KOLME KUPONKIA

Sinänsä tämä kirjoitus on blogini lukijoille varsin turha sillä he tietävät muutenkin mistä tulevissa eduskuntavaaleissa on kysymys. Mutta laitetaan tämä nyt kumminkin jos kirjoitus vaikka vahingossa tavoittaisi sellaisen kansalaisen jolla asiasta ei ole täyttä varmuutta. Eli: kirjoituksessa käydään tiettyjen kuponkien kautta läpi sitä, mitä vaalit ovat ja mitä ne eivät ole. Otetaan esille ensimmäinen kuponki:

Kyseessä on veikkauskuponki. Sillä veikataan voittajia. Mikäli veikkaaja veikkaa kaikki voittajat oikein, hän saattaa saada sievoisen summan rahaa. Tietyissä asioissa kannattaa siis veikata. Otetaanpa sitten esille toinen kuponki:

Tämä ei ole veikkauskuponki vaan äänestyslippu. Tällä ei veikata voittajia. Tällä tehdään voittajia. Mikäli hallintoalamainen ei ymmärrä asian eroa niin silloin hän ei varsinaisesti käytä ääntänsä vaan veikkaa voittajaa ja pyrkii tietysti silloin satsaamaan johonkin valtamedian hyväksymään ennakkosuosikkiin kuten vaikkapa Antti Rinteeseen. Ajatellen että se häiskä menee varmasti läpi ja kun se on kerran mennyt läpi niin äänestäjällä itselläänkin on sitten oma mies eduskunnassa. Saattaa olla niin että kyseinen äänestäjä mieltää perussuomalaisten ajattelutavan itselleen huomattavasti sopivammaksi mutta koska hän ei ymmärrä vaalien ja veikkauksen eroa, niin hän toimii mielestään varman päälle ja ajattelee ehkä jopa toimineensa fiksusti.

Veikkauskupongilla ja äänestyslipulla on sekin olennainen ero että jos äänestyslipulla veikkaa oikein – esim. Antti Rinnettä – niin äänestysveikkaaja ei voita rahaa, vaan päinvastoin menettää sitä. Erityisesti mahdollisen punavihreän hallituksen tapauksessa. Se kun lupaa lisää energiaverotusta, polttoaineverotusta, lihaverotusta, maitoverotusta, muutamaa vielä keksimätöntä ympäristöverotusta sekä yleistä yrittäjälle vittuilevaa verotusta. Plus sitten tietenkin jatkuvaa ja kyseenalaistamatonta etnisesti edistyksellistä ylöspitoa. Kyseisen suuntauksen myötä aina useampi suomalainen firma menee pankrottiin tai ottaa maasta ritolat aikaansaaden lisää työttömiä ja heikentäen pala palalta yleistä ostovoimaa.

Niinpä – ihan muistutuksen vuoksi – kannattaa ottaa esille vielä kolmas kuponki:

Ja kyseessähän on elintarvikkeiden säännöstelykuponki. Joku voisi tietysti todeta että eihän hyvinvoivassa valtiossa mihinkään elintarvikkeiden säännöstelyyn jouduta. Vaikka vähän veikkailisikin ja äänestäisi utopisteja. No, niinhän ne tuumivat Venezuelassakin. Eikä edes kovin kauan aikaa sitten.

Muista äänestää. Ei veikata.

Sillä sinä olet ratkaisija.

Ja muista varoa vääriä bussikuskeja.

SALONKISOSIALISTI JA EPÄILYKSEN PIRU

Helsinki, nykypäivä

Enää muutama päivä vaaleihin. Muutama päivä ja tilanne näytti – piru vie –  selvästi huonommalta kuin mitä vielä joku aika sitten osattiin uumoilla. Mikä hitto vei varman namipalan ja veret seisauttavan vaalivoiton kun se oli jo huulilla?

Näitä tuumaili mukavalla ja kulttuurillisesti sekä etnisesti rikastamattomalla asuinalueella sijaitsevassa viihtyisässä asunnossaan muuan demaripoliitikko joka istui tietokoneellaan saunapuhtaana päällään Altuzarran kylpytakki ja Agent Provocateun alusasusteet. Katsoessaan tietokoneelta viimeisiä ennusteita hän nautti samalla Château Latour-punaviiniä.

Kyseinen demaripoliitikko kävi oikeastaan nykyisen SDP-aktiivin arkkityypiksi. Hän oli 32-vuotias nainen joka oli kirjoittanut kuusi laudaturia ja sen jälkeen valmistunut Helsingin Yliopistosta pääaineenaan valtio-oppi ja sosiologia sekä sivuaineenaan naistutkimus. Varsinaisen niin sanotun työuransa – ennen kansanedustajaksi valitsemistaan – hän oli tehnyt projektikoordinaattorina Helsingin kaupungin kokonaisvaltaisen aikuiskasvatuksen suunnittelukomiteassa sekä puoluetoimiston valistuskehityskoordinaattorina. Hänen sanottiin olevan yksi niitä kasvoja jotka antoivat SDP:lle uuden, nykyaikaisen, kansainvälisen, ilmastovastuullisen ja feministisen kuvan. Juuri jotain sellaista jota puolue mielsi tarvitsevansa.

Niin. Missä oltiin epäonnistuttu? Puhetta oli ollut siitäkin että demarit nousisivat jopa hyviin ja turvallisiin Lipposen lukemiin. Liki kolmeenkymmeneen pinnaan. Mutta nyt oltiinkin tultu gallupeissa alas ja – helvetti soikoon – niillä persuilla näytti olevan pirunmoinen noste. Mikä niissä persuissa oikein ihmisiä viehätti? Eivätkö ne osanneet yhtään ajatella?

Muuan demaripoliitikko ei millään käsittänyt. Mitään virhettä ei oltu tehty. Kaikkia olennaisen tärkeitä asioita oltiin painotettu.

Ilmastonmuutokseen oltiin paneuduttu tarmokkaasti ja demareitten tulevaisuudenkuvana häämötti polttomoottoriton Suomi joka olisi olennaisesti vähentänyt lihansyöntiä ja maidonjuontia. Eivätkö äänestäjät mieltäneet tätä tarpeeksi vastuulliseksi? Olisiko sittenkin täytynyt pitää vielä tiukempaa linjaa?

Demarit olivat erityisesti korostaneet sitä että kansainvälisestä vastuusta hädänalaisten auttamisesta ei tingittäisi tippaakaan. Yksikään viaton lapsi ei saisi enää hukkua Välimereen Suomen vuoksi. Turvapaikan hylkäämiset tultaisiin demarivetoisessa Suomessa käymään läpi täikammalla. Aina löytyisi peruste hylsyn perumiseen. Meillä ei olisi varaa tinkiä inhimillisyydestä. Ja sen tavoitteen varmistamiseksi meillä on aina taloudellista varaa. Tokihan äänestäjät tämän ymmärtäisivät ja hyväksyisivät. Ainakaan yksikään muuan demarin ystävä ja tuttava ei ollut vastustanut tätä tärkeää yleisinhimillistä periaatetta. Myös asian arvostelun kieltäminen vastuuttomana vihapuheena oli demareitten taholta tuotu selvästi esille.

Tasa-arvoa tultaisiin edistämään entisestään. Demarivetoisessa Suomessa siirryttäisiin nimettömään työnhakuun ja hallintokloonistoon palkattaisiin lisää tutkijoita etsimään, löytämään ja eliminoimaan täydellisen tasa-arvon tiellä olevia esteitä ja ennen kaikkea asenteita. Täydellinen tasa-arvo. Biologisesta ja henkilökohtaisesti koetusta sukupuolesta riippumatta.

Lisäksi entinen hallitus oli selvästi yksi epäsuosituimpia hallituksia koskaan. Perinteisesti jo tämän olisi pitänyt tuoda äänivyöryn demareille. Miksi sitä ei ollut odotetussa mitassa sitten tulossa? Miksi suurvoiton eväät hupenivat jatkuvasti?

Yhtä-akkiä muuan demari huomasi läppärinsä näytöllä jotain omituista. Näytön taustakuva katosi, väreili ja tilalle tuli jotain aivan muuta.

No perkele. Siinähän se nyt sitten oli. Tuosta oli jo niin moni puoluekollega varoittanut. Tuo Epäilyksen Piruksi kutsuttu hahmo könysi näytöstä ulos ja näppiksellä kontatessaan sotki ja samalla lähetti julkaistavaksi muuan demarin valmisteleman twiitin joka lähti suunnitellusta ”Demarit! Ja kansaa onni potkaisee!”-muodosta poiketen liikkeelle ”Demarit! Ja kansan tuoni hotkaisee!”-muodossa. Pirullisesti virnuillen tuo rikiltä haiseva sarvipää toisti kysymyksensä:

- Niin. Gallupit eivät ole menneetkään niin kuin suunniteltiin. Olisitkos niin sinä kuin koko tuo puolueesi omaan erinomaisuuteensa tukehtuva kotkottava tupperware-koneisto mahtanut unohtaa jotakin?

- En ymmärrä. Kyllä vaaliohjelma kuvastaa täydellisesti sosialidemokraattien perusarvoja. Ei sieltä ole voinut unohtua mitään. Siellä on kyllä aivan kaikki olennainen.

-  Olennainen? Jaa. Entäpäs duunarit? Sinun on tietysti jo kolmannen sukupolven akateemisena salonkisosialistina sitä vaikeaa muistaa tai ehkä jopa hahmottaa mutta demarit kuules mainostaa vieläkin olevansa työväenpuolue. Se työväki ei vaan sitä oikein enää niele. Työväki, tiedäks, siis se porukka joka tekee ne varsinaiset työt. Jotka pitävät sinutkin leivässä, kalliissa punkussa ja mukavassa asunnossa.

Niin. Ne duunarit. Muuan demaripoliitikko tiesi että siinä asiassa hänellä oli henkilökohtainen musta aukko. Olihan hän niitä nähnyt. Niitä keltaliivisiä miehiä. Persvakoäijiä. Muurahaiskansalaisia. Jotenkin karuja. Rujoja. Hienostumattomia. Rahvaanomaisia. Muuan demaripoliitikko ajatteli että osasivathan ne tietysti korjata ja huoltaa kaikenlaista mutta ei niillä sentään ajattelun oikeutta saanut olla. Eihän niillä ollut siihen yliopistollista sertifikaatiota. Lisäksi muuan demaripoliitikko suorastaan vihasi työväestöä. Sillä hän piti sitä petturina. Työväestön tulisi äänestää vasemmistoa nyt, aina ja ikuisesti ja uskoa sen johtajiin mitään kyseenalaistamatta. Ja nyt se perkele pakeni jonnekin aivan muualle. Aivan kuin se ei olisikaan sielussaan aidon sosialistinen, solidaarinen ja internationalistinen.

Näytti siltä että Epäilyksen Piru oli lukenut muuan demaripoliitikon ajatukset:

- Ei se ole solidaarinen niin… tiedätkös, että ne duunarit aikanaan äänestivät puoluettasi siksi ja vain siksi että saisivat itselleen talon, auton ja kesämökin kohtuullisten palkkojen avulla. Ja silloin aikanaan puolue vastasi huutoon. Duunarin kannatti äänestää puoluettasi.

Muuan demaripoliitikko ja kolmannen polven salonkisosialisti vastasi sydänjuuriaan myöten loukkaantuneena:

- Kyllä minä sen tajuan! Mutta se on niin väärin! Se on ideologisesti ja inhimillisesti väärin! Nuo luokkapetturit asettavat materiaaliset arvot ei-materiaalisten arvojen edelle!

Epäilyksen Piru päästi kirjaimellisesti perkeleellisen naurun ja totesi silmät markkoina pyörien:

- Hähhää… tiedätkös salonkisosialisti… ongelma on siinä että ne sinun luokkapetturiksi nimittämät tyypit joutuvat kustantamaan omien ja perheittensä materiaalisten arvojen lisäksi myös sinun kaltaistesi akateemisten loisten materiaaliset arvot että teillä olisi aikaa keskittyä niihin ei-materiaalisiin arvoihin. Ja lisäksi ne joutuvat kustantamaan myös teidän etnisesti edistyksellisten lemmikkienne materiaaliset arvot. Joka tietysti teille on kyseenalaistamaton ei-materiaalinen arvo.

Sitten Epäilyksen Piru otti kasvoilleen ilmeen jonka perusteella ulkopuolinen tarkkailija olisi saattanut hyvinkin ajatella että keskustelun inhimillisempi ja empaattisempi osapuoli oli nimenomaan tuo sarvipää:

- Tiedätkös, jos sinussa ja kaltaisissasi olisi tippaakaan inhimillisyyttä niin minä säälisin teitä. Kas kun te ratsastatte kuolevalla hevosella. Ne duunarit jotka vielä äänestävät teitä ovat jo eläkeläisiä jotka kuvittelevat äänestävänsä jotain kymmenien vuosien takaista SDP:tä. Ja sen lisäksi olette te. Jatkuvasti lisääntyvä akateemisten suojatyöläisten lauma. Koska sekään ei riitä, niin te haluatte Suomeen aina vain lisää etnisesti edistyksellisiä curley-äänestäjiä. Jotka äänestävät teitä koska te takaatte heidän varman ja vastikkeettoman elatuksensa. Jonka taas maksaa se jatkuvasti pienentyvä duunareitten lauma.

Muuan demaripoliitikko vastasi äänellä josta inhimillisyys oli karsittu perusteellisesti pois fanaattisuuden tieltä:

- Niinhän me  teemme. Entäs sitten? Äänet ratkaisevat. Vain ne osoittavat että me olemme oikeassa. On aivan sama osasiko äänen antaja puhua suomea. Tai ylipäätään edes lukea. Kunhan niitä äänen antajia on vain tarpeeksi. Näin on toimittava. On osoitettava että me olemme oikeassa. Keinolla millä hyvänsä. Sillä minä en kestä… me emme kestä ajatusta että meidän todettaisiin olleen väärässä. Hyväksikäytettäviä hölmöjä. Emmekä kestäisi varsinkaan sitä että se osoitettaisiin julkisesti. Kaikenlaisten muurahaiskansalaisten ilkuttavaksi. Ei… sitä minä en kestäisi.

Epäilyksen Piru siirtyi suorastaan surumieliseen sävyyn:

- Tiedätkös, salonkisosialisti, sinä ja kaltaisesi ovat elävä todiste siitä että aika on kulkenut täyden ympyrän. Te olette juuri sitä samaa porukkaa joka toistasataa vuotta sitten istui kartanon terassilla, joi kahvia posliinilasista pikkusormi pystyssä, jälttäsi leivoksia ja katseli halveksuen pelloilla hikoavia torppareita, renkejä ja mäkitupalaisia jotka raatoivat tyydyttääkseen terassilla istuvan herrasväen niin materiaaliset tarpeet kuin henkiset riennot. Tiedätkös, salonkisosialisti, sinä olet sukupuolestasi riippumatta täysi mulkku. Mutta olet sentään rehellinen mulkku. Ainakin itsellesi. Siksi minä annan sinulle lahjan. Taiteellisen sellaisen. Huomaat sen kyllä. Ja me tapaamme vielä. Som´helvetillinem´moro!

Epäilyksen Piru katosi keltaiseen pöllähdykseen ja jätti huoneeseen löyhkän joka oli tullut tutuksi kovin monelle yhteiskunnalliselle vaikuttajalle. Muuan demaripoliitikko ja kolmannen polven salonkisosialisti katseli ympärilleen ja mietti että mitähän tuo otus oli mahtanut tarkoittaa taiteellisella lahjallaan. Sitten hän hoksasi:

Jaahah. Voihan… perse. Ja hän kun oli juuri hankkinut seiniensä koristeeksi oikein hyvää tiedostavaa, osallistuvaa, edistyksellistä ja ennen kaikkea arvostettua feminististä taidetta. Ja nyt hän joutuisi katsomaan pelkkää duunarin persvakoa. Kiukkuisena muuan demaripoliitikko ajatteli että kyllähän Epäilyksen Piru taisi olla oikeassa. Hänen ja hänen kaltaistensa kuului olla terassilla leivoksista nauttimassa. Heidän, oikeitten sosialistien. Ja sen rahvaan kuului olla pellolla. Tai mikä missäkin. Kunhan se kustansi aitojen sosialistien henkiset riennot. Muuan demaripoliitikko tajusi vihaavansa noita duunareita.

Minkä perkeleen takia niille yleensä annettiin äänioikeus?

MIINUKSESTA PLUSSAKSI

Eli päättömyyden käänteislogiikkaa

Niin kuin lukija hyvin tietää, on suvaitsevais-tiedostavalla väestönosallamme lievää suurempia vaikeuksia hahmottaa miinuksen ja plussan välistä melko oleellista eroa. Tuorein esimerkki on Helsingin Pravdan uutinen jossa pähkäillään syntyvyydestä. Lehti otsikoi:

Syntyvyys vähenisi jyrkemmin ilman maahanmuuttajia – Muualta tulleet naiset saavat keskimäärin enemmän lapsia kuin kantasuomalaiset.

Korkein kokonaishedelmällisyysluku on Somaliasta tulleilla naisilla.

ja jatkaa sitten:

SUOMEN syntyvyys on pahassa syöksykierteessä. Maahanmuuttajataustaisten naisten ansiosta kierre ei ole niin paha kuin se olisi ilman heitä.

”Jos meillä ei olisi ulkomaalaistaustaisia synnyttäjiä, luonnollinen väestönkasvu olisi vielä murheellisempi”, sanoo väestöpolitiikan dosentti Ismo Söderling.

Eli kehitysmaalaisten Suomessakin harrastama voimakas lisääntyminen on jostain syystä positiivinen asia. Josta voidaan heittää aiheellinen kysymys että jos tietyt väestönosat synnyttävät mukuloita höyrypanimovauhdilla suoraan kantaväestön elättämiksi eläkeläisiksi niin missä kohdassa se asian positiivinen osuus oikein oli?

Joku voi tuumia että olipa rasistinen, suorastaan vihalause mutta kun katsoo viimeisen kolmenkymmenen vuoden kehitystä niin rasistiseksi tulkittavia lauseita voi välttää ainoastaan valehtelemalla.

Asiaan liittyvä toinen aiheellinen kysymys: Tämän ”positiivisen” kehityksen myötä maahan muotoutuu kehitysmaalaisten enklaaveja jotka ovat valtion kanssa tekemisissä vain siten, että valtio elättää ne. Muuten ne ovat täysin itsenäisiä ja hyvin pitkälle erilaisten rikollisjärjestöjen hallitsemia alueita. Asian lisämausteena on tietysti jatkuvasti kasvava kantaväestöön kohdistuva arkipäivän terrori.

Joku voi taas tuumia että olipa rasistinen, suorastaan vihalause mutta hänelle voi todeta että näinhän se on, faktat ovat nykyisin vihapuhetta. Ja jos ei Suomen esimerkit riitä niin vilkaisepas muuten piruuttasi tuonne Ruotsin puolelle.

Voi todeta, että Helsingin Pravdalle plussan ja miinuksen hahmottaminen on enemmän kuin vaikeaa mutta Pravdahan onkin ideologisesti oikeaoppinen julkaisu.

Samanlaista päättömyyden logiikkaa harrastaa partiolaisjärjestö joka aikanaan toimi huomattavasti järkiperäisemmin. Se kun keskittyi erätaitoihin ja sen sellaiseen. Nykyään se puolestaan mainostaa että on ympäristöteko kun suomalainen ei lisäänny:

Aikanaan kommunistit mainostivat että ”henkilökohtainen on poliittista” ja samanlainen ilmiö on myös näissä ilmastoaivopöhöä sairastavien keskuudessa. He kun yrittävät saada oman ilmastoahdistuksensa myötä koko yhteiskunnan tekemään ilmastopakkoliitteitä.

Aikaisemmin tuli mainittua nämä etnisesti edistykselliset enklaavit. Tämä kartta osoittaa varsin hyvin kuinka niitä on syntymässä pääkaupunkiseudulle:

Suvaitsevais-tiedostavan logiikan mukaan tämäkin kehitys on positiivista ja jakajien määrän lisääntyminen tarkoittaa automaattisesti jaettavan lisääntymistä. Jos itselleen valehtelu olisi palavaa polttoainetta niin Suomen ei tarvitsisi tuoda tippaakaan öljyä.

JOTAIN IHAN MUUTA LXIV

Välipala

Keskellä meneillään olevaa ja varsin absurdeja piirteitä saanutta vaalikamppailua kannattaa välillä hieman puhaltaa ja keskittyä hetkeksi johonkin ihan muuhun. Niin kuin aikaisemmassa Jotain Ihan Muuta-kirjoituksessani totesin, niin Suomen Sotahistoriallinen Seura on tehnyt valtavan hienon kulttuuriteon siirtämällä kaikki ilmestyneet Kansa Taisteli-lehdet verkkoon ihmisten luettavaksi. Tämä on hienoa kahdesta syystä:

1. Yleinen syy: Noita sodat kokeneitten miesten tarinoita ei tule unohtaa.

2. Henkilökohtainen syy, johon tämäkin blogikirjoitus pohjautuu: Noissa julkaistuissa lehdissä on myös mukana huomattava määrä mainoksia ja mikäpä kuvaisi ajan henkeä paremmin kuin mainokset. Niinpä laitan tähän postaukseen Kansa Taisteli-lehdestä pelastettuja mainoksia ajalta jolloin Kekkonen oli jo Suomen presidentti mutta maa ei ollut muuttunut vielä varsinaiseksi Kekkoslovakiaksi. Eli vuosilta 1957 – 1961. Aloitetaan:

Tämä ensimmäinen vakuutusmainoshan sopisi oikeastaan myös nykypäivään. Mainoksessa oleva sotilas pitäisi vain vaihtaa poliisiksi ja ampumarata jonkun eurooppalaisen suurkaupungin kaduksi:

Sekä olutta että tuliseipäitä tarvitsivat tietysti senkin ajan suomalaiset:

Eikä nuori suomalainenkaan elänyt pelkällä sanalla vaan tarvittiin myös leippä:

Ai että olikin perinteisen pottunokan näköinen poika. Silloin ei vielä ymmärretty mainoksissa ehdottoman tarpeellista etnistä diversiteettiä. Snagarimainontakin oli selkeän militaristista:

Siihen aikaanhan tietysti tupakkiakin mainostettiin häpeilemättä. Selväähän on että meikäläisellekin 40 vuotta kestänyt tupakointi saa aikaan ennenaikaisen lähdön manan majoille, tosin suvussa on muotina kuolla sydänkohtaukseen. Mutta loppuupahan sitten se vihakirjoittelu ja siks toiseks minä olen maksamani tupakkaveron myötä aivan varmasti kustantanut tarvitsemani saattohoidon. Niin että pölli huuleen ja myötätuuleen:

Maalejakin myytiin huomattavasti nykyistä militaristisemmalla otteella:

Seuraava mainos aiheuttaisi ilman muuta sydämentykytystä nykyisissä tiedostavissa piireissä. Onhan siinä sekä selkeän iloinen perinteinen heteroydinperhe ja kyseisen juustomerkin s-kirjaimet ovat ikävän korostuneita:

Piru vie kun pääsisi aikakoneella maistamaan noita eSSes-juustoja. Ja seuraava mainoshan aiheuttaisi perinteisten sukupuoliroolien myötä taivaankorkeaa interperspirationaalista feminististä älämölöä eikä asian aikaansaamasta rytmihäiriöstä toipuisi ilman muutaman tunnin vitunvirkkaamista ja feministisiä kiroiluiltamia:

Blogissa on aikaisemminkin puhuttu siitä kuinka menneitten aikojen tuotteet olivat nykyisten suurten kauppaketjujen bulkkitavaraa paremman makuisia. Jälleen kaivataan aikakonetta että päästäisiin maistamaan Karjakunnan makkaraa:

Ja eihän tää olisi Ykä-blogi ellei siellä mainittaisi voimasavuke Bostonia:

Tietenkin tulee muistaa myös Vihtavuoren tuotteet. Tuohon aikaan muuten mainoksessa näkyvä rinnakkaispiippuinen haulikko oli vielä huomattavan yleinen. Siihen aikaan oli myös varsin paljon 16-kaliiberisia haulikoita.

Luonnollisesti täytyy tarjota myös suomalaista traktorivoimaa:

Tommosia kopittomia traktoreitahan kutsuttiin myös isännäntappajiksi eikä syyttä sillä kun tollaisella meni liian syvän ojan yli niin traktori herkkään kiikkasi ympäri ja kaatui isännän päälle ikävin seurauksin.

Ja hei, tokihan päätä särki aika ajoin myös sen ajan suomalaisella. Hota-pulverin lisäksi tarjolla oli muitakin lääkkeitä:

Palataanpa tupakkihommiin ja piippumies tiesi että kunnon varusteet olivat nautinnolliseen savutteluhetkeen tarpeen. Piipunpolttaminenhan on taitolaji verrattuna savukkeiden polttamiseen:

Siihen maailmanaikaan ei tiedetty pankkiautomaateista ja -korteista mitään mutta silloinkin oli varakeino:

Sen ajan suomalaisilla oli tonttitöissään käytettävissä tehokkaita apuvälineitä:

Ja tässä vaiheessa maistuukin jo huurteinen. Eihän silloin ollut Lahden voittanutta. Tsuhnan Kosto kehitettiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin:

Siihen aikaanhan postiauto oli kansalaiselle tärkeä ja maan joka kulmalle yltänyt kulkuväline:

Luulenpa että interperspirationaaliset feministit eivät erityisemmin tykkäisi tästäkään mainoksesta sillä sehän myös ylläpitää perinteisiä sukupuolirooleja. Todellinen esimerkillinen nykynainenhan on yhteiskunnan elättämä anarkisti joka tilaa vegaaniruokansa Foodorasta. Tai sitten vielä jotain edistyksellisempää jota ei hotellin respassa osata hahmottaa.

Tuohon aikaan myös televisio alkoi rantautua Suomeen. Katsottavaa ohjelmaa oli ihan yhtä paljon kuin nytkin:

Ja pannaanpa sitten taas makkaraa leivän päälle. Tuohon aikaan kun ei mistään nykyisin niin muodikkaasta tofupelleilystä ollut tietoakaan.

Tuossa vaiheessa suomalainen kaivosteollisuus oli vielä suomalaisissa käsissä ja kansalaisiakin kehotettiin malminetsintään.

Myös pankkimainokset tehtiin tuolloin mukavan isänmaallisessa hengessä.

Nykyisten uivien Itäkeskusten sijasta Itämerellä risteili huomattavasti pienempiä suomalaislaivoja.

Välillä tulee tietenkin keitellä kunnon pannukahvit. Kahvinkeittimiähän oli Suomessa silloin vielä harvakseen:

Ehkä sen ajan sukkamainoksestakin saattaa löytyä nykynäkemyksen mukaan toksista maskuliinisuutta.

Ja paitamainoksistakin saattaisivat nykyiset tasapäistämis- ja alistamisvaltuutetut löytää huomauttamista.

Piru vie, kun näitäkin vielä pääsisi maistamaan. Muuallakin kuin fiktiivisissä Ykä & Lötjönen-jutuissa:

Ja tässä vaiheessa juttua onkin jo aika mennä saunaan ja sen päälle maistuukin sitten herkullinen kiuaslenkki:

Ja saunan päälle tietysti käydään pesulla. Vaan tuleekohan yhdestäkään pesukokemuksesta niin nautinnollista kuin Havin Palmu-saippualla tehdystä pesusta?

Näihin – lähestulkoon orgastisiin – tunnelmiin päätämme tämän välipalan. Sillä tässä vaiheessa ollaan lokakuussa 1961 ja noottikriisin myötä Suomi muuttuikin sitten hyvin pitkäksi aikaa Kekkoslovakian kaljuntasavallaksi.

VAIHTOEHTONA JÄRJESTELMÄPUOLUE

Hallintoalamainen.

Tunnistatko itsessäsi masokistisia piirteitä?

Tuntuuko sinusta että et itse pysty ajattelemaan vaan tarvitset itsellesi toisten syöttämiä, hyväksyttyjä ja valmiiksi pureskeltuja ajatuksia?

Oletko sitä mieltä että kehitysmaalainen elintasosiirtolaisuus on kyseenalaistamaton itseisarvo?

Oletko sitä mieltä että haittamaahanmuuttajien suomalaisiin kohdistama väkivalta ei ole ongelma mutta siitä puhuminen on ongelma?

Ajatteletko että päivittäinen haittamaahanmuuttajien raiskausruletti on vain hyväksyttävä hinta siitä, että Suomi on aidosti kansainvälinen?

Onko mielestäsi niin, että Suomen viimeisetkin itsenäisyyden rippeet tulee hävittää federalistisessa hengessä ja ennen kaikkea käytännössä?

Tuntuuko sinusta siltä, että suomalainen elinkeinoelämä tulee tuhota ilmastohysterian nimissä?

Ajatteletko myös että haja-asutusalueet tulee muuttaa elinkelvottomiksi saman hysterian nimissä?

Oletko sitä mieltä että kakun voi jakaa ennen kuin se on leivottu ja leipomaton kakku riittää loputtomiin?

Oletko sitä mieltä, että Ylen tulee jatkossakin olla kaikesta vastuusta vapautettu, sinun kustantamasi propagandakoneisto?

Oletko sitä mieltä että vallitsevan järjestelmän arvosteleminen tulee kieltää vihapuheena?

Tuntuuko sinusta siltä että Suomen väestöstä noin promillen puolikkaan neljänneksen kokoinen LGBTQTiiTyy-aktiiviporukka saa määritellä minkälainen suomalaisen perheen tulee olla?

Ja ennen kaikkea, oletko sitä mieltä että kaikkea yllämainittua tulee pakko-opettaa kouluissa suomalaisille lapsille?

Mikäli vastaus noihin kysymyksiin oli kyllä, niin silloin sinulla on tulevissa eduskuntavaaleissa selkeä vaihtoehto. Itsestäänselvä valintasi on JÄRJESTELMÄPUOLUE!

Järjestelmäpuolueen eri alaosastot tarjoavat sinulle vaihtoehdot joilla voit tyydyttää juuri omia masokistisia halujasi ja tarpeitasi. Tarjolla on runsaasti vaihtoehtoja utopiasosialisteista kaverille kans-sosialisteihin. Valitse näistä:

Vihreät

Vasemmistoliitto

Sosialidemokraatit

Feministit

Keskusta

Kristillisdemokraatit

RKP

Kokoomus

Ja muistathan myös että Järjestelmäpuolueen kanssa ainaisessa vaaliliitossa on Nukkuvien Puolue:

Ääni nukkuville on ääni järjestelmälle. Ja ääni järjestelmälle on ääni uusrälssille jolta saat juuri sitä mitä tilasitkin.

*

Jos kuitenkin tuntuu siltä ettet tunnistanut itseäsi tuosta aikaisemmin mainitusta voi olla, että olet päätynyt Järjestelmäpuolueen näkökulmasta voiman pimeälle puolelle ja sielusi on menetetty. Ja koska tsuhnan helvettiinhän me kansallismieliset joka tapauksessa päädymme niin eiköhän mennä sinne äänestäen ylpeästi perussuomalaisia.

VÄKIVALLAN KANSSA FLIRTTAILU

Siirrytäänpä aprillitunnelmista ja Uudesta Hyisianasta tylyyn vallitsevaan todellisuuteen. Kirjoituksen aihetta on käsitelty muuallakin mutta käsitelläänpä täälläkin. Eli vaalit ovat tulossa, perussuomalaiset ovat yllättävänkin kovassa nosteessa ja sen vuoksi sekä valtamedia että poliittinen eliitti on ankarassa tiedostamis-opportunistisessa painetilassa. Se on miettinyt että ollaanko epätoivoisia vaiko härskejä ja päätynyt olemaan molempia.

Hyvänä esimerkkinä on nykyisen toimitusministeristön pääharvesteri Juha Sipilä joka hyökkäsi tuoreeltaan perussuomalaisia vastaan todeten tuontitavararikollisuuteen viitaten:

- Se mikä minut on yllättänyt on se, että näin hirvittävillä asioilla flirttaillaan ja haetaan valtaa. Flirttailu tällä asialla on kyllä iljettävää.

Käydäänpä läpi rautalankaa ja ratakiskoa. Sipilän hallitus on hyvin suurelta osaltaan vastuussa siitä että suomalaisiin on kohdistunut tuontitavararikollisuutta murhien, tappojen, pahoinpitelyiden, ryöstöjen ja raiskausten muodossa.

Kun tästä on varoitettu aikanaan niin se on tuomittu hysteeriseksi pelon ja rasismin lietsomiseksi.

Kun kävi ilmi että varoitukset pitivät paikkansa – minkä yksinkertaisempikin saattoi hoksata kauan etukäteen –  ja hallituksen toimia arvostellaan, on kyse väkivallalla flirttailusta.

Sipilä totesi vielä typeränä:

Sipilä totesi, ettei ollut varsinaisesti yllättynyt siitä, että Oulun viimeaikaiset seksuaalirikokset olivat ulkomaalaistaustaisten miesten tekemiä.

Eli jätkä tiesi mitä oli saamassa aikaan, teki sen kuitenkin ja vielä tunnusti asian. Tilannetta voi verrata siihen että rikollinen pitää rikollisen toimintansa arvostelua rikollisena.

Normaalimaailmassa voisi Sipilältä kysyä että eikö edes hävetä. Mutta eihän järjestelmäpuolueen poliitikko edes ymmärrä mitä se sana tarkoittaa. Mutta sen verran mies voisi Sipiläkin olla että tunnustaisi ettei häntä väkivallan kanssa flirttailu iljetä. Itsehän hän on flirttaillut väkivallan ja sen tuontitavaratekijöiden kanssa koko hallituksensa ajan.

Sanoisi suoraan että häntä iljettää flirttailu faktojen kanssa. Palataan vielä kyseiseen Ilta-Sanomien juttuun ja sen otsikkoon jossa Sipilän kerrotaan sanovan seuraavaa:

Hirvittävillä asioilla haetaan valtaa.

Paskapuhetta. Perussuomalaiset pyrkivät lopettamaan ne hirvittävät asiat joita Sipilän hallitus on saanut aikaiseksi.

KAAKANAJAHTI

Pinnanmaan maakunta, Uusi Hyisiana, Taempi Hyijärvi, männä syksynä

Eleltiin syyskuun loppupuolta Taemmalla Hyijärvellä jossa sijaitsi tunnettu metsästysalue joka tunnettiin rikkaasta riistakannastaan. Oli vielä aikainen aamu ja aurinko antoi vasta enteitä kajastuksestaan itäisen taivaanrannan takana. Keli oli kirkas ja kuulas. Erään pienen lautamökin edessä kaksi huomattavan rumaa miestä pakkasi metsästystarvikkeitaan punaisen Nissanin pick-upin kyytiin. Kas, siinähän olivat Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. Lötjösellä oli selässään reppu ja olallaan 7,62 x 53R-kaliiberin kiikaritähtäimellä varustettu Ukko-Pekkakivääri. Ykällä ei ollut asetta ollenkaan vaan hänellä oli mukanaan kantolaite jossa oli päivän jahtiin tarvittavia erikoisvarusteita. Niitä tarvittaisiin, sillä tänään ei oltu metson, teeren eikä pyyn perässä. Jäniksetkin saisivat olla rauhassa. Tänään lähdettäisiin jahtaamaan kaakanoita.

Kaakana (Dromaius tantumiae)

Kaakana. Tuo mainio ja maukas riistalintu. Tällaisena kuulaana aamuna saattaisi metsästä hyvinkin kuulua sille lajityypillinen klukpthyi-kläklääk-klukluk-klääktsui-flirrrrp-ääni. Vaikka kaakana muistutti ulkomuodoltaan hyvin paljon muita suomalaisia metsäkanalintuja niin Hömpstadin Vähänköehkäopiston biologian- ja riistantutkimuslaitoksen mukaan se oli kuitenkin kaikkein läheisintä sukua australialaiselle emulle. Tutkimusten mukaan emuja huomattavasti pienemmät kaakanat ovat olleet aikanaan Tasmaniassa eläviä vähä-emuja ja noin 20.000 vuotta sitten maapallolla riehunut superhyperhirmumyrsky oli lennättänyt koko vähä-emukannan Tasmaniasta Suomeen, erityisesti Pinnanmaan maakuntaan. Vähä-emut sopeutuivat nopeasti uuteen asuinympäristöönsä ja evoluutio muokkasi ne muistuttamaan suomalaisia metsäkanalintuja vaikka ne eivät olleet niitten kanssa edes pikkuserkkuja. Pikkuhiljaa ajan kuluessa vähä-emut muuttuivat kaakanoiksi. Tohtori Ensio Hättenhää on kirjoittanut asiaa koskevan väitöskirjan jonka todistusaineisto pohjasi Tasmaniasta löytyneeseen kivettyneeseen vähä-emun paskaan jonka dna täsmäsi suomalaiseen kaakanaan.

Kaakanoita on Suomessa nykyisin siis pääosin Pinnanmaalla jossa se on yleinen, joskin varsin vaikeasti metsästettävä riistalintu. Jonkin verran kaakanoita on myös muualla Suomessa, erityisesti Savossa ja Pohjois-Karjalassa mutta poikkeusvuosia lukuunottamatta ne ovat harvalukuisina yleensä rauhoitettuja. Niinpä kyseisillä selkosilla saattaa aika ajoin kuulua huuto ”elä ammu, se on kaakana!” Muualla kuin Suomessa ei kaakanoita ole mutta kaakanakanta on silti varsin elinvoimainen.

Ykä ja Lötjönen ajoivat Nissanillaan muutaman kilometrin luoteen suuntaan jossa he tiesivät olevan hyviä kaakanamaita. Miehet pysäköivät autonsa pienelle metsätielevikkeelle, ottivat varusteet mukaansa ja alkoivat kävellä. Ensin piti kulkea tiheän Häpelikönpöpelikön lävitse. Kun se oltiin saatu rämmittyä ja ähkittyä läpi niin alettiin olla asian ytimessä. Edessä aukesi Luppasenaukea ja sen takana oli sankka Kiroperkeleenmännikkö. Sen reunaan kaakanat saattaisivat tulla jos niitä osaisi oikein houkutella. Ja toveruksethan osasivat.

Koska kaakana oli perin arka lintu joka viihtyi lähinnä suojaisissa ja synkissä metsiköissä niin tarvittiin houkutteleva syötti ja tällä kertaa oli Ykän vuoro olla syöttinä. Koska kaakana oli kaukaista sukua emulle, niin sitä houkuteltiin samalla lailla kuin emujakin, tosin suomalainen erätaito oli vielä hieman parantanut asiaa ja tehnyt oman versionsa. Ykä ryömi kantolaitteensa kanssa keskelle aukeaa pienelle metsätielle ja aukaisi sekä viritti kantolaitteen. Sen vuoro olisi myöhemmin. Nyt alkaisi houkuttelu. Ykä kävi selälleen ja alkoi tehdä jaloillaan polkevaa liikettä. Vähän kuin polkupyöräilyä väärinpäin ilman polkupyörää. Samalla hän hoki aboriginaalinkielisiä sanoja:

- n-akəna…  kenu-kwa… a-rmdak-akəna… paṉa… nhanha… yolŋu… n-akəna…  kenu-kwa… a-rmdak-akəna… paṉa… nhanha… yolŋu… n-akəna…  kenu-kwa… a-rmdak-akəna… paṉa… nhanha… yolŋu… n-akəna…  kenu-kwa… a-rmdak-akəna… paṉa… nhanha… yolŋu…

Varttitunnin kuluttua houkuttelu onnistui ja aukean reunassa sijaitseviin mäntyihin lennähti tusinan verran kaakanoita jotka tulivat ihmettelemään Ykän showta. Toverukset tiesivät että virheisiin ei ollut nyt varaa. Ensimmäisen laukauksen jälkeen arat kaakanat häipyisivät paikalta huuthemmettiin eivätkä palaisi ainakaan pariin päivään. Mutta ei tässä oltu ensimmäistä kertaa kaakanaa kyydissä. Lötjönen otti itselleen sisäministeriön kieltämän laittoman käppäukkokatseen ja sitä apunaan käyttäen arvioi että kaksi sopivasti vierekkäin samalla oksalla nakottavaa kaakanaa oli hänestä 108 metrin ja 25 sentin päässä. Sitten hän iski puukkonsa teräpuoli itseensä päin pystyyn kantoon ja suoritti päässään lyhyen laskutoimituksen:

…hetkonen… anskumä mietin… F(x) = 108,25*sqrt(x^5kaa) + 7,62x53R/2*sqrt(x^3kvää) + 108,25*sqrt(nam) + PAM… hjuu… tuosta se lähtöö… helppo juttu…

Nopean laskelman jälkeen Lötjönen laittoi kiväärinsä patruunapesään täsmälleen oikeassa kulmassa patruunan jossa luoti oli valmiiksi viilattu kärjestä halki. Tarkalleen laskettu ampuma-asento, tarkka tähtäys, laukaus ja luoti halkesi puukon terästä keskeltä kahtia. Luodin puoliskot menivät siististi kahden männynoksalla Ykää ihmettelevän kaakanan siipipankoista läpi ja ne putosivat kynttilänä tonttiin. Samaan aikaan Ykä löi nyrkillään vierellään olevaa laukaisinta ja kantolaitteesta läksi liikkeelle huitsinnevadalaisen Läjä-Tek Oy:n valmistama lämpöhakuinen PRO-07IR-pienriistaohjus. Ohjus vainusi kaakanoitten infrapunajäljen, seurasi niitä armottomasti ja kun se oli parinkymmenen metrin päässä kahdesta vierekkäin lentävästä kaakanasta sen kärjestä laukesi viisi 12/89-kaliiberin haulikonpanosta. Nämäkin kaakanat putosivat hengettöminä maahan.

Miehet kävivät noutamassa saaliin ja samalla otettiin laskuvarjon varassa maahan pudonnut pienriistaohjus talteen. Eihän sitä paikkoja sentään saanut sotkea. Ympäristötietoisia metsästäjiä kun oltiin. Tehtiin riistanhoitotyötäkin joka sanana oli helsinkiläiselle kaupunkivihreälle lähinnä sanskriitin ja retoromanian sekoitusta. Mitähän helvettiä semmoinenkin tarkoittaa, saattaisi liimatilhi ja sukkahousukoppelo ihmetellä. Kaakanat suolistettiin, niitten mahaan laitettiin hieman kuusenhavuja, pistettiin reppuun ja sitten olisikin tauon paikka. Toverukset kävelivät Kiroperkeleenmännikön läpi ja saapuivat vuolasvetiselle Pinkanpänkäkäkoskelle. Kosken kohinan säestämänä miehet tekivät tulet ja laittoivat pakkiin kahviveden kiehumaan. Nyt olisi vuoro Kalevi Keihäsen Aikamatkojen ja toverukset alkoivat läätiä maukkaan hyileivän päälle Aikamatkojen suoraan Lötjösen reppuun vuodelta 1959 toimittamaa Karjakunnan vasikanlihasäilykettä.

Vasikanlihasäilykehyileipää natustellessaan Ykä ja Lötjönen tuumivat että tämä ei ole enää ruokaa. Tämä on jo kaunis runo. Mutta kun kerran tulilla oltiin niin päälle paisteltiin tietenkin Lälläveden Läski & Leivonnaisen vanhan ajan makkarat ja juotiin kahvit tyytyväisen myhäilyn säestämänä. Kyllä kaakanaa kannatti pyytää, vaikkei aina saisikaan. Mutta nyt oli repussa mukavasti tuliaisia. Pyyntimiehistä tuli vaihteeksi saantimiehiä. Illalla olisi vihasaunassa jälleen uusi mukava tarina muisteltavana. Kaikkien entisten lisäksi.

Ykä ja Lötjönen – niin kuin moni muukin suomalainen mies – tunsivat velvollisuudekseen pitää yllä Lampaansyöjien Sepen ja Valtterin perinteitä. Kukin tavallaan ja tyylillään. Mutta ylpeinä koirasihmisinä kumminkin. Interperspirationaalisen feminismin vainoamina ja vihaamina setämiehinä tietysti mutta eiväthän ne tättähäärät tänne Pinkanpänkäkäkoskelle koskaan löytäisi. Tai jos vahingossa löytäisivät niin eivät ainakaan löytäisi tietään takaisin, onnettomat. Kahvia hörsiessään toverukset tuumivat että me elämme piru vie avuttomien tyhjänselittäjien diktatuurissa. Onneksi se on sentään rajoittunut yliopistokaupunkeihin eikä vielä levinnyt näille selkosille. Näille kaakanamaille.

Hyvää huhtikuun ensimmäistä päivää kaikille lukijoille.