JOTAIN IHAN MUUTA CII

Käydään taas interwebin ihmeellisessä maailmassa joka olisi aikanaan miellyttänyt asioista kovasti kiinnostunutta 1970-luvun pikku-Ykää joka joutui tiedonhalussaan turvautumaan sen ajan interwebiin eli kirjastoon. Joskin mainiosti sieltäkin tietoa sai. Piti vaan nähdä hieman vaivaa. Pikku-Ykä oppi jo pienenä että panssarivaunu on kovasti pelottava vehje. Varusveijarina sellainen tuli nähtyä läheltäkin. Taisi olla silloinen T-54.

Käydään joutessamme hieman läpi niitä keinoja joilla niitä panssareita pyrittiin tuhoamaan silloin kakkosrähinän aikana. Kirjoituksesta unohdetaan saman tien kivääri- ja tykkiaseet sekä miinat koska niitä oli aivan hurumykke jokaisella kansainväliseen ottaanlyöntikilpailuun osallistuneella valtiolla. Käydään sen sijaan läpi niitä muita välineitä. Ja ensimmäisenähän kannattaa tietysti mainita polttopullo:

Suomalaiset eivät suinkaan keksineet polttopulloa mutta käyttivät sitä hyvin tehokkaasti talvisodassa. Polttopullossa oli palavana aineena bensiiniä, spriitä ja jonkin verran tervaa. Alun perin niillä oli tarkoitus lähinnä sokaista vihollisen panssarivaunuja mutta pian huomattiin että tankin ilmanottoaukkoon heitettynä palo levisi moottoriin ja sitä myötä itse vaunuun. Vihollinen menetti talvisodassa palamisen vuoksi 436 panssarivaunua ja suurin osa lienee polttopulloilla tuhottuja. Kaiken kaikkiaan vihollinen menetti talvisodassa 1919 tankkia.

Se toinen kuuluisa suomalainen – ja tietysti muidenkin maiden käyttämä – köyhän miehen panssarintorjunta-ase oli kasapanos:

Kasapanos vasemmalla niille, jotka eivät tunnista. Kasapanostahan käytettiin myös pesäkkeitten ja bunkkerien tuhoamiseen ja sitä oli kuvasta poiketen myös tilapäisversiona eli laudanpalaan laitettuja trotyylipalasia. Brittiläisillä oli kyseisestä aseesta varsin omalaatuinen versio eli Sticky Bomb ts. tahmapommi.

Kyseisen aseen ideahan oli siinä että kun siitä oli poistettu kuori, niin sen pinta oli liimapinta jonka piti tarttua tuhottavaan tankkiin. Siinä oli tietysti se ongelma että kun heittäjä oli vetänyt sokan irti ja jos tahmapommi tarttuikin omiin vaatteisiin niin oli aika ryhtyä lukemaan isämeitää. En tiedä, käytettiinkö kyseistä panosta sodassa paljoakaan mutta niitä valmistettiin kuitenkin 2,5 miljoonaa kappaletta.

Saksalaisilla oli vähän kehittyneempi versio eli magneettimiina ts. Hafthohlladung:

Panoksessa oli kolme magneettia jotka kiinnittivät sen tuhottavaan panssarivaunuun. Se pystyi läpäisemään 140 mm panssarin. Näitä valmistettiin puoli miljoonaa ennen kuin tehokkaammat panssarintorjunta-aseet tulivat saksalaisten käyttöön.

Kaikki aiemmin mainitut pst-välineet vaativat tietysti hirvittävää rohkeutta käyttäjiltään. Siinä kun piti mennä aivan panssarin viereen. Siksi kehitettiin tietysti muitakin pst-aseita niiden tykkien lisäksi. Iso-Britannialla oli jo aivan sodan alussa käytössään No. 68 AT-kranaatti.

Niin kuin kuvasta näkyy, oli kyseinen kranaatti kiväärikranaatti. Mutta sen käyttö jäi hyvin vähäiseksi. Muita Home Guardin Saksan maihinnousun varalta kehitettyjä mutta tositoimiin osallistumattomia olivat mm. Northover Projector:

Vaikka sitä ei juuri tositoimissa nähty, sitä valmistettiin 19.000 kappaletta. Ase ampui mustaruudilla laukaistavaa 2,5 tuuman kranaattia ja samanlaista käytti myös Blacker Bombard:

Tätäkin vähälle käytölle jäänyttä asetta tehtiin kaikkiaan 22.000 kappaletta. Britit kehittivät sitten tositoimiin osallistuneen PIAT-aseen (Projector, Infantry, Anti Tank) joka tuli käyttöön vuonna 1943:

Ase oli hieman omalaatuinen sillä se ei ollut varsinainen sinko vaan siinä oleva voimakas jousi (jota ei pystynyt virittämään jäykkyytensä vuoksi makuullaan) laukaisi ammuksen ajopanoksen kun liipasinta painettiin. Liipasinkin oli jäykkä ja sen painamiseen vaadittiin neljä sormea. Ajopanos viritti sitten jousen uudelleen. Ammus itsessään oli jo ontelokranaatti joka oli tehokas silloisia panssarivaunuja vastaan. Tehokas ampumaetäisyys tankkeja vastaan oli n. 100 metriä. Mietin vaan että kuinka noin jäykällä systeemillä tähtääminen oikein onnistui? Joka tapauksessa näitä PIATeja tehtiin 115.000 kappaletta joita Neuvostoliittoon toimitettiin 1.000 kappaletta.

Neuvostoliitolla ei ollut tykki- ja pst-kiväärikaluston sekä tietysti tilapäiskaluston lisäksi muita varteenotettavia pst-innovaatioita mutta esitelläänpä kuitenkin Ampulomet:

Kyseessä oli jonkinlainen kranaatinheitin joka ampui lasiampulleja joitten sisällä oli joko jonkinlaista napalmia tai fosfori- ja rikkihapon sekoitusta ja joita sitten ammuttiin kohti panssareita. Kyseisen aseen käyttö lienee jäänyt vähäiseksi mutta nähtävästi suomalaiset saivat joitain sotasaaliiksi. Tuskin ottivat rintamakäyttöön.

Saksa oli tietysti kehittänyt varteenotettavaa panssarintorjuntakalustoa tykkikaluston lisäksi (ehkä se paras oli se 88 mm it-tykki) ja saksalaisia aseita oli sitten tietysti Suomenkin käytössä mutta esitellään ensin se vähemmän tunnettu 8,8 cm Raketenwerfer 43:

Kyseessähän ei ollut minkäänlainen sinko eikä myöskään tykki vaan ns. matalapainepanssarintorjuntatykki joka ampui pienellä ajopanoksella varustettua muodoltaan rakettimaista ammusta. Ammus oli kuitenkin ontelokranaatti joka kykeni läpäisemään max 180 mm panssaria. Näitä valmistettiin noin 3.000 kappaletta ja ne joutuivat väistymään tehokkaampien pst-aseitten tieltä joista toinen oli tietenkin panssarinyrkki:

Panssarinyrkkihän oli se ensimmäinen varsinainen kevyt kertasinko ja suomalaiset pst-miehet totesivat tarinan mukaan nähdessään näitä aseita ensimmäistä kertaa että nyt on palattu nuijasodan aikaan. Aseen ontelokranaatilla pystyttiin tuhoamaan kaikki sen aikaiset panssarivaunut.

Panssarinyrkkejä oli kaikkiaan viittä eri mallia. Suomalaisilla oli pääosin sitä ensimmäistä mallia jonka läpäisykyky oli 200 milliä mutta ampumaetäisyys vain 30 metriä. Eli se vaati ampujalta härän palleja. Mutta siihenhän oli jo totuttu polttopulloja ja kasapanoksia käytettäessä. Kaikkiaan Saksassa valmistettiin yli kuusi miljoonaa panssarinyrkkiä. Suomalaisille niitä tuli yli 25.000 kappaletta joita kesän 1944 taisteluissa käytettiin 3.900 kappaletta.

Kyseiset aseethan tulivat suomalaisille aivan viime tingassa vuonna 1944 ja koulutus jäi vähälle. Jotkut pst-miehet onnistuivat teloittamaan itsensä pitämällä panssarinyrkin putkea olkapäätä tai rintaansa vasten. Se toinen kuuluisa saksalainen – suomalaistenkin käyttämä – panssarintorjunta-ase oli panssarikauhu, mutta esitellään ensiksi sen esikuva eli amerikkalainen bazooka. Kun saksalaiset saivat näitä sotasaaliiksi niin ne kehittivät panssarikauhunsa sen pohjalta. Bazooka:

Tämä rakettiperiaatteella toimiva 57-millinen pst-ase tuli amerikkalaisten käyttöön vuonna 1942 Pohjois-Afrikassa mutta se ei saavuttanut suurtakaan menestystä. Myöhemmin Bazookasta tehtiin uudempia ja parempia malleja.

Ja sen yhden erinomaisen mallin kehittivät siis saksalaiset. Panssarikauhu eli Panzerschreck:

Panssarikauhun ampumaetäisyys oli mallista riippuen 100 – 180 metriä. Toisin kuin panssarinyrkki se oli uudelleenladattava ja kaliiberiltaan 88 milliä. Asetta valmistettiin yli kolmesataa tuhatta. Suomalaiset ampuivat panssarikauhulla kesän 1944 taisteluissa 3.200 laukausta.

Sodan loppupuolella amerikkalaiset sitten kehittivät bazookastaan kaksi uudempaa versiota. Ensimmäisenä M18:

Aseen kaliiberi oli edelleenkin 57 milliä. Erityisesti Tyynenmeren rintamalla asetta käytettiin panssarintorjunnan ohella myös japanilaisten asemien tuhoamiseen. Aivan sodan loppuvaiheessa käyttöön tuli M20:

Tätä 75-millistä asetta joka muistuttaa hieman suomalaisten Mustia ei ehtinyt tulla kakkosrähinän rintamille kuin muutamia ja se olikin pääosin käytössä Korean sodassa. Vaan olihan hieman vastaavanlainen ase japanilaisillakin eli totanoin 試製四式七糎噴進砲 jonka kaliiberi oli 70 milliä:

Asetta valmistettiin 3.500 kappaletta ja sitä oli tarkoitus käyttää mikäli amerikkalaiset olisivat hyökänneet Japanin pääsaarille.

Esitellään vielä italialainen 60-millinen Lanciabombe joka ei sitten koskaan päässyt varsinaiseen tuotantoon:

Minulle jäi vähän epäselväksi että miten tuo ase oikein olisi toiminut. Ulkonäöltäänhän se muistuttaa jotain cyberpunk-haulikkoa. Ehkä joku lukijoista osaa selittää. Vaan tässähän näitä panssareita tuli torjuttua. Ensi kerralla jotain muuta jotain muuta.