torstai 13. helmikuuta 2020

EPÄILYKSEN PIRU JA KOKOOMUSLAINEN VIRKAMIES


Helsingissä, näinä vaikeina päivinä, näinä vaikeina aikoina…


Helsingin Tammisalossa sijaitsevassa viihtyisässä ja kalliissa omakotitalossa istui muuan tuimailmeinen mies työhuoneessaan ja katseli tietokonettaan. Miehellä oli kädessään tölkillinen Tsuhnan Kostoa ja työpöydän roskiksessa niitä oli tyhjänä jo kolme. Kas, heppu oli tilannut niitä postimyynnistä Pertinlaaksosta. Taisi tuo Tsuhnan Kosto olla monien valtakoneiston edustajien salainen pahe. Julkisesti niitä ei parannut juoda sillä kuusikymmentä täyttänyt mies oli valtionvarainministeriön varsin korkea-arvoinen kokoomuslainen virkamies. Ei niin korkea että hänen kasvonsa ja nimensä olisivat näkyneet uutisissa mutta hän kuului juuri siihen virkamieskuntaan joka tosiasiassa pyöritti valtionvarainministeriön toimintaa.

Miehen toimintaa katseli katonrajassa leijaileva miehen vanha tuttava, oikeastaan ystävä Epäilyksen Piru joka huomasi että mies oli väsäämässä konellaan irtisanoutumisilmoitusta. Mies oli yrittänyt muutamaa versiota ja nyt oli vuorossa taas yksi:

Ilmoitan, että koko hela paska saa haistaa hela paskan. Tämä jätkä lähtee. Minä viitsi enää harhoista kärsiviä paimentaa. Minä mikään saatanan lastentarhanopettaja ole. Kaikella kunnioituksella lastentarhanopettajille mutta ei heitä valtionvarainministeriössä pitäisi tarvita ministereitä paimentamassa. Saatana, sanon mä vaan.

PS: Hypätkää mosseen ja mereen. Varsinkin se ministeri. Ja ne muutkin ministerit. Joka ainoa.

Muuan virkamies puisteli päätään, deletoi tekstinsä ja tuumasi itsekseen että kai tääkin pitää vielä kertaalleen tehdä perinteisen kaavan mukaan vähän kiltimmin ja virkamiesmäisemmin. Vaikka mukavahan se olis pitkän virkamiesuran lopuksi vähän revitellä. Sitten hän oli hetken aikaa hiljaa ja totesi oikeastaan hyväntuulisella äänellä vaikka miehen naama ei ollut pitkään aikaan ollut edes näkkäriä vaan vanhaa vanikkaa:

- Morjens, perkeleellinen ystäväni. Kyllä minä vaistoan sinun läsnäolosi. Nyt kun tulit taas tänne pistäytymään niin lennähdäpäs tuonne baarikaapille, ota whiskypullo ja lasit ja kaada meille molemmille. Ja kaada ihan kunnon paukut. Ei mitään pikkupoikien pajapaukkuja.

Epäilyksen Piru teki työtä pyydettyä, kaatoi whiskyt lasiin ja lasit kilahtivat yhteen.

- Helvetillinen skål. Vaan mikäpä sai sinut tekemään lopultakin tuon päätöksen? Pitkäänhän sinä olet sitä hautonut.

Muuan virkamies tuijotti whiskymukiaan hetken niin kuin odottaisi löytävänsä sieltä sen kuuluisan vastauksen elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen muuhun sellaiseen tietäen että se ei ollut se kuuluisa 42. Sitten hän varmaankin ajatteli että vastaukset tulee kumminkin löytää itse ja hänellähän oli sellainen mietittynä ja valmiina:

- Niin… tiedätkö… ja tiedäthän sinä… meillä valtionvarainministeriössä on vieläkin sellaisia virkamiehiä jotka ottavat valtiontalouden vakavasti. Ja jotka ovat yrittäneet puhua poliitikkojohtajille järkeä. Yrittäneet aika ajoin panna hanttiinkin. Minä olen yksi niistä. Tosin niitten määrä on koko ajan vähentynyt ja viimeisten hallitusten aikana olen mieltänyt työni olevan pääasiassa sitä, että yritän hillitä tyyppiä joka kärsii pikavippiriippuvuudesta muttei välitä siitä koska tietää, että se kuuluisa Joku Toinen maksaa joka ristuksen pikavipin. Sekin on pistänyt pinnan kireelle ja verenpaineen tappiin. Mutta nyt mitta on lopullisesti täynnä. Kun vallassa on tuo katastrofaalinen tuherofalangi niin minä olen saanut tarpeekseni. En halua olla enää mukana tässä katastrofissa.

- Kas kun sillä porukalla ei ole valtiontaloudesta minkäänlaista käsitystä ja se porukka jyrää utopistisen ja katastrofaalisen agendansa mitään miettimättä läpi. Se ei ymmärrä, että ei valtiontalous ole mikään automaattinen Sampo joka sylkee ulos jatkuvaa hyvää törsättäväksi. Nimenomaan törsättäväksi, ei edes käytettäväksi. Siihen Sampoon täytyy syöttää rahaa sisään ja utopiallaan hallitus saa aikaiseksi sen, että sitä rahaa ei pian enää kerta kaikkiaan tule. Ja se ei herra nähköön ymmärrä sitä. Se kieltäytyy ymmärtämästä. Kun olen yrittänyt puhua asiasta niin vastauksena on aina sama hokema niin ilmastotoimien kuin kehitysmaalaisen maahanmuuton välttämättömyydestä. Tulevaisuuden pelastamiseksi kuulemma. Aivan kuin me puhuttaisiin eri kieltä. Ja niinhän me puhutaankin.

- Jos se perkeleen hallitus edes ajaisi jotain puhdasta kommunismia niin sen minä ymmärtäisin, joskaan en hyväksyisi mutta se onneton tuheroporukka leijailee siinä monikultturismin päälle lisätyssä ja liimatussa ilmastonmuutoshysteriassaan joka menee sillä kaiken muun yli. Se on sille jollain lailla ylimaallinen, pilvissä leijaileva muodoton asia jota ei tarvitse edes tajuta kunhan saa tunteen että on tehnyt jotakin sen eteen. Tai siis nimenomaan teettänyt toisilla.

- Sen Sipilänkin hallituksen kanssa tuli edes jollain tavalla toimeen. Vaikka se olikin ihan rehellistä roistomeininkiä niin nekin sentään edes alkeellisesti ymmärsivät että lehmää ei kannata lypsää ihan niin paljon että se kuolee. Mutta tämä nykyinen Tuherotskaja Revolutsija taas julistaa että se lehmä itsessään on kaiken pahan alku ja juuri joten se tulee kokonaisuudessaan hävittää että me kaikki pelastumme. Ne eivät onnettomat tajua että Suomessa täytyy syödä, kämppäkin olisi hyvä pitää lämpimänä ja tavaraa siirtää paikasta toiseen eikä se millään patteri- tai aurinkokennokalustolla onnistu. Patteri riittää naiselle hyvin sanonkoma minkä pärisyttäjäksi mutta infrastruktuuri on vähän toista.

- Sitä lehmää kuoliaaksi lypsäessään ne eivät ymmärrä että nimenomaan siitä lehmästä eli yrityksistä ja vientiteollisuudesta tulee se raha mitä he niin autuain mielin jakavat ja jonka tekemisen tekevät mahdottomaksi. Ja kun he ovat lopulta saaneet maan siihen tilanteeseen että yrittäminen ei kannata ja yrittäjät pakenevat maasta niin ne onnettomat alkavat suunnitella niille yrittäjille rangaistusveroa maastapoistumisesta. Helvetti, jos ne yrittäjät toimisivat niin kuin hallitus haluaa niin ne menisivät kiltisti pankrottiin, jäisivät hirveisiin velkoihin ja siirtyisivät kituuttamaan sosiaalihuollon varaan. Jolla ei ole enää rahaa kun sen rahan tekijät kyykättiin just nurin.

- Siinä vaiheessa minä saattaisin kysyä Simpauttaja-kirjan Ryynäsen Hilppaa siteeraten hallitukseltamme että ”piäsitkö nyt mieles piähän”. Ja hallitus vastaisi kirkkain silmin niin kuin puolestaan Ryynäsen Imppa että ”piäsin”. Kas kun samalla loppuisi se kapitalistinen riistäminen. Tosin samalla loppuisi myös niissä pankrotin tehneissä firmoissa työntekijöitten turha syöminenkin. Ja kaikki tämä sen vuoksi että saadaan vain se ihana tunne että hei, mekin ollaan vaikutettu maailmanlaajuiseen ilmastonmuutokseen. Ollaan vaikutettu todellakin joo. Tuhoamalla yhden valtion elämisen perusteet. Ja siihen se vaikuttaminen sitten jäisikin. Ei perkele, minä en enää sitä hiekkalaatikkoa vahdi. Kas kun ei siellä järkipuhe enää auta. Ei ole auttanut itse asiassa enää aikoihin.

Epäilyksen Piru otti hörpyn whiskyä ja alkoi puhua rauhallisella ja ystävällisellä äänellä. Tässä kun oli kyseessä järkevä ja asiallinen mies eikä mikään kiusattava tättähäärä. Siispä vittuilevaan sävyyn ei ollut mitään aihetta. Ystävällehän tässä puhuttiin:

- Nii-in… ymmärrän hyvin… tulee mieleen tuosta kertomastasi nämä kielen nyanssit… nimenomaan tämän uuden suomalaisen virasto- ja politiikkakielen… siinä kun on se termi ”tilanne on haastava”… joka vanhalle kansankielelle käännettynä menee jotenkin niin että ”Nyt ollaan niin kusessa että tässä ei auta enää edes Nätti-Jussi, Rokan Antti eikä ylä- ja alakerran firmat yhdistettynä. Mutta näytellään silti että homma olis edes jotenkin hallussa. Ja jos joku sanoo toisin niin tukitaan siltä turpa.”… pitkään sulla pinna tuon homman kanssa kesti… mutta ennen kuin aloit väsäämään tuota irtisanomisilmoitustasi hommistasi niin näköjään erosit myös kokoomuspuolueesta… sinähän olet ollut sen jäsen jo nuoresta miehestä… mikäs sen päätöksen sai lopullisesti aikaiseksi?

Korkea kokoomuslainen virkamies sytytti pikkusikarin ja parit savut puhalleltuaan totesi:

- Vastaan kysymyksellä. Kerropa mikä poliittinen aatesuunta haluaa jatkuvaa julkisen sektorin lisäämistä ja suorastaan yliturvottamista, jatkuvasti kasvavaa verotusta, jatkuvasti kasvavaa sääntelyä sekä määräyksiä ja jatkuvasti lisääntyviä sananvapauden rajoituksia?

- No, sosialistithan sitä haluavat.

- Jatkan kysymystäni. Mitäs tämä kokoomuspuolueemme on kiihtyvällä tahdilla halunnut viimeisen noin parinkymmenen vuoden ajan?

- Häh hää, no tietysti julkisen sektorin lisäämistä ja suorastaan yliturvottamista, jatkuvasti kasvavaa verotusta, jatkuvasti kasvavaa sääntelyä sekä määräyksiä ja jatkuvasti lisääntyviä sananvapauden rajoituksia. Joo, viesti ymmärretty. Mutta entäs nyt? Talous sulla on kyllä turvattu. Aiotkos irtisanouduttuasi nostaa julkisen metelin?

Korkea kokoomuslainen virkamies huokasi ja nyökkäsi päällään whiskypullon suuntaan. Empaattisena ja tilannetajuisena virkaperkeleenä Epäilyksen Piru ymmärsi yskän ja kaatoi molemmille tukevat mukilliset. Virkamies otti tanakan ryypyn, ähkäisi ja sanoi sitten.

- Enpä nosta niin. Sano vaikka pelkuriksi mutta en uskalla. Jos oltaisiin pelkkä pariskunta vaimon kanssa niin ei sitten olisi mitään ongelmaa. Säästöjä ja sijoituksia on ja tää talokin myydään. Sen arvo on varmaan jotain kahdeksansataa tuhatta. Meillä on talviasuttava mökki Lopella ja me muutetaan sinne. Mutta meillä on kolme lasta. Kaikki aikuisia. Kaikki töissä julkisella sektorilla. Ei järjestelmä tarvitse mitään kansantuomioistuinta kostaakseen väärinajattelijalle lasten kautta. Ei se sitä tarvitse, sillä onhan sillä käytössään ”välttämättömän organisaation kehittämisen vaatimat päivitykset henkilökunnan koulutus- ja ammatillisissa vaatimuksissa”. Aina se jonkun jäynän löytää. Jos ei muuta, niin urakehitys tyssää taatusti siihen paikkaan.

Epäilyksen Piru katseli virkamiestä ja sen silmissä oli enemmän empatiaa kuin kuudessa broileripuolueessa yhteensä. Se totesi:

- Niin. Asemani puolesta tämä kuulostaa ehkä hieman takaperoiselta mutta täytyy sanoa että kyllä te ihmiset osaatte olla toisillenne aika perkeleitä. Mutta sinä olet järkevä, asiallinen ja muutenkin kelpo mies. Valitettavasti et pysty vaikuttamaan siihen ilman turvavyötä ajettavaan ralliin missä maasi tällä hetkellä on mukana. Juttelisin pitempäänkin mutta minun täytyy lähteä eteenpäin.

- Jäisit vielä. Otetaan mukista, pannaan vaikka sauna lämpiämään ja turistaan.

- Jäisin mielelläni mutta virka kutsuu minuakin. Annoit nimittäin minulle kuningasajatuksen tuolla Tuherotskaja Revolutsijalla. Käyn pistämässä kaikkien kepun kansanedustajien päähän painajaisen. Pistän ne painajaisessa hoksaamaan että tässä nykyisessä Suomen Tuherotskaja Revolutsijassa ne kaikki muut hallituspuolueet ovat bolshevikkeja ja ainoastaan kepulaiset menshevikkejä. Ja kuinkas menshevikkien kävi? No, oli kiva rupatella. Ja minä tulen kyllä jatkossakin käymään. Siinä olohuoneen sohvalla on muuten sinulle pieni lahja. Som´helvetillinem´moro!

Epäilyksen Piru katosi tuttuun keltaiseen rikkipilveen. Korkea-arvoinen pian entinen kokoomuslainen virkamies käveli olohuoneeseen. Mitähän se… no kas… aika lutunen… tuo otetaan ilman muuta sinne Lopen mökille mukaan kun ruvetaan oloneuvokseksi. Ihan reilu tyyppi tuo Epäilyksen Piru. Ja kannattaahan sitä ihmisen epäillä ihan omin neuvoinkin. Ilman helvetillistä avustusta. Kaikki kun ei ole niin kuin väitetään. Vaikka niin kovasti sitä väitetäänkin.



34 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Kun vallassa on tuo katastrofaalinen tuherofalangi ..."

Kun olin lukiessani päässyt tuherofalangiin, mieleen tuli lehtijuttu, jossa falangi poseeraa. Tällaisia kuvia on ollut enemmänkin.

https://www.is.fi/autot/art-2000006405470.html

V....maisen näköinen kööri. Ärsyttää monia. Tuota katsoessa välähti, että Ilta-Sanomissa voi olla salanuivia.

Acc

Juha Kivela kirjoitti...

Hmm.. hieman kuten tuossa aiemmassa blogi-kirjoituksessa 'Toinen Professori' totesi, että Ykä harvoin haksahtaa, mutta tässä koronavirus näkemyksessään kylläkin.

Jokaisella meillä on omat "sokeat pisteemme", joten sanon tämän ystävyydellä Ykä. Lukiessa tätä tulee mieleen, että yrittäjyys korostuu yli niiden yrityksessäkin tuloksensa tekevien kustannuksella.. Yritystoimintaa ei ole myöskään ilman työntekijöitä. Ja työntekijät maksavat tässä maassa huomattavan osuuden veroista - ainakin prosentuaalisesti tuloistaan mitattuna.

"Yrittäjä", jonka laitoin lainausmerkkeihin, koska useat ammatit on muutettu keinotekoisesti "yrittäjiksi", kuten lääkärit, jotka tekevät omien osakeyhtiöidensä kautta ansiotyöksi luokiteltavaa työtä, jossa palkka kaiken lisäksi maksetaan yhteiskunnan tulonsiirtoina, myös blogi-kirjoituksessa mainitun valtionvarainministeriön kautta.

Veroprosentti tuossa "yrittäjä"tulossa on usein noin 7,5 %, joka ei ole lainkaan suuri verorasite, sillä usein tällä saadaan aikaan 150 000 - (150 000 euroa x 7,5 %) = 138 750 euron nettotulot, jolloin verorasite on ollut vain 11 250 euroa!

Suomi, jossa tuollaista "laillistettua veronkiertoa" tai "suunnitelmataloutta" ylläpitää, merkitsee että aidon ansiotyötätekevän on tuokin "porsaanreikä" paikattava. Tuolla on mahdollistettu oikeastaan suomalaisen yhteiskunnan muuttaminen sääty-yhteiskunnaksi, jossa on kastilaitoksensa, hieman kuten professori Matti Vilen Suomen tilanteesta kirjoittaa:

https://www.oikeamedia.com/o1-131618

Poliittinen ohjaus tietyissä tilanteissa on kokonaisuuden - yhteiskunnan - kannalta varsin tuhoisaa, kuten olemme IFRS (kansainväliset tilintarkastusalan standardit) osaltakin voineet havaita niin Suomessa kuin ulkomailla. Ulkomailla mm. Ranskan entinen presidentti Chirac pääsi vaikuttamaan standardien noudattamiseen poliittisesti ja Suomessa mahdollistui tavallaan IFRS 13 säännösten johdosta Huhtanen Capital Oy:n ja ICON Corporation Oy:n [https://iconfund.fi/tiedote-icon-corporation-oyn-on-suomalainen-konserni-2/] kaltaiset vedätykset.

IFRS 13 säännöksen käyttöönottoa edelsi tutkijoiden suunnalta ilmaistu konkreettinen ja syvä huoli seurauksista, mutta niitä ei poliitikkojen toimesta kuunneltu. Ajallisesti tuo IFRS 13 käyttöönotto on mielenkiintoinen myös Suomeen kohdistuneen laittomankin maahantunkeutumisen ja erinäisen grynderitoiminnan vilkastuminen osalta rakennusalalla, joka on yksi suuri syöttöporsas, jonka kautta todellisten kantasuomalaisten veronmaksajien varoja ryöstetään ja rosvotaan oikein urakalla.

Todellisia yrittäjiä todellakin tarvitaan, siinä missä todellisia työntekijöitäkin todellisine työpaikkoineen.

Anonyymi kirjoitti...

Olipa mukava lukea pitkästä aikaa epäilyksen pirun jutustelua. Olisipa tuo piru oikeasti olemassa..tai voihan se olla.. Ei epäilyksen pirulla kyllä,hommat lopu,kun kattoo tätä touhua. T.oloneuvos

Anonyymi kirjoitti...

Unohtu sanoa että,käytän sananvapauttani ja totean että,muuan öljyprinsessa ministeri on Suomelle vaarallinen. T.oloneuvos

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Off-Topikkia LIe tämä:

LIekö Tuherofalangi antanut käskyjä, kun ainakin Ilta-Sanomien Virus-uutisoinnista näyttää kommentointimahdollisuus kaikonnneen.

Laskin tuossa, että Kiinanmaalla virus leviää hitaahkosti kun vertaa Japanilaista satamaa.
- Satamassa olevassa laivassa n. 4,7% populasta on sairastunut.
- Wuhanin kaupungissa sama luku tekee n. 500.000 sairastunutta.
- WHO & kumppanit ovat ilmoittaneet tähän mennessä noin 60.000 maailmanlaajuisesti.

Vaan lienenkö vain hukannut foliopiponi. :)

klova kirjoitti...

Yritys maksaa liikevaihdostaan ensin kaikki kulut ja investoinnit,vakuutukset sun muut.Sitten siitä tuloksesta maksetaan 20 % veroa.Jäljelle jäänyt on ns vapaata pääomaa josta voi vuosittain nostaa 8% ja maksaa siitä 7,5 veroa.Maksimissaan tuota osinkoa saa nostaa 150 000 euroa vuodessa,tuohon tarvitaan sitten toista milliä jakokelpoisia varoja,tuollaisen summan tekeminen onnistuu keneltä vaan,eiks niin.

Verottajahan on jo puuttunut näiden ns asiantuntija-ammattien yhtiöittämisiin,eli sellainen työ mikä ei vaadi investointeja ja jota tehdään osana isompaa kokonaisuutta joka hoitaa monet yrittäjälle perinteisesti kuuluvat asiat,kuten juurikin esim hammaslääkäreillä tai lakimiehillä

Eli jos joku vaikkapa joku lääkäri perustaa oman praktiikkansa ja hankkii asiakkaansa itse,palkkaa vaikka hoitajan ja ostaa ostopalveluna kirjanpidon ja pihan auraukaen,toimii siis yrittäjänä,niin paljonko hänen pitää maksaa veroa?Mikä on kohtuullista,ottaen huomioon,että yrittäjänä hän on kaikkien yhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolella ja eläkejärjestelmäkin on huonompi.Lisäksi yritystoimintaa täytyy olla lääkärilläkin useampi vuosi,usein vuosikymmen takana,etta sitä voittoa on kertynyt esim miljoona euroa,siitä summasta voi nostaa 80 000 euroa osinkoa ja maksaa siitä 7,5% veroa.Ja tietysti joka tilikauden voitosta maksetaan aina se 20% yhteisöveroa.

Lääkärikeskuksessa omana yrittäjänä toimiva lääkäri ei nykyään käsittääkseni pysty nostamaan pelkkiä osinkoja,verottaja alkaa kyselemään aika herkästi ns yrittäjän riskin perään ja onko kyseessä ns peitelty palkkasuhde..

Että tuo osingoilla verojen välttely ei ole ihan helppoa ja nopeaa puuhaa ja harvasta yhden ihmisen yrittämisestä yleensä jää mitään ihmeellisiä summia,jos nyt jää yhtään mitään.Tuo koskee lähinnä korkeastipalkattuja asiantuntijatehtäviä ja niissäkin pitää kuitenkin aina löytää se asiakas joka suostuu tuon kovan hinnan asiantuntemuksesta maksamaan.Toisaalta esim lääkäri on aina saatavilla ja jonottaa ei juurikaan tarvitse,tilaa ajan ja käy vastaanotolla ja maksaa pois.Jostain merkillisestä syystä sama ei toimi,eikä ikinä tule toimimaan julkisella arvauskeskuksissa.

Omasta kokemuksesta yrittäjänä voin sanoa,että veroista itkevät eniten ne jotka niitä vähiten maksavat ja/tai elävät verotuloista,siis julkisen sektorin suojatyöläiset ja julkisen sektorin päälliköt.

Ja tietty elämäntapalaiskat kommarit,mutta nuohan itkevät aina kaikesta ja kaikkialla.

Anonyymi kirjoitti...

Otetaan yksintulleita perheettömiä lapsia: Virheä Hutisalo. Ei ole ollut puhetta: Kaikkonen, kepuli. Onpas: Virheä Kari. Eipäs: Mari s demari.

Hyvältä näyttää.

Jaahas, eväsnauris syöty. Takaisin kaskenviertoon.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Acc:lle, Juha Kivelälle, oloneuvokselle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, klovalle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Acc: Mene ja tiedä. Sinänsä tilannetta voi verrata siihen että perheen isä antaa tilipäivänä lompakkonsa viisivuotiaalle mukulalle ja toteaa että sinä päätät.

Juha: En tainnut päästä ihan jyvälle. Kyllä minä nimittäin toki tiedän että yritys tarvitsee työntekijöitä. Klova tuolla alempana kommentoi asiaa ihan hyvin. Virenin kirjoitus oli hyvä niin kuin ne yleensäkin ovat.

oloneuvos: Kiitokset. Epäilyksen Pirulle olisi kieltämättä tarvetta. Ja tuo vauhtisokea ministeri on todellakin vaarallinen.

VNV: Minun on vähän vaikea ottaa asiaan ehdotonta kantaa kun on pakko tunnustaa että sitä korona-uutisointia on ollut niin paljon että sitä ei jaksa oikein seurata.

klova: Kiitos hyvästä selvennyksestä.

Pyssymies: Joo, ottiatuotailun puolelle menee.

Strix Senex kirjoitti...

Oliko Ykällä tätä juttua tehdessä ennustajan lahjoja, sisäpiirin tietoa, vai nopeat reaktiot mutta kyllä nyt taitaa käydä niin, että tämä kokoomuslainen virkamies joutuu sen eropaperinsa kirjoittamaan. Viimeistään sitten, kun uusi , ideologisin perustein ja kaikki ammattitaidottomuusvaatimukset täyttävä ministeriön kansliapäällikkö saadaan nimitetyksi. Sille valtiovarainministerille varmaan sitten kehitetään hyödyllisten idioottien ritarikunnan kunniaristi tai sellaisen feministinen vastine.

Nythän, kuten tiedämme, kansliapäällikön valintaprosessi pantiin poikki, kun uhkana oli, että jouduttaisiin valitsemaan pätevä, kun se sopiva, heikommat meriitit ja heikomman koulutuksen omaava, ei ollut ymmärtänyt hakea. Moinen saamattomuus on tietysti sinällään vahva suositus nykyisen hallituksen näkökulmasta. Pääministeri käveli tässä asian esittelevän valtiovarainministerin yli sen enempiä kyselemättä, mutta Kulmunia nyt on totuttu tässä hallituksessa heittelemään muutenkin kuin tiskirättiä. (Sivuhuomautus: Siviilissä hän on kuulemma ihan järkevä ja monissa asioissa päteväkin ihminen, edellyttäen, että ei vaadita itsenäistä ajattelua eikä päättäväisyyttä. Kiltti koulutyttö.) Kulmunin rooliksi on tässä hallituksessa muodostunut se muodostelmaluistelujoukkueen syntipukin rooli, sen, joka seisotetaan ringin keskelle haukuttavaksi, jos uskaltaa osittaa merkkejä omasta mielipiteestä ja omasta tahdosta. Mukana joukkueessa saa olla, jos on riittävän nöyrä.

Tuskinpa nämä laillisuusvalvojatkaan viitsivät näistä nimitysmanöövereistä enää mitään sanoa, lakihan on niin kuin se luetaan, erityisesti perustuslaki.

Anonyymi kirjoitti...

Näin. Kun firman nettovarallisuus on 1,87 miljoonaa, voi maksaa sen 150 teur osinkoa pienellä verolla. Siitä vain kaikki Kivelat pusaamaan firmaan parin millin omaisuus. Hoituu viikossa. Vai menisikö pari? On se niin väärin. Onneksi lakkoavustus on verovapaata.

QroquiusKad kirjoitti...

Minusta Hilpeä Huti-Maisa sanoo kyllä ihan suoraan, että alaikäiset, yksintulleet lapset (jotka eivät ole alaikäisiä, yksintulleita eivätkä lapsia) otetaan Suomeen, eikä asiasta ole mitään eri käsityksiä:

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006406233.html

Schwamm drüber, sanoi saksalainen. Mitä tulee itse bloggauksen virkamieheen, tämä tosielämän jo eläköitynyt virkamies vaikuttaisi olevan hänen sukulaissielunsa:

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006406582.html

Harmi vain, että sen suun uskaltaa avata vasta eläkkeellä, sinänsä mitä ymmärrettävimmistä syistä. Eikä silloinkan passaa olla sitä jälkikasvua kovin haavoittuvissa asemissa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Strix Senexille, Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Strix Senex: Kirjoitus tuli tehtyä ennen kuin tuli tietoa tästä VM:n hässäkästä. Eli kirjoituksen henkilö on täysin fiktiivinen henkilö. Ja tuo, mitä sanoit eli:

”Siviilissä hän on kuulemma ihan järkevä ja monissa asioissa päteväkin ihminen, edellyttäen, että ei vaadita itsenäistä ajattelua eikä päättäväisyyttä”.

Sopii kyllä hemmetin hyvin niin moneen naispoliitikkoon kuin julkishallinnon nykyiseen johtajaan. Tai no jaa, julkishallinnon johtajista ottaisin vielä sen järkevän ja pätevän pois. Niillä kun määräysten kirjaimellinen noudattaminen tarkoittaa järkevyyttä. Itsenäinen ajattelu on niille taas kvanttifysiikkaa.

Ano: Numeroista ja luvuista en osaa sanoa mutta sen osaan sanoa että nimenomaan PK-yritysten toiminta on Suomessa tehty äärimmäisen hankalaksi. Ihmettelen, että kuinka kukaan enää viitsii yrittää.

Qroquius Kad:

Linkki1: Sanoisin, että tuolla naisella on pakkomielle ja valitettavasti hän ei ole todellakaan ainoa.

Linkki2: Totta puhut. Koska tulee se virkamies joka puhuu järkeä jo virkansa aikana?

Anonyymi kirjoitti...

Tässä tuli mieleen, ei edes nämä yhdenmiehen ns lääkäri Oy:t aiheuta kovinkaan paljon veronkiertoa, kuin esim. nämä nykyset Attendon tapaset firmat, nämä on niitä todellisia veronkiertopuulaakeja, tosin ovat työvoimavaltasta, että vähän se tasottaa, tosin vähän ..

-jpt-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdyd, jpt. Totta. Lastensuojelun puolella voi nostaa erityisesti esille Mehiläisen. Sen toiminnassa sijoitetut nuoret ovat vain bensaa koneessa ja toimintaa ei määrittele ihminen vaan osakesalkku.

Juha Kivela kirjoitti...

Arvon blogikommentoijat klova 13. helmikuuta 2020 klo 14.53 ja -jpt- 14. helmikuuta 2020 klo 20.34.

Juuri eilen oli TV7:ssä Laura Huhtasaaren (ps) haastatteluohjelma, jossa asiaa sivuttiin lakimiesten näkökulmasta. Suomi jakaa satoja miljoonia vuodessa juristeille, jotta he voivat tutkia täyttyykö pakolaiskriteerit vai eivät, joten jo yksistään juristeilla tuon noin parin millin tekeminen on varsin helppo nakki tässä sosialistis-kommunistisessa Suomessa.

Yhtä lailla samaa hyödyntävät ansiotulonsa pääomatuloksi niin Mehiläisessä, Pihlajalinnassa, Terveystalossa, Attendolla, Aavassa ja mitä näitä kaikkia onkaan työskentelevät lääkärit. Kuten Ykä jälleen tuossa yllä muistutti niin erityisesti Mehiläinen rahastaa myös lastensuojelun kautta varsin runsaasti kollektiivisesti maksettuja verovaroja, kuten edelleen tehdään varsin härskisti vanhuspalveluiden puolellakin, jossa uutisoitiin viimeksi tänään vuosia jatkuneiden huomautusten osalta edelleen esiintyvän vakavia puutteita yksityisten toimijoiden taholta.

Strix Seneksin mainitsemaan VM:n kansliapäällikön nimitykseen edellä kerrottu linkittyy erittäin vahvasti, koska em. sote- ja sotu-toimijoilla on varsin läheiset yhteydet etenkin suorassa tv-lähetyksessäkin valehtelijana tunnetuksi tulleeseen Päivi Nergiin, joka on mahdollisesti joutumassa Poliisi-tutkintaan toimiensa johdosta, joten on varsin huolestuttavaa, että lakia yksiselitteisesti rikkoneet tahot toimivat Päivi Nergin lobbaajina omien businestensä - VEROVAROJEN RYÖSTÖN - jouduttajina.

Lisäksi on huomioitava, että tuota VM:n kansliapäällikön nimitysasiaa selvittää oikeuskansleri Tuomas Pöysti, joka itse on Poiisi-tutkinnassa toimistaan!

Varsin mallillaan on siis Suomen asiat?! - Ja kyllä kohta puhutaan useammasta kymppi-millistä, kuin vaivaisista parista millistä, mitä tässä sosialistis-kommunistisessa Suomessa voi ja pystyy kuppaamaan yhteisistä varoista hyvävelisisarverkostojen ansiosta melko helposti! Täytyy vain toimia "ajanhengen" mukaisesti - laeista piittaamatta!

Lemminkäinen kirjoitti...

Tuli mieleen tuossa että kanalassa, missä on 17 kanaa, 1 kukko-oletettu ja 2 setämieskukkoa, niin siinä kanalassa olisi järjestys niinkuin pitää. Kanat eivät esimerkiksi pääsisi koskaan kotkottamaan termistöä päin kanalan verkkoseinää, jne. On saatana jämtti niin.

Lemminkäinen kirjoitti...

Tuli mieleen tuossa naisen aseet. Jos esimerkiksi edustajanainen ei keskustelussa pärjää argumentoiden, niin liekköhän on koskaan sattunut että edustajanainen on heiluttanut persettä ja rintamuksia, saadakseen miesedustajaoletetun sekavaan tilaan. Jos näin joskus tapahtuu niin nauran luultavasti 2 viikkoa ilman taukoja.

Becker kirjoitti...

PK-yritykset ovatkin muuttaneet Viroon, jossa menestymisen tai edes henkiinjäämisen edellytykset ovat aivan eri planeetalta kuin vittuilevassa viranomais ja verohelvetissä Suomessa. Ja niitä suomalaisten firmoja on siellä paljon.

Aika mainio kirjoitus taas Jan Hurrilta jossa hän varoittaa vakavasti vetämästä väestön pinnaa liian kireälle. Siinä voi käydä vanhanaikaiset ja se tilanne saatta tulla aika sassiin.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006407783.html

klova kirjoitti...

Se ei ole peilin vika jos naama on vino.

Eli jos juristi ottaa palkkion tehdysä työstä,esim nyt partalapsen turvapaikan saamisprosessissa,niin ei kai se juristin vika ole?Ihan samalla logiikalla voitaisiin syyttää taksikuskia ahneeksi kun toi partakapsen käräjille yhteiskunnan piikkiin.

Vikahan on järjestelmässä ja se pitää muuttaa.Jos se nyt on edes muutettavissa,hieman epäilen,turvapaikkaoikeuden hakemiseen liittyy aina korkean sosiaaliturvan maissa myös sen shoppailu.Ja turvapaikan hakemisen kategorinen kieltäminen,no kai tuollaisiakin maita on ja tuskin niihin muutenkaan on isommin tunkua.

Tästä tullaankin Persujen suurimpaan ongelmaan ja puolueen mahdolliseen hajoamiseen tai tuhoutumiseen.
Eli nythän puolueen kannattajina on poliittisenkentän kaikki osapuolet ja yhteistä kaksi asiaa:haittamaahanmuutto ja nykyisen hallituksen surkeus.
Taloudestahan puolue on aika hiljaa ja syystäkin,kuinka sovittaa samaan lauseeseen vanhat smp:läiset ja esim yksityisyrittäjät tai demareihin pettyneet duunarit ja eirassa asuvat?

Kun yhteistä on vain ne mamut ja hallituksen kädettömyys,hallitus ainakin vaihtuu ja yhden asian puolueilla on tapana joko kuihtua tai ihan oikesti ottaa kantaa muihinkin asioihin.

Vaikka esim Natoon tai vaikkapa sosiaaliturvaan noin yleisesti.Näistäkin kahdesta asiasta saadaan puolueen kannattajissa ainakin kaksi erilaista mielipidettä.Tietysti voi aina ottaa sen kolmannen vaihtoehdon,eli puhua ympäripyöreitä,tuolle vaihtoehdolle on vaan jo olemassa vanhojakin vakiintuneita puolueita ja ne vielä osaavatkin tuon paskanpuhumisen oikein hyvin.

QroquiusKad kirjoitti...

Kyllä minusta Perussuomalaiset ovat ottaneet hyvin selkeästi kantaa NATO-jäsenyyteen:

https://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2013/04/Puolustuspoliittinen_ohjelma_2015.pdf

Viiden vuoden takaa, toki, mutta tuskinpa se on tuosta oleellisesti muuttunut.

Muihin kysymyksiin löytyvät PS:n vastaukset tuolta:

https://www.perussuomalaiset.fi/tietoa-meista/puolueohjelma/

Ei PS minusta nähden ole mikään yhden asian puolue, vaikka valtavalemedia kovasti niin valehteleekin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Juha Kivelälle, Lemminkäiselle, Beckerille, klovalle & Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Juha, Klova & Qroquius Kad: Mitä tulee juristeihin ja härskiin rahastukseen niin tilaisuus tekee varkaan ja järjestelmämme tekee tilaisuudesta laillisen. Pauli Vahterahan laski että koko maahanmuuttoteollisen kompleksin vuosihinta on 3,2 miljardia. Mitä persuihin tulee niin Qroquius Kad valaisikin asiaa jo hyvin. Onko siitä Nergin mahdollisesta poliisitutkinnasta mitään tarkempaa tietoa?

Lemminkäinen: Ja taktisena aseena voi tietysti käyttää niitä kyyneliä.

Becker: Täysin totta. Yrittäminen on tehty Suomessa vaikean ja mahdottoman välimaastoon. Ja tuo Hurrin kirjoitus on kyllä hyvä tosin ei Suomessa ennenkään natsismi ole uhka ollut. Perussuomalaisten äänestäminen ei ole mitään natsien äänestämistä.

Lemminkäinen kirjoitti...

Oikeastaan henkilöt jotka käyttävät kyyneleitä taktisena aseena argumentoinnin jalossa kilvassa, niin heidät pitäisi julistaa syyntakeettomiksi ja syyntakeettomina heitä ei pitäisi päästää sössimään politiikkaa tai jotain virkaa yhteiskunnassa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Lemminkäinen. Olenpa kyllä pitkälti samaa mieltä.

Juha Kivela kirjoitti...

Helsingin Sanomat spekuloi tuolla Päivi Nerg -asialla lauantaina 15.2.2020 A10 -sivulla seuraavasti: "Oikeuskanslerinvirasto selvittää parhaillaan, ovatko Nerg ja muut virkamiehet pimittäneet eduskunnalta tietoa sote-valmistelun aikana. Nerg on kiistänyt väitteet. Sdp.n Nerg-kriitikoiden mielestä on kestämätöntä, jos selvitys johtaa vaikkapa poliisitutkintaan sen jälkeen, kun Nerg on jo nimitetty".

Kiireen johdosta en ehdi enempää kommentoida, mutta lisään, että niin tässä yhteydessä kuin yllä kirjoittamasi "järjestelmämme tekee tilaisuudesta laillisen", liittynee Suomen perustuslain 731/1999 118 § vastuu virkatoimista -pykälään, joka todennäköisesti tässkäkin tapauksessa vapauttaa mahdollisesti vastuusta silloinkin kun tulisi virkamies tai -nainen tuomita?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Juha ja kiitokset. Pannaanpa tuo linkkinäkin:

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006408373.html

Nergin tekemisiä ja erityisesti tekemättä jättämisiä Invaasio 2015:n aikana voisi myös tutkia mutta eihän tämä järjestelmä omiaan petä.

Anonyymi kirjoitti...

Mirrilaumassa kissatappelu jatkuu: Li ei diggaa katrista.

Paniikki kepussa nousussa, Virrankoski moitii pöpilän hallitusta, Nyt jo...

18 (maa)kuntaa on kepulle huonompi kuin yli 300 kuntaa. Soterahojen mukana kun menee kunnilta valta mutta jäähän velka, onneksi.

Muutenkin näyttää menevän hyvin, talous menossa lamaa ilman koronaakin. Budjetti menettää pohjansa.

Kuka karkaa ensin hallituksesta?

Pyssymies

Joppos123 kirjoitti...

Nyt kun mätäsalo on tullut ulos kiimastaan pelastaa x määrä pääosin Afgaanitaustaisia "orpolapsia" Kreikasta niin kepun vajaamiehityksinen aisuripoikaporukka on ollut snadisti ihmeissään.
Eihän heillä ole mitään hajua mitä tuherohallitus on saunailloissaan sopinut.
Öljyprinsessa on ottanut aikalailla pääministerin roolia ja siltä perkeleen vampyyriltä tuo näyttää onnistuvan.
Onneksi se PMS vosu ei ole puolustusministeri, se varmaan keksisi käskeä yleisen aseidenriisunnan ja kaiken materiaalin luovutuksen kalifaatille.

QroquiusKad kirjoitti...

Mitäpä nyt yhden Nergin tekemisistä ja tekemättä jättämisistä Invaasio 2015:n aikana:
hän on virkamies, korjaan virkaoletettu, ja hehän tekevät niin kuin poliitikko heille sanelee.

Poliitikkoja päättävissä asemissa olivat tuolloin mm. Juha Pipilä ja Petturi Orpo, jotka molemmat valehtelivat härskisti jopa eduskunnan Suuri Sali areenanaan. Molemmat ovat kaiken huipuksi avoimesti myöntäneet valehdelleensa.

Mitä heille on seurannut? Ei niin mitään.
Mitä tyttöhallituksen jäsenille tapahtuu?
Ei niin mitään; hallitus ei hajoa.

Ei hajoa, koska Kepulit istuvat siellä, vaikka hallitus vaatisi tänä iltana Kepun Kauniilta Katrilta ja Kankiaivo-Kaikkoselta sekä muilta kepuliministereiltä allekirjoituksen paperiin,
jolla Suomeen otetaan huomisesta klo 08.00 alkaen miljoona arabi-, afro- ja afgaanijätkää,
jotka asutetaan Kepulien jäsenten ja äänestäjien koteihin.

Seuraavissa eduskuntavaaleissa, jotka pidetään 2023 eikä yhtään aikaisemmin, Kepulit saisivat sen peruskannatuksensa siitä huolimatta, että moni äänestäjä ja vielä useampi jäsen olisivat joutuneet kärsimään maahantunkeutumisen tuhovaikutukset omassa kodisssaan.

Ei kepulien äänestäjä voi muuta. Heillä on korviensa välissä jokin poliittis-psyykkinen lukko, joka estää järkevän ajattelun vaalikopissa.
Samanlainen löytyy kyllä myös monelta KaKon ja Sössöjen vanhalta äänestäjältä, vaikka eivät olisi olleet enää 30 vuoteen samaa mieltä muuttuneiden puolueidensa ajamasta politiikasta.

En oikeastaan haluaisi syyttää tästä pikku dutterinpullukka Katria. Hänellä kun ei näytä itselläänkään olevan hauskaa tuossa seurassa:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/57546110-4841-4f52-a91f-b5acefbd9d64#gallery

Söpö Sossu Sanna kikattelee iloissaan ja soma Li Lystikäs yrittää pidättää nauruaan, mutta Katri-rassukka, tuo tyttörukka, rupinokka ruttana on niin allapäin että tekisi mieli halata lämpimästi ja lujaa.
Oi voi, kunpa hän ymmärtäisi palata takaisin maalaistyttöjen aktiviteetteihin ja siirtää Kepulien johtajuuden Paavo Väyryselle, tuolle poliittisten pelien kehäketulle.

Siinä olisikin höpöhallituksen muille jäsenille sellainen vastus, jonka ansaitsisivat. Mikäli Väykkä niin tahtoisi...

Becker kirjoitti...

Ei ole vielä eteen tullut firmaa jossa on noin monta Tampax-Tätiä päättämässä asioista ja se olisi selvinnyt hengissä ja ilman riitaa. Ämmät sooloilee ja antaa ulos sellaisen kuvan kuin yhteiselo on kuin silkkiä vaan kun todellisuudessa pinnan alla makkisäiliössä kuplii.
Pariisin järjettömän ilmastosopimuksen miljardeja kun aletaan maksaa niin siinä on äänestäjillä muistelemista että mitäs tuli tehtyä, tuliko väännettyä väärä numero kuponkiin. Meni syteen tai saveen niin pääasia on että saatiin ämmät istumaan ministerin aitioon.

QroquiusKad kirjoitti...

Nyt olen pakotettu pahoittelemaan käytöstäni!

Lausuin tuossa ylempänä Invaasio 2015:n aikaisen sisäministerin nimen kuuluvan muodossa "Petturi Orpo".
En missään nimessä kannata henkilöönkäyvää loukkaamista, jota harrastavat esim. tällaiset tahot:

https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?f=32&t=29289#p1001072

Tarkoitin siis lausua kyseisen poliittisen oletetun nimen kuuluvan "Petturi Urpo"!

Täten osoitan siis tehokasta katumusta kaikkia loukkaamiani tahoja kohtaan, kuin myös niitä joita en ole loukannut, sekä vielä joitakin muita:

De omnibus rebus et quibusdam aliis, sanoi roomalainen vaikkei sanonutkaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Joppos123:lle, Qroquius Kadille ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies & Qroquius Kad: Kallistun Qroquius Kadin kannalle. Hallitus ei ajoa. Se pidetään kynsin hampain pystyssä ja juuri kepu mahdollistaa sen. Kepulle on ajan myötä – Kekkosen ajoista alkaen – iskostunut se ajatus että kepu on ja kepun täytyy olla valtaapitävä puolue. Se, mitä sillä vallalla tehdään ei ole niin tärkeää. Pääasia että kepu on mukana.

Joppos123: Joo, eikä asia koske vain Ohisaloa sillä vihreitten touhu on tällä hetkellä sellaista niin kuin se olisi yksinvallassa oleva puolue. Ja sehän on. Hallituksen linja on täysin vihreitten mukaista.

Becker: Yksityisellä puolella tollaisella touhulla oltaisiin oltu pankrotissa jo iät ajat. Siitä ilmastoasiasta muistutetaan että ns. EU:n ilmastopaketin hinta on sitten se kevyet tuhat miljardia euroa. Siis tuhat miljardia:

https://yle.fi/uutiset/3-11156695

Uutisessa muuten todetaan että ”rahat otetaan EU-budjetista ja yksityiseltä sektorilta”. Otetaan? Pakko-otetaan vissiinkin. Aika komeasti ollaan menossa taas askel kohti täyttä sosialismia.

Qroquius Kad: No kas, siinäpä rautaisannos hyviä vihervasemmistolaisia käytöstapoja. Täytyypä ottaa kuva talteen.

Anonyymi kirjoitti...

Ykän bloggauksesta tulikin mieleen Boris Pasternakin romaani Tohtori Zhivago, pätkästä pitää poimia erityisesti italialaisen kustannustoimittajan Sergio D'Angelon kommentti kohdasta 29:05-32:00. Häntä siteeratakseni "Teidät on täten kutsuttu kun seison teloituskomppanian edessä". Eli näin erääseen Kummeli-sketsiin viitatakseni "Erittäin hyvin sanottu siellä takana".

Tässä se nähdään, jälleen kynä on miekkaa mahtavampi.

Kommentoija Becker jo ehti linkata tuon Jan Hurrin kirjoituksen, joten eipä tarvitse sitä enää toistaa. Hurrilta aikas hyviä havaintoja nykyajan "Zeitgeistista" eli ajan hengestä. Miksi ollaan tähän tilanteeseen päädytty, jokainen itseään suvaitsevaksi ihmiseksi kutsuva henkilö voipi katsoa peiliin.

Nyttemmin kun toi korona-virus alkaa todenteolla jylläämään Kiinassa ja sen naapurimaissa, niin näemmekö kiristettyä rajavalvontaa jopa EU-alueella? Iiiiik, tämähän on suoranaista rasismia kun pitää laittaa rajat tiukemman kontrollin alle!

Hieman vakavammin puhuen kumpi sitten onpi parempi vaihtoehto a.) laittaa tiukka kontrolli EU:n ulkorajoille kulkutaudin hillitsemiseksi tai b.) toimia kuten ennenkin ja ottaa riski e.m. viruksen leviämisestä EU-alueelle ihmisoikeuksiin vedoten? Elämme tosiaankin mielenkiintoisen aikakauden kynnyksellä.

Kun ihmiset eivät pysty rajoittamaan liikakansoittumista, niin luonto-äiti sitten keksii omat menetelmät miten. Ruton & tuberkuloosin esiinmarssia odotellessa...


- Soomepois Eestist -

QroquiusKad kirjoitti...

Olisivatpa vain käytöstapojen puutteita, mutta kun kyseessä on käytöshäiriö joka vaikuttaa jopa todellisuuden hahmottamiseen. Kun tämä yhdistetään historiatieteelliseen tutkimukseen, seura tällaista:

https://www.paivanlehti.fi/suomi-ja-natsien-suunnittelema-juutalaisten-kansanmurha-liitetaan-taas-yhteen-valtiolta-yli-400-000-euroa-tutkijalle/

Vaan eipä edelleenkään ole meillä missään riittävästi voimaa sanoa:
nyt riittää valehtelu tieteen nimissä!
Ja miten voisikaan olla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Soomepoisille Eestist ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Soomepois: Se, mitä Pasternakin kerrotaan sanoneen kommunisteista sopii täysin myös nykypäivän vihervasemmistoon. Viruksesta: johan valtamediassa hiljattain joku tyyppi totesi että koronavirus saa aikaan rasismia kiinalaisia kohtaan. Niin että epäilemättä rajat pysyvät auki. Noista pandemiajutuista tulee sinänsä aina mieleen Stephen Kingin kirja Tukikohta.

Qroquius Kad: Jep. Niin sanottua tiedettä (eli ensin tehdään johtopäätös ja sitten etsitään sitä tutkivat faktat) käytetään törkeästi poliittiseen propagandaan. Ja hyvä bisneshän se tutkiskelijalle on.