torstai 12. lokakuuta 2017

ANTERO LÄRVÄNEN JA SALLITUN RAJAT

- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä Antero Lärväsen triggeröitymisvartti. Käsittelemme tällä kertaa päivänpolttavaa aihetta eli sitä, mitkä ovat niin sanotussa sosiaalisessa mediassa käytävän keskustelun sallitut rajat. Asiahan on noussut esille sitä myötä kun korkeat poliisiviranomaiset ja heidän tiedostava rytmiryhmänsä on vaatinut poliisin omia twitter-tilejä parodioivien tilien poistamista sillä perusteella, että ne nakertavat viranomaisten arvostusta ja kansalaisten luottamusta viranomaisia kohtaan.

- Parodiatilejä puoltavat äänet ovat puolestaan todenneet, että poliisiviranomaisten omat kirjoitukset ovat itsessään ylittäneet parodiahorisontin rajan joten parodia itsessään on jo mahdotonta. Selvää tietysti on että jos virkakoneisto, poliittinen koneisto tai media joutuu noloon asemaan, niin sen ensimmäinen reaktio ei suinkaan ole miettiä, että mitä sitä tulikaan itse sanottua ja oliskos ehkä tarvinnu vähän ajatella enste, vaan tietenkin vaatia arvostelun kieltämistä. Mutta mitkä ovat sallitun rajat? Sitä meille on lupautunut tässä puhelinhaastattelussa selvittämään kieltämisen ja sopimattomaksi määrittelemisen teräksinen asiantuntija eli saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä vähän helvetin korkea-arvoinen virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen. Vähän helvetin korkea-arvoinen virkahenkilö Löröttät-Sixteen, tervetuloa lähetykseen.

- Kiitokset, Antero. Käytän mielelläni hetken kallista, tarpeellista ja välttämätöntä virka-aikaani sivistääkseni teitä pinnanmaalaisia nationalistisia mulliturpia.

- Vähän helvetin korkea-arvoinen virkahenkilö Löröttät-Sixteen, mitkä oikeastaan ovat sallitun rajat esimerkiksi twitterissä ja miksei muuallakin vaihtoehtoisessa mediassa? Pitäydytään alkuun tässä poliisi vs. parodiatilit-asiassa.

- Jo itse kysymyksen asettelu on väärä. Merkityksellistä ei ole se, mitä sanotaan vaan se, kuka sanoo ja onko sanojalla yleisesti hyväksyttyä arvovaltaa jonka perusteella hänellä on oikeus lausua mielipiteitään julkisesti. Erityisesti se korostuu juuri näissä poliisia parodioivissa tileissä joissa jotkut onnettomat nobodyt irvailevat virkakoneistolle vaikka ei heille olla annettu mitään mielipidesertifikaatiota. Itse viestien sisältö on toisarvoinen.

- Eli onko siis niin, että mikäli joku korkea-arvoinen poliisiviranomainen julkaisee sujuvaa horinmummoa tyyliin ”Syyrian sota johtuu kuivuudesta” tai ”suomalainen peruskoulu poistaa terrorismin terroristista” niin asia on aivan ok mutta jos joku, sanotaanko vaikkapa Keijo Kaarisade toistaa twitterissä täsmälleen samat horinmummot niin silloin kyseessä on virkavallan anastus, törkeä kunnianloukkaus ja jotain vielä määrittelemätöntä hirveetäkamalaa?

- Juuri näin. Sillä eihän viranomainen anna lausuntojaan analysoitavaksi, arvosteltavaksi ja piruiltavaksi vaan se antaa ne omaksuttavaksi ja hyväksyttäväksi. Ilman minkäänlaista kyseenalaistamista. Poliisiviranomainen edustaa vallitsevaa järjestelmää eikä sitä kerta kaikkiaan saa kyseenalaistaa.

- Vaikka poliisiviranomainen tai joku muu järjestelmän edustaja väittäisi että kaksi plus kaksi on viisi?

- Jälleen väärin kysytty, Antero. Ei viranomainen väitä. Viranomainen ilmoittaa. Ja silloin kaksi plus kaksi on viisi.

- Kun tämä nyt tuli selvitettyä, niin ehkä kysyn vielä toista asiaa, liittyen näihin sallitun rajoihin. Suvaitsevais-tiedostava väestönosa on jo vuosikaudet peräänkuuluttanut sitä asiallista maahanmuuttokeskustelua. Mutta he eivät ole koskaan määritelleet, että minkälaista se sitten loppujen lopuksi on. Voisittekos te määritellä sen?

- Johan nyt toki. Asiallisen maahanmuuttokeskustelun ydin muodostuu siitä, mistä ei keskustella. Eli siis maahanmuutosta itseisarvona. Tarkoitan tietenkin kehitysmaalaista ja mielellään islamilaista maahanmuuttoa, eihän tässä mistään helvetin hollantilaisista sentään puhuta. Se on siis kyseenalaistamaton itseisarvo ja sitä myötä luonnollisesti keskustelun ulkopuolella. Asiallinen maahanmuuttokeskustelu tarkoittaa sitten sitä, kuinka kotouttaminen voidaan hoitaa vielä entistäkin paremmin ja kuinka siihen voidaan ohjata vielä entistäkin enemmän voimavaroja.

- Tarkoitatko kotouttamisella siis sitä, mikä on mennyt säännöllisesti perseelleen, no, kaikkialla ja myös meilläkin?

- Tuo ei ollut asiallista maahanmuuttokeskustelua vaan sen voi tulkita kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan.

- Tarkalleen mistä kansanryhmistä oli kysymys?

- Sekä kaikista Suomeen saapuneista kehitysmaalaisista että heidän kanssaan kotouttamistyötä tekevistä ihmisistä. Jo asenteesi kertoo sen, että et ole hahmottanut sitä, mistä niissä sallitun rajoissa oikein on kysymys.

- Valistatko vielä hieman yksinkertaisempaa?

- Palataan keskustelun alkuun. Merkityksellistä ei ole se, mitä sanotaan vaan se, kuka sanoo ja ennen kaikkea kenellä on sertifikaatio sanoa. Ne, joilla on sertifikaatio sanoa, voivat sen tehdä.

- Ja muilla on oikeus pitää turpansa kiinni?

- Kyllä. Sillä vain siten voimme pyrkiä ehkäisemään Suomea ja Euroopan Unionia uhkaavan vaarallisen tartuntataudin leviämisen.

- Mikä tämän tartuntataudin nimi on?

- Ajattelu.

- Totta. Siihenhän ylikansalliset utopiavaltiot ovat tupanneet sortumaan ennenkin. Saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä vähän helvetin korkea-arvoinen virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen, kiitän teitä haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. No niin, äänimiehet. Seuraavaa kulkusuuntaa ei tarvinne erikseen määritellä. Ykä siellä onkin jo lämmittämässä saunaa.

Myöhemmin Lälläveden saunassa

Antero: Heitäs Ykä lisää tsössiä!

Kiuas: Tsöss!

4 x Tsuhnan Kosto: Knirsk.

Hösse: Kun noita sallitun rajoja tuossa Lennipirkitan kanssa käsiteltiin, tuli mieleeni myös tämä tällä hetkellä niin kovasti muodikas sukupuolisensitiivisyys ja sen myötä eräs talvinen ongelma. Meinaan, mukulathan tekevät talvisin niitä lumiukkoja. Sehän rajoittaa lumipopulaation selvästi vain niihin kuuluisiin ja alimpaan helvettiin manattuihin setämiehiin.

Pertta: Totta. Mutta ei niitä voi oikein lumiakoiksikaan sanoa. Feministit vittuuntuvat ja sanovat, että patriarkaalinen yhteiskunta antaa jo lasten leikeissä irvokkaan naismallin joka muistuttaa enempi Michelinin rengasmainosta. Tartteiskos niistä tehdä sitten kumminkin sellaisia hoikkia malleja ja nimittää luminaisiksi?

Ykä: No eihän se käy päinsä sekään. Sillä silloin ne Michelinin rengasmainosta oikeasti muistuttavat feministit puolestaan vetävät porot nokkiinsa ja sanovat että patriarkaalinen yhteiskunta antaa lapsille naisen vartalosta väärää missimallia joka ajaa ahmatitkin anorektikoiksi. Niin kuin muistatte, että jos ylipainoisen feministin tavara ei kelpaa, niin silloin kyseessä on counter-rape.


Antero: Hitto vie, tottapa vihaturisette. Ja oletettavasti pelkkä neutraali lumihenkilökään ei riitä sillä silloinhan jollain tavoin vaietaan naiseudesta ja sen suuresta merkityksestä. Olisko viisainta opettaa mukuloita tekevään vaikka semmosia puolimetrisiä lumisia kanttikuutioita?

Ykä: Vaan eihän sekään käy. Sehän muistuttaa muodoltaan sotavaltion parikymmenkiloista hävityspanosta ja on onnen omiaan saamaan aikaan militaristisia asennehäiriötiloja.

Hösse: Joo, ja siks toisekseen sellainen lumikuutio olis myös sitä kulttuurista appropriaatiota. Onhan semmonen lumimöhkäle kumminkin eskimoille elintärkeää ja välttämätöntä rakennusainetta eikä suomalaisilla ole minkäänlaista oikeutta pölliä sitä lastenleikiksi. Helevata soikoon, siitähän ei olisi enää pitkä matka siihen, kun ne leikkii inkkaria ja skooparia. Niin kuin me pienenä.

Pertta: Luulen, että turvallisin vaihtoehto olisi kaivaa lumeen monttu ja kutsua sitä termillä ”oletettu lumitila”. Ja jos mukaan otetaan oikean koulutuksen saanut turvallinen ja tiedostava aikuinen, niin mukulat voivat sitten heitellä monttuun käpyjä, sylkäistä perään ja täyttää monttu lumella. Leikin nimi olisi ”luovutaan ennakkoluuloista”.

Antero: Ja sen jälkeen tuon turvallisen ja tiedostavan aikuisen johdolla opeteltaisiin uutta ja kivaa leikkiä eli ”opetellaan uusia ja oikeita ennakkoluuloja entisten ja väärien tilanne”. No niin, hyvät herrat. Niin se vaan asenteellisuuden paha peikko vaanii jopa tarkemmin määrittelemättömän lumieksistenssin suunnasta, mutta niinpähän vaan saimme sen väistettyä. Eiköhän oteta sille? Ykä, pistäkkös tsössiä?

Kiuas: Tsöss.

4 x Tsuhnan Kosto: Knirsk.


18 kommenttia:

Becker kirjoitti...

Eihän Ruotsissa ole sallittua keskustella haittamaahanmuutosta sinänsä vaan siitä miten saadaan haluttomat kotoutettua ja miten monta sataa miljoonaa lisää siihen satsataan. Maahanmuuton arvostelu on rasisimia, melkeinpä natsisimia.
Ajattelu. Siinäkin suhteessa maassa ollaan EU:n kärkiryhmässä. Ei Ruotsissa ajatella. Jos alkaa ajattelemaan, niin kysessä sattaa olla pahimman tason hysteerinen romahdus, kun otetaan pää puskasta, että siihen tarvitaan paikalliseen tapaan kriisiapua.

Ja tuo muuten on aivan totta, että ainoa oikea tapa ajatella on suomalaisella viranomaisella. Hallintoalamainen se vaan pitää sen turpansa tukossa ja kaivaa kuvetta. No sen verran saa leipäläpeänsä avata että pystyy syömään ja kaljaa kittaamaan. Vai että poliisit ovet menettämässä arvovaltansa epäasiallisten twiittien johdosta. Ei siitä kannata huolestua, sillä ei sitä enään kovin paljoa ole muutenkaan jäljellä. Eikä tämä ole pelkästään minun näkemykseni.

Anonyymi kirjoitti...

Yeah, sano ameriikanp..eikun henkilö. No mutta eihän tässä vielä ole mitään hätää, maksajan osaa ei olla vielä meiltä poistamassa. Se kun tapahtuu niin joka jampalla on tapaaminen sammutetun kalkin kanssa..:p Kuten huomasit varmaan Ykä tässä viikolla tämän sosiaaliturvanumero-episodin. Kun numerot ovat muka loppumassa ja sitten osoittautuikin että kyseessä on ns. tasa-arvokysymys eli halutaan hajuton, mauton ja ennenkaikkea sukupuoleton suomi'neito'.. Ja heti sitä seuraavana päivänä tuutin täydeltä naistenpäivää joka kanavalta. Talking about double standards.. Alkaa tuntua siltä, että tämä länsimainen yhteiskunta on tullut jokseenkin valmiiksi..:D..
t. A. Parska

Lemminkäinen kirjoitti...

Tuo monttu lumessa on hyvin kyseenalainen juttu koska se vie lepotilan jääkarhulta ja montun tekijä on selvästi rasistifasistinatsi. Ja jos joikuu, jodlaa tai noituu ulkotiloissa niin Taponov kiikuttaa rasistifasistinatsin välittömästi säilöön. Jos varastaa taateleita tai banaaneja kaupasta niin silloin saa välittömästi 3 vuotta ehdotonta rasistifasistinatsirikollisena. Ja voi herranpieksut sentään! Kaikki jotka ovat sovittaneet, soittaneet, viheltäneet ja laulaneet mustien blueskappaleita niin rasistifasistinatsileima tullaan tatuoimaan heidän otsiinsa kolmanteen polveen asti. (Twiittailevalle korkea-arvoiselle poliisiviranomaiselle ei tullut mieleen että Turun tapauksessa ei suomalainen peruskoulu poistanut terrorismia terroristista).

Anonyymi kirjoitti...

Ei se aina auta vaikka olisi paikka keskeltä viva-kuplaa (viher-vasemmisto).

Esimerkkinä Pirkko Saisio, taisi yllättyä aika tavalla:

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005358747.html

Ja anteeksi hs:n linkki. 8)

Ari

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, A. Parskalle, Lemminkäiselle ja Arille & kiitos kommenteistanne. Noin yleensä toteaisin, että niin virka- kuin poliittisen koneiston sekä median esittämä tahaton huumori vaaditaan kansalaisten keskuudessa otettavan vakavasti ja sitä tahatonta huumoria irvailevat kommentit taas tulee tuomita. Tää alkaa olla aika väsyttävää. Mutta tää jatkuu ja jatkuu… ideana lienee, että me jossain vaiheessa väsytään ja aletaan hyväksyä mielettömyys mielekkäänä.

Anonyymi kirjoitti...

Lennipirkitta on nainen minun makuuni, hän käyttää kaksi kertaa sanaa "kyseenalaistaa". Ei ehkä ihan samassa merkityksessä kuin itse käyttäisin, mutta kuitenkin. Medialukutaidon ensimmäinen, toinen jne. sääntö on nimenomaan kyseenalaista. Kuulostaa fiinimmältä kuin epäile. Kyseenalaistamien ei ole sama asia kuin salaliittojen keksiminen, se on vain tervettä skeptisyyttä ja taustoihin perehtymistä. Ei ole vaikeaa nykymaailmassa jos malttaa nostaa sen nettikatseensa pois sieltä Sami Hedbergin hullunhauskasta keimailusta.

Äläpä uuvu vielä, kyllä se kenttäpoliisi puristaa kättä nyrkkiin että kaikkia noita mediapellejä esimiehiä joutuu sietämään. Kunnon duunia tekevät. Ulkoministeriön henkilökunta - varsinkin ne jotka ovat kehitysapumaissa olleet postilla - itkisivät ilosta jos Ike saataisiin takaisin eikä enää koskaan Stubbia tai Tuomiojaa joiden mielestä henkilökunta piti saada monikulttuurisemmaksi. No joo, yksi somalivaksi ja sitten nämä pari neukkuhybridiä. Montako etnistä on esim. valtiovarainministeriössä hoitelemassa suomalaisten fyrkkia? Reipas arvaus: ei yhtäkään. Sisäministeröstä en sano mittään.
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Hetut ovat loppumassa sen takia, että jos maahanmuuttaja ei pysty kertomaan kuin syntymävuoden, hänet rekisteröidään tammikuun 1. päivälle. Tunkua on erityisesti 1990-luvulle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, tira+. Ymmärrän kyseenalaistamisen tärkeyden, mutten poliittisista näkökulmista. Ainakaan nykypoliittisista. Lennipirkitta ei ole nainen minun makuuni, sinä olet paljon enemmän. Tosin minähän olen naimisissa ja aion toki pysyäkin. Suorittava taho puristaa nyrkkiä ja toivon, että se jossain vaiheesssa alkaa kapinoimaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Meni oma kommenttisi välistä. Luulen kyllä, että tunkua on nykyisin jo 2000-luvulle. Kannattaa olla virallisesti alaikäinen.

Anonyymi kirjoitti...

Pakko kommentoida tuota kuvaa.
Karseeta, kuinka tuo viitsinytkään alkaa
läskejään esittelemään.

Ja missähän yhteydessä tuo kuva on otettu.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo mielipidesertifikointi on mielestäni erinomainen keksintö. Pitäisikin perustaa virasto, jossa tehtäisiin luettelo kaikista sallituista mielipiteistä; siis mielipiteet sertifikoitaisiin. Sitten nämä jaettaisiin eri luokkiin, ja kukin mielipideluokka saisi tunnuksen (vaikkapa A, B, …). Kansalaiset joutuisivat näistä valitsemaan itselleen sertifikoidut mielipiteet ja näistä valinnoista laadittaisiin erityinen rekisteri. Useamman mielipideluokan valitseminen olisi sallittua ja kaikkein avarakatseisimmat voisivat valita vaikka kaikki mielipideluokat. Henkilökortteihin, ajokortteihin ja passeihin merkittäisiin, mitä mielipideluokkaa kortin haltija edustaa. Koska mielipideluokan saisi valita vapaasti, tuloksena olisi yhteiskunta, jossa vallitsee täydellinen mielipiteen vapaus.

Toinen professori

Lemminkäinen kirjoitti...

Ruotsissa on muuten ollut vilkasta. Trelleborgissa on neljää haavoitettu ammuskelussa, yksi pidätetty. Malmössa on (poliisin mukaan) räjähtänyt kranaatti tai käytetty dynamiittia useamman perheen asuintalon rapussa. Malmössa on myös jengi kaapannut kaupan ja myynyt tavaroita omiin nimiin kunnes poliisi saapui paikalle. Kaupan omistajat asuivat Kööpenhaminassa tuttujen luona koska jengi oli uhkaillut ja yrittänyt kiristää heiltä rahaa aikaisemmin. Ruotsin tunnettu kurdikoomikko Soran Ismail on sitä mieltä että koulu-urheilu pitäisi kieltää koska se on mielisairasta touhua. Kaikilla vanhemmilla ei ole varaa ostaa urheiluvaatteita lapsilleen ja viimisen päälle mielisairasta on se kun lapset pakotetaan olemaan alasti keskenään. Ruotsin pääministeri Stefan Löfven sanoi väittelyssä Ruotsin Kokoomuksen Ulf Kristerssonin kanssa että hän on yksinkertainen hitsari mutta että hän osaa lukea.

Anonyymi kirjoitti...

@ Ano 0:59, toi kuva on muistaakseni otettu jossain metrovaunussa (New York?) ja kyseessä on tietenkin erään amerikkalaisen äärifeministin protesti, tyyliin jokainen naisen kroppa on kaunis. Nyyh, mainoskuvissa kun on pelkästään hoikkia ja kauniita naisia.

Tykkään kurvikkaasta & muodokkaasta naisen kropasta, mutta tuossa ollaan jo menty kauas hyvän maun tuolle puolen. "Fat shaming"-ilmiö on vissiin tuon protestin takana? Se pitää todeta jotta saisit itsesi tuohon kuntoon, niin pitää laiminlyödä hyötyliikunta ja syödä todella epäterveellisesti. Niinno Ameriikoissa kaikki on suurempaa, jopa terveysongelmat. Siellä on todettu jopa teini-ikäisillä kakkostyypin diabetestä, mikä on yleensä ollut varttuneemman väen vaivana.

Teemaan liittyen erään naisen ristiretki vaakoja vastaan, vapautukaa vaa'an orjuudelta! Kommenttiosiosta poimittua "She is out of breath , after breaking the scale. Lmao" - Hän on hengästynyt rikottuaan vaa'an. Huutonaurua. Ja kuten eräs toteaakin "Onhan tämä satiiria?" Mielestäni tämä on paras kommentti "She could have just stood on the thing and it would have broke. No need for a hammer." - Hänen olisi vain pitänyt astua vaa'an päälle niin se olisi hajonnut. Ei olisi tarvittu vasaraa. Feminist cringe compilation hakusanalla löytyy paljon vastaavanlaista matskua.

Tässä sitten sivusto kaikille mielensäpahoittajille "I, hypocrite - Minä, tekopyhä", löytyy myös FB:n puolelta. Jollei tuo aineisto triggeröi niin sitten ei mikään! Tässä hassunhauska lisälaajennus Chrome-nettiselaimeen Fun with Men Kampf mikä vaihtaa tietyt sanat ei-ihan-niin poliittisesti korrekteiksi. P.S. teitä on varoitettu!

Mitähän sitä saa lukea ensi viikolla mediasta? Tämä viikko oli vähintäänkin tapahtuma- ja uutisrikas, mm. N. Herlin poistui keskuudestamme ja S. Niinistö & J. Haukio osallistuvat siihen A. Rinteen mainostamaan synnytystalkoisiin. Heh, eli tasavallan presidentti näyttää esimerkkiä...

- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Toiselle professorille, Lemminkäiselle ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

Ano & Soomepois: Soomepoishan tuosta kuvasta hieman jo kertoikin. Itse löysin sen tuosta osoitteesta:

http://www.returnofkings.com/28671/the-horrifying-merger-of-feminism-and-fat-acceptance

Ja kiitos Soomepoisille linkeistä. Aika pahoja.

Toinen professori: Ja mietitäänpä kuinka mainio maisterityöllistävä vaikutus kyseisellä virastolla olisi.

Lemminkäinen: Hjuu… siellä Ruotsissa ne sallitun rajat nähdään vielä hieman eri lailla kuin täällä Suomessa.

joppos 123 kirjoitti...

Nythän on näköjään ihan yliopistotasolla kehitteillä vihapuhetta nuuskiva ohjelmisto. Alkaa kuulostaa aika sairaalta,oikeesti. Olen sanaton. En tiedä mutta tästä ei ole oikeasti pitkä matka polttouuneihin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, joppos 123: Eikä vain kehitteillä, vaan ihan valmis. Tosin vielä suht kehittymätön versio. Odotapa vaan, kun saavat sen paremmin toimimaan. Raakadataa tulee kuin Stasille aikanaan ja sitähän seulomaan tarvitaan lisää ihmisiä. Aalto-yliopistomme kehitti jotain, josta menneittenkin aikojen diktatuurit olisivat olleet mielissään.

Anonyymi kirjoitti...

Valistakaas nyt vähän... Onko tuo äänimies Pertta mies vai nainen? Jotenkin assosioin tuon naisen nimeksi.

t. Löylyniemi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Löylyniemi. No mies tietenkin. Äänimiesten nimet tulevat 1970-luvun Nyrok Cityn Hösse Kikkisestä ja Pertta Järvelästä. Bändin varmaan muistat?