keskiviikko 28. tammikuuta 2015

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LIX

1. Kuka verta nenästään kaivaa?

Tulipa törmättyä (kiitos Ink Visitorille linkistä) Turun Sanomien uutiseen, jossa kurditaustainen Turussa asuva kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Muhis Azizi otti asiakseen varoittaa tsuhnia. Varoituksen sisältö oli, että jos profeetta Muhammedin pilkkaaminen ei lopu, niin siitä ei suomalaisillekaan hyvä heilu:

Turun kaupunginvaltuutetulla, kurdimaahanmuuttaja Muhis Azizilla (kok) on tällä haavaa kaksi suurta huolenaihetta: 1) syrjäytymisvaarassa olevat maahanmuuttajanuoret ja 2) eurooppalaisten sananvapausuho.

Azizi pelkää, että yhtälö 1+2 on räjähdysaltis.

– Pilakuvat profeetta Muhammedista satuttavat jokaikistä muslimia. Se voi satuttaa niin paljon, että joku syrjäytynyt, heikosti koulutettu muslimi ryhtyy johonkin, jonka seurauksena viattomia kuolee, Azizi murehtii.

Hän tekee selväksi, että hänen mielestään Tanskan ja Norjan media ja poliitikot ovat omilla provokaatioillaan itse tehneet maastaan terroristien maalitaulun.

Tietysti jos haluaa takertua yksityiskohtiin, niin jo ennen näitä pilapiirroskohuja on Azizin uskonnollinen viiteryhmä kohdistanut kantasuomalaisia kohtaan niin tappoja, pahoinpitelyitä, ryöstöjä kuin raiskauksiakin. Pilapiirroksia he eivät ole suomalaisista tehneet, tosin voi olla, että me kestäisimme ne huomattavasti paremmin. Ei haukku haavaa tee ja sivistyneitten ihmisten keskuudessa vittuiluun vastataan vittuilulla.

Oletettavaa on, että Aziz tuntee erittäin hyvin sen islamilaisen yhteisön, joka Suomessa vaikuttaa, joten hän ei puhu pehmoisia pelkästä omasta päänupistaan. Hotellin respassa mieleen juolahtaa asian tiimoilta muutama ajatus. Ensinnäkin se, että Suomessa on ollut syrjäytyneitä suomalaisnuoria jo 1990-luvun lamasta alkaen huomattavat määrät. Itse asiassa voi olla, että nykyisen syrjäytyneet suomalaisnuoret ovat samaa syrjäytymistä toisessa sukupolvessa.

Nämä ihmiset eivät kuitenkaan suunnittele ja varsinkaan pane toteen ihmisten lahtaamista joittenkin pilakuvien tai yleensäkään loukattujen uskonnollisten tunteitten vuoksi. Azizi taas tunnustaa, että siitä uskonnollisesta ryhmittymästä, mitä hän edustaa, näitä lahtaajia voi hyvinkin tulla. Ei hän sitä kiistä. Ja eihän se ole varsinaisesti yllätys. Se ei ole edes uutinen. 

Se, mikä hotellin respassa eniten mietityttää, on ajatus vallitsevasta status quosta, jonka on hyväksynyt niin poliittinen eliittimme, mediamme samoin kuin Azizia edustava uskonnollinen viiteryhmä. Ja joka pitää sitä normaalina ja lopullisena.

On hyväksytty se tilanne, että länsimaissa elävät ja länsimaitten elättämät muslimit voivat uhata väkivallalla ja käyttää väkivaltaa jos heitä elättävät ihmiset eivät elä, niin kuin he haluavat. Ja Suomenkin kohdalla tällä hetkellä tosiasia on tilanne, että virallinen Suomi ei reagoi kuin puhumalla, kirjoittamalla ja miettimällä taas uusia asioita ja tapoja, joilla voisi lepytellä tätä uutta, keinotekoisesti hankittua vähemmistöä, josta ei ole Suomelle alun perinkään mitään hyötyä.  Samoin kuin keksiä valheita, joitten mukaan siitä mukamas olisi hyötyä. Azizi tietää tämän kyllä. Hän ei varmaankaan halua itse lähteä lahtaamaan ketään. Mutta tietää, että islamilaisissa maahanmuuttajissa näitä ihmisiä löytyy. Ei hän muuten varoittaisi.

Azizi varoittaa suomalaisia:

Minä pelkään, että Suomi alkaa kaivaa verta nenästään. Ei kannata leikkiä tulella.

Ja tässä Azizi unohtaa sen, että status quo voi muuttua. Ja silloin varoituksen voi kääntää toisinpäin. Suomessa olevien islamilaisten ei ehkä kannattaisi kaivaa verta nenästään. Vaikka he ovat oppineetkin siihen, että suomalainen yhteiskunta alistuu uhkauksien ja vaatimusten edessä, ja etsii mieluummin itsestään syitä, joitten perusteella pyytää anteeksi. 

Mutta tilanne voi muuttua. Ja silloin Azizinkin tulisi ymmärtää, kuinka pieni vähemmistö islamilaiset täällä Suomessa oikeastaan ovatkaan. Ja hänen tulisi ymmärtää se, että suomalaiset ovat erittäin hyviä toimimaan organisoidusti. Niin hyvässä kuin pahassa. Ja muistaa ehkä sekin, että Suomesta löytyy yli puoli miljoonaa asekoulutettua miestä. Jos puhutaan pelkästä voiman määrästä, Azizin edustamat ihmiset voitaisiin jyrätä päivässä.

Muhis Azizin tulisi miettiä, kuka loppujen lopuksi kaivaa verta nenästään. Ja, epäilemättä älykkäänä miehenä, viedä idea niille ihmisille, joita hän edustaa. Ja ehkäpä sanoa veljilleen, että tässä maassa eletään tällä tavalla. Se, mikä meille on pyhää, ei heille ole sitä. Emmekä voi vaatia sitä heiltä. Sillä, mikä meille on pyhää, ei olla rakennettu tätä maata. Rakennettu jopa siihen kuntoon, että se voi elättää meidät, vaikka ei meistä sille mitään hyötyä olekaan. Tämä maa voi tarjota meille elatuksen. Mutta ei se voi estää syrjäytymistä, sillä se ei tarvitse meitä, eikä sitä mitä me edustamme. Se on ainoastaan sitoutunut elättämään meidät ilman minkäänlaista vastiketta, ja ei kai siltä enempää voi vaatia. Ei se voi taata kunnioitusta, sillä sitä ei tässä maassa saa pelkällä vaatimisella. Eikä se loputtomiin siedä sitä, että käyttäydymme vaatimuksinemme kuin herrakansa. Ehkä ne olemmekin me, joiden tulisi sopeutua? Ehkä meidän tulisi muuttaa jyrkkää ajatteluamme? Ehkä me sitä kautta, aikanaan, saamme sen kunnioituksenkin. Mehän voisimme kysyä suomalaisilta tataareilta kuinka täällä eletään. Kyllä he sen tietävät.

Ehkäpä Azizi voisi sanoa, että muslimiveljeni, me emme ole tässä maassa maailman napa, vaikka itse niin luulemmekin. Ehkäpä, muslimiveljeni, meidän ei kannattaisi kaivaa verta nenästämme.

Mutta pystyykö Azizi sen sanomaan? Haluaako hän sen sanoa? Ja jos haluaa, aikovatko hänen uskonveljensä elää hänen esittämänsä loukkauksen kanssa? Mitä he puolestaan hänelle silloin tekisivät?

2. Vika tuotteessa vaiko käyttäjässä?

Kiitos Ink Visitorille myös toisesta linkistä. Eli nythän on esiintynyt poliittista halua rajoittaa ja jopa lopettaa ns. koulushoppailu, eli tapa, jossa vanhemmat pyrkivät sijoittamaan lapsensa mahdollisimman rauhalliseen kouluun. Tähänhän on puuttunut ensinnäkin Paavo Arhinmäki, ja sehän ei ole sinänsä ihmeellistä, sillä Paavohan tekee mitä Paavo tuppaa yleensäkin tekemään:

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki olisi valmis kieltämään niin sanotun koulushoppailun, jossa vanhemmat etsivät lapsilleen jo ala-asteella kouluja, joissa esimerkiksi oppimistulokset tai oppilaspohja ovat tietynlaisia.

– Koulu ei vain opeta laskemaan ja lukemaan, vaan se on sosiaalinen yhteisö. Suomalaisen yhteiskunnan tärkein tasa-arvoittava tekijä on, että ollaan samalla luokalla ja opitaan tuntemaan erilaisia ihmisiä.

Ja samalla opitaan tuntemaan heidän erilaisia tapojaan. Eihän siinä mitään. Paavo haluaa pitää yllä utopiaa rauhallisista ja toimivista monikulttuurisista kouluista ja sitä myötä pitää yllä mielikuvaa uudesta energisestä vasemmistosta, jota on pakko pitää yllä, kun konepajoilta löytyneet entiset kannattajat totesivat että pidäpä jätkä tunkkisi. Rikkansa rokkaan heittää totutulla tavallaan myös oikeusministerimme Anna-Maja Henriksson, jota toteaa, että:

Mitä heterogeenisempi luokka on, sitä parempia tuloksia koulussa syntyy.

– Ei pidä missään nimessä pyrkiä siihen, että meillä olisi maahanmuuttajaluokkia ja rikkaiden vanhempia lasten luokkia.

Epäilemättä parempia tuloksia syntyy. Kysehän on vain siitä, kuinka tulokset määritellään. Meidän kaikkien kunnioittama Ritva Viljanenkin määritteli onnistuneen kotouttamisen sillä, että siihen oltiin saatu poltettua ihan tolkuton määrä rahaa. Mitä enemmän, sen onnistuneempi kotoutus.

Eduskunnassahan on tällainen niin sanottu kunniakoodi, eli kansanedustaja ei saa todeta toisen kansanedustajan syöttäneen pajunköyttä ja kakkelbergin marjoja, puhuneen muunnettua totuutta, paskaa, shaibaa, sheischea, sköndää ja skeidaa eli valehdelleen. Itse kun en ole kansanedustaja, niin totean, että Henriksson valehtelee, ja tuskin lähtee tuuraajaksi vaikkapa Itä-Helsingissä sijaitseville yläasteille. Mutta ei oikeusministerimmekään lausunnot juuri ihmetytä. RKP:kin on tiensä valinnut, en tosin ymmärrä, kuinka monikulttuurisuuden pakkosyöttö saa ihmisiä lämpenemään myös pakkoruotsille ja kuinka se sitä avittaa, mutta eihän sitä toisaalta minulta kysytäkään.

Sen sijaan, vaikka en miestä niin fanitakaan, ihmettelen kepun suuressa nosteessa olevan johtajan Juha Sipilän yhtymistä tähän arvosteluun:

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä oli Arhinmäen kanssa samoilla linjoilla siitä, että koulushoppailuun pitäisi puuttua.

– Sitä pitäisi rajoittaa. Lähtökohta pitäisi olla, että mennään lähikouluun. Sitten ovat erikseen nämä erikoistuneet koulut, kuten musiikki ja liikunta, joihin pitää olla mahdollisuus mennä.

Sipilällä kun pitäisi hotellin respan saamien tietojen mukaan olla myös menestyksekästä kokemusta yrityselämästä. Yksityisellä sektorilla asiahan on niin, että jos tarjottava tuote tai palvelu ei kiinnosta asiakasta, niin siitä tehdään seuraavia johtopäätöksiä:

a) tuote on huono

b) tuotetta markkinoidaan huonosti

c) molemmat, mutta hyväkään markkinointi ei loputtomiin auta, jos tuote on huono

Yksityisellä sektorilla ymmärretään, että mikäli tuote ei kiinnosta kuluttajia, sitä on parannettava ja varsinkaan kuluttajien suuntaan suunnattu itkupotkuraivari ei auta asiaa.

Julkisella puolella asia on tietysti toinen, joten itse tuotetta ei tarvitse tarkastella, sillä sehän voidaan niin virkamies- kuin poliittisella päätöksellä määritellä erinomaisen hyväksi, ja silloinhan on helpointa syyllistää tuotteen käyttäjiä kun tuote ei kelpaakaan ja pakottaa heidät käyttämään tätä vialliseksi havaittua tuotetta väkisin. Julkisen sektorin näkemyksen mukaanhan kyseisessä tuotteessa eli kouluopetuksessa varsinkin niissä kouluissa, joista vanhemmat haluavat lapsensa huuthelvettiin ei ole kuin maksimissaan pientä pintavikaa, eli turvallisuuden ja oppimisrauhan puute, sekä se, että erityisresurssit suunnataan juuri niihin tekijöihin, jotka aiheuttavat turvallisuuden ja oppimisrauhan puutetta. Tehden heistä erityisyksilöitä ja samalla varmistetaan, että jatkossakin on koulussa ongelmana niin turvallisuuden kuin oppimisrauhan puute, mutta sehän ei ole sinänsä suuri ongelma, sillä toimiihan se ”suomalaisen yhteiskunnan tärkeimpänä tasa-arvoittavana tekijänä”.

Asiaa voisi kai verrata myytävään autoon, jossa sattumoisin pääsi unohtumaan joku niinkin mitätön asia kuin voimansiirron asennus, mutta pellit on kyllä hyvin maalattu.

Mitä muuten on tämä Arhinmäen ylistämä ”tasa-arvoittaminen”? Onko se pelkkä typo, jolla alunperin tarkoitettiin ”tasa-arvoistamista”, vai sanoiko heppu sen tosissaan?

Tasa-arvoittaminen? Eikös meillä historiassa löydy muutamia valtioita, joissa ihmisiä tasa-arvoitettiin?

35 kommenttia:

Oinomaos kirjoitti...

Lienee paikallaan muistuttaa Turun seudun kurdiyhteisön ja mullah Krekarin välisistä suhteista, rahakin varmasti vaihtoi ja edelleen vaihtaa omistajaa.

Castor kirjoitti...

Ihan hyvä että Muhis (!) teki jälleen kerran selväksi, miten musulmaanit suhtautuvat kritiikkiin: väkivallalla ja uhkaamalla sillä. Ja tällainen paska saa palstatilaa! Kyllä nyt pelottaa!

Kommunisti-Arhinmäen ja lestadiolais-Sipilän paskanjauhantaan en edes jaksa ottaa kantaa.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Sipilä on ymmärtänyt, vaikka tuote on huono, tehdään laki jolla pakotetaan alamaiset ostamaan paskatuote(muovipaskapöntöt ja pienpuhdistamot) ja firman myynti kasvaa. Lain voimalla ja kepuleiden kautta Sipilä omaisuuden keräsi.

Kepulit valtaan ja seuraavaksi saatte heti gps kyttäyssysteemit perseeseen (autoihin) - sen verran monella kepulilla on bisneksiä asian tiimoilla.

Anonyymi kirjoitti...

Onko jossakin linkkiä tuohon Henrikssonin lausuntoon? Väkisin alkoi miettiä, aikooko hän seuraavaksi todeta, ettei voi olla erikseen rikkaiden ruotsinkielisten ja maahanmuuttajien kouluja :P

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Erään tutkijan arvio: Islaminuskoisten määrä nousi 5 vuodessa (2006-2011) 25-50 %.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonto_Suomessa#Islam

Suhteessa siihen (edelliseen) sisäiseen rähinäämme:
-punaisia & venäläisiä meni n. 28 188 kpl
-valkoisia & saksalaisia meni n. 5 338
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sis%C3%A4llissota

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Oinomaokselle, Castorille, Buurille Johannesbuurista, Anolle ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Oinomaos: Unohdin kokonaan tuon Krekar-yhteyden. Vasarahan siitä kirjoitti aikanaan:

http://vasarahammer.blogspot.fi/2012/03/mullah-krekar-ja-turun-kurdit.html

Häiskähän pääsi juuri Norjassa vapaaksi vankilasta.

Castor: Jäämme odottamaan islamilaisten kaikenlaista irtisanoutumista väkivallasta sekä mielenosoituksia, joissa heilutellaan kylttejä molemminpuolisen suvaitsevaisuuden puolesta. Väkivaltaa vastaan.

Buuri: Tuo paskalaki on erinomaisen hyvä pointti. En tiedä, tekikö Sipilä sillä rahaa, mutta moni muu teki, ja mikä olisi parempi myyntivaltti kuin se, että kuluttaja pakotetaan ostamaan tuote. Ja samaa näköjään puuhataan tuossa kouluasiassakin.

Ano: Ei ole linkkiä kuin tuohon juttuun. Jos ruotsia paremmin osaa, niin kannattaisi ehkä höblää seurata.

VNV: Sehän tässä on ongelma, että tuo kasvanut islamilaisten määrä ei tuota NettoVeronmaksajia. Ei edes vittuuntuneita. Mietitäänpä muuten sitä, jos suomalaiset olisivat viime syksynä sanoneet, että jos suomalaisiin kohdistuva katuväkivalta ei lopu, vastaamme siihen väkivallalla. Mitenkä taivaan korkee älämölö olis noussutkaan?

Anonyymi kirjoitti...

Toi oikeusministeri Henriksssonin peräänkuuluttama heterogeenisyys voitaisiin aloittaa vaikka sillä että integroidaan suomenruotsalaiset suomenkielisten kanssa samoihin kouluihin saamaan samaa suomenkielistä opetusta. Niissä ruotsinkieliset pääsisivät rikastamaan suomenkielisiä kulttuurisesti ja sama kääntäen. Samalla päästäisiin eroon turhasta kielipainolastista kun muutaman vuosikymmenen sisällä koko maa olisi tarpeeksi yksikielinen että jokainen voisi asioida kaikkialla suomeksi.

Tuota vaihetta valmistellessa kaikkein ongelmallisimmista maista ja ihmisryhmistä lähtöisin olevat maahanmuuttajat voisi sijoittaa vaikka noin 60% painotuksella nimenomaan ruotsinkielisille alueille rakennettuihin vastaanottoleireihin. Silleen saataisiin kivasti myös kyseisten kuntien kieli- ja kulttuuriosaamista laajennettua rikkaampaan suuntaan. Jos maahanmuuttajat kerran ovat rikkaus ja voimavara niin jaetaan kyseistä vaurautta sitä eniten kaipaaville.

Kun RKP on valinnut linjakseen suomenkielisen Suomen islamistamisen, niin kyse on asiasta, jota ei voi eikä saa antaa heille ikinä anteeksi ja joka täytyy syöttää Suomen ruotsinkieliselle väestölle pakolla vielä moneen kertaan karvoineen päivineen. Ja mitä pidempään tuo monikulttuuristamisen, islamistamisen ja mamuttamisen pakkosyöttäminen jatkuu, sitä kauemmin pitää myös sen poliittisen kostamisen jatkua. Jo nyt on kyse muutaman vuosikymmenen mittaisesta takaisinmaksamisjaksosta. Ja jakso venyy joka päivä ja joka lausunto pidemmäksi.

Jos kunta haluaa pärjätä kilpailussa parhaista veronmaksajista, niin koulut ovat tärkeässä roolissa. Ne vanhemmat, joilla on eniten valinnanvaraa, painottavat usein lastensa pitkän tähtäimen etua vahvasti. Näin ollen fiksu kunta muuttaa muutaman omakotitalovaltaisella haja-asutusalueella olevan koulun luonnontiede-, matematiikka-, taide-, musiikki- tms. kouluksi ja tukee kristillisten koulujen perustamista ja laajentamista alueellaan.

Castor kirjoitti...

Älä Ykä pidätä henkeäsi odottaessasi musulmaanien mielenosoituksia väkivaltaa VASTAAN. Olisi jo muuten aika vastata tuohon katuväkivaltaan samalla mitalla.

Mikä ihme suomalaisia vaivaa, kun kommenteissa on myös hyvin positiivisesti tuohon möläytykseen suhtautuvia? Muhiksen kannattaisi ihan oikeasti lopettaa veren kaivaminen omasta nenästään.

En tiedä, onko Muhis musulmaani, mutta pari veljeä on taas tuomittu alaikäisten raiskaamisesta. Ilman näitä maahanmuuttajia nuokin teot olisivat jääneet tekemättä. Eikö näitä asioita kyetä tajuamaan? Toistan vielä kerran sen, että MIKÄÄN laki, sopimus, sitoumus tai muu sellainen EI pakota Suomea ottamaan vastaan yhtään ketään mistään muualta kuin EU-alueelta, ja silloinkin pitää kyetä osoittamaan olevansa EU-maan kansalainen. Turistit ovat varmaan tervetulleita tuhlaamaan rahojaan Suomessa, mutta harvoin olen nähnyt somali-turistia, tai kurdi-turistia...Loputtomasti näille näytetään syydettävän rahaa ja luodaan erilaisia keinotekoisia työpaikkoja, joita ei ilman maahantulijoita ei olisi edes olemassa.

Anonyymi kirjoitti...

Luulen, että Sipilällä on juuri siksi varaa tässä asiassa hurskastella, kun suuri osa kepulaisista kuitenkin asustelee paikoissa, joissa koulushoppaaminen ei ole niin oleellista. Paha paha kaupunki ehkä pätee tässä. Maaseudulla nyt mitään vaihtoehtoja kuitenkaan ole, oli siellä mamuja tai ei.

Kirjoitin koulushoppaamisesta itsekin eilen. Taas kerran.

Eilen oli HS:ssa M. Apusen kolumni, jossa oikein kannatettiin "shoppausta", mutta syy oli taas melko epäoleellinen: opettajien ja opetuksen kilpailuttaminen. Tänään sitten pääkirjoitustoimittaja pohti myös asiaa, tuttuun tapaan sanomatta yhtikäs mitään: valinnanvapaus on hyvä, mutta rajansa väärällä valinnanvapaudellakin.

Pyrrhos kirjoitti...

Paavoa tietysti vituttaa kun typerä rahvas ei ymmärrä miehen hienoja salonkikommunistisia visioita ja äänestää jaloillaan, stoppihan semmoselle pitää laittaa. Meikäläisen nuivuus valtapuolueita kohtaan nousee kyllä ihan uusiin sfääreihin jos tämä menee läpi. Alkaa nimittäin tytär lähestymään kouluikää ja melkoisia eroja Oulunkin opinahjoissa on.

Oinomaos kirjoitti...

MOT: Turkulaisia kurdeja pidätetty terrorismiepäilystä Irakissa
19.09.2005 20:27

Ylen MOT-ohjelman mukaan kolme turkulaista kurdimiestä on pidätetty tänä kesänä Irakissa epäiltynä islamistisesta jihadista eli pyhästä sodasta. Osa miehistä on vapautettu.

Kolme turkulaista kurdimiestä on pidätetty tänä kesänä Irakissa epäiltynä islamistisesta jihadista eli pyhästä sodasta. Kaksi miehistä on vapautettu mutta yksi on edelleen pidätettynä, kertoi Ylen MOT-ohjelma maanantaina.
MuroBBS

Mullah Krekar, jota Norja ihmisoikeusjärjestöjen ponnistusten ansiosta ei saa karkotettua alueeltaan, ilmoitti, että "sota on jo alkanut". Hänen mukaansa on "yhdentekevää, pyytääkö joku anteeksi vai ei".

Krekar kertoo pelkällä olemassaolollaan jotain kiehtovaa länsimaisesta yhteiskunnasta. Hän on Norjassa pakolaisena. Hän voi ilmoittaa olevansa sodassa isäntämaataan vastaan ilman, että hän kokisi tarvetta pelätä sanktioita. Onkohan Eurooppaa ympäröivässä maailmankaikkeudessa paljonkin paikkoja, joissa voi tehdä näin? Yritän kuvitella mielessäni tilannetta, jossa eurooppalaiset muuttavat sankoin joukoin pakolaisiksi muslimimaihin, elävät vastaanottajamaiden veronmaksajien kustannuksella, vaativat islamilaisten elementtien poistamista paikallisista oppilaitoksista, puukottavat ja räjäyttävät kuoliaaksi niitä, jotka arvostelevat heidän asennettaan, ja lopulta ilmoittavat olevansa sodassa elättäjiään vastaan. Ja kaiken aikaa muslimiälymystö yhtyisi heidän vaatimuksiinsa ja vaatisi kristittyjen uskonnonvapauden turvaamista. Ehkä tämä sitten olisi mahdollista, onhan islam rauhan ja suvaitsevaisuuden uskonto.

Jussi Halla-aho 5.2.2006

MOT-toimitus paljasti terroristipesäkkeen Suomen Turussa, ja osoitti samalla että pizzojen ostajat saattavat tietämättään rahoittaa terrorismia:

Usea toisistaan riippumaton kurdilaislähde on vahvistanut MOT:lle, että Turussa toimii aktiivinen Mulla Krekarin perustama Ansar al-Islam tukiryhmä. Koska lähteemme pelkäävät kostoa, emme paljasta heidän nimiään ja kuviaan tässä yhteydessä.

Lähde: " Nämä ovat tuttuja henkilöitä. He toimivat jotenkin niin, että me huomaamme heidän aikeensa. Valitettavasti he ovat hyvin varovaisia, eivätkä jätä mitään todisteita itsestään. Mutta me tiedämme, mitä on tekeillä..”

Osman Sultan: Heitä on Turun alueella ehkä noin 20 henkilöä, joista viitisen ei ole välttämättä sulautunut ryhmään niin täysin. Olennaista on kysyä, kuka heitä organisoi Turussa. Alun perin Turun kaupunki ei ole myöntänyt heille asuntoa, kuka on siis järjestänyt heille asunnot Turussa? Nyt he ovat keskittäneet toimintansa Turkuun ja haluavat työskennellä sieltä käsin.

Mot: And who is that person?

Osman Sultan: Henkilö, joka on tällä hetkellä Irakissa pidätettynä.
Henkilö, johon Osman Sultan viittaa on Suomen kansalainen Abdulrahman Azizi. Hän tuli Suomeen 1996.
Pizzoja ja pommeja Turussa 5. joulukuuta 2009

Anonyymi kirjoitti...

http://www.vauva.fi/keskustelu/4222191/ketju/muhis_azizi_suomen_ei_pida_ottaa_vastaan_enempaa_pakolaisia

Ilmeene kun Muhis on oikeasti maahanmuuttokriittinen?

Kumitonttu kirjoitti...

Kuvaavaa siis tässä pohjoismaisessa fascismissa on se, että Breivik ei vapaudu ikinä, mutta mullah Krekar on vapaa kuin taivaan lintu. Me ollaan muututtu Neuvostoliitoksi pienin hivutuksin.

Hemuli kirjoitti...

Patongin purijat alkaa vissiinkin nuivistumaan:
http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/2015012819104776_ul.shtml

Tavallaan olen aina ihaillut Ranskan tapaa hoitaa asioita. Siellä lehdistö hurraa jos erikoisjoukot lyö takaisin (vaikka siinä vähän siviilejä menisi sivussa). Ero on valtava verrattuna vaikka jenkkeihin. No jokatapauksessa aidosti toivon, että fransmannit hermostuu tosissaan.

Mitähän muuten mahtaisi tapahtua jos Suomi julksisisi moisen videon...

Pantalone kirjoitti...

Fru Henrikssonin väite heterogeenisten koulujen paremmista oppimistuloksista on tavallaan totta ja ei. Pisa-tulokset kertovat, että ruotsinkieliset koulut suomessa laahaavat n.puoli vuotta suomenkielisiä jäljessä. Tosin uusi hkin ja oulun yliopistojen alaisuudessa tehty brittiläinen äo-tutkimus kertoo suomalaisten äo:n olevan euroopan korkein, 105.
Suomenkielisten koulujen parempien oppimistulosten syynä siis voi olla joko suomalaisten korkeampi äo ruotsalaisiin nähden tai mamujen&pakolaisten tuloksia nostava vaikutus (?). Asiahan voitaisiin varsin helpostikin tutkia sijoittamalla mamut&pakolaiset ruotsinkielisiin kouluihin. Tunnetusti suvaitsevaisilla suomenruotsalaisilla ei minun nähdäkseni ole yhtään uskottavaa argumenttia tämän kokeen vastustamiseksi. Miksi olisi?

Anonyymi kirjoitti...

Niitä asekoulutettuja ukkoja ja akkojakin on reilu kaksi miljoonaa...

Aseita on noin puolentoista miljoonan tarpeisiin, siviilin puolella, tähän lukuun ei kuulu valtion aseet.

-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

No, Ykä totesikin tuossa kaiken oleellisen, jos tuossa nokkaanvetokilpailua aletaan järjestämään, minäkin miettisin "kukakohan tuossa kuokkaan saa?", kuten jo -Tvälups. totesi.

Aiheesta2. "KouluShoppailu", milläköhän v*tulla paavo ja ulla-maija aikovat estää Yksityiskoulujen perustamisen? Elämmehän kilpailu-yhteiskunnassa. Tämähän johtaa ainoastaan ameriikkimaiseen malliin, lahjoista viis, kunhan vanhenmilta löytyy pätäkkää ja tämähän tasa-arvoistaa yhteiskuntaa niin maan perkuleesti, kuten suuresti arvostamani blogisti Pekanporstua osuvasti toteaa. Anteeksi Pekka suorasta lainauksesta, pyrin vastaamaan tekijänoikeusrikkomuksesta;

"Minä olen Etelä-Pohjanmaalta (9). Olen onnekas, koska se on Suomen paras osa. Ihmiset siellä ovat vähän itsepäisiä, mutta se ei haittaa, koska he ovat aina oikeassa. Heillä on aina puukot mukana, ja kun he ovat kännissä, he saattavat tapella niillä. Tämä on tavallista varsinkin häissä ja muissa suurissa juhlissa. Siksi muut suomalaiset pitävät eteläpohjalaisia väkivaltaisina, mutta se ei pidä paikkaansa; sieltä on väkivaltaiset jo kauan sitten tapettu.

-aNo.

Hep0nen kirjoitti...

Tuli tuosta mieleen, että eihän se tulella kannata leikkiä. Ihan totta Azizi siinä puhui. voihan siinä käräyttää näppinsä.

Tuli mieleen sekin, ettei myöskään kannattaisi koetella jäätä. Yrityskin on aika uskaliasta, ja silloin pitäisi kuunnella rutinoita tarkkaan. Jos painoa lastaa liikaa, jää murtuu ja silloin vasta onkin kusessa.

Jere kirjoitti...

Eipä taida tämä Turun kurdiuhkailija oikein ymmärtää minkälaiseen maahan on tullut sortoa ja vainoa pakoon. Hänelle ei varmaan kukaan ole vaivautunut kertomaan, että Suomea ja ja suomalaisia ovat aikojen kuluessa uhkailleet milloin venäläiset, saksalaiset, engelsmannit ja ovatpa amerikkalaisetkin joskus tarjonneet "hyviä palveluksiaan". Ja kuitenkin tässä sitä vaan ollaan edelleen ihan omillaan. Eikä arvon "pakolaisten korviin ole edes tullut sellainenkaan pikku yksityiskohta, että kun vuonna 1918 eräs porukka tässä maassa ensin alkoi uhkailla yhtä sun toista ja sitten toteutti uhkauksensa ja alkoi kapinan, joka sekin päättyi kapinallisten kannalta varsin huonosti: ymmärtäväisen ihmisen luulisi ottavan tämän kaltaiset esimerkit huomioon ja harkitsisi pariinkin kertaan ennen kuin lähtee tätä maata ja kansaa uhkailemaan. Tai sitten on kyseessä vain täydellinen ymmärtämättömyys ja kovasti väärä käsitys muutenkin, minkälaissessa maassa on....

Jotenkin tulle tästä kaverista mieleen vanha juttu miehestä, joka törmäsi metsässä karhuun. Mies aikoi tehdä karhusta selvän antamalla sille ruutia. Mies mittasi sarvesta ruutia paperiruuttaan, jolla aikoi jolla aikoi puhaltaa ruudin karhun kidasta sisään. Ja juuri kun kun mies veti henkeä ja valmistautui puhaltamaan, karhupa puhalsikin ensin.....

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Castorille, Riikalle, Pyrrhokselle, Oinomaokselle, Ano2:lle, Kumitontulle, Hemulille, Pantalonelle, Taisteluvälineupseerille, aNo:lle, Hep0selle ja Jerelle & kiitos kommenteistanne.

Ano1:

Ja tätä integroitumista ruotsinkielisissä poliittisissa piireissä on vastustettu hampaat irvessä. Jotenkin tulisi mieleen jo termi rasismi. Ehkä ruotsinkielisissä piireissä ajatellaan, että se rikkaus on kaikkea muuta kuin suomalaisuutta, joten ruotsinkieliset ovat jo itsessään rikastuneita, mutta suomenkieliset tarvitsevat apua ulkopuolelta.

Jotenkin vaan uskon, että tavallinen katutason ruotsinkielinen ei halua tätä tuontirikastusta sen enempää kuin suomenkielinenkään. Ehkä RKP:n puoluekoneistoon päätyy vaan vielä tavallista herkemmin elämästä vieraantuneita yksilöitä.

Castor:

Juu, mulla on snorkkeli… Suomalaisissakin vaan löytyy yllättävän paljon ihmisiä, joitten mielestä sopeutumisvastuu on meillä ja vain meillä. Sen sopeutumisen päässä on tietysti se, että me olemme sopeutuneet täydellisesti ja viritämme muijiemme päälle jätesäkkejä. Sitten ei ole enää aihetta loukkaantua. Meinaten, jos tuolla uhoamisella loppuisi kaikki pilapiirtäminen, niin siihenkö se jäisi. Jäljelle jää sanallinen ja perusteltu arvostelu ja sehän se vasta loukkaakin, koska totuus sattuu eniten.

Riikka:

Tuossa olet varmaan oikeassa. Kepun ydinalueilla tämä ei vielä ongelma ole, tosin kunnallispolitiikan kautta maakunnissakin pyritään rikastumaan hyvin monessa kunnassa. Volyymit ovat tietenkin pienempiä. Kiitos linkistäsi. Hyvä kirjoitus.

Pyrrhos:

Termi ”salonkikommunismi” on muuten jostain syystä ollut minulta jonkun vuoden unohduksissa. Vaikka se on tuon kaltaiseen utopistiseen haihatteluun kyllä erittäin osuva. Salonkikommunisti ei työtä tee, mutta mielellään puhuu siitä ja tykkää teettää toisilla. Niillä toisilla, joitten puolesta salonkikommunisti niin mielellään ajattelisi, ja loukkaantuu kun ei saa vastakaikua.

Oinomaos:

Kiitos noista lisäyksistä. Mitenkäs se olikaan, ”internet ei unohda”.

Ano2:

Kun vertaa noita kahta juttua, voi päätellä, että heppu tietää muslimien pinnan alla kuohuvan huomattavasti enemmänkin, mutta hän ei saa suutaan lopullisesti auki, vaan näkee, että sopeutumisvastuu on edelleenkin meillä suomalaisilla.

Kumis: Joo, vapautui kolme päivää sitten. Jäämme seuraamaan häiskän edesottamuksia.

Hemuli: Jos Suomi julkaisisi moisen videon, niin taivaan korkea älämölöhän siitä nousisi. Mutta hyvä, että Ranska reagoi. Tuommoisen videon kyllä näkisin hyvin mielelläni Suomenkin hallituksen julkaisemana. Ja meillä räätälöidyt ”moniammatilliset työryhmät” terrorimatkailijoilta palaajille voisi tietenkin säilyttää, tosin pienellä muutoksella kokoonpanoon. Ryhmä aseistettuja sotilaspoliiseja riittää kyllä.

Pantalone: Kieltämättä fru Henriksson pistää väitteessä hieman mutkia suorksi, mutta tällaista kokelua minäkin kannatn lämpimästi. Kokeillaan vaikkapa kymmenen vuotta ja merkataan tulokset ylös. Siitä muistuu mieleen se legenda sähköamiksesta eli ”Suoritimme määrätyt kytkennät. Savun hälvettyä otimme tulokset muistiin.”

Taisteluvälineupseeri: Tuo tosiasia vaan helposti tuppaa unohtumaan, kun seuraa virallisen Suomen toimia. Se antaa signaalin lampaitten valtakunnasta, joka alistuu loputtomasti.

aNo: Yksityiskoulujen perustaminen estetään sillä, kun säädetään sitä koskeva laki. Ja mitä enemmän utopiakokeilun epäonnistuminen näkyy, sen enemmän löytyy sitä kuuluisaa ”poliittista tahtoa” sen lain säätämiseen. Pekan Porstuan lukemista suosittelen taajaan ja useasti. Se on yksi blogistanin parhaita.

Hep0nen: Meidän suomalaisten kohdalla vaan vertauksena käy se hissukseen kuumenevassa vedessä oleva sammakko, joka ei tajua kiehuvansa hengiltä.

Jere: Niin kuin aikaisemminkin totesin, virallisen Suomen toiminta antaa juuri päinvastaisen kuvan.

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa männäviikolla sain haltuuni ebaystä "heräte"ostoksena tehdyn arabiankielisen koraanin.
Siinä hellävaroen tuplakuplamuoviin ja triplakääreeseen kiedottua pakettia saksilla auki repiessäni aloin pohtimaan nyt uskottoman saastan kourissa likaantuvan opuksen tarjoamaa valtaa; kykenen halutessani saamaan kokonaisen uskonnon edustajat raivoihinsa, miljoonia tappouhkauksia ympäri maailman: kenties jopa kuolonuhreja vaativia mielenosoituksia sharian rakastavassa syleilyssä olevilla alueilla.
Hykertelin.

Ihailin tietyllä tapaa kaunista kalligrafiaa, mutta muistissa on edelleen suomennoksen lukeminen ja se ristiriitainen, sairas ajatusmaailma joka tämän menneiden aikojen sadistisen sosiopaatin ja pedofiilin houreiden pohjalta kootun satukirjan sisältö on; päällimmäiseksi tunteeksi jäi halveksunta.

Nyt 15e hankintani odottaa hyllyssä päätöstä lopullisesta kohtalostaan.
Vähän kuin panttivankina.
Kiristän muslimeita maassani, "Käyttäytykää, tai..!"

Nyt pitää saada pekonia. Tuli kauhea himo. Amerikan pekonille.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Niin. Tuolla kirjalla on hirvittävä voima. Mietin vain sitä, olen miettinyt ennenkin, että saako tuon kirjan ajatukset noitten kansojen edustajat toimimaan noin?Vai onko niin, että jos tuota kirjaa ei olisi kirjoitettu, nuo kansat olisivat joka tapauksessa keksineet jonkun vastaavanlaisen?

Pekoni rulettaa meilläkin.

Becker kirjoitti...

Taas vähän asian sivusta, mutta kuvaavaa.
Saudien TV on "sudannut" Yhdysvaltain Presidentin vaimon kasvot lähetyksessä. Obama oli tervehtimässä Saudien uutta "kuningasta", mutta vaimon kasvoja ei näy. Johtuneekos siitä, että Obaman vaimo ei käyttänyt huivia, mikä sinänsä oli ihan rohkea veto, vai muuten vaan paikallisten nuivasta suhtautumisesta naisiin. Huom! islamilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ja koskapa Saudit ovat USA:n best frendejä, niin tokkopa asiasta sen enempää kohistaan.

https://www.youtube.com/watch?v=yUQgKpI7sbE&x-yt-cl=84924572&x-yt-ts=1422411861

Castor kirjoitti...

Becker, ei muuten ollut huivia Laura Bushilla tai Nancy Pelosilla näiden ollessa Saudeissa. Ei nyt niin ihmeellisen "rohkea" tai poikkeuksellinen veto Obaman vaimolta.

Obaman hallinto kieltäytyy kutsumasta ääri-islamia sen oikealla nimellä, ja Valkoisen Talon tiedotuspäällikkö väläytti, että talebanit eivät ole terroristijärjestö! Jotenkin siellä(kin) ollaan eksyksissä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille ja Castorille & kiitos kommenteistanne. Yleensä ottaen länsimaitten olisi hyvä muistuttaa saudejakin, että meillä naiset ovat ihmisiä, eivätkä irtainta omaisuutta. Pidetäänpä peukkuja että se liuskeöljy valtaa alaa.

Juha kirjoitti...

Hesarin uutisointia: "Suomi tarvitsee vuosittain 34 000 uutta maahanmuuttajaa eli maahanmuuton pitäisi melkein kaksinkertaistua nykyisestä, arvioi Elinkeinoelämän valtuuskunta."

Oma, housunsaumojeni tutinaan perustuva tutkimukseni alustava arvio olisi, että Suomi tarvitsee noin 340 000 maahan muuttavaa nettotyöpaikkaa muualta maailmasta. Ja jo ensi vuoden alusta.

Vasarahammer kirjoitti...

Ykälle sanon, että muistele Tanskan pilakuvakriisiä. Kuvat julkaistiin Jyllands Posten -sanomalehdessä, joka kai vastaa suurin piirtein Aamulehteä Suomessa.

Kesti pitkään, ennen kuin levottomuudet alkoivat. Sinä aikana tanskalainen imaami kiersi Lähi-itää ja näytti siellä pilakuvia. Lopulta Tanska sai koko islamilaisen maailman vastaansa. Tapahtuma vaaransi ulkomailla työskentelevien tanskalaisten hengen ja uhkasi tanskalaisyrityksen bisneksiä islamilaisissa maissa.

Tästä syystä ei kannata kuvitella, että Azizin peitelty uhkaus lepäisi tyhjän päällä. Raivo saadaan tarvittaessa lietsottua ja silloin on Tanskan esimerkin perusteella turha kuvitella, että kukaan tulisi meidän avuksi.

Anonyymi kirjoitti...

Liuskeöljy on joskus tulossa mutta ei heti huomenna.

Olen kummastellut mikä helvetin pakko on ostaa öljyä arabeilta tai muilta muslimeilta. Sitä saa öljyä muualtakin. Niitä ovat esim. Norja, Venäjä, Meksiko, Angola, Equador ja Venezuela joista saa öljyä milloin vaan. Lisäksi on Israel joka on vasta aloittelemassa omaa öljyn ja kaasun tuotantoaan. Israelin suunnitelmissa on öljyputki Kyprokselle ja sieltä Kreikkaan josta edelleen muualle Eurooppaan. Olisi jännä tietää kelpaako iippojen öljy ja kaasu lännelle. Jos kelpaa niin länsi voisi supistaa öljyostojaan arabivaltioista ja Iranista.

Voisi sitä öljyä olla meilläkin. Jos meillä olisi Petsamo niin silloin sen edustalla olisi aluevesi ja talousvyöhyke josta voisi porata öljyä. Tai jos oltaisiin menty jollain 5-10 prosentin osuudella mukaan Norjan öljyhankkeisiin 1960-70-luvuilla...

Anonyymi kirjoitti...

Ennen kuin Muhis perusti islamin, tapahtui jotain. Juha Ahvion pitämän esitelmän mukaan kun Muhis kävi 12-vuotiaana setänsä kanssa Basrassa. Siellä jokin nestoriolainen munkki (nestoriolaiset tuomittiin harhaoppisiksi kirkolliskokouksissa) väitti että tuo Muhis on Jumalan valitsema mies. Lisäksi hän sanoi Muhikselle että varo juutalaisia ja että niitä kannattaa vihata.

Kun myöhemmin neljänkympin tienoilla Muhis näki ensimmäisen näkynsä, hän arveli että on menettänyt järkensä tai että se näky on pirun tekosia. Ihan asialliset päätelmät. Muhis kävi kysymässä joltain harhaoppi-"kristityltä" joka väitti että on se jumalan antama näky.

Miksei Muhis mieluummin konsultoinut esim. jotain juutalaista rabbia tai bysanttilaiskristittyä pappia? Heiltä olisi tullut kai toteamus että joo näet ihan omiasi tai sitten piru juonittelee. Jeesuksen jälkeen ei ole tulossa profeettoja". Oisko islam eli muhamettilaisuus jäänyt perustamatta? Mitä jos Muhis olisikin omaksunut bysanttilaiskristillisyyden?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Juhalle, Vasarahammerille ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Juha: Totta joo. Niin kuin tuossa seuraavan jutun kommenttiosiossa jo totesin, suomalainen vientiteollisuus sekä ulosliputtaa että luukkulaputtaa toimintaansa jatkuvasti. Menetetyt työpaikat ovat juuri niitä nettoveronmaksajien työpaikkoja. Eikä niitä paikata jollain kuvitellulla maahanmuuttajareservillä.

Vasara: Muistanpa hyvinkin ja eikös sillä imaamilla ollut näytettävänään sillä Lähi-idän kierroksellaan vielä ihan muitakin kuvia, kuin mitä Jyllands Postenissa julkaistiin? Koko avohärdelli oli ihan tietoisesti suunniteltu. Ja niitä avohärdellejä saadaan kyllä aikaan jatkossakin. Loukkaantumiselle löytyy aina syy, jos halutaan loukkaantua.

Vieras:

Viesti 1: Varmaankin yksi syy on se, että riippuvuutta Venäjän energiasta ei sattuneesta syystä haluta yhtään lisätä. Tuosta Israelin öljyntuotannon aloittamisesta on muuten jostain syystä uutisoitu aika vähän, vaikka asiahan ei millään muotoa yhdentekevä ole. Meillä ei ole Petsamoa, joten sen mukaan on pakko elää. Harmin paikka, mutta ei sille minkään voi.

Viesti 2: Tämä on teologista spekulointia, jonka kommentointiin ei minulla tietämys riitä.

Juha kirjoitti...

Joo. Historiaa tonkimalla huomasin, että mm. Tampereen teollisuuspohja polkaistiin käyntiin tekemällä siitä ns. vapaakaupunki (wikipedia). Investoinnit ulkomailta houkuteltiin kylmästi verovapaudella ja sehän toimi. Taikatemppu, mikä nyt tarvitsisi tehdä, on päivittää Suomen kansainvälisiä sopimuksia, jos ne estävät tempun toisinnon.

Kumma, jos ei alkaisi tehtaita+pajoja syntymään, jos on luotu todella edullinen alusta kansainväliselle rahalle - joka kuulemma on todella liikkuvaista sorttia. Vanhojen toimijoiden rutinat voidaan kuitata antamalla niiden uusille investoinneille yhtäläiset edut. Kun kerran on halvempaa tehdä kaukana ja rahdata puolen maapallon kautta tänne, niin luulisi verovapaasti kannattavan tehdä vähän lähempänäkin.

Maahanmuuttoon liittyen, tämmöinen vapaakaupunki saattaa luoda ihan aidon työvoimapulan, joka rajoittaisi kasvua - silloin tarvitaan työpohjaista muuttoliikettä yli rajojen...

Jostain kumman syystä en ole havainnut uutisoinnissa tämän kaltaista ratkaisua rasismiin ja mamujen+kantisten työllistymisongelmiin. Samalla halukas kantaväestökin työllistyisi ja näkisi oikean tarpeen moniosaajille.

Tämä tästä uutishavannoinnista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Juha. Tuo voisi olla tietysti yksi vaihtoehto. Tietysti kun Suomi on korkean verotuksen ja korkean sosiaaliturvan maa, niin eihän tuosta tulla edes vakavasti keskustelemaan. Mutta tuossa vaihtoehdossa saattaisivat alkaa firmoille kelpaamaan myös ne yli 40-vuotiaat suomalaiset työttömät, joille ei tarvitse opettaa niin kieli- kuin ammattitaitoa. Kotouttamisesta nyt puhumattakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Jos ostaa öljyä arabeilta sen takia ettei tarvi ostaa Venäjältä, eikö se ole sitä että ajaa pirun pois belsebuubin avulla? Tai jos ostaa öljyä Venäjältä ettei tarvi ostaa arabeilta, sama tilanne silloinkin.

No saa sitä öljyä noista muista mitä ylempänä sanoin, miksei niistä sanota mitään. Iippojen öljystä ei tiedetä mitään kuten on käynyt ilmi. Tietääkö joku esim. Angolan öljystä mitään? Angolasta voisi ostaa öljyä silläkin perusteella että siellä ei tykätä rauhanuskonnosta.

Anonyymi kirjoitti...

Jos nuo ovat kurdeja niin miksi ne eivät vaadi tukea niille kurdeille jotka sotivat ISIS/ISIL:iä vastaan? Tai, mikseivät he mene paikan päälle ja liity peshmerga-joukkoihin? Jos ulkomailla olevia kurdeja liittyy noihin niin ehkä heillä on suurempi halu pysyä joukoissa eikä palata takaisin.

Jos vertaa niihin muslimeihin jotka ovat liittyneet ISIS/ISIL:iin mutta ovatkin palaamassa. Sitä palaamista olen ihmetellyt. Eikö se touhu huvitakaan? ISIS/ISIL on semmoinen että jos siihen liitytään niin siitä ei niin vaan lähdetä pois, ainakaan hengissä. Joten jos joku palaa niin miksi? Oliko se "määräaikainen työsuhde" jota ei jatkettu? Vai onko ISIS/ISIL antanut heille toimeksiantoja niille jotka ovat palaamssa tai palanneet. Tarkoitan toimeksiannolla "loman" pitämistä jonka jälkeen palaa ISIS/ISIL:n luo uusimmat sosiaalituet mukanaan. Samaan aikaan "lomalla" harjoitetaan värväämistä, rahojen hakemista, tarvikkeiden hakemista, tiedustelua, sodan levittämistä uusille alueille...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras.

Viesti 1: Juu, onhan se. Vaan tilanne lienee se, että Suomella ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa juuri varaa ylpistellä. Kun sitä öljyä kumminkin tarvitaan. Itse näkisin, että tuulivoimaan sijoitetut hukkarahat pitäisi kerralla lopettaa ja satsata turvevoiman kehittämiseen.

Viesti 2: Minä olen jonkun verran ollut tekemisissä kurdien kanssa ja sanoisin, että ei heidän mielenliikkeistään oikein länsimainen ota selvää.

Tuosta ISIS-veikkailustasi totean, että voihan se olla aivan mahdollista. Ei sieltä varmastikaan lasketa takaisin länteen sillä perusteella, että ei mua huvita enää.