torstai 25. heinäkuuta 2019

FEMINISTISTÄ DESIGNIA


Hotelli Yrjöperskeleen sisustuskatsaus alkaa:

Niin kuin lukija oikein hyvin tietää niin nämä niin sanotut interperspirationaaliset feministit triggeröityvät kaikesta mahdollisesta ja jopa siitä että ne eivät ole viikkoon triggeröityneet mistään koska sehän tietää sitä että ne perkeleen misogyyniset sovinistit ihan selvästi suunnittelevat jotakin jolla  ne pyrkivät alistamaan (elättämiään) feministejä vielä enemmän kuin vain voi olla mahdollista.

Yksi triggeröitymisen muoto joka käsittääkseni ei ole vielä kovin laajalti levinnyt Suomeen on tämä kyrpiintyminen… anteeks siis vittuuntuminen ilmiöön nimeltä ”manspreading”. Eli siihen asiaan että miehet istuvat joukkoliikenteessä jalat hieman levällään ja vievät feministien mielestä naisilta kaiken tilan. Naiset jotka tuntevat miehiä hieman enemmän tietävät että miesten jalkovälissä on kaksi sellaista palloa joitten kanssa on housut jalassa hieman hankalaa istua jalat aivan yhdessä mutta siihenhän interkotkottava feministi sanoo että selitä sinä jätkä vaan. Täällä Suomessa muuten (edes silloin kun kauan aikaa sitten Helsingissä asuin) en kuullut kyllä yhdenkään naisen (edes feministin) koskaan valittavan asiasta. Sitä ei ollut varmaankaan silloin vielä keksitty ja nostettu hysteriamuodin tasolle.

Mutta jos feministi on tulkinnut jonkun asian ongelmaksi niin sehän on ongelma ja ongelmaksi tulkittu asia vaatii tietysti ratkaisua ja senhän on kehittänyt eräs englantilainen intervaginaattinen feministi joka on suunnitellut tuolimallit jotka estävät manspreadingin ja toisaalta antavat naisille mahdollisuuden istua jalat levällään. Kas tässä:



Vasemmalla naisten tuoli ja oikealla miesten tuoli

Ja tässä tuolimallit käytännössä:



Juma örtsy! Upeeta! Mahtavaa! Nyt loppui sovinistinen pallien tuulettelu ja sitä myötä naisten alistaminen ainakin tuolta osalta. Tosin hotellin respassa kun ei olla kovin edistyksellisiä niin sen vuoksi mietitään myös käytäntöä joten mieleen tulee kysymys että milläs tämmönen tavallinen suomalainen (tai muunkaan maalainen) mies pakotetaan istumaan tommoseen tuoliin? Kyseistä suunnittelijaa tämä käytännön toteutus tuskin kiinnostaa sillä onhan hän jo joka tapauksessa feministinen sankari jolle jonkunsorttinen (ettei vaan miesten kustantama) ura ja elatus on luvassa.

Mitä sitten seuraavaksi?

Yhteiset jalkapallosarjat miehille ja naisille joissa miehillä on 40 kilon lyijyreppu selässä?

Pakolla käyttöön otettavat wc:t joissa voi pissiä vain istuen?

Mahdollisuudet intertuheriittisessa feminismissä ovat rajattomat.

Mutta tulee muistaa että ei meidän suomalaisten kannata hirveästi ilkkua englantilaisille. Onhan meilläkin porukka joka pistää miessukupuolta nippuun virkkaamalla villejä vittuja ja pitämällä feministisiä kiroiluiltamia.

Ja se porukka otetaan Suomessa vakavasti. Toistan: vakavasti.

Niin että ei parane paljoa meidänkään elvistellä.



Hotelli Yrjöperskeleen sisustuskatsaus päättyy.

37 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Minua tää asia ei enää koske samalla tavalla kuin aiemmin, kun muutin pois Suomesta alkuvuodesta. En koskaan ajatellut, että se hetki tulisi, mutta näin on käynyt. Minulle on jatkossa ihan se ja sama miten Suomessa sössitään asiat. En aio enää välittää. Koittakaa jotenkin saada asianne järjestykseen.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä ihmisoikeudet kuuluvat vitjapalleillekin. Niillä tuli siitettyä patjavilli-vuosina kaksi nykyistä veronmaksajaa.

Paha Mentalisti kirjoitti...

Oodissa ainakin oli "feministiset pöntöt" , mahdoton vetää laskematta istuinrengasta alas. Valitsin sen pienemmän mikroagression ja nostin kannen takaisin ylös enkä jättänyt ahvenia polskimaan seuraavan kävijän iloksi.

Anonyymi kirjoitti...

Paitsi että nykydesign on melkein aina rumaa ja epäkäytännöllistä, se on myös yliarvostettua ja ylihinnoiteltua. Maailmalla huippudesign muodissa on sen lisäksi vielä naurettavaa. Hengareilta ja jotain pahaa haistaneelta näyttävät mallit, miehet ja naiset, esittelevät Euroopan jetsetille vaatteita, joita kukaan täysijärkinen ei päälleen laittaisi. Vuittonin muovisilta näyttävistä laukuista tuhansia euroja maksavat voivat olla eri mieltä ja saavat ollakin. Onhan se ihan oma asia, mihin älyttömyyteen rahansa laittaa.

Rouva Ano

Veijo Hoikka kirjoitti...

Naisten jakkarassa liian kapea kiila, muuten hyvä. Kunnon levitys, siitä se syntyvyyskin ehkä kimmahtaa kiitoon.

DuPont kirjoitti...

Joku viksuhan aikoinaan sanoi nerouden ja typeryyden eroavan toisistaan vain siten, että neroudella on rajansa...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kumitontulle, Anolle, Pahalle Mentalistille, Rouva Anolle, Veijo Hoikalle ja DuPontille. Voisin siteerata Fundamentti-blogia jossa varsin hyvin tiivistettiin nykyinen feminismi:

” Feminismi on pilannut naiset, ja tehnyt heistä hysteerisiä ja suhteellisuudentajuttomia, ympäristölleen rasittavia huomiohuoria, sanalla sanoen naislapsia ja puuteripyllyjä.”

Lyckaa Kumikselle sinne jonnekin ja Rouva Anon muotikommentista totean että olen aina ihmetellyt että kuka niitä ostaa mutta nähtävästi ostajia riittää kun kerran on tarjontaakin.

Anonyymi kirjoitti...

https://www.hs.fi/talous/art-2000006183664.html

Ihan kun olisin lukenut tällaista scifiä joskus vai olikohan se elokuvaa..?

1984 meets Fahrenheit 451 with Brave new world


-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni syy siihen, miksi suomalaiset feministit eivät ihmisiä kiusaa miesten istumisasennoilla, on se, että Suomessa on toistaiseksi vielä niin vähän ihmisiä. Harvoin joutuu Suomessa istumaan ruuhkassa joukkoliikenteessä kuin sillit suolassa. Suomessa on onneksi tilaa. Muualla maailmassa ruuhkat ovat aivan toista. Suomalaiset feministit varmasti toivovat ison maailman ruuhkia Suomeenkin, jotta voisivat tehokkaammin syyllistää ihmisiä.

Toinen asia, joka varmasti harmittaa suomalaista feministiä, on kielemme pronomini "hän". Ei ole "she" tai "he" eikä myöskään ole käytössä sen tyyppisiä sanoja kuten "sir" tai "madam". Muualla maailmassa näillä sanoilla syyllistetään ihmisiä aivan loputtomasti. Voin vain kuvitella suomalaisen feministin syvää pettymystä, kun hänen vallankäyttönsä on paljon rajoitetumpaa kuin muun maailman feministin. Suomalaisen feministin täytyy sitten epätoivon vimmalla vain hakea muita syyllistyskeinoja.

Anonyymi kirjoitti...

Voihan vuohen vehkeet. En paremmin sano.

Että joku on vartavasten värkännyt tuommoiset istumiskelvottomat tuolit. Eikö se riitä, että kaikenmaailman "suunittelijat", "designerit" ja rakennusdaideilijat suunnittelee kelvottomia tuoleja, hyödyttömiä pöytiä ja rimpuloita hyllyjä. Kuka tämmöisiä kaipaa.

Suunnitelkoon vaikka julkisten tilojen tuolin jossa tämmöinen hirmupitkä (175cm) roikale voi istua tolkullisesti. Tarpeeksi korkea, jotta ei jalkoja tarvi ojentaa vastapäiseen seinään kiinni. -Vinkki: jos pitää istua perse maassa, ei jälkoja muuallekaan kuin eteenpäin saa. Selkänojankin vois laittaa muuhun kuin 90 asteen kulmaan. Eikä selkänojassa olis tarvis olla selkärankaan / lapaluihin painuvia joutavia poikkipuita.

Ja WC-designerit voi kokeilla jotain muutakin paskapaperitelinettä kuin myllynkiven kokoiselle rullalle tarkoitettua, karhunraudoilla ansoitettua. Paperinkaan ei olis tarvis olla sätkäpaperin vahvuista harsoa. Suomessa kun vielä tehdään kunnollistakin.

LGBTQWERTUtitityy-porukka voii muuten vaatia pisuarit kaikkiin vessoihin.

Joo, oon reissannut lähiaikoina turistina ja helevetin kyllästynyt erikoisesti ABC-asemien paskoihin huuseihin. Erikoisesti niiden paskoihin paskapaperitelineisiin.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Anolle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Tvälups: Niin kuin tuossa aikaisemman postauksen kommentissa totesin, on EU:ssa valtaa pitävä utopistinen rälssi pyrkimässä betonoimaan valtansa niin että sitä ei pysty edes arvostelemaan. Juuri siitä tuossa on kysymys. Ei mistään ”vihapuheesta” vaan järjestelmän perustellusta arvostelusta. Ja sitä myötä nuo mainitsemasi scifipätkät muuttuvat ajatuksesta lihaksi.

Ano: Hemmetti, joo, näin on. Suomalainen feministi ei pääse mukaan ruotsalaiseen hysteriaan jossa han & hon muutetaan muotoon hen (vai oliskos sopiva muoto kuitenkin høn) ja sekös sitä harmittaa.

Pyssymies: Joo, hyviä huomautuksia. Mehän liikutaan rouvan kanssa ympäri Suomea ja pyritään välttämään ABC-asemia parhaamme mukaan. Gulf on muuten muutama vuosi sitten aloittanut toimintansa Suomessa jälleen.

DuPont kirjoitti...

Saisiko muuten joku miessuunnittelija palkintoja vaiko paskaa niskaansa, jos suunnittelisi naisille sopivia istuma-alustoja, jossa ei reva vilahda minihameellakaan? Ei tulisi palkintoja, ei...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, DuPont. Luulen, että hän saisi vastaansa huomattavan määrän feminististä joukkorääkymistä. Joka tässä maassa otetaan valitettavan vakavasti.

QroquiusKad kirjoitti...

Feministinen joukkorääkyminen on aikamme uusiutuvin luonnonvara ja ehtymätön luovuuden lähde:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomalaisnaiset-tormasivat-tilanteisiin-joissa-sukupuoli-on-este-ja-aiheuttaa-alytonta-kohtelua-ohjasivat-elokuvan-kokemuksistaan/7492128#gs.s170y9

Kuinkahan moni tuossakin rainassa esitettävistä taivaisiin asti huutavista naisten oikeuksien polkemisista on tosisiassa naisille sukupuolensa johdosta suunnattua erityiskohtelua, jota he eivät sellaiseksi edes tunnista?

Aivan varmaa on yllämanittuun viitaten, ettei kenelläkään ole varaa tehdä sellaista dokkaria, jossa yksityiskohtaisesti eriteltäisiin kaikki naisille sukupuolestaan automaattisesti koituvat vapaudet ja oikeudet vailla vastuita ja velvollisuuksia, ja jotka pakottavat koko yhteiskunnan alistumaan älyttömiin vaatimuksiin ja niistä seuraaviin älyttömiin toimenpiteisiin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Olet täysin oikeassa. Ja voi myös kysyä, että kuinka moni tuon elokuvan tekijöistä on varsinaisia nettoveronmaksajia. Jotka elättävät nuo ammattifeministit.

Anonyymi kirjoitti...

Ehtaa mätäkuukamaa! Linkitetään nyt kaikkien feministien iloksi & kunniaksi kunnon manspreadingia à la Vinnie Jones, alkaen kohdasta 1:03. Daamit (lienevät identtiset kaksoset?) istuvat silleen siveellisesti polvet ristissä ja vievät mahdollisimman vähän tilaa verrattuna Bullet Tooth Tonyyn.

Mies on sen verran karunnäköinen ilmestys ettei hän taida paljoa hätkähtää näistä feministien nykyajan hömpötyksistä? Tosielämässä hän oli suht'koht kovaotteinen keskikenttäpelaaja potkupallossa, hän kuului siihen Wimbledonin "Crazy Gang" kokoonpanoon mikä voitti sensaatiomaisesti Liverpoolin FA-Cupin loppuottelussa 1988.

Heh, voiko mies enää tuon leveämmin istua?!


- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Soomepois ja kiitos linkistä. Siinä oli manspreading aika kohdallaan.

Anonyymi kirjoitti...

Moro!
Kun näitä nykyajan femakko-oletettujen juttuja ja ratkaisuja niihin heidän yhtä realistisin "ongelmiin", lukee tai kuuntelee, tulee mieleen että puuttuuko jotain oleellista tautiluokituksista vakavien ja vaarallisten pääkopan alueen sairauksien listalta?? Narsistinen feminismi, testosteroni yliherkkyys. Hoitokeinona lobotomia.

T.
S.E.P.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Minäpä sanon pahemmin kuin Anonyymi sanoessaan `voihan vuohen vehkeet`, nimittäin
opiskeluaikana, muutama vuosi(kymmen) sitten eräs kaverini sanoi kuolemattomasti:
"Voihan vittulan väki elopellolla"! Sen kun pajauttaa tarpeellisessa tilanteessa,
niin väki joko hiljenee tai räjähtää - nauruun. Saa käyttää!

LW kirjoitti...

Vitsikkäintä puolta tuosta on vaikea löytää, koska niitä on niin paljon. Itse panin merkille, että manspreading on "ongelma" vain jos istumatilaa on rivissä useammalle ihmiselle, ja mikäli nuo feministituolit laittaa riviin, miehet ehkä istuvat jalat kiltisti sumpussa, mutta väliin jää paljon hukkatilaa. Joka toinen voi tietysti olla se naisille suunnattu versio, mutta toisaalta, pienet ja hoikat miehet levittelisivät siinä jalkojaan ilman mitään ongelmia, samaan aikaan kun tukevampi rouvashenkilö ei pystyisi käyttämään sitä lainkaan. En tiedä, onko järjettömiin ongelmiin syytä tarjota järkeviä ratkaisuja, mutta sellaiset vähän kuppimaiset istuimet, joissa ei voi mukavasti istua jalat 60 asteen haralla, toimisivat paremmin. Tai sitten tuoli, jossa on käsinojat.

Ne tunnetaan myös ihan tavallisina tuoleina. Ongelmaan, joka ei itse asiassa ole ongelma, ja joka on jo ratkaistu, tarjotaan ratkaisuja, jotka eivät käytännössä toimi, ja maailma hurraa. Joskus sitä ei oikein tiedä, onko edes hereillä, kun unissa on enemmän järkeä kuin todellisuudessa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys S.E.P:lle, Terho Hämeenkorvelle ja LW:lle & kiitos kommenteistanne. Niin kuin LW totesi niin nykyisin alkaa unissa olla enemmän järkeä kuin todellisuudessa. Tulevana viikonloppuna olen muuten koneella hyvin rajoitetusti sillä lähden pikapuoliin MC Tsuhnan mopoontumisajoihin. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille.

Kissamies kirjoitti...

Joo, eihän tuollaisia feministisiä huonekaluja käyttöä varten suunnitella, vaan herättämään keskustelua. Jos tuommoinen kumminkin iskettäisiin eteen, niin koittaisin varmaan istua näin: http://img.freepik.com/free-photo/old-man-sitting-backwards-on-chair_23-2147689436.jpg

Miehillä on ihan ei-patriarkaalisia syitä levittää jalkojaan, esim:
1. Se mitä siellä välissä on.
2. Jos penkki on liian matala, jalat eivät saa muuten tukea.
3. Ulkomailla on joukkoliikennevälineitä, joissa kaikki istuvat kyljittäin menosuuntaan. Miehillä on suhteellisesti kapeampi lantio ja he eivät voi vastustaa kiihtyvyyttä pelkillä kankuillaan. Jalat pitää ottaa avuksi.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo Pahan Mentalistin jakama tieto oli minulle uusi mutta sinetöi lopullisesti päätökseni olla menemättä tuonne "kirjastoon" ikinä ja koskaan. 43 vessaa, unisex-vessoja, feministivessoja. Tuo mikroaggression osoitus eli renkaan nostaminen huuhtelun jälkeen on kannatettavaa, mutta nyt kun se tuli julki niin seuraava aste on sitten se, että et kyllä retku vessasta pääse ulos ennen kuin se rengas on alhaalla ja pysyy! Vaikka seuraavakin käyttäjä olisi mies.

On jotenkin huvittavaa, että nimenomaan vessanrenkaan asento on jo kautta aikain otettu sukupuolten välisen taistelun aseeksi. Sadoissatuhansissa perheissähän tätä sotaa käydään päivittäin (vrt. hammastahnatuubin puristaminen), eikä ilmeisesti kumpikaan sodan osapuolista näe siinä mitään ääliömäistä. Voisin kuvitella, että renkaan valmistajan ainoa käyttöohje on: avaa kansi ennen asiointiasi, ehkäpä lisäksi se että rengas on kevyenä näppärästi sekä nostettavissa että laskettavissa. Ja kyllä, ihan kevythän tuo muovihärpäke on - tai siis olisi jollei se kantaisi päällään sitä raskasta naisten alistamisen taakkaa.

Joillakin saattaa olla vääriä käsityksiä näistä äänekkäistä feministeistä, eiväthän he vihaa miehiä, he haluavat vain tasa-arvoa. Hyvä, seuraavaksi sitten penistuppia kutomaan ja jos ei niin miksi ei kun noita kädentaitoja näyttää olevan.

On olemassa paskamaisia miehiä ja ihan yhtä paljon paskamaisia naisia, ei ikävät luonteenpiirteet ole mitenkään sukupuolittuneita. Jos nämä ultrafeministit olisivat edes rehellisiä itselleen ja myöntäisivät, että kyse on pelkästään rahasta, vallasta ja kateudesta. Siitä sitten vaan hyödyttömän riekkumisen asemesta tekemään niitä asioita joilla miehetkin ovat rahansa ja valtansa saaneet. Mikäpä estää? Myyvä liikeidea ei katso sen keksijän sukupuolta. Eiköhän rva Kamprad olisi voinut pärjätä yhtä hyvin kuin Ingvarkin mutta kun Ingridin aika meni lonksutellessa vessanrengasta oikeaan asentoon.
tira+

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Ei tuo vitunvirkkaaminen nyt niin järjetöntä ole jos tähän vertaa:
http://tuonenjoutsen.blogspot.com/2019/07/lasten-saalistusta-trans-aktivismin.html


Poimittua:
"Näyttäkää minulle se trans-asiaa ajava vihervassari, joka olisi valmis laittamaan omat lapsensa likoon ja lähettämään heidät Yanivin bileisiin."
- Miten tuosta tulikin ensimmäisenä mieleen näytelijätäroletettu Krista Kosonen?

Anonyymi kirjoitti...

Muuan "ano" kirjoitti:
"Toinen asia, joka varmasti harmittaa suomalaista feministiä, on kielemme pronomini "hän". Ei ole "she" tai "he" eikä myöskään ole käytössä sen tyyppisiä sanoja kuten "sir" tai "madam"... Suomalaisen feministin täytyy sitten epätoivon vimmalla vain hakea muita syyllistyskeinoja."
Onhan suomessakin sanat herra ja rouva, mutta niiden käyttö puhuttelusanoina on jo pitkään ollut vähenemään päin, ilmeisesti kuitenkin aivan muista syistä kuin feministien vaatimuksesta. Yleisesti käytössä on kuitenkin vielä sanonta: "Hyvät naiset ja herrat." Sekin on oikeastaan herättänyt yllättävän vähän närkästystä, vaikka siinähän suorastaan oletetaan, että kaikki miehet ovat "herroja".

Mitä taas tulee tuohon pronominiin "hän", niin siitähän voisi heti todeta, että puhekielessähän sen sijasta käytetään usein ihmisistäkin puhuttaessa sanaa "se". Siihen ovat kyllä jo vanhastaan puuttuneet ala-asteen opettajat, mutta eivät feministit.
Sikäli kuin tiedän tai olen havainnut, tämä seikka kielessämme ei ole (eikä liene koskaan ollutkaan) mitenkään sukupuolittunut eikä kukaan liene niin väittänytkään. Se-pronominia (tai monikossa ne) käyttävät arkipuheessa yhtä lailla miehet kuin naisetkin, ja myös riippumatta sen henkilön sukupuolesta, johon sillä viitataan.
Vai onko sittenkin? Onko joku feministi kenties jo havainnut, että pronominin se tai hän valinnassa on selviä tilastollisesti todettavissa olevia eroja toisaalta sen mukaan, esiintyykö se miehen vai naisen puheessa, ja toisaalta sen mukaan, onko puheena oleva henkilö mies vai nainen? Ja mitä johtopäätöksiä siitä on tehty?

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Feministä designia ehkä kun kalsareista on kadonnut sepalus. Naiset ovat myös kauppojen sisäänostajia, missä on partavaahdoke tuubi joka ennen kulki mukana pienessä tilassa sottaamatta laukkua ja höylän yksikköterä?

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Hyvät rouvat ja herrat ehkä sukupuolineutraalimpi ilmaisu joka ottaa huomioon kaikki vähintäin 36 tapaa identifioida itsensä vaikka oli arvoisat oliot.

Strix Senex kirjoitti...

Joskus teini-iässä veisteltiin, että ainahan se on mielessä. Ja ongelmana joskus, että saisko. No, joillakin se tuntuu olevan mielessä koko iän ja ongelmia riittää. Ollako vai eikö olla, ja jos niin mikä. Ja riittävätkö aakkoset enää sen identiteetin määrittelyyn. Ja miksi joku istuu koivet harallaan. Ja miksi joku pissii seisaaltaan. Ja miksi ja miksi ja miksi. Ja kyllä se on niiiin vääääriiiin.

Mitäs jos hankkisivat elämän, vai onko se niin hirveän kamalan pelottavaa. Se aikuistuminen nimittäin.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Muistelen kun seisoin A5 Frakfurthin pohjoispuolella staussa rumin kirosana mitä kuului oli gesitzen pissen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kissamiehelle, tira+:lle, Vinnttuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Patelle Pankavaarasta, Anolle ja Strix Senexille & kiitos kommenteistanne sekä terveiset päättyneistä MC Tsuhnan mopoontumisajoista.

Kissamies: Hyviä huomioita ja tuo istuma-asemnto on kyllä toimiva.

tira+: Ymmärrettävä päätös. Itsehän en käy edes Helsingissä. Ja sitä ainaista kinaa vessanrenkaasta en ymmärrä minäkään. Tekemällä tehtyä kiukuttelua. Ja toivotuksesi feministeille olivat kyllä osuvia.

VNV: Tuo kuvaa aikamme sairautta oikein osuvasti.

Ano: En osaa sanoa eroa se-pronominin käytössä sukupuolen mukaan. Sinänsä näen minäkin että kielemme on suht ”tasa-arvoinen”. Mutta englannin kieltäkin näemmä muokataan:

”In California, "she" and "he" will be replaced by "they." The words "manpower" and "manhole" will become "workforce" and "maintenance hole"

https://katv.com/news/offbeat/gender-specific-language-like-manhole-banned-from-city-codes-in-berkeley

Pate: Vaan muistatkos kun 1970-luvulla mainostettiin miehille kalsareita joissa oli jopa ”tuplasepalus”? Vaan mitenkäs kävisi ilmaisu ”arvoisat entiteetit”?

Strix Senex: Olen täysin samaa mieltä.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Nyt kun päättäjät ja kaikkea 36 erisukupuoli-identiteettiä edustavat julkisenalan toimenhaltijat pahoittavat niin mielensä jos joku sanoo idioottia idiootiksi niin pitäisikö terminä olla todellisuustajunrajoittuneisuus. Sitä halipusuterapioiden jälkeen kun aloitetaan laskeutuminen reaalitodellisuuteen voi olla monelle liian järkyttävä kokemus kun maailmankaikkeus missä on elänyt osoittautuu sarjaksi eriasteisia hallusinaatiota.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Niin ja muinaissuomalaisten päälikköiden jälkeläinen Ior Bock tanssahteli oliko Hyvonin rikoo on riskillä ruma kalsareissa. Kumma kun ne tulee aina mieleen kun legginseihin vaivoin survottu rubensilainen kaunotar tulee kylillä vastaan.

QroquiusKad kirjoitti...

Muutaman kerran aiemminkin bloggauksen aiheen tiimoilta samoin kommentoineena toistan itse itseäni toistaen:

näillä feminiitoillamme on jonkinsorttisen arvoisena iskulauseena ellei peräti sotahuutona:
"Mitä Minna tekisi?"

Minnan sukunimi on tietysti Canth, ja suomalaiseen yleissivistykseen kuului ainakin edelllisvuosisadalla hänen ansionsa kansakuntamme muodostumisessa sellaiseksi kuin se on nyt. Tai oli vielä kolmisenkymmentä vuotta sitten.

Mitä Minna Canth tekisi, jos palaisi aikakoneella tai madonreiän kautta tähän päivään näkemään, mitä hänen seuraajansa, eli suomalaiset naisasianaiset ovat saaneet aikaan?

Ensimmäiseksi hän epäilemättä vuodattaisi parikin onnenkyyneltä:
kaikki, mitä hän ja hänen aatesisarensa aikoinaan ajoivat, on toteutunut täysimääräisesti!
Pienen tarkastelun jälkeen Minna alkaisi hieman hämmästellä, että onko tuo oikeasti vallitseva asiantila...?

Kohtalaisen lyhyen lisätarkastelun jälkeen Minna astelisi valtioneuvoston kokoukseen, hairaisi siellä yhteen kouraan Huti-Maisan ja toiseen Marina-Sannan tukan ja alkaisi riepottaa ympäriinsä viimeisen päälle tukkapöllyä, jossa pää osuisi joka kierroksella ainakin kahteen viereisen ministeri-istuimen kanatyttöön, olivatpa kyseessä soma Li Lystikäs, Tuppu-Tyttö tai Kiku Pikkuinen, sama asia.

Riepotellessaan Minna huutaisi:
"Te nykysuomalaiset naiset olette minun ja aikalaisteni ansiosta saaneet äänioikeuden ja monia muita oikeuksia vailla mitään vastaavia velvollisuuksia!

Nyt te olette käyttäneet niitä tuhotaksenne kaiken, mitä minä ja me muut uutterasti rakensimme!
Teillä on kaikkea! Sen päälle te vaaditte mahdottomia ja sen saatuanne vaaditte vielä lisää!
Tämä päättyy siihen, että miehet ottavat teiltä pois kaiken, mitä teillä on ja pistävät teidät nyrkin ja hellan väliin!

Ja ne miehet ovat joko teihin kyllästyneitä suomalaismiehiä tai teidän maahamme kutsuneita, suomalaismiehet syrjäyttäneitä muslimimiehiä!
Suomalaismiesten kanssa te voitte neuvotella ja keskustella! Muslimit pelkästään orjuuttavat teidät!
Koittakaa perkeleen kanatytöt tajuta tämä!!"

Sitten Minna poistuisi.
Huti-Maisa, soma Li Lystikäs, Marina-Sanna, Tuppu-Tyttö ja muut kanatytöt ojentelisivat hiuksiaan ja toteaisivat:
"Vittu miten hullu ämmä."

Sitten jatkettaisiin suunnitelman mukaan...

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Minä olen monet kerrat ihmetellyt että maamme naiset jotka toisena maailmassa Uuden Seelannin jälkeen saivat valtiollisen äänioikeuden. Ensimmäisessä yksikamarisessa kansanedustuslaitoksen eduskunnassa saivat koko yhteiskunnallisen skaalan leveydeltä edustajia. Jotka ovat päässeet opiskelemaan 1800 luvun puolivälin jälkeen korkeimmalla akateemisella tasolla. 1930 luvun alusta on ollut tasa-arvoinen avioliittolaki. Ihmiset joita lapsesta pitäen on kasvatettu tasa-arvoon ja lasikattojen murtamiseen. Maassa jonka ensimmäinen kirjallinen laki (1316?) koski naisten fyysistä koskemattomuutta, vanhassa suomalaisessa yhteiskunnassa talon emännällä oli talon avaimet ja vilja-aitan. Nyt onni ja autuus on se että saa vetää säkin päälle, olla rauhan ja rakkauden kulttuurin kyllästämässä parisuhteessa nyrkin ja hellan välissä. Jos isäntä on hellällä tuulella niin moksii toisellekkin poskelle. Kulttuurissa jossa naisen arvo teoriassa on puolet miehen arvosta. Kulttuurissa jossa silvotaan genitaalit vanhojen nomadiperinteiden kunniaksi. Kulttuurissa jossa naisiin kohdistuvan väkivallan seurauksena kunnia vaatii naisen nirhaamista hengiltä. Minä vain olen vanhanaikainen chauvinisti menneiltä ajoilta joka ei ymmärrä miten tämä voi olla tasa-arvo kehityksen lopputulos. Ehkä joskus vitunvirkkaajat ja fatwantarkastajat selittää kuin nelivuotiaalle miksei nallipyssyllä saa leikkiä länkkäriä ja inkkaria tai rosvoa ja pollaria.

QroquiusKad kirjoitti...

Tiedätkös veli Pate, issekseni olen ikäänkuin pohtinut, että oliko se vuoden 1905 äänioikeuden tila sittenkin se, mikä oli optimi niin silloin kuin nykyäänkin?
Silloin ei yhdelläkään naisella ollut äänioikeutta, vaan eipä ollut varsin monella miehelläkään.
Vaalikelpoisuus oli painotettu meritokraattisesti joskin epäreilusti:
meriitit kun määriteltiin enimmäkseen syntyperässä.

Nykytilannetta katsellessa alkaa kuitenkin vaikuttaa siltä, ettei yhä useampi naisista haluakaan heille annettuja vapauksia ja oikeuksia vailla velvollisuuksia ja vastuita.
He haluaisivat miehen kantavan suurimman osan vapauksista ja oikeuksista, kunhan kantavat kaikki vastuut ja velvollisuudet.

Tämä tulee mieleen nimenomaan feminenteistämme heidän raivottuaan koko alkaneen vuosituhannen yhä äänekkäämmin, kuinka suomalainen mies ei osaa mitään muuta kuin hakata, raiskata ja tappaa suomalaisen naisensa joka päivä monta kertaa.
Tämä raivoaminen on yltynyt samaa tahtia kun maahan on tuotu ja tuodaan paljolti heidän poliittisen vaikuttamisensa johdosta alati lisää arabi-, afro-, ja afgaanijätkiä, jotka tekevät tosielämässä vallan aikuisten oikeasti sitä, mitä he ovat valehdelleet suomalaisen miehen tekevän.

Mieleen tulee siis, että feminempukat yrittävät suututtaa suomalaisen miehen lopultakin ottamaan kanatytöiltä pois sen vallan, mitä he eivät ole kyvykkäitä eivätkä halukkaitakaan käyttelemään.
Voin olla väärässäkin, kuten varmaan usein olen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Patelle Pankavaarasta ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Pate, viesti1: Mutta eikös nimenomaan todellisuustajun rajoittuneisuus ole tietynlainen ehto tietyille yhteiskunnallisille aloille?

Pate, viesti2: Se jätkä oli sen verran sekaisin että en kommentoi hänestä enempää.

Qroquius Kad, viesti1: Luulenpa että olet hyvin pitkälle oikeassa.

Pate, viesti3: Olet täysin oikeassa.

Qroquius Kad, viesti2: En ole samaa mieltä vaan luulen että nämä äärifeministit kuvittelevat että heidän dominoimansa nykytila vain jatkuu ja jatkuu. Miesten rahoittamana, elättämänä ja hyväksymänä. Suuruudenhulluuden voima on valtava.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Asennemuutosta tehdään niin että luottotoimittajat hakevat yksiltä ja samoilta yläpäänsä pehmittäneiltä feministeiltä. Sitten niitä julkaistaan medioissa joita ensisijainen kohderyhmä eli koulutetut naiset arvostavat. Sen jälkeen koulutetut naiset toistavat samoja asioita keskenään miettimättä onko yhtälö edes millään muotoa järkevä. Hyvä esimerkki on naisten euro, vaikka euro on molemmille sukupuolille periaatteessa sama, mutta unohdetaan erinäisistä syistä naiset ovat poissa työelämästä pitkähköjä aikoja. Mutta unohtaminen on autuasta. Tai tasa-arvo varusmiehillä, Lillani ajoi ohjeisiin että jos mies ja nainen ovat valintatilanteessa tasoissa positiivisen didkriminoinnin johdosta nainen valitaan johtaja koulutukseen tai hygieniaan varattu lisäraha, maksaa ne partakoneen terätkin tai sitten ohjesääntö muutetaan espanjan legioonan mukaiseksi. Paita napaan asti auki ja parta leukaan. Ei parta pahoille kasva turpajouhet joutaville.