VIHAN MUSTA USVA

Onko olemassa sellaista asiaa, joka on toisaalta täysin jonninjoutavaa, omaan arvoonsa jätettävää, ihan pikkuisen ja merkityksettömän ihmisryhmän nillittämistä ja silti jotain niin vakavaa, että laajalevikkisen iltapäivälehden pääkirjoituksessa siitä koko kansaa isällisen valistavasti varoitetaan?

Onhan toki. Nämä internetin ns. vihakirjoitukset. Uutena terminä ”verkkoviha”. Itse olen kiistatta tuntenut joskus verkkovihaa, mutta se on liittynyt lähinnä hiukkasen epäonnistuneisiin kalareissuihin. En usko, että pääkirjoituksessa tarkoitetaan muikkujen pyytämistä.

Epäselväksi taas kertaalleen jää, että mistä oikeastaan on kyse. Pääkirjoituksessa puhutaan oksennusämpäristä ja raivonpuuskista. Uskoisin, että tämän vihapääkirjoituksen vihan pääkohde on tämä kansallismielinen blogirintama. Sen tarkemmin ei tietenkään asiaa koskaan määritelläkään, sillä silloin asiaa voi käsitellä netissä siellä täällä jokapuolla vellovana mustana hyisenä vihan usvana, jonka perusteella voi esim. peloitella pikkumuksuja, kirjoittaa valtamediaan asiaa koskevia tekotärkeitä artikkeleja tai perustaa uusia virastoja, jotka keskittyvät tämän myöhemmin määriteltävän vihollisen eliminoimiseen.

Pääkirjoitukseen on yhdistetty mukavasti turhaumat, elämänpettymykset, katkeroituminen ja työttömyys. Tarkoituksenahan on antaa kuva kirjoittajista elämässään epäonnistuneina säälittävinä hahmoina, jotka purkavat oman osaamattomuutensa ja menestymättömyytensä kaunan joihinkin toisiin ihmisiin.

Miksi tässäkään kirjoituksessa ei sanottu, että katsokaapas vaikka esim. Uutisvirtaa. Siellä niitä säälittäviä hahmoja on kymmenittäin. Lukekaa oksennuksia, ja jättäkää roska sen jälkeen omaan arvoonsa ja palatkaa valtapuolueitten turvalliseen syliin.

No eihän näin voida kirjoittaa. Koska ihmiset saattaisivatkin käydä lukemassa niitä juttuja. Ja huomaisivat, että kirjoittajat edustavat koko lailla koko kansaa. On miehiä, naisia, vanhoja, nuoria, työssäkäyviä, työttömiä, elämässään menestyjiä, ja ei niin menestyneitä. Ammattikuntia löytyy kirjoittajissa joka lähtöön. On yksityisen sektorin ihmisiä. On julkishallinnon ihmisiä.

Kirjoittajilla on kaikilla oma taustansa ja tyylinsä, mutta blogien pääidea on kaikilla suht sama:

1. Onko vallitseva maahanmuuttopolitiikka todellakin suomalaisten etujen mukaista? Onko meidän velvollisuutemme todellakin aukaista pohjaton piikki?

2. Voiko poliittinen- ja virkamieseliitti todellakin vähät välittää kansalaisten mielipiteestä?

3. Minkä vuoksi suomalaisuutta, suomalaisia ihmisiä ja heidän ominaisuuksiaan tulee jatkuvasti mollata ja mitätöidä? Eikö meillä ole oikeasti mitään arvoa?

4. Olemmeko rikollisia, kun kysymme näitä asioita ääneen?

Kun lukija tutustuisi näihin kirjoituksiin, hän saattaisi huomata, että eiväthän nämä mitään oksenna. Eivätkä ole kovin katkeriakaan omasta elämästään. Heitä vain porukalla huolestuttaa tietyt asiat. Varsin lauhaluonteista sakkiahan nämä. Eihän nää mitään terroristijärjestöjä ole perustamassa.

Lukija saattaisi myös tuumia, että eihän täällä mitään vihaa ole. Ajoittaista vittuuntumista kyllä, ja syvää huolta tulevaisuudesta. Eihän nää ole vihakirjoituksia. Enemminkin huolikirjoituksia. Miksi nää sitten niin kovasti tuomitaan?

Imperiumin vastaiskussa on nyt vuorossa moraalinen tuomitseminen. Kun Jussi Halla-ahon blogi syväputsattiin oikeudessa (ei sisällä kiihotusta kansaryhmää kohtaan), eikä blogirintaman kirjoitukset ole yhtään Halla-ahoa radikaalimpia, ei tämmösissä pääkirjoituksissa oikein voida lakiinkaan vedota. Mutta moraalisen tuomion voi toki heittää. Netissä leijailee verkkovihan musta usva, ja se on ihan perperistä. Älkää ihmiset lukeko sitä. Saatatte piru vie vielä ruveta ajattelemaankin.

Luonnollisesti pääkirjoituksessa muistettiin mainita ”pelkurimainen puskasta ampuminen”. Tarkoittaa varmaan nimimerkkien käyttöä. No, vaikka Halla-aho (toistaiseksi) selvisi pälkähästä, on leivätöntä pöytää tarjottu jo useille kirjoittajille. Ja, taas kerran, tulee muistaa, että Seppo Lehto istuu tekoihinsa nähden ihan käsittämättömän tuomion. Seppo kirjoitti nimellään ja tuli esiin naamallaan. Muistakaa asiasta kertonut Ylen uutinen:

Hovioikeus katsoi viime kesänä Lehdon ja hänen ehdolliseen tuomitun apurinsa levittäneen muun muassa poliitikkoja ja virkamiehiä herjaavaa aineistoa internetissä.
Tossahan se villakoiran ydin on. Toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Pääkirjoituksessa kannattaisi ennemminkin miettiä, että miksi ihmiset eivät uskalla kirjoittaa tietyistä asioista omalla nimellään.

Tietysti, mikäli olen väärässä, eikä pääkirjoitus koske kansallismielistä blogirintamaa ensinkään, niin sehän kannattaisi sitten vaikkapa seuraavassa pääkirjoituksessa korjata. Vaan eipä kannata pidätellä hengitystä sitä ootellessa. Verkossa leijuva vihan musta usva on epämääräisyydessään yhtä käyttökelpoinen ase kuin Pirulla pelotteleminen. Sekin on kaikkialla ja joka puolella vaikkei sitä missään näykään. Ja sitä torjumaan voi aina perustaa inkvisition.

*

Jälkikirjoitus 1: Toivotan tähän hyisen vihan suomalaiseen suolampeen tervetulleeksi uuden bloggaajan eli Lakeuden Miehen.

Jälkikirjoitus 2: Nimimerkki Eino P. Keravalta kirjoitti samasta asiasta erinomaisesti.

Jälkikirjoitus 3: Mitä on se, kun neljä kalpeanaamaista kanadalaista sytyttää olympiatulen? No, monikulttuurisuutta tietenkin. Kysykää vaikka Ylen urheilutoimitukselta.

*

Jälkikirjoitus 4: Joskus voi vaan todeta, että täydellisyys on kaunista. Aina valppaan Mediaseurannan kautta törmäsin tähän kirjoitukseen, joka painaa tosta pääkirjoituksesta komeasti ohi. Kirjoituksen tarjoaa tietenkin valistusjulkaisu Helsingin Sanomat. Kirjoituksen loppuosa on suorastaan loistava:

Lottovoittajan vastuun, rikkaan vastuun lisäksi Suomen velvollisuutta auttaa voi perustella myös maamme siirtomaahistorialla. Se alkoi viimeistään – saamelaisethan on alistettu jo ammoin – vuonna 1995, jolloin Suomi liittyi Euroopan unioniin. Unionin muita jäseniä ovat muun muassa Britannia, Ranska, Espanja, Portugali, Hollanti, Belgia, Saksa ja Italia. Ne valloittivat aikoinaan suuren osan muuta maailmaa, rosvosivat rikkauksia ja raaka-aineita, vetivät mielivaltaisia rajoja ja jättivät lopulta jälkeensä raunioituneita ja rampoja haiteja, somalioita, kongoja ja afganistaneita.

Suomen EU-jäsenyys ei tarkoita vain vapaata kauppaa, yhteistä rahaa ja alhaisia korkoja tai joutavia kurkku- ja kalakukkodirektiivejä, vaan myös osuutta yhteisestä historiasta. Suomi otti paitsi euron, myös kaiken sen mistä eurot on lyöty: inkojen ja atsteekkien kullan, Kongon timantit ja kuparin, orjien veren ja hien.

Suomalaista toimeentulotukea kirjeessä sukulaisille Somaliaan? Siinä euro palaa syntysijoilleen.

Jos tätä ei kommentoi mitenkään, voi kirjoittaja tuumia, että jopas pisti historian julma taakka razzeilta kerrankin turvan kiinni. Ja jos taas kommentoi, voi kirjoittaja todeta, että menipä razzet taas komeesti miinaan, emmää tosissaan.

Onkohan toimittajan työssä muuten olemassa minkäänlaista promillerajaa?