PUNAINEN NISSAN

Eli tarina, yhdestoista elokuuta

Nuori mies käveli soratietä hissukseen eteenpäin syyskuisessa maalaismaisemassa. Hänellä oli hiki, ja rinkka hiersi ilkeästi hartioita. Kuoppaisesta ja hoitamattomasta tiestä näkyi, että Tielaitoksen miehet eivät olleet käyneet näillä selkosilla ikään aikaan. Nuori mies oli nimeltään Jalmari Perskeles, Jykäperskeleen poika. Hän oli matkalla tapaamaan mystistä setäänsä Yrjöperskelestä. No, eihän Ykä sinänsä niin mystinen ollut, olihan Jalmari tutustunut häneen sähköisten viestintävälineitten välityksellä, mutta henkilökohtaisesti Jalmari ei ollut Yrjöä koskaan tavannut.

Syy oli yksinkertainen. Jalmari ja hänen perheensä asuivat Radanvarsikaupungissa kun taas Ykä oli päättänyt jäädä haja-asutusalueelle, joka oltiin lähes täydellisesti tyhjennetty. Silloin Jalmari oli ollut vielä niin pieni, ettei niitä aikoja millään muistanut. Kun haja-asutusalueitten ihmiset oltiin pakkoveropäätöksillä siirrätetty radanvarsikaupunkien kanahäkkeihin asumaan, samalla Suomessa oltiin kielletty yksityisautoilu, eikä julkinen liikenne pääväyliä pitemmälle juuri kulkenut. Maalle jääneet juntit saivat pärjätä miten parhaaksi katsoivat, eikä radanvarsikaupungeissa yksityisautoja tarvittu.

Jalmari oli kulkenut junalla Radanvarsikaupungista Hömpstadiin, sieltä linja-autolla pikkuhiljaa kuihtuvan Huitsinnevadan keskustaan ja sieltä läksi kerran päivässä kulkeva palvelulinja Örnätjärvelle, jossa Ykä ja Ylva asuivat. Linja pysähtyi Örnätjärven vielä elossa olevalle kaupalle, ja siitä Jalmarilla oli vielä kymmenen kilometriä käveltävää. Se ei nuorelle miehelle mahdoton suoritus ollut, sillä hän oli hyvässä kunnossa ja olisi mielellään mennyt suorittamaan varusmiespalvelusta, jos sellainen maassa vielä olisi ollut. Neljän vuoden pesti Liittovaltion muukalaislegioonaksi kutsuttuihin joukkoihin taas ei kiinnostanut.

Älypuhelimen kenttä toimi sinänsä hyvin, mutta Jalmari oli printannut setä-Perskeleen talosta myös karttatulosteen, ja hän tutki sitä kulkiessaan. Vastaan tuli mies hevoskärrin kanssa. Mies kysyi, että olekkos Ykälle menossa. Jalmari totesi näin olevan, ja mies kehotti kertomaan terveisiä Kutvoselta. Reitti löytyi nuorelta ja fiksulta mieheltä hyvin, ja ajan myötä hän kääntyi sivutielle, jonka päässä oli yksikerroksinen, joskus 1970-luvulla rakennettu omakotitalo. Ja talon edessä istui Yrjö-setä joka viilaili moottorisahan terää. Yrjö huomasi, että Jalmari oli tulossa, nousi, ja totesi:

- Jaahah, nuori mies löysi perille. Tulehan Jalmari sisään, Ylva on keitellyt sulle hirvisoppaa.

Hirvisoppaa? Metsästystä? Sehän oli kiellettyä. Jalmarin mielenkiinto heräsi ja uteliaisuus valtasi nuoren miehen mielen. Täällä saattoi olla kaikkea hyvin mielenkiintoista. Ykä oli sellainen, kuin Jalmari oli kuvista nähnyt, yli seitsemänkymppinen mies, jolla parrassa oli enää pelkkää harmaata. Myös Ylva tuli pihalle, halasi Jalmaria ja toivotti hänet tervetulleeksi. Ylva oli Yrjön ikäinen nainen, tyylikkäästi vanhentunut, ja hänen pitkä täysin harmaa tukkansa laskeutui puoleen selkään asti. Jalmari tunsi itsensä hirvittävän nuoreksi, mutta toisaalta hän tunsi itsensä äärimmäisen tervetulleeksi. Elämä täällä oli selvästi jotain muuta kuin Radanvarsikaupungissa, jossa hän oli asunut koko ikänsä.

- Teillä on sähköistetty talo. Aurinkopaneeleillako? Sähkön siirto haja-asutusalueillehan kiellettiin jo aikaa sitten.

- Aggregaattihan meillä. Niin no, on meillä muutama niitä paneelejakin, mutta ne toimivat lähinnä teoriassa. Täällä kun ei olla varsinaisesti missään Saharassa.

- Mutta kuinkas te saatte aggregaattiin biodieseliä? Sitäkään kun ei haja-asutusalueille saa toimittaa.

- Nooh, kun ostaa, myy, vaihtaa ja varastaa, niin aina toimeen tulee. Ja se pitää vanhankin miehen mielen virkeänä, kun on aina joku jäynä suunnitteilla. Ja pakkohan tässä on aina jotain kehitellä, kun meillä menee eläkkeestä se kahdenkymmenen pinnan haja-asutuksen rangaistusvero, sanoi Ykä, vinkkasi Jalmarille silmää ja viittasi peukalolla pojan peremmälle.

Ykä totesi, että ei Jalmarin taida edes pesulla tarvita käydä, näyttää nuori mies sen verran väsyneeltä. Jalmari oli samaa mieltä, riisui rinkkansa ja istui pöytään, jossa oli höyryävä kattila hirvikeittoa. Jalmari söi keittoa kolme lautasellista ja samalla pisteli monta palaa ruisleipää, jonka kaltaista hän ei ollut koskaan ennen maistanut. Leivälle hän voiteli lautasella ollutta voita, jota Radanvarsikaupungin kaupoissa ei ollut koskaan myytävänä. Tämän jälkeen hän hyvin kasvatettuna nuorena miehenä kiitti kauniisti ja siirtyi huoneeseen, johon hänelle oltiin tehty peti.

Ennen nukahtamistaan hän kuuli kuinka ulkona kuului jotain ihmeellistä pulinaa. Ne eivät olleet ihmisiä. Jalmari ymmärsi, että niitten täytyi olla niitä teeriä, joista hänen isänsä Jykäperskeles oli hänelle puhunut. Jalmari nukahti teerten pulinaan.

- Huomenta nuori mies! Tulehan sumpille, niin lähdetään sitten vähän kierrokselle.

Eilisen päivän rasitus ei tuntunut Jalmarissa enää ollenkaan, ja hän nousi pirteänä sängystään. Pöydässä oli kahvia, ruisleipää ja hirvenlihasiivuja. Jo aamiainen näytti siltä, että elettiin aivan eri todellisuudessa kuin Radanvarsikaupungissa. Jalmari söi ja joi hyvällä ruokahalulla. Sitten hän siirtyi Yrjön kanssa pihalle. Yrjö pisti kessun käpryämään.

- Tupakointihan on Suomessa ollut jo kymmenen vuotta kielletty. Mistä sinä kessuja saat? Ja, tota noin, voisikkos tarjota minullekin?

Ykä katsoi Jalmaria naama hymyntirrillä ja antoi pojalle kessun, jonka poika pisti palamaan ja totesi, että näillä selkosilla ovat asiat vähän toisenlaisia kuin siellä Radanvarsikaupungissa. Ykä kaivoi tuulikaapista esille kaksi pakkaamansa reppua, ja totesi Jalmarille, että lähdetääs kävelemään.

Kävelymatkaa ei kertynyt kuin puoli kilometriä, ja se kuljettiin vanhaa metsätietä pitkin. Metsätien päässä oli ränsistyneen näköinen vaja. Ykä aukaisi vajan ulko-ovet, ja vinkkasi peukalollaan Jalmarille ovelan näköisellä ilmeellä. Jalmari meni ja katsoi.

Vajassa oli punainen Nissan pick-up. Ihan oikea henkilöauto. Nelivetoinen. Sen Jalmari netistä tiesi, vaikkei ollut henkilöauton kyydissä koskaan itse ollut. Ei henkilöautoja ollut kuin viranomaisilla. Auto näytti varsin vanhalta, mutta se oltiin pidetty hyvässä kunnossa.

- Oletko sinä laittanut tämän kulkemaan biodieselillä?

- Ei, kyllä tää on ihan bensakone.

- Mutta mistä helevetistä sinä saat tähän bensiiniä? Eihän bensakoneita ole enää kuin viranomaisilla. Ja laitonhan tää on muutenkin. Eihän autoja haja-asutusalueella saa olla.

- No, polttoainetta saadaan kirjanpitovirheestä. Palataan siihen myöhemmin. Eikä näillä selkosilla ekotarkastajat pahemmin liiku. Ne kun eivät osaa suunnistaa. Vaan nyt me lähdetään metsälle.

- Metsälle? Ihanko oikeesti? Mut sehän on kans...

Ykä katsoi Jalmaria ja totesi, että onhan se niin. Virallisesti ainakin. Sitten hän aukaisi salaluukun, mitä Jalmari ei ollut huomannut. Hän otti sieltä metsästyskiväärin ja haulikon. Ennen kuin Ykä pisti salaluukun kiinni, Jalmari näki, että siellä oli muitakin aseita. Yhden hän tunnisti Suomi-konepistooliksi, josta oli nähnyt netissä joskus kuvia, ja jonka tiesi olevan melko olennainen osa maan historiaa. Ykä laittoi aseet pick-upin takatilaan ja totesi Jalmarille, että lähdetäänpäs katsomaan, oliskos Tapio meille aulis.

Jalmari istui repsikan paikalle ja Ykä siirtyi kuskin paikalle. Jalmari ei ollut koskaan ollut tällaisessa autossa. Vain linja-autossa ja junassa. Ykä väänsi virta-avainta, ja voimakas moottori jyrähti käyntiin. Ykällä jalat ja kädet pelasivat, ja auto näytti olevan yhtä Ykän kanssa. Jalmari ei osannut kuin ihmetellä. Sylinterit hakkasivat sitä myötä, kun polttoaineen syöttö työnsi bensiiniä, vaihteisto toimi sen mukaan, mitä Ykä sitä käskytti, ja auto lähti liikkeelle. Nuori ja vanha mies läksivät etenemään pitkin metsätietä, ja Jalmari ei voinut tehdä muuta, kuin ihastella auton voimaa, ja taitoa, millä Ykä käskytti sitä heikkokuntoisella tiellä.

- Vaan miksi sinä et hakenut minua Örnätjärven kaupalta tällä autolla, kun sulla tää auto kerran on?

- Jos sinä et olis viittinyt kymmentä kilometriä kävellä, en minä olis viittinyt kertoa sulle tästä mitään.

Jalmarin oli pakko aukaista ikkuna, laittaa kyynärpää ulos ja istua penkillään niin sanotusti luu ulkona. Hän oli nähnyt sellaista elokuvissa. Ykä totesi, että eihän tämä varsinaisesti mikään amerikkalainen freeway ole, mutta voithan sinä kulkea kaikessa rauhassa Kalifornian malliin.

Ykä ajoi auton vanhan metsätien päähän, ja miehet siirtyivät ulos. Ykä totesi Jalmarille, että ota sinä tuo kivääri kannettavaksesi, minä kuljen tuon haulikon kanssa. Nyt ei ole oikein semmonen keli, että pääsisi latvasta ampumaan, mutta pidetään varalla. Pääset sitten tuonnempana itsekin kokeilemaan. Me mennään tonne kilometrin päähän. Siellä on vanhan aukon reuna, jonka vierellä on synkkä kuusikko. Siellä on usein pyitä. Mennäänpä kokasemaan, jos olis lykkyä.

Jalmari löi kiväärin selkäänsä, ja läksi kulkemaan Yrjö-sedän perässä. Ei mennyt puolta kilometriäkään, kun maasta nousi akkateeri. Ykä nosti haulikon poskelleen, poisti varmistimen ja Baikal puhui pahoja. Teeri putosi hengettömänä maahan. Ykä pudotteli teerestä suolet ja roippeet, laittoi kuusenhavuja sisälle ja laittoi teeren Jalmarin reppuun. Tunnetpahan painon, Ykä totesi. Jonkun ajan kuluttua he saapuivat aukon reunaan, ja Ykä kaivoi esille pyypillin. Hän opetti Jalmaria. Piip – piip – pi-pip-pi-pip. Jalmari oppi nopeasti, ja odotus alkoi. Paria tuntia myöhemmin repussa oli vielä kaksi pyytä. Ykä totesi, että on aika tehdä tulet.

Ykä sanoi Jalmarille, että käypäs rääpimässä noita kuivia kuusen alaoksia. Itse hän etsi lahonneen näköisen kannon, potki sen nurin, hakkasi kirveellä pienemmäksi, ja veisteli sisältä löytyneestä tervaspuusta sytykkeitä. Tuli alkoi nuolla sytykkeitä ahneesti ja sille kelpasi ruuaksi Jalmarin tuomat oksat. Jalmarista tuntui hyvältä, kun hän osasi tehdä, mitä Ykä pyysi häntä tekemään. Nuori ja vanha mies keittelivät saikat pakissa, ja Yrjö kaivoi repusta Jalmarin hämmästykseksi erään tuttavansa tekemää sikamakkaraa. Sianlihahan oli Euroopan Liittovaltion Suomen hallintoalueella kielletty jo aikaa sitten. Ja liha oli muutenkin kovasti kallista. Virallinen suomalainen eurovaltion hallinto suosi soijavalmisteita. Keski-Euroopassa ne kuulemma söivät vielä lihaa ihan päntiönä. Jalmari paisteli makkaraa nuotiolla, nautti sen lisäksi tummaa ruisleipää ja mietti, että olenkohan näin hyvää sapuskaa syönyt koskaan. Varmasti tilanne ja ympäristö siihen vaikutti.

Ykä ja Jalmari sammuttivat nuotion, ja Ykä tuumasi, että nyt on sinun vuoro kokeilla. Koitellaanpas haulikkoa ja kivääriä. Ja tätä pikku kaveria kanssa, sanoi Ykä kaivaessaan repustaan esiin venäläisen Grach-pistoolin. Ammu tuonne harjun kylkeen.

Jalmari ampui, pitkien aseitten rekyyli tuntui olkapäässä mukavalta, pistooli totteli mainiosti kädessä ja hän ajatteli, että tähän voi jäädä koukkuun. Vaikka se laitonta onkin.

Tämän jälkeen Ykä sanoi Jalmarille, että jatketaanpa eteenpäin. He kulkivat kahden kilometrin matkan vaikeakulkuisessa ryteikkömaastossa. He lähestyivät erästä kumparetta, josta näytti nousevan savu. Ykä kaivoi repustaan vanhan radiopuhelimen ja väänsi virrat päälle:

- Teppo. Pentti.

- Teppo.

- Kaksi tulossa.

- Teppo. Kuitti.

Kun he kulkivat lähemmäksi, Jalmari huomasi, että kyseessä ei ollut kumpare, vaan korsu. Ykä aukaisi korsun oven, ja vinkkasi Jalmarin peremmälle. Korsussa oli mies. Yhtä vanha kuin Ykäkin. Jalmari näki, että miehen vieressä oli Kalashnikov, ja ymmärsi, että täällä rauhanhäiritsijöihin suhtauduttiin varsin huumorintajuttomasti. Mutta mies hymyili Jalmarille lämpimästi ja läppäsi kouraa.

- Terve Pätinen, hyvinkö tippuu?

- Niin kuin aina ennenkin. Ylihuomennahan se on sun tuotantovuoro. Tässä kylätehtaassa.

Jalmari näki, että korsussa oli toiminnassa pontikkatehdas. Suomihan oli muuttunut kymmenisen vuotta aikaisemmin sekä savuttomaksi että alkoholittomaksi maaksi. Kannabistuotteet oli toisaalta vapautettu, mutta niistä Jalmari ei koskaan ollut oppinut pitämään. Kunnon kalja maistui aina hyvältä, vaikka se laitonta olikin.

- Kyselit Jalmari, että millä niin minä kuin tuo Pätinenkin saa bensaa ja biodieseliä. Ja minä sanoin että kirjanpitovirheestä. Täällä kun ei tiputella mitään korpirojua, vaan ihan silkkaa pirtua. Vehkeet on sen verran hyvät. Ja meillä on lisäksi tuolla sivummalla muutaman hehtaarin kessuviljelmä. Meillä on vakio-ostajia niin viinalle kuin tupakalle jopa kunnanvaltuuston vihreistä ja vasemmistolaisista jäsenistä. Suu napsaa ihmisillä ihan puoluekantaan katsomatta. Kun kaikkia ei se laillisen pilven pössyttely kiinnosta. Ja tupakki palaa niin kuin aina ennenkin. Kokoomuksen kirjoilla oleva kunnanjohtaja pitää huolen, että julkishallinnollisen polttoaineen kulutus tilastoidaan paperilla varsin sovelletusti. Meillä on tankit täynnä. Pirtu ja kessu ovat nykyisin maalikylissä kakkosvaluuttaa, jonka arvo menee eurojen ohi.

Miehet hyvästelivät pontikkapannua vuorollaan hoitavan Pätisen ja kävelivät autolle. Auton moottorin mahtava murahdus miellytti Jalmaria ja Jalmarin mieliksi Ykä tarjosi Nissanille ankarasti tennaria, kun he palasivat reissultaan takaisin. Kelit olivat olleet kuivia, ja auton taakse jäi komea pölypilvi. Auto ajettiin takaisin vajaan, ja miehet jatkoivat kävellen. Kun he pääsivät Perskeleille, Yrjö pisti saunan lämpiämään.

- Milloinkas olet Jalmari käynyt viimeksi saunassa?

- En koskaan. Radanvarsikaupungissa saunat on kielletty. Energiantuhlausta.

- Mutta nythän se onnistuu.

- Mutta mites tuo puun poltto? Kun sekin on kiellettyä? Suorat hormithan tässä on, eikä ekosuodattimia. Niin kuin teidän leivinuunissakin.

- No, kävihän täällä kertaalleen yksi ekopolitrukki. Minä sanoin sille, että joko sinä otat täällä niin rumasti turpaasi, että sen ikäsi muistat, tai sitten otat sen sijaan mukaasi neljä litran pulloa kirkasta ja kahden kilon massin kessua. Se oli järkevä ja asiallinen mies, ja totesi, että karttatiedot ovat vanhentuneet. Eihän täällä ole kuin raunioita ja lepikkoa. Ei aiheuta toimenpiteitä. Vaan eiköhän Jalmari lähdetä löylyyn.

Löyly hiveli Jalmarin ruumista. Ykä heitti löylyä ja antoi Jalmarille vastan, jonka hän oli nähnyt vain netissä. Jalmari läiski itseään vastalla minkä ennätti, heitti itse lisää löylyä ja nautti pelkkään hyvään oloon pohjautuvasta energiantuhlauksesta. Halot räiskivät saunan pesässä iloisesti.

Ykä ja Jalmari siirtyivät saunan kuistille ja Ykä antoi Jalmarille venäläisen Baltika-oluen.

- Mistä sinä näistäkin olet hankkinut? Suomihan on savuton ja promilleton. Pilvi on kyllä sallittu.

- Niin kuin olet nähnyt, meillä täällä syrjäseuduilla elämä menee pikkusen eri tavalla kuin Radanvarsikaupungeissa kuvitellaan. Vaan oletkos ajatellut sitä, miksi kutsuin sinut tänne?

- Olen kyllä. Isä-Jykä on puhellut sinusta viime aikoina aina vaan enemmän.

- Kyllä. Me olemme Jykän kanssa puhuneet sinusta monta kertaa viime aikoina. Minä olen jo vanha mies. Ja Ylva on vanha nainen. Me emme enää kauaa jaksa. Mutta sinulla voisi olla otetta tähän elämään. Siihen liittyy tietysti se, että joutuisit auttamaan meitä vanhuksia. Mutta sinussa on jotain, joka sopisi tähän elämään. Ja Jykä on kertonut, että tyttöystäväsi Mirkku ei viihdy kaupungissa. Olisitko valmis? Olisitko halukas?

- En tiedä, olenko valmis. Mutta olen halukas. Ja tiedän, että Mirkkukin on.

*

Kaksi vuotta myöhemmin:

Örnätjoki laski Örnätjärvestä Lälläveteen. Örnätjoen yli menevälle kapealle puusillalle oli kerääntynyt hiljainen seurue. Siinä oli Jalmari, Jalmarin vaimo Mirkku, joka odotti heidän esikoistaan, Jykäperskeles, Kutvonen, Pätinen ja Pätisen pojanpoika nuorine vaimoineen.

Paikka oli Örnätjärven muistopaikka. Aikaisempana kesänä jokeen oli laskettu Lötjösen ja Pöntisen tuhkat. Jalmarilla ja Jykällä oli käsissään Ylvan ja Ykän tuhkat. Ylva oli kuollut sydänkohtaukseen ja Ykä viikkoa myöhemmin puhtaaseen suruun ja ikävään.

Jalmari ja Jykä kaatoivat tuhkat jokeen, ja Mirkku pudotti kukkapuskan perään. Veden pinta rikkoontui, ja suuri hauki kävi pinnassa.

- Hauki vei… hyvän oppaan saivat… pitkälle matkalleen…

Jalmari kävi naulaamassa joen vieressä olevaan kelottuneeseen mäntyyn Ylvan ja Ykän muistolaatan. Laattoja oli jo kolmattakymmentä. Sitten joukko hajaantui, Jalmari ja Mirkku siirtyivät Punaisen Nissanin koppiin, ja Jykä meni lavalle.

- Elämä jatkuu ja työtä on tehtävänä. Meidän lapsiamme ei viedä kanakoppeihin, totesi Jalmari, väänsi virta-avainta ja Punainen Nissan jyrähti käyntiin Jalmarin tahtoa totellen.

*
*

Lukijalle: Tähän kirjoitukseen tuli inspiraatio kuunnellessani noin kymmenettätuhannetta kertaa mainion laulu- ja soittoyhtyeen Rushin kappaletta Red Barchetta.

”My uncle had an country place,
no-one knows about.

He says it used to be a farm,
before the motor law”.