodostamaan separatistiseen uhkaan. Perinteinen – ja nykyisellään melko
tehoton – rikostutkinta jäi jatkossa paikallisille poliiseille.
Samalla
kun tehtävänkuva muuttui, muuttui myös työasu. Aikanaan Juustila oli
suunnitellut jäävänsä armeijan palvelukseen suoritettuaan asepalveluksen
sotilaspoliisissa ja kotiutuessaan vänrikkinä mutta inho univormuja kohtaan sai
hänet suuntaamaan poliisiksi. Tietysti niissäkin tehtävissä joutui kulkemaan alkuun
kenttäpoliisin univormussa mutta taitavana ja lahjakkaana miehenä Juustila oli
raivannut nopeasti tiensä siviilivaatteissa toimivaksi tutkijaksi.
Nyt
49-vuotias Juustila huomasi joutuneensa taas kulkemaan univormussa. Vaihtoehtoa
federaatiopoliisissa ei ollut. Kaiken lisäksi univormu oli lähes suora kopio
Bundeswehriltä. Mustat suorat housut ja harmaa sotilasmalliin leikattu takki. Olkapoleteissa
oli arvomerkit ja rikostutkijan sijasta hän oli nykyisin federaatiopoliisin
majuri Heikki Juustila. Ulkona liikuttaessa asuun kuului vielä tummanharmaa
baretti kokardilla jossa kaksi miekkaa ja kilpi suojelivat federaation tähtiä.
Juustila ei ollut ainoa entisen keskusrikospoliisin miehistä joka tunsi
kuuluvansa nykyisin SS:n ja KGB:n sekoitukseen.
Varsin
dramaattiset muutokset sekä poliisin ulkoasuun että toimenkuvaan juonsivat juurensa
edellisenä vuonna puhjenneesta niin sanotusta liittovaltiokriisistä.
Valmistelut integraation äärimmäiseen syventämiseen olivat toki olleet laajalti
tiedossa mutta menneen vuoden 1. kesäkuuta julki annetun komissiomääräyksen
sisältö yllätti silti. Määräyksessä ilmoitettiin että Euroopan Unioni muuttuu
Euroopan Liittovaltioksi samalla päivämäärällä, kaikki kansallinen
päätöksenteko alistetaan Brysselille, kansalliset poliittiset instituutiot
muutetaan aluetoimistoiksi ja kakun kuorrutukseksi ilmoitettiin että
etnoperäisen ylijäämäväestön välittömät siirrot aloitetaan niihin maihin jotka
eivät ole tähän mennessä suostuneet täyttämään humanitaristista
velvollisuuttaan. Kyse oli kaikkiaan noin kahdeksasta miljoonasta ihmisestä.
Reaktiot
olivat välittömiä. Bulgaria, Italia, Itävalta, Kroatia, Latvia, Liettua, Puola,
Romania, Slovakia, Slovenia, Tsekki, Unkari ja Viro ilmoittivat saman
vuorokauden sisällä eroavansa Euroopan Unionista ja ilmoittivat etteivät
tunnusta Euroopan Federaatiota valtiona vaan pitävät sitä kansoja alistavana ja
miehitykseen pyrkivänä imperiumina. Bryssel vastasi yhtä lailla nopeasti ja
ilmoitti ettei ero ole mahdollinen ilman europarlamentin ja komission
hyväksyntää. Komissiolla ei ehkä ollut asioista aivan realistinen kuva sillä se
myös ilmoitti että kapinallisiksi laskettavien maitten tulisi välittömästi
valmistautua ottamaan vastaan Brysselistä lähetetyt valvontakomissiot joitten
esikuvana pidettiin Liittoutuneiden valvontakomissiota sodanjälkeisessä
Suomessa.
Valtiot,
joita oltiin alettu kutsua Visegrad-liittoutumaksi ilmoittivat että Brysselin
vaatimus valvontakomissioista on lähellä sodanjulistusta ja asettivat
armeijansa valmiustilaan. Komissio oli puolestaan vaatinut liittovaltion
sotilasjohtoa suunnittelemaan näihin maihin verettömän kaappaushyökkäyksen
tyyliin Prahan Syksy mutta sotilasjohto oli vääntänyt rautalangasta että se,
mikä onnistui suhteellisen vähällä vaivalla Varsovan liitolle yhtä maata
kohtaan ei varmasti onnistuisi luurankomiehitetyille liittovaltiojoukoille
kolmeatoista maata vastaan.
Tämän
komissio sentään lopulta ymmärsi mutta sen epäonneksi suunnitelma oli ehtinyt
vuotaa julkisuuteen ja sen myötä nuo kolmetoista Visegrad-maata olivat
julistaneet täydellisen liikekannallepanon. Liittovaltio joutui nöyrtymään
sillä se ymmärsi että vastassa olisi ollut aivan liian paljon miehiä,
panssareita, tykistöä ja taistelulentokoneita eikä liittoarmeijaa voinut
parhaalla tahdollakaan verrata mihinkään Wehrmachtiin. Edessä olisi ollut pitkä
ja tulokseltaan hyvin epävarma rintamasota. Näin ollen varsin nopeitten
neuvottelujen jälkeen Visegrad-maitten EU:sta irtautuminen tunnustettiin –
tosin pitkin hampain – ja välejä
alettiin korjata niin normaaliksi kuin mahdollista. Luottamuksellisiksi ne
eivät suinkaan palanneet. Ne, mitkä palasivat olivat tiukat rajamuodollisuudet.
Rautaesirippu palasi, tosin tällä kertaa uhka vapaudelle oli kyseisen esiripun
länsipuolella.
EU:sta
jo aikaisemmin eronnut Iso-Britannia oli pysynyt kriisin suhteen neutraalina
sillä se oli itsekin lähestymässä anarkian ja sisällissodan välitilaa oman
etnoväestönsä kanssa. Yhdysvallat puolestaan oli voimakkaasti tukenut
Visegrad-maita ja totesi että Nato-sopimus oltiin solmittu itsenäisten maitten
kesken joten väkisin pystyyn laitettu Euroopan Liittovaltio ei ollut Naton
jäsenmaa. Naton lopullinen hajoaminen ja siirtyminen keskinäisten,
Yhdysvaltojen kanssa solmittuihin sotilassopimuksiin Liittovaltiosta
eronneitten maitten kanssa oli työn alla.
Kaikissa
näytelmissä olivat aina osissa leijonat ja lampaat. Niin oli tässäkin. Jos
Visegrad-maat olivat leijonia niin Liittovaltion vallan alle alistuneet maat puolestaan
lampaita sillä ne tyynesti hyväksyivät sen, että lukuinen määrä itsenäisiä ja
pitkän historian omaavia valtioita lakkasi lopullisesti olemasta ja muuttui
tahdottomiksi marionettimaakunniksi. Tanskassa oli eniten yritystä vastustaa
tilannetta mutta kuuliaisen pohjoismaisen hallintoalamaisen ei onnistunut
sittenkään ylittää ratkaisevaa kynnystä ja ryhtyä avoimeen kapinaan. Tämän
varmisti se, että vaikka Prahan syksyn toisinto ei onnistunut niin
Kööpenhaminan syksy onnistui ja Tanskan hallitus suostui ottamaan maahansa
valvontajoukkoja Saksasta, Alankomaista, Belgiasta ja Ruotsista samoin kuin
alistamaan omat joukkonsa niitten suoran käskyvallan alaiseksi.
Kun
Bryssel oli saanut torjuttua suoran sodanuhan Visegrad-maitten kanssa se
keskittyi vakiinnuttamaan liittovaltiovaltaa omien rajojensa sisäpuolella.
Apuna oli tietysti se, että liittovaltioon jääneissä maissa/maakunnissa oli
vallassa federaatiouskolliset hallitukset. Nousevat kansallismieliset puolueet
tietysti vastustivat mutta kahta viikkoa Visegrad-kriisin loppumisen jälkeen ne
julistettiin laittomiksi, niitten toiminta lopetettiin, varat takavarikoitiin
ja kaikenlainen nationalistinen sekä separatistinen ideologia ja toiminta
yleensäkin kiellettiin. Suomessa tämä koski perussuomalaisia ja tiettyjä
pienempiä ryhmittymiä.
Nationalismin
laittomaksi julistamisesta oli kulunut muutama kuukausi ja pitkin
liittovaltiota esiintyi mielenosoituksia. Monessa entisessä maakunnaksi
lopullisesti muuttuneessa maassa ne oltiin tukahdutettu väkivalloin. Suomessa
ne olivat olleet tähän asti hyvin rauhallisia mutta ihmisten lukumäärä niissä
oli lisääntynyt. Hälyttävästi. Viimeisessä 612-soihtukulkueessa oli ollut
poliisin laskelmien mukaan 30.000 ihmistä. Mikä oli huomattavan paljon sillä
tavallinen suomalainen ei kovin herkästi lähtenyt marssimaan. Tilanne saattaisi
eskaloitua eikä valtakoneisto halunnut ottaa mitään samettivallankumouksen
riskiä joten nyt tyyli muuttuisi Suomessakin ja federalpolizeimajor Heikki
Juustila olisi osa tulevaa operaatiota. Hän saapui neuvotteluhuoneeseen tasan
kello 10.00 niin kuin moni muukin fedepoliisin univormussa oleva poliisi.
Liittovaltiossa oltiin täsmällisiä. Tilaisuutta johti poliisieversti Hannes
Kähkiö. Sen korkeampaa poliisiupseeria ei Suomen alueella itse asiassa ollutkaan.
Kenraalinarvot eivät kuuluneet tähän liittovaltion syrjäisimpään maakuntaan.
Kähkiö aloitti:
- Hyvät herrat. Tämä on tietysti toiston
toistoa ennen ensi yön operaatiota mutta ehkä se on vielä kertaalleen
paikallaan. Olemme saaneet ehdottoman käskyn lopettaa mielenosoitukset ja
teemme sen mieluummin niin, että emme joudu ampumaan ihmisiä. Tehokkain tapa
välttää tämä on tietysti se, ettei mielenosoituksia edes ole ja se taas
varmistuu parhaiten kun siirrämme niitä organisoivat henkilöt turvasäilöön määrittelemättömäksi
ajaksi. Liittovaltion peruskirjan 52 artiklan 3 kohdan päivitys antaa meille
siihen kiistattomat lailliset valtuudet. Kaikkiaan näin alkuun otetaan kiinni
166 henkilöä. Varsinaista kiinniotto-operaatiota valtakunnan tasolla johdan
minä mutta toimintavastuu on tietysti alueilla ja aluejohtajilla. Täällä
Helsingissä aluejohdossa toimii majuri Juustila.
Juustila
nousi ja totesi:
-
Herra eversti. Kaikki on valmista. Kohteena Helsingissä on kaikkiaan 38
henkilöä. Fedepolin sisäisen turvallisuuden yksikkö johtaa operaatiota ja toiminnassa
on omien miestemme lisäksi mukana kaikkiaan 187 järjestyspuolen poliisia ja
useampi kymmenen ajoneuvoa. Kohteet ovat olleet seurannassa jo pitkään, iskut
tehdään yhtäaikaisesti kello 02.30 ja kohteet kuljetetaan Sörnäisten vankilaan
joka on muutettu turvasäilöksi. Myös muut kiinniotettavat ympäri Suomea
siirretään Sörnäisiin joka on tyhjennetty muista vangeista sekä vartijoista.
Turvasäilössä on tästä eteenpäin oma, tehtäväänsä varten erikoiskoulutettu
henkilökunta.
Kähkiö
nyökkäsi, Juustila istuuntui ja Kähkiö puolestaan jatkoi:
-
No niin… sen puolen pitäisi olla kunnossa. Entäs verkkoseuranta? Borgström?
Kapteeni
Henrik Borgström nousi puolestaan seisomaan.
-
Herra eversti, puhtaasti nettiaktivisteja on kiinniotettavista noin puolet.
Saamiemme valtuuksien myötä olemme pystyneet paikantamaan heidät kaikki jo
joulukuun puolella. Siis myös pelkkien nimimerkkien takana toimivat henkilöt.
Me tiedämme, mutta heidän viestiliikenteensä paljastaa että he eivät tiedä,
että me tiedämme. Samalla kun operaatio toteutetaan, kaikki tunnetut
kansallismielisten verkkoyhteydet pyritään lamauttamaan mahdollisimman
täydellisesti.
Kähkiö
nyökkäsi taas ja Borgström istui. Kähkiö totesi vielä:
-
Niin… yöllä kello 02.30 hekin tietävät että me tiedämme. Eipä tässä sen
kummempaa. Te olette kaikki ammattilaisia. Tiedätte mitä kuuluu tehdä.
Hoidetaan homma himaan. Sillä kuuluisalla tekemisen meiningillä.
Seuraava
yö kello 02.25, Puistola, Helsinki
Majuri
Heikki Juustila istui liikkuvassa ja panssaroidussa komentokeskusautossa. Hän olisi
voinut olla periaatteessa Vantaallakin jossa hänellä olisi vieläkin paremmat viestiyhteydet
mutta hän halusi olla paikan päällä ja nähdä kuinka toiminta onnistuu. Tässä nimenomaisessa
kohteessa otettaisiin talteen läheisessä rivitalokolmiossa asuva 38-vuotias
mies joka oli ollut kiellettyjen perussuomalaisten kansanedustaja. Naimisissa,
kahden tyttären isä. Mutta myös laiton aktivisti joka oli ollut organisoimassa
separatistisia mielenosoituksia. Se taas tulkittiin Liittovaltion peruskirjan
52 artiklan 3 kohdan päivityksen mukaan mellakaksi tai kapinaksi jonka
kukistamiseen saatiin käyttää kaikkia keinoja. Tarvittaessa myös kuolettavaa
voimaa.
Kello
tuli tappiinsa ja toiminta alkoi synkronoidusti kaikkialla Suomessa. Kyseisen
kohteen ovelle ilmestyi neljä kommandopipoista, kypäräpäistä ja konepistooleilla
aseistettua järjestyspoliisin miestä kahden muun varmistaessa sivummalla. Ovea
ei tarvinnut rikkoa sillä poliiseilla oli käytössään ns. jeesusvempele. Neljä
poliisia yksinkertaisesti avasi oven, marssi sisään ja puolen minuutin kuluttua
yöpuvussaan oleva kohde oli sekä
huputettuna että käsi- ja jalkaraudoissa. Hänet vietiin oven eteen
kurvanneeseen poliisiautoon joka poistui paikalta välittömästi. Hänen vaimonsa
tuli ovelle huutaen ja itkien. Poliisit eivät sanoneet hänelle mitään vaan
ojensivat pelkästään paperin jossa oli Fedepolin kiinniotto- ja
turvasäilöönvientimääräys.
Juustila
tiesi että samanlaisia järkytyksen ja kyynelien sävyttämiä näytelmiä nähtiin
tällä hetkellä ympäri Suomen. Hän ei tuntenut asiasta minkäänlaista iloa ja
tiesi että tällaisia näytelmiä oltiin historiassa näytelty ennenkin hyvin
pahamaineisten organisaatioitten toimesta. Ei tässä ollut mitään eroa niihin. Joten
turruttaakseen häiritsevät ajatukset hän keskittyi tehtävään ja lopetti
tehtävän ulkopuolisen ajattelun. Hänestä oli vuosien varrella tullut siinä
taidossa jo varsin hyvä. Varttitunnin sisällä 166:sta kohteesta kiinni oltiin
saatu kaikkiaan 162. Neljää ei oltu löydetty. Operaatiota saattoi pitää
menestyksenä. Ei vielä voinut sanoa oliko tämä kuolinisku suomalaiselle
kansallismieliselle liikkeelle mutta vakava takaisku ainakin.
Poliittiset
vangit kuljetettiin Sörnäisten vankilaan jossa heidät vietiin selliin
vartijoitten toimesta. Vartijat eivät olleet tavallisia suht leppoisia
vanginvartijoita vaan suoraan Fedepolin alaisia erikoisvartijoita joita oltiin
koulutettu viimeisen puolen vuoden ajan tässä muista vangeista ja henkilökunnasta
tyhjennetyssä vankilassa. He vaikuttivat jokseenkin hyytävältä porukalta ja
heitä oltiin varsinaisen poliisin keskuudessa alettu kutsua nimellä
”partasuut”. Kukaan ei oikein tiennyt kuka nimityksen ensimmäisenä keksi mutta
se juonsi kuulemma juurensa siitä että aikanaan Ranskan tiedustelupalvelun
likaisen työn osaston miehiä kutsuttiin samalla nimellä.
Nämä
partasuut aiheuttivat Juustilallekin kylmiä väreitä ja saivat hänet taas ajattelemaan
että minkälaista järjestelmää hän oikeastaan palveli. Sitten hän karkoitti
ajatuksen mielestään liian häiritsevänä. Hän ei halunnut miettiä mihin se
johtaisi. Jotkut asiat oli vain karkoitettava mielestä ja näyteltävä roolinsa
joittenkin toisten kirjoittamassa näytelmässä.
Seuraava
aamu kello 10.00, aluesisäministeriön Vantaan turvallisuuskeskus
Majuri
Heikki Juustila istui kaksistaan eversti Kähkiön toimistossa. Kähkiö kaivoi
pöytälaatikostaan esille viskipullon ja kaksi lasia, kaatoi moukut, ojensi
toisen lasinsa Juustilalle ja totesi:
-
Lähes täydellisesti suoritetulle operaatiolle.
Kahden
tyypillisen ähkäisyn jälkeen Juustila kysyi:
-
Nuo poliittiset vangit ovat nyt siis turvasäilössä. Kuinka kauan heitä siellä
pidetään? Ne ovat tietysti rikollisia tai ainakin sellaisiksi tulkittuja mutta
en ole kuitenkaan varma että ne partasuut ovat oikein tehtäviensä tasalla. Jos
käytän lätkävertausta niin minusta siinä joukkuessa ei ole muita kuin gooneja.
Kähkiö
oli hetken ajan hiljaa ja vastasi sitten:
-
Niin… hjuu… kyllä ne partasuut ovat nimenomaan niitten tehtäviensä tasalla
jotka heille on annettu. He osaavat kyllä hommansa. Meidän tehtävämme ei ole
puuttua heidän tehtäviinsä. Mutta kauanko niitä vankeja pidetään säilössä? No,
niin kauan kuin tilanne vaatii. Mikä tässä tapauksessa tarkoittaa että loputtomiin.
Sinä et sitä vielä tiedä, etkä kerro tätä vielä eteenpäin mutta liittovaltiossa
sairausluokitusta ollaan muuttamassa niin, että nationalismi ja rasismi luokitellaan
paranoidisen skitsofrenian yhdeksi esiintymismuodoksi. Poliittista
puoskarointiahan se on mutta kieltämättä tehokasta. Niin että aikanaan nuo
tyypit Sörnäisten vankilasta siirtyvät vankimielisairaalaan ja pysyvät siellä
lopun ikäänsä.
-
Tuohan on silkkaa…
-
…Neuvostoliittoa? Sitäpä hyvinkin. En minä sitä kiistä. Mutta tarkoituksena on
antaa selkeä viesti eikä se kevyin keinoin mene perille. Ja niihin vähemmän
kevyisiin keinoihin kuuluu myös se, että seuraavan puolen vuoden aikana kymmenen
prosenttia kiinniotetuista pääsee ulos. Jalat edellä. Ensimmäinen tapaus tulee
jo tänään kello 14.32 jolloin muuan tamperelainen bloggari saa kohtalokkaan
sydänkohtauksen jonka todetaan aiheutuneen hoitamattoman diabeteksen ja
pitkäaikaisen alkoholismin seurauksena. Se Puistolassa kiinniotettu kaveri jonka
pidättämisessä sinäkin olit mukana puolestaan löydetään helmi-maaliskuun
vaihteessa sellistään lakanaköyteen hirttäytyneenä. Kaikkiaan hengestään pääsee
17 väärinajattelijaa. Virallisesti liittovaltio ei ole vastuussa
ensimmäisestäkään kuolemasta mutta viesti menee kyllä perille. Liittovaltiolle
ei parane vittuilla.
-
Jumalauta… nuohan ovat murhia… poliittisia murhia…
Kähkiö
katsoi hetken aikaa Juustilaa kuin joku Tähtien Sota-elokuvan vanha ja kaiken
kokenut jedi lahjakasta mutta vielä kokematonta padawania. Sitten hän kaatoi
uudet viskimoukut, ojensi Juustilalle omansa, otti huikan ja alkoi puhua
rauhallisella ja opettajamaisella äänellä:
-
Murhia? Poliittisia murhia? Totta kai ne ovat niitä. Tai oikeastaan ne ovat
vain luovilla tavoilla suoritettuja kuolemantuomioita jotka Liittovaltion
peruskirjan 52 artiklan 3 kohdan päivitys oikein hyvin mahdollistaa. Mellakan
tai kapinan estämiseksi. Mutta ei se ole olennaista. Olennaista on tapa
ajatella. Sinä ajattelet vieläkin kuin poliisi. Minä olen oppinut ajattelemaan
asioita koneiston edustajana. Sinun on opittava ajattelemaan samoin. Katsos,
Heikki, me elämme totalitaristisessa järjestelmässä. Vaikka se väittääkin
olevansa maailman humanistisin. Katso mitä kädet tekevät, eivät sitä mitä suu
sanoo. Me olemme ne kädet.
-
Onhan Heikki niin, että jos totalitaristinen järjestelmä näkee toimintansa
uhatuksi niin sen on yksinkertaisesti kovennettava toimiaan. Äärimmäiseen
rajaan saakka ja sen ylikin. Eihän se suinkaan voi antaa periksi eikä antaa köydestä
senttiäkään löysää. Se kuuluu totalitarismin luonnonjärjestykseen niin kuin
painovoima fysiikkaan. Painovoiman lakia ei kuulu rikkoa. Siitä seuraa aina
katastrofi. Niin kävi Neuvostoliitossakin. Se pehmeni, pehmensi otteitaan,
löysäsi kuria, antoi äänen oppositiolle ja kuinkas sille sitten kävikään?
Kaikki romahti. Sillä harvinaisella poikkeuksella että Romaniaa lukuunottamatta
sen järjestelmän johtajat eivät joutuneet montun syrjälle. Mutta meidän
kohdalla on toisin.
-
Millä tavoin?
-
Katsos, Heikki, Neuvostoliitossa vallassa olivat ja Euroopan liittovaltiossa
ovat juuri nyt idealistiset utopistit. Tyypit jotka uskovat kehittäneensä sen
täydellisen ideologian joka lopettaa historian ja johtaa maanpäälliseen
paratiisiin. Neuvostoliitossa ja sen valtaamilla alueilla ne utopistit –
kaikista rikoksistaan huolimatta – muuttivat ainoastaan yhteiskunnallisen
järjestelmän. Ja sen pystyy korjaamaan. Poliittisilla päätöksillä ja kovalla
työllä niin kuin esimerkiksi Itä-Euroopassa tehtiin. Mutta liittovaltiossa
utopistit muuttivat ja ovat edelleen muuttamassa myös alueen etnistä
rakennetta. Väellä joka ei todellakaan jaa liittovaltion utopistisia ihanteita.
Ja se tie tulee päättymään väistämättä verikekkereihin joitten rinnalla tämä
meidän oma kapinamme Suomessa silloin aikanaan oli vain kevyttä harjoittelua.
-
Ja juuri siksi Heikki meidän on toimittava niin että liittovaltio tulee
pitämään tiukan ja aina tiukentuvan otteensa mahdollisimman pitkään. Meidän
itsemme vuoksi. Niin että me aikanamme voisimme kuolla rauhassa vakavaraisina
eläkeläisinä. Sillä jos myöhemmän sijasta tapahtuukin ennemmin, niin me kaksi
olemme montun syrjällä aivan varmasti. Ja ansaitusti. Se on sen tien jatkumo ja
lopputulos mitä me olemme kulkeneet viimeiset parikymmentä vuotta. Me emme ole
koskaan kyseenalaistaneet ensimmäistäkään määräystä vaan toteuttaneet ne. Miettimättä
yhtään että oliko niissä käskyissä järkeä vaiko ei. Miettimättä olivatko ne
inhimillisiä vai ei. Me olemme viimeiset kaksikymmentä vuotta menneet
häpeällistä moraalista alamäkeä. Tunnollisina ja palkittuina virkamiehinä.
Kähkiö
kumartui hieman eteenpäin ja jatkoi vielä:
-
Ja tiedätkös Heikki, se alamäki on mennyt nyt matkansa pohjalle. Sillä viime
yönä kello 02.30 me molemmat möimme lopullisesti sielumme perkeleelle. Eikä
siltä tieltä ole paluuta. Se on kuljettava loppuun saakka.
Sitten
hän aukaisi pöytälaatikkonsa, otti sieltä arvomerkit, asetti ne Juustilan eteen
ja sanoi:
-
Sinä muuten olet epäasiallisesti pukeutunut. Olet majurin arvomerkeissä. Sinut
on juuri ylennetty everstiluutnantiksi. Onnittelut, oberstleutnant Juustila.
Poistukaa.
Toimistossaan
Juustila irroitti majurin arvomerkit, laittoi tilalle uudet ja tunsi sen
jälkeen kouristuksen vatsassaan. Hän ryntäsi yksityisvessaansa ja sai ankaran
oksennuskohtauksen. Sen lopulta asetuttua hän pesi kasvonsa ja katsoi peiliin.
Hän oli aina ollut kauhuelokuvien ystävä. Erityisesti hän piti kovin vanhasta,
jo vuonna 1973 tehdystä Manaaja-elokuvasta. Sen vaikuttavin kohtaus oli hänestä
aina ollut se hetki kun paholainen siirtyi riivatusta pikkutytöstä riivajaa
mananneeseen pappiin ja pappi tajusi sen. Juustila oli usein pohtinut sitä että
miltähän siitä pappi Karrasista oli mahtanut tuntua kun hän tajusi joutuneensa
pirun valtaan.
Enää
hänen ei tarvinnut miettiä sitä. Sillä nyt hän tiesi sen itsekin.
12 kommenttia:
Niin, vastaylennetty Kriminaloberdirektor(?) und Oberstleutnant der Federalpolizei Juustila saattoi yhtään epäilemättä voida varsin pahoin juuri siitä syystä, mikä hänelle oli tässä jälleen kerran niin loisteliaassa fiktiossa suotu.
Vaan kun ajattelemme hänen tosielämän kollegoitaan Pohjois-Koreassa, jota ylläpitävän the Järjestelmän™ henkilökunta tietää sen sortuvan ennemmin tai myöhemmin ja siitä seuraavan melkoisen määrän ceausesculaisuuksia...
Mitä he ajattelevat juuri nyt?
Tarttuvatko hetkeen, toivoen sen jatkuvan toistaiseksi? Pohtivatko minne paeta, ettei tarvitsisi asua siivouskomerossa Julian Assangen naapurina?
Vai pohtivatko yön hiljaisina tunteina, miten tämän kaiken voisi päättää mahdollisimman massiiviseen ohjustulitukseen Etelä-Koreaan ja Japaniin, jonka jälkeen saisi poistua historian sivuille kaatuen Kunnian Tulessa?
Ajatteleeko nykyinen EU-eliitti mitään ylläpohdittua? Onko edes "Après moi, le déluge!" vai vain loputtoman omahyväinen kuvitelma omasta kaikkivoipaisuudesta ja mahdollisesti jopa loputtomasta elämästä.
Jonkun Stubbin kohdalla voisin jopa uskoa nämä täysin realistisiksi ajatusmalleiksi.
Nykypäivän realismia. Tai jos ei ihan tämän päivän, huomisen kumminkin.
Mikään järjestelmä maailmassa ei ole jäänyt syntymättä siksi, että käskyjen noudattajista olisi pulaa. Rahaakaan ei tarvita välttämättä paljon, kun sopivanlaisen luonteen omaavat pääsevät toteuttamaan itseään kuten nuo "partasuut" tässä jutussa.
Liittovaltio tosin kangertelee hieman. Erityisesti sen tueksi luotu yhteisvaluutta on pahoissa vaikeuksissa. Vaihtoehtoina on joko tuo liittovaltio, hallittu hajoaminen tai hallitsematon hajoaminen.
Hyytävä tulevaisuuden kuva.
Voi olla hyvinkin mahdollinen tulevaisuus EU:ssa.
Kun seuraa FB:ssä https://www.facebook.com/pertti.ronkko on huomannut että saksassa on alettu uutisoida asioista oikeilla nimillä.
Se miten siellä kohdellaan AfD:n ihmisiä, on jotenkin samanlaista kuin ... Joskus aikoinaan Saksass erästä väestöryhmää kohti.
Historiallisesti nähden niin valtaan päässeet/nostetut kylähullut tarvitsevat aina sokeasti käskyjä tottelevia lakeijoita, pystyäkseen käyttämään valtaansa. Itse kylähullu ei siis ole ongelman ydin, vaan kansojen syvissä riveissä kuolaava ja hieman imbesilli lakeija. Kun tämän ymmärtää niin olemme ottaneet piiiitkän askeleen kehityksessä eteenpäin.
Tervehdys Qroquius Kadille, Yhel Turkkulaasel, Vasarahammerille, WhiteHunterille ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne. Tämähän oli fiktiivisen kirjoituksen lisäksi myös omanlaisensa ymmärrysharjoitus. Näyttää nimittäin siltä että mikä tahansa yhteiskunta voi muuttua totalitaristiseksi jos sen johdossa ovat sopivat idealistit. Jopa tämä länsieurooppalainen joka sentään joskus oli vapauden esitaistelija. Samoin olen miettinyt usein virkakoneistoa. Sen toiminta täällä Suomessakin on sitä, ettei se kyseenalaista minkäänlaisia määräyksiä. Omalta osaltaan on tietysti hyvä ettei virkakoneisto pahemmin politikoi. Mutta entä se vaihe kun se huomaa toimivansa kansalaisia vastaan?
Qroqius Kadin kysymys pohjoiskorealaisista virkamiehistä on sitten oma lukunsa. Varmaankin siellä vallitsevat osittain samat lainalaisuudet kuin muuallakin mutta jotenkin turboversiona. Loppujen lopuksi mehän tiedämme Pohjois-Koreasta kovin vähän. EU-eliittimme taas varmasti pitää yllä kuvitelmaa kaikkivoipaisuudestaan.
Tarina oli taattua Ykä laatua, mutta jotenkin tuo ranskalaisten keltaliivien mielenosoitus herättää toivonkipinän. Olisi suotavaa että siihen liittyisi enemmänkin muita maita näyttääkseen Brysselille että täältäkin pesee jos on tarvis.
Suomessa en usko vastaavaa näkeväni, sillä viranomaismyönteinen kansa ei hevillä nouse barrikaadeille, ikävä kyllä.
Tulevat vaalit ovat jo näyttäneet miten poliittinen aateli on vähentänyt pöydältä silmiin kusemista ja heidän nöyrtymistään kansan kuuntelemiseksi. Kaikki lupaukset tietysti unohdetaan äänestyksen jälkeisenä aamuna. Monet sirpalelpuolueet vain heikentävät mahdollisuutta saada kunnon EU-kriittinen oppositio aikaiseksi. Vaalit eivät tuo vielä ainakaan mitään muutosta. Laput silmillä laahustava vaalikarja äänestää tuttuun tapaan ja meille jää sitten vain arvuuttelun paikka että kuka noista kolmesta pöntöstä saa pääkanisterin postin.
Uuden vuoden puheista sen verran että ne eivät yllättäneet millään muotoa. Sisältö oli sama hivenen eri tavalla ilmaistuna. Kansainväliset sopimukset kulkevat kaiken muun edellä, joten haittamamujen invaasio ja rikollisuus sen kun jatkuu ja kansalaisten osa on olla maksumiehenä ja pitää turpansa kiinni.
Tervehdys, Becker. Olen – valitettavasti – samaa mieltä kanssasi. Suomalainen on niitä viimeisiä jotka nousee barrikadeille. Tosin historian kertoman mukaan ne siinä vaiheessa jättävät ne barrikadit väliin ja tarttuvat suoraan aseisiin. Ruotsalaiset taitavat olla jo täysin menetetty kansa.
Tulevissa vaaleissa ei muutu vielä mikään. Korkeintaan pahempaan. Vasemmistovetoinen hallitus on täysin mahdollinen. Suomessa on muuten viimeiset parikymmentä vuotta vedottu kansainvälisiin sopimuksiin joita ei ole olemassakaan. Ei ole mitään sopimusta joka velvoittaa hyväksymään elintasosiirtolaisuuden.
Minä melkein odotin sotilastiedustelun ja puolustusvoimien iskevän 02:27 ja tekevän federaatiopoliisin operaatiosta ei-halalia jauhelihaa. :(
Noh, ainahan sitä voi toivoa. :)
Tervehdys, Vittuuntunut NettoVeronmaksaja. Olishan se ollut varmasti mukavampi loppu. Mutta meillä ollaan menossa askel kerrallaan kohti dystopiaa. Jota mainostetaan utopiana.
Euroopassa kuitenkin on vielä demokratia, eniten ääniä saanut ryhmä pääsee valtaan. Puuttuu vain se yhtnäinen ryhmä mitä äänestää. On kohtuudella mahdollista, että kansallismieliset puolueet nousevat toiseksi suurimmaksi ryhmäksi EUssa.
https://m.youtube.com/watch?v=xfOKCEoGCAc
Alkaa moisesta tuloksesta taas jumalaton takinkääntö vai aletaanko oikeasti vaikuttamaan asioihi?
Tervehdys, Hemuli. Jussi puhuu asiaa mutta toiseksi suurin ei riitä. Äänestetään silti. Se koko EU-hirviö tulisi hävittää.
Lähetä kommentti