EPÄILYKSEN PIRU, URAPOLITIIKKO JA PIMPEROVALTA

No on tää yhtä perkelettä…

Näin tuumaili muuan pitkän ja menestyksekkään uran tehnyt kokoomuslainen urapoliitikko joka löhösi sohvallaan, joi konjakkia ja poltteli sikaria. Äkkinäinen saattaisi tuumailla että hänenhän pitäisi olla tyytyväinen. Olihan hän tosiaankin tehnyt pitkän ja menestyksekkään poliittisen uran joka oli tuonut hänelle vaurautta, arvostusta ja saanut hänet myös hoksaamaan että tietylle naistyypille raha ja valta olivat samanlainen houkutin kuin isot tissit ja hyvä perse olivat miehelle. Eli siitä naisen suurinta herkkuakin oli ollut viljalti tarjolla.

Hän oli myös tottunut siihen että hänen puolueensa oli ollut pitkään vallan kahvassa ja eli samassa kompuksessa muitten Järjestelmäpuolueen osioitten kanssa. Välillä oltiin hallituksessa, välillä taas puolestaan oppositiossa lepäilemässä mutta periaatteessa kaikki pelasivat samassa liigassa ja puhalsivat samaan yhteiseen broilerijärjestelmän hiileen. Ja siinä broilerijärjestelmässä oli ollut mukana myös valtamedia jota miellyttäviä lausuntoja hänkin oli säännöllisesti antanut.

Ja siinä hän oli jossain vaiheessa tajunnut tehneensä virheen. Virheen, jota hän ei enää voinut korjata. Hän oli typeryyttään kuvitellut, että valtamediakin oli samanlainen ikuisen broilerijärjestelmän osa kuin hän ja hänen kollegansa. Hänelle kuuliainen. Mutta se oli ajan myötä tullut miehitettyä, tai no, naisitettua nuorilla täysin utopistisen maailmankatsomuksen omaavilla naisilla ja heitä nöyristelevillä miehimyksillä. Jotka – piru vie – vielä oikeasti uskoivat siihen mitä julistivat. Ja heillä oli mielipidevalta. Heitä luettiin. Heihin, piru vie, jopa uskottiin.

Ja mikä olikaan tulos? Oliko se sattumien summa vaiko sitä että kepu petti vielä vähän enemmän kuin kokoomus mutta tosiasia oli että maassa piti nyt valtaa reaalimaailmasta täysin irtautuneitten nuorten naisten leegio. Leegio, josta ei päässyt oikein millään eroon. Leegio, johon hän ei enää kuulunut. Eikä hän, piru vie pitkän poliittisen uran tehnyt mies voinut tehdä asialle mitään. Voi vittu, että vitutti. Nyt ei puuttuisi enää muuta kuin että se…

…jaahah, siinähän se taas oli…

- Morjens, sarvipää. Siinä on se konjakkipullo siinä pöydällä ja laseja on tuossa hyllyssä. Help yourself.

Epäilyksen Piru kaatoi lasiinsa hieman konjakkia, maistoi, ähkäisi rikinhajuisen ähkäisyn ja sanoi sitten:

- Niin notta vallankahvan miestä vituttaa kun vallankahva katosikin pimperovallan alle?

Urapoliitikko otti itsekin kulauksen ja vastasi:

- Jaa että vituttaako? No voit uskoa. Tää kaikki on väärin. Niin väärin. Kyllä minä sen tunnustan että niin minä kuin broilerikollegani ollaan oltu roistoja koko ajan. Kahmittu niin omiin kuin meitä tukevien tahojen liiveihin. Mutta me ollaan koko aika tajuttu, että vaikka lehmää lypsää – törkeästikin – niin sitä ei saa tappaa. Ja nyt tää utopiaansa uskova pimperoporukka on ihan oikesti tappamassa lehmää sen utopiansa nimissä. Enkä minä mahda sille enää mitään.

Epäilyksen Piru otti taas pienen huikan ja hymyili pirullisen vittumaisen pirullisesti:

- Vaan mitäs sinä teit tuota kehitystä vastaan? Kyllä sinä tiesit sen, että valtamedia oli ollut pimperovallan alla jo jostain vuodesta 2000 ja risat. Tämähän on ollut vain luonnollista kehitystä. Panitko koskaan hanttiin? Sanoitko että pimperovallan julistama monikultturismi ja ilmastohysteria on pitkässä juoksussa kansallemme tuhoisaa? Että se täytyy pysäyttää? Etpä tainnut sanoa?

- No enhän minä sanonut niin. Kun se ei olisi ollut poliittisesti tarkoituksenmukaista. Enkä minä uskaltanut ottaa valtamedian vihankostamisen riskiä. Niinpä minä sitten nyökkäilin ja nöyristelin ja esitin että sen pimulauman puheissa oli jotain järkeä.

- Eli sinä sitten kuvittelit että kun sinä komppaat vihervasemmistolaista ja feminististä sanomaa niin silloin äänestetään sinua, eikä aitoja, tunnustuksellisia vihervasemmistolaisia?

- No joo, kyllä siinä niin pääsi käymään. Ja sitten ne tunnustukselliset vihervasemmistolaiset veivät meikäläistä kunnon rehellistä opportunistista roistoa kuin litran mittaa. Ja nyt minun on pakko nöyristellä reaalimaailmasta vieraantuneitten naisten edessä niin kuin pahimmalla suomettumisen kaudella Moskovan edessä. Ja hyväksyä tuon kaiken mainitsemasi lisäksi joka ainoa feministinen sekopääidea ja kaiken lisäksi kaikenlainen transpelleily. Uskotko huviksesi että tunnen itseni pelleksi?

Epäilyksen Piru kaatoi itselleen hieman lisää konjakkia, sytytti sikarin – aito havannalainen tietenkin – ja hymyili urapoliitikolle oikein helvetillisen vittumaisella ja kieltämättä tilanteeseen sopivalla hymyllä:

- Mutta nythän sinulla olisi tuhannen riikintaalerin paikka puhkaista kupla. Sanot julkisesti sen, mitä sanoit minulle. Kyllä sinua kuunnellaan. Eikä sinulla ole enää menetettävää. Taloutesi on turvassa vaikka jäisitkin seuraavasta eduskunnasta pois. Kun olethan sinä eläkeiässä muutenkin ja kaukana persaukisesta. Sinä olisit tiedätkös sankari. Kuplan puhkaisija. Valtiomies. Aikana, jolloin valtiomiehille olisi enemmän kuin tarvetta.

Urapoliitikko katsoi jonnekin kaukaisuuteen ja hätkähti sitten kun hoksasi että se katsoi syyttäen takaisin hänen omilla kasvoillaan. Kasvoilla siltä kaukaiselta ajalta jolloin hän ei vielä ollut poliittinen broileri. Sitten hän painoi päänsä ja vastasi:

- Olishan se kieltämättä hienoa. Mutta ei minusta ole siihen. En uskalla. En minä kestäisi sitä intersektionaalista joukkorääkymistä. Ja siks toiseks minä menettäisin siinä kasvoni. Tunnustaisin että sen lisäksi että olen ollut opportunistinen roisto, olen ollut myös reaalimaailmasta vieraantuneitten feministien hyödyllinen idiootti.

- Niin että sinä olet jatkossakin noiden reaalimaailmasta vieraantuneitten feministien hyödyllinen idiootti?

- Niinhän minä olen. Ja valehtelen pokkana julkisuudessa että juuri heitä ja heidän tuoreita ajatuksiaan tämä maa tarvitsee.

- Vaikka juuri he ja heidän tuoreet ajatukset vievät tämän maan perikatoon?

- Juuri niin.

- Eli kasvojesi säilyttäminen on sinulle tärkeämpää kuin kansasi hyvinvointi?

- Juuri niin.

- Vaikka tiedät että aikanaan historia repii sinun kasvosi rikki ja tekee sinusta petturin.

- Juuri niin. Mutta silloin minä olen jo haudassa.

- Voisiko siis lyhyesti ja ytimekkäästi todeta että sinä olet tyhjähousu paska?

- Kyllä näin voisi todeta. Ja häpeämätön sellainen.

Epäilyksen Piru laittoi konjakkimukinsa pöydälle ja katsoi urapolitiikkoa ilmeellä jossa oli sekä sääliä että halveksuntaa. Sitten hän totesi:

- Olet sinä ainakin rehellinen. Voi kun olisit rehellinen muillekin kuin minulle. Mutta olet kuitenkin ansainnut lahjan. Huomaat sen kyllä. Täytyy mennä. Mutta minä palaan vielä. Som´ helvetillinen moro.

Epäilyksen Piru katosi rikinkatkuiseen pilveen ja urapoliitikko mietti että mikähän se lahja oli. Kun hän meni peilin eteen niin hän huomasi.

Jaahah… no, kai tuon peilikuvan kanssa loppuikänsä pärjää. On tässä itsensä jo sen verran kovettanut. Pari konjakkia vielä ja sitten nukkumaan. Ja huomenna jatketaan huoraamista niin kuin aina ennenkin. Tosin olivathan ne pelkällä jalkovälillään huoraavat loppujen lopuksi paljon rehellisempiä…