keskiviikko 27. marraskuuta 2013

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XXXXIV

1. Mutta olenhan mä oppinut paidan päälläni pitämään…

…lauloi Mikko Alatalo kappaleessaan Hasardi joskus 1970-luvulla. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan käsittele Mikko Alataloa eikä myöskään 1970-luvun suomalaista musiikkitarjontaa. Paitoihin tämä kylläkin liittyy, ja niin kuin lukija tässä vaiheessa arvaakin, on myös hotellin respassa huomioitu vasemmistoliiton kansanedustajan Anna Kontulan avautuminen äärimmäisen tärkeästä ajankohtaisesta epäkohdasta eli siitä, että vaatefirma Lindex myy sinimustia fasistipaitoja viattomille lapsille. Ensimmäisenähän asian taisi nuivalle väestönosalle saattaa tietoon Tuurinperä-konsernin tiedustelu- ja turvallisuusosasto, josta kiitos sinnepäin. Laitetaanpa nyt vielä lukijankin näkyviin tämä hirvittävä tuote:

Kontulahan oli avautunut facebook-sivuillaan tähän malliin:

"Arvoisa Lindexin johtaja: kertoisitteko, miksi vaatekaupoissanne myydään lapuan liikkeen nuorisojärjestönä pidetyn sinimustien univormua?".

Asian tiimoilta hotellin respassa tuli mieleen ihan näennäisfilosofisiakin ajatuksia (kun ei ole tarvittavaa oppiarvoa, niin varsinaiseen filosofiaan emme kykene), mutta ihan ensimmäisenä tuli mieleen muutamia käytännön kysymyksiä, jotka pitää ensiksi selvittää (ja jotka vähän hidasliikkeisempikin kansalainen älyäisi kysyä ennen asiasta julkisesti keuhkoamista, mutta tämä ei vissiin koske tiedostavia vasemmistolaisia kansanedustajia alkaen joittenkin paitojen väristä päätyen murhapolton tekijöitten selvittämiseen ennen poliisitutkinnan aloittamista) ennen kuin voi olla varma, että alun perin riikinruotsalainen ja nykyisin Stockmannin omistama vaateketju Lindex aikoo todellakin myrkyttää lastemme mielet fasistisella väriyhdistelmäpropagandalla.

Ensinnäkin:

Toimiiko Lindex vain Suomessa?

Vastaus: Lindex näemmä toimii maailmanlaajuisesti. Toimialueen pohjoisin maa on Norja, itäisin Venäjä, eteläisin Saudi-Arabia ja läntisin Islanti.

Toinen kysymys: myydäänkö kyseistä tuotetta vain Suomessa?

Vastaus: Ei. Samaa tuotetta myydään kaikkialla Euroopassa. Ruotsissa sen hinta on 179 sek, Norjassa 179 nok ja EU:n alueella yleensä hintaan 19.95€ eli on muuten pikkusen halvempi kuin Suomessa, jossa siitä saa pulittaa 22.95€.

Kolmas kysymys: Liekö paitaa suunnitellessa ajateltu yksinomaan Suomen markkinoita?

Vastaus: Hyvin epätodennäköistä, sillä Suomen markkinavolyymi on kuitenkin koko Eurooppaan nähden hyvin pieni. Oletettavaa on, että kyseinen tuote on suunniteltu yleiseurooppalaiseen myyntiin.

Neljäs kysymys: Onko mahdollista, että Lindex-vaateketjulla ei olekaan palveluksessaan osastoa, joka asiakseen etsii värejä ja niitten yhdistelmiä, jotka saattavat saada aikaan moraalisen hyperventilaatiokohtauksen jossain yli-innokkaassa kansanedustajassa whatever missätahansa maassa vaateketjun toimialueella?

Vastaus: On hyvinkin todennäköistä, että sellaista osastoa ei ole. Sillä jos sellainen osasto olisi olemassa, se ilmoittaisi vaateketjun johdolle, että ainoa turvallinen tuote, jota Lindex pystyy ilman mahdollisia väärinkäsityksiä myymään ovat nämä Ruotsin laivaston alushousut.

Johtopäätös: Anna Kontulan paatosgeneraattori pärähti toimimaan ennen kuin aivolohkot saivat jarrutettua. Eihän siinä mitään sinänsä. Sehän on inhimillistä se.

Mutta tapaus sai hotellin respassa aikaan myös näitä näennäisfilosofisia ajatuksia.

Eli oliko kyseessä vain tapaus, jossa yli-innokas kansanedustaja ajatteli saavansa aikaan mainiota vaalipropagandaa siinä myös onnistuen, tosin ehkä hieman eri laareihin kuin mitä tarkoitus oli?

Vai oliko Anna Kontula aidosti huolissaan siitä, että totalitaariset, hirmuvaltaa, kärsimystä ja miljoonien ihmisten kuoleman aiheuttaneet ideologiat eivät saa enää koskaan versoa maan päällä?

Jos Kontula oli sitä mieltä, niin respassahan kompataan häntä ihan kybällä. Ja samalla esitetään kysymys:

Miksi Anna Kontula ei sitten nosta meteliä sitä valtavaa vaatetarjonnan määrää kohtaan, jossa mainostetaan kommunismia? Eikä edes vihjaillen joillain väriyhdistelmillä vaan ihan sirpin ja vasaran kuvin sekä Che Guevaran, Leninin ja Stalinin pärstävärkeillä. Kas kommunismihan oli (ja valitettavasti on vieläkin) myös totalitaarinen ideologia, joka sai aikaan hirmuvaltaa, kärsimystä ja vielä useampien miljoonien ihmisten kuoleman kuin natsismi.

Ja tätä vaatetarjontaa riittää huomattavasti enemmän kuin jotain Lapuan Liikettä etäisesti muistuttavaa rättiä. Pannaanpa googlen kuvahaku aiheesta Che Guevara shirt (verkkohaussa 2.030.000 osumaa). Seuraavaksi Lenin shirt (verkkohaussa 920.000 osumaa). Sitten vielä Stalin shirt (verkkohaussa 2.720.000 osumaa).

Jos Anna Kontulaa kauhistuttaa nähdä jo kahta väriä keskenään, niin miksi hän ei reagoi mitenkään siihen, kun murhaajien pärstävärkeillä tehdään bisnestä? Miksi kommunismi on edelleenkin pop, vaikka tiedetään hyvin mitä se sai aikaiseksi? Yksi syy on varmaankin se, että Stalin vaan sattui voittamaan sodan. Mutta kommunismihan sitten meni ja vuorostaan hävisi kylmän sodan. Miksi se ei silloin kadonnut? Miksi meilläkin on olemassa puolue (johon Anna Kontula sattumoisin kuuluu), joka pohjaa koko olemassaolonsa Suomen Kommunistiseen Puolueeseen, ja joka ei ole millään lailla tuominnut kommunismia, niin kuin taas kaikki puolueet puolestaan tuomitsevat natsismin?

Hotellin respassa nähdään että kommunismi on edelleen pop siksi, että sitä ei hävitetty, ja että on vain yksi oikea tapa hävittää tällaiset totalitaristiset ideologiat. Natsismi hävitettiin oikein. Natsismin emämaa voitettiin sotilaallisesti, ammuttiin tuhannen paskan päreiksi, natsismin pääpesäkkeet jauhettiin pölyksi, natsismin johtajat hirtettiin ja koko ideologia nöyryytettiin niin perusteellisesti, että mikäli joku ihminen nykyisin tunnustautuu natsiksi, hänen epäillään – perustellusti – kärsivän lievää vakavammasta latvalahosta.

Kommunismille näin ei tehty. Se vain meni ja menetti valtansa Neuvostoliitossa. Mutta aate jäi elämään hyvinkin elinvoimaisena. Ja koska sitä ei jyrätty ja nöyryytetty, se elää ja voi hyvin ja muodostaa vieläkin vaaran. Sillä hotellin respan näkemys on, että kyse ei ole oikeastaan aatteista. Vaan kyse on ihmisistä. Aina löytyy ihmisiä, joitten luonteeseen kuuluu halu tunkea kärsänsä toisten ihmisten asioihin, halu määrätä heidän tekemisensä, heidän puheensa ja jopa heidän ajatuksensa.

Ja nämä ihmiset tarvitsevat halunsa oikeuttamiseksi näitä totalitaarisia aatteita. Natsismi näiltä ihmisiltä vietiin. Kommunismi jäi. Samoin kuin islam.

2. Kyllä minä maksan sen nikkelimarkan…

…jonka minä sulta olen lainannut. Vaan jos kerran en ole lainannut sulta edes rahapenniä, niin älä jätkä kyylää mun lompakkoa, tai saatat pian oppia mitä on, kun päätä särkee.

Tämmönen äkkitunnelma pälkähti päähän kun Hommaforumin kautta törmäsin Yleisradion eräästä gallupkyselystä kertovaan uutiseen, jonka otsikkona oli komeasti ”Puolet suomalaisista haluaa, että kehitysmaille annetut lupaukset on petettävä”. Kyselyhän oli sinänsä tyypillinen annetaanko lisää kehitysapua / pidetäänkö ennallaan / vähennetäänkö-kysely, mutta kysymyksenasettelut pistivät silmään. Jos kyselyssä on vaihtoehtona ”meidän ei pidä lisätä tukeamme kehitysmaille, vaikka olemme niin luvanneet”, niin on aika selvää, että kyselyä ei voi pitää aivan puolueettomana.

Nähtävästi kysymysten laatija on tuuminut, että suomalaiset ovat edelleenkin niitä perusrehellisiä tsuhnia, jotka tuumivat ”jaa, jos kerran luvattu on, niin kyllähän sana on pidettävä”. Mutta gallupin lopputulos ei ole sitten kuitenkaan miellyttänyt Ylen toimittajaa Yrjö Kokkosta, sillä hän totesi jutussaan vielä että ”yhteensä siis 48 prosenttia suomalaisista oli valmis tinkimään kehitysyhteistyölupauksista.”

Minulla vaan herää tästä kysymys, että kuka lupasi? Minä en luvannut. Kukaan tuntemani ihminen ei luvannut. Ei ole pidetty kansanäänestystä siitä, että luvataanko. Oikea sanamuoto gallup-kyselyn vaihtoehdossahan olisi ollut:

”meidän ei pidä lisätä tukeamme kehitysmaille, vaikka joku on meidän puolestamme niin luvannut”

Siitä, minkälainen panos-tuotoshyöty kehitysapuun haaskatuilla miljardeilla on kehitysapua vastaanottaville maille, on esitetty taajaan hyviä kysymyksiä, joihin ei oikein haluttaisi antaa vastauksia, sillä saahan kehitysapuun hukatuilla rahoilla ostettua viljalti hyvää tiedostavaa omaatuntoa. Mutta laitanpa vielä tilaston, jonka laittoi Hommaforumille nimimerkki Tomi [sic] ja jossa käsitellään Suomen maksamaa kehitysapua matkan varrella. Summat miljoonaa US$. Alkuperäinen OECD:n tilasto tuossa (ja kiitos Tomille).

1961: 1,9
    1962: 2,2
    1963: 2,8
    1964: 2,6
    1965: 2
    1966: 3,4
    1967: 4,1
    1968: 4,6
    1969: 13,4
    1970: 6,8
    1971: 13,3
    1972: 20,41
    1973: 28,03
    1974: 37,92
    1975: 48,17
    1976: 50,68
    1977: 48,73
    1978: 54,76
    1979: 89,85
    1980: 110,54
    1981: 134,71
    1982: 144,48
    1983: 153,29
    1984: 177,77
    1985: 210,88
    1986: 312,76
    1987: 432,73
    1988: 607,61
    1989: 706,37
    1990: 846,3
    1991: 930,1
    1992: 643,76
    1993: 355,12
    1994: 290,07
    1995: 388,32
    1996: 408,18
    1997: 378,88
    1998: 396,34
    1999: 416,49
    2000: 370,84
    2001: 389
    2002: 462,19
    2003: 558,49
    2004: 679,87
    2005: 901,94
    2006: 834,4
    2007: 981,34
    2008: 1165,73
    2009: 1290,18
    2010: 1332,95
    2011: 1406,04
    2012: 1319,64

Niin kuin Hommaforumillakin todettiin, edellisen 1990-luvun laman aikana hoksattiin, että ny ei o varaa, täytyy panna suu säkkiä myöten ja ennen kaikkea nyt ei voida luvata asioita toisten suomalaisten puolesta. Mutta katsokaapa huviksenne lukemia tämän tuoreen laman ajalta. Valtiovallan prioriteetit näyttävät olevan selvillä.

Loppulitviikkinä voisi kai todeta, että jos kansalaista tympii, että hänen puolestaan esitetään lupauksia, niin kannattaako mennä äänestämään näitä nykyisiä hallituspuolueita, jotka ihan varmasti lupailevat kansalaisen puolesta jatkossakin.

Autetaanpa vielä Ylen toimittajia, ja annetaan vastausvaihtoehdot seuraavaan kehitysapugallupiin, joka ilman muuta on jossain vaiheessa tulossa.

a) Olen hyvä ja vastuuntuntoinen ihminen, ja haluan, että kehitysapua lisätään vielä tuplasti enemmän kuin mitä meidän puolestamme sitä on luvattu lisätä

b) Mielipiteeni on nippa nappa hyväksyttävän marginaalissa, mutta haluan silti, että kehitysapua lisätään vain meidän puolestamme luvattu määrä, eikä kuitenkaan tuplaten. Tiedän kyllä, että tämä jää vähän vaivaamaan ja illalla on vaikeaa saada unta.

c) Olen täysin selvillä itsekkäästä ajattelutavastani, ja tiedän väistäväni vastuuni Afrikan nälkäisiä lapsia kohtaan, mutta haluan silti, että kehitysavun määrää ei nosteta, vaikka minä itse olen niin jonkun muun suulla luvannut tehdä. Pettäjän tie on tuskainen, käy harhaan.

d) Tarvittaessa minulla ei olisi mitään ongelmia viedä vellilautasta nälkäkuoleman partaalla olevan afrikkalaislapsen kädestä, joten olen valmis vähentämään kehitysavun määrää, enkä huoli, vaikka siitä tulisi kansakuntamme rangaistukseksi tulvat, heinäsirkat ja esikoisten kuolema, sillä minun itsekkäässä ja rajoittuneessa maailmankuvassani ei ole olemassa muuta kuin minä, minä, minä, sitten pitkä väli ja sitten vielä kerran minä.

3. No nyt en pysty enää sanomaan…

…että onko tää trolli vai onko tää tosissaan?


32 kommenttia:

intrigööri kirjoitti...

Tuo lopussa oleva lukijan osallistava mielipide varmaan oikeuttaisi siltään vasuriliiton vapaajäsenyyteen. Mutta semmoisenkin punahirviön kuin Pol Potin nimellä näemmä myydään T-paitoja. Joo, Suomessahan on "luvattu" jos mitä ja "sitouduttu" vaikka mihin niin kovalla hötkeellä, ettei kansalta ole keritty kysyä.
Työpaikat ja valtion tulot vähenevät hirmu vauhtia. Koskahan nuo Annan ja kumppanien tiedostavat piirit hoksivat, että meillä Suomessa on euromaista suhteessa väkilukuun suurimmat eläkerahastot, mutta suomalaisista eläkkeensaajista on huutava pula. Joten otetaanpas oikein paljon lisää pakolaisia ja turvapaikanhakijoita ainoan oikean uskonnon maista? Tarkoitan tietysti Pohjois-Afrikan buddhalaisia.

Kumitonttu kirjoitti...

Seija Saarela ja Anna Kontula.

Naisia minun makuuni.

Heikki Välimäki kirjoitti...

Ei tässä muuta mutta koska harrastan innokkaasti seksuaalista kanssakäymistä välimerkkien kanssa eli olen ns. hankala tyyppi niin tuossa oli varmaan typo ja kehitysapuun hukatut summat olivat milj. US$. Kohtaan 3. niin on pakko olla trolli, muuten menee usko ihmisiin lopullisesti ;)

Anonyymi kirjoitti...

Harmillista, eivät ilmeisestikään hyväksyneet läpi kommenttiani, jossa tuohon 2. kohdan uutisointiin liittyen ilmoitin sinnepäin että Ylen yhtenä rahoittajana lupaan että puolet sen lafkan seuraavasta budjetista pyritään ohjaamaan kehitysmaiden naisten ja lasten asemien, sekä koulutuksen parantamiseen.

Oletan toki että Yleisradio pyrkii täyttämään tämän vaateeni ellei se halua pettää sen puolesta annettuja lupauksia ja samalla tuomita kuolemaan lukuisia viattomia lapsia, jotka se rapiat 250 miljoonaa olisi varmasti pelastanut pahimmalta.

Jos homma taas kusisi, niin siitä sitä saisikin komeita lööppiotsikoita:

- "Yleisradio jätti lapset kuolemaan"
- "Aamupojat nauroivat, mutta kenen kustannuksella"
- "Rikas yritys kieltäytyi vyönkiristyksestä - lapset kärpästen armoilla"
- "Johtoryhmän virkistyspäivät pohjoisessa veronmaksajien rahoilla, kehitysavusta viis"
- "Petettyjen lupausten yleisradion kahvila, miltä maistuu verimunkki?"
jne...

Tällä tasolla tämä on periaatteessa aika helppoa, muilta osin mutta ei vaan ranka taivu, kieli korkeintaa hakeutuu poskeen.

Harmi että oikeasti laadukas ja puolueeton toimitustyö vaatii selkärangan lisäksi huomattavasti enemmän vaivaa, eli helpon rahan joutuu ainakin unohtamaan.

- lihapuhe

Anonyymi kirjoitti...

Joskus, kauan sitten oli aika jolloin olisin ilman muuta todennut että Seija on nainen minun mieleeni mitä huumorintajuun tulee.

Mutta kun se aika oli ja meni.

Becker kirjoitti...

Tuo vasemmistoliitto/SKP on siitä erikoinen älyllinen vakuumi, että se ei koskaan täyty vaikka se vetää puoleensa muita tyhjiöitä.Tai ehkä se vaan noudattaa fysiikan lakeja.
Toi Anna Kontula vois hankkia itselleen elämän, että voi olla tyhmä ihminen.
Toivottavasti vaan Lindex ei vaan poista paita kraga yhdistelmää jonkun pöntön mielipiteeen vuoksi.

Kehitysapu ei ole mitään muuta kuin poliitikkojen henkistä onaniaa, jossa kansalaisten rahoja väärinkäytetään lähinnä heimopäälliköiden uusien Bemarien hankintaan.
Kehitysapu on evoluution vastaista, sillä jos ei Afrikkalaiset pysty tulemaan omillaan toimeen, niin kehitysapu vaan kurjistaa tilannetta liiallisen syntyvyyden kautta, jolloin tarvitaan entistä enemmän kehitysapua. Minulle kun joku helistelee avustus lipasta, niin totean "Banaanit on maksettu."

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Intrigöörille, Kumitontulle, Heikki Välimäelle, Lihapuheelle, Anolle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Intrigööri: En tiedä, oliskos mielipidettäsi pitänyt julkaista, sillä jokuhan saa siitä kuningasajatuksen tyylin ”millä oikeudella me keräämme veronmaksajien rahaa pelkästään suomalaisille eläkeläisille?”. Sitten perustetaan ns. uudistettu eläkerahasto, josta 50 pinnaa menee suomalaisille ja 50:llä pinnalla rakennetaan vanhainkoteja Afrikkaan. Niin muuten, sitä mukaa kun valtion tulot pienenevät, julkishallinnollisia menoja kuitenkin kasvatetaan. Missähän vaiheessa yliopisto-opiskeluja Elon laskuoppi haihdutetaan pois opiskelijoitten päistä?

Kumis & Ano: Nämä kaksi naista sinänsä edustaa ajan henkeä (kallistun nimittäin siihen, että tämä Seija Saarela EI ole trolli). Jos joku kovasti humanistinen nainen saa jonkun täysin järjettömän ja toteuttamiskelvottoman idean, ei sille saa röhönauraa. Röhönauru on tuomittavaa ja osoittaa huonoja käytöstapoja, sillä kyllähän ihminen kumminkin niinqu Aidosti Välittää. Kontulan mielipide on taas kelvannut medialle ahkerasti ja taajaan, joten siinä lienee esimerkkihenkilö, josta meidänkin tulisi ottaa oppia.

Heikki: Kiitos huomautuksesta, virhe korjattu.

Lihapuhe: Heititpä sinne hyvän kommentin ja nähtävästi se teki kipeetä kun ei julkaistu. Kai Ylen suunnasta ajatellaan, että huseerattavaa rahaa täytyy saada aina vaan enemmän huseerattavaksi, mutta Ylen raha on jo korvamerkittyä huseerattavaa rahaa ja eihän siihen saa koskea, sillä siihen rahaan liittyy Korkeampia Arvoja. Kankkulan kaivon lisärahoitus täytyy hankkia jostain vähemmän tärkeästä, niin kuin vaikka teitten kunnossapidosta, sosiaali- ja terveyspuolelta ja maanpuolustuksesta.

Becker: Minä muistan useistakin lähteistä lukeneeni / dokumentissa katselleeni, kun afrikkalaisia järkijätkiä (kyllä siellä niitäkin on, mutta valtaan ne eivät taida päästä) haastateltiin ja ne porukalla sanoivat, että parasta, mitä Afrikalle voisitte tehdä, on lopettaa kehitysapu. Se passivoi ja ruoka-apu taas haittaa paikallisten viljelijöitten ja elintarvikealan yrittäjiä.

Liiasta syntyvyydestä voi todeta sen, mitä varmaan itsekin olet ihmetellyt että mitäs tapahtui huolelle väestöräjähdyksestä? Ei tunnu olevan enää ongelma eikä mikään, vaikka ei se lisääntyminen siellä Afrikassa esim. ole minnekään vähentynyt. Se vaan ei taida olla enää muotia, ja muotihan näille piipertäjille on tärkeintä. Asialle kävi vähän niin kuin näille happosateille 1970-luvulla. Tai Pohjolan ydinaseettomalle vyöhykkeelle. Nyt on sitten muotia ilmastonmuutos, ja punavihreitten oppien mukaan siinäkin on täysin loogista köijätä tänne populaa Afrikasta monikymmenkertaistamaan se hiilijalanjälkensä, vaikka han-suomalaisen hiilijalanjälki onkin Herrasta Perkeleestä.

Anonyymi kirjoitti...

Onko Ykä huomannut semmoista kuin Ari Rusila? Hänellä on blogit näissä:

http://arirusila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/asiasanat/1396/ari-rusila

http://arirusila.wordpress.com/

http://arirusila.blogspot.fi/

Jostain syystä hän on merkinnyt puolueekseen vasemmistoliiton. Nykyvasuriliiton tuntien, hän on aikamoinen kummajainen. Ehkä hän on työläistaustainen SKDL:n ajoilta? Jos Turjalainen kehui häntä Lähi-Idän juttujen suhteen, niin silloin hänellä lienee hyviä juttuja.

Tuo sic!-merkki on kai siitä syystä että kyseinen Hommasta mainittu nimimerkki ei ole sama kuin eräs fyysikko, jonka nimeä en mainitse...

Stoalaisesti voi todeta että ei ruuasta ole mitään pulaa jos väestöräjähdys on jossain. Jos ruuasta olisi pulaa, niin jengiä kuolisi kasapäin kuin kärpäsiä, eikä väestö pääse räjähtämään...Pääsyyllinen onkin kehitysapu.

Monet afrikkalaiset talousoppineet, kuten Dambisa Moyo ja James Shikwati jne., ovat vaatineet kehitysavun lakkauttamista. Oikeassa ovat ja heillä on tietämystä afrikkalaisesta taloudesta.

Hiilijalanjälki on validi argumentti vain työssäkäyvää VHM:ää vastaan, ja sillä perustellaan lisää veroja, sakkoja ja maksuja. Muutoin se on pelkkää eliitin harrastamaa tiedostamista jonka VHM maksaa. Hiilidioksidi ei ole saaste vaan elämälle välttämätön, kasvit tarvitsevat sitä kasvaakseen jne.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras. Tuo Ari Rusila on minulle ihan uusi tuttavuus.

Tuo sic-merkki tarkoitti juuri sitä, mitä uumoilitkin. Hiilijalanjäljellä ja yleisellä ympäristövouhkaamisella todellakin vain kurjistetaan suomalaista teollisuutta (joka muuten elättää ne vouhkaajat, mutta eihän niillä ymmärrys niin pitkälle riitä ajattelemaan) ja kiusataan aivan tavallisia ihmisiä, ja sillä saavutetaan vain tiedostavaa hyvää omaatuntoa tietyille ihmisille. Eikä se maailman mittakaavassa merkitse mitään. Jos Suomi siirtyy hevosvetoon ja tuulimyllyihin, niin ainoa muutos maailman mittakaavassa on se, että täällä oleva vähäinenkin teollisuus siirtyy Kiinaan, jossa se ei taatusti saastuta ainakaan vähemmän.

Kari kirjoitti...

Useimmat Afrikan maat itsenäistyivät 1950- ja 1960-luvuilla, siis viitisenkymmentä vuotta sitten. Joskus olen mielessäni vertaillut niiden historiaa ja Suomen historiaa.

Suomihan itsenäistyi 1917. Heti käytiin katkera sisällissota. Parikymmentä vuotta myöhemmin suuri itäinen naapuri hyökkäsi maahan tehtyään sopimuksen eteläisemmän maan kanssa itäisen Euroopan jakamisesta. Jotenkin siitä selvittiin, vaikka paljon kärsittiinkin.

Kaikesta tästä kurjasta historiasta huolimatta Suomi oli juhliessaan itsenäisyytensä 50-vuotispäiviä vuonna 1967 kaikella mittareilla varsin hyvin menestynyt maa. Miksi me onnistuimme ja afrikkalaiset eivät?

Kirkko ja kaupunki-lehdessä päätoimittaja Seppo Simola perusteli hiljattain tuen poistamista Inkerin kirkolta sillä, että sen pitäisi jo tulla omillaan toimeen 20 vuoden tukemisen jälkeen. Seuraavan numeron mielipidesivulla professori Miikka Ruokanen ihmetteli, että olemme tukeneet Afrikan kirkkoja jo sata vuotta. "Tuki jatkuu yhä. Miksi paljon kärsineen, liki tuhotun pienen sisarkirkkomme pitäisi nousta jaloilleen muita niin paljon nopeammin?"

Helsingin seurakuntayhtymähän epäsi tuen, koska Inkerin kirkko on konservatiivisempi. Kuitenkin monet Afrikan kirkot ovat vielä paljon konservatiivisempia.

Ruokasen kysymys on erittäin hyvä. Milloin voimme odottaa Afrikan seisovan omilla jaloillaan?

Totta kai on myös niin, ettei tuki Afrikkaa auta, vaan suuri osa siitä valuu paikallisten johtajien ja länsimaisten kehitysapuihmisten taskuihin. Missään en ole koskaan nähnyt mitään selvitystä avun vaikuttavuudesta. Olennaista näyttää olevan vain tuhlata rahat johonkin kehitysapuun, ei niin väliä, auttaako se todellisuudessa paikallisia mitenkään. Ei kannettu vesi kaivossa pysy.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Kari. Tiedätkös, minä olen päänupissani harrastanut aika ajoin tuota samaa Suomi/Afrikka-vertailua. Jos Suomi olisi elänyt elämäänsä afrikkalaiseen malliin, olisi maa ollut vuonna 1967 jotain alkeellisen kehitysmaan tai täydellisen anarkian välillä. Mutta Suomea voi jo vuonna 1967 pitää menestystarinana, vaikka meille ei annettu rahapenniä niin kehitysapua kuin Marshall-apuakaan. Vaikka muuten U2-yhtyeen virkaatekevä pääjeesus Bono joskus vajaa kymmenen vuotta sitten muistutti Suomea, että sen tulisi kantaa vastuunsa jo saamansa Marshall-avun vuoksi. Rokkitähteys ei välttämättä takaa yleistietoa.

En ole varma, mitä kouluissa nykyisin opetetaan, mutta minä muistan nulikkana 1970-luvulta, kun tämä kehitysapukiima saavutti koulut, niin siellä meitä suorastaan opetettiin häpeämään, kun meillä on niin hyvä olla ja koulussa on ruokaakin lautasella ja Afrikassa taas ei. Vaikka fiksumpaahan olisi ollut ehkä todeta, että niin isämme kuin isoisämme ovat tehneet tästä menestyvän maan, ja nyt on meidän vuoromme jatkaa eteenpäin. Mutta paskat. Se oli vaan sitä, että jos ei joku saanut syötyä lautastaan koulussa tyhjäksi, alettiin heti urputtaa nälkäisistä afrikkalaisista lapsista.

Jaa miksi me onnistuimme ja afrikkalaiset eivät? Tähän ei voi kai vastata kuin sillä Mikko Ellilän sanomalla, josta hän tuomionkin sai, eli ”yhteiskunta koostuu ihmisistä”.

Anonyymi kirjoitti...

Älkää nyt aina pilkatko sitä Kontulaa. Sehän on sentään Tampereen Yliopiston Yhteiskuntataiteellisen Tiedekunnan silmissä ihan oikee laadulliseen tutkimukseen orientoitunut tutkija, Kimmo Kiljusen öö...tota... silleen... semmonen.... ja Suomen Sosialististen Vasemmistotasavaltojen Liiton Änkyräsiiven matemaattinen nero.

Sehän pärjää tossa loogisessa ajattelussa silleen lähtökohtiin nähden ihan hyvin.

Ekku kirjoitti...

Tuossa eilen ajoin yhden asiakkaan tuonnne Pihtiputaan peräkylille ja siina tulis sitten matkan aikana keskusteltua myös pakolaisistakin.

Oltiin samaa mieltä siitä, että kyllähän täällä tilaa olisi. Laitetaan parakit tuonne metsään sopivalle kohdalle ja annetaan afrikkalaislle kirveet ja sahat käteen ja sanotaan, että saatte tehdä itsellenne polttopuut talveksi ja saatte rakentaa käsillä olevista tarpeista sellaisen asunnon kun haluatte.

Ne ketkä jäisivät paikalle ja olisivat vielä seuraavana kesänä halukkaita jäämään Suomeen, niin eikun Suomen passi kouraan mahdollisimman nopeasti.

Siinä meillä olisi oikeita työperäisiä maahanmuuttajia, joita paikallisetkin varmasti osaisivat arvostaa.

Sekin on erikoista, että EU ja ympäristöliikkeet vastustavat puun polttamista. Kyllä kun kuivan puun polttaa hyvin suunnitellussa leivinuunissa, niin ei siinä ole kyse energian tuhlauksesta vaan tehokkaasti hallitusta prosessista energian talteenottamiseksi.

Becker kirjoitti...

Joo se on kyllä totta, että Afrikassakin löytyy fiksua väkeä, mutta sielläkin taitaa vaivata se yleismaailmallinen ongelma, että kun päästään vallan makuun niin se fiksuus ja moraali nollataan välittömästi.
Tuo hiilijalanjälki on erinomainen ase saada taas kansalaiset potemaan huonoa omaatuntoa. Kun katselee jonkun ryssäläisen oligarkin ruotsinlaivankokoista huvipurtta, tai jotain jenkkiä joka omalla suihkarilla lentelee eri loma-asuntojensa väliä, niin minunko pitäisi potea huonoa omaatuntoa, kun ostan tarjouksesta puoli kiloa jauhelihaa. Voi perkele, sanon minä. Ei todellakaan voi vähempää kiinnostaa. Jos maailma tuhoutuu mun h-jälkeni vuoksi, niin siitä vaan.
Svennet ovat nyt ihan vakavissaan, että Skånessa meri on metrin korkeammalla vuonna 2020. Tämä otetaan jo nyt huomioon yhteiskuntasuunnittelussa ja rakennuslupien myöntämisessä.
70-luku oli siitä mielenkiintoista aikaa, ssillä silloin tehtiin hommia ja uskottiin että tulevaisuudessa koneet tekee raskaat työt ja Suomi on demokraattinen, vauras ja hyvinvoipa yhteiskunta.
Jos nyt katsellaan missä ollaan, niin tulevaisuuden usko on tipotiessään, työpaikat menneet ja vauraus sen myötä.
Poliitikot ovat täysiä ääliöitä ja asioista päättä jokin pankkien muodostama koalitio. Poliisit tappelevat kseskenään, ja siinä sivussa rahastavat autoilijoita ja keräävät metsästäjiltä aseet pois. Samaan aikaan ylisuuri virkamieskunta miettii uusia keinoja kansalaisten verottamiseksi ja yleiseksi kurjistamiseksi.
Punainen Risti on lirissä, kun varat eivät riitä avunantoon, ja tämä ei johdu afrikkalaisista, vaan EU-eurooppalaisista.
Ei tällaista tilannetta 70-luvun toivorikkaana aikana voinut kuvitella edes pahimmissa kauhuskenarioissa.
Luitko muuten Vahteran viimiseimmän blogin? Se oli pirun hyvä.

Anonyymi kirjoitti...

Tarkennan vielä että eliitin mukaan hiilijalanjälki on validi argumentti vain työssäkäyvää VHM:ää vastaan. Eliitti on sen lanseerannut työkalukseen. Sillä sitten perustellaan sähkölaskun korotukset ja pikavipit depardihatuille ja mihin ikinä mielikuvitus riittää.

Kun Suomi muodosti oman virallisen valtion, niin ulkovallat eivät alkaneet maksaa maksaa kehitysapua, puhumattakaan että olisi maksettu tommoset 50 vuotta. Sitten se että laman aikana ei väsätty tukipaketteja ulkovaltojen toimesta.

Toisaalta se Marshall-apu olisi ollut tarpeellinen jälleenrakennukseen ja teollisuuden investointeihin. Oiskos sen voinut ottaa jotain kiertotietä pitkin, niin ettei sitä ihan heti voi jäljittää. Virallisesti ei oteta mutta monen mutkan kautta otetaan.

Närpes varg (heh,heh) kirjoitti...

Arvatkaapa, mikä liike tekee hienon tilin Kontulan ansiosta? Aivan oikein, Lapuan Liike. En tiennyt sellaisen olemassaolosta aiemmin, mutta tämä paitakausti oli mainiota mainosta. Jos olisin Lapuan Liikkeen vastaava johtaja, lähettäisin Kontulalle kiitokseksi erikoispainatetyun Stalin-paidan kaikilla herkuilla.
Yhä uudestaan ja uudestaan sitä hämmästyy, kuinka nämä alahuulenväpättäjät jaksavatkin ampua omaan jalkaansa. Jos joku vielä kuvitteli Kontulaa vakavasti otettavaksi poliitikoksi, niin nyt sekin asia korjaantui. Yksi toisensa jälkeen nämä Kiljusen opetuslapset nousevat naurettavuuden tikapuiden ylimmälle askelmalle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Ekulle, Beckerille, Vieraalle ja Närpes Vargille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Niin no, kyllähän mamman ulostuloja voi sinänsä pitää ns. oletusasetusten mukaisina.

Ekku: Tuopa olisi verraton tapa tutkailla motivaatiota. Ja sanotaan, että jos parakkiin asettuva perhe on vaikkapa kuumimmasta Afrikasta ja perhe pistää kirveen heilumaan ja sahan laulamaan saadakseen klapuja talven lämmikkeeksi, niin voi todeta, että sopeutumishalu on kohdallaan. Varmaankin kelpo väkeä. Vastapuolihan pitäisi tätä tapaa tietysti silkkana fasismina. Eihän ihminen tiätsä voi elää missään halkolämmitteisessä tuvassa. Eihän sillai niinqu oo koskaan eletty.

Minä luulen, että syy piiperöitten puunpoltonvastustukseen on se savu. Kun tehtaan piipustakin tulee savua ja sehän on hirveetä se. Niin kai se Lötjösen leivinuunin savu on yhtä lailla kauheeta niin. Eihän sähkötöpselistä meinaan tule savua. Se on ekologista.

Becker: Kai se on se Afrikka vielä siinä mallissaan, että siellä ei pärjää fiksuin, vaan röyhkein ja väkivaltaisin. Harmi sinänsä. Olishan se mukava, että ne siellä saisivat asiansa toimimaan. Kehitysapu vaan ei ole ratkaisu. Jos olisi, se olisi toiminut jo viimeistään 1980-luvulla.

Hiilijalanjälkeä sinänsä kasvattaa myös se helsinkiläisen cityvihreän käyttämä jumbojetti, jolla se lentää Intiaan päästäkseen sanomaan että tutustuisitte tekin rasistit muihin kulttuureihin, niin ette olisi enää rasisteja. Tuon Skånen merenpintajutun pitäisi ehkä ihmetyttää, mutta kun kyseessä on Ruotsi, niin totean vaan että maa jatkaa valitsemallaan tiellä kaikilla elämänalueilla.

1970-luvulla muuten ajateltiin kansallista etua ja ”Suosi Suomalaista, Osta Kotimaista” oli iskulauseena. Punainen Risti voi osittain syyttää itseään. Mulla loppui sen pulaakin kanssa sinuvälit, kun se hommasi ensimmäiset somalit Suomeen.

Luin toki Vahteran blogin. Heppu on ässä. Ihmettelen vaan, että kuinka ne antaa miehen vielä kirjoittaa Iltalehteen.

Vieras: Minä luulen, että ei sitä Marshall-apua oltaisi saatu millään ilveellä. Kyllähän se Moskovasta käsin sen verran selväksi tehtiin ja olisihan se yrityskin Moskovan tietoon vuotanut. Silloin kun oltiin aika lailla veitsen terällä. Naapuria ei kannattanut liikoja ärsyttää.

Närpes Varg: Joo, suomalainen äärioikeistohistoria pidetään kyllä tämän porukan taholta hyvin tapetilla edelleenkin. Mutta tiedätkö, minä väitän, että nämä suorastaan toivovat että voi kun löytyis kerrankin ihan oikea järjestäytynyt ja aseistettu suomalainen äärioikeistojoukkio. Kun ne nyt ovat tässä niin pitkään pelkkää savua jahdanneet. Tulis kerrankin vähän perusteita väitteille.

Kari kirjoitti...

Ei Marshall-apua olisi voitu ottaa, koska SKP oli hallituksessa ja Valpo punainen. Isoisä oli heti sotien jälkeen poliisina Helsingissä, halusi kuitenkin maalle ja sai siirron pohjoiseen.

Hän kertoi mielenkiintoisia tarinoita noilta ajoilta. Asekätkentäjutun aikoihin Valpolta oli tullut paljon pidätysmääräyksiä ja he sitten olivat huolehtineet, että Valpon kaipaamat osasivat hyvissä ajoin siirtyä Haaparantaan Ruotsin puolelle, ennen kuin Valpon musta auto tuli hakemaan. Tämä onnistui, koska he salakuuntelivat Valpon miesten radiota.

Kun tätä nykyistä menoa seuraa, niin olisiko tällainen vastarinta enää mahdollista? Helsingistä tulee määräys ja huolehditaan, ettei se toteudu?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Kari. No vaaran vuosiksihan niitä on jälkeenpäin nimitetty. Tosin en ole varma, olivatko ne lopulta niin pahoja vaaran vuosia, sillä suurin intohan oli meidän omilla kommunisteilla, kun taas Moskova (esmes Tshekkoslovakiasta poiketen) näytti meidän suhteen omaksuneen anskattoony-linjan. Liekö paljastunut (tahallaan paljastettu) asekätkentäjuttu siihen vaikuttanut vai suunnitteliko Moskova Suomea jo silloin ns. näyteikkunaksi kahden erilaisen yhteiskunnallisen järjestelmän rauhanomaisesta rinnakkaiselosta? Ja näin jälkeenpäin oli kai selvää, että ei meidän omista kommunisteista olisi ollut siihen, mitä ne vailla olivat. Varsinkin kun silloiset demarit totesivat vallankumoushaaveista että pitäkää tunkkinne.

Luulen, että kertomasi vastarinta olisi nykyisinkin mahdollista ja todennäköistäkin. Poliisin kenttäväki ei ole läheskään niin politisoitunut kuin sen johto, ja varoitusten lähettäminen ihan nykyisellä siviiliviestintätekniikalla on huomattavan nopeaa, eikä siitä kovin helposti kiinni jää.

Närpes varg kirjoitti...

Paitakeskustelun lomassa kannattaa käydä lukemassa Uuden Suomen Puheenvuoro-sivustiolta körttisaarnaaja Heli Karhumäen blogi. Melkoisia paljastuksia! Esimerkiksi kukkahattutätien lemmikkipoika Katainen on pitänyt Lapualla sinimustaa paitaa, samoin tiedostavan Suomen taannoinen lemmikki Arvo Salo.
Karhumäki myös paljastaa, että sinimustia puseroita on valmistettu ja myyty Lapualta maailman sivu ja että siellä jyräkimmät isännät kyntävät peltonsakin sinimustalla auralla!
Voi, on niin paljon puhdistettavaa vielä Suomessa. Toivottavasti Kontula & Toverit on lukenut saarnaajan blogin ja ryhtyvät toimiin Lapuan puhdistamiseksi sinimustasta saastasta.

Halla-Aholta on ilmestynyt kirjoitus kaksikielisyydestä. Kannattaa lukea.

Tomi kirjoitti...

Itseasiassa minullakin on Hommaforum-tili. Toki nimimerkkini on TomiP ja en ole kirjoittanut koskaan sinne yhtään mitään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Närpes Vargille ja (aidolle oikealle) Tomille & kiitos kommenteistanne.

Närpes Varg: Laitetaanpas vielä tuon ihan hyvän kirjoituksen osoitekin tuohon:

http://helikarhumaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/155009-n%C3%A4rk%C3%A4stys-lapuan-sinimustista-on-tarpeetonta-vouhotusta

Ja sitten pistetään näkyville se Kosola-paita:

http://kauppa.lapuanliike.fi/images/Neule%20nappilistalla.jpg

Ja sitten tarttee panna vielä näytille vanha sotavaltion villapaita, joka oli tuttu mulle ja joka aikanaan oli varmasti ollut tuttu Närpes Vargillekin. Mitäs tästä nyt tiedostavan ihmisen tulis ajatella?

http://www.varusteleka.fi/pictures/4054.jpg

Halla-ahon juttu on jo tullut luettua ja se kertoo erinomaisen hyvin tästä meidän kielipolitiikkamme mielettömyydestä. Sääli sinänsä, minä tunnen suomenruotsalaisia, ihan tolkun porukkaa, mutta heidän edustamansa puolue tuntuu ihan väen vängällä haluavan kielisodan, jota kukaan järkevä ihminen ei kaipaa. Tuo Halla-ahon esille tuoma Pyhtää – Kotka – Hamina-ongelma on siitä hyvä esimerkki.

Tomi: Merkitään tiedoksi. Ei aiheuta toimenpiteitä.

Anonyymi kirjoitti...

Eipä tuota Afrikan alhoa voi ihan moraalisenakaan ongelmana pitää. Kyse on ehkä vahvemmin luonnollisista syistä. Eli Afrikka on vähän niin kuin vanhojen miesten mielialat: ei nouse vaikka kuinka haukkuisi.

Kiinalaistyylisestä kehitysavustakaan en pidä. Siinä taitaa olla enemmänkin kyse siitä, että kiinalaiset ottavat maata ja luonnonvaroja haltuun omaksi hyväkseen. Kansallisihmisenä hirvittää etenkin se skenaario, että Kiina alkaa sijoittaa liikaväestöään mustien miesten maille. Ihmiset jotka syövät koiria ja kilpikonnakeittoa eivät voi olla kovin humaaneja. Mutta eipä tästäkään juuri puhuta, ehkä kyse on taas rikkauden ja rakkauden pysäyttämättömästä voittokulusta?

Anonyymi kirjoitti...

Ideologiat elävät kauemmin kuin järjestelmät. Jos järjestelmä loppuu niin kuitenkin ideologia jää jäljelle ja vaihtuneissa olosuhteissa se muotoutuu toiseen olomuotoon ja jatkaa silloin. Näin on noille käynyt.

Castor kirjoitti...

Tällaisiin kontuloihin ei oikein jaksaisi enää tässä iässä edes reagoida, mutta kun elin sitä aikaa, jolloin tuo taistolaisuus oli voimissaan, niin kannanottoahan tässä edellytetään. Historiaa nämä nykykommunistit eivät tunne, ja jos tuntevat, välttävät kaikkea itseensä ja aatteeseensa littyvää.

Anekdootti paidoista: Kun SDNL tilasi punaiset paidat, päättyi vähemmistö hallitsemansa Sosialistisen opiskelijaliiton kautta tilaamaan siniset paidat. Eriväristen paitojen kilvoittelu nähtiin ensimmäisen kerran SKP:n julkisen toiminnan 30-vuotisjuhlilla 1974. Sen erän voittivat taistolaiset sinipaidat, joita oli juhlassa enemmän kuin punaisia, sillä punaisten paitojen valmistajalla oli toimitusvaikeuksia. Paidoista tuli kahtiajaon symboli ja kilvoittelun mittari - kokousten ja tilaisuuksien voimasuhteet saattoi päätellä yhdellä vilkaisulla lehtereille.

Jos täällä Shanghaissa menee rihkamakadulle, niin Maon kuvin varustettuja tuotteita riittää paidoista kelloihin ja erilaisiin saatanan killuttimiin. Maon saalis oli vaatimattomat 80 miljoonaa kuollutta, eikä kyseessä ollut edes sota, vaan Maon kommunismin sisäsyntyinen kyky tuhota ihmiselämä. Natsismi oli vallassa 12 vuotta, ja saksalaisella tehokkuudella hoiti ihmisten tuhoamisen teollisesti, mutta jäi kaikista kommunistijohtajista pahasti jälkeen. Pahuudellekin voidaan löytää mittari, ja helpoin on kaiketi aatteen uhrien määrä.

Jos näitä paidan värejä ruvetaan kieltämään, niin vihreitä paitoja ei saisi ollenkaan pitää, sillä vihreä on islamin tunnus. Tähän mennessä vuoden 2001 jälkeen tarkin luku jonka löysin islamilaisesta terrorismista ja sen hyökkäyksistä on 21972, keskimäärin viisi päivässä. Luku on epätarkka, koska kaikkia ei kirjata.

Mitähän tässä pitäisi kauhistella, Lindexin paitaa ja solmiota vai rauhanuskontoa?

Tuo sastamalalaisen kirjoittajan älynväläys menee aivoverenkiertohäiriön piikkiin.

Kehitysavusta myös anekdootti: Olen ollut viime aikoina tekemisissä Etelä-Sudanin kanssa eräissä asioissa. Maa itsenäistyi 2011, valtauskonto kristinusko, erotuksena islamilaisesta Sudanista. YK on tietysti lähettänyt sinne erilaisia "asiantuntijoita". Keskipalkka € 30,000/kk, ja kulut maksetaan. Nämä makaavat pääkaupunki Juban ainoan viiden tähden hotellin (Asante Hotel & Country Club) uima-altaalla ja toimivat siis sieltä käsin asiantuntijoina. Näin kertoi paikallinen kontaktini. Lisää kehitysapua, me vaadimme!

Jukka Aakula kirjoitti...

Suomi-Afrikka-vertailua voi jatkaa myös seuraavasti:

Lännen pitää muka kokea syyllisyyttä kolonialismista ja lisäksi antaa syyllisyyden takia apua entisille siirtomaille kyseisen syyllisyyden takia.

Mutta auta armias jos joku sanoo, että Karjala pitää palauttaa Suomelle niin heti leimataan vanhoja haikailevaksi ihmiseksi.

Lisäksi Venäjähän on pitänyt koko Itä-Karjalaa siirtomaana ja vaihtanut melkein koko väestön, tuhonnut paikalliset kielet käytännössä kokonaan jne. jne. Mutta jos siitä vouhkaa niin on vähän tyhmä ainakin.

Harvemmimpa vasemmistoliittolaisetkaan siitä puhuvat, että Venäjä kolonialisoi Siperian, Uzbekistanin, Kazakstanin jne. jne. Paljonkos Venäjä antaa näille entisille siirtomailleen rahaa.

Viro on ollut lähes koko historiansa ajan siirtomaa. Muuksi Viron tilannetta voi tuskin kutsua, koska virolaiset olivat de jure orjia Liivinmaan maapäivien päätöksen mukaan 1800-luvun alkupuolelle asti. Ei siis maaorjia vaan orjia. Ja tilanne muuttui lopullisesti vasta Viron itsenäistyttyä. Ja sitten NL kolonialisoi Viron uudelleen 1940.
Alkoi noin 50 vuotta kestänyt terrori.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle, Castorille ja Jukka Aakulalle & kiitos kommenteistanne.

Vieras: No kyllähän vasemmistosta voi näin sanoa. Retoriikka päivitetään ajan tasalle, mutta halu hallita ja tunkea kärsä toisten asioihin ei ole hävinnyt minnekään.

Castor: Väsyttäväähän tämä on, en minä sitä kiellä, mutta kyllä näihin kannattaa reagoida, sillä nämähän pitävät asemaansa itsestään selvänä jumalallisena oikeutena, eikä tavallisten ihmisten tarvitse sitä kumminkaan hyväksyä.

Vaikka olin siihen aikaan pikkupoika, niin muistan ne sinipaidat kyllä oikein hyvin.

Varmastikin väkilukuun nähden pahin teurastaja oli Pol Pot. Mutta mitenkä on Castor, siellä Kiinassa, ostetaanko Mao-krääsää ihan puhtaasti henkilöpalvonnan vuoksi vai onko siinä jonkunlainen sarkastinen vivahde? Tilannehan on siellä vähän toinen kuin vaikkapa Suomessa, jossa tiedostava nuori aikuinen pistää päällensä Che-paidan. Che Guevara kun huseerasi ihan muualla päin maailmaa. Mao sen sijaan tapatti nimenomaan kiinalaisia, omaa kansaansa. Mikä on näkemyksesi asiasta?

Paras tietysti olisi, että mitään väriä ei asiakseen kiellettäisi. Jos myös vihreä kiellettäisiin, niin siinähän menisi mukana metsästyksessä kovin käyttökelpoinen maastopuku. Niin juu, ja luulen että sotavaltiollakin olisi sanansa sanottavana.

Kolkyt donaa kuussa? Taisitpa selittää kehitysavun tarinan pähkinänkuoressa hyvin osuvasti.

Jukka: Tuohon minulla ei ole lisättävää. Tuo vaan sattui kertakaikkisen kohdalleen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Ja Tomille: älä suotta innostu. Koska sinut mainittiin, niin annoin sinulle hyvien tapojen mukaisesti mahdollisuuden kommentoida. Ja sen jälkeen banaani jatkuu.

Castor kirjoitti...

Juu, en minäkään ole mitään kieltämässä, pannaan tuo vertailu kiihtymyksen ja hikoilevien käsien syyksi.

Siitä krääsästä: turistit ostavat tietenkin piloillaan esimerkiksi Mao-sytkäreitä, jotka ovat Zippon näköisiä, niissä on Maukan reliefi, ja kun sen aukaisee, alkaa soida "Itä on punainen". Mutta kyllä siellä Maukan kropan luona on jono, jossa ihmiset ihan tosissaan itkevät. Muuan upporikas yritysjohtaja sanoi, ettei parempaa yritysjohdon käsikirjaa ole kuin Maon punainen. Ja aivan tosissaan. Totta kai nämä tyypit ovat vähemmistöä, mutta kyllä näitä on.

Tuo kolkyt tonnia on valitettavasti totta, ja perkeleellisen hyvä osoitus siitä mihin rahat menevät. Riippumatta siitä, mikä järjestö on kyseessä. Ainoa todellinen hyvää tekevä järjestö lienee Médecins Sans Frontières, katsokaapa peruskirja ja vuosiraportit. Löytyvät netistä helposti. Administraatiokulut 20%, loppu menee ihan oikeaan auttamiseen paikan päällä.

Närpes varg kirjoitti...

Nyt se on tunnustettava: Hesari on alkanut muuttua. Vielä vuosi sitten lehti olisi tehnyt VALTAVAN jutun sinimustista paidoista. Suomalainen fasismi olisi käsitelty kahdella aukeamalla, eikä muilutuksiakaan olisi unohdettu. Mutta nyt: ei sanaakaan.
Tämän päivän nettuilehdessä muuan professori kehuu suomalaisten aksenttia heidän puhuessaan englantia. Hänen mukaansa skotlantilaisten aksenttia on brittien vaieampi ymmärtää kuin suomalaisten.
Tämäkin on uutta. Muistan lukeneeni samasta lehdestä valitteluja suomalaisten huonosta kielipäästä varsinkin ruotsalaisiin verrattuna. Suomalaiset kun vaan seisovat lasi kädessä tuppisuina ja jos jotain sanovat, se on sellaista tankeroenglantia että kaikkia sivistyneitä ulkomaalaisia ihan hävettää ja naurattaa.
Vanhan vallan jäänteinä muua tiedostaja sentään kolumnoi siitä, kuinka hankalaa on myöntää opettajanhuoneessa olevansa kommunisti tai homo tai molempia.
Höh! Luulen, että enemmän huomiota herättäisi maikka, joka tunnustaisi olevansa hetero ja persu. Häntä vasta pitkään katsottaisiin! Akat juoksisivat kiljuen karkuun ja poninhäntämiehet tekisivät kantelun rehtorille.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Castorille ja Närpes Vargille & kiitos kommenteistanne.

Castor: Kai tuo sitten vaan kuvaa sitä, että ihmiset ovat hyviä unohtamaan. Minun on tietysti vaikea hahmottaa Kiinaa ja kiinalaista ajattelua. Ymmärrän tietysti sen, että sellaista monoliittista möhkäle-Kiinaa, mitä tulee helposti kuviteltua ei olekaan, vaan niin iso maa ja kansa koostuu tietysti monista erilaisista palasista. Joita tietysti pitää kasassa kommunistinen puolue.

Hyvä kun mainitsit tuon Lääkärit Ilman Rajoja-järjestön. Minä kun en ole ikään aikaan lahjoittanut rahaa kuin sotaveteraaneille, mutta sattuneesta syystä lahjoituksille ei ole kohta enää tarvetta. Täytynee ruveta lykkäämään ropoja tuonnepäin.

Närpes Varg: Ehkä HS:ssakin tajuttiin, että nyt on turha lähteä jeesustelemaan asian tiimoilta, sillä koko asiahan oltiin jo valmiiksi niin kertakaikkisen röhönaurettu.

Ei muuten tartte mennä Skotlantiin saakka kun puhe mongertaa. Muistan kun aikanaan kuulin Sladen laulaja-kitaristin Noddy Holderin haastattelun radiosta. Bändihän on kotoisin keski-Englannin Wolverhamptonista. Minä kuvittelin osaavani englantia, mutta kyllä Noddyn englanti oli sellaista mongerrusta ettei siitä saanut ei niin mitään tolkkua.

Kuinkahan moni opettaja muuten on oikeasti julkisesti tunnustautunut persuksi? Niitäkin meinaan löytyy.

Luomakunnan Klaava kirjoitti...

Oletteko huomanneet, että hesari on alkanut oikaista juttujaan jos niissä on ollut virhe. Artikkeliin on loppuun lisätty kappale, jossa korjataan virhe ja ilmoitetaan korjausaika. Ennen sitä vaan vaivihkaa muutettiin tekstiä ja joku valveutunut ulkopuolinen esitteli print screenillä asian. Liittyneekö Sanoman yyteihin...