tiistai 12. maaliskuuta 2024

LISÄÄ RÄÄKÄTTÄVIÄ OPPILAITA

Helsingissä suunnitellaan taas sitä mitä on suunniteltu ennenkin eli ”segregaation vähentämistä”. Tämähän meinaisi sitä että edes vähän opiskelua yrittäviä suomalaisia nuoria siirrettäisiin opiskelemaan rikastettuihin kouluihin joiden työrauhan aste lienee kaikille tiedossa ja muissakin kouluissa luokat sotkettaisiin. Valtamediapuolue VMP:n yksi lemmikeistä eli Nasima Razmyar tietysti kannattaa tätä ja kommentoi:

Myös oppilaaksiottoalueita pitäisi hänestä uudistaa. Ennen Helsingissä on ajateltu, että kaikki oppilaat menevät lähimpään kouluunsa, mutta alueet ovat eriytyneet niin paljon, että tämä ei Razmyarista enää toimi.

Esimerkiksi yksittäisten omakotitalo- ja vuokratalovaltaisten alueiden siirto toisiin oppilaaksiottoalueisiin voisivat vaikuttaa jo paljon.

Epäilemättä suomalaiset vanhemmat yrittävät saada lapsensa sellaisiin kouluihin jossa he voisivat olla edes suhteellisen rauhassa. Tietysti se ei ole utopian ja vastuullisen valehtelun mukaista.

Onko siitä mitään hyötyä, että yhdessä koulussa käy erilaisista taustoista olevia oppilaita, jos he eivät ole missään tekemisissä keskenään?

Voisiko olla niin, että tähän keskinäisen tekemisen välttelyyn on ihan perustellut syyt? Helsingin Pravdan jutussa vedotaan taas johonkin tuoreeseen kirjaan:

HS kertoi maanantaina dosentti Marja Peltolan ja kasvatustieteen professori Sonja Kosusen tuoreesta kirjasta, jossa nuoret puhuvat tutkijoille luokkaeroista, joita he itse näkevät arjessaan.

Helsingin kouluista ja alueiden eriytymisestä puhuttaessa keskusteluun nousevat nopeasti maahanmuuttajat ja S2-luokat.

Kirjan toimittaneiden Peltolan ja Kosusen mukaan enemmän pitäisi kuitenkin puhua yhteiskuntaluokasta. Siitä, miten erilaisista perheistä kantasuomalaisetkin lapset tulevat.

Mikähän kumma siinä on että kantasuomalaiset nuoret eivät ole – yhteiskuntaluokasta riippumatta – saaneet aikaiseksi sellaista sadistisen väkivallan aaltoa kuin kehitysmaalainen tuontitavara? Nasima Razmyar puolestaan jatkaa:

On helppoa puhua tiukasta kurista ja kännyköiden vähentämisestä ja kääntää katse pois vaikeammista asioista, esimerkiksi köyhyydestä ja sosioekonomisesta taustasta.

Ja muuan Ykä puolestaan toteaa että suomalaisissa kouluissa alettiin poistaa kuria jo 1970-luvulta ja nyt opettajien mahdollisuus puuttua, no, yhtään mihinkään on olematon. Mitenkäs, jos sitä kuria taas yritettäisiin? Tosin nykyisellä opettajamateriaalilla se tuskin onnistuu. Ja hei! ”Sosioekonominen tausta” huudettu! Vanhaa tuttua. Kehitysmaalaisten sadistinen rikollisuus = sosioekonomisesti haastava tilanne. Eli vika ei olekaan tuontitavaran vaan suomalaisen yhteiskunnan.

No, oikeastaan tässä postauksessa ei ollut juuri mitään uutta. Mutta tulipahan vain todettua että Helsingissä vastuullinen valehtelu on edelleenkin pakollinen normi.

Kuinkahan monta kierrosta se kissa on kiertänyt sen kuuman puurolautasen ympäri?

Yksi viimeisen vuosikymmenen huonoimmista vitseistä.

28 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moro Ykä,
Demarit pyrkii vetämään kaikki paskaan, jotta saadaan tasa-arvoinen tilanne. Saas nähdä miten paljon vaikuttaa poismuuttoon Helsingistä ja alkaako yksityiskoulujen suunnittelu ja perustaminen.
Vihervasemmisto, sisältää myös kokoomuksen vasemmisto siiven(Vartiainen &Co) mädättää kaiken!

VMP esti, kaikilla alustoillaan uutisen kommentoinnin jostain syystä!

Voi Aikoja Voi Tapoja

Anonyymi kirjoitti...

Kivassa koulussa ei kiusata kuin kantiksia!
Huru-ukko

Heikki kirjoitti...

Vasemmiston mielestä ei saa tukea minkäänlaisia lahjakkuuksia, koska se on muka muilta pois. Kaikille vaan sama vaan sama koulutus peruskoulussa.

alianor d'aquitaine kirjoitti...

Naziman ratkaisumalli on täsmälleen sama kuin on ollut Ruotsissa jo vuosia. Kuljetetaan bussilasteittain maahanmuuttonuoria parempien alueiden kouluihin. Ja kuinka ruotsalaiset, jotka on asetettu selkä seinää vasten lastensa tulevaisuuden suhteen, ovat reagoineet? He myyvät omaisuutensa ja muuttavat ulos maasta.

Kun raskaan sarjan veronmaksajat nostavat joukoittain kytkintä on yhteiskunnallinen romahdus jo vauhdissa. Tästä ilmiöstä ei yksikään tiedotusväline Suomessa kerro. Miksiköhän?

Anonyymi kirjoitti...

Razmyar tarkoittaa, että kun white flight on alkanut toteutua myös Suomessa ja halutaan muuttaa rauhallisemmille alueille ja lapsien toivotaan koulussa jotain oppivankin, niin eihän se nyt kerta kaikkiaan käy! Jokaisen pitää päästä osalliseksi monikulttuurin ihanuudesta ja jos ei muuten, niin vaikka väkisin. Missähän rouva itse mahtaa asua tai toinen hyväkäs Li Andersson, joka takuulla tulee laittamaan lapsensa tästä kulttuurin rikastuksesta osattomaksi jostakin kumman syystä jääneeseen ruotsinkieliseen kouluun.


Rouvan Ano

Seppo Oikkonen kirjoitti...

"Vastuullinen valehtelu" on hyvä, yhteiskuntamme tosiasiallista tilaa hyvin kuvaava termi.

Jos meillä olisi silmät nähdä, miten pahasti totalitarismin kaltaisesssa tilassa yhteiskuntamme jo on, huutaisimme tuskaamme. Totalitarismeille tyypillisen puhumattomuuden kulttuurin tilassa kaikki arkoja aiheita koskeva keskustelu on muuttunut valehteluksi. Normipaineen sisäistämistä sitten tosiaan kutsutaan "vastuullisuudeksi".

Itseäni ovat kiinnostuneet kysymykset siitä, miten tämä eurooppalaisen uuden ajan ajattelu, joka luonnontieteiden puolella tuotti muutamassa vuosisadassa maailmassa aivan ennen näkemättömän edistyksen, hmmm, "sosioekonomisen aseman" -- että miten siis tämä ajattelu ihmistieteiden puolella jämähti lähtökuoppiinsa niin että nyt tosiaan ihmistieteilijät elävät täysin todellisuudentajuttomissa ideologisissa kuplissaan ...

Ja yhtäältä "talousajattelu" ja sen rinnalla keskiaikaiset inkvisitiovaltuudet elvyttänyt juristeria ovat ottaneet akateemisetkin kaavut käyttöön saadakseen monikulttuurisuusideologialle ja -propagandalle maagista arvovaltaa... Nimenomaan nämä nykyiset "oppineet" rakentelevat mielessään jonkilaisia akateemisella arvovallalla aidattuja "turvallisia tiloja" joista käsin voivat levittää tekopyhiä selityksiään "sosioekonomisista tekijöistä"...

Huonosti menee. Monikulttuuristuminen puhuttelee narsistisia elämyksenmetsästäjiä. Mutta siitä on leikki kaukana, kuten rikostilastot osoittavat.

Strix Senex kirjoitti...

Koulua on alkanut vainota tasa-arvon nimellä kulkeva pyrkimys tasapäistämiseen eli latistamiseen. Mahtaako tietoisena tavoitteena olla vauhdikkaaseen alamäkeen ajautuneiden Pisa-tulosten kääntäminen suoranaseen pystysyöksyyn, mutta se kuitenkin saadaan tulokseksi tuolla puoskaroinnilla.

Neljän naisen tutkijaryhmä oli tutkinut peruskoulua, eikä suinkaan tulosten tason vaan tasa-arvon näkökulmasta. Touhua oli rahoittanut peräti Suomen Akatemia.

Tutkijoiden keskeinen ajatus oli, että ”Suomessa halutaan kovasti uskoa yhtenäiseen peruskouluun”. Erilaisuus nähtiin siis ongelmana, josta täytyy päästä eroon. Valitettiin, että eriytymistä tapahtuu myös koulujen sisällä. ”Painotusluokista voi tulla eräänlainen kultahippuryhmä, jonka potentiaaliin uskotaan enemmän kuin muiden”. Jos painotusluokalle hakeneet kootaan koulussa samaan ryhmään, syntyy jakoja ”meihin” ja ”niihin”. Niin oppilaat kuin opettajatkin tunnistavat ryhmien väliset erot ja puhuvat niistä.

Muutaman kerran olen todennut, että ongelmiemme syynä on kehno ajattelu. Tämä tapaus oli jälleen hyvä esimerkki siitä. Jälleen kerran siis sekoitetaan keskenään tasa-arvoisuus ja tasapäisyys. Sen sijaan, että tavoitteena olisi se, että jokaisella oppilaalla on yhtäläiset mahdollisuudet kehittyä täyttämään oman lahjakkuutensa ja potentiaalinsa tarjoamat mahdollisuudet pyritäänkin siihen, että kaikki oppilaat ahdetaan samaan muottiin. Mutta ei sellainen koulu edusta tasa-arvoa. Se on kuin Prokrusteen vuode, jossa pidemmät typistetään ja lyhyemmät venytetään hengiltä. Moinen käsitys tasa-arvosta kertoo nurinkurisesta tarpeesta tunkea kaikki ihmiset samaan muottiin sen sijaan, että muokattaisiin muottia heille sopivaksi. Sen sijaan, että lahjakkaalle luonnontieteilijälle tarjottaisiin edellytykset kehittyä omalla alallaan, lahjakkaalle musiikki-ihmiselle omalla alallaan, kielellisesti lahjakkaalle omalla alallaan ja käsistään kätevälle omalla alallaan, kaikki yritetään tunkea samaan muottiin, jolloin heidän lahjakkuuttaan typistetään ja heitä yritetään tuskallisesti venyttää kykyjensä ja tarpeidensa kannalta vääriin tavoitteisiin.

Ja mikäpäs muu se sieltä kaiken takaa kurkisteleekaan, kuin iänikuinen marxilainen luokkasota. Mitään epäselvää ei jää, kun ”tutkija” kirjoittaa, että ”Vain harva teini-ikäinen käyttää termiä ”yhteiskuntaluokka”, mutta nuoret tunnistavat kyllä, mihin porukkaan kukakin kuuluu. Erot näkyvät esimerkiksi pukeutumisessa, harrastuksissa ja kaverisuhteissa. Erot näkyvät nuorten ajatuksissa tulevaisuudesta. Keskiluokkaisilla nuorilla on kauas ulottuvia ammatillisia haaveita ja käsitys siitä, mihin he hakeutuvat opiskelemaan peruskoulun jälkeen, mutta huono-osaisesta taustasta tulevilla tulevaisuushorisontti yltää pahimmillaan vaan seuraavaan aamuun”

Ja mitäpä muuta tämä omassa kuplassaan ja kuvitelmissaan elävä ”tutkija” löytääkään ratkaisuksi muuta kuin sen, että ”he ja heidän perheensä tarvitsevat moniammatillista tukea” ja ”opettajainhuoneissa pitäisi uskaltaa puhua siitä, että on olemassa sellainen asia kuin yhteiskuntaluokat” ja ”kun koulut eivät voi määrätä nuorten kaverisuhteita (vaikka tutkijalla näyttää kova halu sellaiseen olevan) niin koulussa voidaan tehdä paljon sen eteen, että erilaiset nuoret ovat tekemisissä toistensa kanssa”. Siis lisää kapulakieltä, lisää byrokratiaa, lisää marxilaista propagandaa ja lisää pakottamista.

Turha tässä on enää jeesustella. Suomen akatemian rahoittama tutkimus on vajonnut lysenkolaisen puoskaroinnin tasolle.

Anonyymi kirjoitti...

Amen. Erittäin hyvä kommentti!

Anonyymi kirjoitti...

Mistäköhän tämä tuontitavaran kantaväestöön kohdistama sadistinen rääkkäys enimmäkseen johtuu, kulttuurista vaiko geeneistä?

Anonyymi kirjoitti...

No, saadaanpahan ainakin syrjäseudut pian asutettua, kun white flight kiihtyy. Näille alueille pitääkin sitten kohdistaa valtion vielä erityistukia, jotta saadaan sivistys taas kukoistamaan. Jääköön vihervasemmiston liima-aivot stadiin luomaan onnelaansa matujen kanssa.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

Tasan varmaam Lii Andersson laittaa lapsensa ruotsinkieliseen kouluun, jonne ei kielitaidottomia hyväksytä. Mutta vähemmistönä heillä on pysyvä erioikeus positiiviseen syrjintään.

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa ihan Savoa Partnersilta eli täydellistä sekoilua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Voi Ajoille Voi Tavoille, Huru-ukolle, Heikille, alianor d´aquitanelle, Rouva Anolle, Seppo Oikkoselle, Strix Senexille, Ano1:lle, Ano2:lle, Tapsalle vaan, Ano3:lle ja Ano4:lle & kiitos kommenteistanne ja hyvistä lisäyksistänne.

Se järjetön tasapäistäminenhän alkoi jo kauan sitten kun peruskoulussa poistettiin tasokurssit. Sama linja on jatkunut eikä järjestelmä ole koskaan pysähtynyt miettimään että meniköhän joku vikaan.

Näitten monikultturismin aktiivikannattajien lapset eivät aivan varmasti ole rikastetuissa koulussa.

Niin kuin Strix Senex totesi, on nykyinen yhteiskunnallinen tutkimus poliittista julistusta ja puoskarointia.

Eräs Ano mietti johtuuko tuontitavaran sadistinen käytös kulttuureista vai geeneistä. Varmaan molemmista mutta edustavathan ne kulttuuria joille vääräuskoinen on alempana kuin käärmeen maha.

Tuohon Savoa Partnersiin täytynee tutustua. Oli aivan uusi tuttavuus.

QroquiusKad kirjoitti...

Se järjetön tasapäistäminen alkoi peruskoulun perustamisesta.

Muuan Jukka Kemppisen blogin kommentaattori muisteli omaa koulutaivaltaan:

kansakoulun kahden ensimmäisen lukuvuoden aikana luokka jakautui selkeästi heihin, jotka hakisivat nelosluokan päätteksi oppikouluun ja kansakoulussa jatkajiin.
Jälkimmäiset kävivät kuuden kansakoululuokan päälle kaksi luokkaa kansalaiskoulua ja siirtyivät työelämään ammattikoulujen kautta.

Oppikoulussa tapahtui taas keskikoulun kahden ensimmäisen lukuvuoden aikana sama luokan jakautuminen heihin, jotka siirtyisivät viiden luokan jälkeen opistojen keskikoulupohjaisten linjojen kautta työelämään ja lukioon jatkajiin.

Lukiossa ei enää ollut havaittavissa jakoa kirjoittajiin ja reputtajiin:
luokka oli jo sen verran valikoitua väkeä.

Peruskoulu pilasi kaiken hirvittävällä tavalla alkamalla pakottaa keskikoulun oppimäärää sellaisille, joille ei olisi tullut MIELEENKÄÄN hakea oppikouluun!
Siinä eivät tasokurssit paljoa auta, kun systeemi on jo lähtökohtaisesti vedetty päin helvettiä.
Niinpä liian vaikeaan kouluun pakotetuille jäi päteminen liikunta- ja välitunneilla.
Erityisesti jälkimmäisillä.
Sitten ne saivat tuoda välitunnit oppitunneille.

Ja sitten niitä perkeleitä alettiin tuoda maahan!

Kaarlo Markkanen kirjoitti...

Mulla on tosta Kiva Koulusta hyviä kokemuksia. Tosin yli kymmenen vuoden takaa ja pieneltä paikkakunalta. Ei varmaan joka paikassa voimi.

Kaarlo Markkanen kirjoitti...

Savoa partnersin logossa on merimajakka, tai ainakin se näyttää ihan isolta majakalta, vaikka Savo on sisamaa maakunta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Kaarlo Markkaselle & kiitos kommenteistanne.

Qqroquius Kad: Valitettavasti se meni varsin pitkälle juuri noin.

Kaarlo: Ei todellakaan toimi joka paikkakunnalla vaikka poikkeuksia varmasti on. Ja mainitsemasi firma vissiinkin toimii Helsingissä.

QroquiusKad kirjoitti...

Saattaahan se KiVa Koulu tosiaan toimia niin, ettei siellä kiusata.
Eli lällätellä ja tönitä ohimennen.
Välitunneilla ja monilla oppitunneilla rehottavaan raakaan, barbaariseen väkivaltaterroriin ei sitten tarvitsekaan puuttua, kun koulussa ei kerran kiusata, tilu lilu lei!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Mitä pienempi koulu, niin sen paremmin asiaa voi vahtia. Valitettavasti niistä pienistä kouluista on jo aikaa sitten pyritty pääsemään eroon.

Antifilatelisti kirjoitti...

Kotikoulu on aina vaihtoehto.

QroquiusKad kirjoitti...

Kotikoulu on aina vaihtoehto sellaiselle, jolla on siihen mahdollisuudet.
Varsin harvalla koskaan on.

Yhtä hyvin voi sanoa, että kouluväkivallan uhriksi joutumiselle on aina vaihtoehtona hakata ja potkia kaikki päälletulijat itäkiinalaisilla ninjatempuilla aivan niin kuin amerikkalaisissa väkivaltaohjelmissakin joka päivä tehdään.
Sehän on helppoa, pienikokoiset naisetkin paiskovat satakiloisia äijiä pitkin seiniä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Antifilatelistille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Qroquius Kad on tässä oikeassa. Hyvin harvalla on mahdollisuus kotikouluun. Ja QK on oikeassa myös tuossa ylivoimaa vastaan tappelemisessa.

Antifilatelisti kirjoitti...

QK, riittää että pahoinpitelee sen pääkiusaajan mielellään hyvin arvaamattomalla tempulla. Itse tein niin, että yhdellä välitunnilla yllätin provosoimatta, ja otin häntä kraivelista kiinni ja hakkasin hänen päätään naulakkoa vasten kunnes rusahti.

Sain siitä kaksi tuntia jälki-istuntoa. Enkä ole katunut tippaakaan. Sain siitä vaarallisen hullun maineen, mutta se oli pienempi riesa kuin jatkuva kiusaaminen. Aikuisten maailmassa se olisi ollut tapon yritys. En ole katunut sitä hetkeäkään.

QroquiusKad kirjoitti...

Sehän on mukavaa sinulle, että sait käydä tuollaista koulua missä terrorisoijat olivat heikkoja pelkureita.
Minun koulussani ne olivat sukurutsaamalla eläimen tasolle barbarisoituja jääkiekkoilijoita ja tuosta tempusta siellä tekemänäsi ne olisivat hakanneet sinulta luut rikki.

Olen sinulle hyvin kateellinen, että sait käydä tuollaista kirjaimellisesti kivaa koulua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Antifilatelistille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Mutta Antifilatelisti syyllistyi varsin yksisilmäiseen kommentointiin. Joo, sinä hakkasit kiusaajasi. Entäs sitten? Kun on lukematon määrä muita rääkättyjä jotka eivät siihen pysty.

QroquiusKad kirjoitti...

Eikä olisi tuokaan hakannut ensimmäistäkään jääkiekkorikollista siinä sukurutsatun Kyläaatelin hallitsemassa helvetinkolussa, jossa minä jouduin olemaan, tulematta itse kostohakatuksi tohjoksi.

Antifilatelisti kirjoitti...

QK: Auts. Joukkuelajien urheilijat ovat kaikkein pahimpia. Jos koulukiusaaja on urheilija, hän on poikkeuksetta joko futari tai lätkäapina. Syystä että joukossa tyhmyys tiivistyy ja vastuu laimenee, joukkuelajeissa pätee laumaidentiteetti ja tribalismi, ja siellä on me vastaan ne -identiteetti. Ja pahinta on, että nuo lätkäapinat jatkavat tuota väkivaltakäytöstään pitkälle koulun ulkopuolelle ja aikuisikään asti. Harva se päivä saamme lehdistä lukea, että joku lätkäapina on syyllistynyt raiskaukseen tai pahoinpitelyyn, nyt viimeksi Tapparan Topi Rönni.

QroquiusKad kirjoitti...

Jääkiekkoilijat ovat kaikista pahimpia, koska jääkiekkoon on jostain syystä annettu muodostua roistokulttuuri:
tosi pelimiehen ee edes odoteta noudattavan sääntöjä, vaan päinvastoin pelin Salattuun Koodiin™ kuuluu rikkoa sääntöjä koko ajan mielellään mahdollisimman väkivaltaisesti.

Roistokäyttäytmistä puolustellaan pelin fyysisyydellä.
Rugby on vähintään yhtä fyysistä, eikä siellä nähdä tuollaista mitä jääkiekossa joka toisella erätauolla.
Rugby on malliesimerkki vastustajan kunnioituksesta.
Jääkiekossa se loistaa täydellisellä poissaolollaan.

Tuon tuostakin mietin, mitähän nuo roistot tuumisivat jos tehtäisiin niin kuin moni luulee haluavansa:
poistetaan säännöt ja tuomarit!
Koko joukkue jäälle ja täysi rieha päälle 60 minuutin ajaksi loppusummeriin asti pelikatkojen tai erätaukojen haittaamatta.

Kunhan ei vaan monella the Tosi Pelimiehellä™ alkaisikin alaleuka väpättää:
"Emmä enää tykkää kun tästä on tullu tällästää-ähä-ähää..."