TIEDOSTAVAA RAKENTAMISTA OSA II

Aikaisemmassa kirjoituksessani tuli puututtua siihen meitä kantasuomalaisiakin armottomasti järkyttävään epäkohtaan, etteivät suomalaisten veronmaksajien rahoilla elävien etnisesti edistyksellisten kansakuntien edustajat saa itselleen niin suuria ja siihen malliin remontoituja asuntoja kuin ne itse haluavat. Täytyy muistuttaa, että Helsingin Vihreät ovat puuttuneet tähän epäkohtaan jo vuonna 2009. Koska vihreät eivät ole koskaan väärässä, ei asia ole heiltä varmaankaan unohtunut. Messing up the whole town is tough job, but somebodys got to do it, ja vuodenvaihteessahan aloitti Helsingin kaupunkisuunnittelusta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana eräs vihreä nimeltään Anni Sinnemäki jolla tähän tehtävään tarvittavat kyvyt ja erikoisosaaminen löytyvät aivan varmasti, joten ei ole varsinainen ihme, että myös Helsingin Sanomat juuri tähän saumaan tästä suuresta epäkohdasta muistuttaa.

Kun asiasta vastaavana viranomaisena toimii Sinnemäki ja vihreitten ehdotuksilla on vielä se paha taipumus, että ne tuppaavat menemään valtuustossa läpi, voi tämä tietää kylmää kyytiä helsinkiläisille veronmaksajille.

Kuinka kylmää? Jos Helsingin kaupunginvaltuusto ihan oikeasti tarttuisi kansainvälis-inhimilliseen vastuuseensa ja hankkisi jokaiselle esim. somali- ja arabiperheelle sellaiset asunnot, mitä ne vaativat, niin mitähän se summa kustantaisi?

Vuonna 2009 vihreä silloinen asuntolautakunnan puheenjohtaja Vesa Peipinen totesi, että on olemassa 530 etnisesti edistyksellistä suurperhettä, joitten asumisoloja tulisi korjata. Heppu totesi, että asuntoa hakevien joukossa oli 18 henkilön perheitäkin. Lukumäärä on nykyisessä Helsingissä epäilemättä lisääntynyt, mutta mennään nyt noilla tiedoilla.

530 etnisesti edistyksellistä suurperhettä. Joille tarvitaan 530 asuntoa. Noin äkkiseltään kun miettii, niin ne suurperheet keskittyvät tietyille alueille Helsingissä ja minimineliömäärä olisi 120 neliötä. Otamme apuun Oikotien ja lähdemme katsomaan jo olemassa olevia, mahdollisesti ostettavia asuntoja. Etsimme kerrostaloasuntoja, sillä Helsingissä ne ovat pääosin sellaisia. Kohteena Itä-Helsinki. Mutta kehno. Niitähän on aika vähän. 

Aurinkolahti, 131,5 neliötä. Hinta 780.000 euroa.

Laajasalo, 124 neliötä. Hinta 585.000 euroa.

Viikki, 148 neliötä. Hinta 455.000 euroa.

Myllypuro, 120 neliötä. Hinta 289.000 euroa.

Herttoniemi, 140,5 neliötä. Hinta 586.000 euroa

Vuosaari, 143 neliötä. Hinta 980.000 euroa.

Tammisalo, 194 neliötä. Hinta 850.000 euroa.

Aurinkolahti, 163 neliötä. Hinta 916.510 euroa.

Ja siihenpä ne tällä katsomisella loppuivatkin. Katsotaanpas Pohjois-Helsinkiä:

Siltamäki, 128,5 neliötä. Hinta 219.000 euroa

Viikki, 148 neliötä. Hinta 455.000 euroa

Tapanila, 120,5 neliötä. Hinta 498.000 euroa.

Arabianranta, 170 neliötä. Hinta 699.000 euroa.

Vanhankaupunginlahti, 141 neliötä. Hinta 725.000 euroa

Maunula, 125 neliötä. Hinta 666.000 euroa.

Ja siinähän nekin sitten olivat. Ruvetaanpa laskemaan. Jos hintapohja on tuo, ja jo vuonna 2009 vihreitten luetteloimille perheille hankittaisiin ostoasunnot Helsingin kaupungin toimesta (joitten hoitovastikekin luonnollisesti maksettaisiin Helsingin kaupungin toimesta), niin noitten kämppien hinnan keskiarvo on 621.679 euroa per kämppä.

Mitenkä on? 530 perhettä ja niille tiedostavalla tavalla sopivat asunnot?

530 x 621.679 = kolmesataakaksitoista miljoonaa seitsemänsataaneljätuhatta kuusisataa kahdeksankymmentä euroa. Kun ottaa huomioon, että Helsingin kaupungin budjetin käyttömenot ovat vuodelle 2015 4,7 miljardia euroa, niin tätä hanketta voi verrata koko lailla urhean neuvostokansan Baikalin - Amurin-radan rakentamiseen. Tosin sillä radalla saatiin tavaraakin kulkemaan eli vaikka sekin oli koko lailla poliittinen hanke, niin olihan hänessä jotain hyötyäkin.

Entä jos nämä asunnot sitten asiasta tehden rakennetaan. Pauli Vahteran tuoreessa kirjoituksessa todettiin rakennuskustannuksiksi 3.500 – 4.500 € neliötä kohden ja koska kyseisiin asuntoihin tarvittaisiin erityissuunnittelua ja erityisratkaisuja erityistarpeita varten olisi summa todennäköisimmiin tuo 4.500 €. Jos jokainen kämppä rakennettaisiin 120 neliön kokoiseksi, olisi kustannus yhtä kämppää kohden 540.000 € eli koko hoito kustantaisi 286 miljoonaa 200 tuhatta euroa. 

Tietysti kun me suomalaiset mainostamme että opimme muiden virheistä emmekä perusta ghettoja, niin sehän tietäisi sitä, että myös Etelä-Helsingin asuntokanta tulisi ottaa käyttöön ja sehän kustantaisi vielä enemmän. 

Mitä tällä hankkeella sitten saavutettaisiin? Ei mitään. Sillä kyseisessä hankkeessa helsinkiläiset maksaisivat satoja miljoonia siitä, että heillä olisi elätettävänä täsmälleen yhtä suuri porukka kuin ennen tätä hankettakin. Epäilemättä sillä saataisiin tietty tilastopiikki esim. somaleitten ja arabeitten työllistymisessä. Sillä jos tuollainen raha upotettaisiin tavallisen kansalaisen näkökulmasta murrin perseeseen, niin ilman muuta pitäisi räätälöidä huomattava määrä julkishallinnollisia tulkin- ja projektityöntekijän virkoja (joita ei oltaisi koskaan tarvittukaan, elleivät nämä kansanryhmät olisi tulleet Suomeen elätettäväksi), jotta voitaisiin osoittaa, että käytetyt voimavarat eivät olisi menneet hukkaan ja mediassa saataisiin aikaan niin sanottuja inhimillisiä menestystarinoita jonka pääosassa olisi ylpeä suojatyöntekijä josta suomalaistenkin tulisi ottaa mallia. Nettoveronmaksajien määrä näissä menestystarinoissa olisi edelleenkin etsittävissä täikammalla ja kovin, kovin heikoin tuloksin, mutta piruakos tässä taas kertaalleen takertua yksityiskohtiin.

Ja luonnollisesti, mikäli tällaiseen mielettömyyteen ryhdyttäisiin, siinä olisi myös hyvin vahva ns. sisäänheittoefekti. Kun tilannehan on nytkin se, että mikäli vaikkapa somali saa jalkansa Suomen maaperän alueelle, ei häntä voi pois heittää ilman hänen omaa suostumustaan ja hän saa täyden elannon loppuiäkseen. Ja kun hän viestittää Somaliaan, että elatuksen lisäksi nämä idiootit ihan oikeasti kustantavat meille sellaiset asunnot, joista hänet elättävät suomalaiset eivät näe edes päiväunia, niin mikähän vaikutus Suomeen kohdistuvaan maahanmuuttoon asialla mahtaisi olla?

Tiedostavien ihmisten on aina hyvin helppoa sanoa että mitä. Sen sijaan kysymyksiin miten ja millä rahalla he eivät viitsi puuttua. Ne ovat liian rahvaanomaisia, joten ne he voivat jättää toisten mietittäväksi. Ovathan he sentään sanoneet, että mitä. Hotellin respasta esitetään harras pyyntö niin Helsingin Sanomien toimittajille kuin vihreillekin, että ennen kuin sanotte mitä, tehkää ensiksi jotain muuta. Käykää lenkillä. Syökää voileipä. Harrastakaa seksiä. Lukekaa hyvä kirja. Tai lyökää kyynärpää kiveen. Usein jo se helpottaa.

TIEDOSTAVAA RAKENTAMISTA

Hotellin respaa viisaammat tahot, joitten mielenrauhaa Epäilyksen Piru ei ole koskaan järkyttänyt ovat viime päivinä selkeästi todistaneet että millään ei ole tekemistä minkään kanssa ja suomalaistenkin pitää palata pohtimaan todellisia ongelmia. Yksi perustavaa laatua oleva ongelmahan on se, että islamilaisia maahanmuuttajia ei Suomessa vieläkään kohdella tiedostavalla tavalla tarpeeksi tasavertaisesti ts. nosteta vieläkin enemmän erillisasemaan kantaväestöön nähden.

Yksi tämän räikeän epäkohdan ilmentymistä ilmenee Helsingin Sanomien uutisessa, jonka oli bongannut jälleen kerran mediavalpas Roope. Uutisen otsikko onkin jo paljonpuhuva:

Suomesta tuli monikulttuurinen, asunnoista ei – muslimiperheille sopivia koteja ei juurikaan rakenneta.

Jutussa todetaan, että samaan aikaan kun kulttuurien kirjo Suomessa lisääntyy, lisääntyy myös erilaisten asumisratkaisujen tarve:

Islaminuskoisen kodissa on tärkeää, että naiset voivat välttyä miesten katseilta tarvittaessa. Esimerkiksi ruokaa voi laittaa kätevämmin ilman huivia, mutta silloin keittiön tulee olla suljettu tila. Jos perheeseen tulee vieraita, miesvieraiden olisi ihanteellista käyttää omaa sisäänkäyntiä. Tytöt ja pojat eivät saisi asua samassa huoneessa enää yli 7-vuotiaina.

Yksi merkittävistä kulttuurieroista on perheiden suuri koko. Samassa asunnossa voi asua monilapsisen perheen lisäksi muita sukulaisia, kuten isovanhemmat.

…

Väestöryhmien välillä syttyvät konfliktit asuinalueilla voivat joskus johtua liian pienistä asunnoista tarpeeseen nähden, kertoo Helsingin sosiaali- ja terveysviraston asumisneuvonnan johtava sosiaaliohjaaja Anne Kinni.

"Esimerkiksi 12-henkisen perheen on vaikea löytää asuntoa, kun isoja perheasuntoja rakennetaan vähän. Liian pienessä asunnossa voi tulla valituksia metelistä tai ruoanlaitosta.”

Tavalliselle suomalaiselle lienee turha selittää, miten hankalaa pottunokan on hankkia itselleen asunto Helsingissä. Etnisesti edistykselliset tahot menevät jo valmiiksi asuntojonoissa ohi ja nyt vaaditaan ihan pokkana rakennussuunnittelun muuttamista uskonnollisten periaatteitten mukaiseksi. Eivätkös nämä olleet niitä maallistuneita muslimeja muuten? Joitten elämään uskonto ei juuri vaikuta? 

Jos tuohon vaatimukseen vastataan, on lopputuloksena pelkästään maahanmuuttajien käyttöön räätälöityjä tolkuttoman isoja asuntoja, jotka taas mahdollisesti tyhjennettyään ovat kantasuomalaiselle aivan liian kalliita, sillä kantasuomalainenhan pääosin maksaa vuokransa itse.

Näille kansanryhmille voi tietysti suositella samaa menetelmää kuin suomalaistenkin kohdalla, eli mennään lakki kourassa pankkiin, otetaan velka, ostetaan tontti ja rakennetaan sille sellainen talo, joka vastaa tarpeita. Tosin tässä on sellainen ero, että kun suomalainen tekee laskelmia, hän tuumii, että mitä tää kustantaa. Etnisesti edistyksellinen henkilö taas voi tuumia, että kuka tään kustantaa. Ja vastauksenhan hän tietää.

Häntä nimittäin ei kiinnosta pankkilainan ottaminen ja syykin selviää uutisessa:

Omistusasuntoja muslimiperheet eivät usein halua ostaa, vaikka varaa olisikin. Se selvisi Hanna Dhalmannin pohjoismaisessa tutkimuksessa.

"Kaikissa pohjoismaissa omistusasuntoihin siirtyminen koettiin hankalaksi, koska islaminuskossa korkojen maksamista tai vastaanottamista pidetään vääränä", Hanna Dhalmann sanoo.

Saido Mohamed allekirjoittaa väitteen. Ongelman ratkaisemiseksi esimerkiksi Britanniassa on islamilaisia pankkeja, joiden lainaehdot ovat uskontoon sopivat. Suomessa sellaisia ei vielä ole.

Näitten muslimien, jotka virallisesti ovat aivan samanlaisia tapamuslimeja kuin suomalaiset ovat tapakristittyjä vuoksi pitäisi siis uudistaa sekä rakennussuunnittelu että pankkijärjestelmä islamilaiselle mallille.

On hyvä muistaa, että nämä ovat vasta vaatimuksia. Mitään virallista uusittua rakennusohjetta ei ole. Mutta on hyvä myös muistuttaa, että edelleenkin Suomen suurimman päivälehden mukaan tässä on kyse suuresta ongelmasta. Myös hotellin respassa ollaan sitä mieltä, että ongelma on olemassa. Mutta se ongelma ei ole etnisesti edistyksellisten väestöryhmien asuntojen koko ja suunnittelu.

HALLINTOALAMAINEN JA EPÄILYKSEN PIRU

Tapahtumapaikka: Erään pienehkön kaupungin viihtyisä omakotitaloalue

Tapahtuma-aika: Nykypäivä

Hallintoalamainen istui tietokoneellaan ja tunsi tekevänsä jotain kiellettyä, mitä hänen ei pitäisi tehdä ja jolla hän asettaisi uhanalaiseksi sen valmiiksi raamitetun elämän, minkä hän oli huolella rakentanut. Jos hän jatkaisi, saattaisi kaikki muuttua pysyvästi. Eikä hän halunnut muutosta siihen valmiiseen mukavaan ja turvalliseen sabluunaan, jonka puitteissa hänen ja hänen perheensä elämä eteni turvallisella radallaan. Mutta jostain syystä hän ei vain pystynyt lopettamaan. Tätä oli jatkunut jo kolme viikkoa. 

Hänen vaimonsa oli jo nukkumassa eikä kysellyt, miksi mies viihtyi koneella niin pitkään iltaisin. Varmaankin vaimo tuumaili miehensä katselevan jalkapalloa tai jotakin. Heidän välinsä olivat edelleenkin aivan hyvät, mutta eivät enää kovinkaan kiihkeät eikä heidän enää tarvinnut mennä yhtä aikaa nukkumaan sylikkäin. He olivat jo pitkän aikaa olleet Oy Perhe Ab. Lapset olivat muuttaneet jo maailmalle, eivätkä hekään kyselleet isänsä tekemisten perään.

Hallintoalamaisen elämä oli oikeastaan varsin mallillaan. Niin taloudellisesti kuin henkisesti. Hän oli keskitason toimistopäällikkö kunnanvirastossa. Vaimo oli lastentarhanopettaja. Heidän mukava omakotitalonsa oli maksettu ja rahaa jäi jo mukavasti elämiseenkin vaikka tietenkin he tukivat opiskelevia poikaa ja tytärtään. Niin kuin kunnon vanhempien kuuluikin. Lapsetkaan eivät olleet pilalle hemmoteltuja eivätkä heidän vaatimuksensa olleet mitenkään kohtuuttomia. Mies oli myös henkisesti ja yhteiskunnallisesti  ainakin omasta mielestään tasapainoinen, sillä hän uskoi Järjestelmään. Hän oli itse ylpeä osa sitä työnsä puolesta ja hänen varsin tiiviiksi betonoitua maailmankuvaansa piti yllä jokapäiväinen Maakuntalehti, Helsingin Sanomien sunnuntailiite sekä Yleisradion uutiset ja ajankohtaislähetykset. Hän luki lehdet tarkkaan ja seurasi säännöllisesti uutisia ja uskoi olevansa sen myötä varsin hyvin sormi maailman valtimolla.

Näin ollen hän mielsi olevansa varsin hyvin perillä maailman ja ennen kaikkea oman maansa tapahtumista, tiesi, mistä piti kiinnostua, mitä piti arvostaa, mitä piti halveksua ja mikä piti kokonaan ignoroida. Se oltiin hänelle toisten toimesta kerrottu ja hän uskoi sen mitään kyseenalaistamatta. Olihan hän Järjestelmän mies. Sekä ammatiltaan että asenteiltaan. Hän äänesti säännöllisesti kokoomusta, sillä hän mielsi sen velvollisuudekseen. Olihan kokoomus hänen mielestään kuitenkin puolueena pysyvyyttä, turvallisuutta ja tasaista kehitystä ylläpitävä tekijä sekä se lukko, joka estäisi ääriainesten minkäänlaisen esille tulon. Hän ei hyväksynyt ääriaineksia. Tosin hän ei aivan tarkkaan tiennyt, mitä ne olivat. missä ne majailivat ja oliko niitä ollenkaan mutta häntä oltiin median taholta niistä varoitettu ja hän otti varoituksen vakavasti. 

Hänen vaimonsa oli vähän vihreisiin päin kallellaan, mutta se ei haitannut, sillä hänkään ei ollut poliittisesti mitenkään aktiivinen. Minkä nyt muisti aika ajoin taivastella sitä, mitä hänenlaisensa naisen kuuluikin taivastella eli ahdasmielisyyttä, rajoittuneisuutta, suvaitsemattomuutta ja ennen kaikkea rasismia. Se olikin helppoa, sillä kaupungissa ei ollut muutamaa venäläisperhettä lukuunottamatta maahanmuuttajia ja vaimo jaksoi muistuttaa, että työpaikan Svetlana oli niin kertakaikkisen ihana, välitön ja aito ihminen. Tältä pohjalta vaimo oli rakentanut kiveen hakatun mielikuvan, että ilman muuta kaikki muutkin maahanmuuttajat olivat sellaisia. 

Hänen naapurustonsakin oli varsin mukava. Politiikkaa ei naapureitten kanssa paljoa puheltu, oltiinpa tekemisissä muuten vain. Puoli vuotta aikaisemmin hänen molemmat lähinaapurinsa olivat vaihtuneet kuukauden välein. Toiseen taloon muutti suurin piirtein hänen ikäisensä kaveri perheineen. Hän oli myös virkamies, sosiaalipuolelta tosin. Toiseen taloon taas muutti perheineen pienyrittäjä, jolla oli suht mukavasti toimeen tuleva autokorjaamo. Perheet tutustuivat ja varsinkin miehet olivat ottaneet tavakseen pitää muutaman viikon välein suhteellisen kosteahkon saunaillan.

Saunaillat olivat menneet leppoisessa hengessä, sillä yhdellekään miehistä ei myyty varsinaista rähinäviinaa. Saunomisen lisäksi asiaan kuului yleensä jalkapallon seuraaminen ja yleensäkin urheilusta puhuminen. Maailman asioita puhuttiin noin yleisellä tasolla. Kaikki olivat sitä mieltä, että jossain Ukrainassa saisivat niin kertakaikkiaan lopettaa sen ampumisen ja se Korean Kim oli varsinainen lutopää. Suomen politiikkaan ei vaan tullut puututtua. Ei siitä mitään sopimusta ollut, mutta ehkä miehet eivät tunteneet vielä toisiaan tarpeeksi.

Edellisessä saunaillassa tilanne oli sitten muuttunut. Oikeastaan vahingossa. Oltiin muisteltu sitä Aasian tsunamia ja poliittisen koneiston tolkutonta hitautta asian tiimoilta. Hallintoalamainen oli todennut itsevarmasti, että kyllä tuollaiset asiat pitäisi jättää ihan puhtaasti virkamiesten hoidettavaksi, niin tulisi jotain valmistakin. Virkamiehet saavat kyllä homman pelittämään.

Sosiaalivirkamies oli katsonut Hallintoalamaista ihmettelevällä ilmeellä. Hallintoalamainen ihmetteli vähän miehen hiljaisuutta ja outoa ilmettä, mutta tajusi sitten hänen ihan oikeasti pohtivan, että oliko Hallintoalamainen ollut tosissaan vaiko päästänyt ilmoille vitsin. Sosiaalivirkamies oli aukaissut oluttölkkinsä, ottanut pitkän huikan ja sanonut sitten:

- Aika jännää oikeastaan. Me ollaan suurinpiirtein samanikäisiä. Ja meillä on suurinpiirtein yhtä pitkä työkokemus virkakoneistossa. Ja me ollaan näemmä päädytty aivan erilaisiin johtopäätöksiin. Sinä luotat virkakoneistoon täysin. Minä taas olen menettänyt uskoni siihen aikaa sitten. Ja totaalisesti olen menettänytkin.

Tästä tulikin sitten keskustelua. Ja se eteni myös maahanmuuttoasioihin. Kävi ilmi, että sosiaalivirkamies suhtautui erittäin negatiivisesti humanitaariseen maahanmuuttoon. Hallintoalamaisen oli vaikea hyväksyä tätä, sillä vaikka heidän kaupungissaan ei juuri näitä maahanmuuttajia ollutkaan, oli hän silti seurannut asiaa tiiviisti mediasta ja sen pohjalta ymmärsi, että maahanmuutto on välttämättömyys hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi jatkossakin ja vaikka se tällä hetkellä aiheutti ehkä suuriakin kustannuksia, oli silti muistettava kuitenkin hädänalaisten ihmisten kärsimys ja auttamisen velvollisuus joka koski tietenkin myös Suomea. Ihmisiä ei saanut ajatella pelkkinä kustannusyksiköinä.

Sosiaalivirkamies ei viitsinyt puuttua Hallintoalamaisen mielipiteessä olevaan melkoiseen ristiriitaan vaan kyseli lähinnä mistä hän tietonsa hankkii. Kävi ilmi, että valtamediasta. Siinä vaiheessa Pienyrittäjä puuttui puheeseen ja totesi, että valtamedian tiedot ovat kyllä tiettyyn suuntaan poliittisesti värittyneitä ja on olemassa muitakin tiedonvälityskanavia. Nimenomaan internetissä. Tähän Hallintoalamainen totesi suoraan:

- Vaan kyllä se on kumminkin niin, että minä haluan lukea nimenomaan ammattilaisten tuottamaa toimitettua tekstiä eikä mitään amatöörien blogirävellyksiä. Sen vuoksi tilaan niin Maakuntalehteä kuin Helsingin Sanomia ja seuraan niin Ylen kuin Kolmosenkin uutislähetyksiä. Silloin en ole rajoittunut yhteen tietolähteeseen. Ja saan uutisia ammattilaisilta. Nimenomaan ammattilaisilta. En miltään amatööreiltä.

Pienyrittäjä totesi tähän, että oletkos pannut merkille, että niin Maakuntalehden kuin Hesarinkin kolumnit ovat jo vuosikausia olleet aika pitkälle samanlaisia ja toisiaan toistavia. Nimenomaan maahanmuuttokysymyksissä. Se, minkä miellät toimitetuksi tekstiksi on itse asiassa pelkkää mielipidekirjoitusta, joka ei sisällä kuin yhden ainoan mielipiteen ja näkökulman. Tähän Hallintoalamainen totesi:

- Mutta kyllä valtamediassa toimitettu teksti on sentään sekä ammattimaista että asiallista. Ei siellä langeta sellaisiin typeriin yleistyksiin ja ylilyönteihin niin kuin vaikka tuo Halla-aho jatkuvasti suoltaa.

Tähän Sosiaalivirkamies kysyi, heittäessään Hallintoalamaiselle samalla jääkaapista uuden oluen:

- Oletko muuten koskaan itse asiassa lukenut Halla-ahon blogia? Ensimmäistäkään kirjoitusta?

- No en, mutta…

- Eli et ole lukenut hepulta ensimmäistäkään kirjoitusta, mutta osaat silti sanoa, mikä niissä on vialla. Eli oliskos niin, että olet lukenut Halla-ahosta näistä lehdistä ja sinulle on kerrottu mitä mieltä sinun pitää niistä olla?

- No mut tajuanhan minä helvetti ittekin, kaikkihan tietää että…

- Ketkä kaikki? Me ei ainakaan tiedetä.

Saunailtaan oli muodostumassa yllättäin musta pilvi. Hallintoalamainen huomasi ihmeekseen, että nämä kaksi mukavaa, aivan tavallista miestä olivatkin jotain aivan muuta. Jotain sellaista, joka oli hänen maailmankuvalleen täysin vierasta. Jotain, jota hänen pitäisi karsastaa ja vierastaa, ja pahasti. Jotain, minkä voisi tulkita ääriainekseksi. Siksi hän olikin ymmällään, sillä nämähän olivat kuitenkin tätä yhtä, hänen vierastamaansa asiaa lukuunottamatta ihan järkeviä ja asiallisia heppuja. Se, mitä seuraavaksi sanottaisiin, ratkaisisi paljon. Pienyrittäjä laukaisi tilanteen:

- Mitenkäs olisi, jos minä laittelen sulle huomenna sähköpostia? Pistän siitä blogista tiettyjä juttuja linkkinä. Järkimiehenä sinä muodostat niistä itse mielipiteesi ja sinullahan on siihen oikeuskin. Ei sinulle kukaan tule sanelemaan, mitä mieltä sinun pitää olla. Tai emme ainakaan me. Tiedät sitten perskohtaisesti, mistä siinä on puhe ja palaat sitten asiaan, jos siltä tuntuu. Jos ei tunnu, niin jätät palaamatta. Vaan eiköhän lähdetä taas löylyyn ja kohtahan niiltä sun kaapelikanavilta tulee sitä jalkapalloa. Kenelle tuore kalja?

- Mulle.

- Mulle ja.

Pienyrittäjän ojentamien oluttölkkien myötä pilvi väistyi ja saunailta jatkui normaaliin malliin. Seuraavana iltana Hallintoalamainen kävi sähköpostillaan ja huomasi Pienyrittäjän lähettäneen hänelle viestin. Hallintoalamainen muisti kyllä eilisen keskustelun, mutta oli ajatellut, etteivät miehet siihen enää palaa. Hän ei ollut oikeastaan kovinkaan mielissään siitä, että Pienyrittäjä oli viestinsä mukana laittanut lupaamansa linkkilistan. Hän tunsi, että miehet olivat käyneet sorkkimassa hänen jo betoniin valamia mielipiteitä, eikä hän halunnut yhtään enempää häiritseviä ajatuksia niitä jyrsimään. Hän tuumi kuitenkin, että luetaan noita nyt sitten, kun kerran on lähetetty ja aukaisi ensimmäisen linkin. Viisitoista minuuttia myöhemmin hän sulki koneen suurta vihaa tuntien. Oikeastaan häntä puistatti. Hän suorastaan läjäytti läppärin kannen kiinni, pesi hampaansa, meni pahantuulisena nukkumaan ja nukkui levotonta ja katkonaista unta.

Seuraavana päivänä hän mietti kokemaansa. Hallintoalamainen ei ollut ensinkään tyhmä mies. Itse asiassa hän oli varsin  nopeaälyinen ja pystyi hyvinkin analyyttiseen ajatteluun, mikäli siihen tarvetta oli. Ja nyt siihen nimenomaan oli tarvetta. Sillä hän ihmetteli vihaansa. Se oli ollut syvä, musta, muodoton ja hahmoton. Hän ihmetteli sitä, miksi vihastui niistä kirjoituksista – tavoistaan poiketen – niin syvästi. Viha oli vain tullut, estänyt lukemisen pitempään ja suorastaan ajanut pois hänet tietokoneelta etsimään unen tuomaa rauhaa.

Sen hän tajusi toki heti, että kirjoitukset olivat kyseenalaistaneet sen maailmankuvan, jonka hän oli rakentanut ja kovasti varjellut. Tottahan siitä suuttuu. Mutta hän myös ymmärsi sen pinnan alla kytevän ajatuksen, joka nyt pullahti esiin. Suurin viha oli tullut siitä, että hänellä ei lukiessaan ollut mitään, jolla kyseenalaistaa näitä Jussi Halla-ahon väitteitä. Hän ymmärsi tajunneensa sen jo lukiessaan, ja tajusi vihan olleen eräänlainen suojareaktio. Se esti häntä kärsimästä tappion. Sillä silloinhan hän olisi tuntenut kärsineensä tappion myös Sosiaalivirkamiehelle ja Pienyrittäjälle, jotka hän oli mieltänyt oraalla olleen riidan ajatusten häiriköiksi.

Ja hänen mieltään alkoi hiertää uusi, inhottava mahdollisuus. Entä jos se ajatusten häirikkö olikin hän itse?

Sitähän ei saisi selville kuin yhdellä tavalla. Hän palasi Scriptan sivuille. Viha oli laantunut, sillä nyt sitä ei tarvittu suojakeinoksi. Hän jatkoi lukemista, ja kehitti toiseksi suojakeinokseen ”ihan perusteltua, mutta pohjimmiltaan olen kuitenkin oikeassa”-menetelmän. Hän tarvitsi sitä voidakseen jatkaa lukemista. Nyt hänen mielensä kaivoi esille kaiken sen humanistisen kieltämisen ja toiveajattelun voiman, minkä hän oli yliopistossa itseensä imenyt. Sen avulla hän pystyi lukemaan tekstiä täysin objektiivisesti ja pystyi myös myöntämään, että faktat olivat kyllä aivan kohdallaan, mutta hän asettui mielessään näitten faktojen yläpuolelle. Eräänlaiseksi korkeammaksi katselijaksi, joka totesi, että vaikka tuon miehen väitteitä ei ehkä pystykään osoittamaan vääräksi, niin häneltä on jäänyt ymmärtämättä se syvempi ymmärrys joka vaatii joskus elämään myös faktoista piittaamattoman ja faktat unohtavan auttamisen, suvaitsemisen, inhimillisyyden ja hyväksymisen hengen mukaisesti. Hengen, joka ei laske kolikoita. Koska tämä Halla-aho ei siihen kykene, hänen täytyy olla faktoistaan huolimatta silti väärässä. Vaikka Hallintoalamainen ei oikein pystynyt osoittamaan, että missä asioissa. Mutta Humanisti hänessä sanoi, että faktoja tärkeämpää on kuitenkin idea. Idea hyvästä. Idea auttamisesta. Idea jostain, jonka hän oli virallisesta mediasta omaksunut. Ei kai kokonainen mediakenttä voinut olla väärässä? Jonkun muun täytyi olla.

Hänessä elävä Humanisti, ja nimenomaan Loukkaantunut Humanisti saattoi todeta voittaneensa ottelun. Hän oli päihittänyt rasismin ja suvaitsemattomuuden. Mutta hänessä oli vieläkin myös Etsijä ja Seikkailija. Se, joka oli elänyt hänessä pikkupoikana ja jota hän ei ollut pystynyt kokonaan karkoittamaan itsestään edes yliopiston tasapäistämis- ja ajatteluntukahduttamismyllyssä. Ainoastaan piilottamaan. Ja nyt se pyrki esille, huomauttaen kiusallisesti, että ei Humanisti ollut voittanut ottelua. Ainoastaan erän. Olisi pelkuruutta perääntyä nyt.

Niinpä hän jatkoi lukemista. Aina suuremmalla kiinnostuksella. Kun kiinnostus kasvoi liian suureksi ja hän huomasi nyökyttelevänsä päätään lukiessaan, hän saattoi aina nousta kirjoituksen yläpuolelle ja katsoa sitä Humanistina. Aivan kuin palauttaen itsensä maan pinnalle. Tai no, oikeastaan maan pinnalta reilusti ylöspäin, mutta siinä suunnassahan totuus tai ainakin oikeus kuitenkin olisi.

Scriptassa oli myös linkkilista toisiin blogeihin. Ja niistä taas toisiin. Hän tutustui monenlaisiin kirjoittajiin. Eri tyylisiin, eri tapaisiin. Oikeastaan heitä yhdisti ainoastaan se tietty asia, minkä Humanisti hänessä mielsi rasismiksi ja ääriajatteluksi. Vaikka ne kirjoittivat kyllä näkemyksensä hyvin mielenkiintoisesti. Välillä jopa erittäin mielenkiintoisesti ja jotenkin tietyllä tavalla perustellummin ja värikkäämmin kuin ne kolumnit, joihin hän oli tottunut lukemissaan paperilehdissä. Mutta ehkä ne valtamedian kolumnit tuntuivat jollain tavoin turvallisemmilta. Aivan kuin ne olisi suunnattu sellaiselle yleisölle, joka ei haluaisi ajatusmaailmaansa järkytettävän. Ihmisille, joita tuli suojella. 

Suojella miltä?

Hallintoalamainen karkoitti mielestään tuon kysymyksen. Se oli liian perustavaa laatua, että hän voisi sitä vielä käsitellä. Toinen kysymys tuli mieleen. Sen oli esittänyt Pienyrittäjä silloin saunaillassa:

- Oletkos pannut merkille, että niin Maakuntalehden kuin Hesarinkin kolumnit ovat jo vuosikausia olleet aika pitkälle samanlaisia ja toisiaan toistavia? Nimenomaan maahanmuuttokysymyksissä. Se, minkä miellät toimitetuksi tekstiksi on itse asiassa pelkkää mielipidekirjoitusta, joka ei sisällä kuin yhden ainoan mielipiteen ja näkökulman.

Hallintoalamainen tajusi Pienyrittäjän olleen oikeassa. Ja hän hoksasi samalla, että ei ollut enää muistanut katsoa näitä kirjoituksia yläpuolelta Humanistina. Hieman ylimielisenä tarkkailijana. Hän tajusi jo pidemmän aikaa lukeneensa puhtaasta mielenkiinnosta. Hän tunsi itsensä mieheksi, joka oli syönyt koko ikänsä mikrossa lämmitettävää valmispizzaa ja yllättäen hoksanneensa, että kotiruokakin on olemassa. Hämmennys valtasi Hallintoalamaisen mielen. Hän ymmärsi, että tältä illalta oli lopetettava. Muuten hän esittäisi itselleen kysymyksiä, joita hän ei haluaisi esittää. Sillä hän pelkäsi vastauksia. Hän meni vuoteeseensa, nukahti ja näki unta siitä että oli tukkimassa vuotoa padossa. Sormi tukki pienen vuodon. Mutta sen viereen tuli uusi. Pian sormet, kädet ja jalatkin oli käytössä aina uusia vuotoja tukkimassa. Näytti jo siltä kuin hän olisi onnistunut. Kunnes tuli jälleen uusi vuoto. Ja joku unessa sanoi hänelle, että apua ei tule. Pato murtuu.

Ja seuraavana iltana Hallintoalamainen istui tietokoneellaan ja tunsi tekevänsä jotain kiellettyä, mitä hänen ei pitäisi tehdä ja jolla hän asettaisi uhanalaiseksi sen valmiiksi raamitetun elämän, minkä hän oli huolella rakentanut. Jos hän jatkaisi, saattaisi kaikki muuttua pysyvästi. Eikä hän halunnut muutosta siihen valmiiseen mukavaan ja turvalliseen sabluunaan, jonka puitteissa hänen ja hänen perheensä elämä eteni turvallisella radallaan. Mutta jostain syystä hän ei vain pystynyt lopettamaan. Hänen mielessään pyöri jatkuvasti se kysymys, mikä oli pullahtanut edellisenä iltana mieleen.

Miltä häntä suojellaan?

Hän oli taas jollain blogisivulla joka oli käynyt jo tutuksi. Tälläkin sivulla oli linkkilista. Lähes kaikissa blogeissa oli linkkilistalla nimi Rähmispossu. Hallintoalamainen ei ollut vielä käynyt siinä blogissa, sillä nimestä päätellen hän ajatteli sen olevan jonkunlaista kansallismielistä Pahkasikaa. Nyt hän klikkasi sen auki. Se ei ollutkaan Pahkasikaa. Se oli eräänlainen uutispalvelu. Ruotsista. Uutisia, joita suomalainen media ei hänelle kertonut. Hän luki.

ja luki…

ja luki lisää…

ja välillä luki jutussa olevat linkit ruotsalaisiin lähteisiin…

ja luki…

Ja sitten hän ymmärsi. Hän ymmärsi sen, miltä häntä haluttiin suojella. Miltä häntä oltiin suojeltu koko ikänsä. Häntä oltiin suojeltu ajattelemiselta. Suojelu oltiin tehty hänen puolestaan ja hän oli hyväksynyt sen.

Hallintoalamainen tunsi itsensä huijatuksi.

Ja sitten hän tunsi voimakkaan rikinhajun. Hän kääntyi taaksepäin ja näki pöydällä istuvan puolimetrisen, kiiluvasilmäisen, sarvipäisen ja sorkkajalkaisen hahmon. Jostain syystä hän ei pelästynyt eikä edes ajatellut näkevänsä näkyjä. Hahmo hymyili ja kysyi:

- Mahtaakos Hallintoalamainen tuntea minut?

- Meitä ei olla kyllä esitelty. Mutta taidanpa silti tuntea sinut. Minulla on pari päivää ollutkin sellainen tunne, että minua on katseltu. Olisit saanut tulla tosin tänne paljon aikaisemmin. Mutta ehkä minä en ollut siihen vielä valmis. Ottaakos arvoisa Epäilyksen Piru konjakin?

- Jaa, no mikä ettei. Ei se ole tuohesta tehty meikäläisenkään suu. Harvemmin niitä moukkuja vaan minulle tarjotaan. Yleensä pyritään huiskimaan huuthelvettiin.

Hallintoalamainen käveli baarikaapille, otti kaksi oikeaoppista konjakkilasia, laittoi ne pöydälle kumolleen ja kaatoi niihin etiketin mukaiset 4 senttilitraa hyvää konjakkia. Sitten hän katsoi laseja hetken, totesi että paskat, nosti lasit pystyyn ja kaatoi ne reilusti yli puolen välin. Hän tarjosi konjakin pirulle, joka kiitti ja skoolasi hänen kanssaan. Nautinnollisen ähkäisyn jälkeen Hallintoalamainen kysyi Epäilyksen Pirulta:

- No, luetaanko kimpassa vielä lisää blogeja?

- Eipä taida tarvita. Sinähän niitä luet jatkossakin ja pirukos sen tietää vaikka pistät omankin pystyyn. Mutta mitäs jos ihan rupateltaisiin.

- Tämähän sopii. Tosin ei tässä ole hirveästi rupattelemista sinänsä. Ymmärrän nyt, että ajatteluni on kulkenut minulle opetetussa luupissa. Sen ensimmäinen osa oli se, että me tarvitsemme ehdottomasti maahanmuuttajia, sillä taloutemme vaatii sitä. Jos joku perusteli minulle, että se olikin paskapuhetta, niin kuin aika ajoin ihan hyvin perusteltiin, siirryin siihen inhimillisyys- ja auttamisen velvollisuusvaiheeseen ja totesin, että ei ihmistä voi arvostella rahallisesti, missä itsekin puhuin sen ykköskohdan päälle. Mutta eihän se minua haitannut, sillä puhuin mielestäni Virallista Totuutta. Ja kun minulle esitettiin - taas kerran aivan perustellusti - että tähän auttamiseen eivät tänne maahamme tulleet ole oikein vastanneet sillä lailla kuin sivistyneitten ihmisten kuului vastata, niin siirryin sitten vaiheeseen kolme, jossa totesin asian esittäjän olevan rasisti, ja sen vuoksi tietysti kategorisesti väärässä. Sillä tavoin vältyin perusteluilta ja ajattelulta yleensäkin. Ja sittenhän saatoinkin taas siirtyä turvallisesti vaiheeseen yksi. Eräänlainen ikiliikkuja. Ympyrä on pyörinyt vuosikausia. Olen ollut pelkkä hyödyllinen idiootti, joka on ladellut sitä tekstiä, mitä minulle on syötetty. Mitään kyseenalaistamatta. Edes mitään ajattelematta. Ja minä olen hyväksynyt sen. Voi helvetti, että minä olen ollut tyhmä.

- Mitenkäs meinaat jatkossa menetellä?

- Pienin askelin. Tuskin minusta mikään suuri aktivisti tulee. Muttei myöskään enää passiivinen hyväksyjä. Ensiksi taidan kutsua naapurini tänne saunomaan. Minulla saattaa olla niitten kanssa juteltavaa. Ja sitten täytynee ottaa vaimon kanssa asia puheeksi. Sehän tietysti suuttuu ja pistää piparin kortille määrittelemättömäksi ajaksi. Mutta ei se mitään. Tässä iässä kun ei häntä enää heiluta koiraa vaan koira häntää. Ja tunnenhan minä vaimoni. Ihminenhän hänkin vain on. Ei mene kuin pari viikkoa, kun häntä alkaa taas kutittaa ja minun pitää rapsutella.

Epäilyksen Piru kiitti konjakista, puristi hallintoalamaisen kättä ja totesi, että eipä minulla täällä ole enää tehtävää. Oikein hyvää ja nuivaa jatkoa. Hallintoalamainen katseli pirun poistuttua ilmaan jäänyttä rikkipilveä ja kuuli kuinka hänen vaimonsa tuli huoneeseen ihmetellen.

- Kuinkas sinä vielä hereillä olet?Ja mikä ihme täällä haisee?

- Ajattelun vapaus, rakas vaimoni, ajattelun vapaus.

JE SUIS SEPPO

Aihetta on käsitelty paljon muuallakin, mutta heitetäänpä vielä oma hei tältäkin kulmalta. Eli Ranskan terroristi-iskun myötä näyttää siltä, että suomalainenkin tiedostavaisto on löytänyt yllättäen itsestään vankkumattoman sananvapauden kannattajan. Hotellin respassa asiaan suhtaudutaan melko kyynisesti ja uskotaan, että tiedostavaistomme edelleenkin haluaa maassamme sananvapauden niille asioille, jotka sen mielestä ovat olennaisia ja haistattavat pitkät muulle. 

Onhan meinaan melko selvää, että jos Charlie Hebdo-tyyppinen lehti, joka näyttäisi armotonta keskisormea muun muassa islamilaisia kohtaan olisi ilmestynyt Suomessa, olisivat sen vaientamista vaatineet samat tiedostavat ihmiset, jotka nyt peräävät sananvapauden perään. Ja lehtihän olisi vaiennettu. Siihen ei olisi tarvittu terroristien luoteja, vaan terroristina olisivat toimineet suomalaiset oikeusviranomaiset, jotka olisivat antaneet koko plutoonalle ankarat ehdottomat vankeustuomiot perusteena kiihottaminen kansanryhmää kohtaan, jumalanpilkka ja törkeä kunnianloukkaus.

Meillähän Suomessa on hyvä esimerkki tällaisesta ja hänhän on tamperelainen kansantaiteilija Seppo Lehto, joka näytti myös keskisormea niin islamia, islamilaisia kuin myös suomalaisia poliitikkoja ja virkamiehiä kohtaan. Hän sai tuomiokseen kaksi vuotta ja viisi kuukautta ehdotonta vankeutta. Täytyy muistuttaa, että Seppo toiminnallaan ainoastaan louskutti leukojaan. Hän ei ampunut ketään, ei lyönyt ketään eikä hajottanut irtainta omaisuutta. Silti hän sai Suomen oloissa huomattavan ankaran tuomion. Sen sijaan Helsingissä kantasuomalaisia kohtaan järjestelmällistä väkivaltaa tehneille etnojengeille ei syyttäjäkään vaadi kuin ehdollista vankeutta.

Täytyy myös muistaa, että  Seppo Lehdon yhteiskunnallinen painoarvo verrattuna tähän Charlie Hebdo-lehteen tai sen mahdolliseen suomalaiseen vastineeseen on nollan ja olemattoman puolessavälissä, ja siitä huolimatta heppu piti saada vankilaan.

Tiedostavaistomme edustajat voivat tietysti tässä tapauksessa sanoa, että nyt olemme ymmärtäneet, että sananvapauteen kuuluu myös asiat, jotka saattavat loukata joitain ihmisiä ja tuntua heistä vastenmielisiltä. Pitää paikkansa, ja eikös silloin Seppo Lehdon tuomio pitäisi ottaa uuteen käsittelyyn, todeta se sananvapauden vastaiseksi ja maksaa hepulle käypä korvaus väärillä perusteilla lusituista vankilapäivistä?

Tiedostavaistomme metelöi nyt myös jumalanpilkkalain poistamisesta. Mikä onkaan, kun se ei vaadi samalla poistettavaksi lakia, joka koskee kiihotusta kansanryhmää vastaan? Lakia, joka on puhdas poliittisesti tulkittava blankolaki. Eiväthän he tietenkään sen poistamista vaadi, sillä se on yksi niistä kulmakivistä, millä pidetään yllä vain heidän hyväksi katsomaansa sananvapautta.

Jos Suomessa olisi oikeasti sananvapaus, niin silloin kenenkään ei tarvitsisi kirjoittaa blogiaan nimimerkin suojassa. Hotellin respan henkilökunta puolustaa sananvapautta ja toteaa ylpeänä:

JE SUIS SEPPO

Sananvapautta kannattaen. Ja suomalaisia sananvapautta rajoittavia valtioterroristeja vastustaen.

TIEDOSTAVA YLEISVASTINE

Tiedostavien ihmisten toiminta on täällä Suomessa ollut jo parikymmentä vuotta suht samanlaista ja hiljattain siitä tuli taas uusi esimerkki. Meinaten, jos Ranskassa islamin nimeen toimivat tyypit menevät ja ampuvat ihmisiä islamin nimeen, niin täällä Suomessa vedetään porot nokkaan siitä kun joku kommentoi islamin nimeen ihmisiä ampuneita tyyppejä ampuneen ihmisiä islamin nimeen.

Onhan tällä toiminnalla tietty logiikkansa, ei hotellin respassa sitä kiistetä. Kun on tiettyyn junaan hypätty, niin siinä totta kai pysytään, sillä pois hyppäämisellä menettää kasvonsa ja sitähän ei tiedostava ihminen voi kestää. Ongelmana tiedostajille on kuitenkin se, että tässä on ihan oikeasti ammuttu ihmisiä islamin nimeen, joten sanojen asettaminen on ehkä hieman haasteellista. Ettei rahvaan valistaminen menisi vielä tavallistakin mauttomammaksi.

Tiedostavaa väkeä löytyy erityisesti mediasta. Koska hotellin respassa arvostetaan suomalaista mediaa vallan tolkuttomasti, ajattelimme ojentaa asiasta syvästi huolestuneille toimittajille auttavan kätemme ja tehdä mallikirjoituksen, jossa asian voi esittää suhteellisen rehellisesti ja toimittajille sekä myös tutkijoille ynnä poliitikoille olennaisiin asioihin paneutuen. Olkaapa hyvät:

*

JUURI NYT KAIVATAAN INHIMILLISTÄ VASTUUNKANTOA

Ranskassa tapahtunut ekstremistien tekemä ja sananvapautta kohtaan järkyttävällä tavalla hyökännyt terroriteko on valitettavasti herättänyt täällä Suomessakin eräissä ihmisissä ihmisyyden alhaisimpia piirteitä. On käynyt ilmi, että esitetyssä kritiikissä on teosta syytetty niin islamia, islamilaisuutta kuin islamilaisia ihmisiä.

Sen lisäksi että tällainen toiminta on rasistista ja vastenmielistä, se on myös erittäin vaarallista. Vaarallista nimenomaan siksi, että sillä kyseenalaistetaan se suurella vaivalla luotu mielikuva rauhanomaisesta ja maallistuneesta islamista ja islamilaisista ihmisistä, jonka me länsimaiset toimittajat, tutkijat ja poliitikot olemme keskenämme omissa päissämme saaneet kyhättyä. Ja se ei ole ollut kuulkaa helppoa, sillä sitä rakentaessamme olemme joutuneet kehittämään päänupeissamme sen verran suuren mielikuvitusmaailman että siinä jää Tolkienkin toiseksi. Faktojen uusiksi kirjoittaminen on ankaraa työtä ja ei se kaikilta onnistu. Niin että luulisi teidänkin sentään kunnioittavan ainakin tekemäämme työmäärää, jos ette muuhun pysty.

Ja tällä toiminnalla kyseenalaistetaan myös se kiveen hakattu seikka, että vain meillä on oikeus määritellä se, mikä on oikein ja hyväksyttävää ja mikä taas puolestaan väärin ja paheksuttavaa. Se oikeus on vain meillä. Meillä, jumalauta, meillä! Keitä te oikein luulette olevanne? 

Meidän todeksi muuttamamme mielikuvamaailman arvostelu ja kyseenalaistaminen voi saada aikaan täysin hallitsemattoman ja traagisia seurauksia aikaansaavan ketjureaktion, jonka lopputuloksena on lukematon määrä inhimillistä kärsimystä. Ja se kärsimys koskee nimenomaan meitä. Me voimme menettää ammatillisen uskottavuutemme. Me voimme menettää kasvomme. Me voimme joutua naurun- ja pilkanalaiseksi. Pahimmassa tapauksessa jopa ammatillinen uramme on uhattuna.

Ja siinä pahimmassa tapauksessa tämä inhimillinen kärsimys voi koskettaa myös teitä. Sillä mikäli emme saa jatkaa ylipalkatun besserwisserin uraamme, me joudumme hakemaan oikeita töitä. Ja miettikääpä ihmiset, ja miettikää nyt kerrankin tarkkaan. Haluatteko te ihan oikeasti meidät työpaikoillenne säätämään ja säveltämään?

Eli kantakaa inhimillinen vastuunne. Lopettakaa arvostelu. Uskokaa siihen maailmankuvaan, minkä me olemme teille uskottavaksi luoneet. Ottakaa meidät vakavasti. Mekin otamme itsemme hyvin, hyvin vakavasti. Silloin kaikki voivat olla onnellisia. Tai no, ainakin me. Teistä nyt ei ole niin suurta lukua alunperinkään.

*

Kas siinä. Saa käyttää vapaasti. Siinähän on tiedostavien ihmisten kannalta se olennainen. Säästyy aikaa ja tupakkaa.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LVIII

1. Omaan kaivoon kusemista – diplomitaso

Jos henkilö on sekä a) perussuomalaisten kansanedustaja että b) ollut ammatiltaan kolmekymmentä vuotta tv-toimittajana Ylellä, niin äkkinäisempi kuvittelisi henkilön ymmärtävän kuinka median kanssa kannattaa menetellä ja ennen kaikkea sen, että mitä media haluaa perussuomalaiselta kansanedustajalta ensisijaisesti kuultavan. Kansanedustaja Maria Tolppanen täyttää sekä ehdot a) että b), mutta asia on hänellä edelleenkin hakusessa.

Tolppanenhan antoi lausunnon Ilkka-lehdelle, ja noin yleensä ottaen voi todeta naisen puhuneen aivan asiaa. Pääosin. Eli näin:

En hyväksy sitä, että sosiaaliturvamme rapautetaan maksamalla lapsilisiä ja kotihoidontukia henkilöille, jotka eivät koskaan ole käyneet Suomessa. Perusteeksi ei riitä, että yksi perheestä työskentelee Suomessa.

Ihan totta. Ei valittamista. Ja myös tämä:

Hyväksyn sen, että maahanmuuttajat ylläpitävät omaa kulttuuriaan omin voimin omissa tilaisuuksissaan. Meidän tehtävämme on vaalia omaa kulttuuriamme ja voimme perustellusti vaatia, että maassa ollaan maan tavalla.

Silkkaa asiaa. Ja jos haastattelu olisi sitten tähän jäänytkin, ei esmes hotellin respasta oltaisi kommentoitu asiaa muuten kuin ehkä todettu että ihan fiksujahan mamma haasteli. Mutta kun Tolppanen latoo sitten tiskiin seuraavaa:

Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho niputtaa peruspuolueensa ruotsidemokraatien kanssa natsipuolueeksi. Sitä perussuomalaiset eivät ole. Sellaiseen puolueeseen en ole liittynyt. Minulla ei ole minkäänlaista eikä minkään tasoista arjalais-ajatusta. Holokaustia kavahdan, kuten muutkin sivistyneet ihmiset.

Niin onkin sitten melko varmaa se, kuinka lehti sekä asiasta otsikoi ja minkä lausuman se laittaa jutun ensimmäiseksi kappaleeksi.

On hyvin monia ihmisiä, jotka lukevat vain otsikon ja vähän ränttiä jutun alusta ja voi todeta, että ei vienyt Tolppanen oikein hommaa himaan. Palataanpa siihen, että Tolppasella on takanaan siis kolmenkymmenen vuoden ura toimittajana. Toimittajan huoneentaulussa on mm. seuraavia kohtia:

- Totuuden ja oikeudenmukaisuuden kunnioittaminen on tärkein velvollisuutesi.

- Kunnioita yksilön mainetta, loukkaamattomuutta ja ihmisarvoa.

- Pysy tosiasioissa, epämieluisissakin.

- Ajattele, harkitse, TARKISTA.

Joko Tolppanen on nämä unohtanut tai sitten näitä ei hänelle olla koskaan opetettukaan, sillä hän onnistuu komeasti yhdistämään keskenään muutaman miljoonan murhatun juutalaisen, ruotsidemokraatit ja Jussi Halla-ahon. Tässä vaiheessa voisi tietysti sanoa, että jos väite aiotaan esittää, niin ensiksi pitäisi lyödä faktaa pöytään ja jos sitä ei ole lyödä niin mars etsimään. Ja jos Tolppanen lähtisi niitä etsimään, hän huomaisi, että juutalaisten kurmoottaminen niin Ruotsissa kuin Euroopassa on todellakin lisääntynyt erään myös kovasti lisääntyvän porukan taholta. Ja se taho ei ole ruotsidemokraatit eikä Jussi Halla-aho. Mikähän taho se mahtaisi olla?

Media kyttää perussuomalaisia muutenkin täikamman kanssa. Onko tätä touhua ihan pakko tehdä sille niin helpoksi? Hotellin respassa jäädään odottamaan uutisointia "Perussuomalaisten kansanedustaja tunnustaa, että puolueessa vaikuttaa fasistinen falangi".

2. Tahatonta stand up-komiikkaa – diplomitaso

Mainio Kumitonttu pisti uusimmassa postauksessaan esille eduskunnan puhemiehen Eero Heinäluoman tuoreen loihelausuman. Koska Kumiksella on hyvä hoksa, hän laittoi omaan postaukseensa vain yhden Heinäluoman lauseen, joka kieltämättä toimii juttuna itsekin. Kommentoin täältäpäin asiaa hieman pidemmin. Heinäluomahan on siis murrillaan siitä että Suomesta on muutettu Portugaliin veroja karkuun, mm. perheomisteisen Onvest-konsernin pääjohtaja vuorineuvos Maarit Toivanen-Koivisto teki näin ja perusteli asiaa niin, että muuten hänen perillisensä joutuisivat maksamaan yrityksen pitämisestä kymmeniä miljoonia euroa perintöveroa.

Kun ottaa huomioon sen, mihin Suomessa nykyisin verorahoja niin mielellään käytetään, en jaksa yhtään murmattaa siitä, että joku tuumii notta pitäkää tunkkinne ja häipyy rahoineen. Mutta verovarojen käyttöön liittyy se mainio tahaton huumori, joka Heinäluoman lausunnoissa on. Tosin eihän hän itse sitä tajua:

He eivät pakene henkensä pitimiksi vaan lisätäkseen rikkauksiaan. He lähtevät maihin, jotka eri syistä tarjoavat hyvätuloisille maahanmuuttajille etuoikeuksia.

Heinäluoma heittää tuon ihan pokkana, vaikka tietää hyvin että Suomeen laukkaa jatkuvasti turvapaikkapajatson (joka tuntee vain päävoittoja) pelaajia, jotka eivät tule Suomeen henkensä pitimiksi vaan yksinkertaisesti nostaakseen tuntuvasti elintasoaan ilman minkäänlaista vaivaa. Ja juu, he todellakin saapuvat maihin, jotka eri syistä tarjoavat hyvätuloisille maahanmuuttajille etuoikeuksia. Niillä huonotuloisilla kun ei ollut varaa tulla tänne. Ennen kuin perheenyhdistämisen kautta sitten sekin onnistuu. Ja siihenhän se hyvätuloisuuden tarve sitten loppuukin, sillä kun kyseiset tyypit ovat saaneet jalkansa Suomen kamaralle, heille on taattu elatus loppuiäkseen. Tätä Heinäluoma ei miellä minkäänlaisena ongelmana, vaan jatkaa tuohtuneena:

Joidenkin on verotkin maksettava. Veropakolaisen jättämä veroaukko jää muiden täytettäväksi. Siinä tavallinen siivooja, bussikuski, sairaanhoitaja tai pieneläkeläinen sitten maksaa tuloistaan hiukan korkeampaa veroa, jotta toisten kelpaa kölliä etelän auringossa taxfreenä.

Jonka joku pienipalkkainen joista Heinäluoma puhuu voisi vääntää muotoon:

Joidenkin on verotkin maksettava. Turvapaikkaturistin aikaansaama verorasite jää muiden maksettavaksi. Siinä tavallinen siivooja, bussikuski, sairaanhoitaja tai pieneläkeläinen sitten maksaa tuloistaan hiukan korkeampaa veroa, jotta toisten kelpaa kölliä pohjolan pakkasessa taxfreenä.

Hotellin respasta voitaisin heittää niin Heinäluomalle kuin yleensäkin valtionhallinnolle kysymys:

Jos toimintanne saa jopa entisen kommunistinkin tuntemaan suurta sympatiaa maasta veropakolaisiksi lähteviä miljonäärejä kohtaan, niin oliskohan touhussanne vielä hieman hiomista?

VAALIVUODEN ALUKSI

Siirryimme vuoteen 2015 ja tänä vuonnahan pidetään eduskuntavaalit. Meikäläisellähän tuota blogia on tullut pidettyä jo vuodesta 2007, ja sillä ajalla asioita on pyrkinyt katsomaan hieman tarkemmin. Olen tullut johtopäätökseen, että äänestäjiä on tietynlaisia:

1. Ne, jotka äänestävät nyt samoin kuin ovat äänestäneet koko ikänsä. Sellaisia löytyy vaikkapa kokoomuksen kannattajista, jotka ovat äänestäneet kokoomusta jo 1950-luvulla, koska uskoivat kypäräpappiin ja näkivät, että kokoomuksen äänestäminen on viisas vaihtoehto Suomen sosialisoimista ja pitemmän päälle sovjetisoimista vastaan.  Mikä tietysti oli hyvinkin järkeenkäypää siihen maailmanaikaan. Vuoden 2015 vaaleissa he äänestävät edelleenkin kokoomusta, koska se oli järkeenkäypää 1950-luvulla eivätkä suostu ymmärtämään, että nykykokoomus lähinnä irvistelee heidän arvoilleen. Samanlaisia äänestäjiä on toki muissakin puolueissa, ja he ovat pääosin yli 70-vuotiaita. Kun heidän kanssaan rupattelee, niin he hyvin usein marmattavat juuri niistä asioista, joita heidän kannattamansa puolue edustaa, mutta äänestävät sitä samaa puoluetta kerta toisensa jälkeen uudelleen. Sinänsä heidän kanssaan ei viitsi heidän korkean ikänsä vuoksi ruveta riitelemään vaan antaa heidän olla autuaita uskossaan.

2. Ne,  jotka pelkäävät Tuntematonta Vaalijumalaa, ja uskovat, että se katsoo heitä julmin ja kaikkinäkevin silmin vaalikopissa. Vaikka he ajattelisivat nyky- ja edellisistä hallituksista että ne ovat sählänneet kaiken vituralleen, heillä on silti sellainen käsitys, että maassamme on vain tietty määrä puolueita, joita voi ja joita saa äänestää (persut eivät kuulu niihin, eikä muuten tämän porukan näkövinkkelistä myöskään vihreät) joten he äänestävät yleensä demareita, kokoomusta tai kepua, koska mieltävät että heillä on siihen lupa, eivätkä tajua, että Suomessa on kuitenkin salainen vaalisysteemi. He uskovat siihen, että heidän täytyy uskoa siihen, että puoluekonsensus on ainoa asia, joka pitää maamme hengissä. Tottahan he uskovat niin, sillä puoluekonsensuksen edustajat ovat heille niin sanoneet, eivätkä he tietenkään kyseenalaista ylempää tullutta ohjausta ja viisautta. Poikkeusaikoina he olisivat niitä, jotka kulkisivat kiltisti alastomana jonossa viranomaisten ohjaamana Zyklon B-suihkuun ja kiittäisivät järjestelmän viisautta vielä kuollessaankin.

3. Ravivedon lyöjät. Eli ne äänestäjät, jotka äänestävät ehdokasta, jonka varmimmin uskovat pääsevän läpi. Silloin he mieltävät voittaneensa kansanedustajaveikkauksen, jonka palkintona he tosin eivät voita riihikuivaa vaan saavat Arkadianmäelle poliittisen urabroilerin, joka mieltää heidät lähinnä heidän virkakautensa varmistajina. Ja mitään muutahan he eivät sitten olekaan, ja urabroileri voi luottaa saavansa heidän äänensä myös tulevissa vaaleissa.

4. Tietyt naiset, jotka äänestävät miespuolista kansanedustajaehdokasta, koska hän oli kuvassa niin komean ja luottamusta herättävän näköinen ja olihan hänellä siinä kuvassa niin tyylikäs kravattikin. Poikkeuksena samat naiset tosin äänestivät vuonna 2000 ja 2006 Tarja Halosta, koska silloin piti saada presidentiksi nainen ja sen perusteena oli se, että presidentiksi piti saada nainen. Ei ollut väliä, vaikka Halonen poliittisessa linjassaan olisi edustanut täysin päinvastaista näitten naisten kanssa, mutta kun sama värkki löytyi, niin sehän riittikin perusteeksi.

Näitä kaikkia äänestäjiä voidaan kuvailla valtaapitävän koneiston taholta hyviksi hallintoalamaisiksi eli toisin sanoen hallintokarjaksi ja he ovat suorittaneet ja tulevat jatkossakin suorittamaan velvollisuutensa systeemin ylläpidossa.  Heitä halutaan, he ovat tarpeellisia ja välttämättömiä, että neljän vuoden välein suoritettava vallan uusintamisrituaali voidaan järjestää. Sitten on vielä pari muuta ryhmää.

5. Ihmeen odottajat. Heitä oli aikanaan sodan jälkeen niissä porukoissa, jotka äänestivät kommunisteja. Heitä oli myös niissä, jotka tekivät vennamolaisen vyöryn 1970-luvun alussa. Heitä löytyy myös niissä, jotka tekivät Jytkyn vuonna 2011. Ja nythän heitä löytyy ainakin gallupien mukaan keskustan riveistä. Ehkä heistä on moni sellaisia, jotka äänestivät persuja vuonna 2011, totesivat että persut pääsivät eduskuntaan voimasuhteella persut 39 vs. kaikki muut 161 ja olivat kovasti suuttuneita, kun persut eivät saaneetkaan niillä voimasuhteilla aikaan ihmettä. Nyt suuri osa siitä porukasta odottaa yhtä lailla jotain ihmettä kepulta ja suuttuu vaalien jälkeen, kun kepu ei teekään ihmettä, vaan jatkaa siitä, minkä se pohjusti vuoteen 2011 mennessä ja tylysti jatkaa vuoden 2015 jälkeen.

6. Se porukka, joka piirtää äänestyslippuun kirkkoveneen tai raapustaa Aku Ankan nimen. Ne kuuluvat yhtä lailla Nukkuvien Puolueeseen, sillä heillä ei ole merkitystä. Itse asiassa hekin omalta osaltaan ovat vallitsevan järjestelmän vankkumattomia tukijoita.

Ja sitten on vielä yksi porukka.

7. Se porukka, joka ihan oikeasti miettii, mille taholle äänensä antaa. Ottaa selvää ja harkitsee. Koska se porukka haluaa, että sillä äänellä on edes jotain merkitystä. Eniten tällaisia äänestäjiä löytyy sekä perussuomalaisten että vihreitten (jossain määrin vasemmistoliiton) kannattajista. Tietysti puoluekannan ja ideologian mukaan aivan eri syistä. Persuja kannattava seiskaryhmä haluaa muutoksia mm. maahanmuuttopolitiikkaan, julkishallinnon hallintohimmeliin, kehitysapuun, ilmastoautomaattiin ja puolustuspolitiikkaan. Vihreitä ja vasureita äänestävät akateemikot ovat taas tahollaan tajunneet omalta kannaltaan ihan järkevästi, että ne bailut, joita he viettävät eivät voi jatkua ilman toisten tienaamaa rahaa, joten heidän valintansa on myöskin heidän näkövinkkelistään hyvin perusteltu. Tähän seiskaryhmään kuuluu myös joittenkin pienpuolueitten, esim Muutos 2011:n kannattajat, mutta itse asiasta ajattelen sen verran raadollisesti, että hitaasti liikkuvissa suomalaisissa poliittisissa mannerlaatoissa heillä ei ole tällä hetkellä menestyksen mahdollisuutta. Vaikka heidän työtään kovasti arvostankin ja toivotan heille kaikkea hyvää.

Kuulun itse ryhmään seitsemän. Haluan, että äänelläni on merkitys. En hyväksy puoluekonsensusta, joka poistaa politiikasta politiikan ja samalla viimeisenkin vaikuttamisen mahdollisuuden. Haluan myös, että antamallani tuella on merkitys. Olen tukenut perussuomalaisia niin äänestämällä kuin louskuttamalla leukojani tässä blogissa. Tukeni vaikutus on ollut pieni, mutta ei merkityksetön sillä vaalityötä persujen hyväksi tehtiin verkossa valtava määrä. Vaikka Timo Soini aikanaan suhtautui varsin halveksuvasti meihin ”kottaraispönttöön tuijottajiin”, ilman meitä ei Jytky olisi siinä mitassa onnistunut ja se on Timo Soinilla säännöllisesti unohtunut. Persujen kannattajissa on hyvin paljon ihmisiä, jotka eivät äänestäneet puoluetta Timo Soinin vuoksi, vaan hänestä huolimatta.

Miellän, että minulla on oikeus kysymyksiin. Kuinka perussuomalaiset aikovat vaalikamppailuaan käydä? Onko heillä tarkoitus tulla salonkikelpoisiksi? Mikäli näin on, niin silloin itselläni herää  epäilys, sillä poliittisen salonkikelpoisuuden määrittelevät tällä hetkellä vain ja ainoastaan sekä nykyiset valtapuolueet että vihervasemmistolainen media. Ja mikäli perussuomalaiset aikovat saavuttaa salonkikelpoisuuden siltä taholta, mitä he eivät itse edusta, heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin muuttua osaksi konsensusta. Olla jotain muuta, kuin miksi heitä äänestettiin ja mitä heiltä halutaan.

Eli omasta, pienestä mielestäni tärkeämpi kysymys on se, haluavatko perussuomalaiset muuttua toisten määrittelemäksi salonkikelpoiseksi puolueeksi vai haluavatko he määritellä sen salonkikelpoisuuden itse? Tappion uhallakin. Olen aikaisemminkin todennut, että suomalainen poliittinen kaukalo on jo valmiiksi täynnä piruettiluistelijoita, enkä ainakaan itse kaipaa persuista yhtä sellaista lisää. Itse kaipaan, että persut ovat kaukalossa rumasti runttaava Charleston Chiefs, joka ei pyydä keneltäkään anteeksi.

Ja koska minulla on oikeus kysymyksiin (ainakin tässä blogissa, siinä ei ole muuta hallinnoijaa kuin minä ja Ylva sitten ylimpänä sensorina), kysyn perussuomalaisilta sen, mikä itseäni eniten kiinnostaa ja myös huolestuttaa. Puolueen riveistä valittiin kansanedustajiksi mm. Jussi Halla-aho, Juho Eerola ja Olli Immonen. Ovatko he olemassa puolueessa ainoastaan siksi, että heitä kannattavat ihmiset antavat äänensä puolueelle, ja sen jälkeen puolue jättää heidät yksin ajatustensa ja ehdotustensa kanssa? Esittämään ajatuksiaan ja ehdotuksiaan niin, että puolue antaa heille mahdollisuuden kyllä tehdä niitä, mutta toteavat, että nämähän ovat niitä jätkien omia juttuja, me siedämme niitä, mutta eivät heidän asiansa ole puolueemme prioriteetteja. Me tarvitsimme heitä saadaksemme ääniä.

Minulle heidän esille tuomansa asiat nimenomaan ovat prioriteetteja. Olenko äänestänyt turhaan? Olenko tukenut puoluetta turhaan?

Ovatko he lainasäveltäjiä, joitten kappaleilla bändi nimeltä The Perussuomalaiset pääsee listoille, mutta listasijoituksen jälkeen bändi panostaa valtavirran musiikkiin ja unohtaa syyn, miksi levyä on yleensä ostettu? Bändin ulkojäseniä. Miehiä, jotka soittavat verhon takana. Toivottavasti olen väärässä.

Perussuomalaisten kannatus on pudonnut. Luonnollisesti yksi syy siihen on media, joka vuoronperään joko eristää perussuomalaiset ja vuoronperään etsii puolueesta julkaistavaksi kaiken mahdollisen ryönän, jolla sitä voi mustata. Mutta voiko toinen syy olla juuri se pyrkimys saavuttaa toisten määrittelemä salonkikelpoisuus? Siihen puolue on pyrkinyt pian viimeiset neljä vuotta. Tulokset eivät mairittele. Muille puolueille persut ovat edelleen hylkiöitä ja kannatus putoaa. Olisiko sittenkin aika olla välittämättä salonkikelpoisuudesta ja käydä vaaleja kohti huomattavasti aggressiivisemmalla linjalla?

Sillä nyt sille alkaa olla yhdestoista hetki. On mitä todennäköisintä, että seuraavan eduskunnan aikana EU:n turvapaikanhakijapajatso purkaantuu ja Suomi pakotetaan ”kantamaan vastuunsa”. Ja yksikään niistä puolueista, jotka muodostivat hallituksen vuonna 2011 ei tule pistämään tikkua ristiin tämän kehityksen pysäyttämiseksi. Sillä silloinhan ne tunnustaisivat että piikillä on todellakin rajansa, eikä niillä ole viiteentoista vuoteen edes juolahtanut mieleen, että oliskos asiaa voinut ehkä miettiä etukäteen. Ainoa, joka voi panna kapuloita rattaisiin eduskunnassa on tällä hetkellä ja seuraavalla vaalikaudella perussuomalaiset. Kolmentoista prosentin ääniosuudella persut syrjäytetään seuraavasta hallituksesta olivat ne kuinka kilttejä ja salonkikelpoisia hyvänsä. Ja tällä nykylinjalla se 13 pinnaa on realismia.

On paljon helpompaa estää onnettomuus etukäteen kuin korjata raunioita jälkikäteen. Perussuomalaisten on se oivallettava, koska muut valtapuolueet ovat tehneet onnettomuuden tavoittelusta jo itseisarvon. Nämä muut puolueet ovat Puolueita, joita kansa palvelee. Ei liene liikaa toivottu, että meillä olisi vielä puolueita, jotka palvelevat Kansaa.

Toivotan perussuomalaisille voimia tulevaan vaalikamppailuun. Kaunoluistimet jorpakkoon, hokkarit jalkaan ja maila kouraan. Rumasti runtaten ja anteeksi pyytelemättä.