KOLMAS UUSINTA

Kun hotellin respassa on seurattu Helsingin maahanmuuttajajengien kantasuomalaisiin kohdistuvasta väkivalta-aallosta seurannutta keskustelua, on täälläpäin huomattu nimenomaan ns. tiedostavan tahon olevan voimakkaasti sitä mieltä, että asian hoitaminen kuuluu yhteiskunnalle, ei millekään katupartioille ja siinä suunnassa on myös voimakas luotto siihen, että yhteiskunnalla on asian hoitamiseen tarvittavat keinot.

Tässä tapauksessa näitä keinojahan on karkeasti ottaen kolme:

1. Poliisi.

No, asian myötähän on käynyt ilmi, että poliisi itse oli hyvin tietoinen tapahtumista jo kuukausia, eikä tehnyt asialle mitään, eikä edes varoittanut. Jatkossa linja tuskin muuttuu millään tavoin, eikä poliisin resurssejakaan lisätä. Meinaten, jos asian tiimoilta lisättäisiin resursseja, niin sehän olisi tunnustus siitä, että maahanmuuttopolitiikkamme on epäonnistunut. Samoin se olisi suvaitsevaistomme mielestä osoitus siitä, että poliisi harjoittaa etnisyyteen perustuvaa valvontaa ja sehän itsessään jo aiheuttaisi suvaitsevaa joukkorääkymistä. Sitä, mitä tavallinen partiokonstu asiasta ajattelee, ei kysytä, vaan toimintatavat määritellään aivan muualla.

2. Lastensuojelu

Niin kuin olen jo aikaisemmin useaan otteeseen kirjoittanut, ei lastensuojelun toimenpiteet – vahvimpana huostaanotto – ja sijoitus laitokseen estä tätä riekkumista millään muotoa, eikä ole oikeastaan edes pelote.

3. Oikeuslaitos

Keskustelussa olen useaan otteeseen törmännyt siihen väitteeseen, että luonnollisesti väkivallan tekijät saavat teoistaan asiaankuuluvat ja oikeudenmukaiset rangaistukset. Luonnollisesti alle 15-vuotiaita ei voida edes tuomita, jolloin heidän kohdassa palataan kohtaan 2, ja mitä tulee sitä vanhempiin, niin Suomessahan ei alaikäisiä koppiin laiteta oikein millään, eli tuomiot ovat joko sakko- tai ehdollisia vankeustuomioita.

Tiedostava henkilö saattaa tietenkin ajatella, että ehdollinen tuomio on sen verran vakava asia, että se pistää rikoksentekijän ankarasti sottailemaan, että näinköhän sitä töpeksimistä kannattaisi jatkaa ensinkään. Todellisuus on tietysti toinen, ja siihen liittyen julkaisen – vaikka itsensä toistaminen ehkä tympeää onkin – vanhan kirjoitukseni ”Ehdollisista tuomioista” vuodelta 2008. Se, mitä olen siinä kirjoittanut, pätee sataprosenttisesti nykyhetkeenkin. Kirjoituksen kuvitteellinen päähenkilö on kantasuomalainen pottunokka Masa, mutta mekanismi sopii hyvin myös näihin tuoreisiin etnisiin sankareihimme. Lisänä on vielä tietysti se, että näillä tuoreimmilla sankareilla on luonnollisesti takanaan huomattavasti suurempi puolestaloukkaantumiskoneisto kuin kantasuomalaisella Masalla. Eli Ykä vuodelta 2008, ole hyvä:

- Kiitos, Ykä vuodelta 2014:

*

Jussi Halla-aho on tuoreimmassa kirjoituksessaan käsitellyt hyvin sitä, kuinka vaikeaa Suomessa on joutua vankilaan. Koska aihe ei ole itsellenikään työni puolesta mitenkään vieras, rustaan siitä minäkin muutaman rivin, keskittyen erityisesti ehdollisiin tuomioihin.

Ehdollinen tuomiohan on sinänsä varsin mainio keksintö ja se muistuttaa paljon ovissa olevia lukkoja. Molemmat kun ovat tarkoitettu nimenomaan lainkuuliaisille ihmisille. Lukko ei estä ketään murtautumasta sisään, mutta se on merkkinä siitä, että nyt ollaan siirtymässä jonkun toisen manttaalille, joten lainkuuliainen ihminen ymmärtää kääntää rintamasuuntansa ympäri ja poistua paikalta.

Sama vaikutus lainkuuliaiseen ihmiseen on ehdollisella tuomiolla. Jo pelko siitä, että tuomitaan, vaikkei ineen joutuisikaan, saa tavallisen Taunon miettimään tukevaa oksaa ja sopivan mittaista köydenpätkää.

Valitettavasti on olemassa ihmisiä, joille ehdollinen tuomio tarkoittaa vain sitä, että rikollista toimintaa saa jatkaa, koska sitä estävää vankilatuomiota ei tullut.

Omissa hommissani olen vielä useasti törmännyt siihen, että tuomion saanut nuori herrasmies ei edes ymmärrä tuomiotaan, eikä sitä mistä hän on sen saanut.

Yritän selittää tätä asiaa erään (tässä tapauksessa kuvitteellisen, mutta prototyyppinä hyvin toimivan) henkilön rikollisen uran kehityskaarella. Käytetään esimerkkihenkilöstämme vaikkapa nimeä Masa.

Masa aloittaa aktiivitohelointinsa jo kolmetoistavuotiaana, ja saa tililleen sekä omaisuus- että väkivaltarikoksia. Rikoksia selvitellessä Masa tapaa sosiaalihuollon edustajia ja myös virkavaltaa. Masalle pidetään puhutteluja. Mutta koska Masa on vielä alle viisitoista, ei Masa joudu oikeuteen.

Masan johtopäätös asiasta: minähän voin tehdä mitä lystään.

Masa siis jatkaa kulkuaan oikeaksi katsomallaan polulla ja lopulta sosiaalihuolto ottaa Masan neljätoistavuotiaana huostaan ja sijoittaa laitokseen. Suomessa ei kovia laitoksia tällä hetkellä paljoa ole, joten Masa huomaa, että lomat pyörii ja osalle henkilökuntaakin saa rääpiä turpaansa sen, minkä huvittaa. Masa siis pitää lystiä kaupungilla, mutta koska hän ei edelleenkään ole ikänsä puolesta rikosoikeudellisessa vastuussa, ei Masa joudu oikeuteen.

Masan johtopäätös asiasta: minähän voin tehdä mitä lystään.

Masa täyttää viisitoista ja jatkaa sankartöitään. Nytpä hän joutuukin enemmän tekemisiin poliisin ja oikeuslaitoksen kanssa. Hän vaan tipahtaa kärryiltä melko pian, koska oikeusprosessi on hidas. Jos hän tekee rikoksen lokakuussa, saattaa ensimmäinen varsinainen oikeusistunto olla seuraavan vuoden kesäkuussa. Ja siinä istunnossa ei tuomioita jaeta, koska kaikki asianosaiset eivät ole paikalla. Masahan ei ole tehnyt aktiviteettejaan yksin, vaan samanhenkisessä porukassa, eikä kalenterin seuraaminen ole tämän porukan vahvimpia puolia. Istunto siis siirretään eteenpäin ja Masa kävelee oikeussalista ulos.

Masan johtopäätös asiasta: minähän voin tehdä mitä lystään.

Jo ennen edellistä, keskeytettyä istuntoa on Masalla tietenkin jonossa poliisikuulusteluja ja syyteharkinnassa olevia juttuja sen lokakuisen jutun jälkeenkin. Siitä lokakuisesta jutustaan hän saa lopulta tuomion elokuussa (4 kk ehdollista). Vähän Masaa ihmetyttää, kun tuomio tuli varkaudesta ja eikös hän ollu viimeksi kyttiksellä pahoinpitelystä, mutta eipä sillä suurta väliä ole, koska Masa tajuaa, että hän voi edelleenkin marssia oikeussalista ulos. Kun häntä ei viety ineen, hänhän on vapaa mies jatkamaan valitsemaansa uraa. Masalla on monia ominaisuuksia, mutta terävä ajattelukyky ei valitettavasti kuulu niihin.

Masan johtopäätös asiasta: minähän voin tehdä mitä lystään.

Masan ura jatkuu, ja oikeussali tulee tutuksi paikaksi. Ehdollista tuomiota tulee lisää. Saatetaanpa hänelle tarjota yhdyskuntapalvelua. Masa käy nojailemassa muutaman kymmenen tuntia harjan varteen jossain kaupungin puutarhahommissa. Vankilaan vaan Masa ei joudu millään. Hänelle annetaan taas ehdollinen tuomio. Hän ei miellä sitä tuomioksi, koska hänhän voi taas kävellä ulos oikeussalista.

Masan johtopäätös asiasta: minähän voin tehdä mitä lystään.

Lopulta 17-vuotiaana Masa ottaa juoksukaljaa R-kioskista ja jää (niin kuin on aina jäänyt) kiinni. Tuomari laskeskelee papereista tällä kertaa, että sepä on Masan piikki tullut täyteen ja laittaa Masan istumaan. Samalla Masalle tulee istuttavaksi aikaisemmat ehdolliset tuomiot, koska koetusaika ei ole ohi.

Masan johtopäätös asiasta: zwiddu tää on natsi maa, kun mäyräkoiran varastamisesta saa 2 vuotta 4 kuukautta vankeutta.

Ei Masasta tule edes ammattirikollista, sillä tohelona hän jää aina kiinni. Masasta tulee ammattivanki. Ehkäpä hän jossain vaiheessa kruunaa uransa puukottamalla piripäissään hengiltä jonkun vastaantulijan.

Ehdolliset tuomiot eivät vaikuttaneet Masan käytökseen yhtään mitään. Eikä maailman Masojen käytökseen vaikuta yhdyskuntapalvelu eikä nuorisorangaistus. Jos ehdollisesta oppii, sen oppii kerralla. Mutta kun viimeinen varoitus annetaan kuudetta kertaa, on touhu lähinnä naurettavaa.

Olisiko Masalle kannattanut rojauttaa 15-vuotiaana kuukauden ehdoton tuomio, jonka hän olisi istunut samalla osastolla esim. moottoripyöräilyä ja painonnostoa harrastavien herrasmiesten kanssa? Olisiko Masa tajunnut, että ei tää touhu niin mukavaa ehkä olekaan?

Yhdysvalloissa on ollut (liekö vieläkin) projekti, jossa nuorisorikollisia vietiin vankilaan oppitunneille. Oppitunteja pitivät elinkautisvangit, jotka pelästyttivät tyypeiltä paskat housuun. Ainakin aiheesta tehdyn dokumentin mukaan porukasta suurin osa rupesi elämään ihmisiksi.

Toimisiko tämä meillä? Mene ja tiedä, mutta ei tämä nykyinenkään systeemi tunnu toimivan.

Voidaan tietysti sanoa, ettei vankila paranna ketään. Ei se varmasti parannakaan, mutta pitääpähän tavallisille ihmisille vaaralliset tyypit pois kuleksimasta. Jotkut kun vain päättävät elää kusipäinä, vaikka humanistinen virkakoneistomme mitä yrittäisi.

*

- ja luovutan puheenvuoron vuoden 2014 Ykälle:

Kiitos, vuoden 2008 Ykä. Tuohon äskeiseen tulee vielä lisätä se, että näistä Helsingin etnisistä sankareista osa siis on jo huostaanotettu ja sijoitettu, ja oikeuslaitoksellamme on jo pitkään ollut se linja, ettei sijoitetuille anneta ehdottomia tuomioita sitäkään vähää kuin muille. Tämä johtuu siitä, että oikeuslaitoksen näkemyksen mukaan sijoitetut ovat jo niin sanotusti toimenpiteitten kohteina. Se, kuinka tehokkaita nämä toimenpiteet ovat, on nähty esimerkiksi Helsingin kaduilla.

Mikäli valtiovalta haluaa, että näitä katupartioita ei maisemiin ilmesty, sen tulisi pikkuisen muuttaa toimintansa linjaa. Nykyinen linjahan on, että ei pahemmin toimita, vaan mieluummin puhutaan toimimisesta.