maanantai 20. tammikuuta 2020

HÄIVYTYSRASISMI JA AIDON RAKKAUDEN PUUTE


Helsinki, hieman tuonnempana…


Yleinen rasisminvastainen tutkijaneuvosto oli kokoontunut hätäkokoukseen. Kokous pidettiin ehdottoman salassa kaikelta julkisuudelta ja kokoukseen osallistujat olivat matkustaneet kokouspaikoille eräittenkin autojen peräkonteissa. Kokouksen syynä oli viimeisen kolmen kuukauden ajalta kerätyt hälyttävät tutkimustulokset. Kokouksen koollekutsujana oli neuvoston puheenjohtaja eli rasismia löytävä, tulkitseva ja tuomitseva tutkija Vero-Annikki Lepakkola Helsingin interperspionaalisesta yliopistosta. Hänen ilmeensä oli vakava, kasvot kalpeat ja silmät punoittavat. Hän hypisteli hetken kädessään olevaa tablettia, ryki hieman virkayskää ja aloitti:

- Toverittaret. Kerättyä tutkimusmateriaalia on käyty läpi niin monen tutkijan, algoritmin sekä tutkimusmenetelmän keinoin ja lopputulos on joka tapauksessa sama. Viimeisen kolmen kuukauden aikana Suomessa ei ole ollut mitään, minkä voisi tulkita rasismiksi. Ei niin mitään. Ei edes sellaista jonka me normaalisti saisimme jotenkin väännettyä rasismiksi. Tämä maa on täysin rasismivapaa.

Tähän pyysi puheenvuoroa nuorempi tutkija Tiltetta Luppanen Tampereen Yliopiston Rosa-instituutista:

- Mutta… eikös… eikös meidän pitäisi olla tyytyväisiä? Eikös tämä ole juuri sitä mihin me olemme koko ajan pyrkineet?

Lepakkola katsoi hetken nuorempaa tutkijaa silmät salamoiden eikä halveksuntaansa millään muotoa peitellen. Sitten hän tiuskaisi:

- Tyytyväinen? Idiootti! Entäs me? Mitä tämä saa aikaan meille? Jos rasismia tai edes sen kuviteltuja ilmenemismuotoja ei enää millään keinoin löydetä niin meiltähän helvetti soikoon loppuu määrärahat. Ehkä yksi kymmenesosa saa jatkaa uraansa jonkunlaisena rasismin historian tutkijana mutta yhdeksän kymmenestä on totaalisesti ehjän edessä. Mehän joudumme etsimään, jumaläiti nähköön… töitä…

Lepakkola sylkäisi lauseensa viimeisen sanan ulos suustaan kuin pahanmakuisen klimpin ja aikaan sai muutenkin huoneessa hyväksyvää muminaa. Arvostetut tutkijat olivat selkeästi sitä mieltä että ei rasismintutkimuksen idea ole suinkaan poistaa rasismia vaan ylläpitää tutkijoitten uraa, asemaa ja egoa. Itse rasismi – todellinen tai keksitty sellainen – oli välttämätöntä bensiiniä tässä instituutiomoottorissa. Tiltetta Luppanen punastui ja näytti selvästi häpeävän kokemattomuutensa aikaansaamaa möläytystä ja huonessa kuului huolestuneita lauseita:

- Kun ei ole tullut säästettyäkään… kaikki pantu menemään kun on ollut aina varma jatkosta…

- Ei saavutettuja etuja voi viedä pois… se on epäinhimillistä…

- Minä olen tottunut näkemään pärstäni ja kuulemaan ääntäni mediassa vähintään kerran viikossa… pitäiskös tässä nyt muka ruveta joksikin muurahaiskansalaiseksi, hä…

- Mutta kun enhän minä osaa mitään muuta…

- Minun identiteettini koostuu nimenomaan asemastani… jos se viedään pois niin terapiaanhan tästä joutuu…

- Kusseen jouvuttiin…

Huoneessa oli vain yksi vanhempi naishenkilö joka ei ollut osallistunut yleiseen kohinaan, kotkotukseen ja vaikerrusharjoituksiin. Kun kohina alkoi vaimentua, kaikkien katseet kääntyivät kohti häntä. Hän oli kiistatta huoneen arvostetuin henkilö eli korkea-arvoinen kärsänsä ihmisten asioihin työntävä saneleva virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen. Vero-Annikki Lepakkola kysyi häneltä arasti:

- Niin tuota… Lennipirkitta… mitä mieltä sinä olet?

Löröttät-Sixteen päästi väsyneen huokaisun ja totesi:

- Kyllä se on teidän amatöörien kanssa aina tämmöstä. Ei mitään luovuutta. Ei mitään sisukkuutta. Pieni vastoinkäyminen, helvetti soikoon ensimmäinen vastoinkäyminen ja heti ollaan löysät sukkiksissa, alaleuka väpättää, identiteettikriisi iskee ja aletaan välittömästi miettiä jotain niin rahvaanomaista kuin työn hakemista.

- Oliskos sulla… jotain sitten… mielessä?

- Totta kai on. Aloitamme välittömästi projektin nimellä ”Häivytysrasismi ja aidon rakkauden puute”.

- Tuo kuulostaa lupaavalta. Mutta täsmentäisitkö hieman?

- Täsmennänhän hyvinkin mutta pitäkääpä turpanne kiinni älkääkä keskeyttäkö. Eli: projekti toimii pääosin kouluissa ja oppilaitoksissa. Tietysti sitä voi myöhemmissä vaiheissa levittää työpaikoillekin mutta alaikäiset ja nuoret aikuiset ovat pääkohteena. Ja mikä on siis idea? No, tietysti se, että rasisminvastainen kasvatus – ja sitä myötä tutkimustyö – on vasta alussa. Sillä vaikka ihmiset toimivatkin nykyisin kaikilla tavoin ei-rasistisesti, niin sen syynähän on hyvä valistustyö. Mutta nimenomaan vain valistustyö. Se on saanut ihmiset häivyttämään rasismin käyttäytymisestään ja ehkä ajatuksistaankin mutta se on vain opittua ja opetettua toimintaa. Ehdollistamista. Se ei ole luontaisesti syntynyttä aitoa toiseuteen kohdistuvaa rakkautta.

- Niinpä projektin myötä aloitetaan ensiksi laajamittainen kyselytoiminta jolla tutkitaan että kuinka kohteet ovat päässeet eroon rasismista. Erityisesti kysytään sitä, kuinka tyytyväisiä kohteet ovat olleet heihin kohdistettuun rasisminvastaiseen valistustyöhön. Oletusarvo on tietysti se, että he ovat olleet siihen hyvin tyytyväisiä ja tästähän me saamme kyselytutkimuksen lopputulokseksi sen, että ilman valistusta rasismia olisi vieläkin joten on aloitettava armottoman laaja valistus- tutkimus- sekä ennen kaikkea ajatusten ja tunteitten muokkaamiskampanja jolla saadaan kohteet tuntemaan aitoa toiseusrakkautta joka ei tarvitse edes valistustyötä tuekseen.

- Tämän kampanjan työkaluina ovat luennot, toisto, hokema, kotityönä tehtävä uniopetus, luova draama sekä koko koulujärjestelmään upotettavat ryhmäterapiaistunnot. Tähän tietysti täytyy palkata huomattava määrä työntekijöitä sekä johtohenkilökuntaa ja se johtohenkilökuntahan sattumoisin istuu tässä huoneessa. Hallitus laukeaa pöksyihinsä kun kuulee ehdotuksestamme, valtamedia tekee sen – jos mahdollista – vielä tuplaten ja rahoitus tähän aidon rakkauden löytämisen projektiin tulee periaatteella ”saatte niin paljon kuin ilkeätte kysyä”. Ja mehän tytöt ilkeämme. Näin teidän ura on tulevaisuudessakin turvattu ja ego vielä entistäkin ruokitumpi. Te voitte jatkossakin olla Sertifikoituja Parempia Ihmisiä.

- Ja eikös teidänkin mielestänne kyseinen projekti kuulosta mukavan orwellilaiselta? Meidän kaikkien lempiharrastus ja tietysti palkkatyökin on taata ihmisille oikeus ajatella juuri meidän ajatuksiamme. Ja tämä on myös ikiliikkuja sillä missään vaiheessa ei voida varmaksi todistaa että aito ja luontainen toiseuteen kohdistuvan rakkauden tila on syntynyt koko kansakunnassa.

Kokouksen osallistujat nousivat seisomaan ja aloittivat spontaanit ja raikuvat suosionosoitukset. Monen silmässä oli ilon kyyneleitä. Päällimmäinen tunne oli helpottuneisuus. Hetken ajan heistä oli tuntunut että reaalimaailma pääsisi ottamaan heitä tukasta kiinni. Ja sitähän he eivät kestäisi. Mutta nyt Lennipirkitta viisaudellaan ja kokemuksellaan oli taannut heille kaikille varman ja turvallisen tulevaisuuden. Sertifikoituina Parempina Ihmisinä.



13 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Mikäli tämä dystopian koulutuskokeilu onnistuisi, sehän ohittaisi Pohjois-Korean väkivaltaisen rakastamisen systeemin:
tuskin kukaan normaalisti kehittyneen persoonallisuuden omaava länsimaalainen saattoi ajatella P-Korean nykydiktaattoripojan isän ja isoisän hautajaisia edeltäneiden väkijoukkojen ulvontariekkujaisien olevan aitoa surua.

Tämän järjestelmän koekäytön kenraaliharjoitus saattaisi ollakin juuri sydäninfarktiin kuolleen Jong-unin hautajaisissa:
väkijoukot eivät turkkaisi kuin teatterikorkeakoulussa, vaan osoittaisivat aitoa surua.

Sen jälkeen koko läntinen Eurooppa olisi avoin:
Visegrád-maat eivät todellakaan hyväksyisi systeemiä yhteiskuntiinsa. Vielä vähemmän Kiina ja Venäjä, eikä myöskään USAn presidentti Trump. Hänen seuraajansa taas...?

Anonyymi kirjoitti...

Tunnen pari tollasta onneks toinenen sai kenkää ennen eläkeputkee, oikein sille.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Mitä Pohjois-Koreaan tulee, niin muistelen kun aikanaan katselin telkkarista lähetystä niistä Kim il-Sungin hautajaisista niin en piru vie osannut sanoa varmaksi että ovatko ne suruorgiat teatteria vai ihan aitoa. Saattoi olla jopa ihan aitoa mutta eihän me oikein osata edes ajatella sitä systeemiä. Onneksi.

Noin yleensä voi todeta että ihan yhtä lailla salattu luku kuin haittamaahanmuuton kustannukset on se, kuinka paljon julkishallinnossamme on suojatyössä olevia täysin tarpeettomia toimistotuolin kuluttajia. Mutta helvetin suuri se luku joka tapauksessa on.

Mitä mukuloitten aivopesuun tulee niin nykypäivään verrattuna Pirkkalan moniste oli vain kevyttä harjoittelua.

Ano: On tuon tyyppisiin tullut törmättyä itsekin.

Pinlaareni kirjoitti...

Karmaiseva, ja oivallisesti kärjistetty kirjoitus siitä, mitä ns. "nuårten" "älykkäiden" naisten päässä liikkuu. Mikään ei ole tarkeämpää, kuin Suomen ja Suomalaisten tulevaisuuden tuhoaminen.

No, minä tämmöisenä lihaa syövänä tulevana setämiehenä vastustan noiden saatanallisten noitapiirien kepposteluita. Odottelen polpoa ja mielisairaalaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pinlaareni ja kiitokset. Saattaa tosin olla että tein hahmoista liiankin opportunistisia. Tuon tyyppisissä tutkijoissa kun löytyy epäilemättä tosiuskovaisia jotka haluavat pakkosyöttää ajatuksiaan muille. Tosin heillekin varma virka ja turvattu elanto kelpaa kyllä.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Sertifikoitu Parempi Ihminen = SerPi

Ennen tuo oli sentään reheliisesti Sekarotuinen Piski. :(

Ja paljon hyödyllisempiäkin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vittuuntunut NettoVeronmaksaja. Ihmisissä on niitä Sertifikoituja Parempia Ihmisiä joista ei ole hyötyä kuin itselleen ja haittaa hyvin monelle muulle. Metsästyshommissa taas olen törmännyt Sekarotuisiin Piskeihin jotka ovat olleet ihan hemmetin hyviä metsästyskoiria. Oma termini on kyllä ollut sekarotuinen rakki eli serakki.

Anonyymi kirjoitti...


Mitä lienee tarkoittaa määritelmä "ennen". Nykyään Google haut serpi tai serakki ei näytä ainuttakaan osumaa koirista. Sensijaan termi seropi on vakiintunut termi sekarotuisista koirista, jolla löytyy useita osumia.
https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=seropi

Anonyymi kirjoitti...

Huomasin tässä vastikään, että sellaisella sivustolla kuin sxxtreffit.fi on äärimmäisen rasistisia ilmoituksia.
Siellä monet palvelujaan tarjoavat naiset aivan julkisissa ilmoituksissaan ilmoittavat tarjoavansa palveluksiaan ainoastaan
suomalaisille tai eurooppalaisille miehille. Tämä jos jokin on sitä rasismia.

On muuten kumma, että tuohon ilmoituksissa olevaan selkeään syrjintään ole tietääkseni millään lailla puututtu.
Mahtaisko tähän puuttumattomuus sitten johtua siitä, että ko. naiset ovat itse ns. "uhreja" tai muuksi sellaiseksi luettuja.

Eli, tuolta löytyy vielä rasismia, joten ei Lenni-pirkitalla vielä ole kaikki työt tehtynä.

No, niin tai näin, ovat nämä palvelujaan tarjoavat naisetkin ilmeisesti huomanneet tietyistä kehitysmaista tulevien käyttäymistavat,
jotka eivät ole siitä kohteliaimmasta päästä.

Ehkä juuri tästä johtuen, ottavat nämä kehitysmaalaiset sitten kostoksi naiset ja lapsetkin väkisin, kun eivät edes rahalla saa.

-Luca

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Lucalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: VNV:n kommentin pääpointti ei tainnut kuitenkaan liittyä koirien nimityksiin.

Luca: Tällaisesta olen joskus lukenut itsekin. Kyseiset neidothan tekevät kirjaimellisesti ruumiillista työtä ja siinä kokemus opettaa ottamaan turvallisuusseikat varsin vakavasti.

Becker kirjoitti...

Asiasta kolmanteen. Huomasin tuossa että vuotuinen valehtelijoiden klubi kokoontuu taas Davosissa, Sveitsissä. Sinne siis kokoontuvat banksterit, oligarkit ja muut rahamiehet sekä näiden perseennuolijat jotka koostuvat etupäässä korruptoituneista poliitikoista jotka kokoontuvat etupäässä jauhamaan soopaa maailman maailman huonosta taloustilanteesta jonka ovat itse aiheuttaneet.
Tänä vuonna on erityisesti framilla ilmastonmuutos kusetus, kuinka ollakkaan, ja niinpä sinne on myös raahattu päästään sekasin oleva Greta tyttönen läksyttämään ja tuomitsemaan osanottajia maailman tulevasta tuhosta. Tyyliin sopii tietysti että noiden muutaman päivän aikana läheisellä lentokentällä tapahtuu yli tuhat yksityissuihkareitten nousua ja laskua. Davosissa tapahtuvat päätökset koskevat luonnollisesti meidän persaukisten kukkaroa, eivät korruptoituneen eliitin joka noissa keskusteluissa ovat kaksinaismoraslitisen huolissaan maailman tilasta.
Suomikin on paikan päällä, Marinin, Haaviston ja Haataisen kera. Marin pääsee paitattelemaan taas päivää maailman nuorimpana naispääministerinä ja Haavisto hölöttämässä niitä imeliä tarinoitaan ja perseilemässä piireissä ehkä tulevana Suomen pressana. Koko tuosta touhusta ei voi todeta muuta kuin että "Hyi helvetti."

Anonyymi kirjoitti...

Terot siirrettiin Turkin toimesta libyaan. Joukosta löytynyt selviytyjätyyppejä, koska hoksanneet että sieltähän kulkee reitti Eurooppaan. Ei varmaan viimeiset tyypit jotka päätyvät id-libistä Libyan kautta Italiaan :(

https://www.zerohedge.com/geopolitical/syrian-fighters-abandon-libyan-war-flee-towards-italy-report

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Becker: Hyi helvetti sopii määritelmäksi mainiosti. Ja tuosta Davosista tuli mieleeni se nykyajan ihmeellisyys että globaali raha ja vihervasemmistolaiset utopistit mahtuvat sulassa sovussa saman peiton alle.

Ano: Kiitos linkistä. Turkkiahan oltiin vielä vähän aikaa sitten väen vängällä ottamassa mukaan Euroopan Unioniin. Ja mitä teroihin tulee niin totta kai ne käyttävät hyväkseen meidän länkkäreitten typerää sinisilmäisyyttä.