torstai 9. lokakuuta 2014

SADISTINEN VÄKIVALTA JA TIETOISET VALINNAT

Niin kuin lukija tietää, on Helsingissä viime aikoina nautittu laajalti monikulttuurisuuden rikkauksista. Sinänsä niin sosiaalipuolelle kuin poliisille tämä ei tullut millään lailla puskista. Kyllä asia on tiedetty jo pitemmän aikaa. Se on nyt vaan kasvanut sen verran laajaksi, että vuoti julkisuuteen.

Ja julkisuuden myötä on sitten mitä luonnollisimmin alettu törmätä kommentteihin, joitten mukaan nämä maahanmuuttajat eivät oikeastaan ole itse vastuussa näistä tekosistaan. On kuultu samat tutut termit syrjäytymisestä, sosiaalisista ongelmista, järkevän tekemisen puuttumisesta, opiskelupaikan puuttumisesta, siitä että nuoret eivät voi hyvin vaan he tarvitsevat apua ja aikuisen tukea sekä yleensäkin pahoinvoinnista yhteiskunnassamme.

Eli virallisen näkemyksen mukaan nämä tyypit ovat eräänlaisia onnettomien olosuhteitten johdosta tahdottomiksi zombieiksi muuttuneita uhreja, jotka eivät ole vastuussa tekemisistään. Samalla ajattelutavalla 1990-luvun lama-Suomessa olisivat samanlaiset ilmiöt olleet – kantasuomalaisten tekemänä – hyvin  yleisiä.

Mutta eivät olleet.

Itse kun en tee työtä teorioitten vaan ihmisten, ja nimenomaan tähän viitekehykseen kuuluvien ihmisten kanssa voin todeta, että ei, he eivät ole tahdottomia olosuhdezombieita. He ovat ihmisiä, joilla on oma tahto. Ihmisiä, jotka tekevät itse tietoisia valintoja. Valintoja, joihin heitä ei kukaan eikä mikään pakota.

Ja nämä kyseiset tyypit ovat tietoisesti valinneet heikompiin ihmisiin kohdistuvan sadistisen väkivallan. He itse. Ei kukaan toinen heidän puolestaan. Sitä ei millään selittämällä muuteta muuksi.

Viranomaiskoneistossa voidaan toki yrittää ympyrän neliöimistä kaikin mahdollisin keinoin, mutta tosiasia tällä hetkellä on se, että etnisesti ei-suomalaiset kohdistavat etnisesti suomalaisiin ylivoimalla suoritettavaa jatkuvaa sadistista väkivaltaa.

Se on fakta. Kaikki muu on asian joksikin muuksi selittämistä.

Mitä virkakoneistomme asian tiimoilta tulee sitten tekemään? Ilman muuta se reagoi voimakkaasti. Sille osoitetaan lisäresursseja, joilla perustetaan erillisiä työryhmiä pohtimaan urakalla, että miksi näillä sadistisen väkivallan tekijöillä on niin paha olla. On tosin olemassa porukka, jolla on näitten sadististen väkivallantekijöitten takia ihan oikeasti paha olla, mutta näitä lisäresursseja ei kohdisteta heidän pahaan oloonsa. Heidän traumatisoitumisensa ei virkakoneistoa ja utopisteja kiinnosta.

Eli asiaan liittyvä virkakoneisto toimii juuri samoin kuin se on toiminut viimeiset kaksikymmentä vuotta.

Minkä signaalin virkakoneistomme toimillaan näille sadistisen väkivallan tekijöille sitten antaa? Se ei suinkaan anna signaalia, että tässä maassa ei kertakaikkiaan tehdä näin. Se antaa signaalin, että kyllä, sinä todellakin voit tehdä näin myös jatkossa. Ja sitä kautta se antaa signaalin heikosta ja avuttomasta yhteiskunnasta.

Ja eikös heikon ja avuttoman pieksämisestä saanut niitä bonuspisteitä?

Joku, tai ehkä monikin voi tässä tilanteessa huutaa, että eikös lastensuojelu voi tehdä jotakin?

Ja juu, tehdäänhän me. Epäilemättä näitä jonkun verran otetaan huostaan ja sijoitetaan laitokseen. Ja laitoksessa ne kyllä jonkunlaisessa ruodussa pysyvätkin. Ei siksi, että laitoksilla olisi joitain poppakonsteja eikä enää oikein valtuuksiakaan, mutta laitoksessa ollessaan he eivät edusta ylivoimaa. Mutta tokihan laitoksista pääsee lomille. Ja näillä tyypeillä on luonnollisesti käytössään puhelin- ja nettiyhteydet. Lakimiehet kun päättivät, että yhteydenpito kavereihin on loukkaamaton ihmisoikeus.

Siinä heidän on sitten mukavaa olla yhteydessä kavereihin ja suunnitella seuraavan viikonlopun tietoisia valintoja.

Ruotsista nähtiin jo aikaa sitten, mihin tilanne päätyy. Mutta silti täällä on haluttu seurata ruotsalaisia jalanjälkiä. Helsingin tapahtumat ovat myös niin poliittisen kuin virkamieskoneistomme tietoinen valinta.

68 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toki kaikki olemme oppineet miten zombielaumaa vastaan täytyy toimia. Joten...

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus jälleen kerran.

Hyssyttelyllä tämä vakava ongelma vain pyritään lakaisemaan maan alle tavallaan muhimaan ja odottamaan seuraavia väkivaltaisuuksia.

Ei näin.

Kyllä meidän suomalaisten pitää saada rauhassa kulkea kaduillamme pelkäämättä väkivaltaa, tuli se sitten miltä taholta tahansa.

Jenginuoret valikoivat uhreikseen heikoimmat ja avuttomimmat, mutta tähän samaan syyllistyvät myös esimerkiksi Balkanin tuontiromannet.

Tarvitaan valtiovallan nopeita, aika radikaalejakin toimenpiteitä, ettei tilanne lähde tästä eskaloitumaan eli ns. mopo totaalisesti karkaa käsistä.

Valtiovallan pitää ruveta noudattamaan perustuslakia, missä mm. taataan koskemattomuus. Sikäli kun hallituspuolueiden jäsenet eivät ole sitä ymmärtäneet, tämä koskemattomuus pätee myös Suomen kantaväestöön.

Anonyymi kirjoitti...

"Tarvitaan valtiovallan nopeita, aika radikaalejakin toimenpiteitä, ettei tilanne lähde tästä eskaloitumaan eli ns. mopo totaalisesti karkaa käsistä.

Valtiovallan pitää ruveta noudattamaan perustuslakia, missä mm. taataan koskemattomuus. Sikäli kun hallituspuolueiden jäsenet eivät ole sitä ymmärtäneet, tämä koskemattomuus pätee myös Suomen kantaväestöön."

Pelkään pahoin, että valtiovalta ei tee yhtään mitään...

Kaikki varoitusmerkit ovat olleet näkyvillä jo vuosien ajan ja valtiovalta ei ole tehnyt yhtään mitään. Tai onhan se, vaientanut , syyttänyt ja tuominnut varoittajia.

Kun, en sano jos, jotain tapahtuu niin sitten on suvakeilla peiliinkatsomisen paikka. En kyllä usko, että heillä on siihen selkärankaa...

- Ink Visitor

Olli kirjoitti...

Karmeinta on poliisin vaikeneminen. Poliisin yhtenä velvollisuutena on rikosten ehkäiseminen. Jos tästä jengistä olisi tiedotettu ajoissa rehellisesti, montako rikosta olisi estetty, kun uhrit olisivat osanneet varoa jengejä. Mutta kuka on määrännyt vaikenemaan?

Rotherhamissa ylemmät virkamiehet katselivat muualle, kun todellisuus ei vastannut ihanteita. Sillä tiellä ollaan jo pitkällä.

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin mieleen tuli elokuvamainen visio…

Arska ja Reiska omistavat vanhat autonrämät. Isohkoja pelejä. Jotain Volvoja tai Audeja tai mitälie… Molemmissa peräkoukku.

Arska käy rautakaupassa. Hän ostaa montakymmentä metriä lujaa ja paksua köyttä - vähän sellaista hinausköyden tyyppistä. Pitkän köyden päät hän punoo lenkeiksi.

Sitten he menevät yhdessä juuri sille isolle parkkipaikalle jolla tämä 50-päinen apinalauma tykkää kokoontua. Ajavat autot vierekkäin. Heivaavat köyden päätylenkit peräkoukkuihin. Sitten lähtevät ajamaan - toinen porukan ohi sen toiselta, toinen toiselta puolelta. Ja ajavat ja ajavat ja ajavat… paimentaen koko ajan väkivaltahauskasta nauttivaa apinalaumaa niin että sen on pakko pysyä mahdollisimman keskellä parkkipaikkaa.

Joku toinen kerta joku nimetön taho laittaa tämän perseilevän apinalauman tuomiolauselmat nettiin - osoitetietoineen, nimineen… Ja syystä tai toisesta kyseisille asunnoille ja etenkin niissä asuville perheille - isät, veljet ja kumminkaimat mukaanlukien - tapahtuu myöhemmin niin paljon ikäviä asioita että päättävät muuttaa takaisin sinne mistä tulivat. Ja…

Jos ei lainsäädäntö, median tyyli, viranomaistoiminta sun muu ala oikeasti muuttua rehellisempään ja vähemmän kansalaiskasvattavaan suuntaan niin on olemassa todellinen riski siihen että kansalaiset alkavat ihan itse kasvattamaan toisiaan. Eikä se ole kenellekään kiva suunta.

Anonyymi kirjoitti...

En ole koskaan perussuomalaisia äänestänyt koska soini vituttaa ylipaljon joten ihan näin vain sivustaseuranneena.Perussuomalaisia äänestäneet,työttömät yms voivat nyt mädättäjälogiikaan mukaan pistää pysttyyn sellaisia 50:n hengen porukaita ja käydä hakkaamassa yksittäisiä somaleja,vassareita yms sairaalaan.Erityisesti LAPSIA.Se on ihan ok.Vika ei nimittäin ole heidän vaan heitä on syrjitty jne yhyy.Mädättäjäthän ovat leimanneet jo vuosia kaikkia PS äänestäneet juopoiksi peräkammarin pojiksi ja yhteiskunnan pohjasakaksi.

Pantalone kirjoitti...

Valtiovallalla ei ole aikomustakaan tehdä mitään tälle asialle. Asia lähti leviämään naamakirjan kautta. Viranomaiset eivät kerro mitään vapaaehtoisesti. Mediassa nyt todentotta, kuten bloginpitäjäkin totesi, kilpaa vain keksitään mitä hauskaa ja kehittävää annetaan nyt kultaisille vauvoille palkinnoksi, kun ovat niiiiin ainaisesti sorrettuja. Taas kerran päättäjätvyrittävät luikerrella vastuusta antamalla negatiivisesta toiminnnasta positiivista palautetta. Tällä kertaa, luulen mentiin kuitenkin liian pitkälle. Tätä ei suuri yleisö hyväksy. Tulee vielä vigilantejoukkioita. Uskokaa pois, niitä tulee.

Anonyymi kirjoitti...

Olen vakaasti sitä mielipuolta, että tuollaiset tapaukset pitäisi pistää joko ulos maasta (hankalampi juttu, jos on jo suomen kansalainen) tai sitten putkaan/lastenkotiin/vankimielisairaalaan. Tuollainen väkivalta ei ole normaalijärjellä käsitettävissä, puhumattakaan siitä, että tuo täyttää myös kaikki viharikoksen merkit (rasismia kantaväestöä vastaan, koska uhrit olivat pottunokkia).

Ja se, mitä käsitän vähiten, on suvakkiporukan puhuvien päiden taas puhuvan ankeasta lapsuudesta, juurettomuudesta tai syrjäytymisestä. Tunnen useita suomalaisia nuoria, jotka ovat samalla tavalla tyhjän päällä eikä lapsuus/nuoruus ole niilläkään ollut kovin ruusuista. Mutta: Liikuvatko he jengeissä hakkaamassa satunnaisia vastaantulijoita pisteiden toivossa? En ole sellasta kuullut mistään.

Eli ensihoitona Pamppua Jakaukseen, sitten pistetään kakarat lukkojen taakse miettimään mitä tuli tehtyä.

Br,
--Madri

Anonyymi kirjoitti...

Päivän sana on syrjäytyminen ja sosiaaliset ongelmat aivan kuten Ruotsin Husbyssä reilu vuosi sitten. Todellista syytä ei uskalleta, eikä haluta sanoa.

Kummallista, jos tällainen käyttäytyminen johtuu edellämainituista seikoista, niin miksi meillä ei esimerkiksi 70-luvulla ollut vastaavaa, kun varsinkin maaseudulla nuorten miesten työttömyys nousi sille asteelle, että oli pakko lähteä Ruotsiin työn perässä. Eipä riehuneet pojat astaloitten kanssa silloin.

Nykyisissä katujengeissä herättää huolestumista erityisesti se, kuinka melkein lapsia on mukana ja kuinka sattumalta uhriksi valikoivien kustannuksella pidetään hauskaa! Sairasta touhua, johon ei pehmeät keinot tehoa. Määrätyn etnisen taustan omaava nuori haistattaa pitkät jollekin sosiaalitädille. Ei muslimikulttuurissa naisen sanomisilla muutenkaan ole mitään arvoa ja se opitaan jo kotona. Syyttävän sormen pitäisikin kääntyä perheeseen ja väkivaltaiseen macho-kulttuuriin, johon pojat opetetaan.

Huvittaa toisaalta, että nyt asiantuntijat toteavat kuin yhdestä suusta, ettei nämä tapaukset tulleet yllätyksenä. Tavallinen kansa on tiennyt sen jo kauan. Päättäjiltä taitavat silmää aueta vasta nyt. Ruususen unesta herääminen voi tehdä kipeää.

Anonyymi kirjoitti...

Miettikääpä olisiko reaktio ollut sama jos se olisikin ollut joukko suomalaisnuoria joka olisi tässä samassa laajuudessa pistänyt turpaan erääseen nimeltämainitsemattomaan etniseen ryhmään kuuluvia.

Siinä ei kuulkaa potkupallokenttien rakentamista mietittäisi vaan kiimassa huudettaisiin erään tietyn puolueenjohtajan eroa ja koko puolueen kieltämistä.

Anonyymi kirjoitti...

Onhan valtiovalta tehny paljonkin! Tukiryhmiä on perustettu, tiedostavia komiteoita perustettu, julkaistu materiaalia miten tätä pitää vain ymmärtää, jne, jne...

-Hemuli-

Habahoo kirjoitti...

Johan tämä tapahtui 2v sitten naapurissa.

http://jlokka79.puheenvuoro.uusisuomi.fi/126350-olemme-sodassa-ruotsalaisia-vastaan

Habahoo kirjoitti...

Ai niin.
Onhan tästä jo tehty naapurissa elokuvakin. Löytyy vielä kahden viikon ajan ylenannon netistä nimellä Play.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Ink Visitorille, Ollille, Ano3:lle, Pantalonelle, Madrille, Ano4:lle, Ano5:lle, Hemulille ja Habahoolle & kiitos kommenteistanne. Mitä tuota keskustelua nyt olen seurannut, niin virallisella puolella suurin huoli on sama mikä aina ennenkin, eli monikulttuurisuusutopiaa ei saa kyseenalaistaa, sillä jos se kyseenalaistetaan, niin siinä menettää kasvonsa sekä poliitikot että korkeat virkamiehet ja niillä tahoillahan kasvojen menettäminen on kuolemaa pahempi vaihtoehto.

Eduskunnassa käydyssä ”keskustelussa” sosiaali- ja terveysministeri Laura Rädyn kommentti asian tiimoilta on melko eeppinen:

” Arvoisa puhemies! Tämä teema, joka on nyt noussut esille nuorten syrjäytymisen kautta, on todella asia, joka kuuluu hyvin laajasti kaikille, palveluista vastaavalle peruspalveluministerille ja totta kai ministeri Viitaselle. Yleisesti totean, että yksinäisyys, jonka edustaja Mäntymaa nosti tässä juuri esiin, on vaarallista. Yhdysvaltalaisten tutkimusten mukaan se on yhtä vaarallista kuin tupakointi ja jopa kolme kertaa vaarallisempaa kuin ylipaino. Näihin kahteen edellä mainittuun terveysasiaan on suomalaisessa yhteiskunnassakin kiinnitetty hyvin paljon huomiota. Nyt on varmasti sen aika, että ryhdymme kaikilla hallinnonaloilla kiinnittämään huomiota myös niihin toimiin, joita teemme yksinäisyyden torjumiseksi. Se ei ole pelkästään ikäihmisten ongelma, vaan myös nuorten ja keski-ikäisten, niin kuin tässä kysymyksessä tuli esiin.”

Eli rannalla sauna palaa ja ratkaisuksi aletaan lapioida hiekkaa järveen.

Anonyymi kirjoitti...

http://blogit.iltalehti.fi/miika-pettersson/2014/10/09/mamujengi-tulee/

Että silleen

Becker kirjoitti...

Tottahan tuo mitä turiset. Jo aamulla oli Somalian Sanomissa kaksikin asiantuntijaa, joista toinen oli dosentti...ylläri ylläri, selittelemässä että he ovat uhreja ja me jotka maksamme heidän vetelehtimisensä ja saamme kiitokseksi puukosta , olemme siis syyllisiä.

Nuori 24-vuotias naispuolinen diploomi inssi haluaa hävittää autot Hesasta ja pistää porukan kulkemaan jalan tai yleisillä kulkuneuvoilla. Idea on siis oikea sosialistis kommunistinen kukkanen. Asiahan ei minua varsinaisesti kosketa, mutta ei paljoa kiiinosta kulkea metrolla,jossa nuoriso pahoinpitelee nuorisoa ja mustalaiset ryöväävät vanhuksia.
Olen jo pitkään kulkenut ja tulen kulkemaan omilla ajoneuvoilla.
Ruotsin tie on meidänkin tiemme, eli pian palavat koulut ja autot ja syy on rasisitisen kantaväestön.

Kuten olen usein todennut, että ei tässä vielä hätää. Antaa mamujen ja rikollisten terrorisoida kansaa, kyllä dosentit, viranomaiset ja poliisi hoitavat homman. Eniten päättäjiä pelottaa se, että kansalaiset alkavat itse puolustamaan omaisuuttaan ja henkilökohtaista koskemattomuuttaan, sillä se anarkiaa ja kaaosta. Se peli ei vetele. Aseet pois kansalta.

Nyt sitten oikeuslaitos alkaa tutkimaan jotain murhaa, josta ei oikein tiedetä kuka sen on tehnyt, missä se on tehty ja milloin se on tehty. Se tiedetään, että joku "suomalainen" muslimi on luultavasti tappanut jonkun toisen muslimin.
Tulemme siis jälleen kokemaan oikeudellisen farssin, josaa demloittunut oikeuslaitos tuhlaa miljoonia euroja jonkun hiipparin edesottamuksien vuoksi. Ja samaan aikaan pottunokkien oikeusturva rakoilee kyseisen laitoksen rahapulan vuoksi.

Kaikelle tälle riehunnalle jota maailmalla ja meillä tapahtuu on yksi yhteinen nimittäjä, nimittäin islaminusko. Ei se ole sen kummempaa.

Suomessa on kuulemma jokin suuri tilaisuus jonka liput ovat maksaneet toista tuhatta euroa ja joka on ajat sitten loppuun myyty.
Siellä on jotain ulkolaisia guruja kertomassa miten kannattaa yrittää.
No minäpä kerron ja ihan ilmaiseksi. Mene Viroon ja perusta firmasi sinne. Siellä on lainsäädäntö ja verotus huomattavasti järkevämpää kuin täällä, eikä valtio tuhlaa rahojaan mamujen elättämiseen, niinkuin Suomessa.
Tunnen yrittäjiä jotka pyörittävät firmaa siellä ja ovat ihan tyytyväisiä. Paitsi sitten kun tulevat Suomessa käymään ja selustarosvot (Poliisi ja Tulli)pysäyttelevät ja vaativat selitystä ulkolaisen auton ajamiseen Suomessa. Tätä ei muuten muualla Euroopassa tapahdu.

Ja kerron senkin ihan ilmaiseksi, miksi meillä on asiat päin helvettiä ja pahenee koko ajan. Siihen on kolme syytä. Euro, EU ja täysin ääliöt johtavat poliitikot. Ei siihen muuta tarvita.


Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Heppu heittää oikein prototyyppisetin. Mukana luonnollisesti mikroeleet ja makrosanat.

Becker: Tiedätkös, jos oltais Ylvan kanssa jotain 20 – 25 vuotta nuorempia, niin aivan toisenlainen uranvalinta ja muutto Viroon olisi hyvinkin mahdollinen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Laitetaanpa vielä Ink Visitorin sähköpostilla laittama linkki Sarastus-verkkolehdestä:

http://sarastuslehti.com/2014/10/09/yllattyiko-joku/

Becker kirjoitti...

Törmäsin muuten hauskaan termiin tummaihoisista mamuista puhuttaessa.
Heillä on ns. "suojaväri", jota voidaan pitää varsin osuvana ilmaisuna.

Anonyymi kirjoitti...

Vit... mitä pas...,
nimittäin tämä Suomen ja maailman "eliitin" rähmälläänolo mokutuksen ja etenkin islamin edessä!
Kaikki mitä Halla-ahon Jussi vuosia sitten visioi tällä mamupolitiikalla seurauksena tulevan on todellakin luettavissa jopa ns.oikean totuuden lehdissä,mutta kun Jussi asiasta varoitti,niin sehän oli rasismia.Aina se on kantasuomalainen,tai maailmalla Israel taiUSA,syyllinen;islam on hyväntahtoisten,rauhaa rakastavien,mutta läntisten pahisten sortamien kurjien uskonto.Helvetti soikoon,eikö nämä ääliö poliitikot voisi painua näiden täällä niin kauheesti kärsivien ihkumamu-uhrien kanssa esim. Iraniin,tai muuhun oikeaa uskoa tunnustavaan kultalandiaan?Kaiken huipuksi Suomi on nousemassa oikeaksi terroristien pesäksi,kiitti vaan hallituksen pellet,unohtamatta paria edellistä hallitusta!Nyt sitten Päivi Räsänen sanoo ääneen sen,että Suomen lainsäädäntö on liian löysä terrorismia vastaan:siis,haloo-onko räsänen tsiaan hallituksen selväjärkisin ministeri?!Kaikki aseita omistavat suomalaiset:pistäkää tuliluikut varmaan jemmaan,niitä voidaan tarvita ihan oikeasti kohta muuhunkin,kuin sorsa- tai hirvijahtiin.
T:Vesku

Anonyymi kirjoitti...

Millä helkutan ilveellä toi sosiaali- ja terveysbroileri Laura "Korruptiokäsi" Räty oikein saa väännettyä 50 hengen jengin toiminnan keskeiseksi motivaattoriksi yksinäisyyden? Onko kyseinen kalkkuna vielä enemmän sekaisin kuin lausuntojen perusteella voisi kuvitella vai vielä moraalittomampi kuin hänen pitkäkestoisen toimintansa perusteella voisi kuvitella? Moraaliton vai psykoottinen, kas siinä pulma.

Kunniakulttuurit ja islam eivät kuulu Suomeen. Ne eivät integroidu tänne. Ne eivät tuo mitään hyvää vaan pelkästään pahaa. Pois ne. Jos ne eivät poistu ilman niihin kuuluvien poistamista, niin sitten ne voi ja pitää kitkeä harjoittajineen maasta ulos.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Veskulle ja Anolle & kiitos kommenteistanne. Nythän on varsin hyvin osoitettu, että valtaeliitille ei tavallisten suomalaisten turvallisuus merkitse mitään. Osa uhraa sen siksi, että oikeasti uskoo tuohon epistolaansa ja osa taas siksi, että opportunistina ei suostu myöntämään, että ryssitty on. Ja niin pitkään kun valtapuolueet ovat tähän malliin vallassa, ei muutosta tule.

Saas nähdä, milloin ne yksityisten kansalaisten aseet otetaan taas esille?

Laura Rädyn selitys on tietysti puhdasta sijaistoimintaa. Vähän niin kuin se, että apina alkaa haukotella, kun se ei tiedä mitä tehdä. Antoi vaikutelman, että edes jollekin asialle ollaan vakaasti tekemässä jotakin (ei muuten tehdä sillekään) vaikka se asia ei kyllä kyseiseen asiaan liity.

korpisoturi kirjoitti...

Paskan pystyy pudottamaan rattailta, mutta tätä multikultipaskaa ei pysty siivoamaan yheiskunnan rattailta. Se on siihen junttautunut, pysyy ja pahenee.

Kun kattelee taaksepäin, niin vuosikymmeniä islam-rättipäät ovat polttaneet ruutia. Joko keskenään kahinoineet, hyökännet Israelin kimppuun tai "sankariterroristit" tulittaneet kaikkea länsimaista mikä liikkuu.
Miten tälläsestä kusipääsakista muka tulis niitä kultamunia?

Mutta hulluus taitaa vaan jatkua ja lisääntyä.

Castor kirjoitti...

Tuota noin, kun seuraan huonosti Suomen lehdistöä, niin mitähän siellä nyt on tapahtunut?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Korpisoturille ja Castorille & kiitos kommenteistanne.

Korpisoturi: Mehän elämme taas kertaalleen eräässä yhteiskunnallisessa kokeilussa, joka pohjautuu pelkkään ideologiaan ja joka ideologian mukaan täytyy viedä loppuun saakka. Historiasta olemme varsin hyvin nähneet, että se ei tuo tavallisille muuta kuin kärsimystä.

Castor: No tuossa nyt yksi uutinen näistä monista:

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/poliisi-vahvistaa-katujengi-hakkaa-lapsia-ja-nuoria-ita-helsingissa/4388862

Tuo vuoti viranomaisilta facebookiin, eikä sitä pystytty enää kieltämään. Nyt sitten ollaan pari päivää vaan selitetty, että ei tää johdu maahanmuuttajista, vaikka ne sitä väkivaltaa harrastavatkin, vaan taas kertaalleen yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta.

Anonyymi kirjoitti...

Sen tiedän, että mikäli tuo paskasakki olisi pahoinpidellyt minun lapseni niin niitä ei enää olsi.

-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Tää on vaan sitä piilo-puna-vihreän Tommi Laition kaipaamaa rosoista kaupunkikulttuuria. Sitä tuottavat kulttuurillisesti rikkaat toimijat joilla on rosoinen kaupunkikuva. Rosoinen kaupunkikuva puolestaan on (valikoivasti) moniarvoinen ja (äärimmäisen valikoivasti) salliva.

Anonyymi kirjoitti...

Jos ette huomanneet, niin tuo vigilantismi alkaa oikeasti nostaa päätään. Facessa on julkaistu pitkä lista näiden jengiläisten nimiä ja osoitteita. Ilmeisesti joukossa saattaa olla myös jonkinasteisten sivullisten nimiä, ja siitäkös ovat suvikset saaneet huutoa aikaan.

Listan alkuprää en tunne. mutta miettimään pistää että kenelläkähän mahtaisi olla tämäntyyppinen nimilista osoitteineen? viittaa vahvasti että joku tai jotkut systeemin sisällä ovat saaneet kuppinsa täyteen tätä paskaa...

Anonyymi kirjoitti...

Kun seuraa uutisointia ja keskustelua niin ei voi välttyä ajatukselta milloin meillä nähdään ensimmäinen "Laser-mies"... Tuntuu kuin tilannetta ajettaisiin väkisin tuohon pisteeseen. Toivon todellakin ettei näin käy mutta aika huonolta näyttää...

- Ink Visitor

Anonyymi kirjoitti...

Nyt on 10.10.2014.

Tästä ultraväkivaltaisesta mamujengistä näyttää olevan ensimmäinen julkinen maininta Homma-Foorumilla. Se on päivätty 1.1.2014. Siinä ilmiöstä puhutaan jo kauemmin vallinneena.

Poliisilta ja medialta on kulunut siis yli 9 kuukautta asian salaamisen parissa. Lopulta se vuoti julkisuuteen kun joku lainasi luvatta asiaa koskevasta viranomaissähköpostista keskeisimmän asiasisällön.

Poliisi pitäisi ehdottomasti asettaa syytteeseen virkavelvollisuuksien laiminlyönnistä kun se on jättänyt tiedottamatta lapsiin ja nuoriin kohdistuvasta jatkuvasta vaarasta, jonka aiheuttajakin on ollut tiedossa.

V*TTU!

http://hommaforum.org/index.php/topic,90680.0/nowap.html

Homma-Forum näyttää olevan tässä maassa ainoa media josta saa ajantasaista ja luotettavaa tietoa.

Raknell kirjoitti...

Tietääkö joku lakiasioita tunteva, voisivatko lapsoset joutua maksamaan vahingonkorvausta tms.uhreille, koska eivät voi saada rangaistusta nuoren ikänsä takia. Voi sitä riemua, kun mokkakorva aikuistuttuaan huomaisi, että vouti vie kaiken suojaosan ylittävän. Siis siinä tapauksessa, että olisi joku palkkatyö.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Ano1:lle, Ano2:lle, Ink Visitorille, Ano3:lle ja Raknellille & kiitos kommenteistanne. Huomattavaa on, että kuluneen päivän aikana ei suurin ongelma ole ollutkaan enää tuo järjetön sadistinen väkivalta, vaan ns. nettiraivo. Vaikuttaa siltä, että valtaeliitti tuumii, että kuvitteletteko te typerät rahvaan edustajat itse muka määrittelemään sen, mikä on ongelma.

Jossain vaiheessa jotain ”laser-miehen” tapaista voi ilmetä. Ihmisten pinna venyy vain tiettyyn pisteeseen. Varsinkin nyt, kun valtaeliitti edelleenkin lässyttää, että ei, te ette saa olla vihaisia siitä, että omat lapsenne hakataan. Teidän täytyy olla vihaisia itsellenne siitä, kun olette vihaisia. Teidän täytyy rakastaa joitain muita, kun siitä kerran on virkamiespäätös.

Muistan tuon keskustelun, josta Ano3 laittoi linkin. Tuumasin silloin, että ei savua ilman tulta, sillä ei maahanmuuttajien väkivalta todellakaan alkanut vasta syyskuussa 2014. Ymmärrän, ettei Hommaforumi nostanut sitä silloin sen enempää esille, sillä kivenkovaa ja kiistämätöntä näyttöä ei ollut esittää. Nyt on. Ja nyt voi viranomaisilta todellakin kysyä, että tulikohan tehtyä mitään, ja miksiköhän ei tullut tehtyä. Hommaforum on todellakin tiedottajana huomattavasti valtamediaa parempi. Valtamediahan ei edes ole tiedottaja, vaan ”valistaja”.

Raknellille: Kyllä vahingonkorvausvelvollisuus koskee alle 15-vuotiastakin. Se jää sitten nähtäväksi, kuinka niitä rahoja saadaan perittyä. Todennäköisesti koko touhu menee Valtionkonttorin maksettavaksi, ja sieltä saa rahojaan perätä keskimäärin vuoden verran.

Anonyymi kirjoitti...

Ymärrän,,että blogisti on Yrjöperskeles,,mutta miksi kommentoijat, eivät uskalla laittaa kirjoitelmiää omalla nimellä?

korpisoturi kirjoitti...

Olen tässä nappailu vähän "aamukonjakkia", ja ajatellu. Yllättävää? Näköpiirissä ei ole muutosta tähän hulluuteen. Vaan se pahenee. Mutta, ehkäpä se synnyttää sen organisoidun vastavoiman, joka lopulta palautta järjen tähän maahan, vaikka voimalla. Niin paljon "henkeä" löytyy tavisihmisten kanssa jutellessa.
Valmiutta on jos kutsu käy!

Ehkäpä alan vannomaan vanhojen suomalaisten jumalien nimeen. Ja siinä allah jää toiseksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Korpisoturille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Miksi ihmeessä se kommentoijan nimi on niin tärkeä? Eikö kommentoijan mielipide ole kumminkin se, millä on merkitystä?

Korpisoturi: Joka tapauksessa tämä tapaus on tietynlainen kulminaatiopiste, jossa selvitetään kuinka paljon tavallisen suomalaisen turvallisuus valtiovallalle merkitsee. Ja tällä hetkellä näyttää, että valtiovallalle utopian ylläpitäminen on huomattavasti tärkeämpää.

Anonyymi kirjoitti...

Tosta eriarvoisuusteoriasta…

Koirien ajattelumaailmassa ei ole olemassakaan tasa-arvoisuutta. Toinen on aina toista pomompi, vahvempi, nopeampi, omaa suuremman väkivaltapotentiaalin, on hierarkiassa ylempänä…

Jos koira pääsee perheessä isännän rooliin niin se hämmentyy. Sillä on laumanjohtajan asema, mutta ei laumanjohtajalta odotettua kapasiteettia huolehtia perustarpeista kuten ruuan saamisesta, reviirin rajojen määrittelemisestä. Sisäisesti ristiriitainen tilanne johtaa helposti siihen että koira alkaa käyttäytyä ongelmallisesti. Siitä voi tulla jo niin aggressiivinen että se joudutaan lopettamaan.

Tämä sisäinen ristiriita aiheuttaa sen, että koira on lisäksi vielä onneton. Korkea sijainti nokkimajärjestyksessä ei tee sitä tyytyväiseksi vaan tyytymättömäksi, sillä vääristä syistä korkea hierarkinen asema tavallaan paljastaa sille sen oman osaamattomuuden ja avuttomuuden ihmisten maailman reunaehtojen puristuksessa.

Tuollaisessa tilanteessa sekä koiran että koiran lauman kannalta toimivin, "inhimillisin", tehokkain ja koiran logiikan mukaisin tapa ratkaista ongelma on se, että koira palautetaan takaisin sille hierarkiaportaalle, jolle se ihmisten ja koirien yhteisessä maailmassa resurssiensa puolesta kuuluu - eli lauman pohjimmaiseksi.

Pohjalle palannut koira on usein sitten onnellinen ja tyytyväinen. Koiran tunne-elämälle ei ole tärkeintä olla huipulla vaan se, että lauma, sen hierarkia ja sen oma paikka hierarkiassa on selkeä, johdonmukainen eikä siinä ole koiralle vaikeita sisäisiä ristiriitaisuuksia.

Mietitäänpäs sitten tilannetta jossa nykyajan läntisen ihmis- ja yhteiskunnan kannalta täysin vailla aineellisen ja tarvehierarkian kannalta keskeisten seikkojen kannalta täysin kortittomalla pakalla pelaaville tyypeille tarjotaan saman aikaisesti kahta asemaa: mediaihailtu voimavara ja tarpeeton tollo. Sehän menee sekaisin ja rupeaa ongelmakoiraksi.

Siinä tilanteessa ainoa toimiva ratkaisu on palauttaa rakki ruotuun ja sille paikalle joka sille resurssiensa ja osaamistasonsa puitteissa kuuluu. Yleensä kyseinen paikka on laumahierarkian pohjalla.

Anonyymi kirjoitti...

Vahingonkorvausasioista…

Tämä voi olla vanhentunutta tietoa. Jos, niin korjatkaa.

Ymmärtääkseni velka, josta ei ole saatu perittyä penniäkään, vanhenee kymmenessä vuodessa. Jos velasta saadaan perittyä yhtään mitään ennen sen vanhenemista niin vanhenemisaika alkaa alusta. Eli esim. perseilyn tuottamasta korvausvelvollisuudesta voi päästä eroon sillä että ei kymmeneen vuoteen tienaa penniäkään voudin ulottuvilla olevaa rahaa.

Mutta jos velan saajana on valtio niin joskus voi käydä niin, että henkilö saa sellaisen veronpalautuksen, joka ei hänelle kuuluisi. Vouti nappasee kyseisen palautuksen automaattisesti. Niinpä velan vanhenemisaika alkaa voudin nappaisusta taas uudelleen.

Henkilö voi tietenkin koittaa tehdä verovalituksen siitä, että hänelle on annettu väärin perustein jokin pieni palautus, mutta moisen läpi meneminen on aika työn ja tuskan takana.

korpisoturi kirjoitti...

"tietynlainen kulminaatiopiste",

Jep, nyt täytyis päättää, tuleeko tästä ns. status quo- tilanne, että saavatko nämä mutiaiset luvan riehua ja kun niitä tule lisää, alkaa lähiöt palamaan. Niinhän se on menny muuaallakin. Ne tarvii vain pienen sytykkeen, niin sitten alkaa...

Luulen, että ne saavat luvan ja meno vaan yltyy.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle ja Korpisoturille & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Joku voisi todeta, että olipa rasistinen kommentti verrata ihmistä koiraan. Minä en, vaan totean, että olipa hemmetin hyvä vertaus. Sillä tosiasia on, että nämä kultaisen vasikan asemaan nostetut ihmiset tarvitsevat niitä ihmisiä, jotka elättävät heidät. Jos he olisivat enemmistönä tässä maassa, elättäminen loppuisi.

Ano2: Voi olla. Ei pysty vahvistamaan, sillä minulla näihin vahingonkorvausvaatimuksia itselleen roppakaupalla hankkineisiin tyyppeihin on asiakassuhde loppunut aina viimeistään 21 vuoden iässä, kun lastensuojelun jälkihuolto päättyy.

Korpisoturi: Näyttää siltä, että lupa on nyt annettu. Viestinä on se, että paikat paskaksi ja palamaan. Yhteiskunta ei tee mitään muuta kuin selittää tekonne tekemättömäksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Suosittelen myös luettavaksi Vasarahammerin aiheen tiimoilta tekemää erinomaista kirjoitusta:

http://vasarahammer.blogspot.fi/2014/10/dialogipoliisi.html

Anonyymi kirjoitti...

Mitä tapahtuu jos aivan valtava määrä kantaväestöä alkaa liikkua perseilijäjengien reviirikseen kaappaamilla alueilla avoimesti terä- ja/tai löymäaseistautuneina?

Mitä poliisi tai valtiovalta tekee jos lastaan kärrykävelyn muodossa nukuttamaan lähtevä isukki ottaa Kukrin kotelossa takin alle vyölle niin että tuppi näkyy osittain? Tai jos kendon tai keskiaikaisen miekkailun harrastajat alkavat pitämään harjoituksia Heurekan puistossa/parkkipaikalla? Tai nimenomaan lyömäaseeksi suunnitellut, tasapainotetut ja muotoilut kävelykepit alkavat yleistyä 40-50 -vuotiailla räjähdysmäisesti. Tai jos joka toinen kamerakännykän omaava alkaa pitää ulkoillessaan mukanaan painoltaan ja rakenteeltaan mahdollisimman hyvin lyömäaseeksi sopivaa yksijalkaa? Tai jos reppua tai olkalaukkua käyttävät muotoilevat sen sisälle vaneripalan joka tekee olkalaukusta tai repusta loistavan kilven? Tai jos nimenomaan lyömäasekäyttöön sopivien taskulamppujen mukana pitämisestä tulee yleinen rutiini. Tai jos autoja aletaan käyttämään itsepuolustusvälineinä? Tai jos kaikkea tämmöistä laillisen rajoilla olevaa varustautumista ja kyseisen varustuksen käyttöä aletaan opettaa pienissä piireissä enemmän ja enemmän ja enemmän…

Mitä tekee poliisi jos alkaa tulla kostoretkiä eikä poliisi pääsekään puuttumaan niihin sen vuoksi että perillemenoreitille on parkkeerattu strategisiin kohtiin autoja niin että liikenne on poikki ja sillä selvä?

Mitä tekee poliisi jos turvallisuudesta huolestuneet alkavat saattaa lapsiaan kouluun ja puuttuvat matkalla tylysti ja uhkaavasti aggressiiviseen, nälvivään tai ylimieliseen vittuiluun?

Mitä tekee yhteiskunta jos väestö siirtyy poliisin ja yhteiskunnan paskapuheiden ja uhrien päälle kusemisen seurauksena lailliseen välineurheiluun jossa on miekkoja, kukreja, tehoritsoja, taljajousia, lupavapaita teholutkuja, omatekoisia bolia, offensiivista naapurivahtiverkostoitumista…?

Tämä perseilevä apinalauma ei vielä moista aiheuta, mutta noiden läpeensä demlaantuneiden virkakalkkunoiden ja diskuteeraamismiliisin lausunnot voivat hyvinkin aiheuttaa.

Pekka kirjoitti...

Joku kysyi:

Ymärrän,,että blogisti on Yrjöperskeles,,mutta miksi kommentoijat, eivät uskalla laittaa kirjoitelmiää omalla nimellä?

Kaikkein parastahan tuossa viestissä on, että se on esitetty niin anonyymisti, että sen esittäjä ei ole vaivautunut keksimään itselleen edes nimimerkkiä.

Omasta puolestani vastaan kysymykseen, että emäntä on kieltänyt.

Ei mutta vakavasti puhuen, on vain kaksi syytä, miksi vastaväittäjän henkilöllisyys olisi tarpeen saada selville:

1) Että voitaisiin kumota kaikki henkilön tulevatkin väitteet nollaamalla hänen uskottavuutensa ja salonkikelpoisuutensa, esim. "Mitä se fasisti Halla-aho nyt taas on horissut, ei kiinnosta" tai "Vastustan EU:ta ja humanitääristä maahanmuuttoa, mutta en voi äänestää persuja, koska ne ovat juntteja."

tai

2) Että voitaisiin hiljentää vastustaja väittelyn ulkopuolisin keinoin esim. uhkailulla, rikostuomioilla tai työnantajalle käräyttämisellä. Tai ihan vaan vetämällä väärää mieltä olevaa joukolla turpaan, mikä jo on Ruotsissa ihan arkipäivää.

Minun mielestäni tuollaisten pelkäämisessä ei ole mitään väärää.

Normaalisti kommentoin tätä blogia nimimerkillä Sandscorpion, mutta poikkeuksellisesti julkaisen tämän kirjoituksen omalla nimelläni.

Anonyymi kirjoitti...

Onko rasistisen rikollisuuden kynnys jo ylitetty?

Ainakin yhden tiedon mukaan toi perseilevä paviaanilauma arvottaisi ankkalammikkosaaliin eli suomenruotsalaisten lasten ja nuorten tajuttomaksi hakkaamisen kaikkein korkeimmilla pisteillä. Ja tämän takia osa lammikon ankoista puhuisi mamulaumojen lähellä mieluummin suomea kuin ruotsia.

Demlaantuneen rasismitulkinnan mukaan suomalaisiin kohdistuneet rasistiset rikokset eivät ole rasismia. Mutta jos härreguudeja hakataan sen vuoksi että puhuvat äidinkieltään ja kuuluvat kielivähemmistöön niin onko se jo poliisin, syyttäjälaitoksen ja oikeusistuinten näkökulmasta rasismia?

Jos härreguudien jahtaaminen ja tajuttomaksi hakkaaminen on rasismia ja suomensuomalaisten ei, niin… ööö…

Jos kumpienkaan jahtaaminen ja hakkaaminen rasistisista syistä rasistisin perustein ei ole rasismia niin… öööö…

Anonyymi kirjoitti...

"Ano: Miksi ihmeessä se kommentoijan nimi on niin tärkeä? Eikö kommentoijan mielipide ole kumminkin se, millä on merkitystä?"

Hän haluaa meidän nimet ja osoitteet, jotta pääsee vainoamaan väärinajattelijoita.

Se on merkillistä että vain tietyn mielipiteen omaavat ovat äärettömän kiinnostuneita siitä kuka kirjoittaa ja toisen puolen väki taas ei yhtään.

Siitä ei voi päätyä kuin tuohon johtopäätökseen.

Toinen osa sitä nimien haluamista on näiden ihmisten ääretön auktoriteettiusko. He arvottavat sen mitä sanottiin sen perusteella kuka sen sanoi, eivät sen perusteella mitä sanottiin.

En osaa arvostaa kumpaakaan motiivia nimien esilletuontiin sitten tippaakaan.

Anonyymi kirjoitti...

On tämä kyllä varsin "hieno" tilanne...
Yleensä, kun pääsee sanomaan, "mitäs minä sanoin", niin olo on
ollut mitä mainioin, on hykerryttänyt parhaimmillaan päiviä. Nyt vain vituttaa, vituttaa ja raivostuttaa niin ettei meinaa henki kulkea...

- Ink Visitor

P.S. Tälle Anolle joka ihmetteli haluamme pysyä anonyymeinä lainaan tähän erään hyvän kirjoittajan lausetta, "He haluavat, että kirjoitamme omilla nimillämme, ei omilla mielipiteillämme.".

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Miten olisi pojat, jos lyöttäytyisittä yhteen ja kävisitte kylässä, opettamassa tapoja.

(Olen ulukomailla, täällä saa tapella joka päivä - se pitää sielun ja ruumiin virkeänä, ei tee eläkettä mieli).

Pikku homma, kerran kun kunnolla pieksää, siihen loppuu räkänokilta innottelu.

Pikkupoikana me aina tapeltiin naapurikylän poikien kanssa ja se oli mukavaa. Jos olis itkukurkussa juostu vanhemmille valittaan, olisi lisää selkään saanut.

Sen siitä saa, kun annetaan ämmille, homoille ja hellämielisille valta ja päästetään lakeja säätämään. Luonnon lait heittää häränpyllyä ja kaikenmaailman rääpäleet pääsee jehuksi ja sitten ämmät ja hameukot vielä selittää, että pitää saada lisää rahaa lasten harrastuksiin.

Pari jengiä ja kunnon tappelu, niin siinä on harrastusta kerrakseen eikä tule sanomisia ja akkoja ja hamehomoukkoja ei tarvita suklaata ja pullaa jakamaan.

Tästä ei sitten puhuta.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Justiinsa, nyt vasta tajusin! Tämähän selittää kaikki iltapaskojen uutiset!

Koko viikon on revitelty mitä nyyhkyttävimpiä tarinoita julkiksista jotka on tulleet lapsena kiusatuksi.

So it goes!

Yritetään pyyhkiä ihmisten mielistä mölkyapinalauman väkivalta. Rassismi.

////////

Kyllä muakin keskikoulussa kiusattiin rotaksi haukuttiin ja porukalla tultiin pieksämään. Mutta tappelin vastaan.

6 yläluokkalaista tuli yhdessä, tekivät ringit saivat maahan. Muistan elävästi, makasin maassa ja otin kohteeksi porukan pomon, se oli mua kaksi vuotta vanhempi, mutta rikkaan pentu hyvin syötetty kakara.

Pomppasin ylös, ja vedin sitä turpaan voimien takaa, ja siihen se lysähti ja alkoi parkumaan. Toiset juoksi heti karkuun.

Seuraavana päivänä jouduin rexin puhutteluun, kun lellivauvan vanhemmat oli soittaneet kouluun, että poikaa oli lyoty ja minä olin pahoinpitelijä.

Rexi otti meidät puhutteluun, ja totesi lellivauvalle, että "anna olla viimeinen kerta kun sun vanhemmat soitteleen sun tekojes perään."

Lellivauva kuoli 30 vuotiaana alkoholiin ja huumeisiin.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Vielä kerran pojat!

Paul Revere & The Raiders - Indian Reservation (Cherokee People)

http://www.youtube.com/watch?v=zQ6RjP7MlXk

////

Minulle tuo oli rakas laulu pikkupoikana ja tykkään siitä yhtä paljon kuin Animals:sta.

Anonyymi kirjoitti...

Tuota tuota poijaat, kyllä juttu on niin, että joskus voi puolentoista kilon painonlisäys pelastaa sinun tahi rakkaasi hengen...

korfpisoturi kirjoitti...

Niin, sotahistoriasta mä ottasin sen opin. Suomi-kp. reppuun. Sillä kun alkaa surraa näitä jengejä kohti, niin sen jälkeen voi mennä ottaa kunnon viskipaukun.

Becker kirjoitti...

Tässä näin Lauantai-illan ratoksi mieltä herkistävä filkka ihmeparanemisista Ruotsissa.

https://www.youtube.com/watch?v=sqyD14Cll6I

Katselin illalla muuten ykkösen uutiset ja sinne oli taas raahattu tämä Ruotsista tuotettu oraakkeli Vartiainen kommentoimaan Suomen taloudellista tilannetta. Ja eikö tämä sosdem aivopesun kokenut ääliö alkanut taas nillittää, ettemme ole tuottaneet tarpeeksi parasiitteja parantamaan valtion
taloudellsta tilannetta. Kun pottunokista on puolet pian kortistossa, niin lisää pitäisi Ruotsin malliin tuottaa. En juuri töllötintä katsele, ja taitaa alkaa jäämään uutisetkin väliin, kun taso alkaa jo olla naapurimaan luokkaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Sandscorpionille, Ano2:lle, Ano3:lle, Ink Visitorille, Buurille Johannesbuurista, Ano4:lle, Korpisoturille ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Valtaeliittihän on nyt selvästi osoittanut, että sitä ei kiinnosta tavallisten suomalaisten turvallisuus. Jolloin saattaa ylittyä se kynnys, milloin aletaan tietyllä tavalla organisoitua. Nimenomaan organisoitua, sillä suomalaiset, toisin kuin tämä muualta tuotu rikastus, osaavat toimia organisoidusti.

Ja jos sitä organisoitumista ilmenee, tulee valtaeliittimme hyökkäämään kaikin mahdollisin keinoin suomalaisten itsepuolustautumista vastaan. Kaikin mahdollisin keinoin. Tavallista rivipoliisia tosin tilanne alkaa varmasti sylettää. Valtio haluaa toimillaan taata, että nykymeno jatkuu juuri entisellään, tai jopa pahentuu.

Ja pahinta on, että sillä on siihen mahdollisuus. Koska rahoitus pelaa. Sen takaa ryöstöjärjestelmä, mitä kutsutaan nimellä verotus. Jos joku viisas kehittäisi keinon jonkunlaiseen verokapinaan, niin se olisi sitä kieltä, mitä valtaeliittikin ymmärtäisi. Minä tuskin olen se viisas, mutta sainpahan edes ajatuksesta idean seuraavaan, tarinamuotoiseen kirjoitukseen, johon palaan tuonnempana.

Sinänsä minä hyväksyn kyllä verotuksen. Mutta en sitä, että suomalaiset joutuvat maksamaan siitä, että heidän henkeään ja terveyttään uhataan.

Mitä tulee tuohon anonyyminä kirjoittamiseen, niin kyseisen kommentoijan kirjoituksen sekä lähetysaika että ilmiasu antavat vinkin, että kommentti on heitetty kohtalaisessa ohranjyvässä. Ehkä hän halusi olla kommentoijien kanssa eri mieltä, mutta ei oikein muutakaan keksinyt. Sinänsä Ink Visitorin kommentti aiheesta on erittäin osuva, eli:

” He haluavat, että kirjoitamme omilla nimillämme, ei omilla mielipiteillämme."

Itse tulen sallimaan anonyymin kommentoinnin jatkossakin. Blogin historian aikana tänne on Anoilta tullut suuri määrä erittäin hyviä kommentteja.

Erikseen Buurille: Sulla on ollut semmonen hyvä vanhan ajan rehtori vanhan ajan valtuuksilla. Itsekin kun aloitin aikanaan kansakoulun, oli opettajina vielä miehiä jotka olivat hakeneet lisäpätevyyttä Tali-Ihantalasta ja Syväriltä, ja koulussa oli suht turvallista.

Erikseen Beckerille: Häh-hää! Katsokaa muutkin tuo linkki. Ei ole ihme, että Ruotsiin on tulijoita, sillä sen terveydenhuolto parantaa rammatkin kulkukuntoisiksi yhdessä minuutissa.

Anonyymi kirjoitti...

Olen tässä illan ihmetellyt tätä Salon tapausta eli 12 vuotias pahoinpidelty ja poltettu kasvoja palavella sanomalehdellä (toivottavasti oli Helsinskije Pravda).

En oikein ole saanut varmuutta, muttta uutisoinnin sävystä päätellen sekin on mamujen tekosia? onko tähän parempaa tietoa?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Ei pysty sanomaan. Sanotaan näin, että jos nämä tekijät olisi varmuudella tunnistettu suomalaisiksi, niin se oltaisiin kyllä uutisoitu kissankokoisilla kirjaimilla.

Yhtä kaikki, sairasta ja sadistista touhua. Teki sen ketkä tahansa ja kenelle tahansa.

Castor kirjoitti...

Kiitos Ykä, tuo artikkeli kertoi jo kaiken.

Sama alkaa/alkoi tapahtua kuin Ruotsissa. No, meillä asiat hoidettiin toisella tavalla 1918 (vaikka en ole siitä erityisen ylpeä).

Castor kirjoitti...

OK, olen juuri täyttänyt 58 vuotta, mutta katsotaan nyt kuinka nopeasti minut saadaan tajuttomaksi (ilman alkoholia). Vitun paskiaiset, minun lapseni eivät koskaan joutuisi kärsimään (haram) moisesta. Tulisi ensin isin nyrkki ja jos ei riitä, niin varmasti riittää Glock 17, mennään saatana linnaan sitten.

Castor kirjoitti...

OK, meni hermon puolelle. Mutta: Suomessa on se ongelma, että asioihin herätään aivan liian myöhään. Ja tuo suojaväri on hyvä kuvaus.

Mikko Pasila, kummisetäni, 15 ilmavoittoa, sanoi aina (ja pieni mies): ensimmäinen lyönti on aina voitto. En nyt tarkoita tätä ko. tapausta sinänsä vaan sitä, että asioihin pitää puuttua kovlla kädellä. Ehkä kundit tekivät sen maaotteluissa 1939-1940 ja sitten hiukan jatkossakin...

Olen itse täysin irti Suomesta, en kuulu sosiaaliturvaan, verotukseen, enkä muuhunkaan, kansalaiuus sentään säilyy. Mutta kun rakastan isänmaatani, tai vaikkapa äitini maata, on se saatana ettei tuollaista porukkaa saada kuriin! 80-luvulla olin nimismiehenä ja otteet olivat myös kansallispukuisten suhteen oikeat, siis samat oikeudet kuin meillä pottunokilla, mutta ei kannata puhua rasismista kun sitä ei ole kuin tutkijoiden (Adolf Emil Butler, et al. ) mielikuvissa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Castor. Olet oikeassa. Valtaeliitti on päättänyt, että Ruotsin tien tulee olla meidänkin tiemme. Siitä reaktiosta, mitä on tullut sen puolelta voi huomata, että se edelleenkin kuvittelee pystyvänsä sanelemaan, mistä ihmisten pitäisi olla huolissaan tai vihaisia. Ja ihmisten oma turvallisuus ei kuulu niihin asioihin. Mutta kun se nyt on tämän ilmoittanut avoimesti, en pysty ennustamaan mitä aikanaan tuleman pitää. Media on tietysti tiukasti niitten käsissä, mutta kyllähän se sana muutenkin kulkee.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Castor! You're my brother. Olen 55v, mutta vielä täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Totta, ainoastaan alkoholi voi puuduttaa.

No onhan nuo nuoremmat, olen huomannut, että käsitappelussa häviäisin. ON luut tulleet niin kalkkeutuineeksi, että nopeus puuttuu eikä ehdi maihin tarpeeksi nopeasti.

Mutta eihän sotaa fyysisesti käydä, kyllä siihen päätäkin tarvitaan, ei edes alkoholi turruta.

Cherokee people
http://www.youtube.com/watch?v=zQ6RjP7MlXk

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Lentäjät ovat lyhyitä ja sitkeää porukkaa. Pyrittiin nykyisen puolustusvoimien komentajan kanssa ilmasotakouluun. Oltiin samassa ryhmässä aakkosjärjestyksessä.

Olin 186cm, siihen aikaan ei Mig:iin ja Draakkeniin sopinut.

Viime kesänä kävin Jyskälässä museossa taas istumassa Draakkenin ja Mig:n ohjaamossa. Draakkeniin olisi sopinut paremmin, mutta pää kypärän kanssa köyryssä. Mig:n ohjaamossa olisi ollut muuten tilaa, mutta polkimille ei tukea. Luut on kulunut ja muutenkin kutistuniut, mutta mitat ei vieläkään passaa.

Ja kait minä jossakin muussakin testissä munasin, pääsin 6:ksi varaksi.

No, pojat sitten armeijassa Rovanimellä ottivat Foughan kyytiin, pääsin takapenkille istumaan ilman laskuvarjoa.

///////

Suvussa on kaksi MIG-21 bis lentäjää. Molemmat ovat jo eläkkeellä järven rannassa ahvenia narraamassa. Eiköhän nuista lapsista ainakin yksi pääse F-18:n rattiin.

Castor kirjoitti...

Buuuri, 179, melkein sata kiloa. mutta penkiltä lähtee 125. Ja nimismisaikana hommasin, kun vielä sai, niiin arsenaanilia, Tietysti riiittävästi jan on sitä fafankin varastoa...T. Castor

Anonyymi kirjoitti...

” Arvoisa puhemies! Tämä teema, joka on nyt noussut esille nuorten syrjäytymisen kautta, on todella asia, joka kuuluu hyvin laajasti kaikille, palveluista vastaavalle peruspalveluministerille ja totta kai ministeri Viitaselle. Yleisesti totean, että yksinäisyys, jonka edustaja Mäntymaa nosti tässä juuri esiin, on vaarallista. Yhdysvaltalaisten tutkimusten mukaan se on yhtä vaarallista kuin tupakointi ja jopa kolme kertaa vaarallisempaa kuin ylipaino",,no tuossa onkin tärkeimmät,,,73 kappaletta pahoinpitelyjä, ryöstöjä ja uhkailuita,,niin tämä 31-vuotias ministeri otaa framille tupakoinnin, ja ylipainon,,olen n.111%.sen varma, että kohta ministerit saavat,,mamu-jengiongelmaan viittavaa, muuta ajateltavaa,,terv. ajuha

Anonyymi kirjoitti...

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/ruotsi_krim_kodinturva-26720

paskat tällä ole mitään tekemistä Krimin kriisin kanssa. Hurrit tietää, että siinä on välissä jokunen Suomalainen...

Värväysmäärät ovat Skånessa ja erityisesti Malmössa nousseet yli 100%, olisiko ruåttalaiset sittenkin heräämässä painajaisestaan...
Tätä kuviota on meidän kenties vaikea tajuta koska täällä lähes joka ukko käy intin mutta tämä on ainoa tapa jolla kantis-ruåttalainen saa taistelukoulutusta ja bonuksena kotiinsa tst-kamppeet ja muut vermeleet sekä rynnäkkökiväärin ja pari tuliannosta, kyllä, ihan oikean sarjatulipyssyn...

Tämä peli alkaa muuttua varsin kiinnostavaksi...

- Ink Visitor

Anonyymi kirjoitti...

Vasemmistolaisilla on aina ollut tapana tulkita ja selittää kaikki tapaukset luokkataisteluopin kautta. Esimerkkinä tuo kakaroiden riehunta tai kolmen ja puolen vuoden takainen "arabijytky". Siksi vasemmalla fanitetaan esim. palestiinalaisia, koska vasemmistolaiset näkevät heidän toimintansa olevan luokkataistelua.

Sauli Niinistöltä pitäisi vaatia nyt sitä Saatanan tunarit-moodia päälle. Jos ei julkisuudessa niin aluksi edes suljettujen ovien takana.

Anonyymi kirjoitti...

Olihan taas sokorra.

Yksi poliisin edustaja kirkkain silmin selittää miten kyse ei ole mistään jengitoiminnasta vaan ihan vain sekalaisten puolituttujen kavereiden puuhastelusta ja tilanne on ohi, koska ihmisiä on jo pidätetty.

Samaan aikaan toisaalla poliisi pyytää yleisöltä vihjeitä jengin liikkeistä ja toimista ja kertoo että tilanteen rauhoittumiseen voi mennä aikaa, kun osa tekijöistä ei millään tahdo lopettaa.

Tämä on varoittava esimerkki siitä, että jos kerran aiotaan valehdella organisaation voimin, kannattaa ensin sopia se yhteinen tarina ja sitten ennalta määrätä ne tietyt henkilöt jotka saavat antaa aiheesta lausuntoja. Muuten käy helposti näin että yksi puhuva pää kertoo yhtä tarinaa ja joku toinen jotain päinvastaista ja lopputulos on sitten tämänkaltainen kun sirpaleet ovat levällään.

No, tämän vuoden aikana on eteen tullut muitakin vähän samankaltaisia tapauksia omalle kohdalla, joten ihan hyvä tietää myös millä tavalla suhtautua myös Suomen poliisiin.

Todennäköisesti jos sitä havaitsisi vaikka tietyntyyppistä kansalaistottelemattomuutta, niin otan erään poliisisedän neuvosta vaarin, enkä vaivaa tai aiheuta turhaa paniikkia tai ennakkoluuloja myöskään viranomaisissa, joilla on tarpeeksi hommia muutenkin. Kuka nyt haluaisi keikuttaa Suomi-venettä.

On jälleen huvittavaa miten usein näkee noita anonyymejä/nimimerkkejä, jotka vaativat muilta uskottavuutta ja selkärankaa ja sitä "oikeaa" nimeä.

Vanha totuus kun on edelleen etteivät edes ne "oikeat" nimet ole yhdenvertaisia. Joku Jussi Järvinen on käytännössä anonyymi käyttääpä hän ristimänimeään eli ei, kun taas Mandfred von Räikälejärvi ei voi mitenkään nauttia samasta asemasta. Lisäksi ihmiset jotka ovat asemissa joissa pitäisi viran puolesta olla yhtä mieltä, mutta ovat sitten henkilökohtaisesti hieman eri linjoilla. Kuten vaikka pappi jolla on uskonkriisi ja haluaisi keskustella aiheesta, ihmisten kanssa, mutta ei saattaa sitä sen julkisempaan tietoon.

Ja kolmantena toki se, että kaikki meistä eivät viitsi ottaa lisäkuormaa siitä että jotkut häiriintyneet alkavat ahdistella itseään ja etenkin omia läheisiä "väärien" kysymysten tai mielipiteiden vuoksi, jos aihe ei muuten kuitenkaan kulu suuremmaksi osaksi elämää. Itsellekin kun tärkeintä on mitä sanotaan, ei kuka sanoo, ja sitä osaa antaa arvoa tunnustusta myös muuten inhoamansa tyypin hyvälle pointille tai mielipiteelle ja vastaavasti kritisoida ns. suosikkiaan sen typeryyksistä. Kaikilta tällainen vain ei onnistu.

- lihapuhe

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Buurille Johannesbuurista, Castorille, Anolle, Ink Visitorille, Vieraalle ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne. Julkaisen hetken päästä uuden, kuvitteellisen, mutta hieman tilanteen inspiroiman kirjoituksen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys myös Lihapuheelle. Meni näemmä kommentit ristiin. Mutta olen kanssasi samaa mieltä molemmissa asioissa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras, ja kiitos linkistä. Nuo uskonasiat minäkin jätän tästä pois, mutta noin muuten ihan asiaahan mies kirjoittaa.