maanantai 26. maaliskuuta 2018

HARKITTU MURHA


Pari kilometriä Naakkamon kunnan keskustasta sijaitsevalla bussipysäkillä oli parkissa varsin vanhaa vuosimallia edustava Mitshubishi Pajero-maastoauto. Autossa ei ollut muita henkilöitä kuin kuljettaja, keski-ikäinen mies. Hänen katseensa oli jotenkin ilmeetön mutta toisaalta ilmeettömyydessään sellainen että se kertoi miehen mielessään ylittäneen tietyn ratkaisevan kynnyksen. Kynnyksen, jonka vain harvat pystyvät ylittämään eikä sitä kynnystä ylitettäisi ilman äärimmäisen hyvää syytä. Kun miehen silmiä olisi katsonut hieman tarkemmin olisi löytänyt jostain syvyyksistä kumpuavan jäätävän ja kaiken tieltään murskaavan vihan.

Mies oli valinnut paikkansa tarkkaan ja pitkän harkinnan tuloksena. Tuolta bussipysäkiltä näki edessä olevasta risteyksestä oikealle kääntyvälle sivutielle jonka varrella oli varsin varakkaitten ihmisten omakotitaloalue. Ne Naakkamon kalleimmat neliöt. Hän oli seurannut noitten katujen liikennettä jo pitkän aikaa ja tiesi tarkalleen mitä kaduilla tapahtuisi, keitä siellä kulkisi ja milloin. Nyt hän huomasi sen, mitä halusikin. Siinähän ne perkeleet olivat. Noin viisikymppinen mies ja hänen teini-ikäinen poikansa. He ulkoiluttivat koiraansa. Joku terrieri se oli. Mies odotti vielä hetken ajan että koiranulkoiluttajat kulkivat lähelle hänen ennalta laskemaansa pistettä. Sitten hän otti hansikaslokerosta kolmen vartin viskipullon, korkkasi sen ja veti muutamalla nopealla ja yökkivällä huikalla siitä puolet huiviinsa ja käynnisti autonsa moottorin.

Mies oli 48-vuotias, nimeltään Kyösti Väätäinen ja hän oli jäänyt muutama vuosi aikaisemmin työttömäksi kun Naakkamon paperitehdas oli suljettu. Joitain tyhjänaikaisia työllistämistöitä hän oli tehnyt mutta eli pääosin peruspäivärahalla. Se ei sinänsä häntä katkeroittanut. Nykyisessä Suomessahan tapahtui monelle hänenlaiselleen miehelle samoin. Se oli ajan henki. Tai no, katkeroittihan se sinänsä mutta ei saanut aikaan sitä vihaa mitä hän autoa käynnistäessään tunsi. Hänen vaimonsa Martta toimi lääkärinä Naakkamon terveyskeskuksessa ja he tulivat velattomassa omakotitalossaan suht koht mukavasti toimeen. Heillä oli kaksi lasta. Toinen oli 18-vuotias Liisa joka kävi lukiota ja jonka elämä meni melko mukavasti.

Ja sitten heillä oli 14-vuotias poika Kalevi. Kalevi, jonka elämä oli ollut viimeiset puolitoista vuotta täyttä helvettiä. Ei perheensä vuoksi. Hän oli rakastettu poika ja hänellä oli hyvä olla kotonaan. Kyösti ja Martta olivat panneet merkille että aikanaan kovasti elämäniloinen ja vilkas poika oli melkein heti yläasteelle mentyään kuihtunut henkisesti kasaan. Poika oli selvästi masentunut, ei enää oikein puhunut eivätkä vanhemmat oikein osanneet kysyäkään. Kun ei oikein tiennyt, mitä kysyä. Näkyi selvästi että ei poika ollut ruvennut mitään huumeita käyttämään ja hän viihtyi kotona vielä enemmän kuin ennen. Itse asiassa hän ei koulupäivien lisäksi poistunut kotoaan ollenkaan ja se pisti miettimään että miksi. Olihan hänellä vielä ala-asteella ollut kavereita joitten kanssa hän oli mielellään viettänyt aikaa. Kaikenlaisissa pikkupoikien touhuissa.

Syyslukukauden jälkeen poika oli lopulta avautunut ja Kyösti oli ymmärtänyt kuinka tietyt sanat olivat aivan liian laimeita kun niitä ei ollut koskaan tarkemmin ajatellut. Niin kuin koulukiusaaminen. Se kuulosti sanana vain jotenkin sellaiselta harmittomalta kiusanteolta. Häntä itseään ei oltu koskaan kiusattu. Niinpä hän ei aluksi ymmärtänyt eikä osannut asettua poikansa tilanteeseen. Ennen kuin Kalevi alkoi puhua. Kertoen kaiken. Kyösti ymmärsi silloin että tuo sana piti sisällään toiseen ihmiseen kohdistuvan raa´an, sadistisen ja loputtoman terrorin. Terrorin primus motorina oli samalla luokalla oleva poika, joka Kalevin mielestä oli täysi psykopaatti. Niin kuin todennäköisesti oli muittenkin oppilaitten mielestä, mutta he eivät olleet uskaltaneet vastustaa kyseistä psykopaattia joten hekin osallistuivat kiusaamiseen, mikä oli milloin fyysistä väkivaltaa, milloin henkistä ja sen lisäksi jatkuvaa netissä tapahtuvaa kiusaamista. Muut oppilaat olivat osallistuneet kiusaamiseen lähinnä siksi, etteivät olisi itse joutuneet kiusatuksi.

Niin Kyösti kuin Martta olivat välittömästi ottaneet yhteyttä kouluun ja oppivat lisää sanan koulukiusaaminen sisällöstä. Näköjään kyseinen sana piti sisällään myös toiseen ihmiseen kohdistuvan sallitun sadistisen terrorin jonka virkakoneisto hyväksyy, kun siitä ei sitä estämään ole. Tokihan koulusta kerrottiin, että KivaKoulu-projektin oppien mukaisesti asiaan oltiin puututtu. Keskustelemalla. Puhumalla perkele. Puhetta. Pelkkää puhetta. Aina vain pelkkää puhetta.

Puhuminen eli näennäisreagointi oltiin hoidettu koulukuraattorin toimesta. Kuraattorin hyllyssä olleet huomattavat mappimäärät kaivettiin esille ja kiusattu oltiin laitettu saman pöydän ääreen kiusaajansa kanssa vaikka kiusattu ei olisi halunnut nähdä tuota arkielämän terroristia yhtään sekuntia enempää kuin mitä oli välttämätöntä. Kiusattu huomasi, että koulukuraattori eli niin kiusatun kuin kiusaajan elämään nähden täysin ulkopuolisessa todellisuuskuplassa, joten molemmat antoivat hänen pitää oman shownsa josta hän kieltämättä nautti uskoen jopa saavansa jotain aikaiseksi.

Se pellehän puhui ihan tosissaan siitäkin olisiko kiusattu mahdollisesti voinut omalla käytöksellään aiheuttaa kiusaamisen. Helvetti. Kalevihan halusi vain olla rauhassa. Ei mitään muuta. Se olisi riittänyt hänelle. Kiusattu huomasi, niin kuin huomasi kiusaajakin että kuraattori puhui pääasiassa itselleen. Olihan hän nuori ja innokas virkanainen, joka oli ensimmäisessä työpaikassaan eikä hänellä ollut mitään käsitystä siitä todellisuudesta missä kiusattu eli. Niin kuin ei kiusaajankaan todellisuudesta ja siitä sadismista mistä kiusaaja nautti. Se oli hänen käsityskykynsä ulkopuolella. Hän oli niin sanottu Kympin Tyttö. Elänyt suojattua elämää. Väärä ihminen väärässä paikassa väärään aikaan. Joka tapauksessa hän saattoi ottaa tyytyväisenä yhteyden rehtoriin ja todeta, että asian eteen oltiin tehty kaikki, minkä protokolla vaati. Se riitti rehtorille joka vaali koulun ja samalla tietysti omaa mainettaan yli kaiken muun. Meidän koulussamme ei kiusata. Tai jos kiusataankin, niin se kategorisesti kiistetään. Paikallislehti tulisi pian tekemään juttua Naakkamon KivastaKoulusta ja rehtori olisi mukana valokuvissa. Hän oli jo harjoitellut peilin edessä sopivaa hymyä.

Rehtori oli myös kunnallispoliitikko ja saman Valtapuolueen jäsen kunnanvaltuustossa kiusaajan isän kanssa. Kiusaajan isä tunnettiin varakkaana ja vaikutusvaltaisena miehenä. Ennen kaikkea hänet tunnettiin itseään täynnä olevana mulkkuna joka oli tehnyt selväksi niin koululle kuin Väätäisille että hän voi panna lakimiehet asialle ja järjestää ne valehtelijat jota puhuvat paskaa hänen viattomasta pojastaan sellaiseen kuseen että he sen ikänsä muistavat.

Niin Kyösti kuin Martta Väätäinen olivat puhuneet asiasta keskenään ja todenneen tuon psykopaattipojan psykopaatti-isän olevan oikeassa. Ei heillä olisi mitään mahdollisuuksia maksettuja lakimiehiä vastaan ja virallisen tahon olematon reagointikyky ja myös reagointihalu oltiin myös huomattu. Mutta jotain oli tehtävä. Tällä menolla he joku aamu heräisivät ja huomaisivat että Kalevi oli hirttänyt itsensä pihakoivuun. Kaiken lisäksi lastensuojelu oli ottanut heidän perheensä tarkkailuun. Siis terrorisoidun lapsen perheen. Jumalauta. Kalevilla oli uhka joutua huostaanotetuksi ja sijoitetuksi laitokseen. Koska hän silloin tällöin ei vaan yksinkertaisesti pystynyt menemään kouluun. Ja häntä terrorisoiva psykopaatti sai puolestaan tehdä mitä lystäsi.

Niinpä he laativat toisen suunnitelman ja totesivat Kaleville että koeta kestää vielä jonkun aikaa. Puolesta vuodesta vuoteen.  Puolisot laativat suunnitelman yhdessä. Suunnitelman toteuttava osuus jäisi isälle. Se olisi viisaampaa sillä äidin lääkärintyön myötä lasten elatus olisi kuitenkin turvattu. Mutta äiti osasi laittaa oman mausteensa suunnitelmaan. Ensiksi hän laittoi yhdessä sovitusti mutta virallisesti omin päin avioerohakemuksen vireille. Tekaistun avioeroprosessin myötä Kyösti muutti erään hyvän ystävänsä luokse ja kertoi suunnitelmasta. Ystävä oli aikanaan ollut hyvin julmasti koulukiusattu ja oli heti mukana. Kyösti oli myös vuosien mittaan oppinut että hänen ystävänsä oli mies joka osasi pitää turpansa kiinni.

Martan kehittämän suunnitelman mukaan Kyösti otti eroprosessin alettua yhteyden Naakkamon mielenterveystoimistoon jossa hän esiintyi – Martan laatimien speksien mukaan – avioerosta ahdistuneena ja itsetuhoisena miehenä. Mutta ei kuitenkaan aivan tarpeeksi ahdistuneena ja itsetuhoisena niin että mielenterveystoimisto vetosi kolmen kuukauden hoitotakuuseen joka sopi suunnitelmaan mainiosti. Kyösti ei ollut kiireellinen tapaus. Apua annettaisiin jos annettaisiin ja ehdittäisiin. Viikkoa mielenterveystoimistossa käynnin jälkeen Kyösti joi itsensä humalaan, ”varasti” ystävänsä auton ja ajoi sen ojaan. Paikka oltiin katsottu ystävän kanssa etukäteen. Paikka oli niin luminen ettei ystävän autolle tullut sen kummempia vahinkoja.

Joka tapauksessa Kyöstille tuli tämän myötä syyte rattijuopumuksesta – veressä oli 1,1 promillea – ja Kyösti meni uudestaan mielenterveystoimistoon esittäen jälleen Martan opettaman litanian saaden taas lupauksen asiaan tarkemmasta paneutumisesta joskus tulevaisuudessa. Juuri niin kuin tarkoitus olikin. Pohjatyö oltiin tehty. Kyösti oli selkeästi ja ennen kaikkea todistetusti pyytänyt apua. Hänellä oli mielenterveydellisiä ongelmia ja itsetuhoisia ajatuksia, hän oli tuonut ne julki ammattilaisille mutta avunpyyntöön ei oltu vastattu. Tämä oli tärkeää suunnitelman seuraavaa vaihetta ajatellen.

Ja se suunnitelman seuraava vaihe tapahtuisi nyt. Kyösti oli Pajerossaan linja-autopysäkillä katsoen noita kahta koiranulkoiluttajaa. Siinä oli se psykopaattipoika joka terrorisoi hänen omaa poikaansa. Ja siinä oli se psykopaatti-isä joka asemansa myötä mahdollisti terrorin jatkumisen täältä ikuisuuteen. Kaksi psykopaattia näytti nauttivan toistensa seurasta. Miksipä ei. Vakka kantensa valitsee eikä omena puusta kauas putoa. Mutta nyt se puu sahattaisiin poikki. Kyösti odotti, että koiranulkoiluttajat kulkivat hänen ennalta laskemaansa pisteeseen. Sitten hän hän otti hansikaslokerosta kolmen vartin viskipullon, korkkasi sen ja veti muutamalla nopealla ja yökkivällä huikalla siitä puolet huiviinsa ja käynnisti autonsa moottorin.

Kadulla, jossa koiranulkoiluttajat kulkivat oli jyrkästi vasemmalle kääntyvä mutka jonka oikealla puolella oli kallioleikkaus. Se oli juuri sopiva paikka. Kyösti saapui paikalle täsmälleen oikealla hetkellä eivätkä psykopaatti-isä eikä hänen poikansa ehtineet huomata vaaraa. Kyösti kaasutti juuri sopivasti. Vauhtia oli vain 65 kilometriä tunnissa mutta kun raskas maastoauto jyräsi uhrinsa omalla massallaan ja nopeudellaan kallioleikkaukseen joka ei taatusti antanut jälkeen niin isä kuin poikakin murskautuivat maasturin ja seinämän väliin ja kuolivat välittömästi. Valitettavasti siinä meni samalla se koirakin joka ei ollut kenellekään pahaa tehnyt.

Kyösti tunsi että hänen oikea jalkansa murtui törmäyksessä mutta hän oli vielä tajuissaan. Niinpä hän joi yökkien viskipullon loppuun ja soitti sitten hätänumeroon kertoen onnettomuudesta juuri niillä Martan opettamilla sekavilla sanoilla kuin pitikin. Sairaalassa poliisi löi hänen ranteensa käsiraudoilla kiinni sänkyyn hänen odottaessaan leikkausta. Se ei häntä häirinnyt sillä kaikki oltiin suunniteltu ennakolta. Häntä jalkaleikkauksen jälkeen kuulustelevalle poliisille hän totesi ettei muista koko asiasta mitään.

Asiaa käsiteltiin aikanaan Radanvarsikaupungin käräjäoikeudessa. Tapaus oli ongelmallinen. Olihan selvää, että Kyöstillä oli ollut hankaluuksia uhrien kanssa ja syyttäjä esitti rangaistusta harkitusta murhasta. Toisaalta puolustus toi esille sen, että Kyösti oli hakenut apua mielenterveydellisiin ongelmiinsa eikä ollut saanut sitä. Kyöstin ystävä, jonka luona Kyösti oli asunut oli puolestaan todistanut että Kyöstillä ei ollut koskaan ollut muita väkivaltafantasioita kuin omaan itseensä kohdistuvia. Ystävä kertoi että Kyösti oli puhunut jatkuvasti siitä että hän tarvitsisi apua mutta hänelle ei sitä anneta ja hän ei enää kauaa jaksa. Niin Kyöstin ystävä kuin mielenterveystoimiston työntekijä totesivat oikeudessa että Kyöstillä oli todennäköisesti kallionleikkaukseen ajaessaan tarkoitus tappaa vain itsensä ja onnettomuuden muut uhrit olivat paikalla vain sattumalta.

Käräjäoikeus päätyi nahkapäätökseen. Kyösti tuomittiin puoleksitoista vuodeksi ehdottomaan vankeuteen törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä rattijuoppoudesta. Kun Kyösti lähti suorittamaan vankeustuomiotaan Mikkelin vankilaan hän totesi että suunnitelma meni niin kuin pitikin. Martta oli vetänyt avioeropaperinsa pois ja Kyösti voisi palata kotiinsa tuomionsa jälkeen josta hän tiesi selviävänsä ensikertalaisena puolella. Korvaukset olivat tietysti korkeat mutta niitä oikeus oli kohtuullistanut Kyöstin mielenterveyden ongelmien pohjalta.

Kyösti lähti suorittamaan tuomiotaan mielellään. Sillä hän tiesi, että Kalevi saisi jatkossa olla rauhassa. Ei hän ehkä kavereita saisi mutta hänet jätettäisiin rauhaan. Sen takaisi maine hänen hullusta isästään. Ja tiedä vaikka niitä kavereita tulisi kumminkin. Sillä tiesiväthän oppilaat että näytelmän psykopaatti oli murskaantunut Pajeron keulan ja kallion välissä vapauttaen heidätkin. Kyösti oli antanut Kaleville mahdollisuuden. Kyllä sen vuoksi kannattaisi yhdeksän kuukautta istua.



36 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Itse olin yhteydessä Hesan koulutoimenjohtajaan joitain vuosia sitten koulukiusaamisen takia. Kiusattu kertoi kaiken, mutta kielsi kertomasta nimeään jos vien asiaa eteenpäin.

Kuten arvata saattaa, rehtori kiisti kaiken ja vaati tietää kiusatun nimen. Kerroin että se on turhaa koska asiasta on opettajille puhuttu, mutta mikään ei muutu.

Koulutoimenjohtaja lupasi keskustella asiasta rehtorin kanssa.

Ratkaisu oli, että vein kiusatun itsepuolustuskurssille. Sen jälkeen yksi tappelu koulussa ja kiusaaminen loppui. Tai, ei loppunut vaan kohde vaihtui.

Anonyymi kirjoitti...

Tere.
Tarvittaisiin määrätön määrä tämmöisiä Kyöstejä, sillä kiusaaminen ei lopu ilman lopullista ratkaisua. Enkä tarkoita mitään virkakyöstejä, jotka vain pahentavat tilannetta.
t. Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Niin, toihan on nyky-Suomessa se kaikkein helpoin tapa päästää vihamiehestänsä ilmat pihalle, jollei halua joutua istumaan murhasta elinkautista. Ajaa autolla kännissä "vahingossa" vihamiehensä ylitse ja kas saat tuomion (törkeästä) kuolemantuottamuksesta. Ensikertalaisena sitten istut puolet tuomiosta, näppärää eikö vain? Kyllä konstit ovat monet jos tuolle linjalle lähdetään. Pitäisikö autot tai viina kieltää koska ne tappavat ihmisiä? Kieltolakihan tunnetusti raitisti koko Suomen kansan [sarkasmi], huumoripätkänä otos pontikankeitosta kiinnijääminen, heh joo olen Sulo Kokki Konginkankaalta! Otapas tuosta pienet, ei siitä voi isoa ottaakaan kun on noin pieni se pullonsuu!

Paavon saitilla mulla on ollut mielenkiintoinen keskustelu käynnissä Qroquiuksen kanssa ja linkitetään se nyt tännekin eli haastattelu palkkatappaja Richard Kuklinskin kanssa. Aikas karua meininkiä ja miettikääpäs jos uskonto X yllyttää samaan niin jälki onpi musertavaa. Varsinkin jollei maassa ole kuolemantuomiota niin kaikki onpi mahdollista, jenkeissä on vielä käytössä jossain osavaltioissa se myrkkyruiske pahimmille tapauksille, mutta jollei mitään pidäkkeitä/estoja ole ja tyyppi on psykopaatti/EVVK-tyylinen niin kaikenlaista voipi sattua ja tapahtua.

Kas siinä tutkittavaa & hutkittavaa kaikenkarvaisille psykologeille ja psykiatreille! Varsovan kansannousussa 1944 eräänä sotilasyksikkönä saksalaisilla huseerasi surullisenkuuluisa 36. Waffen-SS divisioona Dirlewanger, jonka joukkoihin oli pääasiassa koottuna rikollisia, aina tappajista, murhamiehistä, mielisairaista ja raiskaajista lähtien. Niinno, lienee turha kertoa miten kävi puolalaisille (tai muille vihollisille) jotka antautuivat tämän divisioonan sotureille, varsinkin naisille. Jokainen käyttäköön mielikuvitustansa. Ihme että eräät Wehrmachtin korkea-arvoiset upseerit, etunenässä Heinz Guderian, vaativat tuolloin tämän divisioonan välitöntä poistamista taistekentältä tai he eroavat, koska se tahraa Saksan sotilaskunnian. Joku roti se pitää olla sotimisessakin...

- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin tärkeä aihe, ja kerrassaan mainiosti esitetty eräs ratkaisu.

Ensimmäinen kerta kun tänne kommentoin, en kerta kaikkiaan voinut muuta kuin heti kommentoimaan.

On yleisesti tiedossa että koulukiusaaminen, ja siihen rinnastettava esim. työpaikkakiusaaminen, usein johtaa rumiin asioihin. Olen useasti miettinyt onko näin kaikkialla maailmassa? En usko että on. Uskon että maailmassa on maita joissa nk. koulukiusaaminen on hyvin vähäistä. Joissakin maissa ehkä hyvinkin lähes tuntematonta.

Suomessa tällainen toiminta on hyvin suojeltu: SDP:n ja kumppanien aikoinaan junailema Demla-meininki vaikuttaa kaiken aikaa kaikkeen: eduskunnan säätämät lait, oikeuskäytäntö jne. kaikki suosivat pahuutta, jättäen uhrin heitteille, kun tilanne pitäisi olla päinvastainen. Tässä on menossa valtamedian aivopesu, joka toimii ja voi hyvin. Hitler, Stalin, ja moni muu, toimi samoin. Suuri osa kansastakin on sitä mieltä, vaikkapa vain passiivisuudellaan, että hyvin menee. Vaikka oikeasti menee päin persettä.

Koko termi tässä yhteydessä, siis "kiusaaminen", on vääristelevä ja naurettava. Kyseessä on rikos. Erittäin vakava sellainen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kumitontulle, Huru-ukolle, Soomepoisille Eestist ja Anolle & kiitos kommenteistanne. Onhan selvää että minä en kehota ketään lähtemään murhatöihin mutta suoraan sanoen ihmettelen, ettei tarinan kaltaisia tapahtumia ole jo ollut. Tämä ns. toiminta koulukiusaamista vastaan on Suomessa ehkä näennäistoiminnan ykkössijalla. Ja niin kuin ano totesi, kyseessä ei ole mikään ”kiusaaminen” vaan ihmisiin kohdistuva sadistinen terrori.

Anonyymi kirjoitti...

Kerronpa oman tarinani. Yläasteella otti eräs nyrkkisankari minut silmätikukseen ja kävi lopulta koulun käytävällä nyrkein kimppuuni. Puolustin itseäni minkä taisin, mikä luultavasti hillitsi kaverin intoa käydä päälleni.
Kerroin vanhemmilleni, mutta he vain jotenkin väistivät koko asian. Kantelin myös koulukuraattorille. Kiusaaja kutsuttiin puhutteluun, mutta muuten asialla ei ollut mitään vaikutusta, paitsi että nyt olin "vasikka". Kuraattorin kunniaksi täytyy kuitenkin sanoa, että minut otettiin vakavasti (tästä on niin kauan aikaa, että opettajillakin oli silloin vielä tiettyjä oikeuksia...).
Ystäväni oli kuitenkin tuttavallisissa väleissä luokkamme isojen poikien kanssa ja hän kertoi näille fyysisesti kehittyneemmille asiasta.
Luokan isot pojat kävivät sitten vetämässä tätä kiusaajaa oikein huolella turpaan. Verikin oli kuulemma lentänyt. Tämän jälkeen ei kiusaaja enää uskaltanut käydä päälle. Jotain huutelua tietysti oli, mutta vähemmän.
Väkivalta on joskus ratkaisu. Minut pelasti tilanteesta se, että minulla oli ystäviä ja luokallamme oli hyvä yhteishenki.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Väkivalta on joskus ratkaisu. Eikä läheskään aina huono sellainen. Kaikilla vaan ei ole siihen mahdollisuutta.

Uncle le Club kirjoitti...

Väkivalta on usein hyvä ratkaisu. Nimittäin on niin, että kiusaajan mielestä kiusaaminen on kivaa, niin kauan kun se ei satu. Kun se alkaa sattumaan, se loppuu.

Toisaalta tällainen kivakoululässytys ja muu humppa ovat oireita vääristyneistä varhaiskasvatusmetodeista. Onhan se nyt aivan /c:stä, että jo lastentarhassa lapset opetetaan väistämään henkilökohtaista vastuutaan ja kertomaan epäkohdista aina jollekkin tarhatädille sen sijaan, että opetettaisiin puuttumaan niihin itse. Sitten vielä ihmetellään, miksi kukaan ei puutu ristiriitatilanteisiin, vaan soittaa jollekkin, koska kyllähän joku muu hoitaa.

Ennen oli helpompaa. Faijat opettivat pojilleen, että heikompia puolustetaan, ei kiusata - se oli osa sitä kuuluisaa mieheksi kasvamista.

Anonyymi kirjoitti...

Muistuipa mieleeni yön yli nukuttuani tapaus alakansakolusta laistehtaan kaupungista. Meillä oli koulussa iso pojan mölli, joka kiusasi kaikkia, isoja ja pieniä, kun oli päätään pitempi muita. Kiusaaminen loppui, kun opettaja pyyssi/käski antamaan mokomalle sakinhivutuksen. Siinä oli suurinpiirtein kaikki sen koulun oppilaat, kun tämä ankari uitettiin läheisessä isossa ojassa. Kvaerin könytettä ojasta niin aina sen joku sinne työnsi takaisin. Moisesta nykyisenä aikana opettaja saisi syytteen, mutta silloin oli aika toinen, ja tuo möllikin oppi ihmistavoille.
Muisteli Huru-ukko

Ironmistress kirjoitti...

Off-topiccia: Järki palaa takaisin

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Uncle le Clubille, Huru-ukolle ja Ruukinmatruunalle & kiitokset kommenteistanne.

Uncle le Club: Onhan tietysti selvää että tuollaista terroria on ollut ennenkin. Mutta nykyisin se on suorastaan sertifikoitu sillä juuri niin kuin totesit niin henkilökohtainen vastuu on luovutettu tarhatädille, opettajalle ja järjestelmälle yleensä ja järjestelmä on erikoistunut siihen, että se ei tee mitään mutta väittää tekevänsä.

Huru-ukko: Kannatan menetelmää. Nykyisin vaan on niin, että jos löytyy tuo opettaja joka antaa muutamalle tärkeimmälle oppilaalle mahdollisuuden löytää rohkeutta ylittää tuo kynnys ja saada muut mukaansa niin se opettaja on välittömästi sekä työtön että median demonisoima opettaja.

Ruukinmatruuna: Valitettavasti tällä hetkellä Suomessa se postmodernismin taistelu terveen järjen tuhoamiseksi on vieläkin niskan päällä. Nimenomaan valtamedian tuella.

RI kirjoitti...

Minulla on hyviä muistoja koulukiusaamisesta. Joskus 50-luvulla kävin Malmilla keskikoulua ja jouduin usein meidän luokan tyttöjen kiusaamaksi. Juoksin karkuun peltojen poikki tyttölauma perässäni ja muut pojat oli kateellisia. Tuollainen huomio teki hyvää itsetunnolle. Minun onneni oli kai se että olin isokokoinen ja urheilussa kympin oppilas. Vakavasti puhuen, kyllä Malmilla sai tottua siihen, että nyrkein selvitettiin kiusaamiset, mutta ketään ei potkittu maassa ja hävinnytkin otettiin takaisin jengiin.

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut 1001:n johdosta.

Kirjoitit (jälleen) tärkeästä asiasta. Osuit aivan oikeaan, usein kiusaajien vanhemmat ovat myös kiusaajia. Silloin on aivan turha odottaa kiusaamisen päättyvän millään muulla keinolla kuin väkivallalla. Valitettavasti.

Vaikka joillain opettajilla olisikin halua puuttua kiusaamistapauksiin, niin ei heillä nykyään ole mitään "laillisia" keinoja siihen. Kaksi tuntia jälki-istuntoa vain nostaa kiusaajan itsetuntoa ja kiusaajan koulusta erottaminen on käytännössä mahdotonta. Onneksi sentään opiskelijajärjestöt yrittävät rajoittaa on-line nettikiusaamista oppituntien aikana: https://twitter.com/Lukiolaiset/status/974636950836731904
Vai miten se nyt oikein menikään...

Kuri ja järjesty takaisin prkl.

Anonyymi kirjoitti...

Jos totta puhutaan, niin tuollaista se oli 80-luvullakin, ainakin omalla kohdallani. "Kovat jätkät" teki mitä halusi, ja uhri (useimmiten minä) teki mitä pystyi. Ja se, minkä pystyi, oli ikävä kyllä liian vähän. Siihen aikaan opettajilla ja rehtoreilla oli vielä oikeuksia, ainakin paperilla mutta eihän niitä yhden pikku rääpäleen takia käyttöön otettu, eli tilanne: Kaikki on paikalla, kaikki näkee tapahtuneen ja kukaan ei tee mitään. Kovat jätkät otetaan puhutteluun ja saavat tunnin tai kaksi jälki-istuntoa mutta sekin vasta silloin kun verta on jo lattialla. Itse olisin mielelläni mennyt jo useita kertoja poliisin juttusille (kertaalleen meninkin, tuloksen jokainen saa arvata itse).

Nyt tässä muutama vuosikymmen myöhemmin sylettää yhä, mutta menneille ei paljoa mahda ja takaisinmaksua on jo ihan turha edes kuitella. Ehkäpä tasainen kuuri viunaa ja masennuslääkkeitä pitää minut jossain määrin kasassa hautaan asti.

--Madri

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Poikani tapaus...

Syksyllä 1984 hän aloitti kyläkoulussa. Ei kestänyt kauaa, ennen kuin häntä alettiin kiusata. Sitä jatkuikin sitten aina ylioppilasvuoteen saakka, mutta siitä enemmän tuonnempana. Koulun leikeissä, juhlissa, näytelmissä jne poikani joutui aina heittopussiksi, hyljeksittynä ottamaan sen vihoviimeisen paikan. “Ei sitä oteta meidän puolelle ainakaan” - kuului joukkueita valittaessa.
Koko ajan pojalleni koulun läksyt ja tehtävät olivat lastenleikkiä, niin helppoja, että hän ikävystyi tunneilla pohjia myöten. Opettaja ei ymmärtänyt tätä ollenkaan - piti kuulemma vain hiljaisesta ja kiltistä pojasta muun luokan reuhatessa!

Koulumatkoilla (puolitoista kilometriä) hän joutui joskus ihan fyysisestikin pahoinpidellyksi - tönityksi varmaan lähes joka päivä.
Opettajat sulkivat silmänsä ja katsoivat muualle - ongelmaa ei virallisesti ollut. Ei ainakaan “meidän kyläkoulussa” kiusata! Poikani joutui joskus
niin paniikkiin, että päästi luokassa housuihinsa - mutta ei uskaltanut puhua mitään! Haju tietysti paljasti ! Hirveä huuto ja meteli luokassa
ja opettaja kuskasi hänet kesken päivän kotiin omalla autollaan..

Erään kerran hän tuli koulusta verissä päin; silloin puristin hänestä tiedon, kuka/ketkä olivat häntä lyöneet. Sain selville yhden hänen luokkakaverinsa nimen ja menin illalla sinne kotiin selvittämään. Siltä kerralta se loppuikin; itse asiassa pojista tuli vuosien mittaan hyvät kaverit.

Kun kesäloma, ja syksy lähestyi, hän vetäytyi kuoreensa, synkistyi ja niska kyyryssä valmistautui ottamaan vastaan tulevan kouluvuoden kärsimykset.

Yläasteella ja lukiossa:

Yläasteelle oli koulukuljetus bussilla. Meidän kylästä oli luonnollisesti
luokkatovereita, jotka olivat hyvissä ajoin “valistaneet” pojastani toisille
yläastelaisille. Seuraukset näkyivät pojassa entistä pahemmin; Hän erakoitui, yksilöllistyi itsekseen, umpioitui ja lähes muumioitui. Mitään ei hänestä saanut irti kysyttäessä “miten koulussa menee”?
Konemaisesti ja mekaanisesti hän kävi koulua vuodesta toiseen. Tehtävät olivat hänelle helppoja, koulumatkat kaikkein pahimpia. Tytöt varsinkin kiusasivat häntä kavalimmin ja satuttavimmin bussipysäkiltä lähtien.
Vuodesta toiseen samat ja aina vain lisääntyvät kärsimykset. Täysi ihme on, että hän pysyi hengissä ja menestyi koulussa niinkin hyvin.

Kaksi kaveria hänellä oli kaikkina näinä vuosina. Heidän kanssaan poikani saattoi viettää tuntikausia varsinkin tietokoneen ääressä. Hankin nimittäin meille tietokoneen varmaan ensimmäisenä kylälle v. 1986. Poikani osoittautui siinä tavattoman lahjakkaaksi, mutta paljon siitä ei ulkopuolisille herunut. Nörtti.

Kiusaaminen paljastuu lopultakin:

Yo-vuoden syksyllä sattui kerran, että tiellemme oli eräänä iltana
jätetty tientukoksi kolme poikien polkupyörää. Korjasin ne siitä pois navettaan ajatellen, että kaipa omistajat tulevat joskus hakemaan. Niin tulivatkin illan suussa poikien isät, kiroillen ja uhkaillen ja sadatellen. Annoin pyörät heille tyynesti vaikka sisälläni kuohui, ja menin sisään.
Siellä pokaniitki hysteerisesti, aivan suunniltaan pelosta! Hän pelkäsi sitä, että seuraavana päivänä häntä kiusataan entistä enemmän koulussa tämän episodin vuoksi. Sinä iltana kiusaamisen laajuus ja pitkäkestoisuus selveni meille pojan avautuessa kauhussaan.

Päätin sinä iltana, että hänen ei enää tarvitse mennä bussilla kouluun, vaan kuskaan hänet autolla sinne joka päivä. Niin myös tein ja parin viikon kuluttua hankin opetusluvan antaakseni pojalleni ajo-opetusta ajokortin saamiseksi.

Kaikkina kouluvuosina poika oli ollut kuin sieni, joka oli imenyt itseensä kaikki kiusaamiset. Tai kuin pullo, josta ei ollut pääsyt ulos mitään.
Millaista kauhua Asperger - poikani olikaan kantanut sisimmässään koko kouluajan! Tuona syysiltana se kaikki tuli ulos tulvan lailla.

Jälkikirjoitus: Kaikki on häneltä mennyt paitsi henki !

Anonyymi kirjoitti...

RI:lle vastauksena:
Juu silloin ennen vanhaan oli todellakin "ns. kirjoittamaton herrasmiessopimus, että jo maahan lyötyä ei enää potkittu maassa. Nämä potkijat osoittivat vain oman heikkoutensa. No jos se maahan lyöty sieltä nousi, eikä heti kyennyt vastaamaan/kostamaan, niin no, turpiin vaan ja onnea, mutta vain siihen asti kun oli taas kanveesissa.
Muistelee Huru-ukko

WhiteHunter kirjoitti...

Joo, kyllähän sitä joutui ottamaan yhteen nöösinä. Olin iso kokoinen, mutta kiusaajat sai porukkaa ympärilleen joten pataan tuli monta kertaa, mutta minä löin takaisin niin kauan kuin jaksoin. Silloin jos joku meni katuun, se sai olla siellä. Nykyisin vain jatkuu potkiminen. Noh, minun kohdalla porukka oppi, että ei kannata tulla mun päälle.

Kaikki kiusaaminen alkoi, kun menin 5-luokalle ja vaihdoin koulua muuton takia. Mutsi puki minut liian hienoksi ensimmäisenä päivän.

Jos olen ymmärtänyt oikein, tänä päivänä kiusaaminen on raaempaa. Monikulttuurisessa kouluissa olen ymmärtänyt että etnisesti samanlaiset kiusaavat toista etnistä ryhmää.

Qroquius Kad kirjoitti...

Väkivaltaakin on kolmenlaista:
fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista, ja kouluterrorissa ne pahimmillaan yhdistyvät. Siltä puolustautumiseksi pitäisi olla vahva niin fyysisesti, psyykkisesti kuin soiaalisesti, mutta jos on sitä kaikkea, eihän sellaista valikoida terrorisoitavaksi!

Jostain luin vuosia siten tapauskertomuksen, jossa muuan poika oli valikoitu porukalla hakattavaksi. Hän oli vahva fyysisesti ja psyykkisesti, mutta ei sosiaalisesti. Hän kykeni puolustautumaan päällekarkaajia vastaan menestyksellisesti. Silloin otettiin käyttöön se kolmas ulottuvuus.

Paskapääjengi kävi pojan kimppuun ja saivat turpaansa. Sitten juostiinkin kantelemaan:
"Öpettäjä, öpettäjä! Tuo löi, tuo löi!" Ja opettajahan tuli huutamaan ja mälisemään sille uhrille! Vaikka perkeleen hyvin tiesi, mistä oli kysymys. Se oli vain helpointa. Poikahan oli sosiaalisesti heikko, eli hänellä ei ollut taitoja hankkia ystäviä. Hän oli yksin. Loopujen lopuksi siis helppo kohde.

Parikin kertaa olen ajatellut, että kouluterrorin lopettamiseen tehoava työkalu saattaisi olla rikosoikeudellisen vastuuikärajan alentaminen 12 vuoteen. Nykyinenhän on vuodelta 1889, jolloin 14-vuotias ei ehkä välttämättä ymmärtänyt jonkun teon rikollista luonnetta. Nykyään tietää erinomaisen hyvin.

Miltä kuulostaa yksinteoin tehty kunnianloukkaus, pahoinpitely, ryöstö, vahingonteko ja kiristys? Nipulta rikossyytteitä? Mutta kun se tapahtuu koulun pihalla, se onkin vain "kiusaamista". Kiusimista, kiusoittelua, uhrilla on huono huumorintaju! Voisi olla opettajankin naama oudon näköinen, kun joutuisi kadulla ylläkuvatun teon uhriksi ja poliisi naureskelisi noilla sanoilla: huono huumorintaju, kun et osaa kiusaamiselle nauraa.

Meillä on ollut jo kouluampujia ja -puukottajia. Ennen pitkää voi alkaa tulla bloggauksessa kuvatun kaltaisia tekoja (ellei olekin jo?) ja Richard Kuklinskin kollegojen palveluksille tulla kysyntää.

Tarttis kai tehrä jotain sitä ennen?

korpisoturi kirjoitti...

Tässä tarinassa on ns. oikeutettua väkivaltaa ja hyvää taktiikkaa. Kyllä sulta Ykä syntyisi hyviä dekkareita, mikäli joskus vaan päättäisit alkaa kirjoittamaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys RI:lle, Anolle, Madrille, Terho Hämeenkorvelle, Huru-ukolle, WhiteHunterille, Qroquius Kadille ja korpisoturille & kiitos kommenteistanne.

RI, Huru-ukko & WhiteHunter: Kyllä minä muistan myös että silloin aikanaan tapellessa se hävinnyt oli hävinnyt ja sillä hyvä. Nykyisin kun tyyppi on saatu maahan niin se pieksäminen vasta alkaa. Porukalla. Mokomat paskat. Ja jos puhutaan monikulttuurisesta kouluterrorista niin mistähän se white flight oikein mahtaisi johtua…

Ano: Opettajapuoleltahan on tullut viestiä että osa vanhemmista on helvatun hankalia kun omalle kullanmurulle ei saisi pitää minkäänlaista jöötä. Tuota kännykän käyttöä oppitunnilla osana jonkunlaista loukkaamatonta ihmisoikeutta en kyllä kerta kaikkiaan käsitä.

Madri: Ja on ollut 1970-luvullakin. Nykyisin määrä vain lisääntyy ja raaistuu. Sen terrorin läpikäyneitten on pakko kovettaa itsensä ihmisenä. Kaikilta se vain ei onnistu ja tavalla tai toisella sen terrorin jäljet kestävät koko iän.

Terho: Mitä muuta tähän voisi sanoa kuin että voimia eloon ja jaksamista hänelle. Aikuinen mieshän hän jo nykyisin on. Kaikkea lyckaa.

Qroquius Kad: Itse kannattaisin myös sen ikärajan laskemista. Alle 15-vuotiaat tietävät suojellun asemansa oikein hyvin ja käyttävät sitä hyväkseen.

korpisoturi: Elämme vain sellaisessa valtiossa että ainoa minuun liittyvä printattu teksti olisi oikeuden pöytäkirjat.

joppos 123 kirjoitti...

Olenkin jo jossain yhteydessä tainnut mainita isäukkovainaan elämänohjeen siitä, että väkivalta lopettaa vittuilun. Oppinsa takuuksi hän opetti minut nyrkkeilemään mikä oli ihan tarpeen koska muutimme aika useinjopa ulkomaille ja välillä oli tarvetta opetettuja taitoja käytellä.
Omat poikani opetin myös jalon taidon saloihin samoilla evästyksillä ja hyvinhän noi on pärjänneet.
En tarkoita sitä, että jokaisen poikittaisen sanan jälkeen pitäisi lataista nokka poskelle mutta fyysinen koskemattomuus on pyhä asia ja sen suojelemiseksi on lupa laittaa mylly käyntiin olipa lopputulos sitten mikä hyvänsä.
Joihinkin ei vain mikään puhe auta.

Lemminkäinen kirjoitti...

Tuli mieleen että näin muutama vuosi sitten filmin "Bowling for Columbine" ja muistaakseni pääsin siihen käsitykseen että kouluampumisen takana oli kiusaus. Kun esimerkiksi mulkku isä kasvattaa poikansa samalla kasvatustyylillä miten hänen isänsä kasvatti hänet täydeksi mulkuksi, niin tietysti polvi pojasta mulkistuu enemmän ja enemmän ja sitten tulee tilanne että mulkkujen kiusaamat pistävät ranttaliksi. Lapset imevät arvot ja käsitykset lähiympäristössä itseensä kuten narkkari imee piipullisen hasista ja kun opitut arvot ja käsitykset ovat syvällä identiteetissä niin niillä mennään jatkossakin. Koulu- ja työpaikkakiusaukset ovat kulttuuriperintöä mikä tietysti voidaan muuttaa kehittämällä kulttuuria järkevämmäksi ja kulttuurin kehittäminen järkevämmäksi alkaa lasten kasvatuksesta.

Ghettomaksaja kirjoitti...

Hieno stoori Ykältä jälleen kerran - kuten aina. Jokaisen postauksen olen lukenut, vaikka kommentointi onkin jäänyt vähiin.

Olin itsekin nuorena hieman hintelämpi, ja siihen kun yhdistettiin se että todistus oli täynnä kymppejä niin kyllä yläasteella oli jonkin verran kiusaamisongelmia. Reilun vuoden verran jaksoin yrittää olla sivistynyt, mutta sitten se jaksaminen loppui. Siinä vaiheessa kun vittuiluun meni hermot, niin annoin palaa kaikilla voimilla mitä itsellä oli ja vailla mitään rajoituksia. Osa säikähti ja lopetti. Vahvemmat eivät, mutta siinä kohtaa tulivat sitten apuun puolitutut pihan vanhemmat sällit, jotka panivat merkille että perkele, pojassahan on sisua ja tulivat ilmoittamaan että jos Masa ja Vertti (nimet muutettu) haluavat kokeilla ottaanlyöntikilpailua hieman tasaväkisimmin joukkuein niin he ovat käytettävissä. Eivät halunneet, joten tämän jälkeen sainkin sitten olla pääosin rauhassa.

Siviilipuolella on muuten viime aikoina asiat menneet huomattavasti parempaan päin, ja tässä vaiheessa tuntuu siltä että elämä hymyilee leveämmin kuin vuosiin. Voihan tämä toki tästä itkuksi muuttua missä tahansa vaiheessa, mutta tällä hetkellä menee hyvin. Kiitos vain tsempeistä silloin aikanaan ja hyvää kevättä Huitsinnevadaan.

Qroquius Kad kirjoitti...

Joppos 123:

kuten tuossa ylempänä mainitsin, ei väkivalta lopeta vittuilua, ellei sen takana ole myös sosiaalista voimaa. Jos on koulun pihalla totaalisen yksin, ei todellakaan auta, vaikka pystyisi vetämään turpaan jokaista päällekäyjää yksi kerrallaan tai kaikkia putkeen.

Kuten tuossa tosielämän tapausesimerkissä, ne perkeleet menevät silloin kantelemaan opettajille väittäen puolustautuvaa uhria hyökkääjäksi, ja koulu käy sen yksinäisen kimppuun, koska se on helpointa. Hänestä tehdään ainoa syyllinen.
Kun tämä on toistunut riittävän monta kertaa, koulu tekee terrorin uhrista lastensuojeluilmoituksen.

Uhri joutuu lopulta hallinnollisen vapauderiiston kohteena lastensuojelulaitokseen, jossa hänen on taas puolustauduttava samanlaisia perkeleitä vastaan kuin koulun pihalla. Sieltä ei vain pääse illoiksi ja viikonlopuiksi kotiin.
Osa laitoksen henkilökunnasta, kuten blogi-isäntämme, ymmärtää mistä on kysymys, mutta he ovat auttamatta vähemistössä. Naisvaltaiselle enemmistölle uhri on se osaston murheenkryyni, joka aina vaan tykkää tapella muiden kanssa.

Hän onkin se Kiusaaja. Sanottiinhan se jo huostaanottopäätöksessäkin ja sitä edeltäneessä lastensuojeluilmoituksessa, joten sen on siis pakko olla niin.

Olisikin niin helppoa, että kouluterrorin saisi aina loppumaan hakkaamalla hyökkääjistä tai ainakin heidän johtajastaan paskat pellolle. Mutta kun se ei ole.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys joppos 123:lle, Lemminkäiselle, Ghettomaksajalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

joppos 123: Kyllä isävainaasi elämänohje pitää paikkansa. Valitettavasti kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta niin kuin Qroquius Kad tuossa jo huomautti. Ja joillain ei ole haluakaan. Muistan (nimi unohtui) yhden vihreän helsinkiläisen mieshenkilön jonka poika sai pari vuotta sitten turpaansa kulttuurinrikastuttajilta ja häiskä sitten totesi julkisesti että tästäkin huolimatta olen monikultturismiuskossani vahva. Joihinkin ei auta puhe. Joihinkin ei mikään.

Lemminkäinen: Joo, eihän omena puusta kauas putoa. Sinänsä olen työni puolesta sitten tavannut usein tyyppejä jotka on periaatteessa kasvatettu ihan ok mutta joista on sitten tullut sertifikoituja vatipäitä. Joskus niin vaan tapahtuu. Asian rakenteesta en osaa sanoa, kun en sitä hahmota itsekään.

Ghettomaksaja: Kiitokset ja toivotan sitä tsemppiä sekä voimia ja jaksamista edelleenkin.

Qroquius Kad: Ja nämä mainitsemasi esimerkit muuten eivät ole keksittyjä vaan niitä on tapahtunut ihan oikeasti. Järjestelmä ei suojele uhria vaan itseään tai paremminkin julkista kuvaa itsestään.

Becker kirjoitti...

Aika mielenkiintoisesti kehitelty tarina. Pahoin pelkään että ns. kouluterrori vaan pahenee. Moraali on nykyjään kääntynyt peilikuvakseen, itsekkyys on päivan epistola ja eri ryhmien välillä maahantunkeutujat ovat niskan päällä koska on se rasisimi.

Itsensä puolustaminen tässä Suomessa vallitsevassa demlalaisessa järjestelmässä kääntyy aina puolustajan tappioksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Valitettavasti olet täysin oikeassa. Uhrilta vaaditaan turvautumista järjestelmän suojelukseen. Ja suojeleehan se. Sitä terroristia.

Lemminkäinen kirjoitti...

Kyllä kasvatus on a ja o makrotasolla, yksilötasolla on sitten tietysti poikkeuksia. Jos ajatellaan että kasvattaisimme lapsemme itäisen tyylin mukaan, siis esimerkiksi että poikalapset oppisivat makrotasolla ymmärtämään että he ovat joka tavalla parempia mitä siskonsa ja että siskojen tulee totella heitä, niin Suomessa olisi vallalla ihan toisenlainen mentaliteetti tänään. Koulut näyttävät olevan ihan pihalla kun on kysymys kiusauksesta, joten koulut tarvitsevat uuden ohjelman minkä mukaan toimia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Lemminkäinen. Tuohon voi tietysti lisätä islamilaisen kasvatuksen jossa tyttölapsi oppii olevansa synnytyskone ja miehensä irtainta omaisuutta. Meillä ei olla koskaan sentään tuohon menty. Mutta jos miettii ns. virallista kasvatusta niin ollaanko menossa toiseen ääripäähän?

Anonyymi kirjoitti...

Aika hurja tarina ja monia lukijoiden surullisia kertomuksia elävästä elämästä. On käsittämätöntä, kuinka kiusatut lapset tai nuoret jätetään oman onnensa nojaan. Hienosti moni koulu mainostaa, että heillä kiusaamiselle on nollatoleranssi, mutta totuus voikin olla sitten ihan toisenlainen. Koska en ole itse ketään koskaan lyönyt enkä kiusaamista tai väkivaltaa kokenut (vaikka feministit tekevät kaikista suomalaisista miehistä juoppoja vaimonhakkaajia), arvelisin kuitenkin itsestäni tarpeen vaatiessa löytyvän varsinaisen leijonaemon.

Viime syksynä se oli aika lähellä, kun 7-vuotias pojanpoikani sai turpiinsa ensimmäisenä koulupäivänä ja asialla oli kaveri, joka seuraavana päivänä kävi jonkun toisen kimppuun ja oli jo päiväkodissa näyttänyt tapansa potkimalla hoitajia. Hänet siirrettiin kyllä sitten pikapikaa johonkin pienryhmään (tosin tämä aika pienikokoinen ekaluokkalaiseni ”uhkasi” kaveria ensin kuusi vuotta vanhemmalla velipojallaan), joten täällä kehä kolmosen ulkopuolella näyttäisi ainakin siinä koulussa olevan jonkinlainen toimiva systeemi. Jäin miettimään onkohan tämä kyseinen tapaus sellainen Ykän mainitsema sertifioitu vatipää ja onko peli jo menetetty hänen kohdallaan?

Voimia eloon kaikille kaltoin kohdelluille ja parempaa tulevaisuutta! Ykän avulla moni varmaan pelastuukin; tärkeää työtä, jota ymmärtääkseni ylikoulutetut yliosaajat ylimielisyydessään hankaloittavat.


Rouva Ano

Lemminkäinen kirjoitti...

Jos femakot, vihreät valot ja 8750 sukupuolivähemmistöä saa määritellä ns. "virallisen kasvatuksen" normit, niin islamilainen kasvatus on siinä vaiheessa jo kadehdittavaa kasvatusta, lol. Kiusauksen poistamiseksi kouluista pitäisi olla tiukat säännöt, enkä uskoisi että nämä säännöt veisivät yhteiskuntaa huonompaan suuntaan, (mutta usko ja luulo ei tietystikään koskaan ole tiedon väärti). Kiusaaja on kuin holisti, pelkkä rasite itselleen ja ympäristölleen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Totuus kouluissa ei ainoastaan voi olla vaan se todellakin on aivan toisenlainen. Koko touhu on puhdasta kulissien ylläpitämistä. Asiasta voi muuten kiittää myös vuosien saatossa toimineita aktiivisia ihmisoikeuslakimiehiämme jotka ovat vieneet kouluilta viimeisenkin syömähampaan niin että mitään muuta ei voi tarjota kuin puhetta. Vaikka jossain koulussa toisin haluttaisiinkin toimia. Omalla alallani (niin kuin tietysti monella muullakin) on ongelmana se, että työn tekemisen määrittelevät ihmiset joilla ei ole mitään kosketuspintaa varsinaiseen työhön.

Lemminkäinen: No näinpä. Sääntöjä alettiin löysätä 1970-luvulla ja sitten tuli se nuoriso-ongelma. Mitä tehtiin? No, sääntöjä löysättiin lisää ja ongelma paheni. Jolloin päätettiin löysätä sääntöjä taas lisää jne jne…

Lakeudenmies kirjoitti...

Tervehdys Yrjö.

En kiellä tuon koulukiusaamisen törkeyttä ja järjestelmämme hampaattomuutta tuon ongelman edessä, mutta jäin pohtimaan kuvaamaasi tilannetta. Kokonaisuudessaan tuossahan itseasiassa järjestelmä aiheuttaa näiden kahden viattoman henkilön kuoleman. Kyösti on järjestelmän uhri, järjestelmän jonka olisi pitänyt kyetä auttamaan Kyöstiä ja estämään tallaiset tilanteet.

Kokonaisuudessaan mietittää usein näissä tilanteissa niin oikeuden tuomioita kun vankien kohtuullistamistuomioita lukiessani se että yksilön vaikutus on postettu usein kokonaan yhtälöstä, on olemassa vain järjestelmä joka lähtökohtaisesti tulee onnistumaan, mikäli se ei onnistu, on olemassa vain uhreja.

Toisaalta tuota mekanismia voi näköjään käyttää myös näinkin...

Jäin miettimään että täydellisessä lopussa tuossahan Kyösti olisi tullut vielä vankeudensa aikana "uskoon" - muuttunut, lopettanut juomisen ja palannut vaimonsa kanssa yhteen uudelleen löytyneen rakkauden voimin, olihan Kyösti taas terve...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Lakeudenmies. Kyllä asian voi ajatella noin. Järjestelmä tietää, että sen pitäisi toimia, se ei toimi mitenkään ja kehuu sen jälkeen toimineensa.

Anonyymi kirjoitti...

Niin. Olen kuullut Vantaalla asuessa sanonnan; "Opeta poikasi lyömään, ettei sen tarvitse tapella." Hetken aikaa piti miettiä, että mitä tämä takoittaa, mutta omaan lapsuuteen peilaten sanoma kristallisuitui lopulta. Minua ei opetettu lyömään oikeassa kohdassa, vain piti poskea kääntää.

jehubba

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, jehubba. Ja sitä posken kääntämistä riittää sitten loputtomiin. Mutta kaikilla ei ole edes mahdollisuutta tapella.