tiistai 7. tammikuuta 2020

ABSOLUUTTINEN HÖBLÄ


Niin kuin lukija tietää, piti tasavallan presidentti uuden vuoden saarnansa jossa varoitteli kovasti vihapuheesta. Suomennettuna Niinistön ei niin yllättävän avautumisen voi esittää lauseella ”älkää arvostelko vallitsevaa järjestelmää”.

Tässä lyhyessä postauksessa en puutu sinänsä Niinistön puheeseen vaan sitä seuranneeseen – tietysti yleishymistelevään ja nyökkäilevään – kommentointiin josta Helsingin Pravda kirjoitti osiossa ”muut lehdet”. Juttu on maksumuurin takana mutta sain sen muuta kautta. Ja jutussa pisti silmään tietty absoluuttinen saavutus jonka saavutti Hufvudstadsbladet:

HUFVUDSTADSBLADET muistuttaa, että sananvapaudellakin on rajansa.

”Kun ilmaisee itseään tavalla, joka loukkaa jotakuta toista, raja on ylitetty.”

Tätä pidemmälle ei sitten oikeastaan voi mennä. Sanoipa ihminen mitä tahansa niin takuuvarmasti löytyy joku ihminen joka siitä sanotusta loukkaantuu. Erityisesti faktoista ammatti- ja tapaloukkaantujat vetävät varmasti herneet nenäänsä. Esimerkki:

- Henkilö Y kirjoittaa siitä, mitä kustannuksia haittamaahanmuutto aiheuttaa suomalaisille. Lisäksi hän kirjoittaa siitä, kuinka kyseisen haittamaahanmuuton myötä suomalaisiin kohdistuu aina vain enemmän niin väkivalta- kuin seksuaalirikollisuutta. Väitteet pohjautuvat puhtaisiin faktoihin.

Seuraus:

- Henkilöt β, µ, ƺ, Ǿ, ɝ, ʧ ja ʥ loukkaantuvat lausutuista faktoista verisesti sillä ne sotivat heidän omaksumaansa vastuulliseen valehteluun pohjautuvaa mielikuvaa vastaan. On ihan yksi lysti vaikka kyseinen mielikuva onkin pelkkää mielikuvitusta. Yhtä kaikki β, µ, ƺ, Ǿ, ɝ, ʧ ja ʥ ovat loukkaantuneet joten Henkilö Y on ylittänyt sananvapauden rajat vaikka hän on pysynyt totuudessa.

Tässä on saavutettu absoluuttinen höblä. Tosin hotellin respassa veikataan että tuo absoluuttinen höblä toimii vain yhteen suuntaan. Eli jos monikultturistit harjoittavat vastuullista valehtelua ja heidän väitteensä loukkaavat reaalimaailmassa elävää tavallista kansallismielistä ihmistä niin silloin sananvapauden rajoja ei olla loukattu koska Suomessa vastuullinen valehtelu on totuus. Näin ollen esmes tästä Höblän mainoskuvasta ei saa loukkaantua. Sitä saa vain ihailla:



Tietenkään Höblän saavuttama absoluuttinen höblä ei ole vielä se lopullinen absoluuttinen höblä. Niin kuin viime vuosikymmenen viimeisessä postauksessa totesin, ryömiminen on mahdottoman taidetta jossa absoluuttisetkin ennätykset pystytään rikkomaan.

Jäädään odottamaan sitä seuraavaa ennätystä.

20 kommenttia:

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Kyllä se tuo kotimainen vasemmankielinen Huussi vetää pohjat. Toki monessa muussakin tapauksessa olen huomannut heidän "edistyksellisyytensä", kuten joskus lehteä selaillessani havaitsee. Etsin sieltä näet mahdollisten tuttujen kuolinilmoituksia.
Esim. persujen haukkuminen ja lyttääminen on sellaista luokkaa olevaa jatkuvaa räksytystä, että joku yrjörautee pääsee sille tasolle vain hetkittäisesti samoin kuin jokujoku oula silvennoinen. Kyllähän se sanavarasto vasemmistokielessä pakostakin rikastuu, kun pitelee lehteä nokkansa edessä vaikka hanskat kädessä pitkän tikun päässä. Pakkoruotsi on etuoikeus ja rikkaus ja onhan se niin, että ja eiku vielä niinpä.Aamen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Terho. Höblähän on valtamediaa joten sen linjaa en ihmettele. Mutta aika ajoin ihmettelen RKP:tä joka on äärimmäisen mokutusmyönteinen. Jotenkin kuvittelisin että ei suinkaan koko suomen ruotsinkielinen väestönosa ole innostunut ns. rikastuksesta. Mitä pirua se RKP kuvittelee saavuttavansa tuolla? Meinaan, tänne saapuva islamilainen väestönosa ei kunnioita rantahurreja yhtään sen enemmän kuin suomenkielisiä pottunokkiakaan.

Juha Kivela kirjoitti...

Jep! Pisti tuo Höblän ryömiminen silmään Helsingin Pravdassa, kun luin ne "muut lehdet" osion. Tosiaan, tuskin edes jäi viimeiseksi ryömimisen taidonnäytteeksi Ankkalammikon valtamedian edustajalta. RKP:tä uskoakseni ohjaa aivan samalla tavoin se pieni promille, kuten suomenkielisiäkin niin valtamedian, politiikan kuin taloudenkin saralla, joista selittävänä tekijänä on juurikin talouden sara.

Yhtä lailla se pieni promille viis veisaa siitä, mitä niin Suomelle, kantasuomalaisille ja jopa niille rantahurreille tapahtuu, kunhan se pieni promille tienaa, oli sitten kyseessä islamilainen haittamaahanmuutto tai vastaava laitonkin maahantunkeutuminen - ja ihan sama, kenen tekemänä. Se pieni promille uskoo olevansa "koskematon" - aivan samoin kuin kantasuomalainenkin vastaava.

"Älkää arvostelko vallitsevaa järjestelmää"

Tuo on aivan olennainen avain, jotta voi nykyistä suomalaista yhteiskuntaa ymmärtää edes alkeellisella tasolla. Juuri tuosta on kyse. Tämä menee ehkä hieman pidemmälle kuin postauksesi, mutta jouduin syvällisesti pohtimaan juuri tuota, "älkää arvostelko vallitsevaa järjestelmää", jälleen viikonlopun aikana, josta esitän erittäin silmiä avaavan esimerkin sosiaali- ja terveydenhuollon puolelta.

Yksityisissä "hoivafirmoissa" on viime aikoina paljastanut aivan karmeita tapahtumia, jopa rikoksia (?), joista muutama esimerkki alla:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/03/11/76-vuotias-vuokko-hakattiin-kuoliaaksi-palvelukodissa-tammikuun-alussa

https://yle.fi/uutiset/3-11062566

Kyseessä siis ykstiyinen "hoivafirma", joka on kunnostautunut varsin epäilyttävässä valossa "vanhustenhoivalla", ja jota varmasti saattaisi löytyä muistakin alan toimijoista, mutta tämä on erityistapaus myös tämän johdosta:

https://mb.cision.com/Main/15465/2797792/1032689.pdf

Vaan kukas se löytääkään viimeisimmästä lehdistötiedotteesta makaavan ja petaavan varsin epäilyttävien "hoivafirmojen" kanssa kuin jo aiemmin tuntemamme "me tiedämme niinku rekisterien kautta kaikkien Suomeen tulleiden [maahantunkeutuneiden] henkilöllisyyden" Päivi Nerg!

Sittemmin tiedämme, että Mehiläinen Yhtiöt Oy on tehnyt julkisen ostotarjouksen kyseisestä Pihlajalinna Oyj:stä, joten herää vahva epäilys, että tuolla ostolla yritetään pelastaa ostettavan ikävä maine ja katkaista mahdolliset tutkinnat siihen liittyen, josta herääkin erittäin vahva epäilys siitä, että maatamme johdetaan korkeimmilla poliittisilla tasoilla kuin rikollisorganisaatiota konsanaan!

Erinäisiä rikollisorganisaatioita on Poliisihallinto oikeuslaitoksen kautta hakemassa kiellettäväksi ja lopetettavaksi, mutta kaikista ongelmallisimmat ja julmimmat rikollisorganisaatiot saanevat jatkaa operointejaan maamme korkeimpien poliittisten tahojen suojeluksessa?!

Tarkistakaapa vaikkapa Mehiläinen Yhtiöt Oy:n taustat, niin pian olemmekin jo "vihapuhetta" ahkerasti tuomitsevan Niinistönkin lähipiirissä, kuten EK:ssa ja niin edelleen.. edelleen lainkaan niitä Ankkalammikon jäseniä unohtamatta!

"Älkää arvostelko vallitsevaa järjestelmää" lausahdukseen voisi kaiketi liittää myös sanan rikollinen.. Tuossa MOT:in tuottamassa uutisessa mainittiin nimittäin jopa sellaiset organisaatiot, kuten Poliisi, Valvira ja aluehallintovirastot, mutta en ole lukenut mistään, että mainitut JULKISTA VIRANOMAISTOIMINTAA harjoittavat tahot olisivat tuominneet mahdollisest rikollisetkin toimet! Onkohan tosiaan niin, että Suomea johtelee sellainen pienen pieni promillen rikolliskööri?!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Juha. MInä luulen että siinä pienessä promillessa on hyvin suuri osa myös ahneitten paskiaisten lisäksi niitä jotka eivät ole edes ahneita (toki veronmaksajien rahoilla hyvin eläviä) vaan ihan puhtaita pilvilinnoissa eläviä utopisteja jotka eivät edes ymmärrä mistä verorahat tulevat.

Mitä tulee tuohon toiseen asiaasi niin samahan on levinnyt omalle alalleni eli Mehiläinen on ostanut huomattavan määrän yksityisiä lastensuojelulaitoksia Familar-alayhtiön nimissä:

https://www.familar.fi/toimipaikat

Yksityiset laitokset ovat olleet pääosin ihan hyviä paikkoja kun ne ovat olleet ihan oikeasti yksityisiä mutta nyt kun niiden johtajana on sijoitussalkku niin ne ovat vain säilytys- ja rahankeruupaikkoja. Nykyinen ”humanistinen” hallituksemme ei ole tainnut edes mainita asiasta. Mutta sillähän onkin maailma pelastettavanaan eikä silloin ehdi katsella mitä omissa nurkissa tapahtuu. Tuskin se sitä kiinnostaakaan.

Nimetön kirjoitti...

Hoivafirmoista ja yksityistämisestä:
Sarjaan kuuluu temppu kuinka puolustusvoimien erikoissairaan- sekä ammattisotilaiden hoidot siirrettiin yksityisille firmoille ja samassa "uudistuksessa" lakkautettiin myös viimeinen keskussotilassairaala Tilkka...

Tilkka nykyään:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tilkka
https://www.pihlajalinna.fi/toimipisteet/pihlajalinna-laser-tilkka
https://www.coronaria.fi/toimipaikat/coronaria-hammasklinikka-tilkka-helsinki/

mies muutoksien takana oli lääkkenrmaj Pentti Kuronen (Tavajan virkaansa nimittämä)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Kuronen
https://puolustusvoimat.fi/documents/1948673/2015558/PV_sotlaaketiet_1_16_verkko.pdf/019d7e09-6153-488b-8b39-1b4826b89ec5
"Pentti Kurosen kotona perustettiin 2001 Suomen suurimpiin yksityisiin lääkäriasemiin kuuluva Suomen Terveystalo Oy, minkä hallituksen puheenjohtajana ja perustajajäsenenä hän toimi vuoteen 2007. Omistajuuksista näihin yrityksiin sensaatiolehdet sekä Suomen valtamediakin yrittivät löytää väärinkäytöksiä viranhoidon ja omistajuuksien välille. Kun mitään laitonta ei ollut tapahtunut ja kun toimiluvatkin olivat kunnossa, kuihtuivat aiheettomat väitteet nopeasti omaan mahdottomuuteensa. Eläkkeelle jäätyään Pentti Kuronen on ollut mukana poikansa Laurin kanssa useissa terveydenhuoltoalan palveluja suunnittelevissa ja myyvissä yrityksissä, joiden hallinnossa hän toimii edelleen aktiivisesti."

-Eihän siinä ole vilunkia kun se on tehty ihan avoimesti ja rahallinen hyöty kumuloituu vasta eläköidyttyä tahi perillisten kautta..!

Maassa jonka rakenteellinen korrutioaste oli vuonna 2011 EN/COE:n suorittaman tutkimuksen perusteella Valko-Venäjän tasoa.


-Tvälups-

Unknown kirjoitti...

Niin mitä eroa on gangstereilla ja poliitikoilla? Ja olisiko vanha totuus " follow the money " mitään. Tuosta niinistön " älä arvostele järjestelmää " puheesta tuli mieleen gallupit. Veikkaukseni on, että niinistön kannatus on seuraavaksi 98%. Miten se on mahdollista, niin luulen että pohjoiskoreastakin jo soitto tulee ja asiasta kysellään.

Hemuli kirjoitti...

Eikös tuo ole ihan puhtaasti kultuurista omimista? Ajatelkaapa tuo kuva Pirkka-Pekka saamelaisasussa....

Nimetön kirjoitti...

Ihmettelit, Ykä, RKP:n/ Ankdammet:n mokutusmyönteisyyttä. Ihme aihe toki. Itse tunnen joitakin rantahurreja, jotka ovat erinomaisen nuivia - en osaa sanoa, ovatko viiteryhmänsä vähemmistöä vai mitä.

Vertailukappaleen, hiukan eri olosuhteissa tosin, voisi ottaa Kataloniasta. Katalaanin puhujia on siellä vähemmän kuin espanjankielisiä - johtuu kai Francon ajasta, jolloin katalaaninimiäkään ei sallittu. Kuitenkin osavaltion hallinto on ollut paljolti katalaaninationalistien käsissä. Nämä lienevät aktiivisempia tekemään politiikkaa ja äänestämään. Taitavat myös muodostaa alueella jonkunlaisen varakkaamman ja oppineemman eliitin. Espanjankieliset tulevat Kataloniaan huonompiin duuneihin.

Katalonialaisten ikäpyramidi on sekin, kuten meilläkin, tyveltään huolestuttavan ohut. Oikeiden töiden tekijöitä on vaikea saada. Jostakin Kolumbiasta olisi nuorta porukkaa tulossa vaikka kuinka ja paljon, mutta voivoi - ne perhanat ovat umpiespanjankielisiä. Niinpä Katalonian hallitus haalii mieluummin Pohjois-Afrikan maureja ja berbereitä kuin kunnon katolisia americanoja.

Yhteys Ankkalammikon mielenmaisemaan on jotenkin näkyvissä: katalaanien kielipolitiikka on ennen kaikkea ei-espanjalaista; samoin suomenruotsalaisen kieli-identiteetin peruselementti on ei-suomenkielisyys, Uudellamaalla jopa ei-suomenmielisyys.

Rkp:sta lipeäminen näyttää olevan tosi vaikeaa. Onhan noita intelletkuja karannut vasemmistoon jo vuosikymmeniä, mutta tavallinen rantahurri näyttää ajattelevan, että SFP on Svenskfinlandin omat maakäräjät, jonka suulla koko vähemmistön pitää puhua yhtenä mie..eiku oletettuna.


terv. Achtung

Antimatsisti kirjoitti...

Tulin toissa syksynä vilkaisseeksi erästä alakoulun yhteiskuntaopin kirjaa. Siinä käsiteltiin sananvapautta yhden aukeaman verran. Ensimmäisellä sivulla kerrottiin tarina, jossa joukko koululaisia levitti luokkatoveristaan valheellista ja ikävää huhua. Sivulla oli myös kuva, jonka kuvateksti kuului seuraavasti: "Kenelläkään ei ole oikeutta levittää virheellistä tietoa tai loukkaavia mielipiteitään toisista ihmisistä." Toisella sivu taas oli varsinainen opetus aiheesta. Toistan sen nyt alla kokonaisuudessaan.

"Sananvapaus on kaikkien ihmisten perusoikeus. Sananvapauteen sisältyy oikeus omaan mielipiteeseen ja sen esittämiseen julkisesti. Myös tiedon etsiminen ja julkaiseminen ovat osa sananvapautta. Sananvapauden käyttö vaatii taitoa, sillä saman asian voi ilmaista monella eri tavalla. On tärkeää harjoitella asiallista tapaa ilmaista omia mielipiteitään.

Vaikka sananvapaus on kaikkien oikeus, se ei kuitenkaan anna oikeutta loukata tai vahingoittaa muita. Jokainen on vastuussa mielipiteistään tai kirjoituksistaan, jotka on esittänyt julkisesti. Kenelläkään ei ole oikeutta julkaista toista ihmistä loukkaavia mielipiteitä. Esimerkiksi virheellisten tietojen levittäminen toisesta ei ole sananvapautta.

Suomessa sanavapautta rajoittaa laki, joka kieltää syrjimisen, kunnian loukkaamisen ja väkivaltaan yllyttämisen."

Näin siis sananvapaudesta opetetaan kouluissa...

Nimetön kirjoitti...

Loukkaaminen kielletty? Periaatteessa voin siis sanoa loukkaantuneeni mistä tahansa, jolloin mistä tahansa eli kaikesta puhuminen ja kirjoittaminen on kiellettyä. Vai onko Höplällä olemassa joku loukkaantumisen ylipapisto, joka määrittelee, mistä on lupa loukkaantua?

Juha Kivela kirjoitti...

Ykä, taidat tosiaan olla oikeassa siinä, että puhtaita utopistejakin tuohon porukkaan sisältyy. Useille taitaa tuo verovarojen lähde ja se, miten ne on oikeasti työllä valtion pohjattomaan kirstuun hankittu, olla täysin käsityskyvyn ulkopuolella. Senhän näkee siitäkin, että nykyinenkin hallitus lähettelee miljardeja tuosta vain pitkin maailmaa, vaikka kohteita olisi ihan kotimaassakin, kuten:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/12/26/tourettea-sairastava-mikko-joutuu-jatkuvasti-juoppoputkaan-vaikka-han-on-raitis

Suomessakin olisi paljon kuntoon laittamista (parannettavaa), mutta arvopohja on päättänyt, että muu maailma ensin, sitten - ehkä - kantasuomalaiset.. tai oikeastaan, ei edes silloinkaan.. jääkööt oman onnensa nojaan, sillä asiahan on tosiaan jonkun muun ongelma.

Viranomaiset sitten pallottelevat asioita, eikä kukaan ota vastuuta.

Noista yksityisistä laitoksista olet tosiaan oikeassa siinä, että siellä on ollut - ja varmaan on edelleenkin - myös todella hyviä yksityisiä laitoksia, mutta nyt Familar on melko puhtaasti rahastamassa tuotakin sektoria, jossa sijoitussalkun tuotto merkitsee - ei asiakas. Ja toisaalta sijoitussalkku lihoo, koska hyvävelisisarverkostot junailevat noille yksityisille sijoitussalkku toimijoille verovaroja valtion ja kuntien kirstuista..

Suomessa olisi aidosti ja oikeasti paljon parannettavaa, mutta näyttää, ettei sellaista tule tapahtumaan. Arvopohja näyttäisi nimittäin valinneen myös, että tehostetun hoidon laitospaikkoja vähennetään vanhuksilta, vaikka yksityiselle vanhustenhoidolle rakennetaan jatkuvasti uutta kapasiteettia ARA-rahoituksella (jälleen siis veronmaksajan kustantamana)..

Tätä ei todellakaan pysty ymmärtämään, että miksi Suomi on annettu rikollisille liivijengeille ryöstettäväksi valtiollisella tasolla.. ja tähän pätee muuten aivan sama asia, jossa persuja haukutaan ja heidän väitetään edustavan äärioikeistoa. Samalla innolla valtio pelottelee erinäisillä rikollisilla liivijengeillä ja niiden tekemällä rikollisuudella (jonka olemassa oloa en kiellä), mutta sama pelottelumekanismi toimii tässäkin. Pelotellaan sellaisella, jota itse edustetaan!

Aikamoinen tämä Suomen maamme nykyään.

Nimetön kirjoitti...

Kovasti nuo vihervassarit yrittävät olla ns, sananvapauden ja demokratian puolesta, mutta ei ihan vieläkään onnistus.

FB-sivulta säännöt (joissa muuten on kielletty ihan kaikki, no ehkä saa sanoa silakka on kala) seuraava:

"Silakkaliikkeen vastaiselle toiminnalle tai äärioikeistolaiselle toiminnalle näkyvyyttä tuovat kirjoitukset".

https://www.facebook.com/notes/silakkaliike/s%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6t-silakoinnille-silakkaliikkeen-facebook-ryhm%C3%A4ss%C3%A4/606561516773629/

Mutta koska ylläpito koostuu äärivassareista, eihän heitä laiteta kieltolistalle. :)

Alunperin Johannes Koski 23.12.2019 huuteli FB:ssä, että perustetaan sellainen liike, jonka päätehtävä on vastustaa persuja. On kuvakaappaus tästäkin tallessa ja löytyyhän nuo netin arkistoista, useimmiten.

Tätä ovat suunnitelleet pitkään, ei ole mikään hetken ajatus. Koski oli mm.unelmakonserttia suunnittelemassa ja silloinkin odottivat jotain persujuttua (Olli Immonen), joka muka panisi asian nopeasti alulle ja ikäänkuin äkkiä porukka yhdessä päättäisi.

Yksi ylläpitäjistä ns. ruskea tyttö kertoi Twitterissä pyyhkivänsä perseensä Trumpin naamaan, vessapaperi. Miten nämä voivat olla näin tyhmiä ja luulisi Koskenkin jo olevan niin vanha ja vähän töitä tehnyt (tai onko?) ja netissä pyörineenä tietävän, että minkä nettiin laitat, se nettiin jää. Mutta hyvä niin, aika nopeasti nuo asiat selvisivät, kun vähän nettiä kaiveli. :)

Mä luulin äkkiseltään muuten kepulaiseksi touhuksi, kun oli samanlainen kala ja samanvärinenkin kuin Väyrysen Kansalaispuolueen (se eka perustamansa ja eka logo) kala kaapattu.

Jokainen tuttuni on hiffannut, mikä liike tässä taustalla ja veikkaamme, että alle 20000 jää tykkääjätytöt ja -pjat, kuten noiden liikkeet yleensä.



Nimetön kirjoitti...

"Kun ilmaisee itseään tavalla, joka loukkaa jotakuta toista (lue: ketä tahansa toista ja varsinkin kenen tahansa toiseutta), raja on ylitetty." Ja tällä irvokkaalla blogikuvallahan Ykä ylitti rajan että rapsahti. Siinähän seisoo musta nainen/transu pidelleen sylissään khat-lyhdettä! Ykälle lieventäväksi asianhaaraksi katsottakoon että itsepä tuo henkilö aloitti, mitäs ylitti Suomen rajan.

Ihan on sama kiva vanha kaiku askelten, neukkulassa ja satelliiteissa lause tosin oli muodossa "älkää arvostelko vallitsevaa järjestelmää - tai..." Onhan tuo toki voimassa nykyäänkin yli sadassa maassa, jotka kaikki ovat kuitenkin allekirjoittaneet YKn hurskaat lauselmat ja sopparit. Ajatellen - sinänsä ihan järkevästi - että pakkoks näitä hölmöyksiä on noudattaa kun mitään kontrollia tai sanktioita ei ole.

Tietenkin RKPn su-rut kannattavat maahanmuuttoa, mutta missään tapauksessa eivät pienintäkään Suomen sisäistä taakanjakoa. He jaksavat patsastella sillä, miten paljon Närpiöön on otettu maahanmuuttajia ja suomalaiset joutuisivat elämään ikuisesti ilman tomaatteja mikäli näitä ahkeria ja näppäräsormisia mamuja ei olisi (vrt. pk-seudun liikenne). Jostain syystä vähemmälle mainostamiselle on jäänyt se, että ei siellä afrikkalaisia tai lähi-itäläisiä ole. Toki tuohon viittaakin poissulkeva sana "ahkera". Sana "näppäräsorminen" puolestaan viittaa tähän liikkuvaan väestöön, jolle Helsinki on juuri jakanut yli puoli miljoonaa (jos joku ei satu tietämään, liikkuva väestö on nykyisin ainoa korrekti ja kunnioittava ilmaisu Romanian ja Bulgarian romaneista). Mitenkäs, eikös viime vuoden lopulla ollut aikamoista kädenvääntöä annetaanko Hurstille se 50.000 vai ei? Kannattaa lukea usarista Aleksi Niskasen blogi 7.1. ja varsinkin avata se linkki josta selviää valtuuston istunnossa pääte tyt avustuskohteet varsinkin mamujen osalta. Jäätävää faktaa. Kun joku heiveröviiksinen 21-vuotias lätkänpelaaja julkaisee muistelmansa, hesari uhraa sille kokosivun kulttuuriosiossaan mutta talousosiossa on ihan turha uutisoida kaupunkilaisia heidän verorahojensa käytöstä. "Hyvään käyttöön menevät"-vakuuttelu saa luvan riittää, ei rahvas rahasta ymmärrä. Aina kuitenkin enemmän kuin päättäjät, rahvas kun joutuu pärjäämään omilla rahoillaan. Ja jos ei pärjää, niin sitä vartenhan me päättäjät tässä tätä hyvinvointivaltiota ylläpidämme - ja vain me.

Iltalehden blogeja oli antoisaa lukea, koska siellä oli monta hyvää kirjoittajaa ja kommentointi oli kunnon keskustelua eikä ala-arvoista huutelua. Eihän tällaista vapaata ja nimimerkillistä keskustelua voi hyväksyä, joten yhdistettiin usarin puheenvuoroon. ILn blogisteista Kalle Isokallio erehtyi kirjoittamaan otsakkeella "Minkä sortin sosialisti olet Sanna Marin?" ja se oli päätoimittaja Huuskolle liikaa. 52 kommentista oli 37 poistettu (yleensä ei yhtäkään). Nyt sitten nuo asialliset kirjoittajat etsivät uutta kotia, mutta perin vaikeaa tuntuu olevan löytää.

Kuten Idi Amin niin laittamattomasti sanoi: There is a freedom of speech, but I cannot guarantee your freedom after the speech. Että ihan ollaan jo päästy Ugandan tasolle. Kohta voimme ruveta maksamaan kehitysapua itsellemme.
tira+

Nimetön kirjoitti...

Mitä ihmettä sananvapaus muka voisi tarkoittaa muuta kuin oikeutta loukata muita? Liberaalit eivät ymmärrä vapaudesta tai sitä ylläpitävistä mekanismeista yhtään mitään. Kehtaavatkin kutsua itseään vielä liberaaleiksi. Taitaa Li Anderson ja muut tyttelitkin olla pelkästään hölmöjä (joskus ajattelin heidän olevan pahantahtoisia.) Vihapuhelakeja...Li ei kerta kaikkiaan voi olla niin hölmö, että kuvittelisi valjastavansa ne voimat jotka moisten lakien valtaan tullessa pääsevät valloilleen. Kyllä siinä on toiset tahot sanelemassa miten mennään kuin Li, Mari, Katri ja kumppanit.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Kun yhdelle kumartaa niin toiselle pyllistää. Tuomas Kyrö loi termin "Niin minä mieleni pahoitin" tuskin kuitenkaan aavistaen miten se tietyllä tavalla kuvaa kansakunnan tilaa ja menttaliteettia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Unknownille, Hemulille, Achtungille, Antimatsistille, Ano1:lle, Juha Kivelälle, Ano2:lle, tira+:lle, Ano3:lle ja Patelle Pankavaarasta & kiitos kommenteistanne.

Tvälups: Kiitos hyvästä lisäyksestä. Tuon Terveystalon tausta oli minulle uusi. Vaan Suomessahan ei tosiaan tarvitse ryhtyä gangsteriksi kun rahaa voi tienata järjestelmän puitteissa.

Unknown: Saatat veikata gallupin oikein. Niinistö on valtamedian toimesta brändätty kieltämättä esimerkillisesti. Maan isä. Siitäkin huolimata että kannattaa maan itsenäisyyden viimeisistäkin rippeistä luopumista.

Hemuli: Joo, mutta kun suomalainen vaatekappale siirretään etnisesti edistyksellisen orvaskeden päälle niin sehän ei ole kulttuurista omimista. Se toimii, tiätsä, vaan niinqu toisinpäin.

Achtung: Jaa-a, tuossa saattaa olla perää. Sillä erolla tietysti että katalonialaiset haluaisivat itsenäisyyttä ja rantaruotsalaiset eivät. Mutta ihailtavan uskollisesti ruotsinkielinen väestönosa sitä RKP:tään äänestää.

Antimatsisti: Näinhän se menee ja käytännön toteutus on sitten suoraan Orwellin Eläinten Vallankumouksesta. Toisille sallitaan. Toisille ei.

Ano1: Luulenpa, että se ylipapisto on olemassa laajemminkin.

Juha: Joo. Tuon kommenttisi voi tiivistää niin että jossain vaiheessa valtaeliitille tavallinen suomalainen lakkasi olemasta. Muuna kuin maksajana.

Ano2: Näin tämä on ja tuo oli hyvä muistutus tuo unelmakonsertti. Yllättävän äkkiä se pistettiin pystyyn.

tira+: Vaan eihän kulttuurista apprjotakin tapahdu jos sen tekee etnisesti edistyksellinen henkilö. Sehän toimii aina vain toisinpäin. Ja joo, Suomen ongelma on siinä että se noudattaa kaikkia sopimuksia ja vielä niitäkin joita ei ole olemassa kuin tiedostavien yksilöitten omissa pääkopissa.

Suomenruotsalaisethan suhtautuivat silloin sodan aikana äärimmäisen nuivasti karjalaisiin evakoihin eikä niitä taidettu ruotsinkielisiin kuntiin sijoittaa ollenkaan. Ja muistelen että Hurstille ei Helsinki antanut mitään. Metallica-yhtye taas lahjoitti 20.000 euroa.

Saas nähdä kuinka kauan Kalle Isokallio jatkaa Uudessa Suomessa. Pauli Vahterahan on kehittämässä itselleen uutta alustaa.

Ano3: Nykyiset liberaalithan ovat liberaaleja vain omiaan kohtaan. Väärien mielipiteitten kohdalla se liberaalisuus loppuu äkkiä. Ja minä kyllä veikkaan että tämä huulipunahallitus on sokeassa utopiassaan kyllä yksinkertaisesti hölmö.

Pate: Joo. En ole itse asiassa koskaan lukenut ensimmäistäkään Kyrön kirjaa mutta suosiosta päätellen hän lienee tavoittanut jotain olennaista.

Nimetön kirjoitti...

Kumpikohan oli ensin Höblä vai höpläytettävä? Vai liittyvätkö toisiinsa?
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Huru-ukko. Taitaa olla niin että niitä höpläytettäviä on ollut maailman sivu. Höblä tuli sitten myöhemmin.

Qroquius Kad kirjoitti...

Sananvapaus tarkoittaa todellakin oikeutta sanoa julkisesti kenestä ja mistä tahansa mitä tahansa sitä ennalta estämättä.
Sananvapauden vastakohta on sensuuri, jossa julkaisuja valvova viranomainen päättää mitä saa sanoa ja mitä ei; kielletyt kohdat sensuroidaan.

Sensuuria voi oikeusvaltiossa esiintyä vain poikkeusoloissa; sen esiintyminen rauhan aikana on merkki oikeusvaltioperiaatteen rikkomisesta poliisivaltion suuntaan.

Sananvapaudella ei ole eikä voi olla muita rajoja, kuin kansakuntaa ja valtakuntaa vakavasti vahingoittavien, salaisiksi määrättyjen tietojen tahallinen julkaiseminen.
Mikäli sananvapauttaan käyttää vaikkapa vaatimalla jonkin ihmisryhmän tuhoamista, hänen on odotettava joutuvansa vastaamaan virallisen syyttäjän ajamaan syytteeseen kansanmurhaan kiihottamisesta.

Jos taas käyttää sitä jonkun henkilön loukkaamiseen, on hänen odotettava joutuvansa vastaamaan loukatun nostamaan kunnianloukkaussyytteeseen. Hän pääsee helpolla:
aiemmin herrasmiehen kunnian loukkaamisesta joutui vastaamaan hengellään kaksintaistelussa.

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_duels

Mutta kaikissa tapauksissa:

sananvapaus tarkoittaa todellakin oikeutta sanoa mitä tahansa kenestä ja mistä tahansa. Jos niin tehdessään rikkoo lakia, sitä varten on syyttäjä- ja oikeuslaitos.
Mutta sananvapauden rajoittaminen on vain ja ainoastaan sensuuria. Sananvapaus on silloin siirretty sivuun.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Juuri näin. Ja lisäisin vielä sen että sananvapauteen kuuluu ehdottomasti se, että kansalaisella tulee olla oikeus arvostella hänen verorahoillaan toimivia viranomaisia ja poliitikkoja heidän julkisesta toiminnastaan. Jos tämä oikeus viedään pois – niin kuin kova hinku tuntuu olevan – ollaan ylitetty totalitarismin raja.