torstai 11. heinäkuuta 2019

ERÄÄN CONSIGLIEREN ILTAPUHDE


Elettiin nykypäivää kauniin Puulaveden rannalla yhtä lailla kauniissa suomalaisessa heinäkuussa. Puulavesihan oli sitä mökki-Suomea ja melkoinen määrä kaupunkilaisia oli rahtautunut tällekin järvelle viettämään juhannukselta alkanutta ja kuukauden mittaista kesälomaansa. Yksi heistä oli eräs valtion virkakoneiston 58-vuotias korkea virkamies, tarkemmin nimeltään Korkea Virkamies joka vietti saunailtaansa itsekseen.

Hänen vaimonsa oli käymässä muutaman päivän reissulla Berliinissä heidän kahden tyttärensä ja heidän puolisoittensa kanssa. Korkeaa Virkamiestä eivät moiset matkat olleet enää aikoihin kiinnostaneet sillä hän nautti yksinäisyydestä, järven luonnonäänistä, saunan lämmöstä, saunatauon vilpoisuudesta ja viinanhöyryisistä ajatuksistaan jotka kieltämättä olivat viime aikoina  kääntyneet katkeruuden puolelle.

Joku ulkopuolinen saattaisi ihmetellä että miksi ihmeessä Korkea Virkamies oli katkera. Olihan hän hyvin palkattu, menestynyt, urallaan ylennyt ja arvostettu virkamies. Mies, joka ei sinänsä juuri näkynyt julkisuudessa mutta joka toimi poliittisesti nimettyjen virkajohtajien alapuolella olevalla portaalla joka tosiasiassa pyöritti ministeriöitten toimintaa. Hän oli myös alaistensa keskuudessa arvostettu varsin hyvänä ja reiluna johtajana joka oli myös tunnettu siitä hän ei hyväksynyt työpaikkakiusaamista mikä oli julkishallinnon yksi syöpä. Ja olihan hänen palkittu useilla korkeilla kunniamerkeilläkin.

Korkean Virkamiehen – joka oli siirtynyt virkakoneiston pariin varsin nuorena ja jolla oli takanaan vuosikymmenien ura – työn ohjenuorana oli ollut uransa alusta saakka se, että virkamies ei politikoi vaan toteuttaa poliittisen koneiston hänelle antamat käskyt viimeistä piirtoa myöten. Hänen uransa alkuaikoina se vaikutti viisaalta. Eihän hän silloin pyrkinyt varsinaisesti ajattelemaan vaan etenemään urallaan uskollisena ja tehokkaana määräyksien toteuttajana.

Ja olihan poliittinen koneistokin silloin sellainen että se pyrki ihan oikeasti – kommunisteista kokoomukseen – toimimaan valtion nimeltä Suomi ja suomalaisten parhaaksi. Nimenomaan suomalaisten. Tuolloinhan mitään suomalaisuuden uudelleenmäärittelyä ei oltu vielä keksitty. Kukin toimi tietysti tavallaan, tyylillään ja omien näkemystensä mukaisesti. Välillä pahemman kerran epäonnistuen mutta silti ajatellen sitä tavallista suomalaista kansalaista. Joka sattumoisin puhui vielä suomea. Virkakoneisto palveli silloin sellaista poliittista johtoa joka ei ollut täydellinen, mutta jota oli kuitenkin hyvä palvella. Ja jopa uskoa sen hyvään tahtoon.

Se tilannehan oli muuttunut jo aikaa sitten ja Korkea Virkamies ajatteli että kuinka kauan ihminen pystyykään valehtelemaan itselleen kunhan vain väittää toimineensa ohjeistuksen mukaisesti. Saaden tietysti kohtuullisen palkan ja pitkät lomat. Niin kuin hyvän virkamiehen kuuluukin. Puolisen vuotta sitten hän oli tutustunut erääseen tyyppiin joka sai hänet ajattelemaan toisin. Tai rehellisesti sanoen yleensä ajattelemaan. Hän oli alkanut mieltää sen tyypin hyvänä ystävänään.

Tuo hyvä ystävä oli saanut hänet ymmärtämään että jo kymmeniä vuosia tuo poliittinen koneisto oli ollut enää pelkkä poliittisten ammattibroilerien palkkaus- ja elatuskoneisto joka toimi vain ja ainoastaan sen vuoksi että kyseisen broilerihautomon edustajille ja heidän uskollisille käskyläisilleen taattiin varma elatus. Joko eduskunnassa tai sitten poliittisissa suojatyöviroissa. Ei ollut enää puolueita kommunisteista kokoomukseen. Vaikka niin edelleenkin väitettiin. Oli vain yksi – itseään ruokkiva – järjestelmäpuolue. Johon nykyiset perussuomalaiset eivät kuuluneet ja jota järjestelmäpuolue syvästi vihasi. Koska se haastoi status quon ja ennen kaikkea se saattoi broilerikoneiston kielletyn kysymyksen eteen:

Mitä te olette saaneet aikaiseksi? Mitä te olette tehneet?

Korkea Virkamies tiesi siihen kysymykseen vastauksen. Ja sen myötä hänen mieleensä oli tullut mielikuva itsestään Manaaja-elokuvan pastori Damien Karrasina hetkeä sen jälkeen kun joku oli ottanut hänet valtaansa. Ei ehkä piru. Ehkä joku vielä pahempi. Ja hän oli palvellut sitä jotakin kauan, kauan aikaa. Hänen oli vaikeaa katsoa nykyisin peiliin. Koska se peilikuva osasi kertoa vastauksen eikä vastaus ollut kaunis.



Mitä te olette saaneet aikaiseksi? Mitä te olette tehneet? Ja mitä sinä, Korkea Virkamies olet ollut siinä sivussa toteuttamassa kuin uskollinen Mafian consigliere?

Kyllä Korkea Virkamies tiesi. Ja viime aikoina oli itselleen sen myös tunnustanut. Vaikka se oli ollut vaikeaa.

He, ja hän olivat toteuttaneet Suomen itsenäisyyden lopettamisen ja muuttaneet maan maakunnaksi.

He, ja hän olivat saaneet aikaiseksi että Suomeen oli tuotu valtava määrä kehitysmaalaisia maahanmuuttajia joitten elatus teki suomalaisille miljardikustannukset per vuosi. Joitten maahantuontia ei saanut kyseenalaistaa. Se oli itseisarvo.

He, ja hän olivat saaneet aikaiseksi että noitten haittamaahanmuuttajien myötä suomalaisiin kohdistui jatkuva arkipäivän terrori murhien, tappojen, pahoinpitelyitten, ryöstöjen ja raiskauksien muodossa. Mutta siitä ei saanut puhua eikä varsinkaan arvostella.

He, ja hän olivat saaneet aikaiseksi että suomalainen virkakoneisto oli täytetty akateemisilla – järjestelmälle uskollisilla – suojatyöläisillä joitten vaikutus työhön oli parhaimmillaankin plus miinus nolla. Parhaimmillaan. Eikä sitäkään asiantilaa saanut kyseenalaistaa.

He, ja hän olivat saaneet aikaiseksi että samalla kun veronmaksajien rahaa lapioitiin haittakankkulan kaivoon oli suomalaista yhteiskuntaa ylläpitävä infrastruktuuri myyty ulkomaille ja ne suomalaiset joitten hyvinvointi oli ollut sen infrastruktuurin perustehtävä olivat muuttuneet vain bensiiniksi pörssiyhtiöitten koneeseen.

He, ja hän olivat saaneet aikaiseksi että suomalaisten veronmaksajien rahoja oltiin poltettu viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana hyödyttömään kehitysapuun noin kuusitoista miljardia euroa ja vastineeksi oltiin saatu vain utopistista hyvää mieltä. Anerahoja. Korkea Virkamies oli aina ollut voimakkaasti maanpuolustushenkinen ja kun hän ajatteli noita summia verrattuna armeijan hankintamäärärahoihin häntä kylmäsi ja hän tunsi syyllisyyttä. Sillä eihän hän ollut sanonut sanaakaan tuota mielettömyyttä vastaan. Ei koskaan. Hän oli vain noudattanut hänelle annettuja määräyksiä ja välittänyt niitä eteenpäin.

He, ja hän olivat saaneet aikaiseksi että ilmastohysterian myötä ne suomalaiset veromarkat jatkuvasti vähenisivät koska suomalainen teollisuus ja yhteiskunta yleensäkin ajettiin ilmastoutopian alttarille. Samaan aikaan kun monikulttuurisuusutopian myötä Suomeen hankittiin jatkuvasti lisää haittamaahanmuuttajia ja pienentyvää kakkua pakkojaettaisiin edelleenkin ja aina suuremmissa määrin.

Ennen kaikkea he, ja hän siinä mukana olivat saaneet aikaan tilanteen jossa kyseisten faktojen ääneen sanomista oltiin kriminalisoimassa. Totuus oli muuttumassa rikokseksi.

Hän tiesi että totuus oli muuttumassa rikokseksi nimenomaan siksi että tuota broilerihautomoa ei pakotettaisi vastaamaan siihen tärkeimpään kysymykseen

Mitä te olette saaneet aikaiseksi? Mitä te olette tehneet?

Ja Korkea Virkamies tiesi itsensä kannalta vielä hirveämmän faktan.

Eivät maailmasta vieraantuneet utopistit olisi saaneet itsekseen aikaan mitään muuta kuin maailmasta vieraantuneita ajatuksia. Ei heistä itsestään ollut utopiaansa toteuttamaan. Ne utopistit tarvitsivat koneiston. Käsikassaroita jotka panivat tuon utopian toteen. Virkamiehiä. Hän oli sellainen käsikassara. Hyvin palkattu. Hyvin arvostettu. Ja yhtä lailla syyllinen. Ehkä enemmänkin koska hän tajusi sen, mitä utopistit eivät tajunneet.

Uuden ystävänsä myötä Korkea Virkamies häpesi koko näennäisen menestyksekästä uraansa. Häpeää lisäsi se, että hän tunsi täältä Puulavedeltä mökkinsä myötä paljon ihmisiä. Tavallisia suomalaisia. Aivan toisenlaisia ihmisiä kuin mihin hän oli ministeriössä tottunut. Eivät nämä hänen naapurinsakaan oikein tietänyt että mitä Korkea Virkamies teki työkseen. Hän oli aina vain sanonut olevansa mitätön paperinpyörittäjä valtion virastossa.

Noista ihmisistä aisti jatkuvasti kasvavan vihan. Vihan, jota Korkea Virkamies oli itse ollut aikaansaamassa. Ja Korkea Virkamies tiesi, että koska faktojen ääneen sanominen oli kielletty, ei vihalle ollut purkautumistietä. Ennen kuin höyrypannu räjähtää. Korkea Virkamies ei ollut suinkaan tyhmä. Hän tunsi historian hyvin. Erityisesti hän oli viime aikoina ollut kiinnostunut vuodesta 1918. Mikä sai sen kaiken aikaiseksi? Mikä muutti kiltin ja leppoisan tsuhnan murhaavaksi hirviöksi? Puolin ja toisin. Ennen kaikkea hän tajusi että vaikka yhteiskunta muuttuisi sadassa vuodessa paljonkin niin ihminen itsessään ei ollut muutunut miksikään. Utopistit – joita hän oli uskollisesti palvellut – pyrkisivät aina saamaan aikaan sen täydellisen ihmisen. Ja he olivat joka kerta epäonnistuneet. Saaden aikaan kurjuuden ja romahduksen.

Ja joka kerta jokaista utopistista järjestelmää oli palvellut kuuliainen ja ajattelematon virkamieskunta. Virkamieskunta joka saattoi utopistien utopian toteen. Kaikessa raadollisuudessaan. Kaikkinen seurauksineen. Virkamieskunta jonka esimerkillinen esimerkki hän itse oli. Korkea Virkamies joi oluensa loppuun, kaatoi whiskyn lasiin ja nykäisi sen yhdellä huikalla. Oli aika mennä taas löylyyn ja…

…hetkinen… Korkea Virkamies haistoi tutun rikinhajun ja käänsi päätään. Siinähän hänen vierellään istui hänen uusi ystävänsä. Ystävä, joka oli saanut hänet ajattelemaan.



Mies totesi Epäilyksen Pirulle hymyillen että odotas vähän, kävi mökistään toisen whiskylasin sekä oluttölkin ja tarjosi. Epäilyksen Piru kiitti, otti whiskyhuikat, ähkäisi ja totesi:

- Sanoisin että sinä olet kyllä asiakkaistani yksi parhaimmista. Ennen kaikkea sinulla toimii järki ja looginen ajattelu mikä on noin pitkän virkauran tehneellä enemmän kuin harvinaista. Olet selvinnyt virastokoomasta ja säilyttänyt itsesi ihmisenä. Säilyen suhteellisen kelpo häiskänä. Tosin et ole virassasi toiminut sen mukaisesti. Minkä minä tietysti ymmärrän. Olet tehnyt sen niin sanotuista yleisistä syistä. Mutta mitäs jos menisit vielä astetta pidemmälle? Avautuisit tästä kaikesta. Julkisesti. Sinusta voisi tulla se sankari jota kovasti tarvittaisiin. Mies, joka puhkaisi paiseen.

Korkea Virkamies veteli sauhuja pikkusikaristaan pää painuksissa. Hänen silmäkulmissaan taisi olla jotain kosteaa:

- Ei minusta ole siihen. Sanon sen suoraan. En uskalla. Eläkkeelle on vielä liian pitkä aika. Mitä varmimmin minä saisin kenkää töistäni. Vaikkei suoranaisia potkuja tulisikaan niin silloin tulisi se kuuluisa organisaatiouudistus jossa minut todettaisiin yllättäen tarpeettomaksi tehtävien vaatimien uusien vaatimusten takia ja uutta tehtävää varten liian vähän ja ennen kaikkea väärin koulutetuksi. Se koulutushan määriteltäisiin uudelleen. Toki minulle tarjottaisiin mahdollisuus hakea sitä uutta virkaa mutta hakemuksellani pyyhittäisiin paikkaa jonne ei päivä paista.  Enkä minä uskalla ottaa vastaan sitä paskamyrskyä mitä valtamediassa minun päälle heitettäisiin. Jos eläisin yksin niin ehkä… ainahan minä voisin vaikka ampua itseni jos liian tiukalle menisi. Jos saisin tarpeekseni. Mutta minulla on vaimo… lapset… ja jo yksi lapsenlapsikin. En uskalla ottaa riskiä. Ehkä sitten eläkkeellä. Tiedän, että pidät minua tyhjähousuna. Enkä minä sitä kiistäkään.

Epäilyksen Piru viimeisteli viskinsä ja totesi kovin inhimillisellä äänellä:

- Enhän minä pidä. Oikeastaan. Kyllä minä sinua ymmärrän. Olet tekemisissä käsistä lähteneen hulluuden kanssa. Ne avautumiset olisi ehkä pitänyt sanoa kolmekymmentä vuotta takaperin. Ehkä kaiken pitää romahtaa ennen kuin kaiken voi korjata. Mutta sinä tajuat koneiston joka sai tämän aikaiseksi. Ja tajuat oman osasi siinä. Sinä olet kuitenkin osa ajatusten reserviä. Jota niin virkakoneistosta kuin varsinkaan broilerihautomosta ei enää pahemmin löydy ja jota vielä joskus tarvitaan. Niin sanotut hyväksi itsensä määritelleet ihmiset ovat saaneet aikaiseksi tilanteen jossa ajattelu on poissa muodista ja faktat vaarallista vihapuhetta. Kyllä… kyllä minä ymmärrän sinua… mutta älä unohda sitä mitä me olemme jutelleet.

- En unohda. Mutta etkö jäisi saunomaan? Olutta ja viskiä kyllä riittää. Eikä klapit taatusti kesken lopu. Ja sinun seurasi olisi – kirjaimellisesti – helvetin paljon mukavampaa kuin niitten poliittisten virastokalkkunoitten joita minun pitää työssäni katsella ja ennen kaikkea kuunnella. Niihin verrattuna papukaijankin kanssa kävisi sisällökkäämpää keskustelua. Se kuule käy luonnon päälle.

- No mikä ettei. Oikein mielelläni. Mulla on kyllä listalla muutama oman virkani puolesta kiusattava mutta ne joutaa odottaa huomiseenkin.

Urallaan pettynyt – joskin kovasti menestynyt – Korkea Virkamies ja hänen hyvä ystävänsä Epäilyksen Piru siirtyivät mukavaan mökkisaunaan josta alkoi hetken kuluttua kuulua löylyn sihinä, vastan läiske, oluttölkkien sihaus sekä suhteellisen hiljainen, vakavahenkinen keskustelu.

Hyvä saunaseura oli aina paikallaan. Vaikka se olisikin varsin helvetillistä. Korkea Virkamies tuumi siinä löylyä heittäessään että hän tajusi kyllä olennaiset kysymykset. Ehkä hän oli loppujen lopuksi aina tajunnut. Sulkenut vain ne mielestään. Se yksi jäi vielä avoimeksi:

Koska minä uskallan avata suuni? Vai uskallanko koskaan? Teenkö urani loppuun mafian consiglierenä? Ja menen hautaan tietäen että olin koko urani totalitarismin käsikassara? Käsikassara jota ei rangaistu vaan joka palkittiin. Sen totalitarismin palkitsemana joka sanoi toimineensa hyvän ja oikean asian nimissä. Niin kuin ne kaikki aikaisemmatkin totalitarismit.

Epäilyksen Piru – vaikka olikin hänen hyvä ystävänsä – ei pystyisi vastaamaan hänen puolestaan. Hänen täytyisi kyetä siihen itse. Ja hän ymmärsi ettei hänestä siihen ollut. Ei ainakaan vielä. Ei ehkä koskaan.

Mutta jäihän jäljelle sentään löylyt sekä ystävä, jonka kanssa saattoi hetken aikaa puhua vapaasti ja pelkäämättä.

25 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sitten oli opittava Korkean Virkamiehen
uusi aate monikulttuurisuus. Olipa hän päätyä
johonkin monikulttuurisuus hankkeisiin
valtionhallinnossa.

Keskiviikon Helsingin Sanomista TV ja radio,
monikulttuurisuuden vastustamisesta.

Radioateljee
https://areena.yle.fi/1-2334625

intrigööri kirjoitti...

Tarinan päähenkilöt ovat jetsulleen oikeassa. Ennen Suomen asia oli meidän asiamme, mafiaksi la cosa nostra. Itselläkin oli pitkään kohtuullinen perusluottamus suomalaiseen politiikkaan, todellakin puolueista riippumatta.

Noin 30 vuotta sitten maan tapa alkoi muuttua ja vain harvat sen silloin pystyivät tajuamaan, minulle se valkeni vasta paljon myöhemmin. Oikeastaan koko vallankeikauksen voisi ajatella alkaneen siitä, kun uuden ajan ensimmäiset sanansaattajat tulivat itärajan yli, eivätkä he olleet venäläisiä tovereita. Capiche?

Jaska Brown kirjoitti...

Oletko muuten Yrjö huomannut, että Epäilyksen Piru on poikennut Saksanmaalla ja antanut Merkeleelle lahjaksi käsivapinan?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, intrigöörille ja Jaska Brownille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Joo, Yle tekee aina parhaansa.

intrigööri: Capiche, si. Samanlainen tarina minullakin. Ehkä muutoksen alku oli juuri se konsensuspolitiikka 1980-luvun lopulta. Mutta tuskin kukaan osasi silloin ennustaa mihin kaikkeen se johtaa.

Jaska: Joo, Epihän kävi moikkaamassa kyseistä rouvaa jo vuonna 2015.

Vasarahammer kirjoitti...

Pelkään, että ykän consiglierelle ei löydy vastinetta todellisuudesta. Virkamiehet ovat oman kapean erikoisalansa fakki-idiootteja eikä heiltä välttämättä löydy kykyä ajatella asioita oman alansa ulkopuolelta. Väitän, että tässä on yksi pääsyy typerälle sääntelylle.

KKi kirjoitti...

(Ykä, kokeilen tässä samalla mahtaako noi lainaus hötömölöt toimia täällä tai bloggerissa ylipäätään)

[quote author=Epäilyksen piru]
Ehkä kaiken pitää romahtaa ennen kuin kaiken voi korjata.
[/quote]

Kyllä, juurikin näin. Kaikissa kohteissa tulee se raja vastaan, ettei kannata enää korjata. Eikun nurin ja uutta rakentamaan. Koskee taloja ja yhteiskuntia.
Kummankin purkamisen seuraaminen on aika kiintoisaa. Viimeksi isompi yhteiskunnan purku taidettiin tehdä tuossa itänaapurissa.
Länsinaapuri saattaa hyvinkin olla seuraavana. Yhteiskunta joka ei saa kymmenvuotiaita kuriin, ei ole enää elinkelpoinen.


[quote author=intrigööri]
Noin 30 vuotta sitten maan tapa alkoi muuttua ja vain harvat sen silloin pystyivät tajuamaan, minulle se valkeni vasta paljon myöhemmin. Oikeastaan koko vallankeikauksen voisi ajatella alkaneen siitä, kun uuden ajan ensimmäiset sanansaattajat tulivat itärajan yli, eivätkä he olleet venäläisiä tovereita. Capiche?
[/quote]

Tämä ja siihen lisätään lama. Silloinen lama, tai valtion toimenpiteet pankkien pelastamiseen ja pankkipomojen silkka mulkkuus irtisanoa ihan hoirokelpoisiakin lainoja ja ihmisten omaisuuden realisointi myymällä halvalla naapuripankin johtajalle aiheutti karkeruuden joka ei ole haihatunut vieläkään.

Silloin työttömyydestä ja sosiaalitoimistosta tuli luonnollista, välttämätöntä ja väistämätöntä. Ihmisten oikea hätä ajoi heidät sossuun, ja pikkuhiljaa häpeä sossun käytöstä katosi. Nykyään sossuelämää pidetään ihan OK vaihtoehtona.

The Rasismi Suomessa alkoi tosiaan Somaleiden saavuttua ja heidän näytettyä millaista sakkia ovat. Somaleiden touhut yhdistettynä somaleiden hyysäämisensä aiheutti varmasti rasismia. Jos Somalit olisivat osoittautuneet ahkeriksi ja vaatimattomiksi, mukaviksi ja leppoisiksi vesseleiksi, emme tänä päivänä puhuisi rasismista.

Minulla on tiettyä syytä, joskaan ei todisteita, uskoa sossuihin syntyneen silloin somaleita suosivia ohjeita.
SPR pelastui Somaleilla. SPR oli konkurssin partaalla. Keksivät sitten valtionavustusten virtaavan kunhan saadaan hyysättäviä, koska pakolais yms. Kansainväliset Sopimukset™.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vasarahammerille ja KKi:lle & kiitos kommenteistanne.

Vasara: Luulen, että olet hyvin pitkälle oikeassa. Sinänsä kirjoitushan koski lähinnä sitä kuinka vituralleen asiat on hässitty ja mitä siihen on tarvittu. Mutta toisaalta, eräs järjestelmälle uskollinen consigliere eli Mikko Paatero avautui eläkkeelle siirryttyään ja totesi että se linja mitä hänkin piti virkamiehenä yllä on tuhoisa. Ja siihenhän sisäministeriö totesi että Paatero levitti julkisuudessa paikkansa pitämättömiä väitteitä turvapaikanhakijoista ja vastaanottokeskuksista markkinoidakseen uutta kirjaansa. Sen ainoan kerran kun jätkä puhui totta. Eli siellä on uudet consiglieret rullissa.

KKi: Ei näyttänyt onnistuvan nuo mutta enhän minäkään ole niitä jaksanut opetella. Itse kommentista voi todeta että kyllä ja nykyinen hallitus on sillä tiellä että pankrotin myötä se romahdus saadaan aikaan. Pelottavaa on se, että joko

hallitus ei tajua sitä

tai

b) se tajuaa, mutta ei välitä

Se itänaapurin yhteiskunnan epäonnistuneen yhteiskuntakokeilun purkaminen oli kaikesta hankaluudestaan huolimatta helpompaa sillä se yhteiskunta ei ollut hankkinut itselleen valtavaa määrää ulkomaalaista elätettävää porukkaa.

Se suuri lama mursi jotain suomalaisesta sielusta. Aikanaan 60.000 työtöntä oli hätätilahallituksen paikka. Nyt puoli miljoonaa työtöntä on pelkkä tilastoluku. Ja SPR:stä minulla on samanlaisia havaintoja kuin sinulla. Myös se, että se oli pankrotin partaalla. Koskahan nekin ajat ja tapahtumat selvitetään? No, ei nykysysteemin aikana koskaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Ykä, osaat maalata toivottomuuteen pienen toivon pilkahduksen!

Voi Aikoja Voi Tapoja

Anonyymi kirjoitti...

No tuota, minä en juurikaan tiedä tuosta suomen punaisimman rosvokoplan pakrottista. Vaan annas ku mä arvelen syitä siihen: Se kun rupesi huseeraamaan kaikenmoisen epäolennaisuuden puolesta pitkin maailmaa, niin ne sen vanhat peruskannattajata ja lahjoittajat ottivat loparit avustuten ja lahjoitusten maksumiehen roolista. Eli selkosuomeksi, jos olisi pitäydytty siinä alkuperaisessä asiassa jota varten lafka oli alun alkaenkin perustettu, ei mitään pankrotin uhkaa olisi ollut eikä tullut. Mieleen nouseen eräs nimi vahvana ehdokkaana talousahdingon aiheuttajien listalla: Kalle Löövi.
Mutta täähän on vaan vaihapuhetta jota ei tartte peuranpolkuja kulkevan mielestä noteerata ollenkaan, kas kun mie, kuten sanottu oon nelikymppinen vai miten se Retuko se oli, lauloi. No nyt ehkä jo reilusti + 40:)
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

PS. Nyt tekemään Kyntöruunan lihapullia. Nam!
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Virkakyöstejä tulee eläkeikään koko ajan, koska alkavat avata sanaista arkkuaan. Somali-invaasion munimien, pankkikriisin surkea hoito voisivat olla ihan mainioita muistelma-aiheita.

Hoitiko SPR Kronstadin matruusien sijoitusta tai Itä-Karjalan pakolaisten - ei muistaakseni. Eipä hoitanut evakkojakaan vai hoisiko? Miksi se sitten hyysäsi somaleja? Misi SPR maksoi ja maksaa erilaisille pomoilleen helevetin kovaa palkkaa? Oikeasti, palkattu hyväntekijä - oxymoroni.

Pankit pidettiin pystyssä hinnalla millä hyvänsä, yrityksillä ja onnettomilla yrittäjien sukulaisilla ei ollut väliä. Miksi pankeille kaadettiin rahaa ilman vastiketta, miksei ostettu pankkien osakkeita. Miljoonahalli ei riittänyt kymppitonnien velan vakuudeksi, ensin kelpas - sitten ei, vaikka velka oli jo melkein maksettu. Miksi saatavat myytiin norjaan muutamalla prosentilla nimellisarvosta - miksei myyty velallisille.

Uusia, nousevia pikkufirmoja ja vanhoja kymmeniä vuosia toimineita pieniä ja keskisuuria firmoja ajettiin konkurssiin pikkusaatavien vuoksi. Työpaikkoja katosi kymmeniä tuhansia ja pysyvästi. Työttömienkin omaisuus meni pilkkahintaan pikkuveloista - autosta tai asunnosta jäljellä velkaa - perintään vaan. Ja satojen tonnien kämppä pakkohuutokauppaan tilanteessa jossa huutajia on pari jobbaria, ei muita.

Ihan lain kirjaimen mukaan mentiin - mentiinkö hengen?

Pyssymies

Hemuli kirjoitti...

Kun persujen ensimmäinen jytky tuli niin lehdistössä (silloinkin) arveltiin etteivät persut pysty vaikuttamaan mihinkään. Isona syynä silloin pidettiin ettei uudella isolla puolueelle ole omia virkamiehiä nimitettynä hallinnon eri portaisiin. Persut ovat nyt olleet isohko puolue jo kolme vaalikautta eli virkamiesportaassa pitäisi hiljalleen olla myös persujen nimittämiä virkamiehiä... ehkäpä hiljalleen virkamieskuntaan on tulossa ihmisiä, jotka jossakin kohtaa uskaltavat kertoa totuuksia.

Tai sitten näen vain unta....

Joppos123 kirjoitti...

Tässä on itsekkin virkamiehenä välillä oltava tarkkana mitä ja missä seurassa laukoo, olen toistaiseksi vähän kuin se "baarikärpänen" Eppujen biisissä.
Siitä syystä en aio mennä esmes naamakirjaan ennenkuin ura on putkessa, sitten koitetaan saako ensimmäisellä postauksella banaanin ja kuinka pitkän.
Meidän lafka ei nyt kuitenkaan ole sieltä mädimmästä päästä mutta sieltäkin löytyy erilaisia hännystelijöitä niin siviileistä kuin virkapukuisistakin.
Ymmärrän tässä mielessä myös Paateron tapaa pitää turpa supussa kunnes on siviili.

Tuo -90 luvun lama erilaisine kähmintöineen aiheutti konkurssien lisäksi aikamoisen määrän inhimillistä hätää ja jopa itsemurhia ja taitaapa joku edelleen olla velkavankeudessa.
Jotkut kääri jälkimainingeissa kunnon massit kuten vaikkapa Björn Wahlroos.
Pankeilta ja valtiolta kaikenkaikkiaan veemäinen veto, nyt kyllä pelastetaan taas koko maailmaa omista kansalaisista viis.

SPR on rahantekokone, ei muuta. Ensimmäinen ja viimeinen kerta kun olen lipaskeräykseen osallistunut oli tsunamin jälkeiseen keräykseen.
Kerätystä rahasta ei mennyt jeniäkään tsunamin uhreille, ne rahat pistettiin pörssiin ja tämä on varma tieto.
Sen aikainen PV:n sosiaalipäällikkä (siviilijannu) istui SPR:n johtokunnassa kertoi tästä touhusta ja se jätti sen tehtävän vittuuntuneena ko toimintaan, moraali ei kestänyt.
Samaa touhua on kuulemma myös SPR:n veripalvelun toiminta. Se on isoa bisnestä, verta ja varsinkin plasmaa ostetaan ja myydään.
Jos satut tarvitsemaan vaikkapa plasmaa nii se voi olla naapurin tai Bronxin kodittoman luovuttamaa, toivottavasti kuitenkin riittävästi testattua.

Anonyymi kirjoitti...

Kertoo jotakin suomalaisesta yhteiskunnasta, että suuta ei uskalleta avata kuin vasta eläkkeellä. Ulkoasiainneuvos Matti Kääriäinen kirjoitti eläkkeelle jäätyään muutama vuosi sitten kirjan ”Kehitysavun kirous”, jossa hän lyttää koko systeemin. ”Kun nuorempana virkamiehenä olin hankevastuuvirkamies, niin meillä oli epäonnistuneiden hankkeiden pörssi siinä kuppilassa. Siinä esitettiin puolivitsinä, kenellä oli surkein hanke, mistä syystä ja kuinka korkealle siinä listassa pääsi”, hän on sanonut ja tullut samaan lopputulokseen kuin Björn Wahlroos, jonka mielestä 50 vuotta on kehitysapuna heitetty rahaa Kankkulan kaivoon.

Mielestäni kehitysapu ei saa olla mikään vitsi, ei edes puolivitsi, jossa veronmaksajien rahaa levitellään ympäri maailmaa hankkeisiin, jotka kestävät 15-20 vuotta, eikä niiden vaikutusta vaivauduta arvioimaan jälkikäteen. Kääriäinen totesi tietävänsä itse henkilökohtaisesti sen, että monista hankkeista ei ole jäljellä yhtään mitään.

Kuunteleeko eduskunta rahanjaossa esim. korkeaa entistä virkamiestä tai taloudesta jotakin ymmärtävää pankkiiria, vai meneekö homma niin kuin Ohisalon avustajalta on lipsahtanut, että kuusi- tai seitsenkymppisiltä ei ohjeita oteta? Ei kuuntele, koska niin monella on lusikkansa sopassa (aivan kuten maahanmuutto on leipäpuu tuhansille ihmisille, puolueille ja SPR:lle). Ilmeisesti asiantuntijoita ei ole kuunneltu ennenkään, mutta nyt ”nuoruus on valttia”- ajatus puhkeaa kukkaan näiden hyväpalkkaisiin virkoihin päässeiden tyttösten avulla. He ovat sentään käyneet yliopistoa ja tietävät, mitä mieltä asioista tulee olla ja kuinka humanismin kaikkia syleilevää aatetta levitetään maailman ääriin.

Tämä oli vaan yksi esimerkki. Itse muistan erään lääninhallituksen koulutoimen entisen johtajan, joka eläkkeelle päästyään kirjoitti paikalliseen sanomalehteen mielipidekirjoituksen, jossa on esitti lääninhallituksen koulutoimen lopettamista. Sinänsä inhimillistä, koska kuka nyt sitä oksaa sahaa, jolla istuu, mutta isolla palkalla voisi tehdä muutakin kuin kumartaa olemassa olevaa systeemiä.

Jotenkin surkuhupaisaa on myös suomalainen alkoholipolitiikka. Olut valmistetaan Suomessa, rahdataan rekoilla ja laivoilla Viroon, josta suomalaiset hakevat sen takaisin niinikään autoilla ja laivoilla ja Suomen valtio jää ilman niitäkin verotuloja. Jonkunlainen yhtymäkohta maahanmuuttoon ja kehitysapuun on siinä, että Suomi lähettää rahaa kehitysmaiden hyvinvointiin, mutta sen ainoa vaikutus on siinä, että sieltä väki tuleekin tänne...

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Ykän repertuaari on todella vaikuttava. Pelkästään proosana tämä olisi loistava näyte kirjoittajan kyvyistä. Kirjoitusten perusteella voi sanoa, että yleissivistyksen laajuus on vaikuttava. Voisi melkein ajatella, että Ykä onkin tehnyt virkauransa korkeammalla tasolla? Nuo sinällään maanläheiset kirjoitukset, jotka henkivät kirjoittajan yhteiskuntapoliittisesta tietämyksestä ja sivistyksen tasosta eivät voi olla peräisin jonkun tavallisen virkakyöstin kynästä.

Anyway, kirjoittajan lahjat ovat löytäneet oikean kanavan. Tämä on ollut todella hieno blogi lukea. Aivan omaa luokkaansa. Toivottavasti Ykä jaksaa jatkaa. Tällä blogilla on laaja lukijakunta ja sen vaikutusarvo on suuri! Hyvää jatkoa!

Joppos123 kirjoitti...

Kun eläköityy niin esimerkiksi Paateron tapauksessa järjestelmä on samantien valmiina tekemään eilisen poliisijohtajasta tämänpäivän dementoituneen huru-ukon.
Näin se vaan toimii.

Anonyymi kirjoitti...

Joppos. Mää ny oon Huru-ukko ilman järjestelmääki:) Tai ehkä juurkin sen takia:)
Sulla on hyvii kommentteja asioihin sanon mie vaikka onnkii Huru-ukko
Kiitos niistä ja yleensäkin täsät blogista ja sen kommnetoijista Ei täällä ole juurikaan vasukkeja ollut huutelemassa, onneksi.

t. Huru-ukko, se oikea:)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Voi Ajoille Voi Tavoille, Huru-ukolle, Pysymiehelle, Hemulille, Joppos123:lle, Rouva Anolle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Voi Aikoja Voi Tapoja: Kiitos sinullekin. Pidetään kuitenkin toivoa yllä.

Huru-ukko: Joo, SPR:n olisi kannattanut keskittyä veripalveluun ja pelastustoimeen ja jättää maailmanparantaminen. Ja maukkaita sapuskahetkiä.

Pyssymies: Noissa asioissa olisi muistelmien lisäksi aihetta eräisiinkiin oikeudenkäynteihin. Jos sattumoisin elettäisiin oikeusvaltiossa.

Hemuli: Pelkään pahoin että virkamieskunta on vielä nykyisinkin lähes sataprosenttisesti järjestelmäpuolueen miehittämä. Siis siellä toimistotasolla. Suorittavan tason mielipidettähän ei koskaan kysytä.

Joppos123: Sama tilanne minullakin. Ei omalla naamalla kannata paljon päätä aukoa. Siitä tsunamihommasta olisi äkkinäinen ajatellut että kyllähän SPR:llä oli silloin jo rahaa jemmassa eli sen olisi pitänyt panna sitä kautta välittömästi apu menemään. Sitähän tarvittiin silloin heti eikä syssymmällä. Minä en ole antanut kyseiselle puljulle rahaa yli kahteenkymmeneen vuoteen.

Rouva Ano: Kyseinen Kääriäinen muuten kävi kommentoimassa blogiini ja totesi että kyllä hän yritti virassa ollessaankin. Mutta kehitysapu on niitä arvostelun yläpuolella olevia dogmeja. Nykypäivän anerahaa jonka järkevyydestä ei saisi edes keskustella. Tuosta Ohisalon avustajan lausunnosta tuli mieleen joku lukemani juttu (en muista enää mistä sen löytää) jossa käytettiin termiä ”nuoret älykkäät naiset”. Jostain syystä tuo termi suorastaan hyytää. Noista esimerkeistäsi tulee mieleen väkisinkin se ajatus että virkakoneisto on jo kauan aikaa ollut olemassa vain oman itsensä vuoksi. Ei niitten tehtävien vuoksi mitä sen pitäisi suorittaa.

Ano: Lämmin kiitos kannustuksesta ja hyvää jatkoa sinullekin. Ja kyllä minä ihan suorittavan tason heppuja olen.

Joppos123 & Huru-ukko: Kommentoija Huru-ukko on kunniahuru-ukko. Mutta tosi on että valtamediakin reagoi Paateron avautumiseen että tuohan on ihan dementoitunut vanha jätkä. Se oli tietysti helpoin tapa sillä kun ampuu viestintuojan niin ei tarvitse kuunnella viestiä.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Saatana, Ykä, etten paremmin sano!
Minä olen ollut yksi noista virkamiehistä, vaikkakaan en Korkea sellainen. Ehkä en ihan kokonaan, koska sain ns. korkeiden esimiesten junailun vuoksi parikin pahaa töytäisyä, jotka taas puolestaan varmistivat sen, että jäin vapaaherraksi heti 60:n täytettyäni. Riitti.

Se se vaan on sillä lailla, sano´ Salminen - että leipää täytyy saada ja syödä! Siinä syy korkeitten ja matalampien virkamiesten avautumattomuuteen nyt ja aina.

Anonyymi kirjoitti...

Moro!
Kun joku on lähes tai yli 40 vuotta toistanut epistolaa; sen lauluja laulat kenen leipää syöt. Voi olla vaikea ympäristölle myöntää että ei ole henkilökohtaisesti tuon laulun sanomaan uskonut viimeiseen 30:n vuoteen, mutta.....kun tämä virka ja asema järjestelmässä!
Jossain vaiheessa tuo kyllä tulee uniin..😬.

T.
S.E.P.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Terho Hämeenkorvelle ja S.E.P:lle & kiitos kommenteistanne. Samaa hirviötä minäkin olen palvellut kymmeniä vuosia. Nykyisin on onneksi tämä internet jonka kautta voi saada äänensä kuuluviin. Tosin järjestelmäähän se vituttaa.

Ukkeli kirjoitti...

Kuvaat osuvasti järjestelmän uskollisen palvelijan ajatuksia. Adolf Eichman taisi perustella samaan tapaan omaa toimintaansa natsihallinnon rattaana. Ei auttanut oikeudessa. Tottelin vain käskyjä.

Mietin, mitä nämä kuvittelevat omasta tulevaisuudestaan. Hekin vanhenevat. Jos etnisesti edistyksellinen yrittää ryöstää heidät, eivätkä pääse rollaattorilla karkuun, mitä ajattelevat elämäntyöstään. Unelmaan voi uskoa, mutta todellisuutta ei pääse pakoon, ellei ole riittävästi varallisuutta. Useimmilla uskollisilla palvelijoita ei ole, kaikille ei todellakaan riitä pelastusvenettä.

Ruotsissa ihmetellään lapsijengejä, joille ei voida mitään. Seppo Olkkonen pohdiskelee ruotsalaisen Play-elokuvan arvossaan yhteiskunnan taantumista. Jos kukaan ei uskalla, niin romahdusta ei pysäytä mikään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ukkeli. Itse veikkaan että se romahdus on jo todennäköisempi vaihtoehto kuin ei romahdusta. Ja sen tullen sitä pelastusvenettä ei todellakaan riitä kovin monille. Eikä läheskään kaikille järjestelmän uskollisille palvelijoille.

Qroquius Kad kirjoitti...

Ajattelin bloggausta lukiessani tuota consiglieren tosiasiallista toimenkuvaa, sen verran kuin siitä tiedetään.
Omat tietoni ovat peräisin Ilkka Ahtokiven teoksesta "Joten me päätimme tappaa hänet". Siinä sisilialaisen Cosa Nostran organisaatiohuippu kuvaillaan seuraavasti:

perusyksikkö on "Perhe", la famiglia. Sen jäsenet ovatkin enimmäkseen sukua toisilleen joko suoraan tai avioliiton kautta.
Päällikkönä toimii capo di famiglia. Hänellä voi olla alaisinaan varapäällikkö, vicecapo, tai kaksi tahi useampia alipäälliköitä, sottocapo.
Joka tapauksessa on neuvonantaja, consigliere, joita heitäkin voi olla 2-3. Pääasia on, että he ovat 100 % luotettavia:

capo tekee kaikki päätöksensä ja päättämättä jättämisensä consiglieren neuvoista. Ahtokivi kuvasi consiglieren aseman jopa niin vahvaksi, että capon tehdessä Perheen kannalta tuhoisia päätöksiä on consiglieren tehtävä ja suorastaan velvollisuus vakuuttaa capo päätöstensä huonoudesta.
Mikäli consigliere ei siinä onnistuisi, voisi hän ääritapauksessa yhteistyössä vice- tai sottocapojen kanssa jopa murhata capon.

Siteeraan Ahtokiven kirjaa taas vain muististani, se ei ole hyllyssäni. Ilmestymisvuosikin on 1994, jonka jälkeen Cosa nostrassa on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista.

Tuo tuli silti mieleeni, kun pohdin bloggauksen Korkeaa Virkamiestä. Kykenisikö hän itse tai 2-3 kollegnsa kanssa kääntämään capon (lue: poliittinen broileri, jolle on lahjoitettu ministerinsalkku) muuttamaan mielensä huonosta päätöksestä parempaan?

Ei tietenkään.

Cosa nostran capo di famiglia on kohonnut asemaansa Pitkän Tien kautta. Poliittinen broileri on kohotettu asemaansa. Siksi hän kuunteleekin consiglieren sijasta ennemmin sitä Maria Petterssonia, joka riekkuu:
"Me toimittajat päätämme, mitä Suomen poliittisessa keskustelussa päätetään!"
Tai jotain sentapaista. Siitähän joka tapauksessa oli kyse:
ei suomalainen politikoitsija kuuntele neuvonantajaansa. Ei hänen tarvitsekaan, kunhan on nuori älykäs nainen ja niitä neuvoja yrittää antaa joku saatanan 60-70 -vuotias kalkkivaari tai -muori.

Cosa nostran consiglierellä oli siis ainakin 1990-luvulla tuollaisissa tapauksissa peräti velvollisuus kääntää sen capon pää väärästä suunnasta oikeaan lopulta jopa aivan kirjaimellisesti, vaikkapa se sitten ylittäisikin kaulanikamien kapasiteetin.

Niinpä siis:
ovatko maamme Korkeat Virkamiehet sittenkään verrattavissa Cosa nostran consigliereihin? Jos ovat - missä teot?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Ja joo, kyllä minä tuon tiesin. Ymmärsit varmaan kuitenkin vertauksen.