KYLÄKAUPPA AJAN VIRRASSA

Elettiin lokakuun loppupuolta Häkälässä, yhdessä monista Suomen pienistä lakkautetuista ja suurempaan kuntaan liitetyistä kylistä. Pikkuhiljaa ajan myötä hiipuvan Häkälän keskustan ohi oltiin rakennettu suora ohitustie jo joskus Koiviston ajan alkuvuosina mutta vanha mutkitteleva päätie oli vieläkin olemassa ja nykyisin sen risteyksessä luki Häkälän kylän museotie. Tuota tietä ajeli eteenpäin eräs punainen Nissanin pick-up joka tielevikkeen kohdalla jarrutti, kääntyi ja pysähtyi.

Nissanista nousi ulos jaloittelemaan kaksi romuluisen näköistä viisikymppistä miestä jotka hieman venyteltyään kävelivät levikkeen reunalle ja alkoivat aukoa housunnappejaan. Näytti olevan ns. pilssivesien poistamisen aika. Miehet olivat alueella vanhoja tuttuja, tarkemmin sanottuina Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis  jotka metsämaille mennessään ajoivat aina mieluummin tätä museotietä mukavien maisemiensa vuoksi. Ykä, joka piti kourassaan valtakunnan menetettyä tulevaisuutta tuumaili lörötellessään:

- Näitten levikkeitten kanssa on muuten se kumma juttu että silloin kun sellaista tartteis niin saa rauhassa suhata viiskymmentä kilometriä ennen kuin semmoinen sitten lopulta ilmestyy. Jos taas ei oo tarvetta niin levikkeitähän on kahden kilometrin välein.

Lötjönen joka varisteli puolestaan kuivaksi takavuosien unohtunutta legendaa tuumaili kompaten:

- Joo, tuo pitää kyllä paikkansa. Ja sitten jos ajat oikein kupla ottassa ja pysähdyt jollekin linja-autopysäkille niin kesken kusemisen siihen tulee aivan varmasti bussi. Vaikka olisit jossain Sallan ja Savukosken puolessa välissä jossa kulkee linja-auto vain kerran toisella viikolla torstaina.

Pakollisen tyhjennyksen jälkeen miehet panivat palamaan Voimasavuke Bostonit ja katselivat levikkeen ympäristöä kävellen samalla hissukseen. Tällä levikkeellä ei aikaisemmin oltu pysähdyttykään.

- On muuten merkillepantavaa että tää on harvinaisen siisti parkkipaikka. Yleensähän ne ovat jonkun sortin kaatopaikkoja joista löytyy roinaa aina pesukoneen raatoja myöten.

- Tosi on joo… liekö kyläyhdistys siivoillut täällä talkoilla… täällä on muuten vanha kivijalka.

Miehet katselivat vanhaa kivijalkaa joka hädintuskin erottui ruohon seasta.

- Minä vähän luulen, että tässä on joskus saattanut olla kauppa. Jotenkin paikan ratekinen lokaatio viittaa siihen.

- Joo, siihen minäkin kallistun. Mutta täällä on tehty viimeiset kaupat kyllä jo kauan aikaa sitten…

Toverusten takaa kuului hirnahdus ja he kääntyivät ihmetellen ympäri. Hiljaa oli hevonen tullut kun ei kopinaa kuulunut. Mutta he huomasivatkin että uskollinen Nissan oli muuttunut yhdistelmäksi suomenhevonen ja kärryt. Samalla he huomasivat että heidän omat vermeensä olivat muuttuneet sarkahousuiksi ja jätkänpusakaksi. Levike oli muuttunut pihaksi ja vielä äsken kivijalkana ollut kyläkauppa olikin täydessä toiminnassa.

Kaupan pihalla oli paljon ihmisiä, erityisesti reppu selässä olevia miehiä. Osalla oli suojeluskuntapuku päällään ja Pystykorvakivääri hihnasta olalla. Kun otti huomioon että elettiin lokakuuta niin näytti siltä että se lokakuu sattui nyt vuodelle 1939 ja YH oli täydessä käynnissä. Lötjönen tuumaili asian tilasta:

- Mahtaakohan se Kalevi Keihänen-vainaa olla se, joka  järkkää meille näitä ajan keihäsmatkoja?

Ykä vastasi kaivellessaan samalla lompakkoa jätkänpusakkansa rintataskusta:

- Juu, ”nää on suuret suomalaiset aikamatkat”… mutta näyttää siltä että myös lompuuki on ottanut päivityksen YH:n aikaan ja valuutta on ihan kunnon markkoja eikä niitä Brysselin oravannahkoja. Ja sehän tietää sitä että pakkohan meidänkin on käydä kaupassa pistäytymässä.

Tilanteesta johtuen kaupassa oli paljon muutakin väkeä joten vuoroaan odottavat toverukset saivat aikaa hieman tarkkailla mahdollisia ostoksia. Pienen kaupan hyllyistä kun näki varsin hyvin kaiken mitä oli tarjolla. Erityisesti huomio miehillä kiinnittyi eräällä hyllyllä oleviin säilyketölkkeihin. Ensin mieleen iski ahneus mutta järki seurasi perässä ja muistutti että näille muille ihmisille niillä tölkeillä tulisi pian olemaan vielä tähdellisempää käyttöä. Olihan edessä sota ja puute. Näin ollen miehet päätyivät ostamaan kumpikin yhden säilyketölkin ja kaksi askia Työmies-tupakkaa. Lisäksi otettiin kupilliset kahvia – kahvi menisi kortille vasta muutamia päiviä myöhemmin – ja vesirinkelit. Miehet istahtivat kaupan nurkkaan jossa oli pari pientä pöytää. Ykä totesi kahvia maisteltuaan:

- Pienissä kuvioissa ja pienissä määrissä tehtyä ja niinpoispäin joten on pakko siteerata sitä Twin Peaksin agent Cooperia että best damn cup of coffee in my life.

Lötjönen hörppi kahvia, natusteli rinkeliä ja komppasi:

- Jawohl, mein Kameraden. Ja tästä rinkelistä voi todeta kanssa että vaikka eihän tässä loppulaskussa ole kuin vettä, jauhoja ja vähän suolaa niin nykyisten – tai no, tässä tapauksessa kaukaisen tulevaisuuden – bulkkiketjujen vastaavassa tavarassa joku vaan kerta kaikkiaan puuttuu. Tässä se on. Se joku kadotettu maku. Se olennainen.

Ykä kaiveli samalla rintataskuaan aivan kuin olisi hoksannut jotakin:

- Totta tuo mitä rinkelistä haastat. Vaan katoppas sinäkin taskusi… joo… täällä on palvelukseenastumiskäsky näköjään mullekin. KTR 9. Eli Suomussalmelle lähtö näyttäis olevan edessä. Aikamatkat pitää huolen että kaikki rekvisiitta on kohdallaan.

Lötjönen kaiveli oman paperinsa, huomasi osastokseen ErP 15 ja suuntana yhtä lailla Suomussalmi. Paska nakki. Toivottavasti Keihäsen Aikamatkat pistävät pelin ajoissa poikki sillä miehillä oli tarkoitus lähteä muutamaksi päiväksi metsälle eikä muutamaksi kuukaudeksi sotimaan. Noilla muilla kaupassa olevilla ihmisillä oli vielä epävarmuuden aika edessä eivätkä he tienneet tulevasta. Tunnelma oli hiljainen, suorastaan harras mutta selvästi päättäväinen. Jos se sieltä kerran tulee niin hanttiin pannaan ihan perkeleesti. Ja hanttiinhan he sitten panivatkin. Toveruksia hieman harmitti ettei voinut osoittaa kiitollisuutta mutta koska sen aihetta ei ollut vielä tapahtunut niin se olisi vain saanut nuo ihmiset pitämään heitä hulluina.

Kahvit oli juotu ja rinkelit syöty. Kiitettyään Ykä ja Lötjönen siirtyivät pihalle katsomaan joko polle olisi muuttunut Nissaniksi mutta siinähän se vielä kauroja rouskutteli. Kaupan nurkalla seisoi eräs yksinäinen mies joka selvästi odotti kuljetusta sinne jonnekin. Hänellä oli myös tyypilliset jätkänvetimet yllään ja ilme kertoi jotain  sellaista minkä aikamatkailevat kaveritkin osasivat lukea. Oltiinhan sitä oltu persaukisia joskus itsekin ja tiedettiin tunne paremmin kuin hyvin. He katsoivat toisiinsa, nyökkäsivät ja kävelivät miehen luo.

- Terve. Meillä ei ole tapana tunkea kärsäämme vieraitten miesten asioihin mutta ajateltiin kysyä että tartteisitko vähän apua tuolta kaupan puolelta? Meillä kun on ollut just tilipäivä niin voitas vähän pistouvata.

Mies mietti hetken, katseli kahta vierasta miestä ja tuumasi sitten:

- Niin no… persaukinenhan minä olen… annoin ne vähät rahani vaimolle mitä mulla oli… hän kun odottaa meidän esikoista… pitäis syntyä maaliskuussa… nää on nää souvarin hommat vähän semmosia aina välillä… jos kerran pystyisitte… en minä paljoa tartteis…

Kolmikko siirtyi kaupalle ja miehen reppuun ostettiin kaksi ruisleipää, puoli kiloa voita, kolme tölkkiä lihasäilykettä ja neljä askia Työmiestä.

Pihalla mies kiitti vielä ja sanoi:

- Niin enhän minä ole edes nimeäni sanonut. Minä olen Valtteri. Valtteri Äysteinen.

- Perskeleen Ykä.

- Lötjösen Eelis.

- Minä varmasti korvaan nämä vielä kerran. Jos vaan mahdollisuus on.

Ykä ja Lötjönen totesivat että ei huolta tommosesta. Niitä on ehkä tärkeämpiäkin asioita tulossa mietittäväksi. Tää ei ollut laina vaan vähän veljesapua. Valtteri puristi ensin Ykän ja sitten Lötjösen kättä ja silloin maisema muuttui sumuisaksi ja aika alkoi kulkea nopeasti eteenpäin. He näkivät kuinka vihollisen palopommi osui joskus seuraavan vuoden helmikuussa kauppaan ja poltti sen poroksi. He näkivät myös kuinka välirauhan aikana kauppa rakennettiin sitkeästi uudelleen. Ja sitten he näkivät sen toisen vihollisen jota kauppa ei enää kestänyt eli maaltapaon. Kauppa tyhjeni, ränsistyi ja lopulta joku purkuporukka kävi hakemassa sen hirret jonnekin muualle. Lopulta he näkivät vain kivijalan jota kaksi kovasti heidän itsensä näköistä miestä katseli.

Sumu katosi. Nissan oli palannut paikalleen mutta sen keulan edessä oli vielä jonkun verran kauroja. Ykä sanoi Lötjöselle:

- Eelis hei… kato kättäsi…

Lötjönen huomasi että hänen kädessään oli vanha lompakko. Hän avasi sen. Sisällä oli valokuva Valtteri Äysteisestä. Näytti olevan jostain rintamalta. Miehellä oli kädessään viholliselta otettu puoliautomaattikivääri. Ja sitten lompakossa oli jostain lehdestä leikattu kuolinilmoitus:

Toverukset katsoivat toisiaan mutta eivät ehtineet puhua sillä levikkeelle ajoi kuorma-auto jonka kyljessä luki Kuljetus Äysteinen Oy. Auto pysähtyi ja siitä astui ulos heitä puolta nuorempi mies jolla oli kädessään muovikassi. Nuori mies käveli suoraan heidän luokseen ja kysyi hieman arastellen:

- Tota päivää… minä olen Äysteisen Mikko… vaan mahdatteko te olla semmoset miehet kuin Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis?

- No ollaanhan me.

- Silloin… tota noin… te pidätte minua varmaankin hulluna mutta nää vissiin kuuluu teille…

Mikko ojensi kassin Ykälle. Sisällä oli kaksi paikallisen leipomon ruisleipää, voipaketti, kolme tölkkiä Lihajalostamo Häkälän Nälkä Oy:n lihasäilykettä sekä neljä askia Voimasavuke Bostonia.

- Jaa… tavallaan saattaa kuuluakin. Mutta kuinkas sinä nämä arvasit hankkia? Ja tulla tänne juuri nyt?

- Minä olen nähnyt viimeiset pari viikkoa unta. Siinä minun isoisoisäni Valtteri – josta olen nähnyt vaan valokuvan, hän kun kaatui talvisodassa ihan siinä lopussa, pari päivää sen jälkeen kun isoisäni syntyi – puhuu minulle ja sanoo aina että minun pitää tulla tälle levikkeelle just tiettynä päivänä just tiettyyn kellonaikaan ja tavata just tietyt miehet ja antaa heille tuon kassin sisältö. Hänellä oli kuulemma velka kuittaamatta. Työmiestupakkia hän pyysi teille tuomaan mutta eihän sitä enää olla aikoihin tehty. Ajattelin että tuo Voimasavuke Boston olis kaikkein lähimpänä.

Lötjönen katseli kassin sisältöä hymyillen ja totesi:

- Ei me sitä velaksi kyllä meinattu. Mutta tää lompakko sitten puolestaan kuuluu varmaankin sinulle.

Lötjönen ojensi lompakon Mikolle joka katseli sen sisältöä ihmetellen.

- Mistä ihmeestä te tämän olette saaneet? Ja kuinka se just nyt oli mukananne?

- Oikeastaan vaan ehkä yks Keihäsen Kalevi voisi selittää. Jos hänkään. Mutta mitenkäs, oletkos tupakkimiehiä?

- Joo, olenhan minä.

- Eiköhän sitten panna palamaan just ostetut Työmies-tupakit? Ja minä tiedän että sen valmistus lopetettiin jotain 30 vuotta sitten joten mitäs jos käpryteltäis ne vaan eikä mietitä sitä ensimmäisenä mieleen tulevaa kysymystä ollenkaan?

Tupakkimiehen lisäksi Mikko näytti olevan järkimiehiä eikä kysellyt vaan pani palamaan. Kun väkevät pöllisavukkeet oltiin vedelty Mikko kysäisi vielä:

- Jotenkin minusta tuntuu että me emme enää tapaa.

- Saattaa olla. Eihän sitä koskaan tiedä. Joka tapauksessa lienee viisainta ajatella tämä vaan eräänä ohimenevänä hetkenä omassa elämässä ja ehkä pienenä muistona ja muistutuksena menneiltä sukupolvilta. Sillä meillehän se velka jäi.

Seuraavana aamuna, hieman Otahänestäselvänvaaran länsipuolella olevan hakkuuaukon reunalla Ykä ja Lötjönen istuivat tulilla. Aseet nojasivat männynrunkoa vasten ja tulilla kiehui pakillinen saikkavettä. Yleensä miehillä oli repussa termospullo jossa oli saikkaa tai lihalientä mutta nyt oli kyseessä poikkeustapaus. Ne normaalit makkaratkin oltiin jätetty mökille. Sillä nyt oli tarjolla erikoiseväät. Ykä veisteli puukolla Äysteisen Mikon tuomaa ruisleipää pariksi siivuksi ja Lötjönen aukoi Häkälän kyläkaupasta edellisenä päivänä – tosin vuonna 1939 – ostettua lihasäilykettä. Hän kaiveli siitä paksut satsit leivälleen ja ojensi purkin Ykälle joka samalla kaateli saikkaa mukeihin. Lötjönen natusteli annostaan hetken aikaa ja totesi sitten:

- Sanovat että piru piilee yksityiskohdissa. Mutta niin se aika ajoin piilee taivaskin. Yksi niistä yksityiskohdista mulla on juuri nyt kourassani.

Ykä jäysti evästään ja vastasi puolestaan:

- Joo. Kyllä tässä leivän päällä on kieltämättä palanen taivasta. Vaan turhaan se Äysteisen Valtteri ajatteli velkaa jääneensä. Jos hänellä on jonnekin velkaa ollut niin eiköhän tuo tullut sovitettua lopullisesti kahdestoista maaliskuuta vuonna 1940.

- Jep. Jos jollain on velkaa menneelle niin meidän sukupolvella. Ja meillä on velkaa tulevillekin sukupolville joka joutuu aikanaan maksamaan ja kärsimään sen kaiken paskan mitä viimeisenä parinakymmenenä vuotena on saatu hässittyä vituralleen ja vielä ihan tieten tahtoen. Nämä kuluvat vuodet ovat olleet kulminaatiopiste jolloin tuhottiin sekä meitä varten rakennettu tulevaisuus että meitä seuraavien koko elämä.

- Tosi on. Eiköhän panna pöllit palamaan niin menneitten kuin tulevien sukupolvien kunniaksi? Ja jätetään oma sukupolvemme tylysti väliin.

Toverukset laittoivat Työmies-tupakat holkkeihin ja sytyttivät ne nuotiosta otetulla kytevällä puulla. Sytkäri olisi ollut näitten kanssa jotenkin tyylitön. Sitten he vain istuivat nuotiolla katsellen jonnekin sekä kaukaisiin että tuleviin aikoihin. Miettien sitä, että millähän katseella noitten aikojen ihmiset katsoivat tätä hetkeä joka oli toisille tulevaisuus ja toisille menneisyys. Ymmärtäen, että se katse ei taitaisi olla kovin lämmin.

VALTAMEDIAN PRAVDAMPI VEISU

Tämä suomalainen valtamediamme se on kovasti mieltynyt näihin yhteisiin julkilausumiin joista voitaisiin käyttää yleisnimitystä ”Pravda tuomitsee”. Tällä kertaa pravdamedian päätoimittajat ovat avautuneet siitä että lukijat häiritsevät ja vainoavat toimittajia ja sehän on saatava loppumaan vaikka sitten lainsäädännöllisin keinoin, ts. saatava aikaan itäblokin tyyppinen sensuuri.

Kyseisessä julkilausumassa todetaan että ”journalisteihin ja muihin avoimesti omalla nimellään toimiviin ihmisiin kohdistuu johdonmukaista painostusta ja suoranaista uhkailua”. Mielenkiintoista sinänsä on että näistä uhkailuista on kovasti puhuttu mutta varsinaisesti niitä ei olla tuotu esille. Olisiko tämä ns. uhkailu sittenkin sitä että toimittajien hyvin yksisuuntaisen politisoidut mielipiteet eivät miellytä ja niitä vastaan on sitten – ja piru vie vielä faktoihin perustuen – kommentoitu ankarasti. Kun sitten omat faktapaukut eivät toimittelijalla riitä niin sitten vaaditaan arvostelun kieltämistä kokonaan.

Ja arvostelua tarvitaan. Se on välttämätöntä ja oikeastaan velvollisuus. Sillä pravdamediamme edustaa sataprosenttisesti sitä linjaa että haittamaahanmuutto on välttämättömyys ja kaiken arvostelun yläpuolella oleva itsestäänselvyys. Samalla pravdamedia pyrkii kaikin keinoin ingnoroimaan ja salaamaan haittamaahanmuuton suomalaisille aiheuttamat järkyttävät kustannukset ja haittamaahanmuuttajien suomalaisiin kohdistamat murhat, tapot, ryöstöt, raiskaukset ja pahoinpitelyt. Viimeisin muistutus pravdamedian ylistämästä haittamaahanmuutosta ja sen seurauksista suomalaisille oli eräs typerästi hymyilevä mies Turun käräjillä.

Voidaan aivan perustellusti sanoa että suomalainen pravdamedia suosii ja tukee haittamaahanmuuttajien suomalaisiin kohdistama rikollisuutta ja sitä kautta se on suomalaisille haitallinen ja vaarallinen. Siksi se ei ole, eikä saa koskaan olla arvostelun yläpuolella niin kuin se nyt vaatii.

Tulee muistaa myös että kyseinen pravdamedia pitää oikeutenaan nimittää kaikkia ihmisiä jotka eivät yhdy sen utopistiseen epistolaan natseiksi tai ääri-, laita-, syrjä- ja vinkkelioikeistolaisiksi mitkä termit ovat merkitykseltään sen itsensä betonoimassa arvomaailmassa jossain pedofiilin ja päätäin välissä. Nyt kun sitä itseään arvostellaan se pistää alaleuan väpätättämään ja tilannetta voi verrata siihen, että koulukiusaaja menee itkemään opettajalle että kiusattu panee hanttiin.

Pravdamedia totesi tuoreeltaan Unkarin vaaleista että jos ihmiset äänestävät demokraattisissa vaaleissa demokraattisesti mutta punavihreän utopian vastaisesti se on itsessään uhka demokratialle. Nyt se haluaa betonoida tuon ajattelunsa lakiin:

”Vetoamme kansanedustajiin ja virkamiehiin, jotka työkseen ajantasaistavat lainsäädäntöä vastaamaan uudenlaisiin ongelmiin.”

Tuolla ajantasaistamisella Suomi sitten virallisestikin saavuttaisi yhtä suuren sananvapauden kuin oli aikanaan Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitossa. Sinänsä se tilanne suomalaisille sabluunatoimittajille sopisi varmaankin hyvin.

Julkilausumassa puhutaan vainoamisesta ja uhkaamisesta. Minä itsehän olen sellaisessa työssä että väkivallan uhka on todellinen ja jokapäiväinen. Mutta suotta minä siitä valitan sillä hyvänä hallintoalamaisena tiedän, että kaikkein suojeltavin kohde tässä maassa on ja tulee jatkossakin olla suvaitsevais-tiedostavan toimittajan ego. Se kun on herkkä, hauras ja särkyy niin kovin helposti. Eihän siihen tarvita kuin faktoja.

Asiaa on käsitellyt ansiokkaasti myös Vasarahammer.

UNKARI, RIKKA JA MALKA

Unkarissa pidettiin tuoreeltaan parlamenttivaalit ja kansallismieliset saivat suoranaisen murskavoiton. Lämpimimmät onnittelut unkarilaisille viisaasta valinnasta. Varmaankin yhtenä kansallismielisten voimien suurimpana liittolaisena on ollut EU joka yrittää väkisin tunkea Unkariin etnisesti edistyksellistä väkeä ikuisesti elätettäväksi ja samalla tuhoamaan niin Unkarin taloutta kuin yhteiskuntarauhaa. Unkari on torjunut tämän ja tulee torjumaan myös tulevina vuosina osoittaen samalla sen mitä eroa on valtiomiehillä ja poliittisilla broilereilla joitten kaakatukseen me suomalaiset olemme puolestamme joutuneet jo aivan liian kauan tottumaan.

Merkille pantavaa täällä Suomessa on ollut se, kuinka valtamediamme on kyseisiä vaaleja jo etukäteen käsitellyt vaikka eihän se millään muotoa yllätys sinänsä ole ollut. Valtamedian mielestä se, että ihmiset äänestävät halunsa mukaan demokraattisissa vaaleissa on vakava uhka demokratialle. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, sillä punavihreän mediamme ja sen kanssa käsi kädessä kulkevan valtakoneiston näkemys demokratiasta on se, että neljän vuoden välein kansalaiset käyvät antamassa hyväksyntänsä sille utopialle että haittamaahanmuutto ei olekaan haittamaahanmuuttoa vaan yhdistetty voimavara ja velvollisuus sekä sille, että Suomen itsenäisyys vahvistuu vain niin, että itsenäisyyden viimeisetkin rippeet luovutetaan Brysseliin. Tämän rituaalisen hyväksynnän jälkeen kansa vaipuu horrokseen ja antaa valtaeliitin ja median puuhata mitä se lystää.

Valtamediamme tönkii tikulla rikkaa Unkarin silmästä eikä huomaa malkaa paljon lähempänä. Hyvänä esimerkkinä voi käyttää tätä Iltalehden loihelausumaa Unkarin hirvittävästä tilanteesta:

Jo nyt hallituksella on hallussaan lähes kaikki tiedotusvälineet. Oppositiota edustaa vain yksi päivälehti, televisiokanava ja radiokanava.

Jos Suomessa olisi vastaava tilanne niin sitähän voitaisiin pitää opposition kannalta suorastaan loistavana. Täällähän valtaeliitillä kun sattumoisin on hallussaan koko valtamediakoneisto. Mitä kansallismielisellä oppositiolla on? Ei ensimmäistäkään kansallismielistä oppositiota kannattavaa niin tv- ja radiokanavaa kuin päivälehteäkään. Persujen ”Perussuomalainen”-lehti ilmestyy kerran neljässä viikossa. Se vähä toiminta mitä on, on internetissä. Jota valtamedia yrittää poliittisen koneiston kanssa jatkuvasti hiljentää. Syyttäen sitten konditionaalissa samasta toiminnasta Unkaria:

Lehdistö on vapaa koko maan kattavasti ainoastaan internetissä, ja Unkarissa sen käyttöä saatettaisiin rajoittaa Kiinan tapaan

Iltalehden ”asiantuntija” toteaa että Unkarissa saatetaan rajoittaa internetin käyttöä (siis samassa maassa missä oppositiolla on huomattavasti enemmän mediavoimavaroja kuin Suomessa) ja kyseinen asiantuntija taktisesti unohtaa sen, että Suomessa ei vain saateta tehdä näin vaan hiki päässä sitä jo tehdään kaikin mahdollisin keinoin, poliisi mukaan lukien. Ei asiantuntijalle sattunut tulemaan mieleen case MV-lehti ja eräs Janitskin? Vai oliko se sitä väärää sananvapautta? Ehkä niin media kuin poliittinen valtaeliitti pitää ohjenuoranaan edesmenneessä Pahkasika-lehdessä esiintynyttä kuvitteellisen Pohjois-Suomen Demokraattisen Tasavallan johtajaa Kimmo L. Sunkkilaa joka totesi:

”Jos jonkun täytyy ajatella jonkun muun kuin minun ajatuksiani, häneltä on riistetty vapauksista tärkein - ajattelemisen vapaus.”

Ensi vuonna on Suomessa jälleen eduskuntavaalit ja vielä silloin on turha odottaa jotain Unkarin tasoista jytkyä. Sitä nimittäin tarvittaisiin sillä muu ei riitä. Jos kansallismieliset voimat (eli tällä hetkellä lähinnä nykyiset perussuomalaiset) saisivat 99 paikkaa niin muut puolueet muodostaisivat hallituksen 101 paikan voimin ja jatkaisivat vanhaan malliin.

Miksi sitä jytkyä ei tule? Ainekset olisivat kyllä olemassa. Jos tavalliselta suomalaiselta kysyy kaksi kysymystä, niin vastaus on melko selkeä. Eli:

Kysymys: Haluatko että haittamaahanmuutto ja sen myötä sinun maksettavaksesi tuleva elatusautomaatti lopetetaan?

Vastaus: Haluan.

Kysymys: Haluatko että Suomi palauttaa itselleen täyden itsenäisyyden?

Vastaus: Haluan.

Ja näin vastattuaan tolkullinen suomalainen menee ja äänestää vaaleissa kuitenkin demareita, kepua tai kokoomusta. Jälleen kerran. Miksi? Yhtenä pääsyynä on nimenomaan valtamedia jolla on likimain rajattomat voimavarat, kattavuus sekä rajaton röyhkeys ja se pokkana hieroo jatkuvasti päin kansalaisen naamaa hokemaa että vallitsevaa järjestelmää ei voi eikä saa muuttaa. Muuten tulee katastrofi.

Voisihan se katastrofi valtamedian sabluunatoimittajille tullakin, he saattaisivat joutua etsimään itselleen varsinaisia töitä mutta jos vallitseva järjestelmä muuttuu niin muilla kansalaisilla voi mennä kyllä ihan mukavasti. Kyllähän Neuvosto-Virossakin kommunistinen Rahva Hääl hieroi jatkuvasti päin kansalaisen naamaa hokemaa että vallitsevaa järjestelmää ei voi eikä saa muuttaa. Muuten tulee katastrofi.

Virolaiset pääsivät eroon Rahva Häälistä. Meillä se on vielä voimissaan. Siksi jokaiset vaihtoehtomedian muruset ovat tärkeitä, niitä kannattaa seurata ja tukea. Sillä niistä vielä aikanaan koostuu se ketsuppipulloefekti jota valtamedia ja poliittinen eliitti pelkäävät. Sitä efektiä odotellessa onnitellaan unkarilaisia. Ja odotellaan tietysti myös sitä itkupotkuraivaria jonka suomalainen valtamedia Unkarin vaaleista päästää. Kun kokonainen kansa äänesti väärin kysymättä lupaa suomalaisilta toimittajilta.

SATEENKAAREN JOLLAIN PUOLEN

Kommentoidaanpas tältäkin nurkalta sitä kovasti ihmeellistä asiaa joka on ainakin valtamediamme näkövinkkelistä ihmeellisen lisäksi vallan ihastuttava. Eli enkelit kertoivat meille sen suuren ilon että Suomessa mies on synnyttänyt lapsen ja media kertoo asian juuri näin: mies on synnyttänyt lapsen.

Pistää hieman ihmetyttämään. Eli tämä henkilö, joka on synnyttänyt lapsen omaa kaikki tarpeelliset naisen sukupuolielimet ja hänet on saattanut raskaaksi mies. Mutta kun suuressa viisaudessaan yhteiskunta on antanut tälle kyseiselle henkilöoletetulle miehen henkilötunnuksen niin meidän kaikkien pitäisi sitten aivan pokkana todeta että joo, mieshän se meni ja synnytti lapsen. Jos näin ei suostu ajattelemaan niin on sitten aivan kertakaikkisen ahdasmielinen, rajoittunut  ja muitakin rumia sekä taantumuksellisia sanoja.

Median kertoman mukaan tässä tapauksessa on saatu nostettua esille jälleen uusia LGBTQTiiTyy-väkeä sortavia epäkohtia. Ensimmäisenä tämä:

Terveydenhuollon tietojärjestelmät eivät tunnista tilannetta, jossa mies on raskaana.

Johtunee siitä että mies ei voi olla raskaana. Ja toinen:

Lainsäädännössäkin on yhä puutteita. Esimerkiksi äitiysraha on määritelty kuuluvaksi naiselle.

Jaa, minkähän takia? Oletettavaa on, että pian tehdään ehdotus äitiysrahan muuttamisesta synnytyshenkilörahaksi jonka jälkeen valtapuolueitten kansanedustajat (jotka eivät uskalla sanoa lgbtqtiityy-porukoille vastaan yhtään mitään yhtään mistään) nyökyttelevät porukalla että ilman muuta, miks ihmeessä tuota epäkohtaa ei olla ennen keksitty korjattavaksi. Ja sitten vielä kolmas:

Yksi hoitaja äiditteli Johannesta synnytyksen jälkeen.

Hienoa. Taas on keksitty uusi tiedostava loukkaava termi eli ”äidittely”. Oletettavasti jossain vaiheessa hoitohenkilökunnan edustajat joutuvat ankaraan puhutteluun aiheesta ”menit sitten sanomaan äitiä äidiksi”.

Mietin vaan tuota lasta. Kas kun lapsen elämä ei rajoitu pelkkään syntymään vaan hän kasvaa ja alkaa hahmottaa ympäristöään. Todeten jossain vaiheessa että hänelle syötetään totuutena sitä että hänella on kaksi biologista isää joista toinen on äiti mutta jota pitää sanoa isäksi. Minua saa haukkua kaikilla mahdollistavilla tiedostavilla ällötystä osoittavilla termeillä mutta kyllä tuo touhu on vastenmielistä. Tyypillistä ”mä haluun ja siks mun pitää saada”-sukupolvelle.

Mutta vauhtihan eikun kiihtyy vaan. Ainakin jos vihreiltä kysytään. Muistutetaanpa mitä vihreitten nuorten puheenjohtaja Sameli Sivonen asian tiimoilta loihelausui:

Sinänsä tiedostavan vihreän on helppo muodostaa mielipiteensä. Tarttee vain tuumia että mitähän tavallinen arvokonservatiivi suomalainen asiasta ajattelee ja kääntää se sitten päälaelleen. Tulee  muistaa, että nämä kaiken kaikkiaan ovat asioita joita hyvin harva haluaa mutta joita ollaan jatkuvasti syöttämässä tavallisille ihmisille ensiksi normaalina ja sen jälkeen normina jolloin ne muuttuvatkin jo dogmiksi jonka arvostelu on tietenkin sitä vihapuhetta ja muutenkin Herrasta Perkeleestä.

Tulee muistaa myöskin se, että historia etenee sykleinä eikä historia ole koskaan päättynyt. On action ja reaction. Tuuliviiri tämän LGBTQTiiTyy-hypetyksen suhteen voi kääntyä ja vastareaktio on suoraan verrannollinen tähän hypetyksen nykyiseen tasoon ja suoranaiseen uhoon. Asiasta kirjoitti blogiini nimimerkki Sametti varsin osuvasti:

Tällai lesbona en voi muuta sanoa, kuin että ihan oikeasti sapettaa tuo sateenkaariväen pelleily. Meikäläisillä ei ole koskaan historiassa ollut helppoa. Nyt länsimaissa saavutettiin ajanjakso, jolloin valtaväestön mielestä homppelit on ihan jees. Ja eikös se saavutus pitänyt mennä ryssimään tällä sukupuolisekoilulla. Nyt valtaväestö on sitten meikäläisiin niin vittuuntunut, ettei halua kuulla meistä enää mitään eikä olla kanssamme tekemisissä. Kiitti vitusti.

Hyvin sanottu. Mutta jatketaan porukalla vielä jonkun aikaa vaaditulla suvaitsevais-tiedostavalla linjalla ja uskotellaan itsellemme että on ihanan kaunista ja luonnollista että äiti onkin isä. Ja että biologiaa ei ole, on vaan oikeita fiiliksiä joitten mukaan eletään. Ja että 2 + 2 on todellakin 5.

LYHYT OPPITUNTI ETNISESTÄ PROFILOINNISTA

Hotellin respa sai useammastakin suunnasta linkin uutiseen jossa käsiteltiin ehkä yhtä suurinta ihmisoikeusrikosta jota Suomessa – ainakin tiettyjen tiedostavien tahojen mielestä – tällä hetkellä tapahtuu. Eli jossain tuoreessa tutkimuksessa (johon muuten kyseisessä uutisessa ei annettu mitään linkkiä) on käynyt ilmi, että Suomen poliisi harjoittaa etnistä profilointia mikä ilmenee sillä, että rikosepäilyihin ja ulkomaalaisvalvontaan liittyen se pysäyttelee etnisesti edistyksellisiä henkilöitä ja kyselee heidän papereitaan ja ottaa piru vie selvää onko heillä esmes haku päällä tai ovatko he maassa luvatta. Epäilevätpä piru vie vielä etnisesti edistyksellisiä henkilöitä rikoksista jotka ovat suorittaneet etnisesti edistykselliset henkilöt. Selväähän on että siitäkös on sitten noussut taivaankorkee henkinen pipi.

Näin alkuun täytyy tunnustaa, että esmes kolmekymmentä vuotta sitten eli vuonna 1988 ei suomalainen poliisi tosiaankaan pysäytellyt etnisesti edistyksellisiä henkilöitä eikä harrastanut etnistä profilointia. Tämä johtuu siitä, että vuonna 1988 Suomessa ei ollut laittomasti maassa notkuvia etnisesti edistyksellisiä henkilöitä jotka olisivat tehtailleet kantaväestöön kohdistuvia (ja etniseen profilointiin perustuvia) väkivalta- ja seksuaalirikoksia tai suoranaisia terroritekoja. Heitä ei silloin laskettu tänne ollenkaan.

Jos joku etnisesti edistyksellisiin kansanryhmiin kuuluva ihminen on epäilty sanokaamme suomalaisen naisen raiskauksesta, terveen järjen mukaisesti on jokseenkin selvää että poliisi kohdistaa tutkimuksensa kyseiseen väestöryhmään. Myös laittomasti maassa notkuva henkilö mitä todennäköisemmin näyttää joltain muulta kuin pottunokalta. Muutenkin voi todeta, että kenttätehtävissä toimivilla – ja onneksi vielä poliittisesti kouluttamattomilla – poliiseilla on pitkäaikaisen kokemuksen tuoma kyky paikallistaa ne ihmiset jotka saattavat aiheuttaa hankaluuksia tai jotka niitä ovat jo tehneet. Tämä osaaminen ollaan poliisin toimistoportaissa vaihtamassa nykyisin nettiosaamiseen eli poliisi ei saisi tehdä sitä työtä jota varten se on olemassa vaan sen täytyisi rikollisten löytämisen sijasta keskittyä tuijottamaan tietokonetta ja keksimään rikollisia kantaväestön keskuudesta. Nimenomaan mielipiderikollisia. Mielipiderikollisia, jotka vastustavat sitä rikollisuutta jota poliisin varsinainen suorittava tasokin mielellään torjuisi.

Ollaanko menossa siihen tilanteeseen että sanokaamme esmes tamperelainen poliisipartio NÄÄS 7 on tietoinen että etnisesti edistykselliseen ryhmään X kuuluvat henkilöt ovat syyllistyneet joukolla ryöstöön ja pahoinpitelyyn. He alkavat etsiä epäiltyjä mutta koska puolestaloukkaantumisen välttämisohjeistus koskee ankarasti heidän työtehtäviään, niin he alkavat ensimmäiseksi kysellä papereita ja whereabouts aivan muilta henkilöiltä. Että toimittaisiin ohjeistuksen mukaisesti. Esimerkiksi seuraavilta:

1. Alma Kaikkonen, ikä 77, tullut Pihtiputaalta morjestamaan lapsenlapsiaan. Alma fiksuna ja terävä-älyisenä vanhana rouvashenkilönä kiittää poliiseja valppaudesta ja toteaa että pirustakos minä tiedän vaikka minä olisin neekeriterroristi. Poliisit miettivät hetken aikaa että pitäisikö Alma pidättää n-sanan käytöstä mutta päättävät päästää Alman ankaralla varoituksella. Joku nuorempi henkilö olisi saanut sakot.

2. Mikko Räyskämö, ikä 22 vuotta, opiskelee lähihoitajaksi ja myöhästyy bussista kun poliisit ottavat keskenänsä selvää onko Mikko todellakin Mikko minkä he hyvin itsekin tietävät eikä esmes Mohamed äl-Wählän jota ei saa nimittää ainakaan Mikon kuullen Mohamed äl-Wähläniksi vaan virallisesti he puhuvat Mikolle vain pahoinpidellyn tuntomerkeistä ja pahoinpidelty ei todellakaan ollut Mohamed äl-Wählän joka mitä todennäköisimmin pahoinpiteli ja ryösti uhrin kavereittensa kanssa. Mikko kertoo illalla tapauksesta vittuuntuneena nuoremmalle veljelleen joka päättää luopua poliisinurasta ja päättää lähteä lukemaan rakennusmestariksi. Mielellään jonnekin Huippuvuorille.

3. Veijo Vyrlämö, ikä 47 ja Pertti Prää, ikä 52. Molemmat asentaja-koneistajia Hökömö Oy:ssa ja jotka ovat päättäneet käydä kulmakuppilassa juomassa muutaman oluen øg prata skit koska he ovat hyviä ystäviä keskenään. Ongelmana on vain se, että kummallakaan ei ole papereita mukanaan koska he ihan oikeasti ajattelivat ottaa vain muutaman oluen ja ottivat sen vuoksi vain tarpeellisen määrän käteistä mukaan. Partio joutuu viemään molemmat kotiinsa että he voivat kaivaa paperinsa esille ja todistaa olevansa suomalaisia asentaja-koneistajia Hökömöltä eikä esmes erään ääneen mainitsettoman (ettei harrastettaisi etnistä profilointia) kuuta kumartavan järjestön jäseniä minkä poliisipartiokin oikein hyvin tiesi ennen koko sessiota. Poliisipartio NÄÄS 7 poistuu paikalta ja tietää, ettei saanut ainakaan uusia ystäviä.

Poliisipartio NÄÄS 7 jatkaa tehtäväänsä, etsii etnisesti edistyksellisiä rikollisia valkoisten pottunokkien keskuudesta kunnes laskevat, että nyt on tullut tarpeellinen prosenttimäärä täyteen. Nyt voi kysellä vähän muiltakin. Ainakin yhdeltä kunnes pitää alkaa taas kaivelemaan pottunokkien papereita. Heidän epäonnekseen se etnisesti edistyksellinen henkilö joilta he kysyvät paperit on Ali al-Taqiyya jota työskentelee Tampereen kaupungin kulttuuritulkkina ja islamilaisen naapurisovun opetuskonsulttina. Kyseinen Ali vetää pellollisen kik-herneitä nenäänsä, ilmoittaa tekevänsä heistä valituksen kaikille mahdollisille tahoille, keksivänsä itse pari tahoa lisää, toteaa vielä että on äärimmäisen loukkaavaa kun poliisit joita hän itse verovaroillaan elättää vainoavat häntä etnisen taustansa vuoksi ja ottaa sitten yhteyden IPRPLEJN ry:hyn (itkupotkuraivaroiva, puolestaloukkaantuva ja etnisesti jalustalle nostava yhdistys) jonka tuella seuraavina päivinä maan niin aamuisin kuin iltapäivisin ilmestyvät paskalehdet kertovat Suomen poliisin fasistisesta etnisestä profiloinnista. Kaksi päivää myöhemmin Ylen A-bullshit ohjelma pitää keskusteluohjelman ”viranomaisrasismi keskuudessamme”.

Samaan aikaan ne varsinaisesti etsityt ja rikokseen syylliset etnisesti edistykselliset heput ovat jo Pihtiputaan mummon papereita tutkittaessa livahtaneet Hervantaan, nauravat virallisesti 15-vuotiseen partaansa ja tuumivat että ovatko suomalaiset oikeasti noin tyhmiä vai onko niillä siihen joku pakollinen kurssi?

Palataan 1980-luvulle, toistetaan toistoa ja esitetään kysymys:

1980-luvulla Suomen poliisi ei harjoittanut etnistä profilointia. Miksi?

a) Ei ollut tarvetta, koska virkakoneisto toimi fiksusti

b) Suomi on sen jälkeen muuttunut natsivaltioksi joka sortaa etnisin perustein

Lukija vastaa harkintansa mukaan.

Täytyy onnitella Suomen poliisia jonka työ on muuttumassa samanlaiseksi kuin omanikin. Eli:

a) Tehdä pitäis. Ja pitäis saada jotain aikaiseksikin.

b) Mutta tehdä pitäis niin, ettei kukaan vaan saa henkistä pipiä.

c) Eli tehdä pitäis tekemättä mitään.

d) Eli ei pitäis tehdä mitään ja kirjoittaa raportteja siitä kuinka ahkerasti ja uusien menetelmien mukaan tehtiin tänäänkin suuret määrät ohjeistettua ei-mitään.

Tee työtä, jolla on tarkoitus.

Antti Rannanjärvi ja Antti Isotalo olivat aikanaan melkoisia mulkkuja miehikseen. Mutta jopa silloinen Kauhavan ruma vallesmanni olisi ymmärtänyt, että jos rikoksesta epäillään etnisesti edistyksellistä henkilöä, niin heitä olisi ollut siinä tapauksessa aivan turha lähteä kurmoottamaan tai edes kuulustelemaan. Se olisi ollut typerää voimavarojen haaskaamista.

Ja kysytään vielä tässä kuvatekstissä että eikös etnisesti edistyksellisten miesten suomalaisiin naisiin kohdistamat raiskausrikokset tapahdu juuri etnisen profiloinnin mukaan? Vai montakos afrikkalais- ja arabinaista suomalaiset miehet ovat puolestaan raiskanneet?

Olisiko aika ryhtyä vastustamaan etnistä profilointia? Sitä oikeaa sellaista?

JOTAIN IHAN MUUTA LI

No niin joo. Tämä kirjoitus ei koske Li Anderssonia millään muotoa. Mutta kun julkaisin aikanaan samalla roomalaisella järjestysnumerolla Kaljupäisiä Uutishavaintoja niin minulta kysyttiin että missäs se Li luuraa joten tämä asiahan hoidetaan tässä kerralla pois kuleksimasta.

Kirjoituksen varsinainen aihe on pikku-Ykä ja scifi Kekkoslovakiassa. Tosin ystävämme Li saattaisi käydä myös scifi-hahmoksi sillä jos hänen utopiansa toteutuisivat sataprosenttisesti niin voisimme elää scifissä. Tosin siellä dystopian puolella. Mutta silloin kun Kekkoslovakia oli voimissaan niin Listä ei ollut tietoakaan joten jätämme hänet jatkossa rauhaan.

Scifihän oli silloin aikanaan pienelle ja kieltämättä varsin ylivilkkaalla mielikuvituksella varustetulle pojalle aivan loistava löytö. Sehän mahdollistaa matkailun omassa päässä jonnekin kauas, ajan, paikan, tieteen ja varsinkin fysiikan lakien ulkopuolelle. Joskus 1970-luvulla scifitarjonta oli peräti vähäistä ja jokainen tarjottu tuotos oli juhlahetki, mitä nykyisen älykännykkä kädessä kulkevan nuoren on ehkä vaikeaa tajuta. Onhan hänellä mahdollisuus saada sen masiinansa kautta unlimited everything, niin kuin se Saunalahden mainos sanoo.

Pitäydyn tässä kirjoituksessa - muutamia poikkeuksia lukuunottamatta - lähinnä tv- ja elokuvatarjonnassa ja keskityn pääosin Kekkoslovakiaan. Sillä silloin scifiä ei ollut tarjolla muuta kuin, no, mitä oli tarjolla. Eikä se ollut kovin paljon. Ei ollut edes VHS-kasetteja eikä DVD-levyjä laajakaistoista puhumattakaan. Tarjonta oli vähäistä joten kaikki mahdollinen tuli seurattua. Niin kuin tietysti myös ne TV2:n tajoamat Kuukauden Westernit joita porukalla sanottiin kuukauden vestnereiksi.

Mutta itse asiaan. Ensimmäinen varsinaisesti scifiin kuuluva tv-sarja johon pikku-Ykä törmäsi ja joka myös kolahti kybällä oli vuonna 1973 lyhyen aikaa esitetty nukkeanimaatio Myrskylinnut eli Thunderbirds.

Kyseisessä sarjassa pääosassa oli jonnekin tulevaisuuteen sijoittuva pelastuspartio (kuka tai mikä sen toiminnan kustansi jäi hieman epäselväksi ja eipähän tuota silloin tullut pahemmin ajateltuakaan) joka suoritti monenlaisia huimia tehtäviä ja jolla oli sekä pysyvä avaruusasema, avaruusaluksia, ilmakehäalus ja vedenalainenkin alus. Vaikka sarja oli nukketeatteria ja muistuttaa nykyajan näkövinkkelistä ehkä lähinnä itäsaksalaista Nukkumatti-animaatiota, niin vuoden 1973 kekkoslovakialaiselle pojanmöllille tuotanto oli sitä ehdottomasti kuuminta hottia. Tulee muistaa, että siinä vaiheessa Suomessa tarjolla oli Yle 1 ja Yle 2 ja siinä välissä hieman Mainostelevision ohjelmaa joten tarjonnan suhteen ei kannattanut pahemmin nirsoilla. Joka tapauksessa pikkuskideille Myrskylinnut oli rautaa.

Suurinpiirtein samoihin aikoihin pyöri TV2:lla jonkun aikaa se alkuperäinen Star Trek josta tuli sitten myöhemmin Scifin suurimpia brändejä.

Mutta pikku-Ykältä tämä sarja meni pääosin ohitse. Oliko niin, että sarja oli kuitenkin vielä liian korkealentoinen alle kymmenvuotiaalle räkänokalle? Vai vaikuttiko siihen se, että TV2 esitti ne kahdeksan jaksoa täysin randomissa järjestyksessä ilman mitään logiikkaa? Vai oliko pikkupojalla vaan jotain muuta luovaa pahantekoa silloin suunnitteilla? Epäilyksen Piru tietää vaan ei kerro. Näin jälkeenpäin voi sinänsä niin Star Trekistä kuin muistakin sen ajan scifi-pläjäyksistä todeta että sarjojen perusteella tulevaisuuden vaatemuoti on kovasti 1970-lukua. Mutta pikku-Ykää ei se millään tavoin haitannut sillä hän eli itsekin kyseistä vuosikymmentä, kulki leveälahkeisissa farkuissa jotka helposti jäivät fillarin kettinkien väliin ja katseli ajan hengen mukaan myös neuvostoliittolaista elokuvatarjontaa. Itse asiassa kyseiset filmit olivat (ainakin pikku-Ykän muistovinkkelistä) vallan mainioita mutta muistiin ei niistä nimeltään ole jäänyt muu kuin nuorten scifi-leffa Moskova-Kassiopeia.

Leffa kolahti ihan kybällä. Varsinkin siksi että se tuli katsottua naapureitten upouudesta väritelevisiosta. Ne kun eivät olleet siihen aikaan vielä kovin yleisiä. Samasta naapureitten väritelkkarista tuli katsottua myös Montrealin 10.000:n metrin finaali ja unohtumattomana jäi mieleen se kuinka viimeisen kierroksen alkaessa Lasse katsoi Carlos Lopezia joka oli enää ainoa häiskä joka oli pysynyt hänen mukanaan ja Lassen ilme kertoi että nyt Lasse lähtee ja sinä vaan perästä kattelet. Ja Lopez jäi ns. niin kuin tikku paskaan. Oliko pähee ja häpeämättömän suomalaisnationalistinen tunne silloin hei, oliko?

Lasse lähti niin että perävalot vaan näky

Viidentonnin juoksu sitten jäi katsomatta vaan se kuunneltiin Oy Firma Ab:n mökillä matkaradiosta ja sekin oli kyllä omalla tavallaan huikea kokemus. Takassa rätisi tuli ja selostaja huusi että Lasse voittaa!

Mutta jos palataan kyseiseen neuvostoelokuvaan niin iso-Ykä on tarkoituksella kieltäytynyt etsimästä elokuvan kopiota. Voi nimittäin olla että filmin uudelleen katselu olisi lievää suurempi pettymys. Jotkut muistot kannattaa jättää elämään niitä uudelleen tönkimättä. Mutta sen isokin Ykä muistaa että leffassa esiintyi MacGyver. Meinaan neuvosto-MacGyver eli Erikoistehtävien Suorittaja:

Kyseinen häiskä nimittäin soitti leffassa tupakkiaskilla ja lankapuhelimella videokaukopuhelun (tosin ilman ääntä) Moskovasta Kassiopeiaan ja se muuten olisi jäänyt varsinaiselta MacGyveriltakin tekemättä. Pikku-Ykä jatkoi sen vähän scifitarjonnan parissa mitä Kekkoslovakiassa tarjottiin ja olihan tarjolla sitten useampiakin tv-sarjoja. Alkuun kaksi Näkymätöntä Miestä:

Ensimmäinen Kekkoslovakiassa esitetty Näkymätön Mies oli brittiläinen ja siinä näkymätön mies oli kehittänyt itselleen muovisen/kumisen/jotain keinoihon jonka avulla hän saattoi olla näkyvä. Se toinen sarja puolestaan oli amerikkalainen ja siinä pääosaa esittänyt Ben Murphy napsautti itsensä näkymättömäksi digitaalikellollaan (ne olivat silloin uusinta uutta) ja älkää takertuko yksityiskohtiin kysymällä että miten se oli mahdollista.

Ja sitten oli Kuuden Miljoonan Dollarin Mies. Siinä onnettomudessa pahoin vammautunut ja Lee Majorsin näyttelemä astronautti rakennettiin jonkunlaiseksi kyborgiksi josta tuli niin kova jätkä että pitele ja varjele.

Huomattavaa on, että kaikki nuo mainitut kolme sarjaa olivat loppujen lopuksi aivan tavallisia rikossarjoja joissa oli vaan taustalla nuo scifi-elementit. Mutta se ei estänyt sitä että joka ristuksen jakso tuli taatusti katsottua. Mutta ehkä kaikkein huikein scifityyppinen tv-sarja tuolloin oli norjalainen Professori Drövelin Salaisuudet.

Siitä voidaan tietysti keskustella että oliko sarja scifiä ensinkään vaan oliko se yksinkertaisesti kieli totaalisesti poskessa tehty pläjäys. Mutta se kolahti ja – piru vie – saattaisi kolahtaa vieläkin jos sen saisi jostain katsottavaksi.

Scifiä oli hieman tarjolla myös sarjakuvalehdissä, erityisesti sekä Zoom- ja NonStop lehdessä olleessa ranskalaisessa varsin mainiossa Valerian-sarjakuvassa. Tämähän on mainittu jo aikaisemmin mutta toistetaan eli avaruusetsivä Valerianin kumppani Laureline oli epäilemättä sen ajan nörttien (vaikka termiä ei vissiin ollut silloin vielä keksittykään) äärimmäinen seksisymboli.

Jonkunlaista sarjakuvascifiä tarjosi myös Avaruuden Korkeajännitys joka jäi tosin vähemmälle varsinaisten Korkkareitten lukemisen kanssa. Tämmöinen hahmo kuin Jet-Ace Logan siellä kuitenkin seikkaili:

Näissä sarjoissa oli mukana myös Rick Random, josta Virtanen-yhtye teki silloin biisinkin:

No joo, täytyy tunnustaa, että toi biisi on aika paska. Sinänsä tuolla Moog Konttisen pumpulla oli ihan hauskojakin kappaleita.

Ja sittenpä päästään elokuviin. Siis ihan leffassa esitettyihin. Nyhtänköljässä ikärajoista pidettiin kiinni ja nulikat eivät päässeet katsomaan lapsilta kiellettyjä mutta kun se kaksitoista vuotta tuli täyteen niin tarjolla oli kaksi kappaletta 1970-luvun klassikkoja. Ja ensimmäinenhän oli tietysti Kolmannen Asteen Yhteys:

Kyseinen leffahan oli muutenkin loistava ja se oli ensimmäinen kerta kun pikku-Ykä pääsi näkemään jotain suurella rahalla tehtyä scifituotantoa joten efektit olivat sitten tietysti sen mukaiset ja pistivät pienen pojan pään pyörälle. Näin isona Ykänä puolestaan voi todeta että leffa on edelleenkin mainio mutta se on juoneltaan niin hitaasti etenevä että näinköhän yksikään suurempi amerikkalainen elokuvayhtiö olisi enää valmis rahoittamaan sitä? Vai jäisikö se jonkun pikkustudion tuotannoksi?

Se toinen 1970-luvun klassikko oli tietysti Tähtien Sota.

Tätä ei tarvinne hirveästi esitellä? Pikku-Ykästä isoksi Ykäksi kasvanut nykyisin varsin iso pojannulikka katsoi ne alkuperäiset kolme Tähtien Sotaa ja nautti suunnattomasti. Sitten tuli katsottua ne kolme seuraavaa – jo aikamiehenä – ja niistä tuli todettua että ihan ok mutta ei niin hyviä. Sitten kun kyseisen brändin omistusoikeudet siirtyivät Disneylle niin tuli puolestaan todettua että pakollista etnistä ja sukupuolista diversiteettiä on näemmä tarjolla eikä leffa muutenkaan kolahda joten ei niistä sen enempää. Ei pal kiinnosta.

Muistaakseni vuonna 1979 tuli nähtyä se yksi scifin kulmakivistä eli Nyhtänköljässä uusintana esitetty Avaruusseikkailu 2001:

Niin pikku-Ykän kuin ehkä isonkin Ykän mielestä leffan juoni eteni liian hitaasti vaikka hitaita hämäläisiä tässä itsekin ollaan. Ja se leffan loppu puolestaan oli aivan liian LSD:tä. Tosin vasta iso-Ykä oppi mitä on LSD. Mutta pikku-Ykä marssi leffan loputtua elokuvateatterista ulos ja tuumi että WTF?

Palataanpa sen ajan tieteissarjoihin. Pikku-Ykän ikäisille nulikoille 1970-luvun yksi kovimmista jutuista oli tietysti Avaruusasema Alfa

Sarjan ideahan oli se, että kuussa oli avaruusasema ja itse kuu jonkun mystisen ydinräjähdyksen myötä siirtyi pois radaltaan, lähti vaeltelemaan sinnetänne ja avaruusasema henkilökuntineen tietysti sen mukana siirtyen kaikenlaisiin seikkailuihin ympäri laajaa galaksia. Silloin jopa pikku-Ykä ihmetteli että pirunmoista haipakkata se kuu paineli kun se siirtyi joka jaksossa aina eri aurinkokuntaan vaikka niihin on ihan tolkuton matka valonkin nopeudella mutta hittoakos näihin yksityiskohtiin takertumaan. Ei takertunut Ykäkään kun sarja kumminkin miellytti scifinälkäistä pientä poikaa. Vasta kun kirjoitin tätä juttua ja kaivelin taustoja huomasin wikipediasta sellaisen asian jota en silloin tiennyt, eli:

Sarja esitettiin Suomessa MTV:llä vuosina 1976 (ensimmäinen tuotantokausi) ja 1978 (toinen tuotantokausi). Molemmilla esityskerroilla sarjan esittäminen Suomessa lopetettiin kesken television ohjelmaneuvoston vaatimuksesta. Muun muassa Suomen lastentarhanopettajat esittivät lopettamista sillä perusteella, että sarja aiheutti lapsissa voimakkaita kauhureaktioita.

Ylireagoiminen osattiin silloinkin. Minkäänlaisia kauhureaktioita ei kyllä tullut pikku-Ykälle eikä kavereillekaan vaan sarjasta tykättiin yhdellätoista mutta toisaalta noina samoina vuosina kiellettiin Sex Pistolsinkin esiintyminen Suomessa. Silloin meitä suojeltiin kuvitellultakin järkytykseltä virallisen koneiston toimesta. Nykyisin meitä suojellaan realismilta. No, kai sekin järkyttää. Ainakin joitakin.

Mennäänpä välillä kirjoihin. Meinaten, pikku-Ykä ei lukenut 1970-luvulla juuri mitään scifi-kirjoja mutta vuonna 1979 tuli erään luokkakaverin vinkistä törmättyä sellaiseen. Eli Arto Paasilinnan kirjaan Operaatio Finlandia:

Kyseinen kirja oltiin kirjoitettu vuonna 1972 ja se käsitteli Ruotsin ja Suomen välistä sotaa vuonna 1977. Lukija voi tietysti – varsin perustellusti – kysyä että mitäs scifiä tämä sitten oikein on? Mutta tulee muistaa, että iso-Ykä tykkää sekä tulevaisuusfiktioista että vaihtoehtohistoriasta. Onhan näitä tullut itsekin väsäiltyä. Kun kirja julkaistiin, se oli tulevaisuusfiktiota ja kun Ykä taas luki sen se oli silloin jo vaihtoehtohistoriaa. Valittaen on pakko sanoa, että kirja ei ole oikein kestänyt aikaa. Ja sen luoman tulevaisuusfiktion voi sanoa menneen hieman ja jopa hieman enemmänkin reisille. Meinaan, kirjassa Ruotsi oli fasismia lähestyvä maa joka sortaa vähemmistöjään. Nykyinen Ruotsihan on fasismia lähestyvä maa joka sortaa kantaväestöään. Niin kuin tietysti nykyinen Suomikin. Mutta vuonna 1979 kirja kolahti Ykälle ihan kunnolla.

Varsinaisesti Ykä rupesi lukemaan scifi-kirjoja vasta 1980-luvulla joten se on oma tarinansa mutta mainitaan muutama kirja joka on kolahtanut:

- Arkadi & Boris Strugatski: Stalker

- Stanislaw Lem: Solaris

- Stanislaw Lem: Futurologinen Kongressi

- Ursula K. Le Guin: Osattomien Planeetta

- Frank Herbert: Dyyni

- Brian Aldiss: Helliconia-Trilogia

- Robert A. Heinlein: Kuu On Julma

- Whitley Strieber & James Kunetka: War Day

- Stephen King: Tukikohta

- David Brin: Tähtisumu Täyttyy

Iso-Ykähän on blogissaan harrastanut sellaista ruohonjuuritason scifikirjoittamista mutta varsinaista ns. oikeaa scifiä on tullut väsättyä vain yksi ainoa kirjoitus eli Hyökkäys Avaruudesta. Sehän tuli kirjoitettua siksi, kun scifileffoissa ja sarjoissa on jo pitkään ollut muotia se idea että noin tuhat vuotta tekniikaltaan maan ihmisiä edellä olevat ulkoavaruuden hättiäiset hyökkäävät Maahan ja saavat säännöllisesti kuokkaansa rynkyillä ja sinkoilla aseistautuneilta ihmisiltä. Oma tarinani kertoi asian oikean laidan ts. ne jyrää meitin eli turpaan tulee että tukka taipuu.

Ja siirrytään sitten kirjoista takaisin kekkoslovakialaiseen televisiotarjontaan. Kun Kekkoslovakiassa siirryttiin 1980-luvulle, niin tarjolla oli scifisarja joka totta kai kolahti eli Taisteluplaneetta Galactica. Ja mikä ettei kolahtanut kun Perskeleilläkin oli silloin jo väritelevisio. Voi juku:

Kyseisessä sarjassa kaukaisen ihmisrodun (ei siis maapallon) ihmiset kulkivat avaruuslaivastolla karkuun paeten heidän planeettansa tuhonneita cyloneita jotka olivat siis koneita. Sarja kolahti silloin mutta jos sarjaa katsoisi nykyisin niin se vaikuttaisi epäilemättä varsin kököltä mutta sen myötä siirrytään hetkeksi ison-Ykän ajatuksiin. Iso-Ykä nimittäin tykkää scifistä vieläkin mutta katselee sitä nykyisin melko vähän sillä nykyinen scifi tuppaa usein vituttamaan.

Jaa miksikö?

No, otetaan esimerkiksi kyseisestä Taisteluplaneetta Galacticasta (Battlestar Galactica) 2000-luvulla tehty uusintaversio mikä sinänsä on itsessään ihan loistava sarja ja paljon parempi kuin se alkuperäinen. Mutta. Mikä siinä mättää? No se, että sarjan näyttelijöistä ja varsinkin niistä ns. kovista jätkistä on (vähintään) puolet naisia. Naisia, jotka mättävät miehiä turpaan mennen tullen. Iso-Ykä on omassa elämässään – joka ei ole scifiä –  tottunut siihen tosiasiaan että kun rähinä alkaa niin naiset väistyvät takavasemmalle ja miesten pitää hoitaa homma vaikka ei niin suuresti huvittaisikaan. Se on todellisuutta. Minkä ihmeen vuoksi nuo scifi- ja muutkin systeemit on ollut pakko tuupata täyteen noita supernaisia joista jokainen tietää että niitä ei ole olemassakaan? Kuka niitä oikeasti haluaa? Ovatko ne todella noille sarjoille ja elokuville välttämättömiä? Onko niille ihan oikea markkinarako? Mihin kysyntään se vastaa? Tuo totaalisesti kuvitellun naisenergian pakkosyöttö alkaa ihan oikeasti tympiä ja siksi isolla Ykälläkin suuresti rakastamansa scifin katselu on viime aikoina vähentynyt.

Siirrytään sitten takaisin nykyisestä pakkosyötetystä girlpowerista Kekkosen aikaan ja silloin esitettiin vielä melko mainio englantilainen scifi-sarja nimeltään Triffidien Kapina. Sen ideana oli kaksi erillistä asiaa eli maan ilmakehässä ollut valoilmiö joka teki suurimman osan ihmisistä sokeiksi ja sitten triffidit eli kävelevät kasvit jotka olivat ihmisille ihan pirun vaarallisia.

Silloin jo 16-vuotias Ykä tuumaili että sarja oli pirun hyvä ja epäilemättä se olisi sellainen nykyisinkin katsottuna. Mielenkiintoinen juoni, tarpeeksi tapahtumia mutta ei kuitenkaan sellaista amerikkalaistyyppistä yliräiskettä jota oli taas sarjan uusintaversiossa vuonna 2009.

Tehdään vielä syrjä- eli aikahyppy Koiviston ajan Suomeen ja muistellaan sarjaa Safiiri ja Teräs, jossa kaksi aikaulottuvuuksien välissä toimivaa agenttia korjaili ajassa tapahtuneita vääristymiä. Sarjaa tuli katsottua suurella mielenkiinnolla silloin (johtuen lähinnä tarjonnan vähäisyydestä) ja se kuuluu siihen osastoon jota ei välttämättä jaksaisi katsoa uudestaan eikä ehkä edes halua

Mainittavaa on, että sarjassa naispääosaa esitti Joanna Lumley, joka tuli myöhemmin suomalaisillekin tutuksi Todella Upeeta-sarjan megahutsuna. Tosin sekin sarja taitaa mennä nykyisin pahasti retron puolelle.

Mutta nyt tarinassamme on siirrytty jo Koiviston aikaan ja silloinhan mukaan tulivat myös VHS-nauhurit joilloin kaikenlaisen scifin löytäminen muuttui huomattavasti helpommaksi. Joittenkin kavereitten kotiin oli tullut noita videonauhureita ja Nyhtänköljän Videovuokraamo tarjosi viiden markan vuorokausihinnalla mainiota Ö-luokan scifiä samoin kuin kauhua ja pojat pani porukalla pennit jonoon ja nautti nykyajasta. Scifin saaminen helpottui olennaisesti. Joten lopetan muistelmani tähän. Tai ainakin melkein. Mikä oli se scifi-sarja joka on kolahtanut Ykälle kaikkein eniten? No, sehän on Babylon 5.

Kyseinen sarja ei oikeastaan ole scifi-sarja vaan Shakespeare-tyyppistä juonittelua ulkoavaruudessa. Tietysti senkin sarjan ongelmana oli nuo naiskiintiöroolit. Ja tämän lisäksi täytyy mainostaa jo 1960-luvulla esitettyä brittiläistä The Prisoner-sarjaa.

Sarja ei myöskään oikeastaan ole scifi-sarja vaan ”mistä v***sta oikein on kysymys”-sarja. Jos vain saatte tuon sarjan jostain käsiinne, niin kannattaa ehdottomasti katsoa. Mutta tässä olikin sitten kekkoslovakialainen scifi-katsaus. Kauhuleffat puolestaan jäivät käsittelemättä mutta mainostetaanpa vielä tällä hetkellä joka ristuksen tuutissa pyörivää psykologista kauhuelokuvaa jota ei todellakaan suositella herkkähermoisille ja jota ihmiset joutuvat katsomaan vaikkei huvittaisikaan:

That´s all folks. Tällä kertaa.

LYHYT PÄÄSIÄISHUSU

Pääsiäisenähän ei yleensä suuria tapahdu (toivotaan ainakin niin) joten annetaan vaihteeksi puheenvuoro meidän suuresti arvostamalle tuttavallemme Husu Husseinille joka on taas vaihteeksi (joko hän tai hänen haamukirjoittajansa) avautunut Uudessa Suomessa. Tuotos on taattua husua mutta avautumisen punaisen langan voi tiivistää muutamaan kappaleeseen:

Ruskeat siskot ja veljet. On aika vaatia enemmän yhteiskunnaltamme ja niiltä ihmisiltä, joista se koostuu.

sekä

Kaikki te mutsienne kellarissa asuvat, internetin keskustelupalstoilla aamukolmelta kännissä ahdistustanne möykkäävät tyypit, jotka syytätte maahanmuuttajia kaikesta, joka teidän omassa elämässänne on pielessä (Esimerkkeinä: koulutuksen, työn, naisen ja näköalojen puute...), miettikääpä voisiko syy olla ihan omassa itsessänne ja omissa valinnoissanne?

Me elätetään teitä eikä toisinpäin. Sä tarviit meitä ja tää maa tarvii meitä. Ala siis elää sen mukaisesti ja osoita jotain kunnioitusta. Me ollaan samassa veneessä kaikki suomalaiset.

Kun ottaa huomioon sen, että kyseessä on tyyppi joka on tehnyt uransa sillä että on kantaväestölle haistatteleva ulkomaalainen Suomessa, joka elää suomalaisten verovaroilla ja joka edustaa kansanryhmää joka ei todellakaan elätä suomalaisia voidaan todeta, että harvassa avautumisessa kaikki on näin pielessä.

Mutta se, että Husu panee omiaan ei ole sinänsä yllätys. Pistää vaan miettimään että Husu on puhunut tuubaa julkisuudessa jo toistakymmentä vuotta alkaen siitä mystisestä Afrikan avusta talvisotaa käyvälle Suomelle ja sen aikaansaamasta velasta Somalialle.

Mietityttää vaan että miksei koskaan, ikinä, milloinkaan yksikään valtamedian edustaja ole kysynyt Husulta että mitäs jos jätkä kerrankin perustelisit sen mitä just äsken sanoit?

Mietin keskenäni myös sitä, että mitä tarkoittaa ”on aika vaatia enemmän yhteiskunnaltamme”. Enemmän räätälöityjä työpaikkoja julkisella sektorilla? Enemmän rahaa? Vielä leveämmät ohituskaistat asuntojonoissa? Kiintiökansanedustajia? Vai kunnioitusta viranomaispäätöksellä?

Muistuttaisin, että kunnioitusta ei saa ruikuttamalla. Vielä kysymys Husulle: kuinka moni suomalainen elättää verorahoillaan somaleita? Ja kuinka moni somali elättää verorahoillaan suomalaisia? Ehkä Husu osaa vastata.