sunnuntai 15. lokakuuta 2017

SYYTTÄJÄ, MUNA JA KANA

Se ikivanha kysymys että kumpi tuli ensin, muna vai kana - kuuluuko se sitten filosofian, biologian vaiko ottiatuotologian  piiriin - on askarruttanut ihmiskuntaa iät ja ajat. Nykyisessa tiedostavassa yhteiskunnassa ei tyydytä kääntelemään munia vaan esitetään kysymys oletuksena ja aivan uudessa muodossa. Siihen tietysti tarvitaan sopivat tekijät, eikä tehtävä ole helppo mutta kun sekä valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen ja Ylen toimittajakunta pannaan yhdessä asialle niin päivitys munien kääntelylle löytyy.

Kysymys on siis muuttunut oletukseksi ja sen voisi lausua näin: ”Vuonna 2017 lausuttu viranmaisen tai median edustajan vihapuheeksi tulkitsema puhe voi saada aikaan väkivaltaa ja terrorismia joka on tapahtunut jo parikymmentä vuotta ennen vuotta 2017”.

Esitetyn tiedostavan väitteen perusteeksi on hyvä käydä hieman läpi sitä, mitä kyseinen Toiviainen on tuoreeltaan loihelausunut ja kuinka Yle on sen julkistanut. Laitetaan hieman otteita:

Valtakunnansyyttäjä huolissaan Suomen tilanteesta: Ymmärtävätkö rasistisen vihapuheen levittäjät, mitä he tekevät?

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen pitää selvänä, että rasistinen vihapuhe ruokkii katkeruutta ja jopa terrorismia.

Erityisesti hän murehtii eri kansanryhmiin kohdistuvavasta täsmäuhosta, rasismista.

– Syrjään sysätty ihminen katkeroituu helposti ja on altis kohde väkivaltaisten ääriliikkeiden värvääjille. Siitä ei hyvää seuraa, Toiviainen sanoo.

Varsin hyvä tuo ”täsmäuho”. Uusi termi. Todennäköisesti toimittajan, ei Toiviaisen keksintö. Nyt kun vielä toimittaja määrittelisi ”täsmäuhon” tarkemmin. Mielellään nopeasti. Muutenhan lukija saattaa mieltää termin esmes näin: ”Täsmäuho: Erittäin voimakkaasti käytettyä kieltä jotain todistetuksi osoitettua selkeää epäkohtaa kohtaan, josta ei oikein pysty kommentoimaan ilman voimakkaasti käytettyä kieltä”.

Jatketaan jutun siteeraamista:

Ihmisarvo menee sananvapauden edelle

Perustuslain mukaan Suomessa jokaisella on sananvapaus.

Toiviainen sanoo kuitenkin jämäkästi, että sananvapaudellakin on rajansa. Ihmisarvoa loukkaava vihapuhe ei nauti sananvapauden suojaa.

– Meillä on monia yhteiskunnallisia epäkohtia, joista täytyy voida puhua voimakkaasti ja käyttää myös kärjekästä kieltä.

– Mutta jos joku sitten uhkaa, panettelee tai solvaa tiettyä kansanryhmää ja tällä tavoin loukkaa toisen ihmisarvoa, niin se ei ole hyväksyttävää, hän korostaa.

Huomaa, että kyseinen Toiviainen on enemmän poliitikko tai paremminkin poliittisin perustein valittu valtakunnansyyttäjä, sillä vaikka hän sanoo, että jostain voi puhua voimakkaasti, hän ei kerro että mistä. Epäilemättä tähän johonkin ei kuulu haittamaahanmuuton aiheuttamista ongelmista puhuminen, sillä sehän voidaan tulkita sellaiseksi että ongelmista puhuja ”uhkaa, panettelee tai solvaa tiettyä kansanryhmää ja tällä tavoin loukkaa toisen ihmisarvoa”. Ja yksi innokas tulkitsija on luonnollisesti valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen. Jatketaanpa juttua ja mennään siihen munaan ja kanaan:

Kiihottamisrikoksissa rasistinen motiivi

Joukkotiedotusvälineissä tehtyjen rikosten syyteoikeus on keskitetty valtakunnansyyttäjälle.

Myös Facebook, Twitter, blogit ja sähköiset keskustelupalstat ovat joukkotiedotusvälineitä.

Raija Toiviaisen mielestä kaikkein vastenmielisimpiä verkossa tehtäviä rasismirikoksia ovat kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkominen.


Rasismi ruokkii terrorismia

Valtakunnansyyttäjä sanoo, että rasistinen vihapuhe eristää sen kohteet muusta yhteiskunnasta.

– Rasismin kohteet ajetaan nurkkaan, ja siellä nurkassa on helppo katkeroitua. Syntyy kasvualusta järjestäytyneelle rikollisuudelle ja jopa terrorismille.

Vihapuheella vainotut ihmiset ovat väkivaltaisten ryhmittymien uusiutuva voimanlähde.

– Yhteiskunnastamme ulos pelattuja ihmisiä on helppo manipuloida ja houkutella mukaan ääriliikkeisiin. Ymmärtävätkö rasistisen vihapuheen levittäjät, mitä he tekevät, Toiviainen kysyy.

No niin. Eli jos vihapuhetta ei suitsita ja puhujia rangaista, niin seurauksena saattaa olla suomalaisiin kohdistuvaa vihapuheen vuoksi syrjäytyneitten ulkomaalaisten aikaansaamaa väkivaltaa ja suoranaista terroria.

Mennäänpäs pariin aikaisempaan kirjoitukseeni joissa hieman ynnäilin haittamaahanmuuttajien tekemää väkivaltaa joka on siis oikeaa jokapäiväistä terroria eikä mikään sosioekonominen haaste jonka ratkaisemisessa suomalaiset ovat epäonnistuneet. Lukemat ovat ajalta ennen Invaasio 2015:ta poislukien listan viimeisintä murhaa. Sen jälkeen lukemat ovat lisääntyneet ja olemme saaneet sen ihan ensimmäisen terrori-iskunkin. Vaikka iskun tekijän syrjäytymistä kovasti estettiin pistämällä viranomaisten toimesta aikuinen murhaajakokelas suomalaisten lasten kanssa samaan kouluun. Ensimmäisessä kirjoituksessa käsiteltiin pelkkiä murhia:

- Ulkomaalaisten tekemiä murhia vuoden 2005 – 2016 aikana 34 kappaletta.

Jutun kommenttiosiossa huomautettiin, että lista ei ollut edes täydellinen, mutta antaa hyvän kuvan kumminkin. Toisessa kirjoituksessa käytiin läpi – yhtä lailla arkipäivän terroria edustavia – ulkomaalaisten Suomessa yhden vuoden aikana tekemiä väkivallan tekoja vuosina 2014 - 2015:

- 1 murha

- 4 tappoa

- 2 tapon yritystä

- 1 virkamiehen tapon yritys

- 2 puukotusta

- 2 törkeää pahoinpitelyä

- 1 vauvan törkeä pahoinpitely

- 5 pahoinpitelyä

- useita kymmeniä joukkopahoinpitelyitä

- 10 törkeää ryöstöä

- 1 alaikäisen joukkoraiskaus

- 1 kehitysvammaisen raiskaus

- 2 törkeää lapsen raiskausta

- 3 lapsen raiskausta

- 3 joukkoraiskausta

- 2 törkeää raiskausta

- 8 raiskausta

- 11 törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä

- 2 alaikäisen sukupuoliyhteyteen pakottamista

- 3 raiskauksen yritystä

- 1 tuhopolton yritys

Nämä ovat tietenkin vain ne haittamaahanmuuttajien tekemät arkipäivän terroriteot, joista on tehty rikosilmoitus. Mitenkä on, valtakunnansyyttäjä Toiviainen, ovatko nämäkin yllämainitut 2014 – 2015 tapahtuneet maahanmuuttajien tekemät arkipäivän terroriteot tapahtuneet siksi, että suomalaiset vuonna 2017 voimakkaasti arvostelevat vuonna 2014 – 2015 tapahtuneita ulkomaalaisten tekemiä terroritekoja?

Vai ovatko ne Toiviaisen mielestä vain sosioekonomisia haasteita joihin suomalaiset eivät ole osanneet vastata kunnolla ja todellinen ongelma on se suomalainen joka kyseenalaistaa tämän sosioekonomisen haasteen ja hänen velvollisuutensa sietää sitä? Se sama suomalainen joka perustellusti muistuttaa, että Toiviaisen niin kovasti mainostama syrjäytyminen voikin olla  vapaaehtoista? Että haittamaahanmuuttajaa ei välttämättä edes kiinnosta muu kuin kantaväestön tarjoama varma elatus? Oletettavasti Toiviainen on nähnyt esimerkkejä asiasta myös mm. Ruotsista ja muualta Euroopasta sekä jopa Suomesta?

Mahtaako Toiviainen ymmärtää, että tämän väestönosan elättäminen on ihan oikeasti pois varsinaisilta tämän päivän suomalaisilta ja koska se on vekselivetoista, se on pois myös tulevilta sukupolvilta?

Luultavasti Toiviainen ymmärtää tämän, mutta samalla hän ymmärtää – tai joku häntä viisaampi tyyppi on sen hänelle selittänyt – että vihapuhetta on vastustettava kaikin keinoin juuri siksi, ettei nykyinen järjestelmä – jonka edustaja Toiviainen on – joudu vastuuseen älyttömistä virheistään. Siksipä Toiviainen – tai se joku häntä fiksumpi – onkin keksinyt uutisen varsinaisen cluen:

– Kiihottamisrikosten taustalla on aina rasistinen, toisten ihmisarvoa mollaava motiivi. Ei ole yli-ihmisiä ja ali-ihmisiä, on vain tasavertaisia ihmisiä.

Ei siis väliä, vaikka haittamaahanmuuttaja elää nykyisten ja tulevien suomalaisten sukupolvien varoilla. Ei väliä, vaikka hän kohdistaa suomalaisiin jatkuvaa arkipäivän terroria. Hänen tekojaan ei saa arvostella. Sillä on olemassa vain tasavertaisia ihmisiä. Joten jos suomalainen kertoo tiettyjen väestöryhmien jatkuvasta yliedustuksesta niin väkivalta- kuin seksuaalirikoksissa jotka suuntautuvat nimenomaan suomalaisia kohtaan, hän mollaa kyseisen väestöryhmän ihmisarvon ja kysenalaistaa ihmisten tasavertaisuuden. Oikeastaan nerokasta ja hotellin respassa veikataan, että tuota lausetta tullaan jatkossa kuulemaan varsin viljalti.

Mutta jos kerran on olemassa vain tasavertaisia ihmisiä, niin miksi minkäänlaiseen väkivaltaan syyllistymättömän suomalaisen perusteltu mielipide ei olekaan tasavertainen, vaan sitä vastaan täytyy hyökätä aina valtakunnansyyttäjän taholta?

Palaan vielä Ylen jutun otsikkoon, eli ” Ymmärtävätkö rasistisen vihapuheen levittäjät, mitä he tekevät?”.

Eikö otsikon voisi esittää myös näin:

”Ymmärtääkö valtakunnansyyttäjä, mitä hän on tekemässä?”.

Hotellin respassa pelätään pahoin, että hän ymmärtää tekemisensa ja sen perusteet oikein hyvin. Poliittista syyttäjää kun ei oikeusvaltio ja sen periaatteet ole koskaan pahemmin kiinnostaneet.


Kuva on Rush-yhtyeen Grace Under Pressure-levyn sisäkannesta. Kuvasta voisi nykytilanteen huomioon ottaen käyttää nimeä ”Truth And Justice Under Pressure”

42 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoituksesi kirwoittaa ajatuksia. Kirjoitin jo pitkät pätkät, mutta poistin ne, kun tuli mieleen Ruotsalaisen kokin popcorn videon loppusanat: "If you can't say anything nice, don't say anything at all... I think there is a "k" in knucklehead..." tms.

Ei herätä luottamusta tuollaiset ulostulot valtakunnansyyttäjän taholta. Ei päätä eikä häntää... eikä selkärankaa.

t. Löylyniemi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Löylyniemi. Ajatusten kirvoittaminen on se tärkein syy, miksi pidän blogiani yllä. Ei herätä luottamusta niin. Ja moraalinen selkäranka puuttuu täysin kyseiseltä valtakunnansyyttäjältä.

Strix Senex kirjoitti...

Tämän tasoiset syyttäjät ovat omiaan vähentämään jyrkästi oikeuslaitokseen kohdistuvaa luottamusta. Tosin se on muutenkin menossa vinhaa alamäkeä kun ideologiset perustelut kävelevät yhä useammin oikeuden ja kohtuuden yli. Mutta jälleen kerran syyttäjän suurin huoli on se, mitä joku sanoo (huoli tosin ei koske arabian eikä somalin kielisiä sanomisia), eivät raiskaukset, pahoinpitelyt eivätkä murhat. Kuinka siis voi luottaa oikeuslaitokseen, kun ylimmäinen syyttäjä kuurnii hyttyset mutta nielee kamelit.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Mulla tuli tuota YLEn Toiviais-juttua lukiessa ekana mieleen se joku ylempi vähänköehkätärkeä virkahenkilö (vai mikä se nyt oli) jostain niistä Ykän asumiskuutiojutuista.

Ja toisena se Tampereen viruksen (muistinkohan taaskaan oikein) uhriksi jäänyt uudelleenkoulutussaaren komendantti.

Ibn Matti kirjoitti...

Minä puolestani uskon, että nämä sananvastuun puolestapuhujat ovat täysin vilpittömiä. He todella uskovat, että vihapuhe on väärin ja vaarallista. Eivät he pelkää, että heitä tultaisiin mistään syyttämään, sillä hehän ovat toimineet moraalisesti oikein! Tietenkin taustalla voi olla myös pyrkyryyttä, oikeiden mielipiteiden esittämistä henkilökohtaisten etujen saavuttamiseksi.

Tässä rasistien metsästyksessä piilee kyllä eräs vaara, jota ei ehkä tule heti ajatelleeksi (ja koskee sivumennen sanoen myös maahanmuuttokriittisiä) ja se on "pekka ja susi" -ilmiö. Kun liian monta kertaa huudetaan natsi ja rasisti, niin lopulta ihmiset eivät enää suhtaudu näihin huutoihin vakavasti ja sitten kun sen oikea natsi ja rasisti lopulta tulee, niin siihenkään ei suhtauduta vakavasti. (Miten voi suhtautua vakavasti siihen, että 72-vuotias rouva tuomitaan sakkoihin vihapuheesta? Uskooko joku ihan tosissaan, että jonkun mummelin feisbuukpäivitykset olisivat jotain kiihottaneet väkivallantekoihin? Sallikaa minun nauraa!)

Ja jos tämä eurooppalainen kehitys saa jatkua, niin se natsi ja rasisti väistämättä tulee, sillä sananvapauden tukahduttamisella on myös seurauksensa. Jos ongelmistä ei voi puhua vapaasti eikä vääryyksiä voida korjata laillista tietä, niin niitä aletaan lopulta ratkoa laittomilla keinoilla. Pelkäänpä, että jossain päin Eurooppaa vielä roskajoukot alkavat lynkkaustyön ja siitä tulee rumaa jälkeä. Sillä tällaiset roskajoukot eivät kysy kuka on syyllinen tai syytön, vaan kaikki väärää mielipidettä tai etnisyyttä edustavat niputetaan yhteen ja siinä kärsivät myös täysin viattomat. Kataloniassa nähtiin, miten oikeusvaltiokin voi yhtäkkiä taantua väkivaltaan...

Anonyymi kirjoitti...

Terve Ykä, ja kiitos kirjoituksesta.

Ei tästä Suomen hommasta tule perkelettää. Algoritmit ja muut kynnelle kykenevät kyttää vihapuhetta verkossa, ja virkamiehet on ottaneet ylimmäksi tehtäväkseen ehkäistä kutsumattomien vieraidemme mielen pahoittamista,etteivät vain tekisi meille lampaille pahaa.
Tekisi kanssa mieleni radikalisoitua, ja huutaa vaikkapa täällä kommenteissa että,Painukaa Huuthelvettiin täältä haittamaahanmuuttajat,ja älytön virkamieskunta ja vastuuttomat poliitikot, jotka syötte ansiotta lastemme tulevaisuuden ja teette elämästä helvettiä.
Mutta en sanokaan sitä täällä, sehän voisi olla vaikka vihapuhetta. Sensijaan menen yksin perunakuoppaani jupisemaan sitä itsekseni,jottei kukaan kuule, ja tee sen pohjalta hirmutekoja.
Arvoisa syyttäjäTÄR voisi kyllä miettiä sitäkin, että minkälaiset toimet ovat niitä jotka edistävät tätä kantasuomalaisen radikalisoitumista, ja jättää ne tekemättä, sillä pohja se on kansalaistenkii säkis, ja kun se tulee vastaan, niin tuskin selvitään pöytäkirjoja tekemällä.

T. Ymmi

Juho kirjoitti...

En oikein ymmärrä. Miten sukupuoliyhteyteen pakottaminen ja raiskaus voivat olla eri rikosnimikkeitä? Tämän maan rikoslain on selvästi laatinut joku minua tiedostavampi henkilö.

Strix Senexin kanssa tismalleen samaa mieltä. Jos tuo kansalaisten oikeustajun halveksuminen jatkuu oikeusistuimissa riittävän pitkään pääsee Sarastie toteamaan: "on korpilaki astunut voimahan, kaikessa ihanuudessaan."

Se päivä ei välttämättä ole enää kaukana.

Vasarahammer kirjoitti...

Mietin joskus, uskovatko nämä toiviaiset epistolaansa vai onko tavoitteena vain oman urakehityksen edistäminen. Molemmat vaihtoehdot ovat toki yhtä huonoja. Joko meillä on valtakunnansyyttäjänä kiihkoileva taleban-vasemmistolainen tai kaikesta moraalista piittaamaton kyyninen uraohjus.

Toiviaisen myötä olemme myös ajautuneet tilanteeseen, jossa negatiivisen kehityksen jo ajoissa havainneista tehdään syyllisiä siihen, että muslimit tappavat vääräuskoisia Allahin nimeen. Joku anonyymi vihapuhuja aiheutti Muhammedin radikalisoitumisen. Näinhän se ainoan oikean opin mukaan onkin. Vihapuhe luo "ilmapiirin", jossa Muhammed turvautuu Koraaniin ja tappaa. Muhammedilla ei ole vastuuta teoistaan mutta vihapuhujilla on.

O kirjoitti...

Kyllä se huomiota kiinnitti, kun valtakunnansyyttäjä marssi oikein lakikirja kainalossa saarnaamaan vihapuheesta - jota ei tiettävästi ole vieläkään määritelty kotimaisessa lainsäädännössä. Sitä odottaisi, että nimenomaan juristi ymmärtäisi miten välttämätöntä tämä määrittely olisi lakiin perustuvien toimenpiteiden edellytyksenä. Toiviaiselle ei näytä oikein millään tavalla tulevan mieleen mahdollisuus, että se hirveänkauhea vihapuhe onkin oire tai seuraus eikä syy. Suomalaiset ovat ilmeisesti hänen mielestään vain niin pohjimmiltaan muukalaiskammoisia ja yleisesti veemäisiä ihmisiä, että ihan aiheetta ovat aloittaneet nämä kinkerit.

Anonyymi kirjoitti...

Valtakunnansyyttäjä esiintyy epämääräisin sanankääntein. Ilmeisesti tarkoituksena on herättää pelkoa perusoikeuden, sananvapauden käyttäjille turvapaikka-asioissa. Toiviainen, ette edusta kansalaisten enemmistön oikeustajua.

On tämä hirmuista aikaa, kun itsenäisyytensä 100-vuotisjuhliin valmistautuvassa Suomessa sananvapauden nakertajat kyttäävät (väärin)ajattelijoita jopa tietokoneohjelmien avulla.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos erittäin hyvästä kirjoituksesta!
Tämä valtakunnansyyttäjättären ulostulo yhdistettynä toissapäiväiseen uutiseen yhdentekeväisyysvaltuutetun ja Aalto-yliopiston yhteistoiminasta Perussuomalaisia vastaan "vihapuhealgoritmia" käyttäen kertoo, että establishmentilla on paniikki päällä ja kovat piipussa - ja/tai ainakin housuissa. Kun nämä julkilausumat laittaa jonoon Nergin, Orpon & co. kommentaatioiden kanssa ja lisää vielä bonukseksi polpon dynaamisen duon kuolemattomat lausahdukset, on aika selvää, että Hulluuden Henki on ottanut valtaansa käytännössä niin hallitsevan eliitin kuin korkeamman virkaolentokunnankin (didn’t assume anything!) mielet. Tavallisen tallaajan silmillä kun heidän tekemisiään katselee, niin eiväthän nuo enää ole oikeustoimikelpoista sakkia alkuunkaan, vaan jonkinlaisen joukkopsykoosin vallassa olevia hourupäitä. Tuleepa vähän mieleen Ykän itsensä lanseeraama peli ”Höpötti” jossa ko. sana on korvattu vihapuhe-sanalla… sekä ”vastuu” on ulkoistettu kansalaisten kannettavaksi.
Monta hyvää kirjoitusta on jäänyt tyystin kommentoimatta, kiitokset niistä ja erityiskiitos Mikki Hiiren Valinnoista - ankkatarinat ovat omalla sarallaan ihan parhautta!
Terveiset syssyisestä Tsadista,
Riku Raunioilla

Anonyymi kirjoitti...

On tullut aika lanseerata pari uutta vihatermiä.

Toimittajista tuli toimittelijoita, joten sama olkoon jatkumo myös näissä:
syyttäjä = syyttelijä esim. valtakunnansyyttelijä(tär)
tuomari = tuomaroitsija

Sen verran annetaan kuin sitä osoitetaan sillä arvomerkit kannetaan ja kunnioitus ansaitaan.

-Tvälups-

Lemminkäinen kirjoitti...

On olemassa vain yksi jumala (Bacchus) ja vain yksi totuus (in vino veritas). Jo sadan senttilitran korkuisena sinut tulee opettaa ainoaan totuuteen ja sinun tulee kunnioittaa herra sinun jumalaasi koko elämäsi ajan, horjumalla kolme kertaa vuorokaudessa hänen edessään. Jos heilut uskossasi ja alat lähestyä muita pilipalijumalia niin herran enkelit, krapulat, tulevat kurittamaan sinua viimisen päälle, hick. (Henkilö, joka kyseenalaistaa Bacchuksen opit, syyllistyy rasismiin, vihapuheeseen ja uskonrauhan rikkomiseen. Näinhän Toiviainen on meille asian selittänyt).

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Strix Senexille, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Ibn Matille, Ymmille, Juholle, Vasarahammerille, O:lle, Anolle, Rikulle Raunioilla, Taisteluvälineupseerille ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.

Strix Senex: Kyllä. Jos tuomioistuin on selvästi poliittinen, niin kuinka siihen voi luottaa? Ja kuinka tuomioistuimet (ynnä virkakoneisto muutenkin) suhtautuvat luottamuksen romahtamiseen? No tietysti tulkitsevat senkin viha-ajatteluksi. Järjestelmä ei voi olla väärässä. Tuleeko mieleen tiettyjä valtioita joissa oli samanlainen ajattelutapa?

VNV: Juu, kieltämättä hänessä on jotain erityisesti nimeämätöntä Vastaavaa Byrokraattia Radanvarsikaupungista ja komendatti Irmea Liuermoa Liittovaltion Uudelleenkasvatuskeskuksesta.

Ibn Matti: No ainakin osa heistä on sellaisia ja hehän ovat vaarallisimpia sillä opportunistikin saattaa kääntää takkinsa mutta he eivät koskaan. Mainitsemasi ”Pekka ja susi”-ilmiö on aivan totta. Nykyisin mielletään vihateoksi jo vääränlainen ilmekin. Samalla pyritään hiljentämään kaikki asiallinen kritiikki. Koska höyrypannussa ei ole varaventtiiliä, niin aikanaan asian saattavat todellakin hoitaa ihmiset, jotka eivät keskustele vaan toimivat. Kannattivat ne mitä ideologiaa hyvänsä, niin toimintatavat voivat olla kovastikin saksalaisia.

Ymmi: Algoritmit juu… Aalto-yliopiston osaaminen hyötykäytössä… ja erityisesti kyrpii se, että tässä ollaan tuhoamassa niitten suomalaisten elämä jotka eivät ole vielä syntyneetkään. Mahtavat muistaa tämän ajan päättäjiä lämmöllä.

Juho: Jos laki ei kerran pohjaudu oikeuteen ja kohtuuteen, sillä raivataan tietä korpilaille.

Vasara: Niin kuin tuossa Ibn Matille totesin, niin osa ainakin uskoo. Ja he ovat niitä vaarallisimpia sillä he ovat vapauttaneet itsensä totaalisesti faktojen ja logiikan painolastista. Ja tilanne on juuri sellainen kuin sanoit. Jollain ihmeellisellä aikasilmukalla islamilaisen väkivallan juurisyy on kritiikki islamilaista väkivaltaa vastaan.

O: Voi olla, että Toiviainen ei todellakaan tajua, että ns. vihapuhe on reagointia johonkin. Se joku ei tullut ja tapahtunut ns. vihapuheen seurauksena. Ja ns. vihapuheen epämääräisyys palvelee tietenkin poliittisia tarkoitusperiä. Jos asiaa ei ole määritelty tarkasti, se jättää tulkinnanvaraa (jota käytetään surutta hyväksi) ja tukkii kovin monet turvat.

Ano: Tuo viha-algoritmi on jotain, joka olisi aikanaan saanut Stasin, KGB:n ja Gestapon kuolaamaan. Kas siinäpä se satavuotislahja Suomelle Aalto-yliopistolta. Vapauden ja ajattelun vakaalta kivijalalta.

Riku: Kiitokset sinullekin. Tulee huomata, että (en ole ainakaan itse huomannut) Aalto-yliopiston eikä muunkaan yliopistomaailman suunnasta ei ole tullut tuon viha-algoritmin suhteen minkäänlaista epäilevää lausuntoa. Kertoo yliopistoista aika paljon. Erityiskiitos Mikki-kommentista. Sen kaltaisia juttuja on kaikkein mukavin naputella.

Tvälups: Osuvia termejä. Ja kunnioitus todellakin ansaitaan. Sitä ei saa vaatimalla eikä ruinaamalla.

Lemminkäinen: Taidanpa alkaa osaltani palvoa Bacchusta eli kun olen julkaissut nämä kommentit menen saunaan ja korkkaan huurteisen.

LW kirjoitti...

Kun kerran rasismista puhutaan, niin mainitsenpa yhden erityisen ärsyttävän muodon. Se on sitä, kun vähemmistöihin suhtaudutaan kuin tahdottomiin robotteihin. Jos kantaväestön asenteet ovat kunnossa ja kotouttamispolitiikka oikeanlaista, etno integroituu. Jos kantaväestö suhtautuu nihkeästi, etno syrjäytyy ja radikalisoituu. Sen sijaan pottunokat ovat vastuussa omista teoistaan ja asenteistaan. Koska nuivuus on yksinkertaisesti väärin, se pitää yksiselitteisesti tuomita, eikä alkaa miettimään, että mitkä tekijät kasvattavat sitä. Tiedostavassa kieliopissa suomalainen on aina subjekti ja etno objekti.

Minä olen tällainen vihaaja, mutta sentään minulla on sen verran kunnioitusta mamuja kohtaan, että kohtelen heitä kuin aikuisia. Tajuan kyllä, että olosuhteet voivat vaikuttaa heidän käytökseensä. Esimerkiksi kantaväestön moraalisäteilykilpailu siitä, kuka tuomitsee kovimpaan ääneen suomalaisen rasismin, joka sortaa etnoa jatkuvasti eikä anna hänelle mitään tilaisuutta, ei varmasti kannusta yrittämään. Kuitenkin he ovat vastuussa teoistaan aivan siinä missä suomalaisetkin. Arvioin heitä myös samojen kriteerien pohjalta kuin suomalaisia. Jos jotkut ryhmät eivät tuossa suhteessa oikein loista, niin ikävä juttu, mutta en ala kohtelemaan heitä niin alentuvasti, että kehuisin heidän räpellyksiään kuin jonkun nelivuotiaan "hienoa piirustusta".

Soft bigotry of low expectations, sanoisi jenkki.

Qroquius Kad kirjoitti...

Vasarahammer kun tuossa ylempänä pohdiskeli näiden rouva syyttelijöiden ja kaltaistensa motiiveja, olisin itse taipuvainen kannattamaan raakaa henkilökohtaista hyötynäkökulmaa. En jaksa uskoa ainakaan tämän pastorityttörukan sukunimikaiman seisovan sataprosenttisesti sanojensa takana omilla näkemyksillään, mutta sitäkin enemmän olevan ja tulevan virkansa puolesta.

Rouva syyttelijä nimittäin antoi lausumallaan vapaat kädet seuraavalle islamistiterroristille, jonka isku ei ole mahdollinen vaan matemaattisen varma. Kyse on vain siitä missä, miten ja keitä vastaan se suuntautuu.

Rouva syyttelijä tässä sanoo siis suoraan, etä seuraavan islamistiterroristi-iskun tapahduttua sen motiiveja ei tarvitse ainakaan valtakunnansyyttäjänviraston taholta edes tutkia. Hän kertoi ne jo etukäteen tässä ja nyt:

seuraavien islamistiterroristi-iskujen syyllisiä olemme me kansallismieliset kantasuomalaiset, jotka emme ole ummehtuneen impivaaralaisista ennakkoluuloistamme johtuen halunneet toivottaa ikuisesti tervetulleiksi maahantunkeutujia, joilla ei ole ensimmäistäkään aikomusta tulla kansankokonaisuutemme jäseniksi ja olemme kehdanneet sen myös loihe lausua. Eli siis vihapuhuneet. Ja puhe...niin, se on kuulemma pahempi kuin teko...

Me olemme siis syyllisiä, ja tekijä tai todennäköisemmin tekijät vain meidän viattomia uhrejamme. Ne iskussa kuolleet ja heidän omaisensa eivät ole muuta kuin oheisvahinkoa; collateral damage, kuten anglosaksi sanoo. - Melkomoisen varma voi olla siitäkin, että se seuraava islamistiterroristi-isku ei todellakaan suuntaudu sotilas- tai virkapukua kantavaan henkilöstöön, vaikka puolustusvoimiemme ja sisäisen turvallisuuden korkeimman tason päättäjät meille sellaista illuusiota haluavat luoda.

Mutta miksi he sitä haluavat mm. julistamalla kansalaisille valtamediassa, etteivät meidän verovaroillamme meitä väkivallalta suojelemaan koulutetut ja varustetut turvallisuusammattilaiset pysty edes itseään suojelemaan? Sillä sitähän he julistavat varoitellessaan jäseniään kantamasta tunnuksiaan liikkuessaan vapaa-ajallaan kaduilla; niillähän saattaa liikkua myös kansanryhmiä, jotka kenties suhtautuvat heihin kielteisesti. Ja joille ei siis mahda mitään, he ovat kuin luonnonvoima...

Mikä voi olla turvallisuusviranomaisen motiivi sanoa, ettei ole eikä voi olla tehtävänsä tasalla? Eipä tule mieleen muuta kuin valtiojohdolle sitä ylempänä olevan tahon käsky alkaa romuttaa kansallisen turvallisuuden ulkoisten ja sisäisten orgaanien uskottavuutta kansalaisten silmissä niin, että nämä hyväksyvät vastentahtoisena välttämättömyytenä lähitulevaisuudessa muodostettavan ylikansallisen turvallisuusorganisaation.

Kun Suomen poliisin ei enää koeta voivan torjua suomalaisia vastaan suunnattua rikollisuutta, Suomen syyttäjälaitoksen ei enää koeta haluavankaan syyttää suomalaisia vastaan tehdyistä rikoksista muita kuin suomalaisia rikosuhreja itseään eikä Suomen puolustusvoimilta voi odottaa muunlaista toimintakäskyä kuin juosta pakoon tai alistua laukunkantaja-palvelijaksi, kun ei uskalleta edes kantaa asepukua...

Eikö silloin olekin aika tuoda Suomeen EU-poliisi, EU-syyttäjänviraston Suomen osasto ja EU-armeijan Suomeen sijoitetut ammattimaiset joukko-osastot, jotka kaikki on luonnollisesti värvätty enimmäkseen suomalaisia edistyksellisemmistä eurokansoista? Suomalaisiakin hyvväksytään toki, mutta heidän edistyksellisydestään on sitten oltava jatkuvaa näyttöä.

Olisiko tämän rouva syyttelijänkin ulostulon takana jotain tämäntapaista?

Anonyymi kirjoitti...

Raija Toiviainen on kertonut tehtävässään ottavansa erityiseen tarkkailuun tuomioistuinten rangaistukset niin sanotuista vihapuheista. Tämän tekee todella oudoksi se, että vihapuhetta ei edes löydy laista eli voidaan puhua mutu-tuomioista, joilla ei ole lakikirjan pykälien kanssa mitään tekemistä.

Kummallista on myös se, että tällaiseen hirveään rasistiseen maahan tunkee ”pakolaisia” tuhansien kilometrien päästä joka ikinen päivä, kuin myös se, että eivät lähde pois kulumallakaan! Valitetaan toki joka asiasta, huonosta ruoasta, kalliista tupakasta, diskorahan pienuudesta ja kun oikein ilkeäksi ruvetaan, syytetään kantasuomalaisia rasismista. Se on aina kirsikkana kakun päällä ja herättää median paisuttelemaan asioita.

Sinänsä voisi kuvitella, että on hienoa, että maan asiat ovat niin kertakaikkisen hienolla tolalla, että valtakunnansyyttäjällä ei ole vihapuheita ja -ajatuksia isompia rikoksia syytelistallaan. Elämme siis Hölm... eikun Onnelassa!

”Ymmärtävätkö rasistisen vihapuheen levittäjät, mitä he tekevät?” arvoisa rouva on kysynyt. Valitettavasti juttu on nyt vain niin, että kyseinen henkilö ja hänen Lennipirkitta-hengenheimolaisensa eivät itse ymmärrä, mitä tekevät. Apua, me suomalaiset emme ole ansainneet tätä porukkaa!

Rouva Ano


Ps. Pian selviää vaalitulos Itävallasta. Pidetään peukkuja!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys LW:lle, Qroquius Kadille ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

LW: Osuit naulan kantaan. Ja sitä kautta voi todeta, että kun kyseinen Toiviainen toteaa:

” Kiihottamisrikosten taustalla on aina rasistinen, toisten ihmisarvoa mollaava motiivi. Ei ole yli-ihmisiä ja ali-ihmisiä, on vain tasavertaisia ihmisiä.”

niin hän rikkoo itse omaa sanomaansa ja alistaa tietyt kansanryhmät siihen samaan asemaan jossa ovat pikkulapset, joiden hienoa kakkaa potassa äiti oikein kovasti kehuu.

Qroquius Kad: On selvää, että opportunisteja on ja koska he ovat sitoutuneet vallitsevaan EU-vetoiseen mielettömyyteen he kannattavat sitä maailman tappiin. Mutta väitän (on tässä vuosien varrella tullut omakohtaistakin kokemusta) että kyllä noita aitoja uskonsotureita myös on ja heitä on yllättävän paljon. Heille on ihan turhaa puhua järkeä, sillä heillä on oma (yleensä varsin vähäiseen elämänkokemukseen pohjautuva) näkökulma maailmasta eikä se muutu. Tuo mietintäsi tulevista terrori-iskuista, sen jälkeisistä tapahtumista ja johtopäätöksistä voi pitää hyvinkin paikkansa. Suomihan on EU-junan etummaisessa vaunussa eikä sillä ole aikomustakaan muuttaa junan suuntaa. Eihän siltä edes kysytä, mutta käskyläinenhän on onnellinen kun se saa totella.

Rouva Ano: Jep. On jokseenkin sairasta että kun niin poliisilla ja oikeusviranomaisilla olisi kyllä työn alla ihan oikeitakin rikoksia, niin se pitää prioriteettinaan juuri tuota mutu-juttua. Elämme sairaita aikoja. Me suomalaiset emme todellakaan ole ansainneet tuota porukkaa, mutta toisaalta me olemme äänestyspäätöksillämme saaneet tämän aikaiseksi. Persuissa on nyt tietty mahdollisuus ja luonnollisesti järjestelmää ylläpitävälle valtamedialle tulee vittuilla takaisin kaikissa mahdollisissa saumoissa sekä tukea riippumattomia kansalaismedioita. Ja pidetään peukkuja sinne Itävaltaan!

Anonyymi kirjoitti...

http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244450-valtakunnan-syyttaja-vaarallisilla-vesilla
- Viellä järkiperäsiä sdp:n edustajiaki olemassa ?

-jpt-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, -jpt-: Kyllä noita näyttää vielä olevan. Tosin en tiedä, mitä SDP puolueena heistä ajattelee. Tuo Paunio on kovasti järkevä ja asiallinen mies.

Anonyymi kirjoitti...

Näistä Toiviaisista. Tietääkö joku, onko tämä valtakunnansyyttäjä Toiviainen jotain sukua tälle punapappi Toiviaiselle? kun katsoo heidän kuviaan rinnan, niin siinä on kuin äiti ja tytär.....

Anonyymi kirjoitti...

Ei saa puhua. Ei saa antaa pelolle valtaa. Ei saa ajatella vääriä ajatuksia. Ei saa vihata. Kirjoitettuja tekstejä analysoidaan ja puheita kuunnellaan. Isoveli valvoo tehokkaammin kuin Orwell vuonna 1984 osasi kuvitellakaan.

Jotain perin kummallista on meneillään, kun ylin syyttäjäviranomainen saa herutettua lakikirjasta omasta päästä keksityn pykälän vihapuheesta ja uhkailee suomalaisia perusteettomilla rangaistuksilla. Vaikka olisi kuinka poliittisesti ohjailtavissa oleva syyttäjä, luulisi, että juristin koulutus, moraali, etiikka ja kyky oikeudenmukaiseen ajatteluun antaisi virkamiehelle (-henkilölle) selkärankaa toimia laillisesti. Mutta ei.

Vihervasemmistolaisen propagandistin motiiveja voi vain arvailla. Ilmeisesti syyttäjälaitoksessa ollaan tekemässä joitakin uudistuksia, joten tulevan työpaikan varmistamiseksi syyttäjä alentuu laittomiin tekoihin; laulamaan sen lauluja, jonka leipää syö. Rikollisen motiivin (asettaa oman edun laillisuuden yläpuolelle) lisäksi, syyttäjän ei pitäisi oikeusvaltiossa alkaa tuomariksi eikä jakaa tuomioita ennen oikeusprosessia.

Mistähän on lähtöisin ajatus vihapuheen aiheuttamasta radikalisoitumisesta? Tätä mantraa hokevat varsinaisten vihervasemmistolaisten lisäksi ainakin Orpo, Risikko, Sipilä ja nyt myös syyttäjä Toiviainen. Kukaan heistä ei ole kuitenkaan esittänyt sanojensa vakuudeksi yhtään tieteellistä tutkimusta, missä olisi osoitettu, että (suomalaisten) vihapuhe olisi aiheuttanut jonkun yksilön radikalisoitumisen ja sen seurauksena tehdyn tertoristi-iskun. Silti toteen näyttämätöntä yhteyttä vihapuheen ja terroristiteon välillä esitetään "virallisena totuutena", jota kukaan merkittävässä asemassa oleva tutkija ei ole rohjennut oikaista julkisesti.

Valheellisella vihapuhepropagandalla yritetään syyllistää suomalaisia ja rajoittaa sananvapautta. Esimerkiksi Suomessa tapahtuneeet kouluampumiset ovat tapahtuneet täysin toisenlaisella logiikalla. Nuoret koulusurmaajat ovat julkisten tietojen mukaan olleet hiljaisia ja syrjäänvetäytyneitä. Eivät he olleet kokeneet vihapuhetta (rotusyrjintää). Ainakin koulukavereidensa mielestä he muistuttivat käytökseltään tavallisia naapurinpoikia. Samoin useita ulkomaisia islamistiterroristeja on kuvailtu tavallisiksi perheenisiksi, työkavereiksi ja ystäviksi. Osa terroristeista on asunut vuosia Euroopassa ja he ovat "integroituneet" yhteiskuntaan, mutta silti radikalisoituneet omia aikojaan, ilman suomalaisten vihapuheita.

Koska harva islamistiterroristi osaa suomen kieltä, niin ainakaan Euroopassa, Lähi-idässä, Afrikassa, Venäjällä, Kauko-idässä, Pohjois-Koreassa ja Yhdysvalloissa tehdyt terroristi-iskut eivät ole suomalaisten vihapuhujien syytä, vaikka valtakunnansyyttäjä muuta väittäisi.

Sipilän hallituksen ihmeellinen maailma alkaa mielestäni muistuttaa yhä enenevässä määrin Mao Tse-tungin kommunistista Kiinaa. Käydessäni Pekingissä noin 15 vuotta sitten ostin katukaupustelijalta hauskan ja erikoisen matkamuiston, Maon pienen punaisen kirjan. Kiinan kulttuurivallankumouksen aikana nuoriso muodosti ns. punakaarteja, jotka häpäisivät Maon ajattelulle uskottomia henkilöitä ja heiluttivat samalla pientä punaista kirjaa. Teosta painettiin massiviset miljardi kappaletta.

Onkohan syyttäjä Toiviaisella lakirjansa välissä Sipilän hallitulsen pieni punainen kirja, josta hän lukee ohjeet vihapuheen kitkemiseksi suomalaisista. Jaetaanko kirjaa tulevaisuudessa myös armeijalle, poliisille ja rajavartijoille, joista muodostetaan Sipilän oma punakaarti. Nuivien vihapuhujien syyllistämisarmeija toimisi tehokkaasti Sipilän puhtaan ideologian ja oikeiden arvojen puolesta korjaamalla kaduilta kaikki väärinajattelijat rangaistuslaitoksiin häpeämään Johtajansa ajattelun halveksimista. Oikeasti en toivo Sipilän hallituksen turvautuvan pieneen punaiseen kirjaan vihapuheiden estämiseksi.

Die Heimat







vieras kirjoitti...

Itävallan vaalitulos: ÖVP nousi suurimmaksi. SPÖ jäi kakkossijalle. FPÖ lisäsi kannatustaan mutta jäi niukasi kolmanneksi. FPÖ:n kolmossija ei haittaa jos ÖVP muodstaa sen kanssa hallituksen.

Parasta oli vihreiden tipahtaminen kokonaan ulos parlamentista kun jäi alle valtakunnallisen äänikynnyksen. Se selviää kun lopullinen tulos saadaan. Kirjeäänet pitää vielä laskea.

Alkosta voisi hakea itävaltalaista olutta tai jos juoda baarissa jos siellä myydään.

vieras kirjoitti...

Paunion juttuja löytyy myös Oikean Median blogista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Die Heimatille ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: En itse osaa sanoa tuohon mitään. Kun tuon vanhemman Toiviaisen avautumisia kuuntelee voi tuumia, että pappejahan nuo molemmat ovat.

Die Heimat: Erittäin hyviä huomioita. Kun ”vihapuheen aiheuttamasta radikalisoitumisesta” puhutaan tiedostavalla taholla näytetään ihan oikeasti uskovan, että sanallinen reaktio väkivaltaan on itsessään aiheuttanut sen väkivallan. Ja kieltämättä Kiinan kulttuurivallankumous käy mielessä. Jopa presidenttiä myöten. Mitä muuta se Niinistön vaatimus ”aidosta katumuksesta” oli.

Vieras: Ja oman mediamme peppukivun määrä on eeppistä. Loistavaa oli myös tuo vihreitten romahtaminen. Paunioon olen tutustunut nimenomaan Oikean Median kautta.

Hemuli kirjoitti...

Itävallassa tuli kolmoisjytky kun "laitaoikeisto" -kuten Iltasanomien asiantuntija asian ilmaisee sai 60% äänistä. Asiantuntijalla on sentään älyä mukana, valtamedia kun edelleen puhuu äärioikeistosta. Miten 60% äänestäjistä voi olla "ääri" yhtään mitään? Kaiken huipuksi vihreät lensi parlamentistä kokonaan!

Vielä kun SD jyrää ensi syksynä Ruotsissa niin mielenkiinnolla odotan valtamedian kommentteja. Nythän media on ollut täysin hiljaa Itävallan tuloksesta.

Voipi olla että parin vuoden päästä nykyinen vihapuhe on hyvin perusteltua faktaa jopa valtamedian mielestä.

Anonyymi kirjoitti...

Ehtoota vain kaikille. Näin Itävallan vaalituloksen tultua päivänvaloon, en voi muuta kuin ihmetellä sitä jos joku vielä jaksaa voivotella "jotta miksi"?! Eikö Braunau am Innin eräs viiksiniekka jo toiminut varoittavana esimerkkinä?" Eli sitä saa mitä tilaa! Nyt on pienehkön juhlan paikka ja pitää otta naukku skottilaista. Prost meine Kameraden, eine Flasche Bier bitte! - Kippis vaan kaverit, yksi pullo olutta olkaa hyvät!

Näin sitä manataan kaikenkarvaiset "nadschit" kumpujen yöstä, kun valtaeliitti ja media eivät halua kuunnella valtaväestöä. Tulee niin mieleen historiasta Ranskan vallankumous 1789 tai se Euroopan hulluvuosi 1848.

Ja palatakseni Braunaun erääseen suureen herraan, niin tässä erään kirkonkellon kohtalo. Nyyh, kyljessä on swastika ja kaikki avioparit tai lapset, jotka ovat tuossa kirkossa vihitty/kastettu ovat automaattisesti "nadscheja". Erään saksalaisen ystäväni ironinen ilmaus natsi-sanasta, nuorempi sukupolvi on lähestulkoon täynnä & kyllästynyt tuosta menneisyyden painolastista. Historiasta pitää oppia jotain eikä demonisoida kaikkia saksalaisia natseiksi ja Hitlerin hännystelijöiksi. Eiväthän kaikki venäläiset olleet Stalin-faneja, itse asiassa herra arvon diktaattori oli kotoisin Gruusiasta.

Katsellaan miten käy seuraavissa Ruotsin parlamenttivaaleissa ja Suomen eduskunta vastaavissa, tuleeko jytkyä? Pressanvaaleissa saan sentään ulkosuomalaisena äänestää ja sehän ääni menee Lauralle. Näillä eväillä mennään nääs nääs....

- Soomepois Eestist -

vieras kirjoitti...

Mites sitten on arabiaksi esitetty vihanlietsonta, tappouhkaukset, väkivaltauhkaukset, yllytykset tappoon, yllytykset väkivallantekoihin, yllytykset terroritekoihin ja niiden suunnitteluun, kehotukset eristäytymiseen yhteiskunnasta ja integroitumisen vastustamiseen jne.? Eikö tämä sitten ole sitä vihapuhetta joka aiheuttaa radikalisoitumisen?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Hemulille, Soomepoisille Eestist ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Hemuli: Mediammehan on pähkäillyt lähinnä sitä, että onko Sebastian Kurz (31 vuotta) aivan liian nuori liittokansleriksi. Sen sijaan erään Li Anderssonin (30 vuotta) pätevyyttä esmes ministerin tehtäviin ei olla millään muotoa kyseenalaistettu. Ruotsin vaaleja odotan suurella mielenkiinnolla. Totta kai SD suljetaan päätöksenteon ulkopuolelle vaikka se saisi 49% äänistä sillä Ruotsihan ei aikoihin ole ollut enää valtio vaan jonkun asteinen mielisairaus.

Soomepois: Tottakai se eräs neliöviiksinen heppu täytyy nostaa framille sillä vaihtoehtonahan on sen asian tunnustaminen että ehkäpä itävaltalaiset ihan oikeasti ajattelivat ennen kuin tekivät äänestyspäätöksensä. Pressanvaaleissa minä sisäsuomalaisena äänestän myös. Selväähän on, että ”vaadin aitoa katumusta” Niinistö voittaa vaalit, mutta jos Laura saadaan kakkoskierrokselle niin silloin protestiäänet ovat osuneet kohdalleen.

Vieras: Hjuu, ei taida olla viharikostutkijoilla arabian kielen tutkijoita. Onhan se sinänsä ymmärrettävää sillä arabit ovat vähemmistö sillä heitä ei ole maailmassa kuin 450 miljoonaa mutta suomalaisia on kumminkin koko maailmassa lähes 6.000.000.

Becker kirjoitti...

Odotan suurella mielenkiinnolla vihapuherikosoikeudenkäyntejä. Silloinhan ne on pakko määritellä ja sitten saa varmaan tietää myös rangaistusasteikon. Silloin voi itsekkin määritellä että, "tulipas eilen vihapuhuttua 1000 euron edestä, mutten narahtanut".
Vähän sama kuin ajaisi 80:n alueella 110:ä eikä narahda. Näin ollen vihapuheen viehätys kasvaa entistä enemmän.
Mistä muuten hallinto löytää jatkuvasti näitä helvetin idiootteja, joiden toimenkuvaan kuuluu kansalaisten kyykyttäminen ja heille vittuilu.

SD:n mahdollisuudet nousta Ruotsin suurimmaksi puolueeksi heikkenevät nyt olellisesti sillä Nya Moderatien uusi puheenjohtaja Ulf Kristersson on lainannut SD:n teemoja poliittiseen ohjelmaansa. Sellaisia vähän siloitellumpia versioita, mutta kuitenkin niin että SD:n kannatajat saattavat siirtyä Nya Moderatien leiriin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Viharikosoikeudenkäyntejähän on käyty jo. Kuuluisimpia ovat tietysti Jussi Halla-ahon ja ennen kaikkea Seppo Lehdon tapaukset ja Seppohan sai pelkästä poskensoittamisesta 2 v 5 kk ehdotonta vankeutta. Varmastikin on niin, että sitä asteikkoa ei haluta tuoda julki ja ymmärrettäväksi. Epämääräisyys on valtiovallalle hyvä pelote. Ruotsin vaaleista voisin todeta että Nya Moderatit tekevät mitä varmimmin Ben Zyskowiczit eli saattavat puhua ajoittain järkeä, mutta kun äänestysnappia painetaan, niin tilanne on toinen. Toivotaan, etteivät ruotsalaiset mene siihen halpaan.

vieras kirjoitti...

Olin toivonut että se vihreistä eronneen ukon perustama lista olisi myös jäänyt ulos parlamentista. Se kuitenkin ylitti niukasit äänikynnyksen. Pääasia että vihreät tippuivat ulos.

Voi vain haaveilla että Suomessa vihreiden kannatus olisi alle neljän prosenttia. Varsinkin jos se olisi suurimmillaankin alle neljä prosenttia. Täällä ei ole valtakunnallista äänikynnystä mutta vaalipiirin koko määrittää sen vaalipiirikohtaisesti. Jos kannatus olisi tasaisesti joka vaalipiirissä alle puolet siitä mitä on oikeasti, niin se saisi edustajan läpi vain Helsingistä kun kannatus on keskittynyt sinne. Ehkä vielä Uudeltamaalta kun siellä on matala äänikynnys. Muualla se olisi epätodennäköistä.

vieras kirjoitti...

Jos Mikko Paunion tapaiset olisivat enemmistönä demareissa ja hallitsisivat johtopaikkoja niin se olisi hyvä demaripuolue. Jos Ari Rusilan tapaiset olisivat enemmistönä vasemmistoliitossa niin se olisi hyvä vasuripuolue.

Paunio taitaa olla semmoinen vanhan ajan demari. Hän sopisi siihen wrightiläis-sillanpääläis-tannerilaiseen demaripuolueeseen jota Suunnanmuutos-tarinan Koskela edusti. Rusila sopisi saarislaiseen vasuripuolueeseen jossa olisi pelkkiä enemmistöläisiä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras.

Viesti1: Myös minua ihmetyttää vihreitten suuri suosio Suomessa kun ne muualla näyttävät olevan enempivähempi syöksykierteessä. Tosin se ei tarkoita punavihreän aatteen suurempaa suosion nousua sillä vihreät ovat saaneet nykykannatuksensa lähinnä vasemmistoliitosta ja demareista. Yksi vihreitten suoson syy on tietysti valtamediamme.

Viesti2: Tottahan tuo. Niitä vanhan ajan demareita ja saarislaisia ei vaan pahemmin enää ole.

Hemuli kirjoitti...

Vihapuhe poliisi tekee lähinnä palveluksen esmes F-Securen tyyppisille firmoille. Itse olen jo jonkin aikaa ollut netissä kiinni vain VPN:n läpi.
Voipi olla ettei freedome oikein innokasta poliisia estä mutta hidastaapa nyt ainakin.

Vihapuhe siirtyy pois facebookista ja siirtyy perinteisille nettisivuille, blokeihin. Voipi olla, että jossakin kohtaa Venäjä mainostaa VK:n mahdollistavan sananvapauden länsimaissa.

Anonyymi kirjoitti...

Sissisota, sen edellytykset ja sodankäynnin suuntaviivat -kirjasta katkelma luvusta Passiivinen vastarinta:


Epäsuopea suhtautuminen saattaa saada monenlaisia ilmenemismuotoja, mutta sitä voidaan myös tietoisesti johtaa määrättyyn suuntaan. Sen tarkoituksena on eristää miehittäjä henkisesti, osoittaa, että sen päämäärät ovat vääriä ja että koko kansa tulee jatkamaan taistelua oikeuksiensa puolesta. Paitsi vihollista, kohdistetaan epäsuopea suhtautuminen myös omia, viholliselle myötämielisiä kansalaisia vastaan. Yksinkertaisina menettelytapoina mainittakoon:
• miehittäjän tervehdyksiin tai muihin kohteliaisuuden osoituksiin ei vastata,
• heidän ohitse kuljetaan aivan kuin heitä ei huomattaisikaan,
• heidän kanssaan ei keskustella eikä vastata tehtyihin kysymyksiin,
• vihollisen kieltä ei käytetä eikä ymmärretä,
• heidän käyttämiinsä ravintoloihin, huvittelupaikkoihin tai heidän järjestämiinsä tilaisuuksiin ei mennä; tarvittaessa perustellaan poisjääminen tekosyillä,
• heidän käyttäytymiselleen ja puheelleen nauretaan,
• jos miehittäjä huomauttaa epäystävällisestä käyttäytymisestä, voidaan anteeksipyynnöt ja selitykset esittää korostetun kohteliaasti jne.

Epäsuopea suhtautuminen aiheuttaa helposti vihollisen taholla suuttumusta, harkitsemattomia sanoja jopa tekojakin. Tällöin onkin tarkoitus jo saavutettu. Vihollinen voidaan sopimattoman käyttäytymisensä perusteella leimata sivistymättömäksi ja röyhkeäksi barbaariksi. Miehittäjiä syytetään pienimmistäkin hairahduksista ja tapaukset levitetään huhuina ja propagandan muitakin keinoja käyttäen mahdollisimman laajalle. Näin nostatetaan vihaa vihollista kohtaan ja saadaan vähitellen koko väestö vastarintamiesten puolelle.



Tämä on siis pätkä Maanpuolustuskorkeakoulun materiaalia jostain 50-luvulta sille varalle kun kutsumattomat vieraat tulevat Suomea miehittämään. Sitä voi sitten miettiä onko tällä jotain yhtymäkohtia "vihapuheeseen", joka on yleensä vain sitä ettei havaituista ongelmista vaieta ja tästä syystä joku puolestaloukkaantuja hönkäisee kidneypavun hengitystiehensä. Miehitystilanteessa epäsuopea suhtautuminen kuuluu asiaan ja vaikka miehitystä ei olisi, epäkohtien takia kissa kuuluu nostaa pöydälle.

t. Löylyniemi

Anonyymi kirjoitti...

Onko radikaali pastori Marjaana Toiviainen sukua valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaiselle?

Anonyymi kirjoitti...

Katsopa kummankin kuvaa rinnakkain. Olen todellä yllättynyt jos eivät ole hyvin lähisukulaisia. Itse veikkaisin että ovat äiti ja tytär, iät sopii, silmien väri, muoto, kasvojen muoto, nenän muoto jne. Pastori on kuin nuorempi versio syyttäjästä. Netistä löytyy hyvät ammattikuvaajien potretit molemmista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Hemulille, Löylyniemelle, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Hemuli: Facebookin kohdallahan se tiedostava sensurointi on mennyt aivan naurettavaksi. Ajattelin jossain vaiheessa että panisinko itse facebook-sivut pystyyn, mutta taidan jättää väliin. Blogger ei sensuroi sillä lailla. Toivotaan että tilanne pysyy samanlaisena jatkossakin. Olishan se meinaan jo parodiahorisontin ylittävää, että Venäjä olisi eurooppalaisen sananvapauden viimeinen toivo.

Löylyniemi: Jaa-a… oliskos maanpuolustuskorkeakoulu pystynyt ennustamaan tulevaa? No jaa, se kyllä varmaankin ajatteli tilannetta jossa tunkeutuja on tullut aseellisesti ja lyönyt Suomen puolustusvoimat. Ei kai tuohon aikaan edes ajateltu sitä mahdollisuutta että tunkeilijat elätetään suomalaisten toimesta ja vielä vapaaehtoisesti?

Ano1 & Ano2: En tiedä, eikä asialla kai niin suurta merkitystäkään ole. Molemmat ovat kumminkin pappeja. Toinen maallisen ja toinen taivaalliseksi itseään väittävän viraston palkkalistoilla. Molemmat virastot ovat yhtä lailla uskovaisia.

Anonyymi kirjoitti...

Juu. Ei tälläistä kehitystä varmaan kukaan Maanpuolustuskorkeakoulun sisä- tai ulkopuolella osannut 50-luvulla ennustaa. Myöhemmin joku olisi voinut arvata, että sosiaalituet alkaisi ennenpitkää houkuttelemaan etelänvetelijöitä kuin hillo banaanikärpästä. Eipä tainnut tieto tuista kantautua tarpeeksi pitkälle. Rajatkin oli kiinni, niin vaikeampaa olisi tuleminen ollut. Nyt pidäkkeet on poistettu ja digitaalinen viidakkorumpu jytisee ja rubab soi. Ja miehän maksan!

Oon muutaman kerran autellut yhtä matua, kun se tuossa naapurissa asui. Vihoviimeinen kerta oli se, kun pyysi auttamaan satelliittilautasensa suuntaamisessa. Sanoi, että lapset itkee, kun ei näe ohjelmia. Säädettiin kohdilleen, niin eikö se laittanut heti jonkun kanavan, missä näkyy Mekka 24/7 ja imaamit joikhaa. Tämä matu oli niin kädetön tapaus, ettei sillä kompetenssilla töitä Suomesta saa. Luultavasti se osaa vain delegoimisen taidon.

Tuo kirja löytyy helposti hakukoneilla pdf-muodossa, jos kiinnostaa selailla.

t. Löylyniemi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Löylyniemi. Eivät varmaankaan sanotaanko 1950-1990-luvun kapiaiset uhkakuvia ja niihin vaadittavia toimenpiteitä määritellessään osanneet ennustaa sitä, mitä nykyisin tapahtuisi. Minä olen asustellut syrjäisessä omakotitalossa jo pitkään joten minun ei tarvitse onneksi naapureista välittää. Silloin kun asustelin Helsingissä niin asia oli vielä toisin. Nykyiset naapurini eivät kaipaa Mekka 24 / 7-kanavia.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Blogiin aasinhännän kautta (paremminkin sen tyven alta)...
Blogin kohdehenkilö edustaa aatesuuntaa, johon sopii se oikea ei-siis-vihapuhe, ja sallitut hyvän voimankäytön toimenpiteet.
http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/10/17/helsingin-kaupunki-vuokrasi-anarkisteille-omakotitalon-pilkkahintaan-yksityishenkilo-jarjestaa-haatopartiota/

Viikonloppuna Vastarintaliike järjestää mielenilmauksen, johon odotellaan viranomaistenkin taholta innokasta osallistumista
https://yle.fi/uutiset/3-9886610

Noin sata v. sitten tie päättyi Tampereelle. Näinköhän kunnia velvoittaa ja tie alkaa Tampereelta ja päättyy tälläkin kertaa Tampereelle?

Rauhaa kaikille https://www.rt.com/uk/407035-mi5-islamist-terrorism-uk/