Siirrytäänpä
vaihteeksi taas nykypäivästä historiaan toksisen maskuliinisissa merkeissä.
Tässä hiljattain tuli käytyä läpi Suomen ilmavoimien talvisodan kalustoa ja
jatketaan asian tiimoilta jatkosodan kalustolla. Tämäkään kirjoitus ei ole
kaiken kattava tekninen manuaali vaan muistelma siitä, mitä käytössä oli ja
hieman siitä mitä sillä saatiin aikaiseksi. Lukijat voivat tapansa mukaan
lisätä teknisiä yksityiskohtia mikäli miellyttää. Kirjoituksessa keskitytään
jatkosodan hävittäjäkalustoon. Jatkosodan alussa Suomi jatkoi tutulla
hakaristitunnuksella mutta koneisiin tuli myös keltaiset itärintamatunnukset
jota käyttivät suomalaisten lisäksi saksalaiset ja Saksan liittolaiset. Tässä Mersussa
tunnukset näkyvät selvästi:
Jatkosodan
alkaessa myös kaikki talvisodassa käytetyt hävittäjäkoneet olivat jollain
lailla mukana toiminnassa tosin varsinaisissa hävittäjätehtävissä olivat vain Fiat G.50:
88 ilmavoittoa (LeLv 26)
sekä
Morane-Saulnier M.S.406:
LeLv 28 saavutti Moranella 121 ilmavoittoa. LeLv 14
sai kaikkiaan 23 ilmavoittoa mutta sillä oli muitakin koneita kuin Morane.
Talvisodan
kuuluisin sotaratsu Fokker D.XXI oli
siirretty tiedustelu- ja maataistelutehtäviin mutta sillä saavutettiin silti
vielä jatkosodassakin kaikkiaan 60 ilmavoittoa.
Talvisodassa
hävittäjätehtävissä ollut Gloster
Gladiator siirrettiin myös tiedustelutehtäviin LeLv 12:n, LeLv 14:n ja LeLv
16:n käyttöön. Koneella saatiin jatkosodassa yksi ilmavoitto.
Välirauhan
aikana alkoi tietysti armoton kalustohankinta mikä ei tietenkään ollut helppoa
kun maailmansota oli käynnissä. Italialaisten kanssa käytiin neuvotteluja sekä Macchi
MC.200 sekä Reggiane Re.2000-hävittäjistä:
Macchi MC.200 Saetta
Reggiane Re.2000 Falco
Kaupat
kuitenkin kariutuivat koska Italia vaati maksuksi kultaa ja erikoismetalleja.
Myös amerikkalaisten kanssa käydyt neuvottelut Brewstereitten
valmistuslisenssistä kariutuivat. Mutta talvisodan lopulla ja siitä eteenpäin tätä
Brewster B.239 Buffalo-hävittäjää
ehti tulla Suomeen 44 kappaletta.
Huippunopeus: 484 km/h
Aseistus: 4 x 12,7 mm konekivääriä
Kone
ei ehtinyt talvisotaan mutta jatkosotaan kylläkin. Menestyksekkäästi.
Amerikkalaiset olivat tuumineet konetyypistä Tyynellä merellä että ei tällä saa
muuta kuin selkäänsä mutta he eivät varmaankaan älynneet kertoa asiaa
suomalaisille jotka saavuttivat ”Pylly-Valtterilla” LeLv 24:ssä kaikkiaan 460
ilmavoittoa ja sodan lopulla LeLv 26:ssa vielä 17 ilmavoittoa.
Toinen
talvisodan aikana Suomeen ehtinyt mutta taisteluihin osallistumaton hävittäjä
oli brittiläinen Hawker Hurricane:
Huippunopeus: 550 km/h
Aseistus: 8 x 7,7 mm konekivääriä
Suomalaisilla
oli käytössään kaksitoista Hurricanea mallia Mk I ja yksi sotasaaliina saatu
malli Mk IIA. Vaikka kyseinen kone saavutti Taistelussa Englannista
legendaarisen maineen niin Suomen ilmavoimissa koneen merkitys oli varsin
vähäinen. Johtuen lähinnä varaosien puutteen vuoksi. Hurricaneilla suomalaiset
saivat vain 5 ½ ilmavoittoa.
Välirauhan
aikana suomalaiset saivat myös kalustokseen amerikkalaisia Curtiss Hawk 75A-hävittäjiä:
Huippunopeus: 440 km/h
Aseistus: 1 – 2 12,7 mm konekivääriä ja 2 – 4 7,7
tai 7,9 mm konekivääriä
Kuvan kone varustettu Twin Wasp-moottoreilla. Osassa
koneista myös Wright Cyclone-moottori.
Vaikka
koneet olivat amerikkalaisia niin ne saatiin Saksasta sotasaaliina ranskaisilta
ja norjalaisilta. Suomella oli kaikkiaan käytössään 44 Hawkia ja vaikka ne
olivat jatkosodan alussa jo vanhentuneita niin niillä saavutettiin silti LeLv
32:n toimesta 190 ilmavoittoa omien menetysten ollessa 14 konetta. Itselleni
tämä Curtiss Hawk on se kaikkein läheisin kone ihan siitä syystä että se oli
ensimmäinen kone josta kokosin pienoismallin joskus pikkupoikana. Se
pienoismalli on mulla tallella vieläkin. Joskin vähän kärsineenä. No, onhan se
melkein yhtä vanha kuin minä.
Jatkosotaan
ehti mukaan myös viholliselta saatuja sotasaalishävittäjiä. Eli ensiksi Polikarpov I-15 bis joita suomalaisilla
oli kaikkiaan viisi kappaletta:
Konetta
käytettiin harjoitushävittäjänä. Mukana oli myös kyseisen koneen kehitetympi
versio Polikarpov I-153:
Huippunopeus: 430 km/h
Aseistus: 4 x 7,62 mm konekivääriä
Näitä
koneita suomalaisilla oli kaikkiaan 22 kappaletta joista osa oltiin saatu omana
sotasaaliina ja osa ostettu Saksan sotasaalisvarastoista. Koneita käytettiin
tiedustelukoneina. Suomalaisilla oli myös pari kappaletta vihollisen talvisodan
ykköstykkiä eli Polikarpov I-16-konetta:
Mutta kyseisillä koneilla ei suomalaisille ollut minkäänlaista käytännön merkitystä.
Suomalaisilla oli myös käytössään kolme kappaletta Lavotškin LaGG-3-hävittäjää:
Huippunopeus: 532 km/h
Aseistus Suomessa: 1 x 20 mm tykki ja 1 x 12,7 mm
konekivääri
Konetyypin
käyttö Suomen ilmavoimissa jäi vähälle, niillä lennettiin vain 45 sotalentoa ja
saavutettiin yksi ilmavoitto. Vihollisenkaan lentäjät eivät hirveästi
arvostaneet konetyyppiä sillä sen lempinimi oli ”lakirovannyi aviatsionnyi
garantirovannyi grob” eli takuuvarma lakattu lentävä ruumisarkku.
Suomalaisilla
oli myös tarkoitus hankkia Saksasta 22 kappaletta sotasaaliiksi saatuja
vihollisen MiG-3-hävittäjiä:
Koneet
olisivat olleet hyväkuntoisia mutta ilman aseita ja radioita. Koneet kuitenkin
tuhoutuivat pommituksessa joten hakaristilla varustettuja MiGejä ei Suomen
taivaalla koskaan nähty.
Kun
siirryttiin vuoden 1943 puolelle saivat suomalaiset sitten lopultakin
huippuluokan hävittäjän käyttöönsä. Kyseessä oli tietysti Messerschmitt Bf 109 jota suomalaisilla oli käytössään kaikkiaan
164 kappaletta (malleja G-2 49, G-8 kolme, G-6 AS kolme ja G-6 109 kpl).
Messerschmitt Bf 109G-6:
Huippunopeus: 640 km/h
Aseistus (pääosin):
1 x 20 mm tykki
2 x 12,7 mm konekivääriä
Mersuilla
suomalaiset ampuivat alas kaikkiaan 663 vihollisen konetta päästen edelle jopa
legendaksi muodostuneista Brewstereista. Mersuja käyttivät LeLv 34 maaliskuusta
1943 (maaliskuusta 1944 laivueen yksi lentue oli alistettu LeLv 30:lle), LeLv
24 huhtikuusta 1944 ja LeLv 28 heinäkuusta 1944.
Kesän
1944 taisteluissa Suomen ilmavoimia tuki myös saksalainen Osasto Kuhlmey jonka
pääasiallisena hävittäjäkalustona oli Focke-Wulf fw 190 A6-hävittäjä.
Huippunopeus: 650 km/h
Aseistus:
4 x 20 mm tykki
2 x 13 mm konekivääri
Nuo
tiedot olivat Focke-Wulfin A3-mallista. Kuhlmeyllä oli Focke-Wulfin lisäksi
käytössä myös Messerschmittejä. Osasto Kuhlmey tuplasi Suomen hävittäjämäärän
kesän 1944 kriittisinä hetkinä. Sen pudottama vihollisen konemäärä ei ole
täysin selvillä mutta ainakin Wikipedia kertoo että Kuhlmeyn hävittäjät
pudottivat 151 viholliskonetta. Joka tapauksessa voi todeta, että Kuhlmeysta
oli erittäin suuri apu.
Käydäänpä
lopuksi läpi suomalaisten omia hävittäjäviritelmiä. Niistä ensimmäisenä esitellään Mörkö-Morane jossa ranskalaisia Morane-Saulnier
MS.406-koneita muutettiin toimimaan tehokkaammalla neuvostoliittolaisella Klimov M-105P-sotasaalismoottorilla joita
oltiin saatu hankittua Saksasta:
Mörkö-Moranen
huippunopeus oli 510 km/ h ja aseistuksena 20 mm tykki sekä 2 x 7,5 mm
konekivääriä. Kone hävisi ominaisuuksiltaan vain Messerschmittille mutta sen
taistelukäyttö ehti jäädä hyvin vähäiseksi. Mörkö tuli liian myöhään.
Jatkosodan
aikana suomalaiset yrittivät myös tehdä omaa versiotaan Brewsterista eli VL Humua käyttäen siinä sotasaaliina
saatuja neuvostoliittolaisia Shvetsov M-63-moottoreita.
Koneesta
oli tilattu 90 koneen sarja mutta koneen rakentaminen jäi prototyyppitasolle.
Syynä se, että koneen ominaisuudet eivät pärjänneet varsinaiselle
Brewsterillekaan ja vihollisen koneet olivat siinä vaiheessa jo aivan liian
kehittyneitä.
Sen
sijaan pidemmälle pääsi kokonaan suomalainen hävittäjä VL Myrsky:
Huippunopeus: 535 km/h
Aseistus: 4 x 12,7 mm konekivääriä
Myrskyjä
otettiin käyttöön kaikkiaan 30 kappaletta tiedustelulentolaivue 12:ssa ja
16:ssa aivan jatkosodan lopussa. Konetyypin osallistuminen varsinaisiin
taistelutoimiin oli vähäistä. Kone olisi ollut varmaan hyvinkin käyttökelpoinen
jatkosodan alussa mutta sekin tuli käyttöön liian myöhään. Erityisesti koneen
ongelmana oli huonot liimat jotka haittasivat sen käyttöä vaikeissa
suomalaisissa olosuhteissa. Myrsky ehti siis sarjavalmistukseen – joskin liian
myöhään – mutta se vielä parempi suomalaishävittäjä eli VL Pyörremyrsky jäi prototyyppiasteelle:
Huippunopeus: 620 km/h
Aseistus:
1 x 20 mm tykki
2 x 12,7 mm konekivääriä
Ja
pelkälle piirustuspöytäasteelle jäi sitten VL
Puuska:
Suunnitelman
mukaan Puuskan nopeus olisi ollut 650 km/h ja aseistuksena yksi 20-millinen
tykki. Kokonaan kotimaiset Myrsky, Pyörremyrsky ja Puuska nostattavat esille
tietysti mainion annoksen sottailua ja ottiatuotaa. Kuinka noilla koneilla
olisi pärjätty vihollista vastaan varsinkin jos ne oltaisiin saatu kohtuullisen
ajoissa käyttöön? Sodan lopputulostahan ne eivät olisi muuttaneet mutta saahan
sitä aina tuumailla.
Paikkansa
tässä lopussa ansaitsee vielä kotimainen harjoitushävittäjä VL Pyry:
Pyryä
käytettiin hävittäjälentäjien koulutuksessa koko jatkosodan ajan. Sen
lento-ominaisuudet olivat vaativat joten peräti 28 Pyryä menetettiin
lento-onnettomuuksissa. Onnettomuudessa kuoli 27 miestä.
Ja
tässä nämä toksiset maskuliinisuudet tällä kertaa. Palataan pommareihin joskus
tuonnempana.
45 kommenttia:
Vastahan mie luin, että joku tiputti, oliko kuudessaminuutissa enemmän koneita kuin kukaan koskaan ennen tai sen jälkeen. Olisiko ollut Karhilan Kössi (Kyösti), en muista enkä tyhymä osannu kuukkelista kattoo. Sanoisin että melkoisia pilvenveikkoja nuo miehet lentävissä laitteissaan vastassaan ylivoimainen vihulainen, ainakin konemäärällä mitattuna. Ja kai siellä vastapuolellakin oli lentotaitoisia kavereita. Onnek meillä oli parempia:)
Ja eikös se kokunen vuosi sitten joku meikäläinen Hornettimieskin pessyt ison joukon maailman parhaita jossain isossa ilmiluhommassa tuolla isossa maailmassa?
t. Huru-ukko
Tervehdys, Huru-ukko. Joo, sehän oli Jorma Sarvanto joka jo talvisodassa ampui Fokkerillaan alas neljässä minuutissa kuusi DB-3 pommikonetta. Ja se mainitsemasi harjoitus meni muistaakseni niin että Suomen ilmavoimat pesivät Naton koneet 100 vs 6.
Niin no suomalaiset ottivat ison läjän panssarointia pois Brewstereistä, tehden koneesta huomattavasti kevyemmän. Ja no saattoipa toi vastuskin olla heikompaa tasoa kuin huippukoulutetut Japanin laivaston lentäjät....japseillahan taso putosi sitten sodan kestäessä tappioiden syödessä vanhat ekspertit ja täydennysten koulutustason mentyä alas.
Tervehdys, Jani. Olen kuullut tuosta panssarointijutusta lähinnä täällä kommenteissa mutta en ole itse törmännyt. Voi olla, että sulla on tarkemmat tiedot. Vaan eihän tuo vie lentäjiemme saavutuksien arvoa yhtään pienemmäksi. Ja joo, minunkin käsittääkseni Japanin lentäjät olivat silloin sodan alussa melkoisessa iskussa ja jenkit hätää kärsimässä.
Tais mennä niinpäin ainakin wikipedian mukaan, että jenkkilaivasto tilasi eri versiota: "Yhdysvaltain laivasto sai lisää tukialuksia sodan laajetessa. Viimeiset 108 Brewsterin F2A-3-hävittäjää tilattiin tammikuussa 1941. Tässä versiossa oli pidempi nokka, lisää panssarointia ja enemmän ammuksia. Tyhjäpaino oli 463 kilogrammaa suurempi kuin alkuperäisessä koneessa, mikä heikensi koneen nousu- ja liikehtimiskykyä. "
Jenkkiwiki tietää, että: On 16 December, the Finnish government signed a contract to purchase 44 aircraft: a F2A-1 variant designated Model B-239E by Brewster.[26] Unlike other fighters already in service, the F2A-1 and B-239E lacked self-sealing fuel tanks and cockpit armor. However, the B-239E was built with a more powerful engine than the F2A-1, in the form of the Wright R-1820-G5, producing 950 hp (708 kW),[27] and the capacity to carry four machine guns (rather than the two carried by the F2A-1). The B-239E was also "de-navalized" before shipment: equipment such as tailhooks and life raft containers were removed.[27] The upgraded engine and slightly reduced net weight (i.e. from the omitted armor and de-navalization) resulted in an improved power-to-weight ratio and better general performance.
Niin sehän taisi olla niin että, osasto kuhlmey oli ratkaiseva jotta vihollinen pysäytettiin? Katsoin joskus dokumenttia missä eloon jäänyt kuhlmeyn lentäjä kertoi taisteluista suomen rintamalla. Taitavia ja rohkeita olivat. Kiitos ja kumarrus heille.
No niinpä olikin, mulla kun tuo muisti pätkii joskus:) Vaan oikeilla jäljillä kumminki. Ja ihan kelpo lentäjii noi hornettikuskitkin..Lätsää nostan!
Huru-ukko
Tervehdys Jani Alanderille, Unknownille ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.
Jani: Kiitos lisätiedosta.
Unknown: Kuhlmey ansaitsee kiitokset. Mutta kyllä suurimman työn tekivät suomalaiset itse. Jalkaväkisotilaitten lisäksi kiitos kuuluu esmes kenttätykistölle ja radiotiedustelulle.
Huru-ukko: Käsitykseni mukaan Suomen ilmavoimien koulutus- ja taitotaso on maailman huippua edelleenkin.
Myrskystä ollaan rakentamassa upouutta konetta entisöintiprojektissa. Ilmeisesti kone tulee vain näyttelyhalliin eikä sillä aiota lentää: https://www.vlmyrsky.fi/
Tervehdys, Ano. Joo, olen itsekin seurannut aika ajoin tuota projektia. Lyckaa tuolle porukalle.
Nuo Suomeen tuodut Brewsterit olivat koneen ensimmäistä, B-239 mallia. Tämä versio oli käytännössä panssaroimaton, mutta siksi kevyt, kaarto- ja nousukykyinen sekä kohtuullisen nopea. Laivasto vaihtoi tilauksensa uuteen varustellumpaan malliin ja käsiin jäänet koneet myytiin meille lakien noudattamiseksi virallisesti romuna.
Brewsterin huono maine maailmalla juontaa juurensa kolmesta seikasta:
1. Taistelutaktiikka oli väärä. Jenkkien käytössä Brewsterit kohtasivat Japanin laivaston Mitsubishi A6M Zero ja ilmavoimien Nakajima Ki-43 Oscar koneita, jotka olivat maailman parhaita kaartotaistelukoneita. Jos taisteluun lähti Zeron tai Oscarin ehdoilla, niin turpiin tuli jopa hyvänä kaartajana tunnetulle Spitfirelle. Jenkeillä olikin karvaiden kokemustensa jälkeen pysyväismääräyksenä, että japanilaisten kanssa ei käydä kaartotaisteluun. Ohje päti sodan loppuun asti. Tyynenmeren paras Thunderbolt ässä Neel Kearby tapatti itsensä 1944 unohtaessaan tämän ohjeen.
2. Brewsterin käyttö ajoittui aikaan, jolloin liittoutuneet olivat joka puolella kaukoitää ottavana osapuolena. Kuten sanottua, tuon puolivuotisen, jonka aikana Japani valloitti lähes koko läntisen Tyynenmeren ei mikään liittoutuneiden kone pärjännyt erityisen mairittelevasti. Ei edes Spitfire.
3. Tuo mainittu parempi varustelu koitui ironisesti koneen kohtaloksi. Jenkit tekivät sodan alussa sikäli oikean havainnon, että ohjaamo on pakko panssaroida ja polttoainesäiliöt päälystää tiivistymisaineella. Nämä lisäsivät painoa niin, että suorituskyky kärsi. Suorituskyky saatiin osittain palautettua ja nopeuden osalta jopa parannettua uudella 1200 hv moottorilla, mutta niitä ei riittänyt kaikkiin koneisiin. Vanhalla 950 hv moottorilla ei uusi painavampi versio kiivennyt eikä kulkenut mihinkään.
Toksinen maskuliinisuus on oikein hyvä juttu, vai soijapojuiltako sitä pitäisi faktoja kysellä? Koska olin jatkosodan loppumetreillä melko vauva, en siis sattuneesta syystä ole voinut noita pommareita asiantuntevasti tiirailla enkä siis kommentoida kirjoitustakaan, mutta eräs lentokonekokemus jätti lähtemättömän jäljen enkä ole siitä googlaamalla tietoa löytänyt. Siis Hercules, muistelisin. Jenkit järjestivät aikoinaan (60- tai 70-luvulla) Berliinissä omalla sektorillaan eli Tempelhofin kentällä kansallispäiväbileet, joille olivat lennättäneet maailman suurimmaksi kutsutun koneen. Saimme yleisönä kävellä koneen läpi, ja kokemus oli mieleenpainuva lähinnä siksi, että tuossa kilometrin pituisessa koneessa ei näkynyt yhtään vessaa (naiset kiinnittävät sattuneesta syystä tällaiseen huomiota), ei istuinta, ei yhtään mitään muuta kuin valtava kaikuva peltihalli. Tätä ihmetellessä nämä oppaan varmaankin asialliset tiedot liukuivat ohi korvien. Osaisiko joku kertoa, missä käytössä tämä kone oli ollut. Ilmasillassa, joukkojenkuljetuksissa? Ja oliko se tuolloin maailman suurin vai oliko jotain nokittelua neukkujen jollekin? Antonov tais tulla myöhemmin?
En pyytele anteeksi että menin ohi aiheen ja anoin muistiapuja. Jos Ykä olisi oikeasti toksinen maskuliini, saisin ensin kipakan huomautuksen että akat älkööt puhuku miesten asioista ja sitten elinikäisen bannin. Nyt jänskättää - jos Ykä ihan oikeasti onkin...
tira+
Pyllyvaltteri, BW :
1936 otti USA:n laivasto uuden hävittäjän, Grumman F3F, käyttöön. Kone oli kaksitasoinen ja siinä oli peräti sisäänvedettävä laskuteline ja kone oli tietysti oitis vanhanaikainen. Myöhemmin tästä koneesta kehitettiin F4F Wildcat mutta se oma juttunsa se.
Tilalle haettiin uutta konetta ja 1936 Brewster Aeronautical yhtiö toimitti prototyypin laivastoilmavoimille. Seurasi koelentoja ja konetta paranneltiin, yhtiö sai 54 koneen tilauksen 11. kesäkuuta 1938. F2A-1:tä (tehtaan tyyppi Model 239) alettiin toimittaa USS Saratogalle. Kone oli ensimmäinen yksitasoinen hävittäjäkone USA:n tukialuskäyttöön ja vaikea, mahdoton ja mahdottoman vaikea lennettävä. Ihan niin kuin kaikki uudet hävittäjät kautta aikojen. Koneita oli jo rakennettuna mutta laivastolle ei se kelvannut. 44 konetta dumpattiin sitten jonnekin itäeuroopan pohjoislaidalle, oli kai joku kahina menossa ja suostuivat jopa maksamaan mokomista rakkineista 54 000$/kpl.
Laivasto hommasi parempia F2A-2 -koneita ja myöhemmin vielä parempia Brewsterin F2A-3-hävittäjiä tilattiin tammikuussa 1941. Tässä versiossa oli pidempi nokka, lisää panssarointia ja enemmän ammuksia. Tyhjäpaino oli 463 kiloa suurempi kuin alkuperäisessä koneessa. Tämä oli se kone joka tunnettiin nimellä lentävä ruumisarkku.
USA siirsi -41 Brewsterit harjoituskoneiksi, tilalle tuli Wildcateja.
Takaisin itäeuroopan kahinaan: koneet toimitettiin ruotsiin Trollhättaniin koottaviksi. Tehtaan koelentäjä kirjoitti myöhemmin muisteluksia ajasta ja ihmetteli suomalaisten onnetonta lento- ja taistelutaitoa. Muuan Joppe K. muun muassa rikkoi yhden moottorin koheltamalla ja muutenkin homma oli koulutetun taistelulentäjän näkökulmasta onnetonta. Aseistuksena oli 3*.50 + 1*.30 konekiväärit. Myöhemmin 4*.50. Koneissa ei ollut mittareita, radioita eikä aseita ne asennettiin suomalaisten omista varastoista. Kannuslusikka vaihdettiin kääntyvään kannuspyörään - "arresterhook" - mitä tämäkin on suomeksi, oli jo USA:ssa poistettu.
Miksi kone oli suomessa taivaan helmi ja tyynellä merellä lentävä ruumisarkku?
No, tyynellä merellä lenteli se parannettu versio 463 kiloa painavampi - ja se sai vastaansa Nakajima Ki-43 Oscarit ja Misubishi Zerot - olivat ketterämpiä, nopeampia ja nousivat paremmin. Sodan alun japanilaislentäjät olivat hyviä ja kokemusta oli kiinasta ja mongoliasta. USA:n, brittien ja aussien & hollantilaisten taktiikat eivät olleet tilanteeseen sopivia.
Suomessa ryysterit saivat vastaansa huonosti koulutettuja, vanhanaikaisilla koneilla lentäviä pilotteja. Taktiikat olivat vanhoja. Suomalaiset lentäjät olivat hyvin koulutettuja ja hävittäjätaktiikka sopi vihollista vastaan hyvin.
Kun tilannetta miettii, kannattaa miettiä hetki kivi, paperi, sakset peliä.
Semmoinenkin pikku juttu kuin lämpötila kannattaa huomata, ryysterin moottori kuumeni tyynellä merellä helposti liikaa - ja Joppe sai sen kuumenemaan ruotsissakin. Suomessa matalallakin talvella tapellessa on helposti 60 astetta viileämpää kuin tyynen meren saarilla ja kaukoidässä.
Pyssymies
Heh, sillä aikaa kun kirjoittelin kommenttiani olikin jo kerrottu suunnilleen samat asiat. Pahus. Oliko pakko katsella niin kauan youtubea.
Tuo mainitsemani muistelmateos on joskus 80/90-lukujen aikana julkaistu, lainasin sen kirjastosta. Eikä sitä siis ole hyllyssäni, enkä muista tekijää.
Vaan sitä ihmettelen, ettei Joppe muista muisteluksissaan mainita rikkomaansa ryysterin moottoria...
Pyssymies
Lento-osasto Kuhlmayssa oli JG54/II 4. ja 5.staffeln (lentue) eli hävittäjärykmentin 54 toinen laivue. Eli itärintaman ässät komentajanaan majuri Erich Rudorffer sodan päätyttyä yli 1000 taistelulentoa 222 virallista pudotusta ja pudotussuhde 4.51 lentäjinä mm. Gerhard Thyben 358 taistelulentoa ja 157 virallista pudotusta. Koneita Focke Wulf 190 A-6 koneita 29-62 kpl. Lisäksi jaboja oli Ala-Kurtista eli 16 kpl I/SG5 Focke Wulf F-3 ja F-8 koneita sekä Stukia Ju 87D-5 koneita I/SG3 33 kpl. Tiedustelukoneina Me 109 G-8 I/NaGr 5 1-8 kpl. Plus kuljetuskoneina TGr10 35 kpl SM 81/Ar ja muut lentävät härvelit päälle. Toisin sanoen kaksinkertaisti ensilinjan hävittäjäkaluston ja poisti aukon maataistelutoiminta kaluston suhteen. Youtubella on 30 minuutin dokumentti missä haastatellaan kannaksen jabo- ja stukalentäjiä. Puumoskiitto, varsinaisen mosquiton lisäksi olisi ollut puurakenteinen saksalaisversio Focke Wulf Ta154 joka ei kalvennut englantilaisen esikuvan rinnalla, projekti pysähtyi kun liimatehdas tuhoutui pommituksissa. Venäläisten tähtimoottorien ongelma oli moottorien säätäminen kun ei ollut ohjekirjoja. Niin oli kokeilussa 1 kpl Curtissin P40 Warhawk kone joka saatiin taisi olla Rukajärveltä sotasaaliina sekä hävittäjiin verrattavat 8kpl "Pekka-Eemeliä" Pe2/Pe3 konetta.
Unohdin että vaarallisen ase kohteelle ja käyttäjälleen oli yöhävittäjistä tuttu Schräge-musik eli eteenpäin suunnattu 60-70 asteenkulmassa eteenpäin ampuva 20-30mm kaksoistykki. Sillä kun roiteli lancasterien pohjat uudestaan niin riskinä oli saada osumista irtoava roina omille silmille.
Muutama huomio muutamasta koneesta.
1. Hurricane 1. Vallankaan suomeen hankitut lähinnä kangaspäällysteiset koneet eivät kulkeneet päälle 500kmh. Hurricane IIA saavutti periaatteessa tuon 550kmh nopeuden. Omimillaan nämä Hurricane koneet olisivat olleet pommarien torjunnassa.
2. Mersuissa G-5 koneista alkaen käytettiin raskaana konekiväärinä MG 131 joka on 13mm. Suomalaisissa MT-G-6 koneissa oli toisinaan myös siipitykit, jolloin aseistus oli 3x 20mm tykit + 2x 13mm konekiväärit. Nuo suomalaisten saamat mersut taisivat olla kaikki riisuttuja tehojensa suhteen vaikka mukana oli kolme korkeatorjunta (G-6 as) konetta ja monissa ns. normi G-6 koneissa oli tehonlisäyspumpun pullistuma, mutta ei itse pumppua. Koneet olivat siis periaatteessa jo G-14 tasolla/varustettavissa, mutta kuitenkin G-6 koneita + pari G-8 konetta, jotka olivat periaatteessa kameravarustettuja lähitiedustelukoneita.
Monissa G-2 koneissa oli parsittuja yksilöitä, eli niissä oli Saksassa vaihdettu isommassa huollossa G-4/6 koneiden siipiä, muun muassa Juutilaisen kuuluisa MT-222 on juuri sellainen. Olen ollut huomaavinani, että joihinkin G-2 koneisiin olisi laitettu G-4 koneiden suurempi kannuspyörä, mutta ei kuitenkaan varsinaisiin päätelineiden pyöriin, vaikka se olisi ollut mahdollista pattisiipien kautta näihin uudelleen kasattuihin hybridi G-2 koneisiin.
Curtis Hawk 75 koneet olivat ajanmukaisia jatkosodan alkaessa ja niiden toimitukset alkoivat niinkin myöhään, kuin 23.6.1941 ja viimeinen toimitettu kone tuli niinkin myöhään kuin 5.1.1944. Ensimmäinen erä (29 konetta) toimitettiin 23.6-5.12. 1941 ja toinen erä (15 konetta), jolloin kone oli jo vanhentunut toimitettiin 13.6. 1943-5.1. 1944.
Curtis Hawk oli erinomainen kone lento-ominaisuuksiltaan ja vankkarakenteinen ja hyvä toimimaan korpitukikohdista ja muiltakin vaativilta lentokentiltä. Itse asiassa kurvatappelussa Curtis Hawk 75 oli Brewsteriä parempi ja käytännössä moottorista riippuen yhtä nopea. Venäläisten rivimoottorilla varustettu Curtis Tomahawk P-40 (Curtis Hawk, johon oli vaihdettu rivimoottori nopeuden lisäämiseksi, ketteryyden kustannuksella) oli myös normaalisti ottavana osapuolena, kuten myös oikeastaan kaikki venäläisten käyttämät koneet. Hieman yllättäen suomalaisten käsissä Curtis Hawk koneet pärjäsivät kohtalaisesti sodan loppuun saakka. Ilmataisteluissa suomalaiset menettivät sodan aikana 8 konetta ja ampuivat alas 190 viholliskonetta. Tosin on aina muistettava, että sodanajan ilmavoitot koostuivat sanoista ilma ja voitto ja kysymys lopulta on siitä, paljonko oli ilman osuus voitoissa.
Noin muutoin suomella oli yksi sotasaalis sotahaukka, eli P-40M/ja Brittiyhteisöllä Kittyhawk III. Periaatteessa USA ei paljon ko. konetyyppiä käyttänyt, vaan toimitti ne liittolaisilleen - Neuvostoliittoon 90kpl kokonaistuotannon ollessa 600kpl. Suomalaisten sotasaalis oli P-40M ei yleisempi Kittyhawk III vaikka suomalaiset sen alkujaan Kittyhawkiksi merkitsivät KH-51.
Tsaikoilla suomalaiset lähinnä valvoivat merialuetta, ja räimivät venäläisten vartiomoottoriveneitä saaden lähteestä riippuen 5 tai 6 ilmavoittoa ja ainakin 4 alusta tuhottua. Käsittääkseni Majuri Eino Luukkanen ei oikein tykännyt, jouduttuaan jättämään Brewstereillä toimineen LLv 24/1 lentueen päällikkyyden saadessaan ylennyksen majuriksi ja LeLv 30 komentajaksi (11/1942-3/1943 Tsaikka laivue). No, Tsaikkalaaivueesta hän sitten pääsikin oikeasti ylennetyksi ja vasta perustetun mersulaivueen LeLv 34 komentajaksi 27.3.1943.
LaGG-3 koneita suomalaiset käyttivät nopeiden venäläisten pommittajien/tiedustelijoiden Pe-2 kiinnisaamiseen. Joitain kahinoita kyllä syntyi ja Suomalainen LaGG-3 (LG-1) sai ainoan varman ilmavoiton Pe-2 konetta saattaneista venäläisten LaGG-3 koneista pudottaen yhden saattohävittäjän.
Brewstereihin suomalaiset muuten itse lisäsivät ohjaajan panssaroinnin,
En muista kumman Pratt&Whitneyn vai Wrightin tähtimoottoreista meille yritettiin ostaa tehokkaampia malleja sekä lisenssiä välirauhan aikana mutta ne olivat sotatarvikkeita mitä USA ei myynyt enää rajoitusten takia. Toinen oli talvisodan aikana nuukuuden takia ei ostettu M2 konekiväärin valmistuslisenssiä. No jatkosodan aikana suttuisesta työpiirustuksesta LM Ericksonilta VKT:llä Tourulassa syntyi VKT/LKKK42 12,7 eli kotimainen 0,5 tuuman kk millä korvattiin 30 cal hernepyssyt ja loppuun ammutut 0,5 tuuman browningit. Mutta siinä suhteessa meillä oltiin jatkosodan alussa edellä kävijöitä että FIAT:ssa ja Curtis sekä Brewster koneissa oli aseina käytännössä raskaat kk:t
Sarvannon suoritus johtui kahdesta syystä jotenkin mekaanikot latasivat kk:n panssari-/sytytysluoteja normaalia enemmän ja NL:n DB3 koneissa ei ollut itsestään tiivistyviä polttoainetankkeja. Pelle Sovelius ampui sitten karkuun päässeen pommarin alas.
Curtis P36 oli lentokone joka hävisi nopeudessa ja aseistuksessa Me109 E mallille mutta kompensoi ketteryydellä puutteen eli vuoden 1940 mittapuun mukaan ihan ensilinjan kone. Paha vastustaja saksalaisille ranskan ilmavoimissa.
Lukusuositus tiedustelulentäjien sodasta:
https://www.antikka.net/naytatuote.asp?id=189976
-Tvälups-
Hävittäjätorjunta, talvi- ja jatkosodassa olennaisinta ei ollut kuinka monta pommikonetta, hävittäjäkonetta tai vaikka tiedustelukonetta sai pudotettua vaan se että viholliselle annettu tehtävä saatiin torjuttua eli koneet eivät menneet maaliinsa, pudottivat pommit korpiin, soille ja kääntyivät takaisin. Epäonnistunut tiedustelutehtävä tiesi että seuraava yrittäjä sai tulta vastaansa kun tiedettiin odottaa.
Niin ja Me109 G-6 malleissa oli siipiin asennettu gondoleissa 20mm tykit. Lentäminen muuttui aivan erilaiseksi tykkimersulla kuin tavallisella. Meillä lisävarustetykit riisuttiin pois, jotkut lentäjät kuten Karhila halusivat lentää kanuunalinnulla. Karhila sanoi että kun kaikki kolme tykkiä laukaisi niin rekyyliä oli sen verran että kone tuntui pysähtyvän seinään. Minegeschossen- ammukset tekivät tuhoisaa jälkeää, kun katsoo saksalaisten tykkikameroiden taltiointia kuinka pommareista lentää neliöiden kokoisia paloja osumakohdista taivaalle alkaa aerodynamiikkaankin olla vaikutusta. IL2 oli sen verran panssaroitu että kiväärikaliberin osumista näkyi vain kipinöitä.
Täytyy vielä tämän kaiken asiantuntemuksen jälkeen sanoa yksi senaikaisten ilmavoimien pilottien sanonta: "Pyry on hyvä koulukone. Jos hallitset lentämisen sillä, niin hallitset ihan minkä hyvänsä koneen."
Br,
--Madri
Kiitos vinkistä! Täytyypä lukaista.
Lentäjät taisivat pitää sussusta, Curtis-koneesta, niitä olisi mielellään otettu enemmänkin.
Hurrikaanit olivat jatkosodan alussa ihan ensilinjan koneita mutta niitäpä ei sijoitettu kannakselle tai itäkarjalaan. Päivystivät turhan panttina muistaakseni Hollolassa, Hyvinkäälä ja muissa yhtä kuumissa paikoissa. Kuluivat nopeasti ja varaosien puute hankaloitti käyttöä. Oli muistaakseni lentäjien mielestä vakaa lavetti. Toisin kuin morane, joka kiemuroi ammuttaessa.
Ryysteri oli ainoa suomalaisten lapin sotaan lähettämä hävittäjä, siinä oli pisin lentomatka ja siirtolennoille mahtui pakaaseja ja mekaanikkokin kyytiin. Ja oli suomalaisissa ryystereissä istuinpanssari, tikkkoskella museossa olen semmoiseen ammuttuja reikiä ihmetellyt.
Pyssymies
Toksista nörttiyttä:
Olen muutamia noista lennellyt virtuaalisesti. Olettaen, että mallinnus on tehty oikein koneita voi verrata keskenään. Ohjelmana oli IL2:n eri versioita. Kun ne oli asennettu samaan kansioon, voi valita minkä vaan koneen, mihin vaan taisteluun. Vaikka Mersun suihkarin kannakselle -41.
BW todellakin ylikuumensi moottoriansa, jos ei kiduksia muistanut vahtia. Toisaalta neljän puolituumaisen isku teki mistä vaan jatkosodan alun hävittäjästä päreitä.
Ratat ja tsaikat olivat epävakaita lennettäviä, jos valitsi "realistinen"-asetuksen lentotilaksi. Ketteriä toki. Yleisesti kaikissa venäläisissä koneissa panssaroitu tuulilasi oli tumman vihertävä - haittasi myötävalossa tähtäystä.
Zero muuten oli ihan kunkku lennettävä, meni just mihin halusit sen menevän. kaartoi tiukasti. Eikä kestänyt yhtään osumaa, osuma tankkiin - kone tulessa tai bensa kohta loppu. muutenkin hajosi helposti puolituumaisten tulessa. Toisaalta 2 x 20 mm tykit tekevät selvää jälkeä mistä vaan koneesta. tukialus on muuten jännä kenttä laskeutua. Ja löytää, ylensä kun kentät eivät liiku.
Mersulla, me 109, lentoonlähtö oli haasteellinen, jo pelkkä rullauskin. Hennot laskutelineet ja kovin kapealla pyörät, korkean nokan takia piti ajaa kiemurrellen kiitotien alkuun. Kone kampesi raivokkaasti, jos ei kaasun kanssa ollut tarkkana. Oiva kone ampua, kaikki aseet samassa nipussa. Kaarroissa piti olla tarkkana - automaattisolakoita EI saa päästää aukeamaan tai vauhti tippuu. Kas, energiaa ei sovi hukata. Heiluritaktiikkaa pitää kayttää.
FW:t olivat eteviä koneita, tukeva laskuteline ja muukin rakenne. JaBoilla sopi kiusata ilmatorjuntaa ja muita nurmiporia.
Hurrikaani oli vakaa lennossa, kiihtyi hieman lepsusti ja aseiden kohdistusetäisyys oli muistettava. Kun ampumaetäisyys ja kohdistusetäisyys sama, hajoaa jatkosodan alun aikainen kohde silpuksi nopeasti. Jos väärä etäisyys, jäi teho vähäiseksi. Ohi mennyt luoti ei paljon kohdetta hetkauta. Myöhempien aikojen 4*20 oli kanssa hauska masiina ampua, tehoa piisas.
Lentely loppui kun XP:n tukikin loppui, aikaa siis jo kulunut jonkin aikaa.
Pyssymies
Tervehdys Juholle, tira+:lle, Pyssymiehelle, Patelle Pankavaarasta, Perttu Ahoselle, Taisteluvälineupseerille, Madrille ja Unknownille & kiitos kommenteistanne.
Juho, Pyssymies, Pate Pankavaarasta & Perttu Ahonen: Kiitos lisäyksistä. Näitä minä peräänkuulutin ja näitä on mukavaa lukea. Näihin ei ole lisättävää muuta kuin se Paten toteama suomalaisten taktiikasta ja näinhän se oli. Yhtenä parhaimpana esimerkkinä Helsingin suurpommitukset 1944 jolloin onnistuneen sulkutulen ansiosta suurin osa vihollisen pommeista putosi mereen vaikka tarkoitus oli ollut muuttaa Helsinki soraläjäksi.
tira+: Maskuliinen myrkky kiertää veressä mutta enhän minä sinulle suinkaan banaania anna vaan kommenttisi ovat edelleenkin tervetulleita. Ja se kone, mitä muistelet ei vissiinkään ollut Hercules vaan Lockheed C-5 Galaxy:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lockheed_C-5_Galaxy
Ja sitähän on käytetty suuriin mannertenvälisiin kuljetuksiin.
Tvälups: Kiitos vinkistä. Tiedustelulaivueet ovat jääneet vähemmälle huomiolle vaikka niitten työ oli huomattavan tärkeää.
Madri: Osuvasti sanottu. Ja siitä tuli mieleen – mikä tämän HX-projektin myötä jää vähemmälle huomiolle – että Suomenhan tulee piakkoin uusia sekä alkeiskoulukoneet että harjoitushävittäjät.
Unknown: Jep.
Olen jostakin lueskellut että US Airforcen kuljetuskoneissa joilla lennätetään VIP henkilöitä olisi isot kontit rahtitilassa matkustustiloina kaikilla herkuilla.
Edellisen kerran kun ostettiin Hawkit kauppojen jälkeen NL:n oliko kenraalieversti vai marsalkka totesi että teidänhän piti ostaa harjoituskoneita eikä hävittäjiä.
Tervehdys, Pate.
Viesti1: Tähän en osaa varmaksi sanoa mitään mutta saattaa hyvinkin olla.
Viesti2: Hawkeillahan on vieläkin toissijainen rooli toimia rynnäkkökoneita vastaan. Niissä on Sidewinder-ohjukset ja 30 mm Aden-tykki. Mutta tutkaa ei ole. En ole asian ammattilainen mutta tää etelä-korealainen KAI T-50 saattais olla varsin varteenotettava vaihtoehto seuraavaksi harjoitushävittäjäksi. Se kun pystyy perushommansa lisäksi toimimaan niin hävittäjänä kuin rynnäkkökoneena:
https://en.wikipedia.org/wiki/KAI_T-50_Golden_Eagle
Minäkin luulin jotain koneista tietäväni, mutta täällä tiedetään rutkasti enemmän. Näissä Ykän blogeissa sitä aina vaan viisastuu. Tuosta suomalaisten vs. jenkit 10-0 Top Gun, vai mikä se oli koulutuksesta olisi mukavaa kuulla enemmän. Mikä on totta ja mikä tarua.
Huomasitteko että pääministeritär teki vierailun Ruotsiin ja lensi jollain ilmavoimien etuvetoturbiini härpäkkeellä. Ihan positiivista ettei joka paikkaan lennellä jollain pikku suihkarilla. Vai oliko suihkari rikki?
Tervehdys, Becker. Olen siinä onnellisessa tilanteessa että minulla on itseäni fiksumpia kommentoijia. Yksi uutinen siitä harjoituksesta on tuossa vaikka eihän se paljoa kerro:
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/suomella-vahvat-ilmavoimat-mutta-kuinka-kauan/
Tuo pääministerittären lento on jäänyt multa huomaamatta.
Kas tässä. Laskeutui Skavstaan eikä Arlandaan.
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/sormland/har-landar-finlands-statsminister-pa-skavsta
Ilmavoimien alkeiskoneiden uusinta on menossa.
Ostivatten muistaakseni Iso-Britannialta käytettyinä näitä, kun Saksalaisten uudet olivat kuulemma liian kalliita.
https://en.wikipedia.org/wiki/Grob_G_115
Ja nyt sitten päivittelevät niitä, muistaakseni jotain lasisia härpättimiä ohjaamoon jne...
Noitten harjoitussuihkareiden tilalle voisi ostaa JAS Gripen D-mallia.
Ruotsalaiset varmaankin myis halvalla ylimääräiset?
Ja sitten varsinaisiksi sotakoneiksi Gripen E (+ muutama F-malli).
Sanna ja Stefan treffaili näin salaisessa paikassa: https://goo.gl/maps/rMEsFkpRCqS2iAUi7
Voiteli varmaankin Grippeneihin?
Sekalaista OT:a
Hawkeihin asennettiin muuten puolen tuuman VKT-konekivääri* koemielessä taannoin, 30mm Adenin tilalle. Halvempi patruuna ampumakoulutukseen haussa.
Niihin harjoituskoneisiin harkittiin BUK-kaupan aikoihin myös venäläistä infrapunahakuista ohjusta, pienempi ja kevyempi kuin sidewinderi. Parempi hakupää ja kuulemma muutenkin etevä.
Aikoinaan, kun suomen alettiin hommaamaan kuljetuskoptereita maavoimille, haaveiltiin taistelukoptereista. Kuulemma suojaisivat noita kuljetuskoptereita vihollisen taistelukoptereilta - öö, taisi olla jonkun maavoimien kissakauluksen houre. Nimittäin hawk on ihan riittävä värkki taistelukopteria vastaan, eikä taistelukoptereita vainoa ilmasta toinen kopteri vaan hävittäjä.
Hornetia taas kehuttiin kokemuksilla Brewsterista, laivastokoneita kumpikin. Kieltämättä kumpikin kestää ryskylasketumisen, se kun on tapana tukialuksilla, laivat kun keikkuu ja kone pitää saada lyhyellä matkalla alas.
*tämä on siis se ½tuuman browningin piraattikopio.
Pyssymies
Hienoin tarina venäläisten lentokyvyttömyydestä on luutnantti H. Härmälän johtamat viisi i-153:ta kahta venäläis p-39:ä vastaan. Kersantti Rinkineva pudotti toisen Airacobran, toinen pääsi karkuun. Iso ero teknologiassa, isompi ero koulutuksessa.
Case lakirovannyi aviatsionnyi garantirovannyi grob:
Kone oli puu / vanerirakenteinen ja niitä piti tuottaa stahanovilaiseen tahtiin. Ja niin tuotettiinkin. Tehtaan johto ja koneen rakentajat olivat vailla lentokoneenrakennuskokemusta ja niin tuli a: sutta ja b: sekundaa. Koneet olivat kieroja, muuten vaan epäsymmetrisiä ja noin yleensä kelvottomia. Lentäminen ja erikoisesti hävittäjällä sotalentäminen kun on vaikeaa jos koko ajan pitää pitää toinen poljin pohjassa tai trimmi pitää koko ajan ihan ääriasentoon säädettynä ja silti pitää vetää tai työntää sauvaa jotta kone lentäisi tasaisesti. Ongelma korjattiin ampumalla muutamia johtajia ja "sabotöörejä". Ja hylkäämällä se lagg.
Puun olisi pitänyt olla kuivaa, suoraa ja priimaa, samoin vanerin ja toleranssit eivät edes suuressa maassa ole lentokoneessa suuria.
Pyssymies
Tervehdys Beckerille, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Pyssymiehelle ja Heikkiukselle & kiitos kommenteistanne.
Becker: Tattis.
VNV: Kiitos tiedosta. Multa tuo on päässyt menemään kokonaan ohi. Minä vähän pelkään että nykyinen hallitus ei osta mitään vaan alkaa ajaa PV:tä alas.
Pyssymies: Kiitos lisätiedoista. Tuota LaGG-kolmosen tuotantotapaa olis naapuri saanut käyttää laajemminkin. Olispahan ollut hyötyä suomalaisille.
Heikkius: Joo, suomalaisten lentäjien taso on aina ollut korkea. Köyhän on pakko osata.
En oikein jaksaisi uskoa tyttöhallituksella oleva sentään rahkeita PV:n alasajoon. Sen sijaan sillä on kaikki rahkeet sabotoida HX-hanke:
onhan jo ilmoitettu, ettei 64 koneen määrästä enää pidetä kiinni.
Voitaisiinko niitä siis hankkia enemmänkin? Kyllä. Mutta hankitaanko?
Pidän hyvin todennäköisenä, että tyttöhallitus ostaa 20 Gripeniä vailla aikomustakaan edes hankkia päivityksiä. Eihän niitä tarvita kuin paraateihin ja joihinkin ihme tunnistuslentoihin, jotka ovat pelkkää isojen poikien pullisteluleikkiä, toteaa tyttöhallitus ja nauraa päälle pimpsakkaasti.
Kaikkein hauskinta on nähdä, kuinka kenraalit ja everstit sekä muut persut raivostuvat. Miesten ärsyttäminen on siis niii-in kivaa, tsih hih hii! Aina tulee ilopissa pimpsapöksyihin, kun saa miehet suuttumaan!
Tällä vaalikaudella sitä iloa saadaankin niin, että on pakko pitää tupla-Tena Ladyja, etteivät nesteet valuisi lattialle!
Keväällä 2023 se ilo sitten loppuu, mutta siihen mennessä ollaan saatu tosi paljon suututtavaa aikaan, ja voidaan luikkia taas takavasemmalle ilkkumaan miehiä, jotka joutuvat siivoamaan kaiken. Kukaan ei tule koskaan vaatimaan tlille yhtään mistään!
On kivaa olla tyttö! Pimps! Pimps!!
Vielä muutama huomio.
LaGG koneiden alkutuotannossa oli laatuongelmia uusien menetelmien johdosta,so. lähinnä muovivaneriseoksen kanssa ja bakuliitti puristeissa. Koneen suurin ongelma oli huono teho/painosuhde. Aseistuksena alkuunsa oli 2 X 7,62 kk ja 1 20mm tykki, myöhemmin 2 X 12,7mm kk + 120mm tykki ja sitten 1 12,7mm kk + 1 20mm tykki. Suomalaiset vaihtoivat alun perin kolmen aseen patterin niin, että vasemmalla puolella nokalla oli 1 x 12,7mmkk + nokan spinnerin läpiampuva 20mm tykki. Kone kaipasi kevennystä.
LaGG-3 koneilla oli myös ässiä venäläisten käsissä, kuten kuuluisa:
http://www.redbanner.co.uk/History/ace_aircraft/Galchenko/Galchenko_Las.html
Ko. lentäjä lensi IAP-145 laivueessa Itä-Karjalassa, joka tuli suomalaisillekin tutuksi.
Lisäksi LaGG-3 toimi pohjana hyville ja tulivoimaisille (2 tai 3 20mm tykkiä nokalla mallista riippuen)LaGG-5/La-5 ja La-7 koneille, joiden teho-ongelma ratkaistiin tehokkaalla tähtimoottorilla, liikehtimiskyvyn ollessa hyvä. Pilottien yleinen taso + LaGG-3 koneen huono teho/paino oli huono yhdistelmä 1941-1943. Noin muutoin, venäjällä oli taito tehdä hyviä vaneripäällysteisiä koneita ja se vaneri oli sellaista, että se oli limisuikaleina, vähän kuin tuohikontti.
Mersulla ei kannattanut alkaa kaartelemaan näiden kanssa, mutta mersun paras puolustus oli syöksynopeus ja kyky nousta korkkiruuvvilla ylös, johon eivät edes länsiliittoutuneet koneineen mersun perässä pysyneet.
Suomalaisille tuli myös tutuksi V. F. Golbjov, jonka 6 koneinen Polikarpov I-16 tip 29 osastolla aiheutti meille harmaita hiuksia ja tappioita Hangon rintamalla ampumalla alas ainakin Kapteeni Paavo Bergin.
https://ww2aircraft.net/forum/threads/gb-43-1-32-polikarpov-i-16-type-24-aces-aircraft-of-all-eras.51667/
On sanottava vielä, että se Macchi 200 olisi kyllä ollut mielenkiintoinen kone suomalaisten käsissä. Epäsymmetrisillä siivillä ( toinen pidempi ja kapeampi ja toinen leveämpi ja lyhyempi) oli erittäin ketterä ja pidetty kone italialaisten pilottien keskuudessa. Lisäksi nopeutta hiukan päälle 500kmh.
IL-2 koneesta sen verran, että kettu pilotti sai sen alas myös konekiväärillä tai ilman ampumista. Jäähdytin oli arka paikka ja vaikka jäähdyttimen sai suojaan, niin sitä ei voinut suojassa pitää noin 15 min pidempään ilman moottorin kiinnileikkaamista. Tämän kertoi suomessa vieraillut kuuluisa saksalainen JG-5 ässä Walter Schuck.
https://en.wikipedia.org/wiki/Walter_Schuck
Sitten mielenkiintoinen Kyösti Karhilan haastattelu. Kössi asui tuossa ihan lähellä ja tuli hänen kanssaan muutaman kerran jutusteltua lähikaupassa.
http://www.virtualpilots.fi/hist/WW2History-KyostiKarhilaHaastattelu.html
Tervehdys Qroquius Kadille ja Perttu Ahoselle & kiitos kommenteistanne.
Qroquius Kad: Tuokaan ei – piru vie – ole ollenkaan mahdotonta.
Perttu: Kiitos mielenkiintoisista lisäyksistä ja linkeistä. Tuossa oli minulle taas uutta.
Lagg ja mosquito - wooden wonder - mainitaan todellakin usein vanerikoneiksi. Oikeasta vaneristakin kun tehdään koneita, suomalainen lentokonevaneri oli alansa huipputuote aikonaan. Lagg ja moskiitto ovat oikeasti viilukoneita kuten PA muistutti, laggista en tätä ainakaan aktiivisesti muistanut. Samalla tekniikalla värkättiin suomessa keppiveneitä ainakin 70-luvulla. Puuvene ilman kaaria tuloksena. Tai viiluvahvisteinen epoksivene, miten päin asiaa halusi katsoa.
Moskiitossa oli viilua ja balsaa, aika moderni rakenne. Nykyäänkin tehdään hunajakennosta tai vaahtomuovista ja lujitemuovikuoresta lentokoneita.
Yksi tuttavani kertoi taannoin hommanneensa vanerisen purjeveneen ja kutsui purjehdukselle, odotin jotain ylikokoista optimistijollaa tai litiä. Olikin komea mahonkinen(?) ja sulavalinjainen kapine tuo paatti. Sikäli erikoinen reissu, en kastunut, palellut enkä roikkunut laidalla vastapainona. Rauhallinen perhevene, ei raaseri.
Muistaakseni samalla tekniikalla tehtiin / tehdään jotain isoa ja hienoa moottorivenettäkin.
Ja tuommoinen ristiinlaminoitu viilu näyttää hienolta jos tekniikka (liima) mahdollistaa kirkkaan pinnoituksen.
Pyssymies
Tervehdys, Pyssymies ja kiitos taas lisätiedoista
Lähetä kommentti