tiistai 22. marraskuuta 2016

JOTAIN IHAN MUUTA XLIV

eli pikku-Ykä ja Kekkonen

Sellainen ihminen, joka ei ole elänyt 1970-luvun Suomessa ei voi mitenkään ymmärtää, minkälainen merkitys nimellä Urho Kekkonen  tai lyhenteellä UKK silloin eläneille ihmisille oli ja tietyllä tavalla on vieläkin, ainakin siellä jossain muistin piilotetuissa lokeroissa. Sinänsä tavalliset ihmiset eivät juurikaan käyttäneet sanaa Kekkonen vaan pitkäaikainen presidenttimme oli tietysti kansalaisille tuttavallisemmin Urkki. Kaikkien tuntema ja silti mystinen Urkki, jonka ympärille rakennettiin Suomen mittakaavassa melko ainutlaatuinen henkilöpalvonnan kultti.

Pikku Ykä hahmotti Urkin olemassaolon ja kaikkivoivan vallan sekä äärimmäisen osaamisen ensimmäisen kerran joskus 1970-luvun alussa, samoina aikoina kun Suomi siirtyi suomettumisensa synkimpään vaiheeseen ja pienelle pojallekin hahmottui nopeasti sen ajan varsin skitsofreeninen tilanne. Eli pikku-Ykälle tehtiin selväksi että hei Ykä, nythän on nimittäin niin, että me ollaan tuon Neuvostoliiton kanssa niinku ihan ekaks parhaita kavereita. Tai no, me ollaan sitä vaan noin niinkun paperilla ja yleisissä puheissa. Tosiasiassa se on aika vaarallinen häiskä se Neuvostoliitto eikä ollenkaan niin mukava kuin esmes Näin Naapurissa ja Maailma Ja Me selittää. Se on vaarallinen,  sitä pitää varoa eikä sitä saa laskea liikaa iholle. Mutta esmes koulussa ei sun Ykä kannata sanoa tuota ääneen, vaan olla vahvasti sitä virallista mieltä että Suomi ja Neuvostoliitto on siis ihan oikeesti niinku ihan ekaks parhaita kavereita.

Jos pikku-Ykä olisi osannut silloin englantia niin sen kielen osuva lyhenne WTF olisi käynyt hyvin paikalleen, mutta niitä samoja aikoja Ykälle selvisi sekin helpottava tieto että ei siitä Neuvostoliitosta tartte kumminkaan sillai välittää eikä olla ensinkään huolissaan sillä meillä on Urkki joka pitää huolen että me saadaan olla siltä rauhassa ja me voidaan käydä sen kanssa vielä edullista ja meitä hyödyttävää kauppaakin. Joka tuo niitä työpaikkojakin. Työtä työtä työtä tehdään jotta jotta leipää syödään. Urkki käy metsällä ja kalassa ryss… anteeks siis neukkujen kanssa, ryyppää ne saunassa lauteitten alle ja sillä viisiin hommat suttaantuu ja me voidaan myydä edelleenkin bulkkitavaraa neuvostokansalle joka ostaa ne priimana. Kun ei niillä parempaakaan ole. On se vaan tolkuttoman hyvä että meillä on tuo Urkki. Muutenhan me oltaisiin ihan lirissä.

Ja siltähän se tilanne tietysti pienen pojan silmissä näytti ja samoin ajatteli suurin osa aikuisistakin. Toisin sanoen likimain kaikki. Meidän Urkki oli presidentti, joka hoiteli ulkomaansuhteet. Tietysti yksin ja ominpäin ettei siinä päässeet vaan mitkään tunarit välistä sähläämään ja asioita sotkemaan. Meidän Urkki oli myös presidentti, joka piti maassa sisäisen kurin ja järjestyksen ja sitä myötä vakauden ja hyvinvoinnin. Mikään olennainen ei tapahtunut ilman Urkin lupaa ja hyväksyntää. Runnoihan se Urkki sen hätätilahallituksenkin kasaan kun kansalaisia oli liikaa työttöminä. Se työttömien määrä muuten silloin oli muistaakseni 60.000, eli nykypäivään verrattuna tilannehan oli aivan erinomainen mutta hätätilana sitä silloin pidettiin mikä puolestaan kertoi että ehkä valtiovalta silloin aivan oikeasti ajatteli kansalaisiaan. Nykyisin suomalainen työtön ei ole hätätilahallituksen aihe vaan merkityksetön tilastoluku. Kuolis pois joutavana kuleksimasta. Mutta Urkki ajatteli tavallisia suomalaisia. Kansalaisen oli hyvä olla ja elää Urkin isällisen ja turvallisen johdon alla.

Näin jälkeenpäin ajatellen isolle Ykälle on epäselvää että onko missään maailman maassa oltu koskaan samanlaisessa tilanteessa kuin sen ajan Suomessa. Suomihan oli tosiasiallisesti diktatuuri, jossa absoluuttista valtaa piti Urho Kaleva Kekkonen. Tilanne itse asiassa tiedostettiin oikein hyvin alemmissakin kansankerroksissa mutta siitä huolimatta Kekkosen diktatuuri oli äärimmäisen suosittu eikä sitä oikeastaan pidetty varsinaisesti diktatuurina tai ainakin sen alaisuudessa oltiin aivan vapaaehtoisesti. Tavalliselle tallaajalle Kekkonen oli vaan yksinkertaisesti koko kansan Urkki. Mahtava ja maaginen mies. Ensimmäinen Kansalainen. Diktaattori, joka ei tarvinnut väkivaltakoneistoa turvatakseen asemaansa. Sekä kansan luottamus että pelätyt myllykirjeet riittivät ja pystyihän Kekkonen halutessaan tuhoamaan häntä vastustavan ihmisen uran. Vain muutama sitkeä  ja tarpeeksi karismaattinen hahmo kuten Vennamo, Junnila ja Ehrnrooth panivat hanttiin ja silti säilyttivät uransa. Muut mylly jauhoi hiljaiseksi.


Muista diktaattoreista poiketen Kekkonen oli niin suosittu ja kansanläheinen tai ainakin sellaiseksi mielletty että joskus vuonna 1975 joku perhelehti (muistin mukaan Apu) julkaisi sivuillaan Urkki-paperinukkesarjan jossa Urkki oli piirretty ihan rehellisesti ja peittelemättä munasillaan. Normaalidiktatuurissa moinen tempaus olisi todennäköisesti tiennyt niin piirtäjälle kuin julkaisijalle kuulaa ottaan, mutta Suomessa ei siitä noussut edes kohua. Sen sijaan on melko mahdotonta kuvitella että joku pieni saksalainen tyttö olisi 1930-luvulla sovitellut vaatteita paperisen nakupelle-Hitlerin päälle.

Kekkonen oli läsnä kaikkialla. Ilman että hänen tarvitsi tehdä itseään sen kummemmin tykö. Sen teki niin Yleisradio kuin populaarikulttuuri hänen puolestaan esittäen hänet aina positiivisessa valossa ja tehden hänestä elämää suuremman hahmon. Kekkonen jos mikä oli pop. Vaikka ei oltukaan ihan varmoja kuinka Kekkoselta itseltään kävisi rock´n´roll, niin kuin Suomen Talvisota-yhtye mietti kappaleessaan Kekkonen-Rock. Kekkonen solahti kuin itsestään asioihin, mihin hän ei varsinaisesti edes liittynyt. Esimerkiksi Veikko Huovisen kirjassa Rasvamaksa kävi liettualaisen metsänvartija Anaksimandros Hyrkäksen luona vierailemassa henkilöt Urhas Kekanenas ja Veikas Huovinenas. Ja pop-tähti Freeman osallistui vuonna 1976 Syksyn Sävel-kisaan kappaleellaan Osuuskaupan Jane, jonka hän aloitti:

Olen tavallinen rento Reino
Romppaselle töitä teen
Lempilukemista Leinon Eino
Uskon Jumalaan ja Kekkoseen


Meidän pikkupoikienkin mielestä Urkki oli äärimmäisen kova jätkä. Hän oli aina ollut äärimmäisen kova jätkä. Hän tulisi aina olemaan äärimmäisen kova jätkä. Se vaan jäi meille nyrkillätapettaville epäselväksi että mikä itse asiassa oli tehnyt Urkista niin kovan jätkän? Kun sitä ei kukaan kertonut eikä sitä uskallettu eikä rehellisesti sanoen edes älytty kysyä. Oliko Urkki tehnyt suuria sankartöitä jossain aikaisemmissa vaiheissa ja ansainnut siten kannuksensa? Vai oliko Urkki ollut kova jätkä jo syntyessään? Oliko hän Lepikon Torpassa ryöminyt oma-aloitteisesti ulos äidistään, katkaissut itse napanuoransa, laittanut ne tutut 1970-luvun tv-silmälasit nenälleen ja tuuminut että ”I must go, my people need me”?

Sitä ei koskaan kerrottu. Ja miksi olisikaan, kun ei kerran kysytty. Oli vaan yhteinen mielikuva että ammoin Urkki, edelleen Urkki, jatkossakin Urkki. Myöhemmissä elämänvaiheissa isommalle Ykällekin kävi selväksi että 1970-luvun alussa kansakunnan totaalisen ikonin aseman saavuttanut Kekkonen oli itse asiassa vielä joskus viitisentoista vuotta aikaisemmin ollut varsin vihattu mies eikä suinkaan mikään yhteinen kansakunnan isä. Silloin vielä muistettiin Kekkosen rooli sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä eikä mitenkään hyvällä. Isä-Perskelekin kertoi aikanaan saunassa törpötellessä Ykälle, että kun Kekkonen voitti vuoden 1956 presidentinvaaleissa K-A Fagerholmin kaljupäisen hiuskarvan mitalla oli Fagerholmia kannattanutta Isä-Perskelestä vituttanut kuin nykyistä egohumanistia Hillary Clintonin hävitessä. Tosin Isä-Perskeles ei ollut osoittanut vitutustaan rääkymällä ja riehumalla. Sivistyneet ihmiset osaavat hävitäkin sivistyneesti. Siinä mielessä sivistys näyttää ottaneen nykypäivinä edistyksellis-humanistista takapakkia.

Seuraavissakaan presidentinvaaleissa vuonna 1962 ei Kekkonen ollut suinkaan mikään ikonisoitu meidän Urkki, vaan hänet yritettiin apinan raivolla syrjäyttää ns. Honka-liiton voimalla. Mutta sitten tuli Noottikriisi ja Honka vetäytyi. Pelasiko Kekkonen Moskova-kortin, pelasiko sen Moskova itse vai lyötiinkö kortit pöytään kimpassa? Se jää varmaan ikuisesti selvittämättä. Lopputulos oli kuitenkin se, että Kekkonen sinetöi valtansa eikä häntä enää yritetty syrjäyttää. Vuoden 1968 vaaleissa kokoomus sentään laittoi vastaehdokkaaksi Matti Virkkusen mutta Kekkonen vei selvän voiton. Muut valtapuolueet olivatkin jo Kekkosen takana.


Siinä vaiheessa kun Ykä alkoi jostain jotain hahmottaa eli ajan kääntyessä 1970-luvulle oli Kekkonen jo niin itsestäänselvä kansanisä – ja sitä myötä jo uransa aloittanut tai juuri aloittava diktaattori – että hänestä oli tullut The Urkki, jota ilman kansakunta ei pärjää tai ainakaan se ei uskonut pärjäävänsä. Ja näinhän uskoi Ykäkin. Tämähän tapahtui loppujen lopuksi varsin nopeasti, ja isompi Ykä miettii aika ajoin että mikä sen sai aikaiseksi. Oliko kyse Kekkosen kiistattomasta Tamminiemen kokoisesta karismasta? Karismasta jota ruokittiin niin huhuilla kuin uutisilla Kekkosen kovasta niin fyysisestä kuin naiskunnosta sekä ryyppäämiskyvystä. Jostain syystähän 1970-luvulla oli tärkeää muistuttaa vähän joka tuutista että yli seitsemänkymppisellä Kekkosella on vielä 35-vuotiaan miehen kunto. Niin kuin asia loppulaskussa presidentille niin kauhean olennainen olisi.

Varmaankin Kekkosen asemaan vaikutti noitten seikkojen lisäksi myös silloinen media joka ei Urkkia arvostellut ja joka teki hänestä sankarihahmon joka hiihti, urheili, vaelsi, metsästi, kalasti, kiipesi piru vie palmuunkin ja vielä siinä sivussa johti maata kahden vihamielisen blokin välissä pitäen sen hengissä sisäisesti suurin piirtein yhtenä kappaleena. Ehkä kyse oli myös sellaisesta tavallisten kansalaisten kollektiivisesta ajattelusta että näin vaan on hyvä ja oikein eikä siihen sen kummempaa syytä eikä selitystä tarvinnut. Jotkut asiat vaan olivat niin kuin ne olivat. Joka tapauksessa tunne oli aito ja Urkki oli silloin oikeasti meidän kaikkien Urkki.


Niinpä, kun elettiin vuotta 1973 ei niin Perskeleen kuin juuri monessa muussakaan perheessä pahemmin olkapäitä kohautettu kun eduskunta mäjäytti 5/6-enemmistöllä pöytään poikkeuslain jonka perusteella vuoden 1974 presidentinvaalit jäävät pitämättä ja Kekkosen kautta jatketaan automaattisesti vuoteen 1978. Ykän muistojen mukaan asiasta lähinnä tuumittiin, että no ihan hyvä, piruakos noita vaaleja aina pitämään kun Kekkonen me valittaisiin joka tapauksessa. Olihan ainakin mukulaväestön keskuudessa Kekkosesta tullut erisnimen lisäksi myös yleisnimi eli meillä oli Kekkonen ja muilla mailla on sitten omat kekkosensa mutta meidän Kekkonen on paras kekkonen. Presidentinvaalit olivat muutenkin aika tylsiä ainakin siihen aikaan ja Syksyn Sävel, Miss Suomi-kisat, Euroviisut, Spede-Show ja lauantai-illan Pätkis viihdytti enemmän. Kyllä niitä muuten sitten katsottiinkin. Kun muuta viihdetarjontaa ei pahemmin ollut.

Isompi Ykä tuumii näin kymmeniä vuosia myöhemmin että ehkäpä tuo poikkeuslakiasia olisi sittenkin pitänyt ottaa vähän vakavammin. Kustiinhan siinä demokratiaa suoraan muroihin ja vahvistettiin Kekkosen diktatuuri. Eikä poikkeuslain syy ollut sen kummempi kuin se, että Kekkonen oli itse ilmoittanut että voi hän jatkaa presidenttinä mutta vaaleihin hän ei enää viitti ruveta. Yksi mies saneli asian eikä sitä kyseenalaistettu. Poliittinen johto ei halunnut luopua Kekkosesta varsinkin kun tärkeät EEC-neuvottelut olivat menossa mutta vuonna 1972 ei poikkeuslaki saanut vielä tarvittavaa kannatusta.

Liekö sitten sattumaa, että syksyllä 1972 tapahtui kuuluisa Zavidovo-vuoto, jonka jälkeen tarvittava kannatus yllättäen löytyikin. Pikku-Ykälle Zavidovo-vuoto ei ollut kovin merkittävä, sillä sen ajan Ykälle vuoto tarkoitti jotain, mihin tarvitaan putkimiestä ja niinpä pikku häiskää vähän ihmetyttikin että minkä ihmeen takia moisesta vuodosta puhutaan koko ajan uutisissa.

Ei pikku-Ykä oikein iljennyt kysyä isä-Perskeleeltäkään. Varsinkin kun se ryökäle oli aikaisemmin hassuttanut. Perskeleillä oli meinaten käynyt aikaisemmin kylässä vieraita ja ne olivat katsoneet sitä Kahdeksan Surmanluotia-elokuvaa televisiosta. Pikku-Ykä oli kysynyt että mitä se oikein on se pontikka mistä tuossa pätkässä niin paljon puhutaan ja siitä mesotaan. Ja isä-Perskeles oli sanonut että se on semmosta hevoskärrien pyöriin ja akseliin laitettavaa voiteluainetta. Pikku-Ykä oli todennut että aha, okke, ja lähtenyt puuhaamaan omiaan. Vähän ennen Zavidovo-vuotoa oli sitten kavereitten kanssa jutellessa käynyt ilmi että pontikkaa käytettiin kyllä ihan muihin tarkoituksiin. Voiteluun ehkä kylläkin, mutta sisäisesti. Toinen asia mikä Zavidovosta lähinnä jäi mieleen oli se, että ne neuvostomalliset karvahatut oli kyllä pikkusen ylimitoitettuja. Ainakin jos niitten kanssa mennään metsälle. Mitenkä sitä pystyy tähtäämäänkään kun tommonen härvänlärpäke roikkuu silmillä?


Ja tähän väliin voisikin sitten vetäistä Kekkosen ajalla tunnetun Voimasavuke Bostonin:


Ja ettei tupakin jälkeen henki haisisi niin sen jälkeen kannattaa heittää huuleen miehiin menevä ja naisiin tehoava Ajax-pastilli:


Sitten Kekkoslovakiassa leikattiin vuosi 1975 ja meille vyöryi Suuri ja Mahtava ETYK. Eli Helsingissä järjestetty Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi ja voi  jumankekkonen se oli meille suomalaisille iso juttu. Niin meille ainakin kerrottiin ja siihen mitä meille kerrottiin me toki uskottiin. Helsinkiin tulivat ne isoimmat kihot niin Euroopasta, Neuvostoliitosta kuin Yhdysvalloista. Yleisradio näytti suoraa lähetystä kun presidentit ja pääministerit lensivät vuoronperään Helsinki-Vantaan lentokentälle. Neuvostovaltuuskunta tuli tyylinsä mukaan junalla ja luonnollisesti Brezhneviä vastassa oli koko kansan Urkki:


Tavallisen kekkoslovakialaisen ja luonnollisesti myös pikku-Ykän näkökulmasta se homma meni sillä lailla että maailmalta tuli huippujohtajia tänne Helsinkiin kun ne eivät osaamattomuuttaan oikein saaneet keskenään sitä rauhaa aikaiseksi ja aina oli sellainen pelko päällä että pian pannaan oikein aktiiviseksi ydinranttaliksi. Ja sehän on pahaksi kaikille sillä siinä ihminen kuolee, koska se menettää henkensä. Päättäjähäiskät tulivat sitten Helsinkiin asiasta tehden ja porukalla tapaamaan meidän Urkkia ja kuulemaan hänen viisauttaan ja Urkki sitten vähän lateli madonlukuja ja väänteli rautalankaa ynnä opetti suurvaltojen johtajia elämään ihmisiksi joten niin saatiin syntymään se kuuluisa Helsingin Henki ja taattiin rauha pysyvästi. Ilman Urkkia olis jäänynnä sekin syntymättä. Niin me ainakin itse uskottiin.

No, eihän se sitten tietenkään ihan sillä lailla mennyt ja itse asiassa koko kinkereissä sovittiin pysyvästi Euroopan kahtiajako mutta kun sitä nimitettiin onnistumiseksi niin tokihan se oli sitä. Ja Suomihan oli suomalaisten mielestä ilman muuta koko maailman huulilla kun Suomessa kerran pannaan Eurooppa kuntoon ja sota piiloon piironginlaatikkoon, pannaan laatikko lukkoon ja heitetään avain huitulanhelvettiin. Tosin kyllähän senkin asian kohdalla tilannetta voidaan verrata vuoden 2016 jenkkifutiksen Super Bowliin josta lajia seuraavat jälkipolvet muistavat kyllä että sen voitti Denver Broncos mutta se, että se järjestettiin Kalifornian Santa Clarassa pitääkin sitten tarkistaa wikipediasta kun ei muuten muista.

Mutta yhtä kaikki, Urkki pani asiat kuntoon ja Suomi oli maailman keskipiste. Ainakin meidän Urkkiin uskovien suomalaisten mielestä. Eikä muulla Kekkoslovakian hallintoalamaisille ollut niin väliäkään. Suomi ja ennen kaikkea Urkki hoiti homman himaan.

Siirryttiin sitten vuoteen 1978 jolloin Kekkonen päätti vielä kertaalleen suostua jatkamaan presidenttinä ja vielä ihan oikeitten presidentinvaalien kautta. Tälläkään kertaa ei voitu puhua varsinaisista vaaleista siinä mielessä kuin ne nykyään mielletään sillä niin SDP, Kepu, Kokoomus, SKDL, RKP ja silloin vielä puoluekartalla olleet liberaalit olivat Kekkosen takana ja Urkki sai 259 valitsijamiestä kolmestasadasta. Koiranleuka vuodesta 2016 saattaisi tietysti sanoa että tämähän vastaa täysin nykyistä monikultturismin eduskuntakannatusta ja olisi siinä totta kai aivan oikeassa mutta pitäydytään nyt vuodessa 1978.

Selvää settiähän ne vaalit olivat alusta pitäen mutta mieleen jäi ainakin näin jälkeenpäin tietty vastenmielisyys siitä ilmiöstä joka esiintyi pikku-Ykän mielestä suomalaisissa vaaleissa ensimmäistä kertaa ja joka on sitten toistunut varsinkin nykyaikana jatkuvasti. Niin median kuin valtapuolueitten suhtautuminen vastaehdokkaisiin eli kristillisten Raino Westerholmiin, SMP:n Veikko Vennamoon, Perustuslaillisten Ahti M. Saloseen ja SKYP: n Eino Haikalaan oli huvittunut ja avoimen pilkallinen eikä sitä millään muotoa peitelty. Sitä voisi sanoa eräänlaiseksi poliittiseksi koulukiusaamiseksi jonka mediamme hallitsee nykyisinkin erittäin hyvin. Muistin mukaan pilkallisuus levisi tavallisiin kansalaisiinkin ja ajatusmaailma oli sellainen että jos nuo vastustaa Urkkia niin pakkohan niitten on olla vähän kaheleita. Siihen uskottiin sitä sen kummemmin kyseenalaistamatta. Oli yksi totuus, johon kuului uskoa. Sama ilmiö on toistunut sitten 2000-luvulla. Vallitsevaa totuutta ei saa kyseenalaistaa oli sen nimi sitten Kekkonen, YYA-liturgia, monikultturismi tai federalismi. Seuraavassa videopätkässä näkyy ääntenlaskentaa 1978 vaaleissa ja samalla ehkä realisoituu sen ajan poliittisten vaihtoehtojen määrä:


Näistä vaaleista ja niitten muistelemisesta jäi hieman paha maku suuhun, joten se kannattaa ehkä huuhdella pois peltimukillisella maittavaa teetä:


Koko 1970-luvun loppupuolen ajan jaksettiin mediassa mainostaa kovakuntoista Urkkia. Urkki nostaa penkistä montasataaviiskyt kiloa, hiihtää tunturissa kolmekymppiset jätkät puhki ja opettaa Lasse Virenille oikeaa hapenottotekniikkaa. Myöhempien sukupolvien häiskät saattaisivat ihan asiastakin kysyä että hei, toi heppuhan oli melkein kahdeksankymmentä. Menikö tuo teille ihan oikeesti läpi? Johon voidaan vastata, että kyllä, kyllä se meni läpi. Siihen uskottiin. Kyllähän Kekkosen kunto ja terveydentila oli laskenut kuin lehmän häntä mutta valtiollinen Yleisradio piti tarkan jöön siitä, mitä kansalaisille näytettiin ja silloin kansalaiset uskoivat sen, mitä heille opetettiin. Mitään vaihtoehtomediaa ei siihen aikaan ollut. Eikä välineitä sen ylläpitämiseen.

Pikku-Ykä huomasi ensimmäisen merkin siitä ettei Urkilla ollut ihan kaikki kunnossa kun Urkki otti vastaan presidentinlinnan parvekkeella erittäin suurta onnittelevaa kansalaisjoukkoa joka huusi kovaa ja toistuvasti ”Urkki! Urkki! Urkki!” ja piti sitten kiitospuheen. Kekkosella oli ne kuuluisat 1970-luvun televisiosilmälasit silmillään mutta hän vaihtoi paperia aina muutaman sanan jälkeen. Pikku-Ykä tuumaili että onpa tuo lähinäkö mennyt Urkilla huonoksi.


Sen kummempia johtopäätöksiä ei Ykäkään tehnyt ja kulissi kesti aina vuoden 1981 syksyyn saakka jolloin alkoi tihkua tietoja siitä että Urkki on huonossa kunnossa. Vaikka ennakkotietoja siis oli, niin siitä huolimatta 27. 10. 1981 Suomen valtakunta pysähtyi. Kekkonen oli terveydentilansa vuoksi estynyt hoitamaan presidentin tehtävää. Sen päivän uutislähetys ei käsitellyt mitään muuta aihetta lukuunottamatta säätiedotusta lähetyksen lopussa. Ei siitä ilmoituksesta mitään varsinaista paniikkia syntynyt, mutta uutislähetyksessä haastateltiin vakavia ihmisiä, tavallisia kansalaisia jotka miettivät että kuinka tästä eteenpäin. Kuinka jatkaa elämää ilman Urkkia? Huoli oli aito, oikea ja todellinen. Oltiin epävarmoja. Urkin valta oli kestänyt neljännesvuosisadan, siihen oltiin totuttu eikä siitä oltaisi haluttu luopua. Kansakunta alkoi luonnollisesti etsiä tilalle uutta kansanisää ja löysi sen Mauno Koivistosta. Urkin tilalle tulisi Manu. Manun aika on tietysti oman tarinansa aihe ja eihän hän mikään The Kekkonen ollutkaan.

Viisikymppinen Ykä miettii edelleenkin Kekkosta, jota hän on vuosikymmenten jälkeen oppinut nimittämään Kekkoseksi, ei enää Urkiksi. Oliko Kekkonen lintu vai kala? Oliko Kekkonen suuri suomalainen isänmaallinen sankari joka teki kaikkensa maansa ja kansansa eteen? Vai oliko hän häikäilemätön opportunisti joka käänsi takkia tarpeen tullen ja sai siitä lopulta palkinnon Suomen historian ainoana diktaattorina?  Oliko hän jopa Neuvostoliiton agentti, niin kuin joillain tahoilla väitetään?

Ykällä ei ole siihen ratkaisua eikä selvitystä. Mutta täällä hotellin respassa tuumitaan, että ehkä yksinvaltiaan aseman saanut Kekkonen ajatteli silloin 1970-luvulla sitä, mitä siihen aikaan useat ihmiset ajattelivat. Että Kylmän Sodan tulee voittamaan Neuvostoliitto. Ja sitä myötä Suomikin tulee aikanaan siirtymään neuvostokomentoon. Ehkä Kekkonen halusi totuttaa suomalaiset siihen ajatukseen suosimalla vasemmistolaisia erityisesti yliopisto- ja kulttuurimaailmassa. Ehkä hän halusi jonkun Kristiina Halkolan myötä opettaa suomalaisia väistämättömään tulevaisuuteen. Kirjoitin siitä vaihtoehdosta aikanaan fiktion TapaaminenTamminiemessä.

Joka tapauksessa on selvää, että silloin pikku-Ykän 1970-luvulla Kekkonen toi maahamme tietyn vakauden, turvallisuuden tunteen ja uskon tulevaisuuteen. Voi olla, että sen sai Kekkosen puolesta aikaan kovasti vetävä vienti Neuvostoliittoon. Kaikki, mitä Suomesta sinne vietiin, meni kaupaksi priimana.

Koska Ykä oli Kekkosen lapsia niin hän jäi kaipaamaan vahvaa presidenttiä. Voi sanoa, että diktatuurin jatkumista. Onneksi 1990-luvulla, kun presidentinvaaleista siirryttiin valitsijamiesvaalien sijasta suoraan kansanvaaliin presidentin valtaa olennaisesti vähennettiin. Mikä oli tietysti viisas päätös. Ajatellaan sitä, jos Tarja Halosella olisi ollut Kekkosen valta. Tietysti voi sanoa, että vaikka Halosella olisi ollut vastaava valta, niin Kekkosen karismaa hänellä ei kuitenkaan olisi ollut. Karisma ja Halonen kun eivät kerta kaikkiaan ole synonyymejä.

Kekkosen jälkeen alkoi uusi aika ja sen uudet symbolit. Ykälle ja Ykän kavereille sitä eivät edustaneet Koivisto eikä myöskään Brezhnev/Andropov/Tshernenko-hautajaisnonstopin jälkeen valtaan tullut Mihail Gorbatshov. Uutta aikaa edusti vhs-videonauhuri, joka moninkertaisti nuoren miehen viihdetarjonnan määrän. Perskeleille sitä masiinaa ei hankittu ennen kuin 1980-luvun puolenvälin jälkeen mutta sehän ei ollut ongelma, sillä paikallisessa videovuokraamossa sai vuokrattua sellaista salkkumallista videonauhuria jota vuokrattiinkin sitten melko ahkerasti. Ensimmäisenä tuli tietysti katsottua sillä masiinalla takuuvarmat James Bondit. Siihen aikaan kun niitä ei näkynyt joka hemmetin kanavalla jatkuvina uusintoina. Ja niitä kanavia oli edelleenkin kaksi.

VHS-nauhurin myötä päädyttiin tietysti tilanteeseen että joku tunsi jonkun joka tunsi jonkun ja sitä myötä jätkäporukan kanssa päästiin katsomaan Suomessa silloin kiellettyjä elokuvia niin kuin Texas Chain Saw Massacre ja Evil Dead. Onhan selvää, että ainoa oikea tapa katsella kyseisiä klassikoita on katsella ne VHS:n kautta kopion kopion kopiona, niin että puolet elokuvasta näkyy mustavalkoisena ja neljäsosasta ei saa mitään selvää. Myöhemmin parempilaatuisina kopiona nähdyt samat pätkät eivät tuntuneet enää niiltä oikeilta.

Niin että kai siinä kävi niin, että Ykän Kekkosen aika päättyi videolla nähtäviin ja isolla jätkäporukalla katsottuun örinään ja verenroiskeisiin. Ja sitten alkoi Koiviston aika. Mutta sehän on jo eri tarina se.


35 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Kekkosen ongelma oli se ettei hänellä ollut mitään arvoja tai moraalista perustaa. Kaikki kävi mikä edisti hänen omaa etuaan. Jis kansan etu kulki samaan suuntaan niin hyvä. Yleensä ei.

Itse muistan miettineeni miten niin vaikutusvaltainen ihminen ei ole sen rikkaampi. Nyt tajuan että se oli samanlaista rikkautta kuin Putinilla tai Paavilla: he hallitsevat mutta eivät omista.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi Kekkonen oli niin "moraaliton" että vallallaan sai Rautaruukin perustettavaksi Raaheen, muuten Rautaruukki olsi perustetu Hankoniemeen tai jonneki muualle eteläsuomen alueelle, ..

-jpt-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kumikselle ja jpt:lle & kiitos kommenteistanne.

Kumis: Kallistun kannallesi. Olihan mies opportunisti joka haistoi tuulet ja käänsi takkinsa sujuvasti. Ja totta muuten tuo, että käsittääkseni hän ei kehittänyt itselleen mitään diktaattorityyppistä miljardiomaisuutta. Ehkä hän ajatteli, että taloudelliset tarpeet saattoi tyydyttää, mutta valta on huumeena se, josta ei saa koskaan tarpeekseen. Onhan kirjoitettu, että hänen kuntonsa romahti vuonna 1981 kun Koivisto panikin hanttiin eikä suostunut eroamaan. Ajatus totaalisen valta-aseman menettämisestä saattoi romahduttaa terveydenkin lopullisesti.

jpt: Tuon lisäksihän Kekkosen aikaan perustettiin Outokumpu Oy:n terästehdas Tornioon ja tehtiin ne kuuluisat Kainuun tietyöt. Sinänsä en tiedä, missä Rautaruukin tehdas olisi hyödyttänyt Suomea eniten. Se oli aluepolitiikkaa, josta kiittävät tietysti ne, joita se hyödytti ja se on täysin ymmärrettävää. Kekkosessa oli puolensa. Ja sitten se toinen puoli. Sen, mitä Kekkonen lopulta ajatteli tietää vain Kekkonen ja hänhän on ollut sattuneesta syystä aika pitkään melko tuppisuinen.

Anonyymi kirjoitti...

Aiheen sivusta:

Kaksi täysihoitoturistia on hakannut, potkinut, puukottanut, kuristanut jne. Otanmäessä uhriaan noin tunnin. Väkivaltaa kuvaillaan poikkeuksellisen rajuksi. Suuri osa siitä on kohdistunut päähän.

Kihlakunnansyyttäjä Jorma Mikkonen kertoo että kyseessä on ollut tappo.

Tappo?

Jos kaksi kantista hakkaisi, puukottaisi, kiduttaisi, kuristaisi jne. irakilaista tunnin ajan niin tapaus tutkittaisiin ja syytettäisiin taatusti rasistisin motiivein tapahtuneena murhana. Nyt nuo ryöstömurhaajat ovat selvästi saamassa kunniakansalaisalennusta.

vieras kirjoitti...

Kekkosessa on puolensa ja puolensa. Siksi minä en ole halunnut ottaa lukkoon lyötyä kantaa hänen suhteen. En aio fanittaa mutten myöskään parjata, tai sitten kumpaakin yhtä paljon.

Koivisto pääsi valmiiseen pöytään, kun Breznhev kuoli melkein saman tien ja Kreml oli käymistilassa kolmisen vuotta kunnes Groba pääsi valtaan. Koivisto on merkittävästi syyllinen niihin tekijöihin jotka johtivat lamaan. Oliko se Holkerin hallitus vai Koivisto joka nosti pakolaisikiintiöitä ja myöhemmin päästi somput maahan. Koivistolla oli pakkomielle saada Suomi EU:n jäseneksi ja laittoi Ahon tekemään likaisen työn, ja pysyi itse takana ja sivulla.

Kekkonen ei roudannut tänne ulkomaisia sosiaalituristeja eikä ulkomaista halpatyövoimaa. Hän pokkuroi ryssää enemmän kuin Paasikivi eli enemmän kuin oli tarve, mutta ei roudannut venäläisiä jäämään tänne, ei sotilaita eikä siviilejä. Ei Suomi myöskään vipannut Neuvostoliitolle rahaa eikä taannut sen velkoja, kuten on tehnyt Kreikan ja muiden vetelämaiden kanssa.

Paljon olisi pelastettu sillä jos Kekkonen olisi mennyt eläkkeelle 1.3.1974. Jonkun olisi pitänyt sanoa Kekkoselle että pidetään vaalit 1974 tai menet eläkkeelle, muttei mitään poikkeuslakipelleilyä. Olisiko tuo ollut keino saada hänet eläkkeelle, vai olisiko suostunut vaaleihin, jotka olisi kuitenkin voittanut? Tässä kaipaa sitä Suunnanmuutos- ja Suunnan säilyttäminen-tarinaa jossa Kekkonen pistettiin eläkkeelle 1974.

Kolme ekaa vaalia olivat tavalliset vaalit joten se olisi saanutkin jäädä siihen. Kaksi ekaa kautta menivät kohtuullisesti, mutta kolmannessa oli mukana hurahtamista muoti-ilmiöihin ja niiden suosimista. Toisaalta kolmannessa kaudessa taisi olla leipääntymisen tuntua. Kolmannen valinnan varmistuessa Urkki sanoi että haluaa eläkkeelle 1974. Mutta Kekkonen laiminöi seurajaavaihtoehtojen etsinnän, karsinnan ja valinnan. Tai siis kuka on ehdokas seuraajaksi joka osallistuu vaaleihin, ei presidentti sentään voinut nimittää seuraavaa presidenttiä.

Pyrkimys sijoittaa teollisuuden toimintoja maakuntiin oli hyvä, vaikkei muuten olisikaan tykännyt Kekkosesta. Sitäpaitsi Raahessa ja Torniossa on satama, joten ei sillä olisi siinä mielessä eroa Etelä- tai Lounais-Suomen rannikkopaikkakuntiin. Jos pohjoisesta kerätään mineraaleja, niin kai ne on parempi viedä Petsamoon...ööh...tai siis Tornioon ja Raaheen kuin etelään? Meinaisin sanoa Petsamo mutta siinä on niitä harmillisia teknisiä esteitä....

Kekkonen-olusia on kahta sorttia. Kumpikin olut on OK jos muistan oikein. Ne täytyy ensin pitää jääkaapissa kylmässä, ei niitä viitsi heti juoda kun ne ovat kaupassa vaan huoneenlämmössä.

Anonyymi kirjoitti...

Kun nykypäivänä arvioi Kekkoslovakiaa, niin mieleen tulee helposti niin entisen itä-Euroopan kuin Neuvostoliitosta irronneetkin sellaiset maat, joissa on Venäjän/Neuvostoliiton haluama yksinvaltiaan asemassa oleva tyyppi vallassa.

Suurin osa noista maista kehittyy joka suhteessa olemattoman hitaasti muilla kuin Venäjän/Neuvostoliiton haluamilla ja kontrolloimilla aloilla. Ja vähän samahan se tilanne oli Kekkoslovakiassakin.

Oltiin Koivistosta ja Ahtisaaresta muuten mitä mieltä vain, niin onnistuivat kuitenkin saamaan Suomelle itsenäisyyden aikaan. Kekkoslovakiahan ei ollut itsenäinen vaan autonominen.

Halonen teki sitten kaikkensa että itsenäisyys menetettäisiin. Putinkin puhui yhdessä Halosen ja Putinin yhteishaastattelussa Suomen ja Venäjän välisestä integraatiokehityksestä. (Joku kysyi Karjalan palauttamisesta.)

Sauli on ollut nyt hyvä pressa. Ei myy tätä maata samalla tavalla kuin Haloska.

Anonyymi kirjoitti...

Kun katsoo noita Zavidovo-vuodossa mukana olevia nimiä, niin siellähän on täyskäsi sellaisia poliitikkoja, joille Neuvostoliiton/Venäjän etu ja linja on aina ollut Suomen etua ja linjaa tärkeämpi.

Sen vuoksi mielessä käy, että ehkä Neuvostoliitto järjesti Suomessa olevien, politiikassa toimivien operatiiviensa kautta vuodon torpatakseen Suomen lännettymisen ja ylläpitääkseen siihen asti jatkunutta poliittista kehitystä Suomen sisällä.

Ukkeli kirjoitti...

Satuitko katsomaan Ylen Urho-elokuvan, joka kuvaa Kekkosen viimeisiä vuosia läheisten näkemänä. Nuori toimittaja Maarit Tyrkkö kertoo yhteisistä hetkistään ja totta kai Paavo Väyrynen jakaa kokemuksiaan.

Eivät olleet viimeiset vuodet helppoja. Tyrkkö kertoo Kekkosen harkinneen luopumista Etykin jälkeen 1975, mutta demarit saivat puhuttua vielä yhdelle kaudelle. Varmaan vallasta oli vaikea luopua. Antti Aarnio-Wihuri harmittelee, ettei Kekkonen päässyt koskaan viettämään rauhallisia eläkepäiviä vaikkapa Lapin hangilla. Toisaalta voi olla, että hän aidosti tunsi itsensä vahvaksi. Kenties olikin. Mummoni tapasi sanoa, että kesä lapsen kasvattaa ja vanhan vanhentaa.

Nuo vanhat mainokset kertovat paljon siitä ajasta. Eipä taitaisi enää onnistua tuollainen Pax-mainos edes vitsinä, feministit nostaisivat semmoisen metelin, ettei ole tosikaan. Jos asetelma olisi toisin päin tai jos mies olisi rikkaammasta kulttuurista, niin sitten varmaan kelpaisi paremmin.

Tuumailija kirjoitti...

Kerran olin lueskellut Kekkosesta, tuosta hahmosta jota me 80-luvun puolivälissä syntyneet emme koskaan ehtineet näkemään. Tokaisin isälleni "ilmeisesti Kekkonen oli vähän sellanen niinku puolidiktaattori". Tähän isä murahti yhden ainoan sanan: "koko-".

Muistan kun eräänkin kerran ihailin vanhoja 70-luvun autoja ja kuuntelin saman aikakauden musiikkia, tokaisin isälleni "olispa ollu hienoa elää 70-luvulla". Tähän isä totesi samantien painokkaasti: "Eikä ollu! Jatkuvassa ydinsodan pelossa ei ollu mitää hienoa."

Kun aikuistuessani luin yhä enemmän noista menneistä ajoista, olen sittenkin vakuuttunut etten olisikaan halunnut elää siellä. Mutta Kylmän sodan aika globaalisti on harvinaisen mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen osa-alue historiassa.

Kiki Duracell kirjoitti...

Tästä tuli mieleen 7 vuoden takainen blogikirjoitus. Itse olen syntynyt 1975, mutta muistan kyllä 1970-luvun lopun ja Urkin pienen lapsen näkökulmasta. Sittemmin olen myös lukenut Urkista ja sen ajan politiikasta eri lähteistä. Kekkonen ei ollut mikään puhtoinen pulmunen, mutta hän oli selkeästi alfamies, jolla oli syvä positiivinen tunnesuhde Suomeen, suomalaisuuteen ja sitä kautta vastuuntunto Suomen kansaa kohtaan. Sellaisen miehen saattoi luottaa yrittävän parhaansa mukaan tehdä Suomi Ensin -politiikkaa, jonka tarkoituksena oli hyödyttää tavallista kansaa. Urkki oli sivistynyt mies, jolla oli nykyistä poliitikkosukupolvea paremmat mahdollisuudet tehdä viisasta politiikkaa sekä vastuuntuntonsa että paremman ymmärtämyksensä vuoksi. Nykyinen poliitikkosukupolvi ei ymmärrä syy- ja seuraussuhteita eikä myöskään sitä, että poliitikot tekevät usein parasta työtään hyppäämällä sivuun muiden tekijöiden tieltä. Ei Urkki aina osunut oikeaan, mutta ainakin useammin kuin nykyiset puupääpoliitikkomme.

Itse kaipaan Suomeen vahvempia valtaoikeuksia presidentille, jotta pääministeripuolueelle olisi olemassa tasapainottava vastavoima. Urkki pystyi aikoinaan hajottamaan hallituksen ja siten aiheuttamaan pelotteen vallan menettämisestä kansalle epäsuotuisan politiikan teon johdosta, mutta nykyään siihen ei pysty kuin pääministeri itse. Edes pääministerin vaihtuminen ei kaada hallitusta, vaan homma siirretään henkilöltä toiselle päähallituspuolueen sisällä. Parlamentaarisuuden korostaminen on johtanut demokratian kaventumiseen Suomessa.

Näin 1970-lukua muistellessani tuli taas mieleen, miten pienenä inhosin John F. Kennedya. En tiedä miksi, mutta jostain syystä sotkin pienenä toisiinsa vaaleatukkaisen ja hymyilevän JFK:n ja erään toisen uutislähetyksissä keikkuneen vaaleatukkaisen miehen, jonka pepsodenttihymy tuntui ärsyttävän falskilta. Se toinen oli Jimmy Carter, minkä tajusin vasta teini-iän kynnyksellä, kun historian aikajanat alkoivat hahmottua ja tajusin, etten ollut voinut taaperoikäisenä nähdä jo kauan kuolleena ollutta Kennedya telkkariuutisissa lähes päivittäin. Hassua, miten sitä lapsena saattaa asioita sotkea ja uskoa tosissaan vääriin käsityksiinsä. Pitkään uskoin täysin horjumatta siihenkin, että olin isän kanssa parivuotiaana hakenut joulupukin autolla helikopterin laskeutumispaikalta sairaalan luota meille lahjoja jakamaan. Mutta se oli tainnut olla unta vaan.

http://puutakenkaa.vuodatus.net/lue/2009/08/irwin-kekkonen-ja-matti-vanhanen

Anonyymi kirjoitti...

Kekkosen kannattaman aluepoliitikan seurauksena on ympäri maatamme ripoteltu myös pieniä alueyliopistoja. Saa nähdä kuinka kauan ne vielä pysyvät hengissä, kun väestö keskittyy suuriin kaupunkeihin. Rahalla tietysti pystytään helpottamaan pienten yksikköjen tilannetta, mutta kansainvälisessä kilpailussa maakuntayliopistot eivät pärjää.

Kekkonen oli ihmeellinen mies myös minun lapsuudessani. Varsinkin hänen suuret kalansaaliinsa herättivät ihailua. Missä tahansa hän sattuikin kalastelemaan, niin hänellä oli aina hyvä kalaonni.

Meillä tavallisilla kansalaisilla kalaonni oli vaihtelevaa. Olin isäni vakituinen kalakaveri. Lähes päivittäin seilattiin isolla järvellä kalastuspuuhissa. Joskus tultiin tyhjin käsin kotiin, ja harvoin osui kohdalle Pietarin kalansaalis. Siksi kovasti ihmettelin lapsena miten se Urkki onnistui lähes jokaisella virvelinheitolla nappaamaan kalan?

Urkin satumaisen kalaonnen salaisuus selvisi vuosia myöhemmin, vaikka lehdistö ei vuotanutkaan tietoja julkisuuteen. Kyllä kansa silti tietää. Itselleni asia valkeni sen jälkeen, kun Urkki oli ollut naapurimaan nuoren kuninkaan Kalle Kustaan kanssa fasaanijahdissa vuorineuvoksen vieraana lapsuuden kotini maisemissa, eräällä tehdaspaikkakunnalla.

Urkki ja Kalle Kustaa saivat mahtavan fasaanisaaliin. Siitä laskettiin myöhemmin hyväntahtoista leikkiä, kun fasaanit oli otettu kiinni jo pari viikkoa aikaisemmin ja laitettu kanaverkosta tehtyyn häkkiin. Sopivana hetkenä, isojen herrojen ollessa haulikot valmiina, fasaanit vapautettiin häkistä ja jahdattiin lentoon oikeaan suuntaan. Ja kas, ihme tapahtui. Urkki seurueineen sai kuin saikin kunnon erämiehen tavoin metsästettyä kelpo saaliin. Kelpasi sitä esitellä lehdistölle hymyssä suin suurta saalista.

Jotenkin ne kalatkin joku Urkin soutumies onnistui pujottamaan Urkin onkeen. En muuten millään usko, että Urkillakaan olisi ollut pelkällä tuurilla jatkuvasti hyvä kalaonni.

Die Heimat












Anonyymi kirjoitti...

Kuka tulee Kekkoseksi,kun Urkki kuolee?Niin sitä nassikkana joskus pohdittiin,mutta päädyttiin pian tulokseen,että eihän se Urkki tietenkään kuole koskaan...Itselle sitten tihkui hieman tietoa,etenkin isän suusta,ettei se Urkki mikään herttainen maan isä ollutkaan.Isä nimittäin siirtyi demareista SMPhen,kun vittuuntui miten Kekkonen,ja muut sitten perässä,kylmästi murjoi vastustajiaan.Lisäksi,kun lätkän MM-kisoja katsottaessa isä juhli railakkasti aina Tsekkoslovakian voittaessa punakoneen,sain selitykseksi,että Urkin perkeleen kaverit olivat pistäneet tsekkoslovakialaisia kylmäksi -68 tankkeineen,ja joka tsekkipelaaja runtatessaan punikin verille tai mustelmille lähetti terveisiä myös politbyroon juoksupoika-Kekkoselle.Siinä sitten tuli itsellekkin opittua,että Suomi oli vuosikymmeniä Kekkosen panttivanki.Kaikesta huolimatta se oli kuitenkin epätodellinen hetki,kun Kekkosen presidenttiys sitten päättyi-olihan koko elämä tullut tuohon asti elettyä Urkin varjon "suojissa".
Tuolla Ajax-pastillilla oli kilpailija,joka jäi myös mieleen:Ota Pax,ota Pax-ota Fazerin Paxeja kaks!
T:Vesku

Anonyymi kirjoitti...

Olen asunut neljässä eri diktatuurissa, kaikkien alkulähde Neuvostoliitto. Kieroin oli mielestäni Suomi Kekkosen aikaan. Ulbricht, Honecker, Ceaucescu ja Zhivkov olivat tavallaan "kunnon" diktaattoreita, he hallitsivat väkivaltakoneistoillaan ja urkinnalla, eli selkeällä pelolla. Kansa vihasi heitä kuten diktaattoreita kuuluukin vihata, joten heillä oli alibi. Mikä oli suomalaisten alibi kekkospalvontaan, se ei ole tullut minulle vieläkään selväksi. Olin 12-vuotias kun Kekkonen valittiin ensimmäisen kerran presidentiksi. Ja jo sen ikäisenä 3. polven Kekkos-vastainen kuunneltuani isovanhempieni (ikävän hyvämuististen) ja vanhempieni kannanottoja. Eivät Kekkosta tuolloin eivätkä myöhemminkään kaikki suinkaan rakastaneet, päinvastoin. Suomi oli agraariyhteiskunta, ja Kekkonen maalaisliittolaisten lemmikki. Ehta kansanmies tämä oikeustieteen tohtori, jep. Pikkupitäjissä ja -kaupungeissa takuulla ei yksikään eläin-, hammas- tai muuten vaan lääkäri, nimismiehestä, tehtaanjohtajasta tai kirkkoherrasta puhumattakaan Kekkosta äänestänyt. Mutta surkeaksi lopuksihan ei edes muuta vaihtoehtoa annettu kuin äänestämättömyys.

Kekkosen pelolla hallitseminen oli ehkä hieman hienovaraisempaa kuin noiden yllämainittujen diktaattoreiden, mutta vain hieman. Muistan lokakuussa -61 sen paniikin, kun koulun keskusradion kautta kotitaloustunnilla kuulutettiin tästä noottikriisistä, nyt ne neukut tulee jollei Kekkonen meitä pelasta (opettajat oli silloin pistetty ihan yhtä ruotuun kuin nykyään monikulttuurisuuden osalta). 1960-luvun lopulla Kekkonen ja Kosygin (muistaakseni hän) seikkailivat botskilla Suomen edustalla ja taas vuodatettiin todella pelottavia uhkakuvia Suomen asemasta.

1977 Kekkonen teki valtiovierailun DDRään. Sen kunniaksi hänen nimittämänsä lahtelainen kommunisti-suurlähettiläs järjesti vastaanoton residenssissään, jonne oli eksoottisesti kutsuttu lähinnä vain suomalaisia siellä olevia rakennusduunareita. Kansanmies elementissään istui konjakkilasi kourassaan ja katsoi suopeasti palvovia alamaisiaan. Mua oksetti.

Pidän Kekkosta uskomattoman vallanhimoisena, manipuloivana, selkäänpuukottavana ja häijynä ihmisenä. Hänellä ei tainnut olla yhtään henkilökohtaista ystävää. Juhani Suomikin taitaa tuhansine siloiteltuine sivuineen kuulua vain palvojiin.

Kekkonen jätti myös tähän päivään jatkuvan kurjan stallari-perinnön. Nämä Tamminiemen "intelligentsija"-kutsut jatkuvat edelleen ylessä. Ja Yrjö saa olla tosi iloinen että oli vain nyrkintapettava 70-luvulla! Jäi sitten sen nyrkin jäljiltä kuitenkin monta tosi toimivaa aivosoluakin jäljelle, kiitos siitä.

Sen verran korjaan tietojasi, että tuolloinkaan ei neukkuihin sutta ja sekundaa suinkaan myyty. Olivat hyvin tarkkoja ostamastaan tavarasta, joka sauma ja iltti väännettiin ja käännettiin. Koska kahta tuotantolinjaa ei kannattanut rakentaa, saatiin suomalaisillekin parempia tekstiileitä ja kenkiä siinä siivellä.
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Olin jo pikku ipanana oikee vastarannan kiiski. Koulussa sain aina noottia siitä että ainekirjotuksissa en tehnyt mitään iloista loppua ja kokeissakin kirjotin NL väärin, kyselin aina opettajilta ilkeitä asioita mm. NL:n propagandasta. Ihailin suuresti Georg Erhnroothia, sekä kannatin erästä pitkään paitsiossa ollutta puoluetta. Vuoden 1982 presidentinvaaleissa pelattiin ns. mustan hevosen kanssa. Jo silloin ihmettelin miten voi olla mahdollista valehdella ja väittää mustaa valkoseksi.

Ystäväpiirissäni, perheessäni ei ikinä siedetty Kekkosta, tai itäblokin touhuja. Parasta lehdissä oli Kari Suomalaisen pilapiirrokset, jotka piti aina kaivaa hesareista esille. Se oli ainua kohta jossa silloin oli kritiikkiä valtaapitäviä kohtaan.

Ei se elämä ole helpommaksi menny, nyt kun punavihreä hörhöjoukko pyrkii valtaan ja niistä piireistä toimittelijoiden enemmistö tuntuu tulevan.

Anonyymi kirjoitti...

Olin v. 1989 suorittamassa varusmiespalvelusta Ylämyllyllä maineikkaalla Paloaukion varyskunnalla. Tuvassani oli yksi savolainen koiranleuka. Kun yhdellä oppitunnilla luutnantti kysyi alokkailta mihin Suomen turvallisuus perustui, koiranleuka nousi ylös ja teki asennon: "Herra luutnantti! YYA-sopimukseen, ystävällisiin ja luottamuksellisiin suhteisiin Neuvostoliiton kanssa! Luutnantti kakisteli hetken ja sanoi: "Oikein, oikein. Hyvä. Alokas voi istua." Jostakin syystä koiranleuka oli seuraavat kaksi viikkoa tiskivuorossa.

vieras kirjoitti...

En kannata maakuntien yliopistojen lakkauttamista. Olen kuitenkin sen verran maakuntahenkinen. Sen sijaan kannatan opiskelijoiden sisäänottojen supistamista ja henkilökunnan supistamista tietyiltä aloilta.

Jollain tavoin olen päätynyt kannattamaan alueellista päätösvaltaa eli itsehallintoa. Vastuu mutta myös valta olisi aluetasolla. Jonkinlainen viehätys kohdistuu Sveitsin kantoneihin, jos vaikka niistä olisi jotain opittavaa.

Jossain piireissä vaaditaan että Suomen rajat pitäisi muodostaa Pähkinäsaaren rauhan rajojen mukaan. Tarkalleen ottaen se käy minullekin mutta täysin eri syistä. Suostun jos Pähkinäsaaren rauhan rajan pohjoispuolelle perustetaan uusi valtio. Siis siten että nykyinen Suomi jaetaan kahtia Pähkinäsaaren rauhan rajojen mukaan. Sille voitaisiin antaa nimeksi vaikka Nuivala tai Pohjois-Suomi. Pohjoispuolella olevalla uudella valtiolla olisi oma päätösvalta, oma rajavalvonta sekä oma kelluva valuutta eli kaikki itsenäisen valtion vähimmäiskriteerit. Sitten tuo valtio olisi jaettu omiin alueisiin eli "kantoneihin" ja ne taas kuntiin.

Jääköön "kansainvälinen" Suomi etnohelvetteineen sinne Pähkinäsaaren rahan rajojen eteläpuolelle. Tällöin pohjoispuolelle muodostettaisiin ankallismielinen ja impivaaralainen valtio. Mahtaisiko rajan eteläpuolella oleville nuiville tehdä mieli mennä rajan pohjoispuolelle ja anoa turvapaikkaa? Vastaavasti pohjoispuolella jäljellä oleva rikastuksen edustajat saattaisivat haluta rajan eteläpuolelle tai sitten Ruotsiin.

Mikä olisi tuon pohjoispuolisen valtion pääkaupunki? Oulu, Raahe, Tornio, Kemi, Rovaniemi, Kajaani, Iisalmi, Kuopio, Joensuu? Entäs jos se valittaisiin Pinnanmaalta? Mikä on lähin kaupunki Huitsiinnevadalta katsottuna? Siis semmoinen jolle joskus aikoinaan annettiin kaupungioikeudet? Onko se Hömpstad? Huitsinnevada, Lällävesi, Vökellysvesi, Ala-Tölöviö, Väli-Tölöviö, Ylä-Tölöviö, Äkkölämäkölä, Härnävä ja Uusi Hyisiana taitavat olla kuntia.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, esim. tuo Kari Suomalaisen piirros Porkkalan palautuksesta on klassikko. "Herra Presidentti, en voinut mitään, hän kiilasi". Toinen hoitaa duunit ja toinen ottaa kunnian. Tavallisessa elämässä tuollaista ihmistä halveksuttaisiin aika rutkasti.
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Vieraalle, Ano2:lle, Ano3:lle, Ukkelille, Tuumailijalle, Kiki Duracellille, Die Heimatille, Veskulle, tira+:lle, Ano4:lle ja Ano5:lle & kiitos kommenteistanne. Kirjoituksessa yksi poika ja siitä pojasta mieheksi kasvanut häiskä kertoi mielikuviaan tuosta ajasta. Mielikuvia on yhtä monta kuin miettijääkin, ja sanoisin että yksikään ei ole toistaan parempi koska tuosta ajasta jää paljon arvoitukseksi.

Joitain huomioita:

Ano1: Jep. Ja missäs viipyy suvakkien mielenosoitus asian tiimoilta?

Vieras: Koivisto vastusti somalien tuloa Suomeen mutta hallitus toimi Koiviston vastustuksesta välittämättä. Yliopistoista karsisin turhan yhteiskuntataiteilun, mutta tuohon rajanvetämiseen en ole innostunut. Ennemmin pitäisi pyrkiä palauttamaan Suomi suomalaisille. Pinnanmaa-saagassa Hömpstad on ainoa kaupunki ja nuo muut kuntia.

Ano2: Valitettavasti se saavutettu itsenäisyys sitten menetettiin vapaaehtoisesti 1994.

Ano3: Ja eikös siinä kyseisessä vuodossa ollut mukana myös eräs Erkki Tuomioja?

Ukkeli: Täytyy ottaa tuo pätkä työn alle. Tuollaisen Ajax-mainoksen saisivat tosiaan väsätä uudelleen. Ihan siitä ilosta kun saisi seurata feministisiä loukkaantumisorgioita

Tuumailija: Kyllähän se ydinsodan uhka oli koko ajan päällä mutta tavallisen ihmisen elämä oli jotenkin varmempaa ja vakaampaa kuin nykyisin.

Kiki Duracell: Kiitos linkistä. Vahvan presidentin ja suoran kansanvaalin ongelma tiivistyy juuri Halosessa. Sinänsä huomiosi asiasta ovat hyviä.

Die Heimat: Voisikohan tämä alueyliopistojen määrä olla yksi syy siihen, että meillä on maassamme akateemista ylitarjontaa, joka sitten täytyy suojatyöllistää. Noista Kalle Kustaan jahdeista levisi Suomessakin aikanaan valokuva, jossa oli traktorinlava täynnä ammuttuja kauriita jotka oltiin ammuttu vain ampumisen ilosta.

Vesku: Muistan muuten yhdet lätkän MM-kisat 1970-luvulta. Ne käytiin tsekeissä, lähetys tuli tsekeistä ja kun eräässä matsissa Tsekkoslovakian ja Neuvostoliiton jätkät aloittivat joukkotappelun, niin lähetys yllättäin katkesi ja ”vika kansainvälisessä kuvayhteydessä” ilmestyikin yllättäen kyrilisillä kirjaimilla. Ja pastilleista muistutan vielä Katarolin:

https://www.youtube.com/watch?v=jtfSW1aKcYQ

tira+: Valitettavasti ne stallarikutsut todellakin jatkuvat vieläkin. En meinannut sekundaa vaan sitä, että tavara kävi kaupaksi poliittisella päätöksellä jolla me olimme etusijalla. Sen sijaan länsikaupassa meillä ei sitä etua sitten ollutkaan ja tavaramme oli tavaraa vaan, mitä myytiin samoilla ehdoilla kuin muittenkin maitten tuotteita.

Ano4: Ja sitten Kariakin pyrittiin sensuroimaan HS:n toimesta niin että Kari totesi että pitäkää tunkkinne. Sama Kari, joka piirsi Hesariin koko suomettuneisuuden ajan.

Ano5: Joo, kun minä olin intissä niin kapiaiset kyllä totesivat että vihollinen tulee aina idästä. Eivät hekään kyllä olleet kovin optimistisia puolustuskyvystämme. Se neuvostoarmeija oli silloin yksinkertaisesti liian voimakas.

Juha kirjoitti...

Olin pikkupoika, kun Kekkoslovakia tuli tiensä päähän, muistan kuitenkin aidon huolestumiseni Koiviston luotettavuudesta valtion päämiehenä Kekkoseen verrattuna. Silloin aiemmin ei ollut pelättävää, kun Kekkonen hoiti asiat - muutamaa vuosikymmentä myöhemmin olen tarkistanut kantaani asiaan. Että joo, silloin oli vain Kekkonen, ja kaikki muu tuntui ...epäilyttävältä. Mitäpä muuta sitä silloin pystyikään olettamaan, kun luuli vielä sanomalehtien puhuvan pelkkää asiaa. Jotkut asiat, ne vain pysyvät ja pahentuvat.

vieras kirjoitti...

Helsingin yliopisto on kuitenkin vasemmistolaisin ja vihrevasemmistolaisin, joten sieltä tulee eniten niitä selitteläätiön lettuvihtoreita jotka täytyy pakkosijoittaa akateemisiin suojatyöpaikkoihn ja eikö nekin sijaitse enimmäkseen Helsingissä koska siellä on eniten valtion työpaikkoja. Sitten Helsingissä on jokin ihme taideyliopisto. Mitä porukkaa siellä on ja mitä heistä tulee? Tampereen yliopistossa on yhteiskuntatieteen tiedekunta ja tiedotusopin laitos.

Ei siis kannata tuijottaa pelkkään paikkakuntaan vaan tiedekuntiin ja niiden koulutusohjelmiin. Ehkä saman alan tiedekuntia ei ole mielekästä pitää jokaisessa yliopistossa vaan mieluummin niin että yhdessä on tiettyjä sellaisia joita ei ole toisessa. Farmasian tiedekunta on Kuopiossa mitä ei ole Oulussa, mutta Oulussa on teknillinen tiedekunta mitä ei ole Kuopiossa. Tietynlaista painotusta tietyille aloille olisi hyvä painottaa itse kussakin ylipistossa ja sitä kautta seudun elinkeinoelämä suuntautuisi noille toimialoille. On kuitenkin varottava seudun elinkeinojen yksipuolistusmista ettei tule nykyajan "tehdaskylää" tai "kaivoskylää" joka elää pelkän yhden alan varassa. Tätä varten tulisi luoda ja ylläpitää suhteita ja verkostoja joiden avulla saadaan ulkomaankauppa sujumaan ja sitten samalla hankkia ja vastaanottaa tietoja ja hyviä vaikutteita.

Ylipäätään semmoiset kuin lääketiede, hammaslääketiede, farmasia, matemaattis-luonnontieteelliset tieteet, teknilliset tieteet, tietojenkäsittelytieteet, kauppatieteet, maatalous-metsätieteet, ja oikeustiede (edellyttäen että Demla-aines revitään jurineen päivineen ja sen jälkeen vielä desinfioidaan) sekä sotatiede ovat sellaisia sopivia tieteitä joihin on tärkeää panostaa.

vieras kirjoitti...

Jossain on sanottu että Sylvi ja Kari olivat ainoat joiden arvostelusta tai herjasta Kekkonen ei ottanut pulttia. Kekkonen kutsui Karin linnan juhliinkin. Ihme juttu että Kari piirteli kuviaan Hesarissa koko suomeettumisen ajan. Kun varsinainen suomettuminen loppui, se vaihtoi olomuotoaan ja siinä muodossa siirtyi Hesarin sisälle. Kari teki tästä omat johtopäätöksensä ja otti lopputilin.

Olen lukenut joidenkin ihmetelleen että jos Kremlille kelpasi Paasikiven idänpolitiikka, niin mihin sitä Kekkosen idänpolitiikkaa enää tarvittiin? Pokkuroi se Paasikivikin tietysti mutta hillitymmin. Joku "nuorempi Paasikivi" olisi ollut paras. Maalaisliitto-Kepusta Johannes Virolainen oli 1950-luvulla turhan nuori ja puoluejohtaja V.J. Sukselainen taas ei ollut varsinainen ulkopoliitikko, jos olen oikein ymmärtänyt. Viljami Kalliosken rasite taisi olla osallistuminen sota-ajan hallituksiin, joskaan hän ei ollut sotasyyllisten joukossa koska väistyi ajoissa puoluejohtajan paikalta.

Olisi ollut jännä nähdä Johannes Virolainen presidenttinä 1974 alkaen, vaikka kaksi kautta.

Mitä Paasikivi ja Kekkonen olisivat tehneet siinä Kertomaton tarina 1944-tarinan aikajanalla? Mitä he tekivät 1944 ja sen jälkeen? Olisiko Kekkonen pysynyt pelkkänä rivipolitiikkona vai jättänyt politiikan ja siirtynyt lakimiesurhalle, joko virkamieheksi sellaiseen virkaan mihin on edellytksenä tai suosituksena lainopillinen tutkinto, tuomioistuimeen syyttäjäksi tai tuomariksi, yliopistotutkijaksi, vai yrityslakimieheksi teollisuuden palvelukseen?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Juhalle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Juha: Samanlaisia muistoja. Silloin kun ei ollut vielä aikamiehen kirjoissa ja kaikki tieto tuli virallisesta mediasta.

Vieras:

Viesti1: Varmaan asia on pitkälle juuri noin.

Viesti2: En usko, että se pokkurointi sinänsä henkilöityi pelkästään Kekkoseen. Kekkonen oli opportunisti ja tiesi liturgian onttouden mutta seuraava poliittinen sukupolvi omaksui sen tosissaan. Luepas piruuttasi Arto Paasilinnan fiktio Operaatio Finlandia. Siinä käydään Suomen ja Ruotsin välinen kesäsota vuonna 1977 ja siinä Johannes Virolainen valittiin presidentiksi vuonna 1974.

Jaa Kertomaton tarina 1944? Varmaankin Paasikivi olisi jäänyt eläkkeelle. Hänhän oli kumminkin jo vanha mies eikä mitään Paasikiven linjaa olisi tarvittu. Kekkonen kun oli täysiverinen opportunisti niin hänhän olisi jatkanut politiikassa vallitsevia tuulia haistelemalla. Tiedä vaikka hänestä olisi tullut presidentti.

Ironmistress kirjoitti...

jpt: Rautaruukki perustettiin Raaheen 1964. Teknologia tilattiin Neuvostoliitosta.

Hankoniemessä oli jo tuolloin terästehdas - vuorineuvos Grönblomin perustama Koverharin tehdas, joka perustettiin 1961. Sen teknologia oli peräisin Länsi-Saksasta. Se perustettiin hyödyntämään Jussarön merenalaista rautamalmiesiintymää. Eli se perustettiin täysin kaupalliselta pohjalta ja yksityisellä rahoituksella. Se meni kanttuvei 2012.

Terästehdas kannattaa perustaa joko rannikolle, jossa on syväsatama (malmi, koksi ja kalkkikivi kannattaa tuoda laivoilla) tai sellaiseen rautatieristeykseen, jossa on paljon halpaa sähköenergiaa tarjolla (romu tuodaan rautateitä pitkin ja sähköä tarvitaan valokaariuunin käyttöön). Tästä syystä Raahe oli erinomainen sijainti Rautaruukille (toinen olisi ollut Uusikaupunki, mutta sinne perustettiin autotehdas) kun taas Tornio oli erinomainen paikka Outokummulle (rautatieristeys, satama ja Isohaaran voimalaitos melkein vieressä - Torniossa valmistetaan jaloteräksiä romupohjaisesta raaka-aineesta).

Tätä se on.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ruukinmatruuna. En tiedä, mistä syystä se johtui, mutta silloin viimeksi kun Koverharin lähellä kävin (puhutaan 1990-luvusta) niin sen ympäristössä eivät toimineet minkäänlaiset kännykät. Eivät NMT:t eivätkä silloin vielä uudet GSM:t. Sanoivat sielläpäin, että se vanha ARP olisi toiminut. Liekö ollut liikaa rautaa ympäristössä vai mikä lie ollut?

vieras kirjoitti...

Mahtoiko Kekkonen koskaan miettiä mitä tehtäsiin jos Neuvostoliitto lakkautettaisiin? Oliko hän ikinä edes teoretisoinut sitä mahdollisuutta? Tai oliko kukaan kysynyt Kekkoselta jos mitä tehtäisiin jos Neukkula loppuisi? Vaikka se tuntuikin silloin pelkältä hypoteettiselta teoretisoinnilta niin olisi kai ollut hyvä laatia jokin B- tai C-suunnitelma sille varalle?

Esim. todetaan YYA-sopimuksen menettäneen merkityksensä koska toista sopimusosapuolta ei ole, ja neuvotellaan pelkkä tavallien naapurisopimus tms.? Haetaan EFTA:n täysjäsenyyttä ja hoidetaan kauppasuhteet siitä alkaen sitä kautta? EFTA:lla oli ja on kauppasopimuksia monien maiden, myös Euroopan ulkopuolella olevien maaiden kanssa. Loput kauppasuhteet menisivät kahdenvälisillä kauppasopimuksilla. Markka kellumaan eli vapaasti vaihdettavaksi jolloin sen vaihtokurssi vaihtelee?

Anonyymi kirjoitti...

Tere Yrjö,

olin senverran nuori tuolloin Urkin aikana, ettei tullut mieleen noi lähes "diktaattorimaiset" otteet. Sitä vaan kavereiden kanssa ihmeteltiin, että mies oli ollut presidenttinä yli 20 vuotta ja jaksaa vaan. Sitten jos oli oikein rahamiehiä, niin Urkkihan pääsi siihen 500 mk:n seteliin, harvoin niitä tuli nähtyä. Ja koulussa ei kannattanut avoimesti kritisoida Neuvostoliittoa ja Hannu Taanilan radio-ohjelmalle tuli naureskeltua. Olihan ne aikoja!

Eräästä Kari Suomalaisen pilakuvakirjasta jäi mieleen kuva Urkista simpauttamassa eduskuntaa, presidentti karjaisi ministereille ja eduskunnalle kurkku suorana "Hojo hojo!" Mielestäni noiden pakolaiskuvien ohella yksi hänen onnistuneimpia pilakuvia, tässä muutamia otteita liittyen ETYK:iin.

Enemmän muistan Urkin ajoilta erään ulkoministerin toilailut alkoholin kanssa, myös häneltä on peräisin ne tankero-vitsit.

Lievä OT, tässä Uuden Suomen puheenvuorossa mielenkiintoista pohdintaa Miten tuhotaan itsenäinen valtio?, ei voi välttyä ajatukselta että kohta on todella kovat ajat edessä, ainakin taloudellisesti. Kommenttiosiosta poimin esille tuon Lindemannin (#50), myös hänen puheenvuoronsa ovat paljonpuhuvat, onhan siellä muitakin hyviä pohdintoja.

OT2: Kiemungin "vihapuhe" oikeudenkäyntikin oli tuossa maanantaina vähän noin varoittavana esimerkkinä, lisää lienee luvassa. Ei se sakkorangaistus mitään, mutta poliittinen ura ja työpaikka voivat vaarantua mielipiteen vuoksi....

- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

On se kova jätkä.

Mutta Kekkosen kirjoituksia en ole liiemmin lukenut, ja ties vaikka menisi itte Ykä ohitte, heh.

Ironmistress kirjoitti...

Kyllä vain! Valtava määrä rautaa (ja malmia) samassa paikassa aiheuttaaa kenttään sähkömagneettisia häiriöitä, ja kännykät toimivat UHF-alueella ARP puolestaan toimi samoilla taajuuksilla kuin meri-VHF eli 150 MHz tienoilla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle, Soomepoisille Eestist, Anolle ja Ruukinmatruunalle & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Kaipa jokaisessa itsenäisessä valtiossa tehdään jonkunlaisia varasuunnitelmia. Painotan siis sanaa itsenäinen. Se ei koske nykyistä EU-Suomea. Mutta Kekkosen aikaan usko Neuvostoliiton ikuisuuteen oli kyllä vielä horjumaton. En usko sen olleen Kekkosen mielestä realistinen vaihtoehto. Suomi ja Venäjähän solmivat vuonna 1992 YYA-sopimuksen tilalle Naapuruussopimuksen, mutta sen merkityshän oli marginaalinen YYA:han verrattuna.

Soomepois: Kommentistasi tulee muistoja mieleen. Joo, Urkkihan oli viissatasessa. Suomen setelithän uusittiin vielä kertaalleen ennen kuin tuli tämä euro. Tuo ”Hojo Hojo” tulee tietysti Heikki Turusen Simpauttaja-kirjasta ja ennen kaikkea siitä tehdystä suositusta televisioelokuvasta, jossa Ahti Kuoppala näytteli simpauttajaa. Tankero-vitseistä tehtiin Kivikasvojen toimesta suosittu kappale Tankeros Love:

https://www.youtube.com/watch?v=cYyjDaTzTiI

Tuo kirjoitus on kyllä asiallinen eikä herätä luottamusta tulevaisuuteen. Mitä tulee Kiemunkiin, niin jäädään odottelemaan tuomiota. Selväähän on, että tavalliselle ihmiselle tuo prosessi itsessään on jo rangaistus.

Ano: Oli niillä kirjoituksilla ainakin vaikutusta. Kekkosen myllykirjeitä odotettiin kylmä rinki perssilmän ympärillä.

Ruukinmatruuna: Ei vaan sattunut silloin kompassia matkaan. Olis voinut tarkastaa kuinka paljon se möhkäle vispaa kompassisuuntia.

Becker kirjoitti...

Muistan Urkin ajat hyvin. Koko poliittinen eliitti sikisi vastenmielisiä tyyppejä.
Kyseessähän oli tyypillinen demokratur. Urkin palvonta ja poliittinen korrektius oli niin yhteiskunnan kyllästämää että minä menetin kiinnostuksen koko touhuun ja jätin äänestämisen sikseen. Aletaan taas olla samassa pisteessä.
Mulle on vieläkin epäselvää, että kuinka paljon asioita junailtiin Neuvostoliiton kautta Urkin hyväksi.

Ja sitten se poliittinen aateli joka ravasi Tehtaankadulla ryssien persettä nuolemassa ja kantelemassa muiden tekosista. Koko poliittinen kenttä, oikealta vasemmalle. Hyi helvetti! Näille konttaaville tsuhnille taisi ryssillä olla oma nimityskin, nyt en vaan muista mikä.
Ja olihan näitä, Olavi J.Mattila, Kalevi Sorsa, Eino Uusitalo jne. Oikein puistattaa.

Tom Kärnä kirjoitti...

Mutta Stalin oli kovempi jätkä. Kun hän kuoli, niin itkivät keskitysleirien asukkaatkin!

Anonyymi kirjoitti...

Lainaus Ykältä: "Mutta Kekkosen aikaan usko Neuvostoliiton ikuisuuteen oli kyllä vielä horjumaton." Samaa mieltä siinä suhteessa, että me, jotka olimme eläneet koko elämämme Neuvostomaan naapurina näin uskoimme. Mutta Kekkonen oli itse syntynyt keisarin suuriruhtinaskunnassa, nähnyt tämän romahtavan, ja Neuvosto-Venäjän synnyn bolshevikkivallankumouksessa. Oli myös jollain tasolla poliittisesti aktiivinen itsenäisyysliikkeen aikaan, ja myös jossakin vaiheessa AKS:n jäsen. Nämä miehet ja naiset eivät enää pitäneet mitään - Neuvostoliittoakaan - ikuisena, varsinkaan sellainen puhdasoppinen opportunisti kuin UKK. 1970-luvun lapsuudestani muistan etäisen sukulaiseni, joka kävi meillä joka suvi tuomassa tuulahduksen pääkaupungista. Äijä oli pappi ja kirkkoneuvos, tiukan maalaisliittolainen kirkkopoliitikko. Oli joitakin vuosia Kekkosta nuorempi, ja kuului Kekkosen ns. ulompaan piiriin, eli silloin tällöin oli ihan henk.koht. ryyppy- ja saunakontakteissa presidentin kanssa. Meillä käydessään rovastimme - jota varten isoaäitini tuvassa oli juurikin Bostonin tuhkia ja natsoja varten tuhkakuppi - kertoili juttuja kotomaan ja maailman politiikasta. Muistan, että hän arvosteli Kekkosta joka Jumalan kerta. Ainakin yhtä usein hän arvosteli Kekkosen vastustajia, todeten - näin jälkikäteen arvioiden - näiden strategian olevan toimimaton. Maailmanpolitiikkaan siirryttäessä rovastimme oli aina USA:n ja länsiblokin puolella, ja USA:n osalta useimmiten republikaanien puolella. Hän selvästikin tiesi enemmän sosialististen maiden todellisuudesta kuin me tavikset, ja hänen puheestaan ja katseestaan pystyi jopa rippikouluikää lähestyvä kakara aistimaan, että tuommoista ei ennen ollut, eikä semmoista tulevaisuuskaan tarvitse. Hänelle ei Neuvostoliiton ikuisuus ollut mikään aksiooma, enkä voi uskoa sen Kekkosellekaan olleen. Nuo ukot kyttäsivät edelleen tilaisuutta, jota heidän kohdalleen ei vaan ehtinyt sattua.

Näin jälkikäteen arvioiden Kekkosen suurin heikkous oli se, että hän epäonnistui seuraajiensa kouluttamisessa, niin laadullisesti kuin määrällisesti. Ilmeisesti hän piti Karjalaista jonkinlaisena kruununprinssinä, mutta tämä ehti alkoholisoitua jo Kekkosen nähden. Olisi ehkä kannattanut, edes muodollisessa demokratiassa kun kuitenkin elettiin, pitää optiot auki niin Keskustan kuin muidenkin puolueiden kaikkiin lupaaviin nimiin. Tämä siis määrällisestä epäonnistumisesta. Laadullisella epäonnistumisella tarkoitan, että näille kaikille seuraajaehdokkaille olisi erikseen pitänyt opettaa se Kekkoselle ominainen opportunismi. Siis valmentaa heitä kohtaamaan mm. se Neuvostoliiton kaatuminen. Ilmeisesti Kekkonen ei ymmärtänyt semmoista asiaa, että nämä nuoremmat kaverit voivatkin ottaa sen bolshevikkipaskan ihan todesta. Tämä nähtiin Neuvostoliiton hajotessa Koiviston suorastaan säälittävän epäröinnin muodossa. Vaikka miehen piti ihan oikeistodemari ollakin.

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Tom Kärnälle ja Achtungille & kiitos kommenteistanne.

Becker: Hjuu, siihen aikaan on varmaankin ollut aika turhauttava olla KGB:n tai GRU:n vakooja Suomessa. Kun ei meinaan tarvinnut vakoilla mitään koska nuo lörppäsuut lärppäsivät kaiken muutenkin. Venäläisten käyttämä termi noista suomalaisista konttaajista taisi olla ”paskansyöjät”.

Tom: Mutta jos poraamisesta ruvetaan puhumaan, niin äläpä unohda Kim Il-Sungia:

https://www.youtube.com/watch?v=5zYsUqAYg6c

Achtung: Taidatpa olla oikeassa Kekkosen suhteen. Me puolestamme olimme eläneet vain yhden aikakauden ja sen myötä sen ikuisuuteen oli helppo uskoa. Mikä muuten herättää ajatuksissa toivon kipinän myös tämän Eurostoliiton kanssa. Ehkä tämäkin on joskus vain joku historian aikakausi jota tutkitaan sillä ajatuksella että ”kuinka tämä oli mahdollista”. Myös ajatuksesi Kekkosen seuraajista pitää varmaankin paikkansa. Kai sen voi ottaa opetuksena että jos haluaa ajatella kansaansa omaa aikaansa pidemmälle, ei kannata tehdä itseään korvaamattomaksi. Ehkä nykyiset päättäjämme ajattelevat niin. He kun eivät ole korvaamattomia, vaan tarpeettomia ja vahingollisia.

Anonyymi kirjoitti...

Olisin kyllä mieluummin elänyt tuota aikaa huolimatta
ydinsodan uhasta.

Tästä muistui Eila Kännö. Tiukan maahanmuuttopolitiikan
säätäjä. Ei ollut mamuhulluutta.

http://mvlehti.net/2015/12/25/kuka-oli-eila-kanno/

Nykyisin mietitään saako paperiton jotain palveluja.

http://mvlehti.net/2016/11/24/tavio-olemme-matkalla-kohti-
suomea-jossa-perustuslaki-suojelee-ulkomaalaisia-kotimaan-kansalaisten-kustannuksella/

http://yle.fi/uutiset/3-9311599

Sekä torstai illan A-studio:Talk
keskustelu samasta aiheesta.


Tuolloin ei ollut suurempia vaatimuksia
päästäkseen jonnekin.

Vaikka sitten pystyisitkin tekemään.
Nykyisin on älyttömät vaatimukset, että en kelpaa
minnekään.

Oli tuossa kolme vuotta oppisopimuspaikka, vaikka
siinä työssä opittiin. Eikä suurempia vaatimuksia ollut.

Olihan sinne varmasti parempiakin kuin minä,
kun ei ole suuria ansioita luetella.
Niin ei sekään sitten avautunut.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Kyllähän se aika oli jotenkin varmempaa, selkeämpää ja silloin ihmisillä oli aivan erilainen usko tulevaisuuteen. Ydinsodan uhka oli olemassa mutta ei sitä suinkaan joka hetki mietitty. Eila Kännöä on ikävä. Hänenlaistaan tarvittaisiin nytkin.

Älyttömistä vaatimuksista olen samaa mieltä kanssasi. Nykyisin kokemuksella ja osaamisella ei ole mitään merkitystä. Vain vaaditulla paperilla. Vaikka se ei tosiasiassa edes liittyisi tehtävään työhön.