keskiviikko 21. marraskuuta 2007

KAHDEN MINUUTIN VIHA

Tapaus Ellilä on herättänyt keskustelua - jos nyt ei valtakunnan mitassa - niin täällä blogirintamalla kovasti ainakin. Jos tätä blogia sattuu vahingossa lukemaan joku sellainen, joka ei asiasta ole tietoinen, niin tästä osoitteesta asianlaita selviää:

En väitä itseäni oikeusoppineeksi, joten en pysty tuomarin varmuudella ja valtuudella sanomaan saako Ellilän jollain tavoin oikeuskikkailtua syylliseksi. Itse näen kuitenkin, että syytös on perusteeton. Jos mies kirjoittaa juttuja virallisten tilastojen ja tutkimusten pohjalta, niin silloin kai tilastokeskuskin pitäisi laittaa syytteeseen. Joka tapauksessa on selvää, että varsinainen laki on tässä tapauksessa komeasti ohitettu. Mikäli rikosilmoituksen tehnyt Puumalainen perustelee rikosilmoitustaan erään Illmanin väitöskirjalla, ei siinä sinänsä ole mitään ihmeellistä. Siinähän on vähän sama idea kuin kaupankäynnissä. Ei hullu se oo joka pyytää jne. Rikosilmoituksenhan voi tehdä periaatteessa ihan mistä hyvänsä ja perustella sitä millä hyvänsä. Syyttäjä vaan voi jättää syytteen nostamatta.

Ihmeellistä on se, että syyttäjä on kuitenkin nostanut syytteen. Onko erään Illmanin väitöskirja siis nostettu lain asemaan? Ja missä vaiheessa? Vai onko kyseessä ilmiö, johon olen törmännyt omissa töissäni täällä julkishallinnon parissa, ja joka on nyt saavuttanut lain aseman? Eli tämä: ”No ei se ehkä sillai sanonu, mutta kyllä se sillai ajatteli”.

No, oikeuteen siis mennään. Mikäli Ellilä vapautetaan, jää allekirjoittaneelle sentään pikkuinen uskonripe oikeusvaltioon. Vaan jos Ellilä saakin tuomion? Mitäs sitten? Onko ymmärryskoneistollamme sitten hyvä mieli? Riittääkö Ellilän päänahka? Eihän toki. Tässähän koetetaan kepillä jäätä, ja katotaan onnistuiskos. Ellilä on hyvä kohde, koska miehen tapa kirjoittaa on varsin raaka. En minäkään kaikista Ellilän teksteistä välttämättä pidä. Mutta en minä oikein pidä esmes Leena Lehtolaisen kirjoistakaan, enkä silti vaadi hänelle tuomiota. Tuskin hän niitä kirjojaan juuri minulle on sitten tarkoittanutkaan. Tyyliasioita ei käsitellä raastuvassa.

Edelleen kysymykseen Mitäs Sitten? Eräs herra Puumalainenhan ilmoitti, että netissä on useita kymmeniä rasistisia sivustoja. Varmaankin Puumalainen on tutustunut Uutisvirta-blogiin, jonka blogilinkeissä on (yllättäen) useita kymmeniä sivustoja. Olen lueskellut niitä kaikkia, ja vaikka blogeja, samoin kuin kirjoittajia on monenlaisia, näyttää niissä yhtenä pääteemana olevan nykyisen maahanmuuttopolitiikan vastustaminen. Tai ei edes niinkään nykyisen (suomalainen maahanmuuttopolitiikkahan on esim Ruotsiin tahi Englantiin verrattuna vieläkin melkoisen tiukka), vaan sen maahanmuuttopolitiikan vastustamiseen, mitä akateeminen vasemmistoälykköeliittimme suunnittelee. Eli kymmeniä tuhansia muuttajia (ja niin mistähän ilmansuunnasta) vuodessa. Ja rekkrytointipisteitten perustamista Afrikkaan.

Itse asiassa, kun näitä blogeja olen lueskellut, niin ei sieltä Nasse-setä ole allekirjoittanutta tuijottanut vastaan. Ennemminkin vanha kunnon demari Kivivuoren Otto Väinö Linnan teoksista. Otto ei tosin enää sano, että ”ei mieheltä paitaa saa repiä päältä, vaikka se onkin punanen”. Otto sanoo nykyisin pikemminkin ”ei naiselta saa hametta repiä päältä vaikka se oliskin lyhyt”.

Mutta mutta.

Jos Ellilä tuomitaan, eli erään Illmanin väitöskirja muuttuu laiksi ihan virallisesti, alkaa apuharvennus. ”No ei se ehkä sillai sanonu, mutta sillai se ajatteli” tulee tuomion perustaksi.
Jos esimerkiksi meikäläinen kirjoittaa Yrjöperskeleen ominaisuudessa, niin kuin kirjoittanut olenkin, että maahanmuuttajataustaiset nuoret aiheuttavat enemmän ongelmia laitoksissa kuin suomalaiset, ja kaiken sinisilmäisesti hyväksyvä hyysäyssysteemimme mahdollistaa tämän, olen rasisti, joka itseasiassa rivien välissä kiihotti suomalaisia tiettyjä kansanryhmiä kohtaan. Syyllinen. Max kaksi vuotta linnaa. ”No ei se ehkä sillai sanonu, mutta sillai se ajatteli”

Jos kirjoitan, niin kuin kirjoittanut olen, että islamilaisesta maailmasta kotoisin olevan työntekijän on ollut vaikeaa ottaa vastaan käskyjä naispuoliselta esimieheltä, and they have also said to Ykä, that they are pissed, because they have not had the finnish citizenship and I have made a question to them that is why we are having this conversation in english, niin silloinhan olen rivien välissä selvästi kiihottanut ihmisiä tiettyä kansanryhmää kohtaan. Syyllinen. Max kaksi vuotta linnaa. ”No ei se ehkä sillai sanonu, mutta sillai se ajatteli”

Jos kirjoitan, niin kuin kirjoittanut olen, että 1980-luvulla työelämääni aloittaessani oli joukkoraiskaus tuntematon ilmiö Suomessa, kiihotan kansalaisia jotain tiettyä kansanryhmää kohtaan. Syyllinen. Max kaksi vuotta linnaa. ”No ei se ehkä sillai sanonu, mutta sillai se ajatteli”

Ei nämä blogikirjoittajat, niin kuin en minäkään, mitään keskitysleirejä vaadi. Eivätkä uutta Lapuan Liikettä. Se mitä he vastustavat, on poliittinen suunnitelma muuttaa Suomen maahanmuuttolakeja tasolle Ruotsi. Niin kuin Ellilälläkin. Jos tästä tuomitaan, ja jopa vangitaan, niin täytyy onnitella ymmärryskoneistoamme. Saitte sitten ensimmäisen poliittisen vangin tähän maahan noin vuodesta keppi ja keihäs. Kekkoslovakiankin aikana vastustajat vaiennettiin vain hiljaisuudella. No, silloin ei tietysti ollut tätä nettiä.

”No ei se sillai sanonut, mutta sillai se ajatteli”-lain perusteella saadaan turpa tukittua ihmisiltä, jotka aktiivisesti kirjoittamalla vastustavat voimassaolevaa ja suunniteltua maahanmuuttopolitiikkaa. Vaan riittääköhän tämäkään pehmofasisteillemme. Enpähän usko. Entäs tämä suomalaisuuden kehuminen noin ylipäänsä? Mitäs Illlman tuumii siitä: "Ei se kovin sympaattista tietysti ole, koska siihen sisältyy ääneen lausumattomana ajatus, että ulkomaalaiset ovat huonompia". Eli ”no ei se sillai sanonu, mutta sillai se ajatteli”.

Eli jos opettaja sattuu tulevaisuudessa sanomaan viattomille kansalaisen aluille, että ”Suomalaiset ovatten varsin hyvä kansa. Me asumma pohjoisessa ja kylmässä maassa, jossa ei ole paljoa raaka-ainevaroja. Olemme joutuneet vielä välillä asein tappelemaan tänne hyökännyttä suurvaltaa vastaan ja säilyneet kehnot vieläkin hengissä. Ja siitä huolimatta olemme saaneet aikaan hyvinvoivan valtion. Elintasomme on korkeampi kuin monessa muussa maassa, vaikka niissä maissa on raaka-ainevaroja ihan simona”.

Turpa umpeen maikka. Sanoit ääneen lausumattomana sellaisen ajatuksen, että rapsipas kalenteristasi turhat menot pois pariksi seuraavaksi vuodeksi. ”No ei se ehkä sillai sanonu, mutta sillai se ajatteli”
Kun nyt olen seuraillut tätä vasemmistoälykköjemme mielenliikehdintää, niin tietty suomalaisvihamielisyys ja kaiken mahdollisen suomalaisuuden halveksunta kuuluu asiaan. En ole varma, kumpaa ne inhoavat enemmän, Yhdysvaltoja vaiko Suomea, mutta Herrasta Perkeleestä nämä molemmat kansakunnat näyttävät olevan.

Ja jos tämä porukka voittaa case Ellilän, niin hyväksi havaittua linjaa voidaan viedä sitten eteenpäin. Jotta viattomat lapsokaisemme pelastettaisiin rasismin ja kansallismielisyyden syvistä pauloista, on tulevaisuuden peruskoulussa varmaankin päivittäisenä ohjelmanumerona klo 12 pidettävä Kahden Minuutin Viha. Summeri pärähtää soimaan ja voi että sitten vihataankin. Orwell tosin hoksasi, että vihataan vihollista, mutta meillä ollaan sen verran valistuneita, että meillä vihataan itseämme.
Ehkäpä Kahden Minuutin Vihan taustalle vois laittaa jotain sopivaa musiikkia. Esimerkiks Killarmy rap-yhtyeen hengentuotoksia:

To all my Universal Soldier's: stay at attention while I strategize an invasion; the mission be assassination, snipers hitting Caucasians with semi-automatic shots heard around the world; my plot is to control the globe and hold the world hostage … see, I got a war plan more deadlier than Hitler … lyrical specialist, underworld terrorist … keep the unity thick like mud … I pulling out gats, launching deadly attacks.

Näitä rauhansanoja sitten hoetaan ja kirotaan alimpaan helvatuun ne valkoiset jotka Kiihottavat Kansanryhmää Vastaan.

Scifiäkö koko juttu? Toivottavasti. Mutta ainakin tolla kehityskululla saatais palkattua taas paljon akateemisiä suojatyöläisiä. Mehän olemme sen verran takapajuista kansaa, että meissä on paljon tutkittavaa ja tuomittavaa.

*

(Kohtaus Pentinkulmalta, joskus 2010 ja jotakin)

Kivivuoren Otto meni tiskin luokse ja sanoi kauppiaalle:

- Annakkos sen minunkin Totuuden Torveni.

Otto sai Uutiskynnyksensä ja fil.yht. & totuustiet.maist. Rautajärvi rupesi haukkumaan sitäkin:

- Se on huono lehti. Puolustaa rasisteja.

- Ei kun laillista menoo. Ei naisilta saa repiä hametta päältä, vaikka se oliskin vähän lyhkönen. Eikä saa hakata ihmisiä asemalla ja viedä niiltä kännyköitä. Sen paremmin kuin väittää väitöskirjoja lakitekstiksi.

- Valistuneet ihmiset tarjoavat hallitukselle apua rasismin ja kansallismielisyyden nujertamisessa, mutta ellei hallitus tiedä tehtäväänsä, niin valistunut väestönosuus osaa kyllä taivuttaa hallituksen toimimaan tahtonsa mukaan. Miksi teidän poikannekin puolustaa rasisteja? Sellainen suoraselkäisyys ei kuulu EU-suomalaiselle.

- Ei poika rasisteja puolusta vaan laillista esivaltaa.

Otto jänkytti laillisuudestaan ilkeyksissään, sillä tähän saakka oli laillisuutta tähdentänyt alituiseen juuri fil.yht. & totuustiet.maist. Rautajärvi. Mutta fil.yht. &; totuustiet.maist selvisi laillisuudesta selittämällä, että valistuneet toteuttavat Illmanin ylilaillista henkeä, vaikka eivät ehkä voimassaolevan lain kirjainta noudatakaan.

Fil.yht. &; totuustiet.maist. lähti lehti kainalossa ja sanoi:

- Mutta rasismi ja kansallismielisyys tästä maasta hävitetään. Vuonna 1947 se jäi puolitiehen, kun asevelisosialistit pettivät valistuneen kansan. Tällä kertaa ei käy niin. Siitä voi Kivivuorikin olla varma.

- Hei. Eikös fil.yht. &; totuustiet.maisterilla ollut kauppatavaraakin?

Kiihdyksissään fil.yht. &; totuustiet.maist Rautajärvi oli unohtanut ostoksensa kaupan pöydälle ja Otto huusi hänen jälkeensä ja antoi paketin takaisin palanneelle fil.yht. &; totuustiet.maist. Rautajärvelle.

- Ei kaupasta ostettua biodynaamista parsaa sentään saa unohtaa, vaikka kuinka olis. Rekisteröidyn parisuhteen toinen puolisko on pian aikaa kotona vihanen.

11 kommenttia:

-TC- kirjoitti...

http://www.kuvaton.com/kuvei/poliittinen_tyrmays.jpg

Miksi ihmeessä asioista vaietaan..

Anonyymi kirjoitti...

Nyt on pakko kiroilla anteeksi vain.

Saatana, että pidän tyylistäsi kirjoittaa. Siinä on jotain kyllä.

Oletko Ykä ajatellut, että kkeilisit kaupallistaa tuota taitoasi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset kommentoijille.

-tc-:lle: Tuo leike on minullekin tuttu. Varsinkin viimeisen kappaleen olisi viisasta poliittisten päättäjien lukea ja omaksua. Vaan miksi vaietaan? Nii-in. Miljoonan ruplan kysymys.

Octaviukselle: Hienoa muuten, että palasit blogistaniin. Kattelin jo hetken aikaa, että mihnä se mies on hävinny.

Blogirintamalla on paljon hyviä kirjoittajia, mutta tuskinpa esim WSOY innostuu näitä julkaisemaan. Oma kirjoittaminen lähtee lähinnä siitä, että tietyt asiat ottaa ankarasti kupoliin. Jos ongelma poistuisi, niin varmaan kirjoittaminenkin loppuisi. No, ehkä jotain metsästyksestä ja vaeltamisesta saattais joskus väsätä.

Kiitokset myös Weekendsoldierille. Kommenttisi vaan jostain cyberavaruuden kummista syistä on mennyt tonne hoitajapropagandapostaukseen.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus.
T: ruttuvaari
ruttuvaari.wordpress.com

Anonyymi kirjoitti...

Veli Yrjö,

ajat ovat kovat. Kirjoituksessasi mainituista syistä en ole aloittanut omaa blogia vaikka kerrottavaa olisi. Satoja yksittäistapauksia vuosien varrelta, monikulttuurin ihanuudesta suomalaisessa peruskoulussa. Jutut suorastaan kuplivat päässä, haluavat tulla ulos. Mutta sinnehän jäävät pääluuhun jäytämään. Kertomatta jäävät vandalismi, uhkailu, pahoinpitelyt, opettajiin kohdistunut töniminen ja niskurointi sekä päin naamaa haistattelu ja nimittely, asenteet suomalaista yhteiskuntaa kohtaan, asenteet naisia kohtaan, asenteet omia, ei kyllin puhdasoppisia uskonveljiä kohtaan. Kertomatta jäävät poliisin käynnit, nyrkkiraudat, joukkotappelut, hävitysvimma ja jatkuva älämölö; kertomatta jäävät kotona imetyt idiotian siemenet kuten usko siihen että dinosaurukset ovat kusetusta ja että naista ei tarvitse kunnioittaa; kertomatta jää sekin että omaa islaminuskon opettajaa voi kivittää tai lyödä ovella päähän jos hän on suomalainen nainen eikä käytä huivia.

En uskalla mainita myöskään kotiin suljettuja, kielitaidottomia synnytyskoneita; lapsia joiden ikä voi olla ihan mitä vain mutta ei sitä mitä papereissa lukee; lasten katoamista vaarallisiksi uskottuihin kotimaihinsa, joko aivopestäviksi tai leikattaviksi, tai pois syömästä perheen elantoa kun lapsilisät lakkaavat; tulkkaus- ja asiointipalveluihin haaskattuja rahasummia; viranomaisten kouristuksenomaista salailua ja hienotunteisuutta; ongelmien pitämistä visusti maton alla. Ettei vaan pidettäisi suvaitsemattomana.

Viime aikoina veri on lentänyt ja laseja särkynyt niin paljon etten uskalla kertoa enempää yksityiskohtia, tunnistamisen pelosta. Haluan pitää työni, en siis bloggaa. Jos minulla olisi realistinen mahdollisuus ansaita leipäni muuten kuin julkisella sektorilla, lähtisin heti huomenna ja kertoisin kaiken. Tai ehkä en, ainakaan ennen kuin Ellilä & Co:n kiihotusjutut on tutkittu loppuun asti.

Minun jutuillani myytäisiin Iltatunkiota ja Paskalehteä monta viikkoa. Ei siksi että ne olisivat poikkeuksellisia tai harvinaisia tapauksia, vaan siksi ettei niistä ikinä saa lukea missään.

Viimeaikaisten tapahtumien valossa tiedämme nyt miksi ei.

Olen paskahousu pelkuri, mutta minulla on kapea ammattitaito ja perhe ruokittavana. Siksi en uskalla edes mainita ettei yhdessäkään tapauksessa ole ollut kyse kantaväestöstä. Sitä en todellakaan halua mainita, ettei jouduttaisi kuseen, sinä tai minä, veli Yrjö. Ajat ovat kovat.

Anonyymi kirjoitti...

Ajat tuntuvat tosiaan olevan kovat. Minä en ole siinä asemassa, että voisin ketään ruveta tuomitsemaan pelkuruudesta, mutta kuitenkin tulee mieleen kysymys: mikä on vaikenemisen hinta?

Nimittäin jos kehitys jatkuu tähän suuntaan vielä kauan, niin perheen ruokkiminen voi muuttua pieneksi ongelmaksi esimerkiksi verrattuna perheenjäsenten pitämiseen ehjinä.

Mutta kieltämättä yksittäisen ihmisen vapaus on monesti varsin näennäistä. On elätettäviä, tai asuntolainaa.

Ja kiitokset Yrjölle hyvästä ja tärkeisiin asioihin tarttuvasta blogista. Olen itse akateeminen, vaikkakin sentään luonnontieteelliseltä alalta, mutta kuvaamasi ylikoulutusongelmat saavat verenpaineen nousemaan.

reino kirjoitti...

Erittäin osuvia kirjoituksia taas sitten viime lukeman!

Sattuneesta syystä tuo Täällä Pohjantähden alla -modernisointi hersytti erityisen paljon. ;) Hieno kirja.

Vasarahammer kirjoitti...

Ykäkin on lukenut aikanaan Pahkasiasta Seitsemän veljestä tänään -sarjakuvan. Siinä Jukolan veljekset alkoivat viljellä biodynaamista parsaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset kommentoijille. Minähän en ole mikään sanomaan, kuka pelkuri on ja kuka ei. Nimimerkillähän tässä itsekin väsäillään. Tuo Veli Yrjölle lähetetty kirjoitus kuvaa tilannetta varsin hyvin.

Eikä akateemisuus mikään synti ja syöpä ole. Oman alani akateemisissa on vaan pari pahaa puolta eli niitä on alunperinkin liikaa ja niitten lukemat aineet ovat parhaimmillaankin sottailua ja arvailua & mielipiteitä. Luonnontieteissä asia on hiukka toisin.

Vasarahammerille: sieltähän se parsa kotoisin oli. Kankeasti, kovin kankeasti pysyi hitsauspilli veljesten käsissä.

Anonyymi kirjoitti...

Osaako Yrjö sanoa mikä mahtaa olla Ellilän kirjoitusten motiivi? Se lienee se aika olellinen osa asiaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

"Anonymous sanoi...

Osaako Yrjö sanoa mikä mahtaa olla Ellilän kirjoitusten motiivi? Se lienee se aika olellinen osa asiaa."

Koska Yrjö ei osaa telepaattisin keinoin mennä Ellilän päänuppiin niin silloin täytyy tyytyä siihen, mitä mies kirjoittaa. Tää kysymys menee aika pahasti tälle "ei se sillai sanonu, mutta sillai se ajatteli"-osastolle.