maanantai 12. maaliskuuta 2018

1808: KERTOMATON TARINA OSA I


Hämeenlinnan itäpuolella, 16. huhtikuuta 1808




Ruotsin kuningaskunnan Suomen rintaman joukkojen virkaatekevänä ylipäällikkönä toimiva kenraali von Döbeln kävi esikuntansa kanssa läpi vastahyökkäyssuunnitelmaansa. Sotaa venäläisiä vastaan oltiin käyty jo kaksi kuukautta ja ruotsalaiset joukot olivat käyneet ankaria viivytystaisteluita etenevää vihollista vastaan. Ruotsalaiset eivät olleet antautuneet suuriin rintamataisteluihin vaan olivat järjestäneet joukkueen – komppanian kokoisia tuliylläköitä joita tykistö oli tukenut. Se ei ollut pysäyttänyt vihollisen etenemistä kokonaan mutta oli aina pakottanut sen pysähtymään hetkeksi sekä kokoamaan ja järjestämään voimansa uudelleen. Taktiikkaa täydennettiin ajoittaisilla suuremmilla vastahyökkäyksillä jossa vihollisen kärki pakotettiin perääntymään ja uudelleenjärjestäytymään. Myös ankara pakkanen ja lumi oli hidastanut vihollisen etenemistä vaikka se tietysti teki olon tukalaksi myös puolustautuville ruotsalaisille.

Alun perin suunnitelmat olivat olleet aivan toisenlaisia ja puhtaasti vetäytymiseen perustuvia mutta von Döbeln oli päätynyt aggressiiviseen viivytykseen tietäen myös että voimakkaammat venäläisjoukot löisivät ruotsalaiset suurissa rintamataisteluissa. Idea kyseiselle aggressiiviselle viivytystaktiikalle oli tullut alun perin Savossa ja  Karjalassa taistelevan, pääosin suomalaisista koostuvan Savon Prikaatin komentajalta kenraali Sandelsilta jonka komennossa toimivat suomalaiset olivat käyttäneet menestyksekkäästi niin sanottua sissitaktiikkaa.

Sandels oli kertonut von Döbelnille, että sana ”sissi” oli tullut käyttöön jonkunlaisesta venäjän kielen maantierosvosta ja  nimitys oli osuva. Savon prikaati oli älynnyt varustautua tilanteeseen jo edellisenä vuonna ja varastoinut korpiin, piilopirttien läheisyyteen suuren määrän niin sanottuja ”matteja” jotka sisälsivät kaikkia sotilaille tarpeellisia tarvikkeita. Sandels oli myös palkannut joukkoihinsa kapteenin vakanssille suomalaisen Erik Ollikaisen joka oli kehittänyt sissitaktiikan pohjaidean. Joukot toimivat parinkymmenen miehen ryhmissä, erätaitoisina majoittuivat maastoon ja piilopirtteihin ja iskivät vihollisen selustaan aiheuttaen kauhua ja hämmennystä.

Miehet oli aseistettu poikkeuksellisesti pelkillä pistooleilla, sillä he iskivät läheltä ja nopeasti paeten heti iskun jälkeen metsään jolloin Ruotsin armeijan raskas ja pitkä standardimusketti oli liian hankala käsitellä talvisessa metsämaastossa. Sisseillä oli aseinaan jopa varsijousia, joilla he saivat hiljennettyä vartiomiehet äänettä. Sissit iskivät kuormastoihin, huoltotukikohtiin ja polttivat puisia siltoja matteihin sijoitetulla paloöljyllä. Sissien toiminta sai aikaan sen, että venäläiset joutuivat sijoittamaan huoltoreittien varrelle kohtuuttoman paljon sotilaita jotka puolestaan olivat oppineet pelkäämään metsää ja siellä vaanivia suomalaisia sissejä.

Tämän vuoksi vihollisen hyökkäyksestä Savon rintamalla oli jo maaliskuun lopussa terä poissa ja se kaivautui puolustukseen suurinpiirtein linjalle Juva – Rantasalmi ja Pohjois-Karjalan suunnassa sen eteneminen hyytyi hieman ennen Joensuuta. Tämä, ja onnistunut viivytystaistelu rohkaisi von Döbelniä yrittämään suurempaa vastahyökkäystä. Hän tiesi kyllä, että käytettävissä olevilla voimillaan hän ei onnistuisi voittamaan sotaa eikä ajamaan vihollista Kymijoen itäpuolelle, mutta hän uskoi että venäläisetkin saattaisivat pysäyttää hyökkäyksensä, ryhmittyä puolustukseen ja odottaa mahdollisia lisävoimia. Se antaisi ruotsalaisille välttämätöntä lisäaikaa.

Sillä lisävoimia odotti von Döbelnkin, mutta sen saaminen oli epävarmaa. Se johtui aikaisemman ylipäällikön kenraali Wilhelm Klingsporin ääliömäisestä taktiikasta jonka mukaan ruotsalaisjoukkojen tulisi vetäytyä Oulun tasalle odottamaan kevättä ja mahdollisia apujoukkoja. Klingspor oli puolestaan raivostunut siitä, ettei von Döbeln ollut noudattanut hänen määräyksiään vaan oli jatkanut – samoin kuin Sandelskin – ankaraa vastarintaa. Klingspor oli saapunut läksyttämään von Döbelniä Hämeenlinnaan jossa hänen esikuntansa sijaitsi. Muutamaa päivää myöhemmin von Döbeln laittaisi eteenpäin viestin Eckerön optisen lennättimen kautta Grisslehamniin ja sieltä Tukholmaan:

Vihollisen eteneminen pysäytetty. Kenr. Klingspor kaatunut taistelussa. Pyydämme lisävoimia. Sodan voitto mahdollinen.

Kenr. von Döbeln

Kuriirin mukana lähteneessä pidemmässä viestissä kerrottiin kenraali Kligsporin kaatuneen taistelussa ollessaan tarkastamassa etulinjaa. Viestissä kerrottiin että Klingspor oli saapunut linjaan suuri silloin kuin vihollinen oli aloittanut hyökkäyksen ja hän oli taistellut urhoollisesti ennen kaatumistaan. Tosiasiassa Klingspor ei ollut käynyt lähelläkään etulinjaa vaan miehen maallisen vaelluksen oli päättänyt von Döbelnin pistooli. Upseerikunta oli kokonaisuudessaan juonessa mukana. Tieto Klingsporin niin sanotusta sankarikuolemasta saisi vielä toistaiseksi pysyä täällä Hämeenlinnan itäpuolella. Se ilmoitettaisiin Tukholmaan vasta pian alkavan hyökkäyksen  jälkeen ja siihen lisättäisiin pyyntö apuvoimista. Ehkä siihen voitaisiin myös lisätä viesti menestyksestä.

Hyökkäys onnistui. von Döbeln oli päättänyt käyttää kaksipuolista saarrostusta jolloin metsiä pitkin edenneet joukot hyökkäisivät etenevän venäläisen kärkipataljoonan taimmaisen komppanian kylkeen Syrjäntaustan kylän kohdalla niin etelästä kuin pohjoisesta ja sen myötä saarrostaisivat kaksi lännempää komppaniaa. Yllätysisku onnistui saaden aikaan sekasorron saarretuissa joukoissa joitten kimppuun sitten von Döbelnin pääjoukot hyökkäsivät. Venäläisten kärkipataljoona tuhoutui täysin ja venäläiset perääntyivät Jahkolan kylän tasalle johon rintama sillä kohtaa vakiintui. von Döbelnin suksilla liikkuneet tiedustelijat olivat kertoneet, että uusia venäläisjoukkoja ei ollut mainittavasti tulossa rintamalle. Tarvittava lisäaika oltiin saatu.

Toukokuun alussa kuninkaan kuriiri tuli von Döbelnin esikuntaan ja kertoi, että kuningas on suostunut muuttamaan taktiikkaa. Apujoukkoja olisi tulossa ja kesällä oli tarkoitus vallata takaisin vihollisen miehittämä alue. Rintama etelässä asettui asemasodaksi suurinpiirtein linjalle Porvoo – Pukkila – Jahkola. von Döbeln nimitettiin kaikkien Suomessa olevien joukkojen päälliköksi ja ensimmäisenä käskynään hän määräsi Sandelsin rekrytoimaan mahdollisimman paljon suomalaisia erätaitoisia sotilaita jatkamaan sissitoimintaa. von Döbelnin mielessä olivat jo mahdollisessa hyökkäysvaiheessa tehtävät metsien kautta suoritetut suuremmat, komppanian voimin tehdyt koukkaukset. Samassa käskyssä hän ylensi Erik Ollikaisen majuriksi.


Pietari, tammikuun 18. vuonna 1809




Venäjän tsaari Aleksanteri I istui mietteliäänä työhuoneessaan ja kirjoitti kirjettä. Kirje tulisi kiertämään häneltä seuraavalle tsaarille ja siitä aina eteenpäin. Kirje sisälsi toiveen ja tehtävän. Ne koskisivat Ruotsia, jonka kanssa Venäjä oli solminut viikkoa aikaisemmin eli tammikuun 11. päivä niin sanotun Haminan rauhan joka päätti sodan jonka olisi venäläisnäkökulmasta pitänyt mennä toisin. Oli oletettu että ruotsalaiset perääntyisivät sovinnolla ja odottaisivat apuvoimia. Niin ei ollut käynytkään ja varsin epäortodoksisella mutta tehokkaalla tavalla taistelleet ruotsalaiset ja hyvin suuressa määrin erityisesti suomalaiset joukot olivat kovien viivytystaistelujen jälkeen pysäyttäneet venäläisten etenemisen. Pisimmillään venäläiset olivat edenneet vain hieman toistasataa kilometriä.

Tsaarilla ja Venäjän sodanjohdolla oli ollut visainen ongelma edessään. Lähettääkö lisäjoukkoja ja murskata ruotsalaiset? Sillä ruotsalaiset olivat lisäämässä voimiaan. Mutta uusi hyökkäys Ruotsia vastaan tietäisi riskiä etelässä. Vaikka virallisesti Venäjä oli Napoleonin liittolainen ja itse asiassa juuri siitä syystä sodassa Ruotsia vastaan niin se kaikki oli silmänlumetta ja tilanne saattaisi muuttua koska tahansa. Päädyttiin jatkamaan asemasotaa ja lähettää Tukholmaan rauhantunnustelu ehdotuksella että rauha solmittaisiin status quo ex ante-periaatteella.

Päätöksen tekeminen kesti kauan ja jahkailu oli kostautunut sillä ruotsalaiset olivat aloittaneet heinäkuun alussa vastahyökkäyksen. Hyökkäys alkoi yllättäen Savon ja Karjalan suunnasta metsien kautta edenneitten komppanian vahvuisten, pääosin suomalaisten joukkojen koukkauksilla jotka saivat Savon rintaman sekasortoon joka puolestaan mahdollisti Sandelsin pääjoukkojen onnistuneen rintamahyökkäyksen jossa venäläisten linjat murrettiin ja Sandelsin joukot etenivät aina Valkealan ja Ruokolahden tasalle, mikä puolestaan alkoi aiheuttaa eteläisessä Suomessa oleville joukoille vaaran joutua saarrostetuksi.

Joukot määrättiin vetäytymään ja Sandelsia vastaan taistelevien joukkojen tuli jarruttaa etenevää vihollista armotta ja kaikin mahdollisin keinoin. Venäläisten viivytys oli onnistunut mutta sillä hinnalla että puolustus saatiin järjestymään vasta linjalle Hamina – Lappeenranta. Ruokolahdelle edennyttä vihollista onnistuttiin ajamaan hieman taaksepäin ja linjat vakiintuivat tasalle Puumala – Särkilahti. Varsinaiset taistelut päättyivät loka – marraskuun vaihteessa ja rintamalla siirryttiin jälleen asemasotavaiheeseen joka saattoi venäläiset pulmalliseen tilanteeseen. Kuinka jatkaa? Aleksanteri I oli kutsunut luokseen korkea-arvoista venäläistä sotilasjohtoa. Suomessa olevia joukkoja komentava marsalkka von Buxhoevden teki tilanteen selväksi:

- Periaatteessa meillä olisi toki mahdollisuus tehdä vastahyökkäys. Mutta se vaatisi huomattavia lisäjoukkojen keskityksiä ja varsinaisesti tässä tilanteessa meillä ei Suomen valtaamisesta ole vastaavaa hyötyä siitä kärsittäviin tappioihin nähden. Sillä tulee muistaa, että vaikka tällä hetkellä olemme liitossa Napoleonin kanssa niin se liitto on paperinohut ja olen varma siitä, että me joudumme käymään Napoleonin kanssa vielä uusintaottelun. Me tarvitsemme siihen kaiken mahdollisen voimamme. Ruotsi ei kuitenkaan ole niin vahva että se uhkaisi suoranaisesti Pietaria ja sen kanssa voimme selvittää välimme joskus tuonnempana. Välitön ja suurempi uhka on Napoleon. Ehdotan, että solmimme rauhan ja ehdotamme ruotsalaisille että raja jää siihen, missä rintamalinjat ovat tällä hetkellä. Ruotsalaisille se varmasti sopii sillä saamiemme tietojen mukaan ne olisivat olleet alun perin valmiita vetäytymään aina Oulun tasalle. von Döbelnin ja Sandelsin rohkea taktiikka pelasti ruotsalaiset.

Aikansa mietittyään Aleksanteri I oli päättänyt noudattaa von Buxhoevdenin ehdotusta vaikka tunnustettu tappio sodassa tietysti nakersi Venäjän kunniaa. Tarkoitushan oli ollut liittää Suomi Venäjän yhteyteen. Nyt se siirtyisi hamaan tulevaisuuteen. Oli kuitenkin keskityttävä olennaiseen. Napoleon pystyisi aiheuttamaan Venäjälle paljon suurempia tuhoja kuin Ruotsi. Aleksanteri I otti kynän ja paperia ja alkoi kirjoittaa:

Seuraajilleni.

Ruotsi on ollut jo pitkään ikävä paise Venäjän luoteisrajalla. Tuo pieni maa ei ymmärrä asemaansa ja se on leikkinyt suurvaltaa ennen kaikkea Venäjän kustannuksella. Mikäli minä en omalla hallinta-ajallani siinä onnistu, toivon että joku teistä aikanaan pakottaisi Ruotsin sellaiseen tottelevaisen, nöyrän ja ennen kaikkea alistuvan naapurivaltion asemaan mikä sille kuuluukin.

Tammikuun 18. vuonna 1809

Aleksanteri I

Venäjän tsaari

Tsaari siirsi kirjeen keisarilliseen arkistoon ja antoi määräyksen että se luovutettaisiin seuraaville tsaareille kun he astuisivat valtaan.


Tukholma, tammikuun 18. vuonna 1809




Toisistaan tietämättä kaksi valtionpäämiestä oli yhtä aikaa miettimässä valtakuntiensa tulevaisuutta. Ruotsin kuningas Kustaa IV Adolf oli käynyt kenraalikuntansa kanssa läpi Venäjän kanssa käytyä sotaa ja sen opetuksia. Sotahan oli päättynyt loppujen lopuksi loistavaan voittoon, mutta sen oli saanut aikaiseksi kahden kenraalin omaehtoinen toiminta ja suomalaisilta omaksutut epätavalliset taistelutavat. Kustaa IV tiesi, että hänen asemansa kuninkaana oli sodan aikana ollut hiuskarvan varassa ja sotilaspiireissä oli suunniteltu hänen syrjäyttämistään. Hän oli kuitenkin välttynyt tältä suostumalla taktiikan muuttamiseen von Döbelnin oppien mukaan. Sodan voitto oli myös kaksiteräinen miekka sillä se toi esille myös uuden uhan: mahdollisen suomalaisen separatismin. Oli nimittäin niin, että kahdeksantoista Ruotsin armeijassa palvelevaa suomalaista upseeria oli perustanut niin sanotun Uuden Liiton, ja he olivat vaatineet suomalaiselle väestönosalle tiettyjä etuja.

Vaatimukset olivat liittyneet niin suomen kielen asemaan kuin myös suomalaisen väestönosan taloudelliseen asemaan sekä koulutus- ja sivistystason nostamiseen. Lisäksi Uusi Liitto oli vaatinut suomalaisenemmistöisille alueille tiettyjä poliittisia uudistuksia jotka käytännössä olisivat tarkoittaneet autonomiaa. Kustaa IV tiesi, että sotaa ei oltaisi voitettu ilman suomalaisten panosta mutta ajatus suomalaisten lisätystä itsemääräämisoikeudesta ei tullut kysymykseenkään, vaikka se epäreilua ehkä olikin. Itsemääräämisoikeus johtaisi autonomiaan, autonomia saattaisi johtaa itsenäisyyteen ja ajatus tuon takapajuisen kansan itsenäisestä valtiosta oli mahdoton. Sillä ei ollut mitään elämisen ja onnistumisen edellytyksiä ja se tietäisi vain maan liittämistä Venäjään.

Se tulevaisuudenkuva oli estettävä. Kovin keinoin. Kustaa IV Adolf kirjoitti kaksi kuninkaallista käskykirjettä. Tietäen oman rajoittuneisuutensa hän oli ottanut niitten laatimiseen avuksi kenraali  Curt von Stedingkin. Toinen käskyistä pantaisiin  toimeen välittömästi.  Toinen pantaisiin toimeen tulevien sukupolvien aikana. Lääke olisi rankka, mutta sillä  estettäisiin vielä suurempi tauti. Ajatus suomalaisten itsemääräämisoikeudesta oli mahdoton. Se tulisi estää ja se estettäisiin. Ainoalla mahdollisella tavalla. Suomen täydellisellä ruotsalaistamisella. Vaikka se ehkä epäreilua olikin. Mutta voittajat kirjoittavat historian.


Åbo, 17 maaliskuuta vuonna 1809




Kaikkiaan kahdeksantoista suomalaista Uuteen Liittoon kuuluvaa upseeria oli saapunut Turun linnaan hänen majesteettinsa Kustaa IV Adolfin henkilökohtaisesta pyynnöstä. Kutsukirjeessä sanottiin, että kuningas on henkilökohtaisesti estynyt saapumasta paikalle, mutta järjestettävässä tilaisuudessa upseerit palkittaisiin ansioitumisestaan äskettäin Venäjää vastaan käydyssä sodassa ja samalla heidän kanssaan keskusteltaisiin niistä vaatimuksista suomalaisten aseman parantamiseksi joita he olivat julkisesti esittäneet.

Hyväntuuliset upseerit johdatettiin pitotiloihin jossa oli pitkä pöytä. Tyhjä tosin vielä mutta tarjoilun sanottiin alkavan hetken kuluttua. Olutta tosin oli jo tarjolla. Upseerit muistelivat tuopit käsissään äskettäin käytyä sotaa ja puhuivat mielissään siitä, että kuningas oli näyttänyt ottavan vakavasti heidän esityksensä. Tavallaan he mielsivät jatkavansa Anjalan Liiton työtä, mutta niin että Suomi olisi osa Ruotsia.

Tarjoilu ei koskaan alkanut. Sen sijaan pitotiloihin tuli huomattava määrä aseistettuja ruotsalaisia sotilaita jotka sitoivat suomalaisten upseerien kädet ja kuljettivat heidät Turun linnan kellaritiloihin joissa he näkivät mikä palkkio heitä Ruotsin kuninkaan eteen tehdystä sotatyöstä odottaisi. Kellarissa oli kolme hirttolavaa jossa jokaisessa oli kuusi hirttoköyttä. Jokaisen lavan luona oli oma pyövelinsä. Paikalla oli myös sotatuomari, joka lausui hirtettäväksi asetetuille miehille tuomionsa:

- Maanpetoksesta Ruotsia ja sen kuningasta vastaan teidät tuomitaan kärsimään kuolemantuomio hirttämällä. Tuomio pannaan täytäntöön välittömästi.

Sotatuomari nyökkäsi pyöveleille jotka katkaisivat kirveellään narut, jotka vetivät hirttolavaa pitäneet painot pois paikoiltaan. Toive Suomen lisääntyvästä itsehallinnosta katosi samalla kun petettyjen upseerien niskarangat naksahtivat poikki. Jälkeenpäin ilmoitettiin että kyseiset upseerit olivat käydyssä sodassa myyneet sotilassalaisuuksia venäläisille.

Mutta kuninkaan ensimmäinen käskykirje ei ollut vielä loppuun suoritettu.


Mäntyharju, 6. huhtikuuta vuonna 1809




Ruotsin voittoon päättyneessä sodassa sissipäällikköinä toimineita suomalaisia, kaikkiaan kaksitoista miestä – mukana myös majuriksi ylennetty Erik Ollikainen – oltiin kutsuttu Ruotsin kuninkaan nimenomaisesta pyynnöstä palkittavaksi ja kestitettäväksi Mäntyharjulla sijaitsevaan kestikievariin. Miehet olivat saapuneet paikalle ja huomasivat, että kestittäminen oltiin otettu tosissaan. Tarjolla oli sekä possunlihaa, lohta, olutta ja paloviinaa mitä nautittiin urakalla. Tapaamiseen tullut ruotsalainen eversti luovutti vielä erikseen jokaiselle sissipäällikölle korkean ruotsalaisen kunniamerkin.

Kestitystä lisäsi se, että paikalle oltiin hankittu muutama huora jotka samalla toimivat tarjoilijoina. Ilta eteni riemukkaasti sotamuistoja muistellen ja samalla siitä puhuen että noitten miesten kehittämä sissitaktiikka oli köyhän miehen salainen ase voimakkaampaa vastaan. Sitä voitaisiin käyttää jatkossakin. Myös kansalaisia alistavaa hallintoa vastaan mikäli tarvetta siihen olisi. Tarjoilu pelasi ja osa miehistä käytti hyväkseen myös tarjoilijoina olevien huorien palveluksia. Tunnelma oli katossa.

Kestikievarin vieressä sijaitsevassa väkituvassa oli odottanut kaksikymmentä ruotsalaista sotilasta. Ruuanlaittajat olivat käskyn mukaan poistuneet kievarista heti ruuan valmistuttua. Illan pimetessä kievarissa eräs tarjoilijana ja viihdyttäjänä toimiva huora kävi heilauttamassa öljylamppua ovella. Se oli merkki. Suomalaisten olueen oltiin laitettu jossain vaiheessa iltaa oopiumiuutetta ja kaikki miehet olivat sammuneet syvään uneen. Huorat odottivat palkkiotaan ja saivat sen, tosin aivan eri muodossa kuin olivat odottaneet. Saamansa käskyn mukaan ruotsalaiset sotilaat lävistivät heidät sapeleillaan. Todistajia ei kaivattu. Sitten he tekivät saman myös sammuneille suomalaisille sissipäälliköille ja sytyttivät sitten kestikievarin palamaan. Virallisesti ilmoitettiin suomalaisten sissien ja kestikievarin henkilökunnan kuolleen valitettavassa onnettomuudessa. Tämän ”valitettavan onnettomuuden” myötä katosi paras suomalaisen sissiosaamisen kärki. Tehtävään komennetut ruotsalaiset sotilaat siirrettiin Skåneen sillä opastuksella että asiasta ei saisi koskaan puhua. Ja miksi siitä Skånessa puhuisikaan? Jostain Ruotsin reuna-alueella tapahtuneesta sattumuksesta. Eihän siellä edes kuollut muita kuin suomalaisia.


Tukholma, 4. heinäkuuta vuonna 1809




Kolme korkea-arvoista ruotsalaista hallintovirkamiestä oli saanut muistionsa valmiiksi. Muistion pohjana oli kuningas Kustaa IV Adolfin heille lähettämä kuninkaallinen käskykirje jonka viesti oli selvä. Heidän tuli suunnitella Suomen mahdollisimman täydellinen ruotsalaistaminen. Hallintovirkamiehet olivat keskittyneet työhönsä puoli vuotta ja esittivät nyt työnsä tulokset kuninkaalle. Suunnitelma oli tiivistettynä seuraavanlainen:

1. Suomen kielen käyttö tuli kieltää kaikin mahdollisin tavoin. Ennen kaikkea tämä  tuli saattaa toteen virallisessa kielenkäytössä. Vain ruotsin kieli olisi sallittua.

2. Minkäänlaista opetusta ei suomen kielellä saisi jatkossa antaa. Edes alkeisopetusta eikä missään nimessä rippikoulua. Eihän suomenkielistä koulutusta joitain kiertokouluja lukuunottamatta vielä paljoa ollutkaan, mutta sekin vähä  tulisi lopettaa. Vain ruotsinkielinen koulutus sallittaisiin. Poikkeuksena tässä olisi sotilaskoulutus, sillä suomalaiset olivat osoittautuneet erittäin hyviksi sotilaiksi. Mutta ajan myötä ja väestön aina enemmän ruotsalaistuessa sotilaskoulutuskin pyrittäisiin saamaan kokonaan ruotsinkieliseksi.

3. Suomen kieltä ei saisi esittää Ruotsin kuningaskunnan alueella painetussa muodossa. Vain ruotsinkieliset painotuotteet sallittaisiin.

4. Nimeä Suomi / Finland ei saisi enää käyttää missään yhteydessä. Sen sijaan Ruotsin itäisistä alueista tulisi käyttää nimeä Östland ja sen maakunnistakin tulisi käyttää vain ruotsinkielisiä termejä kuten Egentliga Östland, Nyland, Tavastehus, Savolax jne. Östland olisi vain yksi Ruotsin alueista eikä mitään muuta.

5.  Erityisesti olisi säädettävä erillinen manttaalikäytäntö. Tämän käytännön mukaan Östlandin alueella vain ruotsinkielisillä olisi oikeus maaomaisuuteen. Tämä koskisi niin itsenäisiä talonpoikia kuin myös torppareita. Suomenkielisille maanomistajille annettaisiin kymmenen vuotta aikaa opetella ruotsin kieli ja samalla muuttaa nimensä ruotsalaiseksi. Torppareille tätä mahdollisuutta ei annettaisi, vaan heidän torpparinkontrahtinsa lopetettaisiin ja heidän tilalleen siirrettäisiin Ruotsista maattomia maatyöläisiä. Suomenkielisillä maatyöläisillä ei olisi jatkossa muuta mahdollisuutta kuin toimia ruotsinkielisten isäntien vuosimiehinä ja piikoina. Koska myös Östlandin alueella alkaisi jossain vaiheessa teollinen kehitys olisi myös tulevat teollisuustyöpaikat varattava vain ruotsinkielisille.

6. Uudet käytännöt saatettaisiin voimaan Egentliga Östlandin ja Nylandin alueella voimaan vuonna 1820 ja aluetta alettaisiin laajentaa siitä  eteenpäin.

Koska hallintovirkamiehet ymmärsivät että heidän suunnitelmansa koskisi suomenkielistä väestönosaa hyvin dramaattisesti ja aiheuttaisi suurta kärsimystä he ajattelivat hieman historian tuomiota ja lisäsivät muistioonsa vielä yhden kohdan.

7. Näitä käytäntöjä ei tule saattaa voimaan julkisena lakina vaan paikallisilla hallinnollisilla päätöksillä ja viranomaistoimenpiteillä. Käytäntöjen sisältö tulee toimittaa alueille kuriirien välityksellä ja kuriirien kuljettamat asiakirjat on palautettava Tukholmaan.

Kuningas Kustaa IV Adolf luki hallintoviranomaisten tekemän suunnitelman huolellisesti, mietti hetken mutta vain hetken. Olihan kysymys kuitenkin Ruotsista eikä mistään kuusenjuurella nukkujista. Sitten hän otti kynänsä ja allekirjoitti muistion.


Ruotsin armeijan pääesikunta, Tukholma, 17. heinäkuuta vuonna 1809




Kenraalit Georg Carl von Döbeln ja Johan August Sandels olivat kuulusteltavina pääesikunnassa ja suuren hämmästyksen vallassa. He luulivat, että heidät oltiin komennettu keskusteluun jonka pohjana olivat heidän kokemuksensa äsken Venäjää vastaan käydystä  sodasta. Kokemuksiensa perusteella he olivat muistiossaan hahmotelleet ne uudistukset joita he ehdottivat ruotsalaiseen sotilastaktiikkaan. Mutta hyvin nopeasti he havaitsivat että heitä kohdeltiin lähestulkoon rikollisina. Sandels avautui ensimmäisenä tapaamisen puheenjohtajalle kenraali  Curt von Stedingkille:

- Kaikella kunnioituksella, mutta en ymmärrä kohteluamme. Muistiomme kertoo selvästi, minkälaiset valtavat edut esittämässämme taktiikassa on. Ja tulee vielä muistaa, että taktiikka kehitettiin suorastaan improvisoiden suomalaisten sotilaskouluttamattomien maalaisten kanssa.

von Döbeln jatkoi puolestaan:

- Niin kuin Sandels kertoi, taktiikka toimi jopa amatöörisotilaitten kanssa. Ajatelkaapa minkälaiseksi se saataisiin hiottua, kun siihen paneutuisivat ammattisotilaat. Tulee muistaa, että Venäjän on aina meitä vahvempi. Meidän on oltava puolestamme ovelampia. Ja tämä taktiikka antaa siihen mahdollisuuden.

von Stedingk vastasi:

- Roskaa. Teillä kävi yksinkertaisesti vain tuuri. Eikä tuurin varaan voida laskea kokonaisen armeijan taktiikkaa. Kävikö teillä tuuri vihollisen osaamattomuuden vaiko haluttomuuden vuoksi on sinänsä yhdentekevää. Sillä toista kertaa se ei tule tapahtumaan. Sodat voitetaan jatkossakin suurissa ja hyvin organisoiduissa rintamataisteluissa. Lisäksi ajatus, että Ruotsin armeijan taktiikka muotoiltaisiin joittenkin ruotsinkieltä taitamattomien östlandilaisten puskajussien toimesta ei ole pelkästään mahdottomuus, vaan sitä voidaan verrata suorastaan maanpetokseen. Muistakaa, että minulla on tähän tapaamiseen kuninkaan antamat valtuudet ja puhun suoraan ja nimenomaan suoraan hänen suullaan.

von Stedingk piti pienen luovan tauon ja jatkoi:

- Niin että voitte unohtaa muistionne. Sitä ei laiteta koskaan täytäntöön. Sen sijaan meillä on ongelmana se, että mitä me teidän kanssanne teemme. Olettehan te sankareita, en minä sitä kiistä. Mutta tosiasia on myös se, että te syyllistyitte sodan alussa selvään niskurointiin ettekä totelleet esimiehenne Klingsporin käskyä vetäytyä vaan aloitte käymään aivan omaa sotaanne. Onneksenne te onnistuitte. Muuten olisin ammuttanut teidät samantien. Ja – suoraan sanoen – minä en oikein jaksa uskoa sitä, että Klingspor kaatui etulinjassa. Eihän häntä siellä pahemmin oltu nähty ennenkään. Mutta asian tarkempi selvittäminen jätetään sikseen joten jos te perkeleen ketut olitte siitäkin vastuussa, niin pääsette kuin koira veräjästä. Tehän joka tapauksessa menitte ja voititte meille sen sodan. Niitten östlandilaisten puskajussien kanssa.

- Varsinainen sotilasuranne, tai ainakin sen kehitys loppuu tähän. Te, von Döbeln siirrytte sotaoikeuden puheenjohtajaksi ja pysytte siinä virassa uranne loppuun saakka. Ja te Sandels, te siirrytte sotatieteellisen kirjaston johtajaksi. Kumpikin teistä keskittyy jatkossa tehtävänne, ja pelkästään tehtävänne hoitoon. Mihinkään muuhun te ette ota kantaa. Siitä naurettavasta muistiostanne te ette koskaan puhu julkisesti. Ja ennen kaikkea te ette koskaan, milloinkaan kommentoi sitä, mitä tapahtuu Östlandissa. Muistakaa, että kuninkaalla on teidän ammuttamiskäsky valmiina työpöytänsä laatikossa. Siitä vain puuttuu vain hänen allekirjoituksensa.

- Mitä tarkoitatte sillä, mitä tapahtuu Östlandissa?

- Siellä tullaan tekemään tiettyjä radikaaleja muutoksia. Mutta ne eivät kuulu teille. Poistukaa. Ja muistakaa, että teitä tarkkaillaan.

von Döbeln ja Sandels poistuivat kohti uusia, merkityksettömiä tehtäviään. Mennessään he mutisivat keskenään että se Klingspor ei ollut ainoa nilkki joka heidän olisi pitänyt ampua. Mutta nyt se oli liian myöhäistä. He ymmärsivät myös että von Stedingk oli sinänsä järkevä ja asiallinen upseeri mutta hänen kätensä olivat sidotut ja hän puhui mitä kuningas oli käskenyt hänen puhua. Ongelmana ei näyttänyt olevan taktiikka vaan suomalaiset. Tuo kuninkaanretku paistatteli nyt voitetun sodan suosiossa. Sen sodan, jonka he olivat hänelle voittaneet. He, ja ne suomalaiset puskajussit. Ja päätellen käydystä keskustelusta nuo puskajussit eivät tulisi saamaan kruunulta kovinkaan kaunista kiitosta.


Åbo, Egentliga Östland, 5. lokakuuta vuonna 1834




Poliisin pidätystyrmässä yönsä viettänyt Elias Lönnrot heräsi muutaman tunnin katkeilevan unen jälkeen nälkäiseen ja  epävarmaan aamuun. Hänelle ei ollut kerrottu sitä, miksi poliisi oli pidättänyt hänet mutta olihan hänellä asiasta jonkunlainen aavistus. Lönnrot oli kauhulla seurannut Suomen – hän ei halunnut käyttää siitä pakollista muotoa Östland – ruotsalaistamista joka oli edennyt pelottavaa vauhtia. Virallisilta nimiltään kutsutut Egentliga Östland ja Nyland alkoivat olla täysin ruotsalaistettuja ja tällä hetkellä prosessi jatkui Satakunnassa, Etelä-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä.

Manttaalikäytännön myötä maaomaisuutensa menettäneitten suomalaisten tilalle oltiin tuotu huomattava määrä ruotsalaista tilatonta väestöä ja Ruotsin köyhälistön keskuudessa oli alkanut elää termi Östland: ruotsalaisten Amerikka. Hyvin moni suomalainen tilallinen oli ruotsalaistanut nimensä ja siirtynyt käyttämään ruotsinkieltä olosuhteitten pakosta. Yksi huomattava tekijä oli myös se, että rippikoulu oli mahdollista suorittaa vain ruotsiksi. Ilman rippikoulua ei päässyt naimisiin ja naimattoman oli turha haaveilla omasta talosta. Omalta osaltaan Lönnrot oli pyrkinyt toimimaan ruotsalaistamista vastaan kulkemalla pitkillä retkillä niin Suomen kuin Venäjän Karjalan puolella ja kerännyt suomalaista kansanrunoutta lisäten siihen hieman omia aineksiaan ja sitten hän pyrki saamaan teoksensa – jota hän kutsui nimellä Kalevala – painetuksi. Siihen loppuikin ruotsalaisten viranomaisten kärsivällisyys.

Sellin ovi aukeni ja Lönnrot komennettiin ylös. Tönittynä hänet vietiin toimistoon jossa odotti poliisiviranomainen joka ei vaivautunut esittelemään itseään. Ei hänen nimensä Lönnrotia kiinnostanutkaan. Hänen nimensä oli Viranomainen ja hänellä oli Lönnrotiin nähden ehdoton valta. Sen sijaan hän tunnisti oikein hyvin sen kirjanipun joka oli Viranomaisen pöydällä. Siinä olivat kaikki hänen käsin kirjoittamansa muistiinpanot. Hänen elämänsä työ. Tai no, lähes kaikki. Viranomaisen huoneessa paloi takkatuli ja hän aloitti kuulustelun nostamalla Lönnrotin elämäntyön pöydältä ja heittämällä sen takkaan.

- Kylmä syksy. Tarvitaan hieman lämmikettä.

Lönnrot ymmärsi että hänen ei kannattaisi esittää hyvin suuria mielenilmauksia. Viranomainen näytti nimittäin juuri sellaiselta joka niitä odottaisi ja sen jälkeen opettaisi Lönnrotille hyvin ymmärrettävällä mutta puheettomalla kielellä mitä tarkoitti Viranomaisen kunnioitus. Hän tyytyi kysymään:

- Miksi minut on pidätetty ja mistä minua syytetään?

Viranomainen katseli häntä hetken aikaa ja vastasi sitten:

- Teidät on pidätetty rikoksista Ruotsia vastaan mutta se, mistä teitä syytetään – jos syytetään – riippuu omasta asenteestanne. Ensinnäkin yrityksenne saada suomenkielistä tekstiä julkaistuksi painetussa muodossa on jo rikos itsessään. Ja se, mikä sen tekstinne sisältö on, on selvää maanpetturuutta. Tehän, för helvete, aiotte nostattaa jonkunlaista suomalaiskansallista renesanssia ja sitä myötä selvää kapinaa.

- Ruotsin suomalaisella väestönosalla on huomattavan rikas kulttuuriperintö. Ei kai sen esille tuominen voi olla rikos?

- Sadan vuoden päästä Ruotsissa ei enää edes ole suomalaista väestönosaa. Täällä on vain ruotsalaisia. Tämä alue ei ole mikään Finland, vaan Östland. Aivan niin kuin on Skåne, Götaland, Svealand, Norrland ja niin edelleen. Mutta kuningas on ollut teille armollinen. Hän antaa teille mahdollisuuden selvitä ilman vankilaa. Se vankilatuomio olisi pitkä. Hyvin pitkä.

- Mikä se mahdollisuus on?

- Te siirrytte Öölantiin, tarkemmin sanottuna Borgholmiin, jossa teille on räätälöity opettajan paikka. Tulette pysymään koko loppuikänne Öölannissa. Ette poistu sieltä koskaan, ette koskaan ota osaa mihinkään poliittiseen toimintaan ettekä puhu, ettekä kirjoita sanaakaan suomenkieltä.

- Eli kyse on koko loppuikäni kestävästä maan sisäisestä karkoituksesta?

- Juuri siitä on kyse. Mutta se on teille kuitenkin miellyttävämpi vaihtoehto kuin virua seuraavat kaksikymmentä vuotta vankilassa.

Eihän Lönnrotilla ollut vaihtoehtoa. Hän oli tiedemies, ei mikään sissi joka oli taistellut Suomen Sodassa. Hänet kuljetettiin samantien Åbon satamasta lähtevään laivaan. Se, mitä tuo hänen loppuelämästään päättänyt Viranomainen ei tiennyt, oli se, että Ilomantsissa oli vielä yksi käsin kirjoitettu kopio Kalevalasta. Lönnrot saattoi vain toivoa, että joku, se kuuluisa Joku saisi vielä sen julkaistua. Ehkä se ei tapahtuisi elinaikanaan. Mutta ehkä joskus kumminkin. Suomen, siis Suomen eikä minkään helvetin Östlandin kansa ansaitsisi sen.


Åbo, Egentliga Östland, 5. elokuuta vuonna 1868




Jalkaväen luutnantti Håkan Axelsson oli päättänyt pitkän komennuksensa jonka hän oli suorittanut Tavastehusin ja Mellersta Östlandin välillä. Hänen tehtävänsä oli ollut vartiotehtävä jolla estettäisiin ihmisiä saapumasta pohjoisesta Tavastehusiin. Östlandissa oli ollut kaksi vuotta kestävä nälänhätä jota oli pahentanut suomenkielisillä alueilla puhjennut isorokko. Axelssonin kova tehtävä joukkueensa johtajan oli ollut muitten ruotsalaisten sotilaitten tavoin pitää huoli, etteivät mahdollisesti tautia kantavat ihmiset tulisi ruotsalaistuneelle alueelle.

Tehtävä oli ollut raskas, ja Axelssonin miehet olivat välillä joutuneet ampumaan nälkiintyneitä suomalaisia jotka pyrkivät väkisin Tavastehusin puolelle. Mutta käsky oli ollut ehdoton ja siitä kieltäytymisestä oltaisiin rangaistu ankarasti. Kun Axelssonin komennus oli lopulta päättynyt, hän oli mennyt Åboon. Hänellä oli ollut vaihtoehtona jatkaa pestiään Ruotsin armeijassa. Hänelle tarjottiin myös mahdollisuutta ryhtyä maanviljelijäksi Mellersta Östlandissa. Siellä oli nälänhädän vuoksi paljon tyhjäksi jääneitä tiloja. Kerrottiin myös, että isorokkoepidemiaa ei enää ollut. Åbossa hän tapasi serkkunsa, joka toimi varsin korkeassa asemassa Östlandin hallinnossa. Se, mitä serkku kertoi, järkytti häntä:

- Tiedätkös Håkan. On asioita, jotka ovat totta. Ja sitten on asioita jotka eivät ole mutta joista ei saa puhua. Nälänhätä oli totta. Täällä ruotsinkielisillä alueilla pärjättiin – nippa nappa tosin – emämaasta tuodulla viljalla. Ruotsinkielinen väestö jopa hieman kasvoi nälänhädän aikana. Nälänhätä iski pahimmin suomenkieliseen väestöön. Arvioitten mukaan siellä kuoli nälkään 300.000 – 350.000 ihmistä. Ja tiedätkös Håkan, me ruotsalaiset tapoimme heidät.

- Kuinka se voi olla mahdollista? Joukkueeni ampui kyllä muutaman suomalaisen joka yritti päästä väkisin Tavastehusin puolelle mutta ei siellä mitään lahtauskarkeloita pidetty.

- Se isorokko. Ei sitä siellä ollut. Käsky tuli Tukholmasta. Isorokon varjolla suomenkieliset alueet eristettiin niin että mahdollisimman moni suomalainen kuolisi siellä nälkään. Kyseessä oli osa Östlandin ruotsalaistamista ja nälänhätä palveli Tukholman pyrkimyksiä. Sinä Håkan olet ollut kansanmurhan vartija. Vaikka et ole sitä tiennytkään.

Olihan Håkan sen tiennyt. Ei hän ollut komennuksensa aikana havainnut ensimmäistäkään isorokkoa sairastavaa ihmistä. Olihan hän jossain vaiheessa ruvennut epäilemään. Eikä hän ollut tehnyt mitään. Mitä hän olisi voinut tehdä? Nyt hän kuittaisi verirahansa. Hänellä oli ollut perhe, vaimo ja kaksi lasta Åbossa. Hän ottaisi vastaan hänelle tarjotun maatilan Mellersta Östlandista, tarkemmin sanottuna Ösjöstä jota aikaisemmin oltiin kutsuttu Saarijärveksi. Hänelle annettaisiin tila, jonka aikaisemmat omistajat olivat kuolleet nälkään.

Keväällä 1869 hän heitteli ensimmäisiä jyviä siemenviljaa peltoonsa. Hän tunsi itsensä ihmissyöjäksi. Mutta toisen kuolo oli toisen leipä. Mellersta Östlandkin alkoi hyvää vauhtia ruotsalaistua.


Stockholm, 16. marraskuuta vuonna 1912




Kuninkaankabinetti kokoontui ja käsitteli Östlandin tilannetta pohjautuen Kustaa IV Adolfin yli sata vuotta vanhaan salaiseen käskykirjeeseen. Östlandin ruotsalaistaminen oltiin saatu aikaan niin pitkälle, että Kokkola – Kotka-linjan eteläpuolinen Östland alkoi olla täysin ruotsinkielinen. Suomenkielistä väestöä oli kuitenkin olemassa noin puolitoista miljoonaa – vielä hieman enemmän kuin ruotsinkielistä – ja se oli saanut huomiota saman vuoden aikana Tukholmassa pidetyissä olympialaisissa erityisesti Hannes Kolehmaisen myötä joka oli ottanut Ruotsin väreissä kultaa niin viiden- kuin kymmenentuhannen metrin juoksuissa. Kolehmaista oli vaadittu muuttamaan nimensä Hans Kolbergiksi mutta mies oli pitänyt itsepintaisesti nimestään kiinni vaikka välillä hänen osallistumisensa kisoihin oli nimikysymyksen vuoksi vaakalaudalla.

Kabinetti ymmärsi myös, että lehdistö oli tekijä jonka merkitys kasvaisi tulevaisuudessa jatkuvasti. Ruotsi ei pystyisi, eikä myöskään haluaisi pitää yllä täydellistä sensuuria. Sen vuoksi lehdistö alkaisi jossain vaiheessa nuuskia ja kertoa Östlandin suomenkielisen väestön huonosta kohtelusta ja vaistoaisi suoranaisen kansanmurhan. Sille tarvitsisi tarjota jotain muuta. Uutisia siitä, kuinka Ruotsi kohtelisi vähemmistöään hyvin.

Kabinetti päätyi kokouksessaan siihen, että manttaalikäytäntö lopetetaan ja suomenkielisille tarjottaisiin täydet elinkeino-oikeudet myös ruotsalaistetuilla alueilla. Mitään merkitystähän sillä ei sinänsä ollut, sillä suomenkielisellä ei ollut noilla alueilla minkäänlaisia tosiasiallisia työmahdollisuuksia ilman ruotsin kielen taitoa. Merkittävämpi uudistus oli torpparilaitoksen lopettaminen. Ruotsinkielisellä alueellahan ei torppia enää juurikaan ollut, vaan uudistus koski lähinnä suomenkielisiä torppareita.

Lisäksi tehtiin päätös siitä, että suomenkielisen väestönosan alkeisopetus suomenkielellä aloitettaisiin. Tosin sitä annettaisiin vain neljä ensimmäistä luokkaa ja siitä eteenpäin jatkettaisiin ruotsinkielellä. Kabinetti ei ollut varma siitä, kuinka nämä uudistukset vaikuttaisivat suomenkielisessä Östlandissa. Sillä sosialismi ja työväenaate olivat saaneet pelottavaa jalansijaa suomenkielisen väestönosan keskuudessa. Siitä voisi kehkeytyä vielä suuria ongelmia.


Warkaus, Östland, 21. helmikuuta 1918




Majuri Henrik Olsson katsoi pöllipinon vieressä olevaa ruumiskasaa ja häntä puistatti. Olivathan nuo ruumiit hänen ammuttamiaan. Tähän oltiin päädytty vaikka tuskin kukaan sitä oli halunnut. Venäjän vallankumouksen myötä varsinaisesti Ruotsin alueella ei ollut levottomuuksia. Poislukien Östlandin suomenkieliset alueet joitten väestössä sosialistinen vallankumousaate oli levinnyt voimakkaasti. Edellisenä vuotena pidetyissä kunnallisvaaleissa sosialistit olivat saaneet suomenkielisillä alueilla enemmistön. Aktiivinen pakkoruotsalaistaminen oli päättynyt vasta muutama vuosi aikaisemmin ja se ei ollut unohtunut suomalaisten mielestä. Sosialismilla haettiin jonkinlaista hyvitystä ja ennen kaikkea taloudellisten olojen paranemista. Taloudellinen kuilu suomen- ja ruotsinkielisten alueitten välillä oli huomattava. Sen lisäksi, että suomalaiset olivat aktivoituneet poliittisesti, he olivat syksyllä 1917 alkaneet perustamaan aseistettuja työläiskaarteja.

Turhaan. Tietenkin. Sillä noilla amatööreistä muodostetuilla kaarteilla ei ollut mitään mahdollisuutta pärjätä paljon paremmin koulutetulle ja varustetulle Ruotsin armeijalle. Suomalaiset hakivat parannusta taloudelliseen tilanteeseensa mutta tekivät sen väärin keinoin. Ruotsi oli lopultakin pikkuhiljaa alkamassa parantamaan suomenkielisen väestönosansa asemaa. Ehkä se oli tehnyt sen liian myöhään ja saanut sen myötä aikaiseksi sen mitä nyt oli tapahtunut. Joskus myöhemmin historioitsijat kirjoittaisivat näistä tapahtumista ja käyttäisivät niistä nimitystä Ruotsin sisällissota. Ehkä se oli liioittelua. Ei punaisilla suomalaisilla ollut missään vaiheessa mahdollisuutta menestyä. Mutta ne yrittivät kuitenkin.

Olssonin pataljoona, samoin kuin se koko rykmentti jossa hän palveli oltiin komennettu Warkauteen. Siellä punakaartit olivat ottaneet vallan. Aseellisesti. Ja tehneet samalla pahan virheen ampuessaan paperitehtaan ruotsinkielisen johdon. Rykmentti hyökkäsi Warkauteen ja törmäsi kovaan, mutta samalla epätoivoiseen ja amatöörimäiseen vastarintaan. Taistelu oli kestänyt vuorokauden ja päättynyt suomalaisten tappioon sekä sitä seuranneisiin ns. Huruslahden arpajaisiin. Ruotsalaisten tietoon oli tullut ne suomalaisten tekemät surmatyöt ja siihen saattoi vastata vain yhdellä tavalla. Lähes kaksisataa suomalaista ammuttiin ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä.

Warkauden taistelu oli suurin vuoden 1918 alussa käydyissä loppujen lopuksi varsin vähäisissä kahakoissa. Aseellista vastarintaa ilmeni suomenkielisissä teollisuuspaikkakunnissa jonkin verran mutta jälkeenpäin sisällissodaksi mainituissa kahakoissa ja niitten jälkeisissä teloituksissa kuoli kaikkiaan vain noin 800 suomalaista työläiskaartilaista ja 292 ruotsalaista sotilasta. Suomalaisten tekemissä summittaisissa teloituksissa kuoli kaikkiaan 74  ruotsalaista. Mutta kuolonuhrit eivät loppuneet tähän. Varsinainen kahakointi loppui jo helmikuun lopussa mutta suomalaisia poliittisia aktiiveja – osittain perheineen – siirrettiin vankileireille. Kaikkiaan leireillä oli noin 20.000 suomalaista.

Leireistä suurimmat olivat Ekenäsissä, Lahtiksessa ja Sveaborgissa. Kaikkiaan leireillä kuoli noin 8.000 suomalaista, osa kenttäoikeuden teloittamana ja suurin osa heikon ravinnon ja hygienian aiheuttamiin tauteihin. Erityisen tuhoisa oli Ekenäsin leirillä puhjennut lavantautiepidemia johon kuoli lähes 5.000 vankia. Melkoinen osa suomalaisista talonpojista ei ollut kannattanut sosialisteja, pääosin siksi että he pelkäsivät talojensa puolesta mutta joka tapauksessa tuhansien suomalaisten kuolema ruotsinkielisen hallinnon toimesta oli omiaan syventämään suomalaisen ja ruotsalaisen väestönosan välistä kuilua.


Strömfors, Kymmene front, 15. 1. 1940




Ruotsin ja Neuvostoliiton välistä sotaa oltiin käyty jo puolitoista kuukautta  ja Ruotsin puolustusvoimiin kuuluvan IV divisioonan kolmannen rykmentin komentaja eversti Ulf Sterner kävi läpi tilanneraporttia. Sternerin rykmentti oltiin sijoitettu painopisteeseen Kymijoen läntisimmän haaran länsipuolelle Tavabergetin alueelle, jossa Kymijoki oli kapeimmillaan vain viitisenkymmentä metriä leveä. Lohko, niin kuin koko Kymmene front oli toistaiseksi – vain hädintuskin – kestänyt mutta koska ruotsalaiset joukot olivat asettuneet kiinteään puolustukseen tulisi matematiikka jossain vaiheessa mukaan. Neuvostojoukkojen tykistö- ja ilmaylivoima oli niin valtava että ruotsalaiset joukot yksinkertaisesti jauhettaisiin asemiinsa. Se olisi vain ajan kysymys.

Syksyllä 1939 Neuvostoliitto oli esittänyt Ruotsille – niin kuin myös Baltian maille – neuvotteluja ”konkreettisista poliittisista kysymyksistä”. Ruotsin kohdalla tämä tiesi ankaria vaatimuksia. Vuoden 1809 rajassa piti tehdä tarkastuksia ja raja siirtää ennen vuoden 1808 sotaa edeltäneelle rajalle. Se tietäisi sitä, että sekä sekä Villmanstrand, Kouvoby ja Örn menetettäisiin ja niitten mukana menetettäisiin myös huomattava määrä paperiteollisuutta sekä Örnin tärkeä satama.

Lisäksi vaadittiin sitä, että Ruotsi luovuttaisi Neuvostoliitolle alueet sotilastukikohtia varten sekä Hangöstä että Ålandista. Ruotsalaiset olivat pysyneet neuvotteluissa tiukkoina vaikka Ruotsin sotilaallinen johto oli muistuttanut poliittista johtoa vallitsevasta sotilaallisesta tilanteesta. Ruotsi oli tietoisesti – liikaa Kansainliittoon uskoen – heikentänyt puolustustaan ja sen kokonainen liikekannallepanovahvuus olisi vain seitsemän ruotsinkielistä divisioonaa joita kaikkia ei uskallettu siirtää Suomeen ja sen lisäksi yksi suomenkielinen divisioona ja viisitoista erillistä suomenkielistä jalkaväkipataljoonaa. Sotilaitten mukaan sillä ei kerta kaikkiaan pärjättäisi varsinkin kun niin tykistöstä, ilmavoimista kuin panssarintorjunta-aseistuksesta oli huutava pula.

Neuvottelujen aikana Ruotsi sentään ymmärsi suorittaa täydellisen liikekannallepanon ja alkaa siirtää joukkoja Östlandiin. Sternerin rykmentti oltiin koottu taalainmaalaisista reserviläisistä. Kelpo miehiähän he olivat ja olivat kuluneen sodan aikana taistelleet urheasti. Heitä vain oli aivan liian vähän eikä heillä ollut tarpeeksi raskasta aseistusta. Rykmentti oltiin sijoitettu marraskuun puolessa välissä juuri niihin asemiin joissa he taistelivat tälläkin hetkellä. Sotilasjohto ymmärsi, ettei Kymijoen itäpuolista aluetta pystyttäisi pitämään ja siellä vihollista tulisi viivyttää ankarasti taistellen ja sille mahdollisimman suuria tappioita tuottaen vetäytyen sitten pääpuolustusasemaan Kymijoen länsipuolelle.

Hyvin moni reserviläinen uskoi vielä marraskuussa että rauha kestäisi ja Kansainliitto pystyisi jollain tavalla vaikuttamaan asiaan. Moskovassa käydyissä neuvotteluissa ruotsalainen valtuuskunta oli ehdottanut kompromissiratkaisuksi rajan siirtämistä niin, että Fredrikshamn, Örn ja Kouvoby jäisivät ruotsalaisille mutta niitten välinen alue siirtyisi Neuvostoliitolle joka saisi näin rajan Kymijoelle. Lisäksi ruotsalaiset ehdottivat että Ruotsin ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimusta jatkettaisiin kolmellakymmenellä vuodella.

26. marraskuuta Neuvostoliitto ilmoitti että ruotsalainen tykistö oli ampunut rajan yli Ruotsin puolella sijaitsevasta Pyhällöstä Neuvostoliiton puolella sijaitsevan Lapjärven puolelle aiheuttaen neljän neuvostosotilaan kuoleman. Ruotsalaiset olivat käyneet tilanteen läpi hyvin nopeasti ja vastanneet että yksikään ruotsalainen tykki ei ollut niin lähellä rajaa, että se olisi voinut ampua Neuvostoliiton puolelle. Sterner ei elätellyt harhakuvia vaan määräsi miehensä äärimmäisen valmiuteen ja valppauteen. Sota alkaisi pian. Hän oli oikeassa ja 30.11. 1939 Neuvostoliitto hyökkäsi ilman sodanjulistusta sekä Kymmenen, Savolaxin, Norra Kareletin ja Norra Östlandin rintamilla ilman sodanjulistusta. Neuvostoilmavoimat pommittivat kyseisen päivän aikana Åboa, Tammerforsia, Örniä, Villmanstrandia, Lahtista sekä vielä emä-Ruotsin puolella sijaitsevaa Stockholmia. Ruotsi oli sodassa ensimmäistä kertaa sataankolmeenkymmeneenyhteen vuoteen.

Viivytystaistelut kestivät kymmenen päivää ja sen jälkeen ruotsalaiset joukot olivat vetäytyneet pääpuolustusasemiin Kymijoen itäpuolelle. Asemia oltiin alettu rakentaa tosimielessä vasta kesällä 1939 ja se koostui pääosin vain juoksuhaudoista ja korsuista. Paras este oli Kymijoki itse. Mutta vihollisella oli aikaa ja ennen kaikkea sillä oli loputtomasti pommeja ja kranaatteja jolloin se pystyi jauhamaan ruotsalaisten asemia päivä päivältä. Pohjoisessa meni paremmin. Pääosin suomalaisista kootut joukot kävivät liikkuvampaa metsäsotaa. Oltiin tavallaan palattu vuoden 1808 tilanteeseen. Suomalaiset olivat jopa pystyneet motittamaan vihollisdivisioonan Puumalan – Mikkelintien varrelle sekä pohjoisemmassa Kuhmossa ja Suomussalmella.

Sodan suurimmat voitot olivat siis tulleet jälleen kerran noitten puskajussien toimesta. Ja ne puskajussit valittivat ettei heillä ole tarpeellisia työkaluja. Sterner tiesi heidän olevan oikeassa. Pääosa niin vähäisestä tykistöstä kuin panssarintorjunta-aseistuksesta oli keskitetty etelään. Omaa lentokonetta suomalaiset näkivät tuskin koskaan. Ja ennen kaikkea suomalaiset vaativat lisää liikkuvaan sodankäyntitapaansa sopivia konepistooleita. Niitä oli aivan liian vähän. Tässäkin asiassa Sterner oli samaa mieltä. Ei ollut pitkä aika siitä, kun ruotsalainen sodanjohto tuumi että kuninkaallisen Ruotsin armeija ei tarvitse mitään gangsteriaseita.

Kun niitten käyttökelpoisuus sitten lopulta tajuttiin, päädyttiin ostamaan saksalaisia Bergmann MP35-konepistooleita. Niitäkin liian vähän. Sterner oli itse päässyt vuonna 1935 ampumaan suomalaisen asesuunnittelijan Aimo Lahden kehittämällä konepistoolilla joka olisi ollut nyt käytävässä sodassa suoranainen taivaan lahja. Tulinopeus 900 laukausta minuutissa, 70 patruunan rumpulipas ja erittäin toimintavarma. Mutta eihän Ruotsi asetta noteerannut. Varsinkin kun kyseinen Lahti oli nimennyt aseensa röyhkeästi Suomi-konepistooliksi. Asepulaa kärsivät suomalaiset olivat parantaneet tilannettaan ottamalla käyttöönsä viholliselta sotasaaliina saatuja SVT38-puoliautomaattikivääreitä sekä DP27-pikakivääreitä. Tässäkin asiassa ongelmana oli se, että neuvostojoukkojen käyttämä kaliiberi oli eri kuin ruotsalaisten 6,5x55.

Sternerin veli toimi Ruotsin ilmavoimissa ja häneltä Sterner oli kuullut, että suomalaiset – vaikka lensivätkin vanhoilla Gloster Gladiator-hävittäjillä – olivat pudottaneet suhteessa enemmän viholliskoneita kuin ruotsinkieliset lentäjät joilla oli käytössään uudenaikaisempi Seversky P35-hävittäjä jonka senkin oli vaikeaa pärjätä vihollisen Polikarpov I 16-koneille, varsinkin kun vihollisella oli jatkuva määrällinen ylivoima.

Kaksi päivää aikaisemmin Sterner oli käynyt divisioonansa esikunnassa jossa kenraalimajuri Ernst Lindström oli käynyt hänelle tilanteen selkeästi läpi:

- Nythän on niin Ulf, että meidän toivomme ei ole enää aseissa vaan poliitikoissa. Linja ei tule kestämään kahta viikkoa pitempään. Tuskin sitäkään. Pohjoisessa suomalaisilla menee paremmin mutta sota ratkaistaan täällä etelässä. Olemme lähettäneet viestin ja kertoneet tilanteen hallitukselle ilman minkäänlaista poliittista kiemurointia. Siinä vaiheessa kun linjamme murtuvat on edessä pelkkää panssarimaastoa aina Åboon asti. Pääesikunta pitää emä-Ruotsin puolella Norrbottenissa vielä kahta divisioonaa eikä se niitä tänne lähetä. Lisäksi se on perustanut kodinturvajoukot Hemvärnetin johon kerätään vanhempia reserviläisiä. Nekin jäävät Norrbotteniin. Pääesikunta varautuu siihen, että koko Östland menetetään. Se mahdollisuus on otettava huomioon ja tietyssä vaiheessa jopa hyväksyttäväkin. Sitä varten olemme kehittäneet evakuointisuunnitelman jota on alettu jo toteuttaa.

Sterner katsoi Lindströmiä hetken ja kysyi sitten:

- Oletan, että kyseinen evakuointisuunnitelma koskee vain ruotsalaisia.

Lindström ei vastannut, mutta hänen ilmeensä kertoi totuuden. Tietyistä uudistuksista huolimatta Ruotsissa oli vieläkin voimassa sisäisen passin järjestelmä. Kotipaikkaoikeus emä-Ruotsiin myönnettiin vain ruotsinkielisille. Sterneriä kylmäsi. Jos pohjoisempana taistelevat suomalaiset tietäisivät näistä suunnitelmista he saattaisivat todeta että anti ollakseen. Suomalaiset olivat taistelleet loistavasti. Nimenomaan ne, jotka taistelivat. Melkoista osaa suomalaisista ei ollut edes kutsuttu suorittamaan varusmiespalvelustaan koska heidät nähtiin poliittisesti epäilyttäviksi. Eivätkä kaikki reserviläisetkään olleet tulleet palvelukseen. Noin kolmasosa asekuntoisista suomalaisista olivat joko kouluttamattomia tai käpykaartissa. Suomalaisia tunteva Sterner ei ihmetellyt tätä. Hän ymmärsi monen suomalaisen ajattelevan että mitä eroa siinä on puhuuko sortaja ruotsia tai venäjää.

Sternerin kenttäpuhelin soi. Olivat lakunvetäjät näemmä saaneet linjat korjattua. Radioita oli aivan liian vähän ja parikaapelit katkeilivat jatkuvasti vihollisen tykistötulessa. Sterner vastasi, kuunteli aikansa, kuittasi soiton ja sanoi sitten samassa korsussa olleelle adjutantille kapteeni Hans Öforsille:

- Vihollinen on päässyt Kymijoen yli Tavabergetissä. Se on myös tehnyt kaksi suurta sisäänmurtoa naapurirykmentin  lohkolla. Olemme saaneet käskyn ryhtyä vastaiskuun. Jos ne eivät onnistu, on vihollisen läpimurto tosiasia. Reservejä ei ole koko rintamalla kuin muutama loppuun nääntynyt pataljoona.

Ruotsalaisten vastaiskut epäonnistuvat kaikilla lohkoilla. Miehiä oli yksinkertaisesti liian vähän ja he olivat loppuun kuluneita. Ruotsin hallitus otti yhteyttä Kööpenhaminassa sijaitsevaan Neuvostoliiton suurlähetystöön.

jatkuu osassa kaksi

33 kommenttia:

Veijo Hoikka kirjoitti...

Luin tuon mielenkiintoisen tarinan, mutta jotenkin tuli sellainen olo, etteihän se nyt noin mennyt. Mutta minähän olen ahdasaivoinen konservatiivi. Vasemmistoliberaalin mukaan se meni juuri noin, koska epämääräinen pylpyräkin voi olla ympyrä:
"–Ilmeinen johtopäätös, jonka minä sosiaalisena konservatiivina tästä vedän on se, että liberaalit ovat kaikessa väärässä ja niin tyhmiä, ettivät he tunnista edes ympyrää, Liddle kirjoittaa.

Liddle keksi kuitenkin pian, että ehkä liberaalit olettivat ellipsin itse määrittelevän itsensä ympyräksi. Jospa heidän mieltymyksensä inklusiivisuuteen ja tapa nähdä maailma sellaisena minkälaisen he haluavat eikä sellaisena kuin se on, on vääristänyt liberaalien todellisuudentajun.

Liddlen mielestä liberaalit ajattelevat, että koska he pyrkivät hyvään, ei heidän kannattamallaan sosiaalisella toiminnalla voi olla huonoja seurauksia."

Lukekaapa! https://www.suomenuutiset.fi/kelpuutatko-epamaaraisen-ellipsin-ympyraksi-kelpuutat-todennakoisesti-vasemmistoliberaali/

Anonyymi kirjoitti...


Tuli tuossa työtehtävien välttelyn lomassa vastaan kommenttikierroksella oleva ohjeistus THL:n PaLoMa projektiin liittyen. Tulee julkiseksi näillä näppäimillä.

Hieno pumaska. Mitä nyt täynnä mädätystä. Ensinnäkin asioita määritellään uudelleen, ei ole laittomia vaan paperittomia. Mikä on tietysti hieno tapa sanoa että ongelma ei ole laiton maassaoleskelu vaan se että heillä ei ole papereita. Ja koska kyseessä on THL:n virallinen paperi, tämä tarkoittaa sitä että jos alan ammattilainen, tai vaikka politiikko, puhuu laittomasta maassa oleskelusta niin hän puhuu vastoin virallisia ohjeita. Eli ensiksi luodaan mielikuvia ja sitten annetaan aseet niitä vastaan ketä näkee ko. ongelman. Ja ehkä jopa vielä uskaltaa puhua siitä.

Pumaskassa sanotaan että esim. radikalisoitumista ei voida ennustaa about mitenkään. Mikä osittain EHKÄ pitää jopa paikkaansa. Eli suomeksi esim. Supo ja aika monet muut tekee turhaa työtä. Vähemmän yllättäen tästä ei vedetä sitä ainoaa oikeaa loppupäätelmää...

Pumaskassa on mukana mielenkiintoisia tahoja ja se oli "täynnä" vastaavia neronleimauksia. Lisäksi kommenttikierroksen aikataulu oli ns. haasteellinen, jostain kumman syystä...Minä en suorittavan tason junttina tietysti ymmärrä mistään mutta vähän tuli taas vainoharhainen olo.

Anonyymi kirjoitti...

Herrat pettää aina. Omat tai vieraat. Tällä kertaa omat, jotka yrittävät myydä meidät Brysseliin.
t. Huru-ukko

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Hei ja kiitoksin ! Noinhan se olisi voinut mennä, ja hilkulla on ollut ettei se kuitenkaan niin mennyt. Nyt tilanne on sikäli erilainen, että omat quislingit, stubbit, kataiset, graani-laasoset ym. harjoittavat suomalaisten harjaamista, joka tällä menolla toteutuu muutamassa vuosikymmenessä. "Pyhä", kaikkivaltias enklanti tulee yo-kirjoituksiin ja sen jälkeen kun ns. sivistyneistö on saatu kielistettyä, niin me turvenuijat olemme kolmannen luokan kansalaisia niin kauan kuin emme ole(maa)orjia maassamme. Tällai se tsuhnien sivistäminen etenee silmiemme edessä.

Olin kevään 2011 Länsipohjassa hommissa ja tein havaintoja, kirjoitin kirjeitä ja laadin raportteja Ruotsin valtion häikäilemättömästä politiikasta alueella vuosisadan aikana. Eräästä kirjeestä ystävälleni seuraavat kappaleet:

"Tiedän toki ja täällä olen oppinut paljon lisää karmeasta, vuosikymmeniä jatkuneesta Ruotsin valtion harjoittamasta pakkoruotsalaistamisesta täällä pohjolassa. Kyseessä oli johdonmukainen etninen puhdistus, kuten nykyjään niin sievistelevästi sanotaan. Sen seuraukset tulivat havainnollisesti esiin tässä (meänkielen)konferenssissa Jällivaarassa. "Jos tämä tapahtuu tuoreelle puulle, niin kuinka käykään kuivan"? Meänmaan kansa on painettu alas, sen alitajuntaan on iskostettu, että suomi on ruma ja raaka kieli, jonka puhumisesta saa rankaisun. Se piti muuttaa "sivistyneeseen" ruotsiin, jos ei hyvällä, niin sitten pahalla. Kun vanhemmat ovat aikanaan saaneet kokea tämän omassa nuoruudessaan, niin he halusivat säästää lapsensa tältä kohtelulta eivätkä (lasten edun nimessä!) enää puhuneet heille suomea. Eikä sitä kouluissa opeteta; oisko joku Pajala vielä poikkeuksena?

Meänkieli onkin parasta puhuttuna, ilmeikästä ja täynnä voimaa. Jos sitä orjallisesti koettaa saattaa kirjalliseen asuun, niin se menettää tehoaan ja muuttuu lähes naurettavaksi. Sitäpaitsi kirjasuomen ja meänkielen samanaikainen kirjallinen käyttö johtaa varmimmin kummankin kielimuodon kirjallisen tuotannon katoamiseen täällä. Vaikka arvostankin korkealle Bengt Pohjasen meänkielistä kirjallista harrastusta - käännöksiä evankeliumeista ja virsikirjankin meänmaalaistamista - niin puhuttuna kielimuotona se on täällä säilytettävä. "Alussa oli Sana"!

Nyt mentiin jo pohdiskelun ja mietiskelyn rajattomille vesille. Aiheemme kipeys ja rakkaus kieleemme ajoivat minut tähän.
Parhain terveisin Vittangin kevättalvesta 11.4.2011. toivottaen hyvää kevättä, voimia ja vointeja"!

Tuumailija kirjoitti...

Taas koko teksti oli luettava yhteen menoon! Kuinka Yrjö kirjoittaakin näin otteessaan pitävää vaihtoehtohistoriaa? Odotan kakkososaa henkeä pidättäen. Mielessäni arvelen jo mitä tapahtuu, saapa nähdä...

Ruotsalaistamistoimenpiteitä tiemmä oli Pohjois-Ruotsissa meänkielen alueella aikoinaan. Eipä silti Suomikaan aivan viaton tässä asiassa ole: saamelaiset ovat saaneet tylyä kohtelua, mm. kouluissa sai aikoinaan puhua vain suomea. Heitä on pidetty sivistymättöminä moukkina, juuri kuten suomalaisia tarinassasi. Onneksi ajat ovat nyt viisaammat.

Suomella on sama ikuisuusongelma kuin Puolallakin: kusinen maantieteellinen paikka idän ja lännen välissä. Bonuksena meillä on vielä pitkä talvi.

Lemminkäinen kirjoitti...

Valitettavasti vellihousuiset esi-isämme (vaikka sissejä olivatkin) eivät poistaneet, viimeistään v. 1918, ruotsia Suomen infrastruktuurista (vähemmistökieliasema olisi ollut oikea ratkaisu) vaan jättivät jälkeläisilleen taakaksi pakko- ja virkamiesruotsin. Jussi, Laura ja muut perussuomalaiset! Oletteko samanlaisia vellihousuja mitä esi-isämme? Tuletteko te ja n. 5 miljoonaa suomenkielistä olemaan jatkossakin kyykyssä ja paskat housuissa Silakka-aateliston edessä, mumisten, että kyllähän sitä ruotsia on hyvä osata. Laura ja Jussi! Jos ette ole täysiverisiä idiootteja, niin teidän pitäisi tässä vaiheessa ymmärtää että pakko- ja virkamiesruotsi voidaan poistaa ainoastaan laittamalla virkamiehen ruotsin velvoite, viranomaisen velvoitteeksi. Jos ette pysty toimimaan asiassa tehokkaasti, niin älkää helvetissä kutsuko itseänne suomalaisiksi. Koskaan. Ykä, oikeastaan tämä juttusi ei ollut vaihtoehtohistoriaa vaan historiaa nähtynä toisenlaisesta näkökulmasta. Muistelen lukeneeni jostakin että ruotsinkieliset tekivät Talvisodan mahdolliseksi!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Veijo Hoikalle, Anolle, Huru-ukolle, Terho Hämeenkorvelle, Tuumailijalle ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.

Veijo: Tuo Suomen Uutisten juttu kertoo kyllä varsin osuvasti vasemmistoliberaaleista.

Ano: Tuolla termillä ”paperiton” vastuu siirretään tietenkin suomalaiselle yhteiskunnalle kun se ei ole – osana hirvittävää sortoa – antanut laittomalle maahanmuuttajalle pysyvää notkumisoikeutta. Termeillä kikkailua ja newspeakia.

Huru-ukko: Totta joo, mutta ennen vuotta 1990 ei herroilla sentään itsenäisyydestä luopuminen ollut kyseenalaistamaton itseisarvo.

Terho: Tosi on, että emme me tarvitse enää vieraita sortajia kun omat sortavat meitä vieraitten puolesta. Jos siiryn ottiatuotan puolelle niin tuumailen sitä tilannetta että mikäli Suomen Sodassa raja olisikin siirtynyt Kalixjoelle asti niin sitä meänkieltä ei varmaan olisi olemassa vaan koska alue olisi Suomea niin siellä puhuttaisiin ihan samanlaista suomea kuin sanotaammeko vaikka Ylitorniossa. En tosin tiedä, kuinka paljon Tornionjoen länsipuolella asuneet suomalaiset olivat siihen mennessä ottaneet puhekieleensä ruotsalaisia vaikutteita.

Tuumailija: Kiitokset. Nää tällaiset ovat itselle mukava harrastus. Mutta koska keskityn niissä pääosin Suomeen, niin alkaa noi aiheet pian loppumaan. Onhan saamelaisia kohdeltu huonosti mutta olettaisin että se on maksettu jo takaisin. Sevettijärven kolttasaamelaiset muuten kostivat presidentti evp. Tarja Haloselle tekemällä tylsyyshyökkäyksen josta kirjoitin jo vuonna 2009:

http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2010/09/jotain-ihan-muuta-iii.html

Lemminkäinen: Eikös muuten se pakkoruotsi – kouluihin siis – tullut vasta joskus 1970-luvun alussa? Muistanko väärin? Yleensäkin ruotsin pakkoluettaminen on hukkaan heitettyä aikaa sillä eihän se ihmisille päähän jää kun suurimmalla osalla sille ei ole käyttöä. Lihaskin näivettyy jos sitä ei liikuta. Talvisodasta syytän kyllä pääosin erästä gruusialaista viiksiniekkaa.

Lemminkäinen kirjoitti...

Ykä, kyllä se joskus niihin aikoihin tuli pakolliseksi kouluihin, mutta pointti on se että sillä yleensäkään oli mahdollisuutta tulla pakolliseksi kouluihin. Gruusialainen viiksiniekka oli luonnollisesti paalupaikalla Talvisodan synnyssä ja ironista kylläkin, hän oli myös kätilönä valtio nimeltä Suomen synnyssä.

Apoliteia kirjoitti...

Kiitokset Ykälle kirjoituksesta, jossa käytettiin Suomen sotaa hyväksi oivaltavalla tavalla! Erityisesti optisen lennättimen käyttö jutussa lämmitti itseäni; montaa konstia, jotka on keksitty jo 1700-luvulla, me pidämme ilman muuta vasta teollistuneen ajan keksintöinä. "Elettiinpä ennenkin", kuten Aleksis Kiven Juhani jo osasi huomauttaa.

Vaan nyt täytyy hieman kritisoidakin: mitäs se Döbeln siellä ylipäällikkönä heiluu? Onhan sentään niin, että Klingsporin viransijaisena ja hänen seuraajanaan oikeastikin toiminut, pappissyntyinen aateloitu sotilas Carl Nathanael af Clercker olisi hyvin istunut salaliittolaisten johtajaksi! Af Clercker oli näet hänkin ankaramman vastarinnan kannattajia. Liekö syynä Döbeln-ratkaisuun ollut tarinan kannalta osuva "Finlands sak är vår" -ironia, häntä kun käytettiin talvisodan aikaan avustuskampanjan kuvituksessa?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Lemminkäiselle ja Apoliteialle & kiitos kommenteistanne.

Lemminkäinen: Joo, bolshevikeillähän oli vuonna 1918 se idea että vallankumous leviää Suomeenkin ja sitä myötä Suomi liittyy vapaaehtoisesti neuvostokansojen perheeseen takaisin lyhyen itsenäisyysseikkailun jälkeen. Onneksi näin ei tapahtunut.

Apoliteia: Kiitokset sinullekin. Optinen lennätin oli tässä ihan must koska sillähän ihan livehistoriassa ilmoitettiin Tukholmaan Venäjän hyökkäyksestä. Sekä von Tööpelin että Sandelsin valitsin ihan sen takia että he olivat varmasti lukijoille kaikkein tutuimpia hahmoja. Mihin syyllinen lienee Olvin oluet. Samaan aikaan Sandels-oluen kanssa Olvi otti tuotantoonsa Döbeln-oluen mutta se ei jostain syystä saanut samanlaista suosiota kuin Sandels.

Qroquius Kad kirjoitti...

Niin, miksi esi-isämme eivät tehneet viimeistään 1918 kielipuhdistusta? Koska mainitun vuoden sota meni niin kuin meni:

Suuriruhtinaskunnan loppua kohden oli alkanut levitä mielialaa, että ennen kuin Suomi on täysivaltaisen itsenäinen, joudutaan käymään sisällissota. Sen osapuolina ovat suomenkieliset ja ruotsinkieliset, jotka häviävät matemaattisen varmasti ja Suomi on oleva suomenkielisten, Suomenmielisten suomalaisten valtakunta!

Osittain siksikin mainitun aatteen kannattajille tuli niin hirvittävänä järkytyksenä nähdä, mitkä ne osapuolet sitten olivatkin:
kansallismieliset suomenkieliset lähtivät Vapaussotaan riisumaan venäläisjoukkoja aseista ruotsinkielisten upseerien johtamina. Samanaikaisesti suomenkielinen vasemmisto ryhtyi aseelliseen kapinaan laillista hallitusta vastaan suomenkielisten johtamina. Niin oltiin pian sisällissodassa samoilla asetelmilla.

Ei kaiken tämän jälkeen enää ollut oikein helppoa ryhtyä kaventamaan ruotsinkielisen väestönosan kulttuuria kielen tai muidenkaan osalta? Mutta tarina oli taas kerran tuttua laatua, mitä nyt Klingsporia kohdeltiin ehkä vähän epäreilusti:
eihän se hänen strategiansa ollut sinänsä älytön, vaan se perustui yhteistyöhön Viaporin varuskunnan kanssa. Kenttäarmeijan tehtävä oli vetäytyä ja vetää venäläiset mukanaan Sisä-Suomeen, jossa ne tuhottaisiin kenttäarmeijan ja Viaporin varuskunnan yhteisoperaatiolla.

Sehän jäi toteutumatta Viaporin komendantin, vara-amiraali Carl Olof Cronstedtin totaalisen käsittämättömän menettelyn, tai menettelemättömyyden johdosta, jolle ei ole koskaan löytynyt oikein minkäänlaisia perusteita.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Minä muuten en ole kuullut / lukenut noista uumoiluista suomenkielisten ja ruotsinkielisten välillä käytävästä sisällissodasta. Voi olla, että tietoni ei riitä. Sen ajan rähinöissä tulee muistaa että sosialismi levisi ja antoi väärää toivoa köyhälistölle. Oikeastaan voi todeta, että kun Venäjällä puhkesi vallankumous niin jossain muodossa sen oli pakko levitä Suomeenkin. Kyseisessä vaihtoehtohistoriassa Ruotsi sen tietysti jyräsi niin kuin olisi varmaan käynyt oikeassa historiassakin. Oikeassa historiassa ruotsinkieliset olivat voittajan puolella ja pitkälti johtohahmoina joten historia meni niin kuin meni. Tulee muuten muistaa, että minulla ei ole erityisesti antipatioita ruotsinkielistä väestöämme kohtaan, joskin pakkoruotsia minäkin vastustan. Ruotsille kielenä riittäisi omilla alueillaan suojellun vähemmistökielen asema.

Klingsporia tuli kohdeltua ehkä vähän epäreilusti mutta hän oli se mies joka toteutti Suomen Sodassa valitun ja ei niin toimivan taktiikan joten hän sai syntipukin aseman. Viaporin antautuminen lienee puolestaan yksi suomalaisen / ruotsalaisen sotilashistorian suurimpia häpeäpilkkuja.

Qroquius Kad kirjoitti...

Ei näitä suomen- ja ruotsinkielisten välisen sisällissodan uumoilijoita ilmeisesti mitenkään merkittäviä määriä liene ollut, ja ymmärtääkseni he olivat paljolti kyldyyripiireistä. Itsellänikään ei ole vaikeuksia suhtautua ruotsinkieliseen kansanosaamme muina kuin ruotsia puhuvina suomalaisina, joskin voisin kokea nykytilannetta reilummaksi Slovakiassa sovellettavan kielipolitiikan.

Slovakiassa on vähän ruotsinkielisiämme suurempi unkarinkielinen vähemmistö, ja unkarilla on paikalliskielen asema heidän asuttamallaan alueella. He ovat tietyssä mielessä verrattavissa ruotsinkielisiimme: entisen herrakansan jäänne muistona ajoista, jolloin slovakit olivat Unkarin alamaisia. Unkari ei silti ole virallinen kieli, eikä slovakkilapsia pakoteta lukemaan sitä koulussa.

Mallia voisi ottaa tästä(kin) - mutta eihän se käy, koska Visegrád-maat ovat kaiken Pahan alku ja juuri.

Becker kirjoitti...

Vaikka olenkin faktan ystävä, niin näitä Ykän fiktioita seuraan kyllä herpaantumatta ja välttäen keskeytyksiä. Juuri kun on päässyt mukaan metsäsissien hyökkäykseen niin vaimon huhuilu keittiöstä katkaisee tunnelman ja ärsyttävästi.

Jos tämä tarina julkaistaisiin ruotsalaisissa oppikirjoissa, niin väittäisin sen menevän läpi kenekään suuremmin kulmakarvoja nostattamatta. Niin paljon nykysvenne on tietoinen, tai siis pihalla historiasta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Slovakian malli kävisi minullekin. Vaan mitenkähän muuten lienee tällä hetkellä unkarilaisten tilanne Romaniassa? Heitä käsittääkseni sorrettiin. Olen jopa jostain lukenut että kuuluisa voimistelija Nadia Comaneci oli oikeasti unkarilainen ja nimeltään Iren Kemenes, mutta hänen oli pakko romanialaistaa nimensä. Jos olen väärässä niin joku voi korjata.

Becker: Lämmin kiitos. Osaatko muuten sanoa, että kuinka paljon ruotsalaiset yleensä tietävät Suomen historiasta? Ja kiinnostaako se heitä yleensäkään?

Becker kirjoitti...

No mulla on kyllä sellainen käsitys ettei se kovin kaksista ole. Sitä ei ilmeisesti pidetä kovin tärkeänä ja nykyisen kulttuurimarksistis feministisenä maana maan historiassa ei ole feminististä glamouria. Kaikki suurmiehet, sotapäälliköt, teollisuusmiehet ja poliitikot ovat olleet miehiä, näitä patriarkaalisia paskoja.
Tosin luokkaretkiä tehdään ahkerasti Auschwitziin, mutta se ei liity mitenkään historian oppiin vaan aivopesuun jolla pyritään saamaan maahantunkeutuva muslimiväestö ja jo maassa oleva mustalaisväestö valkopestyä. Tehokasta ja sosiaalidemokraattisen opin mukaista. Muukalaisvihamielisyys on natsisimia, vaikka veitsi kurkulla.
Se että olemme olleet samaa valtiota muutama sata vuotta on kyllä monelle uutuus, eikä heitä tunnu häiritsevän kun valtion itäinen puoli menetettiin. Tosin monet fiksummat ovat sitä mieltä että se todellinen Ruotsi on nykyjään Suomi.

Anonyymi kirjoitti...

Edesmennyt Suomen kielen opettajani kertoi mielellään ja ääni väristen tarinoita sodasta ja urheista suomalaisista sotilaista, olihan hän itsekin sodankäynyt mies, mutta puhui halveksivasti Sveamammanpojista ja inhosi Ruotsin kielestä tulleita lainasanoja käyttäen niistä sanaa ”svedisismi”. Kuinka montaa ruotsalaista sotilasta suomalainen sitten vastasi, jäi arvoitukseksi, vaikka suhde venäläisiin ainakin Linnan mukaan oli se yhden suhde kymmeneen. Eikös kuitenkin köyhät suomalaiset maajussit olleet aikoinaan Ruotsin armeijalle mieluista tykinruokaa ja hurjapäistä Hakkapeliitta-porukkaa, joita vietiin etulinjaan pitkin Eurooppaa käydyissä sodissa?

Ykän uskomaton stoori oli taas kerran sitä luokkaa, että henkeä salpasi. Kyllä kai ne asiat olisivat noinkin voineet mennä... Mielessä kävi myös sellainen ajatus, että mitenkähän ne varhaisimmat historian kirjoitukset, joita totena pidetään, mahtavat pitää paikkansa?

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Jostain syystä koen kirjoituksesi aivan toisin kuin muut kommentoijat. Itse näen siinä Suomen viime vuosikymmenet talvisodasta alkaen, mutta varsinkin viime vuodet ja kenties pienen pätkän lähitulevaisuutta. Miksi näin?

1. Koska Yrjö.
2. 1808 = 1939 - 1944
3. Ruotsalaistamissuunnitelma = Islamilaistamissuunnitelma
4. Tapaus Lönnrot = Nettisensuuri
5. jne jne
6. Ja lopuksi itänaapuri kokee muslimivaltion uhkaksi Pietarille

Tommi Rautiainen kirjoitti...

Åsnebrygga. Eli kiirettä on pitäny niinkun hautaan ryntäävällä jalkapuolella. Mutta nyt kun taas tässä on ehtinyt lukemaan näitä parhaita niin ei voi kun äimistellä että mikset sie Ykä hyvä kirjota kirjaa? Oisin varmasti ensimmäinen ostaja vaikka pitäis puottaa ponssella pitkin Mannerheimin tietä. Tämä vaihtoehtohistoria Suomelle vois kyllä olla enemmänkin kuin totta. Alunperinhän net oli nämä sukunimensä suomalaistaneet hönssonit jotka jossakin topeliaanisessa romanssissaan alko hoilata puhtaasti ruotsinkielistä maammelaulua ja julistivat Ryyneperin kansallisrunoilijaksi. Miusta nähen esmes vaikkapa jääkärimarssi vois olla kansallismusiikki ja ehdottomasti Eino Leino on kansallisrunoilija. (Tai sitten A. Kivi). No hui hai sinänsä. Mutta senverran sivusta että aina ihmettelin silloin lapsuudessa että miten pirussa ne Suomensodan sankarit oli kaikki ruotsalaisia sukunimiltään? Ja selevishän se. Suomalaiset ruotomiehet sai automaattisesti rulliin kirjatessa ruottinkielisen sukunimen koskapa sveasta tulleet upseerit eivät erottaneet antti antinpoikaa toisesta. Sillä siinä Ryyneperin vänrikki tarinassa kaikki on niinkuin olisivat ruottalaisia. Vaikka tän kaite sie tiesitkin jo. Terveisin allekirjoittanut.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Rouva Anolle, Anolle ja Tommi Rautiaiselle & kiitos kommenteistanne.

Becker: Ruotsi siis lienee ns. muunnetun historian maa jossa historiaa tai ainakin sen painotuksia säädetään vallitsevan tilan ylläpitämiseksi. No, eihän se taida olla ihan vierasta täälläkään.

Rouva Ano: Lämmin kiitos. Tuota varhaista historiaa olen ajatellut itsekin silloin tällöin ja tosiasiahan on että Suomen historia Ruotsin vallan ajalla on pääosin ruotsalaisten kirjoittamaa historiaa. Ja suomalaisten historiaa ajalta ennen kirjoitettua tekstiä lienee melko mahdoton saada aukaistua.

Ano: Tää oli kyllä kirjoitettu ihan vaihtoehtohistoriaksi mutta ymmärrän kyllä pointtisi.

Tommi: Suuret kiitokset. Sitä kirjaa kysellään aika ajoin ja tilannehan on valitettavasti se (minua voi ihan rauhassa syyttää vainoharhaiseksi) että ei minulla ole intressiä ottaa yhteyttä mihinkään kustannusyhtiöihin kun henkilöllisyys mitä todennäköisimmin päätyy sieltä poliittiselle poliisille. Riski on liian suuri. Tuota mainitsemaasi sukunimihommaa en ollut selvittänyt mutta voi pitää paikkansa ja on todennäköistäkin. Nuo suomalaiset nimet kun pistää muunmaalaisilla kielen herkästi solmuun.

Becker kirjoitti...

Tuolla edellisessä blogissa linkittämäni erinomainen bloggaaja Julia Caesar kirjoittaa tyhjentävän kaksiosaisen tarinan Ruotsin koululaitoksesta. Sehän oli jo pohjimmiltaan sosialistinen, kiitos Sos.Dem, joka tarkoitti että vanhemmat pukivat ja syöttivät penskan ja sitten koululaitos huolehti järjestemälle sopivasta aivopesusta.
On myöskin huomattavaa, että Ruotsin sodanjälkeisen koulujärjestelmän suurimmat vaikuttajat olivat joko jyrkän vasemmistolaisia tai DDR:n ihailijoita, tai sitten kumpiakin. Tällä on oma vaikutuksensa tasapäistävään ja aivopesevään koulutukseen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Julia Caesar on loistava kirjoittaja ja siksi tietenkin vainottu. Suomalaisesta koululaitoksesta muistan kyllä ”Pirkkalan moniste”-kokeilun 1970-luvulla. Olisko niin, että Ruotsissa se saatiin koko valtakunnan kokoiseksi?

Qroquius Kad kirjoitti...

Ylempänä kun mainittiin ruotusotamiesten ruotsalaiset nimet, ne eivät olleet sukunimiä vaan ruotunimiä: jos ruotusotamies syystä tai toisesta vaihtoi ruotua, sai hän uuden nimen.
Tällaista tapahtui suuremmassa mitassa 1809 Tornionjokilaaksossa, jossa pitäjät olivat olleet joen kahta puolta.
Haminan rauhan tehtyä itärannan pitäjäpuoliskoista Venäjän aluetta muutti hyvänlainen määrä ruotusotamiehiä joen länsirannalle, kirjautuen siellä uuteen ruotuun saaden sen myötä uuden nimen.

Enemmän minua kiinnostaisi tietää missä vaiheessa ne emämaa-Ruotsin Svenssonit, Larssonit ja Hanssonit muuttuivat isännimestä sukunimeksi, joka periytyi pojan lisäksi pojanpojalle ja -tyttärelle. Samoin Gunilla Larsdotterin mennessä naimisiin Erik Karlssonin kanssa hänestäkin tuli Gunilla Karlsson, kuten myös lapsistaan ja heidänkin lapsistaan.

Iren Kemenesistä ei muuten löydy googlettamalla mitään, kuten ei myöskään Nadia Comanecin unkarilaisista juurista nimenmuutoksineen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad ja kiitos lisätiedosta. Islannissahan tämä vanha sukunimikäytäntö on vieläkin voimassa. Comanecin kohdalla muistin nimen väärin eli se nimi oli joko Anna tai Ilona. En tiedä asian varmuutta mutta netissä siitä on sottailuja:

https://www.google.fi/search?rlz=1C1SAVS_enFI745FI745&biw=1366&bih=662&ei=QyioWonIJ8SbsAG1wbCwBw&q=anna+kemenes+nadia+comaneci&oq=anna+kemenes+nadia+comaneci&gs_l=psy-ab.3..0i30k1.13268.14283.0.15140.5.5.0.0.0.0.138.520.2j3.5.0....0...1.1.64.psy-ab..0.5.518...0i7i30k1.0.8H3tZeEQM_U

Qroquius Kad kirjoitti...

No niin, Anna Kemenesistä löytyykin sitten yhtä ja toista. Tästä unkarinkielisestä pitemmänpuoleisesta tekstistä

http://www.prominoritate.hu/folyoiratok/2013/ProMino-1304-01-Constantin.pdf

löytyy vielä yksityiskohtia. Asia ilmaistaan alkukielellä

"*Érdekes titkot fedünk fel az olimpiák csodálatos királynőjéről: kitaláltak egy nevet, Nadia Comăneci. A nagy román tornászlány valójában magyar származású, neve Kameneç Anna, amelyet anagrammálás útján elrománosítottak, amikor rendkívüli tehetségét felfedezték', írta a Der Spiegel cikkét átvevő, 1976. november 27-i jelentés. Valójában az illető cikk Kemenes Anna névről beszél. Ez az ötlet 1982-ben ismét megjelent egy német kiadványban,
majd az El Pais spanyol napilapban 1987-ben, amely azt írta, hogy Nadia Comăneci valódi neve Kemenes Anna."

jonka Goolge-kääntäjä englannintaa

"'An interesting secret to the amazing queen of the Olympics: they invented a name, Nadia Comăneci. The great Romanian girls are actually of Hungarian origin, called Anna Kameneç, which was elated through anagramation, when his extraordinary talents were discovered', Der Spiegel wrotein its report of 27 November 1976, which reads as follows: Kemenes Anna is talking about a name. This idea was again published in a German publication in 1982, then in the El Pais Spanish newspaper in 1987, which wrote,that Nadia Comăneci's real name is Anna Kemenes."

Käännös on hieman googlemainen, mutta kyllä siitä itse asian ymmärtää. Näin sitä oppii aina uutta, ei ollut tämäkään asia tullut aiemmin missään vastaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Minä muistan lukeneeni tuosta jostain lehdestä joskus 1980-luvulla mutta en kyllä millään muista että mistä lehdestä. Katselinhan minäkin Comanecin suhteellisen huikeita voimisteluesityksiä silloin Montrealin olympiakisoissa. Muistan silloin myös puhutun että onkohan noitten itäblokin voimistelijatyttöjen puberteettia siirretty lääkkeillä. Mene ja tiedä.

Becker kirjoitti...

Ensi alkuun tarkoitus oli että kaikki saavat yksilöllistä opetusta, mutta pian mentiin tasapäistävälle opetukselle samalla kun opettajien auktoriteetti hävitettiin täysin. Nykyjään tilanne lienee se että he joutuvat kokemaan jopa fyysisitä uhkaa. Opettajapula käsittää muistaakseni jopa 7000:n opettajan vajetta, jota ei pystytä täyttämään edes rahalla. Pula on niin paha että mm. jumppamaikka joutuu antamaan arvosanat matikanopetuksesta, johon hänellä ei ole osaa eikä arpaa. Mutta väliäkös sillä, sillä kun kaikki läpäisevät lukion ja saavat tuon lunta paskahuussin katolle lippiksen. Ja möly on lakkiaspäivänä juuri niin infernaalinen kuin mitä vain svennet pystyvät tuottamaan.

Jani Alander kirjoitti...

Menikin tosiaan aiempi kommentti väärän postauksen alle. Mutta muutama pohdinta miten tuollainen vaihtoehtohistoria olisi voinut mennä, yksihän syy Suomen sotaan sattui olemaan se, että Ruotsi ei ollut Napoleonin kavereita, ja Venäjä siihen aikaan oli (paljon se kannattikin). Sitten taas Tanska oli Napoleonille myönteinen, jollei muuten niin sen jälkeen kun engelsmannit kävivät Kööpenhaminan polttamassa. No toteutuneen historian rauhankonferenssissa Ruotsi sai korvaukseksi Norjan, ja no tanskalaisia tylytettiin urakalla. Ja Venäjä toki sai pitää Suomen. Tämmöisessä vaihtoehtoskenaariossa, no Ruotsi saa pitää Suomen, automaattisesti, mutta mitenkäs mahtaa Tanskalla olla Norjan suhteen. Ts. olisi hyvinkin mahdollista, että Norja putoaa myös Ruotsille. Jolloin Pohjoismaiden joukossa olisi no jollei nyt suorastaan suurvaltaa, niin kohtuullisen iso eurooppalainen valtio. Sellainen jolla piisaa luonnonvaroja, vaikka väestöpohja olisikin heikko. Toinen hyvä kysymys sitten oliskin sen skenaarion loppupäätä ajatellen, että toteuttaisiko sellainen valtio Kansainliitto henkistä aseistariisuntaa. Todellinen Ruotsihan ei toteuttanut, vaan oli verraten hyvin aseistettu ja lama-aikaankin vauras maa, joka omasi mittavan aseteollisuuden.

Sinänsä kuten tuossa aiemmassa jutussa mainitsin suhtauden epäillen, että olisi päädytty noihin pakkoruotsalaistamisiin, valtakunnan luonnollinen kehityskulku olisi käytännössä ajanut Suomen kielen vähemmistökieleksi, ilman mitään drastisia pakkotoimia. Ts. meillä kävi tosiaan tuuri kun ryssä voitti, suomalaisuus aktivistithin saivat aikanaan taustatukea Venäjän kruunulta, kun suomalaisuusohjelmaa markkinoitiin tienä vieraannuttaa maa Ruotsi suhteesta.

No spekulaatiota spekulaation päälle, olisihan homma voinut kuvatullakin tapaa mennä. :)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille ja Jani Alanderille & kiitos kommenteistanne.

Becker: Suomessahan tilanne on kehittynyt juuri samaan suuntaan tosin täällä ollaan vielä hieman jäljessä. Eikös se muuten ollut niin, että Ruotsissa ei ole ollut enää aikoihin ylioppilaskirjoituksia?

Jani: Kun puhutaan sellaisesta mitä ei ole tapahtunut niin kaikki vaihtoehdot ovat tietysti mahdollisia. En ole varma että olisiko kyseisessä tilanteessa Ruotsi välttämättä vaatinut Norjaa itselleen sillä eikös se sen jonkunlaiseksi korvaukseksi aikanaan Suomesta saanut. Ehkä kyseisessä tilanteessa Norja olisi itsenäistynyt aikaisemmin. Tanskalla kun ei kuitenkaan ollut yhteistä rajaa Norjan kanssa.

Minä olen siinä käsityksessä että Ruotsin armeijan varustetilanne oli kakkosrähinän alkaessa varsin heikko. Sodan jälkeen ne ottivat sitten toisen linjan ja armeija oli vielä 1990-luvulla voimakas ja hyvin varustettu. Nythän taas tilanne on mitä on.

Anonyymi kirjoitti...

Ruotsin vallan loppuvaiheissa - ja autonomian alussa - Suomi oli toiminnallisesti kutakuinkin ruotsinkielinen. Suomalaisellekin ruotusotilaalle opetettiin ruotsia sen verran, että pystyi seuraamaan sotaväen komentokieltä, ja jotain jopa ruotsiksi puhumaankin. Aatelisto, siis myös virkamiehistö, oli kokonaan ruotsinkielistä; ylempi papisto myös. Ruotsi oli myös porvariston kieli. Vain talonpoikaisto ja tilaton väestö olivat enimmäkseen suomenkielisiä - toki lukumääräisenä enemmistönä, mutta vailla sanottavaa merkitystä. Muistetaans silti, että ajatukset Suomen erottamisesta Svea-mammasta tulivat nimen omaan tuon ruotsinkielisen sotilas- ja pappiseliitin piiristä. Toki näillä miehillä saattoi olla suomalaisia sukujuuria, mutta käyttivät kuitenkin ensi sijassa ruotsia.

Porvoon valtiopäivätkin pidettiin enimmäkseen ruotsiksi. Ja ruotsista tuli suuriruhtinaskunnan ensisijainen kieli, sivistyksen kieli.


Emellertid i Finland: Ideaa Suomen kansallisesta identiteetistä alkoivat viljellä nimenomaan ruotsinkieliset, ja sen nimisetkin tyypit kuten J.L. Runeberg runoteoksellaan Fänrik Ståls sägner, jonka avauruno oli muuan Vårt Land, ruotsiksi tietenkin. Stoolin tarinat kertoivat Ruotsin armeijassa taistelleista suomalaisista, heidän urhoollisuudestaan, uhrimielestään ja muutenkin selvästi ruotsalaisesta poikkeavasta mielenlaadustaan. Respektit sille: tästä lähti liikkeelle lumipallo, josta tuli lumivyöry.

Osassa Suomen ruotsinkielistä sivistyneistöä heräsi näet ajatus, että tuon suomalaisen mielenlaadun takana voisi olla ihan oikea kulttuuri. Niinpä Elias Lönnrot, joka kaiketi osasi suomeakin varsin hyvin, tervasi jalkapohjansa ja lähti Karjalan ja Vienan maille keräilemään lauluja, joista modifioi ja kokosi suomenkieliset runoteokset Kanteletar ja Kalevala, joka jälkimmäinen nostettiin pian kansalliseepoksen asemaan.

Tämä johti siihen, että kirjallisesti lahjakas uusimaalainen Alexis Stenvall päätti kirjoittaa ihan proosateoksia suomeksi. Suurin näistä oli Seitsemän Veljestä. Eikä tässä kaikki: Stenvall otti asiakseen näyttää suomalaista identiteettiä käyttämällä suomenkielisissä yhteyksissä nimeä Aleksis Kivi. Tuolloinhan nimiä ei virallisesti muuteltu, sillä sukunimilakia ei edes ollut: aateliton ihminen, ruotsin- tai suomekielinen, oli kirkonkirjoissa se, minkä pappi niihin oli kirjoittanut. Yleisimpiä nimiä suomalaisen talonpoikaisväestön keskuudessa taisi olla patronyymi Mats Andersson, joskin naapurit tunsivat hänen puumerkkinsä kuuluvan Matti Antinpojalle, vaikkapa Anttilan talon isännälle. Sukunimiäkin oli: aatilisilla tietysty, sekä pappissukujen vesoilla, ja myös sellaisia saattoi olla sotilaina palvelleiden perhekuntien jälkeläisillä. 1800-luvun loppupuolella alkoi viritä suomalaisuusaate, jolloin suomalaisiksi identifioituvat alkoivat käyttää suomenkielisiä nimiä. Näitä muutettuja nimiä merkittiin kirkonkirjoihinkin esim. muuttojen, avioliittojen ym. kirkonkirjoihin merkittävien tapausten yhteydessä - jos pappi suvaitsi niin kirjoittaa. Sukunimilain myötä, vuosisatojen vaihteessa, patronyyminimisten perheenpäiden piti valita tai keksiä perheilleen sukunimi; jo sukunimen omaavien sukunimi pysyi. Ja ne sukunimethän olivat lähinnä ruotsinkielisiä.

Tästä alkoi nimienkin suomalaistamisaalto, kuten myös suomen kielen huoltaminen paremmalle tolalle rahvaan tuolloin käyttämästä ruotsinsekaisesta puhekielestä. Eli on tosiaan kunnioitettava sitä, että ruotsinkielisestä eliitistämme tuolloin löytyi tarpeeksi niitä, jotka uskoivat suomalaisuuteen, kansalliseen kulttuuriin sekä suomen kielen tulevaisuuteen. Ihan tämän historian vuoksi sallin mielelläni ruotsin pitämisen valtiomme toisena virallisena kielenä, niin kauan kuin alkuperäisiä suomenruotsalaisia täältä löytyy.

Muistutan vielä, että onhan alkuperäiskieli iirikin Irlannin virallinen kieli, vaikka sitä puhuu äidinkielenään erittäin harva.

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtung ja kiitos lisävalaisusta.

vieras kirjoitti...

Ruotsi on alueellinen ja paikallinen kieli. Kun se on historiallisen vähemmistön kieli niin minä laittaisin ruotsin kielen aseman vähemmistökielen asemaksi. Kun sillä olisi alueellisesti turvattu asema niin se takaa julkiset palvelut ja viranomaistoiminnan näillä alueilla. Ei tähän tarvita pakkoruotsia ollenkaan.

Mistä Ykä keksi Östlandin? Wikipediassa mainitaan Österland.

https://fi.wikipedia.org/wiki/It%C3%A4maa

Onko Östland aikajanalla 1809-1917 ja 1917-1939 rikkaampi vai köyhempi kuin Suomi oli vastaavalla aikajanalla? Miten paljon emä-Ruotsi panosti Itämaan kehittämiseen verrattuna emä-Ruotsin osien kehittämiseen? Siis hallinto, tuomioistuimet, poliisitoimi, vankilalaitos, maanpuolustus, talouselämä, liikenneyhteydet, koululaitos, kulttuuri...?

Miten emä-Ruotsin puolella oleville suomalaislle, siis suomenkielisille tapahtui? Niitä on ollut siellä keskiajalta asti, kuten metsäsuomalaiset.

Entä onko Itämaan suomenkielisiä asukkaita kielletty muuttamasta emä-Ruotsin puolelle? Muuttiko heitä Amerikkaan, Kanadaan, latinalaiseen Amerikkaan, Australiaan, Uuteen Seelantiin, Etelä-Afrikkaan jne. 1800-luvun ja 1920-luvun välisenä aikana?

Antoiko emä-Ruotsi juutalaisille lupaa asua Itämaan puolella?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras. Näin alkuun totean että kirjoituksesta on tulossa pian toinen osa enkä ryhdy tuplaamaan kirjoituksen määrää täällä kommenttiosiossa. Mutta koetan vastata noihin.

Pakkoruotsia en kannata minäkään. Suojellun alueellisen vähemmistökielen asema riittää.

Östland vaan soundasi sopivalta. Tekotaiteellista vapautta.

Östlandissa varmaankin elintasoero meni ruotsalaisen ja suomalaisen väestön rajalla.

Olettaisin että ne Ruotsin metsäsuomalaiset aikaa myöten ruotsalaistuivat. Niin kuin niille oikeastikin kävi.

Loput sitten kakkososassa.