tiistai 7. joulukuuta 2010

LYHYESTI 071210

Koska allekirjoittanut ei ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihminen ostaa helvatun kalliin asusteen ja käyttää sitä vain kerran, ei noita linnan juhlia ole tullut seurattua. Mutta Ilta-Ryönähän uutisoi asiasta kyllä laajasti, joten sen nettiuutisista saa noistakin pippaloista melko selkeän kuvan.

Päällimmäisenä jäi mieleen, että meidän kaikkien suuri suosikki diplomivaltionelätti Umayya Abu-Hanna ei näemmä ole mielestään ollut vähään aikaan tarpeeksi tapetilla. Siispä hän keksi ojentaa julkisesti haukkumakirjeen tämän hetkiselle presidentille Tarja Haloselle. Kirje oli Ummyuay Abu-Hannan ilmoituksen mukaan hänen tyttäreltään, jota jurppi, kun häntä ei oltu kutsuttu juhliin.

Itse tyttären voi pitää erossa koko asiasta, sillä en liene ainoa, joka tuumii suuttumuksen olevan enempivähempi äitimuorin ideoima.

Linnan juhliinhan kutsutaan tiettyjen ansioitten perusteella. Tosin Hotelli Yrjöperskeles ja Presidentinlinna näkevät ansioitumisen varmaankin hieman eri tavalla, mutta jälkimmäinenhän ne kutsut postittaa. Vaan jos ansioita ajatellaan, niin epäilemättä vaikkapa Mannerheim-ristin ritareilta olisi voinut kutsua automaattisesti koko suvun.

Eivät Marskin ritarit, eivätkä muutkaan kunnostautuneet ole tietääkseni mutisseet kutsumismenettelystä. He tietävät, että jonkun lapsena oleminen ei sinänsä ole peruste noihin pippaloihin. Ja vaikka he eivät välttämättä pitäisi siitä henkilöstä, joka presidentinvirkaa sillä hetkellä pitää, he kunnioittavat kuitenkin instituutiota itseään. Se kuuluu hyviin tapoihin.

Nämä tavat eivät Ummammaayaya Abu-Hannaa koske. Toisaalta hänen meriittinsä ovat kiistattomat, eli hän on elänyt suomalaisten rahoilla viimeiset 30 vuotta ja saman ajan uskollisesti julistanut, kuinka paskaa porukkaa suomalaiset ovat. Ehkäpä siinä on joku erityisperuste erityiskohteluun, tai ainakin sen vaatimiseen.

Vaan sääliksi käy arvopresidenttiämme. Uhummummummym Abu-Hanna aiheutti hänelle armottoman ongelman:

1. Presidentille annetaan paperilapulla kyisiä terveisiä. Linnan juhlissa. Julkisesti. Näin ei ole tehty vielä kellekään presidentille. Ei hyvä. Takaraivossa alkaa jyskyttää.

2. Presidenttimme ei tunnetusti ole hirveän mielissään itseensä kohdistuvasta arvostelusta. Paha, paha juttu. Alkaa jurppia. Rystyset kutiaa. Ohimosuoni tykyttää.

3. Hetkinen, kirjoitettua tekstiä, jossa kuittaillaan presidentille. Eikös tää oo semmonen vihakirjoitus siis? Hampaat narskuu. Rintaan pistää ja vituttaa.

4. Arvostelun esittää henkilö, joka on Halosenkin mielestä arvostelun yläpuolella, eli siis erehtymätön. Ei saakaan vetää herneitä nenään. Ratkaisematon ongelma. Seuraus: korvien välissä kehittyvä ankara presidentillinen painetila.

Ratkaisu ongelmaan: lähiaikoina Presidentinlinnasta lähetetään armotonta rasisminvastaista julistusta ja suomalaisuuden epädramatisoimista. Johonkin suuntaan sitä pitää voida äksytä presidentinkin.


Toisaalta arvopresidentillämme olisi ollut nyt tilaisuus saada pisteitä jopa meiltä nuivilta. Jos presidentti olisi tuuminut tilanteessa että minähän olen tasavallan presidentti ja minulle ei kansan edessä kaikenmaailman ummammaat vittuile, ja sen jälkeen hölvässyt ummammaata rehellisesti turpaan, niin ainakin Hotelli Yrjöperskeleen respa olis antanut Tarjalle kerralla paljon anteeksi.



Linnan juhlathan muuten ovat olleet kadeteille ymmärtääkseni varsin haluttu komennus. Tuon uutisen perusteella ensi vuonna saattaa tilanne olla toisin. Aikookohan pääesikunta tehdä ohjesäännön härkäparissa tanssimisesta?

26 kommenttia:

Keskiäkäinen mies kirjoitti...

Minua ihmetytti hieman tuo Abu-Hannan asuste. Ei kuosissa ja ulkonäössä sinänsä mitään, tuohan on hyvin perinteinen, suorastaan kansallisromanttinen rukiinriihitys- ja kaskenpolttokolttu. Selvää kansallispukuainesta.

Mutta se moskeijankuva siellä ahterinpuolella. Eikö tuo jo mene sinne viharikosten puolelle, kun abu-umma-kumma näyttää hanuria muslimien pyhälle paikalle? Ja kun tuo päällä istahtaa, niin minareetin tornit sojottaa suoraan sinne b- ja a-rapun tienoille. Jos minä olisin muslimi niin saattaisin moisesta vähän kiihottua...

Anonyymi kirjoitti...

Ohjesääntö 2011:
Illan viimeisestä hitaasta voi kieltäytyä.

VonPee kirjoitti...

Toiset ovat tasa-arvoisempia kuin muut. Silloin myös toisten lapset ovat tasa-arvoisempia kuin muiden lapset.
Tuota kallista, mutta kerran käytettävää asustetta en minäkään ymmärrä. Itsellä kun arkivaatteet ovat huonoja ja vanhoja. Kunhan päällä pysyvät. Harrastukseen tarvittavat ovat sitten hyviä ja kalliita, sekä käytetään loppuun.
Monet ohjesäännöt ovat hauskoja, mutta ohjesääntö härkäparina tanssimisesta olisikin aika huippu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Keskiäkäiselle, Anolle ja VonPeelle & kiitos kommenteistanne.

Keskiäkäinen: Taidat muuten olla oikeassa. Oliskos tää joku ennätyskokeilu? Että suututetaan sekä nuivat että islamilaiset yhtä aikaa? Ja kai ne suvaitsevaisetkin ovat murrillaan. Eihän Tarjalle saa kuittailla.

Ano: Toi oli paha. Kiitos.

VonPee: Tämä juttu on todellakin hyvä esimerkki siitä, että toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Jos ajatellaan vuoden 2011 linnan juhlia (joita Halonen Luojan kiitos emännöi viimeisen kerran), ja esim samana vuonna valittu Jussi Halla-aho antais Haloskalle samanlaiset lapun, niin lööpit kirkuisi etikettivirhettä.

Tosin eihän Halla-aho niin tee. Hän on tolkun mies. Hupu-Hanna on oma lukunsa. Hän tarvitsee tällaisen maan, jossa hänen annetaan huseerata.

Juha Kettunen kirjoitti...

Jos presidentti olisi tuuminut tilanteessa että minähän olen tasavallan presidentti ja minulle ei kansan edessä kaikenmaailman ummammaat vittuile, ja sen jälkeen hölvässyt ummammaata rehellisesti turpaan, niin ainakin Hotelli Yrjöperskeleen respa olis antanut Tarjalle kerralla paljon anteeksi.

Tälle mielikuvalle nauroin ääneen, mikä on harvinaista. Kiitos, Ykä.

Juha Kettunen kirjoitti...

Tarkennan vielä, että en nauranut niinkään mielikuvalle presidentillisestä väkivallasta, vaan mielikuvalle Ykästä antamassa presidentille "paljon anteeksi" presidentillisen väkivallan ansiosta. Tiedän, olen omituinen. Gary Larson ja silleen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kettuselle ja kiitos kommenteista. Eikös me pikkusen omituisia olla kaikki?

Anonyymi kirjoitti...

Vasta sattui käteen artikkeli vuosimallia 2001 jossa Abu-Hanna kertoi, että hän ei ole koskaan törmännyt juntteihin, skinit ovat merkityksettömiä ja mamuasiat parantuneet paljon 80-luvulta.

Viime aikojen ulostulot ovat olleet sitten vähän eri suuntaisia.

Herja

kuhlmey kirjoitti...

Abu-Hannan tulevaisuudesta noin muuten muuten..hänhän siis ilmoitti lähtevänsä Hollantiin ihan justiinsa lähiaikoina eiköstä juu?
Kohtapa siis lieneekin odoteltavissa melkoisen monumentaalinen Hyvästi Suomelle -testamenttikirjoitus, jota odotan jo aika kovasti, melkein yhtä kovasti kuin Joulupukkia!
Vaan mitenkähän se arki siellä Hollanissa sitten? Maahan on Abu-Hannan mielestä, Suomesta katsottuna, ilahduttavan rikastettu vaikka se ikävistä ikävin Geert Wilders onkin päässyt vähän sanelemaan poikkiteloisesti. Lyödänkö kuitenkin vetoja, että Hollannin monikulttuurinen arkitodellisuus saattaa olla Abu-Hannalle kuitenkin hieman liiankin "haastava" ja maitojuna kutsuukin pian takaisin Suomeen? Ilahduttavaa siis, että Abu-Hannan kaltainen Suomen ylistäjä saa pian hieman vertailukohtaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Herjalle ja Kuhlmeylle sekä kiitos kommenteista.

Herja: Oliskos hällä ollut hetkellinen järkikohtaus? Minä muistan, että Abu-Hannalla ei ole erityisen hyvä ollut täällä milloinkaan. Viimeiset kymmenen vuotta on sitten tietysti tullut aina vaan kovempaa jöötiä, koska hänhän osaa haistaa ns. ajan hengen.

Kuhlmey: Maitojunavaihtoehtoon uskon minäkin. Täällä hän on The Abu-Hanna, Hollannissa vain Abu-Hanna. Eikä kyseessä ole varsinainen erityisosaaja, joten tuskinpa hollantilaisilla on tarvetta pitää hänestä kynsin hampain kiinni.

Tomas kirjoitti...

Todella törkeää käytöstä Hummaa Apu-Rahalta.

Kuka edes uskoisi nelivuotiaan lapsen ymmärtävän yhtään mitään linnan juhlien päälle?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tomasille ja kiitos kommentista. Luulen, että tämä nelivuotias ei edes tiedä koko asiasta mitään, vaan koko touhu on lähtöisin tiedostavan ja huomiota hakevan Pupu-Hannan päästä.

Jaska Brown kirjoitti...

Ehdotus härkäpariohjesäännöksi SA-INT:ille: se vie, jolla on stondis.

vieras kirjoitti...

Iltaa, Ykä.

Oliko se mun viesti saapunut?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Jaska Brownille ja Vieraalle & kiitos kommentiesta:

Jaska: Tuon ohjesäännön mukaan lienee selvää, että se ei ole kadetti, joka vie. Muistelen muuten sitä, että aikanaan kun palvelin PKarPstossa kuului lomavarustukseen tulitikkuaski, koska "sotilaan on aina oltava valmis tarjoamaan tulta daamilleen". Oikea tapa antaa tulta oli vielä niin, että tikku sytytettiin ja laitettiin etu- ja keskisormen väliin ensimmäisen nivelen taakse poikittain.

Mitenkähän sitten nykyisin määritellään tämä "daami"? Tietysti eihän nykyisin saisi tupakkiakaan poltella. Minä kehno se vaan vielä käpryttelen kessuja.

Vieras: Ei oo tullu tähän ketjuun sulta muuta kuin toi kysely. Temppuileekohan se blogger taas?

Anonyymi kirjoitti...

Joulukuusssa 2007 Abu-Hannan zulu-kansaan kuuluva ottolapsi oli 11 kuukautta vanha. Nyt 2010 joulukuussa lapsi on siis 3 vuotta 11 kuukautta vanha!


Lähde Abu-Hannan kirjoitus: www.wsoyoppimateriaalit.fi/suomalainen/index/0


Tuskinpa tuon ikäinen lapsi osaa kirjoittaa. Abu-Hanna lienee itse kirjoittanut lapsensa kirjeen. Taitaa elää omassa mielikuvitusmaailmassaan tämä Umayya.

Abu-Hannan kirjoitus ottolapsestaan on eikoinen. Lapsi, joka on 11 kuukautinen, imee Fisherman's Friend pastillia ja on huoltajansa kirjoituksen mukaan aito suomalainen.

acc

vieras kirjoitti...

Niin sitä vaan miun piti tulla puhumaan että....hekoheko muistatko Ykä Pulttiboisista sen kertojan jota otti tai ei ottana pattiin?

Aikaisempien presidenttien aikana tuo ei olisi ollut mahdollista. Kekkonen olisi huutanut että saatanan tunari. Paasikivi ja Ukko-Pekka tais kans olla aika kovaotteisia. Ukko-Pekka olisi tilannut muilutuksen lapualaisilta. Arvelen ettei olisi edes saanut kutsua. Tai ikinä annettu edes oleskelulupaa alunperinkään.

Viestissä jota yritin lähettää, ehdotin että lähetettäisiin Geert Wiildersille kirje (alankomaankielellä, saksaksi tai englanniksi), jossa kerrotaan mikä tuo Apu-Raha on. Ja että jos niitä ei huvita pitää häntä Alankomaissa, niin pyydetään etteivät lähetä takaisin maitojunaan Suomeen. Tosin juna on hitaampi kuin lentokone ja laiva on vielä hitaampi kuin juna. Annettais vaikka kirjeen mukana hieman hilloa jonka avulla alankomaalaiset voivat lähettää hänet johonkin muualle, vaikka oikeauskoisten arabien luokse? Eikös hänen luulisi tykkäävän olla oikeauskoisten arabien kanssa kun kerta Suomi on niin paska paikka?

Tänään hain veronpalautukset Nordeasta, 80 egee rahana. Uhrasin 50 egee Halla-ahon tukiyhdistykselle, vaikken voikaan äänestää Jussia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys acc:lle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

ACC: Olet oikeassa. Jos ton ikäinen muksu osaa kirjoittaa, se on kyllä melko käsittämätön superlahjakkuus. Koko homma lienee Abu-Hannan egon ruokkimista. Nälkä on egolla kova, eikä mikään tunnu riittävän. Antamassasi linkissähän oli otsikkona "Olen Suomalainen" ja tässä tapauksessa se kyllä tuntuu suorastaan loukkaavalta. Abu-Hanna ei ole suomalainen. Hän vain elää suomalaisten rahoilla.

Vieras: Hollantiin voisi tietysti lähettää varoituskirjeen, mutta hollantilaiset tod.näk. muutenkin tuumivat että who the fuck is Ummnämnäm Abu-Hanna. Niin että maitojunallahan se takaisin palaa, ja sille tietysti välittömästi fiksataan joku monikulttuurisuusasiantuntijan pesti.

Viiskymppiä lähtee minultakin joka tilipäivä Halla-aholle, vaikka eri vaalipiirissä asunkin.

Ari Laakso kirjoitti...

Jatkossa ikääntyneet Mannerheim ristin ritarit korvataankin ruskean reiän ritareilla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ari. Näinhän se menee. Ei mulla homoseksuaaleja vastaan sinänsä mitään ole, mutta tää asiaan liittyvä hypetys alkaa kiistatta kyllästyttää.

Jaska Brown kirjoitti...

Kyllä sitä minäkin aikonaan miehen reiän täytin, muisteli vanha setaveteraani.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Jaskalle ja kiitos vitsistä. Vaan tässä vaiheessa minä katkaisen homovitsien julkaisemisen tässä blogissa. Kun kirjoituksen pääidea oli muistuttaa ihmisiä siitä, että tässä maassa voi tosiaankin joku ihan jonninjoutava tyyppi julistautua omaehtoiseksi prinsessaksi erityisoikeuksineen pelkästään sen takia, että ei ole etnisesti suomalainen. Jos tää ei ole sitä paljon puhuttua rasismia, niin mikä sitten.

Ja yhteiskuntamme (tai ainakin eräs presidentinvirkaa hoitava punapää) hyväksyy tämän kutsumalla tyypin kansalaisten maksamiin pukupippaloihin. Joissa hän voi jatkaa öykkäröimistään. Touhu haisee varpaanvälille.

Tomi kirjoitti...

Ari Laakso:"Jatkossa ikääntyneet Mannerheim ristin ritarit korvataankin ruskean reiän ritareilla."

Se varmaan sopisi Mannerheimille ihan hyvin, olihan hän niitä miehiä (valitettavasti homot).

Yrjöperskeles kirjoitti...

Jaahah, tämä on varmaankin se sama Tomi, joka käy soittamassa poskeaan ainakin Ruukinmatruunan blogissa.

No, sait näyttää taitosi kertaalleen, ja sen jälkeen kommenttejasi ei enää julkaista. Etsi joku muu foorumi. Etköhän sinä ystävän löydä.

Anaconda kirjoitti...

Jotenkin käsittämätöntä nämä homohurrimarski-jutut. Ensinnäkin Marskin homous on vailla konkreettista näyttöä. Huomionkipeä ja urallaan epäonnistunut animaatioohjaaja päätti hakea julkisuutta venyttämällä Pispalan punaleskien katkeria juoruja omien päämääriensä ajamiseksi. Toisekseen moni homoseksuaali on ollut kova jätkä, ja on edelleen. Seksuaalinen suuntautuminen on täysin irrelevanttia.


Mannerheim ei ole arvostelun yläpuolella mutta se ettei arvostelu, keskustelu ja argumentointi tästä historiallisesta henkilöstä pysy asiatasolla kertoo ettei siinäkohdin mistään arvostelusta ollut alunperinkään kyse, vaan keskustelijan omista traumoista - olivat ne sitten mitä tahansa. Se on sellaista hohhoijaa-kategoriaa ja poistaa kaiken mahdollisen vakavuuden Mannerheimin asiallisesta kritisoimisesta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anacondalle ja kiitos hyvästä kommentista. Mannerhein vs. nukkeanimaationtekijäjutusta kirjoitin minäkin aikanaan:

http://yrjoperskeles.blogspot.com/2008/02/ylennys-raskaansarjan.html