sunnuntai 7. lokakuuta 2007

PIKAMELLAKAN SYNTYANALYYSI

Tällä kertaa kirjoituksessani ei ole tarkoitus pahemmin kritisoida mitään eikä ketään. Lähinnä esitän ihmettelyä asiasta, jota en oikein ymmärrä. Ehkäpä joku tämän blogin lukijoista voisi valaista asiaa, mikäli sattuu tietoa omaamaan.

Kas kun noissa islamilaisissa maissahan on harrastettu tuota mellakointia, missä poltellaan milloin Yhdysvaltain, milloin Tanskan, milloin Öölannin lippuja. Tämähän ei ole uutinen kellekään. Kysymys, joka on ihmetyttänyt allekirjoittanutta on se, että millä ihmeen konstilla ne saa sen mellakan aina niin nopeasti aikaiseksi.

Kun Yrjöperskeles-tyyppisellä putkinäöllä asioita katselee, ja eritoten tähän suomalaiseen elämänmenoon tottuneena, niin eihän täällä saa kymmentätuhatta ihmistä kaduille mieltään osoittamaan millään. Joo vappuna, uudenvuodenaattona ja silloin kerran kirjoitetun historian aikana kun suomalaiset voittavat lätkän mm-kultaa, on kyllä paljon porukkaa kadulla riekkumassa, mutta vähän eri lähtökohdasta.

Mutta islamilaisissa maissa homma on toinen. Onko niillä parempi organisointikyky? Kun aamu-uutisissa kuulee uutisen, että joku svedu on piirtänyt tikku-ukon ja tikkukoiran sekoituksen, jolla on jotain hätäisesti turbaania muistuttavaa päässään, niin iltauutisissa tulee jo videopätkää jossa jossain Ählämäbädissä kymmenen tuhatta ihmistä vastustaa tätä piirrosta polttamalla omaa omaisuuttaan kaduilla (sinänsä aika omalaatuinen tapa ilmaista mieltään. Yrjöperskeles vastustaa Amazonin sademetsien hakkuuta ja osoittaa vastustuksensa polttamalla naapurinsa auton. No, maassa maan tavalla, eikä kirjoitus oikeastaan tätä koskekaan).

Vaan miten ne saa sen massahysterian niin pirun nopeasti aikaiseksi? Vai onko se massahysteriaa ollenkaan, vaan onko kyse todellakin organisointitaidosta? Kun Ählämäbädin Työväen Sanomat saa Reutersilta tikkupiirrosta koskevan faksin klo 08.12, tapahtuuko seuraavaa:

1. Päivystävä toimittaja lukee uutisen, nielaisee hämmästyksestä ja toteaa, että asia vaatii operatiivisia toimenpiteitä. Kello on 08.13.

2. Toimittaja juoksee päätoimittajan luokse ja näyttää faksin. Päätoimittaja ilmoittaa välittömästi painon puolelle että koneet seis, nyt tulee kiireellisempi tehtävä. Päätoimittaja käskee päivystävää toimittajaa kirjoittamaan alustavan ilmoituksen mielenosoituksesta sillä aikaa kun hän itse neuvottelee asiasta Ählämäbädin hallintoviranomaisten kanssa. Kello on 08.17.

3. Päivystävä toimittaja pistää naputtaen tekstiä. Samaan aikaan päätoimittaja käy videoneuvottelun kaupungin hallintoviranomaisten kanssa. Hallintoviranomaiset yhtyvät kantaan, että mielenosoitus järjestetään. Neuvottelu päättyy klo 08.22, jolloin päivystävä toimittaja on saanutkin kirjoituksensa valmiiksi. Päätoimittaja tekee pari pientä korjausta juttuun ja juttu menee painoon klo 08.28. Jutun sisältö on seuraava:

”Svedut ovatten vittuilleet profeetalle nyt oikein kunnolla. Kuvia on piirretty, pahaa on puhuttu ja alasti saunassa käyty. Tätä ei rehellisen Ählämäbädin miehen karttuisa oikeustaju taivu tajuamaan. Asian tiimoilta mielenosoitus klo 12 Ählämäbädin keskusaukiolla, jonne kokoonnuttua siirrytään rauhallisesti Ruotsin suurlähetystön eteen. Mukaan bentsiiniä, banderolleja ja pellollinen kik-herneitä nenään vedettäväksi.”

4. Klo 09.00 on tarpeellinen määrä ilmoituksia painettu. Kaupungin hallintoviranomaiset ovat samaan aikaan keränneet tekstiviestejä käyttämällä 6.000 vapaaehtoista lähettiä, jotka alkavat levittää ilmoituksia pitkin kaupunkia. Radiota ja televisiota ei tässä käytetä, koska halutaan säilyttää spontaanin kiukustumisen tuntu.

5. Klo 09.58 mennessä on sana kiirinyt ympäri kaupungin. Uutinen järkyttävästä hyökkäyksestä herättää tietysti ankaraa suuttumusta, mutta vastuuntuntoiset ählämäbädiläiset pitävät ensin työpaikkakokouksia siitä, kuka mielenosoitukseen menee, ja kuka jää työpaikoille hoitamaan välttämättömiä tehtäviä. Pitäähän sähkön virrata, veden lorista, logistiikan pelata ja nuorten ählämäbädiläisten saada opetusta koulussa. Työpaikkakokoukset on hoidettu koko kaupungissa klo 10.34 mennessä.

6. Samaan aikaan, kun työpaikoilla suunnitellaan sitä, kuka menee minnekin, kokoontuu kaupungintalolla TSJKOMSAJMN (Täysin Suunnitellun Ja Kellontarkasti Organisoidun Mielenosoituksen Spontaanilta Avohärdelliltä Ja Mellakalta Näyttämäänsaattamisen Komitea) joka laatii tarkan orkestraation siitä, kuinka mielenosoitus järjestetään. Ovelana yksityiskohtana komitea keksii, että poltetaankin Ruotsin lippujen sijasta Öölannin lippuja. Näin aiheutetaan ruotsalaisissa epätietoisuutta ja suunnatonta pelkoa. Komitea saa toimintasuunnitelman valmiiksi klo 10.39, Ählämäbädin Työväen Sanomat painaa siitä 16.000 kopiota klo 10.58 mennessä, kopiot on jaettu mielenosoittajille klo 11.16 mennessä ja mielenosoittajat ovat opetelleet sen ulkoa klo 11.49 mennessä. Luontaisesti rauhantahtoisille ja harkitsevaisille ählämäbädiläisille on tosin vaikea sulattaa toimintasuunnitelmaan sisältyvää metelöintiä ja väkivallalla uhkaamista, mutta kun profeetan partaa ovat vääräuskoiset yrittäneet sotkea, niin miehen täytyy tehdä mitä miehen täytyy tehdä.

7. Klo 12.00 mielenosoitus alkaa, ja länsimaiset television katselijat oppivat että tämän porukan kanssa ei ole leikkimistä.

Jotenkin näin sen varmaankin täytyy mennä.

Eihän se voi mennä niin, että kun Rahman kuulee kämpässään porukan huutavan että profeettaa on loukattu, häneltä putoaa puurolautanen lattialle ja hän painuu porukan mukana huutamaan suu vaahdossa.

Vaikea uskoa, että kun metallimies Maruf kuulee kadulta älämölöä, hän painuu mukaan silmät sinne tänne pyörien ja samalla unohtaa laittaa hitsausliekin pois päältä polttaen vahingossa oman konepajansa.

Jos tällaiseen ajatteluun sortuu, voi kuvitella, että siinä riekkuvassa ihmismassassa osalla porukasta ei ole mitään käsitystä siitä, mikä hitto on Tanska tahikka Ruotsi. Saattaapa ajatella, että osalla ei ole edes hajua, että minkä takia täällä mellakoidaan, mutta on vaan niin pirun kiva mellakoida. Avohärdelli vaan jotenkin houkuttaa, niin kuin hunaja kärpästä. Ja tulee sillai miehekäs olo, kun voi haastaa kolmetuhannen kilometrin päässä olevia ihmisiä ottaanlyöntikilpailuun.

Tällainen ajattelu voi viedä jopa sellaiselle turmion tielle, että alkaa uskoa siihen, että joillekin kansoille on ominaista riekkua ja hajottaa ja joillekin toisille taas rakentaa ja säilyttää.

Onneksi Yrjöperskeles on humanisti ja vielä joskus tilannut Hesariakin, joten hän tietää, että näinhän ei voi olla.

Kyllä kyseessä täytyy olla organisointitaito.


*

PS: Tekninen neuvo mellakoitsijoille. Esineitä, esim lippuja kannattaa sytyttää tuleen sytytysnesteellä, ei bensiinillä. Jos pudotat maahan yhdysvaltain lipun, lorotat päälle litran bensaa, huudat ylistystä sopivaksi katsomallesi jumalalle, haukut alimpaan helvattun vääräuskoisten jumalat, huudat vielä jotain asiaan liittyvää ahlanawallahilallatiqusallahawallaa ja sitten heität palavan tulitikun lipun päälle, niin siinä voi palaa ukkoloihe perskarvat.

9 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kas nimimerkki عرقي, عنصري kerkesi tulla jo tänne suutaan soittamaan. Tyyppihän on saanut banaania jo melko monesta paikasta ja Yrjöperskeles liittyy nyt joukkoon tummaan. En tiedä, mikä tyypin pohjaidea tuossa suunsoitossa on, haluaako tyyppi vain tyypillisenä trollina vittuilla vai haluaako hän sitten ihan oikeasti käännyttää oikealle tielle sen porukan, joka hänen mukaansa edustaa vain 0,2 % suomalaisista.

Yhtäkaikki, tyyppi viettää päivät ja illat (liekö yötkin) netissä, kyttää sellaisten kirjoittajien sivuja, joita hän selkeästi inhoaa ja mussuttaa minkä ennättää. Silloin kaverilla on selkeästi ongelma, en osaa itse sanoa onko kyseessä sairaus, eikö tyypillä ole mitään muuta tekemistä vai onko hän yksinkertaisesti höhlä.

Joka tapauksessa nimimerkki عرقي, عنصري:n henkinen hyvinvointi ei ole Yrjöperskeleen vastuulla, joten tämän nimimerkin hengentuotokset poistetaan tästä eteenpäin. Poikkeuksena se viesti, missä hän ilmoittaa sen oman nettisivunsa, mitä aikanaan minulle mainosti, ja jota ei vieläkään ole julkisuuteen saattanut. Sen toki lasken tässä sivustossa julkisuuteen.

weekendsoldier kirjoitti...

Helkutti kun oli hyvä kirjotus. Itse kyllä luulen, ettei siellä Ählämäbädissä ole porukoilla parempaakaan tekemistä, kuin hillua kaiket päivät mielenosoituksissa.

Kun kadulta kuuluu älämölöä, kaikki ryntäävät mukaan, vaikkeivat edes tietäisi mitä vastaan osoitetaan mieltä. Härdelli vaan pystyyn.

Anonyymi kirjoitti...

Liekköhän ovat saaneet masinoitua miekkarinsa nykyään paremmin, alkup Tanskan-jupakan aikaan vielä meni että piirrokset julkaistiin joskus syksyllä ja rähinät puhkesi joskus keväällä. Mitähän ois tapahtunut kun oliko se nyt Damaskoksessa, mehmetit hyökkäsivät suurlähetystöön ja polttivat sen maan tasalle, vartijat olisivat avanneet tulen hyökkääjiä kohti konetuliaseila. Kysesssähän oli näet kansainvälisen lain mukaan hyökkäys toisen valtion alueelle...

Dr. Doctor kirjoitti...

Minä olen ajatellut että siellä on päivittäin joku mellakka, mutta ne uutisoidaan vain mikäli aihe on pop ja mielenosoituksen kohde on jokin harmiton pohjoinen demokratia...

Uutisissa ei ole (juuri) koskaan Israelin tai USAn vastaisi mielenosoituksia, vaikka näitä harrastettanee viikoittain...

Anonyymi kirjoitti...

Tjaah! No kyllä se suunnilleen esittämälläsi tavalla ja aikataulutettuna on mentävä. Ainakaan minä en keksi mitään parempaa. Muuten kyllä oli verbaalisesti upeaa kirjoitusta.

Vasarahammer kirjoitti...

Olen kuullut jostakin, että islamilaisissa maissa olisi tuo rent-a-mob -ilmiö laajalle levinnyttä, eli kadulle saadaan pieni mekkala aikaiseksi sopivaa rahallista korvausta vastaan. Luonnollisesti tärkeämpää on hyvä poseeraus kameroiden edessä kuin mellakan osallistujamäärä.

Dr. Doctor kirjoitti...

http://www.kuvaton.com/kuvei/hate_arabs.jpg

Eivät uskoneet ohjeita...

Anonyymi kirjoitti...

Pellollinen kik-herneitä nenään vedettäviksi, khi hi hi...

Jätkä teki meitsistä työttömän. ;)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset kommentoijille.

Reinoa ei voi saada työttömäksi, koska Reinon homman hallitsee parhaiten Reino.

Punk is dead. Reino lives.